Blogit.fi

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Parisuhteen kolme aikaa

Vuorokaudessa on lähes jokaisella 24 tuntia käytettävissä. Keskimäärin noista tunneista pitäisi käyttää kahdeksan tuntia nukkumiseen, kahdeksan tuntia työntekoon ja silloin kahdeksan tuntia jää vapaa-aikaan. Aikuisista harvat taitavat kahdeksaa tuntia nukkua, koska nukkumiseen aikaa ei yksinkertaisesti jää niin paljon ja toisaalta taas työnteko vie monilta yli tuon kahdeksan tuntia. Vapaa-aika taas ei oikeasti ole mitään vapaa-aikaa, sillä niillä kahdeksalla tunnilla on ottajansa. Tuohon vapaaseen aikaan nimittäin sisältyvät kotityöt, lasten kasvatus, harrastukset, työmatkat ja niin pois päin. Lisäksi vielä pitäisi seurata muutamaa televisiosarjaa ja ehtiä pyörimään somelassakin. Aikavarkaita siis riittää!

Parisuhteen kolme aikaa

Parisuhteessa tuolle kahdeksalle vapaa-ajan tunnille on kolme eri aikamuotoa. Nimitän niitä tässä nimillä "minun aika", "meidän kahden aika" ja "meidän kaikkien aika". Väittäisin, että onnistuneissa parisuhteissa on noita kaikkia aikamuotoja ja parisuhteiden onnistuminen voi monesti olla kiinni juuri siitä, että aikaa osataan jakaa keskenään, aikaa osataan ottaa itselle ja toisaalta sallia myös toiselle oman ajan käyttöä. Samoin yhtä tärkeää on se, että perheet ottavat aikaa ollakseen kaikki yhdessä. 

Ajankäytöstä sopiminen ei aina ole helppoa. Parisuhteisiin tullaan nykyisin montaa eri reittiä ja ihmiset ovat tottuneet erilaisiin tapoihin käyttää aikaa joko sinkkuaikoina tai edellisissä parisuhteissaan. Samoin perhesuhteiden muutos etenkin lasten myötä muuttaa ajankäytön tarvetta radikaalisti. Yhtä äkkiä ajalle on uusi ottaja, joka ei edes neuvottele vaatimastaan ajasta.

Minun aika

"Minun aika" tarkoittaa sitä aikaa, jota jokainen viettää erossa kumppanistaan ja perheestään. Tämä tarkoittaa yleensä sitä aikaa, jonka vietämme omien harrastustemme parissa, hengailemme kavereiden kanssa ja ylipäänsä aikaa, jota kulutetaan omilla ehdoilla. Ongelmaksi voi muodostua se, jos toisen harrastukset vievät liikaa tilaa perheeltä, mutta yhtä haitallista on se, jos harrastuksia ei ole ollenkaan. Ensimmäisessä lopputulos on se, että perheen arjen pyörittäminen jää toiselle ja sitä kautta perheen toinen aikuinen jää ilman omaa aikaa. Kahdella jalalla kävelevä imuri tai tiskikone voi olla monen unelma, mutta parisuhteen osapuoleksi se on verrattain kehno. 

Toisen lopputulos taas on tunne siitä, että on sidottu kotiin, eikä muuta elämää enää ole. Aika omissa oloissa antaa tavallaan uutta näkökulmaa myös parisuhteeseen. Harrastuksissa on aikaa ajatella omia ajatuksia ilman, että kukaan odottaa sinulta mitään ja toisaalta taas ehkä se perhe näyttää joskus paremmalta, kun sitä katsoo talon ulkopuolelta. Harrastuksissa myös tapaa muita aikuisia ja voi jutella jotain muutakin kuin kotiin liittyviä asioita.

Oma ongelmani oman ajan suhteen on se, että annan siitä liikaa periksi. Jätän monesti omat menoni väliin, kun ajalle löytyisikin joku muu ottaja. Oman ajan suhteen pitääkin osata olla riittävän itsekäs ja oppia vaatimaan aikaa myös täysin omaan käyttöön. Eräällä tavalla pelastukseni on kesäpaikkamme, johon saan vetäytyä välillä viettämään aikaa itsekseni. Nuo viikonloput ovat jollain tapaa harrastusten korvike tai kun tarkemmin mietin, niin ehkä tuossa onkin se minun harrastukseni. Oman ajan puute on  perheessämme kummankin aikuisen ongelma. Uskoisin, että vaimonikin kaipaisi joskus omaa aikaa itsekseen, mutta kun lapsia on kolme kaikki omine vaateineen, niin ajan löytäminen on vaikeaa.

Meidän kaikkien aika

Meillä oli lapsena kotona kaksi sääntöä. Joka päivä neljän aikaan piti olla kotona syömässä ja lauantaisin piti olla neljän aikaan saunassa. Asuimme kerrostalossa, jossa oli saunavuorot ja kaikki 23 vuotta, jotka asuin kotona, saunavuoro oli samaan aikaan. Kummasti vetää jalka vielä nykyisinkin saunaan tuohon samaan aikaan...

Nykyisin taas on vaikeaa saada kerättyä koko perhettä saman pöydän ääreen. Lapsilla on omat menonsa ja heidän aikataulujaan sanelevat perheen lisäksi (tai perheestä huolimatta) harrastukset ja kaverit. Etenkin talvisaikaaan käy vielä monesti niin, että lasten harrastukset sitovat toisen aikuisenkin kyytihommiin. Lopputulos on silloin se, että yksi tekee ruokaa ja loput lämmittävät sitä mikrossa ja syövät omine aikoineen. Sama homma tuppaa olemaan esimerkiksi lomien suhteen. Kun perheessä on pieniä, niin heille on saatava hoitaja kesäksi hoitopaikkojen kiinni ollessa ja lomat joutuu limittämään. Tällöin perheen yhteinen loma-aika jää melkoisen vähiin ja yhteisten reissujen suunnittelu on melko haasteellista (ei siis mahdotonta!). Talvisaikaan taas viikonloput ovat varattujen lasten harrastusten takia, jolloin kaikkien kokoaminen mihinkään yhteiseen on melko harvinaista. Lasten kanssa kannattaakin reissata silloin, kun ne ovat pieniä, koska silloin lapsilla ei ole omia menoja paljoakaan ja yhteiset lomat ja viikonloput onnistuvat helpommin.

Jos yhteistä aikaa ei ole, niin kyllähän perhe lopulta on vain kokoelma kulkureita, joita ei yhdistä mikään muu kuin sama katto pään päällä. Jotain yhteistä kaipaisi ja joskus olisi hyvä sopia asioita koko perheen kesken ja luoda sääntöjä, joilla kotona ollaan. Se käy mahdottomaksi, jos ainoa keskinäinen kommunikaation muoto on muistilaput ja whatsapp-viestit. Mistä tuota kaikkien aikaa sitten löytyy ja miten ylipäänsä saat teini-ikäiset kiinnostumaan mistään yhteisestä??    

Meidän kahden aika

Meidän kahden aika on sitä aikaa, jota vietetään silloin, kun lapset nukkuvat tai on saatu muuten raahattua ulos talosta. Aikuisten aika sisältää sen, mitä nyt aikuiset keskenään tekevät. Tätä aikaa on kaikki se, millä osoitat, että olet kiinnostunut perheen toisesta aikuisesta hänenä itsenään, etkä suinkaan äitinä tai isänä. Tämä on sitä aikaa, jota "elettiin ennen lapsia". 

Jos lukee tämän päivän iltapäivälehtiä, niin suomalaisten suurin ongelma tuntuu olevan seksinpuute. Väittäisin kuitenkin, että se on enemmän seuraus kuin syy. Todellinen syy seksinpuutteeseen on se, että yhteistä aikaa ei ole eikä siis ole aikaa rakentaa pohjaa aikuisten väliselle ajalle. Anteeksi kaikki erotiikka-asiantuntijat, mutta aikataulutettu ja kalenteroitu seksi ihan vaan suorituksen takia on typerintä, mitä olen kuullut vuosiin. Antaisitte ennemmin neuvon keskustella joka päivä vartin verran kumppanin kanssa kahden kesken ja pakollisen neuvon olla kiinnostunut toisesta edelleen yksilönä eikä roolissa "äiti" tai "isä", niin tuo seksiongelma voisi korjaantua itsestään ilman kalentereita. 

Lapsiperheen arki tappaa parisuhteen tehokkaammin kuin Raid talossa. Yhteistä aikaa ei löydy silloin, kun lapset ovat pieniä ja monesti lasten eteen annetaan periksi omasta ja yhteisestä ajasta kaikki liikenevät minuutit. Kun yhteistä aikaa ei ole, niin lopputulos on se, että yhteisiä mielenkiinnon kohteitakaan ei löydy talon ja lasten ulkopuolta. Lopulta parisuhteen aikuiset ovat kuin kaksi vierasta kodinhoitajaa, joiden keskustelu koostuu siitä, mitä syödään, kuka käy kaupassa ja kuka hoitaa tiskit. Tämän vaiheen huomaa siitä, että nimität toista koko ajan isäksi tai äidiksi (koska olet unohtanut kutsumanimen?)

Aikuiset kaipaavat yhteistä aikaa koko parisuhteen ajan - olipa talossa pieniä lapsia, isoja lapsia tai ei lapsia ollenkaan. Parisuhteen aika on loppujen lopuksi se liima, joka sitoo perheen yhteen ja pitää aikuiset järjissään myös ruuhkavuosina. 

Ongelman hoitaminen on lähes yhtä helppoa kuin sen aiheuttaminen. Ole kiinnostunut ja ota aikaa myös kaksin. Järjestä joitain spesiaalia teille kahdelle ja näytä toiselle, että on olemassa joku syy olla yhdessä juuri hänen kanssaan. Tuo ei loppujen lopuksi vaadi kokonaista viikonloppua, vaan alku voisi olla jo se, että jättäisi yhden tv-ohjelman illalla väliin ja vetäytyisi suljettujen ovien taakse normaalia aikaisemmin. Kiinnostusta voi osoittaa hyvin pieninkin keinoin - jospa kerrankin kokeilisit whatsapp-viestiä, jossa olisi kauppalistan sijaan hieman houkutteleva kuva ja teksti "mites ois pikaiset?" (veikkaan, että toimii paremmin kuin kilo perunoita)
  
Tämä aikuisten ajan puute on ongelma meilläkin. Kun aikaa keskustella toisen kanssa tai tilaa parisuhteelle ei ole, niin samalla lakastuu aito kiinnostus toiseen. Lapsiperheessä on vielä aika helppoa piiloutua arjen taakse niin, että parisuhteen hiipumista ei edes huomaa pitkiin aikoihin. Olemme varmaan molemmat olleet yhtä laiskoja hoitamaan parisuhdettamme ja toisaalta taas olemme antaneet liikaa periksi muille aikavarkaille. Lopputulos on se, että välillä talossa asuu kaksi vierasta hoitamassa yhteisiä asioita. Mutta tässäkin tapauksessa ongelman tunnistaminen on ensimmäinen askel sen parantamiseen. Ehkä meissäkin keski-ikäisissä on vielä virtaa korjata asiat ja löytää myös yhteistä aikaa - minuutti sieltä ja toinen täältä.



Kuinka ajan saa tasapainoon?

Vaikka en omaa elämääni osaa elää aina niin viisaasti, niin onneksi sentään olen hyvä neuvomaan muita. Ajankäyttö on sopimiskysymys. On fiksua keskustella aika ajoin ja säännöllisesti, mitä aikaa kukin perheessä kaipaa lisää ja miten sitä saa järjestettyä. Enkä tiedä kuulostaako tyhmältä, että ehkä joskus olisi syytä miettiä jopa paperille sitä, miten aikaa saisi budjetoitua kaikkien menoihin. Kun kaikki ovat kirjanneet toiveensa ja pakolliset tarpeensa ylös, niin voisi olla helpompi nähdä, onko ajankäyttö tasapainossa ja onko se sellaista, että se tyydyttää kaikkia.

Ensimmäisenä on parempi hoitaa pois pakolliset aikavarkaat. Kotitöiden viemä aika puolittuu, kun ne tekee kahdestaan tai fiksuimmat onnistuvat siirtämään kotityöt lapsille tai muulle toimijalle (kotiin hommattu siivoaja silloin tällöin on mahdollisuus eikä uhka!). Lopputulos on se, että molemmille jää edelleen aikaa omille harrastuksille tai jää aikaa vaikka jollekin yhteiselle harrastukselle. Samoin järkevää on miettiä se, että jos illassa on aikaa vähän, niin kannattaako sitä uhrata television
tai ylettömän somettamisen parissa. 

Meillä on esimerkiksi ajan kuluessa luovuttu kaikista pihan kukkaistutuksista ja ylimääräisistä pensaista, koska niiden vaalimiseen ja hoitamiseen ei kenelläkään ollut aikaa tai kiinnostusta. Ja toisaalta taas pihalle kaivattiin nurmikkoa, jotta lapset viihtyisivät pihalla enemmän. Yhtä säästöä koko homma!

Jos taas toisen työ tai harrastukset vievät liikaa aikaa, niin siitäkin olisi parempi puhua kuin kärsiä hiljaa. Nämäkin ovat monesti asioita, jotka vaan luiskahtavat käsistä. Vuosien mittaan harrastukselle annetaan vähän kerrallaan lisää aikaa tai työlle annetaan huomiota vähän kerrallaan perheen kustannuksella ja yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että on puhelin kourassa päivittämässä firman sähköpostia vielä kymmenen aikaan illalla. Usein tuota oman ajan lisäämistä ei itse edes huomaa ja silloin voi tehdä hyvääkin, että siitä huomauttaa joku toinen.

Ja yhtä tervettä on tunnustaa, että kaipaa omaa aikaa ja haluaa ehkäistä kotikyllästymistä. Itse katsoisin mieluummin hymyssäsuin harrastukseen lähtevää vaimoa kuin kotona kärsivää kotiorjaa.

Vaarallista koko perheen kannalta on myös antaa lasten harrastuksille ja menoille liian suuri valta. Ei ole loppujen lopuksi kenenkään etu se, että lasten harrastukset vievät sekä aikaa että rahaa niin, että kaikki loput kärsivät. Hyötyykö lapsikaan lopulta siitä, että hampaita kiristellen kaikki resurssit laitetaan siihen, että lapsi saa harrastaa ja aikuiset antavat sen eteen periksi omista harrastuksistaan, vapaa-ajastaan tai vaikkapa koko perheen yhteisistä lomista. Lopputulos voi olla toimiva kodinhoitoyksikkö ilman parisuhdetta ja nippu kyllästyneitä aikuisia. Toki annan kredittiä vauva-foruumin äideille, jotka kehuvat kilpaa sitä, kuinka pystyvät kahdeksana iltana viikossa viemään kaikki viisi eri lasta harrastuksiin ja ottavat siinä kuskausten lomassa parkkipaikalla pikku zumbat ja lukevat kreikkalaista filosofiaa odottaessaan jääkiekkotreenien päättymistä. 

Ja ettei kenellekään pullahda paha mieli pintaan, niin lasten harrastaminen on erittäin tärkeää ja harrastusmahdollisuuksista on pidettävä hyvä huoli - mutta kohtuus olisi hyvä tässäkin. 

Ajankäyttö ja siitä sopiminen ei ole aina helppoa, mutta toimivan perheen ja parisuhteen eteen se on yksi tärkeimmistä asioista. Jokainen ansaitsee ja kaipaa sitä, että on mahdollisuus harrastaa ja toisaalta taas toimiva lapsiperhe kaipaa sitä, että joskus istutaan koko porukan kesken vaikka takapihalla syömässä lettuja ja turisemassa joutavia. Kiitos jälleen kerran isälleni, joka pakotti joka päivä kotiin syömään ja lauantaisin saunaan.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannusaikaa

Suomi laskeutuu keskikesään ja aloittaa sen juhlimalla juhannusta. Juhannus on monessa mielessä merkittävä suurelle osalle kansalaisia. Useat firmat laitetaan lepäämään lomien ajaksi ja koko työtä tekevä ihmisjoukko lasketaan kesälaitumille. Nämä samat ihmiset sitten täyttävät kaikki mahdolliset ja mahdottomat kesänviettopaikat ja elävät muutaman viikon omilla ehdoillaan vailla arjen rutiineja. Päiväkodit laitetaan kiinni ja lapsille täytyy kuumeisesti etsiä jonkinlainen säilytyspaikka. Tämähän tekee perheille sen ihanuuden, että lomia ei voida pitää yhtä aikaa, vaan tehdään läpsystä vaihto.

Onnellisilla on käytettävissä yhdet tai useammat isovanhemmat, joille lapset laitetaan kesäksi "leirille". Itse vietin lapsuuteni kesät poikkeuksetta mummolassa alusta loppuun. Valitettavan hyvin muistan sen, kun punainen kangaskassi pakattiin tavaraa täyteen ja alkoi kesä. Nyt kun tuota samaa kassia katson varaston hyllyllä (se todellakin on tallessa!), niin hymy tulee väkisin huulille. Ennen kesät olivat todella kesiä - sateesta ei tietoakaan ja aina jotain jännää tekemistä. Ja koska olin monta vuotta isovanhempieni ainoa lapsenlapsi, niin sain mummolta ja ukilta vielä rajattoman huomion - onko onnellisempaa lasta kuin se, jota isovanhemmat hemmottelevat?! (Sori serkut!)

Juhannus myös sisältää perinteitä ja erilaisia viettotapoja ja jokaisella varmaan on oma suosikkijuhannuksensa. Jussia vietetään yksin, perheen tai kavereiden kanssa. Pitopaikkana voi olla kesämökki, kaupunki tai jotkin massiivisista festareista. Maku tietenkin muuttuu iän myötä, koska perheen kanssa vietetty mökkijuhannus kuulostaa teinivuosina helvetiltä maan päällä, mutta tässä rakkaassa keski-iässä en keksisi parempaa tapaa viettää juhannusta kuin istua mökillä perhe ja suku ympärillä.

Viisi tapaa viettää juhannusta, jotka jokaisen on koettava

1) Mökkijuhannus perheen kanssa

Omiin lapsuusmuistoihin kuuluvat juhannukset, jotka vietettiin mökillä koko suvun kesken. Mökkimme oli ja on edelleen mökkikylässä, jossa joka torppa ammuttiin täyteen sukua ja perhettä eli porukkaa oli kyllä pienten festareiden verran. Tavarat ostettiin kyläkaupasta tai sitten kauppa-autosta. Tosin oluet piti roudata alkosta ja senpä vuoksi juotiinkin nelosolutta (ja me lapset peltikorkki-jaffaa).

Tyyni kesäilta, hanurin soitto (sen soittimen) ja nuotio, jonka ympärillä istuttiin ja syötiin makkaraa. Lapsena sai valvoa myöhään ja kuunnella aikuisten juttuja - tuntui melko ihmeelliseltä. Juhannuksena pidettiin vielä uskollisesti ison silmäkoon verkkoja juhannuslohen toivossa. Kun ympärillä oli iso nippu aikuisia, niin saunoa ja uidakin sai enemmän kuin tarpeeksi. 

Noista kesistä jäivät ehkä itselle parhaat muistot - tosin se taitaa enemmän liittyä siihen, että alan itse olla juuri siinä iässä, että kesiä tekisi mieli viettää mökillä ja samalla ehkä kaipaa enemmän myös ympärilleen perhettä ja sukua. 

2) Mökkijuhannus kavereiden kesken

Tämän varmaan muistavat myös monet - ensin autoletka parkkiin Prismalle, josta kimpassa ostettiin ruokaa ja lasti olutta (silloin vielä pullomallista). Sen jälkeen autoletka siirtyi kohti jonkin kaverin vanhempien mökkiä tai sitten vuokramökkiä. Mökillä sitten pystyyn kunnon kahden päivän festarit, joissa juotiin, syötiin, rakastuttiin ja podettiin krapulaa. 

Nämä juhannukset olivat täydellistä lääkettä nuoruuden levottomuuten niinä vuosina, kun kesät vanhempien kanssa olivat todella out ja piti päästä menemään oman mielensä mukaan. Hauskinta on nyt, kun omassa perheessä on teini-ikäisiä ja heillä on tuo sama menemisen pakko. Nyt sitä on tavallaan vaikea ymmärtää, koska eihän lapsi koskaan ole niin iso, että pärjäisi yksinään. Toisaalta taas on kateellinen siitä, että teini elää niitä vuosia, kun elämä maistui makeimmalta ja tietää, miten paljon odotuksia, toiveita ja jännitystä bileet voivat saada aikaan. Silloin kun näet, miten toisilla on elämä edessä, huomaa itsestään sen, miten paljon elämää on takana, perkele.

3) Festarijuhannus

Reppu, jossa vaihovaatteet - check
Makuupussi ja teltta - check   
Viinat - check
Ruoka - löytyy paikan päältä  
Sadevaatteet - nynnyille

Suomi on ollut aina täynnä jos jonkinlaisia festareita pienistä kyläfestareista aina megalomaanisiin puolen Suomen festareihin ja jokaisen on kerran koettava myös se kurjuus, joka on nuorelle elinehto. Festareilla ollaan vapaita ja villejä, tehdään mitä sattuu ja kärsitään kylmästä, unettomuudesta, nälästä ja kurjuudesta, joka "kuuluu asiaan". 

Bändit ovat totta kai ykkösasia (kuka tuohon uskoo, ei ole festareita nähnytkään), mutta melkein yhtä tärkeää on se fiiliksen imppaaminen ympäristöstä, ihmisten paljous ja ennen kaikkea tunne siitä, että on nuori. Festarijuhannus on kaikkien vanhempien kauhu ja teinien must-juttu. Jos saisin päättää, niin en ainakaan kumpaakaan tyttöpuolisista lapsista päästäisi yhdellekään festarialueelle ilman kahta turvamiestä ja lapsenvahtia. Mutta parin vuoden päästä, kun tuo asia on ensimmäisen kerran esissä, niin saatan olla melko voimaton mielipiteineni. Toivottavasti silloin luotan siihen, että kasvatusyrityksistä on jotain jäänyt päähän ja uskallan luottaa siihen, että lapsille on tukan kaveriksi kasvanut myös järkeä.

4) Juhannus autolla ajellen

Vietimme keski-Suomessa asuessa kerran juhannusta siten, että ajelimme pitkin maalaisteitä koko aaton. Eri puolilla oli pieniä kyliä, joissa kaikissa oli omat kokkonsa ja kyläjuhlansa. Porukkaa oli sunnuntaitamineissa kokoontuneena tanssilavan ympärillle ja tienvieret olivat autoja väärällään. Muuten maalaistiet olivat liikenteestä tyhjiä eli ajella sai ihan omassa rauhassa. Sen lisäksi radiosta tuli läpi aaton jotain juhannusohjelmaa, jota kuunteli ajaessa mielellään. 

Hassua, että tuo yksi juhannus on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen. Varmaan siihen liittyy sekin, että olin juuri saanut ensimmäisen oman auton, joten ajelu oli ihan vaan siistiä. Toisaalta taas ilta tytön kanssa autossa jutellen ja maisemia katsellen oli rauhallista, aikuista ja tavallisen kivaa. Suosittelen tätä juhannusmallia kyllä muillekin kuin nuorille pareille - suomalainen maaseutu on juuri näinä viikkoina kaikkein vihrein ja samalla kaunein. Puut ja pellot ovat täydessä varustuksessa ja vihreän sävy on niin kirkas, että silmiin koskee. Eikä kukaan kiellä pysähtymästä paikallisen tanssilavan juureen ja testaamasta vaikka lavakulttuurin imua parin valssin voimin.

5) Juhannus kotona

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tulee mieleen festariton ja juhlaton juhannus. Mekin vietämme tämän juhannuksen kotona, mutta saamme ensimmäistä kertaa omia juhannusvieraita. Odotettavissa on mukavaa ajanviettoa perheiden kesken, pientä grillausta ja ehkä muutama eversti jääkaappikylmänä. Tähän ikään tämä juhannus sopii paremmin kuin hyvin. Olemme vielä siinä mielessä onnellisia, että vieraamme tulevat vähän kauempaa ja heitä näemme todella harvoin - tämä tekee juhlasta ehkä itselle vielä tavallistakin arvokkaamman ja odotukset ovat kyllä melkoisen korkealla (tätä en vieraille tunnusta, mutta puunasin jopa grillin joka puolelta teräsvillalla kiiltäväksi).

Toivottavasti näistä löytyy jokaisen suosikkitapa viettää keskikesän juhlaa. Ja toivottavasti jokainen muistaa käyttäytyä juhlan vaatimalla tavalla - ei tapellen, ei örveltäen, mutta juhlien niin reippaasti kuin suomalaiseen tapakulttuuriin kuuluu. Niin kuin juhannusaattoon kuuluu kokko, niin samalla tapaa myös juhannuspäivään kuuluu ohimoissa jyskyttävä kankkunen.

Näillä sanoilla - hyvää juhannusta itse kullekin!       
 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Olinpa offline

Viikon mittainen somepaasto tai digilakko on ohi ja on aika palata takaisin digitaalisen  tiedon valtatielle. Kokeilu oli erittäin mielenkiintoinen ja monia ajatuksia herättävä. Vaikka mitään suuren suurta valaistumista en kokenutkaan, niin sain sentään pieniä vinkkejä siihen, kuinka voisin hallita omaa someiluani enemmän kuin someilu minua.

 Somemaailmaa totta tosiaan kaipaa viikon aikana. Päivässä tulee useita tyhjiä hetkiä, jolloin tekisi mieli kaivaa puhelin taskusta ja kurkata, mitä digitaaliselle ystäväpiirille kuuluu. Vältin kuitenkin kaikki kiusaukset uskollisesti koko viikon ajan. Eräänlaista sosiaalisen erakkomaisuuden tunnetta tuo facebookiton elämä kuitenkin aiheuttaa. Käytännössä siis nuo facebookin sisältämät ihmissuhteet ovat todellisia.

Tyhjät välit täytin perinteisin keinoin. Viikon aikana sen ajan, jonka normaalisti roikuin netissä, käytin vaihteeksi lukemiseen. Kirjastosta haettu kirjapino hupenikin kiitettävästi. Ja kun lukemiseen keskittyy kunnolla, niin kirjoihin uppoaa eri tavalla. Huomasin muuten  sen, että somettaminen muistuttaa tietyllä tavalla tupakointia. Muistan, kun vuosia sitten lopetin tupakoinnin, niin alussa häiritseviä olivat juuri ne hetket, jolloin päivässä tuli muutaman minuutin joutoaikaa sisältävä tauko, joka oli helpointa täyttää savukkeella. Nyt tuon savukkeen on korvannut some-appsin avaus ja postausten lukeminen.

Uutisten seuraamiseen somettomuudella on vaikutusta. Ilman facen tai linkedinin uutisnostoja sitä seilaa uutispuurossa aika eksyneenä. Uutisia tulee kyllä seurattua esimerkiksi Amppareiden kautta, mutta liiankin turpea tarjonta kyllä hukuttaa hyvät uutiset keskivertohutun alle. Some siis ohjaa sitä, mitä uutisista luemme.

Kirjoittamiseen viikko antoi vinkkejä. Täytinkin muistivihkoa tulevilla ideoilla kiitettävästi ja ideat tuntuivat tällä kertaa tulevan suoraan omista ajatuksista, eikä ajatusten herättäjänä ollutkaan se, mitä luin tai mistä someloissa keskusteltiin. Sitähän ei koskaan tiedä, onko tuo hyvä vai huono asia...

Parasta somettomassa viikossa oli se, että iltaisin tuntui aikaa olevan käytössä aika ylimäärin. Yllättävän paljon aikaa kuluu siinä, että selaat instaa tai roikut facessa kommentoimassa kavereiden postauksia. Toinen hyvältä tuntunut asia oli se, että jollain tavalla omia ajatuksia tuntui syntyvän enemmän. Onko siis niin, että muiden juttujen lukeminen blokkaa omia ajatuksia?

Kolmas mukava asia oli se, että taisin löytää lukemisen ilon uudelleen. Olen pienestä pitäen viihtynyt kirjojen parissa ja pitkästä aikaa keskityin kirjoihin koko ajatuskapasiteetillani. Vanha rakkaus pääsi yllättämään... (Ja taas kerran on oltava kiitollinen siitä, että Suomessa on olemassa tuo kunnallinen ja kunnollinen kirjastosysteemi - käykää hyvät ihmiset kirjastoissa selaamassa tarjontaa ja käyttämässä verovaroin tuotettua palvelua!!)

Negatiivisena koin sen, että ilman someyhteisöä koin olevani vähän juureton. Ihmisten postausten lukemisella ja kommentoimisella on kohtalaisen voimakas sosiaalinen ulottuvuus, joka ei mahdottomasti eroa face-to-face elämästä. Keinot ovat toki toisenlaiset, mutta efekti henkisesti muistuttaa toisiaan.

Loppupäätelämänä voisin todeta, että vietän somelassa liikaa aikaa ja annan someloille liikaa huomiota. Tuolle ajalle ja huomiolle on olemassa parempaakin käyttöä. Tämä on helppo korjata sillä, että edes yrittää tarkkailla omaa ajankäyttöään ja jättää ns. sometupakoinnin vähemmälle. Toinen päätelmä on se, että ainakin minulle someyhteisö on todellinen ja sitä kyllä viikossa ehtii kaipaamaan. Jatkan siis facepostauksia ja kommentointia, enkä aio luopua linkedin-kirjoittelustakaan.

Suosittelen pientä paastoa kaikille, jotka edes miettivät sitä, onko oma somen käyttö täysin hallussa. Jos ei kestä viikkoa, niin parikin päivää tekee tehtävänsä. Sain viikon aikana useampiakin kyselyjä siitä, onko lakko pitänyt ja miten pärjäsin ilman someilua - se kertoo siitä, että aihe on ilmeisen mielenkiintoinen.

 Kiitokset vielä kerran tämän ajatuksen herättäjälle :)

(Ja kuten nokkelimmat huomaa, niin lopetin lakkoni pari tuntia etuajassa - en enää malttanut pysyä erossa tästä blogista, vaan pakko oli saada sormet näppäimille...)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Digimaailman työnseisaus eli somelakko

Työkaverini inspiroimana päätin ottaa viikon tauon arkea täyttävään somelaan.(https://www.linkedin.com/pulse/digipaasto-uhka-vai-mahdollisuus-hanna-ukkola) Seuraavaan viikkoon en siis meinaa kirjoittaa nokkelia postauksia Facebookiin, en aio kirjoittaa sanan sanaa LinkedIniin, enkä meinaa heittää näppäriä twiittejä tai jakaa kuvan kuvaa Instagramissa. Minua ei saa kiinni messengerin kautta, vaan yhteyttä jodutaan ottamaan ysäri-tyyliin tekstiviestein, puheluin tai postikortein  (eniten tietenkin toivon postikortteja, koska niissä on todellista historian havinaa ja 90-luvun tuntua). Muutun kertaiskulla diginäkymättömäksi.

Ainoan myönnytyksen joudun tekemään Whatsappin kanssa, koska se on ainoa järkevä keino saada teini-ikäisiä lapsia kiinni ja viikko ilman tuota yhteydenpitovälinettä voisi olla hieman liian riskaabelia jo perhesuhteiden kannalta.

Mikä saa ihmisen ajamaan itsensä sosiaalisen maailman ulkopuolelle? 

Lakkoonhan ei koskaan ryhdytä ilman pätevää syytä. Nytkin meillä on erimielisyys somen kanssa siitä, mikä on somen käytettävissä oleva osuus minun arkipäivästäni. Samoin keskustelemme siitä, onko some ansainnut niin suuren huomiomäärän kuin mitä sille tällä hetkelllä suon. Vai olisiko nyt kiky-hengessä aika pienentää somen osuutta ja lisätä elävien ihmisten kilpailukykyä huomiomarkkinoilla?

Somelat täyttävät elämäämme päivittäin. Vietämme aikaa erilaisten viestimien piirissä parhaimmillaan jopa tunteja selaten kuvia tai videoita, kommentoiden kavereiden postauksia tai lukien mielenkiintoisia artikkeleita. Otamme osaa useisiin keskusteluihin ja some muodostaakin meille omanlaisen yhteisön - paikan, johon kuulumme,vaikka olemme fyysisesti etäällä toisistamme. Tämä yhteisö on ihmeellisen addiktoiva. Voin tunnustaa seuraavani aktiivisesti omien postausteni ja artikkeleideni lukijakuntaa ja tunnen tietynlaista onnea siitä, että ajatukseni saavat lukijoita ja niitä kommentoidaan. Omaan myöskin verrattoman hauskoja ystäviä, joiden postaukset tai kuvat piristävät päivää ja saavat helposti hymyn huulille. Toivotan myös vilpittömästi onnea kaikille face-ystävilleni, kun näen heidän syntymäpäivänsä - ja ilahdun myös itse jokaisesta onnittelusta, joita sitä kautta saan. Postauksista saan myös ideoita siihen, mitä kirjoitan itse joko tänne blogiin tai sitten linkedinin puolelle. Mistähän ammennan ensi viikolla inspiraationi - elävästä elämästäkö muka?!

Somekanavat ovat myös merkittävä osa uutisvirtaa, josta saan tietoa päivän tapahtumista ja kuumista puheenaiheista. Itse seuraan Facebookissa useampien lehtien päivityksiä ja niistä klikkaan myös melkoista nippua artikkeleita päivittäin. Kun ystävä suosittelee jotain artikkelia, niin hän antaa tuolle uutiselle eräänlaisen lukutakuun. Jos joku kaverini tykkää artikkelista, niin on melko todennäköistä, että löydän siitä myös itselleni jotain mielenkiintoista.

Nyt aion kuitenkin heittäytyä olemaan viikon verran vain elävien ihmisten seurassa. Hylkään vapaaehtoisesti virtuaaliyhteisöni ja jättäydyn some-erakoksi. 

Haen tällä viikolla sitä, että näkisin, paljonko minulle vapautuu aikaa sitä kautta, että en istu sohvannurkassa puhelin tai tabletti kädessä selaamassa uutisvirtaa. Uskoisin, että ainakin ensimmäisinä päivinä kädet hakevat automaattisesti puhelinta taskusta, mutta aion tomerasti vastustaa houkutusta. Eri someloiden selaamisella täytämme päivässä luppoaikaa ja tyhjiä hetkiä, kun emme keksi mitään muutakaan tekemistä. Somesta on tullut tupakoinnin korvike ajantäyttäjänä. Mitä meistäkin jokainen tekee, jos olemme sopineet treffit johonkin ravintolaan ja tulemme ennen kaveria paikalle - otamme puhelimen käteen ja selaamme facea tai instaa, eikö?

Yhtä lailla haluan tietää, millaisen sosiaalisen loven someton elämä jättää. Putoanko kahviporukan jutuista, kun en näe uusimpia kuvapäivityksiä tai jaettuja raparperipekoni-reseptejä? Somen kautta olemme itse näkyvillä ja muodostamme toisenlaista minäkuvaa. Somessa voimme itse päättää, mitä puolta itsestämme näytämme tai korostamme ja toisaalta, minkä puolen piilotamme kokonaan. Minän merkitys koostetaan siitä, mitä ja miten paljon jaamme omasta elämästämme muille. Kirjoitammeko positiivisia fiiliksiä vai käytämmekö somekanavaa omien kriittisten mielipiteiden julkaisuun. Some on myös kanava vaihtaa ajatuksia - jos en ole siellä, niin jääkö minulta jotain mielipiteitä muodostumatta ja jääkö jotain merkityksellistä sanomatta?

Haen myös sitä, että näkisin, muuttuuko oma uutisten seuraamiseni sen vuoksi, etten klikkaa kenenkään suosittelemia artikkeleita. Selaan kuitenkin viikon aikana uutisportaaleja ja lehtien nettisivuja, vaikka en linkkejä jaakaan. Ennakkoon veikkaisin, että lehtien luku korostuu ja samoin vanha rakkauteni radio saa enemmän aikaa. Kovaan käyttöön tulevat joutumaan myös podcastit (Ali Jahangiri oli aloittanut kesäshownsa Yle Puheen puolella, sinne siis!)

Lakko-ohjeet - näin seisautan somen!

Lakkoilmoituksen mukaisesti, somenseisaus alkaa perjantaina 10.6. kello 10:00 ja loppuu seuraavan viikon torstaina klo 22:00. Perjantaina aamusta poistan puhelimesta ja tabletistani kaikki facebookin, linkedinin, Twitterin ja Instagramin appsit. Samoin poistuvat Messengerin sovellukset ja näiden kaikkien sovellusten ilmoitukset. Tätä kautta pitäisi siis houkustusten vähentyä. Tyhjentelen myös selainten ykkössivustot, jotta selaimetkaan eivät vahingossa houkuttelisi minua pahuuden teille.

Sen jälkeen homma perustuukin siihen, että on kyettävä vastustamaan kiusauksia, joita varmasti tulee. Voisin kuvitella, että maanantaihin mennessä olen jo hulluuteen asti somenpuutteessa, kun en tiedä, mitä hauskaa ystäväni ovat postailleet viikonlopun aikana.

Meinaan pitää muistikirjassani yllä ajatuksia viikon ajalta. Ensi viikolla täällä on siis luvassa fiiliksiä siitä, miten sain aikani kulumaan ja millaisena näen diginäkymättömän maailman. Suurimmaksi ajankuluttajaksi veikkaan kolmevuotiasta elosalamaa, jolle leikkiseura kelpaa aina. Seuraavana varmaankin tulevat kirjat ja podcastit, joita kuuntelen muutenkin paljon iltaisin. Toivon, että viettäisin enemmän aikaa elävien ihmisten kanssa keskustellen, mutta koska tuo lakko koskee vain minua, niin todennäköisesti sohvannurkan valtaavat muut perheen someilijat, joita lakkoni ei voisi vähempää kiinnostaa, koska juuri saivat instaan uuden videon, joka on "must see!"

Edessä on siis erilainen viikko tehdessäni sosiaalisen paluun 90-luvulle. Uskoisin, että kokemus on positiivinen, enkä usko, että sieluuni kovin suurta lovea tulee, vaikka hetkeksi siirrynkin "digistä printtiin". 
 


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Suomalainen vuosi vaihtuu kesällä

Kalenterin mukaan vaihdamme vuotta aina sydäntalvella jossain joulu- ja tammikuun välissä. Silloin juhlitaan keskellä pimeyttä rakettien paukkeessa ja täydessä tinassa. Väittäisin kuitenkin, että henkisesti vuosi vaihdetaan kesällä, niinä noin neljänä viikkona, jolloin olemme työstä vapaalla eli kesälomalla.

Kesäloma on kiistatta suomalaisen vuoden kohokohta. Sitä suunnitellaan jo tammikuussa, kun ensimmäiset kesälomalistat tulevat täytettäväksi ja sähköpostilaatikkoon kilahtavat ensimmäiset matkatarjoukset tulevalle sesongille. Ajatuksella kesälomasta jaksamme pimeimmän ja raskaimman vuodenajan yli ja kun maaliskuussa aurinko pilkottaa ensimmäisen kerran talven jälkeen tiedämme, että "se" alkaa olla jo lähellä. Sitten, kun loma todella on lähellä joskus toukokuun paikkeilla, alamme tutkia kiivaasti sääennusteita koettaen arvata, että tuliko tämän vuoden lomalotossa päävoitto vai musta pekka. Tunnetustihan Suomen kesässä ei riitä aurinkoa ja lämpöä kaikille, vaan osa joutuu nauttimaan brittiläisestä säästä, joidenkin saadessa osumaan loma-aikaan ne kaikki kolme hellepäivää. Työpaikan suurimpana mentorina pidetään sitä heppua, jolle nuo lämpimimmät päivät osuvat useampana vuonna peräkkäin.

Suurin tunku lomalle on aina heinäkuussa, jolloin kaikki muutkin ovat lomalle. Mikäpä onkaan sen mukavampaa, kun jonottaa huvipuistoissa ja elämystehtaissa kaikkien muiden suomalaisten kanssa samaan aikaan hien, oluen ja oksennuksen hajussa. Siinä syntyy juuri sitä yhteisöllisyyttä, josta suomalaiset ovat tunnettuja. Olemmehan ainoa kansa, joka ahdistuu jo hississä silloin, kun sinne tunkee joku toinen samaan aikaan.

Neljän viikon vapaus 

Ennen lomalle lähtöä koetetaan kiivaasti saada päätöksen kaikki kuutena edellisenä kuukautena roikkumaan jääneet työt. Viimeiset viikot painetaankin eläimen raivolla ylipitkää päivää, koska tavoitteena on kaksi puhdasta päämäärää - työpöytä ja omatunto. Lomalle jääkin usein loppuunajettu ihmisraunio, jonka ensimmäiset lomapäivät menevät puhtaasti palautumiseen. Miksi se loma on etenkin suomalaiselle se elämäneliksiiri, jonka jäljiltä töihin palaa rentoutunut ja uudestisyntynyt ihminen valmiina kohtaamaan uuden vuoden haasteet ja murheet?

Lomalla teemme kaikkea sellaista, mihin arjen yhdentoista kuukauden aika ei riitä. Yleensä lomaan pakataan vähän työtä, vähän hupia, vähän tylsyyttä sekä vähän uutta. Ennen lomaa koetamme päästä kuuluisaan rantakuntoon. Sitten lomalla menemme kesämökille kymmenien kilometrien päähän sivistyksestä, jossa kukaan ei varmasti ole sitä rantakuntoa edes näkemässä. Koetamme myös paikata jälkeenjääneitä remontti- ja siivoustöitä sekä samalla paikata huonoa omaatuntoa, joka syntyy siitä, että työaikana emme ehdi nähdä lapsiamme muualla kuin auton takapenkillä matkalla harjoituksiin.Nämä kaksihan saa kätevästi yhdistettyä vaikka mottitalkoilla halkometsässä. Siinä sitä sitten on perheellinen murjottavia ihmisiä keskellä metsää tekemässä seuraavan talven takkapuita itikoiden syötävänä. Teinit eivät halusta huolimatta pääse pakoon, koska eivät osaa suunnistaa urbaanin luonnon ulkopuolella ja aikuiset taas eivät jaksa ymmärtää, miksi perisuomalainen halkoperinne ei olekaan hypännyt seuraavaan sukupolveen synnyttäen luomisen ja käsillä tekemisen riemua.

Onkin perin kummallista, että tuo neljä viikkoa riittää ihan hyvin kaikkeen siihen, mihin loppuvuoden yksitoista kuukautta ei riitä. 

Vuosi vaihtuu

Miksi väitän vuoden vaihtuvan juuri kesällä? Sen takia, että lomalla teemme koko elämästä uudelleenarviota. Työpöytää siivotessa mietimme, että tulemmeko enää koskaan tänne takaisin. Josko kesälomalle ne kuuluisat seitsemän numeroa osuisivat oikeaan ja voisimmekin vain lähettää postikortin kahviporukalle, jossa toivotamme hyvää loppuelämää. Kesälomalla saamme hieman maistaa miljonäärin elämää eli elää siten, että aamulla ei odotakaan työmatkaruuhka ja nurttunaamaiset työtoverit, vaan voisimme jäädä sänkyyn loikoilemaan aina puoleen päivään saakka, jolloin hovimestari ilmoittaa herran saunan olevan kuuma ja kylvyn valmis. Vaikka ajatus on kaukana totuudesta, niin se kutittaa mieltämme. Entä jos...

Samat odotukset ladataan pari- ja perhesuhteisiin. Lomalla on vihdoin aikaa olla kaksin puolison kanssa ja paikata kaikki talven aikana kiireessä tehdyt lommot avioliitossa. Oletus on, että jos talvella seksiä näkee ainoastaan televisiossa, niin kesälomalla sitä harrastetaan joka niemessä ja notkelmassa. Näiden odotusten tulokset näkyvätkin sitten syyskuussa käräjäoikeuksien kanslioissa, kun paikkausyritykset menevät pieleen ja lopputuloksena on pesänjako. Näin väittävät ainakin viralliset tilastot. Ehkä ne odotukset olisi viisaampaa ladata jokaiseen arkipäivään ja vältellä niiden lommojen tuottamista, vaikka se arki välillä vituttaakin.

Loma irrottaa meidät arkirutiineista sekä arkiympäristöstä. Kun katsomme maailmaa lomalla toisesta näkökulmasta, huomaamme sen, mitä siinä olisi syytä muuttaa ja tehdä toisin. Mökin laiturilta maailma näyttää kummallisen eri näköiseltä kuin työpaikan ikkunasta. Samalla tavalla lepo sekä vapaampi ajankäyttö näyttävät meille toisenlaisen maailman. Ihminen, joka nukkuu murheista vapaata kesäunta, ajattelee luultavasti kirkkaammin kuin se, joka murehtii kello kaksi aamuyöllä, että tuleeko se projekti varmasti valmiiksi ja säilyyköhän se työpaikka vielä seuraavienkin yt-neuvottelujen jälkeen.

Oma loma, oma aika

Oma lomani on tänään viidentoista työpäivän päässä. Olen ladannut sinne perisuomalaiseen tapaan toiveita ja tehnyt suunnitelmia, miten lomani vietän. Aion pakottaa ainakin osan lapsista mukaani kesäpaikkaamme ja koetan opettaa heille kanta-karjalaisia kesälomanviettotapoja tori-piirakka-kahveineen ja mökkikalastuksineen. Tiedän, että lomasta ei taatusti tule kokonaan sellaista yhteistä kivaa, miltä se talvella näyttää suunnittelupöydällä. Mutta tiedän sen, että kun irtoan juuri siivotun työpöytäni äärestä ja kädestä pitäen hyvästelen kyynelehtivät työtoverini, niin neljään viikkoon en aio murehtia töistä, enkä talvesta.

Minun neljä viikkoani pitävät sisällään ajatuskatkon arjesta sekä totaalisen irrottautumisen työmaailmasta. Kun sitten neljän viikon jälkeen palaan (toivottavasti) työpaikalleni, niin siinä salasanaa muistellessa selaan kalenteria ja lasken, montako viikkoa onkaan jäljellä ennen seuraavaa lomaa.

Hyvää kesäkuuta kaikille!