Oppiminen aikamiehenä on haastava jobi

Viimeksi pääsin ketterästi aloittamaan tätä opiskeluteemaa, johon nyt keskityn vähän tarkemmin. On ollut melkoinen yllätys, kuinka paljon oppiminen on muuttunut lähes parissakymmenessä vuodessa eli siitä, kun viimeksi koetin aivolohkoihin väkisin pakata uutta tietoa.

Muutosta on tapahtunut eniten itsessä. Sen lisäksi ovat muuttuneet opetusmetodit sekä opetusvälineet. On aiempaa helpompi saada tietoa monella eri tavalla ja opiskelu on metodeiltaan monipuolisempaa. Tämän olen huomannut jo nuorison koulunkäynnistä. Peruskoulussakin perinteisen luokkahuone- ja pänttäysmetodin rinnalle - ja ohi - on noussut monimuoto-oppiminen, joka tukee omaehtoista tiedonhankintaa ja sitä, että opiskelijan on mahdollista saada sama tieto tavalla, mikä tukee parhaiten henkilökohtaista oppimiskykyä.

Kuvaa, tekstiä ja värejä yhdistävä värityskirja osoittautui nappihankinnaksi

Keloon tarttuu tieto heikosti

Oma oppimiseni on nuoruusvuosista hidastunut aika lailla. Yhden asian oppimiseen tarvitaan huomattavasti suurempi toistomäärä kuin teinivuosina. Lukiossa vielä asiat menivät päähän parilla lukukerralla, kun nyt saan parilla lukukerralla ehkä selville, mistä on kyse. Tiedon tartuttamiseen keloon tarvitaan välillä sekä moottorisaha että leka.

Yhtä vaikeaa on tiedon pitäminen pään sisässä. Kerran ulkoa opitut asiat tippuvat muistista kuin humalaisen tavarat taskusta. Etenkin kieliopinnoissa olen huomannut, että jos ei koko ajan treenaa, niin opittu tieto yksinkertaisesti unohtuu nopeasti päästä. Jos et kolmeen päivään avaa Duolingoa, viimeksi opitut sanat tuntuvat venäjän sijaan täydeltä heprealta - kirjaimellisesti!

Miksi tieto ei tartu?

Olen löytänyt pari juurisyytä sille, miksi tieto ei umpipuiseen kelokalloon tartu. Ensimmäinen syy on se, että tiedon kriittinen arviointi on kasvanut merkittävästi. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tarkemmin arvioi (alitajuisesti tai tarkoituksella), mitä tietoa päänsä sisään haluaa tallettaa. Oppiessa herää se tärkein kysymys "miksi?", johon vastaaminen kertoo, otanko tiedon vastaan vai annanko sen soljua persumaisten mielipiteiden lailla korvannipukasta toiseen kulkematta oppimiskeskusten kautta.

Itsen motivointi on oppimisessa se tärkein tekijä. Ilman oikeaa motivaatiota eivät parhaatkaan leikkikalut tai oppimismetodit auta siinä, että tieto tarttuisi pysyvästi.

Kärsivällisyys on näissä hommissa hyve. Tulee antaa itselleen aikaa oppia ja aikaa omaksua. Muutamassa kuukaudessa olen jotakuinkin selvittänyt, kuinka paljon pystyn vuorokaudessa opiskelemaan tehokkaasti ja sen, millaisissa osissa saan tietoa kartutettua. Ja voi pojat, että se oppimäärä on alussa pieni. Tällä hetkellä pystyn opiskelemaan ihan 100% painotuksella noin 3*45 min jakson. Sen jälkeen jo hieman ruostunut ja harvahampainen iso ratas alkaa pyöriä enemmän tai vähemmän tyhjää ja lukemisesta saatu hyöty pienenee merkittävästi.

Tuossa määrässä on melkoinen ero siihen, kun lukiossa saattoi kirjoituksiin lukea 8-10*45 min päivässä ja toistaa samaa kuukauden verran. Ja osa siitäkin asiasta oli sellaista, mikä ei juurikaan kiinnostanut...

Ne perkeleen aikavarkaat

Toinen päätoimisesta opiskelusta muuttunut tekijä on ajankäyttö. Jo viimeksi kerroin, kuinka nuorena päätoimisesti opiskellessa suurimmat ajatusta häiritsevät tekijät olivat se, että mietti keskioluen ja naisseuran riittävää saatavuutta (toista sai rahalla ja toista ei edes rahalla). Nykyisin taas yhdellä keski-ikäisen ajatusten radalla kiertävät työn lisäksi perhe- ja rahahuolet sekä terveydestä ja liikunnasta huolehtiminen. Keski-ikäisen elämä on yksi suuri dominotorni, jossa huolta on pidettävä samaan aikaan useammasta palikasta, jottei koko torni pääse romahtamaan heikoimman lenkin petettyä.

Takamatkaa opiskelulle otetaan jo siinä, että oppimisen alle minäkin teen kahdeksan tunnin työpäivän. Ja sen päälle ovat vielä normaalit koti- ja perhe-elämään liittyvät rutiinit. Näin ollen opiskelu tapahtuu niinä aikoina, "kun ei ole muuta". Ja kun sitä muutakin on koko ajan....

Aika on tunnestusti resurssi, jota on käytössä vain rajallinen määrä, eikä sitä valmisteta yksilön tarpeisiin minuuttiakaan lisää. Tällöin yhden lisämomentin ottaminen elämään tarkoittaa automaattisesti sitä, että jotain on jätettävä pois ja elämästä on karsittava "muuta" opiskelujen vaatiman ajan. Ja karsimisessakin on oltava järki mukana. Esimerkiksi Unesta on huonoa karsia - ainakaan pitkäksi aikaa. Enkä suosittele perheenkään siirtämistä hyllylle opintojen ajaksi. Läheiset kaipaavat ja tarvitsevat huomiota ja jos karsit perheen elämäsi ulkopuolelle, saatat pian olla lopullisesti yksin kirjoinesi.

Minä olen koettanut karsia pois turhaa kulkemista. Telkkaria en juurikaan iltaisin katsele ja muut ei-tarpeelliset-menot olen koettanut pudottaa minimiin. Ja valitettavasti nyt opiskelujen ajaksi saa hupilukeminenkin olla hieman taka-alalla. Minulle suurin turha aikasyöppö on ollut some, jonka käyttöä olen myös koettanut hillitä. Ihan raa'asti kellottamalla olen huomannut, että esim. Instagramissa saan kulumaan tunnin todella helposti. Sinne somelaan vaan jotenkin sujahtaa ja jää kellumaan ilman mitään hajua ajankulusta. Ja hieman tämä opiskelu on päässyt näkymään täällä blogin puolellakin.

Omaa ajankäyttöä voi tehostaa sillä, että tekee opiskelusta kalenteroinnin. Jo edellisviikolla määrittää itselleen tavoitteet sekä aikamäärän, minkä opiskelulle käyttää. Kalenterointi on ikään kuin itselle annettu lupaus suorittaa opintoja. Ja kukas sitä nyt itselleen valehtilisi?

Helpointa on ottaa lukuhommille sellaista aikaa, mikä ei kuulu kenellekään. Minulle se aika on yleensä kello 22-23 iltaisin. Silloin olen vielä lähes tajuissani oppimaan, mutta tuolloin ajalle ei ole juurikaan muita ottajia. Se, mikä jää väliin, on telkkarin tuijottelu tai muu epämääräinen sohvalla nuokkuminen.

Toinen kätevä ajanjakso minulle on viikonloppuaamut. Silloin muu perhe on aika tiukasti omissa touhuissaan (tai nukkuu) ja opiskeluille on tarjolla hyvä, rauhallinen jakso. Valitettavasti tuo on tähän saakka ollut sitä aikaa, jonka olen käyttänyt kirjoittamiseen, blogien suunnitteluun tai lukemiseen.

Anatomian aputyökalut, puhelin ja appi

Oppimista edistävät hyvä motivaatio sekä aputyökalut

Kaiken oppimisen perusta on käsitys siitä, miksi opiskelee ja mihin tähtää. Ilman opintojen perimmäistä syytä ja tavoitetta, on turha edes lähteä haarapussit olalla opintielle. Tätä samaa olen koettanut tolkuttaa myös nuorisolle. Opiskelkaa mitä opiskelette, kunhan allekirjoitatte opintojen tavoitteet ja oppimisen syyn. Motiivin lisäksi on tarpeen myös tietää alusta saakka opintojen päämäärä. Joutavanpäiväinen haahuilu epämääräisten opintojen viidakossa voi olla hyvää ajankulua, mutta se jääkin pelkästään ajankuluksi.

Minua oppimisessa auttaa koulussa käytetty monimuoto-opetus. Oppia tarjoillaan eri muodoissa yhdistäen teoriaa ja käytäntöä. Lisäksi teoriaa tarjoillaan eri viestimien kautta niin, että hyödyksi käytetään kuvaa, ääntä sekä videota. Tärkeintä minulle on, että teoriassa opitut asiat saa itse testata käytännössä. Teoriassa käydyn luun paikan oppii parhaiten, kun paikan saa itse kaivella esiin elävästä ihmiskehosta.

Olen huomannut, että jokaiselle on oma tapansa ja keinonsa oppia.Toiselle sopii äänen kautta opiskelu, kun toinen tarvitsee 3D-mallinnoksen hypisteltäväksi. Ja sitten on se, jolle ainoa oikea tapa on päntätä luita ja lihaksia ulkoa peräkkäin niin pitkään, että tieto tekee pesän takaraivon kulmaan.

Minulle tehokasta on myös oppia ryhmässä. Opiskeluryhmässä kaikilla on yhtenäinen päämäärä ja motivaatio. Ryhmässä opiskelu tekee kokonaisuudesta yksilöitä vahvempaa. Yleensä kahdestatoista opetuslapsesta joku tajuaa asian ensin ja pystyy ehkä selittämään sen muille eri tavoin. Eikä kyse ole tietenkään opetuksen huonosta tasosta,vaan ennemminkin näkökulmaerosta. Ammattimainen opettaja näkee asiat eri tavoin kuin "maallikko". Ryhmäopiskelussa oppimista auttavat myös toisaalta ryhmän sosaalinen paine oppimiseen, mutta vielä enemmän keskinäinen tsemppaus, jossa heikommatkin vedetään mukaan samaan veneeseen.

Oppimisen aputyökalut

Nykyajassa on myös muita hyviä puolia, jotka auttavat oppimaan. Tekninen kehitys on tuonut oppimisen aputyökaluiksi sovelluksia, joista näkee esim. anatomiaa eri tavoin kuin paperisesta 2D-mallinnoksesta. Meidänkin ryhmässä yksi kaveri bongasi puhelimeen saatavan lihakset ja luut 3D-versiona esittelevän appin, joka varmaan löytyy nyt jo useimmista puhelimista (myös minun). Sen kanssa ei paljon tarvitse arpoa, mistä ja minne ne lihakset kulkevat.

Omaa oppimistani tukee huomattavasti anatomian värityskirja, jonka hommasin heti opiskelujen aluksi. Värittäminen voi kuulostaa hieman lapselliselta, mutta se on erittäin hyvä tapa oppia. Värittäessä tulee siihen kuvaan keskityttyä ja samaa paikkaa tuijottaa sen verran pitkään, että paikat jäävät pidempikestoiseen muistiin.

Ja on värityskirjassa sekin hyvä puoli, että perheen viisivuotiaan kanssa voi viettää yhteisiä väritystuokioita. Lapsiparka on tähän mennessä tuijotellut erinäisenkin tunnin ihmisen anatomiaa sisältäviä lihasten kuvia ja luurankoja. Toivon mukaan nuo opinkappaleet jäisivät hänelle mieleen positiivisina viboina, eivätkä minään painajaisina...

Haastavaa, mutta täysin hallittavissa

Oppiminen tällä iällä on aika lailla haastavampaa kuin teinivuosina. Minusta se on silti hallittavissa oleva asia. Keski-iässä osaa olla itselleen armollinen ja antaa aikaa oppia. Samoin motivaation kaivaminen ja ylläpito on varmaan helpompaa kuin nuorena, jolloin mieli pomppi yhdestä mieliteosta toiseen keskustan kannatuksen lailla. Nyt osaa helpommin asettaa itselleen pidempikestoisia maaleja, joissa tähtäin pysyy varmasti.

Oppiminen on hitaampaa ja vaatii enemmän aikaa - jota siis ei ole ainakaan yhtään enempää käytettävissä. Tuo aika on vaan taiottava jostain ja jokainen halukas sitä kyllä löytää - jälleen kerran - kun motivaatio ja päämäärät ovat hallussa. Ja onneksi kärsivällisyys on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat kasvaneet samaan tahtiin iän myötä.

Oppiminen vaatii hieman apua, mutta sitä on nyt enemmän tarjolla kuin nuorena. Ihmettelen edelleen, kuinka ihmiset pärjäsivät ilman älykännyköitä ja netin mukanaantuomaa rajatonta tiedonmäärää.

Pontti loppuu - Ra(s)kas Keski-ikä jatkaa eloaan

Loppuun vielä infoa tämän blogin kohtalosta. Kaakon Viestintä on ilmoittanut, että heidän molemmat blogiportaalinsa - Pontti ja sisarportaali Starbox - loppuvat maaliskuun lopussa. Syynä lopettamiselle on se, että portaalien sisältöä ei saatu muutettua riittävässä määrin kaupalliseksi ja liiketoimintaa pyörittävän yrityksen ei kannata toimia kannattamattomilla alueilla.

Tämä pakottaa meidät bloggaajat tekemään omat ratkaisumme. Minä päätin, että rakas mentaalikotini "Ra(s)kas Keski-ikä" jatkaa eloaan siellä, mistä se Ponttiin aikoinaan tulikin. Olen nyt jo jonkin aikaa julkaissut blogitekstit kahdessa paikassa eli sekä Pontissa että myös bloggerissa.

Maaliskuun jälkeen Ra(s)kas Keski-ikä löytyy siis osoitteesta
http://neljankympinpesu.blogspot.com/

Hyvää alkavaa kevättä kaikille!

Aikuisena koulunpenkille

Blogissa on ollut viime viikkoina hiljaista kuin hallituksen pääkopassa sote-sodan rauhoituttua. Lisäsin muuten niin ketterään ajanhallintaan vielä yhden momentin lisää. Aloitin viime joulukuussa ihan vakavahenkiset opinnot, joilla on tähtäinpiste uudessa ammatillisessa suunnassa tai ainakin mahdollisessa sellaisessa. Nyt vihdoin oli aikaa hiljentyä myös blogin ääreen kertomaan, mitä se on, kun parkkeeraa pyllynsä aikuisiällä koulun tikkuiselle penkille.

Ongelmana ammatin puute

Yksi elämäni suuria "tragedioita" on, että minulta puuttuu varsinainen ammatti. Aikoinaan tein omia kouluvalintoja enemmän sellaisella "silmät kiinni ja sinne päin"-metodilla, josta puuttui sekä suunta että tahti. Lopputulos oli lähtökohtiin nähden hieno ja marssin nuorena miehenä yliopistosta ulos maisterin mappi kainalossa. Mutta nuorena miehenä en tietenkään tajunnut, ettei yliopistotutkinto anna mitään varsinaista ammattia, vaan ammatillisen osaamisen joutuu keräämään pieninä murusina työelämän kautta. Ja sitä tietä on onneksi riittänyt näihin päiviin saakka.

Enkä missään nimessä ole kiittämätön yliopiston tarjoamaa koulutusta kohtaan - enemmänkin olen kriittinen omille valinnoilleni kyseisessä laitoksessa. Muutamalla hyvällä täsmävalinnalla olisin saanut ehkä rakennettua toisenlaisen ja jopa stabiilimman tien.

Siis koulutuksen yhtenä hakukriteerinä oli se, että se tuottaa ammatin. Lisäksi halusin opiskella niin, että opiskelu on mahdollista työn ohella ja niin, että koulunkäynti mahdollistaa työelämän lisäksi myös perhe-elämän ja suht normaalin arjen. Vaihtoehtoja noilla kriteereillä oli vielä useita. Seuraavaksi siis omien mielihalujen ja unelmien kimppuun.

Olen "nuorna miesnä" salilla reuhatessa kiinnostunut siitä, kuinka ihmiskeho toimii. Luista ja lihaksista koostuva lihamötkö on konetyyppinä sellainen, että siitä löytyvät salat ovat loputtomat ja suurimmalle osalle meistä piilossa. Lisäksi minua kiinnostaa ammatti, joka mahdollistaa ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden lisäämisen. Eikä tietenkään pahasta ole, että töitäkin olisi mahdollista löytää. Hierojan ammatti on kiinnostanut minua ehkä noin vuosikymmenen. Edellä mainittujen puolien lisäksi minua viehättää ammatin fyysisyys sekä mahdollisuus hyvään, henkilökohtaiseen asiakaspalveluun.

Tähän saakka kuitenkin kesti, että sain itseni revittyä koulunpenkille ammattia oppimaan. Ehkä tässä kohtaa oli ensimmäinen risteyskohta, jossa oma elämäntilanne, rahatilanne sekä ammatillinen kiinnostus olivat oikeassa asennossa suhteessa toisiinsa. Työelämän astrologinen kartta nosti minulle peukaloaan ja hymyili suotuisasti.

Muuttunut koulumaailma

 

Ehdin viime syksynä tutkia tarjolla olevaa koulutusta laajemminkin ja tutustua myös siihen, kuinka koulutukseen kannustetaan ja kuinka koulutusta tuetaan. Pari vuosikymmentä sitten tärkeintä ihmisen elämässä oli käydä koulut nopeasti läpi, jotta ihmisressu saataisiin tuupattua tienuun tielle mahdollisimman äkkiä. Elämää ei nähty yhtenä pitkänä oppimisprosessina, vaan yksilöä käsiteltiin enemmän tuotantokoneena, jonka ainoa tehtävä oli tuottaa lisäarvoa koko yhteiskunnalle. Ammatinvaihtajia ja uudelleenkoulutettavia pidettiin jonkin sortin epäonnistujina. Kuka sitä nyt sitä 16-vuotiaana valittua ammattia haluaisi vaihtaa!! Niinpä niin...

Nykyisin taas koulutus on ihmisen perusoikeus tai oikeammin -mahdollisuus läpi elämän. Kouluttautumista tuetaan jopa niin pitkälle, että ammattiin johtavaa koulutusta on mahdollista opiskella työttömyyspäivärahalla. Jokaiselle pyritään takaamaan mahdollisuus käydä koulua niin, että oma ammatillinen intohimo sekä koulutetun henkilöstön tarve kohtaavat mahdollisimman hyvin. Jopa ammattiin johtavaa koulutusta tarjotaan monimuotona, jolloin asuinpaikkakunnalla ei ole niin suurta merkitystä. Lisäksi laajat etäopinnot avaavat ovet myös sellaisille oppilaille, joille perinteinen luokkahuonekoulutus on syystä tai toisesta mahdottomuus sekä niille, joiden oppimistahti tai -tyyli poikkeavat Gaussin käyrän keskiosasta. Ihana nykyaika!

Kaiken tuon ammatillisen pohtimisen ja tutkimisen lopputuloksena löysin lopulta itseni Joensuusta ISLO:n riveistä opiskelemassa urheiluhierojaksi. Koulun valintaan vaikuttivat sijainnin lisäksi koulun erinomainen maine parhaiden urheiluhierojien kouluttajana sekä pitkä historia monipuolisten liikunnan ammattilaisten tekijänä. Minulle valintaan myötävaikutti tietenkin myös se, että kouluviikonloput voin viettää Uimaharjussa.

Aikuisten yhteisö

Kouluryhmämme koostuu kahdestatoista eri ikäisestä ja eri taustoista tulevasta innokkaasta opiskelijasta. Ryhmä on opintorytmin lisäksi koostumukseltaan todellinen monimuotoryhmä. Ikähaitari jakautuu usealle vuosikymmenelle ja jokaisella on omanlainen taustansa sekä motivaattorinsa. Mutta kuten niin usein, sekametelisopasta syntyy se paras keitos, jossa jokainen tuo omalla persoonallaan ryhmään mausteensa. Ryhmä myös tsemppaa toinen toisiaan oppimaan ja myös opiskelemaan.

Ainakin minut nuo opiskeluviikonloput irrottavat omasta arjesta totaalisesti. Sunnuntai-iltana, kun ajelen kotiin päin, on takki totaalisesti tyhjennetty. Vastaavasti taas pää on täytetty uusilla asioilla, joita on pari viikkoa aikaa kerrata ja testata käytäntöön.

Totta kai opiskelu vaatii kotoa aika paljon. Olen viikonloppuja poissa ja sen lisäksi kotijoukkoparat joutuvat uusien hierontaotteiden koekaniineiksi. Tosin tähän saakka on lavetille ollut enemmän tunkua kuin olen pystynyt käsittelemään. Monimuoto-opiskelu on perinteistä arkiopiskelua vastuullisempaa. Jos olet opintojen väliviikot laiska, etkä kertaa, niin seuraavalla kerralla olet hukassa kuin keskustalainen pääministeri soten pyörteessä. Olen siinä mielessä todella onnekas, että opiskelulle on kotoa tullut täysi tuki. Hauska oli myös äitini reaktio hänen kuullessaan opinnoistani. Hän halusi tukea unelmieni toteutumista maksamalla osan koulutuksesta.

Aikuisiällä opiskelu on toisaalta vaikeampaa ja toisaalta taas moninverroin helpompaa kuin nuorena. Oppiminen sinällään (muistaminen, ulkoaoppiminen jne.) on työläämpää, koska aivoissa on kapasiteettia rajallisemmin ja sinne aivoihin on myös tunkemassa syötettä enemmän kuin nuorena. Parikymppisenä mielessä oli vain perjantain kymppikassi ja naiset. Nykyisin nuo kumpikin ovat korvaantuneet sillä, että mietit lasten asiat, talon asiat, vaimon asiat, raha-asiat, terveysasiat ja kaiken muun ylimääräisen, mitä keskiverto keski-ikäisen elämässä nyt sattuu olemaankaan.

Helpompaa taas on motivaation löytäminen sekä oppimiseen liittyvä henkinen puoli. Nyt opiskelussa tärkeintä on pelkän päämäärän sijaan matkanteko pitkin opintoja. Päämäärä on toki tärkeä, mutta se ei ole enää ykkösjuttu. Nautin opintojen jokaisesta päivästä, enkä oikeastaan edes mieti, milloin ja miten nämä opinnot päättyvät. Tähän toki vaikuttaa se, että kaikki tässä opiskelussa on minusta itsestäni lähtöisin. Kukaan ei ole minua kouluun pakottanut tai toisaalta houkutellut.

 

Opintojen arkipäivä

 

Nyt kun opintoja on muutama kuukausi takana, taputtelen vielä itseäni hieronnasta aralle olkapäälle. Valinta sekä ammatillisen suunnan että etenkin koulun suhteen osuivat nappiin. Tykkään oppia ja tykkään opiskella. Ryhmämme on mahtava ja se toimii itsessään yhtenä hyvänä motivaattorina.

Lisäksi koulun valinta osui oikeaan. ISLO on kouluna erittäin ammattitaitoinen ja osaava. Oman ryhmämme kouluttajat ovat taatusti alan ammattilaisia sieltä yläpäästä. Opetus ei keskity mekaaniseen otteiden ja suuntien höyläämiseen, vaan meitä koulutetaan hoitamaan ihmistä kokonaisuutena ja yksilönä. Sen sijaan, että oppisimme tarkan kaavan työlle, opimme enemmän kuuntelemaan asiakasta ja soveltamaan opittuja asioita käytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla. Eräs viisas sanoi, että hierojalla on otteet kuin rakentajalla työkalut - on hyvän hierojan viisautta valita, mitä työkaluja käyttää.

Raskasta koulunkäynti toki on. Viikonloput pois kotoa työviikon päälle vaativat veronsa, etenkin kun opiskeluviikonloppuina aivot käyvät täydellä 100% kapasiteetilla sunnuntai iltaan saakka. Monimuotokoulutuksen hankalia puolia on se, että oppimisviikonloppuihin tungetaan sama asia, jonka päiväopiskelijat mutustelevat rauhassa parissa viikossa. Pidän kuitenkin siitä, että oppimisviikonloppujen välillä on aikaa kerrata ja treenata rauhassa. Ryhmän itse koostamat oppimisvideot ovat kovassa käytössä. Ja onhan ne viikonloput aika rankkoja myös fyysisesti - kun kroppaa hierotaan kolme päivää putkeen, niin paikat ovat varovaisesti kuvaillen hellänä vielä pari päivää koulun jälkeenkin.

Opinnoissa on yllättänyt se, kuinka monipuolista hierojaksi opiskelu on. Hierojat oppivat ihmisen fysiologiaa todella monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti. Uskallan väittää, että hyvä hieroja tietää ihmiskehon toiminnasta keskivertolääkäriä enemmän ja paremmin. Itsekin luulen ennen uutta viikonloppua osaavani jo jotain, mutta kummasti nuo luulot lavetin ääressä karisevat. Edelleenkin ihmettelen, kuinka monimutkainen rakenne ihminen on.

Toinen yllättävä tekijä on se, kuinka vähän hierojan ammatista tiesin etukäteen. Jo tässä vaiheessa voin paljastaa, että te jotka luulette olevanne hyviä kotihierojia, ette sitä oikeasti ole. Otteet ja niiden käyttö ovat itsellekin lähes aina yllättäviä. Minäkin luulin kouluun mennessäni osaavani enemmän kuin todellisuudessa tiesin. Ja suurin osa siitä, mitä tiesin, tiesin väärin. Niin se elämä opettaa pientä tikan poikaa....

Yrittäjä, harrastaja vai ikuinen oppija

Yleisin kysymys, jonka kohtaan kertoessani opinnoista on: "Mitä meinaat tehdä koulutuksella?". Rehellinen vastaus tällä hetkellä on, että en tiedä. Hierojan ammatti on hieno ja siitä on mahdollista rakentaa itselleen ura. Suurin osa hierojista toimii yrittäjinä ja se taas on uudenlainen - ja vähän pelottava - tie. Omalla motivaatiollani pystyn oppimaan sen tason tekijäksi, että kysyntää riittäisi, mutta ehkä poisoppiminen lomarahahuoruudesta vaatii vielä totuttelua.

Harrastuksena hieronta tulee pysymään elämässäni aina. Pidän aidosti ihmisten käsittelystä sekä siitä asiakaspalvelusta, jota hierojat tuottavat. On helppo kuvitella, että fysiikan lisäksi työssä hoidetaan myös henkistä hyvinvointia. Vaikka koulutus on maksullinen, eikä tuottaisi ikinä penniäkään, on se silti rahan väärti. Opit, otteet ja yhteisö itsessään ovat tutustumisen ja oppimisen arvoisia. Ja ainakin se tavoite toteutuu, että jos koulusta pääsen läpi, niin voin tulevaisuudessa sanoa, että minulla on ammatti.

Oikeasti tuntuu kuin olisin sellaisen tien alussa, jossa ei päätepistettä näy. Hyvinvointi ja kehon huolto ovat ammattialoina sellaisia, ettei niissä voi kasvaa täysinoppineeksi. Erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja ja oppisuuntia on lukemattomia. Olen koulussa kuin varkain saanut nähdä, kuinka tehokasta ovat kiinalainen lääketiede ja akupunktioon nojaavat hoitokeinot. Oma mielenkiintoni taas menee hieronnan lisäksi jäsenkorjauksen puolelle ja siinäkin tie on alkuopintojen jälkeen auki mihin vain. Lisäopiskelu vaatii tietenkin kassaa ja kassaa saisi kerrytettyä keskittymällä hierojan ammattiin. Opintojen kierre tuntuu pikkuhiljaa käynnistyvän.

En ole tulevaisuudesta juurikaan huolissani. Elämä kyllä näyttää tiensä ja liika pohdiskelu vain sattuu ohimoihin. Nyt on aika keskittyä oppimaan ja löytämään uutta.

Elämässä unelmat siis toteutuvat, vaikka joskus tie on pitkä ja vaatii aikaa. Vielä muutama vuosi sitten emmin kouluun menemistä tai edes sitä, että uskaltaisin toteuttaa omia unelmia, jotka tuntuivat enemmän teorialta kuin käytännöltä. Joulukussa kävin omalla hierojallani hierottavana ja siellä tuli - yllättäen - kouluvalinta puheeksi. Hieroja totesi melko yksikantaan, että "joo, siehän tästä puhuit ekan kerran noin kymmenen vuotta sitten".

Elämässä tulee olla rohkea - mutta enemmän hyvä elämä vaatii sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Jokaisen unelmille löytyy yleensä enemmän vastusta kuin kannustusta, mutta jos rohkeasti uskaltaa luottaa intuitioonsa, voi päästä joskus perille - tai ainakin lähelle.

PS. Toivottavasti ryhmän tyypit löytävät blogin - on teidän kanssa vaan mahdottoman hauskaa opiskella.