Putinin trollit - pelottava perusteos infovaikuttamisesta

Sain käsiini tämän vuoden ehkä kuumimman ja kiistellyimmän tietokirjan. Putinin trollit on Venäjän tietovaikuttamiseen erikoistuneen toimittaja Jessikka Aron kirjoittama teos, jossa esimerkkien kautta käsitellään Venäjän harjoittamaa tietoverkkoterroria ja informaatiosodankäyntiä.

Mielenkiintoisen teoksesta tekee se, että kirjoittaja itse on joutunut massiivisen lokakampanjan kohteeksi. Maalittaminen alkoi massiivisesti sen jälkeen, kun Aro teki Ylelle Pietarin trollitehtaita koskevan jutun. Aroa koetettiin saada luopumaan tietovaikuttamisen tutkimisesta uhkailun, painostamisen sekä lokakampanjoiden avulla. Lehtien perusteella Aron kimppuun hyökättiin koko trolliarmeijan rintaman leveydeltä.

Kirja on myös tällä hetkellä erittäin ajankohtainen. Parhaillaan hovioikeudessa käsitellään MV-lehteä vastaan nostettua kannetta, jossa lehteä syytetään vainoamisesta ja tutkitaan lehden kirjoittelua laajemminkin. Aro on asiassa asianomistajana ja keskeisessä roolissa. Kyseessä on Suomen mittakaavassa uraauurtava oikeuskäsittely, sillä siinä puututaan järjestelmälliseen henkilöön kohdistettuun infoterroriin.

Missä keski-ikäinen nainen on onnellisimmillaan - Facebookissa

Sosiaalisen median alustat sotatantereena

Olemme tottuneet siihen, että jokainen meistä luo sosiaalisen median alustoille itsestään tarinaa, joka on enemmän tai vähemmän kapea keila elämämme kokonaisuudessa. Koko totuutta on mahdotonta someen kuvata, joten viisasta on näyttää vain parhaat fileet. Varmaan jokainen meistä tietää ihmisen, joka somessa paistattelee superonnellisena, mutta totuus on jotain muuta.

Tätä samaa ilmiötä käytetään hyväksi informaatiosodassa. Maalitettavasta henkilöstä kirjoitetaan eri alustoille herjaavia artikkeleita. Hänestä pyritään luomaan kuva epäluotettavana ja epäuskottavana toimijana. Tällä pyritään toisaalta vaikuttamaan siihen, että yleinen mielipide kääntyisi kohdetta vastaan, mutta toisaalta myös horjuttamaan kohteen itseluottamusta. Vaikutusta tavoitellaan totuuteen ja totuuden paljastajaan.

Putinin trollit luettuani en koskaan enää katso sosiaalisen median alustoja samalla tapaa. Väärentämällä dokumentteja, puheluita tai videoita, on mahdollista saada kuka tahansa meistä näyttämään lähes miltä tahansa. Eikä väärentäminen tai maalittaminen vaadi edes mahdottomia.

On suhteellisen pientä, että ihminen väärentää itse oman elämänsä astetta onnellisemmaksi. Se ei ole pientä, että yksittäinen henkilö maalataan valkoisesta mustaksi, eikä varsinkaan se, että häneen yllytetään käyttämään väkivaltaa tai vielä pahempaa. Putinin trolleissa kerrotut esimierkit osoittavat, että vaikutukset ovat huomattavasti vakavampia. Maalittamisen lopputulos voi olla henkilökohtaiselle elämällä traaginen.

Vaikka Aron kirja käsittelee Venäjän tekemää tietovaikuttamista, niin Venäjä ei ole ainoa, joka tätä harrastaa. Informaatiosota on oleellinen osa nykyaikaista sodankäyntiä ja sen taitajia löytyy sekä idästä että lännestä. Valtiollisten toimijoiden lisäksi infosotaa käyvät myös ei-valtiolliset toimijat, joista tällä hetkellä tunnetuimpia lienevät terroristijärjestöt Al Qaida ja ISIS. Aro itsekin on sanonut haastatteluissa, että hän ei väitä Venäjän olevan ainoa toimija infosodan rintamalla. Kirjoittajalla on Venäjään taustaa toimittajana sekä henkilökohtaista intressiä jo ennen Pietarin trollitehtaita.

Kiehtova ja pelottava teos

Putinin trollit on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava teos. Kun lukee esimerkkejä infosodan uhreista, tulee väistämättä mieleen, että totuus on tänä päivänä erittäin häilyvä käsite. Mihinkään näkemäänsä ei voi luottaa tai uskoa. Video, jonka näet, voi olla väärennös tai tarkoituksella tehty, jotta mielipiteeseeni pystytään vaikuttamaan. Lisäksi tietovaikuttaminen ylittää valtioiden rajat höyhenenkeveästi. Infosotaa voidaan käydä vaikka toiselta puolen maapalloa, eikä Suomikaan ole mikään turvasatama.

Toimin itse usealla eri sosiaalisen median kentällä. On toisaalta mielenkiintoista nähdä nuo alustat sodankäynnin tai terrorin välineenä. Se, mikä tarkoitettiin harmittomaksi huviksi ja yhdistämään ihmisiä, voikin joskus kääntyä meitä itseämme vastaan. Infosodan mittakaavan tajuaa, kun miettii, kuinka monelle ihmiselle viestin voi Youtuben tai Facebookin kautta välittää.

Jos haluaisin tavoittaa tällä blogikirjoituksella vaikka tuhat ihmistä, se olisi suhteellisen helppoa ja jopa huokeaa niin, että mainostaisin tekstiäni Facebookissa. Kustannus olisi korkeintaan kymppejä ja teho olisi taattu. Entäpä jos tämä kirjoitus ei kertoisi kirjasta, vaan olisi suunnattu jotakuta ihmistä vastaan. Luultavasti sillä muutamalla kympillä voisin käännyttää tuhannesta ihmisestä ainakin jokusen omalle kannalleni - ja samalla syyllistyisin rikokseen ehkä herjauksen tai kunnianloukkauksen kautta. Ei kuulosta liian vaikealta?

Tuossa juuri on kirjan pelottava elementti. Sosiaalinen media on tehnyt infovaikuttamisesta liian helppoa ja halpaa. Aloittaakseen sodankäynnin ei tarvitse ajaa tankilla rajan yli, vaan riittää, kun koettaa somekanavien kautta tavoittaa asialle uskolliset samanmieliset ja pyrkiä vaikuttamaan heidän kauttaan sisältäpäin. Kirjan mukaan näin juuri toimittiin Ukrainassa, kun Venäjä soitti Krimin kriisin alkutahteja.

Peittyykö journalismin riippumattomuus trollauksen alle?

Voin rehellisesti sanoa, että ihailen Jessikka Aroa. Moni ei olisi kestänyt sitä ryöpytystä, herjausta ja uhkailua, mitä hän on kokenut. Iso osa meistä olisi jättänyt minkä tahansa asian tutkimisen sikseen siinä vaiheessa, kun verkossa uhataan väkivallalla tai koetetaan yllyttää ihmisiä käyttämään väkivaltaa sinua kohtaan.

Tämä onkin infosodan huolestuttavin piirre. Jos totuuden paljastaminen saadaan loppumaan uhkailemalla, maalittamalla tai infovaikuttamisen kautta, niin kuinka usein käy niin, että tutkiminen ja asioiden paljastaminen lopetetaan?

Olen elänyt ja hengittänyt sanomalehteä ison osan työelämästäni. Tiedän, että suomalaisissa sanomalehdissä tuotetaan korkean moraalin rehellistä uutisointia. Suomalaisen journalismin tavoite on tuottaa yhteiskunnasta rehellistä ja avointa informaatiota. Kuinka vaarassa tämä tavoite on siinä vaiheessa, kun toimittajia maalitetaan tai heidän työhönsä koetetaan vaikuttaa sosiaalisen median alustoilta?

Toisaalta taas verkko on siinä mielessä avoin alusta, että sille on helppo perustaa disinformatiivisia tietolähteitä, joiden kautta on suhteettoman yksinkertaista välittää totuudenvastaista propagandaa.

Enemmän kuin lehtien tulevaisuudesta, olen huolissani toimittajista. Kuinka moni haluaa työssään joutua uhkailun tai vainon kohteeksi? Kaikki meistä eivät ole Aroja, jotka käyvät tulta päin, vaikka sosiaalisen median kautta tulee nuolia joka suunnasta. Tiedän toimittajan työn olevan monen haaveammatti (itseni mukaanlukien). Mistä tulevaisuudessa löydetään tulenkestävät toimittajat, jotka jatkavat totuuden puolella kaikissa olosuhteissa. Ja kuinka myös tulevaisuudessa pystytään takaamaan toimittajien koskemattomuus ja puolustamaan heidän oikeuksiaan tehdä työtään. Lainsäädännöltä ja tutkinnalta se vaatii nykyistä nopeampaa reagointikykyä ja tahtotilaa.

Totuus koskee

Asiallinen kritiikki on kuulunut aina kirjoitteluun - puhutaanpa lehdistä, blogeista tai kirjoista. Mielipiteitä saa ja pitää olla. Kritiikki on kuitenkin kohdistettava sisältöön, eikä kirjoittajaan. Ja eri mieltä tulisi voida olla ilman, että kritiikki muuttuu vainoamiseksi. Ja pahimmissakin tapauksissa ratkaisu löytyy viimeistään käräjiltä.

Esimerkiksi tämä toimittaja Aroon kohdistettu systemaattinen vaino kertoo minusta kiistatta siitä, että toimittaja on pystynyt paljastamaan jotain, mitä ei olisi kaivattu päivänvaloon. Se, että ei enää pärjätä perinteisen kritiikin keinoin kertoo siitä, että totuuden kieltäminen on liian vaikeaa ja tutkiminen on epätoivoisesti saatava poikki (tai miksei kerro myös siitä, että kyky kritiikin antamiseen on kroonisesti alentunut). Tai ehkä vastapuolen totuus on sellainen, ettei sitä voida päivänvalossa edes käsitellä?

Aro itse on palkittu toimittaja ja kysytty puhuja myös Suomen ulkopuolella. Etenkin muualla länsimaissa Venäjä-tietoudella on suuri mielenkiinto ja sille löytyy kysyntää. Tämä itsessään kertoo, että Aron tekemä työ on saanut ansaitsemansa huomion myös oikealla puolella.

Somessa Putinin trollit on saanut aikaan positiivisen aallon, jossa Aroa kiitetään ja puolustetaan siitä, että hän uskaltaa ja jaksaa. Ja mitä enemmän ihmisiä asettu totuuden puolelle maalittamista ja vainoa vastaan sitä vaimeammaksi käyvät myös trollitehtaan äänet.

Lue ja kauhistu

En ikinä kirjoita kirjoista, jotka ovat ihan ookoo (vaikka paljon sellaisia luenkin). Tämä Putinin trollit on meille jokaiselle lukemisen arvoinen teos. Se avaa lukijalle, miten varauksella verkosta löytyvään tietoon tulee suhtautua. Lisäksi se kertoo, kuinka monin tavoin meihin pyritään vaikuttamaan ja kuinka helppoa informaatioterrorin käynnistäminen on. Somealustat ovat meille normikuluttajille kiva asia, mutta niilä on myös musta kääntöpuoli, johon emme halua tutustua.

Kirjan arvo on lisäksi siinä, että se pistää pohtimaan arvoa nimeltä totuus. Periaatetasolla on helppoa olla totuuden puolella, mutta entä siinä vaiheessa, kun löydät nimesi verkon keskustelupalstoilta haukuttuna ja saat jatkuvalla syötöllä uhkaavia viestejä tai puheluja? Kuinka moni meistä jatkaa totuuden puolella siinä vaiheessa, kun oma terveys, tai pahimmassa tapauksessa henki, on uhattuna?
Kuinka arvokasta totuuden puolustaminen itse kullekin lopulta on?

Kun luin Putinen trollien artikkelia Ukrainan verkkovastarinnasta, mieleen nousi moderni sissisota ja ihailu heitä kohtaan, jotka sotivat suurta vastaan samalla rintamalla. Infosodan hyvä puoli on se, että se ei välttämättä riipu sotilaiden määrästä - ennemminkin taidosta ja asenteesta. Totuus voi vaatia uhrinsa, mutta aina se on arvona puolustamisen arvoinen.

Ei liene sattumaa, että tämän vuoden presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana ovat tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Vieraina juhlissa on instituutioita ja henkilöitä, jotka toiminnallaan edistävät yhteiskunnallista keskustelua ja luotettavan tiedon välittämistä. Minusta tämä on merkittävä kannaotto juuri totuuden puolesta.