Koronakaranteenin toinen viikko

Koronakaranteenin toisella viikolla rutiinit iskevät rajusti päälle. Päivät soljuvat toistensa kaltaisena kuin kopiokoneella vedetyt vedokset. Ja huonon kopion elämästä haalistuvat värit. Käytännössä koko viikon olen herännyt kuin päiväni murmelina - kello soi, aamiainen, muutama hiljainen työtunti, sitten lapsen aamutouhut. Pikkuhiljaa hipsutellaan kohti lounasta. Taustalla soi Aamulypsy tai sitten jotkut lastenohjelmien tunnarit (joista Kaapo on kaikkein ärsyttävin). Sitten hyvällä flowlla iltapäivään ja pikkuhiljaa kohti päiväunia. Illalla ehkä pieni lenkki ja saunan sekä C.S.I Miamin kautta nukkumaan.

Elämästä tulee väkisin vähän tylsää, kun siitä viedään pois vaihtelu. Rutiinit tappavat. Sitä urautuu tekemään asiat samalla tavoin ja elämästä tulee kuin Pohjanmaan rata - yksi liian pitkä viivasuora vailla mäkiä ja mutkia, jopa haju on sama. Toisaalta rutiinit ovat turruttavia ja tappavia, mutta toisaalta taas ne ovat meidän turva. Kun tekee asiat tuhat kertaa samalla tapaa, ei taatusti tee virheitä.

Ihmiselo pyrkii kohti staasia. Se pyrkii siihen, että elämän varianssit katoavat ja ennustettavuus kasvaa. Sammaloitumisen ehkäisemiseksi meidän on aktiivisesti pyrittävä horjuttamaan staasia. On keksittävä vaihtelua ja jotain, mitä tehdään eri tavalla. Ihmiset jakaantuvat niihin, jotka antavat olla ja niihin, jotka antavat mennä. Itse kuulun valitettavan vahvasti tuohon ensimmäiseen joukkoon.

Nyt karanteenin aikana minun elämästä on viety käytännössä kaikki varianssit. En käy juuri shoppailemassa tai edes kaupassa. Ei ole tapahtumia, joihin voisi osallistua, eikä ketään, ketä tavata. Elinpiiri supistuu mahdollisimman pieneksi ja viikon kohokohta on käynti autopesulassa tai päivittäinen kävelylenkki. Ja mitä pienemmässä ringissä elämä pyörii, sitä pienemmät asiat käyvät ärsyttämään.

Pikku aktivointi piristää

Oikeasti ei vielä ole ollut minkäänlaista ongelmaa keksiä tekemistä itselle tai lapsille. Minua auttaa se, että tilanteeni on muuttunut niin vähän normaalista. Suurin muutos on se, että kotona jaloissa pyörii pysyvästi muutakin sakkia, mutta kun ovat kuulemma omaa perhettä, niin pakkohan heitä on sietää. 

Lapselle aloin tekemään tällä viikolla omia eskaritehtäviä, ettei se kasvata juuriaan sohvaan kiinni. Pieni aktivointi pitää poissa sekä pahanteosta että taantumisesta. Toki ostan tehtävillä myös itselleni vähän työrauhaa. Ja ilmeisesti lapsikin on tykännyt tehtävistä, koska kysyy aina, mitä on seuraavalle päivälle luvassa. Kun lasta seuraa puuhailemassa pöydän toisella puolen, miettii, mihin se vauva on kadonnut. Kuka sen vaihtoi tuohon tomeraan pikku-neitiin, joka ratkoo ristikoita ja laskutehtäviä?

Tehtävien keksiminen ei sinällään ole iso vaiva. Verkko on täynnä kaikenlaisia ideoita ja valmiita tehtäviä, joten minun hommaksi on jäänyt vain muotoilla tekemisestä omanlaista ja miettiä, millä tasolla oma eskarilainen on. Hämmästyksekseni lapsi tajuaa esimerkiksi sudokuja isäänsä näppärämmin, vaikka en itsekään ole syntynyt plussa keskellä kämmentä.

Minut pelastaa tässä sosiaalisessa eristyksessä kevät. Tämä aika vuodesta on oman onnellisuuskäyräni huippua muutenkin. Ulkona maailma herää koronasta huolimatta ja iltalenkillä näkee joka päivä jotain erilaista. Aurinko piristää ja lämpö hellii sekä ruumista että sielua. On koko tämän karttuisen kansan onni, että eristys osui kevätaikaan. Jos sama tapahtuisi syksyllä, tästä kansasta ei olisi jäljellä kuin hirttoköysien havinaa.

Yksinäisyys tappaa koronaa enemmän

Elämme poikkeustilaa, johon on johtanut pahimmillaan kuolemaan johtava tauti. Silti väitän, että tälle kansalle korona ei ole pahin uhka. Pahimmat uhat ovat nyt ja aina yksinäisyys sekä sen johdannaiset - masennus, alkoholi, väkivalta ja itsemurhat. Noiden aikaansaama kuolleisuus tulee korona-kuukausienkin aikaan olemaan paljon suurempi kuin itse viruksen. Mutta niistä tuskin tehdään tilastoa tai julkaistaan uutisia.

Sosiaalisesti jo valmiiksi eristäytyneelle kansalle ei pakkoeristys sovi. Se on kuin vetäisi lateksimaalin hirsitalon pintaan - hengitys lakkaa ja sisältö mätänee. On kaksi tapaa tulkita asiaa. Toisaalta meille annetaan lupa murjottaa kotona yksinämme pukeutumatta ja peseytymättä. Tai sitten voi ajatella, että meidät pakotetaan olemaan erossa muista. Lopputulos on joka tapauksessa se, että meitä jo ennestään vaivaava yksinäisyys kasvaa. 

Minulla on ympärillä perhe. Näen heitä jatkuvasti ja kuulen heidän puhettaan sekä tunnen läheisyyttä. Se on tällä hetkellä korvaamattoman arvokas rikkaus. Mietin niitä, joilla ei ole ketään. Vanhuksia laitoksissa, perheettömiä tai muuten ihmisiä, joilla on ongelmia jokapäiväisessä selviämisessä. Nämä viikot tulevat olemaan kohtalokkaita monille. Yksinäisyys on kiduttavampi tauti kuin mikään moderni rutto.

Yksinäisyyttä vastaan onkin noussut verkossa vastaliikkeitä. Eristyksen murtamiseksi on luotu keinoja kokoontua virtuaalisesti. Ihmiset - varsinkaan nuoret - eivät onneksi taivu eristykseen, vaan keksivät keinot, jolla voivat olla yhdessä erikseen. 

Viina vie

Valtiovalta on minusta toiminut enemmän kuin hienosti. Suhteessa Suomen jäykkään byrokratiaan ja liian pitkälle vietyyn demokraattiseen päätöksentekoon, on reagointi ollut oikea-aikaista, yhtenäistä ja oikein suunnattua. Nostan näkymätöntä panama-hattuani Sanna Marinin hallitukselle. Se on osoittanut lyhyessä aikaa, että tämä kansa taipuu yhden kupolin alle, kun tarvis on. Päätöksenteon lisäksi esiintyminen on ollut itsevarmaa, rauhallista ja esimerkillistä. 

Ongelma ei olekaan johdon, vaan tyhmän kansan, jota se vetää perässään. Nyt kun baarit pistetään kiinni, suljetaan samalla alkoholiongelmat ja niiden ilkeät sisarpuolet koteihin sisälle. Viinan juonti tuskin loppuu, vaikka saluuna pistää heiluriovet säppiin. Ja muutamia poliiseja tuntien tiedän, että baarien ongelmien selvittäminen on suhteellisen kesyä verrattuna siihen, että nyt virkavalta joutuu hoitamaan kotihälytyksiä pitkin lähiöitä yksi kerrallaan. Ja poliisien hoidettavaksi kotikeikoista päätyy vain osa. Lopuista ei kukaan kuule ennen ruumisvankkuria tai sosiaaliviranomaisia.

Viina vie putkan lisäksi myös hautaan. Se vie hautaan käyttäjät, mutta valitettavan usein myös läheiset. Jos en väärin arvaa, niin itsemurhissa tullaan näkemään kriisin aikana pieni piikki. Kevät on muutenkin itsemurhien kukinta-aikaa ja tänä keväänä kukinta tulee olemaan poikkeuksellisen runsasta. Se on kansantauti, johon ei rokotetta keksitä.

Viina vie lapsilta vanhemmat. Katson jostain syystä omaa lastani nyt joka aamu hieman tarkemmin. Mietin, että maailman mittakaavassa tuo pieni kiharapää on onnekas, kun hänellä on koti. Hän on sitäkin onnekkaampi, että on syntynyt läntiseen teollisuusmaahan, jota uhkaavat harvat huolet. Ja siitäkin onnekkaampi hän on siinä, että hänen vanhempansa ovat yleisillä mittareilla täysipäisiä ja suhteellisen ongelmattomia. (Tosin henkilön itsensä mielestä vanhemmat ovat usein tyhmiä)

On toisenlaisiakin lapsia. Joidenkin eskarilaisten tai koululaisten vanhemmat ovat irronneet kemian keinoin todellisuudesta niin, että heistä ei ole jäljellä kuin kuoret. Sitten on myös totaalisen kyvyttömiä vanhempia, joiden taidot eivät yksinkertaisesti riitä edes omaan elämänhallintaan. Ja toki on myös vanhempia, joita vanhemmuus ei kiinnosta. 

Noiden lasten tilanne pahenee samaa tietä, kun kriisin mitta kasvaa. Ja vielä niin, että järjestelmän kyky hoitaa tuon lapsijoukon asemaa heikkenee koko ajan. Lapset sulkeutuvat kotiin näkymättömiin ja viranomaisten ulottumattomiin. Ja yhtä aikaa myös viranomaisten tehtäväkenttä kasvaa ja laajenee. Prioriteetit vievät huomion pois pienestä ihmisestä.

Suomalaisen oppivelvollisuusjärjestelmän hienous piilee siinä, että se ruokkii ja valvoo kaikki lapset. Se tarkkailee huomaamatta kasvattiensa elinoloja ja tarvittaessa puuttuu ongelmiin sekä myös tukee perheitä, jotka tukea tarvitsevat. Kolmenkymmenen lapsen joukossa näkyy helposti se, kenen vanhemmat tukea eniten tarvitsevat.

Olen huolissani siitä, mitä muutaman kuukauden eristyksen jälkeen suomalaisista kodeista löytyy. Uskon, että korjattavaa syntyy paljon ja paljon on myös asioita, jotka menevät peruuttamattomasti pieleen. 

Otetaanpa esimerkki. On Ripa, joka saa kolmen kuukauden lomautuslapun käteen. Kodista, autosta ja huonekaluista on velkaa enemmän kuin nikamat sietää. Kotona ei Ripamme ole tottunut käymään kuin kääntymässä, koska hankala vaimo ja ikävät lapset eivät oikein siedä toistuvaa kupittelua. Orastavaa masennusta onkin ollut tähän saakka helppoa lievittää lähiön omassa keppanakeitaassa. Mitä luulette Ripalle ja perheelle tapahtuvan, kun baari pannaan kiinni ja hänet suljetaan perheen kanssa kolmeksi kuukaudeksi pakkoeristykseen lomautettuna?

Voikaa hyvin rakkaat ihmiset. Pitäkää huolta itsestänne ja huomioikaa läheisenne.

Raskas, rakas lähivanhemmuus

Toisen karanteeniviikon puolella alkaa taisteluväsymys näkyä. Etulinjassa on rykmenteittäin silmäpussien kanssa kamppailevia äitejä ja isejä, jotka on heitetty suoraan etätyön syvään päähän. Toimistojen aikuispäivähoito on lakkautettu ja työyhteisöt on hajautettu käymään sissisotaa omilta työpisteiltään. Koko arki on järjestelty uudella tavalla ja lisää muutoksia tulee päivä toisensa jälkeen. Etätyön kaveriksi on tullut lähivanhemmuus.

Yhteiskunnan rajoitukset ovat pakottaneet vanhempiparat olemaan samassa tilassa puolison ja lasten kanssa päivästä toiseen. Koti on muuttunut ihan muuksi kuin sisustuslehden kannessa komeileva tanskalaisen sisustuksen helmi. Siellä haahuilee kotoilemassa verkkariasuisia vanhempia tukka pystyssä ja meikittä sekä lapsia, joilta on varastettu koulu, harrastukset sekä kaverit. Jokaisessa nurkassa surisee kannettava tietokone ja pärisee sitä käyttävä etäihminen.

Kun on sotatila, niin rintamalta ei livetä. Lapsia ei voi enää heittää kouluun, tarhaan, kavereille tai harrastuksiin. Heistä ei nyt muutamaan viikkoon pääse eroon sitten millään. Edes isovanhempien harmaille harteille et lastasi saa, sillä ukit ja mummot ovat vielä vanhempia tiukemmassa poistumiskiellossa. Siinä se jälkikasvu möllöttää silmät suurina jalan juuressa odottaen - niin tosiaan - odottaen, että sinä olet sille vanhempi.

Ekspertiisivanhemmat, joiden lapset kasvattaa joku muu

Ilmeisesti olemme viimeisimmän vanhemmuussukupolven aikana siirtyneet kasvatusvanhemmuudesta ekspertiisivanhemmuuteen, jossa vanhempien jalo tehtävä on etsiä itselle kaikilla tinderin kriteereillä sopiva kumppani ja lisääntyä. Sen jälkeen lapsen voikin antaa yhteiskunnan hoiviin ammattilaisten kasvatettavaksi. Pienet lapset kasvattaa päiväkoti ja vähän isommat koulu. Ja jos niistä ei ole kasvattajiksi, voi aina vanhempainillassa nyrpistellä nokkaansa ja haukkua sekä koulun että opettajat, jotka eivät pitkälle jalostetusta tuotteesta saa tuotettua yhteiskunnan tukipilaria, "vaikka ne verotkin ovat niin perkeleelliset". Kauniiksi lopuksi voi vielä ottaa Instaan selfien huulet mutrussa ja laittaa hästägin #lapsuusonpilattu #yhteiskuntaeitoimi ja #opetpilaakaiken

Olen tällä viikolla lukenut useamman "hassun tarinan" - jopa ammattikirjoittajien kynästä - jossa kauhistellaan haasteellista vanhemmuuden ja työelämän yhdistelmää. Ilmeisesti hipsterillä luiskahtaa latte väärään kurkkuun, kun enää ei päivisin saa heitellä läpändeerusta kahvikoneen juuressa muiden aikuisten kanssa. Kahvikone vaihtuu juhlamokan tahrimaan Moccamasteriin ja aikuisten sijaan ympärillä on 24/7 yöpukuun puettu pienten posse. Vanhemmuus on aika vitullinen maila, kun se lävähtää yhtäkkiä kasvoille.

Jos ei tietäisi, että eletään 2020-luvun teollisuusvaltiossa, luulisi, että nuo kirjoittajat asuttavat sataa karjalaisevakkoa takapihallaan ja ruuaksi on tarjota vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Tosiasiassa ollaan  kokonaista toista viikkoa jouduttu olemaan perheen kesken. Niin - siis oman perheen - herätkää nyt jumalauta aikuiset vauvat!

Sattuneesta syystä tiedän, että vaativa vanhemmuus on ihan jotain muuta kuin lapsen takia pilalle mennyt virtuaalikahvihetki tai juttuidean pohtimistuokio. Vaativaksi vanhemmuudeksi ei katsota sitä, että on hankalaa keksiä, mitäs me syötäisiin, kun lounaskin joudutaan tuottamaan itse, eikä sitä tarjoa naapurikorttelin uusi kasvisravintola.

Vaativa vanhemmuus on sitä, että lapsen kanssa ollaan kirjaimellisesti vierekkäin ja valveilla 24 tuntia vuorokaudessa ja rukoillaan, että lapsi oikeasti joskus huutelisi kirkkaalla äänellä äitiään. On vanhempia, joiden suurin toive on, että lapsi nousisi joskus omille jaloilleen - vaikka sitten karatakseen ovesta ulos. Olen tuollaistakin vanhemmuutta saanut läheltä seurata - ja nähnyt sen hoituvan paremmin kuin suurimmalta osalta lattekreaajien perheissä.

Vanhemmuus ei ole aina kivaa

Vanhemmuus on sopimus, joka solmitaan lapsen syntymän yhteydessä. Siinä yhden napanuoran katkaisussa luvataan lapselle, että vaikka maailmassa ei olisi enää mitään muuta jäljellä, niin lapsella on vanhemmat. Ne vanhemmat lupaavat hoitaa lapsensa tapahtui mitä hyvänsä. Iskeköön sitten vaikka katkeamaton etätyö ja koronakriisi. Se lupaus kattaa taaperon raivonpuuskat, öiset herätykset, loputtomat pottaopettelut ja jos hyvin käy, se kattaa myös sen, että odottelet kiukuttelevaa teiniä kotiin kahdeltä yöllä.

Ylläripylläri - vanhemmuus ei ole aina kivaa! Sen ei ole tarkoituskaan olla kivaa. Vanhemmuuden tarkoitus on kasvattaa lapsiamme, mutta yhtä paljon sen tarkoitus on kasvattaa meitä aikuisia olemaan aikuisia. Vanhemmuus on 90% tuskaa ja 10% iloa. Ja se kymmenen prosentin osuus todellakin kuittaa nuo loput 90 prosenttia. Vanhemmuutta ei voi siirtää. Et voi olettaa, että lapsesi kasvaa koulussa, etkä voi jättää lastasi vieraiden käsiin ja pyytää heitä tekemään lapsesta ihmisen. En minä ainakaan löisi sellaista vastuuta vieraille hartioille. Haluan pidättää itselläni oikeuden pilata omat lapseni.

Vanhemmuus on huolta, tuskaa, murhetta ja katkeamatonta vastuuta. Se on vastuuta silloin kun nukut ja silloin kun valvot. Se vastuu ei lakkaa senkään jälkeen, kun lapset ovat aikuisia ja muuttavat toiselle puolen maailmaa. Vanhemmuus on sydämeen tehty tatuointi, jota on mahdotonta laseroida piiloon.

Onhan se toki muutakin. Se on iloa, oivaltamista, nauramista sekä ihmettelyä siitä, että aika ei häviä maailmasta mihinkään - se varastoituu alati kasvaviin lapsiin.

Yhteiskunta olemme me

Elämme nyt huolestuttavia aikoja. Jokainen meistä joutuu joustamaan ja jokaisen velvollisuus on tehdä oma osansa, jotta me yhteiskuntana selviämme yhä pahenevasta kriisistä. Sen vuoksi minulta ei nyt valitettavasti liikene sääliä vanhemmille, jotka pistävät lapsensa päiväkoteihin tai kouluihin - ja tulevat itse kotiin tekemään etätöitä. Minulla ei myöskään oikein riitä hyväntahtoista hymyilyä ja peukutusta vanhemmille, joille kotona oleminen omien lasten kanssa käy ylivoimaiseksi sen takia, että oma herkästi viritetty menestysarki ei sujukaan entisellä tavalla.

En pidä kovinkaan hauskana tarinoita, jotka keskittyvät kaivamaan maata koulujen etäopetuksen alta. Koulu on nyt vanhempien lailla uudessa tilanteessa ja joutuu rakentamaan koko etäopetuksen nopeassa ajassa alusta saakka. Työkalut eivät ole valmiita, eivätkä opettajatkaan. Mutta lujasti uskon, että koulu yrittää parhaansa. Sopeutuminen uuteen vaatii aikaa meiltä vanhemmilta, lapsilta ja myös koululta.

Sitten nyt kovasti kärsiville lähivanhemmille pieni opetus. Yhteiskunta ei hoida teidän lapsianne. Me vanhemmat hoidamme lapsemme, sillä yhteiskunta olemme me.

Koronan jälkeen koulukaan ei ole entisellään

Korona tyhjensi koulut ja siirsi sekä oppilaat että opettajat toistaiseksi kotiopetukseen. Molempien kansanosien arki muuttui radikaalisti hetkessä. Kehitys, jossa opetusta siirretään pois koulurakennuksista, on ollut käynnissä jo muutamia vuosia, mutta etenkään peruskoulumaailma ei ollut valmistautunut näin hurjaan nykäykseen. Pakko on kuitenkin pirun hyvä opettaja.

Etäopinnot tukevat työelämän ohessa tapahtuvaa opiskelua

Etäopetus, verkko-opetus ja ylipäänsä kaikki paikkaan sitomaton opetus on tutumpaa peruskoulun ulkopuolella. Lyhytkoulutuksissa verkko-opetusympäristöjä on kehitetty tehokkaasti jo vuosia. 

Myös ammattikorkeakoulut sekä avoimet yliopistot ovat siirtäneet opetusta hivakkaa vauhtia verkkoon. Verkko-opiskelu on tuonut opintojen piiriin koulusta sekä fyysisesti etäämpänä olevat ihmiset että sellaiset opiskelijat, joille opiskelujen ainoa vaihtoehto on käydä koulua toimistoajan ulkopuolella. 

Etäopiskelu tukee loistavasti jatkuvan oppimisen periaatetta. Nyt työmarkkinoille tulevat milleniaalit opiskelevat työuransa aikana vähintään viisi eri ammattia. Se tarkoittaa, että työelämä ja opiskelu menevät koko ajan enemmän limittäin. Opinnoille on oltava mahdollisuus joustaa enemmän niin, että oppiminen on mahdollista yhtä aikaa työn tekemisen kanssa. 

Opiskelussa riittää oppimista

Olen sivusta seurannut ammatillisen etäopetuksen alkutaipaletta karanteenin aikana. Kun seuraa jo toisen lapsen taivallusta peruskoulun jälkeisessä maailmassa, alkaa omaan päähän syntyä hyvää perspektiiviä opetuksen tasosta sekä tavoitteiden toteutumisesta.

Ammatillinen koulutus ei ole luokkaopetuksenakaan kaikilta osin niillä raiteillä, sen pitäisi olla. Välillä tuntuu, että oppilaita enemmän hukassa ovat opettajat tai koko koulun tavoitteet. Totta kai näkemykseni on kapea ja syntyy vain parin lapsen kautta, mutta omituisen paljon noissa kokemuksissa on yhteneväisyyttä. 

Opetus ei kuulosta vanhemman korvaan riittävän tavoitteelliselta ja siitä puuttuu kunnianhimo. Koulun perimmäinen tarkoitus tuntuu olevan säilöä lapset sisäänsä tietyksi ajaksi, laittaa silmät kiinni ja toivoa, että opetus tarttuu lapsiin itsestään. 

Kurssien sisällä löysää on liikaa. Aikaa kulutetaan paljon hukkaan. Ehkä opetuksen tavoitteet ovat liian yksinkertaiset, jolloin kursseille varattua aikaa ei saada käytettyä järkevästi - sen seurauksena tunneista tulee aikaa kuluttavaa joogailua. Fiksut lapset tunneilla turhautuvat ja hölmömmillekin jää aikaa keksiä kaikkea muuta puuhaa kuin oppiminen. Yllättävää on se, kuinka levotonta opiskelu on oppilaitoksessa, johon kaikki tulijat ovat vapaaehtoisesti hakeneet.

Eikä tämä uusi etäopiskelu tunnu tekevän poikkeusta. Maanantaina kävin lapsen kanssa läpi excelin perusjuttuja ja opetin kuulemma 10 minuutissa saman verran kuin koulussa kahdessa tunnissa. Siitäpä vähän perspektiiviä. Eikä kyse varmasti ole minun opetukseni korkeasta tasosta.

Ammattikoululla olisi valtava potentiaali tuottaa yhteiskuntaan kilpailukykyistä ja tasokasta työvoimaa ja niitä peruspilareita, joita täällä tarvitaan entistä enemmän. Mutta tällä hetkellä se näyttää täyttävän tehtävänsä vähän ontuen. Jos alalle, missä podetaan voimakasta työvoimapulaa, saadaan 12:sta aloittaneesta opiskelijasta valmistumaan tasan yksi kappale, niin koululla on vakava peiliin katsomisen paikka.

Ja vielä kertauksena se, että en tarkoita teilata koko ammattikoulu-alaa, vaan kertoa oman kokemukseni kahden suht läheisen esimerkkitapauksen kautta.

Mihin pakkoetäopetus johtaa

Tällä hetkellä luodaan koulumaailmassa ryskyen ennakkotapausta tulevaisuuteen. Vaikka karanteeni loppuu, niin siitä saatuja kokemuksia etäopetuksesta tullaan soveltamaan jatkossa monessa asiassa. Koulut joutuvat nyt pakolla kehittämään opetusmuotoja, joita voi soveltaa etäopetukseen. Olisi typerää heittää noita oppeja hukkaan, kun niillä voidaan helpottaa monien oppilaiden arkea sekä saada aikaan merkittäviä säästöjä. 

Koululaitos on tulosvastuullinen toimiala. Sen on pystyttävä toimimaan ja tuottamaan niissä raameissa, jotka se kuntatalouden tai valtion rahoituksen kautta saa. Kun kuntatalous kiristyy vuosi vuodelta, se tarkoittaa samalla, että myös koulujen on rukattava säästöruuvia tiukemmalle koko ajan. Koulut ovat inhottavassa pakkoraossa, kun vähällä rahalla pitäisi pystyä tuottamaan korkeaa laatua.

Yhtä vaikea asia on oppilasmäärän pudotus sekä koko yhteiskuntaa koskeva kaupungistuminen ja keskittyminen. Koska lapsenteko on nykynuorille enemmän yäk kuin ennen, niin vuosikurssien koko ohenee kuin keski-ikäisen miehen tukka. Pienenevät ikäluokat nostavat opetuksen hintaa per yksilö sekä pakottavat kokoamaan luokat yhteen yhä suuremmalta alueelta. 

Kuoliniskun saavat peruskoulun osalta kaikki kyläkoulut ja muut pienemmät yksiköt. Lisäksi säästöt pakottavat tasapäistämään opetusta. Yhteiskunnassa, jossa oppilaiden poikkeavuudet lisääntyvät, on opetusta pakko yhdenmukaistaa - eli käytännössä ne, joilla on jo valmiiksi vaikeaa, kärsivät eniten. 

Mikä on lopputulos? Meillä ei ole tarjolla pienempiä opetuksen yksiköitä. Meillä ei ole tarjota erityisopetusta, eikä meillä ole tarjota vaihtoehtoja. Erityistarpeisten lasten on pärjättävä muiden joukossa ja koetettava räpiköidä oppivelvollisuus läpi vaikka verta pierren. Ja niin se monille tapahtuukin.

Tähän etäopetus olisi yksi hyvä mahdollisuus. Lapset, jotka eivät pärjää isoissa oppilasryhmissä tai oppilaat, jotka tarvitsevat oppimisrauhaa, voisivat joissakin tapauksissa hyötyä etäopetuksen mahdollisuudesta. 

Vastaisku taksirallille

Jokunen vuosi sitten tein työtä, jossa läksin usein liikkeelle kuuden aikaan kohti milloin mitäkin Suomen kaupunkia. Talvisaikaan joka suunnassa oli yksi yhteinen tekijä. Seitsemän aikoihin alkoi maanteiden varsilla näkyä heijastinliivein varusteltuja pieniä lapsia, jotka odottivat koulutaksia. Heidän koulupäivänsä alkoi tunnin tai kaksi ennen muita - ja jatkui saman verran toiseen suuntaan. 

Moniko noista lapsista olisi mahdollista siirtää ainakin osin etäopetuksen piiriin? Kun etäopetuksen metodit sekä välineet kehittyvät, niin väitän, että hyvä etäopetus on parempaa kuin keskinkertainenkaan lähiopetus. Tai minkäänlainen opetus, jota annetaan lapselle, joka istuu taksissa joka päivä muutaman tunnin. 

Fakta on se, että Suomi tyhjenee maaseudulta alkaen. Tämä kehitys tuntuu väistämättömältä, mutta jotenkin koetan itse nähdä tuon väistämättömän pakon toiselle puolen. Palvelujen puute on vain yksi tekijä elämässä. Sen vastavoimia voisivat olla halvempi asuminen, terveellisempi ja turvallisempi asuinympäristö sekä eri lailla virikkeellinen ympäristö. Tuon näkymän laajentaminen vaatii vain sen, että on kyettävä poistamaan esteet sen tieltä. (perkele, että sitä joskus onnistuu kuulostamaan peri-kepulaiselta sitä tarkoittamatta)

Sanotaanko näin. En muuttaisi maalle, jos joutuisin laittamaan lapseni odottamaan talvipakkasessa taksia seitsemän aikaan joka aamu. En muuttaisi maalle, jos opetuksen hyöty valuisi siihen, että lapseni on väsynyt jatkuvasta matkustamisesta sekä vittuuntunut siitä, että hänen päivänsä ovat joka päivä kaksi tuntia pidemmät kuin muiden.

Muuttaisin maalle, jos tekisin siellä itse etätöitä. Jos lapset voisivat opiskella suurimman osan kotoa käsin ja saada etäopetusta. Ymmärrän, että ainakaan pieniä lapsia ei voi kokonaan siirtää etäopetukseen. Oppivelvollisuudella on hintansa. Mutta on eri asia istua koulutaksissa viitenä aamuna viikossa verrattuna vaikka yhteen tai kahteen päivään. 

Ja paljonko kunnat säästävät siinä, että syrjäteitä ei seilaa useita koulutakseja joka aamu? 

Erikoistuminen ja keskittäminen

Jos Suomessa on yhdelle alalle muutama guru-opettaja, niin heitä ei ole mahdollista kierrättää joka koulussa. Käytännössä saman opetusalan opetuksen taso vaihtelee eri kaupungeissa, koska opettajien taso vaihtelee. Toisissa kaupungeissa opetus tuottaa täysiä timantteja, kun muualla oppilaat jäävät korkeintaan grillihiilen asteelle.

Entä jos tuota korkeatasoista opetusta olisi mahdollista jakaa lankoja pitkin myös muualle. Jos huippuopettajia voitaisiin käyttää etäkursseilla ja heidän tietouttaan jaettaisiin etänä eri alueille. Tai entä kun alan erikoiskursseja on mahdollista järjestää opetuksen takia vain rajattu määrä. Saataisiinko noille kursseille enemmän vastinetta, jos opetusta olisi mahdollista seurata myös etänä? 

Etäopetuksen kehittäminen vie aikaa

Etäopetuksen maailma ei ole valmis. Se ei ole valmis opettajille, eikä se ole valmis oppilaille. Opettajilla ei ole vielä tarvittavaa repertuaaria työkaluja, joilla verkko-opetus olisi täysin lähiopetukseen verrattavaa. Tekniikka kuitenkin kehittyy ja muuttuu. Jokainen etänä annettu tunti antaa opetukseen lisää syvyyttä ja tekeminen synnyttää lopulta työkalut sekä menetelmät, jotta opetuksen taso nousee normaalin opetuksen rinnalle - ja osin myös ohi.

Ensimmäinen kehitettävä asia on pedagogiikka. Verkko-opetusta ei voi viedä läpi samalla tavalla kuin lähiopetusta. Oppilasta ei ole mahdollista tukea samalla tavalla kuin luokkahuoneessa, mutta oppilasta on mahdollista tukea yhtä tehokkaasti kuin luokassa. Se vain vaatii sen, että opetuksen opiskelu tähtää nimenomaan verkko-opetuksen metodeihin. 

Tähän pätee sama kuin ensimmäisiin verkkokouksiin työelämässä. Kun kymmenen vuotta sitten testattiin ensimmäisiä verkkokokouksia, lopputulos oli aika kaaosta. Silloin eivät toimineet tekniikka eikä ihmiset. Kaistan lisäksi meinasi loppua myös osallistujien usko.

Nyt taas työtä on mahdollista tehdä kokonaan etänä ja verkkopalaverit ovat useilla työpaikoilla arkipäivää. Niiden toimivuus ei tekniikan tai osallistujien suhteen häviä peruskokoukselle muuten kuin tarjoiluiltaan. Ja samaa uskon myös opetuksesta.

Opetus kehittyy, kun sitä halutaan kehittää ja oppilaat kehittyvät verkkomaailmaan, kun heidän on pakko ja heitä kärsivälllisesti siihen koulutetaan. Nykylapset kasvavat toisenlaiseen maailmaan. Verkko on heille luonnollinen pelikenttä ja opetusmaailman rakentaminen virtuaalisesti on todennäköisesti nuorille helpompaa kuin meille aikuisille.

Muutosta vaatii myös vanhemmuus. On lörppähousuvanhempien vika, jos lasta ei opeteta kantamaan vastuuta omasta työstään. Edes vanhemmat eivät voi seistä lapsen takana seuraamassa, että lapsi pyrkii ottamaan vastaan annetun opetuksen tai tekee tehtävänsä- tulipa se mistä tuutista ja missä formaatissa tahansa. Mutta vanhemmat voivat - ja heidän pitää - kasvattaa lapsensa kantamaan itse vastuuta. 

Silti uskon, että Suomi voi olla etäopetuksen kärkimaa maailmassa. Meillä on historiaa siitä, että hajallaan murjottava kansa saadaan sivistettyä ja koulutettua maailman huipulle. Nyt olisi paikka päästä takaisin opetuksen kärkimaihin ja kehittää etäopetuksesta vientituote muualle maailmaan. 

Kauniiksi lopuksi

Ollaanpa rehellisiä. Koulumaailma on muuttunut siitä, kun minun sukupolveni oli koulussa. Suomi on onnistunut paskomaan maailman hienoimman koulusysteemin säästämällä sen pilalle ja unohtamalla kunnianhimon sekä halun menestyä ja olla tiedon valtatien paalupaikalla. Tavoitteiden mukana on kuollut myös välittäminen yksilöstä sekä halu kantaa vastuu heikommista. Koulu ei ole enää monelta osin oppimisen ja sivistyksen paikka, vaan se on korkeintaan ihmissäilömö lapsille. 

Syitä on monia. Kuntatalouden kurjistuminen on merkittävin - ja valitettavan ymmärrettävä - syy. Säästäminen ei voi olla näkymättä lopputuloksessa. Toiseksi koulumaailman kehitys ei ole seurannut ihmisissä tapahtunutta muutosta. Uusien ongelmien kimppuun käydään liian usein vanhoin työkaluin. 

Vieläkin näkee, että ulkomailta saakka tullaan Suomeen ihmettelemään ilmaista ja kaikille tarjottavaa opetusta - aivan turhaan. Toki koulumme on ilmainen kaikille ja siellä on suomalaisen sosiaalidemokratian helmiä, joista monissa maissa voidaan vain haaveilla. Mutta siellä on myös hurjan paljon pieleen menneitä asioita, jotka olisi voitu hoitaa fiksummin. Nämä ovat niitä asioita, joista maksamme tulevaisuudessa vielä kalliin hinnan.

Koulu on helvetti lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia tai jotka eivät pysty sopeutumaan ylisuuriin koulu- ja luokkakokoihin. Koulu on helvetti lapsille, jotka kärsivät melusta, huonosta sisäilmasta tai siitä, että kiinteistöjen heikko hoito tai väärä rakennustapa ovat pilanneet lasten käyttöön suunnitellut rakennukset. Koulu on helvetti myös opettajille, jotka joutuvat painimaan vaillinaisin työkaluin käytöshäiriöisten lasten kanssa, joiden vanhempia ei kiinnosta tai joiden vanhemmilla ei ole kykyä tai halua hoitaa asioitaan vanhempina tai yhteiskunnan jäseninä. Koulu on myös entistä enemmän helvetti lapselle, jota kiusataan tai joka joutuu pelkäämään joka aamu kouluun menemistä. Jotenkin minulla on fiilis, että ennen nuo asiat osattiin hoitaa paremmin. 

Ensimmäisen poikkeusviikon fiilikset

Ehkä kaikkien aikojen paras ja osuvin mukiteksti

Ensimmäinen poikkeustilan aikainen viikko on taisteltu. Meidän perhe on toistaiseksi selvinnyt ilman isompia ongelmia - Luojalle siitä iso kiitos ja hali. Muutoksia on toki tapahtunut ja elämä on jollain tapaa erilaista kuin normiarjessa. Veikkaan, että se on sitä kaikille.

Otimme pienimmän pois eskarista jo maanantaista saakka, kun alkoi näyttää siltä, että julkiset toiminnot laitetaan joka tapauksessa kiinni. Nyt ollaan vietetty päivät kaksistaan - tai no kolmistaan,  kun keskimmäinenkin on kotona, joskaan hänen läsnäoloaan ei juuri huomaa.

Tämä meidän perheen pienin painos on vallan mainio tyyppi. Ilmeisesti hän on kasvanut suoraan tähän minun etätyömaailmaan, koska meillä tämä viikko ei ole mitenkään vaikeuttanut yhdessäoloa. Oikeastaan päinvastoin. Lapsen kanssa on jopa leppoisampaa ilman aamuherätyksiä, pukemisia ja eskarin vienti-noutoja.

Sattuman kautta minulla on ollut töissä kiireisin viikko aikoihin ja olen ollut luureissa kiinni tavallista enemmän. Mutta lapsi on tehnyt omiaan naapurihuoneessa ja välillä käynyt ovella kurkkaamassa, että vieläkö se palaveri jatkuu. Olen ohjeistanut lasta, että iskä on palaverissa ja en luultavasti kuule huutoasi, mutta jos on asiaa, niin saa keskeyttää. Uskon lapsen kokevan olonsa turvallisemmaksi, kun tietää, ettei jää yksin, vaikka on itsekseen. Ja uskokaa tai älkää - lapsi ei ole kertaakaan keskeyttänyt palaveria. Pari kertaa olen pyytänyt häntä esittäytymään virtuaaliselle työyhteisölleni, mutta vielä ei rohkeus ole riittänyt kameran eteen.

Toki meillä on aika lailla treeniä takana tästä työ-loma-kotoilu-yhdistelmästä viime kesältä. Nyt tuo homma on jalostunut vielä fiksummaksi, kun lapsi osaa itse keksiä enemmän tekemistä ja käyttää sähköisiä vehkeitä omatoimisesti. Eli joo, en siis käy enää edes vaihtamassa muumi-DVD:tä toiseen.

Lapsen kanssa kotoilussa olennaista on rytmitys ja se, että lapselle muistaa antaa huomiota ja läheisyyttä kesken työpäivänkin. Joskus riittää, että käyt kyselemässä kuulumisia ja joskus lapsi istuu sylissä ja "tekee töitä" muutaman minuutin. Tärkeintä on huomio ja läheisyys, ei tekeminen itsessään.

Tekemisen ja huomion lisäksi olennaista ovat ulkoilu ja ruokailu. Ulkoilusta ovat meidän osalta huolehtineet naapurin lapset. Omasta mukulasta on kasvamassa sen luokan sohvaperuna, että sen ulos saaminen vaatii rautakangen, mutta onneksi naapurustossa on aktiivisempia ikätovereita. Meillä on "ehkä pientä haastetta" siinä, että opettaisimme myös meidän soffapotun olemaan aktiivisempi tuossa kavereiden pyytämisessä ulos.

Isompi ja pienempi etätyöläinen

Työyhteisö muuttuu

Töissä kriisiajan näkee selvemmin. Kun porukkaa on enemmän etänä, palaverikäytännöt muuttuvat ja monta asiaa täytyy tehdä eri tavoin. Meillä töissä on porukka koottu päivällä puoleksi tunniksi palaveriin, jossa käydään läpi kuulumiset ja rupatellaan muita mukavia. Sillä tavalla sakki ei täysin erakoidu, vaan pysyy joku yhteisöllisyys.

Lisäksi olen nauttinut yhdet virtuaali-whatsapp-aamukahvit vanhan työyhteisöni kanssa. Oli hauska kokemus juoda yhteiset sumpit ja vaihdella kuulumisia. Tämä uusyhteisöllisyys ei loppujen lopuksi vaadi mahdottomia. Vain tiedon siitä, että on täällä muitakin samassa jamassa. Veikkaan, että virtuaalikahvit saavat jatkoa. Ja muutenkin nyt yhteisöllisyydessä luovuus on valttia!

Virtuaalikahvitteluun ei muuta tarvita kuin kahviporukan whatsapp-ryhmä ja se, että joku huhuilee muut kahville. Siitä se juttu sitten starttaa itsestään. Hassuinta nyt olikin se, kun yksi ryhmän jäsen vielä myöhästyi virtuaalisesta kahvihetkestä - luotan kuitenkin siihen, että näitä kahvituokioita tulee myös jatkossa niin, että viimeinenkin ehtii matkaan.

Näitä uusyhteisöjä leimaa rentous. Teamsissä huomaa, että kotoilun aikoina ei ole tarpeen juuri töihin ylipukeutua. Käytännössä kaikki ovat siellä sellaisina kuin ovat. Bad hair day on muuttunut casual hair dayksi ja business-pukeutuminen on sujuvasti korvattu "easy is more"-muodilla. Tai no tällä viikolla on kuultu jopa se, että "en avaa muuten kameraa, koska mulla ei ole vaatteita päällä".

Vähissä olevat viihdykkeet

Se harmittaa, että maailman uutiskuva kapenee. Totta kai tämä virus-pandemia on ykkösasia, eikä siitä oikein liikaa voi edes kirjoittaa. Mutta jotenkin kyllästyttää, että mitään muuta ei ole. Uutisoitavaa maailmalla on vähän, koska kaikki urheilusarjat ovat kiinni, konsertit on peruttu ja käytännössä iso osa huvittelupaikoista on suljettu. Uutisoinnin lähteet ovat kaventuneet lähes olemattomiin. Siinä saa parempikin päätoimittaja nyt raapia päätään, että saa kasaan luettavan lehden.

Onneksi on radio. Minun pääviihdykkeeni ovat SuomiPop, Aallon aamu tai sitten Radio Rockin heebot. Pujottelen sujuvasti eri kanavien välillä ja iltapäivisin pistän podcastit soimaan. Korviin valuva ääni rauhoittaa ja auttaa keskittymään työntekoon eri tavalla. 

Se, mitä toivoisin, olisivat virtuaalikonsertit. Olisin jopa valmis maksamaan siitä, että näkisin bändin soittavan livenä keikan, jonka sitten voisin sujuvasti striimata telkkariin ja istua nautiskelemassa punkkulasin ja vaimon kanssa. Toki samaa livestriimausta voi soveltaa vaikka teatteriin, stand upiin tai mihin vain tapahtumaan, mikä nyt on tauolla.

Suurin isku minulle on ollut kirjastojen sulkeminen. Oli ihmeellinen sattuma, että kävimme kirjastossa päivää ennen kuin niiden sulkemisesta kerrottiin. Otin vielä "vähän leveämmällä haravalla" itselleni luettavaa, joten seuraavat viikot kyllä pärjään. Ja kirjahyllyssä minulla on teoksia, jotka kestävät useamman lukukerran (ja taitaa siellä olla ihan lukemattomiakin kappaleita). 

Jos tutuilla sattuu tulemaan lukemisen puutetta, niin pistäkäähän viestiä, meiltä löytyy aika monenlaista tavaraa ja mielelläni lainaan. Kuulin jo jostain, että tori.fi:stä haalitaan tällä hetkellä eniten juuri kirjoja ja kuntoiluvälineitä. Ilmeisesti suomalaiset todellakin varustautuvat pidemmän ajan korona-piiritykseen.

Nuoruuskuvahaastetta kerrassaan

Tekemistä piisaa

En koe elämääni mitenkään hankalaksi. Edelleen ulkoilmassa voi liikkua huoletta. Pitkät kävelylenkit alkavassa keväässä piristävät mieltä ja nyt kun muut viihdykkeet vähenevät, juuri ulkoilun merkitys kasvaa. Ja kun kevät vielä karkaa pidemmälle, niin retkeilypolut ja luonnonpuistot tulevat todella tarpeeseen. Uskon muutenkin, että tänä keväänä tulee poluilla olemaan tavallista enemmän tungosta. Pistäkäähän kaupunkien matkailuihmiset markkinointia pystyyn, että parhaat paikat löytävät käyttäjiään.

Kun televisiossa tarjonta kyllästyttää, voi aina lukea tai kirjoittaa. Kuten muutkin ovat varmaan huomanneet, niin kirjoittamisen into alkoi minullakin todenteolla juosta nyt, kun ehkä muita virikkeitä on vähemmän. Huomaan keskittyväni paremmin ja istuvani muistikirjan ja koneen ääressä pidempiä aikoja ihan huomaamatta. 

Tietyllä tapaa myös sosiaalinen media on muuttunut - parempaan. Facebookissa kiertää hauska nuoruuskuvahaaste, jonka ajatus on kääntää ihmisten ajatuksia johonkin muuhun ja toki myös piristää kavereiden päivää. Enkä ihmettelisi yhtään, jos kotoilevat ihmiset muutenkin palaisivat paperisten valokuvien ääreen nyt, kun tekemistä joutuu jopa keksimään. Oman menneisyyden tonkiminen ja vanhoihin hyviin aikoihin palaaminen voi olla tarpeellista terapiaa monelle.

Muutenkin somessa virisi tällä viikolla tavallista yhteisöllisempi ja toisia tukeva ajattelumaailma. Se yhdistää kummasti, kun kaikki meistä seisovat tasa-arvoisena samassa kusessa, eikä kenelläkään ole viruksen käsistä ohituskaistaa. Yhteisöllisyyden synnyttämisessä auttaa tieto siitä, että tästä ei selvitä, jos ei toimita yhdessä. Taudin torjunnassa tärkeintä on, että kaikki toimivat omalta osaltaan sääntöjen mukaan ja pyrkivät ehkäisemään taudin leviämisen. Jokaisen panos on yhtä tärkeä.

Toki maailma pienenee. Nyt ollaan sit pääasiassa omalla porukalla. Valitettavasti luulen, että perheiden pakonomainen yhdessäolo heijastuu myös negatiivisesti. Jos perheissä voidaan huonosti muutenkin, tämä tilanne ei sitä korjaa. Ja jos ennen on päässyt ongelmia pakenemaan omiin aktiviteetteihin, niin nyt se escape room on suljettu. Paha aavistukseni on, että kriisin jälkivaiheissa nähdään pientä piikkiä synnytyssalien lisäksi myös erotilastoissa ja terapian ovilla. 

Ehkä tämä koko virus on joku maailman tapa käskeä meitä suuntaamaan katseemme lähemmäs huomaamaan ne ihmiset, jotka tässä vierellä ovat. Samoin tämä voi olla muistutus, että kaikki me tarvitsemme toinen toisiamme.

Nautinnollista viikonloppua, pitäkää itsestänne ja kaverista huolta!

Koronakriisin voittajat

Kaikki meitä kohtaavat kriisit muovaavat arkeamme. Kun meidät pakotetaan toimimaan eri tavoin kuin mihin olemme tottuneet, lopputulos on se, että arvomme muuttuvat. Syntyy tekijöitä, joita ilman huomaamme tulevamme toimeen. Tällöin tarve poistuu. Yhtä lailla syntyy tekijöitä, joita kaipaamme niin paljon, että tarve voimistuu. Kriisin jälkeen arvomme ja normimme ovat eri asennossa kuin ennen kriisiä. Tämä sama pätee niin henkilökohtaisiin poikkeustiloihin kuin nyt koko yhteiskuntaa kohdanneeseen kriisiin.

Nyt arvojamme ja arjen toimintoja ohjataan yhteiskunnan ylätasolta käsin. Käytännössä olemme yksilöinä voimattomia muutoksen edessä ja ainoa tie selviytyä on sopeutuminen. Sopeutumisen kautta syntyy uusia tapoja toimia.

Poikkeustilan muututtua takaisin arjeksi kaikki vanhat tavat eivät enää palaa ennalleen. Joidenkin uusien tapojen suhteen huomataan, että ne ovat aiempia kätevämpiä ja ne jäävät elämään. Toisaalta taas huomataan joidenkin vanhojen tapojen suhteen, että ne ovat muuttuneet lopullisesti tarpeettomiksi. Lisäksi jos kriisi kestää riittävän pitkään, vanhat tavat unohtuvat ja uudet käytännöt liukuvat normiksi ikään kuin huomaamatta.

Uudet tavat toimia synnyttävät voittajia ja häviäjiä. Mikään kriisi ei ole sellainen, etteikö joku siitä hyötyisi. Muuttunut kysyntä luo uudenlaista tarjontaa, mutta myös hävittää jotain vanhaa. Myös korona-viruksen luoma yhteiskunnallinen poikkeustila synnyttää voittajia.

Näin minä näen korona-kriisin voittajat:

Etätyö

Nyt poikkeustilan aikana on mahdollisimman paljon ihmisiä siirretty työskentelemään pois yhteistoimistoista etätöihin kotiin. Pakko synnyttää uusia käytäntöjä ja oma arvaukseni on, että useissa yrityksissä huomataan työn ja paikan irrottamisen toisistaan toimivan myös jatkossa. Nähdään, että kaikkea työtä ei ole tarpeen tehdä toimistosta käsin ja huomataan myös, että etänä tehty työ on monessa ammatissa sekä laadullisesti että määrällisesti täysin verrattavissa ns. normityöhön.

Kun etätyöhön liittyvät uhkakuvat väistyvät pakkotilanteen aikana, on mahdollista, että etätyön hyödyt nousevat helpommin esiin. Yrityksen saama säästö tilakuluissa ja työntekijöiden saama hyöty oman arjen hallinnassa eivät ole merkityksettömiä tekijöitä. Suurin este etätyön määrän kasvattamiselle on tähän saakka ollut asenneilmasto. Nyt tuota asennemaailmaa muokataan pakolla kohti uutta.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että etätyön kautta on mahdollista suorittaa nykyistä huomattavasti enemmän asiantuntijatyötä. Moni asiakaspalvelu- tai suunnittelutehtävä on helposti hoidettavissa kotoa käsin. Ja etätyön kautta yritysten on mahdollista saada myös kirjaimellisesti säästöjä. Jo tällä hetkellä etelä-Suomen palkkataso on muuta Suomea reilusti korkeampi. Korkeampi palkkataso selittyy luonnollisesti korkeammilla asuin- ja elinkustannuksilla. Etätyönä moni työ olisi halvempaa ostaa muualta Suomesta ammattitaidon kärsimättä.

Uskon, että nyt on sysätty etätyön suhteen pyörimään liike, joka kasvattaa yritysten etänä teettämän työn määrää pysyvästi myös kriisin jälkeen. Hyödyt tulevat esiin, käytännöt paranevat, kun niitä jalostetaan pakon alla ja etänä tekemiseen totutaan niin tekijöiden kuin johdon toimesta. Digitekniikka on tällaiseen ollut valmis jo pidemmän aikaa. Asenteet tuntuvat muuttuvan rautaa hitaammin.

Ostoviihde

Kriisi on jo nyt pistänyt useimmat urheilu- ja muut yleisötapahtumat jäihin. On suorastaan hämmentävää, kuinka tyhjältä maailma näyttää ilman urheilua. Moderni ihminen ei kuitenkaan tule viihteettä toimeen. Sen vuoksi uskon, että erilaisten viihdepalvelujen asiakaspalvelut ruuhkautuvat nyt viihteen nälkäisistä kuluttajista. Viihdekanavilla tarkoitan sekä kuvallisen että äänellisen viestinnän palveluja.

Viihteessä avainsana on nyt se, että sen käyttö on helppoa ja se tulee suoraan kotisohvalle. Kun yleisötilaisuuksia on tiukasti rajattu, monet jäävät kotiin. Maksuttoman television tarjonnan kapeus paljastuu katsojalle nopeammin kuin yhdessä illassa. Ja perinteiset ilmaiskanavat eivät kykene riittävän nopeasti reagoimaan kasvavaan tarpeeseen. Valitettavasti Tuurin kyläkaupparealityn uusinnat eivät vedä edes pahimmassa kriisissä.

Ostoviihteen suosion keston ratkaisee se, kuinka pitkään kriisi nyt kestää. Jos kriisille ei tule loppua ja esim. yleisötilaisuudet eivät pääse käyntiin, ostetusta televisioviihteestä kasvaa normi. Jos tarjonta on riittävän huokeaa ja laadultaan hyvää, niin en usko, että siitä luovutaan heti kriisin jälkeenkään. Ja vaikka esim. Netflixin tilaajia on nyt jo paljon, niin kaukana ollaan vielä saturaatiopisteestä.

Häviäjä tässä tulee olemaan liveurheilu. Pahoin pelkään, että esimerkiksi kotimaisella jääkiekkoliigalle tämä kriisin jättämä aukko tulee näkymään vielä tulevina kausina. Koko kotimainen liiga ui nyt jossain katsojalamassa, jossa hallit eivät vedä yleisöä ja kiekon viihdearvo laskee vuosi vuodelta. Jos ihmiset vielä nyt tottuvat elämään ilman liveurheilua pidemmän aikaa, niin jäähallin oven kynnys korottuu entisestään.

Ruuan tilauspalvelut

Koronakriisi tuli kuin toimitettuna tilauksena ruuan kotiinkuljetuspalveluille. Enkä puhu nyt Woltista tai Foodorasta, vaan perinteisten kauppaostosten kotiintoimituksesta. Kaupassakäynti muuttui yhdessä yössä riskiksi, mutta elintarvikkeiden tarve ei tietenkään putoa minnekään. Riskin välttämiseksi on kauppatarvikkeet ja kuluttajat saatava kohtaamaan mahdollisimman yksityisesti. Parempaa keinoa kuin kotiinkuljetus, ei siihen ole.

Ruuan kotiinkuljetus oli muutenkin juuri breakpointin kynnyksellä. Iso osa kiireisistä työläisistä on huomannut, että kaupassakäynti on mahdollista välttää ja sekin aika on säästettävissä rahalla. Ja kaikki meistä tietävät, että aika on tämän vuosikymmenen kovin valuutta.

Ongelmana on ollut se, että moni ei luota ostosten olevan laadultaan itse valitun veroisia ja toisaalta taas palvelu on koettu luksustuotteeksi. Nyt kun tarve kotiinkuljetukselle on legitimoitu kriisin kautta, palvelun kokeilijoiden määrä kasvaa hurjalla käyrällä.

Jos olisin sijoittaja tai aloittava yrittäjä, niin joku kauppakassien Wolt olisi sijoitusideana aivan timanttinen. Vaikka kriisi loppuu, uskon vahvasti, että ruuan kotiinkuljetus tulee saavuttamaan valtavan suosion. Sen tuoma säästö ajallisesti ja toisaalta koko ajan halpeneva hinta koukuttavat perheen toisensa jälkeen.

Uusyhteisöllisyys ja retroyhteisöllisyys

Suuret kriisit yhdistävät kansaa. Isovanhempiemme aikaan sota yhdisti eripuraiset yhteiskuntaluokat saman lipun alle. Nyt taas tuntuu, että sairaus, jonka edessä me kaikki olemme samanarvoisia, yhdistää eri mielipideluokkia.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Suomesta on tullut egoismin ja ahneuden yhteiskunta. Vanhasta yhteisvastuusta ja demokratiasta on ollut näkyvissä enää nimi keräyksessä ja yhdessä puolueessa. Aatteellisesti olemme ohittaneet sen jo aikaa sitten. Lisäksi eri mielipide- tai arvoluokkia repivät suuret riidat. Entisen vasemmisto-oikeisto-akselin lisäksi meille on kasvanut rasismin kannattajien ja vastustajien akseli sekä ilmastokriisin kannattajien ja vastustajien akseli.

Nyt poikkeustilan aikana on huomattavissa selkeää muutosta kohti yhteisvastuuta. Päivittäin saan lukea siitä, kuinka syntyy halu auttaa pulassa olevia vanhuksia tai halu tukea pulaan joutuvia yrittäjiä. Koko kriisin ajan näkyvillä on ollut puhe yhdessä selviämisestä ja kaikkia koskevasta läheisyydestä. Noita viestejä on ollut mukava lukea.

Haluan uskoa siihen, että tämä kriisi on se herätys, jonka me tarvitsemme. Tahdon uskoa siihen, että tämä kriisi yhdistää ja saa meidät näkemään itsemme osana yhteisöä. Ilahduttavaa on ollut myös nähdä, että kansalle löytyy pahimmassa paikassa myös uskottava johto sekä toiminnallisesti että henkisesti. Suomen siunaus oli se, että vappusatasen mies vaihtui oikeaan toimintaan.

Jotenkin tätä ajattelumaailmaa kuvastaa myös suosikkini Hovimuusikko Ilkan biisi

Kriisi on sulkenut maiden rajat ja sulkenut kansalaiset tulemaan toimeen keskenään. Tämä on valitettavasti kehitys, jonka uskon jatkuvan myös kriisin jälkeen. En pitäisi minään ihmeenä sitä, että vapaan liikkuvuuden nyt saamat rajoitukset jatkuisivat myös poikkeustilan purkamisen jälkeen. Perustelen tätä kahdella syyllä.

Ensinnäkin osa turisteista jättää matkailun jatkossa vähemmälle. Globaali sairaus saa puntaroimaan matkailun riskejä eri tavalla kuin ennen ja sen vuoksi osa matkoista jää tekemättä. Toinen syy on vastaanottavassa päässä. Nyt moni turistikehto luultavasti näkee sekä liikaturismin vaikutukset että sen, että pienemmälläkin turistimäärällä pärjää. Hyvänä esimerkkinä kulkekoon Venetsia. Kriisin jälkeen Venetsian kanavien vesi on kirkastunut kuin taikaiskusta ja koko kaupungin hygieniataso on parantunut. Entinen likaviemäri on saavuttanut vanhan arvokkuutensa historiallisena kohteena. Haluaako se enää luopua saavutetusta statuksestaan?

Lisäksi uskon myös eräänlaiseen retroyhteisöllisyyteen. Nyt kun kansalaiset on enemmän tai vähemmän suljettu koteihin, niin kaivataan kanavia tavoittaa muita. Olen itse huomannut, että radion suosio on kasvanut vielä entisestään uusiin mittoihin. Oma viaton arvaukseni on, että radiossa tullaan kuulemaan uudestaan ns. toivekonsertteja sekä vanhoja kunnon terveisohjelmia. 

Luotettava tiedonvälitys

Globaaleissa poikkeustiloissa nousee aina luotettavan tiedonvälityksen arvo. Nytkin ihmiset kaipaavat koko ajan luotettavaa tietoa siitä, miten kriisi etenee ja miten sitä torjutaan. Tietoa halutaan jatkuvasti, mutta sitäkin enemmän luotettavalta taholta. Itse en usko, että suomalaisten luottamus perinteisiin medioihin olisi koskaan varsinaisesti horjunut. Käyttäjämäärien lasku on johtunut enemmänkin siitä, että mediatalot luottivat liian pitkään paperisiin tukipilareihin, kun olisi pitänyt vauhdilla siirtyä digimediaan. Uutisten lukijoiden vauhti ja tuotannon vauhti erkanivat liikaa toisistaan.

Nyt kotimaiset mediatalot saivat uuden tilaisuuden. Lukijat kaipaavat uutisia ja käytännössä Ylen lisäksi ainoa luotettava tuottaja on sanomalehdistö. Nyt olisi lehdistön aika kerätä potentiaaliset digitilaajat markkinoilta. Kriisin aikana kuluttajien luottamus voitetaan laadulla ja maltillisella hinnoittelulla. Uskon, että juuri nyt hintaa tärkeämpi tekijä on suuri reagointinopeus, jatkuva uutisvirta, monikanavaisuus sekä luotettavuus. Noihin kaikkiin löytyy suurilta taloilta varmasti eväät, jos niin halutaan.

Minusta hesarilla on digi siinä mallissa, että se kattaa kaikenkarvaiset kuluttajat. Itse luen digihesarin joka aamu, koska sen laatuun ja kattavuuteen minulla on suurin luotto. MUTTA - luen edelleen paperisen Etelä-Saimaan - siksi, että minun uutisnälkäni ei tyydy ilman tasokasta paikallisuutisointia.

Kiina

Viimeinen voittaja tässä kriisissä on Kiina. Kiinasta tämä alkoi ja Kiinaan tämä päättyy. Selitys on hiukan hankalampi.

Tällä hetkellä käytännössä kaikkien teollisuusmaiden taloudet hidastuvat ja osin jopa seisahtuvat. Kriisin takia kulutus putoaa jyrkällä käyrällä, mikä esim. Suomessa hidastaa samassa suhteessa valtion tulojen muodostusta. Silti kaikki valtiot ilmoittavat miljardiluokan elvytysohjelmista. Tuo elvytysraha on suunnitellusta taloudesta irrallista. Verotulojen kaventuessa ainoa lähde rahalle on laina.

Maailman talouksista Kiina on tällä hetkellä kaikkein vahvimmassa kuosissa. Se on käytännössä ainoa talous, joka pystyy lainoittamaan kriisissä vellovia länsimaita. Venäjän talous on öljykriisin vuoksi lamassa ja Yhdysvaltojen talous perustuu puhtaasti kulutukseen, joka nyt on siis seis.

Kiina tulee käytännössä lainoittamaan jotain kautta isoa osaa euromaiden ja myös Yhdysvaltojen elvytyspaketeista. Se tarkoittaa samalla sitä, että Kiina ui koko Euroopan rahamarkkinoille ja sen jalansija vanhalla mantereella vahvistuu.Yhdysvalloissahan Kiinalla on jo vahva jalansija. Nyt kuitenkin uskon, että ei mene kauaa, kun Yhdysvallat ilmoittaa purkavansa Kiinan tuonnille tehdyt tullimaksut.

Tämän Kiinan rahan seuraukset nähdään tulevina vuosina. Jos euromaat saavat elvytyksellä taloudet taas vetämään ja pystyvät hoitamaan lainansa, uhka on vain tilapäinen. Jos taas talouksien elvytys ei toimi ja alamäki jatkuu, niin Kiinan antamasta lainarahasta voi tulla Euroopalle todellinen ongelma. Ensimmäisiä merkkejä tästä on nähtävissä jo esimerkiksi Pireuksen satamasta tai Toulousen lentokentästä, jotka nykyisin ovat kiinalaisomistuksessa. Millaisilla vakuuksilla Suomi pelaa tätä lainapeliä?

Etätyön aakkoset - tulosta kotitoimistossa

Korona-karanteeni pakottaa nyt suuren määrän toimistokameleita jäämään kotiin tekemään töitä etänä. Minulle tilanne ei ole mitenkään erilainen, sillä olen tehnyt puolitoista vuotta töitä 100% kotoa käsin. Se tarkoittaa myös, että olen kuuluisan akilleen kantapään kautta opiskellut parhaat käytännöt tulokselliseen työntekoon kotona. Nyt jaan näitä oppeja mielelläni niille, joille etätyö ei ehkä ole yhtä tuttua.

Jo kahden viikon työskentely etänä on aivan eri asia kuin tehdä töitä päivä silloin tällöin kotona. Yksittäisten päivien etäilyssä on käytännössä aivan sama, missä istut ja miten päin. Samoin yhden päivän aikana ei tauotuksilla tai ajankäytön suunnittelulla ole juurikaan merkitystä. Sen sijaan kaksi viikkoa, saatikka kuukausi, on ajanjaksona sellainen, että työskentelyolosuhteita sekä arjen sujumista kannattaa jo hieman suunnitella ja miettiä tarkemmin.

Katson tätä kirjoitusta ammatti-etäilijän lisäksi myös kehonhuollon ammattilaisen näkökulmasta. Väärä ergonomia, huonot työasennot tai päivittäisen työskentelyn liiallinen staattisuus ovat tekijöitä, jotka johtavat illalla rapistelemaan Burana-purkkia ja hiipimään myös hiljalleen hierojan pöydälle. Hartia-alueen sekä selän alueella heikko työergonomia tekee äkkiä pahojaan. Hierojalle tutuin asiakas on sellainen, joka tulee hoidattamaan staattisten tai huonojen työasentojen vaivaamaa yläselkää sekä hartioita. Suurin osa noista vaivoista olisi ehkäistävissä paremmalla työergonomialla, vaihtelevilla työasennoilla sekä työpäivän aikaisella kevyellä liikunnalla.

1. Hoida työergonomia kuntoon

Kahdeksan tunnin työskentely kotona on keholle vaativa suoritus. Toimistoissa työtuolit, työpöydät ja olosuhteet on tehty sitä varten, että työskentely on suhteessa ergonomisempaa ja työtä on mahdollista tehdä pitkäkestoisesti paikallaan.

Kotona harvalla on työhuonetta ja lähes yhtä harvalla on edes työpistettä, jossa työskennellään. Moni meistä etäilee selkä mutkalla sohvannurkassa tai keittiönpöydän ääressä. Istuma-asento vetäytyy liian kumaraan ja etäisyys koneen ja silmien välillä kasvaa liian suureksi. On luonnollista, että silloin katsetta lähennetään näyttöruutuun ja samassa väännetään koko selkä kumaraan. Lopputulos ja parissa viikossa on se, että pää kääntyy eteenpäin, hartiat kaareutuvat kohti rintakehää ja ylipäänsä istumme selkä kaarella tai mutkalla.

Ongelma korjaantuu näin:

a) Rakenna itsellesi mahdollisimman optimaalinen työpiste.

Älä istu sohvalla, äläkä lattialla tai ylipäänsä missään niin, että sinulla on tietokone sylissä. Se on selälle ja hartioille murhaa. Jos työpistettä ei ole valmiina, niin tee sellainen vaikka keittiönpöydästä. koeta löytää tuoli, joka on selälle mukava ja jos mahdollista, niin vaihda tuolia välillä. Koeta istua vaikka jumppapallon päällä ja anna alaselälle liikettä päivän aikana.

Tee välillä töitä seisten. Kahdeksan tunnin istuminen ei ole ihmisen kaltaisen nisäkkään selälle luonnollista. Seisomapisteen alustaksi käy tilapäisesti vaikka kirjahyllyn taso tai pakastimen kansi. Vaihtele päivän aikana työn tekemisen paikkaa niin, että kuormitat selkää ja hartioita eri tavoin. Pahinta selälle on staattinen pito, jossa jäkität yhdessä paikassa liikkumatta tunnista toiseen.

Oma oppini tähän oli se, että teetin itselleni seisomatyöpisteen heti, kun tiesin jääväni kotitoimistoon töihin. Nykyisin aloitan päiväni istumalla ja vaihdan seisomatyöpisteelle muutaman tunnin jälkeen. Sitten seison muutaman tunnin ja monesti lopetan työpäivän jälleen istumalla. En tee seistessä töitä paljain jaloin tai sukat jalassa, vaan käytän jaloissa sellaisia super-rumia, mutta ah niin käytännöllisiä sandaaleita. Pitkäkestoinen seisominen paikallaan rasittaa jalkaholveja ja sitä kautta koko jalkapohjaa. Ja jos jalkapohja voi huonosti, se heijastuu koko liiketoimintaketjuun ja näkyy lopulta hartioissa saakka.

Hartioiden lisäksi on fiksua huomioida myös käsien, ennen kaikkea ranteiden, ergonomia. Kun teet töitä sohvalla, käytät kannettavalla todennäköisesti touchpadia. Se ei pitkäkestoisena tee mitenkään nannaa kyynärvarren alueelle.

Fiksuinta on tehdä töitä vähintään niin, että käytät oikeaa hiirtä. Siitä astetta parempi versio on rakentaa työpiste niin, että voit käyttää hiirtä ja jopa vaihtaa hiirikättä välillä. Minä koetan jakaa työpäiväni kahtia niin, että puoli päivää käytän hiirtä vasemmalla ja puoli päivää oikealla kädellä.

Ja jos tuosta vielä haluaa parantaa ergonomiaa, niin suosittelen erittäin lämpimästi ergonomisen niin sanotun pystyhiiren käyttöä. Ergohiirien käyttö mahdollistaa sen, että teet töitä ranne pystyssä etkä käännä ranneniveltä pitkäkestoisesti vaakaan, mikä rasittaa sekä ranne- että kyynärniveltä. Ergohiiren avulla käsi on mahdollisimman lähellä luonnollista asentoaan ja rasittuu siten vähemmän. Jo muutamassa viikossa huomaa, kuinka paine kyynärpäässä helpottuu ja ranteen työskentely on rennompaa.

Käsivarren ergonomista huolehtiminen on tärkeää itse käsivarren lisäksi siksi, että huono ergonomia heijastuu kättä pitkin ylöspäin. Ranteen väärä asento kuormittaa kyynärpäätä ja kyynärpään rasittuminen heijastuu olkapäähän. Olkapäästä rasitus siirtyy ajastaan myös hartioihin ja yläselkään.

b) Tauota työsi

Toimistotyössä tekeminen tauottuu melko luonnollisesti. On aamukahvi, on lounas, on palavereita ja työhön tulee luonnollisesti katkoksia. Tätä samaa ei kotityössä ainakaan kaikille tapahdu. Me, joilla nyt Koronan aikaan on lapsia paikalla, tulee katkoksia jopa tahtomatta.Vähän väliä lahkeessa roikkuu joku jälkikasvusta pyytämässä milloin mitäkin kuviteltavissa olevaa hyödykettä.

Etäilyä vaivaa myös krooninen huijarisyndrooma. Kotityöläiset miettivät itse, että heidän luullaan kootusti laiskottelevan naureskellen Netflixin äärellä. Ja valitettavasti vielä jotkut pomotkin tuntuvat ajattelevan kotoilun olevan samaa kuin puolilomailu. Huijarisyndrooman riivaamaa työläinen sitten painaa joka suunnasta pidempää päivää ja jättää ne kahvitauotkin väliin kuin itselleen todistaen, että töitä tehdään taatusti niin, että suussa maistuu veri.

Tauot kuuluvat etätyöskentelyyn samalla tavalla kuin toimistoihinkin. Työstä on välillä irrotettava sekä silmät että ajatukset. Tauotus palvelee yhtä lailla myös lopputulosta. Kun aivojen antaa virkistyä, ne uudelleenlatautuvat ja työn laadullinen sekä määrällinen tulos paranee.

Työt kannattaa tauottaa jopa kellon kanssa. Jos et ole tottunut etäilijä, niin todennäköistä on, että painat töitä aamusta iltapäivään saakka ilman kummempia taukoja. Kahvit olet pikaisesti hörppinyt koneen ääressä ja iltapäivällä koko ruotosi on kuin mutkalle väännetty rautakanki.

Kun taas tauotat työt sopivalla rytmillä (vaikka 55min töitä ja 5 min tauko), pysyy vartalo pienessä liikkeessä säännöllisesti ja ennen kaikkea silmät saavat lepoa. Liian pitkäkestoinen työskentely päätteen ääressä näkyy ensimmäisenä silmissä. Silmien lihakset jämähtävät ihan samalla tavalla kuin muukin lihaksisto ja ne väsyvät. Kun silmät väsyvät, näky sumenee ja kun näkö sumenee, vedät katsettasi lähemmäs ruutua. Ja kun vedät katsettasi lähemmäs ruutua, selkä köyristyy, hartiat menevät kumaraan ja pää erkanee hartialinjasta eteenpäin. Lopputulos on kivulias.

Tätä voit ehkäistä tällä....

c) Venyttele ja jumppaa

Taukojumppa ei ole mitään ihmeellistä, mutta tarpeellista se on. Minimissään se tarkoittaa, että venyttelet istuessasi hartioita ja kurottelet käsilläsi kohti taivasta. Pyörittelet olkapäitä ja venytät kyynärvarren lihaksia sekä ojentavaan että koukistavaan suuntaan. Kaiken kaikkiaan huolehdit, että kehossasi kiertää veri ja kroppa saa happea.

Lisäksi pyörittelet silmiä joka suuntaan ja suuntaat katseen ensin edemmäs ja sitten lähemmäs niin, että silmiä ympäröivät lihakset saavat liikettä. Myös silmiin pätee vanha totuus, että liike on lääke.

Jos taas haluat varmistaa, että työpäivän päätteeksi, keittiönpöydän äärestä poistuu vapaa-aikaan toimintakykyinen toimistokameli, hanki jumppakuminauha. Sen avulla on äärimmäisen helppoa ja rentouttavaa treenata päivän aikana pari 5-10 minuutin koreografiaa. Kuminauha on apuvälineistä helpoin, halvin ja myös toimivin kaveri. Jos haluatte lisää vinkkejä, suosittelen kääntymään modernin oraakkelin eli YouTuben puoleen. Ja ne teistä, jotka ovat LinkedIn:ssä, niin ottakaapa seurantaan Personal trainer Kati Lytsy - näette, miten yksinkertaista kotona venyttely ja jumppaaminen on. Tykkään Katin positiivisesta asenteesta, joka näkyy kaikissa videoissa. Go Kati!!

Ajallisesti tämäkään ei vaadi ihmeitä. Muutama minuutti työpäivän aikana riittää. Kun poistut koneen äärestä ja venyttelet (kuminauhalla tai ilman), silmät saavat lepoa ja venyttely voimistaa hartioiden sekä lapojen alueen verenkiertoa. Piristynyt verenkierto kuljettaa aivoihin tuoretta verta ja happea ja tauon jälkeen olet oikeasti piristynyt.

2. Suunnittele ajankäyttö

Etätyön toiseksi suurin kompastuskivi huonon ergonomian lisäksi on epäonnistunut ajankäyttö. Aikaa käytetään työhön joko liikaa tai liian vähän. Ajankäyttö on tehotonta, koska työn ohessa tehdään jotain muita sijaistoimintoja. Ja huonoon ajankäyttöön voivat johtaa myös heikosti sovitut työn tekemisen periaatteet.

a) Liian paljon tai liian vähän töitä

Etätyö on ollut ainakin ennen viime aikoja huonossa valossa sen vuoksi, että sen on oletettu olevan tehotonta. Ilmeinen perusajatus on, että jos toimistohiiri on poissa toimistokissan valvovan silmän alta, niin hän ei tee mitään. Toisaalta viime aikoina on tullut myös huoli siitä, että kun työntekijä ei ole minkäänlaisen seurannan alla, hän voi myös tehdä huomaamatta liikaa töitä ja uupua kenenkään huomaamatta. Kumpikaan noista ei ole hyvästä ihmiselle eikä yhteisölle.

Työn tekemisen oikeassa mitoituksessa on kyse johtamisesta. Etätyön alkaessa sovitaan työhön käytettävä aika sekä periaatteet, joilla tehtävät suoritetaan. Sen lisäksi on fiksua sopia, mitä etätyössä on tarkoitus saada aikaan. Yleensä ajankäyttöä tärkeämpää onkin sopia siitä, mikä on toivottu lopputulos työn tekemisen jälkeen ja missä aikataulussa omat työt on saatava valmiiksi. Tällöin automaattisesti poistuu myös jatkuvan seurannan tarve. Tulokset ja niiden oikea-aikaisuus puhuvat puolestaan.

Työn tekemisestä on fiksuinta sopia kirjallisesti. Tällöin seurattavuus perustuu yhdessä tehtyihin periaatteisiin. Jos kyse on projektista, niin tehtävät voi sopia ajanjaksoittain ja tehtävittäin. Ja sopimisen lisäksi on yhtä tärkeää seurata töiden valmistumista. Tasaisin välein pidetyt seurantapalaverit takaavat sen, että työ etenee sekä sen, että annetut tehtävät eivät ole  liian vaativia (tai liian helppoja).

Minä olen etätöissä sopinut pääsääntöisesti tehtävistä enkä ajasta. Nyt kun olen mukana pitkäkestoisessa projektityössä, sovin projektin eri osat erikseen. Työlle sovitaan yhdessä esimiehen kanssa tavoitteet, päämäärät sekä aikataulut. Sen jälkeen ajankäyttöni on suhteellisen vapaata. Minulle sopii esimerkiksi se, että aloitan työt suhteessa aikaisin. Istahdan koneen ääreen kuudelta ja yleensä lopetan iltapäivällä kahden aikaan. Tällöin saan käyttööni iltapäivästä pari omaa tuntia, joita olen käyttänyt lukemiseen, opiskeluun, liikuntaan ja joskus jopa nukkumiseen. 

Viime vuonna, kun kävin koulua, vapaampi työaika mahdollisti sen, että tein maanantaista torstaihin 10-tuntista työpäivää ja perjantaisin olin vapaa käymään koulua. Tämän parempaa diiliä en voisi edes kuvitella. Se kertoo minulle, että työtäni arvostetaan, minuun luotetaan ja minun uskotaan saavuttavan ne tulokset, joita palkkaamisellani on tavoiteltu. 

b) Älä usko huijarisyndroomaan

Etätyöläisiä vaivaavan huijarisyndrooman torjuntaan käy sama lääke kuin äskeiseen. Kun sinulla on johdon kanssa sovitut periaatteet ja päämäärät, voit itse suunnitella lukujärjestyksen, jolla teet töitä. Mieti, onko sinulle parasta työskennellä yhtä jakoisesti koko päivä, haluatko työskennellä aamulla vai illalla? Tai jos sinulla on työn ulkopuolelta joku aikaa vaativa aktiviteetti, onko työaikaa mahdollista jaksottaa eri tavalla.

Jos työ sen mahdollistaa, jaa työpäivä vaikka kahteen osaan (ja joo tiedän, ettei tämä onnistu kaikissa töissä!). Eikä ole ollenkaan tyhmää rakentaa viikkotason lukujärjestystä ja noudattaa orjallisesti sitä. Hyvällä ajankäytön suunnitelulla varmistat oman jaksamisen sekä sen, että teet varmasti niitä töitä, joita pitääkin.

Työhön keskittyminen helpompaa, kun ympäristö tukee työn tekemistä. Älä pidä päällä televisiota äläkä käytä työaikaa siihen, että roikut Facebookissa chattaamassa kavereiden kanssa. Älä käytä työnantajan aikaa kotona siivoamiseen, äläkä työaikana saa päähäsi alkaa raivaamaan sitä vaatehuonetta, joka on viimeiset kymmenen vuotta odottanut järjestelyä. Työaika on aikaa, josta työnantaja maksaa sinulle siitä, että saat aikaan tulosta.

Itse tykkään siitä, että työympäristöni on siisti. Siksi raivaan keittiön ennen kuin alan tehdä siinä töitä. Jos pöydällä roikkuisi tiskaamattomia astioita, niin todennäköisesti ne kaivelisivat mieltäni niin kauan ennen kuin ne on raivattu. But that's just me :)

c) Älä uuvuta itseäsi

Älä myöskään uuvuta itseäsi. Töitä on kotonakin tarkoitus tehdä enemmän kestävyyslajina kuin pikamatkana. Huolehdi omasta jaksamisesta sillä, että seuraat työn tavoitteiden toteutumista, suunnittelet ja tarkkailet ajankäyttöäsi sekä oikealla tauottamisella.

Muista myös kotona syödä monipuolisesti. Usein työpaikkaruokaloiden paras puoli on se, että siellä tarjotaan monipuolisempaa lounasta kuin kotona. Kotona nautittu lounas voi olla sitä, että heität naamaan vähän sitä, mitä kaapista löytyy. Ruokaa tärkeämpi ainesosa on vesi. Muista juoda - vettä!

Lounastaukoa ei myöskään kannata viettää koneen ääressä. Käännä näyttöruutu pois itsestä ja mieluummin syö eri huoneessa kuin työpisteesi on. Jos jäät syömään koneen ääreen, olet äkkiä viettänyt koneen parissa koko päivän. Silmät ovat jääneet vaille tarvitsemaansa lepoa ja hartiat ovat kuin kaksi tiilenmurikkaa. Ruokailu ei ole tuottanut sitä vireyttä, jonka oli tarkoitus ja itse asiassa koko tauko meni vähän ohi.

Jos mahdollista, käy lounaan päälle vaikka kymmenen minuutin kävelylenkillä. Ainakin nyt, kun kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan, on hyvä haukata raitista ilmaa ja nauttia ilmaisista aurinkokylvyistä. Jo pieni poikkeama ulos tekee ihmeitä.

3. Ole sosiaalinen

Me ihmiset olemme laumaeläimiä  - toiset toki enemmän kuin toiset. Etätyö ei tarkoita sitä, että sinut olisi eristetty muista työntekijöistä. Joskus yhteydenpito vaatii hieman vaivaa, mutta myös etäläinen pysyy oman yhteisönsä kyljessä kiinni, kun niin haluaa.

Käyttäkää hyväksi lyhytviestipalveluja. Kysy kuulumisia ja heitä viestimiin välillä muutakin läppää kuin kuivakkaa toimistojargonia. Varmista kuitenkin, että työkavereidesi kirjallinen huumorintaju on samalla levelillä itsesi kanssa.

Perustakaa työpaikan whatsapp-rinki ja juokaa vaikka aamukahvit etäläisten kesken. Laittakaa kuva kahvikupeista ja whappailkaa joutavia. Työpaikan sosiaalisuus on kaikille sen osasille tärkeä tekijä. Jos itse jotain kaipaan vanhasta kunnon toimistotyöstä, niin se on kyllä kavereiden kanssa hörpityt aamukahvit.

Tai pitäkää toimiston väen kesken vapaamuotoisia kahvi-teams-skype-palavereja. Sosiaalistaminen on yhtä lailla johdon kuin työntekijän tehtävä. Itse olen mukana kaikissa firman viikkopalavereissa, enkä koe koskaan jääneeni ilman mitään infoa firman tilanteesta tai ajankohtaisista asioista. Luojalle kiitos nykypäivän monikanavaisista viestimistä, jotka mahdollistavat sen, että palaverin dokkarit on esitettävissä ja etäläinen näkee halutessaan sekä muut osallistujat että tarvittavat Power pointit.

Ja kauniiksi lopuksi:

Tässä vielä lyhyt kertaus sille, miten etätyöstä saadaan kaikille mukavampaa

• Huomioi ergonomia

• Tauota työ ja vaihda työasentoa

• Sovi työn periaatteet

• Suunnittele ajankäyttö

• Ole sosiaalinen

Vaikka tämä Koronan-pirulainen nyt maailmaa vaivaakin, niin yhteistyöllä ja keskinäisellä välittämisellä siitä selvitään. Pitäkää huoli itsestä ja lähimmäisistä ja muistakaa, että ihmisen menestyksen salaisuus on sen kyvyssä sopeutua ja joustaa.