Ajan hallinnan uudet haasteet

 

Palaveripullaa ja iltaviini

Lauantaiaamu ja vaihteeksi työhuoneelle ottamaan asiakkaita vastaan. Huomenna on kahteen viikkoon ensimmäinen "iha oikee" vapaapäivä kaikesta. Sen kunniaksi voi ottaa lasin hyvää punaviiniä ja nautiskella puuhastelemalla blogin parissa.

Kun olin yrittäjillä töissä mietin, miksi kunnon yrittäjä aina kuun lopussa kaivelee takintaskuja paikallistaakseen kaikki kuun aikana tuotetut kuitit, jotka toimitetaan pikapikaa kirjanpitäjälle. Ihmettelin kiirettä ja kuittien tärkeyttä. En ihmettele enää, sillä muutamassa kuukaudessa olen muuttunut samanlaiseksi. Kun kuun loppu lähestyy, niin kirjanpitoaineiston kasaaminen alkaa. Tulot ja menot raavitaan taulukoiksi ja kuiteiksi, jotka sinetöidään kirjekuoreen ja laitetaan eteenpäin, jotta kirjanpitäjä kasaa niistä firman tuloksen. 

Kaksi viikkoa duunia putkeen - ja on muuten tehty! Miksi ei silti väsytä? Kombinaatio palkkatyöläinen-yrittäjä on oikeasti ajanhallinnan kauhistus. Palkkatyön joustot ovat pienemmät kuin yrittäjyyden, mutta yrityksen tulot ovat sen verran kapeat, ettei ajallisella joustolla huoli vielä elvistellä. En voi ottaa sitä kuuluisaa "yrittäjän vapautta" käyttöön, koska pankkitilin saldo kieltää sen. 

Ja teille, jotka siellä sormi pystyssä varoittelette liiallisesta väsymisestä ja uupumisen riskeistä, voin rauhoittavasti todeta, etten todellakaan kuvittele olevani sen yläpuolella. Olen samanlainen nahkapäällysteinen kaksijalkainen kuin kaikki muutkin. Olen kerran kolkutellut työuupumuksen portteja - tosin johtuen itselleni sopimattomasta työstä ja heikohkosta johtamisesta. Toivottavasti en sorru siihen enää toiste, koska edellisenkin jälkiveroja maksellaan huonosti nukuttuina öinä.

Tässä siis omat teesini sille, miten keski-ikäinen jaksaa tätä rallia....

Kuunvaihteen kuittishow on yrittäjän arkea

1) Tee vain sitä, mitä rakastat

Elämää ei kannata uhrata sellaisen tekemiseen, mikä ei anna itselle mitään. Jos raahaudut hampaat irvessä työpaikalle kuluttamaan aikaa, olet väärässä paikassa. Jos kroonisesti alat keskiviikkona jo odotella perjantaita, ei työ ole sinulle oikea. On suoranainen synti hukata elämäänsä työssä, josta ei nauti.

Valehtelematta voin sanoa, että kaikki mitä nyt teen, on minulle jollain tapaa rakasta. Palkkatyön arki on sellaista, että työn teesit voin helposti allekirjoittaa ja tykkään siitä, mitä teen (paitsi tämän viikon lopussa, kun tuurasin asiakaspalvelua pitkästä aikaa, mutta "väliaikaista kaikki on vaan...."). 

Yrittäjänä tekemääni työtä rakastan. Siinä on juuri niitä ulottuvuuksia, joista olen aikanani haaveillut ja saan työstä melko lailla enemmän kuin kuvittelinkaan. Asiakkaat ovat ihan parhaita, enkä ole allerginen muillekaan firman asioille. Markkinoinnista ja myynnistä opin joka kuukausi lisää ja työn ammatilliset taidot karttuvat tunti kerrallaan. Omalle tekemiselle pitää olla sen verran nöyrä, että haluaa oppia lisää. Ja asiakkaiden kommenteista kuulen, että tekemälläni työllä on tarkoitus.

Opettaminen taas on uusi asia, mutta omasta mielestäni olen nopeasti päässyt siinä sisään tekemisen rytmiin. Opettamisen juttu on vähän sama kuin lasten kasvattamisessa - eli toisinaan on vaikea sanoa, kumpi opettaa kumpaa. Opiskelijoiden edessä näkee oman ammattinsa aivan toisin silmin. Toisaalta näkee paremmin mitä osaa, mutta toisaalta taas näkee sen, miten eri tavalla samaa ammattia voi tutkailla. 

2) Älä ahnehdi

Kaikella on limiittinsä. Töitä ei kannata ahnehtia, vaikka niitä olisi tarjolla. Elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Itse pudotin palkkatyön tunnit kahdeksasta kuuteen ja koetan muutenkin pitää kalenterin järkevissä tunneissa. Yrittäjänä täytyy toki pitää toimeentulosta huolta, eli liikaa ei löysiä pidä antaa.

Rahan pitäisi olla pelkkä renki yhtä lailla palkkatyöläiselle kuin yrittäjällekin. Lisätuloista on aina vaikea kieltäytyä - varsinkin, kun tulevaisuuden toimeentulo on aina Holmenkollenin sumun peitossa ja uuteen kuukauteen hyppäät kuin Matti-vainaa. Mutta jokainen tienattu euro tarkoittaa samalla myös menetettyä vapaa-aikaa ja sen hinta on puntaroitava.

3) Pyydä apua - ja käytä asiantuntijoita

Jos et ole atk-guru, älä koodaa verkkosivuja. Jos et hallitse debittejä ja kredittejä, älä leiki kirjanpitäjää. Yrittäjän pitää osata keskittyä siihen, minkä hallitsee - ja jättää loput ammattilaisille. Jos hyppäät liian kauaksi omasta mukavuusruudustasi, käytät luultavasti liikaa energiaa oman osaamisesi ulkopuolella. 

Itse olen ulkoistanut kaiken sen, mitä en osaa. En tehnyt omia verkkosivuja, vaikka luultavasti ne olisin pystyyn saanutkin. En tee omaa kirjanpitoani, koska sen voi tehdä joku muu. Kun pystyn keskittymään omaan osaamisalueeseeni, minulla on (toivottavasti) varaa maksaa ammattilaiselle lopusta. 

Meillä kaikilla on aikaa ja energiaa vain rajattu määrä. Ne resurssit kannattaa uhrata sinne, missä ne tuottavat parhaiten. Jos hukkaat energiaa tekemällä itsellesi vierasta, se energia on pois ydinosaamisesta - ja siten myös tuotosta.

4) Huolehdi henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistasi

Työ vaatii vastapainon. Jos painaa paljon duunia, tulee vapaa-ajan antaa lisäenergiaa. Tunnustan - olen vähän heikko liikkumaan ja pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnista. Kun illalla pitäisi vetää jalkaan sukset tai lenkkarit, otan käteen kaukosäätimen. Minun akilleen kantapääni on liikunnan puute - ja suoranainen laiskuus. 

Mutta ollaanpa armollisia itselle - pidän henkisestä hyvinvoinnista sitäkin paremmin huolta lepäämällä ja tekemällä jotain "aivotonta", kuten kirjoittamalla. Kirjoittaminen irrottaa minut työstä, vaikka kirjoittaisin juuri työstä. Työstän ajatuksiani laittamalla sanat ja ajatukset paperille. 

Huomaan oman henkisen hyvinvointini siinä, että pään sisältä suoltuu tekstiä ja pystyn kirjoittamaan vapaa-ajalla. Välillä, kun väsyttää, se iskee päälle myös henkisen lukon. Mitään tekstiä ei synny, enkä saa aikaan yhtään kirjallista työtä. Sen sijaan henkisen hyvinvoinnin nousukausina tekstiä syntyy kuin itsestään. Nytkin työstän tekstiä blogiin, firman verkkosivuille ja omaksi iloksi vähän fiktiota. 

5) Unelmoi!

Vaikka valehtelematta työskentelen omassa unelmatehtaassani, se ei ole elämäni lopullinen päämäärä. Unelmaton ihminen ei liiku ja liikkumaton ihminen on kuollut. Sen takia elämää tulee pitää liikkeessä koko ajan. Vaikka teen sitä, mitä rakastan, voisin tehdä muutakin. Ehkä tämä ensimmäinen yritys synnyttää halun perustaa toinen yritys ja ehkä nykyinen unelma tulevaisuudessa vaihtuu toiseen.

En aktiivisesti suunnittele exitiä nykyisestä elämästä, mutta pidän silmät auki ja mietin koko ajan, mitä kaikkea haluan elämäni minulle tarjoavan. Työn lisäksi minulla on unelmia työn ulkopuolelta. Haluan oppia, opiskella ja luoda (muutakin kuin lunta). En suostu uskomaan, että yhden isomman unelman täyttyminen lopettaisi haaveilemisen enemmästä. 

Meillä jokaisella on vain yksi aikajana syntymän ja kuoleman välissä kokea ne asiat, joista unelmoimme. Sen takia elämää ei kannata jättää elämättä. 

Ja muistakaa - aina on hyvä hetki juoda (yksi) lasi (hyvää) punaviiniä!

Kippis ja mukavaa viikonloppua!!

Staasista kohti suunnitelmataloutta

Kun nuorena katsoin keski-ikää ja keski-ikäisiä ihmisiä, näin heidät pysähtyneinä. Keski-ikäiset olivat juosseet koko alkuelämän saavuttaakseen hyvän elämän tunnusmerkit. Koko nuoruuden jälkeinen aika näytti staasilta, jossa elämä on saavuttanut lakipisteen, eikä suuntaa eteenpäin ollut olemassa. Edelleen ajattelen, että elämä kehittyy nuorena koko ajan kiihtyvää vauhtia, mutta tuota pysähtyneisyyttä en enää voi allekirjoittaa. Ihmiset ovat muuttuneet, maailma on muuttunut - ja keski-ikä on muuttunut.

Elämä on jatkuvassa muutoksessa, iästä huolimatta. Harva meistä edes pystyy saavuttamaan tasaista pysähtyneisyyden tilaa, sillä muutoksen voimat tulevat yhtä paljon itsemme ulkopuolelta kuin itsestämme. Työelämässä kohtaamme tilanteita, joissa työ vaihtuu tai loppuu. YT:n seurauksena huomaamme olevamme "kotimiehiä" ja olemme pakotettuja tekemään ratkaisuja muutoksen eteen. Yhtä lailla voimme huomata oman työn muuttuneen epäkiinnostavaksi tai puuduttavaksi, jolloin omaa mielenterveyttä suojatakseen on uskallettava hypätä pois liikkuvasta vaunusta. Voi käydä myös niin, että työkyky nykyiseen ammattiin menee ja eteen tulee risteys, jossa on pystyttävä valitsemaan uusi suunta. 

Henkilökohtaisessa elämässä koemme myös muutoksia. Avioparit päätyvät eroon ja kummallakin on uusi elämä edessä. Lapsiperheissä muutokset ovat välttämättömiä jo siksi, että lapset kasvavat ja muuttavat sitä kautta koko perheen dynamiikkaa. Joskus ihmettelin, miten monet parit eroavat, kun lapset aikuistuvat. Nyt ymmärrän, että ajankäyttö sekä energiankäyttö mullistuvat, kun huollettavat eivät ole enää syömässä ajallisia ja taloudellisia resursseja. Automaattisyötöllä toimineeseen ajankäyttöön tulee vapaavaihde ja yhtäkkiä vanhemmilla on käsissään enemmän aikaa - ja rahaa - kuin ennen. Tuolle ajan antamalle energiapurskeelle on löydettävä uutta käyttöä.

Tapahtuu myös surullisempia muutoksia. Menetämme läheisiä, sairastumme joko fyysisesti tai henkisesti. Jokainen elämäntielle tuleva kuoppa heittää meitä uuteen suuntaan, emmekä ole muutoksen jälkeen enää samoja ihmisiä kuin ennen sitä. Henkilökohtaisissa kriiseissä on aina kaksi mahdollisuutta - pysähtyä tai mennä eteenpäin. 

Viime vuonna koimme todella erikoisen tilanteen. Koko maailma pysäytettiin, mutta se ei luonut pelkkää pysähtyneisyyttä, vaan pakotti toimimaan eri tavalla. Kun lukee somea tai lehtiä, huomaa, että koronakaranteeni ei kaikilla tarkoittanut totaalistoppia, vaan myös uutta liikettä. Kriisi loi kuopan, joka heitti ihmispolot ennaltasuunnittelemattomaan suuntaan. Seuraus oli, että löytyi uusia harrastuksia, pitkät työmatkat vaihtuivat ulkoiluun ja kotoiluunkin tuli uusia värivivahteita, kun kotona oli pakko olla muustakin syystä kuin nukkumassa ja syömässä. Kun lapsia ei enää voinut viedä harrastuksiin, oli pakko oppia viihdyttämään heitä itse. 

Korona-aika osoitti myös sen, että kriisistä parhaiten selviytyvät ne, jotka kykenevät nopeisiin muutoksiin ja ottavat elämän aloitteet omiin käsiin. 

Staasista hallittuun muutokseen

Nyt kun itse elän tätä aktiivista keski-ikää, näen elämän kovin toisenlaisena kuin nuorena. Nuoresta miehestä ymmärrys ja maltti ovat kasvaneet ja itsetunto on kehittynyt niin, että uskallan edelleen haaveilla uusista asioista - ja myös toteuttaa niitä. Kymmenen vuotta sitten haaveilin tekeväni jotain sellaista, mitä nyt teen - tai no rehellisesti sanottuna en edes haaveillut tästä kaikesta. Olen valehtelematta saavuttanut elämässä enemmän kuin olen uskaltanut haaveilla. Ja se vain siksi, että olen uskaltanut haaveilla.

Päähän pakotettu järki on muuttanut ajattelutapaa niin, että nyt näen keski-iän jatkuvana muutoksena, mutta muutoksen suunnasta ja vauhdista vastaan minä. Staasiin pyrkiminen on muuttunut suunnitelmatalouteen, jossa elämä koostuu unelmista ja johdonmukaisesta etenemisestä kohti omia unelmia. Yllättävän usein elämässä pätee se, että kun asiat sanoo ääneen, ne alkavat toteuttaa itse itseään. Henkinen voimamme on piilossa nappanahkaisen pinnan alla ja ainoa tie ulos kulkee suun kautta. 

Itse kiitän jokaisesta päivästä, johon herään. Syitä on monia. Ensinnäkin kiitollisuus lisää positiivisuutta. Jos aloitan päivän positiivisesti, on todennäköisempää että se myös jatkuu niin. Toisaalta kiitollisuus muistuttaa myös siitä, että jokainen päivä voi olla viimeinen ja kaikkeen siihen saakka koettuun on syytä olla tyytyväinen. 

Niin kuin joskus ennenkin olen kirjoittanut, elämän tarkoitus ei ole olla pelkkää hyvää ja kaunista. Koemme paljon negatiivista, jotta elämään syntyy kontrastia. Ilman pahaa ei ole olemassa hyvääkään. Negatiiviset kokemukset ovat meille opinkappaleita, joista opimme toimimaan toisin, pyrkimään parempaan tai sitten vain huomaamaan hyvän. Ilman Donald Trumpia Joe Biden olisi vain yksi presidentti muiden joukossa, mutta nyt hän on koko Amerikan pelastaja. 

Unelmia ei saavuteta, niihin kasvetaan

Tavoittelemma unelmia. Meillä on päässämme haavekuva, jota kohti pyrimme - aktiivisesti ja passiivisesti. Toisinaan teemme hartiavoimin työtä saavuttaaksemme unelmat. Haemme kouluun, opiskelemme ja lopulta valmistumme. Pätee sekä kouluun että elämään yleisesti, sillä elämähän on pisin koulutiemme. 

Unelmat eivät kuitenkaan ole yksi selkeä päämäärä, joka saavutetaan. Unelmat ovat tie, joka kasvattaa ihmisen uuteen suuntaan. Yleensä omaan unelmaan johtava tie kasvattaa jopa enemmän kuin itse päämäärä. Kun haemme kouluun, meillä on mielikuva ammatista, jonka saamme. Tuo mielikuva muokkautuu matkan varrella, kun tietoa tulee enemmän. Saavutettu tieto voi muuttaa koko näkemyksemme haaveesta ja jopa muuttaa sen kokonaan. 

Lisäksi yksi unelma synnyttää uusia unelmia. Jos otan esimerkiksi itseni (taas vaihteeksi). Minulla oli haave ammatista, joka syntyi siitä, että haluan auttaa, oppia lisää ihmisestä ja saada ylipäänsä ammatin. Mielikuva ammatista muuttui jo koulun aikana. Huomasin, että koulusta saa työkalut vasta tien ensimmäiselle stopille. Koulutuksen matka jatkuu sen jälkeen, kun valmistuu ja tarjolla on uusia työkaluja, joilla voin palvella asiakkaitani entistäkin paremmin. Ja kun lopulta olin valmis, aloin haaveilla ammatin lisäksi myös yrittäjyydestä, joka myös toteutui ja loi uusia haaveita. Eli pari vuotta sitten alkanut matka jatkuu edelleen, sillä ensimmäinen etappi loi uuden tien, josta erkanee taas lisää vaihtoehtoja. 

Unelmat ovat elämän GT-kartalla pelkkiä stoppeja, jotka johtavat meitä aina uuteen suuntaan. Elämässä ei ole tarkoitus saavuttaa unelmia, vaan kasvaa niihin ja synnyttää uusia.

Mukavaa lumista talvea lukijat!

Ps. Blogin kuvat eivät ole omista arkoistani (valitettavasti). Käytin apuna Pixabayn antoisaa kuvapankkia https://pixabay.com/fi/