Heikentynyt kulutus luo hiipivän laman

Kuva Pixabay / fotoblend

 

Olen jo jonkin aikaa joutunut työn kautta pohtimaan Suomeen tullutta hiipivää lamaa. Kulutuskäyrä on loiventunut ja ihmisten rahankäyttö on selvästi harkitumpaa kuin aiemmin. Kun rahat eivät kaikkeen riitä, siirrytään tarvehierarkian mukaiseen jaotteluun. Jos maha on tyhjä, jäävät Loboutinit kauppaan. Tai jos valittavana on kasvohoito tai sähkölasku, niin valitettavasti kasvohoito jää tekemättä.

Kuva Pixabay / Steinarhovland

Hiipivä lama on kulutuksen pysähtymistä

Suomen talous syöksyi Palanderin lailla alamäkeen 90-luvun alussa. Kyseessä oli pitkälle edennyt rahamarkkinoiden ylikuumentuminen yhdistettynä sakkaavaan idänkauppaan. Silloinkin kotimaisen rahatalouden ongelmien yksi syypää löytyi itärajan takaa. Lama-ajan Suomi oli suojaton globaaleja markkinaheilahteluja vastaan. Kansallisen valuutan kantokyky oli heikko ja parilla pakollisella devalvaatiolla nostettiin ulkomaisen lainarahan hintaa niin, että velanmaksu kävi useille yrittäjille ylivoimaiseksi. Konkurssi-tsunami tappoi sekä yritykset että mahdollisuuden kuluttaa. Käytännössä koko talous seisahtui muutamaksi vuodeksi.

Nyt meneillään oleva hiipivä lama on erilainen. Sillä ei ole varsinaista alkua, eikä sillä tule olemaan samanlaista loppua. Siihen ovat johtaneet useat pienet tekijät, joista suuri osa on meistä riippumattomia. Myös laman oireet ovat  erilaiset. Konkurssiaalto on kyllä vellomassa, mutta se jakautuu useammalle vuodelle. Etenkin rakennusalalla tapahtuvat konkurssit karsivat joukosta myös epätervettä ainesta, vaikkakin suurin osa yrityksistä joutuu maksuvaikeuksiin heistä johtumattomista syistä. 

Suurin syy lamalle on yksityisten kulutuksen hiipumisessa. Kun raha ei kierrä, ei talous toimi. Nykyinen markkinatalous perustuu pitkälti palveluihin ja kulutukseen. Jos rahaa ei ole, karsitaan ensimmäisenä palveluista ja kun palveluita ei käytetä, ei kiertoon riitä polttoainetta. Sinällään yksinkertaista siihen saakka, kunnes pureudutaan kulutuksen seisahtumisen syihin. 

Kuva: Pixabay / Pefertig

Raha ei kierrä, jos sitä ei ole. Ja sitä ei tule, jos se on liian kallista

Kulutus on käytännössä aina rahaa. Se on joko omaa rahaa tai velkaa. Tällä hetkellä velkaraha on kalliimpaa kuin vuosikymmeniin. Se tekee ihmisistä harkitsevia. Suurempia hankintoja, kuten autoja ja asuntoja, harkitaan tavallista pidempään, jolloin kierto seisahtuu. Ja jos puhutaan suuremmista hupikulutukseen käytettävistä hankinnoista, kuten kesämökeistä tai purjeveneistä, niin homma on melko totaalisen seis. 

Autojen osalta harkintaan vaikuttavat myös muut tekijät. Autojen hinnat nousevat ja valikoima kasvaa. Kun mietitään jälleenmyyntiarvoa ja jälkimarkkinaa, ei oikeaa vastausta ole olemassakaan. Mikä on nyt uutena ostetun bensa-auton arvo seitsemän vuoden päästä? Millainen hankinta on käytetty sähköauto? Onko hybridi sittenkään onnistunut kompromissi noiden kahden välillä vai pelkkä susi jo syntyessään? Ja kuka uskaltaa tarttua Dieseliin, kun sen verokohtelu on täysin mielivaltaista. Ja mikä ylipäätään on eri polttoainemuotojen saatavuus ja hintakehitys. Itse en ainakaan antaisi mitään suositusta kenellekään, enkä tällä hetkellä edes harkitse vaihtoa.

Velkarahan kalleus pakottaa myös supistamaan kulutusta, vaikkei sitä juuri huvitukseen käyttäisi. Jos asuntolainan korkomenot kasvavat, on kasvu pois omasta kulutuksesta. Nämä muutamat sataset voivat yksilön kannalta olla siedettäviä, mutta kun ne sataset kertautuvat vaikka kampaamojen tai kauneushoitoloiden asiakkaissa, niin se on yrittäjälle ongelma.

Käytämme rahaa tietyssä järjestyksessä (ainakin suurin osa meistä). Päällimmäisenä tililtä lähtevät asumis-, ruoka- ja terveysmenot. Sen jälkeen rahaa käytetään puolipakollisiin menoihin, kuten vaatteisiin ja harrastuksiin. Nimitän näitä puolipakollisiksi, koska ne ovat erittäin tarpeellisia, mutta niissä on selkeä karsimisen mahdollisuus verrattuna vaikka asumismenoihin. Sähköä on pakko ostaa, mutta housujen ostossa on valinnanvaraa enemmän. Joko ne jättää ostamatta tai ostaa halvemmat.

Viimeisenä rahanmenossa tulee niin sanottu hupikulutus. Se on sellaista kulutusrahaa, joka ei ole elämisen kannalta olennaista ja jonka pois jättäminen ei varsinaisesti uhkaa elämänlaatua, mutta tekee elämästä ehkä vähemmän mukavaa. Tällaista hupikulutusta ovat vaikka suoratoistopalvelut, kauneudenhoito- ja hyvinvointipalvelut. Nyt varmaan ymmärrätte, miksi olen asiasta kovinkin huolissani.

Me olemme siinä vaiheessa, että hupikulutusta on alettu jo karsimaan. Olen keskustellut tästä yrittäjäkollegoiden kanssa, jotka toimivat joko omalla alallani tai vastaavilla. Kulutus on selvästi hitaampaa, mutta ei kokonaan seis. Kampaamoissa ja hierojalla jätetään joka toinen kerta väliin tai kauneushoitolassa karsitaan kalliimpia hoitoja ja otetaan hieman pelkistetympi kokonaisuus. Hupikulutuksen väheneminen näkyy jopa suomalaisille rakkaassa alkoholinkulutuksessa. Ravintoloiden ovi ei käy niin tiuhaan kuin ennen ja kaljahanallakin on lepovuoro monta kertaa illassa. 

Kuva: Pixabay / aszak

Rakentamisen seisahtuminen ja pankkien nihkeys näkyy

Hiipivä lama kohtelee alueita epätasaisesti. Meillä kaakossa ongelmana on turistien puute ja rakentamisen pysähtyminen. Asuntorakentamisessa ei uusia hankkeita ole alkanut, eikä niitä ole edes näkyvissä. Eikä rakentaminen kannata, jos potentiaalisia ostajia ei löydy. 

Korjausrakentaminen vetää ilmeisesti vielä kohtuullisesti. Jos asuntoa ei ole mahdollisuutta vaihtaa, voi vanhaa sentään remontoida. Niillä yrityksillä, jotka hoitavat remontti- ja korjausrakentamista, on töitä vähintään kohtuullisesti. Samoin vanhojen asuntojen kauppa vetää jollain tapaa. Se taas on riippuvainen pankkien suopeudesta. Lainansaanti on vaikeampaa, jos kohde ei ole remonttivapaa ja riskitön. Pankkien suhtautuminen rahoitukseen on mennyt enemmän kieltäväksi kuin sallivaksi ja paljon kuuleekin tarinoita, miten rahoitus kohteelta on evätty, koska pankki näkee siinä ongelman. 

Asuntokaupan taantuma johtuu siitä, että niin ostajat kuin pankkikin kyttäävät etelä-Karjalan talouden näkymiä. Talouden näkymät vaikuttavat vahvasti siihen, mitä asuntojen hintakehitys tulee olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos edessä on paikallistalouden romahdus (vaikkapa esimerkkinä jonkun isomman toimijan loppuessa), romahtavat asuntojen hinnat. Silloin ei uuden kerrostaloasunnon ostaminen kannata, koska sillä tekee isot tappiot. Tämä on nähtävissä jo Imatralla. Asuntojen hinnat ovat romahtaneet sille tasolle, että uusien rakentaminen ei ole järkevää. Rakennuskustannukset ovat joka paikassa suunnilleen samat, jolloin tappio asunnon ostossa kasvaa heikoilla alueilla. Konkreettisesti ja rautalangasta väännettynä. Ei ole järkevää ostaa uutta kahdensadantuhannen asuntoa, jos myydessä siitä saa korkeintaan satatuhatta. Eikä sellaista kohdetta rahoita yksikään järkevä pankki.

Toinen ongelma varsinkin etelä-Karjalassa on se, ettei muualta ole tänne tarpeeksi tulijoita. Asuntotilanne on paikallisten osalta kyllästetty ja jotta uusien asuntojen rakentaminen kannattaisi, pitäisi muuttotappio saada käännettyä voitoksi. Se taas vaatii työpaikkoja, mikä kysyy investointihalukkuutta. Investointihalukkuus taas vaatisi uskoa alueen tulevaisuuteen. Ja niin kauan, kun naapurissa rajalle tuodaan enemmän panssarivaunuja kuin turistibusseja, ei usko idän ihmeeseen nouse. 

Koko Suomen osalta ongelma on kaikenlaisten kulutustuotteiden hintojen nousu. Vaikka hinnat kasvaisivat maltillisesti, nousu hiipii kulutukseen skaalan kautta. Eli pienikin nousu vaikuttaa, jos nousua tapahtuu jokaisessa tuotteessa. Tämä ongelma taas on yleis-eurooppalainen ja johtuu monesta ristikkäisestä kriisistä. Tänne pussinperälle vaikutus on ehkä suurempi kuin vaikka keski-Eurooppaan.

Kolmas etenkin hupikulutukseen vaikuttava tekijä on myös hallituksen tukia kiristävä politiikka. Kun tukirahat pienenevät, supistuu yksittäisen ihmisen kulutus minimiin. Rahaa ei oikeasti jää enää muuhun kuin ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin. Tässä syntyykin pieni moraalinen ongelma. Olen itsekin vahvasti sitä mieltä, että turhia tukimarkkoja pitää karsia. Meillä ei yksinkertaisesti ole laajaan tukiverkkoon enää rahaa ja jotta veroaste ei kasva kulutusta ehkäiseväksi tekijäksi, on pystyttävä säästämään.

Toisaalta taas tukiverkon tiukkeneminen näkyy omassa kukkarossa. Jos hupikulutus pysähtyy, ei minulla ole asiakkaita. Ja hallituksen kannalta taas - jos hupikulutus pysähtyy, ei arvonlisäkertymä pysy ennallaan ja yrittäjien maksamat tuloverotkin pienenevät. Tämän päälle tietenkin se, että lopettavat yritykset siirtyvät tilikirjassa debet-puolelta creditille. Oikeaa vastausta ongelmaan ei ole olemassakaan, vaan kyse on arvovalinnoista. Teet miten tahansa, teet väärin. 

Kuva: Pixabay

Oma talous huolettaa, mutta ei vielä pelota

Pohdin asiaa totta kai omalta kannaltani. Tällä hetkellä kulutuksen seisahtuminen ei näy viivan alla. Kalenteri täyttyy ehkä hitaammin, mutta täynnä se on edelleen. Sen takaavat laaja asiakaskunta ja varmaan se, että omat hommani osaan hoitaa niin hyvin, että asiakkaat pysyvät asiakkaina. 

Mutta helpolla raha ei tule. Pärjääminen pakkokulutuksen ulkopuolella vaatii joustavuutta, näkyvyyttä ja sitä, että yhtään hutia ei voisi lyödä. Tällä hetkellä esimerkiksi viime hetkellä perutut ajat ovat vaikeampia myydä kuin ennen. Niiden uudelleenmyynti vaatii selkeästi enemmän aikaa ja vaivaa kuin aiempina parina kesänä. 

Itse olen kuitenkin toiveikas sekä oman työn että etelä-Karjalan suhteen. Tällä hetkellä kaupungin organisaatio toimii aktiivisesti ja edelleen löytyy yrittäjiä, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja tuottaa uutta. Esimerkiksi City-ravit oli tällaisesta huippuesimerkki. Hullu idea, mutta keräsi yleisöä ja sai varmaan liikkeelle sekä ihmiset että rahan. Vieläkin kaipaan sitä, että tänne saataisiin uusia työllistäviä yrityksiä ja kaipaan myös sitä, että löytyisi enemmän vielä jengaa raahata kotimaisia turisteja katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Tietä on jo raivattu, mutta maalissa ei olla. 

Luotan myös omiin asiakkaisiini. Vuosien mittaan pysyvää ja aktiivista asiakaskuntaa on kerääntynyt ja uskon totta kai omaan kykyyni palvella sekä vanhojen että uusien asiakkaiden tarpeita. Ja etenkin alkukesästä on jopa uusia asiakkaita kiitettävästi mahtunutkin kalenteriin. Y.rittäjyys on aina uskoa omaan tekemiseen.

Kyllä tämä tästä :)

Ps. Enää viikko töitä ja sitten koittaa parin viikon hengähdystauko, jee!!