Ensimmäistä kertaa kirjamessuilla

 

Näkymä messuhalliin

Tämä teksti menee taas "rakas päiväkirja"-osastoon. On pakko laittaa muistiin tuoreeltaan asioita, jotka luultavasti unohtuvat myöhemmin. Tai tämä viikonloppu ei unohdu koskaan, mutta muistot tuppaavat haalenemaan ajan myötä. Ja tähän viikonloppuun haluan ehkä palata myöhemminkin.

Tämä on minun kirjailijavuoteni - ensimmäinen sellainen, mutta ei toivottavasti viimeinen. Koko vuosi on pyörinyt eri tavoin kirjoittamisen parissa ja tuotoksena heinäkuussa ilmestynyt esikoinen ja sen mukana tullut näkyvyys ja siirtyminen uuteen kategoriaan. Tehän varmaan tiesitte, että maailmassa on tasan kahdenlaisia ihmisiä - niitä, jotka ovat kirjoittaneet kirjan ja niitä, jotka eivät ole. 

Tämän vuoksi oli luonnollista, että pakkasin reissukassin ja vietin kaksi päivää Suomen suurimmilla kirjamessuilla. En kuitenkaan missään muussa roolissa kuin pahaisena kirjaturistina. Kinusin ilmaisliput kustantajalta, joten kaunis kiitos Momentum-kirjat. 

Helsingin kirjamessut ovat Suomen suurin alan tapahtuma. Siellä ovat esillä kaikki, jotka ovat jotakin kirja-alalla sekä sen lisäksi kymmeniä tuhansia sellaisia, jotka haluavat nähdä ja tavata kirjailijoita. Kirjamessuja on myös muualla päin Suomea, mutta niiden kokoluokka tuskin vetää Helsingille vertoja.

Lähdin liikkeelle fiiliksellä, että haluan aistia kirjailijatunnelmaa ja nähdä, miten massiivinen Suomen kirjamaailma on. Aiempina vuosina olin totta kai lukenut tapahtumasta ja kaikkien muiden massatapahtumien tavoin myös kirjamessut turpoavat joka vuosi suuremmiksi ja näyttävimmiksi. Sitä ne todella ovat!

Hiljaisempi perjantai, lauantai kaaosta ja tungosta

Minulla oli muutama tavoite messuilta. Halusin tavata joitakin "oikeita" kirjailijoita, kuunnella hyviä keskusteluja ja sen lisäksi kantaa kotiin kassillisen messutarjouksista ostettuja kirjoja. Tavoitteet täyttyivät melko täydellisesti, mutta tuuria oli mukana.

Helsingin kirjamessut ovat nelipäiväinen tapahtuma, joka alkaa torstaina ja kestää sunnuntaihin. Pistin oman firmani kiinni perjantaiksi ja suuntasin messuttelemaan heti perjantai-aamusta. Koska kyseessä oli arkipäivä, oli messuilla päivällä sopivan rauhallista. Osastoilla oli ihmisiä, mutta tungos oli siedettävää ja jonot paikkoihin olivat suorastaan inhimilliset. Messuyleisössä oli tavallista enemmän koululaisia, koska Helsingin koululaiset saavat kuulemani mukaan juuri perjantaille vapaalippuja ja pääsevät tutustumaan kirjallisuuteen näppituntumalla. 

Kirjamessuilla on toistakymmentä lavaa, joissa esiintyjät, haastattelut ja keskustelutilaisuudet pyörivät aamusta iltaan. Se tarkoittaa, että kiinnostavia keskusteluja on valikoitava messuohjelmasta etukäteen. Ilman kunnollista esitiedustelua jää osa parhaista varmasti näkemättä. Ohjelma on kaikin puolin huolella mietitty, monipuolinen ja kiinnostavaa kuultavaa riittää kaikille. Esillä on kirjailijoiden lisäksi eri alojen asiantuntijoita ja keskustelut pyörivät kirjojen lisäksi myös kirjoittamisessa sekä kirjojen kustantamisessa. 

Lavoilla esiintyjillä on puolen tunnin slotit. Lavojen lisäksi kustantajien omilla osastoilla on kirjailijaesittelyitä, mahdollisuus saada signeerauksia kirjoihin ja parhaassa tapauksessa mahdollisuus myös vaihtaa muutama sana kiinnostavien kirjantekijöiden kanssa. Joka tapauksessa messuopas on paras kaveri messuilla mukana. Ilman sitä kokemus jää väkisin hieman vajaaksi. 

Messutteluun kannattaa myös varata aikaa - reilusti aikaa. Sen lisäksi hyvät kengät sekä kassi, johon kaikki messuilta ostettavat kirjat pakkaa. Ja uskokaa pois - messuilta jokainen kävijä ostaa jotain! Se ei johdu pelkästään messutarjouksista (jotka ovat kyllä kohtuullisia), vaan myös tunnelmasta. Kirjallisuus vetää sinut puoleensa ja parin tunnin messuttelun jälkeen haluat ostaa jokaisen kirjan, joka vastaan tulee. Olet valmis ottamaan vaikka pankkilainan tai myymään munuaisesi, että saat kaikki alennuksessa olevat kirjat signeerattuna kotiisi kirjahyllyyn - siihen samaan, jossa ei tilaa ole ollut enää pariin vuoteen. 

Olin itse messuilla kahtena päivänä. Lauantain ruuhka oli minulle liikaa. Porukkaa oli joka paikka täynnä, parhaissa tilaisuuksissa oli porukkaa niin, että keskustelun seuraaminen kävi hankalaksi. Ja jos olisit halunnut ostaa jotain, niin kassajonot venyivät - signeerausjonoista puhumattakaan. Lauantai ei ollut enää minun päivä ja olin onneksi itse ostanut aika lailla kaikki haluamani kirjat jo perjantaina. Eli jätin toisen messupäivän aika lyhyeksi.

Kirjailija työssään

Fanboy-moment Satu Rämön kanssa

Perjantaina onneksi jonot olivat pienemmät ja kirjailijoita oli helpompi tavata. Ehdin vaihtaa muutaman sanan useamman kirjailijan kanssa. Poikkeuksetta kaikki tyypit olivat sympaattisia, keskustelut mielenkiintoisia ja mikä parasta, myös menestyskirjailijat ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Pakko tunnustaa, että koin melkoisen fanboy-hetken Satu Rämön kanssa. Olen ihaillut hänen kirjojaan alusta saakka, mutta vielä enemmän ihailen Satu Rämön tapaa esiintyä ja näkyä somessa. Huolimatta siitä, että hänen kirjojaan myydään, käännetään ja luetaan valtavia määriä, on Satun some-preesens todella normaali vailla mitään tähtipölyä. Itsellä ei ehkä noilla myyntimäärillä kasetti kestäisi kasassa samalla tavalla.

No perjantaina sattui uskomaton sattuma, että näin Satu Rämön omalla ständillään niin, ettei paikalle ollut jonoa ja minulla oli kädessä "sattumalta" hänen uusin kirjansa Disa. Olin ostanut kirjan vaimolle tuliaiseksi ja nyt sain mahdollisuuden saada kirjaan omistuskirjoituksen. Ja koska ihmisiä ei jonossa ollut, sain mahdollisuuden vaihtaa itsensä kirjailijan kanssa muutaman sanan. Ja siinä puhuessa tuli samanlainen tunne kuin hänen somestaan. Kyseessä on aidosti kirjoittamisesta ja fanien tapaamisesta nauttiva kirjailija. Kirjailija, joka elää unelmaansa. Satu oli ihanan lämmin, tavallinen ja sympaattinen ihminen. Ja kun kysyin, miten hän jaksaa kiertää kirjastoja ja nähdä lukijoita jopa pohjoisimmassa Suomessa hän sanoi, että se on ihan parasta. Täytyy sanoa, että fanitan tapaamisen jälkeen Satu Rämöä vielä enemmän. Onhan hän mahtava tyyppi.

Vertaistuellista kirjoittajamaailmaa

Lauantain parasta antia oli jutella muiden kustantajani kirjailijoiden kanssa. Vertaistuelliset kirjailijatreffit olivat varmaan kaikille osasille yhtä suurta terapiaa. Pienen kustantajan kirjailijat kamppailevat kaikki samojen asioiden kanssa. Mistä löytää aikaa ja tilaa kirjoittaa, miten saada kirjat etenemään ja miten päästä astetta pidemmälle kirjoittamisen kanssa, että löytäisi tiensä jollekin messujen lavoista. 

Messuilla myös oma haaveeni kirkastui. Jonain päivänä haluan olla yksi niistä, joka pääsee lavalle puhumaan ja näkymään lukijoille. Haluan viedä kirjoittamisen sille tasolle, että sillä saa paikan parrasvaloissa. Ja sekään ei vielä tarkoita, että kirjoittamisella tienaa muuta kuin fanitapaamisia. Suomessa kirjoittamalla elävien joukko ei suuren suuri ole. Vielä tuhansienkaan kirjojen myynnillä ei pelkästään voi kasata sellaista pottia, että se toisi leivän pöytään. Kirjamyynnin lisäksi suurin tulonlähde ovat apurahat, esiintymispalkkiot ja muut kirjoittamiseen liittyvät metatyöt. Minulle se kirjailijan leipä on niin pieninä palasina, etten sellaisesta edes haaveile. Minulle riittäisi puolen tunnin slotti messulavalla. 

Suurin esiintyjäkokemus koko messuilla oli tietenkin Sanna Marin. En ole aiemminkaan peitellyt, että fanitan entistä pääministeriä, eikä kuva paljon haalennut, kun kuuntelin Marinin haastattelua messuilla. Virallisesti Marin oli esillä vuosi sitten ilmestyneen kirjansa tiimoilta, mutta todellisuudessa haastattelu oli melkoinen läpileikkaus mm. Ukrainan kriisiin ja sen ratkaisuun - tai oikeastaan ratkaisemattomuuteen. Koska Sanna Marin on päivän politiikan kentän ulkopuolella, olivat lausunnot jopa poikkeuksellisen rohkeita, avoimia ja terävän kriittisiä. Jos esiintymistä vertaa pääministeriin, joka kriisin puhjetessa on pari viikkoa mökillä piilossa, on ero kuin yöllä ja päivällä. 

Kipinä kirjoittamiseen kasvaa...

Messuilta sain inspiraatiota ja halua kirjoittaa enemmän. Tuli tunne, että kirjoittajien maailmassa haluaisi olla vielä syvemmällä mukana ja päästä sieltä jostain takarivin takaa lähemmäs parrasvaloja. Julkaistavien artikkeleiden määrä Suomessa on niin valtava, että yhdellä teoksella ei messuilla juuri näkyvyyttä saa (etenkään kun omaa teosta ei ollut edes kustantajan osastolla). Esiin pääseminen vaatii sitä, että olet tunnustettu ja tunnettu tekijä, jonka kirjoista puhutaan, arvostellaan ja niitä ostetaan. Eikä sekään vielä riitä. Massaa on yksinkertaisesti niin paljon. 

Olin iloinen siitä, että kirja-ala voi hyvin. Kirjoittajia samoin kuin kustantajia on vuosi vuodelta enemmän ja kustannettavia artikkeleita on valtavasti. Ja kun muistaa, että kustannettujen kirjojen lisäksi on satoja tai tuhansia käsikirjoituksia, joita ei koskaan julkaista. Kirjoittaminen on Suomessa ja suomen kielen alueella todella kovassa huudossa. Taistelu paikasta valokeilassa on kovaa.

Tänä vuonna messuilla puhuttiin myös paljon omakustanteiden tekemisestä. Kuluneen vuoden aikana on nähty selkeitä menestysteoksia, jotka ovat kirjoittajien itse kustantamia. Se luo hieman uskoa siihen, että pinnalle voi ponnistaa myös ilman kustantajan antamaa vetoapua. Itse en usko siihen muuten kuin siinä tapauksessa, että kirjailija on tunnettu myös jollain muulla tapaa. Kauko Röyhkällä ja Nina Honkasella on jo valmiiksi pintaa, mistä ponnistaa esiin sekä kontaktit, joiden kautta näkyvyyttä on mahdollista saada. Noissa tapauksissa omakustanteen tekeminen on ainoastaan viisasta, koska jokaisesta myydystä kirjasta jää tekijälle paksumpi siivu. Kyseessä on ainoastaan fiksua talousajattelua ja uskallusta luottaa omaan työhön.

Esikoiskirjailijan nousu pinnalle omakustanteella vaatisi fenomenaalista teosta, joka uisi kirjasomen aallonharjalle. Ja se vaatii tänä päivänä isomman luokan markkinointia. Kirjasomen arvosteluista erittäin iso osa tulee kustantajien lähettämistä ilmaiskappaleista. Ja se vaatii sitä, että arvostelukappaleita lähetetään isoja määriä. Läheskään jokaisesta arvostelukappaleesta ei arvostelua tule näkyviin ja vaikka tulee, ei sekään takaa isoa näkyvyyttä somen algoritmilogiikan vuoksi. 

Kustantajien sananvalta kirjamaailmassa on valtava. Isoimmat kustantajat vievät ymmärrettävästi suurimman tilan, mutta kärkiviisikon takana on erittäin hienoja kustannustaloja, jotka hoitavat markkinoinnin ja teosten valinnan hienosti ja näkyvät pienemmästä koostaan huolimatta. 

Olen itse seurannut tänä vuonna ihaillen Marianne Suntion kirjoittaman "Yhden kesän pelisuunnitelman" menestystä. Marianne julkaisi esikoisensa kesällä suunnilleen samoihin aikoihin kuin minä omani, mutta hänen menestyksensä on vähän eri luokkaa - ja useammasta hyvästä syystä. Suurin tekijä on totta kai loistava teos sekä kirjoittaja, mutta myös se, että kustantamo S&S teki oman työnsä vähintään mallikkaasti. Kirja sai nopeasti siivet alleen ja se näkyi sekä kuului kirjasomessa oikealla tavalla. Aihe on ajankohtainen, kirjailija kiinnostava ja tuote osuu kirjasomen lukuhermoon oikealla tavalla. Ei silloin oikein voi epäonnistua. Ja Marianne on ansainnut jokaisen murusen menestyksestä.

Seuraavalle kirjalle koetan löytää vastaavanlaisen kustantajan tuen. Haaveeni on löytää talo, jossa keskustelu on avointa ja luottamus tekijän ja kustantajan välillä on sata prosenttinen. Silloin käsikirjoituksesta on mahdollista saada irti paras mahdollinen versio ja sille myös paras myyntituki. Kirjan tekeminen on yhteispeliä kirjoittajan ja kustantajan välillä ja siinä kummallakin on oma roolinsa. Kustantajan tehtävä on löytää talliinsa kirjat ja käsikirjoitukset, joista saa myyntiin kelpaavan tuotteen. Mikään kustantaja ei voi taikoa roskasta kultaa, mutta harmillista on myös se, jos hyvä käsikirjoitus ei löydä kustantajaa, joka pystyy tarjoamaan sille sen ansaitseman lentotilan. Näinkin olen kuullut käyvän. 

Messut oli kokonaisuutena mahtava kokemus. Se vahvisti omaa uskoa siihen, että kirjoittaminen on minun juttuni sekä siihen, että aion myös jatkossa panostaa omaan tuotantooni ja löytää sille myös parhaan mahdollisen kumppanin tuottajaksi. Jo tuon uskon vahvistamisen takia viikonloppu Helsingissä kannatti!