Taloudellisesti alavireinen syksy tulossa

 

Syksyn ennusmerkit näyttävät Suomessa kohtalaisen, tai oikeastaan kohtuuttoman, synkiltä. Seuraan yleensä suhteellisen tarkalla silmällä huutokauppa-sivustoja ja viime aikoina on konkurssihuutokauppojen määrä ollut selvässä kasvussa. Alkuvuodesta 2023 on konkurssien määrä viime vuoteen kasvanut noin viidenneksen. 

Näyttää valitettavasti siltä, että Ukrainan kriisin alullepanema Euro-talouden kriisi lyö aaltoina Suomeen. Toipumisaikaa koronan jälkeen ei ollut, joten puskureita ennen seuraavaa massiivista kriisiä ei ehtinyt kertyä. Sen lisäksi voimakas hintojen nousu ja etenkin lainarahan kallistuminen vie yrityksiä kannattavuusviivan alapuolelle. 

Ja niin kauan kuin rahan hinta pysyy korkealla, ovat riskissä kaikki ne toimialat, jotka joutuvat toimintaansa lainarahalla tukemaan. Tästä syystä jälleen kerran rakentaminen pysähtyy ja konkursseissa realisoidaan tukuittain rakennusliikkeiden irtaimistoa. Vika ei läheskään aina ole yrittäjän tai huonon talous-suunnittelun. Nyt vain kaikki talouden tunnusmerkit osoittavat samaan aikaan väärään suuntaan, jolloin selviytymisen mahdollisuudet kapenevat.

Yhtä ongelmallista on vientialojen kriisi. Sellua ei kannata tehdä ja paperista ei saada sitä hintaa, mitä tekeminen maksaa. Se tarkoittaa, että tuotantoa Suomessa ajetaan hitaammille kierroksille ja osittain vaarana on kannattamattoman liiketoiminnan lakkauttaminen. Ilman vientituloja joudumme pyörittämään taloutta omavaraisesti ja se vaikeuttaa kasvun mahdollisuuksia.  

Monet Euro-maat ovat nostaneet palkkoja Suomea enemmän vastatakseen paremmin nousevien hintojen hidastamaan kulutukseen. Suomessa ratkaisu ei ole niin suoraviivainen. Olemme suhteellisen kaukana Euroopan sydämestä ja sen tuomasta synergiasta ja tällä hetkellä olemme geopoliittisesti todella ongelmallisessa pussissa. Meidän ja Keski-Euroopan välissä on Itämeri, joka on sotilaspoliittisesti tulenarka alue. Tuo kaikki hankaloittaa rahoituksen ja viennin vauhdittamista. Kun tähän yhtälöön lisätään epävakaa hallitus, on rahan hinta Suomeen tuotuna kohtuuttoman korkea. Tällä hetkellä sijoittajien usko Suomeen on koetuksella ja jos rahaa tarjotaan, on se kohtalaisen hintavaa. 

Toinen ongelma löytyy suomalaisesta palkkarakenteesta. Palkkoja korotetaan hillitysti siksikin, että meillä palkankorotukset vaikuttavat suoranaisen palkan lisäksi palkan sivukuluihin. Eli jos palkkoja nostetaan Hollantilaisittain 10%, nousevat palkkojen lisäksi myös sivukulut Ja sitä kautta ajetaan työnantajien suorittamat maksut ylöspäin, mikä taas nostaa hintoja, mikä taas aiheuttaa sen, että palkan ostovoima ei kasvakaan samassa suhteessa kuin palkat nousevat. Minusta Suomessa noudatettu palkkamaltti on ainoa tie siihen, että hintojen nousua saadaan pidettyä jollain tapaa kurissa. Tosin - mitäpä minä kurjana yksityisyrittäjänä palkkamaltista tiedän. 

Kiinan laineet heiluttavat myös Eurooppaa

Kansainvälisesti tilanne jatkuu yhtä sekavana kuin tähänkin saakka. Venäjä jatkaa otsaluunsa hakkaamista Ukrainassa. Vaikka turpaan tulee ja miehiä kuolee, niin periksi ei anneta. Lopputuloksena en edelleenkään voi nähdä mitään hyvää Venäjälle. Se syöksee oman taloutensa kohti kivistä keskiaikaa ja nousu takaisin sivistysvaltioiden joukkoon kestää joka tapauksessa vuosia. 

Diktatuuritalouteen on vaikeaa houkutella uusia sijoittajia. Rahaa ei Venäjälle tule liikenemään muuta kautta kuin viennistä ja silloinkin kyseessä ovat ostajan markkinat. Tämä kriisi on tehnyt kaikista Euroopan maista erittäin varovaisia Venäjän suhteen, eikä yksikään maa tule laskemaan Venäjän energian varaa samaa painoprosenttia kuin ennen kriisiä. Lisäksi kanavat energiavajeen korvaamiseksi on jo luotu, joten Venäjällä voi olla vaikeuksia päästä takaisin energiamarkkinoille. 

Lisäksi sijoittajia on vaikeaa vakuuttaa yhteiskunnan vakaudesta. Jo pelkkä sota ja sen tuomat miestappiot vaikuttavat talouden elpymiskykyyn. Lisäksi venäläistä pääomaa on viety maasta pois turvaan ja on hyvin vaikea uskoa, että äiti-Venäjä saisi oligarkki-miljoonia palaamaan huomaansa. Parempi miljoonat taskussa ja pää paikallaan kuin jotain muuta.

Suurin maailman talouden ongelma on - jälleen kerran - Kiina. Kiinan talouden kasvu on hidastunut ja sen kokoisen höyryveturin hiipuminen tekee maailmantalouteen valtavat laineet. Kiina on viimeisen vuosikymmenen ollut rahoitusmarkkinoiden Roope Ankka, jonka luo ovat ryömineet isännät niin lännestä kuin idästäkin. Nyt kun mahtitalouden kirstun nyörit kiristyvät, on seurauksena rahan hinnan nousu ennestään. Ja mikä pahinta - Kiinan myöntämät luotot voivat mennä monilla maksuun, kallein seurauksin. Yhtä lailla Euroopassa kuin Yhdysvalloissa on pelkona lainojen takaisinperintä. Etenkin rapakon takana on kiinalaisrahalla rahoitettu isoja hankkeita ja lainakulujen noustessa tai lainojen mennessä lunastukseen, voi jopa Yhdysvaltojen talous kokea pientä kriisinpoikasta.

Talouden alakulo voi myös ajaa Kiinan ja Venäjän yhä tiukempaan kumppanuuteen. Kahdesta vierekkäisestä talousrammasta voi hyvin saada harsittua yhteen yhden terveen kumppanuuden - etenkin kun sitä säestää vielä väestökolmiossa sopivasti oleva Intia. Tuollainen kolmikko keikauttaisi jo maailman talouden keskipistettä kohti itää. Ja se ei tiedä hyvää Euroopalle tai Amerikoille.

 

Yksityistalouksien kriisi nurkan takana

Jos ei mene lujaa kaikilla yrityksillä, ei lujaa mene kaikilla yksityistalouksillakaan. Halpojen lainojen aikaan omaa elämää lainoitettiin takimmaiseen tappiin saakka ja velkaa otettiin talon lisäksi autoon, mökkiin, asuntovaunuun, veneeseen, moottoripyörään, huonekaluihin ja mihin sitä nyt satuttiin myöntämään. Maltilliset korot pitivät myös kulut maltillisina ja sen lisäksi käytössä oli lyhennysvapaita, joita ahkerasti hyödynnettiin. Nyt kun korot kiipeävät, kiipeävät kaikkien lainojen kulut samassa suhteessa. Itselläni on tällä hetkellä niin skitsofreeninen tilanne, että asuntolainan korko on korkeampi kuin autolainan, joka kuitenkin on jollain tapaa kulutusluotto. 

Korkojen nousu iskee kotitalouksiin vähitellen. Jos lainat ovat sidottuna 12kk Euriboriin, saattaa korkotason nousu tulla maksimissaan vuoden viiveellä, mutta tulee joka tapauksessa. Sen lisäksi ainakin fiksuilla on takataskussa säästöjä tai sijoituksia, joita purkamalla omaa taloutta saa tekohengitettyä jonkin aikaa. Mutta jos tulojen ja velan suhde on epäterve, ei tekohengitys kestä kauaa. Edessä on omaisuuden pakko-realisointi ja pahimmassa tapauksessa henkilökohtainen konkurssi. Ne ovat kaikki surullisia ja tarpeettomia tapahtumia, joita tulemme näkemään vielä vuoden sisään paljon.

Laman lapsena muistan, kun samaa rallia ajettiin edellisen kerran. Ennen 90-luvun lamaa elettiin rahatalouden hulluja vuosia, kun vapautuneiden rahamarkkinoiden seurauksena rahaa suorastaan tuputettiin käteen, koska kulutusta piti ruokkia. Lopputulos oli se, että valtiontalouden kriisin iskiessä monilla oli käsissään velkaa enemmän kuin maksukyky salli. Itseäni se on muistuttanut näihin päiviin saakka siten, että koetan välttää jokaista ylimääräistä lainaerää viimeiseen saakka. Mieluummin olen mökittä ja moottoripyörättä kuin velkaisena ja unettomana.

Kulutus pyörittää modernia taloutta

Nykyisen markkinatalouden vitsaus on se, että se pyörii kulutuksen varassa. Rahan pitää pysyä liikkeessä, että yhteiskunta toimii täysillä kierroksilla. Jos raha pysähtyy, pysähtyy myös yhteiskunta. Tällä hetkellä rahan liike on hidastumaan päin. Raa'asti sanottuna jos kuluttajien tulot uppoavat puhtaisiin elämisen menoihin, ei ylijäämää kulutukseen synny. Se ei riitä pyörittämään kotimaista markkinaa. Lopputulos on, että palvelualat jämähtävät ja uudistuminen pysähtyy. Jo nyt tuosta on selvät merkit näkyvissä. Rakennustoiminta etenkin kaakossa on seis ja asuntokauppakin on hiljentynyt merkittävästi. Lopputulos on se, että hinnat laskevat. Nyt eletäänkin ostajan markkinoita - jos kenellä sattuu rahaa vielä olemaan. 

Omasta näkövinkkelistä meno ei todellakaan näytä parhaalta mahdolliselta. Tilanne on täysin erilainen kuin koronan aikaan. Silloin ihmisillä oli kyllä rahaa, mutta ei keinoja kuluttaa sitä. Omassa yritystoiminnassa korona-vuodet eivät tehneet minkäänlaista lovea talouteen. Eikä sitä ole vielä näkyvissä nytkään, mutta hieman enemmän tilanne pelottaa. On ymmärrettävää, että jos kulutukseen käytettävät rahat vähenevät, niin en minä kärkipäässä ole, mihin niitä rahoja käytetään. 

Oma pelastukseni on se taloudellinen fakta, että rahat eivät koskaan lopu kaikilta yhtä aikaa. Riittävän laaja asiakaskunta auttaa siinä, että asiakkaita riittää, vaikka talous kohtelee kaltoin. Samoin onnekseni liiketoimintani on jakaantunut kahtia, jolloin toisen liiketoiminta-alan heikkenemistä voi kompensoida voimistamalla toista liiketoiminnan osaa. Ja kolmas - ja paras - turva asiakaskatoa vastaan on se, että laadukkaalla työllä saa asiakkaat pidettyä paremmin myös huonompina aikoina. Monesti palveluiden suhteen pätee se tosiasia, että jos rahaa on käytettävissä vähän, se käytetään mieluiten laadukkaasti. Tähän minun on pakko luottaa, koska minullahan ei muuta resurssipankkia ole kuin omat käteni. 

Tuli hieman synkähkö kirjoitus. Mutta olen pitänyt blogiani lukijoiden lisäksi itselleni päiväkirjana ja muistojen aarreaittana. Sen vuoksi on hyvä kirjata ylös myös sitä maailmaa, jossa elämää on tullut elettyä. Vuosien päästä nämäkin ajatukset olisivat päässeet unohtumaan, jos en niitä tänne virtuaali-päiväkirjaani raapustaisi. Blogit ovat viihdelukemisen lisäksi myös ajankuvaa. Hyvällä tuurilla joku graduntekijä jossain saattaa tätäkin harhaista keittiö-sosiologiaa pitää sopivana lähdemateriaalina ja silloin nämä sanat ovat vähintään lunastaneet paikkansa. Tai kuka tietää, jos ihmiskunta tuhoutuu ja meistä jää pienille vihreille miehille Marsista tutkittavaksi vain tämä virtuaali-pilvi-höttö, niin saavat sentään hekin oman osansa suomalaisesta talous-synkistelystä ja lyhyen oppimäärän maailmantaloudesta.