Lomapäiväkirjat osa 7/X

 Lomassa on menossa pari mitäänsanomatonta välipäivää. Viikonlopun hautajaisreissun jälkeen on toisaalta hyvä olla hieman aloillaan ja palautua, mutta koko ajan on olo, että pitäisi tehdä joko tehdä jotain järkevää tai olla jossain muualla.  Kotona tyhjänpanttina oleminen tekee mielen levottomaksi. Töitä en juurikaan ajattele, vaikka mielenkiinnolla seuraankin varauskalenterin täyttymistä ja tulevien viikkojen taattua kiirettä. Tavallaan olen irtautunut työstä niin hyvin, että tuntuu jotenkin oudolta, että on olemassa toiminnantila nimeltä "työ". Mutta pakko sanoa, että eipä paljon ahdistakaan :)

Toisaalta juuri tekemättömyyden pitäisi olla parasta lomaa. Silloin pää lepää ja keho palautuu. Mutta koti ei ehkä ole paras ympäristö joutilaisuudelle. Täällä joka paikka muistuttaa tekemättömistä töistä ja hoitamattomista hommista. Eli käytännössä on hieman huono omatunto joutilaisuudesta - protestanttinen etiikka kolkuttaa ohimoita.

Tiistaina pistin alulle tämän kesän suururakan eli vintin siivouksen. Talon käyttövintille on kerääntynyt viimeisten noin viidentoista vuoden aikana melkoinen määrä pois silmistä raivattua tavaraa ja kun neliöitä on paljon, niin aika paljon turhaa ja tarpeetonta saa säilöttyä. Nytkin kiertoon lähti seitsemän muovilaatikollista kirjoja, papereita ja erilaisia lehtiä, jotka on tallennettu siltä varalta, että joskus niille tulee vielä kysyntää. Ei ole tullut....

Poistetut kirjat on otettu kirjahyllystä pois ja siirretty ns. välivarastoon. Laatikoissa huomasi ostokausien kerroksellisuuden. Välillä oli ostettu hyvinkin vakavaa tietokirjallisuutta ja korkealentoista filosofiaa ja välillä taas hankinnat ovat olleet lähinnä kioskikirjallisuutta ja kevyttä proosaa. Joukossa oli myös lukemattomia klassikoita (tällä kertaa lukemattomuus tarkoitti sitä, että kansia ei juuri oltu raoteltu...) 

Yhtä kaikki sinne menivät kierrätykseen kaikki. Kannet irti ja sekajätteeseen ja paperiosat paperinkeräykseen. Pieni tyyppi oli ahkerana apulaisena irrottamassa kansia. 

Tunnustan - olen kirjaholisti, jonka suurin ongelma on kirjojen liiallinen hankkiminen ja se, että tunnen aivan turhan suurta vetovoimaa kirjakauppoja kohtaan. Haluni ostaa ja säilöä kirjoja eivät pysty kohtaamaan, koska kirjahyllyn kapasiteetti on rajallinen ja haluni kirjojen omistamiseen on rajaton. 

Lukuinto lähtee lapsuudesta

Luin artikkelin, jonka mukaan klassinen kirjahylly ei nykyisin ole enää olohuoneen vakiokaluste. Ilmeisesti se johtuu siitä, että olohuoneen vanhat normikoristeet - paperiset valokuvat ja paperiset kirjat eivät ole pystyneet pitämään pintaansa kamppailussa asuntojen tehoneliöissä. 

Minä olen omistanut kirjahyllyn niin kauan kuin olen asunut poissa kotoa. Ja kirjahylly on myös aina ollut kirjoja täysi. Rakastan kirjoja - niiden paperisia versioita. Säännöllisin väliajoin törmään tilanteeseen, jossa hyllyt ovat täynnä, mutta kassissa on kasa uusia teoksia odottamassa sijoituspaikkaa. Silloin on käytävä läpi vanhat kirjat ja siirrettävä poistoon vähiten tarpeelliset kirjat, jotka eivät ole lunastaneet paikkaansa klassikoiden joukossa.

Muistan lapsena, kun kävin luokkakaverini kotona ja näin siellä täyden seinällisen kirjahyllyä. Kadehdin hyllyjen sisältämää sivistystä ja mietin, miten paljon aikaa ja vaivaa sellaisen määrän  hankkiminen on vienyt. Meillä kotona kirjoja oli ehkä yhden käden sormien verran - ja niistäkin yksi oli vihkiraamattu ja loput lahjaksi saatuja. Ihan kiusallanikin ostin myöhemmin isälleni aina lahjaksi kirjoja, jotteivat hyllyt vaan pääsisi tyhjenemään. 

Äitini on aina ollut lukijatyyppi. Häneltä olen luultavasti perinyt oman lukuintoni. Muistan äitini jo lapsuudesta sellaisena, että yöpöydällä oli vähintään yksi kirja odottamassa lukemistaan. Äidiltäni opin myös kirjaston käyttämisen. Melko lailla heti, kun opin lukemaan, opin myös lainaamaan kirjoja kirjastosta. Lainaamani määrät olivat järjettömiä, mutta kaikki kirjat Rantakylän lastenosastolta tuli käytyä läpi.

Muistan elävästi, miten tajusin jossain vaiheessa, että koko lastenosasto oli kahlattu läpi ja kirjat olivat loppuneet (silloin uusimistahti ja laina-aineiston laajuus ei ollut nykyistä luokkaa) ja mieleen iski epätoivo. Tässäkö tää sitten oli? Kunnes tajusin siirtyä aikuisten osastolle ja lukemattomia kirjoja (niitä, joita en ollut lukenut SEKÄ lukematon määrä) oli ihan uusi määrä - homma alkoi siis alusta!! Ja yhtä kova olen käyttämään kirjastoa edelleen. Tosin nykyisin homma perustuu enemmän varauksiin ja niiden noutoihin ja vähemmän hyllyjen välissä seisoskeluun. 

Kirjasto on aina ollut ja on edelleen paras mahdollinen kohde verovaroille. Kirjasto on helpoin tapa tuottaa sivistystä ja tarjota lukuelämyksiä kaiken ikäisille - varallisuustasosta huolimatta. Ja harvinaista kyllä kirjasto on pitänyt pintansa ajan saatossa. 

Kirjahyllyn täyttämisen logiikka

Ostamieni kirjojen kiertonopeus on kasvanut. Se johtuu siitä, että kirjoja tuotetaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, niiden taso on noussut ja samasta aiheesta saattaa löytää valtavan paljon materiaalia. Ja totta kai oma varallisuustasokin on noussut. Opiskeluaikana (ostin kirjoja silloinkin) uutuuskirja oli niin kallis, että sen ostamista piti harkita tarkkaan. Nykyisin taas tarpeellisia kirjoja tulee hankittua enemmän nopeiden (siis ei aina fiksujen) päätösten seurauksena. 

Koska kirjahyllyn metrimäärä on vakio - ja hyvin rajallinen, on sisältöä käytävä läpi suhteellisen taajaan. Tämä sen lisäksi, että omaa ostamista on pitänyt rajata moneen kertaan. Hyllyjen täyttäminen on tosin melko luovaa. Kirjat ovat aluksi siisteissä riveissä, kunnes rivien päälle muodostuu lisärivejä, jotka sitten täydentyvät rivien eteen ahdetuilla viime hetken hankinnoilla. Sitten jossain vaiheessa hyllyn sekavuus kypsyttää mielen yli ja on aika tehdä siivous. Lopputulos löytyi sitten vintille pakatuista muovilaatikoista.

Kirjojen hävittäminen on edelleen yhtä vaikeaa. Ei tekisi mieli heittää roskiin teosta, jonka tekemiseen on uhrattu niin suuri määrä aikaa ja vaivaa. Kirja on jonkun kirjoittajan unelma ja unelman täyttymys. Tuntuu suorastaan loukkaukselta heittää kirja roskikseen. Toivon, ettei kukaan kirjailija joudu näkemään, kuinka oma hengentuote lähtee viimeiselle matkalleen kohti kierrätyskeskusta. Nuoruudessani, kun kirjojen hankkiminen oli vähäisempää, oli kohtaloa mahdollista huijata. Käytetyn kirjan pystyi viemään antikvariaattiin, jossa se lopulta löysi uuden kodin - ja uuden kirjahyllyn.

Mitä kirjahylly sitten pitää sisällään?

Minun kirjahyllyni on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä ovat ne kirjat, joiden pariin palaan useampaan kertaan. Käytännössä joka kesä luen Juha Vuorisen räävittömän tuotannon ja pahimpaan dekkarinhimoon ahmin Reijo Mäen Vares-sarjaa. Ne ovat kevyttä lomalukemista aikuiseen makuun. Noita täydennän Matti Röngän Viktor Kärppä -sarjalla. Koska kirjat ovat käytössä suhteellisen usein, on fiksumpaa omistaa ne itse.

Toinen osa kirjahyllystä pitää sisällään musiikkiin liittyvää kirjallisuutta. Koska kuuntelen paljon musiikkia, on mukavaa omistaa kirjoja, jotka kertovat tarinoita biisien ja bändien takaa. Hyllyssä on sellaisten bändien ja muusikoiden elämänkertoja, joiden tuotantoa kuuntelen säännöllisesti. Nätissä rivissä ovat Led Zeppelinin, AC/DC:n sekä The Doorsin ja Rolling Stonesin tarinat. Mitkään tusinamuusikot tai hetken hittitehtaat eivät minun hyllyyni päädy. Tämän hyllyn ongelma on tarjonnan laajuus. Uusia kirjoja ilmestyy koko ajan ja on vaikeaa löytää tilaa uusille teoksille, kun aiempia ei raaski millään heittää pois. Sopu sijaa antaa, on tämän hyllyn motto.

Musiikin lisäksi yksi hylly on varattu toista maailmansotaa koskevalle kirjallisuudelle. Sotahistoria on  kiinnostanut minua kouluajoista lähtien. Toisen maailmansodan henkilöhistoriaa perataan edelleen läpi ja joka vuosi ilmestyy teoksia, jotka tarkentavat ja parantavat sodan kuvauksia. Siksi tässä kohtaa hyllyssä käy jatkuva valikointi. Vanhat kirjat väistyvät uusien tieltä. Lisäksi omat kiinnostuksen kohteetkin vaihtelevat. Jossain vaiheessa siirryin Euroopan rintamalta Tyynenmeren rintamalle ja nyt viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa Suomen sodan tapahtumat. 

Viimeinen osa kirjahyllystä on varattu klassikoille, joita nyt vaan on omistettava. Minulle klassikot ovat esim. Mika Waltarin teoksia. Samoin Leon Uris on minulle kirjailija, jota tulee luettua paljon. Ja totta kai jokaiselta itseään kunnioittavalta lukijaharrastajalta on löydyttävä Kalevala, Vänrikki Stoolin tarinat, Sodankäynnin taito ja Ilias ja Odysseia - sekä tietenkin kaikkein tärkeimpänä - Raamattu. Nuo ovat kirjoja, jotka nyt vaan pitää olla tarjolla - ja luettuna (no raamattua en ole lukenut, kuunnellut äänikirjana enemmän...).

Kirjahylly on taistelu tilasta ja turhuudesta. Itse arvostan edelleen paperista kirjaa niin paljon, että haluan ostaa uusia kirjoja. Mutta koska tilasta on pulaa, harkitsen jokaisen kirjan ostamista kerta kerran jälkeen enemmän. Jos mahdollista olisi, omistaisin kokonaisen kirjastohuoneen. Sen seinät olisivat teoksia täynnä, eikä tila loppuisi ihan äkkiä kesken. Keskellä huonetta olisi muhkea nojatuoli ja seinän vierustalla pehmeästi musiikkia toistavat kaiuttimet. Seinän kirjahyllyt imisivät kaiken muun äänimaailman itseensä niin, että lukemaan keskittyminen olisi täydellistä. Siihen kylkeen lasi hyvää viskiä ja aika menettäisi merkityksensä.