Lakkoaalto pyyhkii läpi Suomen

image by Freepik

 

Viime viikon lopulla Suomessa löivät lakkoaallot. Kovin laimeiksi nuo tyrskyt loppujen lopuksi jäivät, mutta jotain väreilyä pinnalla sentään. Julkisen liikenteen seisaukset ja etelä-Suomen päiväkotien kiinnimeno haittasivat joidenkin elämänmenoa, mutta kokonaisuutena ainakaan itse en huomannut arjessa mitään muutosta. Veikkaan, että tuntuvin vaikutus lakolla oli sellutehtaiden kassassa, jonne prosessin alasajo parin päivän vuoksi tekee melkoisen loven.

Medianhallinnasta on kuitenkin annettava ay-liikkeelle pisteet. Lakko sai vaikutuksiin nähden valtavasti palstatilaa ja näkyvyyttä asian taakse. Ehkä tärkeintä ei tässäkään tapauksessa ollut se, mitä tapahtui, vaan se, miltä se ulospäin saatiin näyttämään. 

Kenen lauluja tässä laulellaan?

Lakkojen perimmäiseksi syyksi ay-liike kertoo sen, että se vastustaa hallituksen säästölinjaa, joka kuristaa työehtoja, luo eriarvoituutta ja kaventaa leipää juuri sieltä, missä se on muutenkin kapeinta. Närää tuntuu aiheuttavan mm. ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus sekä kiistelty irtisanomislaki, jonka kautta irtisanomisen ehtoja kevennetään työnantajamyönteisemmiksi. 

Sosiaalisen median älämölö-kuorossa huudetaan jopa yleislakon perään, jossa koko Suomi laitetaan kiinni satamia, sairaaloita ja sulattoja myöten. Enää ei riitä, ettei bussit aja jokaista vuorota tai ettei postia jaeta parina päivänä (kun ei sitä jaeta muutenkaan enää joka päivä), eikä tarpeeksi haittaa tule siitäkään, ettei kunnon lakkolainen pääse osoittamaan bussilla mieltään eduskuntatalon portaille, kun ei junat tai bussit kulje. 

Hallitus taas seisoo omien kabinettibarrikadien takana entiseen tyyliinsä mykkänä odottaen parempia aikoja. Orpolle on ilmeisesti iskostunut päähän iskulause "jos ei tee mitään, ei tee virheitä". Sen verran laimeita ovat kannanotot olleet. Kovin haluttomia tuntuvat ministerit olevan kriisin ratkaisussa. Tai sitten heidän puoleltaan ei ole koko kriisiä, joten ei ole mitään ratkaistavaakaan. 

Joskus harmittelen sitä, miten lempeitä meidän työtaistelumme ovat eurooppalaisten vastaaviin verrattuna. Meillä keräännytään kylttien kanssa eduskuntatalon portaille huutelemaan iskulauseita, joissa nätisti pyydetään ottamaan myös meidän pienet huomioon. Ja korostetaan päälle, että tarkoitus ei ole tietenkään loukata, mutta tuli vaan mieleen, ettei rahat riitä enää elämiseen. Keski-Euroopassa vedetään traktoreilla moottoritiet tukkoon, kipataan pari kuormallista paskaa parlamenttitalon portaille ja lähtiessä sytytetään vielä kasa autonrenkaita tuleen - ihan siltä varalta, ettei sanoma jää mitenkään epäselväksi. En tietenkään ihan noin radikaalia menettelyä toivo, mutta vähän munaa miekkareihin.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Ääni oikeaan taisikin olla ääni väärään

Yrittäjänä tämä kitinä työsuhteen ehtojen kiristämisestä tai oikeuksien kaventamisesta naurattaa totta kai. Meidän sosiaaliturvaa on vaikeaa enää pudottaa alaspäin, tai me alkaisimme sairaslomalla maksaa valtiolle päin (mikä ei sekään ole kaukana). Ensimmäisen sairaslomapäivän lisäksi palkattomia ovat kaikki seuraavatkin. 

Meidän työsuhteen irtisanomisehdot katsovat peilistä vastaan, eikä työtämme pelasta mikään tai kukaan. Ja sama "ei kukaan" seisoo meidän puolesta barrikadeilla, jos alamme vastustaa hallituksen politiikkaa tai kiristyvää verotusta vastaan. Viime viikon lopullakin tein töitä normaalisti koettaen kasata sentit maailmalta talteen, ettei nälkä pääse tässäkään kuussa yllättämään. Valitettavasti sympatia ei salli lakkoilua edes hyvän asian puolesta, vaikka liittoon kuulunkin. 

Hämmästelen (taas kerran) tätä äänioikeuttaan käyttävän kansalaisjoukon lyhytnäköisyyttä. Onko tosiaan niin, että jos valtaan äänestetään oikeistohallitus, sen kuvitellaan toteuttavan vasemmistolaista politiikkaa? Voiko 2020-luvun Suomessa olla poliittisesti niin nukkuneita ihmisiä, etteivät he tiedä Suomalaisen politiikan kentän perus-suuntaviivoja? Joko meillä vasemmiston kannattajat jättävät käyttämättä ääntään tai sitten he äänestivät viime vaaleissa väärin. Joka tapauksessa Suomessa on vallassa ihan laillisesti itse valittu hallitus, jonka olemme ihan omin pikku kätösin sinne pyytäneet.

Politiikan perussääntöjä tuntemattomille tiedoksi. Oikeiston tehtävä on kaventaa hyvinvointivaltiolle jaettavaa rahaa, kasvattaa tuottavuutta, kannustaa yrittäjyyttä ja luoda työpaikkoja, joiden kautta pitäisi teoriassa syntyä uutta rahaa kiertoon. Vasemmistolaiset taas kannattavat periaatteessa hyvinvointivaltion ylläpitoa, korkeampaa veroastetta sekä verorahojen vahvaa edelleenjakoa legendaariseen "yhteiseen hyvään". Ja näiden ääripäiden välillä ovat sitten nämä muut, jotka peesaavat milloin ketäkin tai sooloilevat kaikkien ideologioiden välissä omiaan.  

Viime vaaleissa nähtiin uhmakasta revanssihenkeä demarivetoista hallitusta vastaan. Edellistä kombinaatiota syytettiin rahojen tuhlaamisesta ja yli varojen elämisestä. Sujuvasti unohdettiin, että pääosa tuhlatusta rahasta meni kriisinhoitoon koronan kurittaessa koko Eurooppaa sekä sen jälkeen kriisintorjuntaan itänaapurin aloittaessa 1700-luvun rajapyykkien etsimistä Ukrainassa. Toinen kulkutauti onneksi poistui, mutta sankkeri jatkaa elämäänsä Krimin aroilla.

Ja kun yleensä aina saa sitä mitä tilaa, sai kansa nyt oikein kunnolla oikealla kurottavan hallituksen. Ja meno on sen mukaista. Työehtojen irtisanomissuojan keventäminen toimii pienempien yrittäjien kannustimena, kun halutaan madaltaa kynnystä uusien työntekijöiden palkkaamisessa. Itsekään en palkkaisi mistään hinnasta itselleni työntekijää tilanteessa, jossa palkan sivukulut ja palkkaamisesta syntyvät mahdolliset lisäkulut (sairaslomat yms.) saattaisivat kaataa koko firman nurin. Mieluummin pidän homman pienempänä ja varmempana - ja rahat omassa taskussa. Lakkoeturintamassa väijyminen on sumentanut useilta maalaisjärkeä sen verran, että unohdetaan työsuhteiden perusfakta - ei kukaan järkevä työnantaja halua eroon hyvästä ja tuottavasta työntekijästä. Jos työntekijä sen sijaan ei lunasta paikkaansa, ole tehtäviensä tasalla tai ei muuten pysty tuottamaan sitä lisäarvoa, johon hänet on palkattu, niin onko työnantajan tehtävä ylläpitää hänen työsuhdettaan firman kannattavuuden kustannuksella? Minusta ei. 

Ja jos jos taas työntekijään ei ole varaa, niin onko tärkeämpää pitää firma pystyssä vai työntekijä leivässä? Veikkaan, että suurin osa yrittäjistä sanoo, että firman etu menee kaiken edelle. 

Ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus taas on selkeä raippavero, jolla pyritään siihen, että tarpeettomat ja kalliit yhden päivän poissaolot saataisiin poistettua. Meillä yrittäjillähän kaikki sairaslomapäivät ovat maksuttomia. Niiden omavastuu kaivellaan sukanvarresta tai sitten ne tehdään kassaan sairastamisen jälkeen. Ja kumma kyllä ei ole kertaakaan vielä tullut kyynel silmään, vaikka ei palkka joka päivästä juoksekaan. Itse valittu elämäntapa ja työaikamalli ovat kummallisen hyviä kannustimia.  

Veikkaan muuten, että entistä pääministeriä homma naurattaa. Hän pysyy otsikoissa sitkeämmin kuin uusi pääministeri sinne pääsee. Marinista kirjoitetaan edelleen lähes joka päivä, vaikka hän ei ole enää pääministeri, eikä edes kansanedustaja. Hänhän on nykyisin ulkomaiselle yritykselle töitä tekevä konsultti, jonka ei pitäisi enää keikkua minkään lehden otsikoissa. Orpo sen sijaan tietääkseni käyttää koko Suomen tahtipuikkoa ja kovin orvolta tuo kuva mediasta peilattuna näyttää. Välillä hallituksen työskentelyyn näyttää samalta kuin vanhan miehen pippeli - kun ei nouse, niin ei nouse. 

Kuka tässä se rikollinen oikein on?

Vaikka suuri ajattelija kersantti Hietanen sanoi, ettei hän syyllistä kaipaa vaan Lahtista ja konekivääriä (tietäjät tietää) on pakko pohtia tässäkin näitä sotasyyllisyys-asioita. Kuka tähän lakkosumaan on oikein syypää?

Hallitus tekee sitä, mitä sen on pyydetty tekevän. Se koettaa säästää yhteisiä rahoja ja keksiä keinoja, jolla menoja saadaan hillittyä ja velkakierrettä loivennettua. Tätä olemme siis itse, me kansa, pyytäneet. Valitettavasti säästäminen tarkoittaa aina sitä, että rahaa otetaan jostain pois. Hallituksen ongelma tuntuisi olevan se, että maksava yleisö ei salli keneltäkään leikattavan. Velanottoa pitäisi hillitä ja samalla olla säästämättä ainakaan köyhiltä, rikkailta tai keskituloisilta. Ja mielellään jos jätettäisiin lapset, opiskelijat, työikäiset ja eläkeläiset rauhaan. Kansan mielestä säästää saisi vain Björn Wahlroosin tukiaisista, mutta kun sekin kerkisi karata jo Ruotsiin turvaan. 

Eikä rikollinen ole ay-liikekään. Sen ikiaikainen tehtävä on puolustaa omiensa oikeuksia viimeisen sellukattilan sammumiseen saakka. Ay-liikkeen paras - ja ainoa - keino vastustaa muutosta on lakko. Hallituksen kanssa neuvotteluvälit ovat katkenneet ilmeisen lopullisesti ja vaikutuskeinojen repertuaari on kovin kapea. Olen itsekin sitä mieltä, että lakko on tässä tapauksessa ainoa mahdollinen toimenpide. Mutta vähän tyhmää se silti on.  

Toisaalta ay-liike on tunnetusti hieman punakka muualtakin kuin pomojensa poskilta. Nyt sillä on elämänsä tilaisuus maksaa oikeistolle takaisin viime vaaleissa hävittyjä arvovaltakiistoja. Osasyynsä tähän on toki nykyisten hallituspuolueiden tavallista ärhäkkäämmällä oppositiopolitiikalla viime hallituksen aikana. 

Maksumiehiksi lakosta joutuvat työnantajat. Tuottavuus putoaa ja parin päivän seisaus vaikeuttaa tuotannon käynnistämistä seuraavan viikon verran. Joillakin vientialoilla tämä voisi olla pahimmassa tapauksessa kriittistä. 

Terhakat tessit jäävät menneisyyteen

Uskon, että pitkien työehtosopimuskausien aika on jo eletty ja nähty. Vuotta pidempiä kollektiivisia sopimuksia on vaikea pitää yllä, kun maailman muutosten sykli on kiihtynyt jopa alle kvartaaliin. Kolmen vuoden työehtosopimuksella työnantajat saatettaisiin naulata kiinni sopimuksiin ja palkkakehitykseen, johon ei yksinkertaisesti olisi varaa. Epävarmassa tilanteessa rahan hinta ja rahan kierto vaihtelevat nopeilla sykleillä ja inflaatio laukkaa nyt jopa Euroopan tasolla ennakoimatonta vauhtia. Siihen maailmaan ei jämähtänyt tes-kulttuuri oikein pysty mukautumaan.

Mutta kolmikanta-yhteistyö ei ole kuollut. Edelleen tarvitaan lähes kaikille aloille työntekemisen sääntelyä ja raamitusta, jolla pystytään pitämään työrauhaa ja työturvaa yllä. Tätä kolmikantaa varten tarvitaan kaikki kolme osapuolta saman pöydän ääreen. Tällä hetkellä jopa työntekijä- ja työnantajaliitot tuntuvat olevan lähempänä toisiaan kuin hallitus ja kansa. Sopimusyhteistyön idea ei Suomesta saisi kuolla koskaan. Se on taannut työntekijöille inhimillisemmät työolot, tasa-arvon sekä talouden vakaamman kehityksen vuosikymmenten ajan. Sen romuttaminen tarkoittaisi suurella todennäköisyydellä työolojen eriarvoistumista eri alojen kesken ja pahimmillaan myös sitä, että esim. yhteisistä varoista maksettavien palkkojen kulut kasvavat niin suuriksi, että rahoittaminen käy meille mahdottomaksi. Palkkamaltilla on kiistatta etunsa. 

Kolmikantapöytä tuntuu nyt jumittuneen samaan pattitilanteeseen kuin vanhat avioliitot. Kyky kommunikoida on kadonnut ja vähän jokaisella on haluttomuutta ryhtyä tilanteen ratkaisijaksi. Nyt tarvittaisiin kunnon kolmikanta-terapiaa, jossa avataan vanhat solmut ja koetetaan saada osapuolet taas kiinnostumaan toisistaan ja  samalla koko yhteiskunta takaisin raiteilleen. Se vaatii vastaantuloa jokaiselta osapuolelta, mutta on tässä ilman Kekkosta pärjätty pahemmissakin tilanteissa.