Rantakylän lapsisurma

 Aina toisinaan tulee vastaan uutisia, joista tietää, että on pakko kirjoittaa, mutta tekstin tuottaminen tuottaa ongelmia. Tässä tapauksessa piti muutama ilta hengitellä ja raivota muistikirjan sivuille ennen kuin tätä alkaa oksentaa julkisesti nähtäville. Vaarana oli, että teksti tulee hieman "liian raakana" ulos.

Pienen Milon tarina

Viime kesän lopulla huomasin lehtien palstoilla otsikot, joissa kerrottiin Joensuun Rantakylässä kuolleesta nelivuotiaasta Milo-pojasta. Alunperin kiinnostuin asiasta siksi, että olen kotoisin läheltä tapahtumapaikkaa ja kulmat ovat jollain tapaa tutut. Jäin seuraamaan tapauksen tutkintaa, joka saikin valtakunnan tasoiset mittakaavat nopeasti.

 Ajan myötä kävi entistä selvemmäksi että poika kuoli vakavan ja rajun ulkoisen väkivallan seurauksena. Ennen kuolemaansa samainen lapsi oli ollut kertaalleen kiireisesti huostaanotettuna, mutta palautettu jostain ihmeen syystä ihmisille, jotka olivat täysin kykenemättömiä huolehtimaan edes itsestään. 

Lopulliseksi kuolinsyyksi paljastui isäpuoleksi nimitetyn äidin kumppanin käsittely, jossa lasta oli kidutettu höyrymopilla niin, että lapsi kuoli lopulta vakaviin palovammoihin ja niistä seuranneisiin komplikaatioihin. Ruumiinavauksessa löydettyjen jälkien perusteella lasta oli myös muilla tavoin pahoinpidelty niin, että hänellä oli sisäelinvammoja, jotka muistuttivat tasoltaan jopa liikenneonnettomuudessa aiheutuvia vammoja. Kun ajatellaan, kuinka pieni ja heiveröinen on nelivuotiaan lapsen keho, on kohtelu ollut julmaa, piittaamatonta ja sadistista. 

Kuolemasta syytettiin pääasiassa isäpuolta, jonka oletettiin kohdistaneen poikaan väkivaltaa eri muodoissaan. Syytettynä oli myös lapsen äidiksi nimetty henkilö, joka oli jättänyt lapsen väkivaltaisen kumppaninsa hoidettavaksi ja vammojen syntymisen jälkeen olevinaan hoitanut lasta antamalla hänelle kipulääkettä. 

Käräjillä syyttäjä lähti liikkeelle isäpuoleksi nimetyn miehen osalta oikeutetusti murhasyytteestä. Teko on ollut kokonaisuutena julma ja kohteen kokoon nähden kohtuuton. Äitiä syytettiin taposta. Oikeudessa oli kuultu useampia eri alojen asiantuntijoita, jotka olivat tapahtumapaikalla kuoleman jälkeen. Kaikkein viesti oli yhdensuuntainen - lapsi oli surmattu ja vammoista päätellen lopputulos oli tekijälle selvä. Tähän saakka asia menikin melko lailla kansalaisten oikeustajun mukaan.

Viime viikolla Pohjois-Karjalan käräjäoikeus kuitenkin päästi kummankin syytetyn vastaamaan syytteisiin vapaalta jalalta. Tämä kertoo siitä, että heitä ei tulla syyttämään murhasta, vaan ilmeisesti korkeintaan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tässä vaiheessa ainakin oma oikeudentajuni hieman sakkaa. Voiko tosiaan olla niin, ettei pieni lapsi saa oikeutta edes kuolemansa jälkeen?

Murhasta ei tullut totta

Ihmettelen tätä siitä syystä, että tapauksessa lapsi on selkeästi kuollut aikuisten käsien kautta. Eikä edes kenen tahansa käsien, vaan juuri niiden, joihin lapsella piti olla suurin luottamus. Pienellä lapsella ei ole elämässään muuta selkänojaa kuin ne ihmiset, joiden kuuluisi pitää hänestä huolta. Nyt noilla käsillä käsiteltiin höyrymoppia ja poltettiin lapsi hengiltä. Valitettavasti jälleen on todettava, että lapsen lähin omainen olisi ollut viranomainen, kun muista ei läheiseksi ollut. 

Murhasyytteeseen on yleisesti käytetty suunnitelmallisuuden lisäksi myös teon julmuutta. Eikö tosiaan ruumiinavauksessa löydetyt vammat yhdistettynä erittäin kivuliaisiin palovammoihin riittäneet täyttämään tätä tunnusmerkistöä?

Oikeus on tunnetusti sokea, mutta että sen pitää olla vielä tyhmä sen lisäksi. Nönnönnöö-professorit selittävät lehtien palstoilla, että oikeus on toiminut oppikirjan mukaan, koska myös jäljellejäävien rikosnimikkeiden yhteistuomio voi nousta jopa kolmeentoista vuoteen. No oppikirjahan se aapinenkin on. 

Voi tuomio toki nousta, mutta oikeus tuskin helpolla käyttää asteikon kärkipäätä, vaan mieluummin tasoittaa tuomiot sievästi puoliväliin. Sen lisäksi kolmentoista vuoden ja elinkautisen välillä on vissi ero, etenkin kun otetaan huomioon suomalaiseen oikeuskäytäntöön olennaisena kuuluvat alennukset, vähennykset ja hyvitykset. Lopputulos on, että kumpikaan syyllisistä ei tule istumaan kuolemantuottamus/pahoinpitely-tuomiolla riittävää määrää, että tekoa saisi soviteltua. Tässä käy kuin Koskelan teinimurhassa, jossa aikaa menee kuin iltamissa ja tekijät ovat vapaalla ennen ensimmäistä lakananvaihtoa. Tervetuloa suomalaisen oikeuskäytännön hellään huomaan. 

Normaalisti olisin sitä mieltä, että äidin suhteen jokin lievennys olisi paikallaan. Olisihan lapsen menettäminen meille normaalivanhemmille pahin mahdollinen painajainen elämässä. Tässä tapauksessa en ihan siihen usko. En pidä edes äitinä ihmistä, joka ei laita lapsensa etua edelle, vaan jättää hänet väkivaltaiseksi tietämänsä kumppanin käsiin. Kyse on lopulta päihdeongelmaisesta reppanasta, jolle lasta ei olisi pitänyt alunperinkään suoda. 

Pienten lasten vanhempana tätä asiaa katsoo tiettyjen väritettyjen silmälasien läpi. En tunne yhtään normaalia ja tervettä ihmistä, joka jättäisi lapsensa vartioimatta huumeongelmaisen, väkivaltaisen ja jopa itselle vaarallisen henkilön huostaan. Enkä tunne kyllä (onneksi) yhtään äitiä, joka pystyisi jättämään lapsen kuolemaan yksin omaan sänkyynsä samalla, kun itse miettii toisessa huoneessa reality-sarjojen juonenkäänteitä. 

Ketä tässä oikein suojellaan?

Olen lukenut surmaa koskevaa kirjoittelua todella paljon, jopa liikaa. Ja sitä kirjoittelua on muuten riittänyt. Murha.infon palstalla olevassa keskustelussa on yli neljätuhatta kommenttia. Samoin koko lehdistö on pitänyt tapauksen aktiivisena pitkään ja kattavasti. Tämä tapaus todella on ansainnut kaiken sen julkisuuden, mitä se saa. 

Tapaus on mennyt myös itselläni niin syvälle ihon alle, että tästä on vaikea vaieta edes tällä pienen pienellä foorumillani. Jos lehtien tiedot pitävät paikkansa, niin tapauksen esitutkintamateriaalia olisi koetettu pitää lehdiltä piilossa vedoten siihen, että kyseessä on perheen "sisäinen asia". Poliisin kommenttien mukaan esitutkintamateriaalista olisi pitänyt poistaa niin paljon tietoa, että jäljelle olisivat jääneet vain kannet. 

Tässä tapauksessa käräjäoikeuden päätös käsitellä asia avoimin ovin on tuonut kaikki karmeimmatkin yksityiskohdat julkisesti nähtäville. Siitä pisteet Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle. Ilman käräjiä tutkinta olisi saatettu hyssytellä piiloon jo ennen käräjiä. Nyt kun tapausta pidetään aktiivisena, on pakko tutkia koko viranomaisketjun toiminta jokaista munausta ja laiminlyöntiä myöten. Toivon mukaan tällä kertaa toimenpiteet jäävät puheita pidemmälle. Vilja-Eerikan jälkeenhän asioiden piti korjaantua, mutta vielä piti tulla Milon. Hinta on vähän turhan raskas maksaa.

Kuollut lapsi oli ennen kuolemaansa lastensuojelun asiakas. Hänelle oli tehty jo kerran kiireellinen huostaanotto ja sen lisäksi päiväkodista oli tehty lasta koskeva lasu-ilmoitus vain muutamaa päivää ennen lapsen kuolemaa johtuen lapsessa havaituista mustelmista. Yllättäen ruuhkautuneeksi tiedetty lastensuojelu-organisaatio ei saanut lasta kopattua. No enää ei tarvitse, keskittykää edes seuraavaan.

Jälleen kerran yksi lapsi putosi kaikkien yhteiskunnan turvaverkkojen läpi niin, että mätkähti suoraan pää edellä betoniin. Viranomaisten työksi jää enää siivota jäljet. Kokonaisuutena kun viranomaisten toimia katsoo täältä etäältä, herää kysymys, että ketä tässä oikein koetetaan suojella? On selvää, että oikeilla toimilla pieni poika olisi elossa vielä tänäkin päivänä ja minäkin miettisin iloisempia asioita. 

Hovissa tavataan

Keksin vain yhden hyvän syyn, miksi vastaajat päästettiin vapaalla jalalla vastaamaan syytteisiin. Valitettavasti en sitä tänne kirjoita, vaan jätän sen oman pääni sisään. Olen kerrankin kiitollinen siitä, että näinkin vakavia asioita käsitellään julkisuudessa ja palstoja seuraamalla teon yksityiskohdat on helppo selvittää. Voisin kuvitella, että Joensuukin on niin pieni paikka, että tekijöillä ei siellä ole helppoa liikkua. Toimikoon julkisuus pienenä jatkuvana muistutuksena tekijöille.

Olisi ihanaa tuntea sääliä tekijöitä kohtaan, mutta ei pysty - ei vaikka yrittäisi. Tunnen jotain ihan muuta. Ja minut paremmin tuntevat tietävät sen olevan erittäin harvinaista. Uskoni suomalaiseen oikeuskäytäntöön on todella koetuksella, jos tätä asiaa tuomittaessa vielä lepsuillaan.

Suomessa päihdeongelmaisia ihmisiä pidetään jotenkin valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja heidän toimiaan voidaan katsoa hieman hymähdellen. Juopot ja narkit ovat niitä meidän kansalaisten verovaroin elätettäviä kivoja pikku lemmikkejä, joille minunkin tuloistani jyvitetään heidän asumisensa ja elantonsa. Tuomiolle heitä ei oikein tunnuta saavan, koska pitkälle edennyt päihdeongelma on enemmän tekoja selittävä ja tasoittava tekijä kuin tuomiota koventava asianhaara. 

Suomea syytetään usein holhoamisesta ja siitä, että kansalaisia vahditaan jopa liikaa. Jos niin olisi, meillä olisi yksi nelivuotias enemmän elossa. Näin vanhempana on erittäin vaikeaa nähdä minkään tason ongelman selittävän sitä, että perheen lapsesta pitäisi päästä eroon. Suoraan sanottuna tässäkin tapauksessa olisi joko äiti pitänyt raahata pakkohoitoon tai lapsi ottaa lopullisesti huostaan ja sijoittaa ilman mahdollisuutta palauttaa häntä "äidilleen".

Toivoisin oikeuden, sosiaaliviranomaisten sekä poliisin heräävän siihen faktaan, että jokainen toimenpiteiden laiminlyönnistä johtuva lapsikuolema on liikaa. Enkä syytä ensimmäistäkään yksittäistä virkailijaa. Syytän sitä, että systeemi on kokonaisuutena aliresurssoitu ja -mitoitettu nykyiseen tarpeeseen nähden. Lisäksi syytän holhoavaa päihdepolitiikkaa, joka sallii reppana-narkkien pitää lapset luonaan, vaikka heidän elämänhallinnan kyvyt eivät riitä edes itsestä huolehtimiseen. Huumeongelmaisellehan lapsi on tuottava elementti, joka lisää yhteiskunnan tukien määrää, jonka voi sitten kätevästi sijoittaa eteenpäin huumekauppiaan etutaskuun. Kannatan pakkohoitoa tapauksissa, joissa vanhemmilla on huollettavia lapsia sekä sitä, että huumeongelma nähtäisiin tuomiota raskauttavana seikkana, eikä selittävänä alennusmomenttina.

Tuomion jälkeen....

Teki mieli kirjoittaa hieman rajummin. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Laki ei suojele vihatekstin kirjoittajia samalla tavalla kuin lapsimurhaajia. Meille seuraukset olisivat välittömät ja suorat. Enkä ehtisi edes kehittää niin vakavaa päihdeongelmaa, että sillä saisi sakoista alennusta. 

Siksi toteankin vain, että odottelen suurella mielenkiinnolla, miten tapaus tulee kääntymään hovissa. Käräjät todennäköisesti lepsuilee tekijöiden kanssa ja antaa nimellisen tuomion, jolle viimeinen huuto haetaan ylemmästä oikeusasteesta. 

Ja tosiaankin - nämä naapurit, jotka kommentoivat lehtien palstoilla, että "kyllähän me tiedettiin, mutta...." - tietäisittepä, miltä lausuntonne näyttävät ulospäin. Tulee mieleen tavallisten saksalaisten kansalaisten kommentit Auschwitzin lähikylissä.