Huomenna Suomessa pidetään kuntavaalit. Odotettavissa on suhteellisen laimea kiinnostus äänestäjien taholta johtuen maailmanpolitiikan myllerryksestä, demokratian uskottavuusongelmista sekä siitä, että kuntavaaleja pidetään jotenkin super-vaalien rumana serkkupoikana. Äänestäjien into uurnille on kuntavaaleissa pienentynyt koko ajan, vaikka vaalien suhteellinen merkitys on kasvanut.
Valtio on pyrkinyt purkamaan ylisuureksi paisunutta tehtäväkenttää sekä sen mukana turvonnutta byrokratiaa. Se on tuupannut kuntien hoidettavaksi koko ajan enemmän tehtäviä, jotka paremmin pystytään ratkomaan paikallisella tasolla. Samalla valtion tekemä sääntely on helpottunut, kun tehtävien sijaan hoidetaankin vain rahansiirtoja. Käytännössä se tarkoittaa, että vaaleilla valittavien valtuutettujen niskassa on vastuuta selkeästi enemmän vaalikausi vaalikaudelta. Mutta silti kunnissa ja kaupungeissa on haasteellista saada äänestäjiä tai edes ehdokkaita. Mistä moinen?
Demokratian uskottavuusongelma
Suomi on monipuolue-demokratiana suhteellisen vakaa ja yllätyksetön maa. Toki valta vaihtuu puolueiden välillä, mutta salonki-vallankumousta á la Yhdysvallat ei meillä voisi kukaan tai mikään puolue tehdä. Kannatus hajaantuu liian pieniksi osasiksi, jotta yksi puolue saisi käsiinsä riittävästi muutosvaltaa.
Trumpin tekemä demokraattinen vallankumous kuitenkin saa aikaan heijastevaikutuksena sen, että kansalaisten usko demokraattiseen päätöksentekoon horjuu. Modernissa Euroopassa demokratia on vakiintunut vallankäytön muodoksi johtuen käytännön syistä. Yksinvalta turmelee jokaisen (katsokaapa Venäjää) ja brittiläinen harvainvalta ei sovi yleis-eurooppalaiseen tasa-arvon aatteeseen. Demokraattinen hajautettu valta on ainoa keino, jolla kaikille kansalaisryhmille annetaan mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Osa demokratian uskottavuusvajeesta ehkä johtuukin siitä, että on jo ehditty unohtaa, kuinka paljon äänioikeuden puolesta on joskus jouduttu taistelemaan.
Demokratia ei suinkaan ole ainoa, eikä aina edes paras, tapa ratkoa asioita. Etenkin nyt, kun äänestysinnokkuus laskee, demokratian uskottavuus kärsii. Jos emme äänestä, annamme käytännössä vallan luisia pienelle aktiivisten porukalle, jotka ottavat päätöksentekoon osaa. Pahimmassa tapauksessa populaation ollessa riittävän pieni, voisi Suomessakin yksittäisen kunnan päätöksenteko luisua todella harvojen käsiin. Se ei tarvitsisi muuta kuin riittävän inaktiivisen opposition ja riittävän innokkaan mobilisoijan äänestäjiin.
Demokratian perusyksikkö on yksi ääni. Sen käyttämiseen annetaan mahdollisuus jokaiselle täysi-ikäiselle Suomen kansalaiselle. Kovin harva sitä huomenna kuitenkaan käyttää. Ehkä yhden äänen vaikutusmahdollisuutta pidetään liian pienenä tai sitten ehdokaslistasta ei löydy itselle sopivaa ehdokasta.
Ongelmana on myös nykyinen puoluerakenne. Vanhat, vahvat puolueet dominoivat kenttää ja uusille pienemmän asian liikkeillä on vaikeaa päästä pinnalle. Suurten puolueiden erot mielipiteissä kapenevat koko ajan, kun jokainen niistä pyrkii tavoittamaan Gaussin käyrän keskiosan. Oikeisto-demaria ei erota enää vasemmisto-kokoomuslaisesta edes kravatin väristä. Tuo tasapaksuus ei houkuttele etenkään nuorempia äänestäjiä. Värittömän ja kontrastittoman mielipideväistelyn sijaan tarvittaisiin jykevää kannanottoa ja selkeitä eroja. Suurten puolueiden sijaan moni kaipaa pienempiä kansanliikkeitä, jota koottaisiin pienempien kokonaisuuksien ympärille ja joiden kautta vedettäisiin mukaan nyt passiiviseksi jääviä äänestäjiä.
Paljon on keskusteltu myös suhteellisen vaalitavan vääristävästä vaikutuksesta. Tämä keskustelu on tänä päivänä entistä tarpeellisempaa. Puoluekentän pilkkominen pienempiin osasiin olisi tärkeää nukkuvien äänestäjien aktivoimiseksi. Jotta nuo pienpuoleet pääsisivät paremmin esiin, olisi syytä luopua listavaaleista ja siirtyä suorempaan äänestystapaan. Se, joka eniten saa ääniä, menee läpi. Tämä toimisi etenkin kuntavaaleissa, joissa puoluepolitiikan vaikutus päätöksentekoon on pienin.
Hoi demokratia, mihin menet?
Nykyisenkaltaisen demokratian tie on jossain vaiheessa kuljettu loppuun, mikäli muutoksia ei tehdä. Se loppuu siihen, kun äänestysprosentti painuu niin alas, ettei vaaleilla valittu lopputulos ole uskottava, eikä se kuvasta kansaa enää millään tavalla. Tilalle astuu sen jälkeen virkamieshallinto, joka palkkansa eteen pyörittää byrokratiaa neutraalilla tavalla.
Tai miksei tilalle tulisi autokratia. Setä Donald Amerikassa on osoittanut, että myös demokratiasta voi rakentaa diktatuurin. Se vaatii vain sen onnellisen sattuman, että kaikki päättävät elimet ovat samaa puoluetta ja päätäntävaltaa annetaan aivan liikaa yksiin käsiin. Amerikan tie seuraavien vuosien aikana tulee olemaan todella tuhoisa sekä sille itselleen että maailman talous- ja turvallisuuspolitiikalle. Luoja varjelkoon Suomea koskaan lähtemästä tuollaiselle itsevaltiuden tielle.
Jotta demokratia pääsisi takaisin omille raiteilleen se vaatii kansalaisaktiivisuutta. Toisaalta se vaatii sitä, että äänestäjät ovat kiinnostuneita vaikuttamaan, mutta yhtä lailla se vaatii sitä, että mukaan saadaan aktiivisia ja osaavia ehdokkaita. Kun näidenkin kuntavaalien ehdokaslistaa katsoo, näkyy läpi, että ehdokkaista on ollut pulaa. Jos ehdokas vastaa vaalikoneessa suurimpaan osaan kysymyksistä "En tiedä, mutta jos minut valitaan, otan selvää...", se kertoo, että ehdokkaaksi on suostuttu ilman sen suurempaa harkintaa.
Päätöksentekoa olisi myös nykykeinoin mahdollista hajauttaa. Yksien kuntavaalien lisäksi vaalikauden suurimmista kipupisteistä voisi pitää kansanäänestyksiä, joissa päätökset tehdään enemmistöpäätöksinä. Nykyiset sähköiset järjestelmät antaisivat lopputuloksille riittävän uskottavuuden ja rehellisyyden. Ainakin äänestysten tulokset kattaisivat suuremman äänestäjäjoukon kuin valtuusto, joka on valittu 50% äänestysprosentilla.
Orpopojan valssi
Katson itse olevani nykyisin ehkä lähelle oikeisto-demaria. En ole (enää) suora oikeistolainen, koska käytännössä pienyrittäjä ei mikään porvari voi olla. Elän suunnilleen kädestä suuhun ja koetan tehdä oman osani kansalaisten hyvinvoinnista omin käsin. Lisäksi oikeisto on valitettavasti viime vuosina saanut kelkkaansa sellaisia lieveilmiöitä, joiden en katso kohtaavan omia arvojani.
Vaikka en mikään oikeisto-fani olekaan, arvostan tätä nykyistä hallitusta. Jos pudotetaan katselmuksesta arvovalinnat pois, on nykyinen hallitus toimeenpanokyvyltään, ratkaisurohkeudeltaan sekä peräänantamattomuudeltaan Suomen parhaita. Sillä on ollut uskallusta tarttua todellisiin talousongelmiin ja se on koettanut omalta osaltaan ratkoa vuotavaa valtionkassaa erilaisin toimenpitein. Ja se, mikä nykyhallituksessa eroaa edellisistä, on toimeenpanokyvyn suoruus. Siinä, missä ennen sorruttiin keskustelukerhoihin ja asioiden turhaan pitkittämiseen, on vaihtunut suoraan tekemiseen.
Valitettavasti yksikään vasemmistohallitus ei ole samalla intensiteetillä lyönyt omia hankkeitaan läpi vastalauseista huolimatta. Vaikka asiasta en joka suhteessa pidäkään, on nykyhallitus suitsinut esimerkiksi ay-liikkeen turhan suureksi paisunutta valtaa. Lakkoja on nähty ja jopa suoranaista kapinaa hallitusta vastaan, mutta päätöksissä on silti pysytty. Minusta se on sitä oikeaa vallankäyttöä, johon poliittinen koneisto äänestetään.
Ja aina kun rapataan, roiskuu - nytkin on tullut kintuille kansalaisten taholta niin paljon, että vaalivoittoon koko oikeiston osalta en usko minäkään. Kokoomus todennäköisesti ottaa näissäkin vaaleissa jonkinlaisen torjuntavoiton. Sillä on sopivasti kilpimiehenä Perussuomalaiset, jotka kärsivät nyt koko hallituksen puolesta. Persujen ongelmaksi koituu liiallinen särmikkyys sekä se, että vaalipuheissa he lupasivat kaksi hyvää ja kolme kaunista kaikille. Tyhmempikin äänestäjä olisi tajunnut, että jos valtaan äänestetään oikeisto-koalitio, suurimpia kärsijöitä ovat juuri vähäosaiset. Ja heistä iso osa oli eduskuntavaaleissa juuri perussuomalaisten äänestäjiä. Pidän suurena ihmeenä, jos Perussuomalaisten kannatus ei tipu kuntavaaleissa merkittävästi.
SDP tulee saamaan näissä vaaleissa viime vaaleja suuremman äänimäärän johtuen puhtaasti rekyyli-ilmiöstä. Suomessa on jo pidemmän aikaa nähty, että kansalaisten tyytymättömyys vallitsevaan hallituskokoonpanoon näkyy siirtymisenä laidasta toiseen. Nyt kun oikeisto on tehnyt omaa selkeää politiikkaansa vuoden verran, tulee sille vastalause äänissä vasemmalle. Se on normaalia liikettä äänestäjissä. Vasemmisto saa nyt suuren määrän sympatiaääniä niiltä, joita viime vuoden leikkaukset ovat koskeneet kukkaron laihtumisena.
Keskusta tulee olemaan suuri arvoitus. Periaatteessa sillä pitäisi olla mahdollisuus saada menetettyjä ääniä takaisin, mutta edelleenkään sen agenda ei osu mihinkään kannattajajoukkoon suoraan. Vanha maalaisten tukijoukko on harventunut ja tilalle ei ole löytynyt yhtä suurta massaa muista yhteiskuntaryhmistä. Imagon muutos maalaisliittolaisuudesta ei ole helppo tehtävä, vaikka Antti Kaikkonen toki hyvä keulakuva puolueelle onkin.
Vasemmisto ja Vihreät tulevat kärsimään näissäkin vaaleissa. Syynä on maailman horjuva talouspolitiikka. Vasemmistoaate, samoin kuin vihreä aatekaan, eivät ole huonojen talousaikojen aatteita. Jos yhteiskassassa ei ole jakovaraa, ei vasemmiston "jokaiselle jotakin"-aate pure keneenkään. Vasemmiston tukialuetta ovat enemmän tukien nauttijat kuin niiden maksajat.
Äänestän, koska uskon demokratiaan
Voin tehdä tässä tunnustuksen, että minua pyydettiin kunnallisvaaliehdokkaaksi - jopa kahdesta eri puolueesta. En suostunut - en siksi, etteikö asia kiinnosta. Nyt se kiinnostaa oikeastaan enemmän kuin koskaan. En suostunut, koska olisin ollut pelkkä täyte-ehdokas listalla. Jos lähden joskus mukaan kunnallispolitiikkaan, teen sen voittaja-fiiliksellä. Se vaatii sitä, että asioihin on päästävä ottamaan kantaa vuosia ennen vaaleja, ei viikkoja. Toivon, ettei nytkään mene läpi yksikään sellainen ehdokas, joka suostuu mukaan, koska pyydettiin. Toivon, että läpi menee ehdokkaita, joilla on sekä aikaa että halukkuutta paneutua yhteisten asioiden hoitoon.
Ehdokkaani olen kyllä jo valinnut. Minun valintani kohdistuu ihmiseen, jonka uskon aidosti haluavan tehdä hyvää yhteisten asioiden hoidossa. Äänestän ihmistä, jonka tiedän uhraavan omaa aikaansa ja energiaansa siihen, että tehdyt päätökset palvelevat yhteistä hyvää parhaiten. Ja toki omassa vaakakupissani painaa se, että taustalla on historiaa yleisestikin vapaaehtoistyöstä ja hyväntekeväisyydestä eri aloilla.
En anna ääntäni helpolla. Se on minulle suotu vaikutusmahdollisuus, jota on käytettävä harkiten. Mutta en myöskään koskaan harkitse sitä, etten äänestäisi. Keittiö-sosiologina pidän Suomessa vaaleilla toteutettavaa demokratiaa edelleen parhaana keinona hoitaa yhteisiä asioita - etenkin, kun parempaa järjestelmää ei tällä hetkellä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!