Miksi koulunkäynti on niin ongelmallista?

Tulen töihin vartin myöhässä. Hengityksessä haisee vielä eilisilta...tai vähän tämä aamukin. Tuskin puhaltaisin nollia vieläkään. Heitän repun nurkkaan ja istuudun pöydän kulmalle. Samalla hetkellä pomoni kurkkaa ovesta sisään ja moittii minua siitä, että olen taas myöhässä. Närkästyneellä äänellä hän myös huomauttaa epäilevänsä työkuntoani - taas kerran.

Huudan pomolleni täysillä "Haista sinä Hännikäinen pitkä vittu ja lähe meneen siitä ennen kuin hakkaan sut! Sen jälkeen kaadan työtuolini lattialle ja vilautan pomolleni vielä povitaskussa olevaa veistä. 

Viereisestä huoneesta kollega tulee katsomaan ja ottaa puhelimen esiin alkaen kuvata tilannetta. Hän säestää minua ja alkaa yhteiseen vastarintaan hankalaa pomoa vastaan - "Niin Hännikäinen - ime munaa - tää video on kohta Youtubessa ja saat nähdä, että saat potkut töistä ahdistelun takia!!"

Ehtisivätköhän avaimeni edes pudota pöydälle asti ennen kuin olisi irtisanottu työpaikastani, jos tuo edellinen olisi edes lähelle totta? 

Viime päivinä olen lukenut useammastakin paikasta opettajien kertomaa arkea tämän päivän koulussa ja tuo edellinen tuntuu olevan liian monelle arkipäivää. Lisäksi olen kuullut jotain vastaavia tarinoita koulujen arjesta myös oman perheen koulukkaiden suusta jo kohta kymmenen vuoden ajan. Opettajat kokevat työpaikallaan ahdistelua, väkivaltaa ja kiusaamista - oppilaiden taholta. Opetuksen ammattilaiset turhautuvat siihen, että luokassa muutama häirikkö särkee koko luokan työrauhan ja tekee sekä opettajan työstä että muiden oppilaiden oppimisesta mahdotonta. Opettajan päivästä iso osa kuluu siihen, että selvitellään ongelmalasten tekemisiä tai opettamisen sijasta lapsia paimennetaan käyttäytymään edes hieman normaalien kaksijalkaisten nisäkkäiden tavoin.

Kouluun tuntuu tulevan entistä vähemmän kasvatettuja lapsia, joilla on kaulassa lappu, jossa kehotetaan opettamaan lapselle perus käytös- ja elintavat, koska vanhemmilla ei ole aikaa/kiinnostusta/voimia hoitaa omaa tehtäväänsä.

Mitä helvettiä on tapahtunut?

Ongelma lähtee monesti meistä vanhemmista. Kodin tehtävä on opettaa lapselle ne kansalaistaidot, joilla varustettuna hänet voi lähettää muiden kaltaistensa joukkoon. Näihin kuuluvat muun muassa sellaiset tieteelliset tehtävät kuin perseen pyyhkiminen, vessan vetäminen, kengännauhojen sitominen sekä se, että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja kaikille taataan fyysinen koskemattomuus. Sen sijaan niihin kansalaistaitoihin eivät välttämättä kuulu se, että rinnakkaisluokan Jania voi hakata välitunnilla, huumeiden käyttö on ok tai että opettajan nimittäminen vitunhomoksi on hauskaa tai edes lähellekään okei. Vuosi vuodelta kasvavassa määrin kouluihin tuntuu valuvan näitä jälkimmäisiä valuvikaisia tapauksia.

Ilmeisesti meistä vanhemmista on jossain vaiheessa päässyt kasvamaan uusavuttomien isien ja äitien sukupolvi, joka ei enää pystynyt tai jaksanut tai ehtinyt pitää lapsiaan kurissa. Meillä saattoi olla töissä niin kiire, että unohtui opettaa lapsille, kuinka ollaan normaaleja yhteiskunnan jäseniä tai illalla olikin joskus niin kiire omiin harrastuksiin, että lapset jäivät vaille huomiota ja niiden kasvu pääsi rönsyämään ulos ruukusta. Ja ehkäpä iltaisin olimme töiden ja harrastusten jäljiltä niin uupuneita, että unohdimme koko lasten olemassaolon.

Valitettavasti kuitenkin on niin, että lasten kasvatus kuuluu niille, jotka niitä lapsia ovat onnistuneet hankkimaan. Sitä vastuuta ei voi siirtää kouluille, opettajille, poliisille tai edes sosiaalitoimelle. Lapsesta vastuu on vanhemmalla niin kauan kuin yhteiskunta katsoo hänen olevan kelvollinen vanhempi. Ilmeisen moni vanhempi kuitenkin luovuttaa tämän kasvastustehtävän jopa lopullisesti yhteiskunnan kontolle, kun katsotaan vaikkapa huostaanottojen määrää vuosittain.

Vikaa löytyy kyllä systeemistäkin

Ei tämä suomalainen koulusysteemi ihan viaton ole itsekään. Kouluille ja opettajille on annettu täysin puutteelliset työkalut ongelmien selvittämiseen. Samoin resurssit ongelmalasten kanssa selviämiseen tai ongelmien ratkaisuun, ovat täysin riittämättömät. Lopputulos on se, että ongelmatapaukset koetetaan sälyttää normijoukon jatkoksi ja toivoa parasta. Systeemi sulkee luokanoven jäljessään, ristii kätensä ja toivoo, että se opettajaparka pärjää siellä luokassa.

Jotenkin kummallisena pidän myös sitä, että luokkien häiriköt ovat ne, jotka sanelevat luokan työrauhan. Vaikka ongelma jossain vaiheessa ryöpsähtää pahaksikin, niin tuon ongelmalapsen hoitaminen tuntuu olevan mahdotonta. Ikään kuin olisi mahdotonta sanoa, että lapsi ei kuulu opetuksen piiriin ja hänet irrotetaan koulun vastuulta ja siirretään sinne, mihin se kuuluu - vanhempien vastuulle. Muistan vuoden aikana lukeneeni useammankin kertomuksen, jossa koulukiusattu tai hänen vanhempansa kertoo, kuinka kiusatun piti vaihtaa koulua, jotta sai rauhaa ja elämänsä järjestykseen. Eikö tämä kuulosta kenenkään muun mielestä erikoiselta - kiusaaja jatkaa, mutta kiusattu muuttaa?

Kolmas erikoinen piirre on se, että poliisia pyydetään selvittämään koulujen ongelmia. Onko tosiaan niin, että koulu ei voi tai saa selvittää sisäisiä ongelmiaan ilman poliisia? Kuuleman mukaan sinisellä virkakunnalla on kädet täynnä jo "oikeitakin töitä". Eikö näitä koulun asioita voisi selvittää rehtorin tai koulutoimenjohtajan toimesta loppuun saakka ja ratkaista ongelma siellä, missä se on syntynytkin? Vaatii varmaan jotain muutoksia koulun johtoportaan valtuuksiin, mutta maallikon silmissä tehtävä ei mahdottoman iso ole.

Ja sitten te lapset - juuri te!

Nämä seuraavat ohjeet ovat lapsille (jos sellaisia lukijoina on, yhden tiedän varmasti)- toki aikuiset voivat niitä lukea, mutta meidän keski-ikäisten osalta on jo liian myöhäistä tehdä mitään.

Viaton lapsi on myytti. Lapsethan ovat tuote, jonka rakentavat geenit ja ympäristö - sekoitussuhteella 50/50. Siis hulluus ei tule puhtaasti geeneistä, mutta eivät ne ongelmat puhtaasti tuolta ympäristöstäkään leiju. Lapsen mieli onkin lopputulos siitä, mitä sinne syötetään - tekovaiheessa ja sen jälkeen.

Jopa lasten kannattaisi nostaa päätään padin näytöltä ja miettiä hetki ainakin muutaman kymmenen vuotta pidemmälle.

Jos kiusaat toista, niin toisesta tulee mielipuoli. Ja kun toisesta tulee mielipuoli, niin hänestä ei tule yhteiskuntakelpoista kansalaista. Ja kun hänestä ei tule yhteiskuntakelpoista kansalaista, hän syö lääkkeitä ja leijuu eri tukiverkkojen asiakkaana, kunnes jää kolmekymppisenä sairaseläkkeelle. Ja sen jälkeen juuri sinä, kiusaaja, maksat omien verojesi lisäksi tuon kiusatun verotaakan ja vielä hänen eläkkeensä sekä hoitonsa. Veroprosenttisi nousee tätä tahtia jonnekin 120% tienoille eli sen lisäksi, että koko palkkasi ulosmitataan, joudut tekemään vielä toista työtä - pelkästään verovelkojen kuittaamiseksi.

Ja kun kiusaat opettajaa, niin kohta käy niin, että opettajia ei enää ole. Sen jälkeen ne lapset, jotka kuvittelit työntäväsi muiden kasvatettavaksi (niin kuin sinullekin tehtiin), jäävätkin sinun itsesi opetettaviksi ja kasvatettaviksi. Se tarkoittaa sitä, että kun tulet töistä ja sen sijaan, että menisit golfkentälle, opetatkin lapsellesi Suomen historiaa 1800-luvulta. Ja viheriöt jäävät haaveeksi kuin Topi Sorsakosken laulussa.

Ja kun kiusaajana ja häirikkönä haaskaat yhteiskunnan varoja, niin jossain vaiheessa nuo varat kuivuvat loppuun eikä yhteiskunnan järjestämää opetusta enää olekaan. Sitten joudut järjestämään lastesi kouluksen täysin omin varoin ja sepä ei niin halpaa olekaan. Siis jälleen kerran illalla, kun mielesi tekisi lähteä kokemaan golf-kentän ihanuutta, vaihdatkin sen siihen, että vedät päälle McDonaldsin vaatteet ja lähdet tekemään iltavuoroa, koska lasten koulumaksut vievät yhden ihmisen palkan.

Paljon on pielessä tämän päivän kouluissa. Sen lisäksi, että joudun vanhempana olemaan huolissani omien lasten oppimisrauhasta, olen myös väkisin huolissani niiden henkilöiden työssäjaksamisesta, joiden tuosta oppimisesta tulisi vastata. Opettajat tarvitsevat lisää työkaluja luokkien ongelmien ratkaisuun. Yhteiskunta tarvitsee lisää selkärankaa sekä rahaa siihen,että ongelmia ei tulevaisuudessa synny ja nykyiset saadaan jotenkin ratkottua. Lisäksi me vanhemmat tarvitsemme isommat kivekset siihen, että pystymme hoitamaan oman perustehtävämme eli sen, että lapset lähtevät kotoa varustettuna riittävällä kasvatuksella ja kansalaistaidoilla, jotta oppiminen olisi ylipäänsä mahdollista.