Loman jälkeen

Lähes kaksi viikkoa lomaa teki terää. Nukuin huomattavasti normaalia enemmän ja heräilin öisin vähemmän. Lopputulos on se, että "Alepan kassit" silmien alla vajuivat muistuttaen enää korkeintaan hedelmäpussien kokoiset. Ja huomattava ero on myös fiiliksessä, millä herää aamuisin. Silmät aukeaa fiiliksellä, että keskusyksikössä on virrat laitettu todella pois ja uni on ollut kiitettävän syvää. Harmi vaan, että tämä Suomen kuuluisa kenraali talvi veti esiin sellaiset kelit, joissa ei voi luistella, hiihtää tai olla ylipäänsä ulkona. Tammikuinen vihreys takapihalla ei oikein inspiroi talviaktiviteetteihin.

Mitenkähän sitä taas vetikin itsensä syksyn aikana niin piippuun, että kaipasi kunnon kokovartalolatausta?

Loman jälkeinen maanantai on aina aika jännityksen täyteinen päivä. Kuinka hommat on hoidettu ja odottaako pöydällä puhdas pöydänkansi vai papereilla peitetty sotkukasa? Käyvätkö avaimet oveen vai joko nimi on liitetty poistettavien kuluerien listaan? Onko koko työpaikka enää samassa paikassa - mitähän tapahtuisi, jos lasitalon paikalla olisikin kuoppa ja koko firma olisi siirretty muualle.

Ihan varmuuden vuoksi vielä aamulla tein vesilasitestin varmistaakseni, olenko todella korvaamaton - no vesilasiin ei tälläkään kertaa jäänyt kuoppaa ja huomasin olevani vain pieni osa byrokratian rattaistoa. Olisi se mahtavaa, jos joku kerta siihen vesilasiin jäisi kuoppa. Sitten koettaisit varovaisesti kantaa sen kuopan sisältävän lasin töihin ja näyttää sen johtajalle "Kukas nyt on ansainnut palkankorotuksen, häh?!". Viimeisenä lomarutiinina vielä aamupalapöydässä tarkistin Veikkauksen pelitilin, josko se lottopotti olisi tarttunut haaviin ja saisin viime hetken pelastuksen. Sekään onki ei ollut ottava...eli ei kun töihin vaan.

Loman jälkeen ensimmäinen päivä täytyy osata ottaa iisisti. Jos lähdet liian kovalla tahdilla liikkeelle, niin lopputulos on, että puolenpäivän jälkeen olet aivan poikki. Työt jäävät tekemättä ja tunnet itsesi täysin nollaksi. Koko loman aikana kerätty energiavarasto valuisi viemäristä alas jo ensimmäisenä päivänä ja vain sen takia, että läksit liikkeelle kasisatasen taktiikalla kymppitonnin juoksuun. Hätähousut miettivätkin iltapäiväkahvin aikaan jo sitä, että toteutuuko Väyrysen ennustus ja vitutukseen voi todellakin kuolla. Hätäily ei kannata, uskokaa pois te työnarkomaanit!

Jos taas osaa ensimmäisen päivän ottaa sopivan rennolla otteella, niin töihin syttyy uudelleen. Täytyy jotenkin vakuuttaa kropalle ja mielelle, että sitä ollaan oikeassa paikassa ja loma on nyt todellakin taaksejäänyttä elämää. Nytkin tutkiskelin rauhassa ensin sähköpostin ja sen jälkeen lähdin aamukahville kyselemään kahvipossen kuulumiset. Parissa viikossa ehtii tulla melkoinen määrä sosiaalista vajetta ja työkavereita oli vähän ikävä. Onneksi paikkaani kahvipöydässä ei oltu varastettu, vaikka kyselyjä on luultavasti ollutkin.

Kun sosiaalinen elämä oli järjestyksessä, niin oli aika kohdata todelliset koitokset. Ensimmäisenä järjestelin kalenterin ajantasalle. Maanantaina viimeistään on hyvä tietää, missä päin valtakuntaa meinaa loppuviikon viettää. Nyt ei kalenteri tuonut mitään yllätyksiä, vaan ensimmäisen viikon sain tehdä kuukaudenvaihteeseen liittyviä juttuja (joita kyllä riittää....).

Ennen lounasta aloin ihmetellä, kuinka hiljaista oli. Tsekkasin vielä kerran, ettei sähköpostissa ollut mitään erikoista ja totesin, että välipäivien aikana hommat oli hoidettu paremmin kuin hyvin. Mielessäni kiitin sijaisia, jotka hommia olivat hoitamassa. Kun jättää oikeat ihmiset oikeaan paikkaan, niin saa itse loman jälkeen lentävän lähdön.

Nyt parin läpikahlatun päivän jälkeen olen päässyt taas rytmiin kiinni ja töissä on loppujen lopuksi aika hiton hyvä fiilis. Mieli on täynnä uusia ideoita ja tuntuu, että tekemisen entinen tahti on saavutettu jopa odotettua nopeammin. Kiidän työelämän ulottuvuuksissa kuin tähtilaiva Enterprise.

Ja sitten pienten lasten vanhemmille loppuun yksi hyvä kasvatusvinkki.
Kun opetatte lapsille noita jouluperinteitä, niin muistakaa opettaa myös se, että joululla on  päätepiste. Meillä tuli melkoinen hässäkkä, kun pienin heräsi joulun jälkeen ja alkoi kyselemään joulukalenterin perään. Itku ja huutohan siinä tuli, kun koetimme selittää, että ei se joulukalenteri jatku ikuisesti, vaan se viimeinen avattu luukku todellakin tarkoittaa, että seuraavan kerran kalentereita availlaan vasta vuoden päästä. Syyttäisin tästä kyllä meitä opettajia, enkä suinkaan kolmevuotiasta oppilasta.