Blogit.fi

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 3 - autionsaaren elokuvat


Otetaanpä väliin hieman keveämpää viihdettä. Eräs all-time-favourite kirjojani on Robinson Crusoe. Autiolle saarelle joutuneen miekkosen tarina kestää yllättävän hyvin aikaa ja on täysin käyttökelpoinen vielä edelleenkin. Kirja sisältää hienoa käytäntöpohjaista elämänfilosofiaa siitä, kuinka ihminen tulee itsensä kanssa toimeen, kun on pakko ja kuinka yksin voi sopeutua ja rakentaa ympäristön mieleisekseen silloin, kun vaihtoehdot ovat vähissä. Autionsaaren Robinson ei jäänyt murehtimaan yksinäisyyttään tai itkemään kohtalonsa kurjuutta, vaan alkoi rakentaa saaresta omansa näköistä ja päätti surkuttelun ja pelastumisen sijasta muokata saaren itselleen mukavaksi asuinpaikaksi. 

Meistä varmaan jokainen on pelannut autiosaari-pelejä, joissa kaksin tai porukalla mietitään, mitä tai ketä ottaisi mukaan autiolle saarelle. On hämmästyttävää, kuinka erilaisia vaihtoehtoja eri ihmisillä on samaan ongelmaan. Kumppanista tai kavereista oppii paljon uutta, kun pohtii omia mielihalujaan ja vertaa niitä toisen vaihtoehtoihin. Meilläkin on vaimon kanssa hieman toisistaan eroava elokuvamaku. Jos kumpikin ottaisi autiolle saarelle viisi elokuvaa, niin ehkä kaksi olisi samaa.

Minusta on paikallaan ottaa tähänkin viiden kohdan tarinaan yksi aution saaren juttu.

Mitkä viisi elokuvaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Lähtötilanne on siis sellainen, että Silja Symphony on ajanut karille ja olet ainoa selviytynyt, joka on ajautunut Viron rannikolla olevalle autiolle saarelle. Saari on vanha Neuvostoliiton ohjustukikohta, jota ei näy kartoissa, eikä sen ohitse kulje muita venereittejä kuin vanha pirtun salakuljetusreitti, jota ei Viron halvan tuotiviinan vuoksi tarvitse enää kukaan. Kun astelet saaren rantoja myöten, niin löydät vanhan päivystäjän kopin, jossa on edelleen toimivat televisio ja DVD-soitin (mikä ihana yllätys!). Mitkä viisi elokuvaa toivoisit löytäväsi repustasi juuri tuolla hetkellä?

Oma settini koostuisi monenlaisista elokuvista. Joukossa pitäisi olla hieman toimintaa, hieman kevyempää viihdettä, ehkä jotain vakavampaa. Haluaisin, että elokuvista löytyisi hyvää viihdettä kaikkiin fiiliksiin. Oletettavaa on, että autiolla saarella kuitenkin aika käy toisinaan pitkäksi. Ainoat, mitkä varmasti jättäisin pois, ovat kauhuelokuvat ja lasten elokuvat. Kauhusta en tykkää yhtään, eikä autiolla saarella Ti Ti Nalle tanssisi tai Puuha Pete korjaisi yhtään mitään. Ja kaikki omat valintani ovat sellaisia, jotka on tehty vähintään muutamia vuosia sitten. Viime vuosien tulokkaista eivät aikaa kestä kuin James Bondit, jotka paranevat vielä vanhetessaankin ja Quentin Tarantinon westernit, jotka on tehty vanhanaikasella fiiliksellä.


Katson joitakin elokuvia lähes joka vuosi vähintään kerran. Sitten on sellaisia elokuvasarjoja, joita voisi katsoa melkein aina (Kummisedät, James Bondit). On taito tehdä elokuva, jonka vetovoima kestää aikaa ja kulutusta. Minusta hyvän elokuvan tae ovat uskottavat pääosan esittäjät sekä tarina, josta voi löytää jokaisella katselukerralla jotain uutta.Ja eräs minuun vetoava tekijä on pääosanesittäjien välinen kemia, joka huokuu tekemisen läpi.

Jokainen tekee valinnat omista lähtökohdistaan. Yksi tuijottaa elokuvan ohjaajaa, koska nimi takaa hyvää viihdettä, kun toinen taas katsoo pääosan esittäjiä, koska voi samaistua johonkin tai ihailee näyttelijää fanitukseen saakka. Itse katson elokuvia enemmän näyttelijöiden kuin vaikka ohjaajien kautta. Pidän paljon esimerkiksi Daniel Craigista ja Russel Crowesta, mutta ehkä enemmän heidän rooliensa kautta (James Bond ja Galdiaattori). On myös näyttelijöitä, joiden kaikki elokuvat voisin katsoa (ja olen suurimman osan katsonutkin), kuten Clint Eastwood, Brad Pitt ja Tom Sizemoore (Pelastakaa sotamies Ryan ja Isku Mogadishuun) sekä hauskemmalla puolella Hugh Grant.  Jos saisin itse olla näyttelijä, niin olisin todennäköisesti juuri Hugh Grant, koska hän on kaikissa rooleissaan sellainen hyväntahtoinen tohelo, joka lopulta saa asiat luistamaan.

Mutta pidemmittä puheitta viisikkoon

1) Sukellusvene U-96 (Das Boot)

Olen saattanut muutamaan kertaan jo mainitakin, että olen armoton sotahistorin harrastaja ja lukija. Sen takia tähänkin viisikkoon osuu kaksi sotaelokuvaa, joista toinen on sukellusveneklassikko Das Boot.


Kovaa kamppailua kävin tästä itseni kanssa, koska tarjolla olivat myös Pelastakaa sotamies Ryan, Isku Mogadishuun tai 2014 ilmestynyt Fury. Mutta U-96 vetää eniten puoleensa sen vuoksi, että se on kestänyt aikaa kaikkein parhaiten. Elokuvan näyttelijöistä kukaan ei ole Saksan ulkopuolella kovinkaan tunnettu. Koko elokuva on saksalaisten tekemä, jolloin näyttelijät ovat valtavirran ulkopuolelta. Myös elokuvan saksan kieli tekee siitä erilaisen kuin muut. Koska näyttelijät ja outo kieli eivät puhu elokuvan puolesta, niin vetovoima tulee loistavasta tarinasta, uskottavasta näyttelijätyöstä sekä tietystä realistisesta rosoisuudesta tuotannossa. Filmauksesta puuttuu se tähtilipun liiallinen kiilto. Olen lukenut kohtalaisen monta sukellusvenesodasta kertovaa kirjaa ja niiden perusteella tämä elokuva vastaa todellisuutta tarkasti.

Tähän elokuvaan palaan silloin tällöin, kun vietän yksinäistä poikamiesiltaa (meidän perheessä tätä eivät muut kestäisi puolta tuntia pidempään). Lasi saksalaista vehnäolutta ja kunnon sotapornoa. Kun tuttu tunnusmusiikki alkaa soida, niin olen valmis sotaan.

2) Talvisota

Jatkan vielä tätä sotateemaa, niin saadaan se käsiteltyä pois. Tuntematon sotilas on klassikko isolla K:lla, mutta minulle Talvisota on suomalaisten sotaelokuvien ykkönen. Tähänkin liittyy tarina.

Talvisota on ilmestynyt vuonna 1989, jolloin talvisodan alkamisesta oli kulunut viisikymmentä vuotta. Sen kunniaksi elokuvaa esitettiin koululaisille ilmaiseksi ja meidänkin luokka kävi katsomassa elokuvan Joensuulaisessa Aallottaressa (olimme siis 14-vuotiaita!). Tänä päivänä moisesta joutuisi koko koulu vankilaan aina rehtoria ja koulutoimenjohtajaa myöten, mutta meille kokemus oli päätähuimaava. Ja tuosta hetkestä alkaen on elokuva kuulunut suosikkeihini. Se tykkien jyly elokuvateatterin äänentoistolla on jotain, mitä ei tinnitukseltaan voi unohtaa. Olenkin toivonut, että elokuva tulisi joskus uusintakierrokselle elokuvateattereihin, mutta ei ole näkynyt.

Miksi ottaisin tämän mukaan autiolle saarelle?

Minut tarina vie mennessään. Elokuva on tarina sodasta, mutta myös miesten kasvukertomus. Aihe on tietenkin meille suomalaisille herkkä ja jokainen koulunsa käynyt tuntee talvisodan ihmeen. Talvisota-elokuvassa se tarina on aika hienosti kerrottu. Ja sotahistoriaa vähänkään tunteville sieltä on bongattavissa hyvin loppuunajateltuja yksityiskohtia.

Ja onhan se hauskaa nähdä nykyisiä vanhemman kaartin näyttelijöitä nuorina poikina (Taneli Mäkelä, Esko Kovero, Martti Suosalo, Antti Raivio). Käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin romaaniin. Kirjaa en ole koskaan lukenut, enkä varmaan lue. Haluan pitää illusion tarinan täydellisestä filmatisoinnista.

Ja näiden rymistelyleffojen jälkeen on aika siirtyä vähän iisimmän menon pariin....

3) Up in the air

"Up in the air" kertoo miehestä, joka matkustaa paikasta toiseen irtisanomassa ihmisiä ja tekemässä vaikeita yrityssaneerauksia. Siinä sivussa mies toteuttaa intohimoaan pitämällä luentoja siitä, mitä ihmisellä pitäisi olla oman elämänsä repussa. Mies on saavuttamassa juuri yhtä tavoitettaan lentomailien suhteen, kun työssä sekä yksityiselämässä alkaa tapahtua kaikenlaista.

Elokuvan pääosissa ovat George Clooney sekä Vera Farmiga. Elokuvan viehätys perustuu juuri noiden kahden kemialle. Kun nämä pääosan esittäjät kohtaavat, niin alan joka kerta seurata, kuinka heidän kahden tarinansa etenee - vaikka tiedänkin lopputuloksen. Ja lopputulos ei suinkaan ole niin ennalta-arvattava kuin luulisi. Tämä maagisuus on vähän samaa luokkaa kuin yhdessä toisessa suosikissani Sliding doorsissa.

Ja George Clooney. Siinä on mies, jolle voin avoimesti tunnustaa olevani kateellinen. Hänessä on karismaa, komeutta ja taitoa näytellä. Hänhän on kuin myöhempien aikojen Clint Eastwood - hieman eleetön, mutta niin itsevarma. Jos vaimoni jonain päivänä ilmoittaisi, että karkaa George Clooneyn matkaan, niin todennäköisesti en olisi edes vihainen - ainoastaan to-del-la kateellinen.

Teille, jotka ette ole elokuvaa koskaan katsoneet, niin ehdottomasti vuokraamaan/varastamaan/ostamaan tai muuten hankkimaan ko. leffa katsottavaksi ja katsokaa hyvien eväiden kera ja ihan kaikessa rauhassa.

4) Neljät häät ja yhdet hautajaiset

 Neljät häät ja yhdet hautajaiset on minun settini ainoa vähän hauskempi elokuva. Minulle tarinan viehätys perustuu taas kerran pääparin väliseen kemiaan. Saako Hugh Grant lopulta unelmiensa naisen? Tykkään Andie MacDowellista etenkin tässä elokuvassa (vaikkei hän Hugh Grantin parina Julia Robertsia päihitäkään!). Ja tässäkin hauskaa on nähdä tuttuja näyttelijöitä nuorena (Grant, MacDowell ja Mr. Bean Rowan Atkinson). Tarina on yhtä aikaa hauska ja hieman traaginen. Tämä on niitä elokuvia, joihin on yritetty saada kaikkea - ja jopa onnistuttu! Voin katsoa tämän elokuvan helposti kerran vuodessa (vaikka se jostain syystä näytti meidän hyllystä puuttuvankin!)

Tämän elokuvan kanssa paikasta autionsaaren elokuvana taisteli kovaa Notting Hill ja Tom Cruisen Cocktail tai miksei kotimaisista elokuvista Pitkä kuuma kesä tai Keisarikunta. Mutta klassikko on klassikko.

5) Hiljaiset sillat

Paras jää aina viimeiseksi. Jostain syystä olen kiintynyt Clint Eastwoodin tähdittämään Hiljaisiin siltoihin. Niin kummallista kuin se onkin, niin elokuvan tarina kaappaa pikkuhiljaa matkaansa. Alussa tarina on kiedottu niin kummalliseksi, että kestää hieman aikaa ennen kuin elokuvaan pääsee sisään. Mutta kun olet tukevasti rattailla, niin juoni vie mukanaan niin, että loppua alkaa odottaa jo hyvissä ajoin. Ei siis sen takia, että elokuvan toivoisi loppuvan, vaan siksi, että haluaa tietää, mitä päähenkilöille lopulta käy.

Elokuvan tarinahan on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Elokuvan teemana on menetetty rakkaus ja pako avioliitosta, jossa on pakko olla, mutta joka ei todellisuudessa toimi. Mutta koska tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle, niin tuo ajankohtaisuus jotenkin vielä enemmän alleviivautuu. Syntyy hienoa kontrastia, kun 60-luvun kulisseissa puhutaan petoksesta ja käsiin kuivuneesta avioliitosta.

Sanomattakin lienee selvää, että pidän elokuvasta Clint Eastwoodin takia. Pidän Clintin elokuvista laidasta laitaan ja kyseessä on todella ikuinen ja muuntautumiskykyinen kaveri. Sama kaveri, joka on nuorena Harry Callahan, voi vanhana olla vielä todella uskottavasti Gran Torinon Walt Kowalski tai muuntua likaisesta Harrystä Hiljaisten siltojen valokuvaajaksi. Hiljaisten siltojen kanssa tästä paikasta kamppailikin juuri Gran Torino tai ikiklassikko Casablanca.

Ainoa ongelma tässä elokuvassa ja autiossa saaressa onkin se, että tämä on niitä elokuvia, joita ei pitäisi katsoa yksin, vaan juuri "hänen" kanssaan. Yksin katsellessa saattaisi tulla jopa sivistystä ikävä.

Näillä eväillä minä pärjäisin autiolla saarella ainakin jonkin aikaa. Totta kai aika kävisi pitkäksi tasokkaasta viihteestä huolimatta, mutta ehkä nämä viisi elokuvaa hieman ehkäisisivät pahinta tylsistymistä. Mitkä olisivat sinun suosikkisi autiolle saarelle?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!