Kasvattaminen on elämän tehtävistä vaikein ja jopa mahdoton. Siinä täydellisen onnistumisen todennäköisyys on samaa luokkaa suomalaisen kestävyysjuoksijan olympiamenestyksen kanssa eli vahinkoja sattuu ja harjoittelemalla voi tuloksia parantaa (mutta dopingiin ei kannata sortua, koska siitä jää aina kiinni!). Sen takia lapsiakin kannattaa tehdä useampia. Jos ensimmäisestä tulee itseni kaltainen harjoituskappale, niin seuraavien kanssa voi olla jo vähän viisaampi.
Joitain asioita kasvatuksesta oppii ja toisia ei opi koskaan. Ainoa, minkä varmasti tiedän on, että kahta samanlaista päivää ei lasten kanssa tule ja kaikkea ei voi oppia koskaan. Se on yhtä aikaa lasten kanssa elämisen hienous ja kauheus.
Panos-tuotos -ajattelu ei sovi lapsiperheeseen milloinkaan. Syyt lasten hankkimiseen ja niiden kanssa olemiseen löytyvät useimiten jostain muualta kuin talous- tai järkisyistä. Joskus vaimon kanssa ihmettelimme tuttavaperheitä, joilla on vielä meitäkin enemmän lapsia, että kuinka he jaksavat, mutta ei niitä syitä voi toinen koskaan ymmärtääkään. Joku perhe täyttyy yhdestä lapsesta, kun toiseen perheeseen mahtuu vaikka viisi tai viisitoista lasta.
Lapsettomat saattavat ihmetellä joskus, kuinka vanhemmat ihastelevat potassa makaavaa kakkaa tai kolmesta viivasta koostuvaa piirustusta. Kyllä - se ihastelu on 100% aitoa ja se johtuu siitä, että noiden asioiden eteen on saatettu tehdä tuntitolkulla töitä ja kovan työn antamista tuloksista täytyy osata olla myös ylpeä.
Ehkä löysin kuitenkin jotain universaaleja totuuksia myös lasten kasvatukseen liittyen - ohessa viikon viisikkko.
1) Kasvata lapsesta vahvempi ja viisaampi kuin itse olet
Jossain vaiheessa lapsistamme tulee meitä viisaampia. Kaikille vanhemmille koittaa se päivä, jolloin he joutuvat pyytämään tietokoneen päivittämisessä apua tai kyselevät lapsilta maailman tuoreimmista trendeistä. Jos ihmiset eivät kehittyisi sukupolvi toisensa jälkeen, niin maailma ei menisi eteenpäin.
Minulle tuo on aina ollut hiukka vaikea paikka. On haastavaa hyväksyä, että lapsi painelee ohi lenkkipolulla, kaukalossa tai ATK:ssa, mutta siihenkin tottuu. Nyt osaan olla jo ylpeä lapsista, jotka menevät taidollisesti omassa luokassaan ja menestyvät myös oman ikäisiinsä verrattuna. Ja ehkä se hieman keventää myös sydäntä, kun huomaa, että lapset pärjäävät.
Lapsi ei ole sinun kuvasi tai haaveidesi ruumiillistuma
Etenkin pelikentillä näkee lapsia, joita vanhemmat puskevat eteenpäin vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsen oma kiilto peliin on silmistä jo kadonnut. Lapsesta ei koskaan pitäisi tehdä sitä NHL-pelaajaa, jota isästäkään ei tullut tai lasta ei pitäisi asettaa väkisin siihen kouluputkeen, jonka vanhemmat näkevät parhaaksi. Lasta täytyy ohjata, mutta se ohjaaminen tulisi tehdä lapsen ehdoilla. Maailma saattaisi olla kovin vittumainen paikka elää, jos se olisi täynnä vanhempien toiveita noudattaneita lääkäri-lakimies-ekonomeja, eikä kukaan keskittyisi siihen, että eläisi ihan vaan onnellista elämää. Suurin osa onnellisista aikuisista tulee niistä lapsista, joita vanhemmat ovat kannustaneet jahtaamaan omaa intohimoaan ja sallineet myös sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ehkä olleet vanhempien mielessä. Samoin mustan kiven alta löytyy huonoja esimerkkejä niistä lapsista, joita on liikaa painettu vanhempien haaveiden perässä.
2) Salli lapsen tehdä omat virheensä
Vanhempi, joka kolaa kaikki elämän asettamat esteet lapsensa edestä, tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että lapselle. Jossain vaiheessa jokaiselle lapselle tulee vastaan hetki, jolloin omasta elämästä on otettava vastuu. Ja mitä nuorempana tuohon vastuuseen koulii sitä paremmin lapset pärjäävät lopulta omillaan.
Etenkin tämän päivän äideillä on tapana ennaltaehkäistä kaikki mahdolliset ongelmat pois lapsen tieltä niin, että lapsi saisi höyhenen lailla kulkea huolista vapaana ja huolettomana. Kuinka noille lapsille käy siinä vaiheessa, kun on aika lennähtää höyhenenkeveästi omaan elämään ja omiin huoliin? Jos kotona ei ole opetettu selviämisen eväitä, niin eivät ne itsestään kasva. Parhaassa tapauksessa lapsi jää ikuisesti riippuvaiseksi äidin kaikenkolaavasta avusta, eikä opi elämään omillaan. Tai sitten poika jää aikuisenakin makaamaan synnyinkotinsa peränurkkiin vanhempiensa riesaksi.
Itse olen niin sanotun vapaan kasvatuksen tuotos. Kotona oli paljon sallivat rajat ja pitkälle oma vapaus tehdä asiat mieleni mukaan. Oli minun pelastukseni, että minua kiinnosti lukeminen, oppiminen ja koulunkäynti. Ilman tuota kiinnostusta, olisi minun luonteellani tie saattanut olla...no hieman erilainen. Kun katsoo osumia, joita olen elämässäni ottanut vielä aikuisiällä, niin nuoressa ihmisessä lopputulos olisi saattanut olla paljon fataalimpi.
Vapaan kasvatuksen yksi lopputulos oli myös se, että omat ongelmansa ratkaisi itse ja oppi tulemaan toimeen omillaan. Minuun syntyi heti lukion jälkeen mahdoton palo päästä pois kotikaupungista ja opiskelu onneksi mahdollisti sen. Siirtymä kotoa pois ei minuun tehnytkään isoa lovea huomio- ja rakkausvajeeseen Aika äkkiä elämä uudessa kotikaupungissa asettui jonkinlaisiin uomiin.
3) Älä anna periksi
Tähän ohjeeseen sisältyy kaksi viisautta.
Toisaalta usko lapseen ja hänen tulevaisuuteensa ei saa koskaan horjua. Vaikka lapset välillä mokaavat ja tuntuu, ettei lapsesta tule mitään, niin häneen on luotettava ja uskottava, että jossain vaiheessa asiat kääntyvät parempaan. On aikuisen tehtävä valaa lapseen koko ajan itseluottamusta ja uskoa omaan itseen - ja vielä isolla lapiolla!
Tämä on niitä viisauksia, jotka tulevat teini-ikäisten kanssa kovaan käyttöön. Teinit koettelevat vanhempiensa hermoja ja uskoa joka päivä. Välillä tuntuu, että teini irtaantuu vanhempiensa otteesta liian aikaisin ja liian nopeasti. Me vanhemmat emme yksinkertaisesti ymmärrä, mitä lapsen päässä liikkuu. Tuolloin on pakko vain luottaa siihen, että aiemmassa elämässä annetut neuvot ja opit ovat edelleen siellä raivoavan ja myrskyävän lapsen pään sisällä ja ohjaavat laivan jossain kohtaa oikeaan uomaan. Jos äitien synti äsken oli tuo liiallinen kolaaminen, niin tämä uskon loppumattomuus on kiistatta äitien vahvuus, jossa isät eivät pärjää. Isät olisivat monesti valmiimpia antamaan helpommin periksi, kun taas äitien loputon kärsivällisyys pelastaa tilanteet himaan.
Toisaalta taas kun elää taloudessa, joka sisältää yhtä aikaa teini-, uhma- ja keski-ikäisen naisen, niin oppii siihen, että toisen tahdolle ei aina saa antaa periksi. Olen sivusta kuunnellut tuntien mittaista tahtojen taistelua, jossa periaatteet ottavat mittaa toisistaan. Vastapuolilla ovat järjen ääntä edustava keski-ikäinen ja toisessa nurkkauksessa nyrkkeilee kaikentietävä visionäärinen teini-ikäinen. Taistelussa harvoin sovelletaan minkään henkisen nyrkkeilyn liiton sääntöjä tai mitään työehtosopimusta. Peli on koko ajan kovaa, eikä koskaan reilua. Mutta mikä parasta, niin nuo eivät koskaan pääty ratkaisemattomaan tai mene edes rankkareille. Voittaja selviää lopulta joka kerta. On hetkiä, jolloin olen vaimostani valtavan ylpeä ja niistä yksi ovat noiden kamppailuiden suvereenit voitot, jotka on hankittu puhtaalla sisulla ja peräänantamattomuudella. Taito, joka minulla on paljon heikompi.
Olen huomannut yksinkertaisen totuuden, että jos lapselle annat periksi tänään, niin huomenna se yhden kerran poikkeus on muuttunut jo säännöksi. Lapset ovat lakimiehiä ja luottamusmiehiä satoja kertoja ovelampia silloin, kun he haluavat jotain etuuksia tai myönnytyksiä. Niiden eteen ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain, aina pienestä huijauksesta jättivalheeseen ja periaatteiden polttamiseen saakka. Ja minä olen kyllä aina osannut arvostaa hyvää ja keksiliästä yritystä päästä omiin, hullumpiinkin, päämääriin - vaikka lopputulos onkin se, että kurja vanhanaikainen ja kaikinpuolin mistään ymmärtämätön vanhempi tuon äkillisen idena tyrmää ja ampuu alas samalla nuolella.
Onneksi voi aina sanoa, että pettymykset kasvattavat. Siis en suosittele antamaan liian helpolla periksi, enkä varsinkaan niissä asioissa, jotka varmasti tietää turmiollisiksi (huumeet, alkoholi, liian vanhat ja epämääräiset poika- / tyttöystävät, huonomaineiset kaverit, kotoa pois muutto teini-ikäisenä, yön viettäminen paikallisella ostarilla, pään lävistäminen ohimoiden kohdalta ja koko vartalon kokoinen tribaalitatuointi noin aluksi). Aikuisen tehtävä on olla aikuinen niin kauan, kunnes lapsi on kypsä kantamaan vastuut teoistaan ja omista asioistaan.
Eivätkä ne rajat ja säännöt sitä lasta riko. Enemmän rikkinäisiä lapsia tulee niistä kodeista, joissa sääntöjä ja rajoja sekä sitä kautta sitä välittämistä ei ole. Synkimmän mielensä pimeimmässä sopukassa lapsikin tajuaa, että säännöt kertovat siitä, että aikuinen välittää ja suojelee.
4) Jokainen lapsi on erilainen
Elämän suurin mysteeri on se, kuinka samoista aineksista tehdyistä lapsista tulee niin erilaisia. Lapseen käytetään vain kahta ainesosaa - puolet äitiä ja puolet isää. Ja silti noista ainesosista saadaan niin erilaisia sekoituksia, ettei niihin koskaan päde samat lainalaisuudet. Jos tämä tapahtuisi elintarviketeollisuudessa, niin firmaa uhkaisi konkurssi alta aikayksikön. Olisi paakarin painajainen hoitaa leipomoa, jossa kahden ainesosan tuotteista saataisiin joka päivä eri näköistä ja makuista pullaa.
Juuri, kun luulit oppineesi, mitä uhmaikä tarkoittaa, niin siihen samaan ikään astuu toinen lapsi, joka käyttäytyy samoissa tilanteissa aivan päinvastoin. Ja sama pätee murrosikään. Sen jekkuja ja jippoja ei kukaan täysin opi, eikä voikaan oppia - niitä pitää vain oppia sietämään. Ne asiat, jotka olivat ensimmäiselle helppoja, ovatkin toiselle juuri maailman vaikeimmat. Ja ikäkausien ennustettavuus on pohjois-Korean ydinaseohjelman toimivuuden luokkaa. Mutta kyllä lasten hienous piilee juuri siinä, että he ovat yksilöitä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja jokaisessa lapsessa piilee juuri se oma potentiaalinsa. Erilaisista lapsista kasvaa erilaisia aikuisia ja siitä muodostuu tämä monimutkainen maailmamme.
Koska jokainen lapsi on yksilö, niin heitä pitäisi osata myös kohdella yksilönä. On aikuisen viisautta osata ottaa huomioon kunkin sisaruksen erilaisuus ja kohdella heitä omalla tavallaan. Mietin monesti, miten opettajat oikein pärjäävät luokissa, joissa on kaksikymmentä eri persoonaa. On selvää, ettei jokaiselle voi puhua yksilöllisesti tai ottaa huomioon jokaisen erityispiirteitä, mutta jotkin sävelet ne on luokkaankin luotava. Olette te kansankynttilät tavallisen taitavia!
5) Jokainen vanhempi epäonnistuu (ja onnistuu)
Vanhemmuus on maailman epäkiitollisin ammatti. Siinä on suorituksiin nähden heikoin palkka, kurjimmat työajat ja varmasti vaativimmat asiakkaat. Myös työn sisältämät kannustimet ovat kohtalaisen heikkoja. Parhaimmillaan siitä, että olet uhrannut lapselle aikaa, vaivaa ja rahaa, saat kiitokseksi pari v-sanalla ryyditettyä lausetta ja olankohautuksen silmien pyörityksellä vauhditettuna. Siinäpä bonusta.
Varmaan juuri tuosta syystä mikään ay-liike ei ole neuvotellut kotiäideille ja -isille mitään työehtosopimusta. Jos ammattia eivät koske mitkään säännöt, niin mitenkä noille olemattomille säännöille voisi tehdä jotain rajoja?!
Ja sitä paitsi työehtosopimuksen solmiminen olisi muutenkin mahdoton tehtävä, sillä vanhemmuus itsessään rikkoo jo niin montaa lakia, alkaen työaika- ja vuosilomalaista. Lisäksi jokainen vanhempi joutuu "urallaan" ainakin kiristämään, uhkaamaan ja mahdollisesti jopa sortumaan pieniin petoksiin esimerkiksi pientä lasta syöttäessään tai teinin kanssa kotiintulosäännöistä sopiessaan.
Vaikka naapurin tai sukulaisten lapset näyttävät joskus omiamme paremmin kasvatetuilta, niin todellisuus on, että täydellistä vanhempaa, tai perhettä, ei ole olemassakaan. Jokainen epäonnistuu joskus. Teemme virheitä, mutta toivottavasti niiden motiivi on oikea - eli saada lasta kasvamaan tai menemään eteenpäin. Ja kasvatukseen pätee sama kuin muuhunkin elämään - epäonnistumisiin ei saa jäädä vellomaan, vaan niiden tarkoitus on antaa meille opetuksia, joilla suoritamme hommat seuraavalla kerralla hieman paremmin.
Ja lopuksi vielä yksi vanhemmuuden huono puoli. Vaikka teet kuinka lujasti töitä ja parhaasi lapsen kasvamisen eteen, niin ne tulokset näkyvät lopulta vasta silloin, kun näet aikuiseksi kasvaneen lapsen elävän omillaan ja pärjäävän. Ja jos jotain bonusta kaipaat, niin ehkä Luoja suo sinun jonain päivänä näkevän sen, kun lapsesi taistelee verisesti periaatteista oman teini-ikäisen lapsensa kanssa. Tiedän nimittäin, että isäni on pilvenreunalla saanut jo muutamat hyvät naurut seuratessaan perheemme kasvatustaivalta. Joskus oikein hiljaisina hetkinä kuulen yläkerrasta hiljaa kaikuvat sanat "siitä sait".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!