Viiskertaaviis osa 5 - viisi parasta asiaa keski-iässä

Välillä eksyn tästä blogin perusaiheesta eli keski-ikäisyydestä ja sen eri olomuodoista. Tähän viiden kohdan listalle on siis paikallaan laittaa yksi keski-ikäisyyttä kuvaava lista. 


Keski-ikä näyttäytyy ulospäin harmaana ja hankalana ikänä - vähän niin kuin aikuisten murrosikänä. Se on ulkoiselta habitukseltaan vähän harmaa, nuhjuinen ja joskus kovin ikävä. Keski-ikäiset luopuvat unelmistaan hypätessään urapyörään ja lasten tuomiin ruuhkavuosiin. He kulkevat samoissa vaatteissa vuodesta toiseen ja kantavat automarketista sitä samaa ikuista sika-nautaa ja broilerin koipi-reittä. Ei perkele - se ei ole koko kuva, eikä totuus!

Keski-ikäisyyden puolivirallisena sanansaattajana on suoranainen velvollisuuteni löytää keski-iästä positiivisia ja iloisia asioita. Ohessa siis viisi asiaa, miksi keski-ikä on hyvä ikä:

1) Elämänkokemus ja viisaus

Keski-ikäiset ovat siinä iässä, että heillä alkaa olla elämää yhtä paljon takana kuin edessä. Siis neljäänkymmeneen vuoteen on kerätty jonkinlainen kokemuspankki ja tuosta pankista on hyvä ottaa myös talletuksia ulos.


Minä ainakin tiedän tänä päivänä aika hiton paljon enemmän kuin parikymppisenä, mutta toisaalta en vielä ole saavuttanut putoushahmo Aino Inkeri Ankeisen tasoista katkeruutta elämälle. Näen elämässä mahdottoman paljon potentiaalia ja asioita, jotka täytyy tehdä ja nähdä. Katson elämässä enemmän eteen- kuin taaksepäin. Elämässä peruutuspeilin kautta ajaminen on suunnilleen yhtä hyödyllistä ja järkevää kuin autollakin.

Elämää osaa myös arvioida riittävän kriittisesti. Mihinkään ääliömäisyyksiin ei ihan helpolla lähde mukaan. Toisaalta taas ei ole liian varovainen, jotta ei uskaltaisi tarttua tilaisuuteen kun sellainen ovelle koputtaa. Oma sokeapisteeni on ehkä siinä, että aina ei tajua noita tilaisuuksia. Sitä miettii, että elämässä kaipaa "jotain uutta", mutta toisaalta taas ei tiedä tai ymmärrä, missä ne "jotkin uudet" jutut ovat.

2) Keski-ikäinen ei häpeä!

Huomasin eräänä päivänä, että olin lähdössä ruokakauppaan siten, että päällä olivat collegehousut ja jalassa Kuomat, joiden varret oli vedetty lahkeiden päälle. Takkina oli "joku hyllystä löytynyt" ja ulkoasu siis....no keski-ikäinen. Ohitsekiitävän sekunnin mietin, että näytän samalta kuin isäni kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kohautin olkapäitäni ja lähdin kauppaan. En minä muita varten pukeudu, vaan omaa mukavuuttani varten.

Keski-ikäistä ei hävetä juuri mikään. Itselleni vapauttavin kokemus aikuisella iällä on ollut se, kun tajusin, etten välitä muiden ihmisten mielipiteistä tuon taivaallista. Elämää eletään itseä, eikä muita, varten ja se tarkoittaa, että tuo elämä on suoritettava sellaisin arvosanoin, että peili kiittää. Peili onkin keski-ikäisen ainoa sovelias kriitikko. Minulla tuon asian tajuamiseen meni melkein neljäkymmentä vuotta. Toiset oppivat läksynsä nopeammin ja elävätkin ehkä astetta kreisimmän nuoruden.

Me keski-ikäiset olemme juuri sitä porukkaa, joka laulaa karaokessa sydämensä kyllyydestä aikuista naista ja Mombasaa ja me olemme niitä, joille pukeutumisessa käytännöllisyys ajaa aina ulkonäön ohi. Tuskin näet keski-ikäistä kulkemassa talvipakkasella nilkat paljaana ilman pipoa, mutta teini-ikäisille kyseinen pukeutumismuoto on univormuun verrattava joukkotyperyyden ilmentymä. Keski-ikäinen hakee elämän mäkihypyssä enemmän pituus- kuin tyylipisteitä.

3) Olemme valmiimpia kohtaamaan epäonnistumisia ja pettymyksiä

Kun on aikuista elämää nähnyt parikymmenä vuotta, niin siihen on jokaiselle mahtunut jonkinlaisia kolhuja ja epäonnistumisia. On ehdittyä eroamaan, näkemään työttymyyttä ja konkursseja. Osa on nähnyt vakavampiakin sairauksia ja kokenut terveyden kannalta hankalia hetkiä. Melkein jokaiselta on kuollut joku läheinen ystävä tai sukulainen ja elämän realiteeteista on saanut mojovia iskuja kummallekin korvalliselle.


Tuo kaikki on kuitenkin valmistanut meitä siihen, että osaamme kohdata epäonnistumisia ja takaiskuja entistä paremmin. Suurimmalla osalla meistä luonne on kuin aapasuolla kasvava vaivaiskoivu. Varreltaan vähäinen, mutta säätä kestävä - runko saattaa taipua ja natista, mutta katkea se ei millään.

Itse olen kokenut yllämainituista elämän perushaitoista suurimman osan. Nyt huomaan, että se on opettanut suhtautumaan elämään suurella kunnioituksella. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että silmät avautuvat ja pääsen omin avuin sängystä ylös  (en tosin ähkäisemättä ja yhdellä loikalla). Olen kiitollinen siitä, että ympärillä on lauma terveitä lapsia ja perhe, jota näkee joskus jopa saman pöydän ääressä. En myöskään taivu elämän ongelmien alle. Jos elämä antaa kaksi lapiollista, niin niistä toinen sisältää kaikilla meillä paskaa - mutta se toinen lapiollinen ei. Ja vaikka välillä elämä tuntuu hankalalta ja työläältä, niin se on ohimenevää. Sitten taas välilllä löydät itsesi kävelemästä aurinkoisen Saimaan jääkannen päällä nauttimassa kevään ensimmäisistä auringonsäteistä.

4) Oikeat mittasuhteet

Olen huomannut itsessäni viime vuosina sen, että tullakseni onnelliseksi en tarvitse niin suuria juttuja kuin ennen. Onni löytyy monesti pienistä, arkisista, asioista ja onnellisuutta osaa kaivaa jopa harmaan arjen keskeltä. Haaveilen edelleen isoista asioista (lottovoitosta ja maailmanympärimatkasta), mutta tullakseni onnelliseksi en odota noiden haaveiden toteutuvan. Tänä aamuna olin onnellinen siitä, että sain nukkua puoli tuntia normaalia pidempään.

Olen myös oppinut tajuamaan sen, että ajan ja energian haaskaaminen huonon sään, korkean verotuksen tai huonon olympiamenestyksen valitteluun on puhdasta ajanhukkaa ja sekin energia kannattaa haaskata johonkin, mihin voi vaikuttaa tai mitä voi parantaa. 

Keski-ikäiselle syntyy aiempaa tarkempi mielikuva siitä, mikä on pientä ja mikä isoa. Syntyy ymmärrys siitä, että kaiken ei tarvitse olla isoa ja suurta, vaan onni tulee myös monista pienistä asioista. On taito ymmärtää elämän mittasuhteet, mutta on viisautta osata muuttaa noita mittasuhteita itselle mieluisaksi.

5)  Pystymme vieläkin aloittamaan alusta

Olen joskus kirjoittanut siitä, että olisi hauskaa, jos olisi nykyinen viisaus parikymppisen kropassa. Tuo ajatus on kypsynyt mielessä ja olen sitä mieltä, että en vieläkään olisi liian vanha aloittamaan elämää alusta. Ei niin, että sille oisi mitään tarvetta, mutta ainahan elämän potentiaalit on hyvä pitää mielessä. Nyt olen hieman tarkentanut mielipidettäni siihen suuntaan, että keski-iässä on hyvä tajuta se, että vaikka takana on reilut neljäkymmentä vuotta elämää, niin hyvällä tuurilla edessä on samanmoinen urakka eli aikaa on!

Minun sukupolveni elämäntaiteilijat ovat vielä sitä ikäluokkaa, että olemme uskoneet pitkiin ja vakaisiin työuriin. Tavoite on ollut sellaisessa ammatissa, joka kantaa läpi elämän ja jonka piiristä töitä löytyy kaikkina aikoina. Todellisuushan on tänä päivänä se, että suhdanteet vaihtelevat koko ajan voimakkaammin ja nopeammin ja se ammatti, joka tänään on pop, voi kymmenen vuoden päästä olla huonoin mahdollinen työllistäjä. Kysykää vaikka oikolukijoilta tai käsinlatojilta.

Tämän päivän nuoret laskeutuvatkin jatkuvan koulutuksen ja muutoksen maailmaan. Lähes jokainen tänä päivänä ammattia opiskeleva tulee jossain elämänsä vaiheessa opettelemaan myös jonkin toisen ammatin. Syynä voi olla vaikea työllistyvyys, muutokset teveydentilassa tai sitten puhdas vaihtelunhalu. Muutos ei kuitenkaan ole mikään suuri tsunami, vaan enemmänkin elämään normaalina kuuluvaa värinää. Tuo sama asenne olisi hyvä oppia meidän muidenkin, koska työelämän lainalaisuudet koskettavat yhtä lailla niin vanhaa kuin nuorta.

Työelämän lisäksi tuo sääntö muutoksesta koskettaa kaikkea muutakin elämää. Elämän pysyvänä ohjenuorana tulisi olla se, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus pyrkiä onnelliseen elämään ja sen eteen on oltava valmis joskus rohkeisiin ratkaisuihin ja päätöksiin. Elonkaaren viimeistäkään neljääkymmentä vuotta ei kannata haaskata elämään, joka ei tuo onnea tai tuota tyydytystä.Elämää kantavat eteenpäin haaveet ja niiden toteuttaminen.

Loppuun vielä perinteinen ja puolipakollinen lause mielensäpahoittajia varten, että meitä keski-ikäisiä on yhtä monenlaista persoonaa kuin on korvaparejakin. Nämä ovat minun ajatuksiani siitä, miksi elän tällä hetkellä ainakin joillain mittareilla elämäni parasta aikaa. Toivottavasti näistä saa joku muukin toivoa siihen, että kriisivuosien takaa pilkistää välillä aurinkokin. 

________

Tähän myös päättyy tämä elämänohjeiden sarja. Hauskaa oli kirjoittaa ja pohtia, mutta mitään helppoa näiden viiden listan keksiminen ei ollut. Itselle sain näistä listoista varmaan vähintään saman verran kuin lukijatkin, sillä huomasin kirjoittaessani oppivani hieman lisää elämästä ja itsestäni. Vanhaa jääkiekkosanontaa sanoen parhaat tulokset tulevat silloin, kun pistää lujaa kroppaa likoon.

 Aurinkoista viikonloppua kaikille!