Eduskunnan miinapäätös on askel oikeaan suuntaan

Kuva: Suomenmaa

 

Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka selvin luvuin eduskunta sai nuijittua kasaan päätöksen irtautua Ottawan miinasopimuksesta. Se kertoo siitä, että tärkeiden asioiden äärellä on lähes jokainen puolue valmis joustamaan yhteisen hyvän edessä. Ymmärrän myös, että voimalle on oltava vastavoima. Onneksi tällä kertaa ainoastaan ideologisesti päihtynyt vasemmisto jäi lähes yksin puolustamaan miinankieltosopimusta. Vaikka en heidän perustelujaan tajua, niin toki tässä maassa saa vapaasti olla väärässä. 

Ottawan jalkaväkimiinojen (henkilömiinojen) käytön, valmistamisen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen kieltävä sopimus solmittiin Suomen osalta 2012 ja vuoteen 2015 mennessä Suomi oli hävittänyt Puolustusvoimien varastoissa olleet jalkaväkimiinansa. Sopimuksen solmintahetkellä Suomella oli käytettävissä yli miljoona kappaletta henkilömiinoja. Sopimuksen solmimiseen saakka henkilömiinat olivat merkittävä osa armeijan puolustus-strategiaa. 

Sopimus tehtiin, koska uskottiin ikuiseen rauhaan

Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen oli ymmärrettävä virhe. Uskottiin ikuiseen rauhaan sekä rauhaisaan rinnakkaiseloon Venäjän kanssa. Takana oli kylmän sodan jälkeinen pitkä rauhan kausi ja pitkään näytti, että myös Venäjällä olisi intressiä integroitua tiukemmin Euroopan suuntaan. Vaaran merkit olivat pienet, koska koko itäisen Euroopan turvallisuustilanne oli nykyistä huomattavasti parempi. 

On turha soimata Halosen ajan päätöksiä, koska silloin toimittiin sen aikaisten ennustusten ja turvallisuusilmapiirin puitteissa. En minäkään vielä viisi vuotta sitten aavistanut, että Venäjä muuttaisi omaa linjaansa 180 astetta väärään suuntaan. Vanhojen päätösten kritisointia tärkeämpää on se, että tehtyjä päätöksiä uskalletaan purkaa ja hakea uusi suunta.

Olen itsekin kritisoinut nyt istuvaa hallitusta monesta seikasta. Mutta kun on kiitoksen paikka, on syytä myös ottaa lakki nöyrästi päästä ja muistaa kertoa hyvistä asioista. Tämän hallituksen ja eduskunnan päätöksentekokyky on huippuluokkaa. Jopa vaikeita asioita saadaan nuijittua läpi, eikä jäädä vatkaamaan tai tahallisesti siirtämään päätöksiä seuraavan eduskunnan harteille. Joskus aiemmin olen moittinut koko kotimaista politiikkaa saamattomuudesta ja kyvyttömyydestä päätöksentekoon. Vaikeiden päätösten sijaan on väistelty vastuuta ja pyritään vaali-optimointiin tekemällä pääasiassa kivoja juttuja. Tämä ei onneksi näytä pätevän nyt istuviin päättäjiin.

Henkilömiinat ovat Suomen puolustuksen kannalta kriittisen tärkeä elementti

Jo Ottawan sopimukseen liityttäessä kenraalikunta rypisteli karvaisia kulmiaan tajutessaan kuinka vaikeaan tilanteeseen miinakielto asettaa Suomen puolustuksen. Meillä on pitkä itäraja ja harvassa miehiä sitä tilkitsemään. Miinat ovat yksi elementti, jolla itärajan turvallisuutta voidaan parantaa. Ne paikkaavat "lihaa halvemmin" sen puutteen, joka syntyy taistelussa lukumäärältään (ei siis laadultaan!) ylivoimaista vihollista vastaan.

Henkilömiinoja käytetään (ainakin Suomen tapauksessa) estämään vihollisen liikkumista ja ohjaamaan henkilöiden liikettä haluttuun suuntaan. Sen lisäksi miinoitteiden avulla on mahdollista peittää sellaisia katvealueita, joihin sotilaallista voimaa ei riitä. Henkilömiinoja käytetään myös suojaamaan panssarimiinoitteita ja estämään niiden purkamista. 

Erittäin suuri merkitys on henkilömiinojen taistelukauhua aiheuttava merkitys. Tietoisuus miinoitteista vähentää useimpien halua edetä vihollisen maaperällä ja suoranainen pelko miinaan astumisesta rapauttaa vastustajan moraalia. Ja kun nyky-Venäjän armeija ei ole ainakaan vahvasta moraalista ja taisteluhalukkuudestaan tunnettu, voi miinoilla olla ratkaiseva etu hyökkäyksen hillitsemisessä.

Henkilömiinojen etuna on niiden halpa hinta saatuun hyötyyn nähden. Miinojen varastointi ja liikuttelu on helppoa ja henkilömiinat liikkuvat nopeasti taistelujoukkojen mukana. Suomen kaltaisen maan puolustusmenoihin käytettävä raha on aina rajallinen ja sotatilanteessa rahojen tehokas käyttö on entistä tärkeämpää. Siksi miinat sopivat parhaiten juuri meidän aserosteriimme. 

Miina on puolustajan ase. Ainakin Suomen tapauksessa se on ase, joka otetaan käyttöön ainoastaan siinä tilanteessa, että turvallisuustilanne vaatii vahvaa sotilaallista reagointia. Käytännössä tilanne, jossa henkilömiinoja käytetään, on sellainen, että rautaa joudutaan rajalle siirtämään joka tapauksessa. Ja silloin miinojen käyttö on paheista pienin. 

Ongelmana materiaalin ja koulutuksen puute

Irtautuminen Ottawan sopimuksesta on vasta ensimmäinen askel. Suomen puolustuksen ongelma on se, että meiltä puuttuvat sekä miinat että koulutettu henkilöstö. Vuoden 2012 jälkeen ei varusmiehiä ole enää koulutettu miinojen käyttöön, joten välissä on monta uudelleenkoulutettavaa reserviläis-vuosikertaa. Onkin jännä nähdä, lisätäänkö miinojen vuoksi kertausharjoituksia vai hoidetaanko koulutus reserviläisille verkkokurssina, jonka päälle tulee kotiin lähetettävä "asenna oma kotimiina"-paketti. Olisi aika huimaa asennella takapihalle putkimiinoista ja sakaramiinoista tehty kevyt miinoite, kuvata se ja lähettää tulos pääesikuntaan. Paluupostina tulisi "miinamies"-hihamerkki kiinnitettäväksi maastopuvun hihaan. 

No ei vaiskaan....olen jo sen verran vanha mies, että osaan kyllä miinani asentaa ihan armeijassa annetun koulutuksen perusteella. Mutta vinkkiä saa puolustusministeriö vapaasti käyttää.

Suurissa hankinnoissa pyörä pyörii tuskallisen hitaasti. Tällä hetkellä Suomen puolustusmenoissa riittää ojossa olevia käsiä, eivätkä jalkaväkimiinat varmaankaan ole se ensimmäinen kohde, johon rahaa käytetään. Kuitenkin soisin päättäjien lukevan taas kerran maamme historiaa. Eduskunnan empiminen 1930-luvulla johti Suomen puolustuksen todella pulaan talvisodan alla, kun sotaan jouduttiin vajaalla kalustolla ja vastustajaa viskeltiin kivillä. Sen vuoksi irtaantumispäätöksen jatko on hoidettava samalla ripeydellä.

Miinojen hankinta ja jopa valmistus on suhteellisen yksinkertaista. Vaikka miinojen kehitys on mennyt eteenpäin, on tekniikka silti suhteellisen yksinkertaista. Miinojen oma tuotanto olisi myös pieni piristys tämän hetken alamaissa laahaavaan talouteen.

Onko henkilömiina helvetinkone?

Henkilömiinojen käyttö on huonossa maineessa niiden historian sekä väärinkäytösten vuoksi. Maailmansotien sekä niiden jälkeen käytyjen (Vietnamin sota) kriisien jälkeen on maaperästä raivattu miinoja aina tähän päivään saakka. Vietnamissa raivataan sodan jälkeisiä miinoja vielä tänäkin päivänä, vaikka itse sodan päättymisestä tulee viisikymmentä vuotta. Suomen Lapissa on vieläkin alueita, joissa epäillään olevan purkamattomia miinoja. Sotien jäljet siis pysyvät maaperässä vuosikymmenien ajan. 

Miinoja on käytetty myös valtioterrorin aseena. Niitä on kylvetty suoraan siviiliväestöä vastaan ja sotilaallisen käytön sijaan niiden käyttö on muistuttanut enemmän terrorismia kuin sotilaallistä, järjestäytynyttä käyttöä.

Oikein käytettynä miinat ovat järkevä ja erittäin tarpeellien ase. Suomi ei tiettävästi ole hankkimassa lentokoneesta levitettäviä sirotemiinoja, jotka leviävät hallitsemattomasti maaperään. Tätä menetelmää käyttää mm. Venäjän armeija. Sirotemiinoitteista ei karttoja jää karttoja, joiden perusteella niitä voisi purkaa. Sirotemiinoja käytetäänkin usein myös siviiliväestöä vastaan ja myös sodan hyökkäysvaiheessa.

Uuden sukupolven jalkaväkimiinoissa on rakennettu itsetuhomekanismi, joka tuhoaa miinan tietyn ajan jälkeen. Tällaisia miinoja Venäjä väittää käyttävänsä mm. Ukrainassa. Itsetuhomekanismin toimivuutta on kuitenkin epäilty. 

Väärissä käsissä jalkaväkimiinat ovat arvaamaton, tuhoisa ja haitallinen ase myös siviiliväestölle. Miinoihin pätee vähän sama kuin kaikkiin aseisiin. Aseita voi käyttää oikein tai väärin. Ja kun Suomen puolustus on suunnattu itäistä naapurimaatamme kohtaan, ei sieltä ainakaan voi odottaa vastuullista tai edes järkevää käyttöä miina-aseelle. Sen vuoksi voimaan pitää pystyä vastaamaan sillä täydellä voimalla, minkä moraalimme meille sallii.

Suomessa ei ymmärtääkseni ole ajatuksena levittää miinoja itärajalle "kaiken varalta". Miinat pysyvät tiukasti varastoissa (kunhan niitä saadaan sinne ensin hankittua), kunnes tilanne niiden käyttöä vaatii. Ja toivotaan, että tilanne ei moista tule koskaan vaatimaankaan. 

Jään jännityksellä seuraamaan, miten Suomen miinakysymyksen eteneminen jatkuu. On luultavaa, että eduskunnan päätöksen jälkeen hankintapäätökset etenevät ripeästi ja 2010-luvun taka-askeleita otetaan pikaisesti kiinni. Rahaa tärkeämpää tässä on Suomen puolustuksen turvaaminen riittävälle tasolle.