Onnelliset

Toinen lomaviikko alkaa olla takana eli loma saavuttaa lakipisteensä. Viikko onkin ollut ensimmäiseen viikkoon verrattuna tylsä ja yksitoikkoinen, lähinnä epäonnistuneen kelivalinnan vuoksi. Sadesää ei oikein tukenut tehtyjä lomasuunnitelmia. Mutta silti loma on lomaa, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Jo pelkkä paikallaan oleminen on työntekoon verrattuna suoranaista luxusta. Oman ikänsä huomaa siitä, että työn luonteesta huolimatta, arkihuolet onnistuu jättämään taakseen sillä sekunnilla, kun läppärin kannen pistää kiinni ja oven lukkoon. Nuorempana ensimmäisen viikon jännitti, että huomaako kukaan tekemättä jätetyt työt ja viimeisen viikon alkoi jännittää, että kenenköhän tekemättömiä töitä sitä seuraavat viikot korjailee.

Kerroin vaimolle tänään pienestä kotiuupumuksesta, kun kolmevuotias vie pienillä käsillään minusta kaiken energian ja jättää vain kuoren jäljelle. Vaimo totesi lakonisesti, että olen ollut vasta kaksi viikkoa kotona lasten kanssa - en kahta vuotta. Vastasin, että kahden vuoden pestiin en koskaan edes sitoutuisi. Projektin läpivienti olisi fyysisille ja henkisille kyvyilleni täysin mahdotonta, enkä usko, että projektin tuloksetkaan päätä huimaisi. Tulos olisi jotain persujen kannatuslukujen ja brittien eu-uran välimaastosta.

Samalla totesin, että kaikilla on kasvatuksen suhteen omat vahvuutensa ja pienten lasten kasvatus ei kuulu, eikä ole koskaan kuulunut, omiin vahvuuksiini. Uskoisin olevani omimmillani silloin, kun lapset ovat jossain kolmen- ja neljänkympin välissä ja yrittävät hyljätä oman jälkikasvunsa meidän hoidettavaksi. Osaan luultavasti onnistuneemmin loihtia meille silloisille isovanhemmille jotain omaa menoa (joko todellista tai kuvitteellista), jolla vältymme ei-pakolliselta kaitsemispuuhalta. (Ja tiedän, että joku isovanhempi siellä alkaa kirjoittaa vapisevin sormin kommenttia, jonka sisältö alkaa sanoin "odotahan, kun...." - vastaukseni teille on, että tehkääpä lapsia nelikymppisenä, niin saatte vanhemmuuden ja isovanhemmuuden ilot yhdessä kahdella jalalla kävelevässä paketissa).

Eksyin näköjään aiheesta jo heti kärkeen. Tänään piti kirjoittaa siitä, että on olemassa myös onnellisia keski-ikäisiä. Tunnen jopa itsekin muutamia - en montaa, mutta joitakin (tämä on ironiaa - tunnen paljon onnellisia keski-ikäisiä). Mikä sitten tekee keski-ikäisestä onnellisen?

Tämä ei siis tietenkään ole mikään lopullinen totuus, kunhan yhden omassa elämässään rämpineen sosiologin mielipide.

Raha, terveys vai joku muu?

Tutkimusten mukaan, jos ihmisiltä itseltään kysyy, mikä hänet tekisi onnelliseksi, niin vastaus olisi raha, terveys, sosiaaliset suhteet ja elämän yleinen turvallisuus. Itse voin allekirjoittaa noista kaksi viimeistä ja kahdessa ensimmäisessä on vähän reunaehtoja.

Ensinnäkin raha tekee totta kai onnelliseksi, jos sitä on, mutta se ei takaa mitään. Taloudellinen vapaus antaa mahdollisuuden noudattaa kaikkia mielensä oikkuja ja tehdä mitä huvittaa, mutta onko se tosiaan sitä, mitä tavoittelemme?

Itse olen ollut yhtä lailla onnellinen, vaikka rahaa ei koskaan ole ollutkaan. Lapsena emme tosiaan olleet niitä parasosaisia, eikä meillä rahaa näkynyt muualla kuin televisiomainoksissa. Silti itselle jäi tunne, että kaikkea on tapeeksi. Nyt, kun itse pyöritän kohtalaisen kokoista kotitaloutta, niin rahan puute tietenkin rassaa, mutta en koe, että se olisi onneni tiellä. Myöskään tuntemani muut onnelliset ihmiset eivät varsinaisesti kylve rahassa, jos nyt eivät köyhyysloukussakaan elä. Sanoisin rahan suhteen, että onnellisia ovat ne, joille raha ei ole minkään sortin statusasia tai sellaiset, joita ei rahan krooninen puute vaivaa.

Terveyden arvostaminen sen sijaan on suurinta suomalaistat huijausta. Terveyttä arvostavat täysin ainoastaan ne, jotka ovat sen menettäneet tai olleet vaarassa menettää ainakin osan terveydestään - eikä heistäkään kaikki. Se, että terveyden arvostaminen laitetaan aina ykköseksi johtuu siitä, että niin kuuluu tehdä. Terveyttä pidetään valitettavan usein itsestäänselvyytenä ja monelle meistä hyvä terveys kuuluu elämän peruspakettiin.

Sosiaaliset suhteet sen sijaan taatusti rikastuttavat ihmisiä. Ihminen kaipaa ympärilleen pöhinää, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia, lyödä vetoa jalkapallosta, grillata, juopotella ja tehdä sitä, mikä meistä ihmisistä tekee ihmisiä. Emme luultavati olisi nousseet alkumeren pohjamudista hallitsevaksi apinalajiksi, jos olisimme koettaneet ratkaista kaikki kävelemiseen ja tulentekoon liittyvät pulmat yksin omassa luolassamme.

Itse arvostan kaikkia sosiaalisuuden nykymuotoja, joihin lasken työyhteisön, naapuruston, somelan, sukulaiset, ystävät ja tietenkin primääriviiteryhmäni eli perheen. Nuo roolit menevät tietenkin sekaisin ja ristiin - väitän saaneeni työmailta todellisia ystäviä ja toisaalta taas on sukulaisia, joita ei somelan ulkopuolella tapaa. Silti nuo kaikki ovat osa minun sosiaalista rinkiäni.

Onnellinen unelmoi ja osaa nauttia pienistä asioista

Onnellisen keski-ikäisen onnenlähde lähtee ihmisestä itsestään. Ihminen tulee onnelliseksi muutamasta pienestä asiasta.

1) Kyky olla armollinen itselle

Keski-ikäiset ovat monesti ehtineet jo elämässään tehdä paljon asioita. Noista asioista tietty prosentti epäonnistuu ja johtaa suoranaiseen munailuun. Nuo munailut kuitenkin opettavat ja auttavat ihmistä kasvamaan ja hyväksymään oman epätäydellisyytensä. Lopputulos täällä neljänkympin huitteilla on se, että emme tule koskaan elämään täydellistä elämää, mutta jokainen meistä on samassa veneessä. Välillä epäonnistumme, välillä kaadumme, mutta sen jälkeen pyyhitään nenä verestä ja jatketaan. Elämä on hyvää pienine virheineen tai jopa niistä johtuen.

Keski-ikäiset myös hyväksyvät itsensä sellaisena kuin ovat. Emme ehkä ole enää ihan missimitoissa millään mittarilla, mutta missejä paremmin hyväksymme omat kurvimme ja kaaremme ja osaamme arvostaa myös pyöreää vartalon muotona. Kaljuunnumme, pyöristymme joka puolelta ja myös tulemme fyysisesti vajavaisiksi - mutta silti osaamme olla itsemme kanssa tyytyväisempiä kuin koskaan. Keski-ikä onkin fysiikan välivaihe nuoruuden ja vanhuuden välissä. Nuorena on täysin omnipotentti ja vanhana puolestaan fyysiset rajoitteet haittaavat jo monilla ihan arkielämää. Keski-ikäinen sen sijaan menee ja porskuttaa mennessään.



 2) Kyky nauttia pienistä asioista

Neljässäkympissä on juna monen asian suhteen mennyt jo - ja jättänyt meidät kyydistä. En enää voi tulla maailman parhaaksi oopperalaulajaksi, en enää voi juosta maailmanennätyksiä ultralyhyillä tai -pitkillä matkoilla ja tuskin salillakaan peilistä tulee tuijottamaan Arnoldin kaliiberin bodaaja.

Sen sijaan tyydytyksen voi saada pienemmistä onnistumisista. Itse olen onnellisimmillani silloin, kun pienin nukkuu hyvissä ajoin, koti on siisti ja jää aikaa istua sohvan nurkassa punaviinilasin ja hyvän kirjan kanssa tai jutella vaimon kanssa ihan puhtaasti aikuisten asioista. Ja viime viikonloppuna tulin kyllä onnelliseksi siitä, että se perkeleen orapihlaja-aita on taas tältä vuodelta leikattu, eikä tappioksi tullut kuin yksi poikkileikattu kaapeli kera kärähtäneen sulakkeen.

Keski-iässä osaa nauttia siitä, mitä saa ja osaa ottaa paremmin hetkestä vaarin. Enää odotukset eivät koostu ainoastaan isoista onnistumisista, vaan arjen pienet jutut riittävät.

3) Onnellinen unelmoi


 Kaikkein tärkein ominaisuus onnellisella ihmisellä iästä piittaamatta on se, että hän unelmoi. Unelmat antavat elämälle suunnan ja näyttävät tien mihin ollaan menossa. Unelmat ovat jotain, mitä ihminen suunnittelee ja jotain, mitä odottaa. Unelma on se, mikä pitää meidät elossa.

Itse unelmoin paljon, joskus jopa luvattoman paljon. Omat haaveeni liittyvät matkusteluun, ammatillisiin haaveisiin ja siihen, että voisin joskus  saada aikaan jotain kirjallisestikin merkittävää. Kuitenkin realistisena keski-ikäisenä tiedän, että noista haaveista suurin osa jää haaveiksi. Silti ne minun elämääni ohjaavat ja vievät eteenpäin. Jo pelkkä unelma antaa voimaa jaksaa huomiseen sellaisina päivinä, kun makkarakastike on pitkin hellaa ja kolme nälkäistä suuta ihmettelee ääneen kovin hääppöiseksi jääneitä kokkailutaitojani.

Pidän jopa fiksuna ajatusta siitä, että omat unelmansa kerää listaksi, jota seuraa ja jonka kautta koettaa elämäänsä ohjata kohti unelmien toteuttamista (bucket list).

Unelmaton ihminen on käytännössä kuollut, sillä ilman unelmia ei elämässä ole päämäärää tai suuntaa, mihin kulkea. Unelmaton ihminen istuu paikallaan ja odottaa loppua.

 Siis unelmoikaa ihmiset, sillä se tekee teistä onnellisia ja pitää teidät elossa.