Isä on arvonimi

Huomenna on taas se aamu, kun kahdet askeleet hiipivät pois makuuhuoneesta ja teeskentelen nukkuvaa, vaikka keittiöstä kuuluvat aamupalan tekemisen äänet. Pienen hetken kuluttua makuuhuoneeseen tulevat loput perheestä yhdessä valmiin aamiaisen kanssa. Pienet kädet ovat käärineet lahjapaperiin jotain korvaamattoman arvokasta ja taatusti 100% tunteella tehtyä. Monesti nuo käyttöesineet sisältävät enemmän näyttö- kuin käyttöarvoa, mutta aina kun niitä vilkaisee hyllyn päältä, niin isänpäivät muistuvat mieleen.

Isänpäivä on jokaiselle isälle vuoden kohokohta. Itse ajattelen noina päivinä sitä, kuinka arvokasta on saada viettää lasten kanssa aikaa joka päivä. Harmittelen mielessäni niiden isien puolesta, joilla tuota mahdollisuutta ei ole tai niitä, jotka tuota mahdollisuutta eivät halua käyttää. Meitä isiä kun on moneen lähtöön. Valitettavasti osalta on mahdollisuus viettää lasten kanssa aikaa viety ja osa ei sitä saa, vaikka haluaisi. Sitten taas on niitä isiä, jotka ovat isiä vain elatusmaksukuitissa, eikä muuta sidettä lapseen ole tai tule.

Itse olen isäni kasvattama poika. Elimme kahden hengen härkätaloudessa vuosia ja siinä oppi kyllä sen, kuinka yksinkertaista ja karua, mutta helppoa, miesten elämä on. Kahden miehen taloudessa ei paljon tunteista löpisty tai turhia halailtu. Mutta toisaalta taas katsottiin iltapäivisin koulun jälkeen  televisiosta Onnenpäiviä tai ikivanhoja kotimaisia elokuvia ja vietettiin aikaa veneillen tai kalastaen. Siinä sivussa opin myös sen, että kodinhoitoon ei naista tarvita tai että mikään työ kotona ei ole varustettu miehen tai naisen nimellä. Meillä isä imuroi, leipoi ja vaihtoi renkaat autoon. Toivottavasti saan tuon saman siirrettyä myös eteenpäin. Kotirauha nimittäin säilyy parempana, kun antaa vaimon välillä vaihtaa renkaat autoon.

Lapset opettavat aikuisia

Lapsi on aikuiselle paras opettaja elämästä. Pieni lapsi herää jokaiseen päivään siten, että se on mahdollisuus. Edellisen illan huolet, murheet ja riidat on unohdettu ja päivän voi aina aloittaa puhtaalta pöydältä. Lapsi myös näkee maailman aina uutena. Pienissäkin asioissa on jotain ihmeteltävää ja sellaista, mikä on kokemisen arvoista. Jos pystyisimme pitämään tietyn lapsellisen uteliaisuuden mielessämme, niin varmaan myös suhtautuisimme avoimemmin muuhun maailmaan ja olisimme rohkeammin kulkemassa uutta kohti. Lapsissa on paljon sellaista ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta, jota arvostan ja ehkä jopa kadehdin.

Lapsi saa myös lähes aina paremmalle tuulelle. Kun seuraa pienen lapsen leikkiä, niin päivän arkihuolet katoavat ja yhtäkkiä huomaat olevasi mukana kauppaleikissä tai autoradalla. Lapsesta saa monesti olla kiitollinen raskaan päivän jälkeen. Ilman tuota pientä energiapakkausta saattaisin seurustella sohvalla eversti Sandelsin kanssa ja tuijottaa jotain aivotonta saippuahömppää. Nyt puolestaan käteeni tarttuvat viisi pientä sormea, jotka vievät aivan toisenlaiseen maailmaan.

Totta kai lapset osaavat olla aika syvältäkin. Ne vaativat jatkuvaa huomiota, osaavat riidellä niin taitavasti, että jopa keski-ikäisen pitkät hermot ovat pian kasa savuavia tynkiä ja huutokonsertti on valmis. Enkä aina syty sillekään, kun aamulla kuuden aikaan korvan juuresta kuuluu vieno lapsen ääni sanoen "isi, joko noustaan".

Teini-iässä taas nuo pienet lapset muuttuvat pahimmillaan huutaviksi ihmishirviöiksi, jotka saavat lujaa pohtimaan, että olemmeko todellakin samalta planeetalta kotoisin ja edustammeko muka samaa rotua. Teini-ikäiset suorastaan pakottavat pohtimaan sitä, kuinka on 40 vuoden kokemuksen jälkeen mahdollista tehdä kaikki asiat pieleen. Parhaimmillaan kun samana päivänä on väärin onnistuttu valitsemaan, vaatteet, koulu, koti, ruoka ja jopa makaronilaatu. Ja kuinka voi muka kenenkään järki-ihmisen päähän tulla ajatus pyytää lasta laittamaan pipo päähän kahdeksan asteen pakkasessa ja tuulessa, joka puhaltaa jopa rappaukset irti seinästä - DAAHH!!!

Lapsessa onkin panos-tuotos-ajattelu viety huippuunsa. Vaikka päivä olisi sisältänyt 12 tuntia riitaa, huutoa ja kiukkua, niin kaikki on pois pyyhitty, kun nukkumaan mennessä pienet sormet hypistelevät korvanlehteä ja hetki ennen unta kuuluu kuiskaus "isi, olet paras". Sillä sekunnilla kaikki edeltävä on unohdettu ja anteeksiannettu ja kiitollisena kuuntelet pienen tuhinaa.

Isä on ja tulee olemaan suurin arvonimi, jonka koskaan saavutan. Onneksi tuo nimitys on ikuinen ja tuota arvonimeä ei muuten voi irtisanoa kuin omien hölmöilyjen takia. Sen vuoksi on jokaisen isän tehtävä pitää huolta 364 päivänä vuodessa, että on tuon arvonimensä väärti. Yhtenä päivänä vuodessa siitä teitä muistuttavat lapset. Ne pienet savikipot, puutyöt ja muut askartelut ovat sertifikaatteja siitä, että olette taas vuoden verran onnistuneet hoitamaan tehtäväänne sen vaatimalla arvokkuudella.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, isoisille, isäpuolille ja muille isän virkaa hoitaville - olette kuninkaita!