Mökkeilyä

Normaalisti kirjoitan keittiönpöydän ääressä ja ympärillä on kaikenmoista meteliä, jonka lähteenä ovat yhtä suuressa määrin lapset, aikuiset sekä digitaaliset meluntuottajat. Tällä kertaa pääsin kuitenkin karkaamaan muilta perheenjäseniltä ja tulin mökille tai enemmänkin kesäasunnolle. Täällä vallitsee totaalinen hiljaisuus, vaikka talo onkin ruutukaavalla keskellä Pohjois-Karjalaista kylää. Luksusta on se, että käytettävissä ei ole pelkästään kirjoituspöytä, vaan peräti kokonainen työhuone. Ympäristö herätti tämän viikon ajatuksiin, joiden kohteina on suomalainen mökkeily ja mökkikulttuuri.

Jotakuinkin jokaisella aikuisella suomalaisella on jokin kosketuspinta mökkeilyyn ja mökkielämään. Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä, joilla on lukumäärää suurempi määrä omistajia, koska iso osa mökeistä on perikuntien ja sisarusten omistajia. Lähes jokainen vesistöksi luokiteltava järvi, joki, lampi ja jopa puro onkin miehitetty eri kokoisilla ja näköisillä hökkeleilä, joiden käyttötarkoitus on paeta kaupunkia hiljaisuuteen ja erilaisiin elämänoloihin.

Mökit voi laskea karkeasti kolmeen eri kategoriaan. Ensimmäisenä ovat perinteiset lautahökkelimökit, joita tehtiin mökkirakentamisen kulta-aikana 70- ja 80-luvulla. Silloin minun sukupolven isovanhemmilla syntyi tarve rakentaa entistä alkeellisimpiin oloihin omakotitalon lisäksi toinen työleiri. Rantatontteja oli paljon ja eivätkä ne maksaneet mahdottomia. Mökit rakennettiin hieman karkeammasta tavarasta ja esimerkiksi ikkunat ja ovet olivat kierrätystavaraa. Noihin mökkeihin saatiinkin kätevästi upotettua esimerkiksi käytetyt keittiönkaapit ja vanhat huonekalut. Nuo mökit muodostuivatkin ensimmäisiksi kierrätyskeitaiksi ja loivat esimerkiksi oman muoti-scenen nimeltä "mökkivaatteet".

Tarkoitus ei suinkaan ollutkaan tehdä hienoa, vaan enemmän käytännöllisyyttä. Mökeissä ei ollut juoksevaa vettä (jos sellaiseksi ei lasketa rannan ja mökin väliä juokseva mummo, jolla oli alituiseen sanko kädessä). Sähköistä ei edes haaveiltu, koska kaasupullo oli uusin keksintö (se metallinen, ei mikään komposiitti-hipsterlelu) ja huusikin sijaitsi metsänreunassa niin, ettei tuotannon meteli ja haju häiritse. Eräällä tavalla siis isovanhempamme halusivat ehdoin tahdoin palata siihen kurjuuteen, josta olivat päässeet karkuun pari vuosikymmentä aikaisemmin. Kurjuudesta ja alkeellisuudesta huolimatta pidän juuri noita mökkejä kaikkein aidoimpina suomalaisina mökkeinä. Nythän lautamökeissäkin on jo menty hifistelyyn, kun vedet vedetään saunaan saakka pumpulla ja sähkökin tulee joko aurinkopaneelien tai johtoverkon kautta. Mutta fiilis säilyy.

Toinen mökkeilyn muoto ovat entiset maalaistalot. Kun vanhempi sukupolvi on siirtynyt joko lähemmäs palveluita tai kokonaan ajasta ikuisuuteen, niin maalle jää talo. Monesti niin, että entiset pellot on vuokrattu tai myyty eteenpäin. Maalla ikkunasta avautuu perinnemaisema peltoineen ja mahdollisesti viljelyksineen ja sielu lepää. Näille mökkeilijöille ei ole tärkeintä vesi tai ranta.

Vanha talo takaa tekemistä, sillä jotain korjattavaa ja remontoitavaa löytyy aina. Kyseessä on siis paikka, jossa voi purkaa kaupunkiasunnolla käyttämättä jäänyttä energiaa, aikaa ja rahaa. Tässä onkin yksi niistä asioista, joita en osaa mökkeilyssä selittää - miksi kaupungissa omakotitalon omistava ihminen haluaa ehdoin tahdoin itselleen vielä toisen raharei'än ja työleirin?? Omakotiasukkina työtä riittää koko ajan talossa ja puutarhassa ja samoin mitä vanhempi talo on kyseessä, niin sitä isompia ovat paikattavat rahanmenokohteet. Silti jokin ajaa mökille....

Kolmas mökkeilyn muoto ovat modernit talviasuttavat hirsilinnat, jotka muistuttavat jo täysimittaista omakotitaloa mukavuuksineen ja neliöineen. Nämä ovat ilmeisesti niiden ihmisten kakkoskoteja, jotka eivät yksinkertaisesti osaa päättää, missä haluavat aikaansa viettää. Etenkin viime vuosina on alettu käymään keskustelua siitä, kuinka monet etelä-Suomesta paluuta muuttavat haluaisivat muuttaa entisen kesäasunnon vakituiseksi asunnoksi. Kaikki kunnat eivät tätä hyvällä katso. Ilmeisesti kunnanisille helpompi on hoitaa tyhjiä kylänraitteja kuin kasvavaa asukasmäärää ja verokertymää.

Näissä supermökeissähän jää kokematta koko mökkeilyn kurjuus ja alkeellisuus, eikä koskaan synny kiitollisuutta siitä, miten paljon paremmin asiat ovat kaupungissa. Mökkeilyn yksi tarkoitus on tarjota elämys, joka luo kontrastia normaalielämään. Kun viikon tiskaa käsin järvestä kannetussa vedessä ja pesee perheen pyykit nyrkkimallisena pesusoikossa, niin johan alkaa arvostaa pesukoneita ja elämää taajamamerkin sisäpuolella. Samoin hyvää oppia antaa se, kun lähin kauppa on parinkymmenen kilometrin päässä ja maito pääsee loppumaan (oluttahan mökille ostetaan aina niin paljon, ettei se lopu!). Kummasti kiiltelee kiitollisuuden kyynel silmässä, kun viikonlopun jälkeen tutun Siwan valot loistavat pimeydessä ja kaupassa voi käydä vaikka monta kertaa illassa.

Suomea uhkaa kovaa vauhtia mökkiähky. Edellisiltä sukupolvilta jää perinnöksi ja käyttämättä enemmän mökkejä kuin niille löytyy käyttäjiä. Markkinat kuivuvat, kun tarjontaa on, mutta kysyntää ei. Ei ole mahdoton tilanne, että perheessä molemmilta puoliskoilta periytyy vanhempien mökki ja sen lisäksi on nuorena ja tyhmänä saatettu ostaa jo jokin oma kesäpaikka. Lopputulos on se, että lampien rannoilla olevat hökkelit maatuvat käyttämättöminä ja luonto palaa alkutilaansa.

Itse pidän mökkeilystä - tai pitäisin, jos siihen olisi aikaa. Minulle mökkielämä muistuttaa onnellisesta lapsuudesta, loputtomasta saunomisesta ja uimisesta sekä elämyksistä, joita en lähiölapsena pystynyt muualla kokemaan. Taajamassa ei usein lähdetty verkoille kello kuusi aamulla tai koko suvun kesken puolukkametsään ja eväitä syömään (muut keräsivät puolukoita, minä söin eväitä). Nytkin kun istun mökin portailla, niin ensimmäiset muistikuvat liittyvät siihen, kuinka kesällä isäni kaikki sisarukset kerääntyivät sen pienen lautamökin pihapiiriin ja elämä oli jollain tapaa rennompaa. Tuota samaa toivoisin voivani tarjota myös omille lapsille - varmaan sen takia minäkin olen juurtunut tänne maalle, vaikka siinä ei ole järjen haiventakaan.