Blogit.fi

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Vuosikymmen yhteiseloa


 

Heinäkuussa vietimme vaimoni kanssa tinahääpäivää, eli laillista ja siunattua liittoa on takana nyt ensimmäinen vuosikymmen. Kymmenen vuotta saman ihmisen kanssa opettaa ketä tahansa. Kun yhtälöön lisätään ikuisen talovelan lisäksi nippu lapsia, niin oppikoulusta aletaan päästä jo todelliseen elämän korkeakouluun.

Keski-ikäisten avioliitot ovat täysin onnellisia vain Instagramin kuvissa. Ruuhkavuosina arkielämä ei useimpina päivinä ole pelkkää onnea ja rakkautta, vaan puhdasta henkiinjäämistaistoa. Kun multitaskaamisen kalenteroitu paskamyrsky heittää kunnolla kikkareita tuulettimeen, ei ensimmäisenä ole mielessä kodin tanskalaisvaikutteinen vaalea sisustus tai iltapäivälehtien kuvaama harmonis-tantrinen erotiikka, vaan pikemminkin sitä miettii, mihin eineksiä jaksaa ehkä pistää mikroon ennen kuin silmät painuvat vastustamatta umpeen. Fantasiatkin liittyvät siihen, että näkisi kerran viikossa edes kympin uutiset. Sitä sitten jatkuu vuodesta toiseen, kunnes yhtenä päivänä huomaat talon tyhjentyneen ja katsot edelleen samalla sohvalla vaimon kanssa Emmerdalen uusintoja ja oman parisuhteen sijaan mietit, miksi Moira ja Cain eivät saa välejään sovittua.

Kun katson vuosia taaksepäin, ei elämä ole juurikaan samanlaista enää. Elämä on muuttunut, me olemme muuttuneet ja ympäristö on muuttunut. Valitettavasti pienin näkyvä muutos on tapahtunut talovelan loppusaldossa. Muutos on opettanut ja kasvattanut. Tässä on joitakin asioita, joita olen oppinut avioparien yhteiselämästä ja sen lainalaisuuksista.



Rutiinit – perhearjen pelastus ja tuho

Rutiinit ovat parisuhteille sekä pelastus että tuho. Jos vertaa elämää ilman parisuhdetta ja toisaalta taas suhteessa, on suurin ero rutiineissa. Perheissä asiat menevät ajastaan tuttuihin uomiinsa ja pikkuhiljaa elämä kietoutuu samojen arjen toimintojen ympärille. Se on turvallista, se on taatusti ennustettavaa ja luo perustan yhteiselämälle.

Toimivat parisuhteet tarvitsevat rutiineja, jotta arkielämä rullaa. Rutiinien kautta elämänhallinta helpottuu, kun asioita ei tarvitse suunnitella ja keksiä uudelleen joka päivä. Mutta parhaillekin parisuhteille liialliset rutiinit ovat myös surma. Jos kyky ajatella toisin ja kyky uudistua tai kasvaa, katoaa kokonaan, suhde näivettyy. Ihminen kaipaa, että sen uteliaisuutta ruokitaan ja sitä, että saamme rutiineiden lisäksi myös uusia syötteitä. Sen vuoksi olemme lomareissun jälkeen niin energisiä. Olemme poikenneet rutiineistä ja saaneet vaihtelua.

Rutiinit voivat olla myös tuhoisia. Kun arki nojaa vain totuttuihin tapoihin, aletaan elämää ajaa samoja raiteita automaattiohjauksella. Mennään tuttuja teitä ja totuttuja reittejä. Ei oteta riskejä, vaan pikemminkin turvaudutaan tuttuun, jotta onnistuminen on varmaa.

Liika ennustettavuus tekee elämästä tylsää ja tylsyys taas tappaa luovuuden. Jos asiat tehdään aina samoin, se ei kannusta ajattelemaan asioita eri tavalla. Ja eri tavalla ajattelua tarvitaan, jotta voi tapahtua kasvua ja kehitystä. Kasvua sekä kehitystä tarvitaan väistämättä, sillä maailma ympärillä muuttuu, vaikka emme sitä haluaisikaan. Rutiineiden rikkominen valmistaa meitä muutokseen.



Muutos – hallittu kasvu eri suuntiin

Muutos elämässä tapahtuu pienin askelin. Sitä ei edes huomaa ennen kuin tarkastelet elämääsi taaksepäin vuosien taa. Muutos tapahtuu väistämättä. Se tapahtuu yksilöissä ja se tapahtuu parisuhteissa. Muutokseen meitä pakottaa ympäristön muuttuminen. Pienten lasten kanssa eletään eri tavalla kuin teinien ja teinihelvetin jälkeen elämä muuttuu, kun lapsista tuleekin aikuisia. Samassa suhteessa muuttuu myös aikuisten keskinäinen suhde. Kolmekymppistä vaimoa kiinnostavat todennäköisesti (ja toivottavasti) eri asiat kuin samaa vaimoa vuosikymmen myöhemmin.

Pyörimme elämässämme kuin teräskuula flipperissä. Jokainen osuma ja kolhu heittää meitä eri suuntaan. Löydämme työpaikkoja, menetämme työpaikkoja, koulutamme itseämme ja muutamme elämän suuntaa. Koemme ongelmia terveyden kanssa ja kohtaamme menetyksiä. Jokainen tapahtuma elämässä muokkaa meitä ja muokkaus saa meidät katsomaan itseämme ja toisiamme eri lailla.

Varmaan jokainen meistä tuntee parin, joka on eronnut, koska osapuolet ovat kasvaneet eri suuntaan. Ongelma ei ole kasvu tai edes eri suunta. Kaikissa suhteissa kasvetaan, mutta kasvun tulee tapahtua jossain harmoniassa. Kasvun ei myöskään tarvitse tapahtua samaan suuntaan, vaan yhteisymmärryksessä.

Parhaissa parisuhteissa selvitään muutoksista, koska ymmärretään, että muutos on välttämättömyys ja selviämisen tae on muutoksen hyväksyminen. Ja jotta kasvua voi tapahtua, on molemmilla oltava sietokykyä sille, että emme pysy samanlaisina läpi elämän.

Oman kasvun lisäksi on tajuttava kasvu myös toisesssa. Harva pari kasvaa samalla tavalla, samaan tahtiin ja samaan suuntaan. Olemme jokainen yksilöitä ja meillä on omat tarpeemme ja mielenkiinnon kohteet – jotka vielä vaihtelevat läpi elämän. Pariskunnan kasvu samaan suuntaan on jopa epätodennäköistä, eli suurimman osan pareista pitäisi erota eri suuntiin kasvamisen vuoksi. Myös kestävien parisuhteiden osapuolet kasvavat eri suuntiin, mutta he ymmärtävät sen ja sallivat sen myös toiselle.



Kommunikaatio – puhu kaksi sanaa, mutta kuuntele kolme.

Muutoksen mahdollistaja ja tae on kommunikaatio. Vaikka käytännössä parisuhteet vaativat aina ajatuksenlukutaitoja, niin paras – ja yleensä helpoin – tapa selvitä, on kommunikoida toisen kanssa. Puheessa toimii porttiteoria. Jotta kommunikaatio toimii, on sen oltava jatkuvaa ja jotta se on jatkuvaa, ei kannata odottaa, että toisen suusta tulee koko ajan suuria ajatuksia. Yhteinen puhe lähtee aina pienistä jutuista ja kohoaa kohti suurempia ja vaikeampia ajatuksia. Karkeasti ottaen – jos et osaa kertoa pieniä asioita, on turha odottaa, että parisuhteen todelliset solmut ratkeavat omin avuin.

Puhumatta ei parisuhteissa pärjää. Olen usein miettinyt puhetta – tai sen puutetta. Mikään parisuhde ei koskaan ala puhumattomana. Jokin saa aikaan sen, että yhteinen puhe lakkaa. Luulen, että kommunikaation tappaa sen käyttö muuna kuin viestinnän välineenä. Jos puheesta puuttuu kuuntelu, toisen mielipiteiden kunnioitus ja arvostus, niin puhe muuttuu kommunikaatiosta aseeksi ja vallankäytön välineeksi. Olen joutunut seuraamaan pareja, joilta puheesta puuttuu toisen arvostus ja mielipiteen kunnoitus. Sen lopputulos on, että omaa puhetta käytetään vain arvostelemaan toista ja siten alentamaan tai sitten oman vallankäytön välineenä ylentämään itseä. Yhtä paha kumpikin. Viallinen kommunikatio synnyttää epätasapainoa ja epätasa-arvoa. Toinen valtaa puheen itselleen ja käyttää sitä vain alistaakseen toista. Lopputulos on, että vain toinen puhuu – ja toinen ei kuuntele.

Yhtä paha on sekin, ettei mielipiteitään kerro. Omien halujen, pelkojen tai mieltymysten kertomatta jättäminen vie toiselta pois mahdollisuuden auttaa, oppia, olla tukena tai mukautua. Onnistuneissa parisuhteissa ollaan toisen edessä paljaana, eikä pimeitä nurkkia löydy. Omien mielipiteiden kertominen on luottamista. Luottamista siihen, että toinen sietää minun epävarmuuteni ja sallii mielipiteeni, vaikka ne eroaisivat omistani.

Onnistunut kommunikaatio sisältää kaikki puheen eri tasot. Siihen kuuluu kauniin rakkauspuheen lisäksi myös yhtä lailla arjen viestintä tai riitely. Onnistuneet suhteet vaativat kaikkien puheen tasojen onnistumista – ainakin jollain tasolla.

Jopa puhettakin tärkeämpää on kuuntelu. Jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Janoamme huomiota ja haluamme, että meidät noteerataan. Se sama ärsyttävä huomionkipeys, joka on pienillä lapsilla, löytyy myös kaikista aikuisista, mutta sivistyneenä versiona. Jos emme tule kuulluksi, lopetamme myös pikkuhiljaa puhumisen. Puhe, joka ei tuota tulosta, on tarpeetonta ja tulee sen vuoksi hylätyksi. Jos jotain olen elämäni varrella oppinut, niin sen, että hyvä kuuntelutaito on jokaisen tie menestykseen parisuhteissa. Et voi oppia toisesta mitään, jos et kuuntele, mitä hän sanoo.

Lapsiperheissä kommunikaation hiipumista voi olla vaikea huomata. Puheessa on helppo mennä pelkästään toiminnan tasolle. Huonotkin parisuhteet pysyvät horjuen pystyssä, kun puhe pidetään turvallisesti arjen toiminnassa. Sovitaan, kuka hoitaa, mitä hoitaa ja milloin hoitaa. Puheessa näkyy toiminta, mutta ei tunne. Sillä tavoin voi huomaamatta mennä vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Kulissit paljastuvat vasta sitten, kun ei enää ole lapsia, joiden taakse voisi piiloutua.

Ei ole ihme, että parit eroavat monesti sen jälkeen, kun lapset lähtevät omilleen. Tyhjän kommunikaation takaa paljastuu ihminen, jota et enää tunne ja josta et ole enää kiinnostunut. Toiminnan kommunikaatio menettää merkityksensä, eikä tilalle tule mitään. Kiireisimpinä vuosina vaatiikin kykyä nähdä toinen aikuinen kaiken arjen sopimispuheen takaa.

Ja uskokaa tai älkää, mutta suurin yhteisen kommunikaation este ovat kommunikaatiovälineet. Valitettavan usein yhteisen puheen väliin tulevat älylaitteet, joiden avulla toinen sulkee itsensä omaan maailmaan – ja samalla toisen ulottumattomiin. On vaikea lähestyä toista, jos mielenkiinto on suuntautunut maailmaan, jonka ikkunat avautuvat puhelimen näytöltä.




Uteliaisuus - kuinka löytää toinen uudelleen ja uudelleen

Jotta kommunikaatio on mahdollista, on toisesta oltava kiinnostunut. Parisuhteissa vaikeaa on ylläpitää kiinnostusta, kun toisen kanssa elää 24/7 saman katon alla. Siksi suhteet tarvitsevat erilaisia ajankäytön tasoja. On osattava viettää aikaa yhtä lailla erillään kuin yhdessäkin. Jos omaa aikaa ei löydy, se syö ilmaa koko parisuhteelta. Minkään pariskunnan ei ole tarkoitus elää aina kylki kyljessä kiinni, vaan aikaa on osattava viettää primääriryhmän ulkopuolella. Pieni piipahdus kavereiden kanssa saa näkemään oman elämänsä ulkopuolelta, ja kaipaamaan sitä. Se antaa perpektiiviä ja asemoi itsen suhteessa muihin.

Uteliaisuuteenkin tarvitaan kaksi. On totta kai jokaisen vastuulla olla kiinnostunut toisesta, mutta myös jokaisella on vastuulla herättää kiinnostusta toisessa. Kaikki parisuhteissa tapahtuva, on aina kahden kauppa, eikä mikään suhde toimi niin, että se nojaa vain toisen hartioihin. Uteliaisuuden herättäminen on sitä vaikeampaa mitä pidempään eletään yhdessä. Rutiinit vievät mielenkiintoa uteliaisuudelta ja toisen miellyttäminen ei tunnu tärkeältä, kun aikavarkaita on joka puolella.

Liitot rakennetaan rauhan aikaan, mutta niiden lujuutta testataan kriiseissä. Jos perusta on heikko, niin liitto kuin liitto särkyy, kun se kohtaa vastoinkäymisiä. Jos arjesta puuttuu luottamus, usko toiseen tai yhteinen kommunikaatio, niin selviämisen mahdollisuudet myrskyssä ovat olemattomat. Ja suhteita koetellaan koko ajan. Tulee vastoinkäymisiä, jotka rapauttavat luottamusta, kommunikaatio rapautuu arjen alle tai kiinnostus toiseen lakastuu yrityksen puutteeseen. Parisuhteet vaativat remontointia ja jatkuvaa kunnostusta, kuten vanhat rakennukset. Perusta ei saa koskaan rapautua, jos meinaa pitää katon pään päällä. Huollon puute tapaa enemmän parisuhteita kuin home omakotitaloja.




Fyysinen läheisyys – kosketuksen porttiteoria

Iltapäivälehdet toitottavat etenkin kesäisin päivästä toiseen, miten parisuhteita ylläpidetään sängyssä. On totta, että ainoa asia, mikä erottaa parisuhteen muista suhteista, on fyysinen kanssakäyminen. Mutta lehtiotsikoiden markkinoima fyysinen puoli on vain jäävuoren kapea huippu. Liittojen fyysisyyten pätee sama porttiteoria kuin kommunikaatioon. Ilman pientä, ei ole myöskään isoa.

Jos terapeutteja on kuuleminen, niin liittojen suurin ongelma on seksi. Minusta se kuulostaa kärjistykseltä ja siltä, että mutkat vedetään oikein kunnolla suoraksi. Veikkaan, että lähempänä totuutta on parisuhteiden yleinen läheisyyden puute. Porttiteorian ensimmäinen portti jää menemättä läpi, kun arjen kiireet ja toimeliaisuus blokkaavat perusläheisyyden ja kommunikoinnin, mikä johtaa väistämättä siihen, että parisuhteen aikuisten aika loppuu. Ongelma on se, että parit huomaavat vain tuon viimeisen askeleen, eli seksin, puuttumisen ja luulevat liiton kaatuvan siihen.

Seksuaalinen kanssakäyminen on lopputulos kaikelle muulle. Ja jos se loppuu, on syytä etsittävä kaikesta siitä, mitä tapahtuu ennen makuuhuonetta. Halu ei synny itsestään, vaan se syntyy johdannaisena, lopputuotteena. Lopputuotetta ei taas synny ilman raaka-aineita. Parisuhteessa raaka-aineita ovat kommunkaatio, kosketus ja kiinnostus. Vaikka kuulostaakin kliseeltä, niin toimivimmat halun herättäjät ovat puhe, kuuntelu ja kosketus. Pitsit, piiskat ja muut hepeneet tulevat vasta noiden jälkeen.

Seksittömyys tappaa suhteet, mutta syy seksittömyyteen on muualla. Ilman fyysistä läheisyyttä ei mikään parisuhde toimi. Se ei toimi siksi, että ihmiset pariutuvat läheisyyden vuoksi. Jos parisuhteen läheisyys loppuu, syntyy tyhjiö, joka täytyy automaattisesti. Aina se ei tarkoita, että tilalle tulee toinen ihminen. Läheisyydenpuutteen voi korvata harrastus, työ, alkoholi tai muu viihdyke, joka saa huomion pois siitä, että todellinen ongelma on toimimaton parisuhde. Läheisyydessä on kyse tunteesta, jonka se synnyttää. Jos tunne ei synny luonnostaan, ihminen pyrkii synnytämään tunteen muuta kautta.

Lehdet puhuvat pettämisestä parisuhteen tuhona. Tosiasiassa pettäminen on lopputulos tai oire, ei päättymisen syy. Halua pettää ei synny, jos elämässä ei ole tilaa, jonka vieras ihminen täyttää. Mutta ymmärrän kyllä iltapäivälehti-parkojakin. Ei ole kovinkaan mediaseksikästä puhua kädestä pitämisestä tai pelkistä hyvänyönpusuista, kun voi kirjoittaa isolla otsikolla kimppakivasta. Harmillista lehtien otsikoissa on se, että se antaa monille väärän kuvan arkisen parisuhteen hoitamisesta ja saa kiinnittämään huomion vääriin asioihin.




Vaikea laji, jossa voittajat syntyvät pienten tekojen kautta

Vuosikymmen avioliittoa on opettanut, että parisuhde ei helpoimmillaankaan ole yksinkertainen laji. Se opettaa halukasta joka päivä ja kasvattaa aikuisista vielä aikuisempia. Parisuhteen onnistujat syntyvät pienten tekojen kautta. Toimivissa parisuhteissa on puhetta, kuuntelua, uteliaisuutta ja fyysistä läheisyyttä. Hyvissä parisuhteissa on kummallakin aikuisella halua kasvaa, mutta myös halua sallia kasvu toiselle. Onnistuneissa liitoissa ymmärretään, että elämä ei säily samanlaisena läpi vuosien, ja vahvuus syntyy siitä, että osaa valmistautua siihen, että itse muuttuu ja kumppani myös. Kukaan meistä ei voi tietää, mitä vastoinkäymisiä elämä tuo tullessaan. Ainoa, mitä voimme, on valmistautua kaikkeen ja tukea toista hänen kasvussaan. Parisuhteen voima on siinä, että kaksi ihmistä on yhdessä vahvempia kuin kaksi yksilöä erillään.

Kun alussa puhuin, että parisuhde on elämän korkeakoulu, niin samalla tavalla lopputulos muotoutuu koulutodistuksen lailla. Tärkeintä ei ole saada aikaan täyttä kymppiriviä, vaan se, että tulos on tasainen ja nousujohteinen luokasta toiseen. Jokainen on kyvykäs oppimaan, jos on halua oppia. Ja vaikeissa tilanteissa on nykyisin myös apua saatavilla. Onpa suhteen ongelma mikä tahansa, niin maailma on pullollaan asiantuntijoita, joita voi pyytää antamaan ulkopuolista näkökulmaa.

Tässä tekstissä puhun vain opeista, joita olen saanut. Kunnon keittiösosiologin tavoin tiedän paljon asioita teoriassa, mutta käytännössä olen oppiprosessissa vielä keskentekoinen. Ja hyvä niin – elämän pitää mielenkiintoisena se, että sitä ei ole pelannut läpi. Enkä usko muutenkaan, että täydellistä parisuhteen taitajaa löytyy. On inhimillistä, että teemme virheitä, otamme niistä oppia ja kasvamme.

Avioliiton ensimmäinen vuosikymmen on ollut hyvä alku. Se on opettanut, kouluttanut ja kasvattanut. Se on varmaan tehnyt sitä meille molemmille. Mikään helppo vuosikymmen tämä ei kummallekaan ole ollut. Mutta helppouden vastapainoksi se on ollut myös antoisa. Parisuhde on ollut hyvä kasvualusta kahdelle yksilölle. Meidän vahvuutemme on ollut se, että sallimme kasvun toiselle, ymmärrämme elämän muuttumisen ja hoidamme kriisit yhtenä rintamana. Uskon siihen, että olemme yhdessä kahta yksilöä vahvempia.


Pahoittelut turhankin pitkästä tekstistä, mutta tämä aihio on pyörinyt mielessä muutaman päivän ja ilmeisesti pientä kirjoittamisen tarvetta on kertynyt sielun perukoilla. Onnittelut niille, jotka pääsivät loppuun saakka – ja kiitos taas lukemisesta.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ihana, helteinen kesäkuu

 

Näkymä Teretin lintutornista loppukeväiseltä Patvinsuolta

Kesäkuu on takana  - ja mikä kesäkuu se olikaan! Omalla kohdalla koko kuukausi oli helteinen monella tapaa. Toki kelit hellivät ja suorastaan pakottivat viettämään vähää vapaa-aikaa takapihalla. Loma-arpajaisissa tänä vuonna jättipotin saaneet "ykkösvuorolaiset" nautiskelivat luultavasti joka aamu vähintään yhden lonkeron jäillä miettiessään, että yli 20:n hellepäivän jälkeen tuskin heinä- ja elokuun lomalaisille riittää muuta kuin sadetta ja pakkasta. Edes massiiviset itikkaparvet tuskin saivat hymyä hyytymään. 

Oma riemuni suorastaan pomppasi kattoon, kun tajusin työhuoneeni olevan niin hyvin ilmastoitu, että edes kovimmilla helteillä siellä ei hiki tullut muuten kuin töitä tehdessä. Asiakkaat kiittivät, kun tulivat hikisestä helteestä sopivan viileään huoneeseen. Onni on vuokranantaja, jolla on asialliset tilat. Kollegoilta nimittäin kuulin vähän toisenlaisiakin tarinoita helteellä työskentelystä.

Mikään ihme ei olisi ollut, vaikka hieman pisaraa olisi otsalle puskenutkin. Ihmiset alkoivat selvästi liikkua enemmän kesäkuun alussa ja sen huomasi varauskalenterissa vallan positiviisesti. Kalenteri pursusi jopa hieman yli normaalien työaikojen - molemmista päistä. Mutta en missään nimessä valita, vaan paremminkin sujautan kädet kauniisti ristiin ja kiitän. 

Kesäkuussa nimittäin oppi taas uusia asioita asiakkaiden kautta. Tavallaan kuumemissa oloissa ja isommilla tunneilla tuli taloudellisen työtavan merkitys ihan toisella tapaa esille. Jotta omaa kroppaa sai säästeltyä paremmin, tuli työergonomiaa viilata vieläkin fiksummaksi ja oppia ne työnvaiheet, jotka voimia eniten syövät ja minimoida niiden käyttö. On nimittäin taas syksyn oppilaille uutta kerrottavaa. Onni on työ, joka opettaa ja sallii uuden oppimisen. 

Vuolas puro Pamilonkosken retkeilyreitin varrella.


Liikkumisen anatomia

Kesäkuussa korona tuntui väistyvän ja maailma näytti hetken erittäin valoisalta. Siinä kerkisi tehdä jo suunnitelman, jos toisenkin - kunnes tuli jalkapallo ja Pietari yhdistettynä juhannukseen. Ihmisen erottaa muista karvaisista kaksijalkaisista kyky jälkiviisastella ja taas on sen aika. Venäjän koronatilanteesta olisi pitänyt olla paremmin hereillä. Ja Pietarista palaavien pakko-karanteeni olisi pitänyt olla valmiiksi mietitty. Nythän kävi niin kuin hölmöläisen matossa, että kun toisesta päästä saatiin korona ulos, niin itärajan takaa sitä otettiin sisään - ja laskettiin leviämään oikein kunnolla. Pienestä joukosta kärsii nyt koko kansa. Maskipakko jatkuu ja pahimmassa tapauksessa otetaan tautitilanteessa takapakkia. Ja kuten olettaa saattaa - itäraja pysyy visusti kiinni vielä pitkälle ensi vuoteen. 

Jopa viranomaisten tulisi muistaa, että suomalaisissa on sen verran iso loraus slaavilaista verta, ettei meidän omaehtoiseen itsevalvontaan tulisi koskaan luottaa. Jos jotain halutaan "ihan oikeesti" tapahtuvan, sen tulee tapahtua määrätysti pakolla ja selkein ohjein. Nythän tätä on turha pohtia, kun kakki on jo puntin puolella. 

Mutta koska postaus koskee kesäkuuta, niin olin tosi iloinen, että ihmiset alkoivat liikkua selvästi paria edellistä kuukautta enemmän. Heinäkuussa on suunnitelmana lomailla vähäsen ja hauskasti taas tuli tämän yrittäjän arki vastaan. Jos heinäkuussa meinaa lomailla, niin kesäkuussa pitää siis tehdä tuplasti töitä, että rahat riittää ja firma pysyy hengissä myös ne ajat, kun suu ei käy ja kädet heilu. Sanotaanko näin, että parhaani tein ja katsotaan, mihin se riittää. Ja koska olen yrittäjä, niin minähän pääsen helposti takaisin töihin, jos kassa kuivaa. Puolensa ja puolensa.

Muutin pelisuunnitelmaa paristakin eri syystä niin, että tein kesäkuun ja nyt heinäkuun alun iltavuoroa. Menin siis töihin herraskaisesti kolmeen ja lopetin joskus kahdeksan ja yhdeksän välissä, asiakkaista riippuen. Iltavuorot olivat kyllä huippuja. Pöydälle tuli kiireettömiä ja hyväntuulisia ihmisiä (ja lähti tietenkin vielä parempituulisia ja hoidettuja ihmisiä). Oma fiilis oli sellainen, että vaikka tulin kotiin kahdeksan jälkeen ja välillä aika rankkojen päivien jälkeen, eivät voimat kadonneet (paitsi yhtenä päivänä, josta myöhemmin). Syksyllä meinaan jatkaa iltavuoroja parina iltana viikossa. Asiakkaat ovat sitä pyytäneet ja toisaalta taas se on omankin rytmityksen kannalta järjestettävissä. Sen sijaan lauantait saavat jäädä nyt toistaiseksi taakse. Elokuun jälkeen (toivottavasti) koulut taas alkaa ja ne syövät joka toisen viikonlopun. Ja joskus sitä on relattavakin, yrittäjänkin. 


Muutamaa hankittua viisautta köyhempi

Kesäkuussa koitti pienimuotoinen hammasremppa, kun molemmin puolin raksittiin kovalla elämänviisaudella kasvatetut "viisurit" pois. Homma tehtiin kahdessa erässä kolmen viikon välein, puoli kerrallaan. Oli vähän pujottelemista, kun nuo poistopäivät piti osuttaa niin, että ne eivät pahasti häiritse työntekoa. Siksipä ne olivatkin perjantaita ja lauantaita. 

En varsinaisesti pelkää hammaslääkäriä tai kammoa sinne menemistä,  mutta eipä sitä juuri rakastakaan. Ja kun kyseessä oli itselle aivan uusi toimepide, niin kai sitä vähän jännittää. Vastassa oli kuitenkin niin loistava suukirurgi, että homma meni lähes kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Tai ainakaan ongelmat eivät johtuneet tekijästä, vaan biologiasta.

Eka setti meni kuin elokuvissa. En saanut edes sitä massiivista palloa poskeeni. Arvet paranivat ja tikit poistuivat itsestään. Ainoa ongelma hommassa oli poskilihasten spasmit, jotka meinasivat halvauttaa poskilihakset - ja tällaiselle puhetyöläiselle se on aika harmittava homma.

Mutta toinen puoli ei v....uilematta sitten mennytkään. Ylemmän hampaan juuri oli mennyt poskiontelosta läpi ja lopputulos oli se, että sieltä paikattiin reikä, joka tietenkin tulehdutti poskiontelon. Yksi työpäivä meinasi käydä todellakin ylivoimaiseksi, kun tulehdus koski koko toiseen puoleen päästä ja totta kai sitä tulehduksesta johtuvaa vuotoa valui suuhun koko ajan. Se ilta sai minut kyllä todellakin arvostamaan terveyttä. Viikon antibioottikuurilla ja parilla lisätikillä tuostakin toivottavasti selvitään. 

Heinäkuu ja loman odotusta

Nyt on enää viikko töitä ja sitten ehkä kolme viikkoa lomaa. Suunnitelmat on valmiina ja toivon mukaan kotona ei tarvitse olla kuin vaatteita vaihtamassa ja pyykkäämässä. Viimeisen kahden vuoden aikana olen näitä seiniä saanut nyt tuijotella todella ahkeraan ja toivottavasti lomalle olisi luvassa jotain muuta. 

Totta kai kelien suhteen toivon kesäkuun kaksoisveljeä. Olen horoskoopiltani Skorpioni, joka on aavikon eläin ja skorpionin tavoin en saa helteestä koskaan tarpeekseni. Enää en ole mikään megagrillaaja oman nahkani suhteen, mutta pidän siitä, että on kuuma. Tai ainakin valitsen aina helteen pakkasen sijaan. 

Mutta ennen kaikkea odotan sitä, että vähään aikaan ei tarvitse tehdä mitään. Viime kesän jälkeen on elämä ollut melkoista huisketta. On perustettu firmaa, opeteltu yrittämään, luovuttu palkkatöistä ja keksitty jo toistakin firman puolikasta. Sen lisäksi olen opetellut opettamaan, opetellut myyntiä ja markkinointia - ja siinä sivussa vielä elänyt elämääni. Toivon mukaan olen blogiin onnistunut tallentamaan jotain fiiliksiä siitä, miltä kaikki on tuntunut, koska nyt kun katsoo taaksepäin, niin vauhti on kyllä tehokkaasti kadottanut muistot. Ja tästä viimeisestä taipaleesta voin hyvin todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois!

Nauttikaa helteestä ystävät ja nauttikaa vapaista te, kenelle sitä suodaan!