Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. elokuuta 2025

Viisi (ensimmäistä) vuotta yrittäjänä

 

Lappeen Hierontastudion logo puuhun ikuistettuna, tekijä Verstas Saimaa ja Jyri

Rakas virtuaalipäiväkirjani Facebook tarjosi pari päivää sitten muiston viiden vuoden takaa. Olin juuri saanut postissa Y-tunnuksen ja yrittäjäurani virallinen alkupiste lyötiin kansiin ja kirjoihin. On huimaa, että tuosta on kulunut tosiaan viisi vuotta. En pidä lukijoita jännityksessä, vaan paljastan että firma on edelleen pystyssä, voi hyvin ja maksaa pienyrittäjälle jopa säännöllisesti paperirahaakin.

Viisi vuotta yrittäjänä on opettanut enemmän kuin kymmenen vuotta palkkatöissä. Yrittäjien maailma on erilainen, kun hädän hetkellä ei muihin voi nojata kuin peiliin ja aika ajoin murenevaan itsetuntoon. Kaikki asiat on selvitettävä itse, koska massiivista hr-osastoa, ay-liikettä tai edes itseä huonompaa esimiestä ei rosterista löydy. Mutta kun tekee, niin oppii. Suurin osa suomalaisen yhteiskunnan pakollisista asioista on maalaisjärjellä selvitettävissä ja apua löytyy kaikilta byrokratian tasolta noin yhden puhelun päästä. 

Kun juttelen yrittäjyyttä harkitsevien tai siitä unelmoivien kanssa, suosittelen kokeilemaan – mutta varauksella. Tämäkään homma ei kaikille sovi (enkä tiedä vielä, sopiiko se minullekaan). Edes yrittäjyys ei ole täysin win-win-sopimus itsen kanssa, vaan siinä on omat hyvät sekä huonot puolensa. Joitakin asioita palkkatyön pumpulinpehmeästä maailmasta kaipaan, mutta suunnilleen yhtä paljon on asioita, joiden puuttumisesta olen syvästi helpottunut. Koetan suhtautua omaan statukseeni yrittäjä-toimitusjohtaja-työntekijä-orja-roolissa nöyrästi, mutta suurella ylpeydellä. Ja olenkin firmastani ylpeä ja koetan tehdä työt niin, ettei paremmissakaan pöydissä tarvitse nöyristellä. Töitä se vaatii ja aikaa se vie, mutta minusta homma on edelleen vähintään yhtä palkitsevaa kuin ennenkin.

Kuva Pixabay / Kemence99


Mitä teen, miten teen

Pyöritän käytännössä kahta firmaa yhdellä y-tunnuksella. Aamupäivät tuotan hienosti sanottuna logistiikan suunnittelupalveluja, mutta käytännössä teen alihankintana mitä tahansa postin lajittelijasta jakeluesimieheen ja kaikki mahdolliset kilkkeet siitä väliltä. Tämän työn minulle mahdollistaa kaksi asiaa. Ensimmäinen – ja tärkein – on luottoasiakas, jonka kanssa asiat sujuvat ja bisnes pysyy molemmin puolin järkevänä. Olen toiminut saman yhteistyökumppanin kanssa kaikki viisi vuotta ja yleisesti ottaen minusta tuntuu, että olen enemmän sinne päin firman mies kuin monet palkalliset tekijät. 

Toinen homman mahdollistava tekijä on noin kolmenkymmenen vuoden kokemus postilogistiikasta. Olen sillä saralla tehnyt lähes kaikkea mahdollista ja osaamista löytyy kattavasti eri kokoisista firmoista, erilaisista rooleista sekä työstä niin palveluntuottajan kuin maksavan asiakkaan puolelta. Veikkaan, että tästä maasta ei samanlaista tartuntapintaa monelta löydy. Kaikki tuo antaa perspektiiviä, kokemusta ja myös ymmärryksen tuotannon kokonaisuuksista. Silti se ei ole ainoa asia, mistä minulle maksetaan. Minulle maksetaan siitä, että kiltisti vedän hanskat käteen ja teen sitä, mille on tarvis. Edes minun CV:llä ei ole varaa potkia joitain töitä, koska haluaa olla herra ja hidalgo kulmapöksyt jalassa. 

Illat sitten hieron asiakkaita toisen firman nimissä. Lappeen Hierontastudio on yhden miehen unelma, joka syntyi joskus vuosia ennen hierojakoulua tai y-tunnusta. Halusin saada jotain omaa, sellaisen tehtaan, jossa päätän omat tekemiseni. Ja toinen draiveri oli auttaa muita. On edelleen hämmästyttävän hienoa, että omin käsin tehdyllä työllä voi auttaa.

Koin entiset työni jollain tapaa hyödyttömiksi ja päämäärättömiksi. Heikko johtaminen, päättömät projektit ja alituinen yt-ralli säästötavoitteineen ja työteon epävarmuus, johon ei itse voi vaikuttaa söivät omaa motivaatiota. Epävarmuutta riittää nytkin – entistä enemmän jopa – MUTTA se on itsevalittua. Niissä on vissi ero.

Välillä päivät venyvät ylipitkiksi ja ihan aina ei mennä työaikalain tai lepoaikojen puitteissa, mutta toisinaan taas pitkät viikonloput tai yllärivapaat pelastavat jaksamista paljon. Vaikeinta tässä työssä on kieltäytyä jostain. Tehtävää työtä riittää ja asiakkaita (onneksi!) on enemmän kuin pystyy vastaanottamaan, joten toisinaan on vaan pakko pystyä sanomaan ei. 

Kuva Pixabay / genesis3g


Töiden määrä vaihtelee, kun itse pitää siitä huolen

Tänä kesänä olen tehnyt töitä vähemmän kuin edellisinä vuosina. Se johtuu parista jutusta. Ensinnäkin painoin alkuvuoden aika hullun lailla hommia ja se tarkoittaa verotuksellisesti hankaluuksia. Haluan pitää vuosiennakot siedettävällä tasolla, joten loppuvuodesta on pakko tasoittaa. Ylimääräisten verojen maksaminen nyky-Suomessa kiinnostaa ihan yhtä vähän kuin palkkatyöläisiäkin. Onneksi minulla on mahdollisuus säädellä niin työtä kuin verokuormaa.

Toinen syy on se, että olen halunnut keskittyä yhteen itselle tärkeään kirjalliseen projektiin. Aloitin heinäkuussa kirjoittaa romaanin käsikirjoitusta, joka on ylittänyt puolenvälin. Lupasin pyhästi itselleni, että jos saan puolet kirjasta kasaan, kirjoitan homman loppuun. Nyt tuosta tavoitesanamäärästä puuttuu enää neljännes, joten hommaa ei voi jättää kesken. 

Tämäkään ei vielä tarkoita, että tuosta syntyy mitään näkyvää. Se voi hyvästä yrityksestä huolimatta jäädä kustantajan hylkäämäksi tekeleeksi, mutta olenpahan ainakin tosissani asiaa koettanut. Se riittää minulle.

Kokonaisen kirjan kirjoittaminen on ehkä suurin unelmani, jota olen vaalinut vuosia (ja kun puhun suurimmasta, jätetään laskuista pois elämän aidosti suurimmat jutut, kuten lapset). Tuntuu jotenkin hurjalta, kun asiat siirtyvät unelmakartalta konkretiaan ja muodostuvat ihan oikeiksi teoiksi. Tätä samaa koin, kun alussa mainittu Y-tunnuksen sisältänyt kirje pamahti postilaatikkoon. Jokin immateriaalinen konkretisoituu ja sen voi nähdä. Kun tuon kirjoitusajan kiristää itselleen muutenkin vähästä vapaa-ajasta, niin sitä unelmaa todellakin jahtaa eläväksi.

Kuva Pixabay / Tama66


Viisi oppia yrittämisestä

Laitan loppuun vielä viisi asiaa, jotka itse olen oppinut yrittämisestä. Tällainen kädestä-suuhun – yksinyrittäminen on vielä suhteellisen helppoa hallita, eikä tätä voi edes verrata siihen tuskaan, jota ”oikeat yrittäjät” kokevat – siis ne, jotka pelaavat omilla rahoillaan, mutta työllistävät siinä sivussa muita. Heidän kokemusmaailmansa on minuun verrattuna monin verroin hankalampi, enkä väitä siitä ymmärtäväni juuri mitään. Perusperiaate lienee kuitenkin sama – haetaan maailmalta työtä, joka jalostetaan rahaksi.


1) Yrittämisen vapaus on harha

Klassisin klisee yrittämiseen liittyen on puhe siitä, kuinka vapaata yrittäminen on. Yrittäjän tehtävä on muodostaa työllä oma palkkansa. Yksikään kolikko ei tilille tai taskunpohjalle kilahda ilman, että sen eteen on tehty töitä. Sen vuoksi vapauden sijaan mekin olemme omalla tavallamme rahan orjia.

Käytän usein vertausta, että kuukauden kaksi ensimmäistä viikkoa teen töitä kaikille muille. Jonossa ensimmäisenä on käsi ojossa verottaja, jonka takaa kurkistelee eläkeyhtiö. Kun nämä kaksi feodaaliherraa on saatu tyytyväiseksi, tulevat vielä pienemmät saapalaiset – firma kun tarvitsee erilaisia palveluja ja hyödykkeitä pöyriäkseen. 

Mutta ne kuukauden kaksi viimeistä viikkoa tuottavatkin sitten rahaa minulle. Viimeisen kahden viikon aikana teen oman tilini, joka vaihtelee joka kuukausi. Mitään varmuutta ei tuloista ole. Jos käy huono tuuri, ettei asiakkaita ole, sairastun tai tulee muita pakollisia menoja, jää oma tilini tasan sen verran laihemmaksi. 

Yrittäjän vapaus tarkoittaa minulle vapautta tienata niin paljon kuin jaksan tehdä töitä. Minun palkallani tai työmäärällä ei ole varsinaista kattoa, vaan rahaa voi tehdä vaikka seitsemänä päivänä viikossa. Kuukausipalkkainen ihminen on sidoksissa tiettyyn summaan, jolla sielunsa myy. Minä en. Minun sieluni hinta vaihtelee rahantarpeen mukaan.

Tarkoittaa vapaus myös sitä, että voin pitää lomani silloin kun huvittaa. Voin pitää kaikki helaperjantait tai joulun välipäivät vapaana, eikä niistä tarvitse tapella kenenkään kanssa. Samoin voin ottaa kesälomani niin pienissä pätkissä kuin haluan. Tänä kesänä pidin joka toisen perjantain vapaana kirjoitushommien takia – homma ei ihan onnistunut suunnitellusti, mutta idea oli kyllä toimiva. 

2) Yrittäminen on aina epävarmaa

Yrittäjänä joutuu sietämään jatkuvaa epävarmuutta. Kukaan ei takaa sitä, että asiakkaita riittää läpi vuoden samalla tavalla. Kukaan ei takaa, että töitä riittää niin paljon, että tulotavoitteet täyttyvät. Hyvin usein matkassa on onnea ja vielä useammin sitä, että omaa joustavuutta pitää löytyä. Jos jossain kuukaudessa tulos uhkaa painua, on lisättävä työpäiviä ja haettava puuttuva osa jostain. 

Kukaan ei myöskään maksa sairaslomista tai siitä, että hoidan lasta kotona. Pahin skenaarioni minulle on se, että hajotan käteni niin, että korjaaminen kestäisi kuukausia. Se tietäisi tulojen putoamista merkittävästi. Hommaa pystyy onneksi tasoittamaan vakuutusten ja säästöjen avulla, mutta nekin lähtevät täysin omasta pussista. 

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että yrittäjä pudottautuu vapaaehtoisesti järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Me emme ole työehtosopimusten tai työaikalakien piirissä – eikä meitä koske juuri muutkaan niistä hyödykkeistä, joista kuitenkin maksamme.

Mutta lohdulllista on se, että epävarmuutta oppii sietämään. Siitä tulee normi, jota ei enää vuosien jälkeen kyseinalaista. Syntyy usko, että kaikki järjestyy aina jollain tapaa – ja niin ne järjestyvätkin. Suurin oppi itselle yrittämisen osalta on ollut kyky sopeutua, oppia ja pärjätä. Yrittäminen jättää niin yksin, että siinä on opittava – tai upottava. Minusta on firman myötä tullut itsenäisempi, itseohjautuvampi ja rohkeampi. Nämä ovat asioita, joita en olisi missään firmassa tai roolissa oppinut palkkatyön maailmassa. Pakko on niin hiton hyvä opettaja. 


3) Suhde rahaan muuttuu

Olen ollut parillakin yrittäjällä töissä. Silloin jo huomasin, että firman pomolla on kovin kummallinen suhde rahaan. Raha on yrittäjälle pelkkä käyttöväline, jota tulee ja jota menee. Sitä on turha hillota, koska sitä voi tehdä koko ajan lisää. Asenne on erilainen kuukausipalkkaiseen verrattuna. Kun liksa tulee kerran kuussa ja siihen ei muutosta saa kuin rukoilemalla ja työpaikkaa vaihtamalla, niin on pakko elää eri lailla. Kuukausipalkkainen kuluttaa saatua summaa euro kerrallaan ja jossain vaiheessa ne rahat sitten loppuu. Jos on hyvä tuuri, rahat loppuu vasta palkkapäivän lähellä.

Samaa huomaan nyt itsessäni viiden vuoden jälkeen. Rahaa tulee ja sitä menee. Edelleenkään sitä ei ole tuhlattavaksi saakka, mutta helpommin se tuntuu välillä tuolta lompakosta irtoavan. Itse muutan investointi-kokoluokan asiat aina työtunneiksi. Montako tuntia pitää tehdä töitä tai montako asiakasta pitää saada pöydälle houkuteltua, että joku hankinta on mahdollinen. Jos työ tuntuu liian suurelta suhteessa hankittavaan asiaan, menee idea hylkykoriin äkkiä. 

Raha on ehkä yrittäjälle jotenkin konkreettisempaa. Sen kulkemisen näkee asiakkaan lompakosta omaan. Ja samalla tavalla näkee, kuinka monta euroa jokaisesta satasesta vedetään välistä. Suomalainen verojärjestelmä on tällä hetkellä yhtä aikaa reilu, mutta kohtuuttoman ankara. Sitä mukaa kun palvelut huononevat, kasvaa verojen ja sen tapaisten maksujen määrä. Maksetulle rahalle ei siis saa enää vastinetta. Minä en kapinoi verojen määrää vastaan, mutta siitä en pidä, että maksetut rahat käytetään huonosti. 


4) Aika on arvokkain omaisuutemme

Kun tekee kiistatta paljon töitä, osaa omaa aikaansa arvostaa eri tavalla. Ja etenkin kun ajankäytöstä päättää itse, muuttuu vapaa-aika kummallisen arvokkaaksi. Tätä samaa tekee myös ikääntyminen. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän tarvitsee aikaa palautuakseen ja pysyäkseen työkuntoisena. 

Arvostan vapaa-aikaa, vapaata ja sitä, että voin olla tekemättä mitään. Tämän vuoden lyhyet vapaat ovat saaneet taas pään toimimaan niin että esim. blogin kirjoittaminen maistuu ihan eri tavalla. Syntyy ideoita, mistä kirjoittaa ja teksti valuu aivoista paperille lähes itsestään. Kun ideat loppuvat, on tehty liikaa töitä. Nyt osaan lukea vaaranmerkit ajoissa. 

Kun perheen isommat lapset olivat pieniä, tein liikaa töitä ja vääristä syistä. Heidän kasvustaan jäi tietty siivu varmaan näkemättä ja en ehkä onnistunut olemaan niin osallistuva vanhempi kuin olisi pitänyt. Viimeisen painoksen kanssa olen pitänyt huolen, että näin ei ole. Työtä ja rahaa tulee olemaan aina – mutta aika läheisten kanssa voi loppua kesken. Pienistä lapsista jää parhaat muistot, vaikkei aikuisissa lapsissakaan mitään vikaa ole. 

Ihmisen pitää olla uskollinen itselleen. Toteuttaa unelmiaan ja luoda elämästä sellainen kuin haaveilee. Se tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Toisille tärkeää on matkustella, toisille olla paras padelissa. Jokaisen unelman tulisi olla yhtä arvokas ja tärkein hänelle itselleen. Unelmat vaativat aikaa ja kaikkea aikaa ei kannata uhrata työnantajalle – tai edes omalle firmalle. Aika on hyödyke, jota ei valmisteta lisää.


5) Usko ideaasi ja yritä

Pidän nykyisestä elämäntyylistäni. Rakastan sitä vapautta tehdä omia asioitani ja palvella asiakkaita, niin, että olen firman kasvot. Kannan vastuun työn tuloksesta tai epäonnistumisesta itse. En voi mennä piiloon paskan pomon, huonon luottamusmiehen tai onnettoman työkaverin taakse. Minun tapauksessani syyllinen kaikkeen löytyy aina peilistä. Se on rehellistä työtä, johon voin suoraan vaikuttaa itse. Suurissa organisaatioissa minua turhautti asioiden hitaus ja muutoksen kankeus. Asioita ei saanut muutettua ennen kuin se oli käynyt hyväksyttävänä kolmessa eri portaassa, jotka kaikki huononsivat alkuperäistä ideaa omalla tavallaan  - ihan vain ollakseen jotain mieltä. 

En myöskään ollut koskaan mikään ay-liikkeen fani. Koin, että heidän tehtävä on olla työelämän neuvostoliitto, joka pystyy muokkaamaan kullasta paskaa. Fanaattinen työntekijöiden oikeuksien jahtaaminen ja työnantajan velvollisuuksien ruotiminen vie työltä tuottavuuden – ja ilon. Ymmärrän heidän olemassaolonsa ja se kuuluu suomalaisen työelämän periaatteisiin, mutta heidän aikansa jäi jonnekin menneille vuosikymmenille. 

Yrittäminen tulee lisääntymään. Yhä useammasta työntekijästä tulee ainakin osa-aikainen yrittäjä. Jokainen yritys on yhden ihmisen unelma jostain omasta. Minusta unelman kutsua tulee noudattaa. Taloudellinen tai laadullinen onnistuminen ei tule hetkessä, eikä helpolla, mutta usein ne pienetkin voitot antavat enemmän kuin lomarahaorjuus vieraan palveluksessa.

Ideoita on tasan kahdenlaisia – niitä on hyviä ja huonoja. Hyvät menestyy, huonot jalostuu. Epäonnistuminen ei ole maailman vakavin asia edes Suomessa. Mekin alamme oppia amerikkalaisen mentaliteetin, jossa nurin narahtanutta yrittäjää ei kivitetä suoralta kädeltä, vaan ymmärretään se, että jokaisen ne oppirahat on jostain maksettava. 

Yksi unelmani on se, että joskus vielä saisin opettaa yrittäjyyttä muille. Uskon pystyväni kertomaan tuleville tai aloittaville yrittäjäntaimille, mihin suuntaan kannattaa kasvaa tai miten omaa ideaa jalostetaan y-tunnukseksi saakka. Uskoisin pystyväni kasvattamaan itseensä uskovia yrittäjiä,joilla kuitenkin pysyy järki päässä.

Meni hieman pitkäksi tämä teksti, mutta asia on jotenkin ruotimisen arvoinen. Tiedän monien pohtivan elämän vaihtoehtoja yrittäjyys voi monelle olla yksi harkittava vaihtoehto muiden joukossa. Kuten sanoin, tässä on puolensa. Minulle tässä elämäntilanteessa ja tässä hetkessä tämä sopii paremmin kuin hyvin. Yhden täysmuutoksen tehneenä en koskaan sano, etten tee jotain tai teen varmasti jotain. Nautiskelen nykyisestä työstä ja katselen aina avoimin silmin elämää. Yrittäjän elämä on vähän sellaista porttiteorian kanssa olemista. Kun yhden homman on saanut alulle, alkaa nähdä mahdollisuuksia muuallakin. Tunnustan joskus katsovani vapaita liiketiloja sillä silmällä, että niihin saattaisi perustaa jotain kivaa tulevaisuudessa. Parasta olisi, jos pystyisi tekemään firman, jonka alla voisi työllistää itsen lisäksi vaikka perheenjäseniä. Mutta nää nyt on vaan näitä….


perjantai 22. lokakuuta 2021

Pienyrittäjän myynti ja markkinointi

 


Yksinyrittäjän päivät koostuvat perustekemisestä ja oheistoiminnoista. Perustyö on sitä, minkä takia yritys on aikoinaan perustettu - omalla kohdallani urheiluhierojan palvelujen tuottaminen. Oheistoiminnot ovat sitten kaikkea muuta, mikä asiaan liittyy. Minulla se tarkoittaa laskujen maksamista, tavaroiden tilausta, tilastointia ja laskentaa sekä myyntiä ja markkinointia. Rahaliikenne on hoidettava, jotta yrityksen kulut tulee katettua ja toiminta mahdollistuu. Tilastoinnit ja laskennat tarkoittavat oman toiminnan tulosten jatkuvaa tarkkailua; käytännössä myytyjä tunteja sekä myynnin tuottamaa rahaa. Lisäksi tarkkailen uusien ja palaavien asiakkaiden suhdetta. Uusien asiakkaiden määrä kertoo markkinoinnin toimivuudesta ja palaavien asiakkaiden määrä palvelun laadusta. Kumpikin on yhtä tärkeää, mutta eri tavoin. 

Koska toiminta on minulle uutta ja ihmeellistä, työn tuloksia tulee katsottua aika lailla viikkotasolla. Ensimmäisen vuoden jälkeen kasassa on jonkinlainen vuosirytmi, jolla kysynnän käyrän näkee ja siihen osaa varautua paremmin seuraavana vuonna. Ensimmäinen vuosi on monella tapaa epätavallinen. Alussa myynti on pientä, koska yritys on tuntematon ja asiakasvirta vasta kasvaa. Mutta ensimmäisestäkin vuodesta näkee esimerkiksi eri vuodenaikojen vaihtelun ja tiettyjen sesonkien vaikutukset liikevaihtoon.

Vanha mainoskuva viime vuodelta, tarjoukset eivät siis ole voimassa enää.


Myynti ja markkinointi vievät aikaa

Myynti ja markkinointi vievät yllättävän paljon aikaa. Teen suunnitelmat kuukausirytmityksellä ja mietin, mitä tulevana kuukautena haluan tarjota. Varsinkin alussa piti uusasiakashankintaa tehdä paljonkin alennuksilla ja tarjoushinnoin. Kun mainetta ja tunnettuutta ei ollut, piti asiakkaita hakea hinnan kautta. Sitä mukaa, kun tuote ja tekijä tulevat tunnetuksi, voi myös markkinoinnin suunnitelmaa muuttaa toiseen suuntaan. 

Se, mikä ei muutu, on erottuminen muista saman alan toimijoista ja se, että potentiaalinen asiakas pitää saada kiinnostumaan juuri minun palveluistani. Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa on saman alan yrittäjiä niin paljon, että markkinapinnalle on ottajia. Millä pystyn erottumaan muista ja jäämään asiakkaan mieleen?

Käytän pääasiassa sähköisiä markkinointikanavia. Niissä markkinoinnin ajallinen linja on pidempi ja kulut maltilliset. Sen lisäksi oma markkinoinnin kohderyhmä liikkuu verkossa ja hakee sieltä myös tietoa käyttämistään palveluista. Hinta-laatu-suhde muodostuu optimaaliseksi. Sähköiset kanavat mahdollistavat myös kommunikoinnin asiakkaiden kanssa. Kauppaa tehdään yllättävän paljon esim. Messengerillä.

Kun aloin perustamaan yritystä, oli ensimmäinen ajatus se, että firman näyteikkuna tulee verkkoon. Käytännössä pohja rakennettiin toimiville verkkosivuille, jotka ovat se silmäys, minkä asiakas minusta ensimmäisenä näkee. Verkkosivujen teon annoin suosiolla paikallisille ammattilaisille, jotta lopputulos on yhtä lailla toimiva kuin näyttäväkin. Ja samaa suosittelen muillekin aloittaville yrittäjille. Maailmassa on jo tarpeeksi kansalaisopiston Wordpress-kurssilla tehtyjä sivuja, jotka eivät erotu massasta ja jotka toimivat toiminnan ankkurina väärällä tavalla - ne vetävät myyntikäyrää enemmän alas- kuin ylösäpäin. Yrityksen verkkosivua tulee ajatella samalla lailla kuin kivijalkakauppa näkee näyteikkunan. Uusi asiakas silmäilee taatusti firman verkkosivua ennen ajan varaamista ja jos verkkosivu ei houkuttele, ei myyntitapahtumaa tule. 

Ongelmana on sivujen suuri määrä ja valinnan helppous. Jos asiakas etsii vaikka Lappeenrannasta hierojaa, hän pystyy puolessa tunnissa kahlaamaan lähes kaksikymmentä sivustoa peräkkäin, vertaamaan niiden tasoa ja tarjontaa. On melko varmaa, että myyntitapahtuma tulee sille sivulle, joka on näyttävin, jolta etsittävät tiedot löytyvät helpoiten ja jossa ostotapahtuma on yksinkertaisinta suorittaa.



Kuka tekee ja mitä tekee?


Sivusto koostuu rungosta ja teksteistä. Runko käsittää sivuston eri alasivut ja toiminnot. Oman yritykseni sivustolta löytyy yhteystiedot, sähköinen varauskalenteri sekä blogi, joka toimii tiedotusalustana ja omana markkinointikanavanaan. 

Runko on täysin ulkopuolisen toimijan tekemä, muta teksteihin en anna muiden puuttua. Teen tekstejä muutenkin ja omasta mielestäni hallitsen sen puolen paremmin kuin muut. Ja mielelläni autan asiassa myös toisia yrittäjiä. Firmani toinen puolikas "Lappeen Rekrytoimisto" tekee osana toimintaansa erilaisia tekstituotteita, kuten markkinointikirjeitä, verkkosivujen tekstejä tai sitten vaikka blogikirjoituksia. 

Myös sähköisen markkinoinnin kampanjat suunnittelen itse. Kuvia otan harvoin itse, koska maailmassa on valmiina parempia ja toimivampia kuvia myyntityöhön. Kuvien suhteen käyttäjäkunta jakautuu kahtia. Osa vannoo autenttisten ja itse otettujen kuvien nimeen, koska ne kertovat juuri siitä yrityksestä, jota mainostetaan. Itse uskon enemmän ns. harakkateoriaan. Ihminen kiinnostuu mainoksessa enemmän siitä, että kokonaisuus toimii ja erottuu kuin siitä, että hierojan mainoksessa kuvassa on varmasti työpisteen oma työpöytä ja tekijä. 

Taidon lisäksi mainonnan suunnitelussa on kyse myös ajankäytöstä. Jos käytettävää aikaa ei ole, on fiksua käyttää alan ammattilaista. Tällöin tekeminen ulkoistetaan ja tuloksena on ammattilaisen suunnittelema kampanja ja oma aika säästyy todelliseen työn tekemiseen. 

Kaikesta oman työn ulkopuolisesta tekemisessä kannattaa keskustella peilin kanssa. Osaanko varmasti suunnitella markkinointia ja osaanko varmasti käyttää sähköisiä kanavia? Onko minulla aikaa käytettäväksi markkinointiin vai käytänkö aikani oman työn tekemiseen ja maksan mieluummin laskun ammattilaiselle? Jos ei osaa, voi opetalla, mutta jos haluaa saada nopeasti ja kerralla laatua, niin kannattaa palkata asiaan vihkiytynyt ammattilainen. 

Sähköisissä kanavissa näkee valitettavan paljon myös pieleen mennyttä markkinointia. Yleisin ongelma on väärä kohdistus, jolloin mainos näkyy turhaan toiminta-alueen ulkopuolella. Ja kun mainos on vielä ilman yhteystietoja, käy niin, että yhteystietoja etsittäessä mainosta klikkaillaan pitkin Suomea, jolloin yrittäjälle tulee kyllä klikkejä ja laskua, mutta ei juurikaan tuloksia. Yhtä huonosti toimii myös mainos, jonka sisältöön ei ole juurikaan vaivauduttu pistämään eforttia. Huonosti tehty mainos toimii tarkoitukseen nähden päinvastoin, se karkottaa potentiaalisen asiakkaan kilpailijan huomaan. 



Paljonko markkinointi maksaa?

Kun yritys on nuori, maksaa markkinointi enemmän. Tuotetta on tehtävä näkyväksi ja tutuksi rahalla, kun mainetta ei vielä ole. Markkinointiin käytettävä raha putoaa (ainakin teoriassa) sitä mukaa, kun yritykselle tulee ikää. Tämä pätee siis omalle hyvinvointialalle. Kaupan alalla taas käyrä ei laske koskaan. Markkinointiin on syötettävä tasaisesti rahaa, jotta tavaravirta kaupasta ulos pysyy tasaisena. Itsellä alussa tuntui, että markkinointi söi budjetista rahaa aivan älyttömän prosentin. Mutta laskin asiaa niin, että jos ei ole markkinointia, ei ole myöskään tuloja, joten myyntiä on kaivettava mainosten avulla esiin, vaikka oma kate jäikin pienemmäksi. 

Markkinointia on fiksua budjetoida, jotta siihen käytetty raha on oikeassa suhteessa tulorahaan. Sähköisissä kanavissa rahansääntely on helppoa - kun työkaluja osaa käyttää. Budjetit voivat vaihdella kanavasta ja tavoitteesta riippuen kympeistä aina äärettömään saakka. Veikkaan, että etelä-Suomessa yhdestä markkinapaikasta taistellaan enemmän kuin etelä-Karjalassa ja näkyvyys maksaa euroina huomattavasti enemmän. Toisaalta etelässä kulu- ja tulorakenne on muutenkin toisenlainen. Siellä ei hierojat sano meikäläisen taksoilla edes päivää. 

Olen toki testannut myös printtimediaa. Kesällä laitoin ilmoituksen kesälehteen tavoitteena löytää paikkakunnalle kesäksi saapuvat mökkiläiset. Valitettavasti tulos jäi odotuksista ja hinta kontaktia kohden muodostui turhan tyyriiksi. Perinteisen printtimedian käyttäjälle tulos oli kieltämättä pettymys. 

Tällä hetkellä oma budjettini on fiksussa suhteessa tuloihin. Markkinointi haukkaa edelleen oheiskuluista eniten, mutta toisaalta se on oheiskuluista sarake, jonka varassa tulot käytännössä ovat. Palaavien asiakkaiden suhde uusiin kasvaa jatkuvasti, mutta on ilahduttavaa, että joka viikko pöydällä näkyy uusia asiakkaita. Pääsen helpommalla siinä, että markkinoinnin suunnittelu ja tekeminen on omissa käsissä. Tällöin voin huoletta sijoittaa markkinointiin ne rahat, jotka muut joutuvat käyttämään ulkopuolisten palveluihin. 

Paras markkinointi tehdään jokapäiväisessä työssä

Paras, halvin ja tehokkain markkinointikanava on kuitenkin päivittäin tehty työ. Jos työnsä tekee kunnolla ja laadukkaasti, niin työn eteenpäin markkinointi syntyy itsestään. Hyvin tehty työ on myös kestävintä markkinointia. Hoitamalla asiakkaan hyvin ja tekemällä työn huolellisesti en pelkästään saa asiakasta palaamaan luokseni uudestaan. Yleensä hyvästä palvelusta myös kerrotaan mielellään eteenpäin ja asiakkaan mukana tulee luokseni muita. Ja tämä kaikki käytännössä ilmaiseksi. 

Hyvin ja huonosti tehdyn työn välinen ero on käytännössä kaksinkertainen. Jos varsinaisessa hoitotyössä lipsuu, eivät asiakkaat palaa ja markkinointiin käytetty raha ei vähene koskaan. Tai oikeastaan päinvastoin. Kun palvelu ei saa viidakkorummusta ylimääräisiä lyöntejä, joutuu tekijä taistelemaan negatiivisen viestin virtaa vastaan - ja markkinoimaan vieläkin suuremmalla budjetilla. 

Hyvin tehtyyn työhön kuuluu varsinaisen hoitotyön lisäksi paljon muutakin. Hierojan työssä on valtava merkitys sillä, kuinka asiakkaan kohtaa, kuinka hoitaa hoitotyön lisäksi asiakaspalvelun sekä se, miltä hoitotyön kokonaisuus tuntuu. Muutin pari viikkoa sitten uusiin toimitiloihin ja ainakin ensimmäisen parin viikon jälkeen minulla on fiilis, että uusissa tiloissa viihtyvät aiempaa paremmin niin tekijä kuin asiakkaatkin. Uudet toimitilat ovat aiempaa isommat, valoisammat ja työhön sopivat. Tilojen viihtyisyys on hoitotyössä yllätävän merkittävä tekijä. 




sunnuntai 29. elokuuta 2021

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä


 

Aika lailla vuosi sitten oli aika jännät paikat. Toimipaikan viimeisetkin kalusteet oli laitettu paikalleen, varauskalenteri avattu ja sinne olivat kilahtaneet ensimmäiset pari varausta. Odottelin jo jännittyneenä, millaiseksi asiakasryhmäni alkaa muodostua ja millaiset ihmiset asiakkaikseni päätyvät. Syyskuun 1. päivänä sitten avattiin toimipaikan ovet ja ensimmäiset asiakkaat pääsivät nauttimaan hoidosta.

Ennen toimipaikan avaamista oli tehty kuukausi erittäin tiukkaa duunia ja valmisteltu sekä yritystä, yrittäjää että toimitilaa aloitusta varten. Kuukausi on kokonaisuutena vielä aika lyhyt aika pistää pystyyn toimiva yritys fasiliteetteineen. Ennen aloitusta oli saatava hoidettua kuntoon pankki- ja maksupääteasiat, verkkosivujen pystytys ja sisältöjen luominen. Sen lisäksi oli vielä hankittu näkyvyyteen liittyviä asioita, kuten käyntikortteja, työvaatteita ja luonnollisesti fyysiset työkalut työn tekemistä varten. Kun tuon kaiken tekee palkkatyön ohessa, niin voi sanoa, että kädet kävivät aika tiuhaan tahtiin.

Muistan vielä, miten ihmeelliseltä tuntui, että ensimmäiset asiakkaat todella löysivät mainokseni verkosta ja löysivät myös toimitilan annettujen ohjeiden perusteella. Suurin pinnalla oleva tunne oli (ja on muuten edelleen) kiitollisuus. Kaikki ennakkoon tehty työ tuottaa. Ja alusta saakka asiakasvirta on valunut toimitilan ovesta sisään tasaisesti – tai no – kiihtyvämpään tahtiin. Kun taloudellista tulosta katsoo, niin teen tänä päivänä noin viikossa lähes saman verran töitä kuin ensimmäisen toimintakuukauden aikana yhteensä. Mutta on toimintakin muuttunut hyvin paljon vuoden sisällä. Osa-aikaisesta yrittäjyydestä on siirrytty kokopäiväiseksi ja ensimmäisen yrityksen lomaan on tehty toinen firman puolikas, joka palvelee yhtä suurta asiakasta puolipäiväisesti – tarina sekin. Hierojan työn lisäksi olen saanut tehdä myös opettajan töitä ja saanut oppia ammatistani oppilaiden työtä seuraamalla. 

Olen erittäin tyytyväinen koko ensimmäiseen vuoteen. Yrittäminen on antanut paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella, työn arki on mielekästä ja mielenkiintoista ja työ asiakkaiden eteen on jopa jotain sellaista, mitä en olisi voinut kuvitella. Olen päässyt tilanteeseen, jossa työ antaa enemmän energiaa kuin ottaa.



Mitä yrittäjyys on?

Toistan sen, mitä olen sanonut ennenkin. En ole synnynnäinen yrittäjä, enkä tosiaan mikään yrittäjän mallikuva. Mutta alan ymmärtää, että on paljon hyviä puolia siinä, että tekee omaa työtä itselleen ja oman yrityksen eteen. Ainakin pienessä mittakaavassa yrittäminen on erittäin hallittavaa, jopa hallittavampaa kuin palkkatyön teko. Toki myös vastuullisuus on ihan eri luokkaa, kun kaikki langat ovat yksissä käsissä ja ainoa syyllinen ongelmiin – sekä ongelmien ratkaisija – löytyy peilistä.

Minulle ei ole ongelma, että kaikki toiminnot kulkevat omissa käsissä. Pidän siitä, että saan perustekemisen lisäksi hoitaa myös myynnin, markkinoinnin sekä taloudelliset asiat. Kaikkea tuota olen tehnyt ennenkin, mutta pienemmissä palasissa, enkä koskaan kaikkea yhtä aikaa. Ilman rakasta kirjanpitäjääni en toki selviäisi, mutta rahallisesta tuloksesta vastaaminen on itsestä kiinni. Ja perustekemisessä, itse hoitotyössä, en vastuuta antaisi kenellekään muulle. Hierojan työ on henkilökohtaista. Siinä työtä tehdään omalla persoonalla ja omalla läsnäololla. Jokaisen hierojan käsiala on erilaista ja työssä sitä käsialaa käytetään tuottamaan oman näköistä hoitotyötä. Ja se on merkittävin yksittäinen tekijä, joka saa asiakkaan palaamaan saman hierojan luo kerta toisensa jälkeen.

Eniten on yllättänyt se, kuinka yksinäistä ja kuinka raadollista yksin tekeminen on. Etenkin koronavuosi on opettanut, että yrittäjän täytyy olla varuillaan sairastumisten ja vammautumisten takia. Normaalistihan yrittjät tekevät työnsä, jos vaan silmät liikkuu ja kädet käy. Mutta koronariskin aikana pienikin nuha siirtää yrittäjän varikolle ja testitulosten odottamisen aika jää omasta rahapussista pois. Tosin itselle sama tulee vastaan toistakin kautta. Minulle sormen murtaminen olisi jo katastrofi, koska en voisi tehdä töitäni useampaan viikkoon. Ja näillä rahallisilla marginaaleilla se menisi jo rajusti tappion puolelle – puskuria kertyy kuitenkin yksin tekevänä suhteellisen vähän. Tämä on toki asia, johon voi itse vaikuttaa esim. vakuuuttamalla toiminnan fiksusti.

Toinen yllättävä seikka on sen kaiken byrokratian määrä, mitä yrittämiseen liittyy. Aputoiminimeä hakiessa ehdin jo kirota koko valtion virkakoneiston jonnekin lämpimään paikkaan (en Lanzarotelle!), mutta nekin tunteet ovat laimenneet. Byrokratian todellinen vihreä oksa on verottaja. Sen kanssa ei koskaan tule ongelmaa ja apuja löytyy ongelmiin nopeasti ja notkeasti. Verokarhu on mainettaan mukavampi nalle (vaikkakin vähän kallis kaveri yrittäjälle).

Ja toki tänä vuonna on korostunut myös työn epävarmuus ja ennustamattomuus. Koronavuosi ei todellakaan ollut paras mahdollinen aika startata uutta yritystä, joka perustuu täysin siihen, että luokseni tulee asiakkaita ja asiakkaiden kanssa ollaan fyysisesti läsnä. Pahimipina koronakuukausina ihmiset liikkuivat todella harkiten missään – ja voin sanoa, että hierojat eivät olleet jonossa ensimmäisinä. Mutta silti – minä olen saanut tehdä koko ajan töitä reippaasti, eikä tyhjiä päiviä ole juuri ollut. Selkeä muutos tapahtui tämän kesän alussa, kun epidemiassa siirryttiin perustilaan – varauskalenteri suorastaan räjähti ja patoutunut kysyntä alkoi purkautua. Oli lähellä, ettei silmänurkasta tipahtanut muutama ilonkyynel pelkästä helpotuksesta.

Yrittäminen ei ole onnistumista – se on enemmän oppimista. Ei minullakaan kaikki hoidot ole menneet täysin putkeen. Mutta jokainen hoitokerta on taatusti ollut opettavainen. Olen oppinut ammatistani yhtä paljon ensimmäisen yrittäjävuoden aikana kuin koulussa kuunaan. Kaikki opitut asiat ovat jalostuneet henkilökohtaisen kokemuksen kautta ammattitaidoksi. Ammattitaidon kehittäminen, koulutus ja jatkuva oppiminen ovat avainsanoja silloin, kun yrityksen halutaan parantavan suoritustasoaan ja pysyvän oman alansa kärjessä. Ja niiden lisäksi vielä sekä fyysisestä että mentaalisesta työkunnosta huolehtiminen.




Mitä ensimmäinen vuosi on opettanut?

Oppeja on aivan valtavasti. Tarinoita vielä enemmän. Suurin oppi on, että tässä työssä pärjää ja voi jopa menestyä. Kuukausi kuukaudelta oma itsevarmuus kasvaa ja sitä kautta myös luotto siihen, että työhön tulee jatkuvuutta. Korona-aika sai aikaan sen, että asiakkaat varaavat aikansa pääasiassa erittäin lyhyellä aikajänteellä. Käytännössä en siis nyt sunnuntai-iltana vielä tiedä koko tulevan viikon töitä. Tiedän sen verran, että varauksia on ja luotan siihen, että niitä myös tulee lisää. Mutta työ elää ja muuttuu jatkuvasti. Koronan ansiota on toki myös se, että varauksia perutaan. Jos en minä saa tehdä sairaana töitä, niin samalla tavoin käyttäytyvät (onneksi!) myös asiakkaat. Jonkin verran varauksia perutaan sen takia, että tullaan kipeäksi ja ollaan menossa testiin – tai sitten on saatu altistus ja odotellaan testituloksia. Se kuuluu pelin henkeen ja olen onnellisempi siitä, että asiakkaat toimivat vastuullisesti. Epävarmuuden sietäminen ja usko omaan työhön ovat varmaan yrittäjien perusominaisuuksia sen lisäksi, että rahallisesti on opittava elämään fiksusti. Kuukausien tulot vaihtelevat valtavasti ja tulojen ennustuksessa lasipallo on yhtä hyvä väline kuin tähtikarttakin.

Vuosi on antaut minulle itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Varmaan suurin osa yrittäjistä painii uransa alussa ns. huijarisyndrooman parissa ja miettii, osaako oikeasti palvella asiakkaita siten, että asiakaslupaus ja asiakasodotus täyttyvät. Sitä pohdin minäkin. Kuuntelen todella tarkasti asiakkaiden kommentteja ja neuvoja työn suhteen. En pahastu palautteesta ja koetan aina parantaa omaa suoritustani.

Paras palkinto työstä on se, kun näkee asiakkaan varaavan uuden ajan tai kommentoivan onnistunutta hoitokertaa somessa. Ja kieltämättä paljon merkkaa sekin, kun kuulee, että uusi asiakas tulee pöydälle ystävänsä suosituksesta. Jos onnistuneesta markkinoinnista kertoo se, että uusia asiakkaita tulee viikkotasolla useampia, niin onnistuneesta hoitotyöstä kertoo se, että uusintavarausten määrä pysyy koko ajan korkeana.

Ensimmäinen vuosi on opettanut myös sen, että yrittäjällä täytyy olla olemassa verkosto. Se koostuu kollegoista, asiantuntijoista, eri alojen ammattilaisista, joilta voi pyytää apua, kun oma sormi menee suuhun. Oman menestykseni merkittävä tekijä on sähköisten markkinointikanavien hallinta ja siitä olen aina ja ikuisesti kiitollinen "rekrykamulleni" Marille. Hän opetti minulle sähköisten kanavien perusteet ja käytön ja rohkaisi ennakkoluulottomasti kokeilemaan ja näkymään. Samoin olen kiitollinen kollega-olkapäälleni Eveliinalle, jolta olen kysynyt ”vähän alle miljoona” kysymystä ja jonka kanssa olemme sparranneet milloin mistäkin jutusta. Tärkein kiitos menee kuitenkin perheelle. He ovat sallineet kokeilla ja testata omia siipiä yrittäjänä, vaikka siinä on olemassa taloudellinen riski. Samoin yrittäjän ajankäyttöhän on melko lailla erilaista kuin perustyöläisten. Kirjanpitoaineistoja tehdään sunnuntai-aamuisin ja töitä tehdään joskus viikonloppuisin, kun asiakkaita on enemmän kuin ehtii arkena tehdä. Tämä kaikki vaatii perheeltä joustoa ja sitä, että kotona on asiat järjesteltävä minun töitteni mukaan.

Ja sitten vielä tämä kuuluisa ”yrittäjän vapaus”. Siitä kovasti kiistellään, onko se myytti vai realiteetti. Oma käsitykseni on, että se on todella olemassa. Saan järjestellä omat aikatauluni täysin vapaasti. Kesällä, kun piti olla päivisin kotona lapsen kanssa, järjestelin työni iltapainotteiseksi ja siinä saatiin pyörimään sekä perhe että työ järkevästi. Ja lomia olen saanut pitää tasan sen verran, kun mieli tekee. Tosin kääntöpuolena on se, että nuo rahat on tienattava sisään jotain muuta kautta. Esim. kesäloman kolme viikkoa tarkoitti sitä, että ennen lomaa oli painettava suht reippaasti töitä kuukauden verran ja loman rahallinen vaikutus heijastelee vielä pitkälle syyskuuhun. Mutta silti lomaa on pidetty ja vapaita vielä sen päälle ihan riittävästi. Ja toki vastavuoroisesti tehdään joskus pari viikkoa töitä ilman vapaita. Silti koen saavani nyt enemmän vapautta kuin ennen. Eli ehkä tämä yrittäjän vapaus on tietyllä tavalla uskon asia ja asennekysymys.




Vuosi on kokonaisuutena ollut hyvä

Olen tällä hetkellä todella onnellinen. Töihin meno on kivaa ja joka päivä puen työvaatteet hymyssä suin ja menen työhuoneelleni tapaamaan asiakkaita. Kun katson peiliin, ei stressitaso ole lähellekään sitä luokkaa, mitä se on ollut joskus aiemmin. Eikä sillä ole mitään tekemistä työn määrän kanssa, vaan se on työn laadun ansiota. Työssä tulee aina tavoitella tilaa, jossa työ antaa enemmän kuin ottaa ja jossa jokaisessa työpäivässä on nautinto. Nyt koen olevani lähellä tuota pistettä.

Parasta työssä ovat asiakkaat. Tietenkään ilman heitä ei olisi toimintaa, mutta huomaan viihtyväni niin uusien kuin vanhojenkin asiakkaiden seurassa. Pöydän ääressä käydään keskusteluja hyvin monista asioista ja hierojalla käynti on useille yhtä paljon sielullista kuin fyysistä hoitamista. Koen työni erittäin arvokkaaksi ja koen, että pystyn antamaan omasta ammattitaidostani eteenpäin paljon.

On hämmentävää, mutta vuoden aikana olen tavannut satoja uusia tyyppejä. Yhtään sellaista asiakasta ei ole tullut vastaan, jota en ottaisi vastaan uudestaankin. Ymmärrettävästi paljon on heitä, jotka käyvät kerran tai kaksi, mutta ilahduttavan paljon joukosta löytyy myös heitä, joiden kanssa hoitosuhde jatkuu säännöllisesti. Asiakaspalvelutyönä hierojan työ on varmasti parhaasta päästä - aika lailla 100% tapauksista ihminen lähtee pöydältä paremmassa kunnossa kuin on siihen tullut. 

Ja jos vuotta katsotaan taloudellisesti, niin en valita siitäkään. Ensimmäinen vuosi on taloudellisesti raskas, koska kaikki on uutta ja vakituista asiakaskuntaa vasta rakennetaan. Sen lisäksi kaikki suuret hankinnat sijoittuvat ensimmäiseen vuoteen, samoin kuin kaikki taloudelliset virheet, joista ammennetaan opit myöhemmille vuosille. Ja tuon kaiken voi kertoa vähintään kaksinkertaisena, kun takana on globaalin pandemian värittämä vuosi, jolloin asiakkaiden liikkuminen on täysin ennustamatonta. Mutta silti – firma on pystyssä, laskut on maksettu ja kassassa on rahaa. Eli ”work well done!”. Ja tiedän kyllä sanomattakin, että tällä alalla rikastumisen todennäköisyys perustuu täysin siihen, että ovesta astuu Ronaldo, joka haluaa minut henkilökohtaisesta lihashuollostaan vastaavaksi – ja sen todennäköisyys hipoo melko lailla absoluuttista nollapistettä. Mutta yhden miehen tämä elättää, kun ahkerasti tekee työnsä hyvin.

Vielä kerran kaikille asiakkaille kuluneesta vuodesta – ja kiitos muillekin tuesta, jota olen yrittäjyyden alkutaipaleella saanut. Kuten parhaissa tarinoissa aina – en olisi vielä muutama vuosi sitten kuvitellut kirjoittavani tätä tarinaa.


sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Ihana, helteinen kesäkuu

 

Näkymä Teretin lintutornista loppukeväiseltä Patvinsuolta

Kesäkuu on takana  - ja mikä kesäkuu se olikaan! Omalla kohdalla koko kuukausi oli helteinen monella tapaa. Toki kelit hellivät ja suorastaan pakottivat viettämään vähää vapaa-aikaa takapihalla. Loma-arpajaisissa tänä vuonna jättipotin saaneet "ykkösvuorolaiset" nautiskelivat luultavasti joka aamu vähintään yhden lonkeron jäillä miettiessään, että yli 20:n hellepäivän jälkeen tuskin heinä- ja elokuun lomalaisille riittää muuta kuin sadetta ja pakkasta. Edes massiiviset itikkaparvet tuskin saivat hymyä hyytymään. 

Oma riemuni suorastaan pomppasi kattoon, kun tajusin työhuoneeni olevan niin hyvin ilmastoitu, että edes kovimmilla helteillä siellä ei hiki tullut muuten kuin töitä tehdessä. Asiakkaat kiittivät, kun tulivat hikisestä helteestä sopivan viileään huoneeseen. Onni on vuokranantaja, jolla on asialliset tilat. Kollegoilta nimittäin kuulin vähän toisenlaisiakin tarinoita helteellä työskentelystä.

Mikään ihme ei olisi ollut, vaikka hieman pisaraa olisi otsalle puskenutkin. Ihmiset alkoivat selvästi liikkua enemmän kesäkuun alussa ja sen huomasi varauskalenterissa vallan positiviisesti. Kalenteri pursusi jopa hieman yli normaalien työaikojen - molemmista päistä. Mutta en missään nimessä valita, vaan paremminkin sujautan kädet kauniisti ristiin ja kiitän. 

Kesäkuussa nimittäin oppi taas uusia asioita asiakkaiden kautta. Tavallaan kuumemissa oloissa ja isommilla tunneilla tuli taloudellisen työtavan merkitys ihan toisella tapaa esille. Jotta omaa kroppaa sai säästeltyä paremmin, tuli työergonomiaa viilata vieläkin fiksummaksi ja oppia ne työnvaiheet, jotka voimia eniten syövät ja minimoida niiden käyttö. On nimittäin taas syksyn oppilaille uutta kerrottavaa. Onni on työ, joka opettaa ja sallii uuden oppimisen. 

Vuolas puro Pamilonkosken retkeilyreitin varrella.


Liikkumisen anatomia

Kesäkuussa korona tuntui väistyvän ja maailma näytti hetken erittäin valoisalta. Siinä kerkisi tehdä jo suunnitelman, jos toisenkin - kunnes tuli jalkapallo ja Pietari yhdistettynä juhannukseen. Ihmisen erottaa muista karvaisista kaksijalkaisista kyky jälkiviisastella ja taas on sen aika. Venäjän koronatilanteesta olisi pitänyt olla paremmin hereillä. Ja Pietarista palaavien pakko-karanteeni olisi pitänyt olla valmiiksi mietitty. Nythän kävi niin kuin hölmöläisen matossa, että kun toisesta päästä saatiin korona ulos, niin itärajan takaa sitä otettiin sisään - ja laskettiin leviämään oikein kunnolla. Pienestä joukosta kärsii nyt koko kansa. Maskipakko jatkuu ja pahimmassa tapauksessa otetaan tautitilanteessa takapakkia. Ja kuten olettaa saattaa - itäraja pysyy visusti kiinni vielä pitkälle ensi vuoteen. 

Jopa viranomaisten tulisi muistaa, että suomalaisissa on sen verran iso loraus slaavilaista verta, ettei meidän omaehtoiseen itsevalvontaan tulisi koskaan luottaa. Jos jotain halutaan "ihan oikeesti" tapahtuvan, sen tulee tapahtua määrätysti pakolla ja selkein ohjein. Nythän tätä on turha pohtia, kun kakki on jo puntin puolella. 

Mutta koska postaus koskee kesäkuuta, niin olin tosi iloinen, että ihmiset alkoivat liikkua selvästi paria edellistä kuukautta enemmän. Heinäkuussa on suunnitelmana lomailla vähäsen ja hauskasti taas tuli tämän yrittäjän arki vastaan. Jos heinäkuussa meinaa lomailla, niin kesäkuussa pitää siis tehdä tuplasti töitä, että rahat riittää ja firma pysyy hengissä myös ne ajat, kun suu ei käy ja kädet heilu. Sanotaanko näin, että parhaani tein ja katsotaan, mihin se riittää. Ja koska olen yrittäjä, niin minähän pääsen helposti takaisin töihin, jos kassa kuivaa. Puolensa ja puolensa.

Muutin pelisuunnitelmaa paristakin eri syystä niin, että tein kesäkuun ja nyt heinäkuun alun iltavuoroa. Menin siis töihin herraskaisesti kolmeen ja lopetin joskus kahdeksan ja yhdeksän välissä, asiakkaista riippuen. Iltavuorot olivat kyllä huippuja. Pöydälle tuli kiireettömiä ja hyväntuulisia ihmisiä (ja lähti tietenkin vielä parempituulisia ja hoidettuja ihmisiä). Oma fiilis oli sellainen, että vaikka tulin kotiin kahdeksan jälkeen ja välillä aika rankkojen päivien jälkeen, eivät voimat kadonneet (paitsi yhtenä päivänä, josta myöhemmin). Syksyllä meinaan jatkaa iltavuoroja parina iltana viikossa. Asiakkaat ovat sitä pyytäneet ja toisaalta taas se on omankin rytmityksen kannalta järjestettävissä. Sen sijaan lauantait saavat jäädä nyt toistaiseksi taakse. Elokuun jälkeen (toivottavasti) koulut taas alkaa ja ne syövät joka toisen viikonlopun. Ja joskus sitä on relattavakin, yrittäjänkin. 


Muutamaa hankittua viisautta köyhempi

Kesäkuussa koitti pienimuotoinen hammasremppa, kun molemmin puolin raksittiin kovalla elämänviisaudella kasvatetut "viisurit" pois. Homma tehtiin kahdessa erässä kolmen viikon välein, puoli kerrallaan. Oli vähän pujottelemista, kun nuo poistopäivät piti osuttaa niin, että ne eivät pahasti häiritse työntekoa. Siksipä ne olivatkin perjantaita ja lauantaita. 

En varsinaisesti pelkää hammaslääkäriä tai kammoa sinne menemistä,  mutta eipä sitä juuri rakastakaan. Ja kun kyseessä oli itselle aivan uusi toimepide, niin kai sitä vähän jännittää. Vastassa oli kuitenkin niin loistava suukirurgi, että homma meni lähes kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Tai ainakaan ongelmat eivät johtuneet tekijästä, vaan biologiasta.

Eka setti meni kuin elokuvissa. En saanut edes sitä massiivista palloa poskeeni. Arvet paranivat ja tikit poistuivat itsestään. Ainoa ongelma hommassa oli poskilihasten spasmit, jotka meinasivat halvauttaa poskilihakset - ja tällaiselle puhetyöläiselle se on aika harmittava homma.

Mutta toinen puoli ei v....uilematta sitten mennytkään. Ylemmän hampaan juuri oli mennyt poskiontelosta läpi ja lopputulos oli se, että sieltä paikattiin reikä, joka tietenkin tulehdutti poskiontelon. Yksi työpäivä meinasi käydä todellakin ylivoimaiseksi, kun tulehdus koski koko toiseen puoleen päästä ja totta kai sitä tulehduksesta johtuvaa vuotoa valui suuhun koko ajan. Se ilta sai minut kyllä todellakin arvostamaan terveyttä. Viikon antibioottikuurilla ja parilla lisätikillä tuostakin toivottavasti selvitään. 

Heinäkuu ja loman odotusta

Nyt on enää viikko töitä ja sitten ehkä kolme viikkoa lomaa. Suunnitelmat on valmiina ja toivon mukaan kotona ei tarvitse olla kuin vaatteita vaihtamassa ja pyykkäämässä. Viimeisen kahden vuoden aikana olen näitä seiniä saanut nyt tuijotella todella ahkeraan ja toivottavasti lomalle olisi luvassa jotain muuta. 

Totta kai kelien suhteen toivon kesäkuun kaksoisveljeä. Olen horoskoopiltani Skorpioni, joka on aavikon eläin ja skorpionin tavoin en saa helteestä koskaan tarpeekseni. Enää en ole mikään megagrillaaja oman nahkani suhteen, mutta pidän siitä, että on kuuma. Tai ainakin valitsen aina helteen pakkasen sijaan. 

Mutta ennen kaikkea odotan sitä, että vähään aikaan ei tarvitse tehdä mitään. Viime kesän jälkeen on elämä ollut melkoista huisketta. On perustettu firmaa, opeteltu yrittämään, luovuttu palkkatöistä ja keksitty jo toistakin firman puolikasta. Sen lisäksi olen opetellut opettamaan, opetellut myyntiä ja markkinointia - ja siinä sivussa vielä elänyt elämääni. Toivon mukaan olen blogiin onnistunut tallentamaan jotain fiiliksiä siitä, miltä kaikki on tuntunut, koska nyt kun katsoo taaksepäin, niin vauhti on kyllä tehokkaasti kadottanut muistot. Ja tästä viimeisestä taipaleesta voin hyvin todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois!

Nauttikaa helteestä ystävät ja nauttikaa vapaista te, kenelle sitä suodaan!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Työelämäni ensimmäinen puolikas



 Viime viikolla pamahdin oikein ryminällä kaapista ulos, kun päätin - osin olosuhteiden pakosta - käydä täyttämään yrittäjän risoja saappaita kokopäiväisesti. Tähän saakkahan olen leikkinyt yrittäjää palkkatyön turvallisesta kainalosta vailla huolen häivää taloudellisesta turvasta. Nyt tuo "mammantississä" roikkuminen on roikuttu ja leipä tulee kirjaimellisesti omista käsistä. 

Eilen saunoessani laskeskelin, että olen työelämäni puolessavälissä. Menin töihin aika lailla tasan 23-vuotiaana (koska aiemmista työsuhteista ei eläkettä kertynyt ja eläkkeen takiahan sitä töitä tehdään....) ja kun eläkeikä häämöttää oletettavasti jossain 70-ikävuoden korvilla, olen nyt päiväntasaajalla. Kahdenkymmenenkolmen vuoden päästä tästä olen 69-vuotias ja toivottavasti työuran loppumetreillä.

 Millainen tämä ensimmäinen puolikas on ollut?



Ensimmäiset vuodet 1997-2002 - epävarmuuden aika

Ensimmäisen työsuhteeni aikaan opiskelin vielä yliopistossa. Menin töihin opintojen ohella ja työskentelin aluksi aamuisin klo 6-10 niinä päivinä, kun koulua oli vähemmän. Yliopisto oli jo silloin sen verran joustava opinahjo, että se salli lukujärjestyksen rakentamisen omiin aikatauluihin sopivaksi ja ison osan opinnoista pystyi tekemään ilman että koulussa kävi naamaansa näyttämässä. Espanjan opettajani luultavasti muistaa vieläkin tyypin, joka nukahteli säännöllisesti kesken oppitunnin.

Töihin menin siksi, että rahat olivat vähissä ja "tartti tehdä jotain". Työpaikka löytyi aivan sattumalta, kun kämppäkaverini lopetti Postissa ja antoi puhelinnumeron, josta töitä saattaisi löytyä. Ja ennen kuin huomasinkaan oli polkupyöräpostinjakajana Jyväskylän Jyskässä. 

Postinjakajana oli hauskaa. Siinä sai kuntoliikunnan työn ohessa ja näki melkoisia kerrostalo-loukkoja. Tein töitä silloisen Jyväskylän ja maalaiskunnan "rosoisemmilla" kerrostaloalueilla, kuten Pupuhuhdassa, Kangaslammella ja Kirrinkydössä. Siellä näki jos jonkinlaista elämää ja tutustui aikamoisiin ihmiskohtaloihin. Työnteko oli aika nautinnollista, kun ei paremmasta tiennyt. Opiskellessa osarin tililläkin oli kuningas, kun muut kituuttivat opintotuella. Ostin mm. ensimmäisen autoni - no sen ostin kyllä rehellisesti sanottuna opintolainalla, mutta kuitenkin. No toki opiskelijariennot jäivät vähemmälle ja olin aika huono osallistumaan mihinkään rymellyksiin, joita tarjolla olisi ollut. Kello kuudelta alkava työvuoro oli vähän huonoa vastapainoa opiskelijaelämälle.

Noista ajoista parhaat opit olivat se, että töitä on tehtävä, jos meinaa elää leveämmin ja se, että työtä tekemällä tienaa. Se, mikä noista ajoista harmittaa on, etten keskittynyt riittävästi kouluun ja opiskellessa jäi monia tärkeitä juttuja kokematta ja tekemättä. Jälkeenpäin mietittynä olisin opiskellut enemmän - yliopisto tarjosi mahdollisuuden esim. opettajaopintoihin tai kieliopintoihin, joita olisin voinut hyödyntää monessa paikassa. Mutta rahalla on niin kumma voima, että se vie mennessään. 

Ja harmittaa myös se, että osia opiskelijaelämästä jäi kokematta. Oli kiinnostunut opiskelijapolitiikasta ja järjestöelämästä. Osin se jäin töiden takia kokeilematta, mutta enemmän ehkä oman ujouteni ja arkuuteni takia. Tänä päivänä reittini saattaisi olla vähän toisenlainen.




Vuodet 2003-2011 - nousukiito

Kun valmistuin (Luojan kiitos, että valmistuin - kiitos siitä kuuluu gradukaverilleni!), jäin samaan työpaikkaan jatkamaan työntekoa. En keksinyt, mitä muuta olisin halunnut tehdä ja kiinteä kuukausipalkka kelpasi. Palkkatyö mahdollisti kohtuullisen elintason ja työ oli suhteellisen helppoa. Työtunnit kasvoivat täyteen ja lopulta minua kyseltiin jo esimiestyöhön. Työ esimiehenä tarjosi uudenlaista vastuuta ja mahdollisti sen, että pystyin hyödyntämään koulutustani aiempaa paremmin. Silloin pidin siirtymistä fiksuna ja ajattelin tykkääväni esimiestyöstä. 

Muutimme 2003 pois Keski-Suomesta Etelä-Savoon. Esimiehenä kiertelin savolaisia pikkupaikkakuntia ja näin taas erilaista elämää. Työ oli parhaimmillaan hauskaa, mutta enemmän stressaavaa. Vaikka luulin niin, en ollut synnynnäinen johtaja tai esimies. Jossain määrin sain vastuuta liikaa ja liian pian. 

Esimiestehtävistä siirryin päällikkötehtäviin 2008 ja siinä olinkin sitten tämän jakson loppuvuodet. Viimeiset vuodet olivat täynnä reissaamista. Toiminta-alueena oli kolmannes Suomesta ja se tarkoitti käytännössä autossa asumista. Parhaina vuosina rullasin Skodalla päälle 50 000 kilometriä. Työ puudutti ja menetti merkityksensä. Pääasiassa tein töitä hyvän palkan ja statuksen takia. 

Tämän jakson parhaita asioita oli se, että tutustuin ehkä parhaaseen ystävääni töiden kautta. Ja totta kai jokainen työ on tekemisen arvoinen. Tajusin vasta vuosia jälkeenpäin, kuinka itselleni epäsopivissa tehtävissä olin. Se ehkä näkyikin siinä, että menestyin työssä kykyjäni huonommin. Paremmalla johtamisella jaadi jaadi jaa tai terveemmällä yrityskulttuurilla blaa blaa blaa - siis aina voi selitellä, mutta eniten löydän nyt vikaa peilistä.

Tämän jakson opetus oli se, että vain rahan ja statuksen takia ei kannata tehdä mitään. Epäsopiva työ on energiasyöppö, joka kuluttaa, väsyttää ja heijastuu lopulta myös muuhun elämään. Jos en tehnyt fiksusti töitä, en tehnyt ihan kaikkea muutakaan elämää parhaalla mahdollisella tavalla. Ihmiselämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. 




2012 - 2017 nautinnon vuodet

Edellisen jakson päälle vietin elämäni tähän saakka hienoimman jakson. Pidin melkein 10kk vapaata ja katselin kaikessa rauhassa vaihtoehtoja. Katselin, kun lapset kasvoivat ja keskityin enemmän kotona olemiseen. Perhe tasapainotti elämää hyvin.

Loppujen lopuksi töitä löytyi helposti ja pääsin tekemään entistä työtä aivan uudesta näkökulmasta. Olin unelmieni työpaikassa ja sain suhteellisen vapaat kädet toteuttaa visioitani työssä. Tuossa vaiheessa kasvoin oman alani osaajana täyteen mittaan. On todellinen rikkaus saada katsoa samaa tehtävää useammasta näkökulmasta ja yhdistää näkökulmat toisiinsa. Jos etsisin jollekin alalle huippuosaajaa, etsisin nimenomaan monikulmaisuutta ja sitä, että omaa osaamisalaa on kokenut eri tavoin. Yksilinjainen suora kasvu ei välttämättä toimi muualla kuin tukkipuuksi kehittymisessä.

Olin vuosia töissä median huipulla. Media eri muodoissaan on alati muuttuva, kehittyvä ja koko ajan ajanhermolla kulkeva maailma. Siellä oppii koko ajan uutta ja murroksen takia ala joutui jo silloin pohtimaan asemaansa ja rakentamaan itseään uusiksi. Lisäksi kaikessa tekemisessä oli paikallisuuden maku ja tuntui, että työtä tehtiin myös oman alueen ihmisille. Tältä ajalta minulla on edelleen hyviä ystäviä ja tunnen paljon alueen ihmisiä silloisen ammatin takia. Jälkeenpäin tätä aikaa katsoo aika lailla kiitollisena siitä, että on saanut olla mukana niin monessa.

Totta kai tähän vaiheeseen liittyy muutakin. Perhe rakentui nykyiseen muotoonsa ja yksityiselämässä tapahtui paljon - hyvää ja huonoa. Yhdellä lauseella sanottuna näinä aikoina elämä maistui elämälle sen kaikissa mausteissaan. Talouden puolesta rahat riittivät elämiseen ja varsinaista huolta huomisesta ei ollut - jos nyt ei pelkoa rikastumisestakaan. Suomessa keskituloinen ihminen pärjää mainiosti, jos ei hupeloi rahan kanssa ja elää ilman joutavaa ylivelkaantumista. On yllättävää, kuinka vähän peruselämiseen rahaa tarvitaan - ja yhtä ihmeellistä on se, että vaikka tienaat kuinka paljon, se raha valuu taskusta kuin saharan hiekka.



2018-2020 Hakemista ja uusi alku

Suurimmat opit työelämästä sain vasta edellisen vaiheen jälkeen. Töitä oli vaihtelevasti, mutta koko ajan. Sain tehdä erilaisia tehtäviä erilaisilla vastuilla ja erilaisilla työnantajilla. Itsetuntoni nousi täyteen mittaansa vasta näinä aikoina. Opin luottamaan itseeni ja kykyihini. Tärkein oppi oli kuitenkin se, että opin kuuntelemaan itseäni. Ymmärsin vasta jälkeenpäin paljon sellaisia asioita, joissa olin aiemmin mennyt pieleen. Opin itsestäni valtavasti, kun rakentelin työelämää pala palalta kasaan. On tärkeää osata katsoa itseään kriittisesti. Ei ole häpeä tehdä virheitä - on häpeä olla ottamatta oppia, joita virheet tarjoavat.

Kun kuuntelin itseäni riittävästi, opin myös sen, että olin paljon tehnyt vääriä valintoja aiemmin, enkä ollut suunnannut työelämääni itseni mukaan, vaan palvellakseni aivan eri asioita. Monia ratkaisuja työelämässä olin tehnyt siksi, että niin kuului tehdä ja monia valintoja olin tehnyt työn menettämisen pelossa tai pelossa siihen, että yhden työpaikan menettämisen myötä menettäisin kaikki tulevatkin työt. 

Pelko johtaa työelämässä monien kohdalla siihen, että työtä tehdään, vaikka siitä ei pidetä. Tunnen ihmisiä, jotka kituuttavat vuosia työelämässä tehtävissä, joita vihaavat. Jokainen arkipäivä tuntuu edellistä raskaammalta ja työvuoden päämäärä on kesäloma ja lomarahat. Neljän viikon aikana luullaan, että kiinnostus työhön ja tehtäviin palaa tai uskotaan, että kesäloman jälkeen kaikki on toisin. Ei se ole.

Itse olen aika monta kertaa kaatunut - ja noussut joka kerta ylös. Minkään työn loppuminen ei ole sulkenut minulta ovia työelämässä, vaan pikemminkin tarjonnut mahdollisuuksia tehdä jotain uutta. Toki kaiken tämän edellytyksenä on, ettei perseile. Omaa mainettaan täytyy varjella ja jokainen työ on hoidettava niin, että siitä saa referenssin seuraavaan. Kyse ei kuitenkaan ole ihmeistä, vaan pelkästä peruselämisestä, joka meille 70-luvun lapsille on taottu kalloon vasaralla. 

Oma jaksoni päättyi siihen, että menin kouluun. Noista vuosista olen tänne blogiin kirjoittanut paljon ja teksteistä paistaa, että tekemiseen on löytynyt nautinto. Olen muuttanut katsantoani niin, etten enää edes kuvittele löytäväni työtä, joka kestää "ikuisesti". Nyt tiedän, että ihmisen elämän kuuluukin mennä sykleissä, joihin kuuluu sekä ylä- että alamäkiä. Olisin edelleen yhtä onnellinen pysyvästä työstä, mutta enemmän tietoinen siitä, että pysyväkin työ on pysyvä vain seuraaviin yt-neuvotteluihin saakka. 

Kun katson taaksepäin, olen kiitollinen siitä, että minun työelämääni on muutettu ulkoa käsin. Monissa tapauksissa en olisi itse ollut riittävän rohkea lähtemään uuteen suuntaan, koska pelkäsin seuraamuksia. Sitten, kun muutos tuli muualta, sain enemmän kuin pystyin kuvittelemaan. Olen tavannut työelämässä pääasiassa vain hyviä tyyppejä. Ehkä olen ollut onnekas, tai ehkä olen itse niin mukautuvainen, että kanssani on helpppo tehdä töitä. Oli miten oli - ei muistikuvissa ensimmäiseltä puolikkaalta ole mulkkuja, vaan kavereita. 



2021 yrittäjyys

Olen aina sanonut, etten ole yrittäjä-tyyppiä. En ole sitä vieläkään, mutta uskon pärjääväni. Yrittäjänä parasta - ja pahinta - on se, että on vastuussa itse itselleen. Syyllinen kaikkeen löytyy peilistä, joten sitä on helpompi etsiä. Mutta onhan se inhottavaa, kun ei ole enää selkää, kenen taakse mennä piiloon. Taloudellisesti yrittäminen on riski totta kai. Tilauskanta näkyy noin viikon eteenpäin ja näin korona-aikoina viikkokin on pitkä aika. Kun on velkaa ja perhettä, niin tuo pelottaa tietenkin. 

Uskon kuitenkin itseeni enemmän kuin nuorena. Luotan siihen, että olen itse itselleni valinnut tehtävän, jossa menestyn. Teen työtä tällä kertaa omasta valinnasta ja siinä roolissa, jonka koen itselleni sopivaksi. En palvele kenenkään muun päämääriä, enkä toteuta kenenkään toisen haaveita. 

"En päivääkään vaihtaisi pois" on paskinta paskaa. Minä vaihtaisin paljon - jopa kokonaisia vuosia. Mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi onnellinen niistä opeista, joita olen saanut. Jos jotain, niin toivoisin, että olisin ollut nuorempana viisaampi ja rohkeampi - ja kuunnellut itseäni enemmän. Toivoisin, että olisin nuorempana löytänyt oikeat motiivit työnteolle ja uskaltanut olla valinnoissani rohkeampi. Ajopuuteoria ei minun kohdallani johtanut hyvään lopputulokseen.

Onneksi minulla on vielä työelämän toinen puolikas tehdä asioita fiksummin ja enemmän itselleni oikeista lähtökohdista. Luulen, että toinen puolikas lähtee liikkeelle monella tapaa terveemmistä lähtökohdista. 


maanantai 1. maaliskuuta 2021

Puoli vuotta yrittäjän juhlaa – tai arkea

Puutyö Hjerppen tekemä logokyltti


Helmikuun lopussa yritykseni Lappeen Hierontastudio täytti kunniakkaat puoli vuotta. Takana on siis sen verran arkea, että uskaltaa katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä on tullut opittua. Niin kuin olen ennenkin sanonut, kirjoitan blogia lukijoille, mutta sen lisäksi itselleni muistoksi. Kunhan tätä yrittäjän taivalta on (toivottavasti) kuljettu kymmen vuotta, ovat ajatukset taatusti muuttuneet ja kehittyneet. Silloin on hauska muistella, miltä oman taipaleen alkumetrit ovat näyttäneet.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Alkutaival on ollut odotetun vauhdikas – ja toisaalta taas odottamattoman tapahtumarikas. Alun suunnitelmat ovat muuttuneet ja tarkentuneet. Mukaan on tullut lisämomentteja ja toisaalta taas monet stepit ovat toteutuneet aika lailla kuten oletinkin. 

Tärkein asia on se, että työ tuntuu tällä hetkellä minulle oikealta. Asiakkaat ovat loistavia ja työn arki on jopa mukavampaa kuin luulin. Työhuoneelle säntään aina juoksujalkaa ja vaikka illat vähän venähtävät, niin omaan piikkiin tekee mielellään. Kun näen asiakkaan palaavan pöydälle, tiedän onnistuneeni. Noita onnistumisen elämyksiä on puoleen vuoteen todellakin riittänyt. Tälläkin hetkellä kalenteri on myyty koko ajan noin viikoksi eteenpäin. Olen edelleen kiitollinen ja ihmeissäni jokaisesta asiakkaasta, joka luokseni löytää. Markkinoinnin mekaniikka on mielenkiintoinen, kun sen tuloksia näkee omassa varauskalenterissa.

Ja kuten aina, asiat eivät mene kuin suunnittelee. Ajattelin palkkatyön ja yrittämisen välistä symbioosia noin puolen vuoden aikajänteellä. Nyt olen jatkanut tuota aikajännettä mielessäni vielä pidemmälle. Korona-aika aiheuttaa yritykselle epävarmuutta ja sen sietämiseksi tarvitsen vielä taloudellista selkänojaa. Kaverini tosin sanoi, että olen jopa liiankin varovainen. Se varmaan pitää paikkaansa, mutta niin kauan kuin koko valtakunta elää puolittaisessa kriisitilantessa, ei selkänoja voi olla liian korkea. 

Alkuun on mahtunut myös onnekas sattuma, kun pääsin syventämään omaa osaamistani Suomen Hierojakoulujen palveluksessa. Toimin Kotkan yksikössä tuntiopettajana ja vedän parina viikonloppuna kuukaudessa monimuotoryhmää. Opettaminen on antanut omaan tekemiseen todella paljon. Näen työni toisella tapaa ja onhan se aika mahtava tunne nähdä toisten oppivan minun tekemisen kautta uutta ammattia. Mitään helppoa opettaminen ei ole – se sisältää aina pienen riittämättömyyden tunteen sekä tietenkin ajankäytöllisesti lisätöiden tekeminen on kaaosta lisäävä. Onneksi oppilaat ovat mahtavia ja sallivat ”yhdessä oppimisen”-metodini. Joudun opettelemaan tavallaan lennossa yhden ammatin vielä entisten päälle ja hajottamaan aikaani vielä useampaan osaan. 



Yrittäminen on myös pelkoa ja epävarmuutta

Tällaiselle paatuneelle lomarahahutsulle yrittäjän epävarmuuteen tottuminen on toisinaan kamalaa. Ainakin alussa, kun kalenterissa oli kokonaan tyhjiä päiviä ja en tiennyt, miten markkinointi toimii tai mistä löytäisin asiakkaat, vietin kynsiä pureskellen unettomia öitä miettien, olinko sittenkin polkaissut suonsilmään. Yrittäjällä ei ole turvana kuukausipalkkaa, joka kilahtaa tilille aina samana päivänä. Jokainen penni tulee – tai on tulematta – omista käsistä, ja kun nuo kädet lepäävät, ei rahaakaan tule. 

Alussa olin varma, etteivät asiakkaat löydä minua. Olin varma, etten osaa myydä tai markkinoida ja vielä varmempi siitä, että kaikki muut onnistuvat työssään minua paremmin ja vievät kaikki asiakkaat. Itseluottamus rakentuu asiakas kerrallaan. Jokainen asiakas on kuin pieni legopalikka siinä, että uskallan luottaa omaan työhöni ja siihen, että osaan hoitaa asiakkaani oikein. En edelleenkään pidä itseäni minään sensei-tason osaajana, mutta uskon oman työni tuloksiin ja siihen, että pystyn tarjoamaan asiakkaille jotain sellaista, jonka vuoksi kannattaa tulla toistekin. 

Oppimista ja opettamista

Opin koko ajan jotain uutta. Alussa olin kaikesta yrittämiseen liittyvästä aivan pihalla, mutta onneksi löysin ympärilleni verkoston, joka jeesaa. On mahtavia kollegoita, joilta voi kysyä ja on kirjanpitäjä, joka jaksaa selittää yksinkertaisetkin asiat auki. Ja mikä tärkeintä – on perhe, joka tukee ja auttaa. Vaimo ja lapset ovat taatusti joutuneet joustamaan tavallista enemmän, koska illat venyvät ja viikonloppuisin olen opettamassa. Toivottavasti tulee vielä aika, että homma muuttuu kaaoksesta edes hallituksi kaaokseksi ja saan maksaa velkoja takaisin. 

Uskon niin, että yrittämisestä tietää jotain vasta sitten, kun ensimmäinen toimintavuosi on kokonaan takana ja näkee, miten tulos asettuu. Jos ensimmäisen vuoden jälkeen viivan alla on plussaa, niin sitten voi uskoa jo itsekin työhönsä ja kykyynsä yrittää. Tuohon hetkeen on puoli vuotta matkaa jäljellä ja työtä riittää.

Luojalle kiitos internetin ihmeellisestä maailmasta. Netin kautta olen löytänyt kanavat markkinointiin ja netin loputtomista syövereistä löytyy myös vastaus useimpiin kysymyksiin, joita mielessä pyörii. En edes voi kuvitella, miten hankalaa firman pystyttäminen ja pyörittäminen on ollut aikana ennen nettiä. 


Yrittäminen on muutakin kuin tekemistä

Eniten minua on yllättänyt se, että yrittämisessä on niin monta eri puolta. Vaikka toimin hierojana, on se vain osa työstä, jota yrityksessäni teen. Paljon menee aikaa siihen, että suunnittelen markkinointia ja myyntiä. Aikaa menee pöydän ulkopuolella siihen, että kontaktoin asiakkaita ja koetan keksiä uusia tulonlähteitä. Päässä pyörii suunnitelmia, miten hommaa saisi kehitettyä ja aina on tietenkin unelmia, joita haluan vielä toteuttaa. Tunnettu fakta on, että yrittäjä on ikiliikkuja, joka ei pysähdy koskaan, vaan oppii, kehittää ja muuttaa toimintaa vastaamaan kysyntää. No tuohon nyt on matkaa, mutta tässä risteyksessä jo odottelen lähtökuopissa.

Myös byrokratia ottaa osansa. Laskuja tulee ja laskuja myös menee. On tehtävä kirjanpitäjälle omat aineistonsa ja pidettävä yllä tavaravarastoja. On muistettava yhtä lailla hoitaa eläkemaksut, ennakkoverot kuin työhuoneen siivouskin. Kaikki noista töistä ovat verrattain kaukana perustyöstä, mutta yrityksen kannalta aivan yhtä tärkeitä. Ja kukaan muuta niitä ei tee kuin minä itse.

Miltä nyt tuntuu?

Juuri nyt kaikki tuntuu hyvältä. Työt etenevät vauhdikkaasti ja valtakunnassa riehuvasta korona-epidemiasta huolimatta olen saanut tehdä töitä asiakkaiden hyväksi ja firman eteen. Käytännössä velkaa ei ole kuin itselle ja jokainen kuukausi on tuottanut jotain – jos ei muuta niin hyvää mieltä. Eli löysästi katsottuna tämä voitaneen katsoa onnistuneeksi. 

En edelleenkään koe olevani erityisen yrittäjähenkinen. En hae ahnaasti kauppaa tai myy ikenet veressä hieronta-aikoja kaikkialla missä liikun. Ja silti kauppaa syntyy niin, että kaikki myytävät ajat menevät. Olen oppinut myynnistä sen verran, että sellaista tuotetta on helppo myydä, johon uskoo ja silloin homma tulee aika luonnostaan. 

Olen saanut uutta oppia aivan valtavasti kuluneen puolen vuoden aikana. Yrittäminen opettaa tulemaan toimeen omillaan, mutta se opettaa myös rakentamaan verkostoja ja kysymään apua. Kun teet töitä yksin, ei ole sitä kuuluisaa ”toista”, joka tekisi työt puolestasi tai jolle voit jättää roskisten tyhjentämisen tai muut ikävät työt. Opettavaista on myös se, että saat rahaa vain siitä, mitä teet. Huomasin, että olin aivan liekeissä, kun pääsin opettamaan yrittäjyyteen liittyviä opintoja koulussa omille oppilailleni. 

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman harmaalta. Maaliskuu sulkee monet paikat ja eläminen menee koko ajan ahtaammalle. Lomautukset, konkurssit ja kasvava työttömyys vähentävät kotitalouksien varoja ja valitettavasti hyvinvointi on yksi ala, josta nipistetään ensimmäisenä – toki ymmärrettävästi. Mutta silti uskon omaan työhön ja siihen, että pärjään. 


Voikaa hyvin ja pysykää terveenä – ja pitäkää hengissä myös ne pienet yrittäjät, jotka ympärillänne koettavat selvitä kaaoksesta huolimatta.

lauantai 23. tammikuuta 2021

Ajan hallinnan uudet haasteet

 

Palaveripullaa ja iltaviini


Lauantaiaamu ja vaihteeksi työhuoneelle ottamaan asiakkaita vastaan. Huomenna on kahteen viikkoon ensimmäinen "iha oikee" vapaapäivä kaikesta. Sen kunniaksi voi ottaa lasin hyvää punaviiniä ja nautiskella puuhastelemalla blogin parissa.

Kun olin yrittäjillä töissä mietin, miksi kunnon yrittäjä aina kuun lopussa kaivelee takintaskuja paikallistaakseen kaikki kuun aikana tuotetut kuitit, jotka toimitetaan pikapikaa kirjanpitäjälle. Ihmettelin kiirettä ja kuittien tärkeyttä. En ihmettele enää, sillä muutamassa kuukaudessa olen muuttunut samanlaiseksi. Kun kuun loppu lähestyy, niin kirjanpitoaineiston kasaaminen alkaa. Tulot ja menot raavitaan taulukoiksi ja kuiteiksi, jotka sinetöidään kirjekuoreen ja laitetaan eteenpäin, jotta kirjanpitäjä kasaa niistä firman tuloksen. 

Kaksi viikkoa duunia putkeen - ja on muuten tehty! Miksi ei silti väsytä? Kombinaatio palkkatyöläinen-yrittäjä on oikeasti ajanhallinnan kauhistus. Palkkatyön joustot ovat pienemmät kuin yrittäjyyden, mutta yrityksen tulot ovat sen verran kapeat, ettei ajallisella joustolla huoli vielä elvistellä. En voi ottaa sitä kuuluisaa "yrittäjän vapautta" käyttöön, koska pankkitilin saldo kieltää sen. 

Ja teille, jotka siellä sormi pystyssä varoittelette liiallisesta väsymisestä ja uupumisen riskeistä, voin rauhoittavasti todeta, etten todellakaan kuvittele olevani sen yläpuolella. Olen samanlainen nahkapäällysteinen kaksijalkainen kuin kaikki muutkin. Olen kerran kolkutellut työuupumuksen portteja - tosin johtuen itselleni sopimattomasta työstä ja heikohkosta johtamisesta. Toivottavasti en sorru siihen enää toiste, koska edellisenkin jälkiveroja maksellaan huonosti nukuttuina öinä.

Tässä siis omat teesini sille, miten keski-ikäinen jaksaa tätä rallia....

Kuunvaihteen kuittishow on yrittäjän arkea

1) Tee vain sitä, mitä rakastat

Elämää ei kannata uhrata sellaisen tekemiseen, mikä ei anna itselle mitään. Jos raahaudut hampaat irvessä työpaikalle kuluttamaan aikaa, olet väärässä paikassa. Jos kroonisesti alat keskiviikkona jo odotella perjantaita, ei työ ole sinulle oikea. On suoranainen synti hukata elämäänsä työssä, josta ei nauti.

Valehtelematta voin sanoa, että kaikki mitä nyt teen, on minulle jollain tapaa rakasta. Palkkatyön arki on sellaista, että työn teesit voin helposti allekirjoittaa ja tykkään siitä, mitä teen (paitsi tämän viikon lopussa, kun tuurasin asiakaspalvelua pitkästä aikaa, mutta "väliaikaista kaikki on vaan...."). 

Yrittäjänä tekemääni työtä rakastan. Siinä on juuri niitä ulottuvuuksia, joista olen aikanani haaveillut ja saan työstä melko lailla enemmän kuin kuvittelinkaan. Asiakkaat ovat ihan parhaita, enkä ole allerginen muillekaan firman asioille. Markkinoinnista ja myynnistä opin joka kuukausi lisää ja työn ammatilliset taidot karttuvat tunti kerrallaan. Omalle tekemiselle pitää olla sen verran nöyrä, että haluaa oppia lisää. Ja asiakkaiden kommenteista kuulen, että tekemälläni työllä on tarkoitus.

Opettaminen taas on uusi asia, mutta omasta mielestäni olen nopeasti päässyt siinä sisään tekemisen rytmiin. Opettamisen juttu on vähän sama kuin lasten kasvattamisessa - eli toisinaan on vaikea sanoa, kumpi opettaa kumpaa. Opiskelijoiden edessä näkee oman ammattinsa aivan toisin silmin. Toisaalta näkee paremmin mitä osaa, mutta toisaalta taas näkee sen, miten eri tavalla samaa ammattia voi tutkailla. 

2) Älä ahnehdi

Kaikella on limiittinsä. Töitä ei kannata ahnehtia, vaikka niitä olisi tarjolla. Elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Itse pudotin palkkatyön tunnit kahdeksasta kuuteen ja koetan muutenkin pitää kalenterin järkevissä tunneissa. Yrittäjänä täytyy toki pitää toimeentulosta huolta, eli liikaa ei löysiä pidä antaa.

Rahan pitäisi olla pelkkä renki yhtä lailla palkkatyöläiselle kuin yrittäjällekin. Lisätuloista on aina vaikea kieltäytyä - varsinkin, kun tulevaisuuden toimeentulo on aina Holmenkollenin sumun peitossa ja uuteen kuukauteen hyppäät kuin Matti-vainaa. Mutta jokainen tienattu euro tarkoittaa samalla myös menetettyä vapaa-aikaa ja sen hinta on puntaroitava.

3) Pyydä apua - ja käytä asiantuntijoita

Jos et ole atk-guru, älä koodaa verkkosivuja. Jos et hallitse debittejä ja kredittejä, älä leiki kirjanpitäjää. Yrittäjän pitää osata keskittyä siihen, minkä hallitsee - ja jättää loput ammattilaisille. Jos hyppäät liian kauaksi omasta mukavuusruudustasi, käytät luultavasti liikaa energiaa oman osaamisesi ulkopuolella. 

Itse olen ulkoistanut kaiken sen, mitä en osaa. En tehnyt omia verkkosivuja, vaikka luultavasti ne olisin pystyyn saanutkin. En tee omaa kirjanpitoani, koska sen voi tehdä joku muu. Kun pystyn keskittymään omaan osaamisalueeseeni, minulla on (toivottavasti) varaa maksaa ammattilaiselle lopusta. 

Meillä kaikilla on aikaa ja energiaa vain rajattu määrä. Ne resurssit kannattaa uhrata sinne, missä ne tuottavat parhaiten. Jos hukkaat energiaa tekemällä itsellesi vierasta, se energia on pois ydinosaamisesta - ja siten myös tuotosta.

4) Huolehdi henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistasi

Työ vaatii vastapainon. Jos painaa paljon duunia, tulee vapaa-ajan antaa lisäenergiaa. Tunnustan - olen vähän heikko liikkumaan ja pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnista. Kun illalla pitäisi vetää jalkaan sukset tai lenkkarit, otan käteen kaukosäätimen. Minun akilleen kantapääni on liikunnan puute - ja suoranainen laiskuus. 

Mutta ollaanpa armollisia itselle - pidän henkisestä hyvinvoinnista sitäkin paremmin huolta lepäämällä ja tekemällä jotain "aivotonta", kuten kirjoittamalla. Kirjoittaminen irrottaa minut työstä, vaikka kirjoittaisin juuri työstä. Työstän ajatuksiani laittamalla sanat ja ajatukset paperille. 

Huomaan oman henkisen hyvinvointini siinä, että pään sisältä suoltuu tekstiä ja pystyn kirjoittamaan vapaa-ajalla. Välillä, kun väsyttää, se iskee päälle myös henkisen lukon. Mitään tekstiä ei synny, enkä saa aikaan yhtään kirjallista työtä. Sen sijaan henkisen hyvinvoinnin nousukausina tekstiä syntyy kuin itsestään. Nytkin työstän tekstiä blogiin, firman verkkosivuille ja omaksi iloksi vähän fiktiota. 

5) Unelmoi!

Vaikka valehtelematta työskentelen omassa unelmatehtaassani, se ei ole elämäni lopullinen päämäärä. Unelmaton ihminen ei liiku ja liikkumaton ihminen on kuollut. Sen takia elämää tulee pitää liikkeessä koko ajan. Vaikka teen sitä, mitä rakastan, voisin tehdä muutakin. Ehkä tämä ensimmäinen yritys synnyttää halun perustaa toinen yritys ja ehkä nykyinen unelma tulevaisuudessa vaihtuu toiseen.

En aktiivisesti suunnittele exitiä nykyisestä elämästä, mutta pidän silmät auki ja mietin koko ajan, mitä kaikkea haluan elämäni minulle tarjoavan. Työn lisäksi minulla on unelmia työn ulkopuolelta. Haluan oppia, opiskella ja luoda (muutakin kuin lunta). En suostu uskomaan, että yhden isomman unelman täyttyminen lopettaisi haaveilemisen enemmästä. 

Meillä jokaisella on vain yksi aikajana syntymän ja kuoleman välissä kokea ne asiat, joista unelmoimme. Sen takia elämää ei kannata jättää elämättä. 

Ja muistakaa - aina on hyvä hetki juoda (yksi) lasi (hyvää) punaviiniä!

Kippis ja mukavaa viikonloppua!!

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

On täss vähän jo yritettykin

Puutyö Hjerppen tekemä puinen logokyltti. Upeaa eteläkarjalaista puuosaamista.

 

Viimeksi kirjoittelin, että hyppään pienin askelin kohti itsenäisen yrittäjän elämää. Nyt tätä ”hästäg uutta elämää” on takana pari vauhdikasta kuukautta ja on aika pistää taas asioita paperille. Kun yrittäminen on alussa enemmän tunnetta kuin taitoa ja nyt mennään enemmän vaistojen kuin osaamisen varassa, on syytä pistää juttuja etenkin itselle talteen. Kun tästä taivalletaan vuosia eteenpäin (ja toivottavasti teen samaa sittenkin), ovat tunteet taittuneet taidoksi ja päätökset tehdään toivottavasti enemmän kokemuksen kuin vaiston varaisesti. Tekeminen voi olla varmempaa, mutta luultavasti myös tylsempää.

Syys- ja lokakuun olen leikkinyt yrittäjää turvallisesti palkkatyön tuomien tulojen turvin – ja hyvä niin. Olisi saattanut leipä kaveta turhan laihaksi, jos olisin takinnapit röyhyten aloittanut pelkästään oman työn varassa. 

Toki vastavuoroisesti työpäivät levähtivät melkein kellonympyräisiksi. Toisaalta homma ei kyllä väsyttänyt, koska tekemisen muotoa vaihtoi toiseen kesken päivän. Tuollainen rupeama yhdessä työssä olisi saattanut jopa puuduttaa. Ensi kuusta alkaen tuohon ajankäyttöön tulee kuitenkin helpotusta.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä omalle työnantajalleni todella kiitollinen. Kaikki asiat on saatu sovittua parhain päin. Hyvät työnantajat - ainakaan näin hyvät - ovat nykypäivänä harvassa.

No mitäs, mitäs

Alku on ollut enemmän kuin positiivinen ja itselle monella tapaa yllätyksellinen. Asiakkaita on pöydällä riittänyt ja olen saanut tunnit myytyä melko lailla täyteen jo toisen toimintakuun aikana. Työn tekeminen itselle on osoittautunut vieläkin hauskemmaksi kuin alunperin ajattelin. Jokaisen asiakkaan eteen tekee taatusti parhaansa, koska haluaa jättää hyvän mielikuvan itsestään. Iso osa hierojien asiakaskunnasta perustuu jatkuvuuteen ja pitkiin hoitosuhteisiin. Ja ne eivät huonolla työllä synny. Ja uutena toimijana markkinassa tietää olevansa muihin verrattuna takaa-ajo-asemassa.

Paikan valinta yritykselle osui nappiin. Sitä ovat kehuneet itseni lisäksi asiakkaat. Kuten etukäteen ajattelin – helposti tunnistettava paikka, jossa ilmaiset parkkipaikat ovat lähellä, on hyvä valtti. Ja tila itsessään on tarkoitukseen juuri passeli. Kaukaan Mutteri on paikallisille eräänlainen maamerkki, joka antaa myös tilalle pientä prestiisiä.

Ja yksi iso kiitos lähtee myös siitä, että olen oppinut nykyisessä työssäni sähköisen markkinoinnin työkalujen käyttöä. Ne taidot ovat osoittautuneet vähintään kullan arvoisiksi. Köyhälle sähköinen markkinointi optimoi rahankäyttöä tehokkaasti ja hukkaa syntyy vähemmän. Sähköiset alustat tarjoavat myös mahdollisuuden kokeilla eri kampanja-tyyppejä ja löytää sen "oman äänen".

Nyt noita iltapäivän tunteja, jolloin otan asiakkaita vastaan, odottaa innolla. Seuraan varauskalenteria taajaan ja katson varaukset läpi. Sähköinen varauskalenteri on tähän työhön kerrassaan huippukeksintö. Kun katsoo varausten tekemistä, niin iso osa niistä tehdään toimistoajan ulkopuolella. Jokainen sähköisesti tehty varaus on poissa siitä, että minä vastaisin puhelimeen ja ne ajat, jotka olisin puhelimessa kirjaamassa varauksia, olisivat poissa jostain muualta. Myös asiakkaiden kommentit kertovat, että itse verkossa tehtävät varaukset ovat tätä päivää. Niin – ja toistaiseksi ainakin - no-show-tapauksia on ollut pyöreät nolla.

Työkaluni kotimaista laatutyötä - Lojer Capre F5



Opit ja opetukset

Byrokratian puoli yrityksen toiminnasta on tällä hetkellä minulle vielä täyttä hepreaa. Onneksi apuna on kirjanpitäjä, joka neuvoo ja opastaa. Ilman häntä olisin totaalisen hukassa. Yrittämisen yksi merkittävä osa onkin se, että pelkkä tekeminen ei riitä kovinkaan pitkälle. Oman työn lisäksi on osattava myydä, markkinoida, hoitaa firman arkeen liittyvät asiat – ja tietenkin hoitaa vielä oma elämä siihen päälle. 

Myynnin ja markkinoinnin arvoa en tajunnut lainkaan ennen kuin tähän ralliin läksin. Tänä päivänä ilman aktiivista markkinointia, saisi asiakkaita odotella aivan rauhassa. Minun luokseni asiakkaat löytävät pääasiassa sähköisten kanavien kautta. Olen markkinoinut itseäni sosiaalisessa mediassa sekä hakukoneissa. Perusmarkkinoinnin lisäksi olen pitänyt firman verkkosivuilla pienimuotoista blogia. Ja ainakin osa asiakkaista väittää jopa lukeneensa raapustuksiani. Markkinoinnin osuus työssä on myös yllättänyt minut ehkä eniten - sehän on loppujen lopuksi aika nastaa puuhaa.

Alan ymmärtää paremmin heitä, jotka tituleeraavat itseään elämäntapayrittäjiksi. Itseäni en sellaiseksi, ainakaan vielä, koe. Olen vasta tällainen vaatimaton oppipoika uuden tien ensimmäisessä risteyksessä miettimässä, mihin hittoon sitä on päänsä laittanut.

Oma näkemykseni on, että yrittäminen on palkkatyöhön verrattuna sitä, että sietää paremmin jatkuvaa epävarmuutta. Nytkin katson ensi viikon varauskalenteria, joka ammottaa vielä sunnuntai-iltana tyhjyyttään. Mutta kun huominen valkenee, luulisin sen täyttyneen sopivilta osin valmiiksi. Eniten varauksia tehdään alkuviikosta ja omat aikani ovat normaalisti keskiviikkoon mennessä täyttyneet melkein täysin. 

Lisäksi koen yrittämisen sellaisena, että siinä ei helppoja päiviä varsinaisesti olekaan. Joka päivä joudut myymään oman työsi uudestaan ja saavuttamaan asiakkaiden luottamuksen. Kukaan ei tule luoksesi ilman, että joutuisit tekemään sen eteen työtä. Se on toki raskasta, mutta samalla myös kummallisen palkitsevaa. Yrittäminen voi olla myös todella yksinäistä. Minulla on onneksi hyvää tukiverkostoa kollegoista, joiden kanssa vaihdan ajatuksia niin työn arjesta kuin markkinoinnin saloistakin.

Onnistumisen mittarit

Vanhana talouden taitajana on työtä pakko jollain tapaa mitata. Eihän sitä muuten tiedä, meneekö hommat oikein vai oikein väärin. Omat mittarini ovat tietenkin tulovirta, mutta myös tuntien täyttöaste sekä palaavien asiakkaiden prosentti. 

Tulovirta on yrityksen toiminnan kannalta kriittinen mittari. Minimitavoite on, että tuloja täytyy tulla enemmän kuin on menoja. Kaikki sen päälle kertyy yrityksen tulokseen ja jonain päivänä siitä rahasta kertyy kuulemma itselle tuloakin. Minimitavoite on onneksi täyttynyt kirkkaasti kumpanakin kuukautena. Palkaksi on tosin tähän saakka jäänyt se tekemisen ilo. 

Tuntien täyttöaste on mielenkiintoisempi mittari. Siinä katsotaan, paljonko tarjolla olevista tunneista menee myyntiin. Kun toimitaan sähköisen kalenterin kautta, asiakkaalla on vapaus valita aikansa oman toiveen mukaan vapaana olevista ajoista. Silloin kalenteriin voi syntyä kiusallisia aukkoja, joihin ei mahdu toiminnallista aikaa ollenkaan. Puhelinvarauksilla toimivat saavat kalenterinsa paremmin täyteen, koska jokainen asiakas sovitetaan vapaisiin aikoihin ja turhia aukkoja ei synny. Mutta nykyiselläkin systeemillä olen saanut ajat menemään lähes 70% - ja siihen on laskettu mukaan lauantait, joiden myynti on ainakin aluksi vähän vaikeampaa. Korkeampi hinta ehkä karkottaa asiakkaita, vaikka sekään hinta ei alueen tasoon nähden ole ylimitoitettu.

Palaavien asiakkaiden määrä kertoo toiminnan laadusta. Mitä enemmän palaavia asiakkaita on sitä parempaa työtä tunnen itse tehneeni. Ja mitä enemmän on palaavia asiakkaita sitä vähemmän tarvitsee markkinointia tehdä. Ideaalitilanteessa koko systeemi pyörisi niin, että vakioasiakkaat varaavat kalenterin täyteen ja markkinointipanos uusille asiakkaille on todella pieni. Mutta sellaisen tilanteen kehittyminen vie aikaa. Tälläkin hetkellä palaavat asiakkaat ovat erittäin merkittävä osa myydyistä ajoista. Se on asia, joka tekee minut iloiseksi. Tehty työ kantaa hedelmää ja tuottaa tyytyväisiä asiakkaita.

Mitäs sitten?

Nyt jatketaan yrityksen painamista vielä parempaan vauhtiin. Edessä on isänpäivän ja joulun sesongit, jotka toivottavasti tuottavat lahjakorttimyyntiä. Lisäksi marraskuu on vuoden pimeintä aikaa, jolloin ainakin itse kaipaan omaan hyvinvointiini buustausta. Toivottavasti myös asiakkaani ajattelevat samoin.

Oppimista tässä yrittämisessä riittää, mutta juuri se pitää mielen virkeänä. Jokainen toimenpide ja jokainen tehty tunti kerryttää omaa osaamista ja sataa lopulta myös omaan laariin. Joka kerta, kun kalenteriin kilahtaa varaus, tuntuu minusta yhtä ihmeelliseltä ja olen todella kiitollinen siitä, että asiakkaat ovat Studion oven löytäneet. Kiitos siitä heille jokaiselle.