Kesäloma over and out

 Aamulla kello soi seitsemältä, mutta mies soi hereille jo varmaan ennen kuutta. On kesäloman jälkeisen maanantain aamu. Takana kaksi viikkoa täysin työtöntä aikaa. En tehnyt mitään edes vähänkään työltä haisevaa, vaan pitäydyin pelkissä kotihommissa. Ketkä edellistä kahta viikkoa muistelevat, niin hellettä pukkasi - ihan jokaisena neljänätoista päivänä. Aurinkoa rajattomasti, lämmintä niin, ettei vanhoja luita paljon tarvinnut saunottaa erikseen ja totta kai tilastolukemien varmistamiseksi yksi ukkosmyrsky. 

Olin lomalla varmaan enemmän ulkona takapihalla kuin sisällä. Tällaisella säällä ei kaipaa edes kesämökkiä. Niin inhottavan kermaperseistä kuin se onkin sanoa, niin hellepäivän päälle koneellisesti viilennetty asumus on kyllä nannaa.

Aamupäivät menivät sujuvasti lukien ja kirjoittaen ja illat ihaillen luontoa. Korkeintaan terassi vaihtui välillä auringosta varjon puolelle. Nimittäisin tällaista lomaa "easy living"-lomaksi. Suunnitteluun, toteutukseen tai edes matkanjohtajan rooliin ei tarvinnut juuri energiaa tuhlata, mutta kuitenkin tekemistä riitti tasaisesti koko jaksolle. Helppoa, halpaa ja mukavaa.

Parasta lomassa oli kiireettömyys ja suloinen joutilaisuus. Pitkät aamut kirjojen parissa ilman painetta lähteä johonkin tai tehdä jotain. Iltapäivät, joihin kuuluivat lähes pakollisina päiväunet ja päälle illat täynnä hyviä kotimaisia tv-sarjoja tai sitten istuskelua ulkona.

Mietin hetken jopa eläkettä - siis sitä eläkettä, jota vaille tulen itse jäämään. Ehkä minun eläkkeeni eletään pienissä paloissa keskellä työuraa. Varastettuja perjantaita, joista kalenteri putsataan ja pitkiä viikonloppuja, joihin jo yksikin lisäpäivä tuo loman tuntua. Yrittäjänä tuo valinta olisi täysin mahdollinen ja jopa melko harkittava.

Onnistunut lomastrategia - suunnittele itse itsellesi ja heitä suunnitelmat roskiin

Tämän kesän loma ajoittui ruuhkaisimpaan aikaan heinäkuussa. Siis ne viikot, kun jokaiseen lomaaktiviteetiltä tuoksuvaan paikkaan pitää jonottaa. Ei ehkä minun suosikkini, mutta kun ei käy missään turistikatiskoissa tai -rysissä, ei ruuhkaa edes huomaa. Säiden puolesta minulle parempaa osumaa ei olisi voinut tulla. Veikkaan, että näistä kahdesta helleviikosta lähetän armolahjoja säänhaltijalle vielä lokakuussakin. Sen verran hyvin henkiset aurinkopaneelini akkuja latasivat. Sain valo- ja lämpöhoitoa todellakin riittävästi, enkä minuuttiakaan liikaa.

Jotenkin tähän vuoteen suunnittelemattomuus osui hyvin. Pidempi lomareissu ei oikein jaksanut kiinnostaa ketään osakkaista, eikä suunnittelupöydällä ollut mitään järkevää näkemistä. Ulkomaille ei olisi tehnyt edes mieli. Siis parempi pysyä kotona, mutta pysyä myös erossa kaikesta tekemättömästä metatyöstä. En pessyt mattojaikkunoitaterasseja tai oikeastaan mitään muuta kuin itseni iltaisin.

Loma tuntui jotenkin enemmän itsevalitulta kuin aikoihin. Siitä jäi nyt puuttumaan tunne, että lomailen  muita varten. Vaikka kotona olikin täysmiehitys, ei kukaan tuntunut kaipaavan seuramiestä tai matkanjohtajaa - tai edes kiinteistöpäällikköä. 

Helppo elämä

Kotona ollessakin mentiin melko ohkasilla ohjaksilla. Ruokavalikoima oli suunnilleen grillimakkaraa ja jotain muuta. Pääasiassa helppoa, vaivatonta ja jotakuinkin ruokkivaa. Maisteltua tuli kyllä lomamaiseen tapaan Lörtsyt Savonlinnan torilla, Vedyt Lappeenrannan torilla ja jopa pannini Mikkelin torilla. Meni siis aika lailla torittamiseksi koko homma - eikä sovi unohtaa vanhan Porvoon toria, jossa ei tosin syöty mitään. 

Vaatteiksi kelpasivat shortsit ja t-paita, koko kahden viikon ajan. Tosin kerran puin päälle uimashortsit ja pari kertaa saattoi t-paitakin vaihtua pellavapaitaan. Viimeistään tänä kesänä muuten lopullisesti rakastuin pellavavaatteisiin. Tarjolla oli keveitä, suht viileitä ja ennen kaikkea kivan näköisiä pellavaisia housuja, shortseja ja paitoja. Missä nämä kaikki ovat olleet aiemmin?!

Innolla töihin

Tästä alkaa sitten syyskausi. Minun vuoteni vaihtuu jotenkin aina kesällä ja loman jälkeen palataan töihin levännein ja uudistetuin aivoin. On suorastaan ihana palata takaisin tutun pöydän ääreen ja asiakkaiden pariin. Tämän päivän mieli pyörittelee jo huomista ja suunnittelen ennakkoon aamun kulkua. Projektit jatkuvat, työ ei lopu ja into on taas huipussaan. Kädet syyhyävät päästä jatkamaan siitä, mihin pari viikkoa sitten jäin.

Loman onnistumisesta kertoo se, että olo on levännyt. Sellainen kuin se on parhaimmillaan pitkien yöunien jälkeen. Mieli on saanut syötettä jostain muusta kuin työstä. Se on saanut syötettä kirjoista, kirjoittamisesta ja ajattelusta. Lomalla aina tajuaa, miten ajatukset urautuvat ei-loma-aikaan. Ne miettivät työtä, sen jälkeistä vapaata ja sitten taas töitä. Vapaa ajattelu häviää ja luovuus katoaa. Se on työssäolon suurin harmi.

Työstä muuten kertoo se, millä mielin sinne palaa loman jälkeen. Kun lukee ihmisten postauksia, sieltä joutuu valitettavan paljon lukemaan sitä, miten vähän töihinpaluu kiinnostaa tai miten vähän töitä huvittaa aloittaa loman jälkeen. Jos paluu ahdistaa, kannattaa aina miettiä, onko paikka oikea. Yleensä loma tuo hyvää perspektiiviä omaan työhön ja saa näkemään tutun ja turvallisen työn toisessa valossa. 

Minullakin oli vuosia, jolloin loman viimeisenä iltana ahdisti ja jopa pelotti mennä töihin takaisin. Loma oli ollut liian ihana, että siitä olisi halunnut luopua tai sitten odottava työ oli jotain, mitä ei halunnut enää suorittaa. Jos olisin silloin tarttunut tuohon ajatukseen kiinni, olisin saattanut tehdä monta ratkaisua jo aiemmin. Kannattaa siis kuunnella omia tuntemuksiaan rehellisesti.

Mitä tapahtuu syksyllä?

Eipä juuri mitään erikoista. Työt jatkuvat ennallaan ja elämä pysyy kiireisenä. Jos Luoja suo, yksi iso kirjoitusprojekti pääsee maaliin ja olen tehnyt jotain, mistä olen haaveillut. Sen takia olen valmis jopa himmaamaan vähän töissäkin. Mutta sen näyttää aika ja jaksaminen. En ota asiasta sen isompia paineita, koska kyse on harrastuksesta.

Syksyllä on vähän koulutusta. Aloitin yhtä kolmen kurssin sarjaa ennen kesää ja sen toinen osa on elokuussa. Mielenkiintoinen kokonaisuus, joka vie ammatillisesti hieman jäsenkorjauksen puolelle. Tämä kurssisarja on ikään kuin tiiseri jäsenkorjauksesta ja ainakin ensimmäisen jakson perusteella asiaa pitää alkaa vakavasti harkitsemaan. Hierontaa on nyt viisi vuotta takana ja lisäoppi auttaisi ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia entistä paremmin. Olen huomannut, että osaamiselle on kysyntää ja apua tarvitsevia on joka päivä enemmän. Kyse ei ehkä niinkään ole siitä, että ihmiset olisivat huonompikuntoisia vaan siitä, että apua ei saa enää sieltä, mistä ennen. Mielelläni vastaan huutoon omalta osaltani.

Ja vapaata aion pitää myös loppuvuonna aiempia vuosia enemmän. Elokuussa on vielä pari vapaata perjantaita ja sen jälkeen alan miettiä, jatkuvatko perjantaivapaat vielä syksylläkin. Ainakin lisälepo on tehnyt hyvää. Homma täytyy pyöräyttää laskukoneen kautta ja tsekata rehellisesti, mihin on varaa. Itsentä loppuunajamiseen ei ole varaa.

Hyvää alkavaa elokuuta ja hyvää työviikkoa niille, joiden lomat loppuu tähän!

Lomalla viimeinkin

...saa ottaa rennommin

Huomenna alkaa kauan odotettu parin viikon kesätauko yrittämisestä. Taukoa on vähän vaikea kutsua lomaksi, koska kyseessähän on itse maksettua vapaa-aikaa. Joka tapauksessa aion tuon vapaan viettää loman lailla vapaana kuin taivaan lintu. Tällä kertaa kalenterissa ei ole edes kellontarkkaa suunnitelmaa tai kilometrin pitkää tehtävälistaa vapaata vauhdittamassa.

Luvassa lukemista, kirjoittamista, liikkumista ja nukkumista

Tämän kesän rytmi on jotenkin erilainen edellisiin verrattuna. Ensinnäkin mitään pidempää reissua ei ole varattu tai suunniteltu. Pari viikkoa menee aika lailla fiiliksen mukaan taiteillen. Retketkin pysyvät pääasiassa oman maakunnan puolella.

Liike ei kuitenkaan lopu. Minulle on tärkeää, että lomalla tapahtuu jotain. On vaikeaa pysyä paikallaan, koska on tottunut tekemään käsillään koko ajan jotain. Ja jos jää paikalleen, alkaa helposti työstää työasioita mielessään. Onneksi oma työ on sentään sellaista, ettei se perässä juuri kulje. Lomalla tulee usein fiilis, että pitää tehdä nimenomaan niitä juttuja, joihin aika ei töissä ollessa riitä. Ja nykyisinhän arjessa aika ei riitä juuri mihinkään.

Tekemisellä taas ei ole niin suurta väliä. On yhtä mielekästä käydä kävelyllä uusilla reiteillä, kirjoittaa jotain vapaa-ajan juttuja tai sitten lukea kirjoja takapihalla. Kaikki tuo on sellaista, mitä ei työviikkojen aikana tee - ja siinä se loman juju on. Loma on aikaa, joka on ei-työtä. 

Univelkojen kuittausta

Helle pistää kovasti kampoihin uniprojektille. Keväältä ja alkukesästä on kertynyt melkoinen määrä univelkaa taas maksettavaksi. Liiallinen kiire, hektinen elämä ja ajanhallinnan kadottaminen vie yöunet. Nyt on onneksi pari viikkoa tasaista aikaa, jolloin saa lähes joka aamu nukkua myöhään ja mikä parasta - nukkua pitkät päiväunet. Kuumassa on vaan hiton vaikea nukkua. Onneksi sentään taloa saa viilennettyä ilmalämpöpumpulla - se on ihana keksintö näin kesällä. 

Olen henkeen ja vereen päiväuni-ihminen. Rakastan lyhyitä nokosia ja voisin vetää vaikka koulutuksia siitä, kuinka akut ladataan kesken työpäivän mikro-näppäsillä. Päiväunet on tekniikkalaji, jota harvat hallitsee. Siinä taiteillaan oikeanlaisen nukkumaanmenon, riittävän lyhyiden, mutta tarpeeksi pitkien unien sekä sen kanssa, että päiväunet otetaan riittävän vakavasti. Monet nimittäin kuvittelevat, että päiväunet on jotain kevyttä ja merkityksetöntä. Todellisuudessa päikkäreihin pitää valmistautua kuten yöuniin, mutta sprinttimielellä. Käytä aina peittoa, pimennä huone ja päätä nukahtaa hetkeksi syvään uneen.

Kirjakassissa sekalainen valikoima dekkareita ja elämänkertoja

Lukeminen kuuluu kesään. Onko parempaa kuin viettää takaterassilla hetki lukien kahvikuppi kourassa. Kerrankin on aikaa keskittyä johonkin kirjaan pidemmäksi aikaa kuin se normaali kymmenen minuutin pikaluku ennen kuin uni vie voiton. Olen ollut lukemisen suhteen luvattoman laiska koko alkuvuoden. Saldona ei liene kymmentä kirjaa enempää.

Rakkaus kirjoihin ei sammu koskaan. Painettu kirja on edelleen minun maailmassani hittituote, jota ei mikään ääni- tai e-kirja voi päihittää. Uskon painetun kirjan formaattiin. Olen koettanut kovaa vauhtia vähentää kirjojen ostamista, koska tila kirjahyllyssä on rajallinen ja kirjojen hävittäminen käy sielun päälle liikaa. Jotenkin tuntuu aina pahalta heittää pois kirja, jonka eteen kirjoittaja on tehnyt ison työn. Samaa mietin aina, kun näen kirjakaupan ale-laarissa jonkun hengenteoksia parilla eurolla. 

Lukeminen kevenee kesällä. On kivempaa lukea jotain, mihin ei tarvitse laittaa 110% fokusta. Parhaita ovat kesäiset dekkarit, joita voi ahmia yhden päivässä. Perinteisesti olenkin lukenut loma-aikaan lähes jokaisen Reijo Mäen Vares-dekkarin ja sen päälle vielä Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat. Niistä kun aloittaa, saa lukemiseen vauhtia. Sekä lukeminen että kirjoittaminen ovat kestävyyslajeja, joissa treenin merkitys on suuri. Lukeminen ruokkii lukemista samoin kuin kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista.

Tämän kesän erikoisuus on Jerry Cotton. Muistin yksi päivä oman lapsuuteni ja valtavan Jerry Cotton -kokoelman, joka minulla oli ja joka taisi jossain muutos kadota keräyspaperiksi. Nyt toritin itselleni hyvän nipun Cottoneita, joilla aion aloittaa aamukahvin lomalla. Jerry Cottoneissa on hyvää 70-lukulaista naivismia ja aikaa, jolloin hyvät olivat hyviä ja pahat pahoja. Tänä päivänä moisia tekeleitä ei kukaan painaisi, mutta onneksi on tori ja sen tiskin alta löytyvät valikoimat.

Tietokirjapuolella jatkan tuttua muusikkoelämäkertojen viitoittamaa tietä. Pysyttelen vieläkin 80- ja 90-lukujen hard rock sankareissa. Tuo sukupolvi alkaa nyt olla siinä iässä, että kirjoittelevat elämänkertoja, koska on viime hetket muistaa mitään LSD:n huuruisesta elämästään. Kun mennään vuosikymmen eteenäpäin, on joukko varmasti jo harventunut ja elämäkerratkin ovat toisen käden tietoa. Siinä laatu kärsii, kun kertoja vaihtuu.

Noissa kirjoissa kiehtovat tarinat siitä, miten joku bändi, biisi tai levy on saanut alkunsa. Millaista yhtyeiden arki on kiertueella ollut sekä tietenkin se, miksi homma loppui. Yhteistä tuntuu olevan kaikille valtava viehtymys päihteisiin.

Rock-jumalien lisäksi tämän kesän minua kiinnostava hahmo on Björn Wahlroos. Hänestä on julkaistu useampi elämäkerta ja hahmo on jotenkin ristiriitaisen kiinnostava. Wahlroos on talouselämän tuntija, joka puhuu poikkeuksellisen suoraan ja jolla on myös varaa epäsuosittuihin mielipiteisiin. Talousasioissa totuus tuntuu monista aika pahalta. Lisäksi hänen tarinansa laman kourista rikkauksiin on Suomessa poikkeuksellinen, kuten on hänen omaisuutensa määräkin. 

Loman tavoitteena nähdä Olavinlinna, Simo Häyhä -museo sekä Heureka

Pari kesää sitten vierailimme Hämeenlinnassa ja viime kesänä Turun linnassa. On varmaan itsestään selvää, että tänä kesänä kohteeksi valikoituu Olavinlinna Savonlinnassa. Paikka on tuttu, sillä olen asunut jokusen vuoden Savonlinnassa, mutta itse linnaan en ole joutunut vuosikausiin. Nyt on ehkä aika päivittää tuokin.

Toinen lähimatkailukohde, jossa en ole ehtinyt koskaan käymään on Kollaa ja Simo Häyhä -museo Rautjärvellä. Tuohon samaan reissuun saa kätevästi ympättyä myös visiitin Rautjärven uudelle kirkolle sekä Hiitolanjoelle. Kaikki kun ovat käyntimatkan päässä toisistaan. Noiden ympärille saa rakennettua mukavan päiväretken. 

Kolmas "matkakohde" on Vantaan Heureka. Sielläkin olen kyllä käynyt, mutta edellisestä piipahduksesta on kulunut jo niin kauan, että varmaan paikka tuntuu ihan uudelta. Muuten museot saavat tältä kesältä jäädä rauhaan minun osalta. 

Toki käyntivaraa jää vielä noidenkin jälkeen. Lomaa ei ole koskaan fiksua suunnitella liian tiukaksi. Aina pitää olla varaa tehdä ex tempore -reissuja, päiväretkiä tai sitten vaikka pyöräretkiä johonkin lähikohteeseen. Suomessa on valtavasti nähtävää, eikä aina tarvitse lähteä sataa kilometriä kauemmas.

Loma on lomaa kelistä huolimatta

Olen aika lailla keli-ihminen. Alkukesän kylmä sää meinasi viedä hermot totaalisesti, kun kesä antoi odottaa itseään. Huomasin jopa salaa katselevani äkkilähtöjen aikatauluja ja hintoja. Mutta onneksi heinäkuu pelasti tilanteen. Viime päivien ihana helle on lähes kokonaan karkottanut pahan mielen kesäkuusta ja kesä alkaa maistua kesältä. 

Olen nyt ja aina helleihminen. Minulle sää ei voi olla liian kuuma eikä hellejakso liian pitkä. Minun akkuni latautuvat kesän lämmöstä ja kun syksy sekä talvi väistämättä tulevat esiin, on akkujen pakko olla piripinnassa aurinkoenergiaa. Sen vuoksi minun suustani ei koskaan kuule lausetta "sää on liian kuuma" tai "loppuisipa helle jo". Sen sijaan tutumpia ovat lauseet "syksy voisi tänä vuonna jäädä väliin" tai "kuka sitä lunta tarvitsee"

En toki väheksy pientä kesäsadetta. Mutta viikon kestävä yhtäjaksoinen monsuuni kyllä vie mieltä matalaksi. Silloin ei jaksa edes viihtyä sisällä kirjojen parissa nyhjäten. Mieli kaipaa ulos ja vanhat luut himoavat lämmintä. 

Mutta joka tapauksessa loma on lomaa säästä riippumatta. Tekemistä vapaille keksii kaikissa keleissä ja ajan saa kulumaan ilman, että tarvitsee vielä työkoneeseen tarttua. Yrittäjän elämähän on siitä jännää, että jos lomailu ei jostain syystä huvita, voi tehdä vaihtareita. Mennä pariksi päiväksi töihin ja pitää vapaita myöhemmin. Toivotaan, että tänä kesänä ei moiselle tarvetta ilmene. 

Helteistä heinäkuuta kaikille!!

Mitä oikeastaan juhlimme, kun vietämme juhannusta?

Kuva Pixabay / arki1960

 

Istun keskikesän valoisassa yössä. On niin lämmintä, että ulkona tarkenee vielä shortseissa ja t-paidassa. Kerrankin rauhoittunut tuuli vain hellii ihoa. Pihalla tuoksuu illankostea nurmikko ja ilma täyttyy lintujen laulusta sekä ulkona vielä myöhään leikkivien lasten äänistä. Ihmettelen taas kerran sitä muutosta, joka Suomessa tapahtuu alkuvuoden arctikasta muutamassa kuukaudessa. On juhannuksen aika.

Juhannus on suomalaisissa juhlapyhissä outolintu. Vaikka nimellisesti sekin liitetään kristilliseen perinteeseen, ovat sen juuret jossain paljon syvemmällä pakana-ajassa. Kovin montaa epäkristillistä juhlapyhää ei Suomen kalentereista löydykään. Suurin osa arkivapaista tulee kirkon kautta ja vaikka niiden alkuperäinen syy saattaa olla unohtunut, niin liitämme juhlat edelleen kirkkoon (pääosin siksi, ettei niitä meiltä vietäisi pois).

Miksi juhannusta siis vietetään?

Kuva Pixabay / sihuvi

Keskikesän juhla

Juhannuksen tärkein juhlakohde on kesä ja sen mukana tuleva lämpö. Juhannuksen myötä jätämme hyvästit vuoden ikävälle pimeälle ja kylmälle puoliskolle. Juhlistamme sitä, että ulkona (yleensä) pärjää ilman pipoa ja pitkiä kalsareita ja kerrankin talvipeiton saa vaihtaa kevyempään. 

Suomen lämmin kausi on edes teoriassa kovin lyhyt. Usein lämpimiä päiviä voi olla kourallinen ja niistäkin myyryilemme toimiston uumenissa suurimman osan. Suomen suurimmat arpajaiset eivät olekaan lauantaiset lottoarpajaiset, vaan ne, missä päätetään, kenen kohdalle sattuvat ne kesän parhaat lomasäät. Alkukesästä asiaa arvaillaan ja koetetaan ennustaa lehtien, sammakoiden tai meteorologien höpö-höpö-ennustusten kautta (oikeasti kukaan ei pysty ennustamaan juhannussäätä maaliskuussa). 

Sitten syksyllä lomakauden jälkeen vielä kahviporukoiden kesken kertaillaan "sotamuistoja" kesältä. Kenellä paloi selkä rannalla ja kenellä perse kiukaassa. Lämpimistä päivistä ollaan positiivisesti kateellisia. Hyviä kesäsäitä saatetaan muistella vielä vuosikymmenen takaa.

Suomen kesässä on syytä juhlaan. Se on kaunis, herkkä ja haavoittuva. Kun säänhaltijat hellivät, on maassa täydellisessä spektrissä vellova kukkameri ja torit täyttyvät punaisista marjoista. Pienen hetken jälkeen mansikat vaihtuvat luonnonmarjoihin ja metsissä pyörii marjanpoimijoita läheltä ja kaukaa. Lyhyessäkin kesässä on vaiheita, jotka seuraavat toisiaan. Ja Suomen kesä tulee varmasti joka vuosi, vaikka keikkuen tai myöhässä, mutta tulee kumminkin.

Uskallan väittää, että suomalaisten onnellisuuden takana ovat neljä vuodenaikaa. Jos sää olisi yhtä tasaista hellettä ja lämpöä, emme osaisi olla siitä muutaman vuodenkierron jälkeen enää onnellisia. Koska Suomessa vuoden toinen puolikas on pelkkää helvettiä pakkasineen ja pimeyksineen, olemme oppineet olemaan onnellisia juuri tästä lyhyestä kesäajasta. Sitä odotetaan vuoden alusta saakka ja kun syksy saapuu, alamme kaipaamaan taaksejäänyttä kesää.

Kuva: Pixabay / ugglemamma

Lomakauden alku

Juhannuksen jälkeen Suomi pysähtyy kuukaudeksi. Toimistoista ei puhelimeen löydä ketään vakituista työntekijää ja vastuu on heitetty kesätyöläisten kapeille harteille. Suomen suosituin loma-aika alkaa heti juhannuksen jälkeen (koska aatosta saa yhden ylimääräisen vapaan) ja jatkuu heinäkuun loppuun. Joka ikinen vähänkin turistirysältä haiseva paikka on ihmisiä pullollaan ja kesämökit on miehitetty kerrankin niin, että järvien rannat muistuttavat Marrakeshiläistä lähiötä. Suomi elää toisenlaista kautta, josta puuttuu kiire, stressi ja kravatit.

Todellisuudessa Suomalainen vuosi katkeaa kesällä. On aika ennen ja jälkeen kesäloman. Alkuvuoden tehtävät suoritetaan loppuun hiki hatussa ennen lomaa. Maailma on saatava jokaista piirtoa myöten valmiiksi, jotta voi kesällä ottaa rennosti neljä viikkoa.

Lasten koulut päättyvät toukokuun loppuun ja heidänkin askeleet eteenpäin jatkuvat syksyllä. Samoin alkaa työläisillä syksyllä uudet kuviot. Kesäloman jälkeen palataan pitkään arkeen ja aletaan miettiä tulevan vuoden hankkeita ja budjetteja. Vähän kerrallaan kesällä vietetyt vapauden neljä viikkoa unohtuvat ja arki jyllää ylitsemme. 

Lomakautta on etenkin Suomessa syytä juhlistaa. Harvassa maassa saa viettää palkallista kesälomaa neljä viikkoa ja vielä lomarahat siihen päälle. Sitä mukaa kun taloutemme kurjistuu, ovat vaarassa myös nuo saavutetut edut. En usko, että lomarahat tulevat näkemään enää 2030-lukua ja palkallisen lomankin määrä voi olla vaarassa ajan myötä. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaisella työntekijällä on erittäin hyvät oltavat vuosilomansa aikana. 

Lomakautta on syytä juhlia muutenkin. Monille perheille se on ainoa aika vuodesta, kun perheellä on yhteistä aikaa viikonloppuja enemmän. Työelämän kiire ja vastuullisuus pitävät meidät poissa toistemme luota - ainakin henkisesti. Vaikka käytännössä asutaan saman katon alla, ei kumppania saata aidosti nähdä kuukausiin. Arki rullaa pakottavaa tahtia ja fokus on jossain muussa kuin perhe-elämässä. Sitten kun vihdoin koittaa neljän viikon vapaus, on toivottavasti aikaa myös muille. Siksi työelämästä irtaantuminen on terapeuttista ja voi pelastaa parhaassa tapauksessa monta avioliittoa. 

Työelämä muuttuu koko ajan kiireisemmäksi ja stressaavammaksi. Meiltä vaaditaan enemmän ja työ imee sekä aikaa että energiaa yli voimavarojemme. Väsymme, stressaannumme ja olemme loppuunajettuja. Neljän viikon kesälataus tulee monille enemmän kuin tarpeeseen. Kun seuraan omienkin läheisten jaksamista, ihmettelen, kuinka pitkälle sitä vieteriä meiltä voidaan venyttää? Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että säätelen itse työtäni. No en säätele aina oikein, mutta ainakin tiedän ketä syyttää, jos se menee pieleen. 

Tunnettu fakta suomalaisessa avioerotilastossa on se, että lomakauden jälkeen tilastoissa näkyy selkeä piikki. Ehkä lomaan asetetaan liikaa paineita ja kuvitellaan muutaman viikon vapaan pelastavan pidempään muhineita ongelmia. Valitettavasti se lomakaan ei kaikkea pysty pelastamaan. Eikä lomaan pitäisi asettaa liikaa vaateita. Suorittaminen on suomalaisen vapaa-ajan ongelma ylipäätään. Me suoritamme elämää ja unohdamme nauttia siitä. Lopputulos voi olla kauniit tilastot ja onnettomat ihmiset.

Kuva: Pixabay / u_uf78c121

Ystävyys

Juhannuksena kokoonnutaan yhteen ystävien ja sukulaisten kanssa. Monet sukumökit täyttyvät vieraista ja aikaa vietetään grillaten ja nauraen. Juhannus on ollut perheitä yhteen kokoava juhla niin kauan kuin itse muistan. Me vietimme aikaa isovanhempien mökillä, jonne kokoontuivat kaikki isäni sisarukset perheineen. Porukkaa oli, tekemistä riitti ja aikaa vietettiin ehkä ahtaasti, mutta sovussa. Noista ajoista ovat yllättäen myös omat parhaat lapsuusmuistot.

Mökkikylän jokainen torppa oli miehitetty, järvellä kuului perämoottorien rupsutus ja illalla jokaisella rannalla paloi merkkituli. Jostain saattoi kuulua jopa haitarin soittoa. En muista, että meillä olisi koskaan vietetty sellaista perinteistä "sepalus auki järveen"-tyyppistä juhannusta, vaan ennemminkin istuskeltiin rannalla nuotion ääressä syöden, saunoen ja uiden. Enkä usko, että olen lähellekään ainoa sukupolveni edustaja, joka moisia muistoja kantaa mukanaan. Me olemme mökkisukupolven lapsia.

Ja joskus on juhannusta vietetty kaveriporukoiden kanssa. Ajetaan autoletkassa jollekin mökille, meno on yleensä vähän kosteampaa ja ehkä riehakkaampaa. 2 Unlimited tai Scooter raikaa pitkin rantoja ja aamuyötä kohden nousee myös juhlijoiden volyymi. Valvotaan läpi yön, kunnes jokainen kallistaa päänsä hetkeksi kuka mihinkin nurkkaan. Ja meno jatkuu aamulla suunnilleen siitä, mihin se illalla jäi. Nuoruuden ystävät kaikkoavat pikkuhiljaa ympäriltä sitä mukaa, kun aikuistutaan ja perheellistytään, mutta nuoruuteen kuuluu se vapaa ja villi aika, jolloin mistään ei tarvinnut vielä kantaa vastuuta ja elämää sai elää päivä kerrallaan. 

Aikuisena meno voi olla sivistyneempää ja hillitympää. Mökille kokoonnutaan edelleen, mutta painopiste on enemmän ruuassa kuin juomassa - ja Scooterkin on vaihtunut Topi Sorsakoskeen. 

Tämä kaikki juhlistaa ystävyyttä ja aikaa, jota voi viettää yhdessä. 

Juhannus voi olla myös juhla yksinäisyyttä vastaan. Jos omassa suvussa tai kaveriporukassa ei mökkiseuraa löydy, niin kesäiset tanssilavat täyttyvät tanssijoista ja juhlijoista. Jos ei osaa tanssia, niin lavoilla pääsee tunnelmaan ihmisvilinästä ja elävää musiikkia kuunnellessa yksinäisyys jää hetkeksi tauolle.

Vanhenevan ihmisen elämä rakentuu muistoista. Mitä rikkaamman elämän on saanut elää sitä useampiin paikkoihin pääsee muistoissaan takaisin. Eikä vanheneminen tarkoita, etteikö muistoja pystyisi luomaan lisää. Niitä pitääkin luoda, sillä elämää ei saisi jättää kesken ja taantua. 

Kuva: Pixabay / Lum3n

Luonto

Juhannuksena pitää saada uusia perunoita. Niiden kanssa grillataan tai syödään voin kanssa sellaisenaan. Ensimmäiset kotimaiset mansikat ehtivät myös juhannuspöytään ja monista kattauksista löytyy kesän ensimmäinen mansikkakakku. Luonnon satokausi alkaa juhannuksen tienoilla ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tuoreimpina kotimaisen sadon maut ovat parhaimmillaan ja kun satokausi on lyhyt ja epävarma on sitä syytäkin juhlia.

Tätä samaa miettivät jo pakanat. Kun keskikesällä vietettiin Ukon juhlaa (nykyistä juhannusta), niin tehtiin hyvän sadon saamiseksi taikoja ja luettiin ennusmerkkejä. Ukon juhlassa luonto ja sato olivat pääosissa. 

Satokauden lisäksi juhlitaan kukkivaa luontoa. Maa on syvän vihreä, tuoreet kasvit tuoksuvat ja pellot täyttyvät kukkien eri väreistä. Ilmassa kuulee jatkuvasti linnunlaulua ja eläimiä näkee vilistävän metsässä ja pelloilla. Tämän pienen hetken Suomi on todellakin elossa. Siihen hetkeen on osattava tarttua ja pystyttävä näkemään pienen tuokion kauneus. Meillä on uskomattoman kaunis maa, jossa on paljon näkemistä, jos osaa katsoa (ja on nopea). 

 Rakkaus

Keskikesän lämpö ja valoisa yö vapauttaa jopa jäykät suomalaiset rakastumaan. Melko moni meistä on löytänyt festareilta tai tanssilavalta itselleen juhannusheilan, josta on tullut joko lyhyt tai pidempi tuttavuus. Monet juhannusyön taioista keskittyvät puolison etsimiseen ja valintaan. Kuka sieltä kaivosta kurkistaakaan seitsemän taikayrtin nauttimisen jälkeen (vai oliko ne vadelmasiidereitä).

Meissä ihmisissä on sen verran apinaa edelleen, että meilläkin on jonkin sortin pariutumisaika.  Mukavampaa se pariutuminenkin on kesän lämmössä kuin talvipakkasilla. Ja ihmisen mieli herää kesällä. Se alkaa kaivata kumppania ja jotain, jonka kanssa ihastella elämän ihmeitä. 

Ja tietenkin todennäköisyys löytää itselleen kumppani kasvaa, kun ihmisiä on paljon liikenteessä. Festarit, tanssilavat, kylän kokot keräävät ihmisiä yhteen. Sieltä joukosta saattaa hyvinkin löytyä joku erityisempi. Ehkä tämä juhannus onkin alunperin tarkoitettu tuomaan erillään asuneet metsäläiset saman tulen ääreen ja tapaamaan toisiaan?

Rakkautta ja rakastumista on syytä myös juhlia. Siihen juhannus sopii mainiosti. Edessä on vielä pitkä kesä aikaa tutustua ja kulkea käsi kädessä kesäkaupunkien raitteja (eihän Suomessa muita kaupunkeja olekaan). Kesä ruokkii suomalaista mieltä etsimään kumppania rinnalle - kenelle se löytyy terassilta ja kenelle lenkkipolun varrelta, tai kaupan jäätelöaltaan luota.

Kuten huomataan, on juhannuksen juhlintaan monta syytä, eikä mikään niistä ole toistaan vähäpätöisempi. Tärkeintä juhlinnassa on muistaa pitää juhlamieli korkealla, unohtaa arkiset huolet ja keskittyä nauttimaan ympäröivästä luonnosta, läheisistä ja muista ihmisistä. Kesä on tehty nautittavaksi. Ja Suomen kesä on kesä, vaikka sataisi räntää tai salamoisi. Tää meidän maa nyt vaan on "vähä tämmönen"

Lomapäiväkirjat osa 8/8

 

Nyt se sitten loppuu. Loman toinenkin viikko on kulutettu ja aamulla seitsemältä alkaa paluu arkeen. Toinen viikko meni hujauksessa, kun suuntasimme perheen voimin klassiselle Tukholman risteilylle. Teimme homman mahdollisimman helpoksi - Helsinkiin junalla, laivassa kaikki ruokailut buffassa ja Tukholman visiitti ilman suurempia suunnitelmia. Ja takaisin Lappeenrantaan taas junalla. Vähän sellaista laiskan miehen lomailua.

Edellisestä Tukholman risteilystä oli kulunut aikaa todella paljon. Paljon on muuttunut maailmassa ja risteilymaailmassa ennen kaikkea. Samoin paljon oli muuttunut Tukholmassa. Kaikin tavoin maailman oli pienentynyt. Mutta risteilyt ovat selkeästi pitäneet pintansas - laivan jonot olivat ihan yhtä pitkät ja kaoottiset kuin edellisellä kerralla ja jokaisella tuntuu kiire laivaan olevan. 

Risteilyistä on selkeästi tullut lapsiperheiden hupia (etenkin arkipäivinä). Bileporukkaa ei laivalla näkynyt, eikä vanhoilta ajoilta tuttuja hyttibileitä kuulunut käytävillä. Humalaisten hölinää tavallisempi ääni oli pienen lapsen itku. Tax free oli varjo entisestä. Hinnat olivat nousseet maissa olevien putiikkien tasolle ja valikoima tuntui latistuneen. Alkoholipuolella tosin valikoima oli todella hyvä, etenkin viskeissä, gineissä ja muissa väkevissä. Niihin oli selkeästi panostettu. Mutta kosmetiikassa ja karkeissa valikoima oli melko arkinen. Tämä tosin ei ole laivojen vika, vaan sen, että maissa tasoero ja ennen kaikkea hintaero on kiritty kiinni. 

Buffassa meno oli entinen. Ihmiset käyttäytyvät ruokalinjastojen äärellä kuin järkensä menettäneet ja ruokaa kahmitaan ikään kuin se loppuisi (ei se oikeasti lopu). Jonot näyttivät aluksi pitkiltä, mutta linjastot vetivät nopeasti. Ruuan tasossa ei minusta ollut mitään moittimista, mutta en oikein tiedä, oliko ruoka sen rahan väärti, mitä siitä piti maksaa (2*aamiainen, 2*buffet = 119€/hlö). Parasta oli, kun yksi äiti buffan jonossa ohjeista lapsiaan ryntäämään heti jonosta jälkiruokapöytään, koska kuulemma parhaat karkit loppuvat heti kesken ja niitä kannattaa haalia heti kärkeen. Todella ansioitunutta asennekasvatusta!

Samoin laivan palvelutaso oli jotain 90-luvun Viron ja Svetogorskin tullin välillä, eli ei kovin kaksista. Henkilökuntaa oli todella hyvin ja kaikki asiat sujuivat mallikkaasti, mutta mitään kovin palvelufiilistä en ainakaan itse kokenut. Meidän lapsille laivalla ei oikein mitään erikoista ollut tarjolla, mutta se johtui ehkä enemmän lasten iästä kuin tarjonnan puutteesta. Tietyn ikäisille lapsille laiva on varmaan loistava lomakohde. Parasta oli illan karaoke, jossa myös nuoremmat sankarit pääsivät ääneen. Tuota kaipaisi enemmän myös maihin. Se, että lapset otetaan mukaan ja heille tarjotaan mahdollisuus osallistua. 

Summa summarum - laivalle tuskin ollaan yli menossa ihan hetkeen, mutta Tukholma sen sijaan jäi kiinnostamaan. Meidän perheen pienimmälle risteily oli ensimmäinen, mutta jälkeenpäin hänellekään siitä ei tainnut mitään "grande fiilistä" jäädä. Ihan kiva, mutta nähty. 

Tukholma, turistille kiva

Tukholmassa tuli tehtyä moka - homma jäi kokonaan suunnittelematta. Sen takia meillä kaupunkivisiitti meni hieman haahuiluksi vailla päämäärää. Mutta silti kaupungista jäi kiva kuva. Tuntuu vähän kuin olisi paisutetussa Helsingissä. Liikkuminen oli helppoa ja logiikan oppi nopeasti. Vähän sama kuin Berliinissä, kun juonesta pääsee kiinni, loput oppii lennosta.

Tukholmassakin maailman pienenemisen näki äkkiä. Samat kaupat, vaikka pienemmässä koossa, löytyy Suomesta ja tällaiselle keskiverrolle, keski-ikäiselle miehelle ei ostettavaa juuri löydy. Kaupungissa oli kuitenkin ihan kiva kävellä ja katsella ja fiilistellä ulkomailla oloa. Omaa päätä helpotti olla edes hetki hieman kauempana kotoa. 

Pienellä suunnittelulla olisi muutaman tunnin visiitistäkin saanut enemmän irti. Ja totta kai oman osansa matkustusmukavuuteen teki vesisade. Luulen, että Tukholmaan tulee kyllä mentyä uudelleen, ehkä hotellireissulle ja lentokoneella. Ja ennen kaikkea hyvin suunniteltuna. Onhan meillä käytännössä kaikki nähtävyydet siellä näkemättä :D

Loman loppu - ahdistus, paniikki vai vanhan tutun arjen kohtaaminen

Olen sanonut ennenkin, että viihdyn tällä hetkellä työssäni, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että huomenna pääsen tarttumaan taas arkirutiineihin kiinni. Työt eivät ole minun mieltäni kaivaneet kahteen viikkoon, eikä odotettavissa ole mitään paniikkia, kun arki taas alkaa. Suhtaudun loman loppuun levollisesti.

Muistan pahimpina aikoina, kuinka loman viimeisenä iltana päälle iski kamala paniikki. En saanut unta, koska pelkäsin, mitä kaikkea arki toisi tullessaan ja joskus tuntui, ettei työstä yksinkertaisesti selviä. Seinä on yksinkertaisesti liian korkea kiivettäväksi. Lomalla työasiat pyörivät mielessä ja työkonetta tuli räpellettyä muutaman kerran vain varmistaakseni, että töissä kaikki oli ok. 

Samoin muistan ajan, kun piti olla niin tärkeä ihminen, että asemaa tuli korostettua sillä, että teki lomalla "vähän töitä" koko ajan. Se oli puhdasta oman aseman pönkitystä ja ylisuorittamista. Levon kanssa niillä lomilla ei ollut mitään tekemistä, vaikka tehtävät olivat sellaisia, että niistä sitä lepoa olisi kaivannut. Mutta nuo ajat ovat onneksi jääneet taaksepäin ja aamulla voin ilolla avata työkoneen ja kohdata tavallisen maanantain.

Tiedän myös sen, että monet miettivät juuri lomalla työpaikan vaihtoa. Kun töistä pääsee hetkeksi irti, näkee oman työnsä etäältä, ikään kuin ulkopuolisena. Joskus se ulkoa katsominen saa vanhan työn näyttämään rumalta. Uskon siihen, että levänneet aivot tekevät viisaampia ratkaisuja kuin rasittuneet. Jos työ näyttää lomalta käsin pahalta, kannattaa vaihtoa vakavasti miettiä. Mitään paniikkiratkaisuja ei kuitenkaan ole syytä tehdä. Lomalla voi uhrata muutaman tuokion haaveilulle siitä, mitä isona haluaisi tehdä. Työpaikan vaihdon lisäksi on aina mahdollista opiskella, vaihtaa tehtäviä talon sisällä tai ottaa kokonaan uusi suunta. Avoin mieli miettii kaikkia vaihtoehtoja - haaveilu ei maksa mitään, eikä velvoita mihinkään.

Minkä arvosanan loma saa?

Nyt kun viimeisiä viedään, voi hieman arvostella kulunutta kahta viikkoa. Ensinnäkin loman pituus oli minulle ok. Rahallisesti tämä ei vielä aiheuta paniikkia ja unettomia öitä, mutta pidempään lomaan kerralla eivät rahkeet olisi riittäneet. Etenkin, kun kaikkinaisen reissaamisen kulut ovat selkeästi nousseet. Ja kun kehoa ja päätä kuulostelen, niin levätty on. Unirytmiä sain kivasti korjattua sen, mitä korjattavissa on. Lomalla parasta ovat päiväunet, jotka paikkaavat univajetta, joka yöltä jää. Sitä vajetta jää valitettavasti lomallakin jonkin verran, koska vika on luultavasti syvällä korvien välissä. Jotain kertoo se, että lomalla olen kuunnellut noin 1,5 äänikirjaa, pääasiassa öisin. Onneksi oli sentään hyviä kirjoja.

Ajankäyttö ei mennyt nappiin, ei alkuunkaan. Kivaa oli se, että tuli hieman reissattua. Minusta Hämeenlinnan reissu oli aika nappiin osunut. Kiva reissu, jolla oli uutta näkemistä, eikä mitään ylimääräistä järjestämisen vaivaa. Eikä Tukholman reissussakaan varsinaista moitittavaa ole - ehkä hieman suunnittelematon ja ajankäytöllisesti löperö, mutta tärkein tavoite toteutui, pääsimme ulkomaille saakka lomalla.

Valitettavasti lomasta iso osa meni hieman muissa fiiliksissä kuin lomafiiliksissä. Se ei ollut varsinaisesti kenenkään vika, vaan sattumien summa. Nyt jälkeenpäin katsottuna fiilis on, että arvokasta aikaa kului hukkaan ja lomaan jäi välipäiviä, jotka olisin halunnut viettää toisin. Ja ehkä loman rytmitystä olisi voinut parantaa - mutta kun loma ei ole vain minun aikaani, ei voi olla niin itsekäs, että käyttää loman ainoastaan omiin juttuihinsa. Esim. vintin siivous jäi kesken ja jostain on revittävä vielä yksi viikonloppu orapihlaja-aidan leikkaukseen. Nuo jutut olisi voinut hoitaa lomalla, niin syksyn työlista olisi ollut lyhyempi. Etenkin, kun tiedän, että arjessa työ haukkaa niin ison osan aikaa, että ylimääräisten hommien järjestämiseen joutuu ajan repimään jostain. 

Ja ehkä liikaa tuli hengailtua kotona - lomalla se on juuri se juttu, jota mielelläni välttäisin, koska vietänhän täällä kaikki päivät arkena. Mutta siis hyvässä lomassa on aina parannettavaa. 

Kelit eivät tänä kesänä osuneet lomalla ihan nappiin. Mutta positiiviseksi yllätykseksi huomasin, että se ei haitannut kyllä yhtään. Minulle kelpaa sää kuin sää, se ei muuta loman fiilistä mihinkään suuntaan - tekemistä ehkä enemmän. Sadepäivinä voi lukea, kirjoittaa tai katsella elokuvia. Poutasäällä olla ulkona ja nauttia vaikka rantaelämästä. Jos jostain olen lomassa ylpeä, niin siitä, että tuli kirjoitettua enemmän kuin aikoihin ja opiskeltua Duolingolla espanjaa. Molemmat loistavaa kuntoutusta pääkopalle. 

Parasta lomassa on asenne. Se, että ei ole kiinni missään aikataulussa, eikä mitään ole pakko tehdä. Se vapaus välillä tekee hyvää ja sen ansiosta jaksaa aina tehdä töitä - että voi taas joskus ottaa vapaata ja lomailla. Loma on aina ennen kaikkea asennejuttu, eikä se ei ole kiinni loman pituudesta, säästä, lomanviettopaikasta tai -seurasta. Loman asenne on kiinni korvien välistä. 

Päätän lomaraporttini täältä tähän!

Lomapäiväkirjat osa 5/X

 Lomaan alkaa muodostua rutiineja. Elämisen tahti selvästi hidastuu ja ajan merkitys katoaa. Päivät alkavat toistaa itseään, tosin nukkumaan käyminen ja herääminen hieman liiraavat. Mieleen tulee yksi pitkä palkallinen vapaa, joka kesti kymmenen kuukautta. Siinä ehti todella urautua vapaan viettoon ja tuntui, että aikaa on suorastaan tuhlattavaksi asti. Tässä tajuaa, kuinka helposti ihminen ajautuisi tekemättömyyden kehään, josta olisi lopulta vaikeaa nousta pois. Tajuan ihmisiä, jotka vuosien paikallaanolon jälkeen eivät enää meinaa saada työarjesta kiinni ja jäävät arkipyörästä kokonaan pois. 

Olen tyypillinen oman sukupolveni edustaja. Meidät on kasvatettu unilineaariseen malliin, jossa elämä etenee steppi kerrallaan kohti seuraavaa. Tavoitteena on pyrkiä aina elämän seuraavalle askelmalle, eikä sivuille turhia vilkuiltu. Ensin kouluun, koulusta ammatti, ammatista työpaikka ja työpaikasta kohti asuntolainaa, perhettä ja pikkuhiljaa kohti eläkettä. Ammattia ei vaihdettu kuin pakottavasta syystä ja silloinkin se oli hieman noloa. Paljon kertoo se, että kun olin lapsi, pidettiin aikuiskoulutukseen "joutuneita" jotenkin epäonnistuneina, vaikka he hakivat elämäänsä uutta suuntaa ja starttia uuteen elämänvaiheeseen. 

Minusta nykyinen ammatillinen hajaannus ja elämän monilinjaisuus on vapaampaa ja terveempää. Ihminen hakee läpi elämän sitä, että löytää itselleen sijan, jossa on hyvä olla.Onnellisuus on yhtä hyvä päämäärä kuin status ja palkka. Jos työ tai ammatti ei tunnu hyvältä, sen voi vaihtaa. Koulua ei ole pakko käydä "ykkösellä läpi", vaan opiskella voi läpi elämän. Ammatinvaihto ei ole mitenkään noloa, vaan samanarvoinen elämänvaihe kuin mikä tahansa. 

Samalla eri vaihtoehdot elämässä ovat avoimempia. Enää ei ole automaattista oletusta, että parisuhde johtaa avioliittoon. Avioliiton ei kaikilla tarvitse johtaa siihen, että asutaan samassa osoitteessa ja kumppanin valintakin on vapaampaa. Ihan kaikkea "ylitasa-arvoistamista" en minäkään tajua, tai edes hyväksy, mutta oletettavasti tässäkin asiassa haetaan vielä linjoja.

Onko loma pitkä vai lyhyt?

Hieman nakuttaa takaraivossa, että loma alkaa olla jo puolessavälissä. Kaksi viikkoa tuntuu hieman lyhyeltä lomaksi, mutta toisaalta taas loman pituutta ei mitata viikoissa, vaan asenteessa. Jos loman pituutta tai lyhyyttä alkaa murehtia heti ensimmäisistä päivistä alkaen, tuntuu viidenkin viikon loma liian lyhyeltä. Mutta toisaalta taas, jos osaa laittaa aivot narikkaan loman alusta saakka, on pari viikkoa ihan riittävän pitkä aika latautumiseen.

Loman pituutta suurempi vaikutin on se, mistä lomalle lähtee. Jos työ ei ole itselle sopiva, tai stressaa kiireen, huonon johtamisen tai vaikka työyhteisön pahoinvoinnin vuoksi, ei mikään loma riitä palauttamaan. Tai palauttamaan kyllä, mutta palautumisen vaikutus valuu hukkaan heti, kun töihinpaluu loman jälkeen koittaa. Sen takia lomaa tärkeämpi asia on hakea itselle arki, joka ei syö miestä tai naista ihan loppuun saakka. Työ ei saisi koskaan viedä koko energiaa, edes työaikana.

Huomaan tämän itsestäni. Kun olen oman itseni herra ja työ, jota teen, sopii tällä hetkellä minulle, palaudun nopeasti. Duunit eivät hakkaa kupolissa, enkä näe öisin unia työntekemisestä. Päinvastoin - pystyn hylkäämään työt heti loman ensimmäisestä päivästä saakka. Totta kai parin viikon aikana tulee mietittyä työasioita ja jopa hoidettua niitä jonkin verran, mutta mieleen ne eivät jää kytemään. Ja kuten olen ennenkin sanonut - olen elänyt myös toisenlaista elämää, jossa työasiat rassasivat mieltä ja pyörivät päässä, vaikka lomaa oli tuplaten nykyiseen verrattuna. 

Loman toimivuus onkin enemmän asenteesta kuin pituudesta kiinni. Tunnen monia yrittäjiä, ja heistä aika usea on sellainen, että kun lomalle jäädään, se on kaasu pohjassa. Tekemistä on loman jokaiselle päivälle ja vapaasta täytyy ottaa kaikki irti. Nyt ymmärrän heitä miksi. Kun yrittäjä lomailee, se on itse maksettua aikaa, jota ei huolisi heittää hukkaan. Jos loma jää vähän vajaaksi, sitä harmittelee ikään kuin hukkaan heitettyä rahaa - ja kuten kaikki tietävät, ei yrittäjän taskusta tipu senttikään tarkoittamatta. 

Seuraavaksi yhteiskunnallista paatosta, joten jos ei kiinnosta, niin skippaa suosiolla. 

Eetu Isto "Hyökkäys", 1899, Suomen kansallismuseo

Suloisen Suomemme ongelma

Jatkan vielä tätä ajatusketjua maamme tilasta, kun se mieltäni askarruttaa. Tällä kertaa en katso asiaa politiikkojen tai vallanpitäjien näkökulmasta, vaan ihan yleisesti. Suomessa, kuten itse asiassa muissakin pohjoismaissa, ollaan ajautumassa taloudelliseen kriisiin, jossa veroina kerätyt rahat eivät riitä ylläpitämään aiemmin luotuja rakenteita. Toista kautta mietittynä, rahallinen rasite aiemmin luoduille hyvinvointirakenteille on liian suuri, koska sekä järjestelmä että sen käyttäjäkunta ovat paisuneet ylisuuriksi yhtä aikaa maksajakadon kanssa.

Selvällä suomella sanottuna hyvinvointivaltio on liian kallis, koska sen rahoittajia on liian vähän ja käyttäjiä liian paljon. Ja yksinkertaisen yrittäjän yksinkertaisella matematiikalla se tarkoittaa, että on joko saatava lisää rahaa tai sitten karsittava palveluja (tai niiden käyttäjiä). Velkarahalla kiinteiden ja pysyvien kulujen rahoittaminen pitkässä juoksussa on aivan helvetin tyhmää. Aikuisten maailmassa ne velat on joskus maksettava - tai ainakin sitä velkaa on kyettävä lyhentämään. Emmehän me omassakaan elämässä ota arjen pyörittämiseen lainarahaa, jos ei lisääntyvistä tuloista ole takeita. 

Lisärahan kerääminen verojen kautta on myös hankalaa. Kun verotusaste kasvaa, on seurauksena kulutuksen pysähtyminen tai verokapina jossain muodossa. Jos kulutus pysähtyy sen takia, että veroaste kasvaa, se sysää palvelualat taantumaan. Tiedän jo itsestäni, että jos veroennakoiden määrää haukkaa liikaa kulutusrahasta, ostaminen loppuu. Ja ensimmäisenä karsitaan ns. kulutushyödykkeistä ja palveluista. Sama toimii isossa mittakaavassa koko yhteiskunnassa. 

Verokapina taas tarkoittaa sitä, että hyvät veronmaksajat vaihtavat kirjansa halvempiin maihin tai veroja yksinkertaisesti jätetään maksamatta. Verovaroin rakennettu yhteiskunta perustuu yhteiskuntasopimukseen, jossa me maksajat hyväksymme tietyn määrän veroja, koska saamme vastineeksi yhteiskunnalta toimivan infrastruktuurin. Jos hinta nousee liian korkeaksi suhteessa palvelujen tasoon, vähenee myös halu maksaa veroja. Sama pätee kaikkeen palveluiden ostoon - jos palvelu on liian kallis suhteessa tasoon, se jää hankkimatta. 

Suomalainen yhteiskuntasopimus sallii kohtalaisen korkean ja pitkälle viedyn verotuksen. Kun tienaan euron, maksan siitä tuloveron ja kun ostan lopuilla senteillä leipää, maksan arvonlisäveron. Ja kun joskus kuolen ja taskun pohjalle on jäänyt jokunen sentti, niin perikunta hyvittää lopuista vielä osan perintöverona. Vapaaseen kulutukseen jää yhdestä tienatusta eurosta melko vähän. Tämän kaiken olemme kuitenkin hyväksyneet, koska vastineeksi olemme saaneet toimivan yhteiskunnan ja kattavat palvelut. 

Mersulla ajetaan, vaikka varaa olisi Ladaan

Suomessa on vuosien mittaan ajauduttu tilanteeseen, jossa hyvinvointipalveluja on lisätty, tasoa pyritty väkisin ylläpitämään ja palveluiden piiriin on tullut käyttäjiä, joille systeemiä ei alun perin ole edes tarkoitettu.

Sodan jälkeinen hyvinvointivaltio rakennettiin tilapäisavuksi, jotta pulaan joutuneet ihmiset saisivat avun esim. työttömyyden, sairauden tai muun taloudellisen ahdingon varalle siksi aikaa, että he pystyivät saamaan itsensä jaloilleen ja palaisivat käyttäjästä takaisin maksajaksi. Systeemin ajatus ei ollut elättää ketään pysyvästi, vaan kyseessä oli nimenomaan turvaverkko, josta liian monet ovat nyt rakentaneet itselleen pysyvän puumajan. 

Jos tilapäiseksi luotuun järjestelmään nojataan liikaa pysyvästi, se romahtaa. Ja näin on käymässä myös Suomelle. Systeemi ei enää kestä sitä, että verovaroista maksetaan elantoa liian monelle. Maksavia ihmisiä on yksinkertaisesti liian vähän ja järjestelmän käyttäjiä liian paljon. Jää kaksi mahdollisuutta, lisätä maksajia tai vähentää käyttäjiä. 

Ja se politiikkojen viisaus - sekä kynnettävä pelto - tulee juuri tässä. Mitään yhtä oikeaa ratkaisua ongelmaan ei ole. Jokaisella on asiaan oma mielipiteensä ja toimintavalikoima. Ongelma on sama kuin suomalaisessa jääkiekossa 80-luvulla - ratkaisijoita on yllättävän vähän. 

Se johtuu siitä, että tehtävä työ on yli yhden vaalikauden mittainen, eikä yksikään puolue ota riskiä, että menettää maineensa ja suututtaa äänestäjän liian rajulla leikkauslistalla tai veronkorotuksilla. Raakaa palveluiden karsintaa sekä myös tulorahan kasvatustyötä on tehtävä raa'alla kädellä. Se tarkoittaa kylmästi sitä, että osa ihmisistä on pudotettava palveluiden ulkopuolelle. Näissä asioissa valitettavasti kansa on niin tyhmää, ettei se tajua omaa parastaan. Mutta mitä pidemmälle asian ratkaisua venytetään sitä kipeämmäksi ratkaisut käyvät meille kaikille.  

Väestörakenteen kehitys sotii vielä järjestelmää vastaan. Kansan ikääntyessä huollon määrä kasvaa yksilöä kohti ja rahan lisäksi se vaatii tekijöitä. Jos työtä tekeviä on liian vähän, supistuu verokertymä ja vähemmällä rahalla ei saada mitenkään hoivaa suuremmalle määrälle ihmisiä. 

Älä valita, vaan esitä ratkaisusi

Koska joku kuitenkin sanoo, että on turha itkeä, jos ei osaa esittää ratkaisua, kerron toki oman mielipiteeni. Uskon näin - lopputulos tulee olemaan se, että nykyisenkaltainen hyvinvointivaltio loppuu viimeistään parissa vuosikymmenessä. Meitä seuraava sukupolvi näkee enää unta siitä, että on olemassa legendaarinen "sossun luukku", josta käteistä voi käydä kuin pankkiautomaatista (tämä kärjistetysti)

Terveyspalvelut tullaan ajamaan minimiin niin, että työssäkäyvät ja muut riittävän varakkaat pudotetaan julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle. Laajan julkisen terveydenhuollon tilalle tulee vakuutusten kautta hoidettu terveydenhuolto, jossa joko työnantaja tai työntekijä itse maksavat terveysvakuutusta, jonka kautta terveydenhuolto hoidetaan. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että työnantajan maksamasta terveydenhuollosta tulee todellinen kilpailuvaltti työmarkkinoilla. Julkinen puoli on pelkistetty hoitokanava ensiavulle ja varattomille. 

Sosiaalitukien ja -etuuksien osalta palataan sodan jälkeiselle tasolle. Verkko palautetaan siihen kuntoon, että se sallii tukien nostamisen määräajaksi ja sen jälkeen ihminen nostaa itse itsensä siivilleen tai putoaa verkosta lattialle. Siihen en usko, että suomalainen yhteiskunta koskaan hylkää heitä, jotka eivät mitenkään kykene itsestään huolehtimaan, mutta tuotakin rajaa tullaan luultavasti nostamaan. En itsekään soisi, että esim. vammaisten hoito jätetään pois suomalaisen yhteiskunnan tehtävistä. 

Koulutuksen suhteen raja itse maksetussa koulutuksessa tulee alenemaan. Uskon, että peruskoulu säilyy maksuttomana ja pidämme huolta sivistyksen perustasosta myös ajassa eteenpäin (onhan se eräänlainen vientituote). Sen sijaan jatko-opinnot tulevat menemään ainakin osin maksulliseksi heti peruskoulun jälkeen. Ja mitä pidempään halutaan opiskella sitä kalliimmaksi homma käy. En näe tulevaisuudessa yhteiskunnan maksamia maisteriopintoja. Toivottavasti opintoja edelleen tuetaan ja toivon, että Suomessa säilyisi mahdollisuus mistä tahansa lähtökohdista päästä mihin tahansa päämäärään, mutta omaa rahaa se tulee vielä vaatimaan. 

Eläkkeiden suhteen olen oman toivoni menettänyt jo aikaa sitten. Kun täytän seitsemänkymmentä ja menen eläkekassan luukulle kysymään maksamiani rahoja, tulen saamaan vastauksen, että ne rahat menivät jo. Minun sukupolveni tulee olemaan se sukupolvi, joka on ikään kuin väliinputoaja kahden systeemin välissä. Me maksamme eläkettä saamatta mitään vastineeksi ja joudumme hoitamaan itsellemme vanhuuden turvan vielä toista kautta. Seuraava sukupolvi hoitaa omat asiansa henkilökohtaisesti. Todennäköisesti eläkettä varten tehdään joko henkilökohtainen sijoitussuunnitelma tai sitten eläkevakuutus, johon jokainen säästää haluamallaan tasolla. Nykyinen järjestelmä on joka tapauksessa liian kallis, eivätkä siihen usko juuri muut kuin nykyiset eläkkeensaajat. 

Meillä on Suomessa ajatusharha siitä, mitkä ovat yhteiskunnan tehtävät. Pidämme itsestään selvänä, että yhteiskunnalla on velvollisuuksia yksilön hyvinvointia kohtaan. Valitettavasti näin ei asia ole. Yhteiskunta huolehtii vain infrasta, että jokaisella on turvallinen ympäristö, mahdollisuus tehdä töitä ja elää vapaana. Yksilön hyvinvoinnista huolehtii yllättäen yksilö ihan itse. 

Ikävä sanoa, mutta ajan myötä meistä suomalaisista on tullut kuin lapsia, jotka tulevat ruokapöytään, jättävät lähtiessään astiat korjaamatta, eivätkä koskaan mieti, mitä kaikkea on pitänyt tapahtua, että se lämmin ruoka on saatu lautaselle saakka. Ja aika moni vielä poistuu pöydästä ilman kiitos, pieraisee ja haukkuu ruuan mennessään ja tokaisee "Thanks for nothing, naapurissa oli sentään pizzaa"

Lomapäiväkirjat, osa 3/X

Blogistin työkalut - muistikirja menee taas vaihtoon

 

Toisinaan hyvien lomapäivien resepti on hyvin simppeli. Hyvät yöunet, reipas kävelylenkki aamulla ja päiväunet takapihan keinussa. Sen jälkeen pelkkää oleilua, loikoilua ja kesästä nauttimista. Mieltä ei kaiva se, että helle puuttuu tai se, ettei elämässä tapahdu juuri mitään mainitsemisen arvoista. Päässä eivät enää riehu työajatukset - itse asiassa päässä ei liiku yhtään mitään. Loman ajattomuus alkaa puskea pintaan. Ei ole kellonaikoja, aikatauluja tai pakollisia menoja. Voi tehdä, jos huvittaa, mutta voi olla tekemättäkin, jos ei huvita.

Unet eivät vieläkään ole ihan parhaalla mahdollisella tasolla, mutta koko kehoa painava väsymys helpottaa. Pää toimii ihan eri tavalla kuin työaikana ja huomaa, että esim. kirjoittaminen alkaa luonnistua itsestään ilman turhaa pakottamista. Hieman taaksepäin katsoessa kauhistuttaa, miten pitkälle antoi vieterin taas venyä. Kädetkin alkavat taas taipua - ainakin sormet tanssivat näppäimistöllä eri tahtiin kuin vielä viime viikolla. Kirjoittaminen on hyvää palauttelua.

Sen verran noudatin tänäänkin protestanttisen etiikan kutsua, että tyhjensin rännit ja putsasin pihamökin katon sammalesta. Vaikka varastona toimivan pihavajan katto ei suuren suuri olekaan, niin yli 70 litraa sammalta sain sieltä kaavittua irti. High-tech-työkalun toimi vanhasta parkkikiekosta irrotettu raappa, jolla huopakatosta sai raavittua sammaleet pois kattohuopaa hajottamatta. Nyt kun seuraava pidempi poutajakso koittaa, käsittelen vielä katon sammalta tappavalla aineella, jotta huopa saa olla rauhassa seuraavat vuodet. 

Tuosta katolta raaputtelin sammalta päivän - kirsikkapuun takia katto sammaloituu toiselta puolelta.

Aloitin aamun terassilla kahvitellen. Siinä sivussa luin maakuntalehteä todeten uutistarjonnan verrattain köykäiseksi. Luetuimpien juttujen kakkosena oli paikallisuutinen, jossa kerrottiin omakotitalon lattian täyttyneen vedestä vesiputken haljettua. Valitettavasti muutakaan luettavaa lehdestä löytyi liian vähän. Pitkässä juoksussa sisällön taantuminen karkoitttaa loputkin tilaajat, mikä olisi juuri tässä ajassa pahin mahdollinen juttu. Suomessa tarvitaan nyt jos koskaan yhteiskuntakriittistä keskustelua ja niitä, jotka sitä pitävät yllä. Parhaiten se rooli sopii puolueettomalla lehdistölle.

Oikeistohallitus vaatii neljättä valtiomahtia toimimaan

Suomen tuoreen oikeistohallituksen alkutaival on ollut alati jyrkkenevää alamäkeä. Jo synnytys meni kuin pahimmissa kauhukuvissa ja valtakoalitio saatiin aikaa viime metreillä ja rimaa hipoen. Selkeästä vaalituloksesta huolimatta hallitus ei tunnu saavan taakseen kansalaisten luottamusta, eikä sen toimintaympäristö ole, eikä tule olemaan, samaa edeltävien hallitusten kanssa. Tuskin pääministeri Orpokaan osasi arvata, mihin hänen vallanhimoon yhdistetty vasemmistokammonsa vielä johtaa. Lopputulos on savijaloin horjuva mörkö, jossa Kokoomus pitää perää, mutta Perussuomalaiset ovat todellinen tuulimittari. Loput kaksi puoluetta ovatkin pelkkiä hangaround-jäseniä ilman mahdollisuutta yletä prospect-tasolle. 

Perussuomalaiset onnistuivat paaluttamaan ministeripaikoissa strategisesti erittäin onnistuneet paikat. Heidän hallussaan on valtionvarainministerin lisäksi oikeus- ja sisäministerin paikat. Tämä tarkoittaa sitä, että ministeriön alla on oikeustoimen lisäksi myös poliisi- ja rajavartiosto. Jos persujen strategiaa vilkaisee, heidän tavoitteensa koskevat pääosin sisäistä- ja ulkoista turvallisuutta. Yllättävän vähälle huomiolle on jäänyt se, että Perussuomalainen ministeri johtaa myös liikenne- ja viestintäministeriötä. Kyseisen ministeriön rooliin kuuluu mm. Ylen valvonta. Eikä ole mikään suuri salaisuus, että Ylen ja perussuomalaisten välit eivät ole kaikkein lämpimimmät.

Ministereiden lisäksi eduskunnan puhemies on Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Puhemies johtaa puhetta nimensä mukaisesti eduskunnan istunnoissa ja määrittää paljon eduskunnan keskustelukulttuuria. Perussuomalaiset ovat oppositio-aikana kärsineet siitä, että heidän retoriikkaansa on suitsittu aiempien puhemiesten toimesta ja keskustelua on jouduttu pitämään aisoissa. Kyse on toki oikeistopopulismiin kuuluvasti kärjistävästä puhetyylistä ja oppositioaseman vaativasta räksyttämisestä. Aseman muututtua oppositiosta aitioon, olisi myös retoriikan kehityttävä. 

Näin maallikkona (mutta toki puolivallattomana keittiösosiologina) sanoisin, että Perussuomalaiset veivät Orpoa neuvotteluissa kuin litran mittaa. 

Natsikorteilla ei Suomessa pelleillä

Hallituksen alku ei tosiaan ole ollut helppo. Ensimmäinen perussuomalainen ministeri joutui eroamaan ennen kuin homma saatiin kunnolla jalalle. Ja lähellä oli toinenkin huti, kun puolueen nykyisen puheenjohtajan vanhoja blogikommentointeja ruodittiin lehtien sivuilla. Mikäli kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, olisi ero ministerin pestistä ollut selvä. Mutta nyt Orpo ei uskaltanut painostaa Purraa eroamaan, koska lopputuloksena hallituksen vaappuva vene olisi hörpännyt vettä ja uponnut. Vapaakortit on kuitenkin käytetty ja seuraavasta palosta tulee varma vuoronvaihto. Eikä uuden hallituksen kokoaminen enää Orpolta onnistuisi. Siksi pääministeri joutuu nyt todella ahtaaseen rakoon taiteilemaan luomansa kauhunelikon ja kansan välissä. Ei käy kateeksi. 

Suomessa on onneksi todella sensitiivinen ilmapiiri, joka ei siedä minkäänlaista natsikortin vilauttelua, varsinkaan ministeritason päättäjiltä. Rotuerottelun ja syrjinnän suhteen meillä on nollatoleranssi ja sitä myös käytetään. Politiikkaan on Suomessa hiipinyt SM-liigasta tuttu "coachit vaihtoon"-menetelmä, jossa vastuu otetaan niiltä pois, joille sitä ei uskalleta antaa. 

Tässä päästäänkin tähän neljänteen valtiomahtiin. Uuden hallituksen myötä sosiaaliset mediat muuttuivat merkityksettömäksi puuroksi. Kaikki vähänkään älykäs keskustelu politiikasta vaihtui aivottomaan huuteluun ja sanalliseen käsirysyyn, minkä seurauksena esim. Twitter on keskustelualustana menettänyt arvonsa täysin. Tähän toki on osasyynä alustasta johtuvat ongelmat, jotka karkottavat käyttäjiä toista kautta. 

Valta siirtyy vähitellen takaisin perinteisiin medioihin. Luottamusta ja objektiivisuutta haetaan entistä enemmän ja suomalainen vapaa journalismi on tunnetusti kykenevää puolueettomaan, mutta kriittiseen arviointiin. (Kysykää keneltä muulta tahansa paitsi Perussuomalaisilta). Lehdistön hartioille lankeaa nyt erittäin raskas rooli. Se joutuu nostamaan keskusteluun valtapuolueiden synkkää puolta ja omalla työllään varmistamaan sen, että maata johtaa yhtenäisyyteen, tasa-arvoon ja sananvapauteen perustuva hallitus. 

Valitettavasti toimittajien työrauha on valtiovallan valvonnan vuoksi entistä hauraampaa. Päivittäin saa lukea toimittajien maalittamisesta tai häirinnästä ja jos sen kaltaisella toiminnalla on valtiovallan hiljainen tuki, vaaditaan kriittisen median tuottajilta paksua nahkaa ja todellista uskallusta. Twitteristä saa valitettavasti päivittäin lukea toimittajien kertomuksia siitä, millaista palautetta he työstään saavat ja miten. Tietyllä tapaa lehdistö joutuukin palaamaan juurilleen. Ehkä vesivuotojen sijaan politiikasta kirjoittaminen sytyttää myös vanhan valtiomahdin uuteen loistoon. Vastuuta sillä ainakin nyt on. 

En edelleenkään usko hallituksen menestykseen. Koalitio on väärä, vaikka se onkin ainoa mahdollinen. Jättämällä Perussuomalaiset oppositioon, heille olisi samalla varmistettu vaalivoitto seuraavissa vaaleissa, minkä hinta olisi voinut olla Suomelle turhan kova. Eikä Kokoomuksen kaverilista turhan pitkä muutenkaan kumppanivalinnoissa ollut. Sillat paloivat edellisen hallituksen aikana niin pahasti, että lopputulosta kadehtisi Venäjän armeijakin. 

Mutta toisaalta taas suomalainen hajautettu demokratia onneksi varmistaa sen, että valta pilkkoutuu niin pieniksi osiksi, ettei kohtuutonta vahinkoa saa aikaan, olipa johdossa millainen tonttulauma tahansa. Mainehaittaa toimimattomasta hallituksesta toki tulee, ja sen arvo esim. kansainvälisillä rahamarkkinoilla voi olla iso. 

Syitä hallituksen epäluottamukseen on sekä sysissä että sepissä. Kun hallitus julisti ensimmäiset leikkauslistat, alkoi Twitterissä valtava itku siitä, miten köyhiltä taas leikataan. Mitä äänestäjät oikeasti odottivat?! Sitä, että oikeistohallitus jatkaa vasemmistolaista politiikkaa - kunhan on ensin ajanut kaikki ulkomaalaiset Suomesta rajan taa... 

Mutta minä jatkan lomailua, vaikka hieman otsaa kurtistaakin Suomemme meno. Kun muistaa äänestää vaaleissa, saa valittua kombinaatiota rauhassa arvostella - ja kun maksaa kiltisti veronsa, voi myös vastineeksi vaatia palvelua verovaroin kustannetuilta tuottajilta.

Lomapäiväkirjat, osa 2/X

Sateen jälkeen illalla uimaranta oli täysin tyhjä

Loma etenee. Alkuviikkoon sattui sopivasti sadetta, niin ulos ei tarvitse ryntäillä. Tähän alkulomaan tekee ihan hyvää istua sohvannurkassa, täytellä ristikoita ja ennen kaikkea lukea. Sitten kun väsymys ottaa vallan, niin voi köllähtää päiväunille lyhentämään univelkoja.  

Kesäksi vaihdan lukemisen aina kevyempään. Raskaat elämänkerrat ja vaikeat kaunokirjalliset romaanit saavat jäädä hyllyyn ja tilalle tulee lähes hömppämäisen kevyitä dekkareita. Kesäkuun alusta tähän saakka olen kahlannut läpi jo Juha Vuorisen DikDek-sarjan (uusinta osaa myöten), koko Harri Nykäsen Raid-sarjan ja aloittanut jo Matti Röngän Viktor Kärppä -sarjaa. Tykkään, kun luettava on helppoa ja pystyn lukemaan noin "kirja per päivä"-tahtia. Liika keskittyminen jää pois ja kirjat ovat pelkkää hupia ja ajankulua. 

Valitettavasti isohko osa noista kirjoista on tullut kuunneltua öisin valvoessa. Se tietää, että kirjojen kuuntelu on pois nukkumisesta ja huonosti nukuttu yö on pois hyvin vietetystä elämästä. Mutta parempi kuunnella kirjaa kuin pyöriä silmät auki sängyssä toimettomana. 

Taas kerran noita dekkareita lukiessa tulee sama fiilis, että tuohon minäkin pystyisin, jos.... Se jos on käytännössä kykenemättömyys keskittyä. Virallinen selitys on ajan puute, mutta todellisuudessa kyseessä on vain siitä, etten kykene keskittymään tarpeeksi tuottaakseni romaanillisen tekstiä. Toki asiaa helpottaisi, jos lyhentäisi työpäivää vaikka tunnilla ja käyttäisi tuon ajan säntillisesti kirjoittamiseen. Tai jos viikonloppuisin heräisi aikaisemmin ja kävisi heti kirjoittamaan, mutta jostain syystä homma ei vielä ole ottanut tulta alleen. Kirjoittaessa minun pitäisi luoda aikataulu, tavoitteet ja tarkka suunnitelma. Semi-matemaattista sosilogin mieltä saisi pidettyä kurissa ainoastaan laskettavilla tavoitteilla. Kirjan kirjoittaminen on edelleen elämäni ykköshaave ja bucket listin numero uno. 

Velat maksuun

Unen ja levon suhteen kävi, kuten arvasin. Viime viikkojen univelat menevät maksuun kovalla kädellä. Valtava väsymys iskee päälle niin, ettei voi muuta kuin mennä päivällä nukkumaan. Ja päiväunetkin ovat yhtä raskaita kuin parhaat yöunet. Toisaalta taas herätessä tuntuu kuin akut olisivat oikeasti latautuneet. Onneksi unettomuus on tuttu tauti, niin siihen osaa suhtautua riittävällä keveydellä. Joskus nukuttaa, joskus valvottaa - pitkässä juoksussa kaikki arvot tasautuvat.

Mutta paremmat ovat yöunetkin. Ne korjautuivat jopa yllättävän hyvin. Yleensä unien tasoittumiseen menee lähes viikko loman alkamisesta, mutta nyt tuntuu jo viikonlopun jälkeen, että homma on paremmalla tolalla. Unien paranemisen huomaa omassa vireystasossa. Päivällä jaksaa tehdä paremmin ja ennen kaikkea keskittyä tekemiseen enemmän. 

En ole koskaan ollut mikään aamunukkuja. En käsitä, miten toiset voivat nukkua kymmeneen aamulla. Minusta tuntuisi, että olen hukannut elämästä puolikkaan päivän, jos kampeaisin sängystä ylös vasta aamupäivällä. Muutenkin pyrin olemaan rutiinien ystävä. Miten tarkemmin pystyn menemään nukkumaan samaan aikaan ja heräämään samaan aikaan sitä paremmin nukun - ja voin. Luojan kiitos baareissa juoksut ovat tässä iässä jo pääsääntöisesti juostu, koska yksi aamuneljään valvottu yö heittäisi rytmit sekaisin viikoksi. 

Jalka vipatta reissuun tai retkelle

Nyt kun pää alkaa taas pelaamaan täysillä kierroksilla ja kroppakin palautuu rasituksista pikkuhiljaa, alkavat jalat vipattaa kovaa vauhtia reissuun tai retkelle. Tänään koetin houkutella loppuperhettä päiväretkelle ekalla viikolla ja yllättävän vihreää valoa suunnitelmalle löytyikin. Saas nähdä, mihin suuntaan karavaani starttaa. 

Olen kotimaan matkailun suuri ystävä. Vaikka olen kohtalaisen monessa kolkassa Suomea vieraillut, niin näkemättä on edelleen muutamia jopa suurempia kaupunkeja. Ja lisäksi luvattoman huonosti on tullut tutustuttua esimerkiksi pohjoisempaan Suomeen. Jos Suomen top 10 -kaupunkeja katsoo, niin Oulu on käytännössä täysin tuntematon, eikä Turustakaan ole kuin pari hätäistä reissua, joissa ei kaupungista ihan täyttä kuvaa ole saanut. Pohjoisessa Rovaniemellä en häpeäkseni ole käynyt koskaan. Noiden lisäksi kiinnostaisi piipahtaa Torniossa, joka on siistimpi läntinen vastine tutummalle itärajalla. Itärajan taakse asiaa tuskin lieneekään seuraavaan kymmeneen vuoteen. 

Tänä kesänä olen suunnannut katseeni Hämeenlinnaan ja Riihimäelle. Hämeenlinnaan vetää Parolan panssarimuseo, jossa on näytillä toisen maailmansodan mahti-tankki Königstiger. Kyseessä on Suomessa erittäin harvinainen vieras. Tankki on toisen maailmansodan - ja itse asiassa ilmeisesti senkin jälkeen - yksi isoimpia tuotannossa olleita panssarivaunuja, joka kuitenkin oli enemmän teoriaa kuin käytäntöä. Pienen tuotantomäärän jättiläinen jäi valmistusmäärältään muutamiin satoihin, joten niitä ei maailmasta montaa kulkevaa versiota enää löydy. Ja lukemani perusteella Parolan panssarimuseo on omalla sarallaan muutenkin maailmanluokan vierailupaikka.

Ja totta kai Hämeenlinnassa kiinnostaisi nähdä itse linna (ei se naisvankila) ja kaupunki muutenkin. Hämeenlinna on jäänyt jotenkin aina kulkureittien varrelle, enkä ole koskaan käynyt kaupungin keskustassa, vaan ajellut ohi moottoritietä Tampereelle. 

Riihimäelle taas vetää lasimuseo. Olen muutamilta ihmisiltä kuullut, että lasimuseo on erittäin tasokas ja näkemisen arvoinen ja kun kerta niille seuduille menee, niin kävisi kaksi hyvää museota kerralla. 

Kesän alussa olisi kannattanut sijoittaa muutama kymppi museokorttiin. Tänä kesänä tulee luultavasti vierailtua museoissa sen verran paljon, että homma olisi mennyt reilusti kannattavan puolelle. Heti lapsen kesäloman alussa kävimme Ateneumin Edelfelt-näyttelyssä, joka oli joka sentin väärti. Kyseessä oli suomalaisen taiteen kuka-kukin-on -näyttely, jossa sai kerta haukkaamisella näkemyksen käytännössä koko kultaisen kauden tuotantoon. 

Näin se kesäloma toimii....

Tänään jo heräsin ajatukseen, että ei lomalla oleminen ole pöllömpää. Vieläkin välillä ajatukset karkaa töiden tekoon, mutta kyseessä on enemmänkin kevyttä jälkiprosessointia, eli varmistelen vain, että kaikki tehtävät on tehty ja mitään ei tarvitse erikseen käydä lomalta käsin puuhaamaan. Itse oleminen kevenee päivä päivältä. Nautin siitä, ettei aivojen tarvitse askarrella koko päivää työasioiden kimpussa ja nautin myös siitä, että kroppa saa välillä levätä. Huomaan, että liikunta kiinnostaa normiarkea enemmän. Tänään mietin jo ohitsekiitävän hetken, miten pääsisin salille tekemään pienen treenijakson ilman, että sitoudun saliin kuukausien mittaiseen pakko-avioliittoon. Homma saattaa jäädä kyllä ajatuksen tasolle. 

Myös lomaan keskittyminen onnistuu melko hyvin. Aamulla juotiin kahvit takaterassilla ja kuunneltiin, kun harakan poikaset mekkaloi lähipuussa. Oli outoa, ettei tarvinnut ottaa konetta esiin ja käydä töihin. Harmillisesti aamu oli hieman liian viileä siihen, että ulkona olisi voinut istua koko aamupäivää. 

Ai niin, tehtävälistaakin tuli lyhennettyä yhdellä pykälällä. Porukalla siivottiin molemmat autot, jotka luvalla sanoen olivat karanneet melko kuraiseen kuntoon. Jos reissuun vielä päästään, niin ainakin saadaan istua siisteissä kieseissä. Miksiköhän ne autojen lattiamatot tehdään sellaisiksi, että jokaikinen hiekanmurunen tarttuu niihin karvoihin siten, että niitä saa imurilla hinkata todella hartaasti, jos meinaa saada lian irtoamaan. Hiekkaa autoissa olikin yhden pienen Yyterin verran. 

Tästä on hyvä lähteä kohti tiistaita. Tavoitteena on päntätä hiukkasen espanjaa Duolingossa, liikkua ulkona ja tsekata tehtävälistalta jotain kivaa ja kevyttä pois kuleksimasta.

Lomapäiväkirjat, osa 1/X

Suurin osa meistä odottaa kesälomaa ehkä eniten koko vuodessa. Siitä odotetaan pelastajaa liialliseksi paisuneelle kiireelle tai työelämään pakollista pysähtymistä, jota ei muuten saa aikaan. Samalla lomaan ladataan valtavasti odotuksia, jotka liittyvät lepoon, kokemuksiin, joskus vaikka parisuhteeseen tai lapsiperheen yhteiseen aikaan. Pahimmillaan loman aikana leimahtavat suurimmat ongelmat kytevästä kipinästä täyteen liekkiin. Tilastojen mukaan jonot katkolle ovat pisimmillään juuri lomakauden jälkeen, kun viinihanaa on käännetty neljä viikkoa putkeen. Ja samaan suuntaan kääntyvät myös avioerotilastot. Kun lomaa on odotettu vuoden verran, eikä toivottua pelastusta tuleekaan, voi pettymys kaataa koko korttitalon. 

Yrittäjän loma on vielä toisenlainen. Meille kukaan ei sanele, montako viikkoa lomalla voi olla. Jos persuus kestää, niin töitä ei tarvitse tehdä koko kesänä, mutta yleisesti ottaen varsinkin yksinyrittäjät pitävät lomia vähemmän kuin palkkatyöläiset. Vastavuoroisesti loman saa juuri siihen hetkeen, kun haluaa. Keväällä ei tarvitse työkavereiden kanssa tapella parhaista loma-ajoista tai harmitella sitä, ettei lomaa saa puolison kanssa samaan aikaan. Me otamme lomamme silloin, kun huvittaa. 

Tavallaan lomat myös ovat yrittäjälle ehkä arvokkaampia kuin muille, koska ne kustannetaan omasta pussista kahteen kertaan. Ensinnäkin rahat loman viettoon on tienattava itse, mutta samalla kun itse lomailee, ei firmaan kassaan kerry tuottoa. Kun itsekin olen kaksi viikkoa lomalla, niin seuraava kuukauden tili on pari viikkoa kevyempi. Mutta minusta loma on investointina aina hintansa väärti. Ja yrittäjän totuushan on se, että jos rahaa puuttuu, sitä pitää tehdä lisää. Kuukausipalkkaiset eivät siihen pysty.

Vaikka homma on rahallisesti kallista, en jätä lomaa koskaan pitämättä. Lomani ei ole neljää viikkoa kerralla, mutta pari viikkoa putkeen ja sen lisäksi pitkiä viikonloppuja siihen päälle. Tarvitsen lomaa jo senkin vuoksi, että fyysinen työ kuluttaa kroppaa. Tarvitsen pari kertaa vuodessa ihan fyysistä palautumista työn rasituksesta. Vajaakuntoisella keholla on asiakkaiden palveleminen hankalaa, eikä palvelun ostaja saa sitä, mitä tilaa. 

Ajatus lomapäiväkirjasta syntyi lauantain lenkillä, kun aloin valmistautua lomaan. Vaikka edessä on vapaata, ovat omat fiilikset yllättävän monitahoiset. Odotan todella paljon, että saan hetken hengähtää töistä, mutta toisaalta taas huomaan itsekin, että parissa viikossa odotan tapahtuvaksi ihmeitä ja maailman keikahtavan suunnilleen ylösalaisin. Loma ei ole pelkkää riemua ja mukavaa ajanviettoa, vaan siihen sisältyy myös negatiivisia fiiliksiä siitä, että palautuminen kuluneesta alkuvuodesta ei ole ihan kevyttä puuhaa.

Koetan hahmottaa kirjoittamalla taas kerran, mitä tapahtuu fyysisessä ja henkisessä palautumisessa. Nytkin takana on todella raskaita viikkoja, joissa työpäivät lipsuivat 12-13 tuntiin, mikä on tämän ikäiselle kaverille liikaa. Pakko tunnustaa, että olin viikon lopussa jo aivan valmis jäämään lomalle ja viimeiset tunnit mentiin melkein höyryillä. Ei ehkä viisasta, mutta laskin, että jos saa lomailla, niin kannattaa vetää päätyyn saakka täysillä.

Erilaiset lomailijat

Jakaannumme erilaisiin lomailijatyyppeihin. Osa haluaa lomalla olla vaan ja jättää kaikki työt tekemättä. Osa taas kerää ennen lomaa työlistan, jota suorittamalla lomat vedetään läpi kuin armeijassa. Jos ei ikkunat kiillä ja lattiat loista, on loma pilalla. Toiset haluavat viettää loman kotona ja toiset pakkaavat laukut ja lentävät ensimmäisenä lomapäivänä etelään palaten vasta työpäivää edeltävänä yönä. Ja joukossamme on niitä onnellisia luonnonlapsia, jotka eivät suunnittele ennakolta tekemisiään. Lomalla mennään sinne, minne nenä näyttää ja yhtenä päivänä tehdään töitä, jos sattuu huvittamaan. 

Porukan voisi jakaa vaikka näin

1) Ensin työt ja sitten huvi

2) Pakollinen työleiri

3) Pelkkää hupia (onhan sentään kesäloma!)

4) Tehdään, mitä mieleen tulee

5) Lennetään etelään

Itse koetan olla vähän tyyppiä yksi ja neljä. Tykkäisin tehdä loman alussa pois kaikki rästiin jääneet hommat, jotta loppuajan lomasta voisin olla stressivapaasti aloillani ja nauttia vapaasta. Huomaan, että kaikki kotona tekemättömät työt painavat mieltä ja tuntuu jopa hieman rikolliselta lomailla, jos ei tee mitään. Toisaalta taas en haluaisi uhrata arvokkaita lomapäiviä mihinkään suorittamiseen. Jos olisi fiksu, niin rästihommat tekisi ennen lomaa pois kulkemasta, niin lomalla saisi lomailla. Valitettavasti vain aikaa on arkisin niin rajatusti käytössä, ettei rästien tekemiseen jää aikaa.

En näe itseäni matkustaja-tyyppinä. Ahdistuisin etelän rannoilla kesälomalla, kun Suomessa on paras aika vuodesta. Rakastan kesän vihreää aikaa ja valoa. Tykkään katsella aamuisin, kun aamullakin näkee ulos ja on rauhallista. Nautin siitä, että saan juoda kahvit aamulla terassilla (tänä kesänä aivan liian harvoin). Minusta etelän matkailu sopii vuodessa siihen aikaan, kun kaipaa valohoitoa ja vastaiskua pimeyden aiheuttamalla masennukselle.

Suunnittelen lomaa jonkin verran etukäteen. On kiva tehdä pieniä reissuja kotimaassa tai lähialueilla. Ja olen huomannut, että jos mitään ei suunnittele, ei mitään saa aikaiseksi. En osaisi elää aivan totaalisen huolettomasti niin, että aamulla katsotaan, mitä mieleen tulee ja toteutetaan. 

Pois kotoa

Lomalla en haluaisi olla juurikaan kotona. Kun teen osan töistä kotoa käsin ja pääsääntöisesti yksin, huomaan, että kotona ollessa työasiat pyörivät koko ajan mielessä. Olenhan tavallaan työpaikalla, kun istun keittiönpöydän ääressä. Sen vuoksi mieluiten olisin vaikka koko loman muualla. Huomaan myös, että kun olen kotona, alan enemmän tai vähemmän maanisesti suorittaa työlistaa pois, jotta tulisi edes jotain liian pitkään roikkuvista hommista tehtyä. 

Kotona ollessa on luultavasti ole mitään hyvää seuraa. Pompin tekemässä asioita ja koko ajan näperrän jotain maanisesti, että kokisin tekeväni, eikä arvokas loma-aika pääsisi haaskautumaan. Reissu-minä on toisenlainen. Sitä kaveria eivät huolet paina, eikä kiire juoksuta. 

Minun ongelmani ei ole se, että työ ahdistaisi, päinvastoin. Kun olen joutavana, tekisi mieli aina puuhailla jotain työjuttuja "kun kerta tässä turhanpanttina on". Se on hieman vaarallinen yhtälö, joka pitkässä kaavassa uuvuttaa. Siltäkin koetan suojella itseäni, koska tunnen itseni ja tiedän, että työhön koukuttuu aika helposti. Ongelmani on, että olen jopa liian kiinnostunut omasta työstäni. 

Ja hieman ahdistaa myös se, että kun töitä on paljon, pyörin suurimman osan vuodesta käytännössä työpaikan, kodin ja ruokakaupan väliä, koska aika ei juuri muuhun riitä. Siksi minulle onkin tärkeää, että lomalla elinpiiri laajenee. Vika ei siis ole kodissa tai kotioloissa, vaan siinä, että työaikaan elinpiiri supistuu vain välttämättömiin. 

Kuinka suunnitelmallista loman vietto saa olla?

Minusta lomaa pitää suunnitella etukäteen ja siihen pitää valmistautua ennakolta. Monet matkat on varattava kuukausia etukäteen ja samoin hotelli- tai matkalippuvarauksissa saa rahallista etua, mitä aikaisemmin varaukset tekee. 

Minusta suunnitelmallisuus palvelee myös ajankäyttöä. Kun lomalle suunnittelee tekemistä ja reissaamista etukäteen, ne tulevat varmemmin tehtyä. Jos etukäteen jättää kaikki valmistelut tekemättä, on vaarana, että loman viettää kotona neljän seinän sisällä kesäuusintoja katsoen. Ei sillä, etteikö James Bondin seikkailuissa riittäisi seurattaa joka kesälle, mutta....

Itsestäni tiedän, että jos lomaa ei suunnittele, lopputulos on pettymys. Pikkaisen liian pitkälle väsytetty kroppa ja pää eivät starttaa lomallakaan tekemään mitään, joten luultavasti jäisin sohvanpohjalle laturiin. Sitten kun loma on loppu, miettisin, että hukkaan meni sijoitetut rahat. Koen kuitenkin, että lomalla kerätyillä muistoilla jaksaa syksyn pimeillä.

Lomapäiväkirja, osa 1

Lauantai oli ensimmäinen lomapäivä. Takana pari viikkoa, joissa työpäivien pituus kasvoi kaksinumeroisiksi koko viikon osalta, joten perjantai-iltana työhuonetta siivotessa tajusin, että olen aivan loppu sekä fyysisesti että myös pään osalta. Keho suorastaan karjuu lepoa. Kädet on loppuun ajettu voin rehellisesti sanoa, että tuskin perjantaina olisi päivän pidentäminen enää onnistunut. Perjantaina juhlistin lomallejäämistä käymällä kiinalaisessa buffassa syömässä. Enempään ei energia olisi riittänytkään.

Muistikirjaan kirjoittaessa huomaan, että pää on jumissa -taas. Yhtään fiksua ajatusta ei meinaa tulla edes paperille. Olen fokusoitunut molempiin töihini niin täysillä, että muille jutuille ei ole aikoihin jäänyt mitään tilaa. Edellisestä juoksulenkistäkin alkaa olla useampi viikko aikaa. Pakotan kuitenkin sanoja muistikirjaan. Pikkuhiljaa tämäkin jumi aukenee ja uskon, että into löytyy treenaamalla. 

Stressi on myös mennyt uniin. En ole pariin viikkoon nukkunut kunnon yöunia, vaan heräillyt aamuyöstä katsomaan ohjelmia. Olohuoneen nojatuoli ja Pluto-TV ovat tulleet turhan tutuksi. Tiedän ennestään, että unien korjaaminen vie aikaa. Vaikka jään lomalle, en pysty ensimmäiseen viikkoon nukkumaan kunnolla. Velat menevät kuitenkin ajallaan maksuun ja korjaan hommaa muutamilla päiväunilla, joihin nyt on Luojan kiitos aikaa. 

Koska työt rassaavat vielä mieltä, teen lauantai-aamuna muutaman tunnin rästejä pois. Sitten pistän koneen kiinni ja pyhästi lupaan, etten kirjoita mitään virallista tai tärkeää pariin viikkoon. Samassa tulee mieleen ajatus lomapäiväkirjasta. Miten oma palautuminen etenee parissa viikossa ja miten lepo vaikuttaa sekä ajatuksiin että fysiikkaan. Tästä saa hyvän tarinan blogiin!

Kun työkone on kiinni, kaivan kaapista juoksukengät ja painelen Kisapuistoon. Napakka vitonen, joka alussa on kuin betonikengissä tallustelisi. Ensimmäistä kertaa koko kesänä meinaan jättää lenkin kesken, mutta sitten pään sisäinen perkele saa vallan ja pakotan jalat kulkemaan. Neljän kilometrin jälkeen huomaan, että pystyn surkeasta alusta huolimatta juoksemaan ennätysajan, joten saan laihaa lohtua. Kotona tajuan taas, että juoksuvalmentaja oli oikeassa - ensimmäinen askel on kaikkein vaikein. 

Illalla tajuan aloittavani loman suorittamisen. Päässä raksuttavat maanisesti suunnitelmat, mitä kaikkea on loman aikana tehtävä. Suoritan muutamia juttuja, imuroin auton ja katson seuraavalle aamulle tekemistä. Tajuan taas ahdistuvani kotona, kun en pysty antamaan periksi työmoodista. Olisin valmis pakkaamaan laukut ja siirtymään Uimaharjuun heti loman alusta lähtien. Minulle Uimaharju on tietyllä tapaa henkireikä, jossa ei samalla tavalla pyöri työasiat mielessä ja jossa on jollain tapaa helpompi olla vaan. 

Illan pelastus on lapsen vieminen uimaan. Rannalla ei voi muuta kuin istua ja katsoa, kun lapsi rypee järvessä. Se on yllättävän rauhoittavaa ja auttaa pään palauttamisessa. Tänä kesänä on rannalla saanut istua melko ahkeraan. Pienin on löytänyt uimisen riemun aivan uudella tavalla ja viihtyy järvessä niin, että pelkään hänen muuttuvan jalokalaksi. Mutta lapsen aito riemu tarttuu helposti. Mieleen tulee kiitollisuus siitä, että saa seurata tuollaista ihmettä. Tiedän, että kaikille se ei ole mahdollista.