Maksullinen kirjasto tyhmentää kansaa

 

Tänään sorrun kirjoittamaan vähän jopa populistis-poliitikkomaisesti yhden asian puolesta, vaikka se vähän blogin idean vastaista saattaa ollakin. Mutta tämä yksittäinen asia on minulle sen verran sydämen asia, että sen puolesta lähden barrikadeille ja kahlitsen itseni Parven oveen vuorokaudeksi, jos pakottava tilanne tulee eteen.

Etenkin Threadissä (nykyisessä valtavirtatrendien tutkiskelukanavassani) on puhuttu siitä, että Valtionvarainministeriön leikkauslistalla on ollut myös kirjastokortin maksuttomuuden poistaminen. Esityksen mukaan kolmenkymmenen euron vuosimaksu toisi vuodessa valtion kassaan huimat 36 miljoonaa euroa. Summan mittakaavasta kertoo se, että melko lailla sama summa oli tipahtaa pääministeri Orpon perstaskusta kaverin jäähallin tueksi. Eli puhutaan poliitikkokielellä marginaalisista summista. 

Ja ei, en ole edelleenkään yksinkertainen - kyseessä on vain yksi kohta ministeriön säästölistalla, mikä itsessään ei siis ollut toimenpidelista, vaan pelkästään luettelo toimenpiteistä, jotka on otettava tarkasteluun, jotta Suomi-merkkinen vene ei hörppää laidoiltaan vettä. Eli kirjastokortin muuttuminen maksulliseksi on yhtä todennäköistä kuin Vasemmistoliittolainen valtionvarainministeri ensi keväänä - mahdollinen, mutta ei todennäköinen.

Asia nousi puheenaiheeksi luultavasti vain siksi, että ah niin laadukas ja uutisnälkäinen iltapäivälehdistö saa aiheesta helposti raflaavia otsikoita ja sopivasti "pöhinää someen". Kirjasto kiinnostaa ja koskettaa valtavaa määrä ihmisiä ja sen palveluja käyttää meistä isoin osa. Ei sitä ihan seuraamuksitta voi sörkkiä edes valtion leikkaava virkamies. (Ja tavallaan on vähän noloa, että tällä blogitekstillä pelaan tuon samaisen uutishuoraavan lehdistön piikkiin antamalle sille turhaa näkyvyyttä - no näinhän tätä somea kai pelataan)

Kirjasto on kansansivistyksen kehto

Miksi tämä asia minua koskettaa? Koska maksuton kirjasto on taannut minulle kahta kautta sivistyskokemuksia, johon muuten ei olisi ollut mahdollisuuksia. Kirjaston kautta minulla on kautta aikojen ollut varaa lukea kauno- sekä tietokirjallisuutta, jota muuten voisin ihailla korkeintaan kirjakaupan hyllyillä. Ja minun lisäkseni se tarjoaa saman mahdollisuuden kaikille suomalaisille. 

Ja myös kirjoittajana kirjasto on alusta, jolla saan omat tekstini lukijoille. Huolimatta valtavasta myyntimenestyksestä (lukekaa sarkasmi rivien välistä), on kirjasto tarinani ehdottomasti paras viestintäväline. Kirjaston kautta kirjani on luultavasti tullut tutummaksi paljon laajemmalle joukolle lukijoita kuin myyntilistojen kautta.

Ja isossa kuvassa tällä on kahtalaista merkitystä. Toisaalta kirjaston avulla marginaalikirjailijat saavat lukijoita ja sitä kautta myös tuloja lainastokorvauksista. Tällaisessa maassa kirjamyynnillä elää kahden käden sormilla mitattava määrä kirjailijoita - ja niistäkin sormista on jo jokunen saattanut mennä sirkkeliin. Eli kirjamyynti ei elätä kirjailijoita - eikä myöskään suomalaista kirjallista kulttuuria.

Ne marginaalikirjailijat - ja etenkin he (tai me) - ovat olennainen osa kotimaisen kulttuurin ylläpitämisessä ja kehittymisessä. Jos tällaisen vaatimattoman kielialueen kirjallinen kulttuuri perustuu vain myyntihittien varaan, on otos luvattoman kapea. Edes Tervon kokoinen valtava kulttuurijärkäle ei pystyisi kokonaista kielialueen kulttuuria pitämään pystyssä. 

Ja vaikka kirjastokortin maksullisuus ei tarkoita koko järjestelmän alasajoa, se tarkoittaa käyttäjäkunnan kapenemista ja yksipuolistumista. Jos lainaaminen on maksullista, sitä käyttävät vain ne, joilla siihen on varaa, eli eivät kaikki tulotasosta riippumatta. Se yksipuolistaa käyttäjäkuntaa ja sen preferenssejä haluttiin tai ei. Pitkässä juoksussa meille aletaan syöttää mantraa, ettei kirjastoa käytä kukaan ja se joutaa ajaa alas koko laitos. Siihen ei suomalaisella kirjallisuudella ole varaa.

Ilmainen lainastolaitos on taistelun ja historian tulos

Kirjasto on ollut maksuton ja kaikille avoin viime vuosisadan alusta saakka. Sitä ennen tieto oli pääasiassa kirjastoitu tiedelaitosten, kirkon ja valtionhallinnon käyttöön sekä opetustarkoituksiin. Maksuttomuuden ja kansallistumisen kautta kirjaston hyllyiltä alkoi löytyä myös kaunokirjallisuutta, jonka varaan lopulta rakentui koko suomalainen identiteetti. Kirjojen ja kirjallisuuden merkitys suomalaisuuden rakentamisessa on ollut valtava. Ilman kirjoja ja suomen kieltä meidän kulttuuri tuskin olisi syntynyt näin vahvana ja omaleimaisena. 

Kirjasto säilytti asemansa myös lama-ajan Suomessa. Vaikka töitä ei ollut, sai kirjastossa lukea päivän lehden, lainata kirjoja ja kuluttaa aikaa. Silloin kirjastolaitos hoiti omalta osaltaan jopa mielenterveystyötä pitämällä laman masentamat työttömät kiinni keskikaljan lisäksi kirjallisessa viihteessä. Nyt tämä voi naurattaa, kun meidän pääasiallinen viihdykkeemme on jokaisen taskusta löytyvä internet. Mutta 1990-luvun alussa huvit olivat tiukassa. Kirjasto ja radio olivat suunnilleen ainoat maksuttomat ajanviettotavat (jonnet tuskin muistaa, että jopa television katselusta piti virallisesti maksaa tv-lupa).

Totta kai kirjaston merkitys ja funktio on muuttunut sitä mukaa, kun lukeminen ja tekstin käyttö on muuttunut. Fyysiset kirjat vaihtuvat äänikirjoihin ja e-kirjoihin, eikä lehtiä lue enää kukaan. Sekä sanoma- että aikakauslehtien tilaajat ovat tätä nykyä äänetön vähemmistö, joita kummaksutaan. Muutoksista huolimatta kirjasto voi hyvin. Viime vuonna kirjastoista tehtiin yhteensä melkein 88 miljoonaa lainaa ja kasvua edellisvuoteen oli 4%. 

Ja onhan kirjastokin muuttunut. Nykyisestä lainalaitoksesta löytyy kirjojen lisäksi pelejä, liikuntavälineitä ja jopa urheiluseurojen kausikortteja. Suurimmalle osalle meistä perinteisen kirjaston kanta-asiakkaista on tuotevalikoima jopa shokeeraavan suuri. Ja uutta tulee koko ajan. Kävin loppukesästä ensimmäistä kertaa Helsingin suht tuoreessa Oodissa ja se oli lievästi sanottuna kirjastojen mersu. Tuoterepertuaarista löytyi jopa meidän upeaan uuteen kirjastoon verrattuna uskomattomia asioita, kuten 3D-tulostin, suurkuvatulostin, soittimet sekä pelihuoneet. Lapseni totesi lakonisesti, että jos Lappeenrannassa olisi tällainen kirjasto, ei meikäläistä paljon kotona näkyisi. 

Kirjastokortti on ollut jo useammalle sukupolvelle sivistyksen luottokortti vailla luottorajaa. Kirjastokortin avulla on ollut mahdollista opiskella, tutustua historiaan, tieteisiin, taiteisiin tai sitten ihan vain kirjoitettuun roskaan (en viittaa tässä omaan kirjaani). Kirjasto sulkee syliinsä lapset, jotka pääsevät ottamaan ensimmäiset maistiaiset tarinoista, saduista ja kirjoitetusta kielestä. Lukutaito on aina ollut kansansivistyksen reaalinen mittari ja Suomessa kirjastolla on ollut korvaamaton merkitys lukutaidon kehittymisessä jokaiselle. 

Ja kirjasto tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden liittyä jonoon odottamaan uusinta Satu Rämön teosta luettavaksi - vailla maksua (itse toki kirjaeliitin vankkumattomana edustajana hankin kirjan suoraan kirjailijan kädestä). 

Tasa-arvon ja rauhan paikka

Kirjastokortin maksullisuus ei toki kaikkia toimintoja kirjastossa saisi uudelleenarvioitavaksi, mutta vaikutusta sillä olisi. Sillä olisi sama vaikutus kuin suhteettomiin kohoavilla terveyskeskusmaksuilla - osa käyttäjistä jää tulotasonsa vuoksi palvelujen ulkopuolelle. Ja tätä en nimenomaan kirjaston osalta toivoisi. Tiedän (ja muistan jo omasta nuoruudestani) paljon nuoria, jotka koulupäivän jälkeen menivät kirjastoon, koska muuta järkevää paikkaa ajanvietolle ollut. Samaa tehdään luultavasti tänä päivänä. Kirjasto tarjoaa rauhallisen paikan erilaisille ihmisille lähtökohdista, tulotasosta tai perhetaustasta huolimatta. Sen ovista mahtuvat sisään kaikki kaupungin asukkaat. 

Kirjastokorttimaksulla saatava säästö tuskin tämän maan taloutta heilauttaa suuntaan tai toiseen. Se sama summa on saatavissa muilla keinoilla, joten kyse onkin nimenomaan tulevan hallituksen valitsemista arvoista. Nykyinen hallitus tulee jäämään historiaan todellisena sivistyksen ja kulttuurin tuhoajana. Oletettavaa siis on, että seuraavissa vaaleissa laiva kääntyy 180 astetta ja saamme vaihteeksi valtaan kotimaista kulttuuria puolustavan valtaeliitin. Hyvällä tuurilla tästä ajatuksesta maksullisesta kirjastokortista tulee vain muisto ajasta, jolloin kotimainen kulttuuri koetettiin kiduttaa hivuttamalla kuoliaaksi.

Näissä mikrotason säästöissä ei ole kyse rahasta, vaan arvovalinnoista. Marginaalisäästöissä ei oikeasti kukaan voita, mutta joku häviää - yleensä se köyhin viisi prosenttia kohderyhmästä. Niin tässäkin. Kirjaston maksullisuus ei haittaa minua henkilökohtaisesti. Minulla on varaa maksaa kolmekymmentä euroa vuodessa - ja mielelläni sen maksaisin. Maksan nytkin vuosittain sakkoja ihan sen takia, että kirjasto saa kassaansa jotain täytettä (no unohdan totta kai palauttaa kirjat ajoissa, mutta selitän itselleni, että teen sen kirjaston tulojen vuoksi). 

Ongelma ehkä onkin siinä, etten halua kirjaston kuuluvan vain kaltaisilleni maksukykyisille, vaan kaikille. Haluan sen kuuluvan lapsille, jotka vasta astuvat lukemisen maailmaan ja haluan sen kuuluvan vähävaraisille, joille se voi olla ainoa keino löytää itselleen ajankohtaista ja laadukasta lukemista. Haluan kirjaston kuuluvan sille kirjailijalle, jonka kirjoja myydään viisi, mutta lainataan satoja kertoja.

Kauniiksi lopuksi - jos kansaa tyhmentää tahallaan riistämällä siltä kulttuurisen sivistyksen, saa tulevaisuudessa harmikseen sivistymättömiä päättäjiä. Ja minusta tuntuu, että tuota lajia meillä on tarpeeksi jo nyt.