Syöttöporsaiden kesäloma

Harvoin saa yhdellä kannanotolla repäistyä samanlaista mariaanien hautaa sukupolvien välille niin kuin teki SYL nostamalla pöydälle tarpeen opiskelijoiden palkallisesta kesälomasta. Kannanottoa seurannut Twitter-älämölö tuntui vetävän kierrokset punaiselle niin nuorison kuin setienkin leirissä.

Vanha mainosmiehen slogan sanoo, että tyylistä viis, kunhan huomio on taattu - ja siinä SYL onnistui yli odotusten. Ajatus opiskelijoille Suomessa(kaan) maksettavasti kesälomasta on toki pähkähullu, mutta perusteet ovat aiheellisia tarkasteltaviksi. Opiskelijoiden uupumus, väsyminen ja loppuunpalaminen ovat konkreettisia ongelmia, joihin täytyisi pystyä jotenkin vastaamaan.

Yhtä hämmästyttävää on se, kuinka lyhytnäköisiä jopa itse itseään viisaana pitävät ihmiset ovat. Ymmärrys seuraavan sukupolven elämästä katoaa siinä samassa kun puhaltelet kynttilät keski-ikäisen ensimmäisestä syntymäpäiväkakusta. Sukupolvesta toiseen seuraava sukupolvi näkyy edeltäjilleen velttohousuina ja saamattomina vätyksinä. Samaa varmaan minun vanhempani ajattelivat minusta (ja ihan aiheesta) ja varmaan heidänkin vanhempansa omista lapsistaan. Kai se joku maailman laki on.

Opiskelijan kesä on töitä tai lainanottoa

Perinteinen ajatus on tähän saakka ollut, että opiskelija kasaa opintojaan talvet. Kesät sitten painetaan legendaarisia "paskatöitä", jotta talvipakkasillakin riittää kaljarahaa. Ja mikäli töitä ei löydy - tai niitä ei kiinnosta tehdä - nostellaan kesän ajan lainaa. Ellei keksitä jotain valmistumista tukevaa pseudo-opiskelua, joka oikeuttaa opintorahaan myös kouluvuoden ulkopuolella.

Nykynuoria paskaduunit eivät kiinnosta. Kesän aikana, kun pitäisi levätä, palautua, kiertää maailmaa ja elää nuoruutta. Eikä töitäkään tunnu olevan samalla lailla kuin meillä, jotka laman päälle niitä etsimme. Ja kesätyöt vielä ikävästi vääristävät CV:n kaunista linjaa. On ilmeisesti hankala selittää, minkä takia tiellä tähtiin joutui välilllä antautumaan ikävän ja matalampipalkkaisen suorittavan työn orjaksi. Jos pelkkää Twitteriä lukisi, menisi vahvemmaltakin usko siihen, että seuraava sukupolvi pystyy tätä yhteiskuntaa joskus kannattelemaan.

Lainanottoon en minäkään ketään kehota. Tämänkin päivän opiskelijalle tulevaisuutta ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan pikemminkin se on suuren tähtisumun peitossa jokaisella. Jos opintoja tehdessä puristelet valtiolta satatuhatta lainaa, niin piikki on aika lailla täysi ennen ensimmäistäkään tiliä. Se jos hirvittäisi ketä tahansa.

Kuka maksaa?

Ajatus opiskelijoiden palkallisesta kesästä on absurdi samasta syystä kuin moni muukin asia tänä päivänä. Lystille ei löydy maksajaa. Vaikka itsekin olen yliopistoprässin läpikäynyt, en ole valmis kustantamaan vastikeetonta rahaa opiskelijoiden kesiin. Enkä moneen muuhunkaan asiaan. Vaikka vallankahvaa kantelee tällä hetkellä rahanjakokone Rinne, en silti usko, että opintolomien rahoitus saisi isompaa kannatusta minkään värisessä liittoutumassa.

Jopa tältä meidän omalta sukupolveltamme tuntuu olevan kateissa se valitettava fakta, että tämä kirjaimellisesti kallis kotimaa on pikkuhiljaa ajautumassa konkurssiin. Yhteiskuntarakenteemme on yksinkertaisesti liian kallis suhteessa siihen, että sitä maksamassa on koko ajan vähemmän työtätekeviä käsipareja. Se tarkoittaa tasan sitä, että rahanjako-elementtejä on alettava karsimaan ja toisaalta taas on löydettävä elementtejä, jotka tuovat valtion kassaan lisää tuloja. Kumpaa tekee se, että opiskelijat eivät käy töissä, vaan nostavat kesät tukia?

Twitterissä joku kysyi, mitä hyötyä on kesätöistä, jotka eivät edes hipaise omaa tulevaa alaa. No rakas lapseni, minäpä kerron. Kesätöissä opitaan yhteiskuntataitoja, jotka monelta tuntuvat luonnostaan olevan kateissa. Siellä opitaan tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Usein siellä saadaan ensimmäinen kurkkaus siihen, että maailmassa on muitakin kuin korkeuksia tavoittelevia filosofeja tai menestystä kohti kiitäviä ekonomeja. Kesätöissä opitaan se, että rahaa tienatakseen on joskus tehtävä jotain ja aina se tekeminen ei ole kivaa. Trendikkäästi sanottuna kesätöissä käyminen on astumista omalle epämukavuusalueelle.

Opiskelija ei ole syöttöporsas

En silti missään nimessä syyttäisi opiskelijoita syöttöporsaiksi. Suomi on Suomi juuri sen vuoksi, että olemme pystyneet tarjoamaan kaikille - sosiaalisista lähtökohdista huolimatta - ilmaisen koulutuksen ja vieläpä tarjoamaan kapean elannon opiskelujen ajaksi. Tuo systeemi on tuottanut meille huipputason osaajia sekä erittäin korkeatasoisen koulutuksen. Noiden asioiden varjelu on yhteiskunnan ykkösprioriteetteja. Jos romutamme kaikille yhtenäisen opinto-oikeuden ja -mahdollisuuden, vaarannamme koko yhteiskunnan sivistystason.

SYL:n kannanotto tuskin olikaan suunnattu palkallisiin kesälomiin, vaan pikemminkin syihin, miksi opiskelijat tarvitsevat lomaa. Nuorten(kin) keskuudessa mielenterveysongelmat ovat koko ajan kasvussa. Ja lisäksi ongelmien vakavuus nousee liian jyrkällä kulmalla. Se tarkoittaa, että iso osa nuorista on opintojen aikana liian kovilla. Ja tämän verran elämää nähneenä en salli sitä, että mielenterveyden ongelmille nauretaan tai niitä vähätellään.

Ja jopa ihan taloudellisessa mielessä, on typerää pakottaa yksikään nuori eläkkeelle suoraan koulunpenkiltä. Meille muille se eläkeläinen on aivan järkyttävän kallis sijoitus. Ja tämä siis sen inhimillisen tragedian päälle, mitä jokainen ennen aikojaan eläkkeelle joutunut tarkoittaa.

Ongelmat ovat todellisia niitä kokeville - huolimatta siitä, että pari sukupolvea sitten talvet rämmittiin tukkimetsässä ja kesät maattiin juoksuhaudassa, eikä opintotukea nähty edes unissa. Maailma muuttuu - ja ihminen muuttuu.

Tässäpä päästään kirjoitukseni pointtiin....

Kaiken kolaavat vanhemmat

Olen reilun parinkymmenen vuoden työurani aikana ollut kesätyöläinen, palkannut kesätyöntekijöitä ja myös tehnyt töitä kesäheikkien kanssa. Porukka on ollut monenkirjavaa ja joukkoon on mahtunut kaikenlaista paistinkääntäjää. Voin hyvällä omallatunnolla kuitenkin todeta, että suurin osa nuorisosta on selviytyjä-sakkia.

Minun silmiini on pistänyt selvimmin se, että osalla nuorista ovat perus-yhteiskuntataidot kateissa. Vaikka ikää on jo parikymppiä, kateissa on tieto, että töissä on oltava ajoissa ja siellä olisi syytä käydä jopa joka päivä. Ja samaa rataa kulkee myös taju siitä, että elämä ei ole aina kivaa. Postinjakajille on saattanut sataa vettä ja postia ei aina ole ollut pientä määrää niin, että rannalle olisi ehtinyt kymmeneksi (kun työaika kuitenkin kesti yhteen saakka....). Eikä ne vapaapäivätkään ole osuneet aina siihen hetkeen, kun Turussa pauhasi Ruis-rock.

Viisauden puute johtaa juurensa liian usein kotoa. Usealla nuorista kotiolot ovat olleet sellaiset, että lasten edestä kaikki vastoinkäymiset on koko lapsuus- ja nuoruusajan kolattu tehokkaammin kuin toimiva kiinteistönhuolto. Hyvinvointiperheen lapsi ei yksinkertaisesti ole koskaan joutunut kokemaan minkäänlaista vastoinkäymistä.

Mitä sitten tapahtuu, kun tuollaiset lapset lopulta päästetään yksin elämään omillaan? Kyvyt käsitellä väkisin vastaantulevia ongelmia, ovat olemattomat. Jokaiselle tulee jossain vaiheessa vastaan hetki, kun maailma kaataa kipollisen paskaa niskaan, eikä äiti olekaan lohduttamassa ja ratkomassa ongelmaa.

Vanhemman vastuu

Ongelma on monesti ollut se, että meidän sukupolvemme on tähän astisista kaikkein varakkain. Olemme hammasta purren pystyneet tarjoamaan lapsille elämän, jossa kaikki esteet on voitu raivata rahalla pois edestä. Varakkuus ei ole ehkä tehnyt meistäkään umpionnellisia, mutta vielä onnettomampia teemme lapsistamme, jos jätämme opettamatta heille elämän tärkeimmän opetuksen - sen, että täällä ei aina ole kivaa.

Kerrataan tämä nyt vielä kerran - vanhempien tehtävä ei ole tarjota lapsille elämää, jossa kaikki asiat ratkaistaan ja tehdään niin, että paha mieli ei lapsen sileitä poskia koskaan hivele. Ei - meidän vanhempien tehtävä on opettaa lapsemme pärjäämään tässä maailmassa niin, että myös ongelmahetkinä heillä on kyky selvitä ja etsiä itselleen ratkaisut.

Maailma on muuttunut ja tämän päivän nuori kokee varmaan sellaisia paineita ja ongelmia, jollaisia me emme tienneet olevankaan. Jokaisella sukupolvella on kuitenkin omat vastoinkäymisensä. Isovanhemmillani se oli sota, vanhemmillamme lama. Meille taas ongelma on maailman muutosnopeuden kiihtyvä tahti sekä se, että perinteiset rakenteet on pakko purkaa, kun Suomen idea sortuu alta. Me tulemme aloittamaan sopeutumisen, jonka seuraava sukupolvi lopettaa.

Siinä, missä vanhempani odottelivat autuaita eläkepäpäiviä, minä mietin, miten turvaan oman jaksamiseni niin, että pärjään taloudellisesti vielä vanhana. Mihinkään eläkkeeseen en jaksa edes uskoa.

Rakkaat kanssa-vanhemmat. Älkää sortuko siihen, että ratkaisette lastenne ongelmat aina heidän puolestaan. Paha mieli ei lasta tapa, mutta jos pahan mielen syitä ei opita ratkomaan, se voi jopa tappaa.Tärkein oppi, jonka voimme lapsillemme antaa, on oppia selviytymään ja ratkaisemaan ongelmia itse.

Ja loppu on sitten setämäistä pönötystä ja sukupolvitarinaa....

Erään opiskelijan tarina

Olen tainnut joskus ennenkin sanoa, että kotini ei ollut mitenkään varakas. Meidän nimemme löytyi yleensä sieltä äyrilistan toisesta päästä, vaikka varsinaisia köyhiä emme olleetkaan. Jossain toisessa maassa minä en olisi nähnyt yliopiston ovia edes vahtimestarina.

Mutta Suomessa onnistuin uimaan korkeakoulun portista sisään ja jopa uloskin säädyllisessä ajassa. Ja siinä välissä tein töitä - koska oli pakko. Kotoa ei taloudellista tukea voinut olettaa ja kun on Luojalta saanut tällaisen hulivili-luonteen, on huvitukset ja elämäntapa pakko jollain rahoittaa. En mennyt valtion kassalle lakki kourassa pyytämään lisää, vaan menin töihin. Kun koulu alkoi kymmeneltä, olin jo tehnyt kuudesta saakka töitä. Monesti se tosin tarkoitti sitä, että nuokuin aamutunnit tehokkaasti. Ja vaikutti se siihenkin, että lopetin opintoni hieman liian aikaisin. Virhe, jota tuskin koskaan saan paikattua.

Minun työurani pelastus olivat nuo kesän aikojen paskaduunit. Sosiologina en ole tehnyt töitä päivääkään, ja suurin hyöty yliopistosta on ollut se, että se opetti ajattelemaan itseäni osana yhteiskuntaa ja paljasti siinä sivussa, kuinka tämä suuri kone oikeasti pyörii. Enkä oikeasti pidä mitään työtä edes paskaduunina. Kaikissa töissä on omat hyvät ja myös huonot puolensa. On jokaisen oma valinta, millä kulmalla päättää työnsä kohdata ja miten työstään ne positiiviset puolet löytää.

Suurimmat oppini olen saanut työelämästä. Siellä olen oppinut tulemaan toimeen muiden kanssa ja oppinut, että jos meinaa pärjätä, on pakko laittaa joskus kädet paskaan. Kaikki ihmiset eivät ole mukavia, mutta mulkkujenkin kanssa pärjää, kun ei itse antaudu samalle tasolle. Samoin olen oppinut siihen, että jos rahaa tahtoo, on jotain täällä tehtävä.

Olen iän myötä oppinut, että elämä ei todellakaan ole aina kivaa ja joskus tulee pelkästä elämisestä niin paha mieli, että tekisi mieli painua suonsilmään. Mutta silti - kotoa saatu selviämisen eetos on pakottanut uimaan pinnalle. Köyhän kodin paras puoli on loppujen lopuksi ollut se, että olen oppinut tulemaan jotenkin toimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja uskomaan siihen, että maailmassa ainoa, joka varmasti minut pelastaa, olen minä itse.

Olen toki edelleen monessa asiassa melkoinen toukohousu ja velliperse, mutta siinä olen hyvä, että uskon itseeni ja omaan selviämiseen tilanteessa kuin tilanteessa. Ja tuon saman opettaisin mielelläni myös lapsilleni, vaikka resursseja hyväänkin kolaamiseen olisi. Toivoa sopii, että elän kuin opetan.