Blogit.fi

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 5 - viisi parasta asiaa keski-iässä




Välillä eksyn tästä blogin perusaiheesta eli keski-ikäisyydestä ja sen eri olomuodoista. Tähän viiden kohdan listalle on siis paikallaan laittaa yksi keski-ikäisyyttä kuvaava lista. 


Keski-ikä näyttäytyy ulospäin harmaana ja hankalana ikänä - vähän niin kuin aikuisten murrosikänä. Se on ulkoiselta habitukseltaan vähän harmaa, nuhjuinen ja joskus kovin ikävä. Keski-ikäiset luopuvat unelmistaan hypätessään urapyörään ja lasten tuomiin ruuhkavuosiin. He kulkevat samoissa vaatteissa vuodesta toiseen ja kantavat automarketista sitä samaa ikuista sika-nautaa ja broilerin koipi-reittä. Ei perkele - se ei ole koko kuva, eikä totuus!

Keski-ikäisyyden puolivirallisena sanansaattajana on suoranainen velvollisuuteni löytää keski-iästä positiivisia ja iloisia asioita. Ohessa siis viisi asiaa, miksi keski-ikä on hyvä ikä:

1) Elämänkokemus ja viisaus

Keski-ikäiset ovat siinä iässä, että heillä alkaa olla elämää yhtä paljon takana kuin edessä. Siis neljäänkymmeneen vuoteen on kerätty jonkinlainen kokemuspankki ja tuosta pankista on hyvä ottaa myös talletuksia ulos.


Minä ainakin tiedän tänä päivänä aika hiton paljon enemmän kuin parikymppisenä, mutta toisaalta en vielä ole saavuttanut putoushahmo Aino Inkeri Ankeisen tasoista katkeruutta elämälle. Näen elämässä mahdottoman paljon potentiaalia ja asioita, jotka täytyy tehdä ja nähdä. Katson elämässä enemmän eteen- kuin taaksepäin. Elämässä peruutuspeilin kautta ajaminen on suunnilleen yhtä hyödyllistä ja järkevää kuin autollakin.

Elämää osaa myös arvioida riittävän kriittisesti. Mihinkään ääliömäisyyksiin ei ihan helpolla lähde mukaan. Toisaalta taas ei ole liian varovainen, jotta ei uskaltaisi tarttua tilaisuuteen kun sellainen ovelle koputtaa. Oma sokeapisteeni on ehkä siinä, että aina ei tajua noita tilaisuuksia. Sitä miettii, että elämässä kaipaa "jotain uutta", mutta toisaalta taas ei tiedä tai ymmärrä, missä ne "jotkin uudet" jutut ovat.

2) Keski-ikäinen ei häpeä!

Huomasin eräänä päivänä, että olin lähdössä ruokakauppaan siten, että päällä olivat collegehousut ja jalassa Kuomat, joiden varret oli vedetty lahkeiden päälle. Takkina oli "joku hyllystä löytynyt" ja ulkoasu siis....no keski-ikäinen. Ohitsekiitävän sekunnin mietin, että näytän samalta kuin isäni kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kohautin olkapäitäni ja lähdin kauppaan. En minä muita varten pukeudu, vaan omaa mukavuuttani varten.

Keski-ikäistä ei hävetä juuri mikään. Itselleni vapauttavin kokemus aikuisella iällä on ollut se, kun tajusin, etten välitä muiden ihmisten mielipiteistä tuon taivaallista. Elämää eletään itseä, eikä muita, varten ja se tarkoittaa, että tuo elämä on suoritettava sellaisin arvosanoin, että peili kiittää. Peili onkin keski-ikäisen ainoa sovelias kriitikko. Minulla tuon asian tajuamiseen meni melkein neljäkymmentä vuotta. Toiset oppivat läksynsä nopeammin ja elävätkin ehkä astetta kreisimmän nuoruden.

Me keski-ikäiset olemme juuri sitä porukkaa, joka laulaa karaokessa sydämensä kyllyydestä aikuista naista ja Mombasaa ja me olemme niitä, joille pukeutumisessa käytännöllisyys ajaa aina ulkonäön ohi. Tuskin näet keski-ikäistä kulkemassa talvipakkasella nilkat paljaana ilman pipoa, mutta teini-ikäisille kyseinen pukeutumismuoto on univormuun verrattava joukkotyperyyden ilmentymä. Keski-ikäinen hakee elämän mäkihypyssä enemmän pituus- kuin tyylipisteitä.

3) Olemme valmiimpia kohtaamaan epäonnistumisia ja pettymyksiä

Kun on aikuista elämää nähnyt parikymmenä vuotta, niin siihen on jokaiselle mahtunut jonkinlaisia kolhuja ja epäonnistumisia. On ehdittyä eroamaan, näkemään työttymyyttä ja konkursseja. Osa on nähnyt vakavampiakin sairauksia ja kokenut terveyden kannalta hankalia hetkiä. Melkein jokaiselta on kuollut joku läheinen ystävä tai sukulainen ja elämän realiteeteista on saanut mojovia iskuja kummallekin korvalliselle.


Tuo kaikki on kuitenkin valmistanut meitä siihen, että osaamme kohdata epäonnistumisia ja takaiskuja entistä paremmin. Suurimmalla osalla meistä luonne on kuin aapasuolla kasvava vaivaiskoivu. Varreltaan vähäinen, mutta säätä kestävä - runko saattaa taipua ja natista, mutta katkea se ei millään.

Itse olen kokenut yllämainituista elämän perushaitoista suurimman osan. Nyt huomaan, että se on opettanut suhtautumaan elämään suurella kunnioituksella. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että silmät avautuvat ja pääsen omin avuin sängystä ylös  (en tosin ähkäisemättä ja yhdellä loikalla). Olen kiitollinen siitä, että ympärillä on lauma terveitä lapsia ja perhe, jota näkee joskus jopa saman pöydän ääressä. En myöskään taivu elämän ongelmien alle. Jos elämä antaa kaksi lapiollista, niin niistä toinen sisältää kaikilla meillä paskaa - mutta se toinen lapiollinen ei. Ja vaikka välillä elämä tuntuu hankalalta ja työläältä, niin se on ohimenevää. Sitten taas välilllä löydät itsesi kävelemästä aurinkoisen Saimaan jääkannen päällä nauttimassa kevään ensimmäisistä auringonsäteistä.

4) Oikeat mittasuhteet

Olen huomannut itsessäni viime vuosina sen, että tullakseni onnelliseksi en tarvitse niin suuria juttuja kuin ennen. Onni löytyy monesti pienistä, arkisista, asioista ja onnellisuutta osaa kaivaa jopa harmaan arjen keskeltä. Haaveilen edelleen isoista asioista (lottovoitosta ja maailmanympärimatkasta), mutta tullakseni onnelliseksi en odota noiden haaveiden toteutuvan. Tänä aamuna olin onnellinen siitä, että sain nukkua puoli tuntia normaalia pidempään.

Olen myös oppinut tajuamaan sen, että ajan ja energian haaskaaminen huonon sään, korkean verotuksen tai huonon olympiamenestyksen valitteluun on puhdasta ajanhukkaa ja sekin energia kannattaa haaskata johonkin, mihin voi vaikuttaa tai mitä voi parantaa. 

Keski-ikäiselle syntyy aiempaa tarkempi mielikuva siitä, mikä on pientä ja mikä isoa. Syntyy ymmärrys siitä, että kaiken ei tarvitse olla isoa ja suurta, vaan onni tulee myös monista pienistä asioista. On taito ymmärtää elämän mittasuhteet, mutta on viisautta osata muuttaa noita mittasuhteita itselle mieluisaksi.

5)  Pystymme vieläkin aloittamaan alusta

Olen joskus kirjoittanut siitä, että olisi hauskaa, jos olisi nykyinen viisaus parikymppisen kropassa. Tuo ajatus on kypsynyt mielessä ja olen sitä mieltä, että en vieläkään olisi liian vanha aloittamaan elämää alusta. Ei niin, että sille oisi mitään tarvetta, mutta ainahan elämän potentiaalit on hyvä pitää mielessä. Nyt olen hieman tarkentanut mielipidettäni siihen suuntaan, että keski-iässä on hyvä tajuta se, että vaikka takana on reilut neljäkymmentä vuotta elämää, niin hyvällä tuurilla edessä on samanmoinen urakka eli aikaa on!

Minun sukupolveni elämäntaiteilijat ovat vielä sitä ikäluokkaa, että olemme uskoneet pitkiin ja vakaisiin työuriin. Tavoite on ollut sellaisessa ammatissa, joka kantaa läpi elämän ja jonka piiristä töitä löytyy kaikkina aikoina. Todellisuushan on tänä päivänä se, että suhdanteet vaihtelevat koko ajan voimakkaammin ja nopeammin ja se ammatti, joka tänään on pop, voi kymmenen vuoden päästä olla huonoin mahdollinen työllistäjä. Kysykää vaikka oikolukijoilta tai käsinlatojilta.

Tämän päivän nuoret laskeutuvatkin jatkuvan koulutuksen ja muutoksen maailmaan. Lähes jokainen tänä päivänä ammattia opiskeleva tulee jossain elämänsä vaiheessa opettelemaan myös jonkin toisen ammatin. Syynä voi olla vaikea työllistyvyys, muutokset teveydentilassa tai sitten puhdas vaihtelunhalu. Muutos ei kuitenkaan ole mikään suuri tsunami, vaan enemmänkin elämään normaalina kuuluvaa värinää. Tuo sama asenne olisi hyvä oppia meidän muidenkin, koska työelämän lainalaisuudet koskettavat yhtä lailla niin vanhaa kuin nuorta.

Työelämän lisäksi tuo sääntö muutoksesta koskettaa kaikkea muutakin elämää. Elämän pysyvänä ohjenuorana tulisi olla se, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus pyrkiä onnelliseen elämään ja sen eteen on oltava valmis joskus rohkeisiin ratkaisuihin ja päätöksiin. Elonkaaren viimeistäkään neljääkymmentä vuotta ei kannata haaskata elämään, joka ei tuo onnea tai tuota tyydytystä.Elämää kantavat eteenpäin haaveet ja niiden toteuttaminen.

Loppuun vielä perinteinen ja puolipakollinen lause mielensäpahoittajia varten, että meitä keski-ikäisiä on yhtä monenlaista persoonaa kuin on korvaparejakin. Nämä ovat minun ajatuksiani siitä, miksi elän tällä hetkellä ainakin joillain mittareilla elämäni parasta aikaa. Toivottavasti näistä saa joku muukin toivoa siihen, että kriisivuosien takaa pilkistää välillä aurinkokin. 

________

Tähän myös päättyy tämä elämänohjeiden sarja. Hauskaa oli kirjoittaa ja pohtia, mutta mitään helppoa näiden viiden listan keksiminen ei ollut. Itselle sain näistä listoista varmaan vähintään saman verran kuin lukijatkin, sillä huomasin kirjoittaessani oppivani hieman lisää elämästä ja itsestäni. Vanhaa jääkiekkosanontaa sanoen parhaat tulokset tulevat silloin, kun pistää lujaa kroppaa likoon.

 Aurinkoista viikonloppua kaikille!







tiistai 21. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 4 - viisi viisautta lasten kasvatukseen

Vaikka olen täysi amatööri kasvattamisessa, voin sentään tituleerata itseäni edes pienyrittäjäksi, jolla on alasta jonkinlaista kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta. En siis todellakaan ole lastenkasvatuksen ammattilainen, enkä aio muutenkaan leikkiä joka-alan-asiantuntijaa. Mutta perheenisänä oppii väkisin jotain.

Kasvattaminen on elämän tehtävistä vaikein ja jopa mahdoton. Siinä täydellisen onnistumisen todennäköisyys on samaa luokkaa suomalaisen kestävyysjuoksijan olympiamenestyksen kanssa eli vahinkoja sattuu ja harjoittelemalla voi tuloksia parantaa (mutta dopingiin ei kannata sortua, koska siitä jää aina kiinni!). Sen takia lapsiakin kannattaa tehdä useampia. Jos ensimmäisestä tulee itseni kaltainen harjoituskappale, niin seuraavien kanssa voi olla jo vähän viisaampi.

Joitain asioita kasvatuksesta oppii ja toisia ei opi koskaan. Ainoa, minkä varmasti tiedän on, että kahta samanlaista päivää ei lasten kanssa tule ja kaikkea ei voi oppia koskaan. Se on yhtä aikaa lasten kanssa elämisen hienous ja kauheus.

Panos-tuotos -ajattelu ei sovi lapsiperheeseen milloinkaan. Syyt lasten hankkimiseen ja niiden kanssa olemiseen löytyvät useimiten jostain muualta kuin talous- tai järkisyistä. Joskus vaimon kanssa ihmettelimme tuttavaperheitä, joilla on vielä meitäkin enemmän lapsia, että kuinka he jaksavat, mutta ei niitä syitä voi toinen koskaan ymmärtääkään. Joku perhe täyttyy yhdestä lapsesta, kun toiseen perheeseen mahtuu vaikka viisi tai viisitoista lasta.

Lapsettomat saattavat ihmetellä joskus, kuinka vanhemmat ihastelevat potassa makaavaa kakkaa tai kolmesta viivasta koostuvaa piirustusta. Kyllä - se ihastelu on 100% aitoa ja se johtuu siitä, että noiden asioiden eteen on saatettu tehdä tuntitolkulla töitä ja kovan työn antamista tuloksista täytyy osata olla myös ylpeä.

Ehkä löysin kuitenkin jotain universaaleja totuuksia myös lasten kasvatukseen liittyen - ohessa viikon viisikkko.

1) Kasvata lapsesta vahvempi ja viisaampi kuin itse olet

Jossain vaiheessa lapsistamme tulee meitä viisaampia. Kaikille vanhemmille koittaa se päivä, jolloin he joutuvat pyytämään tietokoneen päivittämisessä apua tai kyselevät lapsilta maailman tuoreimmista trendeistä. Jos ihmiset eivät kehittyisi sukupolvi toisensa jälkeen, niin maailma ei menisi eteenpäin.

Minulle tuo on aina ollut hiukka vaikea paikka. On haastavaa hyväksyä, että lapsi painelee ohi lenkkipolulla, kaukalossa tai ATK:ssa, mutta siihenkin tottuu. Nyt osaan olla jo ylpeä lapsista, jotka menevät taidollisesti omassa luokassaan ja menestyvät myös oman ikäisiinsä verrattuna. Ja ehkä se hieman keventää myös sydäntä, kun huomaa, että lapset pärjäävät.

Lapsi ei ole sinun kuvasi tai haaveidesi ruumiillistuma

Etenkin pelikentillä näkee lapsia, joita vanhemmat puskevat eteenpäin vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsen oma kiilto peliin on silmistä jo kadonnut. Lapsesta ei koskaan pitäisi tehdä sitä NHL-pelaajaa, jota isästäkään ei tullut tai lasta ei pitäisi asettaa väkisin siihen kouluputkeen, jonka vanhemmat näkevät parhaaksi. Lasta täytyy ohjata, mutta se ohjaaminen tulisi tehdä lapsen ehdoilla. Maailma saattaisi olla kovin vittumainen paikka elää, jos se olisi täynnä vanhempien toiveita noudattaneita lääkäri-lakimies-ekonomeja, eikä kukaan keskittyisi siihen, että eläisi ihan vaan onnellista elämää. Suurin osa onnellisista aikuisista tulee niistä lapsista, joita vanhemmat ovat kannustaneet jahtaamaan omaa intohimoaan ja sallineet myös sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ehkä olleet vanhempien mielessä. Samoin mustan kiven alta löytyy huonoja esimerkkejä niistä lapsista, joita on liikaa painettu vanhempien haaveiden perässä.

2) Salli lapsen tehdä omat virheensä

Vanhempi, joka kolaa kaikki elämän asettamat esteet lapsensa edestä, tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että lapselle. Jossain vaiheessa jokaiselle lapselle tulee vastaan hetki, jolloin omasta elämästä on otettava vastuu. Ja mitä nuorempana tuohon vastuuseen koulii sitä paremmin lapset pärjäävät lopulta omillaan.

Etenkin tämän päivän äideillä on tapana ennaltaehkäistä kaikki mahdolliset ongelmat pois lapsen tieltä niin, että lapsi saisi höyhenen lailla kulkea huolista vapaana ja huolettomana. Kuinka noille lapsille käy siinä vaiheessa, kun on aika lennähtää höyhenenkeveästi omaan elämään ja omiin huoliin? Jos kotona ei ole opetettu selviämisen eväitä, niin eivät ne itsestään kasva. Parhaassa tapauksessa lapsi jää ikuisesti riippuvaiseksi äidin kaikenkolaavasta avusta, eikä opi elämään omillaan. Tai sitten poika jää aikuisenakin makaamaan synnyinkotinsa peränurkkiin vanhempiensa riesaksi.

Itse olen niin sanotun vapaan kasvatuksen tuotos. Kotona oli paljon sallivat rajat ja pitkälle oma vapaus tehdä asiat mieleni mukaan. Oli minun pelastukseni, että minua kiinnosti lukeminen, oppiminen ja koulunkäynti. Ilman tuota kiinnostusta, olisi minun luonteellani tie saattanut olla...no hieman erilainen. Kun katsoo osumia, joita olen elämässäni ottanut vielä aikuisiällä, niin nuoressa ihmisessä lopputulos olisi saattanut olla paljon fataalimpi.

Vapaan kasvatuksen yksi lopputulos oli myös se, että omat ongelmansa ratkaisi itse ja oppi tulemaan toimeen omillaan. Minuun syntyi heti lukion jälkeen mahdoton palo päästä pois kotikaupungista ja opiskelu onneksi mahdollisti sen. Siirtymä kotoa pois ei minuun tehnytkään isoa lovea huomio- ja rakkausvajeeseen Aika äkkiä elämä uudessa kotikaupungissa asettui jonkinlaisiin uomiin.

3) Älä anna periksi

Tähän ohjeeseen sisältyy kaksi viisautta.

Toisaalta usko lapseen ja hänen tulevaisuuteensa ei saa koskaan horjua. Vaikka lapset välillä mokaavat ja tuntuu, ettei lapsesta tule mitään, niin häneen on luotettava ja uskottava, että jossain vaiheessa asiat kääntyvät parempaan. On aikuisen tehtävä valaa lapseen koko ajan itseluottamusta ja uskoa omaan itseen - ja vielä isolla lapiolla!

Tämä on niitä viisauksia, jotka tulevat teini-ikäisten kanssa kovaan käyttöön. Teinit koettelevat vanhempiensa hermoja ja uskoa joka päivä. Välillä tuntuu, että teini irtaantuu vanhempiensa otteesta liian aikaisin ja liian nopeasti. Me vanhemmat emme yksinkertaisesti ymmärrä, mitä lapsen päässä liikkuu. Tuolloin on pakko vain luottaa siihen, että aiemmassa elämässä annetut neuvot ja opit ovat edelleen siellä raivoavan ja myrskyävän lapsen pään sisällä ja ohjaavat laivan jossain kohtaa oikeaan uomaan. Jos äitien synti äsken oli tuo liiallinen kolaaminen, niin tämä uskon loppumattomuus on kiistatta äitien vahvuus, jossa isät eivät pärjää. Isät olisivat monesti valmiimpia antamaan helpommin periksi, kun taas äitien loputon kärsivällisyys pelastaa tilanteet himaan.

Toisaalta taas kun elää taloudessa, joka sisältää yhtä aikaa teini-, uhma- ja keski-ikäisen naisen, niin oppii siihen, että toisen tahdolle ei aina saa antaa periksi. Olen sivusta kuunnellut tuntien mittaista tahtojen taistelua, jossa periaatteet ottavat mittaa toisistaan. Vastapuolilla ovat järjen ääntä edustava keski-ikäinen ja toisessa nurkkauksessa nyrkkeilee kaikentietävä visionäärinen teini-ikäinen. Taistelussa harvoin sovelletaan minkään henkisen nyrkkeilyn liiton sääntöjä tai mitään työehtosopimusta. Peli on koko ajan kovaa, eikä koskaan reilua. Mutta mikä parasta, niin nuo eivät koskaan pääty ratkaisemattomaan tai mene edes rankkareille. Voittaja selviää lopulta joka kerta. On hetkiä, jolloin olen vaimostani valtavan ylpeä ja niistä yksi ovat noiden kamppailuiden suvereenit voitot, jotka on hankittu puhtaalla sisulla ja peräänantamattomuudella. Taito, joka minulla on paljon heikompi.

Olen huomannut yksinkertaisen totuuden, että jos lapselle annat periksi tänään, niin huomenna se yhden kerran poikkeus on muuttunut jo säännöksi. Lapset ovat lakimiehiä ja luottamusmiehiä satoja kertoja ovelampia silloin, kun he haluavat jotain etuuksia tai myönnytyksiä. Niiden eteen ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain, aina pienestä huijauksesta jättivalheeseen ja periaatteiden polttamiseen saakka. Ja minä olen kyllä aina osannut arvostaa hyvää ja keksiliästä yritystä päästä omiin, hullumpiinkin, päämääriin - vaikka lopputulos onkin se, että kurja vanhanaikainen ja kaikinpuolin mistään ymmärtämätön vanhempi tuon äkillisen idena tyrmää ja ampuu alas samalla nuolella.

Onneksi voi aina sanoa, että pettymykset kasvattavat. Siis en suosittele antamaan liian helpolla periksi, enkä varsinkaan niissä asioissa, jotka varmasti tietää turmiollisiksi (huumeet, alkoholi, liian vanhat ja epämääräiset poika- / tyttöystävät, huonomaineiset kaverit, kotoa pois muutto teini-ikäisenä, yön viettäminen paikallisella ostarilla, pään lävistäminen ohimoiden kohdalta ja koko vartalon kokoinen tribaalitatuointi noin aluksi). Aikuisen tehtävä on olla aikuinen niin kauan, kunnes lapsi on kypsä kantamaan vastuut teoistaan ja omista asioistaan.

Eivätkä ne rajat ja säännöt sitä lasta riko. Enemmän rikkinäisiä lapsia tulee niistä kodeista, joissa sääntöjä ja rajoja sekä sitä kautta sitä välittämistä ei ole. Synkimmän mielensä pimeimmässä sopukassa lapsikin tajuaa, että säännöt kertovat siitä, että aikuinen välittää ja suojelee.

4) Jokainen lapsi on erilainen

Elämän suurin mysteeri on se, kuinka samoista aineksista tehdyistä lapsista tulee niin erilaisia. Lapseen käytetään vain kahta ainesosaa - puolet äitiä ja puolet isää. Ja silti noista ainesosista saadaan niin erilaisia sekoituksia, ettei niihin koskaan päde samat lainalaisuudet. Jos tämä tapahtuisi elintarviketeollisuudessa, niin firmaa uhkaisi konkurssi alta aikayksikön. Olisi paakarin painajainen hoitaa leipomoa, jossa kahden ainesosan tuotteista saataisiin joka päivä eri näköistä ja makuista pullaa.

Juuri, kun luulit oppineesi, mitä uhmaikä tarkoittaa, niin siihen samaan ikään astuu toinen lapsi, joka käyttäytyy samoissa tilanteissa aivan päinvastoin. Ja sama pätee murrosikään. Sen jekkuja ja jippoja ei  kukaan täysin opi, eikä voikaan oppia - niitä pitää vain oppia sietämään. Ne asiat, jotka olivat ensimmäiselle helppoja, ovatkin toiselle juuri maailman vaikeimmat. Ja ikäkausien ennustettavuus on pohjois-Korean ydinaseohjelman toimivuuden luokkaa. Mutta kyllä lasten hienous piilee juuri siinä, että he ovat yksilöitä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja jokaisessa lapsessa piilee juuri se oma potentiaalinsa. Erilaisista lapsista kasvaa erilaisia aikuisia ja siitä muodostuu tämä monimutkainen maailmamme.

Koska jokainen lapsi on yksilö, niin heitä pitäisi osata myös kohdella yksilönä. On aikuisen viisautta osata ottaa huomioon kunkin sisaruksen erilaisuus ja kohdella heitä omalla tavallaan. Mietin monesti, miten opettajat oikein pärjäävät luokissa, joissa on kaksikymmentä eri persoonaa. On selvää, ettei jokaiselle voi puhua yksilöllisesti tai ottaa huomioon jokaisen erityispiirteitä, mutta jotkin sävelet ne on luokkaankin luotava. Olette te kansankynttilät tavallisen taitavia!

5) Jokainen vanhempi epäonnistuu (ja onnistuu)

Vanhemmuus on maailman epäkiitollisin ammatti. Siinä on suorituksiin nähden heikoin palkka, kurjimmat työajat ja varmasti vaativimmat asiakkaat. Myös työn sisältämät kannustimet ovat kohtalaisen heikkoja. Parhaimmillaan siitä, että olet uhrannut lapselle aikaa, vaivaa ja rahaa, saat kiitokseksi pari v-sanalla ryyditettyä lausetta ja olankohautuksen silmien pyörityksellä vauhditettuna. Siinäpä bonusta.

Varmaan juuri tuosta syystä mikään ay-liike ei ole neuvotellut kotiäideille ja -isille mitään työehtosopimusta. Jos ammattia eivät koske mitkään säännöt, niin mitenkä noille olemattomille säännöille voisi tehdä jotain rajoja?!

Ja sitä paitsi työehtosopimuksen solmiminen olisi muutenkin mahdoton tehtävä, sillä vanhemmuus itsessään rikkoo jo niin montaa lakia, alkaen työaika- ja vuosilomalaista. Lisäksi jokainen vanhempi joutuu "urallaan" ainakin kiristämään, uhkaamaan ja mahdollisesti jopa sortumaan pieniin petoksiin esimerkiksi pientä lasta syöttäessään tai teinin kanssa kotiintulosäännöistä sopiessaan.

Vaikka naapurin tai sukulaisten lapset näyttävät joskus omiamme paremmin kasvatetuilta, niin todellisuus on, että täydellistä vanhempaa, tai perhettä, ei ole olemassakaan. Jokainen epäonnistuu joskus. Teemme virheitä, mutta toivottavasti niiden motiivi on oikea - eli saada lasta kasvamaan tai menemään eteenpäin. Ja kasvatukseen pätee sama kuin muuhunkin elämään - epäonnistumisiin ei saa jäädä vellomaan, vaan niiden tarkoitus on antaa meille opetuksia, joilla suoritamme hommat seuraavalla kerralla hieman paremmin.

Ja lopuksi vielä yksi vanhemmuuden huono puoli. Vaikka teet kuinka lujasti töitä ja parhaasi lapsen kasvamisen eteen, niin ne tulokset näkyvät lopulta vasta silloin, kun näet aikuiseksi kasvaneen lapsen elävän omillaan ja pärjäävän. Ja jos jotain bonusta kaipaat, niin ehkä Luoja suo sinun jonain päivänä näkevän sen, kun lapsesi taistelee verisesti periaatteista oman teini-ikäisen lapsensa kanssa. Tiedän nimittäin, että isäni on pilvenreunalla saanut jo muutamat hyvät naurut seuratessaan perheemme kasvatustaivalta. Joskus oikein hiljaisina hetkinä kuulen yläkerrasta hiljaa kaikuvat sanat "siitä sait".



    

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 3 - autionsaaren elokuvat


Otetaanpä väliin hieman keveämpää viihdettä. Eräs all-time-favourite kirjojani on Robinson Crusoe. Autiolle saarelle joutuneen miekkosen tarina kestää yllättävän hyvin aikaa ja on täysin käyttökelpoinen vielä edelleenkin. Kirja sisältää hienoa käytäntöpohjaista elämänfilosofiaa siitä, kuinka ihminen tulee itsensä kanssa toimeen, kun on pakko ja kuinka yksin voi sopeutua ja rakentaa ympäristön mieleisekseen silloin, kun vaihtoehdot ovat vähissä. Autionsaaren Robinson ei jäänyt murehtimaan yksinäisyyttään tai itkemään kohtalonsa kurjuutta, vaan alkoi rakentaa saaresta omansa näköistä ja päätti surkuttelun ja pelastumisen sijasta muokata saaren itselleen mukavaksi asuinpaikaksi. 

Meistä varmaan jokainen on pelannut autiosaari-pelejä, joissa kaksin tai porukalla mietitään, mitä tai ketä ottaisi mukaan autiolle saarelle. On hämmästyttävää, kuinka erilaisia vaihtoehtoja eri ihmisillä on samaan ongelmaan. Kumppanista tai kavereista oppii paljon uutta, kun pohtii omia mielihalujaan ja vertaa niitä toisen vaihtoehtoihin. Meilläkin on vaimon kanssa hieman toisistaan eroava elokuvamaku. Jos kumpikin ottaisi autiolle saarelle viisi elokuvaa, niin ehkä kaksi olisi samaa.

Minusta on paikallaan ottaa tähänkin viiden kohdan tarinaan yksi aution saaren juttu.

Mitkä viisi elokuvaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Lähtötilanne on siis sellainen, että Silja Symphony on ajanut karille ja olet ainoa selviytynyt, joka on ajautunut Viron rannikolla olevalle autiolle saarelle. Saari on vanha Neuvostoliiton ohjustukikohta, jota ei näy kartoissa, eikä sen ohitse kulje muita venereittejä kuin vanha pirtun salakuljetusreitti, jota ei Viron halvan tuotiviinan vuoksi tarvitse enää kukaan. Kun astelet saaren rantoja myöten, niin löydät vanhan päivystäjän kopin, jossa on edelleen toimivat televisio ja DVD-soitin (mikä ihana yllätys!). Mitkä viisi elokuvaa toivoisit löytäväsi repustasi juuri tuolla hetkellä?

Oma settini koostuisi monenlaisista elokuvista. Joukossa pitäisi olla hieman toimintaa, hieman kevyempää viihdettä, ehkä jotain vakavampaa. Haluaisin, että elokuvista löytyisi hyvää viihdettä kaikkiin fiiliksiin. Oletettavaa on, että autiolla saarella kuitenkin aika käy toisinaan pitkäksi. Ainoat, mitkä varmasti jättäisin pois, ovat kauhuelokuvat ja lasten elokuvat. Kauhusta en tykkää yhtään, eikä autiolla saarella Ti Ti Nalle tanssisi tai Puuha Pete korjaisi yhtään mitään. Ja kaikki omat valintani ovat sellaisia, jotka on tehty vähintään muutamia vuosia sitten. Viime vuosien tulokkaista eivät aikaa kestä kuin James Bondit, jotka paranevat vielä vanhetessaankin ja Quentin Tarantinon westernit, jotka on tehty vanhanaikasella fiiliksellä.


Katson joitakin elokuvia lähes joka vuosi vähintään kerran. Sitten on sellaisia elokuvasarjoja, joita voisi katsoa melkein aina (Kummisedät, James Bondit). On taito tehdä elokuva, jonka vetovoima kestää aikaa ja kulutusta. Minusta hyvän elokuvan tae ovat uskottavat pääosan esittäjät sekä tarina, josta voi löytää jokaisella katselukerralla jotain uutta.Ja eräs minuun vetoava tekijä on pääosanesittäjien välinen kemia, joka huokuu tekemisen läpi.

Jokainen tekee valinnat omista lähtökohdistaan. Yksi tuijottaa elokuvan ohjaajaa, koska nimi takaa hyvää viihdettä, kun toinen taas katsoo pääosan esittäjiä, koska voi samaistua johonkin tai ihailee näyttelijää fanitukseen saakka. Itse katson elokuvia enemmän näyttelijöiden kuin vaikka ohjaajien kautta. Pidän paljon esimerkiksi Daniel Craigista ja Russel Crowesta, mutta ehkä enemmän heidän rooliensa kautta (James Bond ja Galdiaattori). On myös näyttelijöitä, joiden kaikki elokuvat voisin katsoa (ja olen suurimman osan katsonutkin), kuten Clint Eastwood, Brad Pitt ja Tom Sizemoore (Pelastakaa sotamies Ryan ja Isku Mogadishuun) sekä hauskemmalla puolella Hugh Grant.  Jos saisin itse olla näyttelijä, niin olisin todennäköisesti juuri Hugh Grant, koska hän on kaikissa rooleissaan sellainen hyväntahtoinen tohelo, joka lopulta saa asiat luistamaan.

Mutta pidemmittä puheitta viisikkoon

1) Sukellusvene U-96 (Das Boot)

Olen saattanut muutamaan kertaan jo mainitakin, että olen armoton sotahistorin harrastaja ja lukija. Sen takia tähänkin viisikkoon osuu kaksi sotaelokuvaa, joista toinen on sukellusveneklassikko Das Boot.


Kovaa kamppailua kävin tästä itseni kanssa, koska tarjolla olivat myös Pelastakaa sotamies Ryan, Isku Mogadishuun tai 2014 ilmestynyt Fury. Mutta U-96 vetää eniten puoleensa sen vuoksi, että se on kestänyt aikaa kaikkein parhaiten. Elokuvan näyttelijöistä kukaan ei ole Saksan ulkopuolella kovinkaan tunnettu. Koko elokuva on saksalaisten tekemä, jolloin näyttelijät ovat valtavirran ulkopuolelta. Myös elokuvan saksan kieli tekee siitä erilaisen kuin muut. Koska näyttelijät ja outo kieli eivät puhu elokuvan puolesta, niin vetovoima tulee loistavasta tarinasta, uskottavasta näyttelijätyöstä sekä tietystä realistisesta rosoisuudesta tuotannossa. Filmauksesta puuttuu se tähtilipun liiallinen kiilto. Olen lukenut kohtalaisen monta sukellusvenesodasta kertovaa kirjaa ja niiden perusteella tämä elokuva vastaa todellisuutta tarkasti.

Tähän elokuvaan palaan silloin tällöin, kun vietän yksinäistä poikamiesiltaa (meidän perheessä tätä eivät muut kestäisi puolta tuntia pidempään). Lasi saksalaista vehnäolutta ja kunnon sotapornoa. Kun tuttu tunnusmusiikki alkaa soida, niin olen valmis sotaan.

2) Talvisota

Jatkan vielä tätä sotateemaa, niin saadaan se käsiteltyä pois. Tuntematon sotilas on klassikko isolla K:lla, mutta minulle Talvisota on suomalaisten sotaelokuvien ykkönen. Tähänkin liittyy tarina.

Talvisota on ilmestynyt vuonna 1989, jolloin talvisodan alkamisesta oli kulunut viisikymmentä vuotta. Sen kunniaksi elokuvaa esitettiin koululaisille ilmaiseksi ja meidänkin luokka kävi katsomassa elokuvan Joensuulaisessa Aallottaressa (olimme siis 14-vuotiaita!). Tänä päivänä moisesta joutuisi koko koulu vankilaan aina rehtoria ja koulutoimenjohtajaa myöten, mutta meille kokemus oli päätähuimaava. Ja tuosta hetkestä alkaen on elokuva kuulunut suosikkeihini. Se tykkien jyly elokuvateatterin äänentoistolla on jotain, mitä ei tinnitukseltaan voi unohtaa. Olenkin toivonut, että elokuva tulisi joskus uusintakierrokselle elokuvateattereihin, mutta ei ole näkynyt.

Miksi ottaisin tämän mukaan autiolle saarelle?

Minut tarina vie mennessään. Elokuva on tarina sodasta, mutta myös miesten kasvukertomus. Aihe on tietenkin meille suomalaisille herkkä ja jokainen koulunsa käynyt tuntee talvisodan ihmeen. Talvisota-elokuvassa se tarina on aika hienosti kerrottu. Ja sotahistoriaa vähänkään tunteville sieltä on bongattavissa hyvin loppuunajateltuja yksityiskohtia.

Ja onhan se hauskaa nähdä nykyisiä vanhemman kaartin näyttelijöitä nuorina poikina (Taneli Mäkelä, Esko Kovero, Martti Suosalo, Antti Raivio). Käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin romaaniin. Kirjaa en ole koskaan lukenut, enkä varmaan lue. Haluan pitää illusion tarinan täydellisestä filmatisoinnista.

Ja näiden rymistelyleffojen jälkeen on aika siirtyä vähän iisimmän menon pariin....

3) Up in the air

"Up in the air" kertoo miehestä, joka matkustaa paikasta toiseen irtisanomassa ihmisiä ja tekemässä vaikeita yrityssaneerauksia. Siinä sivussa mies toteuttaa intohimoaan pitämällä luentoja siitä, mitä ihmisellä pitäisi olla oman elämänsä repussa. Mies on saavuttamassa juuri yhtä tavoitettaan lentomailien suhteen, kun työssä sekä yksityiselämässä alkaa tapahtua kaikenlaista.

Elokuvan pääosissa ovat George Clooney sekä Vera Farmiga. Elokuvan viehätys perustuu juuri noiden kahden kemialle. Kun nämä pääosan esittäjät kohtaavat, niin alan joka kerta seurata, kuinka heidän kahden tarinansa etenee - vaikka tiedänkin lopputuloksen. Ja lopputulos ei suinkaan ole niin ennalta-arvattava kuin luulisi. Tämä maagisuus on vähän samaa luokkaa kuin yhdessä toisessa suosikissani Sliding doorsissa.

Ja George Clooney. Siinä on mies, jolle voin avoimesti tunnustaa olevani kateellinen. Hänessä on karismaa, komeutta ja taitoa näytellä. Hänhän on kuin myöhempien aikojen Clint Eastwood - hieman eleetön, mutta niin itsevarma. Jos vaimoni jonain päivänä ilmoittaisi, että karkaa George Clooneyn matkaan, niin todennäköisesti en olisi edes vihainen - ainoastaan to-del-la kateellinen.

Teille, jotka ette ole elokuvaa koskaan katsoneet, niin ehdottomasti vuokraamaan/varastamaan/ostamaan tai muuten hankkimaan ko. leffa katsottavaksi ja katsokaa hyvien eväiden kera ja ihan kaikessa rauhassa.

4) Neljät häät ja yhdet hautajaiset

 Neljät häät ja yhdet hautajaiset on minun settini ainoa vähän hauskempi elokuva. Minulle tarinan viehätys perustuu taas kerran pääparin väliseen kemiaan. Saako Hugh Grant lopulta unelmiensa naisen? Tykkään Andie MacDowellista etenkin tässä elokuvassa (vaikkei hän Hugh Grantin parina Julia Robertsia päihitäkään!). Ja tässäkin hauskaa on nähdä tuttuja näyttelijöitä nuorena (Grant, MacDowell ja Mr. Bean Rowan Atkinson). Tarina on yhtä aikaa hauska ja hieman traaginen. Tämä on niitä elokuvia, joihin on yritetty saada kaikkea - ja jopa onnistuttu! Voin katsoa tämän elokuvan helposti kerran vuodessa (vaikka se jostain syystä näytti meidän hyllystä puuttuvankin!)

Tämän elokuvan kanssa paikasta autionsaaren elokuvana taisteli kovaa Notting Hill ja Tom Cruisen Cocktail tai miksei kotimaisista elokuvista Pitkä kuuma kesä tai Keisarikunta. Mutta klassikko on klassikko.

5) Hiljaiset sillat

Paras jää aina viimeiseksi. Jostain syystä olen kiintynyt Clint Eastwoodin tähdittämään Hiljaisiin siltoihin. Niin kummallista kuin se onkin, niin elokuvan tarina kaappaa pikkuhiljaa matkaansa. Alussa tarina on kiedottu niin kummalliseksi, että kestää hieman aikaa ennen kuin elokuvaan pääsee sisään. Mutta kun olet tukevasti rattailla, niin juoni vie mukanaan niin, että loppua alkaa odottaa jo hyvissä ajoin. Ei siis sen takia, että elokuvan toivoisi loppuvan, vaan siksi, että haluaa tietää, mitä päähenkilöille lopulta käy.

Elokuvan tarinahan on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Elokuvan teemana on menetetty rakkaus ja pako avioliitosta, jossa on pakko olla, mutta joka ei todellisuudessa toimi. Mutta koska tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle, niin tuo ajankohtaisuus jotenkin vielä enemmän alleviivautuu. Syntyy hienoa kontrastia, kun 60-luvun kulisseissa puhutaan petoksesta ja käsiin kuivuneesta avioliitosta.

Sanomattakin lienee selvää, että pidän elokuvasta Clint Eastwoodin takia. Pidän Clintin elokuvista laidasta laitaan ja kyseessä on todella ikuinen ja muuntautumiskykyinen kaveri. Sama kaveri, joka on nuorena Harry Callahan, voi vanhana olla vielä todella uskottavasti Gran Torinon Walt Kowalski tai muuntua likaisesta Harrystä Hiljaisten siltojen valokuvaajaksi. Hiljaisten siltojen kanssa tästä paikasta kamppailikin juuri Gran Torino tai ikiklassikko Casablanca.

Ainoa ongelma tässä elokuvassa ja autiossa saaressa onkin se, että tämä on niitä elokuvia, joita ei pitäisi katsoa yksin, vaan juuri "hänen" kanssaan. Yksin katsellessa saattaisi tulla jopa sivistystä ikävä.

Näillä eväillä minä pärjäisin autiolla saarella ainakin jonkin aikaa. Totta kai aika kävisi pitkäksi tasokkaasta viihteestä huolimatta, mutta ehkä nämä viisi elokuvaa hieman ehkäisisivät pahinta tylsistymistä. Mitkä olisivat sinun suosikkisi autiolle saarelle?




keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 2 - Nämä asiat täytyy tehdä kerran vuodessa

Keski-iän kiireisimpien vuosien aikataulut täyttyvät normaaleista rutiineista ja siitä, että samoja asioita tehdään päivästä toiseen. Jo pelkät arkielämän askareet kuormittavat kalenteria niin, että arki on monesti pelkkää lentoa paikasta toiseen. Et erota, mikä viikonpäivä on ennen lauantaita ja sekin vain sen takia, että päivässä jää pitkästä aikaa kahdeksan tuntia enemmän saattaa kodin kaaosta hallitummaksi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että tekemistä olisi liikaa, vaan se, että keski-ikäisille ei tehdä noin viidentoista vuoden ajaksi pidempiä vuorokausia. Todellisuudessa pitäisi olla valtion hallinnoimma ruuhkavuosiajasto, josta jaettaisiin aina erillisestä hakemuksesta vuodeksi kerrallaan 36 tunnin vuorokausia niille äiti- ja isäraukoille, joilla arjen askareet uhkaavat jäädä tekemättä liian lyhyen vuorokauden takia. Pitkällä vuorokaudella taattaisiin se, että aikaa jäisi rutiinien ulkopuolella myös niin sanottuun huvitteluun ja vapaa-aikaan. Tuota aikaa jaettaisiin harkinnanvaraisesti sen vuoksi, etteivät työnarkomaanit insinöörit huijaisi valtiota ja käyttäisi aikaa oman työriippuvuutensa ruokkimiseen tai toisaalta peliriippuvaiset teinit käyttäisi pidempiä vuorokausia vaikka joutavaan pleikan pelaamiseen.

No, ettei mopo karkaisi täysin käsistä, niin tein viiden kohdan elämää parantavan listan niistä asoista, jotka jokaisen ruuhkavuoden rasittaman tulisi tehdä kerran vuodessa. Jokaisella näistä kohdista on oma tarkoituksensa, mutta koko homman pääpointti on se, että aina silloin tällöin on hyvä ottaa kunnon irtiotto arjesta ja tehdä jotain, mihin arki ei yletä.

1) Vie puolisosi treffeille

Heti alkuun anteeksipyyntö, jos joukossa on sinkkuja tai muuten puolisottomia. Ajatelkaa positiivisesti, että teillä on mahdollisuus (toivottavasti) viedä treffeille kenet tahansa ja milloin tahansa.

Keski-iässä olen itse huomannut, että aikuisten välinen parisuhde pääsee lakastumaan. Kiire, ajanpuute sekä ylipäänsä se, että ajalle on enemmän ottajia kuin antajia, saa aikaan sen, että parisuhden pääsee väljähtymään. Papille tunnustetun aamenen jälkeen aikaa käyvät varastamaan työ, koti ja lapset. Ja pikkuhiljaa vaimo/mies muuttuu vain heippalapuksi keittiönpöydän kulmalla. Elämässä  tulee vaihe, jossa parisuhteen eteen tulevat vuodet, jolloin töitä liiton elättämiseksi on tehtävä aika lailla hartiavoimin. Ne asiat, jotka tulivat nuoressa parisuhteessa itsestään, alkavatkin vaatia suunnittelua ja ajan sekä energian järjestämistä.

Olen tainnut ennenkin sanoa, etten suinkaan ole avioliiton osaajana mitään "ivy league"-tasoa, vaan ehkä enemmänkin kunnallisen virkamiehen korkeuksissa. Mutta hyvänä puolena on se, että sentään tiedän, missä menen pieleen ja mitä pitäisi tehdä. Ongelma on enemmän tuolla toteuttamispuolella.

Parisuhteelle tekisi hyvää viedä kerran vuodessa puoliso treffeille. Ja tämä kaikki vielä pitkän kaavan mukaan. Eli ensin tulisi esittää treffikutsu (vaikka sen heippalapun kääntöpuolelle) ja sen jälkeen viettää kunnon ilta kaksin. Pääasia on, että pääsisi pois kotoa tutuista vangitsevista ympyröistä ja saisi olla kaksin ilman yhtään lasta lahkeesta roikkumassa.

Treffeillä vietetään aikaa yhdessä ja tutustutaan toiseen, niin kuin muillakin treffeillä. Koetetaan selvittää, mikä se toinen on miehiään tai naisiaan ja tietenkin myös samalla tutkitaan, johtavatko nämä treffit pidemmälle. Parhaat treffit voivat johtaa jopa tuohon allaolevaan kakkoskohtaan.

Jo yksi ilta antaa mahdollisuuden saada kosketusta puolisoon taas puolisona ja aikuisena kumppanina, eikä vain yhtökumppanina. Voitte tehdä jotain tai olla tekemättä, mutta pääasia on, että puhutte kerrankin toinen toisillenne. Sieltä heippalapun takaa löytyy yllättäen taas se sama ihminen, jonka kanssa koko ruuhkavuoden teatteri on aikoinaan perustettu ja pienen hengähdystauon jälkeen arkikin todennäköisesti maistuu makeammalle (tai ainakin siedettävälle).

Ja mikä parasta, kun kumpikin puoliso kutsuu toisen kerran vuodessa treffeille, niin sehän tekee jo treffit per puoli vuotta. Päihittää ison osan sinkuistakin!

2) Vietä yö hotellissa

Kerran vuodessa tulisi jokaisen perheen pakata kassit ja häipyä yöksi hotelliin. Vaikka rahaa on vähän ja ajastakin on pulaa, niin poistuminen kotiympyröistä tuulettaa aivoja oikein kunnolla. Hotellien hyvänä puolena on se, että siellä tarjotaan ruokaa ilman, että sitä tarvitsee itse tehdä. Siellä siivotaan ilman, että kukaan nalkuttaa tai pyytää korjaamaan omat jälkesi ja ylipäänsä hotelleissa saa olla juuri niin rennosti kuin sielu sietää. Ja mikä parasta - hotellista lähdetään sen vuorokauden jälkeen pois, eli jos käytävillä tulee vastaan ihmisiä, jotka katsovat vinoon meluavaa joukkoanne, niin voitte olla varma, että heitä ette tule tapaamaan enää toiste.

Monet hifistelijät tietenkin vetävät tämänkin överiksi ja vievät koko perheen hienosti ulkomaille tai risteilylle, mutta jo pienestäkin irtiotosta saa koko perheelle virtaa. Hotelleja löytyy nykyisin kaikista hyvin varustelluista kaupungeista ja kylistä ja yksi hotelliyö ruokineen on suurimmalle osalle perheistä mahdollisuuksien rajoissa.

Homman juju on siinä, että poistuminen kotoa vapauttaa energiaa, jota muuten käyttäisit kodin siivoamiseen ja järjestelyyn. Iso osa arjen energiasta menee siihen, että siivoat paikkoja ja järjestelet pois lattialla lojuvia vaatteita tai leluja. Toinen aikaa vievä asia on ruuan teko ja jälkien raivaus. Hotellissa tuo kaikki aika on käytettävissä muuhun. Sotkut ja lattialle jätetyt vaatteet eivät häiritse silmää, koska ne raivaa joku muu. On kerrankin aikaa ja energiaa lähteä vaikka koko perheen kesken lenkille tai uimaan tai sitten olla vaan.

Olin jossain vaiheessa elämää aika usein hotelleissa yötä ja siellä elämiseen tavallaan tottui. Parasta hotelleissa on minusta se A-luokan aamiainen. Voit astella herättyäsi suoraan alakerran ruokahuoneeseen ja ottaa tarjottimen täyteen ruokaa, jota et itse viitsisi kotona valmistaa. Syömiselle ei ole kiire ja lisääkin löytyy tarvittaessa.

Joskus tietenkin tekisi hyvää päästä hotelliin kaksin vaimon kanssa, mutta se on kokonaan toinen tarina. Sen plussat saattaisivat olla jossain muuallakin kuin hyvässä aamiaisessa.

3) Vietä somevapaa viikko

Somesta on tullut meille aikasyöppö, joka täyttää ne hetket, jolloin meillä ei ole mitään järkevää tekemistä. Ne hetket, jolloin emme tee kotitöitä, otamme puhelimen käteen ja selaamme somen antamaa uutisvirtaa. Se tarkoittaa sitä, että aivoihin työnnetään jatkuvalla syötöllä pureksittavaa ja pää ei koskaan lepää.

Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin ja lakko teki hyvää. Ilman somea olet muiden mielipiteiden ulottumattomissa ja käytät aivojasi aktiivisesti ajatteluun, etkä vain passiivisesti feedin omaksumiseen. Some ja sen antamat syötteet ovat yllättävän koukuttavia jopa keski-ikäiselle, noista teineistä puhumattakaan. Meillä kotona keskustellaan nykyisin melkein päivittäin siitä, että teini-ikäiset roikkuvat netissä lähes 24/7 ellei heitä hieman suitsi. Netti- ja someriippuvuus on yhtä vaarallista ja koukuttavaa kuin muutkin riippuvuudet.

Tässä homman johtolankana on se, että ilman somea tarkkailisimme ajankäyttöämme sekä sitä, kuinka paljon elämämme riippuu muiden antamista mielipiteistä ja vaikutteista. Se aika, jonka käytämme nyt someen, olisi mahdollista käyttää myös muuhun. Minä ainakin tunnen aika usein piston sydämessäni, kun huomaan, että leikkiessäni pienimmän kanssa selaan samalla puhelinta tai padia. Nyt olen koettanutkin hylätä kaikki sähköiset lärpyttimet kirjahyllyyn leikkihetken ajaksi, jotta huomio olisi lapsen täysin jakamattomasti. Jo tuollainen kolmevuotias huomaa herkästi, jos et ole hänen kanssaan 100% ja osaa myös osoittaa hyvin pienen somekateuden.

Samoin on hyvä välillä tutkiskella sitä, kuinka paljon olemme riippuvaisia muiden mielipiteistä ja kommenteista. Viikon somepaasto on hyvä ja suhteellisen helppo tapa vapauttaa aivoista energiaa omaan ajatteluun.

Kun vielä joku keksisi riittävän hyvän porkkanan sille, että nuo teinien käsiin kasvaneet puhelimet ja tabletit saataisiin irrotettua tajunnanvirrasta vaikka sitten pariksi vuorokaudeksi.

4) Hemmottele itseäsi-päivä

 Usein meiltä unohtuu hemmotella häntä, jonka pitäisi olla se kaikken tärkein. Siis se sama tyyppi, jonka kanssa on pystyttävä elämään ja tulemaan toimeen sattui mitä tahansa. Puhun tietenkin meistä itsestämme. 

Olisiko liioiteltua järjestää kerran vuodessa päivä, jossa hemmottelet itseäsi? Varaat ehkä hieronnan ja käyt syömässä tai kaljalla kaikessa rauhassa. Naiset taitavat tämän asian ehkä meitä miehiä paremmin, sillä heille käsittääkseni kampaaja, kosmetologi tai käsijalkahoito vastaa juuri tätä itsen hemmottelua. Ja jos katsoo kampaajalta palaavaa naista kotona, niin kyllä hän vaikuttaa siltä, että on rentoutunut - kaunistumisen lisäksi.

Omassa hemmottelupäivässä tekisit vain niitä asioita, joista itse nautit. Varaat nautinnon itsellesi ilman mitään huonoa omaatuntoa siitä, että järjestät jutut itse itsellesi. Jokainen saa tietenkin hemmotellun fiiliksen eri asioista. Toiselle se voi olla pääsy lätkämatsiin ja toiselle hyvä sikari ja lasi viskiä takapihalla. Kolmas taas tykkäisi mennä elokuviin tai vaikka shoppailemaan. Nämä siis ehkä miehisemmästä näkökulmasta.

Miten sitten itse viettäisin hemmottelupäivän minulta minulle?

No luultavasti päivä sisältäisi astetta pidemmät yöunet, hyvän aamiaisen, kävelylenkin ja sen päälle hyvän hieronnan. Illalla taas nauttisin kunnon pihvistä kera lasillisen punaviiniä ja jälkiruuaksi hyvän sikarin ja lasin sievästi ikääntynyttä viskiä. Ja ettei totuus unohtuisi, niin tietenkin se, että kuulisin Aamulypsyn keskeytymättä ja kokonaan (se tosin alkaa jo kuudelta eli heti tuli ristiriita noiden pitkien yöunien kanssa). 

5) Raapaise kunnon kännit

Tätä nyt en tietenkään suosittele heille, joilla on alkoholin kanssa todettuja ongelmia johtuen ylikulutuksesta, mutta muille voi olla terapeuttista ottaa kerran vuodessa sellainen reipas nollauskänni.

Minulle alkoholi ei ole enää niin hyvä ystävä kuin nuorempana. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että omasta järvestäni olen juonut tarpeeksi suuren osan, jotta voin hyvillä mielin nauttia lopusta lasi, eikä pullo, kerrallaan. Silti etenkin syksyn pimeydessä ja kylmässä huikan väli lyhenee ja annoskoko kasvaa.

Mitä enemmän tulee ikää sitä huonommin alkoholi minulle sopii. Jälkijäristykset kuluttavat ja vievät tuhottomasti energiaa ja panos-tuotos-ajattelun mukaisesti reipas dokaaminen ei olekaan kaiken vaivan väärti. Ja ehkä olen nykyisin jo muutenkin sen verran sinut itseni kanssa, että osaan pöllöillä aivan riittävästi ilman alkoholin kasvattamaa valheellista itsevarmuutta.  

Näistä asioista johtuen olen koettanut pitäytyä nollauskänneissä tuossa kerta-vuodessa-jaksotuksessa.

Kunnon ryypyttelyyn tarvitaan hyvää seuraa. Se tarkoittaa samanhenkistä juomisesta nauttivaa ja itsensä hauskaan humalaan kiihdyttävää juoppolallia. Minkään sievistelijän tai synkistelijän kanssa ei pöytään kehtaa istua. Puhumattakaan heistä, jotka pyrkivät laittamaan jarrua sekä itselleen että siinä sivussa sinulle. Keski-ikäisten illat eivät kuitenkaan (yleensä) pääty mihinkään hillittyömyyksiin.

Aivojen nollaus tekee aina hyvää, kunhan ei tavaksi ota. Ehkä se muutaman sadan aivosolun uhraaminen Bacchukselle helpottaa keski-ikäisen ahdistusta tai sitten se blackout buuttaa systeemin uuteen iskuun. Pitäähän puhelimet ja tietokoneetkin välillä sammuttaa ja käynnistää uudelleen.

Todennäköisesti näiden iltojen hyvyys perustuu kuitenkin enemmän hyvään seuraan ja huonoihin juttuihin kuin alkoholiin, mutta meissä suomalaisissa tuo alkoholi vapauttaa estoja ja luo monesti edellytykset parhaille illoille. 

Ja lopuksi pakollinen kansanvalistusvirsi - hauskaa voi olla yhtä hyvin myös selvinpäin. Älkää dokatko liikaa ja liian usein!!

  

lauantai 11. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 1 - viisi vinkkiä onnellisempaan elämään

Viime tekstissä lupasin kirjoittaa viisi viiden kohdan listaa siitä, kuinka elämästä tehdään askel kerrallaan parempi ja kuinka yksinkertaisilla ohjeilla voi auttaa ratkaisemaan ongelmia, joita ihmiset, perheet, parisuhteet ja elämät kohtaavat. Puolessavälissä viikkoa aloin miettiä, että homma ei olekaan niin helppo kuin luulin. Dilemma on sama kuin Batmanilla - ratkaistavia ongelmia on niin paljon ja käytössä vain yhdet kädet ja yksi pää. No oikeasti kirjoitin kyllä jo yhden tekstin valmiiksi, mutta se jäi tällä kertaa pöytälaatikkoon odottamaan, että sen aika tulee Piti siis aloittaa alusta ja uudelta kulmalta.

Luen itse kohtalaisen paljon blogeja. Tykkään erilaisista sekä erilaisten kirjoittajien blogeista. Minusta parhaat blogit ovat niitä, joissa kirjoittaja todella pistää itsensä likoon ja kertoo avoimesti itsestään ja omasta elämästään. Mitä henkilökohtaisempi blogi sitä kiinnostavampi se on. Näin miehenä voin jopa hyvillä mielin tunnustaa, että luen Sami Minkkisen rakkausblogia - sen takia, että siinä mies laittaa itsensä likoon ja kertoessaan itsestään, ajatuksistaan ja suhteestaan suureen intohimoonsa eli rakkauteen. Tuota samaa avointen korttien periaatetta olen koettanut noudattaa myös omassa tarinassani.

Mutta siis lyhyestä esipuheesta huolimatta ensimmäiseen listaan.

Viiskertaa viis osa 1 - Viisi vinkkiä onnellisempaan elämäään

Onnellisuus on teema, jota pohdin paljon. Monesti sen takia, etten aina osaa olla elämästä niin onnellinen kuin pitäisi osata. Jos listaa elämänsä onnistumiset ja saavutukset, niin paperilla olen lähes "ivy league"-luokkaa. Silti se onnellisuuden tunne jää joskus arjen jalkoihin ja katoaa. Huomaat sitten istuvasi keittiönpöydän ääressä kahvikuppi kädessä pää riipuksissa, kun "jotain" puuttuu. Pohtimisen tuloksena olen tullut näihin viiteen lopputulokseen, kuinka onnellisuutta voi parantaa.

1) Elämässä pitää olla päämääriä

Jokaisen elämä tarvitsee päämääriä. Se tarkoittaa, että ihmisen pitäisi haaveilla jostain ja pyrkiä johonkin. Päämäärät ovatkin usein sama asia kuin unelmat ja kaikkihan tietävät faktan, että unelmaton ihminen odottaa vain multaa päänsä päälle. Elämä ei voi olla vain kellumista päivästä toiseen tai sen odottamista, että jotain hyvää tapahtuu, kun riittävän pitkään odottaa.

Päämäärät antavat elämälle suunnan ja kertovat, mihin se katse aamuisin laitetaan. Vaikka arki koostaa rutiineineen ja tapoineen lähes 90% elämästä, niin tuolla rutiinien takana pitäisi olla jotain muutakin, mitä odottaa. Haaveiden koolla ei ole merkitystä, eikä sillä, toteutuvatko ne kokonaan koskaan. Se, että minä unelmoin asioista, auttaa monesti silloin, kun mietin, että elämä on kahdeksana päivänä viikossa (maanantai vastaa tuplaa) sitä samaa, eikä valoa näy - ulkona tai pään sisällä. Silloin on hyvä ottaa esille lista siitä, mitä tässä elämässä on vielä tekemättä ja mistä haaveilee.

Haaveiden ja päämäärien listaaminen on muutenkin hyvä idea. Ei ole keneltäkään pois, jos hommaa pienen muistikirjan, johon kirjoittaa asiat, joita tavoittelee. Asioiden kirjoittaminen ylös tekee niistä paljon konkreettisempaa. On ikään kuin lupaisit itsellesi, että tämän vielä jonain päivänä teet. Jos haaveet pitää tiukasti pään sisällä, eikä niitä kerro edes itselleen ääneen, käy monesti niin, että tiukan paikan tullen alat luistaa ja hylkäät vaikeaksi koetun haaveesi. Harvat haaveet toteutuvat kerralla ja helposti. Yleensä käy niin, että eteen tulee odottamattomia esteitä ja hidasteita, jotka syövät uskoa asiaan.

Omat haaveeni ovat eläneet pitkän matkan. Opiskeluaikana haaveilin siitä, että joskus olisi varaa ostaa oma asunto. Vuokran maksaminen porvarin taskuun hieman närästi ja sitä kehitti haaveen, että "jonain päivänä...". No tuo haave on pariin kertaan jo toteutunut.

Samoin muistan, kun haaveilin ensimmäisestä omasta autosta. Katselin hieman kateellisena, kun kaverit cruisailivat autoillaan kylillä ja mietin, että tuohon on matkaa. Nyt taidan haaveilla enemmän siitä, että voisin elää autotonta elämää tai edes sellaista, jossa se auto ajaa itse itsensä ja saan vain istua kyydissä. Täydellistä julkisten käyttäjää minusta ei tule koskaan. Olen enemmän näitä "oma tila, omat tiet"-tyyppisiä matkantekijöitä.

Nyt haaveilen eniten ehkä siitä, että pääsisin vielä joskus näkemään enemmän maailmaa. Haaveilen matkustamisesta ja viime aikojen uutiset alkavat näyttää siltä, että maailma sulkeutuu maa kerrallaan. Epävarmuuden lisääntyessä hieman arveluttaa, että entä jos jotain jää näkemättä. Toisaalta taas maailmaan syntyy sellaisia alueita, joihin ei tavan kansalainen uskalla enää lähteäkään., lapsiperheestä puhumattakaan.

Ja totta kai lapsiperheen osana jotkut haaveet liittyvät lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Sitä toivoo, että lapsista tulisi täyspäisiä veronmaksajia, jotka jonain päivänä kantavat vastuunsa osakeyhtiö Suomen menestyksestä. Tiensä valitkoon kuitenkin itse.

2) Mittaa elämää omilla mittareillasi

Annamme monesti oman onnemme tiellä olla sen, että vertaamme sitä muiden elämään. Meitä harmittaa, kun toisilla tuntuu menevän niin paljon paremmin kuin muilla. Kulutamme omaa energiaamme siihen, että mietimme, kuinka paljon enemmmän naapurit tienaavat tai siihen, ovatko ystävämme meitä onnellisempia. Jotkut kadehtivat julkkiksia jopa siitä, kuinka helppoa elämä voi olla tai lottovoittajia siitä, kuinka hyvä tuuri heillä on. Koetamme pärjätä kilpailussa, jonka olemme luoneet päämme sisälle.

Elämää voi mitata vain niillä mittareilla, jotka olemme itse luoneet. Meidän itsemme on oltava oman menestyksemme tuomareita ja kerrottava, milloin voimme olla saavutuksiimme tyytyväisiä. Kukaan ei kuitenkaan elä samanlaista elämää kuin me ja emme voisi edes tehdä järkeviä vertailuja muiden elämään. Itse uskon siihen, että elämässä annetaan kahdella lapiolla - toinen luo kultaa ja toinen paskaa. Ja lapiollisten suhde on vakio, vaikka ne tulevat jokaiselle ehkä eri aikaan ja erilaisissa muodoissa.

Jossain vaiheessa elämää treenasin kuntosalilla melko aktiivisesti ja siellä tietenkin tutustui monenlaisiin ja monen kokoisiin ihmisiin. Paras oppi noilta ajoilta oli se, että et voi koskaan olla maailman suurin. Aina on joku, joka on sinua isompi ja vahvempi. Sen vuoksi ainoa, jonka kanssa sinun on kilpailtava ja pärjättävä, olet sinä itse. Kuitenkaan se, että kilpailet itsesi kanssa ei tarkoita sitä, että antaisit tasoitusta. Elämässään menestyneimpiä ovat ne, jotka määrittävät uskottavat mittarit ja ovat myös niille ankarimpia tuomareita.

3) Usko siihen, mitä teet

Elämässä ei tule onnelliseksi sillä, että sitä elää toisten kautta. Vanhemmat eivät tule onnelliseksi siitä, että elävät omaa unelmaansa lastensa kautta. Eivätkä lapsetkaan onnellistu siitä, että toteuttavat vanhempiensa haaveita. Emme myöskään onnellistu siitä, että teemme samaa kuin muut, vaikka se olisi kuinka muodikasta.

Uskon siihen, että onnellisen elämän salaisuus on siinä, että itse etsii ja löytää oman polkunsa. Sen vuoksi en oikein voi tuomita sitä, jos joku haluaa lukea ammatikseen vaikka slaavilaista kirkkohistoriaa, olipa työllistymisen todennäköisyys kuinka pakkasella tahansa. Hänelle tuo haave on yhtä voimakas kuin omani ovat minulle.

Tämä sama periaate pätee kaikkeen, mitä elämässämme teemme. Onpa kyse työelämästä, harrastuksista tai perheestä, niin ainoat ratkaisut, jotka kannattaa tehdä, ovat ne joihin varmasti uskot itse. Nuorille vinkiksi, että kun valitsette elämällenne tietä eteenpäin, niin sen vaikuttimen on tultava pään sisältä eikä ulkoa. Vaikka vanhempienne mielestä olisi järkevää opiskella lääkäriksi tai lakimieheksi, niin lopputulos kannattaa valita siitä, mikä on lopputulos neuvottelusta peilin kanssa. Peili tietää monesti enemmän kuin muut. Olen elämässäni tavannut useita hieman surullisia kohtaloita, joissa lapsi on lopulta rusentunut niiden paineiden alla, jotka vanhemmat ovat luoneet. Lopputulos on huono kaikille. Ja vastavuoroisesti meille vanhemmille vinkiksi, että lapsille kannattaa jättää tilaa elää omaa elämäänsä omine valintoineen. Lapsi on vähän niin kuin me vanhemmatkin - tyhmä ja yksinkertainen - mutta virheistään lapsikin oppii ja virheitä me teemme kaikki.

4) 90/10 työnteko vs. lahjakkuus

Elämässä onnellisimpia eivät ole ne, jotka luottavat onneensa tai lahjakkuuteensa, vaan ne, jotka ovat valmiita tekemään onnen ja menestyksen eteen lujasti töitä. Eli ei riitä, että olemme luoneet elämäämme päämäärät, vaan niiden eteen on myös tehtävä töitä. En minäkään pääse matkustamaan sillä, että luen matkailublogeja, vaan matkustamisen eteen on tehtävä töitä ja luotava selkeä suunnitelma, säästettävä rahaa ja kaivettava aikaa.

Yhtä unelmaani elän kirjoittaessani tätä blogia. Haaveilen tietenkin, että jonain päivänä tekstit muuntuvat kirjaksi ja jäävät siis konkreettisesti elämään kansitetussa muodossa. Mutta jo tämä blogin kirjoittaminenkin vaatii työtä ja tiettyjä uhrauksia. Suunnittelen tekstejä pitkin viikkoa ja mietin, mitä haluan lukijoilleni tarjota. Kirjoitan paljon muistiinpanoja ja koetan aina muistella päivän varrelta parhaat palat muistikirjaan. Sen jälkeen alkaa kuumeisesti sen hetken etsiminen, että pääsen rauhassa kirjoittamaan ilman enempiä häiriöitä. Lapsiperheessä noita ajan ottajia on enemmän kuin vapaa-ajan tarjoajia. Hyvin harvoin siis vain istahdan pöydän ääreen ja heitän lonkalta vähän tekstiä ruudulle.

Lempilukemistoani ovat rock-bändien ja urheilijoiden elämänkerrat. Niissä kaikissa on yhteisenä nimittäjänä se, että menestyjät ovat luoneet itselleen päämäärät, uskoneet niihin vaikeinakin aikoina ja olleet valmiita tekemään töitä menestyksen saavuttamiseksi. Ja monesti vielä se menestys on ollut sivuseikka sille, että on saanut tehdä sitä, mistä on unelmoinut.

Menestyneimpiä eivät välttämättä olekaan ne yksilöt, joilla on nuoresta pitäen ollut lahja johonkin lajiin. Menestyneimpiä ovat usein ne, jotka ovat harjoitelleet itsensä ohi lahjakkaiden, mutta laiskojen. Metallican rumpali Lars Ulrich osasi hädin tuskin soittaa rumpuja Metallican aloittaessa, mutta kovalla työllä bändistä taottiin yksi maailman suurimpia raskaan musiikin menestystarinoita.

Lahjakkuus ei takaa menestystä, vaikka se sitä helpottaa. Menestyksen takaa helpommin se, että on valmis tekemään lujaa töitä menestyksen eteen ja uhraamaan asioita sen eteen, että unelmat toteutuvat. Blogin eteen minäkin luovun yöunistani tai pitkään nukutuista aamuista - ja kyllä se on aina sen arvoista!

5) Suhtaudu elämään positiivisesti

Onnellisimpia elämässä ovat ne ihmiset, jotka haluavat olla onnellisia. Kuulostaa tyhmältä, mutta on fakta. Jos joka aamu heräät onnettomana ja pahantuulisena, niin käytät aamussa mielettömän määrän energiaa siihen, että käännät elämää parempaan suuntaan tai pääset ylipäänsä ylös sängystä. Jos sen sijaan suhtaudut elämään lähtökohtaisesti positiivisin mielin, niin aamut saavat jo valmiiksi lentävän lähdön.

Jos elämään suhtautuu niin, että näkee uhkien sijasta mahdollisuuksia, on paljon helpompi myös uskoa siihen, että unelmat toteutuvat. Ainakin minun ongelmana on monesti se, että näen unelmieni tiellä olevat esteet ennemmin kuin ne asiat, jotka puoltavat unelman toteutumista ja edistymistä. Mielessäni aloitan lauseet sanoilla "en voi tehdä tuota, koska...". Esteiden näkeminen antaa aina hyvän tekosyyn lykätä unelmien toteuttamista ja vetäytyä negatiivisen verhon suojiin. Sitten voikin vanhana ja kurttuisena helposti syytellä muita siitä, että elämä jäi elämättä. Oikeasti - elämä on meidän omissa käsissämme ja uhriutumalla ei saavuta muuta kuin vitutuksen aiheuttaman sydänkohtauksen ennen aikojaan.

Mahdollisuuksien näkeminen vie elämää eteenpäin. Kun tutkimme maailmaa avoimin mielin, niin näemme siellä myös mahdollisuuksia, joita emme olisi voineet kuvitellakaan. Löydämme ehkä ovia, joista emme olisi kuulleet ilman uteliasta mieltä ja saavutamme myös sellaisia unelmia, joiden olemassaolosta emme tienneetkään.

Koska olen perusluonteeltani uhriutuja ja hieman negatiivisuuteen taipuvainen, niin ihailen ihmisiä, joilla tämä positiivisuus on synnynnäistä ja sisäänrakennettua. Koetan aina imeä vaikutteita niiltä, jotka osaavat minua paremmin positiivisen elämähallinnan taidot ja jotka tulevat maanantaiaamunakin työpaikalle hymyssä suin, koska "edessä on todennäköisesti upea viikkoa täynnä yllätyksiä". Minä taas usein maanantaiaamuna vielä mietin, että mitähän paskaa se tämä viikko tuo tullessaan ja ollaanko sitä perjantaina enää hengissäkään viikonloppua varten. Opittavaa siis riittää....

Kuten sanottua, opettaminen on helppoa, mutta vaikeaa on se, että elää kuin opettaa. Toivottavasti saitte ajatuksistani kiinni ja löydätte näistä jotain myös itsellenne. Minä ainakin huomasin taas kerran kirjoittaessani, että paljon on tekemistä, jotta saan itsestäni rakennettua vielä paremman ja onnellisemman ihmisen. Avaimet näkyvät kuitenkin tuossa yllä. 

Kuten aina, niin kommentit ja juttuvinkit seuraavista listoista kiinnostavat ja ovat tervetulleita.

Aurinkoista ja nautinnollista viikonloppua kaikille!


 

lauantai 4. helmikuuta 2017

Viisi neuvoa parempaan elämään - hassut listat

Sydäntalven keskellä pääsin käymään kesäpaikallamme ja ohessa kuva kotitoimistosta, jossa tätä kirjoitan. Ympärillä on helmikuinen sysipimeys ja hiljaisuus, jonka rikkoo vain ajoittainen koirien haukunta. Hiljaisella kylällä eivät paljon autot jyrise...

Minulla on eräs inhimillinen heikkous, joka on pakko tunnustaa. Tykkään lukea naistenlehtien ja erilaisten lifestyle-aviisien vinkkilistoja parempaan elämään. Tiedättehän ne jutut, jotka on otsikoitu niin, että ne alkavat sanoilla "viisi neuvoa...". Nuo listat tarkoittavat hyvää ja tarjoavat meille vähän ymmärtäville helppoja vinkkejä, kuinka saamme helposti henkisen elämämme pikku krempat kuntoon "vain pienillä muutoksilla". Noudattamalla noita yleensä viittä yksinkertaista ohjetta on seksielämämme, keski-ikäisyytemme, kulunut avioliittomme sekä sirpaloitunut mielenterveytemme kuosissa ja kurittomat lapsemmekin on ohjattu kasvamaan oikeaan suuntaan. Sen mitä itse sössimme, sen Cosmo korjaa.

Olen siis säälittävän helppo uhri kaikille klikkihuijareille, joiden ainoa tavoite on saada hyvällä otsikolla ja huonolla sisällöllä houkuteltua hölmöjä klikkaamaan otsikkoa ja siirtymään lehden sivuille. Vain otsikko, joka sisältää sanat "viis" "neuvoa" "jotain seksiä" "jotain parempaa elämää" tai "jotain onnellisempi" ja tämän lukijan ääni on ostettu. Ainoastaan ruokajutut ja laihdutusjutut jätän suosiolla klikkaamatta. En nimittäin osaisi tehdä niitä ruokia kuitenkaan ja laihduttamisenkin jätän paremman itsekurin omaaville. Olen riittävän hermoheikko ilman jatkuvaa syömisen vahtaamistakin!

Nuo listathan ovat noin 110% pettymyksiä. Tuo sadan prosentin ylitys tulee siitä, että totta kai menen parhaimpiin ansoihin pariin kertaan, kun noita turhanpäiväisyyksiä ei jaksa muistaa. Ne vinkit ovat yleensä joko itsestäänselvyyksiä tai sitten tarkoitettu ilmeisesti jollekin toiselle. Mutta ehkä se viehätys onkin noiden vihjeiden turhuudessa? On niin helppo kuvitella (ja uskotella itselleen), että elämän voisi korjata helposti ja uhraamatta energiaa omaan ajatteluun.

Naistenlehtien antia parempaa tekstiä löytää nykyisin erilaisista lifestyle-tyyppisistä blogeista. Blogien kirjoittajilla elämäntaitovihjeet ankkuroituvat omaan elämään ja takana on yleensä persnahan tarkkaa kokemusta, joka antaa tekstille astetta syvempää rintaääntä.

Mitä listataan?

Nuo naistenlehtien listat haluavat antaa meille jokaiselle mahdollisuuden korjata elämässämme jonkin vinksallaan olevan asian. Ne ovat siis manuaali suoraan ihmisen elämään lähtöolettamuksella, että elämään olisi olemassa yleispätevä ohjekirja tai että ihminen voisi korjata elämänsä rosoja ulkokohtaisesti muiden vinkeillä. Maailma olisi luultavasti verrattoman paljon parempi paikka, jos meistä jokainen toimisi erheineen ja virheinen samalla tavalla. Minä ainakin uskon olevani sen luokan sössölandian kuningas, että vastaavaa ei Luoja maailmaan uskaltanut luoda toista. Ja jos uskalsikin, niin piilotti sen syvälle suolakaivokseen.

Sielun säröjen korjausoppaat osuvat yleensä niihin kohtiin, jotka osuvat meissä kaikkein kipeimmin sielun iskiashermoon. Jos halpamaisena tavoitteena on kerätä iso potti klikkejä, niin aiheenvalinta on itsestäänselvä. Toisaalta nuo aiheet ovat juuri niitä, joista naiset (oletettavasti) juoruavat keskenään kuntosalin pukuhuoneessa tai joita miehet miettivät yksin pilkkiavannolla istuessaan. Huomannette pienen kärjistetyn stereotypian.... 

Viisi kertaa viisi listaa

Huolimatta noiden lifestylelistojen turhuudesta, en koskaan jätä niitä lukematta. Elämäni ei tiettävästi ole parantunut naistenlehtiä lukemalla, mutta toisaalta ei sen alavireisyyskään ole koskaan noista otsikoista johtunut. Siis halpaa ja viatonta hupia.

Kun noin vuosi sitten aloitin kirjoittaa tätä sieluni tarinaa, niin yksi syy sille oli, etten löytänyt täysin itselleni sopivaa blogia. Siispä päätin tehdä sellaisen. Jos teistä lukijoista joskus tuntuu, että nämä tekstit ovat jotenkin outoja, niin se voi johtua siitä, että kirjoitan teidän lisäksi myös itselleni.

Samaa aion tehdä nytkin. Kirjoitan seuraavaksi viisi kertaa viiden kohdan listoja, jotka tarjoavat teille jokaiselle helpon tavan kulkea kohti onnellista elämää ja antaa yksinkertaisesti avaimet siihen, että elämänne henkiset rypyt silittyvät kuin siistein tekokuitu ravistamalla.  

Ja lopuksi varoituksen sana lauantain kunniaksi - älkää uskoko naistenlehtien elämänkorjausoppaisiin älkääkä noudattako niitä hölmöjä ohjeita, joilla saatte elämänne kuntoon vain viiden kohdan remontilla. Lopputulos voi olla, että istutte parkkipaikalle autossa puolisonne kanssa viehkeimpiin alusvaatteisiin tai kiiltävään nahkaan  pukeutuneina ja mies/nainen käsiraudoilla rattiin kytkettynä. Mutta sen sijaan, että homma olisi "kivaa, erilaista ja jännittävää", niin teitä molempia hävettää ja pahimmillaan se ikkunaan koputtava poliisikin tajuaa naurultaan homman nolouden. Kaikki muutokset niin teissä kuin elämässänne lähtevät samasta ja yhdestä kovalevystä, joka sijaitsee itse kunkin korvien välissä.