Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kasvatus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. helmikuuta 2019

Isyys ei ole suoritus

​
Lähiön lapsen taimi kerrostalon pihalla Rantakylässä joskus 1977-1978. Taustalla isäni Lohi-venetehtaan takissaan.

Perheessämme eletään kovin normaalia uusperheen arkea. Komboon kuuluu yhteensä viisi ihmistä, jotka ovat viimeisessä kymmenessä vuodessa muodostuneet tiiviiksi yksiköksi menoineen ja tuloineen. Vielä kymmenen vuodenkin jälkeen pohdin omaa suhdettani lapsiin, joilla on minun lisäkseni elämässään myös oikea isä. Omissa päätöksissäni ja kasvatuksessani joudun miettimään oman mielipiteeni lisäksi myös päätöksiäni suhteessa lasten äitiin, lasten isään sekä myös omaan lapseeni. Toisinaan lopputulos on mahdoton. Enkä kiellä sitäkään, etteikö välillä olisi vaikeaa ola laittamatta omaa lasta muiden edelle, mutta yhtä lailla välillä tulee kasvatettua omaa lastaan vähän kovemmalla kädellä - ihan varmuuden vuoksi, etteivät muut pääse syyttämään suosimisesta.

Perheessämme on alusta saakka ollut periaatteena, että lapsia pyritään kasvattamaan yksilinjaisesti, tekijästä huolimatta. Ne, jotka asuvat saman katon alla, kuuluvat samankokoisella osuudella kustannusyksikköön ja heillä on myös yhtä lailla oikeus aikaan, huomioon ja muuhun perheeseen kuuluvaan. Voin helposti sanoa, että minulle jokainen noista lapsista on yhtä tärkeä ja yhtä merkityksellinen. Nyt kun nuo isommat alkavat olla teini-iässä ja vanhin jo viittä vaille aikuinen, nautin siitä, että he ovat omia persooniaan ja kasvaneet jokainen omaan suuntaansa.

70-luvun lastenvaatemuoti ei juuri naurattanut. Tänä päivänä on toisin - nyt hymyilyttää niin paljon, etten malttanut olla jakamatta kuvaa.
 
Uusperheen arki on saanut minut pohtimaan isyyttä aika paljon menneinä vuosina. On eräällä lailla etuoikeus saada tutkia isyyttä sekä ulkopuolisena että prosessin mukana. Eniten pohdintaa olen kuitenkin tehnyt, kun tuo pienin ihminen syntyi sulostuttamaan elämäämme neljä vuotta sitten. Kun seuraa ihmistaimen kehitystä alusta saakka, tajuaa ensimmäistä kertaa sen, kuinka mittaamattoman arvokas on ihmisen elämä ja kuinka suuri vastuu vanhemmilla lapsistaan on. Lapset ovat kaikkein kallein omaisuutemme (sanan kaikissa merkityksissä!) ja kasvatus on haastellisin työ, jota tulemme koskaan tekemään - huolimatta siitä, olemmeko työelämässä kirurgeja tai kiropraktikoita. 
 
Haastellisuus tulee siitä, että kasvatuksen tulokset näkee vasta noin kahdenkymmenen vuoden päästä aloitushetkestä. Talouden termein voidaan puhua todella pitkän aikavälin sijoituksesta, jonka tuotto-odotukset pitäisivät olla maltilliset.
 
Ohessa muutama teesi siitä, mitkä asiat minä näen isyydessä merkityksellisenä. Yhtään ainoaa kasvatusopasta en ole lukenut elämässäni, enkä aio sitä tehdä vastaisuudessakaan. (Joku voisi sanoa, että ei olisi tehnyt pahaa) Lastenpsykologeista saan yleensä näppylöitä - lukuunottamatta Jari Sinkkosta, joka on minun kanssani samoilla linjoilla - kasvatuksen perusperiaatteet ovat helppoja - vaikeaa hommasta tulee, kun noita perusasioita alkaa soveltaa arkeen.

Koitereen oma Davy Crocket tähtää luultavasti intiaaneja väijystä.
Ruoki lapsen mielikuvitusta

Lapsi on itsestään pyörivä luova kone, jonka pään sisälle on rakennettu valtava määrä mielikuvitusta ja taitoa nähdä maailma omalla tavallaan. Jotta tuo mielikuvitus saadaan valloilleen, on lapselle annettava mahdollisuus näyttää sen mielikuvitusmaailman sisältö ulos. Siihen paras tapa on pitää lapsi mahdollisuuksien mukaan erossa valmiiksi pureskellusta syötemaailmasta ja rohkaista lasta keksimään omia leikkejä ja tarinoita.

Suurin mielikuvitussyöppö ovat lastenohjelmat. Lastenohjelmia katsoessaan lapsi seuraa valmista tarinaa ja kulkee sen mukana. Se tarkoittaa, että junan kyydissä pysyy itse ohjaamatta ja vaivaa näkemättä. Valmiiden lastenohjelmien vastapaino on se, että lapsi leikkii ja luo maailman ympärilleen itse.

Syyllistyn itse monesti siihen, että lyön lapselle padin käteen ja vaivutan hänet lastenohjelmien turruttavaan maailmaan. Teen tämän sen vuoksi, että tarvitsen omaa rauhaa "nyt ja heti" ja silloin ei ole aikaa houkutella lasta leikkimään tai aloittamaan leikkiä lapsen kanssa niin, että irrottautuisin siitä itse hetken kuluttua.

Juuri tätä kirjoittaessa vieressäni pulisee pieni nelivuotias, joka on muovailuvahasta rakentanut sateenkaareen ja puhuu  ilmeisesti mielikuvitusolennolle nimeltä "Sini" , jota pyytää valitsemaan seuraavan värin. Kuuntelen jälleen kerran suurella hämmästyksellä lapsen kykyä rakentaa muovailuvahasta ja alustasta kokonainen maailma. Dialogi on erittäin rikasta ja jotenkin tuota jää kyllä itsekin kuuntelemaan aika koukuttuneena - mitä tapahtuu seuraavaksi? 

Mielikuvitus rakentuu tarinoiden kautta. Tarinat voivat löytyä aluksi satukirjasta ja sen jälkeen sillä, että lasta pyytää kertomaan omaa tarinaansa. Itse olen koettanut välillä keksiä lapsille omia satuja, joissa seikkailee tuttuja ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. Harmi, etten ole noita kirjoittanut koskaan ylös, koska niistä olisi saanut helposti jäämään lapselle muistikuvia myös lapsuuden jälkeen.

Ja jos saisin siirtoistutettua jotain lasten päähän, niin istuttaisin korvien väliin taidon lukea ja etsiä tietoa. Valitettavasti vain on niin, että lapsi tai aikuinen, joka ei lue, on vähän tyhmä. Väittäisin, että lukeminen antaa valmiuden arvioida tarjottua tietoa kriittisesti ja auttaa myös kyseenalaistamaan tiedon tarjoajaa. Tämä sama efekti syntyy huolimatta siitä, lukeeko sanomalehteä vai kirjoja. Meistä seuraava sukupolvi hakee tietoa pääasiassa liikkuvan kuvan kautta, joka on siis mediana erittäin toimiva. Ongelma on siinä, että feedi tulee sukupolven sisältä oman ikäisiltä toisille, jolloin tarjotun informaation taustalla ei yleensä ole tieto, vaan pelkkä kokemus. Ja kuten lastenohjelmien tapauksessa, videofeedi on ylhäältä annettu ja passivoiva, eikä suinkaan kriittisyyteen ja arviointiin kannustava.

Opintielle vuonna -82. Ihme, jos tuolla Hawaiji-paidalla ei tullut turpaan Rantakylän asfalttiviidakossa.
Puhu lapselle kuin älykkäälle olennolle
Lasten vanhemmmissa ärsyttävintä on se, että lapselle puhutaan kuin tampiolle. Selkeitä faktoja ei viitsitä selittää, koska ennakkoajatus on, että "lapsi ei vaan tajuu". Totta on sen verran, että eihän se lapsi luonnostaan asioita tajuakaan, mutta kun riittävästi käyttää aikaa asioiden selittämiseen, niin lapsi oppii. Lapsen ainoa fiksu viiteryhmä ensimmäiset viisi vuotta on oma perhe. Jos tuo oma perhe lässyttää ja kohtelee lasta kuin vähä-älyistä, niin viidessä vuodessa fiksustakin aihiosta on saatu aikaan ajattelematon ikuinen vauva.

Meillä on pyritty pienimmällekin selittämään asiat sellaisena kuin ne ovat. Viimeksi eilen keskustelin lapsen kanssa saunassa kuolemasta. Lapsi ei suinkaan ollut sitä mieltä, että ukki on mennyt pois, vaan sanoi reilusti, että ukkia ei ole, koska se on kuollut. Ja huomenna mennään katsomaan hautausmaalle, missä se ukki on.

Tämä sama pätee kieltoihin ja komentoihin. Laskin joskus, että kiellän tuota pienintä noin 50-100 kertaa päivässä. Jos olemme samaan aikaan samassa paikassa noin viidestä neljääntoista tuntia, se tekee tuntia kohden aika monta kieltoa. Kuitenkin, jos tuota komentoa jaksaa jatkaa sen verran, miksi ei ole sopivaa syödä rukkasta/purra kaikkiin vaatteisiin reikiä/kaivaa haarukalla nenää/kantaa hiekkaa lattialle tai viskellä siskoa kivellä, niin ehkä tuota käskyä ei tarvitse toistaa enempää kuin sen "perus" kaksisataa kertaa.

Monet vanhemmat - minä mukaanlukien - kyllästyvät kieltämään ja komentamaan. Sehän tarkoittaa sitä, että lapselle antaa vallan toimia omin päin omalla tavallaan - ei viisasta!. Toiset vanhemmat - myös minä mukaanluettuna - pitävät siitä, että ovat lapselle niin suuria auktoriteetteja, että luulevat pelkän käskyn riittävän. Lopputulos on se, että pahimmillaan lapsesta kasvaa auktoriteetteja sokeasti totteleva kritiikitön nukke. Mihinkäs se sitten johtaa?

Omin neuvoin eteenpäin - ja hymyssäsuin!
Lapsen tehtävä ei ole toteuttaa vanhemman unelmia tai olla toteutumattomien unelmien jatke
Vanhemmuuden vaikein taito on nähdä se, millainen lapsi kuoren sisällä asuu. Vanhemman tehtävä ei ole kertoa, mitä lapsesta pitäisi tulla. Vanhemman tehtävä ei myöskään ole luoda päänsä sisälle unelmia, jotka lapsi toteuttaa. Ja yhtä vähän lapsen tehtävä on toteuttaa niitä unelmia, jotka vanhemmalta jäi toteutumatta lapsena. Eli jos sinusta ei tullut ammattiurheilijaa, niin lapsen tehtävä ei ole saavuttaa tuota unelmaa sinun puolestasi.

Minun tavoitteeni on nähdä lapseni onnellisena. Limiitit menevät siinä, että rikoksia ei tehdä, eikä huumeisiin sorruta. Loppujen lopuksi on yhdentekevää, mihin ammattiin lapsi itsensä kouluttaa tai mitä työtä hän päättää tehdä. Ensinnäkin sen jälkeen, kun lapsi heittää avaimet pöydälle ja siirtyy yhteistaloudesta omilleen, siirtyy myös päävastuu elinkeinon hankinnasta. Ja jos lapsi on onnellinen, niin todennäköisyys sille, että hän palaa kotiin, on pienempi.

Toiseksi taas jokainen tämän päivän nuori tulee tutkimusten mukaan hankkimaan viisi eri ammattia tai koulutusta. Tämä tarkoittaa, että koko elämä on jatkuvaa oppimista ja se jatkuva oppiminen tarkoittaa osaamisen lisäksi myös sitä, että elämä tulee pitämään sisällään erehdyksiä ja virheaskeleita. Nuo virheaskeleet kasvattavat, opettavat ja näyttävät uuden suunnan. Ja nuo virheet sen nuoren täytyy tehdä itse. Mistä pääsenkin osuvasti seuraavaan kohtaan...

Älä kolaa
Meidän nyt keski-ikäisten sukupolvella on käytettävissä enemmän varallisuutta ja hyvinvointia kuin aiemmin. Se tarkoittaa, että me voimme käyttää lapsiimme entistä enemmän aikaa ja rahaa. Ja siis tyydyttää entistä moninaisemmin lapsilta tulevat vaateet ja toiveet.

Monissa tapauksissa se on tuottanut vanhempia, joiden elämäntehtävä on kolata kaikki ongelmat ja vastoinkäymiset lasten tieltä. Vanhemmat pyrkivät kaikin käytettävissä olevin keinoin estämään sitä, ettei lapsi tule kokemaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Nämä vanhemmat tunnistaa siitä, että he pystyvät sanomaan kirkkain silmin "jos vain voin, niin minä kyllä koen kaikki kärsimykset lapseni edestä". Tuo on yhtä suurta hevonpaskaa.

Jos emme opeta lapsia kohtaamaan vastoinkäymisiä, niin he siirtyvät aikuisuuteen oppimatta yhtä tärkeimmistä taidoista. Se on taito selviytyä itse. Vahempien tehtävä ei siis olekaan ratkaista lasten ongelmia, vaan opettaa lapset ratkaisemaan ongelmia itse.

Jos lapsi pääsee aikuiseksi asti ilman kykyä ratkaista ongelmia ja ilman pyrkimystä selvitä itse, se sama lapsi tulee olemaan meidän vanhempien riesana koko elämänsä ajan. Eli jos emme opeta lasta selviytymään, niin lapsi luottaa siihen kolaavaan äitiin tai isään aina. Ja minä en ainakaan jaksa katsoa ratkaisukyvyttömiä lapsia nurkissani sen jälkeen, kun he ovat aikuisia. Minä haluan kolata ainoastaan lunta.

Kolaajavanhemmat ovat riippuvaisia lapsen huomiosta. He haluvat, että se elämän merkityksellisin tehtävä - olla vanhempi - säilyy ikuisesti. On koukuttavaa olla tarpeellinen ja on koukuttavaa tuntea, että joku on sinusta riippuvainen. Silti - se on väärin sekä lasta että vanhempaa kohtaan. Yhtä lailla kuin on lapsen tehtävä selvitä itse, on aikuisen tehtävä selvitä ilman lasta.

Hymyile lapselle
Joskus mietin, miksi perheen pienin oli niin allapäin. Kun kysyin asiaa, hän vastasi, että on allapäin, koska isä on vihainen. Kävin sitten miettimään, olinko sanonut jotain tai tehnyt jotain, mikä sai lapsen tuntemaan noin, mutta en omasta mielestäni keksinyt syytä. Varovasti kysyin, mistä lapsi oli saanut päähänsä, että isä on vihainen, niin hän vastasi, että isän täytyy olla vihainen, koska isä ei hymyile. Silloin tajusin, että omat kasvoni olivat tosiaan aika vihaisen näköiset, koska olin niin syvällä omissa ongelmissani ja mietteissäni. Kun katsoin kasvojani peilistä, huomasin, että niille oli jähmettynyt melko vihaisen näköinen ilme ryppyineen ja kurtistuneine kulmineen.

Lapsi matkii ja ottaa mallia vanhemmistaan. Jos kuljemme päivät pitkät naama nurtussa, niin se on maailma, johon lapsi oppii. Samalla lailla lapsi oppii hymyilemään ja nauramaan, jos näkee vanhempansa nauravan ja hymyilevän. Etenkin pieni lapsi on todellinen vaikuteimuri, joka erittäin herkällä korvalla aistii ympäristönsä tunnelmat ja tunteet. Mitä enemmän levitämme onnellisuutta ympärillemme sitä enemmän näemme lähellämme myös onnellisia lapsia.

Hymyn lisäksi olen sitä mieltä, että lapselle on syytä näyttää tunteiden koko kirjo. Lapsen on hyvä oppia vanhemmiltaan se, että elämä pitää sisällään monenlaisia tunteita ja kaikki niistä ovat sallittuja. Ehkä tätä kautta saamme tulevasta sukupolvesta vähemmän sisäänpäin kääntyneen kuin me itse olemme.

Tässä kuvastuu se, mitä vanhemmuus on - loputonta rakkautta ja huolenpitoa.

Ja me vanhemmat. Me olemme epätäydellisiä, teemme virheitä, erehdymme ja toivottavasti opimme. Itse olen täydellisestä vanhemmasta kovin kaukana. Silti en ole menettänyt uskoani siihen, että voin joka päivä oppia ja kehittyä paremmaksi. Toivon, että hyvä tahto ja pyrkimys hyvään korvaavat puutteet taidoissa ja osaamisessa. Minulle isyydessä vaikeinta on ollut hyväksyä se, että vaikka vanhempi on esikuva ja auktoriteetti, hän ei silti ole kaikenosaava ja erehtymätön. Nyt vanhemiten olen oppinut näkemään, että pieni lapsi opettaa minua ja yhdessä oppiminen on oikeastaan aika fäijönii.

torstai 31. tammikuuta 2019

Miehet, naiset ja suuret erot

Pontin alunperäinen idea on ollut tuottaa sisältöä, joissa olisi hieman miehisempi näkökulma. Ja kun tekstejä lukee, niin siellä on paljon sellaista (loistavaa!) materiaalia, jossa tosiaan bensa haisee ja käsistä löytyy virkkuukoukun sijaan kalansuomuja tai työkaluja. Oma panokseni tähän miehistelyyn taitaa olla kohtalaisen ohut, mutta parannetaan tätäkin osuutta. Tässä siis juhannuksen kunniaksi hieman keveämpää näkökulmaa siihen, miksi mies on mies ja nainen on nainen ja mikä nuo kaksi planeettaa toisistaan erottaa.

Viisi tapaa, joilla miehet erottuvat naisista

1) Jääkaappi ja ruoka

Miehen erottaa roskapöntöstä oikeastaan vain se, että mies kävelee kahdella jalalla ja tyhjentää itse itsensä
Mies on käytännössä lihalla ja rasvalla käyvä kaksijalkainen kone, jonka voiteluaineena toimii olut. Ravintolassa mies on se, joka syö kaikki lasten annosten jämät oman ruokansa päälle (koska on synti heittää maksettua ruokaa pois). Lisäksi mies on yleensä se, joka noudattaa kolmen (tai kolmenkymmenen) sekunnin sääntöä lattialle pudonneen ruuan syömisessä. Miehelle ruoka on polttoainetta, joka pitää elämän yllä ja aivot terässä. Siksi onkin perin kummallista, että yleensä "master cheffit" ovat miehiä.

Naiselle ruoka on taidetta ja tiedettä. Sen tulee sisältää oikeita aineisosia, värejä, vitamiineja, mineraaleja ja muuta kasvulle tarpeellista. Syötävä ei ole vain kasa ruokaa, vaan terveellistä, tarpeellista ja etenkin lasten kasvun kannalta oleellista ihmisen rakennusainetta.

Miehelle kaikki, mitä jääkaappi sisältää, on syömäkelpoista. Jos tuote on jääkaapissa, sitä voi myös syödä. Raja menee siinä, että ruuan tulee olla jotenkin tunnistettavissa ja homeen alta erotettavissa. Nainen sen sijaan nuuhkii ruokaa, tarkistaa päiväyksen ja miettii vielä senkin jälkeen, onko ruuan kylmäketju päässyt katkeamaan yli kolmen sekunnin ajaksi missään ruuan luomisen ja nykyhetken välissä.

Jos naiselle syntyy lakitermein edes "syytä epäillä"-tason kynnys tuomita ruoka pilaantuneeksi, niin ruuan kohtaloksi koituu hävitys. Miehen ajatus vastaavasta on sama kuin varaanin - vatsahapot tappavat varmasti suurimmat pöpöt ja onhan mahalla omat keinonsa kertoa, jos ruoka on syötäväksi kelpaamatonta. Tie ylös on sama kuin alaskin.
Onkin Luojan antama lahja, että miehen hajuaisti on naista paljon heikompi. Sen kertoo jo se, että nainen voi haistaa miehen pierun kolmen seinän takaa, kun mies ei samaa hajua tunnista edes ympärillään.

2) Vaatteet

Miehellä on vaatteille kolme kategoriaa:
  1. Puhtaat
  2. Puolikäytetyt
  3. Vaimon likaiseksi määrittelemät
Ero noiden välille ei suinkaan tule käyttötunneista, vaan esimerkiksi käyttötarpeesta ja tuoksusta. Lempi T-paita voi olla vielä viikonkin jälkeen käyttökelpoinen, jos sille on käyttöä tai tuoksu ei tyrmää ensimmäisestä nuuhkaisusta (vrt. edellä kohta "miehen hajuaisti"). Ja jos lätkämatsiin lähtiessä suosikkijoukkueen paita löytyy likapyykkikorista, niin kyllä mies sen sieltä mukaansa poimii.

Mies ei myöskään suotta tuhlaa rahaa liialliseen vaatekaapin kartuttamiseen. Kun ostaa kerralla hyvää ja kestävää, niin sillä pärjää vuosia. Sanonta "kestää isältä pojalle" on taatusti miehen keksimä. Ja kaikki säästetyt vaaterahat voi huoletta käyttää johonkin tarpeellisempaan, kuten moottoripyörän varaosien hankintaan.

Vaatteissa ainoan poikkeuksen tekevätkin harrastusvaatteet. Sama mies, joka pitää kympin T-paitaa raakalaismaisesti ylihinnoiteltuna, saattaa seuraavana päivänä kävellä kalastuskauppaan ja ostaa kolmensadan perholiivin. Tai mies, jolle satasen farkut ovat kauhistus, maksaa hymyn värähtämättä pari sataa ruudullisista golf-housuista.
Nainen voi juhliin lähtiessä sovittaa kolmeatoista eri asua ja lopulta päätyä ensimmäiseen - ja olla silti tyytymätön.
Naiselle vaatteet ovat oma maailmansa. Jokaiseen eri tilaisuuteen voi ja pitää olla eri asu - ja sen asun kolme kaveria. Suurin virhe, jonka nainen tietää on, että joku tulee tilaisuuteen väärässä asussa. Nainen voi juhliin lähtiessä sovittaa kolmeatoista eri asua ja päätyä lopulta siihen ensimmäiseen - ja olla silti tyytymätön.

Miehelle valinta on helppo. Kun omistaa vain yhden puvun, niin valinnanvaikeuden mahdollisuus on eliminoitu. Ja sitä paitsi sitä yhtä pukua käyttämällä mies varmistaa, että perhejuhlien valokuvista hänet on helppo tunnistaa jälkikäteen. Naisilla vaihtuu vaatteiden lisäksi tukan malli ja väri, silmälasit ja ylipäänsä kaikki muu paitsi se käsikynkässä kulkeva "yhden puvun mies".

3) Kaupassakäynti

Kun lista on tehty, niin ostokset sujuvat. Kuvassa näkyvä hanska liittyy tapaukseen.
Ylivoimaisesti pahin painajaiseni on, jos kuulen kauppaan lähtiessä sanat "Nyt ei ole mitään valmista listaa, vaan mietitään ruuat siellä kaupassa" - voi Perkele!
Olen ennenkin kirjoittanut, että ostosten teko on ainakin minulle yleensä helvettiä. Miehelle kauppareissu onkin formuloiden aika-ajoja muistuttava suoritus, jossa ratkaisevaa on kärsimyksen lyhyt kesto ja suorituksen maksiminopeus. Naiset taas saavat jotain sairasta tyydytystä kaupassakäynnistä. He voivat valikoida minuuttitolkulla tomaatteja, jotta pussiin päätyvä veljessarja olisi taatusti paras. Olen useammin kuin kerran polttanut hermoni totaalisesti, kun vaimoni on pakottanut vaihtamaan valkkaamani lihapalan takaisin ja etsimään uuden (syinä muun muassa: liikaa läskiä, epäilyttävän näköinen, liikaa nestettä, haisee).

Mies osaa arvostaa valmiiksi ja loppuun saakka tehtyä ostoslistaa. Vaimonikin tekee listan yleensä jopa ostosjärjestykseen - silloin aika-ajojen pohja-aika tutussa kaupassa on helppo rikkoa, ellei jaloissa pyöri niitä ostoksiaan vasta miettiviä onnettomia.

Pahinta on se, että listaa kehitetään vielä kesken ostosreissun. Saan närästystä, jos kuulen ovella sanat "Katsotaan loput sitten kaupassa". Ja kyllä ylivoimaisesti pahin painajaiseni on, jos kuulen kauppaan lähtiessä sanat "Nyt ei ole mitään valmista listaa, vaan mietitään ruuat siellä kaupassa" - voi Perkele! Tuolla hetkellä tiedän astuneeni mitäänaavistamatta suoraan ansaan ja olen lähdössä reissulle, joka ei lopu koskaan.

Sinällään olen kyllä miehenä enemmän kuin kiitollinen siitä, että maailmassa on vaimoni kaltaisia naisia, jotka edes sietävät kauppareissuja ja miettivät ruokaa muutenkin kuin kehon polttoaineena. Jos meidän perheessä ruokavastuussa olisin minä, niin lapset tuskin tuntisivatkaan muuta ruokaa kuin grillimakkaran, makaronilaatikon, pizzan ja ranskalaiset eri variaatioilla.

4) Le toilet

Miehelle WC on temppeli, toimisto ja escape room. Vaikka mies voi istua "toimistotuolillaan" pitkiä toveja, niin se ei tarkoita, etteikö tuolla meditaatiohetkellä olisi muitakin tuotoksia kuin biojäte. Pöntölle mies menee rauhoittumaan, ideoimaan sekä vetämään henkeä ja pakoon lapsilta, vaimolta ja kotitöiltä.

Ja yleensä käy juuri niin, että kun pääsee rauhassa istahtamaan paikalleen raskaan työpäivän jälkeen, niin eikö ovesta ala laukata perheenjäseniä (ei onneksi muita!!), joilla on asiaa juuri silloin, kun haluat olla yksin omien ajatustesi kanssa. Onko pahempaa??

Naiselle sama paikka taas edustaa mahdollisuutta kaunistautua. Kun avaat miehen osaston allaskaapista, näet partahöylän, deodorantin ja hammasharjan. Yleensä nekin vähät tavarat on tungettu hyllyn nurkkaan, koska naisen silmänympäryksen ulomalle kehälle vaikuttava iltapäivävoide vaatii saada oman tilansa. Rasvojen lisäksi olen kaapissa havainnut erilaisia pumpulista rakennettuja töpöttimiä ja noin sata erilaista meikkituotetta, joilla jokaisella on hämäyksen vuoksi ranskalainen nimi ja erittäin spesifi käyttötarkoitus. Ranskalainen nimi antaa luvan nostaa ulkomaan tummelin hintaa muutamalla kympillä ja tarkkaan rajattu käyttötarkoitus taas takaa sen, että jos meinaa käsitellä koko kasvot, niin siihen tarvitaan noin kolmekymmentä eri ainetta.

Omakotitalon rakentamisessa ensimmäinen sääntö on se, että talossa on oltava vähintään kaksi vessaa. Ja jos talossa asuu tai tulee asumaan naisia enemmän, niin jokaista naista kohden täytyy olla puolitoista vessaa (koska säilytystila ei yhdessä riitä mitenkään). Toiletin tarve on nimittäin sellainen, että kun yksi sinne majoittuu, niin taatusti joku hätä iskee tasan samalla kellonlyömällä myös muihin.
Aamuruuhka tavallisen perheen vessassa päihittää monin verroin legendaarisen Lahdenväylän aamuruuhkan. En siis suo sääliä aamuruuhkassa taisteleville hesalaisille työmatkaajille, vaan niille monilapsisille perheille, joilla on asunnossaan vain yksi ainoa vessa.

5. Lapset

Miesten ja naisten suhde lapsiin eroaa toisistaan. Naisille omat lapset ovat lapsia, vaikka he olisivat minkä ikäisiä. Miehet sen sijaan itse ovat ikuisia lapsia. Tämä raja näkyy kaikessa kasvattamisessa. Naisille lasten asiat, säännöt ja kasvatus ovat tavoitteellista toimintaa, jolla on selkeät rajat, säännöt ja eteneminen. Miehet sen sijaan näkevät kasvatusvastuun ainoastaan esteenä lasten kanssa hauskanpidolle. Miehen pääasiallinen tehtävä kasvatuksessa on toimia hupimoottorina.

Ystäväni on hienosti muotoillut meidän miesten tehtävän perheessä siten, että mies on perheen apukone, joka valjastetaan käyttöön silloin, kun pääkone väsyy tai joutuu huoltoon. No lopputulos on kyllä oikeasti se, ettei pääkonetta voi koskaan päästää huoltoon, ellei kyseessä ole todella kriittinen konerikko ja mahdollinen pääkoneen poistuminen kokonaan laivasta.

Aina syksyisin, kun on flunssa-aika, niin naisten osaksi jää hoitaa koti vielä silloinkin, kun kuume nousee korkeampaan lukemaan kuin kengännumero. Miehet sen sijaan katsovat oikeudekseen jättäytyä totaalilepoon jo silloin, kun kuume ilmoittaa valtaavansa miehen kehon noin kahden vuorokauden päästä. Pahaan on hyvä valmistautua edeltäkäsin.

Siis kiitos teille rakkaat naiset, että sallitte meidän miesten olla aikuisen vartaloon verhottuja ikuisia lapsia. Kiitos, että kannatte perheessä vastuun, mutta sallitte meidänkin toisinaan patsastella muka-jonkin-tekijänä. Meistä ei ehkä ole kaikkeen, mutta hyvässä laivassa on aina hyvä olla hupimoottori ja apukone siltä varalta, että haaksirikko uhkaa keskellä aavaa merta.

Toivottavasti kenellekään ei näin juhannuksen alla muksahtanut herne nenään. Ehkä meidän miesten ja naisten erot eivät ihan näin mustavalkoisia ole, mutta onhan näillä jutuilla hauska aina leikitellä.

Hyvää juhannusta - älkää veneilkö sepalus auki!


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Mitä toivon lapsista tulevan?

Katson sohvalta pienen kiharapään  touhuja. Kasasta leluja on tullut keskikokoisen yhteiskunnan kokoinen leikki täynnä toimintaa. Jokaisella palikalla ja muovieläimellä on oma roolinsa ja leikkiä johtaa yksinoikeudella kapelimestari, jonka suu käy tasaiseen tahtiin antaen leluille neuvoja ja käskyjä. En voi kuin ihailla lapsen mielikuvitusta, joka saa muunnettua yksinkertaisen muovipalikan eläväksi olennoksi. Alan miettiä, mitä toivoisin tuosta ihmisentaimesta kasvavan?

Isompien suhteen toivo alkaa olla mennyttä. Kasvatuksen positiivisiin aspekteihin vaikuttavat tekijät olisi pitänyt laskea viljavaan maahan jo vuosia sitten. Nyt kun ensimmäiset kolkuttelevat aikuisuuden portteja, niin voi enää vain toivoa, että joitain viisauksia on kotoa saatu syötettyä. Meidän vanhempien esittämät toiveet ovat vain toiveita. Viisas ja harkitsevainen nuori tekee itse päätöksen - joko ratkaisuvaihtoehtoja puntaroiden tai silmät kiinni suunnistaen.

Tuo nuorin on sen sijaan vielä siinä iässä, että kasvatuksella hänen elämänsä suuntaa voidaan bonsaimaisesti ohjailla johonkin suuntaan. Välillä tuollainen kolmevuotias vaikuteimuri ottaa kyllä onkeensa kaikista ei-niin-toivotuista jutuista, mutta vanhempien viisaudet putoavat korvien ulottuvilta kuin rasva teflonpannusta. Lapset ovatkin siinä suhteessa jänniä olentoja, että niihin syöttää erilaisia kasvatustapahtumia koko lapsuuden ajan, mutta lopputulosta ei näe ennen kuin aikuisena. Lastenkasvatusta voisikin nimittää pitkän aikavälin tuuripeliksi.

Jos saisin valita ne jutut, joita toivon lapsistani tulevan, niin tässä olisi short list

1) Luku- ja kirjoitustaito

 Vaikka nykynuoriso tuntuu valuvan kovaa vauhtia takaisin muinaisen Egyptin tasolle kommunikoidessaan pääsääntöisesti hymiöin, emojein ja mystisin kirjainlyhentein, niin väitän silti, että hyvä luku- ja kirjoitustaito ovat tulevaisuudessakin mainettaan tärkeämpiä ominaisuuksia. Ja vaikka maailma läpisomeutuisi kuinka pitkälle tahansa, niin tieto ympäröivästä todellisuudesta imaistaan silti silmien läpi aivoihin. Tällä hetkellä saan itse ihailla, kuinka sanat avautuvat kirjain kerrallaan lapselle ja nyt hän hahmottelee joitakin kirjoitettuja sanoja. Oivaltamisen ilo paistaa pienistä silmistä ja tuntuu, että noiden pienten taitojen kautta lapsi kasvaa noin puoli metriä päivässä.

Oma oppini ja viisauteni, jos sitä sellaisena voi pitää, on lähes täysin kirjoista opittua. Lukeminen ja opiskelu pelastivat minut nuorena kouluun ja sitä kautta täysijärkisenä työelämään. Kirjat ovat opettaneet minulle paljon sellaista, mitä en ole omin silmin koskaan nähnyt ja jotenkin sitä toivoisi, että sama jatkuisi myös seuraavalle sukupolvelle.

Pelkän mekaanisen lukutaidon lisäksi paljon tärkeämpää on se, että lapset oppisivat lukemaan asioita kriittisesti ja arvioimaan aina tiedon todenperäisyyttä. Tänä päivänä minua harmittaa suunnattomasti kaikenlaisen kvasitiedon määrä. Minun lapsuudessa totuus tuli sanomalehdistä ja radiosta. Totta kai tuokin median tuottotapa oli yksipuolista, mutta totta se ainakin oli. Lehdissä ei tänäkään päivänä kirjoiteta varmistamatonta tietoa ja lehdet myös kantavat vastuun aina tuottamastaan tiedosta.

Tänään taas tieto nuorille tulee useita epävirallisia reittejä myöten ja tiedon joukossa on enemmän epätotuuksia kuin totuuksia. Seurasin pari vuotta sitten yhden rikosuutisen leviämistä sekä virallisissa kanavissa että nuorten maailmassa. Siinä vaiheessa, kun sanomalehti vielä selvitti tapahtuman taustoja ja selvitti, mitä oikeasti tiedetään tapahtuneen, oli meidän keittiönpöydässä nuorisolla jo "varma tieto" tekijästä, hänen kansallisuudestaan ja teon motiiveista - lienee sanomattakin selvää, että lopulta mikään noista "varmoista tiedoista" ei pitänyt paikkaansa. Mihin kaikkeen nuo "varmat tiedot" olisivatkaan pahimmillaan voineet johtaa?

2) Avoimuus erilaisuutta kohtaan

Maailma muuttuu ja se vaati, että uuteen on pystyttävä sopeutumaan ja erilaisuutta on opittava sietämään aivan toisella tavalla kuin ennen. Muutos ei ole aina uhka, eikä erilaisuus saavu aina tavoitteenaan lanata kaikki vanha maan tasalle.

Erilaisuus lisääntyy kaikin tavoin. Me ihmiset muutumme koko ajan erilaisiksi ja kuilu kahden edellisen sukupolven välillä kasvaa koko ajan suuremmaksi. Minäkin vihaan pääsääntöisesti lähes kaikkea nuorisomusiikkia, Samoin kummastelen nuorison tapaa pukeutua tai kauhistelen joidenkin nuorison edustajien käytöstapojen puutetta. Mutta kun katson rehellisesti peiliin, niin tuskin nuoriso pitää minustakaan musiikkimakuni tai vaatteideni vuoksi. Ja huonokäytöksisiä löytyy meissä keski-ikäisissä taatusti vähintään saman verran kuin nuorisossa. Sietäminen, oppiminen ja kärsivällisyys ovat hyveitä, jotka johtavat rauhalliseen yhteiseloon.

Lisäksi maailman avautuminen johtaa siihen, että kohtaamme ilmiöitä, joita emme ennen ole kohdanneet aiemmin. Voin rehellisesti sanoa, että Joensuulaisessa maisemassa et 90-luvun alussa törmännyt muslimeihin, mustiin tai juuri homoihinkaan. Nyt taas samaa toria kiertäessäni on kirjo samanlainen kuin muissakin keskisuurissa kaupungeissa. Kaikkien ihmisten juuret eivät saata olla Pohjois-Karjalaisessa peruskalliossa, mutta yhtä hyvin he toria osaavat kiertää ja minun käsitykseni mukaan tänne mahtuu ihmisiä maailman eri kolkista.

Toivonkin lasteni näkevän erilaisuuden myös mahdollisuutena itseään kohtaan. Kun ei keskity sulkemaan ketään elinpiirinsä ulkopuolelle, niin nuo muut toimivatkin voimavarana ja mahdollisuutena.

3) Kyky elää elämää, jossa voi toteuttaa itseään ja jahdata unelmiaan

Oma missioni elämässä on saada ihmiset uskomaan aikuisemmallakin iällä unelmoimiseen ja siihen, että onnellisuus lisääntyy sitä kautta, kun ihminen luo unelmia ja jahtaa niitä. Omille lapsilleni toivon kaikkein eniten sitä, että he pienestä pitäen uskaltavat unelmoida ja toteuttaa unelmiaan - huolimatta siitä, kuinka hulluja nuo unelmat ovat. Minusta unelmat ovat elämän moottori, joka kuljettaa meitä eteenpäin ja jonka kautta omat päämäärämme tulevat todeksi.

Kyky unelmoida tuo mukanaan kyvyn nähdä oman elämän potentiaalit ja mahdollisuudet sekä nousta omien kykyjen yläpuolelle. Ihmisen itsensä on oltava ensimmäinen, joka uskoo siihen, että joskus myös mahdoton on mahdollista, kun sen eteen tekee töitä.

Toivon myös, että lapsillani säilyy kyky innostua uusista asioista ja myös uskallus kokeilla uusia asioita. Totta kai toivon, että he tulevat näkemään maailmaa paljon enemmän kuin itse sitä ole nähnyt ja luultavasti tulen näkemään. Matkailuun sijoitettu raha tuo sijoituksen takaisin henkisenä kasvuna ja oppina erilaisuudesta.

Tähän olen koettanut käyttää KKK-menetelmää mahdollisimman paljon. Tuohan sisältää sen, että lasta Kehutaan, Kannustetaan ja Kiitetään asioista. Kotoa lähtevä positiivinen boogie saa lapsen uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja luottamaan siihen, että maailmassa pärjää, kun uskaltaa yrittää. (Tätä ei siis pidä sekoittaa siihen Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaan lakana päässä hihhulointiin, joka toki sekin kannustaa omanlaiseensa luovuuteen, mutta ei ehkä lapsille sopivalla tai lakia kunnoittavalla tavalla)

4) Kyky tulla toimeen omillaan

Haluan lapsistani normaaleja veroja maksavia kansalaisia. Minulle ei ole merkityksellistä, mitä he tekevät työkseen tai harrastavat, kunhan pysyvät lain ja asetusten sisäpuolella. Mieluummin näen lasten lähtevän touhuihinsa onnellisina kuin että kulkisivat turpa mutturassa tekemässä työtä, joka ei tee muuta kuin rikkaaksi.

Työn lisäksi toivoisin, että lapsista kasvaa kaikin puolin itsenäisiä ja omat asiansa hoitavia aikuisia, jotka tulevat toimeen omillaan. Pahin pelkoni on, että nurkistamme löytyy vielä kahdenkymmenen vuoden päästä kolme nenänkaivajaa, jotka eläkkeen maksupäivänä tulevat pyytämään viikkorahaa ja autoa lainaksi. Ajatuskin puistattaa.

5) Usko ihmisen hyvyyteen

Viime aikojen uutisten jälkeen on vaikea ajatella pelkkiä positiivisia ajatuksia eläinlajista nimeltä ihminen. Osa meistä tuntuu olevan maapallolla pelkästään aiheuttaakseen kaaosta ja tuhoa. Ja nuo tuhon tekoset suuntautuvat pahiten juuri täysin sivullisiin ja sitä kautta viattomiin ihmisiin. Lopputulos on sama, olipa kyseessä ISIS-terroristien teot Tukholmassa, Yhdysvaltojen ohjusiskut Syyriassa tai Venäläisten tekemät tykistökeskitykset Ukrainassa.

Siltikään en usko, että oikea reaktio on sulkea kaikki rajat ja kääntyä sisäänpäin uskoen, että maailman pahuuden voi siten välttää. En jaksa uskoa kaiken väkivallan ja kaaoksen katoavan sillä, että keskitymme täällä Suomessa tuijottamaan vain omaa napaamme ja suljemme korvat maailman tapahtumilta.

Kun eli lapsuuttaan 90-luvun Joensuussa, niin näki, mihin kaikkeen tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus voivat johtaa. Tänä päivänä tuo sen aikainen ulkomaalaisvastainen aate tuntuu asteen verran lapselliselta. Ja yhtä lapsellista on käyttää tuota samaa ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta vaaliaseena, kuten nyt tehdään eri puolilla Eurooppaa - ja myös Suomessa. En ole koskaan kokenut olevani mikään maailmanhalaaja ja minusta rikolliset kuuluu lähettää takaisin paluupostissa sinne, mistä he ovat tulleet - huolimatta siitä, mikä siellä odottaa. Mutta en voi mitenkään uskoa siihen, että on oikein vihata toista ihmistä puhtaasti perustuen uskontoon, ihonväriin tai vaikka seksuaaliseen suuntautumiseen. Tämän perusperiaatteen toivon siirtyvän myös eteenpäin lapsilleni. Minun vakaa uskoni on, että suvaitsevaisuus rakentaa parempaa maailmaa.

Hupsista - teksti meni hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus, mutta toivottavasti lukijoista löytyy samanhenkisiä ja samoilla tavoitteilla varustettuja ihmisiä!

Hauskaa viikkoa!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Viiskertaaviis osa 4 - viisi viisautta lasten kasvatukseen

Vaikka olen täysi amatööri kasvattamisessa, voin sentään tituleerata itseäni edes pienyrittäjäksi, jolla on alasta jonkinlaista kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta. En siis todellakaan ole lastenkasvatuksen ammattilainen, enkä aio muutenkaan leikkiä joka-alan-asiantuntijaa. Mutta perheenisänä oppii väkisin jotain.

Kasvattaminen on elämän tehtävistä vaikein ja jopa mahdoton. Siinä täydellisen onnistumisen todennäköisyys on samaa luokkaa suomalaisen kestävyysjuoksijan olympiamenestyksen kanssa eli vahinkoja sattuu ja harjoittelemalla voi tuloksia parantaa (mutta dopingiin ei kannata sortua, koska siitä jää aina kiinni!). Sen takia lapsiakin kannattaa tehdä useampia. Jos ensimmäisestä tulee itseni kaltainen harjoituskappale, niin seuraavien kanssa voi olla jo vähän viisaampi.

Joitain asioita kasvatuksesta oppii ja toisia ei opi koskaan. Ainoa, minkä varmasti tiedän on, että kahta samanlaista päivää ei lasten kanssa tule ja kaikkea ei voi oppia koskaan. Se on yhtä aikaa lasten kanssa elämisen hienous ja kauheus.

Panos-tuotos -ajattelu ei sovi lapsiperheeseen milloinkaan. Syyt lasten hankkimiseen ja niiden kanssa olemiseen löytyvät useimiten jostain muualta kuin talous- tai järkisyistä. Joskus vaimon kanssa ihmettelimme tuttavaperheitä, joilla on vielä meitäkin enemmän lapsia, että kuinka he jaksavat, mutta ei niitä syitä voi toinen koskaan ymmärtääkään. Joku perhe täyttyy yhdestä lapsesta, kun toiseen perheeseen mahtuu vaikka viisi tai viisitoista lasta.

Lapsettomat saattavat ihmetellä joskus, kuinka vanhemmat ihastelevat potassa makaavaa kakkaa tai kolmesta viivasta koostuvaa piirustusta. Kyllä - se ihastelu on 100% aitoa ja se johtuu siitä, että noiden asioiden eteen on saatettu tehdä tuntitolkulla töitä ja kovan työn antamista tuloksista täytyy osata olla myös ylpeä.

Ehkä löysin kuitenkin jotain universaaleja totuuksia myös lasten kasvatukseen liittyen - ohessa viikon viisikkko.

1) Kasvata lapsesta vahvempi ja viisaampi kuin itse olet

Jossain vaiheessa lapsistamme tulee meitä viisaampia. Kaikille vanhemmille koittaa se päivä, jolloin he joutuvat pyytämään tietokoneen päivittämisessä apua tai kyselevät lapsilta maailman tuoreimmista trendeistä. Jos ihmiset eivät kehittyisi sukupolvi toisensa jälkeen, niin maailma ei menisi eteenpäin.

Minulle tuo on aina ollut hiukka vaikea paikka. On haastavaa hyväksyä, että lapsi painelee ohi lenkkipolulla, kaukalossa tai ATK:ssa, mutta siihenkin tottuu. Nyt osaan olla jo ylpeä lapsista, jotka menevät taidollisesti omassa luokassaan ja menestyvät myös oman ikäisiinsä verrattuna. Ja ehkä se hieman keventää myös sydäntä, kun huomaa, että lapset pärjäävät.

Lapsi ei ole sinun kuvasi tai haaveidesi ruumiillistuma

Etenkin pelikentillä näkee lapsia, joita vanhemmat puskevat eteenpäin vielä siinäkin vaiheessa, kun lapsen oma kiilto peliin on silmistä jo kadonnut. Lapsesta ei koskaan pitäisi tehdä sitä NHL-pelaajaa, jota isästäkään ei tullut tai lasta ei pitäisi asettaa väkisin siihen kouluputkeen, jonka vanhemmat näkevät parhaaksi. Lasta täytyy ohjata, mutta se ohjaaminen tulisi tehdä lapsen ehdoilla. Maailma saattaisi olla kovin vittumainen paikka elää, jos se olisi täynnä vanhempien toiveita noudattaneita lääkäri-lakimies-ekonomeja, eikä kukaan keskittyisi siihen, että eläisi ihan vaan onnellista elämää. Suurin osa onnellisista aikuisista tulee niistä lapsista, joita vanhemmat ovat kannustaneet jahtaamaan omaa intohimoaan ja sallineet myös sellaisia ratkaisuja, jotka eivät ehkä olleet vanhempien mielessä. Samoin mustan kiven alta löytyy huonoja esimerkkejä niistä lapsista, joita on liikaa painettu vanhempien haaveiden perässä.

2) Salli lapsen tehdä omat virheensä

Vanhempi, joka kolaa kaikki elämän asettamat esteet lapsensa edestä, tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että lapselle. Jossain vaiheessa jokaiselle lapselle tulee vastaan hetki, jolloin omasta elämästä on otettava vastuu. Ja mitä nuorempana tuohon vastuuseen koulii sitä paremmin lapset pärjäävät lopulta omillaan.

Etenkin tämän päivän äideillä on tapana ennaltaehkäistä kaikki mahdolliset ongelmat pois lapsen tieltä niin, että lapsi saisi höyhenen lailla kulkea huolista vapaana ja huolettomana. Kuinka noille lapsille käy siinä vaiheessa, kun on aika lennähtää höyhenenkeveästi omaan elämään ja omiin huoliin? Jos kotona ei ole opetettu selviämisen eväitä, niin eivät ne itsestään kasva. Parhaassa tapauksessa lapsi jää ikuisesti riippuvaiseksi äidin kaikenkolaavasta avusta, eikä opi elämään omillaan. Tai sitten poika jää aikuisenakin makaamaan synnyinkotinsa peränurkkiin vanhempiensa riesaksi.

Itse olen niin sanotun vapaan kasvatuksen tuotos. Kotona oli paljon sallivat rajat ja pitkälle oma vapaus tehdä asiat mieleni mukaan. Oli minun pelastukseni, että minua kiinnosti lukeminen, oppiminen ja koulunkäynti. Ilman tuota kiinnostusta, olisi minun luonteellani tie saattanut olla...no hieman erilainen. Kun katsoo osumia, joita olen elämässäni ottanut vielä aikuisiällä, niin nuoressa ihmisessä lopputulos olisi saattanut olla paljon fataalimpi.

Vapaan kasvatuksen yksi lopputulos oli myös se, että omat ongelmansa ratkaisi itse ja oppi tulemaan toimeen omillaan. Minuun syntyi heti lukion jälkeen mahdoton palo päästä pois kotikaupungista ja opiskelu onneksi mahdollisti sen. Siirtymä kotoa pois ei minuun tehnytkään isoa lovea huomio- ja rakkausvajeeseen Aika äkkiä elämä uudessa kotikaupungissa asettui jonkinlaisiin uomiin.

3) Älä anna periksi

Tähän ohjeeseen sisältyy kaksi viisautta.

Toisaalta usko lapseen ja hänen tulevaisuuteensa ei saa koskaan horjua. Vaikka lapset välillä mokaavat ja tuntuu, ettei lapsesta tule mitään, niin häneen on luotettava ja uskottava, että jossain vaiheessa asiat kääntyvät parempaan. On aikuisen tehtävä valaa lapseen koko ajan itseluottamusta ja uskoa omaan itseen - ja vielä isolla lapiolla!

Tämä on niitä viisauksia, jotka tulevat teini-ikäisten kanssa kovaan käyttöön. Teinit koettelevat vanhempiensa hermoja ja uskoa joka päivä. Välillä tuntuu, että teini irtaantuu vanhempiensa otteesta liian aikaisin ja liian nopeasti. Me vanhemmat emme yksinkertaisesti ymmärrä, mitä lapsen päässä liikkuu. Tuolloin on pakko vain luottaa siihen, että aiemmassa elämässä annetut neuvot ja opit ovat edelleen siellä raivoavan ja myrskyävän lapsen pään sisällä ja ohjaavat laivan jossain kohtaa oikeaan uomaan. Jos äitien synti äsken oli tuo liiallinen kolaaminen, niin tämä uskon loppumattomuus on kiistatta äitien vahvuus, jossa isät eivät pärjää. Isät olisivat monesti valmiimpia antamaan helpommin periksi, kun taas äitien loputon kärsivällisyys pelastaa tilanteet himaan.

Toisaalta taas kun elää taloudessa, joka sisältää yhtä aikaa teini-, uhma- ja keski-ikäisen naisen, niin oppii siihen, että toisen tahdolle ei aina saa antaa periksi. Olen sivusta kuunnellut tuntien mittaista tahtojen taistelua, jossa periaatteet ottavat mittaa toisistaan. Vastapuolilla ovat järjen ääntä edustava keski-ikäinen ja toisessa nurkkauksessa nyrkkeilee kaikentietävä visionäärinen teini-ikäinen. Taistelussa harvoin sovelletaan minkään henkisen nyrkkeilyn liiton sääntöjä tai mitään työehtosopimusta. Peli on koko ajan kovaa, eikä koskaan reilua. Mutta mikä parasta, niin nuo eivät koskaan pääty ratkaisemattomaan tai mene edes rankkareille. Voittaja selviää lopulta joka kerta. On hetkiä, jolloin olen vaimostani valtavan ylpeä ja niistä yksi ovat noiden kamppailuiden suvereenit voitot, jotka on hankittu puhtaalla sisulla ja peräänantamattomuudella. Taito, joka minulla on paljon heikompi.

Olen huomannut yksinkertaisen totuuden, että jos lapselle annat periksi tänään, niin huomenna se yhden kerran poikkeus on muuttunut jo säännöksi. Lapset ovat lakimiehiä ja luottamusmiehiä satoja kertoja ovelampia silloin, kun he haluavat jotain etuuksia tai myönnytyksiä. Niiden eteen ollaan valmiita tekemään lähes mitä vain, aina pienestä huijauksesta jättivalheeseen ja periaatteiden polttamiseen saakka. Ja minä olen kyllä aina osannut arvostaa hyvää ja keksiliästä yritystä päästä omiin, hullumpiinkin, päämääriin - vaikka lopputulos onkin se, että kurja vanhanaikainen ja kaikinpuolin mistään ymmärtämätön vanhempi tuon äkillisen idena tyrmää ja ampuu alas samalla nuolella.

Onneksi voi aina sanoa, että pettymykset kasvattavat. Siis en suosittele antamaan liian helpolla periksi, enkä varsinkaan niissä asioissa, jotka varmasti tietää turmiollisiksi (huumeet, alkoholi, liian vanhat ja epämääräiset poika- / tyttöystävät, huonomaineiset kaverit, kotoa pois muutto teini-ikäisenä, yön viettäminen paikallisella ostarilla, pään lävistäminen ohimoiden kohdalta ja koko vartalon kokoinen tribaalitatuointi noin aluksi). Aikuisen tehtävä on olla aikuinen niin kauan, kunnes lapsi on kypsä kantamaan vastuut teoistaan ja omista asioistaan.

Eivätkä ne rajat ja säännöt sitä lasta riko. Enemmän rikkinäisiä lapsia tulee niistä kodeista, joissa sääntöjä ja rajoja sekä sitä kautta sitä välittämistä ei ole. Synkimmän mielensä pimeimmässä sopukassa lapsikin tajuaa, että säännöt kertovat siitä, että aikuinen välittää ja suojelee.

4) Jokainen lapsi on erilainen

Elämän suurin mysteeri on se, kuinka samoista aineksista tehdyistä lapsista tulee niin erilaisia. Lapseen käytetään vain kahta ainesosaa - puolet äitiä ja puolet isää. Ja silti noista ainesosista saadaan niin erilaisia sekoituksia, ettei niihin koskaan päde samat lainalaisuudet. Jos tämä tapahtuisi elintarviketeollisuudessa, niin firmaa uhkaisi konkurssi alta aikayksikön. Olisi paakarin painajainen hoitaa leipomoa, jossa kahden ainesosan tuotteista saataisiin joka päivä eri näköistä ja makuista pullaa.

Juuri, kun luulit oppineesi, mitä uhmaikä tarkoittaa, niin siihen samaan ikään astuu toinen lapsi, joka käyttäytyy samoissa tilanteissa aivan päinvastoin. Ja sama pätee murrosikään. Sen jekkuja ja jippoja ei  kukaan täysin opi, eikä voikaan oppia - niitä pitää vain oppia sietämään. Ne asiat, jotka olivat ensimmäiselle helppoja, ovatkin toiselle juuri maailman vaikeimmat. Ja ikäkausien ennustettavuus on pohjois-Korean ydinaseohjelman toimivuuden luokkaa. Mutta kyllä lasten hienous piilee juuri siinä, että he ovat yksilöitä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja jokaisessa lapsessa piilee juuri se oma potentiaalinsa. Erilaisista lapsista kasvaa erilaisia aikuisia ja siitä muodostuu tämä monimutkainen maailmamme.

Koska jokainen lapsi on yksilö, niin heitä pitäisi osata myös kohdella yksilönä. On aikuisen viisautta osata ottaa huomioon kunkin sisaruksen erilaisuus ja kohdella heitä omalla tavallaan. Mietin monesti, miten opettajat oikein pärjäävät luokissa, joissa on kaksikymmentä eri persoonaa. On selvää, ettei jokaiselle voi puhua yksilöllisesti tai ottaa huomioon jokaisen erityispiirteitä, mutta jotkin sävelet ne on luokkaankin luotava. Olette te kansankynttilät tavallisen taitavia!

5) Jokainen vanhempi epäonnistuu (ja onnistuu)

Vanhemmuus on maailman epäkiitollisin ammatti. Siinä on suorituksiin nähden heikoin palkka, kurjimmat työajat ja varmasti vaativimmat asiakkaat. Myös työn sisältämät kannustimet ovat kohtalaisen heikkoja. Parhaimmillaan siitä, että olet uhrannut lapselle aikaa, vaivaa ja rahaa, saat kiitokseksi pari v-sanalla ryyditettyä lausetta ja olankohautuksen silmien pyörityksellä vauhditettuna. Siinäpä bonusta.

Varmaan juuri tuosta syystä mikään ay-liike ei ole neuvotellut kotiäideille ja -isille mitään työehtosopimusta. Jos ammattia eivät koske mitkään säännöt, niin mitenkä noille olemattomille säännöille voisi tehdä jotain rajoja?!

Ja sitä paitsi työehtosopimuksen solmiminen olisi muutenkin mahdoton tehtävä, sillä vanhemmuus itsessään rikkoo jo niin montaa lakia, alkaen työaika- ja vuosilomalaista. Lisäksi jokainen vanhempi joutuu "urallaan" ainakin kiristämään, uhkaamaan ja mahdollisesti jopa sortumaan pieniin petoksiin esimerkiksi pientä lasta syöttäessään tai teinin kanssa kotiintulosäännöistä sopiessaan.

Vaikka naapurin tai sukulaisten lapset näyttävät joskus omiamme paremmin kasvatetuilta, niin todellisuus on, että täydellistä vanhempaa, tai perhettä, ei ole olemassakaan. Jokainen epäonnistuu joskus. Teemme virheitä, mutta toivottavasti niiden motiivi on oikea - eli saada lasta kasvamaan tai menemään eteenpäin. Ja kasvatukseen pätee sama kuin muuhunkin elämään - epäonnistumisiin ei saa jäädä vellomaan, vaan niiden tarkoitus on antaa meille opetuksia, joilla suoritamme hommat seuraavalla kerralla hieman paremmin.

Ja lopuksi vielä yksi vanhemmuuden huono puoli. Vaikka teet kuinka lujasti töitä ja parhaasi lapsen kasvamisen eteen, niin ne tulokset näkyvät lopulta vasta silloin, kun näet aikuiseksi kasvaneen lapsen elävän omillaan ja pärjäävän. Ja jos jotain bonusta kaipaat, niin ehkä Luoja suo sinun jonain päivänä näkevän sen, kun lapsesi taistelee verisesti periaatteista oman teini-ikäisen lapsensa kanssa. Tiedän nimittäin, että isäni on pilvenreunalla saanut jo muutamat hyvät naurut seuratessaan perheemme kasvatustaivalta. Joskus oikein hiljaisina hetkinä kuulen yläkerrasta hiljaa kaikuvat sanat "siitä sait".



    

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Elämä on odottamista

Perheellisten ihmisten elämä on yhtä suurta odotusta. Menemme elämänvaiheesta toiseen ja vuodesta toiseen niin, että odotamme aina seuraava vaihetta, joka johtaa seuraavaan, jota pääsemme odottamaan. Tarina alkaa tässäkin klassisesti niin, että mies tapaa naisen

* Hän odottaa, että saisi harrastaa naisen kanssa seksiä


Sitten kun pää on saatu auki, alkaa parisuhteen purppuranpunainen hurmoksellinen aika. Seksiä harrastetaan kaikissa paikoisssa ja kaikilla tavoilla. Tulee elämässä vaihe, jolloin odotetaan vain sitä, että tulee ilta ja saa ottaa vaatteet pois. Sitten kun koko Kama sutra on käyty läpi, tulee se viimein se hetki, että keksitään yksi uusi tapa sekstailla, jota ei ole kokeiltu.

* Aletaan odottaa, että tullaan raskaaksi

Joka kerta, kun lähetät pienet lähettiläät matkaan odotat, että ne pääsevät perille ja tekevät touchdownin. Siellä rouva kyykkii vessassa sen naurettavan tikun kanssa ja toivoo viivoja tai plussia tai mitä tahansa jumalan merkkiä siitä, että raskaus on saatu alulle. Seksi muuttuu tavoitehakuiseksi ja aikataulutetuksi puurtamiseksi. On kuin harrastus muuttuisi työksi. Kunnes tulee se aamuyön tunti, jolloin vessasta kuuluu iloinen parkaisu "Me ollaan raskaana!"

* Sitten aletaan odottaa vauvaa

Tämä vaihe sisältää omat pikku odotuksensa alkaen perhosensiivistä aina outojen mielihalujen kautta loppumetreille, jolloin odotetaan vain sitä, että odotus loppuu. Sitten paikalle saapuu kuningas/kuningatar.

* Sitten odotetaan, että hän nukkuu
* Odotetaan, että hän syö
* Odotetaan, että hän kakkii
* Odotetaan, että hän ryömii
* Odotetaan, että hän konttaa
* Odotetaan, että hän kävelee (tätä muuten ei sitten kannata odottaa, se lisää elämään yhdessä rykäyksessä vauhtia ja vaarallisia tilanteita yli odotusten - en uskonut, kun vaimo tästä varoitti aikoinaan)
* Odotetaan, että hän alkaa puhumaan (sama juttu, ei kannata odottaa. Etenkin naispuolisilla, kun pään saa kirjaimellisesti auki, niin se on kuin Pandoran lipas - sulkeminen on lähes mahdotonta)
* Odotetaan, että hän luopuu vaipoista
* Odotetaan, että hän luovuttaa osuutensa vanhempiensa sängystä pois, nukkuu omassa huoneessaan yöt ja palauttaa samalla avaimet vanhempiensa kadonneeseen seksielämään.

Lopulta lapsi on kasvanut niin isoksi, että aletaan odottaa jo isompien lasten juttuja.

* Odotetaan, että hän oppii ajamaan pyörällä
* Odotetaan, saako lapsi kavereita, vai jääkö hän yksin vanhempien "iloksi".
* Odotetaan, onko kasvatus onnistunut niin, ettei lasta tarvitse viedä terapiaan heti pienestä pitäen.

Kunnes koittaa aika laittaa lapsi kouluun ja harrastuksiin.Tässä vaiheessa monet luulevat, että odotukset ovat päättyneet, mutta todellisuudessa ollaan vasta puolessavälissä.

* Pienenä odotetaan lapsen kaverisynttäreiden loppumista - ne viimeiset minuutit muistavat kaikki vanhemmat...
* Odotetaan lasta harrastuksista. Satoja ja taas satoja kertoja selaillaan turhautuneena facebookia jonkin koulun urheilusalin parkkipaikalla muiden vanhempien kanssa. Aamuyön tunteina odotetaan bussia saapuvaksi pelireissulta, jotta saataisiin lapsi turnauksesta kotiin.
* Teini-ikäistä lasta odotellaan illasta toiseen kotiin saapuvaksi. Lähetetään viesti, lähetetään toinen viesti, soitetaan puhelu, soitetaan toinen puhelu. Lopulta lapsen saa jollain kosmisella viestimellä kiinni ja voi käydä itse nukkumaan.

Pikkuhiljaa lapsi alkaa näyttää sen verran aikuistumisen merkkejä, että aletaan odottaa, mitä hän tekee elämällään. Tulevat kouluvalinnat ja lapsi päättää, missä ja mitä hän meinaa opiskella. Lopulta lapset saavuttavat aikuisuuden ja aletaan vihdoin...

* odottaa, että he älyävät muuttaa kotona pois.

...jonka jälkeen odotetaan, että lapset tulisivat käymään
... toisivat lapsenlapsia

Eli tuo sama odotuksen kierre jatkaa jatkumistaan.

Hauskaa sunnuntaita kaikille!