Vuosi 2021 paketoituna

 

Maha täynnä jouluruokaa ja takana hyvät, pitkät yöunet (ensimmäiset pitkästä aikaa). On mukava jättää vuosi 2021 taakseen. Harvoin voi vuoden lopussa liukua kohti seuraavaa näin levollisin ja hyvin mielin. On yritetty, on tehty ja on koettu taas vähintään vuoden verran asioita. 

Vuodelle leimallisinta on tänä vuonna ollut työnteko ja yrittäminen. Ne ovat määränneet ajankäytöstä, energiasta ja huomiosta suurimman osan. Ja yrittämisen ehdoilla on muutenkin menty välillä jopa liian kanssa. Mutta tulostakin on syntynyt. Enkä ole ansainnut vielä yhtään yrittäjän kunniamerkkiä, kuten vatsahaavaa, avioeroa tai konkurssia. Saldo menee vahvasti plussalla. 

Toinen vuoden raamittaja on tietenkin ollut iso-K eli korona. Sen ehdoillla meni moni asia yhteiskunnassa ja koko ympäröivässä maailmassa. Toinen vuosi peräkkäin, jolloin elämää ei ajettu normiraiteilla, vaan erilaiset säännöt, rajoitukset ja poikkeukset heiluttelivat meitä. Globaali ongelma näkyi myös omassa arjessa jopa yllättävän vahvasti. 

Luin omia tekstejäni taaksepäin vuoden osalta ja huomasin, että tämän vuoden blogipostauksissa näkyy, että firman pyörittäminen on vienyt sekä aikaa että ajatuskapasiteettiä. Huhtikuussa siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja sehän tarkoitti hyppäämistä tutusta ja turvallisesta lomarahavankilasta siihen, että rahat on kirjaimellisesti hierottava omin käsin esiin. 

Tässä siis vuosi 2021 tutusti yhteen pakettiin käärittynä....

Yritän elää yrittäjän elämää

Vuoden ensimmäinen kvartaali sujahti vielä osa-aika yrittäjänä ja osa-aika palkkatyöläisenä. Totta kai jännitti siirtyä täyspäiseksi yrittäjäksi ja luulla pärjäävänsä omillaan. Pelko tulojen epätasaisuudesta kerrottuna koko maailman epävarmuudesta ei ainakaan pidentänyt yöunia. Mutta epävarmuuteen tottuu ja keski-ikäisen maailma makaa jo sen verran tukevilla puujaloilla, että tietää kaikesta selviävänsä - aina jotenkin.

Lievästi sanoen yritys on ollut tähän saakka menestys. Tekemisen tasossa olen päässyt tahtiin, jossa kalenterissa ei enää perustunnit riitä. Ajat täyttyvät nopeasti eteenpäin ja peruutusajatkin menvät notkeasti kaupaksi. Viimeistään muutto uusiin tiloihin lokakuun alusta varmisti sen, että voin nukkua levollisin mielin. Asiakkaat ovat löytäneet uusiin tiloihin ja uusien asiakkaiden määrä kasvaa tasaisesti - entisten pysyessä asiakkaana. Miksi näin?

Juhani Tammisen vanhaa ajattelua mukaillen pelin täytyy pysyä riittävän yksinkertaisena. Kun toimii yksin ja kaikki on kiinni omasta tekemisestä riittää, että pitää huolen perus-seikoista. Työn laadun tulee olla priimaa - joka-ikinen-tunti. Lisäksi täytyy pystyä tarjoamaan asiakkaalle syy tulla takaisin. Menestymiseen pelkkä perustekeminen ei riitä, vaan on pystyttävä jättämään jokin fiilis siitä, että palvelun haluaa kokea uudestaan. 

Omalla alallani menestyjät erottaa oppiminen ja halu kehittyä. Hauskasti vuoden viimeinen asiakas oli juuri sellainen, että hänen kauttaan ja hänen kanssaan on opeteltu yhdessä hieman uutta korjaustekniikkaa yläraajalle. Yksin en olisi varmaan koskaan kehittynyt, mutta kun puhuu ja ottaa vähän hallittuja riskejä, voi päästä aika hienoille tasoille tekemisessä. 

Oppimisen lisäksi päätä pitää kasassa kiitollisuus ja nöyryys sille, ettei todellakaan tiedä kaikkea tai osaa vielä riittävästi. Parissa vuodessa ammattilaisena olen oppinut enemmän kuin missään koulussa koskaan. Asiakkaat opettavat ja erilaiset caset opettavat, jos on valmis ensin myöntämään, ettei osaa ja sen jälkeen vielä valmis opettelemaan. Hoidolle avointen asiakkaiden lisäksi avuksi on ollut kullanarvoinen kollegaverkosto. Yksin ei pärjää tekijänä eikä yrittäjänä. 

Firman luvut ovat osoittaneet oikeaan suuntaan kuukausi toisensa jälkeen. Tuntuu hyvältä, kun asiakkaat luottavat minuun ja tuntuu hyvältä, kun markkinoinnista ja myynnistä olen päässyt sen verran jyvälle, että mainokset toimivat. Tehdyn työn laatu näkyy siinä, että vanhat asiakkaat palaavat ja markkinoinnin laatu näkyy siinä, että joka kuukausi uusien asiakkaiden määrä pysyy tasaisena. Erityisen kivaa oli joulun alla se, että lahjakorttien määrä suorastaan räjähti käsiin. Joukossa oli minulla jo käyneitä asiakkaita, jotka houkuttelivat (tai pakottivat) lahjakorttien kautta asiakkaaksi puolisoitaan, vanhempiaan tai lapsiaan. Mutta lisäksi palveluideni luo löysi myös aivan uusia asiakkaita, jotka "olivat kuulleet tuttavalta", että minua kannattaa käyttää. 

Ensi vuonna töitä paiskitaan siis vähintään entisellä mallilla, toivottavasti jopa hieman enemmän. Opetushommat ovat tältä vuodelta aika lailla jäissä. Uutta opetettavaa kurssia ei minulle löytynyt, joten jäin "vaihtopenkille" odottamaan tulevia syksyjä. No toisaalta - mistäpä olisin ajan opetuksille löytänytkään, kun nyt jo kalenteri paukkuu täynnä.

Työstä paras fiilis vuoden jälkeen on ylpeys siitä, mitä tekee. Joka päivä menen pystyssäpäin ja iloisena töihin ja yleensä tulen vielä enemmän virtaa täynnä takaisin. Tuosta fiiliksestä olisin joinakin vuosina voinut jopa maksaa.  

Koronan kurittama maailma

Eletään toista koronan kuivaamaa vuotta. Vaikka moni asia on toisella tapaa kuin edellisenä vuonna, ei kaikki ole lähelläkään ennallaan. Elämää vaivaa vieläkin epävarmuus, rajoitukset ja suojautuminen. Ikävintä on aaltoliike. Välillä tuntuu, että asiat helpottavat ja sitten meidät vedetään taas rajoitusten taakse. Kesällä näytti hetken siltä, että pulasta selvitään rokotusten kautta. Rajoja avattiin ja ensimmäiset ehtivät jo käydä matkustelemassa ulkomailla. Mutta pikkujoulukauden alla vedettiin liinat taas kiinni. Tällä hetkellä eletään omikron-aikaa. Tartuntaluvut kasvavat aivan uusille urille ja parhaillaan odotellaan rokotuksista kolmatta kierrosta. Eikö tämä lopu koskaan?

Aaltoliike saa aikaan pettymistä ja kyllästymistä. Nytkin huomaa, etteivät ihmiset yksinkertaisesti jaksa enää taistella vastaan. Maskit jäävät pois, liikkumista ei haluta rajoittaa ja uutisoinneista ei jakseta enää kiinnostua. Ymmärrettävää, mutta ei välttämättä aina fiksua. Itse toimin niin läheisessä kontaktissa asiakkaiden kanssa, että omasta ja asiakkaiden turvallisuudesta on pidettävä huolta, vaikkei aina jaksaisikaan. Ehdin jo hetken tehdä maskitta töitä, mutta niin se vaan maski palasi tutusti kasvoille joulukuussa. 

Pahinta on se, että korona on jakanut meidät ihmiset kahtia. On syntynyt rajalinjoja rokottamattomien ja rokotettujen välille. Valtionjohdon päätökset rakentavat omanlaisiaan vallihautoja, kun jotkut toimialat kokevat, oikeutetusti, toiminnan supistamiset kukkarossaan. Tyytymättömyys kasvaa ja yhtenäisyys repeilee. Tämä kansa ei sodasta selviäisi vuottakaan....

Tästä hommasta ei kuitenkaan selvitä kuin sotimalla. Minun mielipiteeni on, että rokottaminen meitä suojaa parhaiten. Siksi otan kiltisti kaikki tarjotut piikit ajallaan. En kuitenkaan suhtaudu fanaattisesti tai liity mihinkään "puolueisiin". Rokottamattomuus iskee rokottamattomien omaan nilkkaan lopulta ja vasta aika näyttää, kuka tästä taistelussa oli oikeassa - jos kukaan. 

Globaalisti epävarma vuosi

Korona oli vain yksi valtavirta vuodessa 2021. Jopa koronaa suurempi riskitekijä löytyy idästä. Venäjän taloudellinen alamäki saa aikaan sen, että siellä on pakko tehdä radikaaleja toimenpiteitä, jotta maa pelastuu ennen kuin rahat ja leipä loppuu. Sodan uhka Ukrainan rajalla kasvaa ja nyt vuoden lopussa näyttää todella siltä, että ensi vuonna rauta vyöryy rajan yli. Globaalissa taloudessa kyse ei ole enää Venäjästä ja Ukrainasta, vaan kriisi leviää nopeasti Venäjän ja EU:n suhteisiin ja jopa Venäjän ja Naton suhteisiin. Se ei tiedä hyvää millään mittakaavalla. Tässä pelkään pahinta. 

Taloudellisesti Venäjän uhka ei ole ainoa suuri mörkö. Pinnan alla muhii vanhan maailman ja uuden idän välinen kuilu. Kiina on hiljaa rakentanut valtavaa talousimperiumia, jonka lonkerot yltävät syvälle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan saakka. Hyvinä aikoina kyse on vain omaisuuden keskittymisestä, mutta jos talous ajautuu lamaan, voi kyseessä olla "Big problem". Kiina on rahoittanut länsimaita reilulla kädellä ja etenkin koronan vuoksi lainaajia on ollut hankalampaa löytää. Kiinalaisten lompakolle on moni käsi eksynyt. Mitä tapahtuu, jos nuo velat menevät nopealla syklillä maksuun joko velanottajan maksukyvyn alentuessa tai toisaalta velanantajan rahantarpeen kasvaessa. 

Kolmas huolestuttava piirre vuodessa on EU:n sisäinen diaspora. Brexit irrotti yhden vahvan tukijalan keskisestä Euroopasta ja itä-Euroopan kriisi voi johtaa seuraaviin irtoamisiin. Vanhan maailman talous on ottanut koronakriisin aikana osumaa monesta suunnasta ja tervehtymiseen tarvitaan rahaa. Taistelussa Euroopan puolesta itää vastaan yhtenäisyys tulee olemaan valttia.

Vaikea uskoa, että näin sanoisin, mutta vuoden parhaita puolia on ollut se, että Yhdysvalloissa elämä on rauhoittunut presidentin vaihdon jälkeen. Maailmanpoliisi on vetäytynyt lähemmäs omia rajojaan ja kaikenlainen elämöinti maailmalla on kutistunut minimiin. Halleluja Bidenille ja punaniska-terrorin kaatumiselle. 

Suomessa ei voida hyvin

Työpöydän ääressä tulee puhuttua melko monen ihmisen kanssa vuodessa. Siinä saa hyvän kuvan eri ammateista ja ihnisten arjesta. Tänä vuonna siellä on ollut näkyvissä aiempaa selvästi enemmän stressiä ja väsymystä. Väsymme arkeen, jossa kaikki muuttuu koko ajan, eikä mikään ole varmaa. Väsymme kiireeseen ja tappavaan työtahtiin. Väsymme siihen, että kurjistuva talous kurittaa meidän työolojamme. Ja noiden lisäksi Suomemme on alkavassa suuressa murroksessa. Pikkuhiljaa takaraivoon takiloituu, että hyvinvointivaltio nykyisessä mittakaavassa purkautuu ja sen tilalle on keksittävä jotain muuta. 

Korona-Suomessa hoitoalan vieteriä on venytetty jo toista vuotta aivan uusiin mittoihin. Kiire, epävarmuus ja turvattomuus näkyy varmasti monen hoitoalan ihmisen arjessa. Alussa pelättiin, kun tautia ei tunnettu. Nyt taas pelätään, että hoitopaikkojen kapasiteetti ei kestä, jos sairastuneita tulee liikaa. Noiden lisäksi tietenkin se, että sote-aloilla taistellaan rahasta ja sen riittävyydestä. Eksote heitti loppuvuodesta sellaisen manööverin, jonka olemassaoloon en olisi uskonut, jos en sitä painetusta lehdestä olisi lukenut. Työnantaja, joka jo valmiiksi kärsii työvoimapulasta, pisti pystyyn isot yt-neuvottelut, joissa oli vielä ihan oikea vähennystarve. Jos tuo yt-prosessi saadaankin menemään läpi, niin ainakaan työvoiman saatavuus ei tule nousemaan. Sääliksi käy firman rekryistä vastaavia.

Hyvin eivät voi lapsetkaan. Kuluneen vuoden aikana on liian monta kertaa saatu lukea nuorten tekemistä järjettömistä väkivallanteoista. Asiasta piittaamattomat asiantuntijat viittaavat kintaalla, että näin on aina ollut. Ei ole - ihan oikeesti! Meillä muhii nuorten keskuudessa niin iso mielenterveys-pommi, että sitä ei ratkaista kuin isolla rahalla. Paikkoja hoitoon ja rahaa ennaltaehkäisyyn tarvitaan aika lailla jo eilen ja tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä. Mitenkään arvottamatta rahahanojen kääntäjiä sanoisin, että rahaa olisi nyt fiksua suunnata nuoriin, koska heillehän tämä yhteiskunta jää hoidettavaksi meidän jälkeen. Ja sen lisäksi lasku, joka hoitamattomista nuorista meille maksettavaksi koituu, on jälkikäteen paljon suurempi. Näin nettomaksajana kiinnostaisi hoitaa asiat nopeammin ja halvemmalla - ja vielä vähemmällä inhimillisellä kärsimyksellä.

Mitäs ens vuonna?

Vanhan sanonnan mukaan ehjää ei kannata korjata. Sen vuoksi ensi vuodelle toivon ainoastaan terveyttä, että jaksaisin hoitaa työni ja asiakkaani vähintään yhtä hyvin kuin tänä vuonna. Tästä vuodesta en päivääkään vaihtaisi pois, vaikka aika puhki olinkin, kun pöydän siivosin vuoden viimeisenä työpäivänä. Olen nauttinut, olen oppinut ja lähden ensi vuoteen aivan järkyttävän innostuneena. Työ opettaa, innostaa ja luo uutta energiaa.

Blogiani lukiessa huomasin, että viime vuoden teemana on ollut aika lailla yrittäminen. Ensi vuodelle koetan löytyy jotain muutakin kirjoitettavaa. Tyyli on tänä vuonna selkeästi muuttunut. Kirjoituksissa on ollut fiilis, että kirjoitetaan asioita muistiin, että ne pysyisivät mielessä myöhemminkin. Olen aiemminkin sanonut, että blogia pidetään lukijoille, mutta minulle itselle se on myös muistivarasto, joka jättää minusta jäljen eteenpäin. Siksi on tärkeää kirjata ylös fiiliksiä eri vuosilta ja koettaa kirjoittaa ylös myös itseä suurempia asioita. 

Kirjoittamisessa haluaisin kirjoittaa ensi vuonna enemmän fiktiota. Viime vuonna tein jotain kivoja tekstejä lapselle ja pientä tilausta lukijapäässä on myös tulevaisuuteen. Eli jos vähän satuilisi ja kokeilisi siipiään ihan aikuistenkin fiktiomaailmassa. Jännää on, että vaikka kirjoittamiselle on vähemmän aikaa, ei palo tekstien tekemiseen koskaan lopu. Nautin tarinoista ja siitä, että ulostan sieluani virtuaalipaperille sana kerrallaan.  

Jos jotain toivon, niin terveyttä. Toivon sitä itselle ja läheisille. Toivon sitä kaikille heille, jotka kamppailevat turhan kuormittavan arjen alla ja ennen kaikkea toivon sitä niille nuorile, jotka kamppailevat avunpuutteen kourissa. Jospa ensi vuosi olisi vihdoin teidän. 

Puoli vuotta yrittäjän juhlaa – tai arkea

Puutyö Hjerppen tekemä logokyltti

Helmikuun lopussa yritykseni Lappeen Hierontastudio täytti kunniakkaat puoli vuotta. Takana on siis sen verran arkea, että uskaltaa katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä on tullut opittua. Niin kuin olen ennenkin sanonut, kirjoitan blogia lukijoille, mutta sen lisäksi itselleni muistoksi. Kunhan tätä yrittäjän taivalta on (toivottavasti) kuljettu kymmen vuotta, ovat ajatukset taatusti muuttuneet ja kehittyneet. Silloin on hauska muistella, miltä oman taipaleen alkumetrit ovat näyttäneet.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Alkutaival on ollut odotetun vauhdikas – ja toisaalta taas odottamattoman tapahtumarikas. Alun suunnitelmat ovat muuttuneet ja tarkentuneet. Mukaan on tullut lisämomentteja ja toisaalta taas monet stepit ovat toteutuneet aika lailla kuten oletinkin. 

Tärkein asia on se, että työ tuntuu tällä hetkellä minulle oikealta. Asiakkaat ovat loistavia ja työn arki on jopa mukavampaa kuin luulin. Työhuoneelle säntään aina juoksujalkaa ja vaikka illat vähän venähtävät, niin omaan piikkiin tekee mielellään. Kun näen asiakkaan palaavan pöydälle, tiedän onnistuneeni. Noita onnistumisen elämyksiä on puoleen vuoteen todellakin riittänyt. Tälläkin hetkellä kalenteri on myyty koko ajan noin viikoksi eteenpäin. Olen edelleen kiitollinen ja ihmeissäni jokaisesta asiakkaasta, joka luokseni löytää. Markkinoinnin mekaniikka on mielenkiintoinen, kun sen tuloksia näkee omassa varauskalenterissa.

Ja kuten aina, asiat eivät mene kuin suunnittelee. Ajattelin palkkatyön ja yrittämisen välistä symbioosia noin puolen vuoden aikajänteellä. Nyt olen jatkanut tuota aikajännettä mielessäni vielä pidemmälle. Korona-aika aiheuttaa yritykselle epävarmuutta ja sen sietämiseksi tarvitsen vielä taloudellista selkänojaa. Kaverini tosin sanoi, että olen jopa liiankin varovainen. Se varmaan pitää paikkaansa, mutta niin kauan kuin koko valtakunta elää puolittaisessa kriisitilantessa, ei selkänoja voi olla liian korkea. 

Alkuun on mahtunut myös onnekas sattuma, kun pääsin syventämään omaa osaamistani Suomen Hierojakoulujen palveluksessa. Toimin Kotkan yksikössä tuntiopettajana ja vedän parina viikonloppuna kuukaudessa monimuotoryhmää. Opettaminen on antanut omaan tekemiseen todella paljon. Näen työni toisella tapaa ja onhan se aika mahtava tunne nähdä toisten oppivan minun tekemisen kautta uutta ammattia. Mitään helppoa opettaminen ei ole – se sisältää aina pienen riittämättömyyden tunteen sekä tietenkin ajankäytöllisesti lisätöiden tekeminen on kaaosta lisäävä. Onneksi oppilaat ovat mahtavia ja sallivat ”yhdessä oppimisen”-metodini. Joudun opettelemaan tavallaan lennossa yhden ammatin vielä entisten päälle ja hajottamaan aikaani vielä useampaan osaan. 

Yrittäminen on myös pelkoa ja epävarmuutta

Tällaiselle paatuneelle lomarahahutsulle yrittäjän epävarmuuteen tottuminen on toisinaan kamalaa. Ainakin alussa, kun kalenterissa oli kokonaan tyhjiä päiviä ja en tiennyt, miten markkinointi toimii tai mistä löytäisin asiakkaat, vietin kynsiä pureskellen unettomia öitä miettien, olinko sittenkin polkaissut suonsilmään. Yrittäjällä ei ole turvana kuukausipalkkaa, joka kilahtaa tilille aina samana päivänä. Jokainen penni tulee – tai on tulematta – omista käsistä, ja kun nuo kädet lepäävät, ei rahaakaan tule. 

Alussa olin varma, etteivät asiakkaat löydä minua. Olin varma, etten osaa myydä tai markkinoida ja vielä varmempi siitä, että kaikki muut onnistuvat työssään minua paremmin ja vievät kaikki asiakkaat. Itseluottamus rakentuu asiakas kerrallaan. Jokainen asiakas on kuin pieni legopalikka siinä, että uskallan luottaa omaan työhöni ja siihen, että osaan hoitaa asiakkaani oikein. En edelleenkään pidä itseäni minään sensei-tason osaajana, mutta uskon oman työni tuloksiin ja siihen, että pystyn tarjoamaan asiakkaille jotain sellaista, jonka vuoksi kannattaa tulla toistekin. 

Oppimista ja opettamista

Opin koko ajan jotain uutta. Alussa olin kaikesta yrittämiseen liittyvästä aivan pihalla, mutta onneksi löysin ympärilleni verkoston, joka jeesaa. On mahtavia kollegoita, joilta voi kysyä ja on kirjanpitäjä, joka jaksaa selittää yksinkertaisetkin asiat auki. Ja mikä tärkeintä – on perhe, joka tukee ja auttaa. Vaimo ja lapset ovat taatusti joutuneet joustamaan tavallista enemmän, koska illat venyvät ja viikonloppuisin olen opettamassa. Toivottavasti tulee vielä aika, että homma muuttuu kaaoksesta edes hallituksi kaaokseksi ja saan maksaa velkoja takaisin. 

Uskon niin, että yrittämisestä tietää jotain vasta sitten, kun ensimmäinen toimintavuosi on kokonaan takana ja näkee, miten tulos asettuu. Jos ensimmäisen vuoden jälkeen viivan alla on plussaa, niin sitten voi uskoa jo itsekin työhönsä ja kykyynsä yrittää. Tuohon hetkeen on puoli vuotta matkaa jäljellä ja työtä riittää.

Luojalle kiitos internetin ihmeellisestä maailmasta. Netin kautta olen löytänyt kanavat markkinointiin ja netin loputtomista syövereistä löytyy myös vastaus useimpiin kysymyksiin, joita mielessä pyörii. En edes voi kuvitella, miten hankalaa firman pystyttäminen ja pyörittäminen on ollut aikana ennen nettiä. 

Yrittäminen on muutakin kuin tekemistä

Eniten minua on yllättänyt se, että yrittämisessä on niin monta eri puolta. Vaikka toimin hierojana, on se vain osa työstä, jota yrityksessäni teen. Paljon menee aikaa siihen, että suunnittelen markkinointia ja myyntiä. Aikaa menee pöydän ulkopuolella siihen, että kontaktoin asiakkaita ja koetan keksiä uusia tulonlähteitä. Päässä pyörii suunnitelmia, miten hommaa saisi kehitettyä ja aina on tietenkin unelmia, joita haluan vielä toteuttaa. Tunnettu fakta on, että yrittäjä on ikiliikkuja, joka ei pysähdy koskaan, vaan oppii, kehittää ja muuttaa toimintaa vastaamaan kysyntää. No tuohon nyt on matkaa, mutta tässä risteyksessä jo odottelen lähtökuopissa.

Myös byrokratia ottaa osansa. Laskuja tulee ja laskuja myös menee. On tehtävä kirjanpitäjälle omat aineistonsa ja pidettävä yllä tavaravarastoja. On muistettava yhtä lailla hoitaa eläkemaksut, ennakkoverot kuin työhuoneen siivouskin. Kaikki noista töistä ovat verrattain kaukana perustyöstä, mutta yrityksen kannalta aivan yhtä tärkeitä. Ja kukaan muuta niitä ei tee kuin minä itse.

Miltä nyt tuntuu?

Juuri nyt kaikki tuntuu hyvältä. Työt etenevät vauhdikkaasti ja valtakunnassa riehuvasta korona-epidemiasta huolimatta olen saanut tehdä töitä asiakkaiden hyväksi ja firman eteen. Käytännössä velkaa ei ole kuin itselle ja jokainen kuukausi on tuottanut jotain – jos ei muuta niin hyvää mieltä. Eli löysästi katsottuna tämä voitaneen katsoa onnistuneeksi. 

En edelleenkään koe olevani erityisen yrittäjähenkinen. En hae ahnaasti kauppaa tai myy ikenet veressä hieronta-aikoja kaikkialla missä liikun. Ja silti kauppaa syntyy niin, että kaikki myytävät ajat menevät. Olen oppinut myynnistä sen verran, että sellaista tuotetta on helppo myydä, johon uskoo ja silloin homma tulee aika luonnostaan. 

Olen saanut uutta oppia aivan valtavasti kuluneen puolen vuoden aikana. Yrittäminen opettaa tulemaan toimeen omillaan, mutta se opettaa myös rakentamaan verkostoja ja kysymään apua. Kun teet töitä yksin, ei ole sitä kuuluisaa ”toista”, joka tekisi työt puolestasi tai jolle voit jättää roskisten tyhjentämisen tai muut ikävät työt. Opettavaista on myös se, että saat rahaa vain siitä, mitä teet. Huomasin, että olin aivan liekeissä, kun pääsin opettamaan yrittäjyyteen liittyviä opintoja koulussa omille oppilailleni. 

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman harmaalta. Maaliskuu sulkee monet paikat ja eläminen menee koko ajan ahtaammalle. Lomautukset, konkurssit ja kasvava työttömyys vähentävät kotitalouksien varoja ja valitettavasti hyvinvointi on yksi ala, josta nipistetään ensimmäisenä – toki ymmärrettävästi. Mutta silti uskon omaan työhön ja siihen, että pärjään. 

Voikaa hyvin ja pysykää terveenä – ja pitäkää hengissä myös ne pienet yrittäjät, jotka ympärillänne koettavat selvitä kaaoksesta huolimatta.

10 X 10 Pääsiäisvisa

Terve!

Näin korona-karanteenin aikana me kaikki olemme enemmän tai vähemmän mökkihöperöityneet. Tekemistä on vähän ja sekin vähä on jo kolme kertaa tehty. Olen huomannut ympärilläni melkoista kekseliäisyyttä siinä, että saamme itsemme ja myös muut lähellämme viihtymään - virtuaalisesti tai ei. Haluan kantaa kekoon myös oman korteni ja kehittelin pientä viihdykettä jaettavaksi.

En tiedä, olenko koskaan kertonut, mutta olen visa-hullu. Enkä tarkoita, että vinguttaisin Visaa kaupoissa hullun lailla, vaan sitä, että seuraan kaikkia mahdollisia tietovisoja ja kilpailuja. Rakas vaimoni muistaa sen, kuinka isäni kanssa kiistelin milloin mistäkin joutavasta - mutta ah niin kiehtovasta - knoppitiedosta siihen saakka, että asia oli tarkistettava tietosanakirjasta (ennen vuotta 2000) tai Wikipediasta. Samaa jääräpäistä kinastelun halua huomaan myös pienimmässä painoksessa, huoh.

Omia suosikkejani ovat olleet Suomen Tietoviisas (joka minusta oli viimeinen aito tietovisa) sekä tietenkin Haluatko Miljonääriksi - sekä Jaajolla että ilman. Ja hyvä on myös uusista sarjoista Jahti, jossa kysymysten taso on "Tiedän melkein kaikki"-tasoa. En siis oikeasti tiedä läheskään kaikkea, mutta siltä se tuntuu.

Pääsiäisen 10 X 10 tietovisa

Tunnistatteko fiiliksen, että tiedätte jostain asiasta omasta mielestänne tosi paljon ja faktojen tarkistamisen jälkeen huomaattekin, että tiesitte vain murto-osan ja senkin aivan väärin. Tai tiedättekö fiiliksen, kun kaveriporukassa heitetään ilmoille kysymys, jota kaikki arvailevat ja yhteistyössä saadaan koottua vastaus. 

Kehittelin omille kavereilleni ja teille lukijat pääsiäisen kunniaksi oman 10 kertaa 10 tietovisan. Ideana on se, että haetaan jostain joutavasta knoppitiedosta 10 parasta/suurinta/kalleinta/pisintä. Ja luonnollisesti haetut asiat ovat sellaisia, joista jokainen luulee tietävänsä vähintään kaiken - tai ainakin enemmän kuin naapuri. 

Visailu on hauskinta, kun ei heti käytä parhaita ystäviään Googlea tai Wikipediaa, vaan oikeasti koettaa miettiä top-10 listan mahdollisimman pitkälle. Erehtyminen on opettavaista ja tietoa hauskempaa on tekeminen. Voin sanoa, että näistä minäkään en tiennyt juuri mitään (vaikka toki toisin luulin).

Ottakaa pääsiäisen kunniaksi vaikka lasi punkkua tai kuppi kahvia perheen kesken ja alkaa koota visan vastauksia. Koetin hakea kysymyksiä elämän eri alueilta, jotta pelkästään maantiedossa tai urheilussa viisaat eivät pärjää. 

Visan voitte pisteyttää niin, että jos keksii oikeita vastauksia, saa yhden pisteen ja jos vielä sijoitus osuu oikein, saa toisen. Se, jolla on eniten oikeita vastauksia, voittaa ja saa palkinnoksi perheen sisäistä gloriaa sekä ikuisen Tietoviisaan arvonimen. 

Onnea visaan - pitäkää hauskaa! Muistakaa, että tärkeintä on hauskanpito ja ajan kulutus. Se viisaus ja oppiminen tulee kaupan päälle.

10 X 10 kysymykset

1) Luettele Suomen asukasluvultaan 10 suurinta kaupunkia?

Moni luulee tämän olevan helppo kysymys, mutta viime vuosien kuntaliitosten sekä muuttoliikkeen takia järjestys elää vuosi vuodelta. Kuten muissakin kysymyksissä suurimman osan saattaa näistä tietää, mutta tiedättekö kaikkia?

2) Luettele Yhdysvaltain 10 asukasluvultaan suurinta kaupunkia?

Tämä on kysymys, josta koko kisa lähti liikkeelle. Luulin tietäväni näistä suurimman osan (mutta oikeasti tiesin 5 ja järjestyskään ei osunut ihan oikein). 

3) Luettele 10 maailman pisintä jokea?

Niin, pari ekaa on helppoja, mutta entä sen jälkeen.... 

4) Nimeä 10 Jeesuksen opetuslasta?

Pääsiäisen kunniaksi vähän uskontotiedettäkin matkaan. Näitä opetuslapsiahan on siis kaikkiaan 12 kappaletta tai tavallaan 13, mutta tässä tapauksessa 10 riittää. 

5) Luettele maailman 10 arvokkainta urheilujoukkuetta?

Kun kaikki urheilusarjat ovat enemmän tai vähemmän kanissa, niin mietitään nyt sporttia vähäsen. Tässä haetaan joukkueen arvoa, eli ns. brändiarvoa. Lähteenä on käytetty Forbesin tekemää listausta.

6) Luettele 10 urallaan eniten tienannutta urheilijaa?

Tämä on hyvä viitekehys meille lasten vanhemmille. Mihin lajiin kannattaakaan satsata?

7) Mitkä ovat 10 eniten myytyä musiikki-albumia kautta aikojen?

Tässä oli hieman epäselvyyttä lukujen suhteen. Myyntiä mitataan eri tavoin ja eri lähteissä myyntimäärät vaihtelevat johtuen siitä, että kaikkea myyntiä ei saada tilastoitua. Lista oli kuitenkin suhteellisen yksiselitteinen.

8) Luettele 10 kaikkein aikojen eniten tuottanutta elokuvaa?

Selvyyden vuoksi vastauksiin haetaan absoluuttisella rahamäärällä mitattua tulosta. Jos käytettäisiin indeksikorjattua lukua (eli otetaan huomioon lipunhinnan muutos ja rahanarvojen muutokset), niin nimet listalla vaihtuvat lähes täysin.

9) Mitkä ovatkaan olleet 10 kaikkien aikojen katsotuinta Tv-sarjan päätösjaksoa kautta aikojen?

Me keski-ikäiset, jotka kasvoimme television ääressä, jouduimme säännöllisesti hyvästelemään sarja-ystäviä. Muistatteko vielä, kun.... Ai niin, enpä anna vihjettä :D Huom! Luvussa on siis ns. season-finalen saama katsojaluku. Otin listalta mukaan vain ne sarjat, joita on myös Suomessa näytetty. Absoluuttisen luvun sijaan tämän listan suurin arvo on ehkä se fiilistely-arvo.

10) Mitkä ovatkaan 10 myydyintä automallia kautta aikojen?

Viimeinen kysymys on sitten todellisten automiesten kysymys. Lista oli osin itsellekin todellinen yllätys, jo sen vuoksi, että yhtään Saabia ei listalta löytynyt.

Vastaukset ovat suljettuna ruskeaan kuoreen, jonka avaan huomenna kello 20:00. Eli siihen saakka koota listojanne ja kinastella perheen kesken, kuka on todellinen tietäjä.

Onnea matkaan kaikille ja hyvää pääsiäistä!

Oppiminen aikamiehenä on haastava jobi

Viimeksi pääsin ketterästi aloittamaan tätä opiskeluteemaa, johon nyt keskityn vähän tarkemmin. On ollut melkoinen yllätys, kuinka paljon oppiminen on muuttunut lähes parissakymmenessä vuodessa eli siitä, kun viimeksi koetin aivolohkoihin väkisin pakata uutta tietoa.

Muutosta on tapahtunut eniten itsessä. Sen lisäksi ovat muuttuneet opetusmetodit sekä opetusvälineet. On aiempaa helpompi saada tietoa monella eri tavalla ja opiskelu on metodeiltaan monipuolisempaa. Tämän olen huomannut jo nuorison koulunkäynnistä. Peruskoulussakin perinteisen luokkahuone- ja pänttäysmetodin rinnalle - ja ohi - on noussut monimuoto-oppiminen, joka tukee omaehtoista tiedonhankintaa ja sitä, että opiskelijan on mahdollista saada sama tieto tavalla, mikä tukee parhaiten henkilökohtaista oppimiskykyä.

Kuvaa, tekstiä ja värejä yhdistävä värityskirja osoittautui nappihankinnaksi

Keloon tarttuu tieto heikosti

Oma oppimiseni on nuoruusvuosista hidastunut aika lailla. Yhden asian oppimiseen tarvitaan huomattavasti suurempi toistomäärä kuin teinivuosina. Lukiossa vielä asiat menivät päähän parilla lukukerralla, kun nyt saan parilla lukukerralla ehkä selville, mistä on kyse. Tiedon tartuttamiseen keloon tarvitaan välillä sekä moottorisaha että leka.

Yhtä vaikeaa on tiedon pitäminen pään sisässä. Kerran ulkoa opitut asiat tippuvat muistista kuin humalaisen tavarat taskusta. Etenkin kieliopinnoissa olen huomannut, että jos ei koko ajan treenaa, niin opittu tieto yksinkertaisesti unohtuu nopeasti päästä. Jos et kolmeen päivään avaa Duolingoa, viimeksi opitut sanat tuntuvat venäjän sijaan täydeltä heprealta - kirjaimellisesti!

Miksi tieto ei tartu?

Olen löytänyt pari juurisyytä sille, miksi tieto ei umpipuiseen kelokalloon tartu. Ensimmäinen syy on se, että tiedon kriittinen arviointi on kasvanut merkittävästi. Mitä vanhemmaksi tulee sitä tarkemmin arvioi (alitajuisesti tai tarkoituksella), mitä tietoa päänsä sisään haluaa tallettaa. Oppiessa herää se tärkein kysymys "miksi?", johon vastaaminen kertoo, otanko tiedon vastaan vai annanko sen soljua persumaisten mielipiteiden lailla korvannipukasta toiseen kulkematta oppimiskeskusten kautta.

Itsen motivointi on oppimisessa se tärkein tekijä. Ilman oikeaa motivaatiota eivät parhaatkaan leikkikalut tai oppimismetodit auta siinä, että tieto tarttuisi pysyvästi.

Kärsivällisyys on näissä hommissa hyve. Tulee antaa itselleen aikaa oppia ja aikaa omaksua. Muutamassa kuukaudessa olen jotakuinkin selvittänyt, kuinka paljon pystyn vuorokaudessa opiskelemaan tehokkaasti ja sen, millaisissa osissa saan tietoa kartutettua. Ja voi pojat, että se oppimäärä on alussa pieni. Tällä hetkellä pystyn opiskelemaan ihan 100% painotuksella noin 3*45 min jakson. Sen jälkeen jo hieman ruostunut ja harvahampainen iso ratas alkaa pyöriä enemmän tai vähemmän tyhjää ja lukemisesta saatu hyöty pienenee merkittävästi.

Tuossa määrässä on melkoinen ero siihen, kun lukiossa saattoi kirjoituksiin lukea 8-10*45 min päivässä ja toistaa samaa kuukauden verran. Ja osa siitäkin asiasta oli sellaista, mikä ei juurikaan kiinnostanut...

Ne perkeleen aikavarkaat

Toinen päätoimisesta opiskelusta muuttunut tekijä on ajankäyttö. Jo viimeksi kerroin, kuinka nuorena päätoimisesti opiskellessa suurimmat ajatusta häiritsevät tekijät olivat se, että mietti keskioluen ja naisseuran riittävää saatavuutta (toista sai rahalla ja toista ei edes rahalla). Nykyisin taas yhdellä keski-ikäisen ajatusten radalla kiertävät työn lisäksi perhe- ja rahahuolet sekä terveydestä ja liikunnasta huolehtiminen. Keski-ikäisen elämä on yksi suuri dominotorni, jossa huolta on pidettävä samaan aikaan useammasta palikasta, jottei koko torni pääse romahtamaan heikoimman lenkin petettyä.

Takamatkaa opiskelulle otetaan jo siinä, että oppimisen alle minäkin teen kahdeksan tunnin työpäivän. Ja sen päälle ovat vielä normaalit koti- ja perhe-elämään liittyvät rutiinit. Näin ollen opiskelu tapahtuu niinä aikoina, "kun ei ole muuta". Ja kun sitä muutakin on koko ajan....

Aika on tunnestusti resurssi, jota on käytössä vain rajallinen määrä, eikä sitä valmisteta yksilön tarpeisiin minuuttiakaan lisää. Tällöin yhden lisämomentin ottaminen elämään tarkoittaa automaattisesti sitä, että jotain on jätettävä pois ja elämästä on karsittava "muuta" opiskelujen vaatiman ajan. Ja karsimisessakin on oltava järki mukana. Esimerkiksi Unesta on huonoa karsia - ainakaan pitkäksi aikaa. Enkä suosittele perheenkään siirtämistä hyllylle opintojen ajaksi. Läheiset kaipaavat ja tarvitsevat huomiota ja jos karsit perheen elämäsi ulkopuolelle, saatat pian olla lopullisesti yksin kirjoinesi.

Minä olen koettanut karsia pois turhaa kulkemista. Telkkaria en juurikaan iltaisin katsele ja muut ei-tarpeelliset-menot olen koettanut pudottaa minimiin. Ja valitettavasti nyt opiskelujen ajaksi saa hupilukeminenkin olla hieman taka-alalla. Minulle suurin turha aikasyöppö on ollut some, jonka käyttöä olen myös koettanut hillitä. Ihan raa'asti kellottamalla olen huomannut, että esim. Instagramissa saan kulumaan tunnin todella helposti. Sinne somelaan vaan jotenkin sujahtaa ja jää kellumaan ilman mitään hajua ajankulusta. Ja hieman tämä opiskelu on päässyt näkymään täällä blogin puolellakin.

Omaa ajankäyttöä voi tehostaa sillä, että tekee opiskelusta kalenteroinnin. Jo edellisviikolla määrittää itselleen tavoitteet sekä aikamäärän, minkä opiskelulle käyttää. Kalenterointi on ikään kuin itselle annettu lupaus suorittaa opintoja. Ja kukas sitä nyt itselleen valehtilisi?

Helpointa on ottaa lukuhommille sellaista aikaa, mikä ei kuulu kenellekään. Minulle se aika on yleensä kello 22-23 iltaisin. Silloin olen vielä lähes tajuissani oppimaan, mutta tuolloin ajalle ei ole juurikaan muita ottajia. Se, mikä jää väliin, on telkkarin tuijottelu tai muu epämääräinen sohvalla nuokkuminen.

Toinen kätevä ajanjakso minulle on viikonloppuaamut. Silloin muu perhe on aika tiukasti omissa touhuissaan (tai nukkuu) ja opiskeluille on tarjolla hyvä, rauhallinen jakso. Valitettavasti tuo on tähän saakka ollut sitä aikaa, jonka olen käyttänyt kirjoittamiseen, blogien suunnitteluun tai lukemiseen.

Anatomian aputyökalut, puhelin ja appi

Oppimista edistävät hyvä motivaatio sekä aputyökalut

Kaiken oppimisen perusta on käsitys siitä, miksi opiskelee ja mihin tähtää. Ilman opintojen perimmäistä syytä ja tavoitetta, on turha edes lähteä haarapussit olalla opintielle. Tätä samaa olen koettanut tolkuttaa myös nuorisolle. Opiskelkaa mitä opiskelette, kunhan allekirjoitatte opintojen tavoitteet ja oppimisen syyn. Motiivin lisäksi on tarpeen myös tietää alusta saakka opintojen päämäärä. Joutavanpäiväinen haahuilu epämääräisten opintojen viidakossa voi olla hyvää ajankulua, mutta se jääkin pelkästään ajankuluksi.

Minua oppimisessa auttaa koulussa käytetty monimuoto-opetus. Oppia tarjoillaan eri muodoissa yhdistäen teoriaa ja käytäntöä. Lisäksi teoriaa tarjoillaan eri viestimien kautta niin, että hyödyksi käytetään kuvaa, ääntä sekä videota. Tärkeintä minulle on, että teoriassa opitut asiat saa itse testata käytännössä. Teoriassa käydyn luun paikan oppii parhaiten, kun paikan saa itse kaivella esiin elävästä ihmiskehosta.

Olen huomannut, että jokaiselle on oma tapansa ja keinonsa oppia.Toiselle sopii äänen kautta opiskelu, kun toinen tarvitsee 3D-mallinnoksen hypisteltäväksi. Ja sitten on se, jolle ainoa oikea tapa on päntätä luita ja lihaksia ulkoa peräkkäin niin pitkään, että tieto tekee pesän takaraivon kulmaan.

Minulle tehokasta on myös oppia ryhmässä. Opiskeluryhmässä kaikilla on yhtenäinen päämäärä ja motivaatio. Ryhmässä opiskelu tekee kokonaisuudesta yksilöitä vahvempaa. Yleensä kahdestatoista opetuslapsesta joku tajuaa asian ensin ja pystyy ehkä selittämään sen muille eri tavoin. Eikä kyse ole tietenkään opetuksen huonosta tasosta,vaan ennemminkin näkökulmaerosta. Ammattimainen opettaja näkee asiat eri tavoin kuin "maallikko". Ryhmäopiskelussa oppimista auttavat myös toisaalta ryhmän sosaalinen paine oppimiseen, mutta vielä enemmän keskinäinen tsemppaus, jossa heikommatkin vedetään mukaan samaan veneeseen.

Oppimisen aputyökalut

Nykyajassa on myös muita hyviä puolia, jotka auttavat oppimaan. Tekninen kehitys on tuonut oppimisen aputyökaluiksi sovelluksia, joista näkee esim. anatomiaa eri tavoin kuin paperisesta 2D-mallinnoksesta. Meidänkin ryhmässä yksi kaveri bongasi puhelimeen saatavan lihakset ja luut 3D-versiona esittelevän appin, joka varmaan löytyy nyt jo useimmista puhelimista (myös minun). Sen kanssa ei paljon tarvitse arpoa, mistä ja minne ne lihakset kulkevat.

Omaa oppimistani tukee huomattavasti anatomian värityskirja, jonka hommasin heti opiskelujen aluksi. Värittäminen voi kuulostaa hieman lapselliselta, mutta se on erittäin hyvä tapa oppia. Värittäessä tulee siihen kuvaan keskityttyä ja samaa paikkaa tuijottaa sen verran pitkään, että paikat jäävät pidempikestoiseen muistiin.

Ja on värityskirjassa sekin hyvä puoli, että perheen viisivuotiaan kanssa voi viettää yhteisiä väritystuokioita. Lapsiparka on tähän mennessä tuijotellut erinäisenkin tunnin ihmisen anatomiaa sisältäviä lihasten kuvia ja luurankoja. Toivon mukaan nuo opinkappaleet jäisivät hänelle mieleen positiivisina viboina, eivätkä minään painajaisina...

Haastavaa, mutta täysin hallittavissa

Oppiminen tällä iällä on aika lailla haastavampaa kuin teinivuosina. Minusta se on silti hallittavissa oleva asia. Keski-iässä osaa olla itselleen armollinen ja antaa aikaa oppia. Samoin motivaation kaivaminen ja ylläpito on varmaan helpompaa kuin nuorena, jolloin mieli pomppi yhdestä mieliteosta toiseen keskustan kannatuksen lailla. Nyt osaa helpommin asettaa itselleen pidempikestoisia maaleja, joissa tähtäin pysyy varmasti.

Oppiminen on hitaampaa ja vaatii enemmän aikaa - jota siis ei ole ainakaan yhtään enempää käytettävissä. Tuo aika on vaan taiottava jostain ja jokainen halukas sitä kyllä löytää - jälleen kerran - kun motivaatio ja päämäärät ovat hallussa. Ja onneksi kärsivällisyys on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat kasvaneet samaan tahtiin iän myötä.

Oppiminen vaatii hieman apua, mutta sitä on nyt enemmän tarjolla kuin nuorena. Ihmettelen edelleen, kuinka ihmiset pärjäsivät ilman älykännyköitä ja netin mukanaantuomaa rajatonta tiedonmäärää.

Pontti loppuu - Ra(s)kas Keski-ikä jatkaa eloaan

Loppuun vielä infoa tämän blogin kohtalosta. Kaakon Viestintä on ilmoittanut, että heidän molemmat blogiportaalinsa - Pontti ja sisarportaali Starbox - loppuvat maaliskuun lopussa. Syynä lopettamiselle on se, että portaalien sisältöä ei saatu muutettua riittävässä määrin kaupalliseksi ja liiketoimintaa pyörittävän yrityksen ei kannata toimia kannattamattomilla alueilla.

Tämä pakottaa meidät bloggaajat tekemään omat ratkaisumme. Minä päätin, että rakas mentaalikotini "Ra(s)kas Keski-ikä" jatkaa eloaan siellä, mistä se Ponttiin aikoinaan tulikin. Olen nyt jo jonkin aikaa julkaissut blogitekstit kahdessa paikassa eli sekä Pontissa että myös bloggerissa.

Maaliskuun jälkeen Ra(s)kas Keski-ikä löytyy siis osoitteesta
http://neljankympinpesu.blogspot.com/

Hyvää alkavaa kevättä kaikille!

Aikuisena koulunpenkille

Blogissa on ollut viime viikkoina hiljaista kuin hallituksen pääkopassa sote-sodan rauhoituttua. Lisäsin muuten niin ketterään ajanhallintaan vielä yhden momentin lisää. Aloitin viime joulukuussa ihan vakavahenkiset opinnot, joilla on tähtäinpiste uudessa ammatillisessa suunnassa tai ainakin mahdollisessa sellaisessa. Nyt vihdoin oli aikaa hiljentyä myös blogin ääreen kertomaan, mitä se on, kun parkkeeraa pyllynsä aikuisiällä koulun tikkuiselle penkille.

Ongelmana ammatin puute

Yksi elämäni suuria "tragedioita" on, että minulta puuttuu varsinainen ammatti. Aikoinaan tein omia kouluvalintoja enemmän sellaisella "silmät kiinni ja sinne päin"-metodilla, josta puuttui sekä suunta että tahti. Lopputulos oli lähtökohtiin nähden hieno ja marssin nuorena miehenä yliopistosta ulos maisterin mappi kainalossa. Mutta nuorena miehenä en tietenkään tajunnut, ettei yliopistotutkinto anna mitään varsinaista ammattia, vaan ammatillisen osaamisen joutuu keräämään pieninä murusina työelämän kautta. Ja sitä tietä on onneksi riittänyt näihin päiviin saakka.

Enkä missään nimessä ole kiittämätön yliopiston tarjoamaa koulutusta kohtaan - enemmänkin olen kriittinen omille valinnoilleni kyseisessä laitoksessa. Muutamalla hyvällä täsmävalinnalla olisin saanut ehkä rakennettua toisenlaisen ja jopa stabiilimman tien.

Siis koulutuksen yhtenä hakukriteerinä oli se, että se tuottaa ammatin. Lisäksi halusin opiskella niin, että opiskelu on mahdollista työn ohella ja niin, että koulunkäynti mahdollistaa työelämän lisäksi myös perhe-elämän ja suht normaalin arjen. Vaihtoehtoja noilla kriteereillä oli vielä useita. Seuraavaksi siis omien mielihalujen ja unelmien kimppuun.

Olen "nuorna miesnä" salilla reuhatessa kiinnostunut siitä, kuinka ihmiskeho toimii. Luista ja lihaksista koostuva lihamötkö on konetyyppinä sellainen, että siitä löytyvät salat ovat loputtomat ja suurimmalle osalle meistä piilossa. Lisäksi minua kiinnostaa ammatti, joka mahdollistaa ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden lisäämisen. Eikä tietenkään pahasta ole, että töitäkin olisi mahdollista löytää. Hierojan ammatti on kiinnostanut minua ehkä noin vuosikymmenen. Edellä mainittujen puolien lisäksi minua viehättää ammatin fyysisyys sekä mahdollisuus hyvään, henkilökohtaiseen asiakaspalveluun.

Tähän saakka kuitenkin kesti, että sain itseni revittyä koulunpenkille ammattia oppimaan. Ehkä tässä kohtaa oli ensimmäinen risteyskohta, jossa oma elämäntilanne, rahatilanne sekä ammatillinen kiinnostus olivat oikeassa asennossa suhteessa toisiinsa. Työelämän astrologinen kartta nosti minulle peukaloaan ja hymyili suotuisasti.

Muuttunut koulumaailma

 

Ehdin viime syksynä tutkia tarjolla olevaa koulutusta laajemminkin ja tutustua myös siihen, kuinka koulutukseen kannustetaan ja kuinka koulutusta tuetaan. Pari vuosikymmentä sitten tärkeintä ihmisen elämässä oli käydä koulut nopeasti läpi, jotta ihmisressu saataisiin tuupattua tienuun tielle mahdollisimman äkkiä. Elämää ei nähty yhtenä pitkänä oppimisprosessina, vaan yksilöä käsiteltiin enemmän tuotantokoneena, jonka ainoa tehtävä oli tuottaa lisäarvoa koko yhteiskunnalle. Ammatinvaihtajia ja uudelleenkoulutettavia pidettiin jonkin sortin epäonnistujina. Kuka sitä nyt sitä 16-vuotiaana valittua ammattia haluaisi vaihtaa!! Niinpä niin...

Nykyisin taas koulutus on ihmisen perusoikeus tai oikeammin -mahdollisuus läpi elämän. Kouluttautumista tuetaan jopa niin pitkälle, että ammattiin johtavaa koulutusta on mahdollista opiskella työttömyyspäivärahalla. Jokaiselle pyritään takaamaan mahdollisuus käydä koulua niin, että oma ammatillinen intohimo sekä koulutetun henkilöstön tarve kohtaavat mahdollisimman hyvin. Jopa ammattiin johtavaa koulutusta tarjotaan monimuotona, jolloin asuinpaikkakunnalla ei ole niin suurta merkitystä. Lisäksi laajat etäopinnot avaavat ovet myös sellaisille oppilaille, joille perinteinen luokkahuonekoulutus on syystä tai toisesta mahdottomuus sekä niille, joiden oppimistahti tai -tyyli poikkeavat Gaussin käyrän keskiosasta. Ihana nykyaika!

Kaiken tuon ammatillisen pohtimisen ja tutkimisen lopputuloksena löysin lopulta itseni Joensuusta ISLO:n riveistä opiskelemassa urheiluhierojaksi. Koulun valintaan vaikuttivat sijainnin lisäksi koulun erinomainen maine parhaiden urheiluhierojien kouluttajana sekä pitkä historia monipuolisten liikunnan ammattilaisten tekijänä. Minulle valintaan myötävaikutti tietenkin myös se, että kouluviikonloput voin viettää Uimaharjussa.

Aikuisten yhteisö

Kouluryhmämme koostuu kahdestatoista eri ikäisestä ja eri taustoista tulevasta innokkaasta opiskelijasta. Ryhmä on opintorytmin lisäksi koostumukseltaan todellinen monimuotoryhmä. Ikähaitari jakautuu usealle vuosikymmenelle ja jokaisella on omanlainen taustansa sekä motivaattorinsa. Mutta kuten niin usein, sekametelisopasta syntyy se paras keitos, jossa jokainen tuo omalla persoonallaan ryhmään mausteensa. Ryhmä myös tsemppaa toinen toisiaan oppimaan ja myös opiskelemaan.

Ainakin minut nuo opiskeluviikonloput irrottavat omasta arjesta totaalisesti. Sunnuntai-iltana, kun ajelen kotiin päin, on takki totaalisesti tyhjennetty. Vastaavasti taas pää on täytetty uusilla asioilla, joita on pari viikkoa aikaa kerrata ja testata käytäntöön.

Totta kai opiskelu vaatii kotoa aika paljon. Olen viikonloppuja poissa ja sen lisäksi kotijoukkoparat joutuvat uusien hierontaotteiden koekaniineiksi. Tosin tähän saakka on lavetille ollut enemmän tunkua kuin olen pystynyt käsittelemään. Monimuoto-opiskelu on perinteistä arkiopiskelua vastuullisempaa. Jos olet opintojen väliviikot laiska, etkä kertaa, niin seuraavalla kerralla olet hukassa kuin keskustalainen pääministeri soten pyörteessä. Olen siinä mielessä todella onnekas, että opiskelulle on kotoa tullut täysi tuki. Hauska oli myös äitini reaktio hänen kuullessaan opinnoistani. Hän halusi tukea unelmieni toteutumista maksamalla osan koulutuksesta.

Aikuisiällä opiskelu on toisaalta vaikeampaa ja toisaalta taas moninverroin helpompaa kuin nuorena. Oppiminen sinällään (muistaminen, ulkoaoppiminen jne.) on työläämpää, koska aivoissa on kapasiteettia rajallisemmin ja sinne aivoihin on myös tunkemassa syötettä enemmän kuin nuorena. Parikymppisenä mielessä oli vain perjantain kymppikassi ja naiset. Nykyisin nuo kumpikin ovat korvaantuneet sillä, että mietit lasten asiat, talon asiat, vaimon asiat, raha-asiat, terveysasiat ja kaiken muun ylimääräisen, mitä keskiverto keski-ikäisen elämässä nyt sattuu olemaankaan.

Helpompaa taas on motivaation löytäminen sekä oppimiseen liittyvä henkinen puoli. Nyt opiskelussa tärkeintä on pelkän päämäärän sijaan matkanteko pitkin opintoja. Päämäärä on toki tärkeä, mutta se ei ole enää ykkösjuttu. Nautin opintojen jokaisesta päivästä, enkä oikeastaan edes mieti, milloin ja miten nämä opinnot päättyvät. Tähän toki vaikuttaa se, että kaikki tässä opiskelussa on minusta itsestäni lähtöisin. Kukaan ei ole minua kouluun pakottanut tai toisaalta houkutellut.

 

Opintojen arkipäivä

 

Nyt kun opintoja on muutama kuukausi takana, taputtelen vielä itseäni hieronnasta aralle olkapäälle. Valinta sekä ammatillisen suunnan että etenkin koulun suhteen osuivat nappiin. Tykkään oppia ja tykkään opiskella. Ryhmämme on mahtava ja se toimii itsessään yhtenä hyvänä motivaattorina.

Lisäksi koulun valinta osui oikeaan. ISLO on kouluna erittäin ammattitaitoinen ja osaava. Oman ryhmämme kouluttajat ovat taatusti alan ammattilaisia sieltä yläpäästä. Opetus ei keskity mekaaniseen otteiden ja suuntien höyläämiseen, vaan meitä koulutetaan hoitamaan ihmistä kokonaisuutena ja yksilönä. Sen sijaan, että oppisimme tarkan kaavan työlle, opimme enemmän kuuntelemaan asiakasta ja soveltamaan opittuja asioita käytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla. Eräs viisas sanoi, että hierojalla on otteet kuin rakentajalla työkalut - on hyvän hierojan viisautta valita, mitä työkaluja käyttää.

Raskasta koulunkäynti toki on. Viikonloput pois kotoa työviikon päälle vaativat veronsa, etenkin kun opiskeluviikonloppuina aivot käyvät täydellä 100% kapasiteetilla sunnuntai iltaan saakka. Monimuotokoulutuksen hankalia puolia on se, että oppimisviikonloppuihin tungetaan sama asia, jonka päiväopiskelijat mutustelevat rauhassa parissa viikossa. Pidän kuitenkin siitä, että oppimisviikonloppujen välillä on aikaa kerrata ja treenata rauhassa. Ryhmän itse koostamat oppimisvideot ovat kovassa käytössä. Ja onhan ne viikonloput aika rankkoja myös fyysisesti - kun kroppaa hierotaan kolme päivää putkeen, niin paikat ovat varovaisesti kuvaillen hellänä vielä pari päivää koulun jälkeenkin.

Opinnoissa on yllättänyt se, kuinka monipuolista hierojaksi opiskelu on. Hierojat oppivat ihmisen fysiologiaa todella monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti. Uskallan väittää, että hyvä hieroja tietää ihmiskehon toiminnasta keskivertolääkäriä enemmän ja paremmin. Itsekin luulen ennen uutta viikonloppua osaavani jo jotain, mutta kummasti nuo luulot lavetin ääressä karisevat. Edelleenkin ihmettelen, kuinka monimutkainen rakenne ihminen on.

Toinen yllättävä tekijä on se, kuinka vähän hierojan ammatista tiesin etukäteen. Jo tässä vaiheessa voin paljastaa, että te jotka luulette olevanne hyviä kotihierojia, ette sitä oikeasti ole. Otteet ja niiden käyttö ovat itsellekin lähes aina yllättäviä. Minäkin luulin kouluun mennessäni osaavani enemmän kuin todellisuudessa tiesin. Ja suurin osa siitä, mitä tiesin, tiesin väärin. Niin se elämä opettaa pientä tikan poikaa....

Yrittäjä, harrastaja vai ikuinen oppija

Yleisin kysymys, jonka kohtaan kertoessani opinnoista on: "Mitä meinaat tehdä koulutuksella?". Rehellinen vastaus tällä hetkellä on, että en tiedä. Hierojan ammatti on hieno ja siitä on mahdollista rakentaa itselleen ura. Suurin osa hierojista toimii yrittäjinä ja se taas on uudenlainen - ja vähän pelottava - tie. Omalla motivaatiollani pystyn oppimaan sen tason tekijäksi, että kysyntää riittäisi, mutta ehkä poisoppiminen lomarahahuoruudesta vaatii vielä totuttelua.

Harrastuksena hieronta tulee pysymään elämässäni aina. Pidän aidosti ihmisten käsittelystä sekä siitä asiakaspalvelusta, jota hierojat tuottavat. On helppo kuvitella, että fysiikan lisäksi työssä hoidetaan myös henkistä hyvinvointia. Vaikka koulutus on maksullinen, eikä tuottaisi ikinä penniäkään, on se silti rahan väärti. Opit, otteet ja yhteisö itsessään ovat tutustumisen ja oppimisen arvoisia. Ja ainakin se tavoite toteutuu, että jos koulusta pääsen läpi, niin voin tulevaisuudessa sanoa, että minulla on ammatti.

Oikeasti tuntuu kuin olisin sellaisen tien alussa, jossa ei päätepistettä näy. Hyvinvointi ja kehon huolto ovat ammattialoina sellaisia, ettei niissä voi kasvaa täysinoppineeksi. Erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja ja oppisuuntia on lukemattomia. Olen koulussa kuin varkain saanut nähdä, kuinka tehokasta ovat kiinalainen lääketiede ja akupunktioon nojaavat hoitokeinot. Oma mielenkiintoni taas menee hieronnan lisäksi jäsenkorjauksen puolelle ja siinäkin tie on alkuopintojen jälkeen auki mihin vain. Lisäopiskelu vaatii tietenkin kassaa ja kassaa saisi kerrytettyä keskittymällä hierojan ammattiin. Opintojen kierre tuntuu pikkuhiljaa käynnistyvän.

En ole tulevaisuudesta juurikaan huolissani. Elämä kyllä näyttää tiensä ja liika pohdiskelu vain sattuu ohimoihin. Nyt on aika keskittyä oppimaan ja löytämään uutta.

Elämässä unelmat siis toteutuvat, vaikka joskus tie on pitkä ja vaatii aikaa. Vielä muutama vuosi sitten emmin kouluun menemistä tai edes sitä, että uskaltaisin toteuttaa omia unelmia, jotka tuntuivat enemmän teorialta kuin käytännöltä. Joulukussa kävin omalla hierojallani hierottavana ja siellä tuli - yllättäen - kouluvalinta puheeksi. Hieroja totesi melko yksikantaan, että "joo, siehän tästä puhuit ekan kerran noin kymmenen vuotta sitten".

Elämässä tulee olla rohkea - mutta enemmän hyvä elämä vaatii sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Jokaisen unelmille löytyy yleensä enemmän vastusta kuin kannustusta, mutta jos rohkeasti uskaltaa luottaa intuitioonsa, voi päästä joskus perille - tai ainakin lähelle.

PS. Toivottavasti ryhmän tyypit löytävät blogin - on teidän kanssa vaan mahdottoman hauskaa opiskella.

Opetusten kesä 2018

 


Mahtavaa saada pitkästä aikaa näpit tutulle näppäimistölle ja päästä kirjoittamaan tännekin. Olen kaivannut blogia ja yleisöä pienen tauon aikana. Tauko on johtunut lähinnä siitä, että ikivanhaa kesäduunaria on riepoteltu siellä sun täällä ja välillä on kyllä iskenyt suoranainen laiskuuskin.
 
Kesä alkaa olla loppusuoralla - jäljellä on elokuuta muutama viikko ja sitten laskeudutaan pikkuhiljaa pimeään. Aamuisin on kotoisaa, kun talo tyhjenee ihmisistä ja lapset sijoittuvat omille paikoilleen. Tänä kesänä en viettänyt monien sattumien vuoksi kesälomaa ollenkaan, joten jokavuotinen elämän yhteenveto on pitänyt tehdä hieman vauhdissa. Olen huomannut viime viikkoina aivojen tekevän tuota välitilinpäätöstä ikään kuin automaattisesti heinäkuun kunniaksi. Kai se tuo päässä vellova harmaa möhkälekin aavistaa, että tilikausi menee kiinni. Ja aikamoinen vuosi tämä on tähän saakka jo ollutkin.

Tähtäimet uuteen asentoon

 

Kevään kompasteluista uuteen alkuun

 

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun pistin työelämässä kompassineulan uuteen suuntaan. Tuo suunta ei valitettavasti omalta osaltani ollut oikea ja keväällä oli edessä jälleen uuden alun etsiminen. Tuosta kokeilusta kuitenkin opin valtavasti ja kunhan ehdin, niin lupaan kertoa joko täällä tai LinkedIn:ssä tarinan erittäin hyvästä työnantajakokemuksesta. Sen olen vähintään velkaa entiselle työnantajalleni.

Asiat voi aina hoitaa monella tapaa, mutta jos halutaan edistää erinomaista työnantajakuvaa, niin ne kannattaa hoitaa fiksusti - molemmin puolin. Pari kuukautta sitten vedin happea. Olin laskenut itseni fyysisesti ja vähän henkisestikin aika vetelään kuntoon, joten lepo teki enemmän kuin hyvää.

Tuon kahden kuukauden lepotauon käytin järkevästi. Työn suhteen mietin ankarasti, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Tein hakuja enemmän viestinnän ja kirjoittamisen puolelle, mutta näillä näytöillä sinne on vähän haastavaa päästä. Viestinnän alan kilpailu on todella kovaa, koska ala on trendikäs ja sinne on tunkua minua nuoremmista ja osaavammista. Vaikka osaan kirjoittaa, niin viestintä ja sisällöntuotanto vaatii leveäpintaista monimediakokemusta, jota minulta ainakin tällä hetkellä puuttuu.

Harkitsin jo koulunpenkille palaamista ja viestinnän alan opintoja, mutta niin pitkälle en päässyt. Opiskelu kyllä kiinnostaisi kovastikin, mutta taloudellisesti koulunpenkille palaaminen olisi totaalinen kaaos. Ja onnellisten sattumien kautta löysin tien, jolla pääsen kartuttamaan viestinnän kokemusta ja samalla hyppäsin mukaan rakentamaan tulevaisuuden mediaa. Saimaan Podilogi oli minulle kuin taivaan lahja löytää uusi väylä itseni ilmaisulle ja samalla myös oman kokemusmaailman kartuttamiselle. Nyt kun koko Radio Saimaata on saatu vauhtiin, tunnen olevani kyllä niin omassa porukassa kuin voi. Koko pieni "crew" on innostunut tekemisestä ja valmis näkemään vaivaa tuotosten eteen. Uskon, että tulemme näkemään kaakkoisen Suomen taivaalla melkoisen audiomedian tähdenlennon vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

No kolumnistin ura ei vielä tuo leipää pöytään, joten sen suhteen jouduin keksimään uudenlaisia metkuja. Ensimmäinen, mitä teimme perheen kesken oli, että vedimme kaikki menot pöytään ja keksimme niistä kaikki, mitä voidaan karsia. Yllättävän paljon saimmekin säästöjä kasaan, eikä elämä näyttänyt ollenkaan toivottomalta. Kun luvut osoittivat, että tässä selvitään vähän aikaa siististi elämällä ja ylimääräisiä menoja karsimalla, niin ainakin minulle tuli eräänlainen zen-fiilis, että on rauha miettiä tulevaisuutta ja olla hötkyilemättä. Sen verran levoton sielu minä kuitenkin olen, että kokonaan en pystyisi laakereilleni jäämään.

Ja juuri, kun olin pakkaamassa laukkuja Uimaharjussa vietettävää "elämän parasta kesää" varten, soi puhelin. Sain kesätöitä - ehkä kolmatta kertaa koko neljäkymmentäkaksivuotisen elämäni aikana. Frendini soitti, että vanha ystäväni "Oranssi" kaipaisi kesä-esimiestä riveihinsä - ja minähän olin valmis. Totta kai raha kelpasi, mutta enemmän halusin jeesata vanhoja kavereita, kun kerran pystyin. Ja hieman kolhuja kärsineelle itsetunnolle huomio kelpasi.

Portista kohti uutta ulappaa

 

Kesätöistä löytyi työelämään uusi nautinto

 

Linjaesimiehenä en ole työskennellyt kymmeneen vuoteen. Työ on sinällään tuttua, mutta uusi kaupunki, uusi henkilöstö sekä uudet työkaverit mietityttivät. Lyhyen käynnistelyn jälkeen homma kuitenkin lähti - ainakin omasta mielestä - tosi kivasti käyntiin. Juhannuksen kieppeillä huomasin itsessäni aivan uuden puolen. Olin alkanut jälleen nauttia ihan perusduunin tekemisestä. Nautin itse työstä uudella tavalla - siitä, että olin tarpeellinen ja toivottu apu. Nautin myös siitä, että olin kiinni normaalien ihmisten tavallisessa rytmissä. Porukka, johon pääsin mukaan, on tekemässä töitä hyvällä fiiliksellä ja sellaiseen junaan oli mukava hypätä vaikka vähän vauhdistakin. Allekirjoitan edelleen sen, että työnteon mielekkyydestä iso osa tulee siitä, kenen kanssa teet töitä, eikä pelkästään siitä, mitä teet.

Edes viettämätön kesäloma ei juurikaan närästänyt. Olin keväällä saanut olla vapailla sen verran kauan, että lepoa oli plakkarissa riittämiin. Lisäksi olin tehnyt suurimman osan "talon töistä" jo keväällä, joten mitään mahdotonta työlistaa en jälkeeni jättänyt tekijää odottamaan. Ja kun on itse innostunut työstä, niin se luo valtavasti energiaa myös vapaa-aikaan. Totta kai edelleen on iltaisin välillä poikki, mutta tuntuu, että tänä kesänä olen muuten ollut aktiivisempi kuin pariin edelliseen kesään.

 

Kortti toisensa perään

 

Kevään vapaiden aikaan ehdin vielä pyörittää pienimuotoista autokoulutoimintaakin. Perheen isommat lapset tulivat kumpikin ikään, jossa kulkemiseen täytyy saada vauhtia. Isompi painos kaipasi autokorttia ja seuraava hinkui jo mopon selkään. Katsoimme parhaaksi, että opetan nuo ajohaluiset itse. Tuossa vaiheessa ajokorttiuudistus oli vielä tuloillaan, joten hommat hoidettiin perinteisesti. Ja molemmat suoritukset saatettiin maaliin kunnialla - ja ensimmäisellä yrityksellä.

Ajokorttien opetus oli minusta tosi kivaa. Sain olla perheen nuorten kanssa vähän toisenlaisessa roolissa ja aika paljon opetettaessa tulee vietettyä aikaakin yhdessä. Kuten jokainen teinin vanhempi tietää, niin teinejä ei juuri viidentoista ikävuoden jälkeen kotona näy. Ajokortti on käytännössä ainoa riittävä houkutin, jolla heidät saa samaan aikaan samaan paikkaan.

Ja opettaminen opettaa itsellekin paljon liikenteestä. Koko liikennettä katsoo täysin uusin silmin opetuspolkimen varresta. Suoraan sanottuna liikenne näyttää hurjan paljon vaarallisemmalta, kun sitä katsoo liikenteeseen uskaltautuvan nuoren silmin. Varsinkin mopoilun seuraaminen opetusautosta näyttää pelottavalta. Suomalaiset mopoilun raja-aidat on suunniteltu päin sitä ihteään. Mopon sallitaan kulkevan lähes kymmenen kilometriä normaalia liikennevirtaa hitaammin, millä aiheutetaan jo suunnittelupöydällä valtavia liikenneriskejä. Joka ei usko, niin kokeilkoon mennä ajamaan arkiliikenteeseen vakioviritteisellä mopolla. Veikkaan, että moni keski-ikäinen isä tai äiti muuttaisi ajotyyliään muutaman kilometrin jälkeen.

Arvatkaa muuten, onko nuorisoa paljon kotona näkynyt ruoka-aikojen ulkopuolella sen jälkeen, kun heidät saatiin motorisoitua? Olemmekin jo vähän totutelleet hengailemaan vaimon ja tuon pienimmän painoksen kanssa kolmistaan. Tänään läksimme maakuntaretkelle Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitukselle, mistä nämä kuvatkin ovat peräisin.

Kartta auttaa tulevaisuuden suunnittelussa

Mitä syksy tuo tullessaan?

Tällä hetkellä suunnittelen kovaa vauhtia syksyä. Teenpä mitä päätöksiä tahansa, niin syksy tuo tullessaan taas elämään muutoksia. Fiilis syksyä kohtaan on positiivisin vuosiin. Elämä maistuu juuri nyt makeammalta kuin pitkään, pitkään aikaan. Tuo pieni kyykkäys keväällä sai aikaan sen, että itseä piti tuijotella peilistä pidemmän aikaa. Sieltä peilistä kuitenkin löysin myös oman itseni uudestaan. Sain valtavasti itseluottamusta siitä, että minut naarattiin kotoa kesätöihin ja toisaalta itsetuntoa kasvatti myös tuo radion antama uusi ilmaisukanava. Molemmista fiilistelen nyt, kun piirtelen elämänkarttaan viivoja tulevaa varten.

Edelleen elämässä parasta ja tärkeintä on se, että siinä on tavoitteita ja unelmia. Vähäksi aikaa minäkin kadotin horisontin, eikä minulle sovi mikään päämäärätön haahuilu. Nyt kun olen löytänyt taas suunnan, elämä on varmemmalla pohjalla ja otan askeleita eteenpäin itsevarmemmin ja myös pidemmin harppauksin.

Kivaa elokuun loppua kaikille!

Isyys ei ole suoritus

​

Lähiön lapsen taimi kerrostalon pihalla Rantakylässä joskus 1977-1978. Taustalla isäni Lohi-venetehtaan takissaan.

Perheessämme eletään kovin normaalia uusperheen arkea. Komboon kuuluu yhteensä viisi ihmistä, jotka ovat viimeisessä kymmenessä vuodessa muodostuneet tiiviiksi yksiköksi menoineen ja tuloineen. Vielä kymmenen vuodenkin jälkeen pohdin omaa suhdettani lapsiin, joilla on minun lisäkseni elämässään myös oikea isä. Omissa päätöksissäni ja kasvatuksessani joudun miettimään oman mielipiteeni lisäksi myös päätöksiäni suhteessa lasten äitiin, lasten isään sekä myös omaan lapseeni. Toisinaan lopputulos on mahdoton. Enkä kiellä sitäkään, etteikö välillä olisi vaikeaa ola laittamatta omaa lasta muiden edelle, mutta yhtä lailla välillä tulee kasvatettua omaa lastaan vähän kovemmalla kädellä - ihan varmuuden vuoksi, etteivät muut pääse syyttämään suosimisesta.

Perheessämme on alusta saakka ollut periaatteena, että lapsia pyritään kasvattamaan yksilinjaisesti, tekijästä huolimatta. Ne, jotka asuvat saman katon alla, kuuluvat samankokoisella osuudella kustannusyksikköön ja heillä on myös yhtä lailla oikeus aikaan, huomioon ja muuhun perheeseen kuuluvaan. Voin helposti sanoa, että minulle jokainen noista lapsista on yhtä tärkeä ja yhtä merkityksellinen. Nyt kun nuo isommat alkavat olla teini-iässä ja vanhin jo viittä vaille aikuinen, nautin siitä, että he ovat omia persooniaan ja kasvaneet jokainen omaan suuntaansa.

70-luvun lastenvaatemuoti ei juuri naurattanut. Tänä päivänä on toisin - nyt hymyilyttää niin paljon, etten malttanut olla jakamatta kuvaa.

 

Uusperheen arki on saanut minut pohtimaan isyyttä aika paljon menneinä vuosina. On eräällä lailla etuoikeus saada tutkia isyyttä sekä ulkopuolisena että prosessin mukana. Eniten pohdintaa olen kuitenkin tehnyt, kun tuo pienin ihminen syntyi sulostuttamaan elämäämme neljä vuotta sitten. Kun seuraa ihmistaimen kehitystä alusta saakka, tajuaa ensimmäistä kertaa sen, kuinka mittaamattoman arvokas on ihmisen elämä ja kuinka suuri vastuu vanhemmilla lapsistaan on. Lapset ovat kaikkein kallein omaisuutemme (sanan kaikissa merkityksissä!) ja kasvatus on haastellisin työ, jota tulemme koskaan tekemään - huolimatta siitä, olemmeko työelämässä kirurgeja tai kiropraktikoita. 

 

Haastellisuus tulee siitä, että kasvatuksen tulokset näkee vasta noin kahdenkymmenen vuoden päästä aloitushetkestä. Talouden termein voidaan puhua todella pitkän aikavälin sijoituksesta, jonka tuotto-odotukset pitäisivät olla maltilliset.

 

Ohessa muutama teesi siitä, mitkä asiat minä näen isyydessä merkityksellisenä. Yhtään ainoaa kasvatusopasta en ole lukenut elämässäni, enkä aio sitä tehdä vastaisuudessakaan. (Joku voisi sanoa, että ei olisi tehnyt pahaa) Lastenpsykologeista saan yleensä näppylöitä - lukuunottamatta Jari Sinkkosta, joka on minun kanssani samoilla linjoilla - kasvatuksen perusperiaatteet ovat helppoja - vaikeaa hommasta tulee, kun noita perusasioita alkaa soveltaa arkeen.

Koitereen oma Davy Crocket tähtää luultavasti intiaaneja väijystä.

Ruoki lapsen mielikuvitusta

Lapsi on itsestään pyörivä luova kone, jonka pään sisälle on rakennettu valtava määrä mielikuvitusta ja taitoa nähdä maailma omalla tavallaan. Jotta tuo mielikuvitus saadaan valloilleen, on lapselle annettava mahdollisuus näyttää sen mielikuvitusmaailman sisältö ulos. Siihen paras tapa on pitää lapsi mahdollisuuksien mukaan erossa valmiiksi pureskellusta syötemaailmasta ja rohkaista lasta keksimään omia leikkejä ja tarinoita.

Suurin mielikuvitussyöppö ovat lastenohjelmat. Lastenohjelmia katsoessaan lapsi seuraa valmista tarinaa ja kulkee sen mukana. Se tarkoittaa, että junan kyydissä pysyy itse ohjaamatta ja vaivaa näkemättä. Valmiiden lastenohjelmien vastapaino on se, että lapsi leikkii ja luo maailman ympärilleen itse.

Syyllistyn itse monesti siihen, että lyön lapselle padin käteen ja vaivutan hänet lastenohjelmien turruttavaan maailmaan. Teen tämän sen vuoksi, että tarvitsen omaa rauhaa "nyt ja heti" ja silloin ei ole aikaa houkutella lasta leikkimään tai aloittamaan leikkiä lapsen kanssa niin, että irrottautuisin siitä itse hetken kuluttua.

Juuri tätä kirjoittaessa vieressäni pulisee pieni nelivuotias, joka on muovailuvahasta rakentanut sateenkaareen ja puhuu  ilmeisesti mielikuvitusolennolle nimeltä "Sini" , jota pyytää valitsemaan seuraavan värin. Kuuntelen jälleen kerran suurella hämmästyksellä lapsen kykyä rakentaa muovailuvahasta ja alustasta kokonainen maailma. Dialogi on erittäin rikasta ja jotenkin tuota jää kyllä itsekin kuuntelemaan aika koukuttuneena - mitä tapahtuu seuraavaksi? 

Mielikuvitus rakentuu tarinoiden kautta. Tarinat voivat löytyä aluksi satukirjasta ja sen jälkeen sillä, että lasta pyytää kertomaan omaa tarinaansa. Itse olen koettanut välillä keksiä lapsille omia satuja, joissa seikkailee tuttuja ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. Harmi, etten ole noita kirjoittanut koskaan ylös, koska niistä olisi saanut helposti jäämään lapselle muistikuvia myös lapsuuden jälkeen.

Ja jos saisin siirtoistutettua jotain lasten päähän, niin istuttaisin korvien väliin taidon lukea ja etsiä tietoa. Valitettavasti vain on niin, että lapsi tai aikuinen, joka ei lue, on vähän tyhmä. Väittäisin, että lukeminen antaa valmiuden arvioida tarjottua tietoa kriittisesti ja auttaa myös kyseenalaistamaan tiedon tarjoajaa. Tämä sama efekti syntyy huolimatta siitä, lukeeko sanomalehteä vai kirjoja. Meistä seuraava sukupolvi hakee tietoa pääasiassa liikkuvan kuvan kautta, joka on siis mediana erittäin toimiva. Ongelma on siinä, että feedi tulee sukupolven sisältä oman ikäisiltä toisille, jolloin tarjotun informaation taustalla ei yleensä ole tieto, vaan pelkkä kokemus. Ja kuten lastenohjelmien tapauksessa, videofeedi on ylhäältä annettu ja passivoiva, eikä suinkaan kriittisyyteen ja arviointiin kannustava.

Opintielle vuonna -82. Ihme, jos tuolla Hawaiji-paidalla ei tullut turpaan Rantakylän asfalttiviidakossa.

Puhu lapselle kuin älykkäälle olennolle

Lasten vanhemmmissa ärsyttävintä on se, että lapselle puhutaan kuin tampiolle. Selkeitä faktoja ei viitsitä selittää, koska ennakkoajatus on, että "lapsi ei vaan tajuu". Totta on sen verran, että eihän se lapsi luonnostaan asioita tajuakaan, mutta kun riittävästi käyttää aikaa asioiden selittämiseen, niin lapsi oppii. Lapsen ainoa fiksu viiteryhmä ensimmäiset viisi vuotta on oma perhe. Jos tuo oma perhe lässyttää ja kohtelee lasta kuin vähä-älyistä, niin viidessä vuodessa fiksustakin aihiosta on saatu aikaan ajattelematon ikuinen vauva.

Meillä on pyritty pienimmällekin selittämään asiat sellaisena kuin ne ovat. Viimeksi eilen keskustelin lapsen kanssa saunassa kuolemasta. Lapsi ei suinkaan ollut sitä mieltä, että ukki on mennyt pois, vaan sanoi reilusti, että ukkia ei ole, koska se on kuollut. Ja huomenna mennään katsomaan hautausmaalle, missä se ukki on.

Tämä sama pätee kieltoihin ja komentoihin. Laskin joskus, että kiellän tuota pienintä noin 50-100 kertaa päivässä. Jos olemme samaan aikaan samassa paikassa noin viidestä neljääntoista tuntia, se tekee tuntia kohden aika monta kieltoa. Kuitenkin, jos tuota komentoa jaksaa jatkaa sen verran, miksi ei ole sopivaa syödä rukkasta/purra kaikkiin vaatteisiin reikiä/kaivaa haarukalla nenää/kantaa hiekkaa lattialle tai viskellä siskoa kivellä, niin ehkä tuota käskyä ei tarvitse toistaa enempää kuin sen "perus" kaksisataa kertaa.

Monet vanhemmat - minä mukaanlukien - kyllästyvät kieltämään ja komentamaan. Sehän tarkoittaa sitä, että lapselle antaa vallan toimia omin päin omalla tavallaan - ei viisasta!. Toiset vanhemmat - myös minä mukaanluettuna - pitävät siitä, että ovat lapselle niin suuria auktoriteetteja, että luulevat pelkän käskyn riittävän. Lopputulos on se, että pahimmillaan lapsesta kasvaa auktoriteetteja sokeasti totteleva kritiikitön nukke. Mihinkäs se sitten johtaa?

Omin neuvoin eteenpäin - ja hymyssäsuin!

Lapsen tehtävä ei ole toteuttaa vanhemman unelmia tai olla toteutumattomien unelmien jatke

Vanhemmuuden vaikein taito on nähdä se, millainen lapsi kuoren sisällä asuu. Vanhemman tehtävä ei ole kertoa, mitä lapsesta pitäisi tulla. Vanhemman tehtävä ei myöskään ole luoda päänsä sisälle unelmia, jotka lapsi toteuttaa. Ja yhtä vähän lapsen tehtävä on toteuttaa niitä unelmia, jotka vanhemmalta jäi toteutumatta lapsena. Eli jos sinusta ei tullut ammattiurheilijaa, niin lapsen tehtävä ei ole saavuttaa tuota unelmaa sinun puolestasi.

Minun tavoitteeni on nähdä lapseni onnellisena. Limiitit menevät siinä, että rikoksia ei tehdä, eikä huumeisiin sorruta. Loppujen lopuksi on yhdentekevää, mihin ammattiin lapsi itsensä kouluttaa tai mitä työtä hän päättää tehdä. Ensinnäkin sen jälkeen, kun lapsi heittää avaimet pöydälle ja siirtyy yhteistaloudesta omilleen, siirtyy myös päävastuu elinkeinon hankinnasta. Ja jos lapsi on onnellinen, niin todennäköisyys sille, että hän palaa kotiin, on pienempi.

Toiseksi taas jokainen tämän päivän nuori tulee tutkimusten mukaan hankkimaan viisi eri ammattia tai koulutusta. Tämä tarkoittaa, että koko elämä on jatkuvaa oppimista ja se jatkuva oppiminen tarkoittaa osaamisen lisäksi myös sitä, että elämä tulee pitämään sisällään erehdyksiä ja virheaskeleita. Nuo virheaskeleet kasvattavat, opettavat ja näyttävät uuden suunnan. Ja nuo virheet sen nuoren täytyy tehdä itse. Mistä pääsenkin osuvasti seuraavaan kohtaan...

Älä kolaa

Meidän nyt keski-ikäisten sukupolvella on käytettävissä enemmän varallisuutta ja hyvinvointia kuin aiemmin. Se tarkoittaa, että me voimme käyttää lapsiimme entistä enemmän aikaa ja rahaa. Ja siis tyydyttää entistä moninaisemmin lapsilta tulevat vaateet ja toiveet.

Monissa tapauksissa se on tuottanut vanhempia, joiden elämäntehtävä on kolata kaikki ongelmat ja vastoinkäymiset lasten tieltä. Vanhemmat pyrkivät kaikin käytettävissä olevin keinoin estämään sitä, ettei lapsi tule kokemaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Nämä vanhemmat tunnistaa siitä, että he pystyvät sanomaan kirkkain silmin "jos vain voin, niin minä kyllä koen kaikki kärsimykset lapseni edestä". Tuo on yhtä suurta hevonpaskaa.

Jos emme opeta lapsia kohtaamaan vastoinkäymisiä, niin he siirtyvät aikuisuuteen oppimatta yhtä tärkeimmistä taidoista. Se on taito selviytyä itse. Vahempien tehtävä ei siis olekaan ratkaista lasten ongelmia, vaan opettaa lapset ratkaisemaan ongelmia itse.

Jos lapsi pääsee aikuiseksi asti ilman kykyä ratkaista ongelmia ja ilman pyrkimystä selvitä itse, se sama lapsi tulee olemaan meidän vanhempien riesana koko elämänsä ajan. Eli jos emme opeta lasta selviytymään, niin lapsi luottaa siihen kolaavaan äitiin tai isään aina. Ja minä en ainakaan jaksa katsoa ratkaisukyvyttömiä lapsia nurkissani sen jälkeen, kun he ovat aikuisia. Minä haluan kolata ainoastaan lunta.

Kolaajavanhemmat ovat riippuvaisia lapsen huomiosta. He haluvat, että se elämän merkityksellisin tehtävä - olla vanhempi - säilyy ikuisesti. On koukuttavaa olla tarpeellinen ja on koukuttavaa tuntea, että joku on sinusta riippuvainen. Silti - se on väärin sekä lasta että vanhempaa kohtaan. Yhtä lailla kuin on lapsen tehtävä selvitä itse, on aikuisen tehtävä selvitä ilman lasta.

Hymyile lapselle

Joskus mietin, miksi perheen pienin oli niin allapäin. Kun kysyin asiaa, hän vastasi, että on allapäin, koska isä on vihainen. Kävin sitten miettimään, olinko sanonut jotain tai tehnyt jotain, mikä sai lapsen tuntemaan noin, mutta en omasta mielestäni keksinyt syytä. Varovasti kysyin, mistä lapsi oli saanut päähänsä, että isä on vihainen, niin hän vastasi, että isän täytyy olla vihainen, koska isä ei hymyile. Silloin tajusin, että omat kasvoni olivat tosiaan aika vihaisen näköiset, koska olin niin syvällä omissa ongelmissani ja mietteissäni. Kun katsoin kasvojani peilistä, huomasin, että niille oli jähmettynyt melko vihaisen näköinen ilme ryppyineen ja kurtistuneine kulmineen.

Lapsi matkii ja ottaa mallia vanhemmistaan. Jos kuljemme päivät pitkät naama nurtussa, niin se on maailma, johon lapsi oppii. Samalla lailla lapsi oppii hymyilemään ja nauramaan, jos näkee vanhempansa nauravan ja hymyilevän. Etenkin pieni lapsi on todellinen vaikuteimuri, joka erittäin herkällä korvalla aistii ympäristönsä tunnelmat ja tunteet. Mitä enemmän levitämme onnellisuutta ympärillemme sitä enemmän näemme lähellämme myös onnellisia lapsia.

Hymyn lisäksi olen sitä mieltä, että lapselle on syytä näyttää tunteiden koko kirjo. Lapsen on hyvä oppia vanhemmiltaan se, että elämä pitää sisällään monenlaisia tunteita ja kaikki niistä ovat sallittuja. Ehkä tätä kautta saamme tulevasta sukupolvesta vähemmän sisäänpäin kääntyneen kuin me itse olemme.

Tässä kuvastuu se, mitä vanhemmuus on - loputonta rakkautta ja huolenpitoa.

Ja me vanhemmat. Me olemme epätäydellisiä, teemme virheitä, erehdymme ja toivottavasti opimme. Itse olen täydellisestä vanhemmasta kovin kaukana. Silti en ole menettänyt uskoani siihen, että voin joka päivä oppia ja kehittyä paremmaksi. Toivon, että hyvä tahto ja pyrkimys hyvään korvaavat puutteet taidoissa ja osaamisessa. Minulle isyydessä vaikeinta on ollut hyväksyä se, että vaikka vanhempi on esikuva ja auktoriteetti, hän ei silti ole kaikenosaava ja erehtymätön. Nyt vanhemiten olen oppinut näkemään, että pieni lapsi opettaa minua ja yhdessä oppiminen on oikeastaan aika fäijönii.