Mahtavaa saada pitkästä aikaa näpit tutulle näppäimistölle ja päästä kirjoittamaan tännekin. Olen kaivannut blogia ja yleisöä pienen tauon aikana. Tauko on johtunut lähinnä siitä, että ikivanhaa kesäduunaria on riepoteltu siellä sun täällä ja välillä on kyllä iskenyt suoranainen laiskuuskin.
Kesä alkaa olla loppusuoralla - jäljellä on elokuuta muutama viikko ja sitten laskeudutaan pikkuhiljaa pimeään. Aamuisin on kotoisaa, kun talo tyhjenee ihmisistä ja lapset sijoittuvat omille paikoilleen. Tänä kesänä en viettänyt monien sattumien vuoksi kesälomaa ollenkaan, joten jokavuotinen elämän yhteenveto on pitänyt tehdä hieman vauhdissa. Olen huomannut viime viikkoina aivojen tekevän tuota välitilinpäätöstä ikään kuin automaattisesti heinäkuun kunniaksi. Kai se tuo päässä vellova harmaa möhkälekin aavistaa, että tilikausi menee kiinni. Ja aikamoinen vuosi tämä on tähän saakka jo ollutkin.
Kevään kompasteluista uuteen alkuun
Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun pistin työelämässä kompassineulan uuteen suuntaan. Tuo suunta ei valitettavasti omalta osaltani ollut oikea ja keväällä oli edessä jälleen uuden alun etsiminen. Tuosta kokeilusta kuitenkin opin valtavasti ja kunhan ehdin, niin lupaan kertoa joko täällä tai LinkedIn:ssä tarinan erittäin hyvästä työnantajakokemuksesta. Sen olen vähintään velkaa entiselle työnantajalleni.
Asiat voi aina hoitaa monella tapaa, mutta jos halutaan edistää erinomaista työnantajakuvaa, niin ne kannattaa hoitaa fiksusti - molemmin puolin. Pari kuukautta sitten vedin happea. Olin laskenut itseni fyysisesti ja vähän henkisestikin aika vetelään kuntoon, joten lepo teki enemmän kuin hyvää.
Tuon kahden kuukauden lepotauon käytin järkevästi. Työn suhteen mietin ankarasti, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Tein hakuja enemmän viestinnän ja kirjoittamisen puolelle, mutta näillä näytöillä sinne on vähän haastavaa päästä. Viestinnän alan kilpailu on todella kovaa, koska ala on trendikäs ja sinne on tunkua minua nuoremmista ja osaavammista. Vaikka osaan kirjoittaa, niin viestintä ja sisällöntuotanto vaatii leveäpintaista monimediakokemusta, jota minulta ainakin tällä hetkellä puuttuu.
Harkitsin jo koulunpenkille palaamista ja viestinnän alan opintoja, mutta niin pitkälle en päässyt. Opiskelu kyllä kiinnostaisi kovastikin, mutta taloudellisesti koulunpenkille palaaminen olisi totaalinen kaaos. Ja onnellisten sattumien kautta löysin tien, jolla pääsen kartuttamaan viestinnän kokemusta ja samalla hyppäsin mukaan rakentamaan tulevaisuuden mediaa. Saimaan Podilogi oli minulle kuin taivaan lahja löytää uusi väylä itseni ilmaisulle ja samalla myös oman kokemusmaailman kartuttamiselle. Nyt kun koko Radio Saimaata on saatu vauhtiin, tunnen olevani kyllä niin omassa porukassa kuin voi. Koko pieni "crew" on innostunut tekemisestä ja valmis näkemään vaivaa tuotosten eteen. Uskon, että tulemme näkemään kaakkoisen Suomen taivaalla melkoisen audiomedian tähdenlennon vielä tämän vuoden loppuun mennessä.
No kolumnistin ura ei vielä tuo leipää pöytään, joten sen suhteen jouduin keksimään uudenlaisia metkuja. Ensimmäinen, mitä teimme perheen kesken oli, että vedimme kaikki menot pöytään ja keksimme niistä kaikki, mitä voidaan karsia. Yllättävän paljon saimmekin säästöjä kasaan, eikä elämä näyttänyt ollenkaan toivottomalta. Kun luvut osoittivat, että tässä selvitään vähän aikaa siististi elämällä ja ylimääräisiä menoja karsimalla, niin ainakin minulle tuli eräänlainen zen-fiilis, että on rauha miettiä tulevaisuutta ja olla hötkyilemättä. Sen verran levoton sielu minä kuitenkin olen, että kokonaan en pystyisi laakereilleni jäämään.
Ja juuri, kun olin pakkaamassa laukkuja Uimaharjussa vietettävää "elämän parasta kesää" varten, soi puhelin. Sain kesätöitä - ehkä kolmatta kertaa koko neljäkymmentäkaksivuotisen elämäni aikana. Frendini soitti, että vanha ystäväni "Oranssi" kaipaisi kesä-esimiestä riveihinsä - ja minähän olin valmis. Totta kai raha kelpasi, mutta enemmän halusin jeesata vanhoja kavereita, kun kerran pystyin. Ja hieman kolhuja kärsineelle itsetunnolle huomio kelpasi.
Kesätöistä löytyi työelämään uusi nautinto
Linjaesimiehenä en ole työskennellyt kymmeneen vuoteen. Työ on sinällään tuttua, mutta uusi kaupunki, uusi henkilöstö sekä uudet työkaverit mietityttivät. Lyhyen käynnistelyn jälkeen homma kuitenkin lähti - ainakin omasta mielestä - tosi kivasti käyntiin. Juhannuksen kieppeillä huomasin itsessäni aivan uuden puolen. Olin alkanut jälleen nauttia ihan perusduunin tekemisestä. Nautin itse työstä uudella tavalla - siitä, että olin tarpeellinen ja toivottu apu. Nautin myös siitä, että olin kiinni normaalien ihmisten tavallisessa rytmissä. Porukka, johon pääsin mukaan, on tekemässä töitä hyvällä fiiliksellä ja sellaiseen junaan oli mukava hypätä vaikka vähän vauhdistakin. Allekirjoitan edelleen sen, että työnteon mielekkyydestä iso osa tulee siitä, kenen kanssa teet töitä, eikä pelkästään siitä, mitä teet.
Edes viettämätön kesäloma ei juurikaan närästänyt. Olin keväällä saanut olla vapailla sen verran kauan, että lepoa oli plakkarissa riittämiin. Lisäksi olin tehnyt suurimman osan "talon töistä" jo keväällä, joten mitään mahdotonta työlistaa en jälkeeni jättänyt tekijää odottamaan. Ja kun on itse innostunut työstä, niin se luo valtavasti energiaa myös vapaa-aikaan. Totta kai edelleen on iltaisin välillä poikki, mutta tuntuu, että tänä kesänä olen muuten ollut aktiivisempi kuin pariin edelliseen kesään.
Kortti toisensa perään
Kevään vapaiden aikaan ehdin vielä pyörittää pienimuotoista autokoulutoimintaakin. Perheen isommat lapset tulivat kumpikin ikään, jossa kulkemiseen täytyy saada vauhtia. Isompi painos kaipasi autokorttia ja seuraava hinkui jo mopon selkään. Katsoimme parhaaksi, että opetan nuo ajohaluiset itse. Tuossa vaiheessa ajokorttiuudistus oli vielä tuloillaan, joten hommat hoidettiin perinteisesti. Ja molemmat suoritukset saatettiin maaliin kunnialla - ja ensimmäisellä yrityksellä.
Ajokorttien opetus oli minusta tosi kivaa. Sain olla perheen nuorten kanssa vähän toisenlaisessa roolissa ja aika paljon opetettaessa tulee vietettyä aikaakin yhdessä. Kuten jokainen teinin vanhempi tietää, niin teinejä ei juuri viidentoista ikävuoden jälkeen kotona näy. Ajokortti on käytännössä ainoa riittävä houkutin, jolla heidät saa samaan aikaan samaan paikkaan.
Ja opettaminen opettaa itsellekin paljon liikenteestä. Koko liikennettä katsoo täysin uusin silmin opetuspolkimen varresta. Suoraan sanottuna liikenne näyttää hurjan paljon vaarallisemmalta, kun sitä katsoo liikenteeseen uskaltautuvan nuoren silmin. Varsinkin mopoilun seuraaminen opetusautosta näyttää pelottavalta. Suomalaiset mopoilun raja-aidat on suunniteltu päin sitä ihteään. Mopon sallitaan kulkevan lähes kymmenen kilometriä normaalia liikennevirtaa hitaammin, millä aiheutetaan jo suunnittelupöydällä valtavia liikenneriskejä. Joka ei usko, niin kokeilkoon mennä ajamaan arkiliikenteeseen vakioviritteisellä mopolla. Veikkaan, että moni keski-ikäinen isä tai äiti muuttaisi ajotyyliään muutaman kilometrin jälkeen.
Arvatkaa muuten, onko nuorisoa paljon kotona näkynyt ruoka-aikojen ulkopuolella sen jälkeen, kun heidät saatiin motorisoitua? Olemmekin jo vähän totutelleet hengailemaan vaimon ja tuon pienimmän painoksen kanssa kolmistaan. Tänään läksimme maakuntaretkelle Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitukselle, mistä nämä kuvatkin ovat peräisin.
Mitä syksy tuo tullessaan?
Tällä hetkellä suunnittelen kovaa vauhtia syksyä. Teenpä mitä päätöksiä tahansa, niin syksy tuo tullessaan taas elämään muutoksia. Fiilis syksyä kohtaan on positiivisin vuosiin. Elämä maistuu juuri nyt makeammalta kuin pitkään, pitkään aikaan. Tuo pieni kyykkäys keväällä sai aikaan sen, että itseä piti tuijotella peilistä pidemmän aikaa. Sieltä peilistä kuitenkin löysin myös oman itseni uudestaan. Sain valtavasti itseluottamusta siitä, että minut naarattiin kotoa kesätöihin ja toisaalta itsetuntoa kasvatti myös tuo radion antama uusi ilmaisukanava. Molemmista fiilistelen nyt, kun piirtelen elämänkarttaan viivoja tulevaa varten.Edelleen elämässä parasta ja tärkeintä on se, että siinä on tavoitteita ja unelmia. Vähäksi aikaa minäkin kadotin horisontin, eikä minulle sovi mikään päämäärätön haahuilu. Nyt kun olen löytänyt taas suunnan, elämä on varmemmalla pohjalla ja otan askeleita eteenpäin itsevarmemmin ja myös pidemmin harppauksin.
Kivaa elokuun loppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!