In the air - Radio-ohjelmien all time high five

 


Aamulla herätys soi kello kuusi. Napit korville ja Aamulypsyn tunnari kuulumaan. Vetkuttelen lämpimän peiton alla puoli seitsemään ja odottelen ensimmäiset uutiset. Puoleen tuntiin ehtii kuulla Jaajon ja kumppaneiden alkuläpät ja naurua pidätellen voi nousta viettämään uutta päivää.

Keski-ikäisillä miehillä on monia tapoja ärsyttää vaimojaan - siis tahattomasti. Olen jo joskus aiemminkin kertonut, että olen jotenkin riippuvainen radiosta. Kuuntelen aktiivisesti radiota eri tavoin noin neljästä kuuteen tuntia päivittäin. Minulle se on parasta mahdollista taustahälyä työntekoon, kotitöihin, ulkoiluun tai vaikka syksyisiin pihatöihin. Pidän siitä, että saan herätä tuttuihin ääniin aamulla ja pidän siitä, että saan nukahtaa johonkin puheensorinaan myös illalla. Toisinaan ajan varmasti vaimoni raivon partaalle sillä, että kuljen pitkin taloa "munkit päässä" tai napit korvilla itsekseni hihitellen tai joskus jopa suoraan huutonauraen.

Olen ollut tällä samalla tavalla "viallinen" aika nuoresta pitäen. Kuunneltuja tunteja on siis takana kymmeniätuhansia ja kanava- sekä ohjelmasuosikit ovat vaihtuneet vuosien mittaan. Nytkin kuuntelen useampaa eri toimittajaa ja useampaa eri kanavaa. Kanavat sekä ohjelmat valitsen toimittajan ja hänen juttujensa perusteella. Joitakin ääniä ei vaan voi sietää, vaikka jutut olisivat kohtuullisia ja taas toisia ääniä kuuntelisi vaikka kuinka kauan kyllästymättä. Ja koska makuja on erilaisia, niin kaikille täytyy olla omanlaistansa ohjelmaa.

Tein pienen muistelomatkan taaksepäin ja tässä ovat omat viisi suosikkiani kaikkien aikojen ohjelmiksi. Laitan vielä klippejä niihin ohjelmiin, joista vielä jotain kuunneltavia näytteitä löytyy. Uskoisin, että näistä viidestä löytyy muillekin keski-ikäisille aika monta tuttua juttua.

5) Kiss FM - Aamutiimi

Kissin aamut olivat yksi pääsyy, miksi rakastuin juuri radioiden aamuohjelmiin. Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari tekivät omana aikanaan todellisen jättiloikan siitä, mitä radioiden puheohjelmat olivat ennen Aamutiimin keksimistä. Henkka Hyppönen sanoi jossain haastattelussa, että ideana oli luoda kahvipöytä, jossa yksi paikka on varattu kuulijalle ja siltä se todellakin tuntui.

Minulle silloin - ja samoin nyt - on tärkeää, että juontajat antavat jotain aihetta ajatella ja ihmetellä. Monesti kuunnellessa hyvää showta miettii itsekseen lauseita "Noin minäkin ajattelen!" ja "Perhana, tuota en koskaan ajatellut". Mutta juontajien feedi antaa kaikissa tapauksissa minun aivoilleni jotain uutta mutusteltavaa.

Kiss FM:n aamutiimi starttasi maailmanmestaruusvuonna 1995 ja jatkui jonnekin 2000-luvun alkuvuosille. Sinä aikana Henkka Hyppönen kasvoi nuoresta juontajanidusta Suomen ykkös-radio-DJ:ksi ja toimi tienavaajana ja esimerkkinä monille hänen jälkeensa radioon nousseelle juontajalle.
Minuun tuo homma puri musiikin ja juttujen yhdistelmänä. Näin kahdenkymmenen vuoden jälkeen mieleeni jäivät Henkan ja Jennin keskinäinen kemia (joka sitten johti vähän pidemmällekin) sekä se, että Aamutiimi tarjosi jotain todella uutta. Kissin silloinen musiikki oli vastaus nuoren miehen tarpeesen vatkata lanteitaan letkeästi boogien tahdissa.

Aamutiimistä ei sinällään löydy kunnollisia klippejä, mutta ohessa Sami Tenkasen Yle Areenalta löytyvä dokkari, jossa Henkka, Jenni ja Tuomas Enbuske palasivat vielä kerran radioon - tällä kertaa haastateltaviksi:

Kiss FM:n aamutiimi – ohjelma joka muutti kaupallisen radion

https://areena.yle.fi/1-3078670

(Tuo koko Tenkasen sarja on hyvää kuunneltavaa niille, joita radion historia jollain tavalla kiehtoo)

4) Juuson ja Peltsin Aamushow

Kissin aamutiimin jälkeen aloin kaipailla uutta showta, jolla tukkia korvat aamuisin. Vastaus löytyi Radio Mafian puolelta. Yle teki massiivisen kanavien upgreidauksen vuonna 1990 ja sen seurauksena nuoriso sai ensimmäistä kertaa oman kanavan valtiorahoitteisesta radiotalosta. Tämä oli Ylen pakollinen vastine sille, että nousukausi oli nostanut paikkakunnille pystyyn pieniä kaupallisia radioita, joissa oli enemmän myös nuorisolle suunnattua ohjelmistoa.

Juuso ja Peltsi olivat ensimmäinen aamuohjelma, jota kuuntelin Mafian puolelta. Ennen tätä tonttukaksikkoa aamua oli pyöritetty vaihtelevalla miehityksellä, joka ei kuitenkaan noussu lentoon. Nyt sitten starttasi.

Luin (jälleen kerran jostain Juuson ja Peltsin haastiksesta), että tiimi oli koottu vähän vahingossa ja kumpikaan jannuista ei varsinaisesti tuntenut toisiaan ennen lähetystä. Mutta keskinäinen kemia alkoi toimia tavalla, joka teki Juusosta ja Peltsistä ensin koko valtakunnan ykkösradioäänet - ja sen päälle vielä Mikko "Peltsi" Peltolasta tunnetun juontajan ja televisiostaran aina näihin päiviin saakka. Juuso sen sijaan lähti Ameriikan maille tekemään "jotain muuta".

Juusossa ja Peltsissä minua veti kuuntelemaan jutut. Kaverit olivat nuoria ja jutut sen mukaisia. Homman koukku ei perustunut mihinkään pikkutuhmaan kikkailuun, vaan jälleen kerran kuuluisan kahvipöytäefektiin. Kuuntelin tätä artikkelia varten yhtä Juuson ja Peltsin uusintaa ja minua hämmästytti, kuinka hitaalla ja tasaisella rytmillä kaverukset puhuivat ja heittivät juttua. Tänä päivänä edes Yle Puheen selkokieliset uutiset ei taida päästä yhtä taantuneeseen rytmiin.
Ohessa juttua ohjelmasta ja pari hyvää koostetta lähetyksestä:
Peltsi & Juuso

3) Salovaara-show

 

Mitä me tehtiin ennen internettiä? No istuttiin lauantai-iltaisin radion ääressä kuuntelemassa Pertti Salovaaran omaa nimikko-showta. Salovaara oli myös Radio Mafian tuote, joka poikkesi kaikesta siitä, mihin radiomaailma oli ennen häntä tottunut. Salovaaran suosio perustui siihen, että hän osallisti kuuntelijat ohjelmaan. Ohjelmaan otettiin vastaan puheluita, siinä luettiin lukijoiden kirjeitä ja tehtiin tylyjä pilapuheluita. Tällä luotiin efekti, että jokaisella on mahdollisuus kuulla joko oma äänensä tai saada kirjeensä luettavaksi ohjelmassa. Kuinka moni odottikaan radion ääressä, että oma kirje luetaan siellä tai sitä, että kuulee kaverin lähettämät lärveiset ihan uunituoreena.

Ja koska vietin nuoruuttani Joensuussa, niin innolla aina kuunneltiin, monentenako kotikaupunkimme oli "Suomen väkivaltaisin kaupunki"-tilastossa. Yleensä se sieltä top-kolmosesta taisi löytyä - ja ihan syystä.

Kaikki tuo oli höystetty vielä Salovaaran omalla persoonalla, joka oli siihen ajan henkeen räävitön, pikkutuhma ja lähes aito Amerikkalainen radio-DJ. Mallia ohjelmaan oli luultavasti otettu Howard Sternistä, sillä puheet ja tyyli olivat samaa. Mutta nuorisoon homma upposi kuin mummo kuoppaan. Tänä päivänä vastaavalla intensiteetillä tehdään ohjelmaa jo valoisaankin aikaan, eivätkä Salovaara-tason jutut aiheuta värinää muualla kuin kaiuttimessa.

Valitettavasti Salovaaraan iski loppuvaiheessa jokin Jumala-kompleksi ja ohjelma alkoi kuulostaa juontajansa egon pönkitykseltä ja siltä, että homma heitettiin jo liikaa yli. Tosin tuohon aikaan Salovaara oli ensimmäisiä radiotähtiä, joten pieni pisun lirinä korvien väliin lienee ihan ymmärrettävää. Ja nostihan radiotyön suosio Pertti Salovaaran myös juontajaksi moniin televisio-ohjelmiin ja jopa kansanedustajaksi.

Musiikki on radioissa mennyt huonompaan suuntaan. Ennen musiikki ja ohjelman tekijä olivat omanlaisiansa ja ero tehtiin sekä musiikissa että puheessa. Nyt taas soittolista- ja formaattiradiot ovat saaneet aikaan sen, että samat juhatapiot ja kaijakoot raikavat läpi päivän - tosin eri järjestyksessä eri ohjelmissa. Ohjelmien ero tulee siis puhtaasti juontajista. Olisi raikasta löytää ohjelma, joka soittaa musiikkia täysin omasta fiiliksestä eikä soittolistasta. Vai osaisivatkohan nykyjuontajat enää valita musiikkia?

Koska on olemassa Youtube, niin onhan siellä vähän Salodangeriakin tarjolla...

PS. Tähän kohtaan olisi kuulunut ehdottomasti mainita myös Radio Jokisen Jälkkäri. Jälkkäri oli Joensuulaisen paikallisradion iltapäiväohjelma, jossa paikalliset DJ:t soittivat nuorisomusiikkia ja heittivät läppää. Tätä ohjelmaa varten olen kerran jos toisenkin juossut koulusta kolmeksi kotiin, että kuulen ekat tahdit (ja saan nauhoitettua kasetille biisejä - jos joukossa on nuorisoa, joka ei tiedä a) mikä on kasetti ja b) mitä tarkoittaa nauhoittaa, niin kysykääpä isiltä ja äitiltä). Moniko Joensuulainen nykyinen keskari on tehnyt samaa?

2) Koe-eläinpuisto

 

Koe-eläinpuisto on syy, miksi aloin pohtia koko tämän artikkelin kirjoittamista. Luin viime viikolla Gösta Sundqvistin elämänkerran ja sitä lukiessa huomasin, että niinkin kulttimaineen saanut ohjelma kuin Koe-eläinpuisto on nykynuorille todennäköisesti täysin tuntematon.Tätä klassikkoa on siis syytä hieman puffata.

Koe-eläinpuisto on Leevi and the leavingsin nokkaheppu Gösta Sundqvistin hengentuote, jota hän tehtaili omalla porukallaan Radio Mafialle 1993-2003. Ohjelma on sekoitus kuunnelmaa ja fiktiivista hupailua, jossa seikkailevat Sunkka ja hänen kaverinsa eri elämänaloilla.

Sundqvistin maailma on käsittämättömän rikas ja käsikirjoitukset ovat välillä nerokkaita ja välillä vain niin räävittömiä, että niitä kuuntelee monttu auki. Gösta todennäköisesti koetteli kaikkia sovinnaisuuden rajoja, vaikka kyseessä kuinka oli nuorisokanava ja Yle halusi pestä kasvojaan vanhoista jäykkyyden synneistä.

Koe-eläinpuisto kestää aikaa hiton hienosti. Kuuntelin tätä tekstiä suunnitellessa yhden pitkän jakson kokonaan ja hämmästelin, kuinka pikkutarkkaa työtä ohjelma oli. Taustat oli saatu kuulostamaan juuri siltä, että ohjelmaa teki keikalla oleva toimittaja ja ympäristö antoi todellisen livetaltioinnin tuntua, vaikka homma tehtiinkin studiossa. Kirjan mukaan (ja korvieni todistamana) rennolta kuulostanut jutustelu oli tarkkaan käsikirjoitettu ja taimattu. Teknisenä työnä ohjelma on siis suorastaan oppikappale.

Koe-eläinpuisto nosti maineeseen myös laulavan ratikkakuski Aarne Tenkasen, joka heittää keikkaa vielä tänäkin päivänä. Tenkanen oli alunperin Koe-eläinpuiston vakiokasvo, jolle Göstä alkoi sorvata biisejä. Tenkasen ohjelmistoon kävivät ne Göstan biisit, jotka eivät ehkä Leevi and the leavingsille istuneet. Olen muuten nähnyt Tenkasen yksissä häissä keikalla ja voin vakuuttaa, että siinä on showmies henkeen ja vereen - eipä olleet tylsät häät ne...

Muuten teille, jotka kaipaatte kipeästi Koe-eläinpuistoa ja sen sairasta maailmaa, niin keksikääpä jostain juutuubi - siellä on kattava kokoelma tätä radiohupailua., kuten tämä oheinen...

Koe-eläinpuiston perinnettä jatkaa tänään Radio Sodoma - Antti Holma tekee täydellistä työtä siinä, että osaa luoda radio-ohjelmaa, joka imitoi radio-ohjelmaa "pienellä twistillä". Sain vanhana radiopervona vinkin ohjelmasta kaveriltani, joka sanoi "sen sopivan täydellisesti minun luonteelleni" (Kiitos Niina vielä kerran, tiedän, että luet tätä). Ja tottahan Niina turisi. Eilen illalla kuuntelin yhtä jaksoa tiskatessa, niin en huutonaurultani saanut pidettyä edes tiskiharjaa kädessä, vaan pakko oli vääntäytyä lattialle nauramaan aivan suoraa huutoa! Että sellainen mainos tälle...

(ja ei siis sovi perheen pienimmille!)

Radio Sodoma

1) Aamulypsy

No ykköstä ei tarvinne paljon arvailla. Minut tuntevat, tietävät,että olen ollut Lypsyn kannattaja lähes alusta saakka. Teille, joille tuote ei ole tuttu, niin valaistakoon, että kyseessä on Radio Suomipopin moneen kertaan palkittu aamuohjelma, joka on tuonut iloa eetteriin jo vuodesta 2006. Välillä Jaajo ja kumppanit pitivät taukoa ja tekivät paluun 2011. Näin raavaana miehenä voin tunnustaa, että Aamulypsyn loppu oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun radio sai minut itkemään. Omien radioystävien hyvästely tuntui niin karulta, että mielenliikutusta ei voinut välttää. Onneksi eromme oli vain lyhytaikainen.

Lypsyn viehätys tulee juontajista. Musiikille en tässä anna juurikaan painoarvoa (paitsi hovimuusikon biiseille!). Se veto tulee juontajien keskinäisestä kemiasta, jota on mahdotonta toistaa muualla ja muilla. Kun kolmesta on yksi poissa, sen huomaa heti tarinoiden dynamiikassa ja siinä, kuinka ohjelma juoksee eteenpäin. En usko, että konsepti olisi toistettavissa muilla juontajilla.

Radion viehätys piileekin siinä, että yksinkertaisuudesta saadaan taidetta. Aamulypsyssä on kolme ihmistä, studio ja lehdet sekä kannettavat. Lehdistä löytyvät juttujen siemenet, mutta juontajien suussa nuo siemenet jalostuvat välillä kovin kummallisiksikin tarinoiksi. Puheesta saadaan aikaan sellaista, että kuulija kokee seuraavansa keskustelua ja on ihan liki päästä siihen mukaan.

Minulle Aamulypsy on kaveri, jonka juttuihin olen kasvanut kiinni. Ilman lypsyä on vaikeaa aloittaa aamua ja tuntuu edelleen kuin istuisin siinä kolmen kaveruksen kanssa samassa kahvipöydässä ja jakaisin nuo jutut Jaajon, Annin ja Perälän kanssa. Valitettavasti vaimoni on luultavasti sitä mieltä, että Aamulypsy on erittäin vahingollisesti vaikuttanut minun maailmakuvaani, huumorintajuuni sekä juttuihini, mutta se on vain kestettävä, kun elää tällaisen huippusosiologiblokkaajan kanssa. Minusta hinta on pieni.

Tästäkin on pakko heittää klippi kehiin:

Aamulypsy-video - siirtynyt persreikä

Ja onhan noita ohjelmia näidenkin lisäksi. Kuuntelen itse myös Korporaatiota, Radio Suomi Rockin aamua (Kinaret&Honkanen&Karvinen), Tuija Pehkosta ja vaikka mitä muita. Mutta noilla kaikilla on klassikoiksi vielä matkaa.

Tämä on yksi minun rakkauteni - radio (ne suurimmat rakkaudet kävelevät kahdella jalalla). Moniko ohjelmista oli teille tuttu ja onko teillä omia suosikkeja? Jos joku on joskus kuunnellut muita, niin kertokaa toki miksi?