Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste top-5. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste top-5. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. helmikuuta 2019

In the air - Radio-ohjelmien all time high five

 


Aamulla herätys soi kello kuusi. Napit korville ja Aamulypsyn tunnari kuulumaan. Vetkuttelen lämpimän peiton alla puoli seitsemään ja odottelen ensimmäiset uutiset. Puoleen tuntiin ehtii kuulla Jaajon ja kumppaneiden alkuläpät ja naurua pidätellen voi nousta viettämään uutta päivää.

Keski-ikäisillä miehillä on monia tapoja ärsyttää vaimojaan - siis tahattomasti. Olen jo joskus aiemminkin kertonut, että olen jotenkin riippuvainen radiosta. Kuuntelen aktiivisesti radiota eri tavoin noin neljästä kuuteen tuntia päivittäin. Minulle se on parasta mahdollista taustahälyä työntekoon, kotitöihin, ulkoiluun tai vaikka syksyisiin pihatöihin. Pidän siitä, että saan herätä tuttuihin ääniin aamulla ja pidän siitä, että saan nukahtaa johonkin puheensorinaan myös illalla. Toisinaan ajan varmasti vaimoni raivon partaalle sillä, että kuljen pitkin taloa "munkit päässä" tai napit korvilla itsekseni hihitellen tai joskus jopa suoraan huutonauraen.

Olen ollut tällä samalla tavalla "viallinen" aika nuoresta pitäen. Kuunneltuja tunteja on siis takana kymmeniätuhansia ja kanava- sekä ohjelmasuosikit ovat vaihtuneet vuosien mittaan. Nytkin kuuntelen useampaa eri toimittajaa ja useampaa eri kanavaa. Kanavat sekä ohjelmat valitsen toimittajan ja hänen juttujensa perusteella. Joitakin ääniä ei vaan voi sietää, vaikka jutut olisivat kohtuullisia ja taas toisia ääniä kuuntelisi vaikka kuinka kauan kyllästymättä. Ja koska makuja on erilaisia, niin kaikille täytyy olla omanlaistansa ohjelmaa.

Tein pienen muistelomatkan taaksepäin ja tässä ovat omat viisi suosikkiani kaikkien aikojen ohjelmiksi. Laitan vielä klippejä niihin ohjelmiin, joista vielä jotain kuunneltavia näytteitä löytyy. Uskoisin, että näistä viidestä löytyy muillekin keski-ikäisille aika monta tuttua juttua.

5) Kiss FM - Aamutiimi

Kissin aamut olivat yksi pääsyy, miksi rakastuin juuri radioiden aamuohjelmiin. Henkka Hyppönen ja Jenni Pääskysaari tekivät omana aikanaan todellisen jättiloikan siitä, mitä radioiden puheohjelmat olivat ennen Aamutiimin keksimistä. Henkka Hyppönen sanoi jossain haastattelussa, että ideana oli luoda kahvipöytä, jossa yksi paikka on varattu kuulijalle ja siltä se todellakin tuntui.

Minulle silloin - ja samoin nyt - on tärkeää, että juontajat antavat jotain aihetta ajatella ja ihmetellä. Monesti kuunnellessa hyvää showta miettii itsekseen lauseita "Noin minäkin ajattelen!" ja "Perhana, tuota en koskaan ajatellut". Mutta juontajien feedi antaa kaikissa tapauksissa minun aivoilleni jotain uutta mutusteltavaa.

Kiss FM:n aamutiimi starttasi maailmanmestaruusvuonna 1995 ja jatkui jonnekin 2000-luvun alkuvuosille. Sinä aikana Henkka Hyppönen kasvoi nuoresta juontajanidusta Suomen ykkös-radio-DJ:ksi ja toimi tienavaajana ja esimerkkinä monille hänen jälkeensa radioon nousseelle juontajalle.
Minuun tuo homma puri musiikin ja juttujen yhdistelmänä. Näin kahdenkymmenen vuoden jälkeen mieleeni jäivät Henkan ja Jennin keskinäinen kemia (joka sitten johti vähän pidemmällekin) sekä se, että Aamutiimi tarjosi jotain todella uutta. Kissin silloinen musiikki oli vastaus nuoren miehen tarpeesen vatkata lanteitaan letkeästi boogien tahdissa.

Aamutiimistä ei sinällään löydy kunnollisia klippejä, mutta ohessa Sami Tenkasen Yle Areenalta löytyvä dokkari, jossa Henkka, Jenni ja Tuomas Enbuske palasivat vielä kerran radioon - tällä kertaa haastateltaviksi:

Kiss FM:n aamutiimi – ohjelma joka muutti kaupallisen radion

https://areena.yle.fi/1-3078670

(Tuo koko Tenkasen sarja on hyvää kuunneltavaa niille, joita radion historia jollain tavalla kiehtoo)

4) Juuson ja Peltsin Aamushow

Kissin aamutiimin jälkeen aloin kaipailla uutta showta, jolla tukkia korvat aamuisin. Vastaus löytyi Radio Mafian puolelta. Yle teki massiivisen kanavien upgreidauksen vuonna 1990 ja sen seurauksena nuoriso sai ensimmäistä kertaa oman kanavan valtiorahoitteisesta radiotalosta. Tämä oli Ylen pakollinen vastine sille, että nousukausi oli nostanut paikkakunnille pystyyn pieniä kaupallisia radioita, joissa oli enemmän myös nuorisolle suunnattua ohjelmistoa.

Juuso ja Peltsi olivat ensimmäinen aamuohjelma, jota kuuntelin Mafian puolelta. Ennen tätä tonttukaksikkoa aamua oli pyöritetty vaihtelevalla miehityksellä, joka ei kuitenkaan noussu lentoon. Nyt sitten starttasi.

Luin (jälleen kerran jostain Juuson ja Peltsin haastiksesta), että tiimi oli koottu vähän vahingossa ja kumpikaan jannuista ei varsinaisesti tuntenut toisiaan ennen lähetystä. Mutta keskinäinen kemia alkoi toimia tavalla, joka teki Juusosta ja Peltsistä ensin koko valtakunnan ykkösradioäänet - ja sen päälle vielä Mikko "Peltsi" Peltolasta tunnetun juontajan ja televisiostaran aina näihin päiviin saakka. Juuso sen sijaan lähti Ameriikan maille tekemään "jotain muuta".

Juusossa ja Peltsissä minua veti kuuntelemaan jutut. Kaverit olivat nuoria ja jutut sen mukaisia. Homman koukku ei perustunut mihinkään pikkutuhmaan kikkailuun, vaan jälleen kerran kuuluisan kahvipöytäefektiin. Kuuntelin tätä artikkelia varten yhtä Juuson ja Peltsin uusintaa ja minua hämmästytti, kuinka hitaalla ja tasaisella rytmillä kaverukset puhuivat ja heittivät juttua. Tänä päivänä edes Yle Puheen selkokieliset uutiset ei taida päästä yhtä taantuneeseen rytmiin.
Ohessa juttua ohjelmasta ja pari hyvää koostetta lähetyksestä:
Peltsi & Juuso

3) Salovaara-show

 

Mitä me tehtiin ennen internettiä? No istuttiin lauantai-iltaisin radion ääressä kuuntelemassa Pertti Salovaaran omaa nimikko-showta. Salovaara oli myös Radio Mafian tuote, joka poikkesi kaikesta siitä, mihin radiomaailma oli ennen häntä tottunut. Salovaaran suosio perustui siihen, että hän osallisti kuuntelijat ohjelmaan. Ohjelmaan otettiin vastaan puheluita, siinä luettiin lukijoiden kirjeitä ja tehtiin tylyjä pilapuheluita. Tällä luotiin efekti, että jokaisella on mahdollisuus kuulla joko oma äänensä tai saada kirjeensä luettavaksi ohjelmassa. Kuinka moni odottikaan radion ääressä, että oma kirje luetaan siellä tai sitä, että kuulee kaverin lähettämät lärveiset ihan uunituoreena.

Ja koska vietin nuoruuttani Joensuussa, niin innolla aina kuunneltiin, monentenako kotikaupunkimme oli "Suomen väkivaltaisin kaupunki"-tilastossa. Yleensä se sieltä top-kolmosesta taisi löytyä - ja ihan syystä.

Kaikki tuo oli höystetty vielä Salovaaran omalla persoonalla, joka oli siihen ajan henkeen räävitön, pikkutuhma ja lähes aito Amerikkalainen radio-DJ. Mallia ohjelmaan oli luultavasti otettu Howard Sternistä, sillä puheet ja tyyli olivat samaa. Mutta nuorisoon homma upposi kuin mummo kuoppaan. Tänä päivänä vastaavalla intensiteetillä tehdään ohjelmaa jo valoisaankin aikaan, eivätkä Salovaara-tason jutut aiheuta värinää muualla kuin kaiuttimessa.

Valitettavasti Salovaaraan iski loppuvaiheessa jokin Jumala-kompleksi ja ohjelma alkoi kuulostaa juontajansa egon pönkitykseltä ja siltä, että homma heitettiin jo liikaa yli. Tosin tuohon aikaan Salovaara oli ensimmäisiä radiotähtiä, joten pieni pisun lirinä korvien väliin lienee ihan ymmärrettävää. Ja nostihan radiotyön suosio Pertti Salovaaran myös juontajaksi moniin televisio-ohjelmiin ja jopa kansanedustajaksi.

Musiikki on radioissa mennyt huonompaan suuntaan. Ennen musiikki ja ohjelman tekijä olivat omanlaisiansa ja ero tehtiin sekä musiikissa että puheessa. Nyt taas soittolista- ja formaattiradiot ovat saaneet aikaan sen, että samat juhatapiot ja kaijakoot raikavat läpi päivän - tosin eri järjestyksessä eri ohjelmissa. Ohjelmien ero tulee siis puhtaasti juontajista. Olisi raikasta löytää ohjelma, joka soittaa musiikkia täysin omasta fiiliksestä eikä soittolistasta. Vai osaisivatkohan nykyjuontajat enää valita musiikkia?

Koska on olemassa Youtube, niin onhan siellä vähän Salodangeriakin tarjolla...




PS. Tähän kohtaan olisi kuulunut ehdottomasti mainita myös Radio Jokisen Jälkkäri. Jälkkäri oli Joensuulaisen paikallisradion iltapäiväohjelma, jossa paikalliset DJ:t soittivat nuorisomusiikkia ja heittivät läppää. Tätä ohjelmaa varten olen kerran jos toisenkin juossut koulusta kolmeksi kotiin, että kuulen ekat tahdit (ja saan nauhoitettua kasetille biisejä - jos joukossa on nuorisoa, joka ei tiedä a) mikä on kasetti ja b) mitä tarkoittaa nauhoittaa, niin kysykääpä isiltä ja äitiltä). Moniko Joensuulainen nykyinen keskari on tehnyt samaa?

2) Koe-eläinpuisto

 

Koe-eläinpuisto on syy, miksi aloin pohtia koko tämän artikkelin kirjoittamista. Luin viime viikolla Gösta Sundqvistin elämänkerran ja sitä lukiessa huomasin, että niinkin kulttimaineen saanut ohjelma kuin Koe-eläinpuisto on nykynuorille todennäköisesti täysin tuntematon.Tätä klassikkoa on siis syytä hieman puffata.

Koe-eläinpuisto on Leevi and the leavingsin nokkaheppu Gösta Sundqvistin hengentuote, jota hän tehtaili omalla porukallaan Radio Mafialle 1993-2003. Ohjelma on sekoitus kuunnelmaa ja fiktiivista hupailua, jossa seikkailevat Sunkka ja hänen kaverinsa eri elämänaloilla.

Sundqvistin maailma on käsittämättömän rikas ja käsikirjoitukset ovat välillä nerokkaita ja välillä vain niin räävittömiä, että niitä kuuntelee monttu auki. Gösta todennäköisesti koetteli kaikkia sovinnaisuuden rajoja, vaikka kyseessä kuinka oli nuorisokanava ja Yle halusi pestä kasvojaan vanhoista jäykkyyden synneistä.

Koe-eläinpuisto kestää aikaa hiton hienosti. Kuuntelin tätä tekstiä suunnitellessa yhden pitkän jakson kokonaan ja hämmästelin, kuinka pikkutarkkaa työtä ohjelma oli. Taustat oli saatu kuulostamaan juuri siltä, että ohjelmaa teki keikalla oleva toimittaja ja ympäristö antoi todellisen livetaltioinnin tuntua, vaikka homma tehtiinkin studiossa. Kirjan mukaan (ja korvieni todistamana) rennolta kuulostanut jutustelu oli tarkkaan käsikirjoitettu ja taimattu. Teknisenä työnä ohjelma on siis suorastaan oppikappale.

Koe-eläinpuisto nosti maineeseen myös laulavan ratikkakuski Aarne Tenkasen, joka heittää keikkaa vielä tänäkin päivänä. Tenkanen oli alunperin Koe-eläinpuiston vakiokasvo, jolle Göstä alkoi sorvata biisejä. Tenkasen ohjelmistoon kävivät ne Göstan biisit, jotka eivät ehkä Leevi and the leavingsille istuneet. Olen muuten nähnyt Tenkasen yksissä häissä keikalla ja voin vakuuttaa, että siinä on showmies henkeen ja vereen - eipä olleet tylsät häät ne...

Muuten teille, jotka kaipaatte kipeästi Koe-eläinpuistoa ja sen sairasta maailmaa, niin keksikääpä jostain juutuubi - siellä on kattava kokoelma tätä radiohupailua., kuten tämä oheinen...



Koe-eläinpuiston perinnettä jatkaa tänään Radio Sodoma - Antti Holma tekee täydellistä työtä siinä, että osaa luoda radio-ohjelmaa, joka imitoi radio-ohjelmaa "pienellä twistillä". Sain vanhana radiopervona vinkin ohjelmasta kaveriltani, joka sanoi "sen sopivan täydellisesti minun luonteelleni" (Kiitos Niina vielä kerran, tiedän, että luet tätä). Ja tottahan Niina turisi. Eilen illalla kuuntelin yhtä jaksoa tiskatessa, niin en huutonaurultani saanut pidettyä edes tiskiharjaa kädessä, vaan pakko oli vääntäytyä lattialle nauramaan aivan suoraa huutoa! Että sellainen mainos tälle...

(ja ei siis sovi perheen pienimmille!)

Radio Sodoma

1) Aamulypsy

No ykköstä ei tarvinne paljon arvailla. Minut tuntevat, tietävät,että olen ollut Lypsyn kannattaja lähes alusta saakka. Teille, joille tuote ei ole tuttu, niin valaistakoon, että kyseessä on Radio Suomipopin moneen kertaan palkittu aamuohjelma, joka on tuonut iloa eetteriin jo vuodesta 2006. Välillä Jaajo ja kumppanit pitivät taukoa ja tekivät paluun 2011. Näin raavaana miehenä voin tunnustaa, että Aamulypsyn loppu oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun radio sai minut itkemään. Omien radioystävien hyvästely tuntui niin karulta, että mielenliikutusta ei voinut välttää. Onneksi eromme oli vain lyhytaikainen.

Lypsyn viehätys tulee juontajista. Musiikille en tässä anna juurikaan painoarvoa (paitsi hovimuusikon biiseille!). Se veto tulee juontajien keskinäisestä kemiasta, jota on mahdotonta toistaa muualla ja muilla. Kun kolmesta on yksi poissa, sen huomaa heti tarinoiden dynamiikassa ja siinä, kuinka ohjelma juoksee eteenpäin. En usko, että konsepti olisi toistettavissa muilla juontajilla.

Radion viehätys piileekin siinä, että yksinkertaisuudesta saadaan taidetta. Aamulypsyssä on kolme ihmistä, studio ja lehdet sekä kannettavat. Lehdistä löytyvät juttujen siemenet, mutta juontajien suussa nuo siemenet jalostuvat välillä kovin kummallisiksikin tarinoiksi. Puheesta saadaan aikaan sellaista, että kuulija kokee seuraavansa keskustelua ja on ihan liki päästä siihen mukaan.

Minulle Aamulypsy on kaveri, jonka juttuihin olen kasvanut kiinni. Ilman lypsyä on vaikeaa aloittaa aamua ja tuntuu edelleen kuin istuisin siinä kolmen kaveruksen kanssa samassa kahvipöydässä ja jakaisin nuo jutut Jaajon, Annin ja Perälän kanssa. Valitettavasti vaimoni on luultavasti sitä mieltä, että Aamulypsy on erittäin vahingollisesti vaikuttanut minun maailmakuvaani, huumorintajuuni sekä juttuihini, mutta se on vain kestettävä, kun elää tällaisen huippusosiologiblokkaajan kanssa. Minusta hinta on pieni.

Tästäkin on pakko heittää klippi kehiin:

Aamulypsy-video - siirtynyt persreikä


Ja onhan noita ohjelmia näidenkin lisäksi. Kuuntelen itse myös Korporaatiota, Radio Suomi Rockin aamua (Kinaret&Honkanen&Karvinen), Tuija Pehkosta ja vaikka mitä muita. Mutta noilla kaikilla on klassikoiksi vielä matkaa.

Tämä on yksi minun rakkauteni - radio (ne suurimmat rakkaudet kävelevät kahdella jalalla). Moniko ohjelmista oli teille tuttu ja onko teillä omia suosikkeja? Jos joku on joskus kuunnellut muita, niin kertokaa toki miksi?

perjantai 1. helmikuuta 2019

Näillä viidellä keinolla voi syksyn selättää

 


Remontin jälkeen on vihdoin aika hengähtää ja karkasin viikonlopuksi Uimaharjuun toiselle työmaalle. Vuorossa "kesäpaikan" talvikuntoonlaittoa. Kuulostaa isommalta kuin onkaan - koska käytännössä leikkasin nurmikon, kannoin kesäromut varastoon ja laittelin mökkiin lämpöjä ja vähän lämpösuojauksia päälle, ettei ekoilla pakkasilla käy köpelösti. Samalla sitten vein kanervia haudalle ja kiertelin siinä hautausmaata "menneiden sukulaisten" tapaamisen merkeissä miettein, että niin se taas vuosi vierähti syksyyn.

Syksy ei todellakaan ole lemppariaikojani vuodesta. Joka vuosi narisen ja murisen sitä, kun kesä jää taakse ja alkaa vuoden huonompi puolisko - ikään kuin valittaminen auttaisi tässäkään asiassa yhtään. Päätin tänä vuonna ottaa asiaan uuden asenteen. Ei, en edelleenkään ala fanittamaan ruskaa, mutta päätin kestää syksyn kuin mies ja selättää ne fiilikset, jotka droppaa mun tunnelmaa.

Tässä viisi kivenkovaa punchlinea, jolla tänä vuonna selviämme syysmasennuksesta:

1) Lue uutisia

Paljonko haittaa se, että sade lyö taukoamatta peltikattoon, jos vaihtoehtona on se, että tuijottelet aukinaista taivasta siitä kohden, jossa eilen vielä oli katto.

Suomalaisiin on sisäänrakennettu veljekset nimeltä kateus ja vahingonilo. Nuo kaksi asiaa soittavat hyvin yhteen kuin turkulainen iskelmäduo, sillä kun jostain asiasta osaa olla kateellinen, niin yhtä lailla osaa olla vahingoniloinen, kun kateudenaihe häviää. Eli kun lottovoittajanaapurin talo palaa, niin sitä ei suinkaan sammuteta, vaan toivotaan, että tulipalon jälkeen naapuriraukka olisi yhtä köyhä kuin minäkin. Kuulostaako tutulta? Ja onhan olemassa sanonta, että suomalaiset ovat ainoa kansa, joka maksaisi satasen siitä, että naapuri ei saa ilmaista viiskymppistä.

Meitä suomalaisia harmittaa, kun menee huonosti. Harmittaa, kun etelässä on lämmintä ja meillä on kylmää. Kiukuttaa, kun aurinko menee kahdeksan jälkeen nukkumaan, koska jossain se paistaa edelleen. Olemme ylpeitä Suomen kesästä, koska sitä ei ole muilla - pakkasen ja kesän yhdistelmä kun on melko tuntematon 99% maapalloa.

No uutisia lukemalla näinä aikoina kateus kyllä karisee. Joka päivä saa sanomalehdistä lukea, kuinka hurrikaanit toisaalla lyö taloja matalaksi ja toisaalla taas maanjäristykset tasaavat tontteja. Noista ei kukaan ole, eikä saa olla iloinen, mutta se asettaa nämä meidän pienet syysmasennukset oikeaan raamiin. Paljonko haittaa se, että sade lyö taukoamatta peltikattoon, jos vaihtoehtona on se, että tuijottelet aukinaista taivasta siitä kohden, jossa eilen vielä oli katto. Tai kiukuttaako pimeys juurikaan, jos tarjolla on kuitenkin sähkövalot ja pattereissa lämpöä.

Siis asiat oikeaan mittasuhteeseen ja jos ei kovan maailman opit muuten tartu, niin kuulemma Karibian saarilla aletaan tarvita apujoukkoja raivaamaan myrskytuhoja. Kukaan ei kiellä syysmarisijaa ottamasta Norwegiania avustusjoukkoihin.

2) Pukeudu lämpimästi

Meille aina syyskuussa tolkutetaan, ettei pitäisi pukeutua toppatakkiin heti alkusyksystä, koska sitten ei kestä tammikuun pakkasia. Onpa ehkä pahinta bullshittiä ikinä.

Ensinnäkin tammikuun pakkaset ovat osa kansallista myyttiä, josta ei ole enää juurikaan konkreettisia todisteita. Parina edellistalvena kasvihuoneilmiö on tarjonnut Suomelle niin keski-eurooppalaiset talvet, että kun Lappeenrannassa silmät pisti kiinni, niin melkein tunsi olevansa Berliinissä. Kadut olivat täynnä märkää loskaa ja ruohokin näkyi maasta vielä jouluaaton tienoilla. Enemmän taisi tarvita kuravaatteita kuin jämäkämpää toppaa.

Ja toisekseen - pahinta syksyssä on se kylmän tunne. Se, kun Jumalan sormi tökkää pohjoisella viimalla kyljestä läpi niin, että tuulen tuntee munuaisissa saakka. Sitä tunnetta ehkäisemään on meille keksitty toinen toistaan parempia kankaita ja suojavaatteita. Ja kun kylmän tunne on pois, niin silloin harmituskin puolittuu.

Minä olen vasta aikuisiällä oppinut, kuinka ihana vaate esim. pipo tai kunnon toppatakki on. Nuorempana sitä kuvitteli olevansa tosi kolee, kun piti korvat paljaana (ja paleltuneena) vielä pakkasilla tai jätti kalsarit pois marraskuussa, koska luuli, että tytöt nauraa kalsareiden käyttäjille. Myöhemmin, kun tutustuin tyttösukupuoleen, niin heillä ei ole röntgenkatsetta, joka paljastaisi, ketkä pojista käyttää kalsareita ja ketkä ei. Ja jos tytön kanssa pääsee siihen tilanteeseen, että ne kalsarit on riisuttava, niin ei se pojat siihen stoppaa, että alta löytyy entisen tenniksenpelaajan nimikkoboxereiden sijaan mustat hepat (tämä siis ilmaisena vinkkinä lähinnä tuonne nuoriso-osastolle).

Minä pidän lämmöntunteesta ja siitä, ettei viluta (t-viivalla tai ilman). Sen takia kaivelen jo nyt rynnäkkövarustukseeni toppatakkia, kalsareita ja pipoa. Hanskat pidän kädessä aina ja piponkin vedän silmille niin kuin Irwin kovimmassa ryyppyputkessaan. Suurin ongelmani ovat jalat - niihin kun ei märällä oikein kannata talvikenkää laittaa ja sitten kesälenkkarit kyllä Suomen syksyssä kastuu.

3) Liikuntaa vaikka väkisin

Minäkin olen jo suunnitelmissa pitkällä siinä, että kohta se treenaaminen alkaa.

Mikään ei ole vaikeampaa kuin raahata sohvankyllästämä takapuoli ulos kelillä, jossa ulkona on pimeää, kylmää ja sataa vettä. Tieteellisin termein sanottuna sohvassa ei ole mitään liikuntaan työntäviä tekijöitä ja toisaalta taas ulkoilmassa ei ole molekyylin molekyyliä vetäviä tekijöitä. Tällöin ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastustaa tieteen kaikkia lakeja ja pakotettava itsensä ulos.
Raittiilla ilmalla on ihmeellinen vaikutus, tuli se ilma sitten kesäisessä lämpimässä muodossa tai syksyn kylmässä ja märässä. Pelkkä ulkona oleminen piristää ja saa mieltä vähän kohenemaan. Mutta toki vasta pienen kapinavaiheen jälkeen. Kun itse lähden ulos, niin ensimmäinen kilometri on täynnä armotonta vastustusta ja vitutusta. Miksi tänne piti itsensä raahata ja ketä tämä muka palvelee?! Sitten pikkuhiljaa keho tottuu ulkoilmaan. Happea saavat sekä aivot että sydän ja liikunta alkaakin tuntua mahtavalta. Tuo tunne vaan antaa odottaa itseään.

Ja kyllä liikunnaksi syksyllä kelpaa sisäliikuntakin. Minäkin olen jo suunnitelmissa pitkällä siinä, että kohta se treenaaminen alkaa. Kerran jo kävin kuntosalin sisäpuolella aikomuksena ostaa kuntosalikortti sekä itselle että kaveriksi lupautuneelle, mutta kun paikalla ei odottelusta huolimatta ollut henkilökuntaa palvelemassa, niin momentum meni ohi. Nyt viikon jälkeen tuo käynti on muista vain ja koko mentaalipuolen treenin joutuu aloittamaan alusta. Näinköhän treenikaverikaan enää muistaa lupaustaan.

Suomeen tarvittaisiinkin personal trainereiden lisäksi sellaisia virtuaalisia liikuttajia. He voisivat olla joku puhelinpalvelu, joka soittaa arki-iltaisin sovittuina hetkinä ja kysyisi hieman syyllistävästi, että jokos se peffa on noussut sohvalta kohti ulkoilmaa ja että missäs se herra on ollut, kun ei ulkona ole omenvartavaloista keski-ikäistä näkynyt ja lenkkaritkin kuulemma kasvaa sammalta. Nuo virtuaaliliikuttajat voisivat olla se pienen kipinän sytyttävä apu, joka auttaa ylittämään liikuntaan ehkäisevän kynnyksen. Tiedän jopa kokemuksesta, että pienen harjoittelun jälkeen liikuntaan meno starttaa lähes automaattisesti ja miettimättä, jolloin myös tarve tuolle virtuaaliliikuttajalle vähenee.

4) Etsi positiivista seuraa

 

Moni mies vetäytyy elokuun lopussa mökille muka sorsastamaan, mutta todellisuudessa he kärsivät syysjurotuksesta, josta haluavat nauttia yksin.

Minä olen kuullut melko luotettavalta taholta, että Suomessakin asuu sellaisten ihmisten joukko, jotka oikeasti pitävät syksystä. Ruskassa on kuulemma hienot värit ja sadekin tuntuu kivalta, kun se osaa jatkua kesän yli aina syksyyn saakka. Nämä tyypit ovatkin tänä vuonna eläneet yhtä suurta orgastista jatkumoa toukokuusta saakka. Milloinkaan ei luultavasti ole ollut tarjolla näin pitkää syksyä, joka otti jo ennakkoakin kolme kuukautta. On suoranainen ihme, ettei luonto mennyt niin sekaisin, että olisi synnyttänyt puiden lehdetkin jo suoraan syksyn väreihin.

Meillä syysvihaajilla on paha taipumus alkaa murjottaaa syksyisin ja monesti teemme sen vielä parhaassa mahdollisessa seurassa eli yksin. Moni mies vetäytyy elokuun lopussa mökille muka sorsastamaan, mutta todellisuudessa he kärsivät syysjurotuksesta, josta haluavat nauttia yksin. Samaa tekee myös moni vaimo, kun he lähtevät sienestämään tai marjastamaan. Mukaan ei tarvita muita pilaamaan hyvin alkanutta murjotusta. On kivempaa murista yksin karhujen kanssa kilpaa ja oikein kiihdyttää itsensä syyskiimaan miettimällä, mitkä kaikki asiat ovat Suomessa pielessä. Takana on neljän viikon vaatimaton kesäloma (verrattuna japanilaisten puolen päivän mittaiseen vastaavaan) ja verotuskin varmaan kovenee.

Syksyssä voi toteuttaa sensei-ajattelua. Murjottajan kannattaa etsiä rinnalleen kaveri, jolle kärpässieni on kaunein luonnonilmiö. Tuo sensei voisi opettaa murjottajalle sen, miten luontoa voi katsoa myös syksyllä nauttien. Ehkä voisimme perustaa syysmurjottajille tukilinjan tai seuralaispalvelun, jossa syysvihaajalle etsitään ulkoiluseuraa, joka taluttaa murjottajan korvasta käsin ulos ja pakottaa nauttimaan myös kylmemmästä säästä.

5) Kiellä syksy!

Nykymaailma mahdollistaa meille sen, että ulos ei oo pakko mennä, jos ei haluu. Kauppakassit saa tilattua ovelle ja jos ostosten teko ei maistu edes virtuaalisesti, niin kyllä kunnon mies elää pizzalla yhden puolivuotisen.

Viimeinen ja varmin keino selvitä syksystä on kieltää se kokonaan. Kun kaleterista on ruksittu kaikki elokuun päivät, niin vetäydytään kotiin, vedetään verhot ikkunaan ja otetaan kunnon Netflix&Chill-maratoni, joka kestää helmikuun loppuun. Työpaikalta otetaan "opintovapaata" syyslukukaudelle ja vanhempainvapaata kevätlukukaudeksi. Silloin voi huoletta murjottaa mökissään ja kieltää koko synkän syksyn olemassaolo.

Nykymaailma mahdollistaa meille sen, että ulos ei oo pakko mennä, jos ei haluu. Kauppakassit saa tilattua ovelle ja jos ostosten teko ei maistu edes virtuaalisesti, niin kyllä kunnon mies elää pizzalla yhden puolivuotisen. On siinä sitten astetta kovempi motivaatio saattaa itsensä kesäkuntoon, kun on Special Operaa vedellyt naamariin puolen vuoden kuurin. Tuo juomapuoli tietenkin arveluttaa, että tuokohan se Olvin rekka tukkusatsin everstiä kotiin saakka.

 
Kuulkaas Enot! Syksystä selvitään tänäkin vuonna ja tänä vuonna se tehdään tyylikkäästi muuttamalla asennetta positiivisempaan suuntaan. Kylmä on kylmää eikä pimeä muutu valoisaksi, vaikka kuinka murjottaa. Sen sijaan kylmää ja pimeää voi oppia sietämään ja jopa näkemään hieman positiivisena, jos muuttaa omaa asennetta. Syksy on asennepeliä!
 


Harmituksen Top-5


 

Hyppään vaihteeksi pois omasta positiivisuuden neliöstä ja tuijotan tätä keski-ikäistä elämää hieman "out of the box". Me keski-ikäiset emme todellakaan ole aina iloista ja positiivista joukkoa, vaan välillä vain nippu väsyneitä ja vihaisia ihmisiä. Kenenkään elämä ei ole yhtä suurta iloista hyppelyä mättäältä mättäälle, vaikka kuinka puristaisi kädet nyrkkiin ja toivoisi niin.
Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).
Tämä kirjoitus sai alkunsa hassusta jutusta. Astetta heikompi viikko päättyi kerrankin iloisissa merkeissä. Sain auton läpi katsastuksesta ilman suurempia korjauskehotuksia ja alkuviikon epäonni näytti hieman tasaantuvan. Tuon yhden onnistumisen kunniaksi päätin palkita itseni (niin juuri itseni!) pullolla punaviiniä ja kasalla irtokarkkeja (jotka olivat tarjouksessa 5€/kilo). 

Työpäivän päätteeksi sitten suunnistin itsekseni ostoshässäkkään (ostoslista vaimolta tietenkin - ja järjestyksessä 110% oikein tehtynä) ja alkon kautta ruokakauppaan. Ruokakaupassa nopeat ostokset aina siihen saakka, kunnes pääsin siihen irtokarkkihelvettiin. Tarjous oli houkutellut paikalle kaikki karkkirohmut ja siellä eri värinen kauha kädessä seikkaili kahta eri ihmistyyppiä - äitejä lapsineen ja uranaisia ilman lapsia, mutta karkinhimo kiilsi silmissä. Niin ja tietenkin minä. 

Koska kello oli neljä ja jakkupukuhirviöillä oli samalla tapaa viikko takana kuin kirjoittajalla, niin sehän tiesi sitä, että viehkoin mulkaisuin kiersimme samoja karkkilaareja kuvitellen, että jaettava loppuu varmasti kesken, jos ei pidä puoliaan. Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).
Lopulta sain kuitenkin säkkini täytettyä ja otsa hiessä työntelin kärryt loputtoman kassajonon loppupäähän. Kun jonotin sen pakollisen 20  minuuttia kassalle, oli aika miettiä tätä kirjoitusta.

Vitutuksen Top-5

Yläotsikkoon en kehdannut laittaa tuota v-sanaa, koska otsikko näkyy sanomalehtien verkkosivuilla ja siellä ei minusta ole sopivaa alatyyliä käyttää. Mutta todellisuudessa tämän kirjoituksen otsikko on nimenomaan vitutuksen top-5.

Nämä asiat meitä keski-ikäisiä harmittavat. Osaa harmittaa joku asia enemmän kuin toista ja varmaan miljoonaan elämään mahtuu suurempiakin harmituksen aiheita kuin nämä. Olen jutellut tästä ystävieni kanssa ja samoin he kuin minäkin omassa elämässäni taistelen eniten juuri näitä demoneja vastaan.

Toisinaan aika vain juoksee itseä nopeammin

1) Aika

Ajan huonoin elementti on se, että sitä ei valmisteta misään lisää. Rahaa voi aina hankkia ja untakin saa nukkumalla, mutta aika juoksee omaa tahtiaan - halusimme tai emme. Olen vakaasti sitä mieltä, että meille keski-ikäisille pitäisi saada viikkoon yksi lisäpäivä jonnekin keskiviikon ja torstain väliin. Joka viikko joudun tuskailemaan sen asian kanssa, että on tehtävä päätöksiä asioista, jotka jäävät tekemättä tai asioista, joita joutuu lykkäämään siihen ajankohtaan, että hommat hoitaa joku muu - tai aika.

Tämä sama ajanpuute vaivaa sekä töissä että kotona. Aivot raksuttavat jatkuvasti tehden päätöksiä ja priorisointia. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Tosin väitän, että lähes puolet tuosta ajanpuutteen tunteesta on pelkkä tunne, joka johtuu siitä, että haluamme elämän olevan kiireistä tai sitten käytämme aikaa johonkin turhaan sen sijaan, että ensin tekisimme tärkeät asiat ja loppuajalla joutavaa.

Oman ajanhallintani piruja ovat some sekä päättämättömyys. Vietän aivan liikaa aikaa keräämällä huomiota somekanavilla. Keksin hauskoja twiittauksia (ainakin omasta mielestä) ja jotain kevyttä face-syötettä. Tämän kaiken takana on jonkinsortin näkymisen pakko ja huomionkaipuu. Todellisuudessa pärjäisin paljon vähemmälläkin somettamisella ja ajan, jonka käytän twiitin sorvaamiseen voisin käyttää fiksummin (no vaikka kirjoittamalla enemmän tänne blogiin!)
Toinen aikasyöppö on päättämättömyys. Istun liikaa miettimässä asioita, jotka pitäisi tehdä, mutta jotka eivät ota syntyäkseen. Lisäksi teen tiedostamattani sitä, että suunnittelen hyviä tekosyitä, miksi jotain tiettyä tehtävää ei juuri nyt pysty tekemään. Eli aika, jona tekisin esim. varaston siivouksen, menee paljon kätevämmin istumalla sohvalla ja miettimällä, miksi varastoa ei tarvitse siivota.
Tooosiiiii fiksua!

Ajan saisi paremmin hallintaan siten, että tuhoaisi järjestelmällisesti omat sisäiset aikavarkaat. Somelle voisi laittaa itselle sopivat aikarajat (muutama kerta päivässä kanavat läpi ja muuna aikana luuri pois kädestä). Sen lisäksi kodin tehtävistä olisi fiksua tehdä lista ihan puhtaasti ranskalaisin viivoin ja sen jälkeen yksinkertaisesti suorittaa tehtävät pois. Kun edessä on konkreettinen lista tehtävistä töistä, niin suorittaminen olisi luultavasti varmempaa.
Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

2) Uni

 

Jos otat yhden kahvipöydällisen keski-ikäisiä ihmisiä ja kuuntelet puoli tuntia heidän juttujaan, niin löydät varmasti yhdestä kahteen univammaista. Me keski-ikäiset nukumme huonosti ja erona nuorisoon on se, että tiedostamme ja myös tunnemme sen. Unta meiltä varastavat juuri nämä isot vitutuksen aiheet. Rahan- ja ajanpuute yhdistettynä maksimissaan keskinkertaiseen vanhemmuuteen ja riittämättömyyden tunteeseen eivät todellakaan paranna unta.

Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

Lisäksi unta varastavat lapset - kaikenkokoiset lapset! Ensin niitä syötetään pitkin yötä, sitten niiden unta valvotaan ja lapsia pissitetään keskellä yötä. Seuraavaksi tulee se aika, että ne kävelevät omasta sängystään vanhempien keskeen nukkumaan - vaikka kantaisit ne sata kertaa yössä omaan sänkyyn.
Kouluiässä, jos säilytään ilman painajaisia, lapsilla on muutaman vuoden hyvien unien aika, kunnes koittaa harrastus- ja teini-ikä. Sitten niitä lapsia kuskataan pelireissuille keskellä yötä tai odotellaan kotiin tunti virallisen kotiintuloajan jälkeen. Ja tämä kaikki suht normaalissa perheessä. En edes uskalla kuvitella, mitä se on niiden perheiden kotona, joiden lapset karkailevat kotoa päiväkausiksi...
Minäkin kärsin unettomuudesta. Olen todella hyvä nukahtamaan, mutta heräilen joskus aamuyöllä miettimään elämääni ja asioitani. Yleensä annan itselleni vähän aikaa käydä ajatukset läpi ja sen jälkeen laitan korviini kuulumaan jotain podcastia, joka tainnuttaa minut nopeasti uneen. Ja jos sekään ei auta, niin nousen ylös ja luen kirjaa, kunnes ihana raukeus valtaa mielen ja teksti on vienyt huolet mennessään. Lopulta hiivin hyvillä mielin nukkumaan.

En ole enää vuosiin antanut uniongelmien harmittaa mieltä, vaan olen tottunut siihen, että välillä nukuttaa ja välillä ei. Tiedän nimittäin senkin, että toisille unettomuus ja katkonaiset unet vaivaavat mieltä ja se saa aikaan kierteen, jossa unettomuudesta murehtiminen aiheuttaa lisää unettomuutta, joka taas lisää murhetta ja niin eteenpäin.

Me tavan duunarit usein pohdimme, mihin kaikkeen rahat riittävät - vai riittävätkö ne?

 

3) Raha


Miksi keski-ikäiset lottoavat hulluna? Siksi, että he haluaisivat saada turvatun arkielämän ilman minkäänlaisia rahahuolia. Ja siksi, että voisivat kirjoittaa Veikkauksen vieraskirjaan "köyhät kyykkyyn". Oikeasti raha on luultavasti keski-ikäisten suurin ongelma. Sitä on hyvin harvalla tarpeeksi koko ajan kasvavia menoja paikkaamaan.

Keski-iässä ihmisten menot ovat kaikken suurimmat. Lainaa on yleensä eniten ja lapset sen ikäisiä, että raha ei riitä, vaikka kaataisit sitä suoraan säkistä. Kasvava perhe ja lyhentymätön laina ovat erittäin huono yhdistelmä, etenkin, kun aikaa lisätienestien hankkimiseen on suht niukasti. Ja onhan sanomattakin selvää, että kaikki menoreiät ovat sellaisia juuri kaikkein tärkempiä. Ja kyllä joskus on oikeasti mahdotonta päättää, onko tärkeämpää turvata lasten harrastukset vai talon tarvitsemat korjaukset. Kummankin jäljet näkyvät valitettavasti tulevaisuudessa ja yhtä ankaralla tavalla.
Raha on myös hankalin asia parisuhteen ongelmissa. Parisuhteessa harvoin on tilannetta, että molemmat tuovat yhtä määrin rahaa taloon ja että rahaa tulisi edes kahdesta pussista niin paljon, että kolmensadan sähkölaskulle voidaan yhdessä hyväntahoisesti naureskella latte-kupin ääressä.

 Useammin nuo Arabiat taitaa lentää seinään, kun mietitään, mistä viimeinen satanen revitään...
Ja kyllähän rahassa on ominaisuus, että korkeat tulot tuovat tullessaan myös korkeat menot. Vähälläkin pärjää, jos osaa elää suu säkkiä myöten. Ja kyllähän tämä melkoista taiteilua aina välillä on. Meilläkin oli tällä viikolla tilanne, että korjauspajalle oli menossa yhtä aikaa polkupyörä, moottoripyörä ja auto. Sen lisäksi yhdessä makuuhuoneessa huomattiin joku kosteuteen viittaava ongelma, jota on pakko alkaa selvittää. Tällä kertaa kävi onni onnettomuudessa, että osasta korjauksista selvittiin vähällä vaivalla, mutta seinä vaatii vielä tarkempia tutkimuksia. Luojalle kiitos käsistään kätevästä lankomiehestä!!

Minä voin tunnustaa, että minulle raha on suurin ongelma. Se on ongelma sen vuoksi, että haluaisin tietää rahojen riittävän tulevaisuudessa ja haluaisin, että rahaa olisi käytettävissä pakollisten menojen ulkopuolella. Vihaan sitä, että kaikki kuukauden aikana tehty työ valuu laskujen maksuun ja pakolliseen selviytymiseen. Tuntuu kuin koko työnteko menisi hukkaan, jos itselle ei tuosta työstä ole minulle mitään iloa. Samaan lopputulokseen pääsisin vähemmälläkin vaivalla. On tietenkin hieno asia, että rahat riittävät laskuihin, eikä jokaista suupalaa tarvitse miettiä, mutta en oikein usko, että elämän tarkoitus ja työnteon tarkoitus on pelkkä selviäminen.

Korjaisihan sitä kaiken itse, jos vaan osaisi!

4) Riittämättömyyden tunne

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka.
Itse asiassa nuo kolme edellistä johtavat siihen, että koemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Kamppailu rahan- ja ajanpuutteen kourissa merkitsee sitä, että jatkuvasti arvioimme omaa kykyämme selvitä tästä elämästä. Mieleen tulee väkisin kysymys siitä, että tätäkö elämä on - juoksemista paikasta toiseen ilman varsinaista päämäärää tavoitteena vain pysyä hengissä.

Minäkin olen tällä viikolla tuntenut tunteita "huono isä", "heikko elättäjä", "kehno työtekijä", "osaamaton remonttimies", "keskimääräistä kehnompi aviomies", "väsynyt", "turhasta vihainen", "onneton" ja näiden lisäksi miettinyt vakavasti seuraavia asioita: "Onko pakko omistaa omakotitalo, jos ei haluu?", "Minkä vuoksi emme omista autoja, joita voi itse korjata?", "Olinpa tyhmä, kun en osannut korjata pyörääni itse!" sekä tietenkin klassikko "Jos tienaan tonnin ja kulutan kaksi, niin onko elämä nykymuodossaan järkevää?". Silti olen perisuomalaisesti onnellinen, että joillakin menee minua huonommin ja toisaalta en ole tuntenut kertaakaan tunnetta "No vittu ihan sama!". Negatiivisia tunteita paljon pahempi on se, ettei tunne mitään.

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka. Jonain päivänä huomaamme, että lainat on maksettu ja lapset ovat omillaan ja on aika ottaa takaisin kaikki menetetty aika - ja nukkua viikonloppuisin kymmeneen.

Riittämättömyyden tunteessa on kaksi keinoa selvitä. Toinen on kylmäpäinen realismi sen suhteen, minkä verran on olemassa resurssia ja mihin se käytetään. Aikaa on tietty määrä ja rahaa samoin. On vain osattava tehdä päätökset, mihin tuo resurssi riittää ja loput on suljettava pois mielestä. Toinen selviämisen keino on nähdä ongelmien ulkopuolelle. Veikkaan, että suurimmalla osalla meistä löytyy enemmän syitä olla onnellinen kuin onneton. Ja jos elämän vaa'an painotus menee enemmän tuonne onnettomuuden puolelle, niin sitten täytyy tehdä jotain. Pahin, mitä voit tehdä itsellesi, on jäädä sohvalle murehtimaan.

5) Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita

 

Keski-ikä on ikä, jolloin ensimmäistä kertaa miettii menneen ja tulevan ajan välistä suhdetta. Elämästä alkaa olla puoliväli takana ja silloin vähän väkisin miettii, mitä on saanut aikaan ja mitä olisi vielä tehtävä. Nuoruuden unelmista alkaa "parasta ennen"-päiväys mennä umpeen ja mielellään näkisi, että nuo unelmat olisivat jossain määrin toteutuneet. Ja jos ne eivät ole toteutuneet, niin kiirehän siinä tulee.

Toisaalta taas keski-iässä tulee uusia unelmia. Tunnen monia, jotka vaihtavat ammattia tai kouluttavat itsensä uudelleen. Tunnen myös monia, jotka eroavat keski-iässä ja muuttavat sitä kautta suuntaansa. Nuorena aloitettu elämä ei osoittautunutkaan sellaiseksi, mitä sen piti olla. Tällöin on tehtävä vaikea ratkaisu, joka muuttaa suuntaa. Samoin tunnen monia, joille keski-iässä tulee vastaan lapsenteon halu tai pakko. Nuoruus on ehkä eletty itselle ja syntyy halu tehdä asioita toisin. Toisaalta taas toiset tekevät lopullisen päätöksen elää ilman lapsia. Siinä solmitaan yksi solmu lopullisesti umpeen ja päätetään iso osa omasta elämäntyylistä.

Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita syntyy, kun omille onnettomuuden pisteille ei tehdä tai ei voida tehdä mitään. Jotkut jäävät paskaan työhön, paskaan liittoon tai väärään elämäntapaan - katkeroituvat ja kadottavat elämänhalunsa. Toiset taas eivät keksi, mistä unelmoida tai mitä elämässä pitäisi tehdä. Nämä ihmiset istuvat sohvalla illasta toiseen miettien, mikä elämässä on pielessä vai onko mikään.

Oma teesini on, että elämässä pitää olla päämääriä. Elämässä pitää olla unelmia, jotta olisi suunta, mitä kohden edetä. Tälläkin viikolla käytin aikaa myös siihen, että toteuttaisin yhtä unelmaa - suunnitelma on edelleen kesken, mutta uskon sen valmistumiseen vahvasti. Minua unelmat pitävät elossa ja liikkeessä ja ne ovat este minun ja elämälle katkeruuden välillä.

Unelmoikaa ihmiset , se pitää liikkeessä!