Heikentynyt kulutus luo hiipivän laman

Kuva Pixabay / fotoblend

 

Olen jo jonkin aikaa joutunut työn kautta pohtimaan Suomeen tullutta hiipivää lamaa. Kulutuskäyrä on loiventunut ja ihmisten rahankäyttö on selvästi harkitumpaa kuin aiemmin. Kun rahat eivät kaikkeen riitä, siirrytään tarvehierarkian mukaiseen jaotteluun. Jos maha on tyhjä, jäävät Loboutinit kauppaan. Tai jos valittavana on kasvohoito tai sähkölasku, niin valitettavasti kasvohoito jää tekemättä.

Kuva Pixabay / Steinarhovland

Hiipivä lama on kulutuksen pysähtymistä

Suomen talous syöksyi Palanderin lailla alamäkeen 90-luvun alussa. Kyseessä oli pitkälle edennyt rahamarkkinoiden ylikuumentuminen yhdistettynä sakkaavaan idänkauppaan. Silloinkin kotimaisen rahatalouden ongelmien yksi syypää löytyi itärajan takaa. Lama-ajan Suomi oli suojaton globaaleja markkinaheilahteluja vastaan. Kansallisen valuutan kantokyky oli heikko ja parilla pakollisella devalvaatiolla nostettiin ulkomaisen lainarahan hintaa niin, että velanmaksu kävi useille yrittäjille ylivoimaiseksi. Konkurssi-tsunami tappoi sekä yritykset että mahdollisuuden kuluttaa. Käytännössä koko talous seisahtui muutamaksi vuodeksi.

Nyt meneillään oleva hiipivä lama on erilainen. Sillä ei ole varsinaista alkua, eikä sillä tule olemaan samanlaista loppua. Siihen ovat johtaneet useat pienet tekijät, joista suuri osa on meistä riippumattomia. Myös laman oireet ovat  erilaiset. Konkurssiaalto on kyllä vellomassa, mutta se jakautuu useammalle vuodelle. Etenkin rakennusalalla tapahtuvat konkurssit karsivat joukosta myös epätervettä ainesta, vaikkakin suurin osa yrityksistä joutuu maksuvaikeuksiin heistä johtumattomista syistä. 

Suurin syy lamalle on yksityisten kulutuksen hiipumisessa. Kun raha ei kierrä, ei talous toimi. Nykyinen markkinatalous perustuu pitkälti palveluihin ja kulutukseen. Jos rahaa ei ole, karsitaan ensimmäisenä palveluista ja kun palveluita ei käytetä, ei kiertoon riitä polttoainetta. Sinällään yksinkertaista siihen saakka, kunnes pureudutaan kulutuksen seisahtumisen syihin. 

Kuva: Pixabay / Pefertig

Raha ei kierrä, jos sitä ei ole. Ja sitä ei tule, jos se on liian kallista

Kulutus on käytännössä aina rahaa. Se on joko omaa rahaa tai velkaa. Tällä hetkellä velkaraha on kalliimpaa kuin vuosikymmeniin. Se tekee ihmisistä harkitsevia. Suurempia hankintoja, kuten autoja ja asuntoja, harkitaan tavallista pidempään, jolloin kierto seisahtuu. Ja jos puhutaan suuremmista hupikulutukseen käytettävistä hankinnoista, kuten kesämökeistä tai purjeveneistä, niin homma on melko totaalisen seis. 

Autojen osalta harkintaan vaikuttavat myös muut tekijät. Autojen hinnat nousevat ja valikoima kasvaa. Kun mietitään jälleenmyyntiarvoa ja jälkimarkkinaa, ei oikeaa vastausta ole olemassakaan. Mikä on nyt uutena ostetun bensa-auton arvo seitsemän vuoden päästä? Millainen hankinta on käytetty sähköauto? Onko hybridi sittenkään onnistunut kompromissi noiden kahden välillä vai pelkkä susi jo syntyessään? Ja kuka uskaltaa tarttua Dieseliin, kun sen verokohtelu on täysin mielivaltaista. Ja mikä ylipäätään on eri polttoainemuotojen saatavuus ja hintakehitys. Itse en ainakaan antaisi mitään suositusta kenellekään, enkä tällä hetkellä edes harkitse vaihtoa.

Velkarahan kalleus pakottaa myös supistamaan kulutusta, vaikkei sitä juuri huvitukseen käyttäisi. Jos asuntolainan korkomenot kasvavat, on kasvu pois omasta kulutuksesta. Nämä muutamat sataset voivat yksilön kannalta olla siedettäviä, mutta kun ne sataset kertautuvat vaikka kampaamojen tai kauneushoitoloiden asiakkaissa, niin se on yrittäjälle ongelma.

Käytämme rahaa tietyssä järjestyksessä (ainakin suurin osa meistä). Päällimmäisenä tililtä lähtevät asumis-, ruoka- ja terveysmenot. Sen jälkeen rahaa käytetään puolipakollisiin menoihin, kuten vaatteisiin ja harrastuksiin. Nimitän näitä puolipakollisiksi, koska ne ovat erittäin tarpeellisia, mutta niissä on selkeä karsimisen mahdollisuus verrattuna vaikka asumismenoihin. Sähköä on pakko ostaa, mutta housujen ostossa on valinnanvaraa enemmän. Joko ne jättää ostamatta tai ostaa halvemmat.

Viimeisenä rahanmenossa tulee niin sanottu hupikulutus. Se on sellaista kulutusrahaa, joka ei ole elämisen kannalta olennaista ja jonka pois jättäminen ei varsinaisesti uhkaa elämänlaatua, mutta tekee elämästä ehkä vähemmän mukavaa. Tällaista hupikulutusta ovat vaikka suoratoistopalvelut, kauneudenhoito- ja hyvinvointipalvelut. Nyt varmaan ymmärrätte, miksi olen asiasta kovinkin huolissani.

Me olemme siinä vaiheessa, että hupikulutusta on alettu jo karsimaan. Olen keskustellut tästä yrittäjäkollegoiden kanssa, jotka toimivat joko omalla alallani tai vastaavilla. Kulutus on selvästi hitaampaa, mutta ei kokonaan seis. Kampaamoissa ja hierojalla jätetään joka toinen kerta väliin tai kauneushoitolassa karsitaan kalliimpia hoitoja ja otetaan hieman pelkistetympi kokonaisuus. Hupikulutuksen väheneminen näkyy jopa suomalaisille rakkaassa alkoholinkulutuksessa. Ravintoloiden ovi ei käy niin tiuhaan kuin ennen ja kaljahanallakin on lepovuoro monta kertaa illassa. 

Kuva: Pixabay / aszak

Rakentamisen seisahtuminen ja pankkien nihkeys näkyy

Hiipivä lama kohtelee alueita epätasaisesti. Meillä kaakossa ongelmana on turistien puute ja rakentamisen pysähtyminen. Asuntorakentamisessa ei uusia hankkeita ole alkanut, eikä niitä ole edes näkyvissä. Eikä rakentaminen kannata, jos potentiaalisia ostajia ei löydy. 

Korjausrakentaminen vetää ilmeisesti vielä kohtuullisesti. Jos asuntoa ei ole mahdollisuutta vaihtaa, voi vanhaa sentään remontoida. Niillä yrityksillä, jotka hoitavat remontti- ja korjausrakentamista, on töitä vähintään kohtuullisesti. Samoin vanhojen asuntojen kauppa vetää jollain tapaa. Se taas on riippuvainen pankkien suopeudesta. Lainansaanti on vaikeampaa, jos kohde ei ole remonttivapaa ja riskitön. Pankkien suhtautuminen rahoitukseen on mennyt enemmän kieltäväksi kuin sallivaksi ja paljon kuuleekin tarinoita, miten rahoitus kohteelta on evätty, koska pankki näkee siinä ongelman. 

Asuntokaupan taantuma johtuu siitä, että niin ostajat kuin pankkikin kyttäävät etelä-Karjalan talouden näkymiä. Talouden näkymät vaikuttavat vahvasti siihen, mitä asuntojen hintakehitys tulee olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jos edessä on paikallistalouden romahdus (vaikkapa esimerkkinä jonkun isomman toimijan loppuessa), romahtavat asuntojen hinnat. Silloin ei uuden kerrostaloasunnon ostaminen kannata, koska sillä tekee isot tappiot. Tämä on nähtävissä jo Imatralla. Asuntojen hinnat ovat romahtaneet sille tasolle, että uusien rakentaminen ei ole järkevää. Rakennuskustannukset ovat joka paikassa suunnilleen samat, jolloin tappio asunnon ostossa kasvaa heikoilla alueilla. Konkreettisesti ja rautalangasta väännettynä. Ei ole järkevää ostaa uutta kahdensadantuhannen asuntoa, jos myydessä siitä saa korkeintaan satatuhatta. Eikä sellaista kohdetta rahoita yksikään järkevä pankki.

Toinen ongelma varsinkin etelä-Karjalassa on se, ettei muualta ole tänne tarpeeksi tulijoita. Asuntotilanne on paikallisten osalta kyllästetty ja jotta uusien asuntojen rakentaminen kannattaisi, pitäisi muuttotappio saada käännettyä voitoksi. Se taas vaatii työpaikkoja, mikä kysyy investointihalukkuutta. Investointihalukkuus taas vaatisi uskoa alueen tulevaisuuteen. Ja niin kauan, kun naapurissa rajalle tuodaan enemmän panssarivaunuja kuin turistibusseja, ei usko idän ihmeeseen nouse. 

Koko Suomen osalta ongelma on kaikenlaisten kulutustuotteiden hintojen nousu. Vaikka hinnat kasvaisivat maltillisesti, nousu hiipii kulutukseen skaalan kautta. Eli pienikin nousu vaikuttaa, jos nousua tapahtuu jokaisessa tuotteessa. Tämä ongelma taas on yleis-eurooppalainen ja johtuu monesta ristikkäisestä kriisistä. Tänne pussinperälle vaikutus on ehkä suurempi kuin vaikka keski-Eurooppaan.

Kolmas etenkin hupikulutukseen vaikuttava tekijä on myös hallituksen tukia kiristävä politiikka. Kun tukirahat pienenevät, supistuu yksittäisen ihmisen kulutus minimiin. Rahaa ei oikeasti jää enää muuhun kuin ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin. Tässä syntyykin pieni moraalinen ongelma. Olen itsekin vahvasti sitä mieltä, että turhia tukimarkkoja pitää karsia. Meillä ei yksinkertaisesti ole laajaan tukiverkkoon enää rahaa ja jotta veroaste ei kasva kulutusta ehkäiseväksi tekijäksi, on pystyttävä säästämään.

Toisaalta taas tukiverkon tiukkeneminen näkyy omassa kukkarossa. Jos hupikulutus pysähtyy, ei minulla ole asiakkaita. Ja hallituksen kannalta taas - jos hupikulutus pysähtyy, ei arvonlisäkertymä pysy ennallaan ja yrittäjien maksamat tuloverotkin pienenevät. Tämän päälle tietenkin se, että lopettavat yritykset siirtyvät tilikirjassa debet-puolelta creditille. Oikeaa vastausta ongelmaan ei ole olemassakaan, vaan kyse on arvovalinnoista. Teet miten tahansa, teet väärin. 

Kuva: Pixabay

Oma talous huolettaa, mutta ei vielä pelota

Pohdin asiaa totta kai omalta kannaltani. Tällä hetkellä kulutuksen seisahtuminen ei näy viivan alla. Kalenteri täyttyy ehkä hitaammin, mutta täynnä se on edelleen. Sen takaavat laaja asiakaskunta ja varmaan se, että omat hommani osaan hoitaa niin hyvin, että asiakkaat pysyvät asiakkaina. 

Mutta helpolla raha ei tule. Pärjääminen pakkokulutuksen ulkopuolella vaatii joustavuutta, näkyvyyttä ja sitä, että yhtään hutia ei voisi lyödä. Tällä hetkellä esimerkiksi viime hetkellä perutut ajat ovat vaikeampia myydä kuin ennen. Niiden uudelleenmyynti vaatii selkeästi enemmän aikaa ja vaivaa kuin aiempina parina kesänä. 

Itse olen kuitenkin toiveikas sekä oman työn että etelä-Karjalan suhteen. Tällä hetkellä kaupungin organisaatio toimii aktiivisesti ja edelleen löytyy yrittäjiä, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja tuottaa uutta. Esimerkiksi City-ravit oli tällaisesta huippuesimerkki. Hullu idea, mutta keräsi yleisöä ja sai varmaan liikkeelle sekä ihmiset että rahan. Vieläkin kaipaan sitä, että tänne saataisiin uusia työllistäviä yrityksiä ja kaipaan myös sitä, että löytyisi enemmän vielä jengaa raahata kotimaisia turisteja katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Tietä on jo raivattu, mutta maalissa ei olla. 

Luotan myös omiin asiakkaisiini. Vuosien mittaan pysyvää ja aktiivista asiakaskuntaa on kerääntynyt ja uskon totta kai omaan kykyyni palvella sekä vanhojen että uusien asiakkaiden tarpeita. Ja etenkin alkukesästä on jopa uusia asiakkaita kiitettävästi mahtunutkin kalenteriin. Y.rittäjyys on aina uskoa omaan tekemiseen.

Kyllä tämä tästä :)

Ps. Enää viikko töitä ja sitten koittaa parin viikon hengähdystauko, jee!!

Koronakriisin voittajat

Kaikki meitä kohtaavat kriisit muovaavat arkeamme. Kun meidät pakotetaan toimimaan eri tavoin kuin mihin olemme tottuneet, lopputulos on se, että arvomme muuttuvat. Syntyy tekijöitä, joita ilman huomaamme tulevamme toimeen. Tällöin tarve poistuu. Yhtä lailla syntyy tekijöitä, joita kaipaamme niin paljon, että tarve voimistuu. Kriisin jälkeen arvomme ja normimme ovat eri asennossa kuin ennen kriisiä. Tämä sama pätee niin henkilökohtaisiin poikkeustiloihin kuin nyt koko yhteiskuntaa kohdanneeseen kriisiin.

Nyt arvojamme ja arjen toimintoja ohjataan yhteiskunnan ylätasolta käsin. Käytännössä olemme yksilöinä voimattomia muutoksen edessä ja ainoa tie selviytyä on sopeutuminen. Sopeutumisen kautta syntyy uusia tapoja toimia.

Poikkeustilan muututtua takaisin arjeksi kaikki vanhat tavat eivät enää palaa ennalleen. Joidenkin uusien tapojen suhteen huomataan, että ne ovat aiempia kätevämpiä ja ne jäävät elämään. Toisaalta taas huomataan joidenkin vanhojen tapojen suhteen, että ne ovat muuttuneet lopullisesti tarpeettomiksi. Lisäksi jos kriisi kestää riittävän pitkään, vanhat tavat unohtuvat ja uudet käytännöt liukuvat normiksi ikään kuin huomaamatta.

Uudet tavat toimia synnyttävät voittajia ja häviäjiä. Mikään kriisi ei ole sellainen, etteikö joku siitä hyötyisi. Muuttunut kysyntä luo uudenlaista tarjontaa, mutta myös hävittää jotain vanhaa. Myös korona-viruksen luoma yhteiskunnallinen poikkeustila synnyttää voittajia.

Näin minä näen korona-kriisin voittajat:

Etätyö

Nyt poikkeustilan aikana on mahdollisimman paljon ihmisiä siirretty työskentelemään pois yhteistoimistoista etätöihin kotiin. Pakko synnyttää uusia käytäntöjä ja oma arvaukseni on, että useissa yrityksissä huomataan työn ja paikan irrottamisen toisistaan toimivan myös jatkossa. Nähdään, että kaikkea työtä ei ole tarpeen tehdä toimistosta käsin ja huomataan myös, että etänä tehty työ on monessa ammatissa sekä laadullisesti että määrällisesti täysin verrattavissa ns. normityöhön.

Kun etätyöhön liittyvät uhkakuvat väistyvät pakkotilanteen aikana, on mahdollista, että etätyön hyödyt nousevat helpommin esiin. Yrityksen saama säästö tilakuluissa ja työntekijöiden saama hyöty oman arjen hallinnassa eivät ole merkityksettömiä tekijöitä. Suurin este etätyön määrän kasvattamiselle on tähän saakka ollut asenneilmasto. Nyt tuota asennemaailmaa muokataan pakolla kohti uutta.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että etätyön kautta on mahdollista suorittaa nykyistä huomattavasti enemmän asiantuntijatyötä. Moni asiakaspalvelu- tai suunnittelutehtävä on helposti hoidettavissa kotoa käsin. Ja etätyön kautta yritysten on mahdollista saada myös kirjaimellisesti säästöjä. Jo tällä hetkellä etelä-Suomen palkkataso on muuta Suomea reilusti korkeampi. Korkeampi palkkataso selittyy luonnollisesti korkeammilla asuin- ja elinkustannuksilla. Etätyönä moni työ olisi halvempaa ostaa muualta Suomesta ammattitaidon kärsimättä.

Uskon, että nyt on sysätty etätyön suhteen pyörimään liike, joka kasvattaa yritysten etänä teettämän työn määrää pysyvästi myös kriisin jälkeen. Hyödyt tulevat esiin, käytännöt paranevat, kun niitä jalostetaan pakon alla ja etänä tekemiseen totutaan niin tekijöiden kuin johdon toimesta. Digitekniikka on tällaiseen ollut valmis jo pidemmän aikaa. Asenteet tuntuvat muuttuvan rautaa hitaammin.

Ostoviihde

Kriisi on jo nyt pistänyt useimmat urheilu- ja muut yleisötapahtumat jäihin. On suorastaan hämmentävää, kuinka tyhjältä maailma näyttää ilman urheilua. Moderni ihminen ei kuitenkaan tule viihteettä toimeen. Sen vuoksi uskon, että erilaisten viihdepalvelujen asiakaspalvelut ruuhkautuvat nyt viihteen nälkäisistä kuluttajista. Viihdekanavilla tarkoitan sekä kuvallisen että äänellisen viestinnän palveluja.

Viihteessä avainsana on nyt se, että sen käyttö on helppoa ja se tulee suoraan kotisohvalle. Kun yleisötilaisuuksia on tiukasti rajattu, monet jäävät kotiin. Maksuttoman television tarjonnan kapeus paljastuu katsojalle nopeammin kuin yhdessä illassa. Ja perinteiset ilmaiskanavat eivät kykene riittävän nopeasti reagoimaan kasvavaan tarpeeseen. Valitettavasti Tuurin kyläkaupparealityn uusinnat eivät vedä edes pahimmassa kriisissä.

Ostoviihteen suosion keston ratkaisee se, kuinka pitkään kriisi nyt kestää. Jos kriisille ei tule loppua ja esim. yleisötilaisuudet eivät pääse käyntiin, ostetusta televisioviihteestä kasvaa normi. Jos tarjonta on riittävän huokeaa ja laadultaan hyvää, niin en usko, että siitä luovutaan heti kriisin jälkeenkään. Ja vaikka esim. Netflixin tilaajia on nyt jo paljon, niin kaukana ollaan vielä saturaatiopisteestä.

Häviäjä tässä tulee olemaan liveurheilu. Pahoin pelkään, että esimerkiksi kotimaisella jääkiekkoliigalle tämä kriisin jättämä aukko tulee näkymään vielä tulevina kausina. Koko kotimainen liiga ui nyt jossain katsojalamassa, jossa hallit eivät vedä yleisöä ja kiekon viihdearvo laskee vuosi vuodelta. Jos ihmiset vielä nyt tottuvat elämään ilman liveurheilua pidemmän aikaa, niin jäähallin oven kynnys korottuu entisestään.

Ruuan tilauspalvelut

Koronakriisi tuli kuin toimitettuna tilauksena ruuan kotiinkuljetuspalveluille. Enkä puhu nyt Woltista tai Foodorasta, vaan perinteisten kauppaostosten kotiintoimituksesta. Kaupassakäynti muuttui yhdessä yössä riskiksi, mutta elintarvikkeiden tarve ei tietenkään putoa minnekään. Riskin välttämiseksi on kauppatarvikkeet ja kuluttajat saatava kohtaamaan mahdollisimman yksityisesti. Parempaa keinoa kuin kotiinkuljetus, ei siihen ole.

Ruuan kotiinkuljetus oli muutenkin juuri breakpointin kynnyksellä. Iso osa kiireisistä työläisistä on huomannut, että kaupassakäynti on mahdollista välttää ja sekin aika on säästettävissä rahalla. Ja kaikki meistä tietävät, että aika on tämän vuosikymmenen kovin valuutta.

Ongelmana on ollut se, että moni ei luota ostosten olevan laadultaan itse valitun veroisia ja toisaalta taas palvelu on koettu luksustuotteeksi. Nyt kun tarve kotiinkuljetukselle on legitimoitu kriisin kautta, palvelun kokeilijoiden määrä kasvaa hurjalla käyrällä.

Jos olisin sijoittaja tai aloittava yrittäjä, niin joku kauppakassien Wolt olisi sijoitusideana aivan timanttinen. Vaikka kriisi loppuu, uskon vahvasti, että ruuan kotiinkuljetus tulee saavuttamaan valtavan suosion. Sen tuoma säästö ajallisesti ja toisaalta koko ajan halpeneva hinta koukuttavat perheen toisensa jälkeen.

Uusyhteisöllisyys ja retroyhteisöllisyys

Suuret kriisit yhdistävät kansaa. Isovanhempiemme aikaan sota yhdisti eripuraiset yhteiskuntaluokat saman lipun alle. Nyt taas tuntuu, että sairaus, jonka edessä me kaikki olemme samanarvoisia, yhdistää eri mielipideluokkia.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Suomesta on tullut egoismin ja ahneuden yhteiskunta. Vanhasta yhteisvastuusta ja demokratiasta on ollut näkyvissä enää nimi keräyksessä ja yhdessä puolueessa. Aatteellisesti olemme ohittaneet sen jo aikaa sitten. Lisäksi eri mielipide- tai arvoluokkia repivät suuret riidat. Entisen vasemmisto-oikeisto-akselin lisäksi meille on kasvanut rasismin kannattajien ja vastustajien akseli sekä ilmastokriisin kannattajien ja vastustajien akseli.

Nyt poikkeustilan aikana on huomattavissa selkeää muutosta kohti yhteisvastuuta. Päivittäin saan lukea siitä, kuinka syntyy halu auttaa pulassa olevia vanhuksia tai halu tukea pulaan joutuvia yrittäjiä. Koko kriisin ajan näkyvillä on ollut puhe yhdessä selviämisestä ja kaikkia koskevasta läheisyydestä. Noita viestejä on ollut mukava lukea.

Haluan uskoa siihen, että tämä kriisi on se herätys, jonka me tarvitsemme. Tahdon uskoa siihen, että tämä kriisi yhdistää ja saa meidät näkemään itsemme osana yhteisöä. Ilahduttavaa on ollut myös nähdä, että kansalle löytyy pahimmassa paikassa myös uskottava johto sekä toiminnallisesti että henkisesti. Suomen siunaus oli se, että vappusatasen mies vaihtui oikeaan toimintaan.

Jotenkin tätä ajattelumaailmaa kuvastaa myös suosikkini Hovimuusikko Ilkan biisi

Kriisi on sulkenut maiden rajat ja sulkenut kansalaiset tulemaan toimeen keskenään. Tämä on valitettavasti kehitys, jonka uskon jatkuvan myös kriisin jälkeen. En pitäisi minään ihmeenä sitä, että vapaan liikkuvuuden nyt saamat rajoitukset jatkuisivat myös poikkeustilan purkamisen jälkeen. Perustelen tätä kahdella syyllä.

Ensinnäkin osa turisteista jättää matkailun jatkossa vähemmälle. Globaali sairaus saa puntaroimaan matkailun riskejä eri tavalla kuin ennen ja sen vuoksi osa matkoista jää tekemättä. Toinen syy on vastaanottavassa päässä. Nyt moni turistikehto luultavasti näkee sekä liikaturismin vaikutukset että sen, että pienemmälläkin turistimäärällä pärjää. Hyvänä esimerkkinä kulkekoon Venetsia. Kriisin jälkeen Venetsian kanavien vesi on kirkastunut kuin taikaiskusta ja koko kaupungin hygieniataso on parantunut. Entinen likaviemäri on saavuttanut vanhan arvokkuutensa historiallisena kohteena. Haluaako se enää luopua saavutetusta statuksestaan?

Lisäksi uskon myös eräänlaiseen retroyhteisöllisyyteen. Nyt kun kansalaiset on enemmän tai vähemmän suljettu koteihin, niin kaivataan kanavia tavoittaa muita. Olen itse huomannut, että radion suosio on kasvanut vielä entisestään uusiin mittoihin. Oma viaton arvaukseni on, että radiossa tullaan kuulemaan uudestaan ns. toivekonsertteja sekä vanhoja kunnon terveisohjelmia. 

Luotettava tiedonvälitys

Globaaleissa poikkeustiloissa nousee aina luotettavan tiedonvälityksen arvo. Nytkin ihmiset kaipaavat koko ajan luotettavaa tietoa siitä, miten kriisi etenee ja miten sitä torjutaan. Tietoa halutaan jatkuvasti, mutta sitäkin enemmän luotettavalta taholta. Itse en usko, että suomalaisten luottamus perinteisiin medioihin olisi koskaan varsinaisesti horjunut. Käyttäjämäärien lasku on johtunut enemmänkin siitä, että mediatalot luottivat liian pitkään paperisiin tukipilareihin, kun olisi pitänyt vauhdilla siirtyä digimediaan. Uutisten lukijoiden vauhti ja tuotannon vauhti erkanivat liikaa toisistaan.

Nyt kotimaiset mediatalot saivat uuden tilaisuuden. Lukijat kaipaavat uutisia ja käytännössä Ylen lisäksi ainoa luotettava tuottaja on sanomalehdistö. Nyt olisi lehdistön aika kerätä potentiaaliset digitilaajat markkinoilta. Kriisin aikana kuluttajien luottamus voitetaan laadulla ja maltillisella hinnoittelulla. Uskon, että juuri nyt hintaa tärkeämpi tekijä on suuri reagointinopeus, jatkuva uutisvirta, monikanavaisuus sekä luotettavuus. Noihin kaikkiin löytyy suurilta taloilta varmasti eväät, jos niin halutaan.

Minusta hesarilla on digi siinä mallissa, että se kattaa kaikenkarvaiset kuluttajat. Itse luen digihesarin joka aamu, koska sen laatuun ja kattavuuteen minulla on suurin luotto. MUTTA - luen edelleen paperisen Etelä-Saimaan - siksi, että minun uutisnälkäni ei tyydy ilman tasokasta paikallisuutisointia.

Kiina

Viimeinen voittaja tässä kriisissä on Kiina. Kiinasta tämä alkoi ja Kiinaan tämä päättyy. Selitys on hiukan hankalampi.

Tällä hetkellä käytännössä kaikkien teollisuusmaiden taloudet hidastuvat ja osin jopa seisahtuvat. Kriisin takia kulutus putoaa jyrkällä käyrällä, mikä esim. Suomessa hidastaa samassa suhteessa valtion tulojen muodostusta. Silti kaikki valtiot ilmoittavat miljardiluokan elvytysohjelmista. Tuo elvytysraha on suunnitellusta taloudesta irrallista. Verotulojen kaventuessa ainoa lähde rahalle on laina.

Maailman talouksista Kiina on tällä hetkellä kaikkein vahvimmassa kuosissa. Se on käytännössä ainoa talous, joka pystyy lainoittamaan kriisissä vellovia länsimaita. Venäjän talous on öljykriisin vuoksi lamassa ja Yhdysvaltojen talous perustuu puhtaasti kulutukseen, joka nyt on siis seis.

Kiina tulee käytännössä lainoittamaan jotain kautta isoa osaa euromaiden ja myös Yhdysvaltojen elvytyspaketeista. Se tarkoittaa samalla sitä, että Kiina ui koko Euroopan rahamarkkinoille ja sen jalansija vanhalla mantereella vahvistuu.Yhdysvalloissahan Kiinalla on jo vahva jalansija. Nyt kuitenkin uskon, että ei mene kauaa, kun Yhdysvallat ilmoittaa purkavansa Kiinan tuonnille tehdyt tullimaksut.

Tämän Kiinan rahan seuraukset nähdään tulevina vuosina. Jos euromaat saavat elvytyksellä taloudet taas vetämään ja pystyvät hoitamaan lainansa, uhka on vain tilapäinen. Jos taas talouksien elvytys ei toimi ja alamäki jatkuu, niin Kiinan antamasta lainarahasta voi tulla Euroopalle todellinen ongelma. Ensimmäisiä merkkejä tästä on nähtävissä jo esimerkiksi Pireuksen satamasta tai Toulousen lentokentästä, jotka nykyisin ovat kiinalaisomistuksessa. Millaisilla vakuuksilla Suomi pelaa tätä lainapeliä?

Harmituksen Top-5

 

Hyppään vaihteeksi pois omasta positiivisuuden neliöstä ja tuijotan tätä keski-ikäistä elämää hieman "out of the box". Me keski-ikäiset emme todellakaan ole aina iloista ja positiivista joukkoa, vaan välillä vain nippu väsyneitä ja vihaisia ihmisiä. Kenenkään elämä ei ole yhtä suurta iloista hyppelyä mättäältä mättäälle, vaikka kuinka puristaisi kädet nyrkkiin ja toivoisi niin.

Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).

Tämä kirjoitus sai alkunsa hassusta jutusta. Astetta heikompi viikko päättyi kerrankin iloisissa merkeissä. Sain auton läpi katsastuksesta ilman suurempia korjauskehotuksia ja alkuviikon epäonni näytti hieman tasaantuvan. Tuon yhden onnistumisen kunniaksi päätin palkita itseni (niin juuri itseni!) pullolla punaviiniä ja kasalla irtokarkkeja (jotka olivat tarjouksessa 5€/kilo). 

Työpäivän päätteeksi sitten suunnistin itsekseni ostoshässäkkään (ostoslista vaimolta tietenkin - ja järjestyksessä 110% oikein tehtynä) ja alkon kautta ruokakauppaan. Ruokakaupassa nopeat ostokset aina siihen saakka, kunnes pääsin siihen irtokarkkihelvettiin. Tarjous oli houkutellut paikalle kaikki karkkirohmut ja siellä eri värinen kauha kädessä seikkaili kahta eri ihmistyyppiä - äitejä lapsineen ja uranaisia ilman lapsia, mutta karkinhimo kiilsi silmissä. Niin ja tietenkin minä. 

Koska kello oli neljä ja jakkupukuhirviöillä oli samalla tapaa viikko takana kuin kirjoittajalla, niin sehän tiesi sitä, että viehkoin mulkaisuin kiersimme samoja karkkilaareja kuvitellen, että jaettava loppuu varmasti kesken, jos ei pidä puoliaan. Ihan ei vielä päästy käyttämään kyynärpäitä, mutta kylmää sotaa käytiin kyllä silmäpelin kautta (ei sen eroottissävytteisen, vaan ihan toisenlaisen!).
Lopulta sain kuitenkin säkkini täytettyä ja otsa hiessä työntelin kärryt loputtoman kassajonon loppupäähän. Kun jonotin sen pakollisen 20  minuuttia kassalle, oli aika miettiä tätä kirjoitusta.

Vitutuksen Top-5

Yläotsikkoon en kehdannut laittaa tuota v-sanaa, koska otsikko näkyy sanomalehtien verkkosivuilla ja siellä ei minusta ole sopivaa alatyyliä käyttää. Mutta todellisuudessa tämän kirjoituksen otsikko on nimenomaan vitutuksen top-5.

Nämä asiat meitä keski-ikäisiä harmittavat. Osaa harmittaa joku asia enemmän kuin toista ja varmaan miljoonaan elämään mahtuu suurempiakin harmituksen aiheita kuin nämä. Olen jutellut tästä ystävieni kanssa ja samoin he kuin minäkin omassa elämässäni taistelen eniten juuri näitä demoneja vastaan.

Toisinaan aika vain juoksee itseä nopeammin

1) Aika

Ajan huonoin elementti on se, että sitä ei valmisteta misään lisää. Rahaa voi aina hankkia ja untakin saa nukkumalla, mutta aika juoksee omaa tahtiaan - halusimme tai emme. Olen vakaasti sitä mieltä, että meille keski-ikäisille pitäisi saada viikkoon yksi lisäpäivä jonnekin keskiviikon ja torstain väliin. Joka viikko joudun tuskailemaan sen asian kanssa, että on tehtävä päätöksiä asioista, jotka jäävät tekemättä tai asioista, joita joutuu lykkäämään siihen ajankohtaan, että hommat hoitaa joku muu - tai aika.

Tämä sama ajanpuute vaivaa sekä töissä että kotona. Aivot raksuttavat jatkuvasti tehden päätöksiä ja priorisointia. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Tosin väitän, että lähes puolet tuosta ajanpuutteen tunteesta on pelkkä tunne, joka johtuu siitä, että haluamme elämän olevan kiireistä tai sitten käytämme aikaa johonkin turhaan sen sijaan, että ensin tekisimme tärkeät asiat ja loppuajalla joutavaa.

Oman ajanhallintani piruja ovat some sekä päättämättömyys. Vietän aivan liikaa aikaa keräämällä huomiota somekanavilla. Keksin hauskoja twiittauksia (ainakin omasta mielestä) ja jotain kevyttä face-syötettä. Tämän kaiken takana on jonkinsortin näkymisen pakko ja huomionkaipuu. Todellisuudessa pärjäisin paljon vähemmälläkin somettamisella ja ajan, jonka käytän twiitin sorvaamiseen voisin käyttää fiksummin (no vaikka kirjoittamalla enemmän tänne blogiin!)
Toinen aikasyöppö on päättämättömyys. Istun liikaa miettimässä asioita, jotka pitäisi tehdä, mutta jotka eivät ota syntyäkseen. Lisäksi teen tiedostamattani sitä, että suunnittelen hyviä tekosyitä, miksi jotain tiettyä tehtävää ei juuri nyt pysty tekemään. Eli aika, jona tekisin esim. varaston siivouksen, menee paljon kätevämmin istumalla sohvalla ja miettimällä, miksi varastoa ei tarvitse siivota.
Tooosiiiii fiksua!

Ajan saisi paremmin hallintaan siten, että tuhoaisi järjestelmällisesti omat sisäiset aikavarkaat. Somelle voisi laittaa itselle sopivat aikarajat (muutama kerta päivässä kanavat läpi ja muuna aikana luuri pois kädestä). Sen lisäksi kodin tehtävistä olisi fiksua tehdä lista ihan puhtaasti ranskalaisin viivoin ja sen jälkeen yksinkertaisesti suorittaa tehtävät pois. Kun edessä on konkreettinen lista tehtävistä töistä, niin suorittaminen olisi luultavasti varmempaa.

Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

2) Uni

 

Jos otat yhden kahvipöydällisen keski-ikäisiä ihmisiä ja kuuntelet puoli tuntia heidän juttujaan, niin löydät varmasti yhdestä kahteen univammaista. Me keski-ikäiset nukumme huonosti ja erona nuorisoon on se, että tiedostamme ja myös tunnemme sen. Unta meiltä varastavat juuri nämä isot vitutuksen aiheet. Rahan- ja ajanpuute yhdistettynä maksimissaan keskinkertaiseen vanhemmuuteen ja riittämättömyyden tunteeseen eivät todellakaan paranna unta.

Ajanpuute pakottaa meidät välillä lainaamaan aikaa tuolta unen puolelta. Tekemistä riittää niin paljon, että jostain on aikaa saatava ja muualta sitä ei ole helposti lainattavissa kuin unesta. Tie on väärä, mutta valitettavasti ainoa mahdollinen.

Lisäksi unta varastavat lapset - kaikenkokoiset lapset! Ensin niitä syötetään pitkin yötä, sitten niiden unta valvotaan ja lapsia pissitetään keskellä yötä. Seuraavaksi tulee se aika, että ne kävelevät omasta sängystään vanhempien keskeen nukkumaan - vaikka kantaisit ne sata kertaa yössä omaan sänkyyn.
Kouluiässä, jos säilytään ilman painajaisia, lapsilla on muutaman vuoden hyvien unien aika, kunnes koittaa harrastus- ja teini-ikä. Sitten niitä lapsia kuskataan pelireissuille keskellä yötä tai odotellaan kotiin tunti virallisen kotiintuloajan jälkeen. Ja tämä kaikki suht normaalissa perheessä. En edes uskalla kuvitella, mitä se on niiden perheiden kotona, joiden lapset karkailevat kotoa päiväkausiksi...
Minäkin kärsin unettomuudesta. Olen todella hyvä nukahtamaan, mutta heräilen joskus aamuyöllä miettimään elämääni ja asioitani. Yleensä annan itselleni vähän aikaa käydä ajatukset läpi ja sen jälkeen laitan korviini kuulumaan jotain podcastia, joka tainnuttaa minut nopeasti uneen. Ja jos sekään ei auta, niin nousen ylös ja luen kirjaa, kunnes ihana raukeus valtaa mielen ja teksti on vienyt huolet mennessään. Lopulta hiivin hyvillä mielin nukkumaan.

En ole enää vuosiin antanut uniongelmien harmittaa mieltä, vaan olen tottunut siihen, että välillä nukuttaa ja välillä ei. Tiedän nimittäin senkin, että toisille unettomuus ja katkonaiset unet vaivaavat mieltä ja se saa aikaan kierteen, jossa unettomuudesta murehtiminen aiheuttaa lisää unettomuutta, joka taas lisää murhetta ja niin eteenpäin.

Me tavan duunarit usein pohdimme, mihin kaikkeen rahat riittävät - vai riittävätkö ne?

 

3) Raha

Miksi keski-ikäiset lottoavat hulluna? Siksi, että he haluaisivat saada turvatun arkielämän ilman minkäänlaisia rahahuolia. Ja siksi, että voisivat kirjoittaa Veikkauksen vieraskirjaan "köyhät kyykkyyn". Oikeasti raha on luultavasti keski-ikäisten suurin ongelma. Sitä on hyvin harvalla tarpeeksi koko ajan kasvavia menoja paikkaamaan.

Keski-iässä ihmisten menot ovat kaikken suurimmat. Lainaa on yleensä eniten ja lapset sen ikäisiä, että raha ei riitä, vaikka kaataisit sitä suoraan säkistä. Kasvava perhe ja lyhentymätön laina ovat erittäin huono yhdistelmä, etenkin, kun aikaa lisätienestien hankkimiseen on suht niukasti. Ja onhan sanomattakin selvää, että kaikki menoreiät ovat sellaisia juuri kaikkein tärkempiä. Ja kyllä joskus on oikeasti mahdotonta päättää, onko tärkeämpää turvata lasten harrastukset vai talon tarvitsemat korjaukset. Kummankin jäljet näkyvät valitettavasti tulevaisuudessa ja yhtä ankaralla tavalla.
Raha on myös hankalin asia parisuhteen ongelmissa. Parisuhteessa harvoin on tilannetta, että molemmat tuovat yhtä määrin rahaa taloon ja että rahaa tulisi edes kahdesta pussista niin paljon, että kolmensadan sähkölaskulle voidaan yhdessä hyväntahoisesti naureskella latte-kupin ääressä.

 Useammin nuo Arabiat taitaa lentää seinään, kun mietitään, mistä viimeinen satanen revitään...
Ja kyllähän rahassa on ominaisuus, että korkeat tulot tuovat tullessaan myös korkeat menot. Vähälläkin pärjää, jos osaa elää suu säkkiä myöten. Ja kyllähän tämä melkoista taiteilua aina välillä on. Meilläkin oli tällä viikolla tilanne, että korjauspajalle oli menossa yhtä aikaa polkupyörä, moottoripyörä ja auto. Sen lisäksi yhdessä makuuhuoneessa huomattiin joku kosteuteen viittaava ongelma, jota on pakko alkaa selvittää. Tällä kertaa kävi onni onnettomuudessa, että osasta korjauksista selvittiin vähällä vaivalla, mutta seinä vaatii vielä tarkempia tutkimuksia. Luojalle kiitos käsistään kätevästä lankomiehestä!!

Minä voin tunnustaa, että minulle raha on suurin ongelma. Se on ongelma sen vuoksi, että haluaisin tietää rahojen riittävän tulevaisuudessa ja haluaisin, että rahaa olisi käytettävissä pakollisten menojen ulkopuolella. Vihaan sitä, että kaikki kuukauden aikana tehty työ valuu laskujen maksuun ja pakolliseen selviytymiseen. Tuntuu kuin koko työnteko menisi hukkaan, jos itselle ei tuosta työstä ole minulle mitään iloa. Samaan lopputulokseen pääsisin vähemmälläkin vaivalla. On tietenkin hieno asia, että rahat riittävät laskuihin, eikä jokaista suupalaa tarvitse miettiä, mutta en oikein usko, että elämän tarkoitus ja työnteon tarkoitus on pelkkä selviäminen.

Korjaisihan sitä kaiken itse, jos vaan osaisi!

4) Riittämättömyyden tunne

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka.

Itse asiassa nuo kolme edellistä johtavat siihen, että koemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Kamppailu rahan- ja ajanpuutteen kourissa merkitsee sitä, että jatkuvasti arvioimme omaa kykyämme selvitä tästä elämästä. Mieleen tulee väkisin kysymys siitä, että tätäkö elämä on - juoksemista paikasta toiseen ilman varsinaista päämäärää tavoitteena vain pysyä hengissä.

Minäkin olen tällä viikolla tuntenut tunteita "huono isä", "heikko elättäjä", "kehno työtekijä", "osaamaton remonttimies", "keskimääräistä kehnompi aviomies", "väsynyt", "turhasta vihainen", "onneton" ja näiden lisäksi miettinyt vakavasti seuraavia asioita: "Onko pakko omistaa omakotitalo, jos ei haluu?", "Minkä vuoksi emme omista autoja, joita voi itse korjata?", "Olinpa tyhmä, kun en osannut korjata pyörääni itse!" sekä tietenkin klassikko "Jos tienaan tonnin ja kulutan kaksi, niin onko elämä nykymuodossaan järkevää?". Silti olen perisuomalaisesti onnellinen, että joillakin menee minua huonommin ja toisaalta en ole tuntenut kertaakaan tunnetta "No vittu ihan sama!". Negatiivisia tunteita paljon pahempi on se, ettei tunne mitään.

Keski-ikä on juoksuaika, jolloin meidän tehtävämme on luotsata laiva pahimpien karikoiden ohi niin, että jossain vaiheessa tämä kaikki helpottuu. On osattava nähdä ruuhkavuosien taakse kohti seesteisimpiä vesiä ja uskottava, että omat kyvyt riittävät sinne saakka. Jonain päivänä huomaamme, että lainat on maksettu ja lapset ovat omillaan ja on aika ottaa takaisin kaikki menetetty aika - ja nukkua viikonloppuisin kymmeneen.

Riittämättömyyden tunteessa on kaksi keinoa selvitä. Toinen on kylmäpäinen realismi sen suhteen, minkä verran on olemassa resurssia ja mihin se käytetään. Aikaa on tietty määrä ja rahaa samoin. On vain osattava tehdä päätökset, mihin tuo resurssi riittää ja loput on suljettava pois mielestä. Toinen selviämisen keino on nähdä ongelmien ulkopuolelle. Veikkaan, että suurimmalla osalla meistä löytyy enemmän syitä olla onnellinen kuin onneton. Ja jos elämän vaa'an painotus menee enemmän tuonne onnettomuuden puolelle, niin sitten täytyy tehdä jotain. Pahin, mitä voit tehdä itsellesi, on jäädä sohvalle murehtimaan.

5) Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita

 

Keski-ikä on ikä, jolloin ensimmäistä kertaa miettii menneen ja tulevan ajan välistä suhdetta. Elämästä alkaa olla puoliväli takana ja silloin vähän väkisin miettii, mitä on saanut aikaan ja mitä olisi vielä tehtävä. Nuoruuden unelmista alkaa "parasta ennen"-päiväys mennä umpeen ja mielellään näkisi, että nuo unelmat olisivat jossain määrin toteutuneet. Ja jos ne eivät ole toteutuneet, niin kiirehän siinä tulee.

Toisaalta taas keski-iässä tulee uusia unelmia. Tunnen monia, jotka vaihtavat ammattia tai kouluttavat itsensä uudelleen. Tunnen myös monia, jotka eroavat keski-iässä ja muuttavat sitä kautta suuntaansa. Nuorena aloitettu elämä ei osoittautunutkaan sellaiseksi, mitä sen piti olla. Tällöin on tehtävä vaikea ratkaisu, joka muuttaa suuntaa. Samoin tunnen monia, joille keski-iässä tulee vastaan lapsenteon halu tai pakko. Nuoruus on ehkä eletty itselle ja syntyy halu tehdä asioita toisin. Toisaalta taas toiset tekevät lopullisen päätöksen elää ilman lapsia. Siinä solmitaan yksi solmu lopullisesti umpeen ja päätetään iso osa omasta elämäntyylistä.

Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita syntyy, kun omille onnettomuuden pisteille ei tehdä tai ei voida tehdä mitään. Jotkut jäävät paskaan työhön, paskaan liittoon tai väärään elämäntapaan - katkeroituvat ja kadottavat elämänhalunsa. Toiset taas eivät keksi, mistä unelmoida tai mitä elämässä pitäisi tehdä. Nämä ihmiset istuvat sohvalla illasta toiseen miettien, mikä elämässä on pielessä vai onko mikään.

Oma teesini on, että elämässä pitää olla päämääriä. Elämässä pitää olla unelmia, jotta olisi suunta, mitä kohden edetä. Tälläkin viikolla käytin aikaa myös siihen, että toteuttaisin yhtä unelmaa - suunnitelma on edelleen kesken, mutta uskon sen valmistumiseen vahvasti. Minua unelmat pitävät elossa ja liikkeessä ja ne ovat este minun ja elämälle katkeruuden välillä.

Unelmoikaa ihmiset , se pitää liikkeessä!