 |
| Valinnanmahdottomuus - tekoälyn tekemänä totta kai |
Kun on tarpeeksi vanha, muistaa internetin nousun ja hämmennyksen, joka siitä alussa syntyi. Sähköposti oli vielä kolmekymmentä vuotta sitten ihmeellinen asia. Enää ei muualla asuvia kavereita tarvinnut tavoitella kirjepostilla tai kortilla, vaan yhteyden sai sähköisiä linjoja myöten yliopiston tietokoneelta (jos vastaanottajalla sattui olemaan sähköpostiosoite, mikä silloin oli vielä harvinaisuus). Sen jälkeen tahti on vain kiihtynyt. Ensimmäiset kotiyhteydet sain Jyväskylään 2000-luvun taitteessa ja tietojen hakeminen, esi-googlettelu, alkoi saman tien. Matkalippujen, hotellivarausten ja muun perus-nettisälän tekeminen tuli tutuksi jo muutamia vuosia tuon alun jälkeen, mutta silloinkaan ei netissä kukaan roikkunut samaan tapaan kuin nyt (jo siksi, että yhteydet maksoivat hunajaa - luomu-sellaista). Tästä muistan jännityksen, kun ostin netin kautta hotelli-voucherit Havannassa olevaan hotelliin, eikä ollut mitään hajua, oliko koko hotellia olemassa ja jos oli, niin kävisikö netti-voucheri siellä.
Viimeistään eri some-alustojen myötä koko ihmiskunnan arki on mullistunut. Nykyisin kaikki toimii verkkopohjaisesti. Maailma on kääntynyt jopa niin, että junalipun ostaminen tiskiltä tai postikortin postittaminen (ja sen saaminen tiettynä päivänä vastaanottajalle) on suoranainen mahdottomuus. Ilman älypuhelinta et ole pääse mihinkään ja ilman sometilejä ei sinua ole olemassa.
Kun on tarpeeksi nuori, tulee näkemään myös internetin kuoleman. Se haukkaa liikaa tilaa elämästämme, passivoi ja houkuttelee liiankin koukuttavilla sovelluksilla roikkumaan linjoilla aamusta iltaan. Tiedän kokemuksesta, koska olen somen käyttäjä - ja samalla sen uhri.
Turhan koukuttavat sovellukset vievät mennessään
Minulla on ollut Facebook-tili vuodesta (ja tässä vaiheessa ensimmäinen googletus, miten haetaan Facebook-profiilin alkupäivä) 2008 saakka. Face oli minulle ensimmäinen vakavasti otettava somealusta, johon liityin. Ja koska keski-ikä, on se edelleen ykkösfoorumini. Se tosin johtuu nykyisin enemmän blogin ja firman jutuista kuin varsinaisista päivityksistä.
Ja onhan noita somejuttuja ollut. Löytyy Instat ja Threadsit. Joskus olin Twitterissä, mutta erosin sen muututtua rage-oikeiston öyhö-foorumiksi ja vaihdoin Threadsiin, joka on kilttien ihmisten Twitter. Ja totta kai ammattimielessä on ollut Linkedin, joka taas on muuttunut tekoäly-insinöörien itsekehu-mekaksi ja menettänyt kiinnostukseni täysin. Bloggaaja olen ollut yli kymmenen vuotta ja aktiivista internetin selausta siis jo kohta kolmekymmentä vuotta.
Kaikki tämä tarkoittaa, että alkaa olla perspektiiviä sanoa, mistä on tultu ja mihin ollaan menossa - näin arkikäyttäjän näkökulmasta.
Tekstiviestit muuttivat viestinnän ihmisten välillä
Rakastuin aikoinaan välittömästi tekstiviesteihin, jotka vapauttivat vastaamasta puhelimeen. Ja vielä enemmän rakastuin WhatsAppiin, joka on notkeampi alusta ja mahdollistaa eri tyyppisten viestien lähettämisen ja ryhmäviestien käytön (Jei Apinalandia!!!!!). Tekstipohjainen viestintä sopii suomalaiseen kansaluonteeseen kuin nenä päähän ja korvat sen sivuille. Me emme ole puhelimessa puhuvaa kansaa, vaan läsnäolon tarpeemme täyttyy sillä, että laitamme syntymäpäivätoivotukset Facessa ja joulutoivotukset Whatsappissa. Mitä sitä enempiä lätisemään, jos ei asiaa ole.
Kokeilin Tiktokia, enkä pitänyt. Sen logiikka ei sopinut helposti koukuttuville aivoilleni laisinkaan. Olisin voinut selata algoritmin syöttämiä videoita vuorokausia putkeen nukkumatta kuin pahainen heroinisti puistonpenkillä. Tajusin nopeasti itse, että tämä sovellus veisi minut turmioon, joten pistin Tiktokin pois. Enkä ole siihen ensikokeilun jälkeen palannut.
Samoin viestinnässä kieltäydyin seuraamasta perheen nuorisoa Snapchatiin. Sen käyttö ja logiikka tuntuivat minun vanhoille aivoilleni aivan liian vaikealta ja oman ikäisten käyttökokemukset kertovat sen olevan niin nuorisolaisten juttu, ettei sinne boomerin kannata itseään väkisin survoa. Snapissa tuleekin ehkä suurin kuilu oman ikäisten ja seuraavan sukupolven välille. Pitäkööt snäppinsä!
Somesta on tullut tylsä - missä ovat lounaskuvat?
Somealustojen lähtökohta oli hieno - tuoda fyysisesti kaukana olevat ihmiset lähemmäs toisiaan. Facebook mahdollisti yhteydenpidon tyyppeihin, joita et ollut nähnyt vuosiin tai jotka joskus olit tuntenut. Orginaali Twitter oli suoranaista kielellistä ilotulistusta, kun twiitti piti saada (toinen googlaus montako merkkiä oli Twitterissä alunperin) 140 merkkiin. Alkuperäiset twiitit pakottivat rutistamaan sanomisen erittäin tiiviiseen pakettiin ja se kannusti tekemään suoranaisesti ajatustyötä viestin eteen. Sekin piti lopulta pilata, koska tumpeloiden taidot eivät enää riittäneet....ja sitten tuli oikeisto, joka pilasi koko alustan.
Nyt markkinavoimat ovat kyntäneet jokaisen alustan pelkiksi markkinakanaviksi ja myyntialustoiksi. Facebook täyttyy mainoksista, poliittisista pamfleteista ja joidenkin viimeisten bloggaajien surkeista postausesittelyistä (kuten minä teen). Edelleen kuulee vanhan Faceen liitetyn anekdootin, että kuka haluaa nähdä, mitä söin lounaaksi. Sitähän se nykyisten keski-ikäisten someinnostus alkujaan oli. Kuvia piti ottaa joka paikasta ja joka asiasta. Lapsellista totta kai, mutta toisaalta paljon aidompaa kuin ääripersujen huonosti peitelty vihapuhe, jota nykyisin saa lukea.
Internetistä on kadonnut aitous ja kaikki ääni täyttyy jostain sellaisesta, mitä et halua nähdä. Et enää näe juurikaan kavereiden hauskoja postauksia. Ja jos joku jotain katsottavaa postaakin, hukkuu se kaiken myyntikohinan alle. Tuttujen postauksia joutuu oikein etsimällä etsimään.
Lopputulos on, etteivät ihmiset juurikaan profiilejaan päivitä - tai kuvaa edes niitä helvetin lounaitaan. Some syö itse itseltään näkyvyyttä.
Somesta on tullut tylsä. Ei kukaan jaksa selata postauksia, joissa joku markkinoi itseään tai tuotettaan tai yhdistettynä itsestään tehtyä tuotetta. Kaikki aitous on verhottu pakotettuun esilläoloon. Sitä mukaa, kun somesta on tullut vakavasti otettava bisnes, on sen kiinnostavuus kaikonnut kansalaisilta.
On selvää, että julkkistyyppisille ihmisille somealustat ovat näkyvyyden kannalta kriittisiä. Suomessa alkaa olla jo pitkän linjan someveteraaneja, joiden elanto perustuu siihen, että he näkyvät ja kuuluvat. Some on portti. Jos olet näkyvä, saat helpommin kustannussopimuksen kirjallesi ja jos olet jostain tunnettu, sinut halutaan näkymään eri paikkoihin ja saat pääsylippuja ja tapahtumakutsuja. Ilman somea et ole olemassa, etkä saa mitään myydyksi. Ja käänteisesti - jos olet somessa näkyvä, saat myytyä vaikka kakkaa kauniissa kääreessä.
Valitettavasti somealustojen kattavuus luo myös laiskuutta. Vihaan viihdeuutisia, joissa julkkiksen somepostaus referoidaan muka-uutiseksi verkkolehteen. Se kielii laiskuudesta ja ammattitaidottomuudesta sekä siitä, että lukijoita pidetään tyhminä. Ja iso osa meistä sitä varmaan onkin.
Tekoäly - hyvä renki, paska isäntä
Viimeisin massamuutos koko netin käytössä on tekoälyn tulo. Se ulottaa lonkeronsa pikkuhiljaa joka paikkaan ja valtaa alaa. Siitä tulee samanlainen automaatio arkielämässä kuin koko internet oli sitä ennen. Kuuntelin radiosta uutisia, joita luki tekoälyn avulla tuotettu lukija. Jälki oli kamalaa. Jos tuossa on jotain säästetty potkimalla uutistenlukija pois, niin enemmän tuo tekoäly-sonta tuottaa tappiota karkottamalla kuulijoita pois kanavilta. Toivon syvästi, että tekoäly-uutistenlukijat (ja kohta juontajat) ovat pelkkä hassu kokeilu, joka loppuu nopeasti. Etenkin radion pitää olla aitojen ihmisten tekemää, koska suosio perustuu persoonallisuuteen, ääneen ja kopioimattomuuteen.
Yhtä pahaa jälkeä tekevät sanomalehtiin tehdyt tekoälyn luomat uutiset. Asiavirheitä on välillä enemmän kuin totuutta. Jos tekoälyä käytettäisiinkin uutisen muotoilussa, niin jotain vastuuta pitäisi olla faktojen tsekkauksella. Viittaan itseeni tuolla ylempänä. Liian helpot alustavat luovat laiskuutta ja karkottavat ammattitaitoa - ja lopulta myös maksavat asiakkaat. Toivoisin, että etenkin vakavasti otettavat sanomalehdet eivät antaisi kirjoittavien toimittajien nojata tekoälyn luomaan tietoon niin vastuuttomasti kuin nyt tehdään. Sanomalehtien vahvuus on puolueettomassa ja totuudenmukaisessa, perustelussa ja persoonallisessa uutisoinnissa. Tekoäly-huttu syö uskottavuutta, joka alkaa olla suomalaisten sanomalehtien ainoita myyntivaltteja kapenevilla markkinoilla. Rakkaat ja arvostetut päätoimittajat - älkää antako laiskuuden syödä suurinta kilpailuvalttianne.
Käytän itsekin tekoälyä. Se on loistava renki ja hyvä lisävaruste - mutta se ei ole apukuski tai neuvonantaja. Täytyy muistaa, että nimensä mukaisesta kyse on TEKOälystä, ei älystä.
Tekoäly on loistava apuväline esimerkiksi verkkomainosten tekemiseen. Se luo canva-tason jälkeä helpoilla prompteilla, eikä minun tarvitse käyttää kallista aikaani asiaan, jota en hallitse. Tekoäly tekee teksteissäni kielenhuoltoa ja sen suomenkielen taidot ovat suhteessa korkealuokkaisia. Tekoäly hallitsee paljon oikeinkirjoituksesta sekä muotoilusta. En silti anna sen kirjoittaa koskaan sähköpostejani tai somepostauksia (niin kuin etenkin Linkedin:ssä näkee liian monien tekevän) - blogiartikkeleista puhumattakaan! Tekoälyn tekemä jälki on lapsellista, persoonatonta ja läpinäkyvää. Mutta jos tekstiltä ei haeta laatua, vaan pelkästään näkyvyyttä, se varmaan toimii. Lukijoita voi pitää tyhminä ainoastaan silloin, jos he sen sallivat.
Internetin kuolema
Havahduin itse muutama kuukausi sitten siihen, että blogin lukijamäärä kasvoi tuhansilla kuukaudessa (itse asiassa yli kymmenellä tuhannella jos tarkkoja ollaan). Luulin sen johtuvan kirjani julkaisusta ja sen myötä kirjoitetuista lehtijutuista, mutta on siinä muutakin.
Siinä on nimenomaan kyse tuotetun tekstin inhimillisyydestä ja aitoudesta. Blogini tekstit ovat (ja tulevat olemaan) aina ihmisen tekemää. Näitä tekstejä ei käpälöi tekoäly, eikä näillä teksteillä myydä mitään muuta kuin yhtä keski-ikäistä miestä ja ehkä hänen kirjoittamaansa kirjaa.
Uskallan väittää, että lukijamäärän kasvu on osittain sitä, että aitous alkaa kiinnostaa ihmisiä sitä enemmän mitä vaikeampaa sitä on löytää. Jos luet päivästä toiseen pelkkiä tekoälyn tuottamia hengettömiä markkinapostauksia, on tällainen keski-ikäisen miehen soperrus raikas tuulahdus. Oikeastaan minun markkina-arvoni kasvaa sitä mukaa, kun laiskat kirjoittavat antavat tehtävänsä tekoälyn tehtäväksi. Eli ehkä minun pitäisi olla kiitollinen tekijöiden laiskuudesta ja tavoitteettomuudesta.
Internet muuttuu tyhmien netiksi, jos sen sallimme. Mitä enemmän klikkaamme uutisia, jotka tehdään somepostausten referaateista, sitä enemmän niitä tehdään. Mitä enemmän annamme tykkäyksiä tekoälyn luomille postauksille, sitä enemmän niitä meille tyrkytetään. Nykyajan tärkein oppi on, että algoritmi ruokkii huomiota - huomion laadulla ei ole mitään väliä.
Tämän on moderni oikeisto oppinut muita aatesuuntia nopeammin. Se hakee vain huomiota, keinolla millä hyvänsä. Mitä enemmän postaukset saavat klikkauksia ja reaktioita, sitä enemmän postaukset näkyvät - myös oman kannattajajoukon ulkopuolelle. Peukun suunnalla ei ole väliä, vaan ainoastaan sillä, montako peukkua yhteenlaskettuna on.
Paska internet kuolee huomion puutteeseen. Se kuolee, jos sitä ei suostuta näkemään ja jos sitä ei klikata. Ilman klikkauksia eivät iltapäivälehtien toimittajat jaksa julkaista pelkkiä julkkisten insta-postauksia, eikä tekoälyn lukemia uutisia julkaista, jos niitä ei kuunnella. Somen algoritmi on suurin huomiohuora, joka kaipaa vain sitä, että sitä katsotaan.
Me keski-ikäiset voisimme tuoda ihmisten internetin takaisin. Otetaan reilusti kuvia lounaista ja laitetaan myyntijargonin joukkoon taas muka-hauskoja kolmannessa persoonassa kirjoitettuja postauksia, kuten Facebookin alkuaikoina (Lähti töihin jalassaan eri väriset sukat). Koetetaan luoda maailma, jossa aina ei haluta myydä tai saada näkyvyyttä ja kirjoitetaan juttumme kokonaan itse.
Helppous koukuttaa ja laiskuus vetää puoleensa, mutta uskokaa pois - ne tekoälyn tekemät Linkedin-postaukset eivät kiinnosta sitäkään vähää kuin tekoälyn lukemat radiouutiset tai AI:n kirjoittama lehtiartikkeli kaikkine asiavirheineen.
Ja koska olen vähän huomiohuora itsekin, niin liittykää Threadsiin - ja alkakaa seurata minua :) Threads on kilttien ihmisten Twitter.
Tätä artikkelia kirjoitettaessa käytin internetiä seuraavasti:
- Tein kaksi googletusta
- Pyysin tekoälyä luomaan artikkelikuvan
- Kuuntelin musiikkia Spotifysta (Kolmatta naista koko kirjoituksen ajan)
- Loin tämän artikkelin blogialustalle, joka on verkossa
- Vastasin yhteen Whatsapp-viestiin ja kirjoitin yhden
- Luin Helsingin sanomien artikkelin koskien samaa aihetta, josta kirjoitin. Varmistin, etten kopioi siitä vahingossa mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!