Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Internet on kuollut - eläköön internet

 

Valinnanmahdottomuus - tekoälyn tekemänä totta kai

Kun on tarpeeksi vanha, muistaa internetin nousun ja hämmennyksen, joka siitä alussa syntyi. Sähköposti oli vielä kolmekymmentä vuotta sitten ihmeellinen asia. Enää ei muualla asuvia kavereita tarvinnut tavoitella kirjepostilla tai kortilla, vaan yhteyden sai sähköisiä linjoja myöten yliopiston tietokoneelta (jos vastaanottajalla sattui olemaan sähköpostiosoite, mikä silloin oli vielä harvinaisuus). Sen jälkeen tahti on vain kiihtynyt. Ensimmäiset kotiyhteydet sain Jyväskylään 2000-luvun taitteessa ja tietojen hakeminen, esi-googlettelu, alkoi saman tien. Matkalippujen, hotellivarausten ja muun perus-nettisälän tekeminen tuli tutuksi jo muutamia vuosia tuon alun jälkeen, mutta silloinkaan ei netissä kukaan roikkunut samaan tapaan kuin nyt (jo siksi, että yhteydet maksoivat hunajaa - luomu-sellaista). Tästä muistan jännityksen, kun ostin netin kautta hotelli-voucherit Havannassa olevaan hotelliin, eikä ollut mitään hajua, oliko koko hotellia olemassa ja jos oli, niin kävisikö netti-voucheri siellä.

Viimeistään eri some-alustojen myötä koko ihmiskunnan arki on mullistunut. Nykyisin kaikki toimii verkkopohjaisesti. Maailma on kääntynyt jopa niin, että junalipun ostaminen tiskiltä tai postikortin postittaminen (ja sen saaminen tiettynä päivänä vastaanottajalle) on suoranainen mahdottomuus. Ilman älypuhelinta et ole pääse mihinkään ja ilman sometilejä ei sinua ole olemassa.

Kun on tarpeeksi nuori, tulee näkemään myös internetin kuoleman. Se haukkaa liikaa tilaa elämästämme, passivoi ja houkuttelee liiankin koukuttavilla sovelluksilla roikkumaan linjoilla aamusta iltaan. Tiedän kokemuksesta, koska olen somen käyttäjä - ja samalla sen uhri.

Turhan koukuttavat sovellukset vievät mennessään

Minulla on ollut Facebook-tili vuodesta (ja tässä vaiheessa ensimmäinen googletus, miten haetaan Facebook-profiilin alkupäivä) 2008 saakka. Face oli minulle ensimmäinen vakavasti otettava somealusta, johon liityin. Ja koska keski-ikä, on se edelleen ykkösfoorumini. Se tosin johtuu nykyisin enemmän blogin ja firman jutuista kuin varsinaisista päivityksistä.

Ja onhan noita somejuttuja ollut. Löytyy Instat ja Threadsit. Joskus olin Twitterissä, mutta erosin sen muututtua rage-oikeiston öyhö-foorumiksi ja vaihdoin Threadsiin, joka on kilttien ihmisten Twitter. Ja totta kai ammattimielessä on ollut Linkedin, joka taas on muuttunut tekoäly-insinöörien itsekehu-mekaksi ja menettänyt kiinnostukseni täysin. Bloggaaja olen ollut yli kymmenen vuotta ja aktiivista internetin selausta siis jo kohta kolmekymmentä vuotta.

Kaikki tämä tarkoittaa, että alkaa olla perspektiiviä sanoa, mistä on tultu ja mihin ollaan menossa - näin arkikäyttäjän näkökulmasta. 

Tekstiviestit muuttivat viestinnän ihmisten välillä


Rakastuin aikoinaan välittömästi tekstiviesteihin, jotka vapauttivat vastaamasta puhelimeen. Ja vielä enemmän rakastuin WhatsAppiin, joka on notkeampi alusta ja mahdollistaa eri tyyppisten viestien lähettämisen ja ryhmäviestien käytön (Jei Apinalandia!!!!!). Tekstipohjainen viestintä sopii suomalaiseen kansaluonteeseen kuin nenä päähän ja korvat sen sivuille. Me emme ole puhelimessa puhuvaa kansaa, vaan läsnäolon tarpeemme täyttyy sillä, että laitamme syntymäpäivätoivotukset Facessa ja joulutoivotukset Whatsappissa. Mitä sitä enempiä lätisemään, jos ei asiaa ole. 

Kokeilin Tiktokia, enkä pitänyt. Sen logiikka ei sopinut helposti koukuttuville aivoilleni laisinkaan. Olisin voinut selata algoritmin syöttämiä videoita vuorokausia putkeen nukkumatta kuin pahainen heroinisti puistonpenkillä. Tajusin nopeasti itse, että tämä sovellus veisi minut turmioon, joten pistin Tiktokin pois. Enkä ole siihen ensikokeilun jälkeen palannut. 

Samoin viestinnässä kieltäydyin seuraamasta perheen nuorisoa Snapchatiin. Sen käyttö ja logiikka tuntuivat minun vanhoille aivoilleni aivan liian vaikealta ja oman ikäisten käyttökokemukset kertovat sen olevan niin nuorisolaisten juttu, ettei sinne boomerin kannata itseään väkisin survoa. Snapissa tuleekin ehkä suurin kuilu oman ikäisten ja seuraavan sukupolven välille. Pitäkööt snäppinsä!

Somesta on tullut tylsä - missä ovat lounaskuvat?


Somealustojen lähtökohta oli hieno - tuoda fyysisesti kaukana olevat ihmiset lähemmäs toisiaan. Facebook mahdollisti yhteydenpidon tyyppeihin, joita et ollut nähnyt vuosiin tai jotka joskus olit tuntenut. Orginaali Twitter oli suoranaista kielellistä ilotulistusta, kun twiitti piti saada (toinen googlaus montako merkkiä oli Twitterissä alunperin) 140 merkkiin. Alkuperäiset twiitit pakottivat rutistamaan sanomisen erittäin tiiviiseen pakettiin ja se kannusti tekemään suoranaisesti ajatustyötä viestin eteen. Sekin piti lopulta pilata, koska tumpeloiden taidot eivät enää riittäneet....ja sitten tuli oikeisto, joka pilasi koko alustan. 

Nyt markkinavoimat ovat kyntäneet jokaisen alustan pelkiksi markkinakanaviksi ja myyntialustoiksi. Facebook täyttyy mainoksista, poliittisista pamfleteista ja joidenkin viimeisten bloggaajien surkeista postausesittelyistä (kuten minä teen). Edelleen kuulee vanhan Faceen liitetyn anekdootin, että kuka haluaa nähdä, mitä söin lounaaksi. Sitähän se nykyisten keski-ikäisten someinnostus alkujaan oli. Kuvia piti ottaa joka paikasta ja joka asiasta. Lapsellista totta kai, mutta toisaalta paljon aidompaa kuin ääripersujen huonosti peitelty vihapuhe, jota nykyisin saa lukea. 

Internetistä on kadonnut aitous ja kaikki ääni täyttyy jostain sellaisesta, mitä et halua nähdä. Et enää näe juurikaan kavereiden hauskoja postauksia. Ja jos joku jotain katsottavaa postaakin, hukkuu se kaiken myyntikohinan alle. Tuttujen postauksia joutuu oikein etsimällä etsimään. 

Lopputulos on, etteivät ihmiset juurikaan profiilejaan päivitä - tai kuvaa edes niitä helvetin lounaitaan. Some syö itse itseltään näkyvyyttä.

Somesta on tullut tylsä. Ei kukaan jaksa selata postauksia, joissa joku markkinoi itseään tai tuotettaan tai yhdistettynä itsestään tehtyä tuotetta. Kaikki aitous on verhottu pakotettuun esilläoloon. Sitä mukaa, kun somesta on tullut vakavasti otettava bisnes, on sen kiinnostavuus kaikonnut kansalaisilta. 

On selvää, että julkkistyyppisille ihmisille somealustat ovat näkyvyyden kannalta kriittisiä. Suomessa alkaa olla jo pitkän linjan someveteraaneja, joiden elanto perustuu siihen, että he näkyvät ja kuuluvat. Some on portti. Jos olet näkyvä, saat helpommin kustannussopimuksen kirjallesi ja jos olet jostain tunnettu, sinut halutaan näkymään eri paikkoihin ja saat pääsylippuja ja tapahtumakutsuja. Ilman somea et ole olemassa, etkä saa mitään myydyksi. Ja käänteisesti - jos olet somessa näkyvä, saat myytyä vaikka kakkaa kauniissa kääreessä.

Valitettavasti somealustojen kattavuus luo myös laiskuutta. Vihaan viihdeuutisia, joissa julkkiksen somepostaus referoidaan muka-uutiseksi verkkolehteen. Se kielii laiskuudesta ja ammattitaidottomuudesta sekä siitä, että lukijoita pidetään tyhminä. Ja iso osa meistä sitä varmaan onkin. 

Tekoäly - hyvä renki, paska isäntä

Viimeisin massamuutos koko netin käytössä on tekoälyn tulo. Se ulottaa lonkeronsa pikkuhiljaa joka paikkaan ja valtaa alaa. Siitä tulee samanlainen automaatio arkielämässä kuin koko internet oli sitä ennen. Kuuntelin radiosta uutisia, joita luki tekoälyn avulla tuotettu lukija. Jälki oli kamalaa. Jos tuossa on jotain säästetty potkimalla uutistenlukija pois, niin enemmän tuo tekoäly-sonta tuottaa tappiota karkottamalla kuulijoita pois kanavilta. Toivon syvästi, että tekoäly-uutistenlukijat (ja kohta juontajat) ovat pelkkä hassu kokeilu, joka loppuu nopeasti. Etenkin radion pitää olla aitojen ihmisten tekemää, koska suosio perustuu persoonallisuuteen, ääneen ja kopioimattomuuteen.

Yhtä pahaa jälkeä tekevät sanomalehtiin tehdyt tekoälyn luomat uutiset. Asiavirheitä on välillä enemmän kuin totuutta. Jos tekoälyä käytettäisiinkin uutisen muotoilussa, niin jotain vastuuta pitäisi olla faktojen tsekkauksella. Viittaan itseeni tuolla ylempänä. Liian helpot alustavat luovat laiskuutta ja karkottavat ammattitaitoa - ja lopulta myös maksavat asiakkaat. Toivoisin, että etenkin vakavasti otettavat sanomalehdet eivät antaisi kirjoittavien toimittajien nojata tekoälyn luomaan tietoon niin vastuuttomasti kuin nyt tehdään. Sanomalehtien vahvuus on puolueettomassa ja totuudenmukaisessa, perustelussa ja persoonallisessa uutisoinnissa. Tekoäly-huttu syö uskottavuutta, joka alkaa olla suomalaisten sanomalehtien ainoita myyntivaltteja kapenevilla markkinoilla. Rakkaat ja arvostetut päätoimittajat - älkää antako laiskuuden syödä suurinta kilpailuvalttianne.

Käytän itsekin tekoälyä. Se on loistava renki ja hyvä lisävaruste - mutta se ei ole apukuski tai neuvonantaja. Täytyy muistaa, että nimensä mukaisesta kyse on TEKOälystä, ei älystä. 

Tekoäly on loistava apuväline esimerkiksi verkkomainosten tekemiseen. Se luo canva-tason jälkeä helpoilla prompteilla, eikä minun tarvitse käyttää kallista aikaani asiaan, jota en hallitse. Tekoäly tekee teksteissäni kielenhuoltoa ja sen suomenkielen taidot ovat suhteessa korkealuokkaisia. Tekoäly hallitsee paljon oikeinkirjoituksesta sekä muotoilusta. En silti anna sen kirjoittaa koskaan sähköpostejani tai somepostauksia (niin kuin etenkin Linkedin:ssä näkee liian monien tekevän) - blogiartikkeleista puhumattakaan! Tekoälyn tekemä jälki on lapsellista, persoonatonta ja läpinäkyvää. Mutta jos tekstiltä ei haeta laatua, vaan pelkästään näkyvyyttä, se varmaan toimii. Lukijoita voi pitää tyhminä ainoastaan silloin, jos he sen sallivat.

Internetin kuolema

Havahduin itse muutama kuukausi sitten siihen, että blogin lukijamäärä kasvoi tuhansilla kuukaudessa (itse asiassa yli kymmenellä tuhannella jos tarkkoja ollaan). Luulin sen johtuvan kirjani julkaisusta ja sen myötä kirjoitetuista lehtijutuista, mutta on siinä muutakin.

Siinä on nimenomaan kyse tuotetun tekstin inhimillisyydestä ja aitoudesta. Blogini tekstit ovat (ja tulevat olemaan) aina ihmisen tekemää. Näitä tekstejä ei käpälöi tekoäly, eikä näillä teksteillä myydä mitään muuta kuin yhtä keski-ikäistä miestä ja ehkä hänen kirjoittamaansa kirjaa. 

Uskallan väittää, että lukijamäärän kasvu on osittain sitä, että aitous alkaa kiinnostaa ihmisiä sitä enemmän mitä vaikeampaa sitä on löytää. Jos luet päivästä toiseen pelkkiä tekoälyn tuottamia hengettömiä markkinapostauksia, on tällainen keski-ikäisen miehen soperrus raikas tuulahdus. Oikeastaan minun markkina-arvoni kasvaa sitä mukaa, kun laiskat kirjoittavat antavat tehtävänsä tekoälyn tehtäväksi. Eli ehkä minun pitäisi olla kiitollinen tekijöiden laiskuudesta ja tavoitteettomuudesta.

Internet muuttuu tyhmien netiksi, jos sen sallimme. Mitä enemmän klikkaamme uutisia, jotka tehdään somepostausten referaateista, sitä enemmän niitä tehdään. Mitä enemmän annamme tykkäyksiä tekoälyn luomille postauksille, sitä enemmän niitä meille tyrkytetään. Nykyajan tärkein oppi on, että algoritmi ruokkii huomiota - huomion laadulla ei ole mitään väliä. 

Tämän on moderni oikeisto oppinut muita aatesuuntia nopeammin. Se hakee vain huomiota, keinolla millä hyvänsä. Mitä enemmän postaukset saavat klikkauksia ja reaktioita, sitä enemmän postaukset näkyvät - myös oman kannattajajoukon ulkopuolelle. Peukun suunnalla ei ole väliä, vaan ainoastaan sillä, montako peukkua yhteenlaskettuna on. 

Paska internet kuolee huomion puutteeseen. Se kuolee, jos sitä ei suostuta näkemään ja jos sitä ei klikata. Ilman klikkauksia eivät iltapäivälehtien toimittajat jaksa julkaista pelkkiä julkkisten insta-postauksia, eikä tekoälyn lukemia uutisia julkaista, jos niitä ei kuunnella. Somen algoritmi on suurin huomiohuora, joka kaipaa vain sitä, että sitä katsotaan.

Me keski-ikäiset voisimme tuoda ihmisten internetin takaisin. Otetaan reilusti kuvia lounaista ja laitetaan myyntijargonin joukkoon taas muka-hauskoja kolmannessa persoonassa kirjoitettuja postauksia, kuten Facebookin alkuaikoina (Lähti töihin jalassaan eri väriset sukat). Koetetaan luoda maailma, jossa aina ei haluta myydä tai saada näkyvyyttä ja kirjoitetaan juttumme kokonaan itse. 

Helppous koukuttaa ja laiskuus vetää puoleensa, mutta uskokaa pois - ne tekoälyn tekemät Linkedin-postaukset eivät kiinnosta sitäkään vähää kuin tekoälyn lukemat radiouutiset tai AI:n kirjoittama lehtiartikkeli kaikkine asiavirheineen. 

Ja koska olen vähän huomiohuora itsekin, niin liittykää Threadsiin - ja alkakaa seurata minua :) Threads on kilttien ihmisten Twitter. 

Tätä artikkelia kirjoitettaessa käytin internetiä seuraavasti:
- Tein kaksi googletusta
- Pyysin tekoälyä luomaan artikkelikuvan
- Kuuntelin musiikkia Spotifysta (Kolmatta naista koko kirjoituksen ajan)
- Loin tämän artikkelin blogialustalle, joka on verkossa
- Vastasin yhteen Whatsapp-viestiin ja kirjoitin yhden
- Luin Helsingin sanomien artikkelin koskien samaa aihetta, josta kirjoitin. Varmistin, etten kopioi siitä vahingossa mitään.


PS. Nyt kun teitä uusia lukijoita on enemmän, niin blogiani saa kommentoida ja minua saa lähestyä joko blogin vieressä olevan palauteboksin tai blogin Messengerin kautta (jos jos tunnistaa tuolla ulkomaailmassa, niin saa nykäistä hihastakin). Vastaan mielelläni kommentteihin ja julkaisen niitä tuonne artikkelin alle. 

torstai 19. tammikuuta 2017

Tätä ei ollut ennen

Istuimme yhtenä iltana kaikkien kolmen lapsen kanssa keittiönpyödän ääressä syömässä iltapalaa. Mitäpä teimme? Ei me seurusteltu tai vaihdettu kuulumisia, vaan kaikki neljä oli omalla tabletillaan ja kahdella oli luurit päässä, koska he katselivat omia ohjelmiaan. Minä tutkin tabletin näytöltä uutisia ja keittiön äänimaailma täyttyi jonkun lastenohjelman tunnusmusiikista. Siitäpä siis aihe tähän kirjainkokoelmaan....

Muistatteko lapsuudenkodistanne, että joka paikka olisi ollut täynnä latureita, johtoja tai ylipäänsä kaikenmaailman sekamelskaa, jonka toisessa päässä on usb-liitin ja toisessa päässä mini-usb. Meillä kun jokainen käyttää oma puhelinta (pienintä lukuunottamatta) ja sitten tabletteja on siunaantunut iso liuta, niin se tietää samalla sitä, että latureita pyörii joka nurkassa ja pistorasioista roikkuu jokin sähköhäntä. Kummunikaatiovälineiden lisäksi ladataan kaiuttimia, kannettavia tietokoneita ja muita mahdollisia ja mahdottomia aparaatteja, joita tekniikan jumala kehittää... Mutta silti - se oikea laturi on aina kateissa!



Tabletit ovat mullistaneet niin meidän aikuisten kuin lastenkin elämän aika totaalisesti. Nyt jo huomaa, että telkkari jää melko lailla koskemattomaksi (jos ei rouvan outoa riippuvuutta katsella Emmentaalia ja sitä saksalaista höpö-saippista lasketa) ja ohjelmat katsotaan pääasiassa omaan aikaan ja omassa paikassa tabletilta. Tuolle pienimmälle tämä tarkoittaa sitä, että lastenohjelmia voi katsoa milloin vaan, eikä tarvitse orjallisesti odottaa kello "Pikku Kakkosta" aamulla tai illalla.

Minulle Spotify on tehnyt samaa. Olen musiikin heavy-useri ja mielelläni kuuntelen monenlaista musiikkia.Biisit löytyvät fiiliksen ja jaksamisen mukaan - joskus tekee mieli luukuttaa kasariheviä ja olla Iron Maidenin jäsen, kun taas välillä sitä kaipaa ihan klassisen kosketusta. Joskus taas laiskottaa niin, että laitan vaan jonkun top-listan soimaan ja koetan ymmärtää, mistä nuorisomusiikissa on kyse.

Lapsuudesta muistan, kuinka jotain lp-levyä varten piti saada säästöön 60 markkaa ja se oli usein työn ja tuskan takana. Silloin ei paljon fiilispohjalta musiikkia kulutettu, vaan homma perustui pitkälliseen suunnitteluun ja ennakointiin. Kaveriporukassa joku osti yhden kasetin tai levyn ja sitä sitten lainailtiin ja lopulta jopa kopioitiin. Ensimmäinen musiikkimaailmaa mullistanut keksintö olikin kaksipesäinen mankka, jolla saattoi kopioida kavereilta lainattuja kasetteja. Ja sen jälkeen seuraava mullistus taisi olla CD-levy, joka nyt jo muistuttaa antiikkia.

Ei saattane meidän lapsilla olla levykaappeja tai edes stereoita. Jos noita teinejä seuraa, niin luultavasti heistä seuraava sukupolvi syntyy jo jonkinlaiset luurit päässä, jotta he voivat olla "online 24/7". Musiikin tekeminenkin on muuttunut. Enää ei tähdätä siihen, että tehtäisiin hyvä levy, vaan levyn tekemisestä tähtäin on siirretty siihen, että tehdään sarja hyviä biisejä säännöllisin väliajoin. Nykymuusikoista ei edes monista saa mitään discografiaa, sillä yhden hitin ihmeitä tulee entistä enemmän ja suosiosta on tullut enemmän kertakäyttökamaa kuin pitkällistä uraa.  Mutta koska olen 70-luvun lapsi, niin minä kuuntelen ja kaipaankin hyviä albumeita - ja jopa ostankin niitä muutaman vuodessa.

Ei puhuta - tekstataan, jooko?

Kommunikointi tuon teini-armeijan kanssa perustuu pääasiassa kirjalliseen viestintään. Aina toisinaan tuntuu, että enemmän mekin keskustelemme whatsapp-viestein kuin naamatusten. Sehän tarkoittaa sitä, että keskustelu sujuu suunnilleen näin:

Äiti: "Missä olet ja milloin tulet kotiin?"
Lapsi: "Zögell, 7"

Äiti: "Miten päivä on mennyt, onko kaikki ok?"
Lapsi: "Ok"

Äiti: "Hei, siusta ei ole kuulunut koko päivään mitään, olen tosi huolissani, olethan kunnossa?"
Lapsi: "Joo"

Jos sanat tässä maailmassa jotain maksaisivat tai niiden käytöstä kannettaisiin vero, niin ei nuo lapset ainakaan sanojen liikakäytön takia kaatuisi konkurssiin. Todellisuudessa tuo tekstari-kulttuuri on köyhdyttänyt lasten kieltä todella paljon, vaikka toisaalta se tekee kielestä uudenlaista, melko kekseliästä ja soveltavaa. Tänä päivänä käyttökieli muuttuu ja uudistuu koko ajan ja nopeutuvalla tahdilla. Sana, joka tänään on muodissa, on huomenna jo merkki todellisesta junttiudesta.

Kieltä köyhdyttää myös se, että iso osa lapsista ei juurikaan lue lehtiä saatikka sitten kirjoja. Luin äskettäin artikkelin, jonka mukaan lukevan nuoren sanavarasto koostuu jopa 70 000 sanasta, kun taas lapsen, joka ei lue, sanavarasto voi olla ainoastaan 15 000 sanaa (ja noissa ilmeisesti sanoiksi lasketaan sanat "öö", "joo", "hmm" sekä erilaiset kolmekirjaimiset lyhenteet, jotka vaihtuva viikottain - sekä tietenkin "vittu" ainakin seitsemän eri kertaa, koska sitä käytetään niin paljon ja eri yhteyksissä).

Itse asiassa tuo koko nuorison v-kulttuuri on mullistanut koko suomalaisen kieliopin - koskaan ennen ei sama sana ole voinut olla kaikkia mahdollisia  sanaluokkia aina substantiivista partikkeliin saakka.


Video on nuorten formaatti

Mutta eipä soimata suotta. Nuoret kommunikoivat ja hakevat tietoa omin keinoin. Nuorten formaatti on video. Tuollainen keskivertonuori voi viettää tavallisesta arkipäivästä 85% katsoen tabletin näytöltä erilaisia videoita, joita sinne ovat ladanneet samanlaiset tavis-teinit. Noissa videoissa ei ole meidän keski-ikäisten mielestä mitään järkevää sisältöä tai infoa, mutta kummasti ne vetävät puoleensa. Ja pikkuhiljaa aletaan myös ymmärtää, mikä mieletön markkinavoima noissa videoissa piilee. Jos mmiisas sanoo, että jokin tietty meikkivoide on paras ja just se oikee, niin kanavan kolmestasadastatuhannesta tilaajasta jokin prosentti tuosta vinkistä ottaa vaarin. Tuo kaikki on markkinamiehillä puhdasta rahaa.

Arvostan nuorissa sitä, että he tekevät itse ja seuraavat myös toisia itsetekeviä. Enää ei videoiden tarvitse olla amerikkalaisen kertakäyttökulttuurin tuote, vaan eniten seurataan videoita, joka on kuvattu omassa olohuoneessa. Samaa arvostan myös blogeissa. Nuoret (tai se lukeva 70t sanavaraston osaava osa siitä) lukee toisten nuorten blogeja ja arvostaa siis ei-niin-markkina-kulutus-höttöä. Ja se tarkoittaa, että nuorelle osaa parhaiten puhua ja välittää tietoa toinen nuori - ja omin kotikutoisin keinoin. Videoiden tekeminen ja lataaminen kaikkien nähtäväksi vaatii rohkeutta ja tiettyä itsekritiikittömyyttä. Halu tehdä jotain omaa voittaa pelon joutua arvostelun kohteeksi. Thumbs up!

Käyn itse säännöllisin väliajoin katsomassa, mitä videoita lapset katsovat - vieläkään se homman juju ei ole auennut. En todellakaan tajua, mikä niissä videoissa vetoaa tai miksi ihmeessä nuoriso niitä katsoo, mutta samapa tuo. Tuskin minunkaan vanhempani tajusivat, miksi huoneeni seinät oli täytetty kasarihevibändien julisteilla, joiden päähahmot näyttivät suunnilleen heroiinia piikittäviltä transuilta. 

Ajattomat teinit

Ajanhallinnassa teinit ovat täysin toivottomia. Jos annat teinille kellonajan, jolloin hänen tulisi olla jossain, niin todennäköisyys osumalle on pieni. Tämä ei tosin ole täysin teinien syy, sillä ympäristömme on rakennettu pitkälti siihen, että kellon tunteminen tai noudattaminen ei ole mikään edellytys pärjäämiselle. Televisiota ei tarvitse katsoa kellon kanssa, koska ohjelmat näkyvät portaaleissa läpi vuorokauden. Kaupat ja ostoskeskukset ovat auki aina ja ihmeiden taikamaailma eli internet on täysin ajaton ajankulutuspaikka. Miksi teini siis tarvitsisi kelloa?

Todennäköistä on se, että tulevaisuudessa myös työt ja koulut irrotetaan ajasta. Se tarkoittaa sitä, että opinnot ja työt tehdään virtuaaliympäristössä ilman mitään sidonnaisuutta paikkaan tai aikaan. Seuranta perustuu suoritusten arviointiin ja opiskelujen tulokseen, eikä enää siihen käytettyyn aikaan. Meille ehkä käsittämätöntä, mutta teineille luultavasti arkipäivää. Ajatelkaa, jos jonain päivänä koko ajan mittaminen onkin historiaa ja kaikki kellonajat hylätään tarpeettomana. Mitä silloin kirjoitetaan hautakiveen kuolinajaksi?

Maailma muuttuu ja meidän keski-ikäisten on vaan jotenkin tsempattava, että pysymme muutoksen perässä. Teinit voivat parhaimmillaan olla meille niitä parhaita opettajia siitä, mihin suuntaan tulevaisuus on menossa. Suhtautukaa teitä ympäröivään teinimaailmaan kuin Avara luonto-dokumenttiin - kun sille uhraa hieman aikaa ja keskittyy, niin varmasti oppii jotain uutta.