 |
| Kuva luotu tekoälyn avustuksella |
Vietän erittäin rauhallista helatorstaita. Tulin juuri kaupasta, jossa arki rullasi siitäkin huolimatta, että päivä on kalenterissa merkitty punaisella ja tunnetaan yhtenä vuoden harvoista arkipyhistä. Helatorstai uhkaakin muuttua lainsuojattomaksi sitä mukaa, kun kapitalistin suurimmat airueet, kuten EK ja Jyri Häkämies, haluaisivat saada suomalaiset töihin myös kristittyinä pyhäpäivinä. Hyi hyi Jyri, kun maallistat tapauskovaista kansaamme!
Näin yrittäjänä, kun vapaita on muutenkin vähemmän, en anna arkipyhistä periksi. Totta kai voisin tehdä töitä tänäänkin - minähän olen työehtosopimuksista ja arkipyhäkorvauksista vapautettu sielu. Mutta mieluummin pidän punaiset päivät vapaana ja koetan tehdä vastaavasti arkisin enemmän töitä. Ja totuuden nimissä pidän tällä viikolla myös perjantain vapaana, koska en viitsi mennä töihin "helaperjantaina", joka inhottavasti koettaa kiilata kahden vapaan väliin. Muistan "aikuisten töissä" ollessani, että näistä välipäivistä sai aina tapella. Vapaille oli yleensä enemmän kysyntää kuin tarjontaa.
Kasvaako tuottavuus, jos arkipyhät painetaan töitä?
Häkämiehen draiverina arkipyhien poistamiselle on virallisesti ollut tuottavuuden kasvu. Hänen mielestään ilmeisesti laiskat suomalaiset vetävät turhan paljon lonkkaa, kun turhat muinaisjäännevapaat voisi helposti poistaa ja stahanovilainen kansa saisi jatkaa laikka punaisena läpi vuoden. Onhan meillä jo muutenkin turhan pitkät lomat ja lomarahat.
Jos mietitään, mikä muuttuu arkipyhien poistamisessa, niin ei loppujen lopuksi kovin paljoa. Yhteiskunnan kriittiset toiminnot, kuten terveydenhuolto ja turvallisuuskoneisto pyörivät samalla tavalla arkisin ja sunnuntaisin. Ei poliisi tunne helatorstaita vapaapäivinä niin kuin ei sairaanhoitajakaan. He menevät töihin, jos työvuorossa niin lukee.
Samoin sellaiset tuotantoprosessit, joita ei voi keskeyttää, eivät seisahdu yksittäisten arkipyhien takia. Sellua keitellään kattilassa jokaisena päivänä, koska prosessia ei helpolla laiteta poikki. Ja sama pätee moniin kemianteollisuuden prosesseihin.
Ja tänä päivänä myös kaupan ala pyörii yksittäisinä arkipyhinä täysillä. Kaupat ovat auki ja myynti noudattaa asiakkaan, eikä kalenterin logiikkaa. Jos myyntiä on odotettavissa, pysyy kaupan ovi varmasti auki. Alalta on aukiolorajoituksia karsittu suomalaisen talousmetsän tahtiin niin, että kiellettyä on ainoastaan viinan ja lääkkeiden myynti pyhäpäivinä.
Ja sama pätee meihin yksityisyrittäjiin. Me teemme ratkaisut ihan muulla logiikalla kuin EK:n riistomallilla. Töitä tehdään silloin, kun se on kannattavaa ja oman jaksamisen kannalta mahdollista. Me osaamme joustaa - tai toisaalta himmailla - ihan ilman kenenkään paimenkirjeitä tai työehtosopimusta.
Jäljelle jäävät kilpailualat. Niissä työajan ratkaisee kalenteria enemmän kysyntä. Jos laivoja tarvitaan paljon ja nopeasti, pyörii telakka varmasti myös arkipyhinä. Samoin rakentaminen edistyy kyllä helatorstaina, jos aikataulu vaatii ja asiakas käskee. Ja monien alojen logiikkaa on vielä muuttanut se, että tuotantoprosessin osia on kilpaa siirretty alihankkijoille ja alihankkijan alihankkijoille, jolloin ketjun toisesta päästä löytyy se mies-ja-hiace -tyyppinen toiminimiyrittäjä. Hänelle on työn kannalta yhdentekevää, onko vappu vai tavallinen maanantai.
Poistamalla arkipyhät kalenterista, pidetään myös byrokratian rattaat käynnissä. Jos helatorstai on arkipäivä, ovat silloin töissä myös he, joiden palkan maksavat veronmaksajat, kuten valtioiden ja kuntien virastot ja laitokset. Silloinhan ainakin tilastojen valossa kasvavat vain kulut.
Ovatko kirkkopyhät enää tätä päivää?
Suurin osa meidän arkivapaista tulee kirkkopyhistä ja vanhoista uskonnollisista riiteistä. Joulu, pääsiäinen, helluntai, helatorstai juontavat kaikki juurensa ajalta, jolloin ihmisten ajankäytöstä määräsi enemmän kirkko kuin EK. Kirkkopyhien sitovuus on jäänyt elämään osin inhimillisten ja osin sopimusteknisten seikkojen vuoksi. Arkipyhäkorvauksista ja ylityöprosenteista on istuttu Eteläranta 10:ssä pitkiä öitä tes-pöydissä menneinä vuosina. Ja sitkeästi arkipyhät ovat pysyneet erilliskorvattavina päivinä.
Nyt kun Suomi on maallistunut ja kirkon sitovuus kansaan on heikentynyt, ei varsinaista syytä pyhittää kirkkopyhiä enää ole. Tuskin tänäänkään kovin moni kiittää vapaapäivästään sitä, että Kristus muisti astua taivaaseen juuri tänään.
Mutta nimellisesti arkipyhät kyllä ovat tarpeen. Ne katkaisevat usein pitkiä työputkia ja tarjoavat yhden päivän pikaisia levähdyskeitaita kiireisen työarjen keskelle. Kirkkopyhät ovat tavallaan loistava syy antaa vapaita. Eivätkä ne sen huonompia syitä vapaaseen ole kuin muualla tunnetut voitonpäivät, naistenpäivät, kuninkaan syntymäpäivät tai muut kansallisesti merkittävät tapahtumat.
Tuottavuuden sijaan EK:ta närästää arkipyhien kalleus. Tuottavuus ei todellisuudessa nouse juurikaan, vaikka helatorstai kalenterista poistuisi. Eikä kansallisen tason tuottavuus muuttuisi juurikaan, vaikka arkipyhistä otettaisiin enemmänkin pois. Kyse on pelkästä tilastokikkailuista ja siitä, että EK saa luvut näyttämään siltä, miltä haluaa.
Todellisuudessa asiassa närästää työehtosopimuskulttuuri sekä arkipyhien kalleus. Jokaisen arkipyhän poistuminen poistaisi yhden tuplana maksettavan päivän, joka sataisi suoraan työnantajien laariin. Tämä myös kaupan alalla, mikä pyörii ihan samalla tavalla tänään kuin muinakin päivinä. Tuottavuuden sijaan kasvaisi kannattavuus.
Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut laulaa suurten työnantajien laulua, joka haluaisi pala kerrallaan murtaa Suomessa edelleen vahvan ay-liikkeen. Karsimalla erityiskorvattavat asiat yksi kerrallaan vähenee liittojen neuvotteluvara. Pitkässä juoksussa työnantajan toiveissa on totta kai se, ettei mitään yleissitovaa sopimusta ole, vaan jokainen neuvottelee palkkansa itse. Strategiaa ei ole viime vuosina edes piiloteltu. Paperialalla UPM on toiminut työnantajien esitaistelijana koettamalla kammeta koko Paperiliiton ulos tehtailtaan. Sopimusneuvotteluita on viivytetty, vaikeutettu ja koetettu saada mitätöityä. Toistaiseksi vielä jonkinlainen välirauha on saatu neuvoteltua, vaikkakin pitkin molemminpuolisin taisteluin.
SAK:n suurin pelko lienee se, että sen valta murenee sisältäpäin. Jos neuvoteltavaa ei ole, ei koko keskusliittoa enää tarvita. Ja neuvoteltavat asiat vähenevät juuri siten, että kaikki erikseen sovittava poistetaan. Jos ei tunneta sunnuntaita, ei sunnuntaikorvauksesta tarvitse neuvotella.
Koska Suomi on Suomi
Minua ei koskaan ole tunnettu vahvan (tai edes heikon) ay-liikkeen kannattajana. Karmaisevat kokemukset yhden yhtiön ja yhden liiton välisestä suhmuroinnista sekä molemminpuolisesta mielivallasta, joka sotkee koko toimivan prosessin, saivat melko nuorena ymmärtämään, että parhaiten pärjää, kun jättää kumartamatta yhtäkään esineuvottelijaa. Sen jälkeen olenkin ollut pääsääntöisesti työpaikoissa, joissa olen saanut edustaa itse itseäni. Mutta olen erityisasemassa - ja ymmärrän, että kaikki eivät ole.
Kuulun liittoon tälläkin hetkellä. Olen yrittäjänä tehyläinen - siksi, että Tehylle kelpaavat jäseniksi myös yrittäjät. En ole mikään liittoaktiivi, enkä tule sellainen olemaan. Seuraan kuitenkin suurella mielenkiinnolla, mitä alalla ja sen sopimuksissa tapahtuu. Arvostan omaa liittoani siitä, että se on aktiivinen ja näkyvä. Ne ovat ainoita keinoja pysyä esillä ja saada myös omaa agendaa lyötyä läpi.
Edelleen Suomessa sidonnaisuus liittojen jäsenyyteen on suurta. Etenkin teollisuudenaloilla järjestäytymisaste pysyy korkeana ja se takaa liitoille myös suuren neuvottelumomentin. Mikäli jäsenet hylkäävät liiton, ei olemassaololle ole enää tarvetta ja koko rakenteen voi purkaa. Jos ei ole jäseniä, ei ketään tarvitse enää edustaa. Eivät ay-liikkeet itseään varten ole pystyssä.
Itse olen kahta mieltä (kuin keskustapoliitikko). Toisaalta valta yleissitovuus on menneiden aikojen tarina. Tilanteet ja markkinat muuttuvat niin nopeasti, että yhtä vuotta pidemmät (ja jopa yhden vuoden mittaiset) sopimukset ovat turhan kalliita ja kankeita. Sitovan työehtosopimuksen myötä työnantaja menettää osan liike- ja joustavuuskyvystään. Globaali ja vilkkaasti kehittyvä markkina vaatisi kykyä muuttaa toimintaa nopeasti ja peliä olisi pystyttävä pelaamaan molempiin suuntiin. Kun kasvetaan, lisätään resurssia, mutta kun sukelletaan, olisi resurssia pakko kyetä myös karsimaan. Jäykkä tes-maailma ei tähän kykene.
Työnantajien ja työntekijöiden välinen neuvotteluyhteys on oltava jatkuvaa ja katkeamatonta. Rehellisellä puheella ja molempia kunnioittavalla kulttuurilla saadaan enemmän hyvää aikaan kuin jäykällä työehtosopimuksella, jota kilpaa luetaan kuin se yksi sarvipää sitä uskonnonkirjaa. Tämä kuitenkin vaatii luottamusta, joka työnantajienkin on ansaittava. Viime kädessä työehtosopimus on työntekijän turva riita- ja ongelmatilanteissa. Ja jos siihen vetoamiseen tulee tarvetta usein, ei suhde osapuolten välillä ole kunnossa.
Toisaalta taas olen sitä mieltä, että yleissitovuus on joillakin aloilla pakko. Kapitalismin henki on perusluonteeltaan riistävä ja heikompia sortava. Sen vuoksi meillä on Suomessakin aloja, joiden työntekijät tarvitsevat paksumpaa turvaa ja selkänojaa sopiessaan työehtoja. Kaikki - eikä edes suurin osa - työntekijät eivät toimi tuottavuuden tai markkinatalouden piirissä, jossa palkkojen osuus firman tuotoista on marginaalisumma. Opetus-, hoito- ja sosiaalialojen sopimusten alasajo johtaisi melko lyhyessä ajassa työntekijöiden täysriistoon, jos palkkojen takalaita putoaisi pois.
Alihankinnan ketjutus ja työn siirtäminen yksityisyrittäjille on sopimuskulttuurin alasajoa parhaimmillaan. Woltit ja Uberit eivät toimi minkään työehtosopimuksen alla, vaan maksavat tekijöille - tai oikeastaan heidän yrityksilleen - mitä jaksavat. Eikä ole ihme, että omistajille alustatalouden markkinamekanismi luo messevät voitot. Kaupan perusperiaate on jo vuosien ajan ollut osta halvalla, myy kalliilla. Se pätee edelleen.
Jossain aikavälissä suurin osa tuotantojen prosesseista siirtyy alihankkijamalliin. Se poistaa paineen maksaa minkäänlaista yleissitovaa palkkaa mistään ja vapauttaa työnantajat samalla myös ikävistä irtisanomisajan korvauksista ja muista haittalisistä. Alihankkijalle maksetaan sopimuspalkka, joka pitää sisällään tellin lisäksi myös perheen syömän vellin - jos rahaa jää. Eikä tämäkään ole ongelma, jos alihankkija on asemassa, jossa korvauksesta on mahdollista neuvotella. Ikävää on, että nuo alihankkijat ovat monesti asemassa, jossa työnteko on eloonjäämisen pakko ja neuvotteluvaraa ei ole.
Yrittäjyyskoulutusta ja parempaa informaatiota
Jätetään nämä arkipyhät nyt koskematta. Niiden tarjoama hyöty on työntekijöille suurempi kuin niistä saatava tuottavuuden kuvitteellinen kasvu. Suomessa arkivapaita on vuodessa sen verran marginaalinen määrä, ettei niistä kannata taistella edes EK:n.
Sopimuskulttuuri ja ay-liike kaipaavat muutosta. Ei kyse ole pelkästään kapitalistin sokeasta raivosta saada riistettyä viimeinenkin hyöty työntekijän selkärangasta. Monin paikoin taistellaan siitä, voidaanko työtä pitää Suomessa, jos sen halutaan kannattavan. Noilla aloilla sopimuskulttuurin tulee muuttua jatkuvaksi ja molemminpuolin joustavaksi.
Mutta pidetään myös ay-liike elossa. Se suojaa monien alojen työntekijöitä ja takaa sen, että meillä on edelleen toimiva terveydenhuollon järjestelmä sekä valtion turvallisuuskoneisto. Jos poliiseille ei makseta tarpeeksi, ei meillä ole kohta konstaapeleita turvaamassa ihmisten perusrauhallista arkea. Tai sitten konstaapelit ottavat osan liksasta "verovapaina hyödykkeinä" ja silloin vaarannamme yhteiskunnan turvallisuuden toista kautta. Onko joku esimerkiksi kuullut siitä, kuinka tuossa itäisessä naapurissa oli lähes jokainen miliisi lahjottavissa riittävällä summalla. Sitä kulttuuria emme halua Suomeen!
Hyvää helatorstaita kaikille!!
