 |
| Mitali kuudesta vuodesta by tekoäly |
Kun lähden aamulla töihin, en aina ole varma, katsooko peilistä isäntä vai renki. Kuusi vuotta yrittäjänä on opettanut, että omassa firmassani edustan koko hallitusta, työntekijöitä sekä ay-liikettä yhdellä jakkaralla. Yhden hengen firmassa kaikki langat ovat samoissa käsissä. Niistä käsistä lähtevät sekä tulot että menot. Sen, mitä päätän, se pätee.
Yrittäjyys on suosikkiaiheitani blogin kirjoituksissa. Se on kiehtovaa, erilaista, vapaata ja toisaalta myös raskasta. Joudun joka päivä päättämään, lähdenkö töihin vaiko en. Päätän itse, mitä teen, miten paljon ja kuinka usein. Minulle maksetaan kaikesta, mitä saan aikaan, mutta toisaalta jos istun vaan paikallani, jää lompakko melko tyhjäksi. Työnantaja ei käske mihinkään, eikä luottamusmies kiellä tekemästä mitään. Sekä pomo että työsuojeluasiamies löytyvät peilistä.
Yrittäjyys on erilaista, jos siihen ei ole kasvanut tai syntynyt. Perheyritysten vesat nousevat erilaisesta maaperästä kuin palkkatyöläisten lapset. Kyse on arvoista, tekemisestä ja kokonaisvaltaisesta asenteesta työtä kohtaan. Vaikka meidän perheen lapset eivät ole syntyneet ja kasvaneet yrittäjäperheeseen, heissä näkyy toisenlainen työn arvostus kuin itsessäni oli nuorena. Työn arvo on konkretisoitunut, kun näkee vanhemman tekevän ympäripyöreää päivää tai lähtevän lauantai-aamuna töihin, jos kassasta puuttuu kriittinen määrä riikintaalereita.
Yrittäjyys on myös erilaista, jos työuran ensimmäiset kaksikymmentäviisi vuotta on talsinut tietä palkkatyöläisen säkki selässä. Ja vielä erilaisemmalta se näyttää, jos työelämässä on edustanut pöydän molempia puolia. Taistelussa toimimattomia strategioita, jäykkiä hierarkioita ja vielä jäykempää ay-liikettä vastaan oppi nopeasti, mikä suomalaisessa työelämässä oli silloin pielessä. Noista ajoista ja asioista monet ovat onneksi jo nyt korjaantuneet tai ainakin lieventyneet.
Olen ennenkin todennut olevani todella etuoikeutettu. Olen nähnyt kaikki sivut arpakuutiosta nimeltä työelämä. Olen kokenut menestystä, menetystä, onnea ja epäonnea. Vastaan on tullut mahtavia työkavereita, ystäviä ja kollegoja. Ja olen joutunut taistelemaan myös kaameita pomoja tai typeriä pääluottamusmiehiä vastaan ja saanut joskus selkääni taistelussa. Tappiot ovat opettaneet selviytymään.
Olen työelämässä aloittanut neljä kertaa alusta vailla minkäänlaista tietoa huomisesta. Jokaisella kerralla on ensin potkinut pomo ja sitten onni. Onni on tuonut eteeni tilaisuuksia, joista olen ollut riittävän viisas ollakseni kieltäytymättä. Onnellisten sattumien ja sopivien tuttavien kautta olen lopulta päätynyt tähän, missä olen. Sattumien lisäksi on jouduttu kyllä tekemään paljon töitäkin menestyksen eteen.
Pienet ja todella pienet yrittäjät
Tänään kannan huolta meistä pienyrittäjistä. Siis meistä, jotka eivät työllistä kuin verottajaa, eläkevakuutusyhtiötä ja puolisoitaan. Me olemme tämän suomalaisen työelämän näkymättömät ja kuulumattomat. Meidän puolia ei pidä kukaan muu kuin me itse. Teemme työtä itsellemme, keräämme tuotot omiin taskuihin, mutta myös kannamme kaiken vastuun kapeilla harteillamme. En rohkene väittää, että olemme suomalaisen työelämän selkäranka, mutta ainakin joku selkärankaa kannatteleva nivelside.
Me olemme ne päähän potkitut, jotka eivät saisi rasittaa valtion jo muutenkin ylikireäksi viritettyä koneistoa sairaslomilla, eläkkeillä tai ylipäätään olemassaolollaan. Me olemme ne, jotka yrittäjäjärjestöt tyylikkäästi unohtavat, kun he esittelevät jäsenistöään. Keskusjärjestölle hienointa on yrittäjä, joka työllistää, kasvattaa kansantaloutta ja näkyy maailmalla. Heitä saisi jäsenistössä olla enemmän kuin meitä kädestä-suuhun-puurtajia. Valtio odottaa meiltä vain kahta säännöllistä aktia – alv-laskun ja tuloverolaskun maksua. Muuten saisimme pysyä hiljaa ja näkymättömissä.
Totuus kuitenkin on, että suomalaisen palvelutalous ei pärjäisi ilman meitä. Suuri osa kampaajista, kosmetologeista, jalkahoitajista, hierojista ja muista hyvinvointiyrittäjistä on pieniä toiminimiyrittäjiä. Yhden ihmisen yrityksiä alkaa näkyä alihankkijoina rakennuksilla, logistiikassa, siivousalalla ja palkkatyömaailman joustoresurssina. Y-tunnus alkaa pikkuhiljaa olla monille tutumpi kuin verokortti.
Koko työelämä yrittäjistyy. Työnantajat rukoilevat iltaisin, että hekin pääsisivät eroon palkatuista työntekijöistään ja saisivat tilalle helppoja y-tunnukselle tekeviä alihankkijoita. Niille kun ei tarvitse maksaa eläkkeitä, sairaslomia tai edes tes:n mukaista palkkaa. Yrittäjästä pääsee eroon kätevästi ilman raskaita yt-neuvotteluja. Ilmoittaa vain, että sopimus irtisanotaan ja sen jälkeen tekijästä ei tarvitse kuulla sanaakaan irtisanomisajan jälkeen. Eikä edes luottamusmies jaksa huudella perään.
Toiminimiyrittäjyys voi olla ratkaisu ylikalliiseen työmarkkinaan
Minä olen tiedostanut alusta saakka oman asemani työelämässä yrittäjänä. Se on vapaata, rehellistä ja suoraa toimintaa. Tienaan tasan sen, mitä käsistäni irti saan ja työni jatkuvuus on kiinni suoritusten laadusta. Se on päinvastoin kuin mikä suomalaisen työelämän perusperiaate on. Suomessahan on ollut viimeistään sodan jälkeen vallalla vahva keskitettyjen ja yleissitovien työehtosopimusten kulttuuri, missä palkat neuvotellaan työnantajan ja työntekijäjärjestön välillä. Palkoissa vallitsee tasa-arvo ja joustamattomuus. Työntekijöille maksetaan sama summa suorituksista riippumatta. Valitettavan usein se nykyisin tarkoittaa myös sitä, että työntekijät pyrkivät tienaamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman pienellä työpanoksella. Tes-maailma ei kannusta ahkeruuteen tai suoritusten maksimaalisuuteen. Tasapalkkamalli yhdistettynä enää keskivahvaan ay-liikkeeseen kannustaa tekemään riittävän vähän, jotta tuotto tekijälle on maksimi.
En halua murtaa ay-liikkeen aikaansaannoksia. Ymmärrän täysin, että meillä on paljon aloja, jotka eivät pärjäisi mitenkään vapaan palkkasopimisen maailmassa. Käytännössä kaikki julkisrahoitteiset alat olisivat vaarassa joutua työelämässä riiston ja palkkaraiskausten kohteeksi. Sairaanhoitajien, lastenhoitajien tai opettajien olisi vaikeaa neuvotella itse omista palkoistaan, koska heidän rahat eivät tule yritysten voittovirrasta, vaan kuihtuvasta yhteiskassasta. Lopputulos noissa neuvotteluissa olisi, että työnantaja laskee palkkoja vedoten hankalaan rahatilanteeseen ja leikkaisi viimeisetkin elinkustannusindeksit nolliin.
Ja nykyisessä markkinatilanteessa sama on edessä myös paperimiehillä tai selluntekijöillä. Jos markkina ei vedä, ei synny tuottoa. Ja jos ei synny tuottoa, ei tule jakovaraa, josta maksaa palkankorotuksia. Takana alkavat olla ajat, jolloin Vällärin porukka veti perseet penkkiin ja laivat laituriin. Pikemminkin Suomea odottaa tilanne, jossa laivat jäävät laituriin, koska mitään muualle vietävää ei ole.
Palkkatyön maailmassa haen jäykkien tes-palkkojen sijaan joustavaa palkkamallia, jossa isompi prosentti painotetaan työn tuottavuuteen ja ahkeruuden palkitsemiseen. Otetaan raaka esimerkki. Meillä on kaksi työntekijää samassa tehtävässä ja samalla palkalla. Jos toinen tekee töitä puolet enemmän kuin toinen, niin kumpi tekijöistä on tyhmä. Se joka tekee paljon vai se, joka saa saman palkan vähemmällä?
On valitettavan totta, että työnantajat haluavat siirtää työntekijät yrittäjä-alihankkijoiksi osittain tuosta syystä. Jos edellä mainitun esimerkin tekijät ovat y-tunnuksellisia yrittäjiä, ei tyhmä enää olekaan se, joka tekee enemmän, sillä on luultavaa, ettei hänen sopimustaan irtisanota ensimmäisenä.
Yrittäjyyden lisääntyminen hävittää myös työnantajien kontolta monia ikäviä tekijöitä, joista he olisivat mielellään luopumassa. Suomalainen lomarahakulttuuri on valitettavasti aikansa elänyt. Miksi työnantajan kuuluisi kustantaa työntekijöidensä kuukauden lomat tai maksaa kolmannentoista kuukauden palkka? Yrittäjälle sellaista ei tarvitse maksaa. Enkä edes jaksa puhua työntekijöistä, jotka vakavissaan puhuvat ”vuoden pitämättömistä sairaslomista” tai niistä, jotka parantelevat krapulaansa työnantajan rahoilla maanantaisin pitkän ja raskaan viikonlopun jälkeen.
Työelämä näyttää erilaiselta, kun nuo saavutetut etuudet ovat luksusta, jota ei ole olemassa. Yrittäjänä lomailen silloin, kun siihen on varaa - mutta ajankohdista ei tarvitse riidellä työkavereiden kesken. Joka syksy joudun liikkumaan varovaisesti, koska liukastuminen jäisellä kadulla veisi pahimmillaan mennessään parin kuukauden liksan ja ihmisjoukoissa väijyvät flunssapöpöt rikkovat viikossa jo firman kuukauden tuloksen. Työntekijälle, jolle sairaslomista maksetaan paperirahaa, tällaiset asiat ovat absurdia pohdintaa. Meille yrittäjille todellisuutta.
Yrittäjyys on uhka tai mahdollisuus – katsantokannasta riippuen
En kannusta tai kannata yrittäjyyden lisäämistä loputtomiin. Se pitää sisällään valtavia elementtejä työelämän eriarvoistumiseen, riistoon sekä palkkaehtojen polkemiseen alle minimitason. Uskon, että työnantajia malli kiehtoisi työntekijöitä enemmän. Palkanmaksajille tämä olisi monella tavalla lottovoitto.
Olen itse työskennellyt parillakin alalla, jossa koko tuotantoprosessi olisi mahdollista purkaa osiin ja myydä alihankkijoille. Ja osin niin on tehtykin. Monissa tuotantoprosesseissa käytännössä ylintä johtoa lukuun ottamatta kaikki palat voivat olla alihankinnassa, jopa esimies- ja suunnittelutyö. Nykyiset työkalut, ostoprosessin ja sopimuspolitiikan joustavuus sekä yrittämisen helppous mahdollistavat kaiken tämän.
Painetta yrittäjyyden lisäämiseen tulee myös työntekijöiden puolelta. Monet työntekijät haluavat koostaa työpäivänsä monesta eri lähteestä. Yrittäjissä on myös erittäin paljon luovien alojen työntekijöitä, joille oman intohimon toteuttamisen ainoa keino on yrittäjyys. Samaa ajattelen itsekin - jos toinen käsikirjoitus ottaa jostain Luojan mielioikusta tulta ja saan sille kustantajan, aion säätää työpäiviäni hieman toisenlaisiksi ja antaa luovuudelle lisää tilaa. Palkkatöissä tuo ei olisi mahdollista.
Kenelle kelpaavat pienyrittäjät?
Ja sitten palataan taas tähän pienyrittäjien näkymättömyyteen. Miten on mahdollista, että tämä laajeneva joukko yrittäjiä ei kiinnosta ketään? Itse irtisanoin Yrittäjien jäsenyyden, koska en koskaan kokenut järjestön puhuvan meidän pienyrittäjien puolesta. Totta kai järjestöllä on oma mikroyrittäjä-osastonsa ja ainakin virallisesti heille jokainen yrittäjä on samanarvoinen. Mutta todellisuudessa ulostulot tuntuvat koskettavat eniten työllistämisen vaikeutta ja yritysverotuksen raskautta. Minä kuitenkin katsoin, että sen ylikalliin jäsenmaksun voin sijoittaa paremminkin.
Samaa kiinnostuksen puutetta ihmettelen puolueissa – yhdellekään puolueelle eivät sydänasiana ole pienyrittäjät. Meistä saisi helvetin hyviä äänestäjiä, jotka varmasti suhtautuvat elinkeinopolitiikkaan niin vakavasti, että uskaltavat ottaa kantaa ja äänestää oikeanlaisen politiikan puolesta puhuvia. Ehkä syy onkin siinä – omilla rahoillaan leikkivät saattaisivat olla jopa liian kriittisiä velttoilulle, jota nykyisin Arkadianmäellä näkee.
Todellisuudessa pienyrittäjät olisivat vaalikarjana rotuluokkaa. Meitä on paljon, olemme moniulotteinen joukko, jonka jäsenistöä löytyy jokaisesta kaupungista ja kylästä. Tapaamme työssämme paljon ihmisiä ja puhumme paljon – itse asiassa puhumme työpäivän aikana aivan helvetin paljon. Kuvitelkaa, millainen äänitorvi tällainen joukko olisi puolueelle, joka heidän asiaansa ajaa. Ja työelämän muutokset kasvattavat joukkoamme vaalikausi vaalikaudelta.
Tuskin olen kovin väärässä, jos ennustan pienyrittäjien löytävän jonkun pääpuolueista tukijakseen. Mahdollisuuksia on monia. Kädestä-suuhun-tekijät mahtuisivat yhtä hyvin demareihin kuin Keskustankin kannattajiin. Boheemeille taiteilijoille koti saattaisi löytyä Vihreistä tai Vasemmistosta. No ehkä Kokoomukselle olemme liian köyhiä ja persuille liian fiksuja.
Kannata paikallista, käytä pienyrittäjän palveluja
Vietän itse kuudetta Yrittäjän päivää. Vuosi vuodelta homma tuntuu enemmän omalta. Olen oppinut sietämään epävarmuutta, tekemään töitä riittävästi, mutta tarpeeksi vähän, etten uuvu. Yrittäjyys on mahdollistanut ylipitkien työpäivien tekemisen, mutta myös kesäiset perjantaivapaat. Ilman yrittäjyyttä en koskaan olisi kirjoittanut kirjaakaan. Työelämän tietty vapaus ja rajattomat valinnanmahdollisuudet kiehtovat edelleen samalla tavalla kuin kuusi vuotta sitten – nyt vaan pelottaa vähemmän.
Kuuden vuoden kokemuksella sanon, että teknisesti pienyrittäminen on helppoa. Kaikkiin asioihin löytyy apua ja arvokas kollegaverkosto rakentuu, kun itse pitää silmät auki ja uskaltaa tarttua kaveria hihasta. Minä olen vuosien yksinpuurtamisen jälkeen saanut Kaukaalle muista yrittäjistä työkavereita, jotka muodostavat jopa jonkinlaisen itsenäisten yrittäjien työyhteisön. Kivempi se on mennä töihin, kun huomenta toivottaa joku muukin kuin peili.
Haluan toivottaa hyvää juhlapäivää kaikille kollegoille sekä myös asiakkaille, jotka palvelujamme käyttävät. Ilman asiakkaita ei meitä olisi olemassa. Toivotan hyvää Yrittäjän päivää myös isommille yrittäjille ja ennen kaikkea heille, jotka työllistävät ja pitävät siten työmarkkinoiden rautapyörät kolisemassa. En ikinä uskaltaisi ottaa kontolleni työntekijän palkkaamisen aiheuttamaa rasitusta. Selviän juuri ja juuri omista töistäni ja saan laskut yleensä maksettua hyvissä ajoin. Yrittäjänä onnistun, työnantajana tuskin.
Me yrittäjät pärjätään kyllä – Suomi taas ei pärjäisi ilman meitä!
