Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattiyhdistysliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattiyhdistysliike. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2026

Hei hei helatorstai

Kuva luotu tekoälyn avustuksella

 

Vietän erittäin rauhallista helatorstaita. Tulin juuri kaupasta, jossa arki rullasi siitäkin huolimatta, että päivä on kalenterissa merkitty punaisella ja tunnetaan yhtenä vuoden harvoista arkipyhistä. Helatorstai uhkaakin muuttua lainsuojattomaksi sitä mukaa, kun kapitalistin suurimmat airueet, kuten EK ja Jyri Häkämies, haluaisivat saada suomalaiset töihin myös kristittyinä pyhäpäivinä. Hyi hyi Jyri, kun maallistat tapauskovaista kansaamme!

Näin yrittäjänä, kun vapaita on muutenkin vähemmän, en anna arkipyhistä periksi. Totta kai voisin tehdä töitä tänäänkin - minähän olen työehtosopimuksista ja arkipyhäkorvauksista vapautettu sielu. Mutta mieluummin pidän punaiset päivät vapaana ja koetan tehdä vastaavasti arkisin enemmän töitä. Ja totuuden nimissä pidän tällä viikolla myös perjantain vapaana, koska en viitsi mennä töihin "helaperjantaina", joka inhottavasti koettaa kiilata kahden vapaan väliin. Muistan "aikuisten töissä" ollessani, että näistä välipäivistä sai aina tapella. Vapaille oli yleensä enemmän kysyntää kuin tarjontaa. 

Kasvaako tuottavuus, jos arkipyhät painetaan töitä?

Häkämiehen draiverina arkipyhien poistamiselle on virallisesti ollut tuottavuuden kasvu. Hänen mielestään ilmeisesti laiskat suomalaiset vetävät turhan paljon lonkkaa, kun turhat muinaisjäännevapaat voisi helposti poistaa ja stahanovilainen kansa saisi jatkaa laikka punaisena läpi vuoden. Onhan meillä jo muutenkin turhan pitkät lomat ja lomarahat. 

Jos mietitään, mikä muuttuu arkipyhien poistamisessa, niin ei loppujen lopuksi kovin paljoa. Yhteiskunnan kriittiset toiminnot, kuten terveydenhuolto ja turvallisuuskoneisto pyörivät samalla tavalla arkisin ja sunnuntaisin. Ei poliisi tunne helatorstaita vapaapäivinä niin kuin ei sairaanhoitajakaan. He menevät töihin, jos työvuorossa niin lukee.

Samoin sellaiset tuotantoprosessit, joita ei voi keskeyttää, eivät seisahdu yksittäisten arkipyhien takia. Sellua keitellään kattilassa jokaisena päivänä, koska prosessia ei helpolla laiteta poikki. Ja sama pätee moniin kemianteollisuuden prosesseihin. 

Ja tänä päivänä myös kaupan ala pyörii yksittäisinä arkipyhinä täysillä. Kaupat ovat auki ja myynti noudattaa asiakkaan, eikä kalenterin logiikkaa. Jos myyntiä on odotettavissa, pysyy kaupan ovi varmasti auki. Alalta on aukiolorajoituksia karsittu suomalaisen talousmetsän tahtiin niin, että kiellettyä on ainoastaan viinan ja lääkkeiden myynti pyhäpäivinä.

Ja sama pätee meihin yksityisyrittäjiin. Me teemme ratkaisut ihan muulla logiikalla kuin EK:n riistomallilla. Töitä tehdään silloin, kun se on kannattavaa ja oman jaksamisen kannalta mahdollista. Me osaamme joustaa - tai toisaalta himmailla - ihan ilman kenenkään paimenkirjeitä tai työehtosopimusta. 

Jäljelle jäävät kilpailualat. Niissä työajan ratkaisee kalenteria enemmän kysyntä. Jos laivoja tarvitaan paljon ja nopeasti, pyörii telakka varmasti myös arkipyhinä. Samoin rakentaminen edistyy kyllä helatorstaina, jos aikataulu vaatii ja asiakas käskee. Ja monien alojen logiikkaa on vielä muuttanut se, että tuotantoprosessin osia on kilpaa siirretty alihankkijoille ja alihankkijan alihankkijoille, jolloin ketjun toisesta päästä löytyy se mies-ja-hiace -tyyppinen toiminimiyrittäjä. Hänelle on työn kannalta yhdentekevää, onko vappu vai tavallinen maanantai. 

Poistamalla arkipyhät kalenterista, pidetään myös byrokratian rattaat käynnissä. Jos helatorstai on arkipäivä, ovat silloin töissä myös he, joiden palkan maksavat veronmaksajat, kuten valtioiden ja kuntien virastot ja laitokset. Silloinhan ainakin tilastojen valossa kasvavat vain kulut. 

Ovatko kirkkopyhät enää tätä päivää?

Suurin osa meidän arkivapaista tulee kirkkopyhistä ja vanhoista uskonnollisista riiteistä. Joulu, pääsiäinen, helluntai, helatorstai juontavat kaikki juurensa ajalta, jolloin ihmisten ajankäytöstä määräsi enemmän kirkko kuin EK. Kirkkopyhien sitovuus on jäänyt elämään osin inhimillisten ja osin sopimusteknisten seikkojen vuoksi. Arkipyhäkorvauksista ja ylityöprosenteista on istuttu Eteläranta 10:ssä pitkiä öitä tes-pöydissä menneinä vuosina. Ja sitkeästi arkipyhät ovat pysyneet erilliskorvattavina päivinä.

Nyt kun Suomi on maallistunut ja kirkon sitovuus kansaan on heikentynyt, ei varsinaista syytä pyhittää kirkkopyhiä enää ole. Tuskin tänäänkään kovin moni kiittää vapaapäivästään sitä, että Kristus muisti astua taivaaseen juuri tänään. 

Mutta nimellisesti arkipyhät kyllä ovat tarpeen. Ne katkaisevat usein pitkiä työputkia ja tarjoavat yhden päivän pikaisia levähdyskeitaita kiireisen työarjen keskelle. Kirkkopyhät ovat tavallaan loistava syy antaa vapaita. Eivätkä ne sen huonompia syitä vapaaseen ole kuin muualla tunnetut voitonpäivät, naistenpäivät, kuninkaan syntymäpäivät tai muut kansallisesti merkittävät tapahtumat. 

Tuottavuuden sijaan EK:ta närästää arkipyhien kalleus. Tuottavuus ei todellisuudessa nouse juurikaan, vaikka helatorstai kalenterista poistuisi. Eikä kansallisen tason tuottavuus muuttuisi juurikaan, vaikka arkipyhistä otettaisiin enemmänkin pois. Kyse on pelkästä tilastokikkailuista ja siitä, että EK saa luvut näyttämään siltä, miltä haluaa. 

Todellisuudessa asiassa närästää työehtosopimuskulttuuri sekä arkipyhien kalleus. Jokaisen arkipyhän poistuminen poistaisi yhden tuplana maksettavan päivän, joka sataisi suoraan työnantajien laariin. Tämä myös kaupan alalla, mikä pyörii ihan samalla tavalla tänään kuin muinakin päivinä. Tuottavuuden sijaan kasvaisi kannattavuus.

Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut laulaa suurten työnantajien laulua, joka haluaisi pala kerrallaan murtaa Suomessa edelleen vahvan ay-liikkeen. Karsimalla erityiskorvattavat asiat yksi kerrallaan vähenee liittojen neuvotteluvara. Pitkässä juoksussa työnantajan toiveissa on totta kai se, ettei mitään yleissitovaa sopimusta ole, vaan jokainen neuvottelee palkkansa itse. Strategiaa ei ole viime vuosina edes piiloteltu. Paperialalla UPM on toiminut työnantajien esitaistelijana koettamalla kammeta koko Paperiliiton ulos tehtailtaan. Sopimusneuvotteluita on viivytetty, vaikeutettu ja koetettu saada mitätöityä. Toistaiseksi vielä jonkinlainen välirauha on saatu neuvoteltua, vaikkakin pitkin molemminpuolisin taisteluin.

SAK:n suurin pelko lienee se, että sen valta murenee sisältäpäin. Jos neuvoteltavaa ei ole, ei koko keskusliittoa enää tarvita. Ja neuvoteltavat asiat vähenevät juuri siten, että kaikki erikseen sovittava poistetaan. Jos ei tunneta sunnuntaita, ei sunnuntaikorvauksesta tarvitse neuvotella. 

Koska Suomi on Suomi

Minua ei koskaan ole tunnettu vahvan (tai edes heikon) ay-liikkeen kannattajana. Karmaisevat kokemukset yhden yhtiön ja yhden liiton välisestä suhmuroinnista sekä molemminpuolisesta mielivallasta, joka sotkee koko toimivan prosessin, saivat melko nuorena ymmärtämään,  että parhaiten pärjää, kun jättää kumartamatta yhtäkään esineuvottelijaa. Sen jälkeen olenkin ollut pääsääntöisesti työpaikoissa, joissa olen saanut edustaa itse itseäni. Mutta olen erityisasemassa - ja ymmärrän, että kaikki eivät ole.

Kuulun liittoon tälläkin hetkellä. Olen yrittäjänä tehyläinen - siksi, että Tehylle kelpaavat jäseniksi myös yrittäjät. En ole mikään liittoaktiivi, enkä tule sellainen olemaan. Seuraan kuitenkin suurella mielenkiinnolla, mitä alalla ja sen sopimuksissa tapahtuu. Arvostan omaa liittoani siitä, että se on aktiivinen ja näkyvä. Ne ovat ainoita keinoja pysyä esillä ja saada myös omaa agendaa lyötyä läpi. 

Edelleen Suomessa sidonnaisuus liittojen jäsenyyteen on suurta. Etenkin teollisuudenaloilla järjestäytymisaste pysyy korkeana ja se takaa liitoille myös suuren neuvottelumomentin. Mikäli jäsenet hylkäävät liiton, ei olemassaololle ole enää tarvetta ja koko rakenteen voi purkaa. Jos ei ole jäseniä, ei ketään tarvitse enää edustaa. Eivät ay-liikkeet itseään varten ole pystyssä. 

Itse olen kahta mieltä (kuin keskustapoliitikko). Toisaalta valta yleissitovuus on menneiden aikojen tarina. Tilanteet ja markkinat muuttuvat niin nopeasti, että yhtä vuotta pidemmät (ja jopa yhden vuoden mittaiset) sopimukset ovat turhan kalliita ja kankeita. Sitovan työehtosopimuksen myötä työnantaja menettää osan liike- ja joustavuuskyvystään. Globaali ja vilkkaasti kehittyvä markkina vaatisi kykyä muuttaa toimintaa nopeasti ja peliä olisi pystyttävä pelaamaan molempiin suuntiin. Kun kasvetaan, lisätään resurssia, mutta kun sukelletaan, olisi resurssia pakko kyetä myös karsimaan. Jäykkä tes-maailma ei tähän kykene.

Työnantajien ja työntekijöiden välinen neuvotteluyhteys on oltava jatkuvaa ja katkeamatonta. Rehellisellä puheella ja molempia kunnioittavalla kulttuurilla saadaan enemmän hyvää aikaan kuin jäykällä työehtosopimuksella, jota kilpaa luetaan kuin se yksi sarvipää sitä uskonnonkirjaa. Tämä kuitenkin vaatii luottamusta, joka työnantajienkin on ansaittava. Viime kädessä työehtosopimus on työntekijän turva riita- ja ongelmatilanteissa. Ja jos siihen vetoamiseen tulee tarvetta usein, ei suhde osapuolten välillä ole kunnossa. 

Toisaalta taas olen sitä mieltä, että yleissitovuus on joillakin aloilla pakko. Kapitalismin henki on perusluonteeltaan riistävä ja heikompia sortava. Sen vuoksi meillä on Suomessakin aloja, joiden työntekijät tarvitsevat paksumpaa turvaa ja selkänojaa sopiessaan työehtoja. Kaikki - eikä edes suurin osa - työntekijät eivät toimi tuottavuuden tai markkinatalouden piirissä, jossa palkkojen osuus firman tuotoista on marginaalisumma. Opetus-, hoito- ja sosiaalialojen sopimusten alasajo johtaisi melko lyhyessä ajassa työntekijöiden täysriistoon, jos palkkojen takalaita putoaisi pois. 

Alihankinnan ketjutus ja työn siirtäminen yksityisyrittäjille on sopimuskulttuurin alasajoa parhaimmillaan. Woltit ja Uberit eivät toimi minkään työehtosopimuksen alla, vaan maksavat tekijöille - tai oikeastaan heidän yrityksilleen - mitä jaksavat. Eikä ole ihme, että omistajille alustatalouden markkinamekanismi luo messevät voitot. Kaupan perusperiaate on jo vuosien ajan ollut osta halvalla, myy kalliilla. Se pätee edelleen. 

Jossain aikavälissä suurin osa tuotantojen prosesseista siirtyy alihankkijamalliin. Se poistaa paineen maksaa minkäänlaista yleissitovaa palkkaa mistään ja vapauttaa työnantajat samalla myös ikävistä irtisanomisajan korvauksista ja muista haittalisistä. Alihankkijalle maksetaan sopimuspalkka, joka pitää sisällään tellin lisäksi myös perheen syömän vellin - jos rahaa jää. Eikä tämäkään ole ongelma, jos alihankkija on asemassa, jossa korvauksesta on mahdollista neuvotella. Ikävää on, että nuo alihankkijat ovat monesti asemassa, jossa työnteko on eloonjäämisen pakko ja neuvotteluvaraa ei ole. 

Yrittäjyyskoulutusta ja parempaa informaatiota

Jätetään nämä arkipyhät nyt koskematta. Niiden tarjoama hyöty on työntekijöille suurempi kuin niistä saatava tuottavuuden kuvitteellinen kasvu. Suomessa arkivapaita on vuodessa sen verran marginaalinen määrä, ettei niistä kannata taistella edes EK:n. 

Sopimuskulttuuri ja ay-liike kaipaavat muutosta. Ei kyse ole pelkästään kapitalistin sokeasta raivosta saada riistettyä viimeinenkin hyöty työntekijän selkärangasta. Monin paikoin taistellaan siitä, voidaanko työtä pitää Suomessa, jos sen halutaan kannattavan. Noilla aloilla sopimuskulttuurin tulee muuttua jatkuvaksi ja molemminpuolin joustavaksi.

Mutta pidetään myös ay-liike elossa. Se suojaa monien alojen työntekijöitä ja takaa sen, että meillä on edelleen toimiva terveydenhuollon järjestelmä sekä valtion turvallisuuskoneisto. Jos poliiseille ei makseta tarpeeksi, ei meillä ole kohta konstaapeleita turvaamassa ihmisten perusrauhallista arkea. Tai sitten konstaapelit ottavat osan liksasta "verovapaina hyödykkeinä" ja silloin vaarannamme yhteiskunnan turvallisuuden toista kautta. Onko joku esimerkiksi kuullut siitä, kuinka tuossa itäisessä naapurissa oli lähes jokainen miliisi lahjottavissa riittävällä summalla. Sitä kulttuuria emme halua Suomeen!

Hyvää helatorstaita kaikille!!

torstai 24. heinäkuuta 2025

Olen niin väsynyt, etten jaksa lomailla

Kuva: Pixabay / Openclipart-Vectors


Sori, sorruin vähän klikkiotsikkoon - vanhemmiten vähän laiskistuu ja muuttuu huomiohakuisemmaksi. Tarina ei siis kerro vain minusta, vaan työelämästä yleisesti.

Kun puhuu ihmisten kanssa päivät pitkät (teen sitä siis työssäni paljon) on kesällä yleisesti kuultu mantra, että kun on neljä viikkoa lomaa,  menee ensimmäinen viikko toipuessa työstä, kaksi seuraavaa on puhdasta lomaa ja viimeinen viikko menee valmistautuessa työhön. Muistan tämän saman jo omilta palkkatyövuosiltani ja silloin se liittyi siihen, että työ oli joko itselle epäsopivaa tai sitten jäin lomalle jonkin projektin huonossa vaiheessa ja tekemätöntä työtä oli yksinkertaisesti liikaa. Ja joskus podin totta kai pientä jeesus-kompleksia, jossa kuvittelin olevani niin korvaamaton, ettei lomalle olisi voinut jäädä tai maailma pysähtyy ja jää keskentekoiseksi.  

Ongelma työelämän ylikuormitukseen on pääsääntöisesti työn muuttuminen. Olen itse pyörinyt työelämässä rattaissa lähes kolmekymmentä vuotta. Sinä aikana olen ehtinyt näkemään työarjen kaaostumisen, johtamisen huonontumisen, työn muuttumisen excel-suoritukseksi ja työntekijöiden muuttumisen perheestä pelkiksi luvuiksi. Työn arkea on talouden ehdoilla heikennetty erittäin rajulla kädellä. Sen vaikutukset näkyvät nyt loppuun ajetuissa työntekijöissä. Kesälomalle jäävä työmuurahainen on kuin ralliauto, jota on kolhittu ja rutattu ja lopuksi se bensan loppumisen takia työnnetään maaliviivalle.

Mikä sairastutti työelämän?

Kuva Pixabay / PublicDomainPictures


Talous johtaa kansaa

Työelämän muotivirtaukset näkee siitä, kuka organisaatiossa on toimitusjohtajan jälkeen kakkosmies. Kun aloitin ensimmäisiä linjaesimiehen tehtäviä vuosituhannen alussa, oli organisaation Jumalan, isän kaikkivaltiaan oikealla puolella aina HR-henkilö. Hänen vastuulleen kuuluivat työsuhdeasiat rekrytointeineen ja työsopimuskiemuroineen. Noihin aikoihin organisaatioissa oli vielä erikseen työhyvinvoinnista vastaava henkilö, jolle oli vastuutettu työsuhdeasioiden kivemmat puolet, kuten viihtyvyys, ergonimia ja työterveys sekä tyhy-toiminta (joka tuolloin eli kukoistusaikaansa).

Noista päivistä on henkilöstöjohtamisen osioita vahvasti downgreidattu ja talouden osaamista vastaavasti upgreidattu. HR-managerit saattavat olla jopa kokonaan ulkoistettuja ja Controllerin toimisto alkaa olla toimitusjohtajan kulmakammaria suurempi.

Kun tänä päivänä organisaation suuntaviivat piirretään, on kakkospallilla poikkeuksetta talousihminen. Se kertoo siitä, että talous on ajanut ihmisten ohi. Raha määrittää sen, ketä firmassa tarvitaan ja kuinka paljon. Se kertoo myös sen, kuinka suuri osa tuotannosta kuuluu kullekin työntekijälle. Mitä vähemmän tekijöitä per prosessi, sitä suurempi osa prosessia on yhden ihmisen vastuulla.

Talousjohtoiset organisaatiomallit ovat jatkuvassa voitontavoittelussaan epästabiileja ja niissä on jatkuvan tehostamisen pakko. Kun haetaan kullekin kvartaalille yltiöpositiivista onnistumista, on organisaation oltava viimeistä piirtoa vaille virtaviivainen kuin maranellon orhi. Silloin tehtäviä ja henkilömääriä muokataan jatkuvasti ja kokonaisuuksista tulee alati muuttuvia. Tätä jatkuvan muutoksen mallia ei sovi sekoittaa elastiseen organisaatiomalliin, joka on positiivinen termi. Tällainen jatkuvasti rakennettava organisaatiomalli tarkoittaa toistuvia yt-neuvotteluja, epävarmuutta omasta positiosta ja henkilöstön näkökulmasta pienempää kiinnittymistä firmaan ja sen tavoitteisiin. Kun olet mukana kolmatta kertaa vuoden sisällä yt-hyrrässä, alat väkisin vilkuilla naapuripöytiin sillä silmällä, josko sieltä löytyisi vähemmän tuulinen paikka. 

Pelko väsyttää. Työntekijöitä väsyttää pelko oman työn menettämisestä tai se, että työssä joutuu tekemään kohtuuttoman suuria kokonaisuuksia, joihin kyvyt eivät yllä kenelläkään muulla kuin sillä organisaatio-excelin luojan mielikuvituksella. Johtaja nimeltä talous pakottaa tekemään organisaatioista liian tiiviitä ja utopistisia. Nauroin tätä kerran äitini kanssa, kun kumpikin muisti eri firmoista saman käytännön. Kun tuli yt-hässäkän aika, otettiin firmassa kolmen hengen tiimi, joista poistettiin yksi ja loput työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Alussa tämä vielä oli oikeasti mahdollista, kun organisaatioissa oli löysää. Mutta kun sama tiivistys tehtiin kolmatta tai neljättä kertaa, alkoi homma mennä mahdottomaksi. 

Kuva luotu tekoälyn avulla


Elastinen organisaatiomalli joustaa, venyy, paukkuu - ja toimii


Elastinen organisaatio on toisenlainen ratkaisu. Siinä on jo alunperin henkilömitoitus tehty pieneksi, mutta tehtäväkenttä ei ole tiukasti rajattu roolien tai välttämättä edes tasojen välillä. On erilaisia tehtäväkokonaisuuksia, joista osaan kuuluu vastuu toiminnan vetämisestä ja johtamisesta. Organisaation henkilöt pystyvät tekemään töitä ristiin ja ovat niin itseohjautuvia, että siirrot tehtävien välillä (vertikaalisesti tai horisontaalisesti) voivat olla päivittäisiä tai jopa työpäivän sisäisiä aina hetken tarpeen mukaan. Tämä vaatii organisaation rakentamiselta paljon ja päivittäisjohtamiselta vielä enemmän, mutta kun nuo asiat ovat kunnossa, on elastinen organisaatio tuottavampi ja tekijöilleen mielekkäämpi työnteon malli. Tällainen malli sopii totta kai vain tiettyyn henkilömäärään yltäviin organisaatioihin. Suuremmissa kokonaisuuksissa homma menee farssiksi jo todennäköisyyslaskennan kautta.

Teen itse töitä pitkälti tällaiseen organisaatioon. Liikun hallin lattialta porukan vetäjäksi ja alueetkin vaihtelevat tehtävästä riippuen. Porukka on pieni, mutta se pystyy hoitamaan hommat joustavasti toisiaan paikaten, auttaen ja positiota muuttaen. Henkilöt on jotakuinkin käsinpoimittu niin, että he sopivat yhteen ja firma pystyy hyödyntämään kunkin tekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia ja saamaan heistä "parhaat tehot" irti. Väitän, että työntekijöistä ainakin suurin osa, jos ei jopa kaikki, viihtyvät ja tuottavat tulosta parhaan kykynsä mukaan. Vaihtuvuus on pientä ja sitoutuminen keskimääräistä suurempaa. Henkilöstö haluaa itse kehittää toimintaa ja pyrkii luomaan uutta bisnestä alhaalta käsin. Hyvän johtamisen liian harvoja hyviä esimerkkejä.

Kuva luotu tekoälyn avustuksella


Liian vahva liittokulttuuri jäykistää ja haittaa toimintaa

Suomalaisten organisaatioiden epäonnistuminen lähtee osin työn normituksen jäykkyydestä, mutta vielä enemmän huonosta johtamisesta. Meillä työ on monesta suunnasta kahlittu työehtosopimuksiin ja suhteellisen tiukkaan työlainsäädäntöön. Työaika- ja työsopimuslaki sitovat meidät tiettyihin normeihin ja sen lisäksi koko työelämä on valjastettu ay-liikkeen orjaksi yleissitovien työehtosopimusten kautta. En ole koskaan peitellyt sitä, etten ole mikään ay-liikkeen ystävä. Suhteellisen irrationaaliset ja suoranaiset tuottavaa työtä haittaavat kokemukset erään Suomen suurimman firman ikioman ay-liikkeen edustajien kanssa veivät uskon siihen, että tässä maassa voitaisiin tehdä kannattavaa työtä niin kauan kun työoloista päättää liitto eikä työnantaja. 

Työelämän organisaatiot on sidottu sekä palkkojen että irtisanomisehtojen ja niihin johtavien protokollien myötä liittopapereihin, jotka heikentävät mahdollisuuksia organisaatioiden kehittämiseen nopeasti ja tuottavuutta edistävästi. Työehtosopimushan on käytännössä asiakirja, joka suojaa organisaation heikoimpia osasia. Tuottava ja ahkera työntekijä ei tarvitse suojaa - häntä suojelee työnantaja, joka haluaa pitää hänet töissä tuottamassa lisää. 

Ihmettelen suuresti keskustelua kiistellyn "potkulain" ympärillä. Meillä pelätään luoda työnantajalle työkalua, jolla hän pääsisi helpommin eroon työntekijästä, joka ei joko sovi palapeliin tai jonka suoritus ei yksinkertaisesti riitä vaadittuihin tehtäviin. Vieläkin osa katsoo, että työpaikka on jonkinlainen ikuisesti luvattu taivasosuus, josta ei pidä luopuman kuin kuoleman tai konkurssin edessä. 

Potkulain kautta vastuuta työsuhteista siirretään takaisin työnantajalle. Loppujen lopuksi palkanmaksajan pitää pystyä päättämään, kenellä hän palkkaa haluaa maksaa. Ja en hetkeäkään usko, että työnantajat luopuvat niistä työntekijöistä, jotka ovat toiminnan kannalta tarpeellisia, hyödyllisiä ja tuottavia. Heistähän suorastaan tapellaan näinä aikoina, kun osaavista tekijöistä on eri aloilla pulaa. Suomi lieneekin ainoita maita maailmassa, jossa henkilön huono työsuoritus ei ole pätevä syy irtisanomiselle. 

Ja kun joku kuitenkin ainakin salaisesti tätä ajattelee, että mitäs minä kermaperse tuollaisesta tiedän, niin valitettavasti "been there, done that". Omissa positioissani työtehtävistä on saanut vähentää ihan työsuoritusten tai halutessaan vaikka väärien mielipiteiden takia ja kaikenlaista on kolmeenkymmeneen vuoteen ehtinyt kokea. Kaikki tuo on otettu oppina ja kasvatuksena.

Huono johtaminen on tuottavuuden este

Potkulaki-keskustelussa on mennyt kaksi asiaa sekaisin. Itse laki ei potki ketään pihalle, mutta se antaa työnantajalle mahdollisuuden irtisanoa työsopimus henkilöstä johtuvista syistä. Käytännössä siis jos työsuoritus ei riitä, on mahdollisuus normaalin protokollan (huomautus-varoitus) kautta irtisanoa henkilö. Syiden kirjo irtisanomiselle kasvaa ja muuttuu rehellisemmäksi. 

Tähänkin saakka on epätoivotuista ihmisistä kyllä eroon päässyt. Se on vain vaatinut isomman joukon yt-neuvotteluja ja sitä, että siinä poistettavien joukossa ovat "sattumalta" juuri ne firman kannalta persona non gratat.

Keskusteluissa eniten vilisee pelko mielivaltaisuudesta. Siis käytännössä siitä, että porukkaa nyt potkitaan tuon lain varjolla oikealta ja vasemmalta sen enempiä miettimättä. Ensinnäkin työnantaja tarvitsee tuottavuutta varten parhaan mahdollisen kombon työntekijöitä ja sitä varten hänellä tulisi olla työkalut rakentaa sellainen organisaatio, joka tuloksen luo. Se vaatii välillä sitä, että henkilöitä tehtävissä on vaihdettava ja osasia korvattava toisilla. Mutta en oikein jaksa uskoa, että kovinkaan moni työnantaja potkisi pihalle niitä henkilöitä, jotka ovat hänelle tarpeellisia ja tuottavia. Miksi ihmeessä hän heistä luopuisi?

Ja jos taas organisaatioiden rakentelu on mielivaltaista ja perustuu vaikka työntekijän mielipiteisiin, ulkonäköön tai johonkin "ei järjellä ymmärrettävään", ei vika taaskaan ole laissa, vaan johtamisessa. Laki on pelkkä työkalu ja se, joka sitä käyttää eri asia. Seuraava kysymys kuuluu - miksi sinä haluaisit olla töissä organisaatiossa, jossa työntekijöiden kohtelu on mielivaltaista? Eikö se ole omalle mielenterveydelle jo vaarallista ja potkut moisesta, olisivat pelkkä helpotus?

Sama juttu pätee mitattavuuteen. Potkulain suhteen pelätään, että työn mittaaminen ei ole yhdenmukaista ja henkilö voi joutua irtisanotuksi sen vuoksi, ettei hänen työtään joko ymmärretä tai tuottavuutta ei lukujen takaa nähdä. Jälleen sama kysymys - jos organisaation johto ymmärtää omaa toimintaansa niin huonosti, ettei se tiedä, mitä kukakin tekee, ei organisaatiolla ole tulevaisuutta - eikö pako sellaisesta ole pelkästään itsesuojelua?

Olen nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen johtamisen kaikki väriskaalat huonoimmasta parhaaseen. Nuorempana en valitettavasti uskaltanut äänestää huonoa johtamista jaloillani niin kuin sitä olisi pitänyt. Huono johtaminen on irtisanoutumiselle ihan yhtä pätevä syy kuin paska liksa, huonot työolosuhteet tai mielenkiinto johonkin muualle. Huonoa johtamista ei yksinkertaisesti pidä sietää, sillä sen sietäminen rakentaa koko organisaatiota savijaloille. 

Sitä mukaa kun työelämästä on hävitetty kaikki ylimääräinen ilma ja rakenteet on tiivistetty lähelle tyhjiötä, on myös johtaminen vaikeutunut - sekä huonontunut. Ihmisten sijaan johdetaan numeroita ja rivejä excelissä unohtaen, että tuottavuus tulee elävien henkilöiden kautta. Ihmisten sijaan on alettu puhua nuppiluvusta ja käsipareista ikään kuin ne olisivat sielusta irrotettuja osasia, joita voidaan muokata ja kohdella miten huvittaa. 

Tunnen omasta lähipiiristä hyviä johtajia. Paras kaverini on yksi heistä. Mikä hänet erottaa muista? Hän on läsnä, kiinnostunut siitä, kuka hänelle tekee töitä ja edelleen hän kulkee kentällä katsomassa oman porukan tekemistä, vaikka se vaatii järjetöntä ajamista pitkin maata. Johtaminen on parhaimmillaan edelleen lähijohtamista, siis sitä että katsotaan silmäkkäin toista ja kysytään, että mitä kuuluu. Tuon merkitys ei ole kadonnut mihinkään. Monesti tuo johtajuus hävitetään lähimaastosta ja muutetaan Teams-tyyliseksi etähallinnaksi. Joskus se toimii, mutta ei läheskään aina. Teams-johtamisen taakse mennään valitettavan usein silloinkin, kun omaa henkilöstöä ei uskalleta kohdata maantasalla. Ruudulle on monesti helpompi lausua vaikeita asioita kuin naamatusten. Hyvän johtamisen este on turhankin usein toimimisen pelko. 

Johtajuus ei myöskään ole koskaan kaveruutta, vaan se on toimi, jolla on päämäärä ja tarkoitus. Johtaja uskaltaa ilmaista, kun hommat menee pieleen ja myös toimia sen mukaan, että homma korjaantuu. Päätöksenteon heikkous on huonon johtamisen kulmakiviä. Varmistellaan liikaa, vältellään päätöksentekoa tai tehdään vain kivoja päätöksiä. Johtamiseen kuuluu paljon ikäviä asioita, jotka pitää pystyä käymään läpi ja pistää toimeksi. Päätösten tekemisessä more is more. Meistä jokainen tekee jopa arjessaan päivässä satoja päätöksiä, joista suurin osa on joko merkityksettömiä tai menee pieleen. Ja siltä elämä jatkuu. Liike on 100% onnistumista tärkeämpi seikka.

Vielä yksi hyvän johtajan merkki on kommunikointi. Tekemisen tavoitteet valuvat ylhäältä alaspäin niin, että ne tajuaa heikkolahjaisempikin ja tavoitteet ovat yksinkertaiset ja mahdolliset. On turha rakentaa sadan sivun power pointteja, jos sisältö on höttöä. Yleensä kaikki yli viiden kalvon (joista yksi on kansilehti) on liikaa. Johtajuus ei ole yleensä Show-offia, vaan se on Show-up:ia.

Paras (ja siis tarkoitan kauhein) oma kokemukseni ei ole niistä johtajista, joiden kaudella työt ovat loppuneet syystä tai toisesta. Erästä johtajaparia, joiden firmasta työsuhteeni purettiin, muistelen edelleen lämmöllä niistä neuvoista, joita sain lähtökeskustelussa. Tämä lyhyt ja myrskyisä suhde nimittäin oli yksi lähtölaukaus omalle yrittäjäuralleni, kun kokeneemmat yrittäjät valoivat uskoa omaan tiehen. Pahin kokemus ei myöskään ole siitä johtajasta, jonka vuoksi jouduin hieman ilman omaa syytäni pois (hyvillä ehdoilla tosin), sillä ymmärrän hänen johtajamantraansa ja sitä, että hän oli aikansa lapsi ja toimi niillä periaatteilla, jotka päähän oli iskostettu. Siis tavallaan hänen näkökulmastaan oikein toimittu.

Se pahin johtajakokemus tulee välinpitämättömyydestä. Sain organisaatioon uuden esimiehen, jonka tosin tunsin ennestään. Ehdin olla tuossa organisaatiossa noin puoli vuotta kuulematta esimiehestäni sanaakaan. Hän ei koskaan soittanut, kysellyt kuulumisia tai edes antanut tehtäviä ja pyytänyt tekemään mitään. Olin vain yksi organisaation liikkuva palanen vailla huolenpitoa. Sitten työsuhteeni vaihtui ja esimies jäi omaan lokeroonsa puuhailemaan. Työsuhteen jälkeen sain tosin tekstiviestin, jossa toivotettiin menestystä jatkoon. Se on edelleen tallessa - ihan vain muistuttamassa, millaiseksi en soisi itseni koskaan kasvavan. Rakkaudessa ja työelämässä pätee sama asia - pahinta on välinpitämättömyys.

Kun tätä leikkiä on leikkinyt kolmekymmentä vuotta, ymmärtää hyvin, että firmojen tulos tehdään johtamisella. Hyvä johtaja löytää organisaatioon palaset, jotka sopivat hyvin toisiinsa. Välttämättä yksilöiden ominaisuudet omana itsenään eivät ole 110%, mutta kun nuo tyypit lyödään yhteen, syntyy tulos, joka on osastensa summaa suurempi. Edelleenkään johtaminen ei ole rakettitiedettä. Se on ihmisten välistä suhdetoimintaa, jolla on päämäärä ja työkalut niiden saavuttamiseksi. 

Hyvää johtamista, eikä tulosta, tehdä lukujen kautta. Sitä tehdään edelleen ihmisten kautta. Kun saat ihmiset tajuamaan omat päämääränsä ja tekemään töitä vapaaehtoisesti tuloksen puolesta, on tuottavuus suurempaa kuin ruoskalla ja excelillä. Lukuja tarvitaan ja tuottavuuden seurantaa tarvitaan, mutta se ei saa olla kaiken muun orjuuttava tekotapa. 

Uskonkin, että henkilöistä lähtevä johtaminen tuolee taas korostumaan jossain aikahaarukassa. Siihen johtaa se, että työehtosopimusten sitovuus vähenee ja organisaatioiden tarve joustaville/muuttuville työtehtäville kasvaa. Silloin työntekijät täytyy poimia käsin sopimaan juuri kyseisen orkesterin tarpeisiin ja muuhun joukkoon. Pelkkä tutkinto tai työkokemuskaan eivät enää riitä, vaan henkilö on haettava yksilöllisesti.

Toinen tekijä johtajuuden muuttumiselle on johtamisen syväymmärryksen lisääntyminen. Paremman tuottavuuden vuoksi on ihmisiä johdettava yksilöinä ja tuottavuus on haettava henkilöiden halusta (ei pakosta) luoda työlleen lisäarvoa. Kun organisaatikoiden koko pienenee, on jokaista osasta pystyttävä "säätämään käsin". 

Ja liitot - vaikka pidän teitä käytännössä suomalaisen työelämän tuottavuuden jarruna ja kasvun heikentäjänä, annan neuvon. Alkakaa muuttaa lähestymistapaanne yleissitovuudesta ja suurten massojen ohjaamisesta kohti yksilötason neuvontaa ja neuvottelua. Pyrkikää siihen, että paikallinen sopiminen ja henkilökohtaiset kontaktit ovat primääri tapa hoitaa työehtoasioita. Ymmärtäkään alueellinen ja aloittainen erilaisuus ja niiden suhde kansainväliseen kilpailukykyyn. Yleissitovuuden aika on jopa keskipitkällä aikajänteellä ohi. Sitä eivät tue työntekijöiden yksilöllistyvä elämäntapa ja huono sitoutuminen työnantajiin. Eikä sitä myöskään tue työelämän jatkuvasti kiristyvä kilpailu markkinoilla. Jos liian kalliilla työllä tuhotaan vientialojen kilpailukyky, niin lopputulos on meille kaikille huono. 


kuva luotu tekoälyä hyödyntäen


Loma on hetki pohtia suhdetta omaan työelämäänsä

Lomailu stressaavan työputken jälkeen voi olla haastavaa, mutta myös terapeuttista. Neljän viikon lepo ja irtiotto oravanpyörästä voi olla hyvä paikka miettiä omaa onnellisuustasoaan työelämän suhteen. Jos töihin paluu tuntuu kamalalta ja työtehtävät ylitsepääsemättömiltä, voisi olla viisasta pohtia, onko oma työnantaja tai positio sittenkään se oikea. 

Työtä on monenlaista ja monentasoista. Monet meistä ajautuvat työelämässä tehtäviin tai firmoihin, joissa ei loppujen lopuksi olekaan hyvä olla. Tuolle kaikelle on olemassa vaihtoehto. Se ei välttämättä löydy helpolla tai sitä ei hetkessä keksi, mutta aivojaan voi aina kutitella miettimällä vaihtoehtoista maailmaa.

Ja jos firma on oikea ja positio oikea, mutta innon tappaa tavoitteiden mahdottomuus ja arjen kohtuuttomuus, on ehkä syytä nostaa oma johto luokille ja alkaa pohtia, voisiko oloja muuttaa alhaalta käsin paremmiksi. En nyt mitään vallankumousta suosittele tekemään, mutta aikuisten välistä keskustelua siitä, mikä on kohtuullista ja mikä ei. Aikuiset ihmiset näitä firmoja yleensä pyörittää. 

Ja me loput, jotka nautimme lomasta vailla stressiä ja huolia, eikä työhönpaluu paljon kiristele takahampaita. Nautitaan helteistä ja ladataan akut kohti uusia koettelemuksia!