Vinkkejä unettomuuden torjuntaan

 

Nukkumattomien puolueesta hyvää – tai oikeastaan vähemmän hyvää – huomenta! Olen herännyt taas kurkistelemaan pimeää maailmaa hieman neljän jälkeen, kuunnellut tunnin äänikirjaa nukahtamatta ja lopulta noussut ylös aloittamaan sunnuntaipäivän vieton. Oli aika luonnollinen valinta alkaa kirjoittamaan nukkumisen vaikeudesta.

Unettomuus on aikamme nopeimmin kasvavia kansansairauksia. Siitä kärsii jollain tapaa viikoittain jopa kolmannes suomalaisista. Pitkäkestoisen unettomuuden uhreiksi joutuu arviolta maksimissaan kymmenen prosenttia kansasta. Ja tahti kiristyy kovaa vauhtia. Syynä ovat huonontuvat elintavat, kasvava kiire sekä itsestä johtumattomat syyt, kuten työelämän ja talouden epävarmuus.

Oma taustani unettomuuden kanssa on viettänyt kymmenvuotisjuhlia jo vuosia sitten. Ongelmat nukkumisessa ovat kausittaista, välillä kroonista ja välillä taas uinuvaa (hah hah). Kokonaan irti en tule unettomuudesta pääsemään koskaan.

Oma unettomuuteni on sitä, että herään kesken unien virkeänä. Heräämisaika on yleisimmin kolmen ja neljän välillä ja sen jälkeen pääsen harvoin enää uneen takaisin. Toiset taas kärsivät nukahtamisvaikeuksista, jolloin unta ei illalla saa ja alkuyö menee pyöriessä ja asioita miettiessä. Minä kyllä nukahdan iltaisin kuin tukki. 

Koska yliopistossa sanottiin, että sosiologia on yleispätevä yhteiskuntatiede kaikkeen, antaa se totta kai valmiudet myös unettomuuden tutkimiseen. Tässä siis keittiösosiologin vinkit unettomuuden hoitoon.

 

Yleistä unettomuudesta

Unettomuus ja siihen johtavat syyt ovat aina yksilöllisiä. Yleensä ne ovat sekoitus fyysisiä ja henkisiä häiriötiloja, jotka vievät kehon kyvyn joko asettua lepoon tai sitten pysyä unessa. Mikään yksittäinen poppakonsti ei tehoa jokaiselle samalla tavalla. Ei ole olemassa ihmepilleriä, jonka syömällä uni korjaantuu, elämä palautuu normaaliksi ja kaikki sateenkaaren värit loistavat taas kirkkaampana. Eikä myöskään ole vain yhtä syytä, miksi öisin ei nukuta. Omat vinkkini ovat vuosien varrella hoksattuja, testattuja sekä jossain määrin itselle toimivia. Mutta kuten todettua – reilun kymmenen vuoden jälkeen kärsin edelleen ajoittain suhteellisen haastavasta uniongelmasta, niin eivät nämä ole minuakaan kokonaan kuntoon korjanneet.

 Hyväksy se, että aina ei nukuta

Ihmisen unettomuus tulee hyvin usein stressistä. Elämä ei ole yhden tai useamman tekijän suhteen tasapainossa ja tasapainon järkkyminen vie unet. Toisilla se on työelämä, toisilla perhe-elämä. Keski-ikäisillä se on yleensä vain elämä.

Unettomuus itsessään aiheuttaa stressiä. Jos en nyt saa unta, menee huominen pieleen. Ja jos huominen menee pieleen, menee koko viikko munilleen. Ja jos menetän viikon elämästä nukkumatta, kadotan koko elämäni hallinnan. Syntyy stressin kumuloituva kierre, jossa jokainen kierros tuntuu edellistä pahemmalta.

Koska unettomuus aiheuttaa stressiä, kannattaa oppia hyväksymään, että tulee öitä, jolloin uni ei tule. Hyväksyminen poistaa elämästä ainakin yhden stressitekijän, eikä kierre sen osalta pääse pahemmaksi. Ja ihminen pärjää hämmästyttävän hyvin vähilläkin unilla. Kysykää vaikka pienten lasten vanhemmilta.

Minä en stressaa siitä, että en nuku. Lopetin murehtimisen asiasta jo vuosia sitten tajuttuani, ettei asian surkuttelu mitään auta. Olen oppinut tietyn protokollan, jota noudatan, kun nukkuminen käy hankalaksi. Ensin yritän saada unen päästä kiinni koettamalla nukahtaa uudelleen vailla mitään taikakeinoja. Jos tunnen, ettei uni ota tullakseen, alan kuunnella äänikirjaa. Valitsen kirjan, joka ei vie mielenkiintoa mennessään, mutta antaa äänen tasaisen äänivirran, joka häivyttää omat ajatukset pois. Jos puolen tunnin jälkeen uni ei vieläkään suostu palaamaan, nousen ylös. Koetan ajatella mieltäni häiritsevät ajatukset loppuun ja jos ratkaisu ei ole saatavilla, kirjoitan ongelman ylös muistikirjaan ja lupaan itselleni palata ongelman pariin virkeämpänä päivällä.

Jos uni jää edelleen kateisiin, alan katsella sarjoja olohuoneessa peiton alla. Viime talvena katsoin mm. kaikki Will Trentin sekä Trackerin kaudet ja tänä vuonna vuorossa on Bones. Niiden lisäksi vielä lukematon tuntimäärä Netflixin sotadokumentteja. Aika helvetin monta tuntia olen tuossa olohuoneen nojatuolissa viettänyt. Hyvä puoli siinä on se, että dokumentteja katsoessa viisastuu valvoessaan. Paljon olen oppinut muun muassa toisen maailman sodan panssarivaunuista tai hävittäjistä. 

Nukkumaan menen heti, kun tunnen, että väsymys alkaa palata. Unen kutsua ei pidä koskaan laiminlyödä, olipa äänikirja, elokuva tai sarja missä vaiheessa tahansa. Jos väsymyksen tarjoaman momentumin menetät, se kostautuu korkojen kera. Uni on sen verran juonikas epeli.

 Ajattele kokonaisunimäärää

Minä en mittaa unta pelkästään yöunien määrässä, vaan kokonaisunina. Käytän tietynlaista tasoitusjaksoa, jossa ajattelen, että parissa viikossa olisi hyvä saada tietty määrä unta. Se jakaantuu todella epätasaisesti, mutta keho on onneksi niin viisas, että se vetää univelat maksuun jossain vaiheessa. Minullakin on viikonloppupäiviä, joissa nukun kolmet päiväunet. Se ei ole mitään hupia, vaan siinä maksetaan velkoja edellisten viikkojen valvomisjaksoista.

Kokonaisunien määrän ajattelu helpottaa myös stressin hallintaa. Jos unia mittaa vain parin yön jaksolla, tulee itselle stressi. ”En ole nukkunut kahteen yöhön kuin yhteensä kymmenen tuntia” on tuttu lause, jolla unettomuutta kauhistellaan. Minulle pari yötä ei ole mittausjaksona mitään.

Korjaan vajaita yöunia päiväunilla. Onneksi oma työni sallii sen, että ns. kahden työn välissä voin hetkeksi uinahtaa päivällä sohvalle. En nuku koskaan puolta tuntia pidempään, mutta minulla on onneksi sellainen pikalaturi kehossa, että lyhyetkin päikkärit paikkaa yön vajetta riittävästi.

Ajattelen untani siis ”yöunet plus muut unet” -ajattelulla. Oikeat ammattilaiset varmaan kauhistelevat tätä, koska aivot eivät saa palautua tarpeeksi, mutta uni on asia, jota ei voi pakottaa. Pitää ottaa kaikki mitä saatavissa on.

Tavoittele vakiorytmiä

Miksi en käy baareissa tai miksi en juurikaan viihdy juhlissa pidempään? Se johtuu siitä, että minulle sopii tietty vakiorytmi, jota en mielelläni riko pienestä syystä. Unirytmi on yksilöllinen. Toiset tykkäävät valvoa pidempään ja vastaavasti venyttää aamuja kauemmas. Toisille taas sopii se, että nukkumaan mennään ajoissa ja aamulla myös herätään aikaisin. Pääasia on tunnistaa oma rytminsä ja olla sille uskollinen.

Minun unirytmini on pääsääntöisesti 23-06. Jos joku tuosta muuttuu, niin välillä nukahdan aivan loppuun ajettuna jo kymmenen aikaan. Tuo yksitoista on kellonaikana vielä sellainen, että ennen sitä minun on turha pakottaa itseäni nukkumaan, olipa aamulla herätys mihin aikaan tahansa. Turhan aikainen nukkumaan käyminen tuhoaa yöunet loppupäästä ja herään tasan sen verran aikaisemmin kuin normaalisti. Ja voin sanoa, että jos neljän aikaan herääminen vituttaa, niin kahdelta herääminen on kaksinverroin pahempaa. Silloin olo on sellainen, ettei ole unessa käynytkään ja valvomisjaksosta tulee pidempi.

Annankin vinkin – jos teillä on unettomuudesta kärsivä kumppani, ystävä, sukulainen tai muu tuttava, jolla on vakiorytmi nukkumisessa, älkää ikinä koskaan sanoko, että käyt vain aikaisemmin nukkumaan, että saat pidemmät unet. Se voi toimia lapsille kannustimena, mutta unettomille se on puhdasta veetuilua.

 

 

Buusterit ja katalyytit kuriin

Kun vuosi sitten käytännössä vähensin alkoholinkäytön minimiin, oli taustalla pitkälti myös unettomuus. Minulle alkoholi on häiriötekijä, joka heikentää unen saamista ja tekee unen laadusta huonompaa. Vaihdan lasillisen viiniä erittäin mielelläni parempiin yöuniin, koska tässä iässä unta tarvitsee enemmän kuin viiniä.

Alkoholista itsestään ollaan kahta mieltä. Osan mielestä se rauhoittaa ja antaa paremmat unet, kun osalle se taas toimii katalyyttinä ja vie viimeisetkin. Ylipäätään alkoholi on aivan helvetin huono lääke mihinkään. Pidemmässä käytössä lääkkeestä tulee enemmän ongelmia kuin siitä, mitä vastaan sillä alettiin lääkitä.

Ja sama pätee kaikkiin katalyytteihin ja buustereihin, joita nykyään käytämme. Ainakin minulle energiajuomat olisivat täydellinen nou-nou. Niillä rikotaan kehon luonnollinen ylös-alas -mekanismi. Energiajuomilla huijataan keho olemaan väsymättä. Keinotekoinen piristys tuhoaa pitkäkestoisesti käytettynä koko kehon mekanismit väsyä ja toisaalta palautua. Tilalle tulee pelkästään pakkobuustaus. Siis on juotava energiajuomia pysyäkseen edes hereillä.

Valkoinen sokeri on samanlainen piristävä huume kuin alkoholi ja energiajuomat. Tämä on minulle tällä hetkellä se kaikkein pahin ”huume”, jota käytän – ja josta on pakko päästä seuraavana eroon. Sokeri kiihdyttää aineenvaihduntaa ja antaa keholle kierroksia vielä pitkän aikaa nauttimisen jälkeen. Karkinsyönti pitäisi siis ajoittaa aamupäiville, että keho ehtii puhdistaa itsensä sokerin buustereista päivän mittaan.

Sokerissa vastaan tulee vielä ikä. Mitä vanhemmaksi tulen sitä hankalampaa kehon on käsitellä sokeria. Se taas näkyy lisääntyvänä painona, joka itsessään huonontaa unta. Ja paljonko tällainen viisikymppinen ukkeli sokeria enää tarvitseekaan?

Vakioi olosuhteet

Minulla on vuodessa kaksi vakiojaksoa, jolloin unettomuus kukkii. Ne ovat peitonvaihtoviikot. Meillä nukutaan kesäisin ohuemmissa ja talvella paksummissa peitoissa. Ja aina, kun on aika vaihtaa kausipeitto toiseen, menevät unet hetkeksi sekaisin.

Ja saman tekee ylipäätään syksy sekä kesä. Kun makuuhuoneen lämpötila viilenee tai vastaavasti kuumenee ja valon määrä ympäristössä muuttuu, häiriintyvät myös yöunet. Herkillä unilla olisi hyvä saada vakioidut olosuhteet. Tämä on muuten taas kerran se syy, miksi en mielelläni enää nuku vieraissa paikoissa. Sinne on vaikeaa viedä tuttua tyynyä, peittoa, sänkyä, makuuhuoneen lämpötilaa ja muita tarpeellisia elementtejä.

Peiton ja tyynyn täydellinen valinta ovat muutenkin aivan mahdottomia tehtäviä. Ei ole kahta ihmistä, joille sopisi sama peitto tai tyyny, eikä kahta ihmistä, jotka viihtyvät täysin samoissa olosuhteissa. Olosuhteita pitääkin rohkeasti testata, jos unettomuudesta kärsii. Tyynyä kannattaa vaihtaa niin pitkään, että se tuntuu vielä viikkojenkin jälkeen parhaalta ja peitoista tulee etsiä se lämpötilalta ja tuntumalta sopivin. Ja jos sopivan sattuu löytämään, kannattaa kerralla ostaa vähintään kaksi. Ainakin tyynyissä on niin, että se tänään sopiva, ei puolen vuoden päästä enää olekaan paras – koska tavarat kuluvat elämän myötä.

Enkä millään malta olla mainitsematta kolmatta häiriötekijää kausivaihteluissa. Ne perk..... kellojen siirrot. Minulla kellojen kanssa kepulointi harhauttaa unet aina maksimissaan jopa kahdeksi viikoksi. Kärsin siis joka vuosi noin 2-4 viikkoa siitä, että EU ei millään pääse yhteisymmärrykseen, mitä aikaa elämme. Kellojen siirrolle ei nykypäivänä ole mitään realistista tarvetta, kun elämänrytmi on etäännytetty luonnonrytmistä muutenkin. Mutta kun päätöstä ei osata tehdä, annetaan ihmisten kärsiä. Jos joskus olisin poliitikko, olisi kellojen siirto ensimmäisiä lakkautuslistalle päätyvistä asioista! 

Älä lääkitse

Tämä on sitten pelkkä mielipide, eikä minkäänlainen hoitosuositus. Minusta unettomuuden hoitaminen lääkkeillä on väärin. Meillä etenkin länsimaissa on vallalla toimintamalli, jossa jokaiseen vaivaan etsitään heti ensimmäisenä lääkehoitoa, joka nopeasti korjaa häiriötilan. Näin toimiessa laiminlyödään se tärkein – eli ei jakseta pohtia, mistä unettomuus oikeasti johtuu ja olisiko sittenkin mahdollista hoitaa unettomuuden syytä niin, ettei mitään lääkkeitä tarvita.

Lääkkeissä on haittapuolena myös se, että ne häiritsevät kehon omia unimekanismeja. Jos nukahtaminen tapahtuu pillereillä tai unessa pysytään lääkkeillä, ei keho hetken päästä opi enää nukahtamaan itsekseen tai pysy unessa ilman apua.

Itse en usko nukahtamis- tai unilääkkeisiin edes hetkellisenä apuna. Omaa unettomuuttani en ole koskaan hoitanut millään muulla kuin näillä mahtavan viisailla keittiösosiologin neuvoilla, jotka on elämän myötä opittu, testattu ja hyväksi todettu.

Opi kuuntelemaan kehoa

Hoidan työkseni ihmiskehoja ja hieroessa on tullut hyvin selväksi, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa mieli ja keho toimivat saumattomassa yhteistyössä. Kehon ongelmat vaikuttavat suoralla läpilyönnillä mieleen ja myös mielen heittelyt näkyvät selkeinä merkkeinä kehossa. Väsynyt ihminen on väsynyt yhtä lailla mieleltään kuin fysiikaltaan.

Nykyinen elämä eri muodoissaan häiritsee kykyämme kuunnella omaa kehoa ja sen varoitusmerkkejä. Ruokimme aivoja erilaisilla syötteillä niin kiivaasti, että vähän kerrassaan menetämme kyvyn kuunnella kehon antamia push-ilmoituksia ylirasituksesta. Ja väsymystäkin ruokimme lyhyillä dopamiinipurskeilla. Todellisuudessa emme hävitä itsestämme väsymystä, vaan häivytämme sen muiden ärsykkeiden taa. Kehomme kyllä väsyy entiseen malliin, mutta emme enää tunnista sitä tai hoida uupumusta ajoissa.

Jotta voimme hoitaa unettomuutta, on ensin opittava tunnistamaan kehon väsymys, unen tarve sekä aika noudattaa luonnollista rytmiä.

Meille on tullut paha tapa antaa vastuu kaikesta asiantuntijoille. Jos olemme väsyneitä, menemme ensimmäisenä kysymään lääkäriltä, mitä minulle kuuluu. Eikö ensimmäinen paikka kysyä olisi peili? Luotamme päivä päivältä enemmän siihen, että asiat voidaan ratkaista ulkopuolisin keinoin ja samalla etäännytämme itsemme kauemmas itsestä. Emme enää osaa sanoa, mitä minulle kuuluu. Voi kuulosta hieman hörhöilyltä, mutta toivottavasti tajuatte pointin.

 

Tunnista unettomuuden oikeat syyt

Jätän tämän tärkeimmän pointin viimeiseksi. Se olkoon palkintona niille, jotka jaksoivat lukea tänne saakka. Unettomuuden korjaamiseksi on oikeasti ensimmäinen askel tunnistaa syy, miksi uni ei tule tai miksi se ei pysy. Unettomuus on aina johde jostakin. Se ei ole itsenäinen yksikkö vailla perustetta.

Useimmiten emme tunnista unettomuuden juurisyytä, koska emme tunnusta sitä itsellemme. Tässä puhuu kuitenkin ihminen, joka teki vuosia töitä, joista ei oikeasti pitänyt ja eli elämää, joka ei ollut omannäköistä. Se on vähän sama kuin menisit juhliin kaksi numeroa liian pienessä puvussa ja numeroa liian pienissä kengissä ja koettaisit nauttia.

Väitän, että suurin syy unettomuuden taustalla on epäsopiva elämä. Saatamme tehdä työtä, joka vie enemmän kuin antaa. Saatamme elää parisuhteessa, joka ei ole meille sopiva ja joissain tapauksissa edes terve. Kärsimme ehkä ylikorostuneesta vastuuntunnosta tai siitä, että kannamme omilla hartioilla liikaa muiden murheita. Vanhempina ehkä murehdimme lasten asioita jopa liikaa. Jokainen meistä elää oman elämänsä perseelleen omalla tavallaan.

Suosittelen aina pitämään käden ulottuvilla muistikirjaa tai pientä lehtiötä. Kun kirjaat siihen ajatukset, mitkä ovat ensimmäisenä mielessä, kun yöllä heräät, pääset jyvälle siitä, mikä omassa elämässä askarruttaa. 

Minulle se oli työ – heräsin yöllä ajattelemaan, etten tule selviämään seuraavasta päivästä tai aloin miettiä, kuinka voisin välttää menemästä töihin. Ja voin sanoa, että jos aamuyöllä neljän aikaan pelkäät tulevaa työpäivää – pelkäät sitä muuten todella paljon. Varmaan suurin osa teistä tietää, että yöllä kaikki tuntemukset voimistuvat ja etenkin kauhukokemukset ottavat kierroksia eksponentiaalisesti.

Stressiä ei tule koskaan hoitaa toisella stressillä. Työelämä ei häivy mielestä, jos työpäivän jälkeen alat maanisesti tehdä kotitöitä ja suoritat arkielämää. Eikä paskempikaan parisuhde katoa mielestä, vaikka liikut kuinka maanisesti kuntosalilla ja lenkkipolulla. Siirtämällä stressin toiseen kohteeseen, jää juurisyy elämän onnettomuudelle aina taustalle väijymään ratkaisemattomana. Periaatteessa taustalla on usein hyvä ajatus väsyttää keho niin, että se tippuu seisovilta jaloilta nukkumaan, mutta enemmän se toimii kuitenkin vain kehnona ensiapuna kuin pysyvästi korjaavana lääkkeenä. Kyky kuunnella itseä on ensimmäinen askel unettomuuden hoidossa.

 ****

Pahoittelut, että tekstistä tuli turhankin pitkä tällaiseksi blogivuodatukseksi, mutta on ollut tässä taas muutama yö aikaa valvoa, niin oli myös aikaa kirjoittaa….. Mitenkäs se sanonta suutarin lapsen kengistä menikään?

 

Mikä ihme on lomastressi?

Porvoon upeat ranta-aitat

 Ensimmäinen lomaviikko mennä huristeli ohi niin, että juuri ja juuri ehti nähdä kalenterinlehden kääntyvän. Oli kivan joutuisa viikko, joka piti sisällään sopivasti aktiviteettejä ja rentoutumista superhelteisessä auringossa. Mutta tärkeintä oli se, että uni, valvominen sekä päivärytmit löysivät oikean tahdin heti alussa. Ja käsi sydämellä vannon, etten ajatellut töitä hetkeäkään. Minulle loma muuttuu lomaksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, koska tiedän, ettei maailma valmistu teinpä mitä tahansa, eivätkä kesken jääneetkään asiat luultavasti aiheuta maailmanloppua (ja jos aiheuttivat, niin löyhässä oli sekin loppu). 

Helteet antavat lomalla loistavan etelä-eurooppalaisen säväyksen, kun kuumuudessa vellova Lappeenranta muuttuu hiostavaksi Rivieraksi kesän pariksi viikoksi. Aamulla voi hiipiä suoraan kahville takapihalle ja pysyä ulkona koko päivän. Illalla sitten ennen nukkumaanmenoa laskeutuu ilmalämpöpumpun viilentämään asumukseen ja nukkuu yönsä kuin murmeli. Olen melko varmasti istunut tällä samaisella terassisohvalla, jossa nyt kirjoitan, enemmän loman aikana kuin sisällä.

Olen aloittanut aamut Jerry Cottonin seikkailuilla, kuten jossain postauksessa kerroin. Niitä kuluu lääkärin määräyksen mukaisesti yksi aamussa. Sen lisäksi olen lukenut romaaneja ja kirjoittanut. Voi luoja, että olen kirjoittanut - blogia, blogiaihioita, muistiinpanoja sekä kaikkea "sekalaista", josta joskus syntyy jotain tai ei synny.

Joskus ennenkin olen maininnut, että lomalla pää toimii ihan eri tavalla kuin töissä. Ajatus on vapaampi, kirkkaampi ja luovempi. Rakkaus kaikenlaiseen kirjoittamiseen on roihahtanut taas ja toivottavasti jossain alle vuosisadan mittaisessa jänteessä se tuottaakin jotain.

Tämän aamun Cottonin jälkeen kävin pohtimaan sanaparia lomastressi. Siitä puhutaan monissa eri yhteyksissä. Sanaparina loma ja stressi kuuluvat yhteen suunnilleen yhtä todennäköisesti kuin köyhä porvari tai suvaitsevainen persu.

Miksi jotkut stressaa lomalla? Onko kyse huonosta suunnittelusta vai kyvyttömyydestä irtaantua töistä?

Olavinlinnan jyhkeä muuri

Mikä lomassa stressaa?

Suomessa on Euroopan ja varmaan lähes koko maailman pisimmät palkalliset lomat. Jos lomaa on kesässä neljä viikkoa, sen pitäisi riittää lähes mihin tahansa. Kuten pari viikkoa sitten kirjoitin, imee työelämä meistä energiaa siihen tahtiin, että kunnolliselle palautuiselle ei mikään loma tunnu riittävän. Stressi tulee silloin liian rankasta työelämästä eikä lomasta. 

Lomassa stressaa sen pituus, lyhyys, ajankohta tai sisältö. Itse pidän kesässä kaksi viikkoa lomaa. Tänä kesänä olen noiden parin viikon lisäksi pitänyt vielä joka toisen perjantain vapaata, jotta saan taatusti riittävästi valohoitoa ennen pimeää syksyä. Oikeasti kahta viikkoa pidempää lomaa en kesällä tarvitsekaan. Näissä viikoissa ehdin tehdä kaiken tarpeellisen ja ladata akut niin, että loman jälkeen olen valmis palaamaan töiden ja asiakkaiden pariin. Kakkosviikon lopussa alkaa mieli jo kääntyä työhön päin ja odotan innolla, että pääsen taas hierontapöydän ääreen.

Rakastan työtäni edelleen, vaikka suhteessamme koittaa jo viides vuosi. On kiva mennä asiakkaiden luo takaisin ja aloittaa työt. Sitä tiettyä työn sosiaalista puolta on tavallaan ikävä. Mutta tauko tekee hyvää. Yleensä loman jälkeen alkavat uudet jutut ja päästään kertailemaan lomakuulumisia kantisten kanssa. 

Ajankohdassa on ratkaisevaa sen sijoittuminen kesällä sekä sijoittuminen suhteessa puolison tai lasten lomiin. Porukkahan jakaantuu kahtia. Osa haluaa olla puolisonsa kanssa samaan aikaan ja osa taas haluaa olla nimenomaan eri aikaan lomalla. Makuja on monia. Stressaavaa hommasta tulee, jos toiveet eivät toteudu. Jos haluat reissata puolison kanssa matkailuautolla pitkin Eurooppaa, se on vaikeaa, jos toinen on lomalla kesäkuussa ja toinen elokuussa. Samoin ongelmia tulee, jos haluat metsästää sorsia lomalla, mutta loma pätkähtää kesäkuuhun. Noista syntyy jo ymmärrettävästi pientä stressinpoikasta.

Meillä stressiä on tullut silloin, kun lapset olivat pieniä. Lomat piti sovitella limittäin niin, että lapsille saatiin järjestettyä joku aikuinen kotiin ainakin lähes koko kesän ajaksi. Koululaisten kahdeksan viikon loma voi olla vanhempien painajainen, jos aikuisten lomia ei saa rakenneltua koko kesäksi putkeen. Hoitopaikan järjestäminen isommalle lapselle on mahdottomuus ja yhtä vaikeaa on lasta jättää koko päiväksi yksin kotiinkaan.

Lapsena minut raahattiin kesäksi mummolaan. Ei lapsen mielestä aina ideaalein ratkaisu, kun kaverit jäivät kaupunkiin, mutta nyt aikuisena kiitän vanhempiani valppaudesta ja isovanhempiani turvallisesta lapsuudesta. Pysyin ehkä paremmin poissa pahanteosta.

Suunniteltu vai suunnittelematon loma?

Toisille on olennaista, että lomalla saadaan tehtyä kaikki rempallaan olevat kodin työt. Kun aloitetaan terassien öljyämisestä ja jatketaan mattojen ja ikkunoiden pesulla voi vielä loppulomaksi keskittyä kesämökin laiturin korjaukseen, ettei naapurin Penan hirsiaitan kengitys jää tekemättä. To-do -lista on loman alussa kilometrin mittainen, eikä se lyhene neljässä viikossa edes puoleen. Liian ilmatiiviiksi tehty loma saa varmaan aikaan verenpainetta ja vitutusta. 

Toiset osaavat ottaa rennommin. Mitään suunnitelmia ei ole ja hommat menee fiilis- ja kelipohjalta. Meidän tämän kesän loma on juuri sellainen. Mitään reissuja ei ole varattu eikä suunniteltu, mutta tähän mennessä on nähty jo Mikkeliä, Kouvolaa, Porvoota, Vantaata sekä Savonlinnaa. Aamulla kun katsoo lämpötilaa ja lompakon sisältöä, voi päivän tehdä mitä huvittaa - tai olla tekemättä mitään. Minulla on ensimmäisen viikon jälkeen niin reissannut olo, että tuntuu kuin olisin vähintään kolmatta viikkoa lomalla. Ja kaikki yöt olen nukkunut kotona omassa sängyssä. Reissujen pitäminen lähialueilla helpottaa budjetin suunnittelua ja hallintaa ja uniongelmat pysyvät poissa, kun iltaisin köllähtää tuttuun petiin. Voi kuulostaa keski-ikäiseltä ja hc-boomerilta, mutta toimii meille.

Suunnittelussa homman juju on se, että sen suunnittelee itse, eikä anna kenenkään muun suunnitella aktiviteettejaan. Monesti perheen aktiviteetit kaatuvat yhden niskaan. Silloin vaarana on horjuvan demokratian normaali kohtalo, eli demokratian sijaan valtaan astuu diktatuuri. Myös perhepiirissä on hyvä muistaa, että elämme sopimuksellisen demokratian viimeisiä pyhiä aikoja ja suuremmista menoista, tuloista sekä ajankäytöstä on hyvä neuvotella ennen täytäntöönpanoa.

Suunnittelemattoman loman ongelma on eräänlainen fomous (älkää lukeko väärin!). Tulee tunne, että pitäisi tehdä jotain, että elämä tuntuu joltain. Lomaan on jollain tapaa syötetty tekemisen ja näkemisen pakko. Loma ei ole lomaa, jos ei Kreetan rannat näy. Todellisuudessa loman fiilis tulee ihmisestä itsestä. Jos loma tuntuu lomalta, vaikka takapihan hiekkalaatikolla, se on onnistunut. 

Budjettipuoli stressaa

Meillä tämän kesän reissut jäävät väliin osin budjettisyistä. Kotimaan matkailu on kallistunut sen verran, että skipattiin suosiolla hotellireissut kokonaan. Niihin ei oikeastaan ole kunnolla varaa ja huonoa lomaa ei kannata tehdä, vaan käyttää rahat kotimaakunnassa.

Rahaa ei kuitenkaan ole jätetty kuluttamatta. On vierailtu torikahviloissa, tehtaanmyymälöissä, käsityökaupoissa ja itse asiassa pienyrittäjille on tiputettu rahaa taatusti lähes se määrä, mikä olisi mennyt hotelleihin. Minusta tuo raha on mennyt jopa parempaan käyttöön näin. 

Ymmärrän hyvin perheitä, joilla ei lomaan ole varaa. Kun kaikki kallistuu, on jostain tingittävä. Lomailu ei ole halvinta mahdollista puuhaa, jos meinaa suunnata jonnekin yön yli reissuille tai vierailla huvipuistoissa. Mutta toki halvempiakin mahdollisuuksia on. Luontoretkeily ja telttailu vaikka kansallispuistoissa pudottaa kustannuksia merkittävästi. Jos lomalla pystyy välttämään ulkona syömistä, säästyy taas rahaa ja ruuankin suhteen voi tehdä budjettipäätöksiä, vaikka söisi ulkona. Se vaatii vain enemmän vaivaa ja ennakkosuunnittelua.

Vaikka ohje kuulostaa tylsältä ja setämäiseltä, niin silti sanon sen. Lomassa tärkeintä eivät ole maksetut elämykset, vaan tunne yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Lapsen mieli ei välttämättä kaipaa Rivieralle, jos vanhempi vie hänet vaikka lähirannalle ja jakaa aidosti oman aikansa hänen kanssaan. Lapselle ei välttämättä tarvitse ostaa tai hankkia mitään kallista, koska kalleinta saattaa kuitenkin olla jokin satamakahvilassa syöty jäätelö ja juttuhetki. Monesti lomafantasiat syntyvät aikuisten päässä ja ne vain reflektoidaan lapsiin suotta. 

Työ ei jätä rauhaan lomallakaan

Ainakin ennen stressin suurin aiheuttaja lomalla oli työ. Oli aika, jolloin omaa merkitystään piti pönkittää sillä, että ainakin piipahti työmaalla kesken loman katsomassa, että kaikki on ok, työtuoli tallessa ja kirjekuoret ojennuksessa. Ja sähköposteja piti vilkaiseman vähintään kerran viikossa, että pysyi varmasti työelämän rytmissä mukana. Noista ajoista on onneksi tultu takaisinpäin.

Kyseessä on arvojen muuttuminen sekä johtajissa että alaisissa. Alaiset osaavat arvostaa omaa aikaansa tänä päivänä niin paljon, ettei lomalla paljon työpuhelinta kiinnosta vilkuilla. Loman arvo nousee vuosi vuodelta ja ylipäätään vapaa-ajan arvostus on jatkuvassa kasvussa. Ajasta tulee euroa suurempi valuutta. Lomalta ei haluta ulottaa minuuttiakaan työn puolelle.

Samoin on löytynyt järki siihen, että työmaailmassa harva asia on niin merkityksellinen, että se vaatii 24/7/365 läsnäoloa, josta ei voisi poiketa muutamaksi viikoksi. Ylipäätään harva asia on niin kriittisen tärkeä, että se olisi pakko ratkaista heti nyt ja tällä sekunnilla. 

Myös johtajuus on muuttunut. Nykyisin harva (hyvä) johtaja enää olettaa työntekijöiden vastaavan työpuhelimeen tai työsähköpostiin lomalta. Jopa johtajat ymmärtävät, että kun työntekijä saa ladata akkunsa täyteen lomalla, palaa loman jälkeen ruotuun tuottavampi tekijä ja homma kulkee entistä paremmin. 

Minä ja mammutti, mammutti vasemmalla

Elekee ressatko, vaan ottakaa löysin rantein

Loma on työvuoden parasta aikaa, koska silloin ei tehdä töitä ja palkkaorjille jopa maksetaan palkkaa. Sen vuoksi tuosta ajasta tulisi osata nauttia täysin siemauksin vailla mielenpäällä vellovaa myrskypilveä. Toivottavasti jokainen oppisi hakeaan nautinnot pienistä arjen asioista, kuten siitä, että voi nukkua pidempään tai valvoa myöhempään. Voi juoda takapihalla iltakahvia vielä kahdeksan jälkeen, koska ei ole oikeastaan merkitystä, saako heti unta vai ei. 

Kesäisessä yössä on kiva valvoa, etenkin kun sää hellii niin, että kiikussa tarkenee istua shortseissa vielä puolenyön jälkeen. Yhtä ihania ovat aamut, kun voi ottaa kirjan ja kahvikupin jo kuuden jälkeen käteen ja tulla kuuntelemaan hiljaista aamua. Jotenkin tuntuu, että elämä on juuri nyt pienissä hetkissä ja aika pienissä elämyksissä.

Olen niin väsynyt, etten jaksa lomailla

Kuva: Pixabay / Openclipart-Vectors

Sori, sorruin vähän klikkiotsikkoon - vanhemmiten vähän laiskistuu ja muuttuu huomiohakuisemmaksi. Tarina ei siis kerro vain minusta, vaan työelämästä yleisesti.

Kun puhuu ihmisten kanssa päivät pitkät (teen sitä siis työssäni paljon) on kesällä yleisesti kuultu mantra, että kun on neljä viikkoa lomaa,  menee ensimmäinen viikko toipuessa työstä, kaksi seuraavaa on puhdasta lomaa ja viimeinen viikko menee valmistautuessa työhön. Muistan tämän saman jo omilta palkkatyövuosiltani ja silloin se liittyi siihen, että työ oli joko itselle epäsopivaa tai sitten jäin lomalle jonkin projektin huonossa vaiheessa ja tekemätöntä työtä oli yksinkertaisesti liikaa. Ja joskus podin totta kai pientä jeesus-kompleksia, jossa kuvittelin olevani niin korvaamaton, ettei lomalle olisi voinut jäädä tai maailma pysähtyy ja jää keskentekoiseksi.  

Ongelma työelämän ylikuormitukseen on pääsääntöisesti työn muuttuminen. Olen itse pyörinyt työelämässä rattaissa lähes kolmekymmentä vuotta. Sinä aikana olen ehtinyt näkemään työarjen kaaostumisen, johtamisen huonontumisen, työn muuttumisen excel-suoritukseksi ja työntekijöiden muuttumisen perheestä pelkiksi luvuiksi. Työn arkea on talouden ehdoilla heikennetty erittäin rajulla kädellä. Sen vaikutukset näkyvät nyt loppuun ajetuissa työntekijöissä. Kesälomalle jäävä työmuurahainen on kuin ralliauto, jota on kolhittu ja rutattu ja lopuksi se bensan loppumisen takia työnnetään maaliviivalle.

Mikä sairastutti työelämän?

Kuva Pixabay / PublicDomainPictures

Talous johtaa kansaa

Työelämän muotivirtaukset näkee siitä, kuka organisaatiossa on toimitusjohtajan jälkeen kakkosmies. Kun aloitin ensimmäisiä linjaesimiehen tehtäviä vuosituhannen alussa, oli organisaation Jumalan, isän kaikkivaltiaan oikealla puolella aina HR-henkilö. Hänen vastuulleen kuuluivat työsuhdeasiat rekrytointeineen ja työsopimuskiemuroineen. Noihin aikoihin organisaatioissa oli vielä erikseen työhyvinvoinnista vastaava henkilö, jolle oli vastuutettu työsuhdeasioiden kivemmat puolet, kuten viihtyvyys, ergonimia ja työterveys sekä tyhy-toiminta (joka tuolloin eli kukoistusaikaansa).

Noista päivistä on henkilöstöjohtamisen osioita vahvasti downgreidattu ja talouden osaamista vastaavasti upgreidattu. HR-managerit saattavat olla jopa kokonaan ulkoistettuja ja Controllerin toimisto alkaa olla toimitusjohtajan kulmakammaria suurempi.

Kun tänä päivänä organisaation suuntaviivat piirretään, on kakkospallilla poikkeuksetta talousihminen. Se kertoo siitä, että talous on ajanut ihmisten ohi. Raha määrittää sen, ketä firmassa tarvitaan ja kuinka paljon. Se kertoo myös sen, kuinka suuri osa tuotannosta kuuluu kullekin työntekijälle. Mitä vähemmän tekijöitä per prosessi, sitä suurempi osa prosessia on yhden ihmisen vastuulla.

Talousjohtoiset organisaatiomallit ovat jatkuvassa voitontavoittelussaan epästabiileja ja niissä on jatkuvan tehostamisen pakko. Kun haetaan kullekin kvartaalille yltiöpositiivista onnistumista, on organisaation oltava viimeistä piirtoa vaille virtaviivainen kuin maranellon orhi. Silloin tehtäviä ja henkilömääriä muokataan jatkuvasti ja kokonaisuuksista tulee alati muuttuvia. Tätä jatkuvan muutoksen mallia ei sovi sekoittaa elastiseen organisaatiomalliin, joka on positiivinen termi. Tällainen jatkuvasti rakennettava organisaatiomalli tarkoittaa toistuvia yt-neuvotteluja, epävarmuutta omasta positiosta ja henkilöstön näkökulmasta pienempää kiinnittymistä firmaan ja sen tavoitteisiin. Kun olet mukana kolmatta kertaa vuoden sisällä yt-hyrrässä, alat väkisin vilkuilla naapuripöytiin sillä silmällä, josko sieltä löytyisi vähemmän tuulinen paikka. 

Pelko väsyttää. Työntekijöitä väsyttää pelko oman työn menettämisestä tai se, että työssä joutuu tekemään kohtuuttoman suuria kokonaisuuksia, joihin kyvyt eivät yllä kenelläkään muulla kuin sillä organisaatio-excelin luojan mielikuvituksella. Johtaja nimeltä talous pakottaa tekemään organisaatioista liian tiiviitä ja utopistisia. Nauroin tätä kerran äitini kanssa, kun kumpikin muisti eri firmoista saman käytännön. Kun tuli yt-hässäkän aika, otettiin firmassa kolmen hengen tiimi, joista poistettiin yksi ja loput työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Alussa tämä vielä oli oikeasti mahdollista, kun organisaatioissa oli löysää. Mutta kun sama tiivistys tehtiin kolmatta tai neljättä kertaa, alkoi homma mennä mahdottomaksi. 

Kuva luotu tekoälyn avulla

Elastinen organisaatiomalli joustaa, venyy, paukkuu - ja toimii

Elastinen organisaatio on toisenlainen ratkaisu. Siinä on jo alunperin henkilömitoitus tehty pieneksi, mutta tehtäväkenttä ei ole tiukasti rajattu roolien tai välttämättä edes tasojen välillä. On erilaisia tehtäväkokonaisuuksia, joista osaan kuuluu vastuu toiminnan vetämisestä ja johtamisesta. Organisaation henkilöt pystyvät tekemään töitä ristiin ja ovat niin itseohjautuvia, että siirrot tehtävien välillä (vertikaalisesti tai horisontaalisesti) voivat olla päivittäisiä tai jopa työpäivän sisäisiä aina hetken tarpeen mukaan. Tämä vaatii organisaation rakentamiselta paljon ja päivittäisjohtamiselta vielä enemmän, mutta kun nuo asiat ovat kunnossa, on elastinen organisaatio tuottavampi ja tekijöilleen mielekkäämpi työnteon malli. Tällainen malli sopii totta kai vain tiettyyn henkilömäärään yltäviin organisaatioihin. Suuremmissa kokonaisuuksissa homma menee farssiksi jo todennäköisyyslaskennan kautta.

Teen itse töitä pitkälti tällaiseen organisaatioon. Liikun hallin lattialta porukan vetäjäksi ja alueetkin vaihtelevat tehtävästä riippuen. Porukka on pieni, mutta se pystyy hoitamaan hommat joustavasti toisiaan paikaten, auttaen ja positiota muuttaen. Henkilöt on jotakuinkin käsinpoimittu niin, että he sopivat yhteen ja firma pystyy hyödyntämään kunkin tekijän henkilökohtaisia ominaisuuksia ja saamaan heistä "parhaat tehot" irti. Väitän, että työntekijöistä ainakin suurin osa, jos ei jopa kaikki, viihtyvät ja tuottavat tulosta parhaan kykynsä mukaan. Vaihtuvuus on pientä ja sitoutuminen keskimääräistä suurempaa. Henkilöstö haluaa itse kehittää toimintaa ja pyrkii luomaan uutta bisnestä alhaalta käsin. Hyvän johtamisen liian harvoja hyviä esimerkkejä.

Kuva luotu tekoälyn avustuksella

Liian vahva liittokulttuuri jäykistää ja haittaa toimintaa

Suomalaisten organisaatioiden epäonnistuminen lähtee osin työn normituksen jäykkyydestä, mutta vielä enemmän huonosta johtamisesta. Meillä työ on monesta suunnasta kahlittu työehtosopimuksiin ja suhteellisen tiukkaan työlainsäädäntöön. Työaika- ja työsopimuslaki sitovat meidät tiettyihin normeihin ja sen lisäksi koko työelämä on valjastettu ay-liikkeen orjaksi yleissitovien työehtosopimusten kautta. En ole koskaan peitellyt sitä, etten ole mikään ay-liikkeen ystävä. Suhteellisen irrationaaliset ja suoranaiset tuottavaa työtä haittaavat kokemukset erään Suomen suurimman firman ikioman ay-liikkeen edustajien kanssa veivät uskon siihen, että tässä maassa voitaisiin tehdä kannattavaa työtä niin kauan kun työoloista päättää liitto eikä työnantaja. 

Työelämän organisaatiot on sidottu sekä palkkojen että irtisanomisehtojen ja niihin johtavien protokollien myötä liittopapereihin, jotka heikentävät mahdollisuuksia organisaatioiden kehittämiseen nopeasti ja tuottavuutta edistävästi. Työehtosopimushan on käytännössä asiakirja, joka suojaa organisaation heikoimpia osasia. Tuottava ja ahkera työntekijä ei tarvitse suojaa - häntä suojelee työnantaja, joka haluaa pitää hänet töissä tuottamassa lisää. 

Ihmettelen suuresti keskustelua kiistellyn "potkulain" ympärillä. Meillä pelätään luoda työnantajalle työkalua, jolla hän pääsisi helpommin eroon työntekijästä, joka ei joko sovi palapeliin tai jonka suoritus ei yksinkertaisesti riitä vaadittuihin tehtäviin. Vieläkin osa katsoo, että työpaikka on jonkinlainen ikuisesti luvattu taivasosuus, josta ei pidä luopuman kuin kuoleman tai konkurssin edessä. 

Potkulain kautta vastuuta työsuhteista siirretään takaisin työnantajalle. Loppujen lopuksi palkanmaksajan pitää pystyä päättämään, kenellä hän palkkaa haluaa maksaa. Ja en hetkeäkään usko, että työnantajat luopuvat niistä työntekijöistä, jotka ovat toiminnan kannalta tarpeellisia, hyödyllisiä ja tuottavia. Heistähän suorastaan tapellaan näinä aikoina, kun osaavista tekijöistä on eri aloilla pulaa. Suomi lieneekin ainoita maita maailmassa, jossa henkilön huono työsuoritus ei ole pätevä syy irtisanomiselle. 

Ja kun joku kuitenkin ainakin salaisesti tätä ajattelee, että mitäs minä kermaperse tuollaisesta tiedän, niin valitettavasti "been there, done that". Omissa positioissani työtehtävistä on saanut vähentää ihan työsuoritusten tai halutessaan vaikka väärien mielipiteiden takia ja kaikenlaista on kolmeenkymmeneen vuoteen ehtinyt kokea. Kaikki tuo on otettu oppina ja kasvatuksena.

Huono johtaminen on tuottavuuden este

Potkulaki-keskustelussa on mennyt kaksi asiaa sekaisin. Itse laki ei potki ketään pihalle, mutta se antaa työnantajalle mahdollisuuden irtisanoa työsopimus henkilöstä johtuvista syistä. Käytännössä siis jos työsuoritus ei riitä, on mahdollisuus normaalin protokollan (huomautus-varoitus) kautta irtisanoa henkilö. Syiden kirjo irtisanomiselle kasvaa ja muuttuu rehellisemmäksi. 

Tähänkin saakka on epätoivotuista ihmisistä kyllä eroon päässyt. Se on vain vaatinut isomman joukon yt-neuvotteluja ja sitä, että siinä poistettavien joukossa ovat "sattumalta" juuri ne firman kannalta persona non gratat.

Keskusteluissa eniten vilisee pelko mielivaltaisuudesta. Siis käytännössä siitä, että porukkaa nyt potkitaan tuon lain varjolla oikealta ja vasemmalta sen enempiä miettimättä. Ensinnäkin työnantaja tarvitsee tuottavuutta varten parhaan mahdollisen kombon työntekijöitä ja sitä varten hänellä tulisi olla työkalut rakentaa sellainen organisaatio, joka tuloksen luo. Se vaatii välillä sitä, että henkilöitä tehtävissä on vaihdettava ja osasia korvattava toisilla. Mutta en oikein jaksa uskoa, että kovinkaan moni työnantaja potkisi pihalle niitä henkilöitä, jotka ovat hänelle tarpeellisia ja tuottavia. Miksi ihmeessä hän heistä luopuisi?

Ja jos taas organisaatioiden rakentelu on mielivaltaista ja perustuu vaikka työntekijän mielipiteisiin, ulkonäköön tai johonkin "ei järjellä ymmärrettävään", ei vika taaskaan ole laissa, vaan johtamisessa. Laki on pelkkä työkalu ja se, joka sitä käyttää eri asia. Seuraava kysymys kuuluu - miksi sinä haluaisit olla töissä organisaatiossa, jossa työntekijöiden kohtelu on mielivaltaista? Eikö se ole omalle mielenterveydelle jo vaarallista ja potkut moisesta, olisivat pelkkä helpotus?

Sama juttu pätee mitattavuuteen. Potkulain suhteen pelätään, että työn mittaaminen ei ole yhdenmukaista ja henkilö voi joutua irtisanotuksi sen vuoksi, ettei hänen työtään joko ymmärretä tai tuottavuutta ei lukujen takaa nähdä. Jälleen sama kysymys - jos organisaation johto ymmärtää omaa toimintaansa niin huonosti, ettei se tiedä, mitä kukakin tekee, ei organisaatiolla ole tulevaisuutta - eikö pako sellaisesta ole pelkästään itsesuojelua?

Olen nähnyt kolmeenkymmeneen vuoteen johtamisen kaikki väriskaalat huonoimmasta parhaaseen. Nuorempana en valitettavasti uskaltanut äänestää huonoa johtamista jaloillani niin kuin sitä olisi pitänyt. Huono johtaminen on irtisanoutumiselle ihan yhtä pätevä syy kuin paska liksa, huonot työolosuhteet tai mielenkiinto johonkin muualle. Huonoa johtamista ei yksinkertaisesti pidä sietää, sillä sen sietäminen rakentaa koko organisaatiota savijaloille. 

Sitä mukaa kun työelämästä on hävitetty kaikki ylimääräinen ilma ja rakenteet on tiivistetty lähelle tyhjiötä, on myös johtaminen vaikeutunut - sekä huonontunut. Ihmisten sijaan johdetaan numeroita ja rivejä excelissä unohtaen, että tuottavuus tulee elävien henkilöiden kautta. Ihmisten sijaan on alettu puhua nuppiluvusta ja käsipareista ikään kuin ne olisivat sielusta irrotettuja osasia, joita voidaan muokata ja kohdella miten huvittaa. 

Tunnen omasta lähipiiristä hyviä johtajia. Paras kaverini on yksi heistä. Mikä hänet erottaa muista? Hän on läsnä, kiinnostunut siitä, kuka hänelle tekee töitä ja edelleen hän kulkee kentällä katsomassa oman porukan tekemistä, vaikka se vaatii järjetöntä ajamista pitkin maata. Johtaminen on parhaimmillaan edelleen lähijohtamista, siis sitä että katsotaan silmäkkäin toista ja kysytään, että mitä kuuluu. Tuon merkitys ei ole kadonnut mihinkään. Monesti tuo johtajuus hävitetään lähimaastosta ja muutetaan Teams-tyyliseksi etähallinnaksi. Joskus se toimii, mutta ei läheskään aina. Teams-johtamisen taakse mennään valitettavan usein silloinkin, kun omaa henkilöstöä ei uskalleta kohdata maantasalla. Ruudulle on monesti helpompi lausua vaikeita asioita kuin naamatusten. Hyvän johtamisen este on turhankin usein toimimisen pelko. 

Johtajuus ei myöskään ole koskaan kaveruutta, vaan se on toimi, jolla on päämäärä ja tarkoitus. Johtaja uskaltaa ilmaista, kun hommat menee pieleen ja myös toimia sen mukaan, että homma korjaantuu. Päätöksenteon heikkous on huonon johtamisen kulmakiviä. Varmistellaan liikaa, vältellään päätöksentekoa tai tehdään vain kivoja päätöksiä. Johtamiseen kuuluu paljon ikäviä asioita, jotka pitää pystyä käymään läpi ja pistää toimeksi. Päätösten tekemisessä more is more. Meistä jokainen tekee jopa arjessaan päivässä satoja päätöksiä, joista suurin osa on joko merkityksettömiä tai menee pieleen. Ja siltä elämä jatkuu. Liike on 100% onnistumista tärkeämpi seikka.

Vielä yksi hyvän johtajan merkki on kommunikointi. Tekemisen tavoitteet valuvat ylhäältä alaspäin niin, että ne tajuaa heikkolahjaisempikin ja tavoitteet ovat yksinkertaiset ja mahdolliset. On turha rakentaa sadan sivun power pointteja, jos sisältö on höttöä. Yleensä kaikki yli viiden kalvon (joista yksi on kansilehti) on liikaa. Johtajuus ei ole yleensä Show-offia, vaan se on Show-up:ia.

Paras (ja siis tarkoitan kauhein) oma kokemukseni ei ole niistä johtajista, joiden kaudella työt ovat loppuneet syystä tai toisesta. Erästä johtajaparia, joiden firmasta työsuhteeni purettiin, muistelen edelleen lämmöllä niistä neuvoista, joita sain lähtökeskustelussa. Tämä lyhyt ja myrskyisä suhde nimittäin oli yksi lähtölaukaus omalle yrittäjäuralleni, kun kokeneemmat yrittäjät valoivat uskoa omaan tiehen. Pahin kokemus ei myöskään ole siitä johtajasta, jonka vuoksi jouduin hieman ilman omaa syytäni pois (hyvillä ehdoilla tosin), sillä ymmärrän hänen johtajamantraansa ja sitä, että hän oli aikansa lapsi ja toimi niillä periaatteilla, jotka päähän oli iskostettu. Siis tavallaan hänen näkökulmastaan oikein toimittu.

Se pahin johtajakokemus tulee välinpitämättömyydestä. Sain organisaatioon uuden esimiehen, jonka tosin tunsin ennestään. Ehdin olla tuossa organisaatiossa noin puoli vuotta kuulematta esimiehestäni sanaakaan. Hän ei koskaan soittanut, kysellyt kuulumisia tai edes antanut tehtäviä ja pyytänyt tekemään mitään. Olin vain yksi organisaation liikkuva palanen vailla huolenpitoa. Sitten työsuhteeni vaihtui ja esimies jäi omaan lokeroonsa puuhailemaan. Työsuhteen jälkeen sain tosin tekstiviestin, jossa toivotettiin menestystä jatkoon. Se on edelleen tallessa - ihan vain muistuttamassa, millaiseksi en soisi itseni koskaan kasvavan. Rakkaudessa ja työelämässä pätee sama asia - pahinta on välinpitämättömyys.

Kun tätä leikkiä on leikkinyt kolmekymmentä vuotta, ymmärtää hyvin, että firmojen tulos tehdään johtamisella. Hyvä johtaja löytää organisaatioon palaset, jotka sopivat hyvin toisiinsa. Välttämättä yksilöiden ominaisuudet omana itsenään eivät ole 110%, mutta kun nuo tyypit lyödään yhteen, syntyy tulos, joka on osastensa summaa suurempi. Edelleenkään johtaminen ei ole rakettitiedettä. Se on ihmisten välistä suhdetoimintaa, jolla on päämäärä ja työkalut niiden saavuttamiseksi. 

Hyvää johtamista, eikä tulosta, tehdä lukujen kautta. Sitä tehdään edelleen ihmisten kautta. Kun saat ihmiset tajuamaan omat päämääränsä ja tekemään töitä vapaaehtoisesti tuloksen puolesta, on tuottavuus suurempaa kuin ruoskalla ja excelillä. Lukuja tarvitaan ja tuottavuuden seurantaa tarvitaan, mutta se ei saa olla kaiken muun orjuuttava tekotapa. 

Uskonkin, että henkilöistä lähtevä johtaminen tuolee taas korostumaan jossain aikahaarukassa. Siihen johtaa se, että työehtosopimusten sitovuus vähenee ja organisaatioiden tarve joustaville/muuttuville työtehtäville kasvaa. Silloin työntekijät täytyy poimia käsin sopimaan juuri kyseisen orkesterin tarpeisiin ja muuhun joukkoon. Pelkkä tutkinto tai työkokemuskaan eivät enää riitä, vaan henkilö on haettava yksilöllisesti.

Toinen tekijä johtajuuden muuttumiselle on johtamisen syväymmärryksen lisääntyminen. Paremman tuottavuuden vuoksi on ihmisiä johdettava yksilöinä ja tuottavuus on haettava henkilöiden halusta (ei pakosta) luoda työlleen lisäarvoa. Kun organisaatikoiden koko pienenee, on jokaista osasta pystyttävä "säätämään käsin". 

Ja liitot - vaikka pidän teitä käytännössä suomalaisen työelämän tuottavuuden jarruna ja kasvun heikentäjänä, annan neuvon. Alkakaa muuttaa lähestymistapaanne yleissitovuudesta ja suurten massojen ohjaamisesta kohti yksilötason neuvontaa ja neuvottelua. Pyrkikää siihen, että paikallinen sopiminen ja henkilökohtaiset kontaktit ovat primääri tapa hoitaa työehtoasioita. Ymmärtäkään alueellinen ja aloittainen erilaisuus ja niiden suhde kansainväliseen kilpailukykyyn. Yleissitovuuden aika on jopa keskipitkällä aikajänteellä ohi. Sitä eivät tue työntekijöiden yksilöllistyvä elämäntapa ja huono sitoutuminen työnantajiin. Eikä sitä myöskään tue työelämän jatkuvasti kiristyvä kilpailu markkinoilla. Jos liian kalliilla työllä tuhotaan vientialojen kilpailukyky, niin lopputulos on meille kaikille huono. 

kuva luotu tekoälyä hyödyntäen

Loma on hetki pohtia suhdetta omaan työelämäänsä

Lomailu stressaavan työputken jälkeen voi olla haastavaa, mutta myös terapeuttista. Neljän viikon lepo ja irtiotto oravanpyörästä voi olla hyvä paikka miettiä omaa onnellisuustasoaan työelämän suhteen. Jos töihin paluu tuntuu kamalalta ja työtehtävät ylitsepääsemättömiltä, voisi olla viisasta pohtia, onko oma työnantaja tai positio sittenkään se oikea. 

Työtä on monenlaista ja monentasoista. Monet meistä ajautuvat työelämässä tehtäviin tai firmoihin, joissa ei loppujen lopuksi olekaan hyvä olla. Tuolle kaikelle on olemassa vaihtoehto. Se ei välttämättä löydy helpolla tai sitä ei hetkessä keksi, mutta aivojaan voi aina kutitella miettimällä vaihtoehtoista maailmaa.

Ja jos firma on oikea ja positio oikea, mutta innon tappaa tavoitteiden mahdottomuus ja arjen kohtuuttomuus, on ehkä syytä nostaa oma johto luokille ja alkaa pohtia, voisiko oloja muuttaa alhaalta käsin paremmiksi. En nyt mitään vallankumousta suosittele tekemään, mutta aikuisten välistä keskustelua siitä, mikä on kohtuullista ja mikä ei. Aikuiset ihmiset näitä firmoja yleensä pyörittää. 

Ja me loput, jotka nautimme lomasta vailla stressiä ja huolia, eikä työhönpaluu paljon kiristele takahampaita. Nautitaan helteistä ja ladataan akut kohti uusia koettelemuksia!

Ylös suosta Hop Hop!

Viime aikoina on blogi jäänyt valitettavasti hieman taka-alalle. Kyse ei suinkaan ole motivaation puutteesta tai siitä, ettei olisi mitään sanottavaa. Valitettavasti myöskään joulukiireet eivät ole päässeet sotkemaan aikatauluja, vaan kyse on enemmän työelämän probleemeista. Syksyn viimeinen projekti meinasi viedä ajan lisäksi mielen lähelle hulluutta ja jotenkin ajatukset karkasivat enemmän tuonne työmaailman puolelle kuin omaan elämään. Eilen kuitenkin huomasin, että tämän murehtimisenhan voisi kääntää tekstiksi ja kenties opiksi muillekin.

"Kuinka elefantti syödään? - Pala kerrallaan"

Minulla murehtiminen ja stressi vie yöunet. Nukahdan kuin lapsi illalla, mutta sitten aivot alkavat neljän jälkeen aamulla pyörittää työajatuksia ja on pakko nousta ylös (tätäkin aloin kirjoittaa jo viiden jälkeen aamulla). Väsynyt mieli on kummallinen työkalu. Se alkaa pyörittää samoja ajatuksia uudelleen ja uudelleen. Lopulta olet kuin lautasella pyörivä LP-levy, joka junnaa yhtä ja samaa kierrosta. Ja yhtä ärsyttäviltä nuo omat ajatukset myös tuntuvat. Aamulla herätessäsi mietit päivän työjärjestyksen ja sama jatkuu illalla, kun palaat kotiin. Tuntuu, että olet kyllä käyttänyt koko päivän, mutta tehtyjen tehtävien lista ei ole liiemmin pienentynyt. Tekemättömien töiden lista on ainakin minulle se korkein vuori, jolle on myös vaikeinta kiivetä.

Tähän auttaa vain se, että pitää niin sanotusti paketin kunnossa koko ajan. Keskittyy tärkeimpiin juttuihin ja suunnittelee tekemisensä paperille tärkeysjärjestyksessä. Sitten noudattaa tekojärjestystä orjallisesti, eikä ota mitään ylimääräistä tekemistä sivuun. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin se, että juuri kun olet pääsemässä omien tehtäviesi herraksi, tulee joku sivullinen, joka lataa pöydän täyteen jotain muuta. Oma ongelmani on yleensä myös liiallinen kiltteys. Suostun auttamaan muita tai tekemään jotain ekstraa, vaikka aikaa ei olisi. Mietin liikaa sitä, millaisiin ongelmiin työkaverini joutuvat, jos en auta. Lopputulos on kuitenkin se, että enemmän ongelmiin joudunkin minä itse.

Toinen asia, mikä auttaa on se, että annat tunnustusta myös itsellesi. Työelämässä palautetta onnistumisista saa harvoin. Ja mikäs kissan hännän ja niin edespäin... Eli oikeasti välillä on mentävä peilin eteen, nostettava peukku ja hymyillen sanottava "Olet sie kuitenkin aika mestari!". Joskus se tulee uskottavasti...ja joskus ei niinkään. Olen koettanut opetella etenkin viime vuosina antamaan tunnustusta myös muille ympärilläni. Yleensä toisen hartoista näkee, miten ne oikenevat, kun tunnustus hyvästä työstä osuu oikeaan paikkaan. Me jokainen olemme niitä huomiota kaipaavia lapsia, joille se pieni kiitos paikkaa syntynyttä huomiovajetta. Jospa meillä kaikilla olisi tällä viikolla hetki sille, että kerromme vähintään yhdelle työkaverille (tai vaimolle tai lapsille), kuinka hyvin hän on onnistunut työssään?

Pelit pelataan - ja voitetaan - vaihto kerrallaan

Oma perisyntini on se, että osaan huonosti elää tässä päivässä. Joko mieli vaeltaa liikaa menneessä  tai sitten tulevaisuudessa. Useamman kerran viikossa istun saunassa ja mietin, että elämä olisi pitänyt elää toisin ja tehdä joitain ratkaisuja eri tavalla. Sehän tuottaa aina hyvän lopputuloksen, vai eikö??

Toisaalta taas saatan uppoutua pitkiksi ajoiksi siihen, että mietin, mitä pitäisi tehdä tulevaisuudessa tai miten elämää olisi elettävä jatkossa fiksummin. On haaveita ja unelmia, jotka haluaisin toteuttaa ja se kaikki niiden eteen tehtävä työ on kuin vuori, jolle kiipeämisessä olen vielä perusleirissä. Lopulta tulee se keski-ikäisen ahdistus, kun tajuat, että elämästä ensimmäinen puolikas alkaa olla taputeltu ja edelleen maailmasta on yli puolet näkemättä ja kokematta.

Suunnittelen, että tekisin itselleni "Bucket listin", johon kirjaisin ensimmäiset sata unelmaa, jotka haluan toteuttaa ennen kuin viimeinen henkäys koittaa. Tuo lista sisältäisi todennäköisesti paikkoja, jotka haluan nähdä sekä elämyksiä, jotka haluan kokea. Vaikka lopputulos on jossain yhdeksän kilometrin korkeudessa, niin homma houkuttelee. Toivottavasti tuo lista on ensi vuodelle tehtävien lupausten listassa. Nyt joulukuussahan aletaan hahmotella hyvien lupausten listaa, joka parantaa elämämme ensi vuonna lopullisesti kuntoon.

Mikä sitten on tärkeintä?

Stressin ja uupumuksen hallinnassa tärkeintä on se, että pidät palikat oikeassa järjestyksessä. Käytännössä täytyy osata hakea ne tärkeimmät suoritettavat tehtävät ja laittaa ne järjestykseen. Asiat jakaantuvat käytännössä kuitenkin kolmeen kategoriaan - niihin, jotka hoidan minä - niihin, jotka hoitaa joku muu - sekä niihin, jotka hoitaa aika. Ja jokaisen meistä täytyy keskittyä tuohon ensimmäiseen. Nuo omat tekemiset sitten kirjataan manuaaliprintterillä paperille, joka liimataan työpöydän kanteen ja tuosta lapusta muodostuu kabbala, jota noudatetaan loppuun saakka.

Lisäksi pohdintaan kannattaa ottaa vain niitä asioita, joihin voi oikeasti vaikuttaa. On turhaa murehtia tekijöitä, joihin itsellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Samoin on turha ottaa hartioilleen toisten huolia kannettavaksi. Niiden aika on sitten, kun omat huolet on ratkottu.

Ja se tärkein. On joka ilta muistettava, että työ on vain työtä. Tärkeintä elämässä on se kaikki muu, joka tapahtuu työn ulkopuolella. Työssä on aina pyrittävä maksimisuoritukseen, mutta siinä ajassa ja niillä evälillä, jotka meillä kullakin on. Lapset eivät kuitenkaan kiitä siitä, että olet saanut jokaisen projektisi kunnialla loppuun. Lapset kiittävät siitä, että olet iltaisin läsnä ja kuuntelet heidän kuulumisiaan. On myös osattava olla itselleen armollinen - kaikkea et voi tehdä. Lisäksi jokaisella on oikeus olla onnellinen ja ylpeä omasta työstään ja sen tuloksista.