Elokuun puolustuspuhe

 

Somessa näkyy elokuun alusta saakka pohdintoja, onko elokuu vielä kesäkuukausi vai kuuluuko se jo syksyyn. Tätä sontaa kuulee jopa ihan aikuisten ja fiksuina pidettyjen ihmisten suusta. Ensimmäiset pölvästit ovat työntämässä vuoden kahdeksatta kuukautta jo syksyn syliin, saatanan tunarit! Elokuu on puhdas kesäkuukausi - ja monessa mielessä jopa paras sellainen.

Totta on, että kesäinen vapaus, loputtomat helteet sekä hikisten turistien virta hiljenee. Samoin pistävät Suomessa monet kesäpaikat ovensa säppiin, kun alipalkatut ja työnantajansa riistämät kesätyöläiset palaavat koulunpenkille tuhlaamaan kesän aikana kerrytettyjä ansioitaan. Mutta ei se elokuusta syksyä vielä tee. Eikä tee sekään, että leudot illat alkavat pimentyä ja maahan putoavat ensimmäiset lehdet.

Koulut alkaa, vapaus kasvaa

Elokuu on kesäkuukausista parhain, etenkin jos se sattuu olemaan lomakuukausi tai teet etätöitä kotona. Lapset nimittäin menevät kouluun. Onko ihanampaa vapautta kuin saatella koulukas ulko-ovesta ulos ja katsoa hänen talsivan reppu selässään kohti opinahjoa. Sitten ottaa toinen kupillinen kahvia ja kuunnella talon hiljaisuutta. Lasten paikka on koulussa, vertaistensa joukossa. Siellä heillä on seuraa, mielekästä tekemistä ja täysi verovaroin tuettu ylläpito. Ja kun lapset ovat koulussa, jää koti meille vanhemmille rauhan ja rakkauden tyyssijaksi. 

Tällä viikolla saattoi kuulla monessa kodissa raukean huokauksen, kun lapset aloittivat koulutien ja kotona töitään tekevät etätyöläiset saivat kesäksi vallatun kotinsa takaisn omaan käyttöön. Enää ei jalan juuressa ole laumaa lapsia vaatimassa ruokaa, eikä iltapäivällä tylsistyneet lapset koputtele oviin, koska ei ole mitään tekemistä ja kaikki on tylsää. Netflix on pelattu ja läpi ja TikTokissakin vain lääkäri Atte haukkuu poliiseja. Kodin ruokamenot pienenevät puoleen, kun kesälomaansa viettäviä lapsia ei tarvitse ruokkia tunnin välein ruualla ja puolen tunnin välein jäätelöllä. Sen sijaan voit itse syödä pakastimesta jäätelöä vaikka lounaaksi ja olla kertomatta siitä kenellekään.

Elokuu, lomakuukausista parhain

Kun olin vielä poroporvarillisissa palkkatöissä, oli elokuu lomakuukausista parhain. Jos sait olla heinäkuun töissä, sait olla rauhassa. Kaikki isomman kengän omistavat pomomiehet olivat golfaamassa tai mökeillään ja työmaalla vallitsi hiljaisuus. Myös asiakkaat lomailevat heinäkuussa ja käytännössä koko Suomi pysähtyy. Työläiselle se tiesi helpompia aikoja. Jalat pöydälle, työpöydän kaiuttimista soimaan hyvä musiikki ja laivanupotus tai mah jong käyntiin. 

Ja elokuussa kaikki lomilta palaavat työläiset puhkuvat intoa. Aloitetaan budjetoinnit ja hankesuunnittelut. Jokainen mökkilaiturin päässä neljä viikkoa turvonnut kesämies tai lomaleidi palaa pää täynnä ideoita, jotka on pistettävä heti toteen. Kun häivyt lomalle elokuussa, pääset turvaan kaikelta tuolta manialta. Samoin olet turvassa niiltä kahvipöytien lomavertailuilta. Kenellä oli pahin turistiripuli tai pisin Visalasku. Kuka sai lomaromanssilta sankkerin ja kuka pelkän ebolan.

Ja lomallakin saat olla rauhassa. Elokuussa ei turistipaikoissa näy kuin ihmetteleviä saksalaisia. Eivätkä hekään ihmettele Lapin ihmeitä, vaan sitä, miten Suomi Euroopan ainoana maana jättää käyttämättä yhden kolmesta kesäkuukaudesta. Meillä ei turisteja palvella enää heinäkuun jälkeen, vaan ovet pannaan nenän edestä tylysti kiinni ja pyydetään palaamaan astialle ensi kesänä hyvissä ajoin. 

Metsämiesten ja marjamiesten kuukausi

Heinä- ja elokuulle on yhteistä se, että silloin kaatuu karhu. Heinäkuussa se on terassilla nautittu kaljatuoppi ja elokuussa se oikea metsän kuningas. Suomalainen luonto saa antimensa valmiiksi elokuussa. On marjoja, sieniä ja riistaa. Metsät ovat pullollaan syötävää ja säilöttävää. 

Tänä kesänä marjasadon poiminta on jäänyt paikallisten käsiin. Somessa moni on ihmetellyt, miten hemmetin paljon marjanpoiminnalla voikaan tienata. Nyt kun Thaimaalaiset riistetyt ihmiskaupan uhrit ovat jääneet kotimaahansa, on poiminta pakko suorittaa kotimaisin käsin. Ja se taas tarkoittaa raakamarjan hinnoille nousua. Suomalainen ei ilmaiseksi metsään mene, eikä pienellä rahalla kyykisty. Mitähän tämä tarkoittaa ensi talvena kaikille marjatuotteille? 

Elokuun kahdeskymmenes myös paukkuvat pyssyt. Monin paikoin metsästetään karhuja ja joissain päin vielä sorsiakin. Vesilintujen metsästys alkaa olla kuolevaa kansanperinnettä, koska riistaa on tarjolla entistä vähemmän. Luontokato näkyy metsälammilla ja järvien rannoilla. Ei ole sorsaa tai telkkää enää tarjolla, koska poikueita ei synny. Ja jos syntyy, syövät minkit loputkin. Tartteis varmaan tehrä jottai?

Sorsien sijaan on keksitty metsästää hylkeitä - kuutteja - ja vielä vesijetin selästä. En keksi typerämpää ajanvietettä. Soisin, että kyseiset metsästäjät jätetään autiolle kallioluodolle syksyn armoille odottamaan parempia aikoja. Piiskaa annan myös lehdistölle, joka nimittää touhua viihdemetsästykseksi, ikään kuin tekemisessä olisi jotain hauskaa. Ei ole!

Oikeaa metsästystä sen sijaan kannatan. Jopa niin, että olen 36 vuotta omistanut metsästyskortin, vaikken edes metsästä. Suomalainen metsästys on riistakantojen säätelyä ja ylikasvun karsimista. Suomessa metsästys on pääsääntöisesti vastuullista ja tarkasti valvottua. Luvanvaraisuus tekee siitä harrastuksen, joka ei ole ihan jokaisen saatavilla ja pyssytkin pysyvät valtiovallan valvonnassa. Totta kai ylilyöntejä tapahtuu - niin kuin kaikessa harrastamisessa, mutta ne ovat onneksi erittäin harvassa. Etenkin Pohjois-Karjalan suhteen toivoisin, että karhukantoja päästään vihdoin harventamaan. Muutaman vuoden peräkkäinen metsästyskielto on lihottanut karhukannat ylisuuriksi ja harventamisen estäminen näkyy hirvikantojen romahtamisena sekä siinä, että karhut lähestyvät vaarallisen lähelle ihmisasutusta. Ylisuuri karhukanta ei ole kenekkään etu, ei edes karhujen itsensä. Tätä voi olla ruuhkasuomesta käsin vaikeaa ymmärtää, mutta näin se on.

Leuto lasku syksyyn

Elokuussa parasta ovat pimenevät, mutta lämpimät illat. Elokuun pimeys ei ole sellaista murhaavaa synkkyyttä kuin syys- ja lokakuussa. Elokuun illoissa on vielä valoa ja pimeys laskeutuu vähän kerrassaan. Luonto jaksaa vihertää ja ilmassa kuuluu heinäsirkkojen siritys (kenelle kuuluu, kenelle ei). Äänimaailma on vielä kesäinen ja luonnon kuolema ei ole läsnä. Linnut eivät vielä pakene rötösherrojen tapaan etelään, vaan poikasia kasvatetaan lentokykyisiksi kestämään pitkän siirtymän rasitukset. 

Elokuussa ei helteitä enää ole samalla tavalla kuin heinäkuussa. Tätäkin kirjoittaessa istun takapihan kiikussa ja nautin lämmöstä. Ulkona tarkenee olla vielä koko päivän, mutta ilma ei läkähdytä. Vieläkin voi ottaa nokoset keinussa kuunnellen tuulen suhinaa (tai Eppu Normaalia kuulokkeista). Eikä niitä helteitä ole kesäkuussakaan - mutta ei kukaan silti väitä, etteikö kesäkuu olisi kesäkuukausi.

Elokuu on kesän kuukausista minun suosikkini ja pidän elokuun sysimistä syksyyn kuuluvaksi henkilökohtaisena loukkauksena tai maanpetoksena. Suomen kesässä on kolme kuukautta, joilla jokaisella on oma funktionsa. Suomenkaan kesä ei toimi, jos se lopetetaan heinäkuuhun. Se jää yhtä vaille vajaaksi. Onkohan tässä elokuun pakkosyksyistämisessä kyse jostain algoritmi-stressistä. Onko kansalla niin kiire lopettaa kesä, ettei elokuun mahtavaa leutoutta, hiljentymistä ja tiettyä raukeutta osata arvostaa? Vai vituttaako töihin meno niin armottomasti, että on kivempi selitellä itselleen elokuun kuuluvan syksyyn ja ihmisten töihin. 

Jos tapaatte tällaisen elokuun syksyttäjän, opastakaa häntä hellästi, mutta jämäkästi. Kertokaa, että kesässä on kolme täyttä kuukautta ja elokuu on niistä viimeinen. Opettakaa häntä nauttimaan loppukesän raukeasta lämmöstä ja hellästi pimenevistä illoista. Älkää olko ankaria tai tuomitsevia, mutta älkää myöskään salliko perseilyä nimeltä ennenaikainen syksyttäminen.

Mikä ihme on lomastressi?

Porvoon upeat ranta-aitat

 Ensimmäinen lomaviikko mennä huristeli ohi niin, että juuri ja juuri ehti nähdä kalenterinlehden kääntyvän. Oli kivan joutuisa viikko, joka piti sisällään sopivasti aktiviteettejä ja rentoutumista superhelteisessä auringossa. Mutta tärkeintä oli se, että uni, valvominen sekä päivärytmit löysivät oikean tahdin heti alussa. Ja käsi sydämellä vannon, etten ajatellut töitä hetkeäkään. Minulle loma muuttuu lomaksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, koska tiedän, ettei maailma valmistu teinpä mitä tahansa, eivätkä kesken jääneetkään asiat luultavasti aiheuta maailmanloppua (ja jos aiheuttivat, niin löyhässä oli sekin loppu). 

Helteet antavat lomalla loistavan etelä-eurooppalaisen säväyksen, kun kuumuudessa vellova Lappeenranta muuttuu hiostavaksi Rivieraksi kesän pariksi viikoksi. Aamulla voi hiipiä suoraan kahville takapihalle ja pysyä ulkona koko päivän. Illalla sitten ennen nukkumaanmenoa laskeutuu ilmalämpöpumpun viilentämään asumukseen ja nukkuu yönsä kuin murmeli. Olen melko varmasti istunut tällä samaisella terassisohvalla, jossa nyt kirjoitan, enemmän loman aikana kuin sisällä.

Olen aloittanut aamut Jerry Cottonin seikkailuilla, kuten jossain postauksessa kerroin. Niitä kuluu lääkärin määräyksen mukaisesti yksi aamussa. Sen lisäksi olen lukenut romaaneja ja kirjoittanut. Voi luoja, että olen kirjoittanut - blogia, blogiaihioita, muistiinpanoja sekä kaikkea "sekalaista", josta joskus syntyy jotain tai ei synny.

Joskus ennenkin olen maininnut, että lomalla pää toimii ihan eri tavalla kuin töissä. Ajatus on vapaampi, kirkkaampi ja luovempi. Rakkaus kaikenlaiseen kirjoittamiseen on roihahtanut taas ja toivottavasti jossain alle vuosisadan mittaisessa jänteessä se tuottaakin jotain.

Tämän aamun Cottonin jälkeen kävin pohtimaan sanaparia lomastressi. Siitä puhutaan monissa eri yhteyksissä. Sanaparina loma ja stressi kuuluvat yhteen suunnilleen yhtä todennäköisesti kuin köyhä porvari tai suvaitsevainen persu.

Miksi jotkut stressaa lomalla? Onko kyse huonosta suunnittelusta vai kyvyttömyydestä irtaantua töistä?

Olavinlinnan jyhkeä muuri

Mikä lomassa stressaa?

Suomessa on Euroopan ja varmaan lähes koko maailman pisimmät palkalliset lomat. Jos lomaa on kesässä neljä viikkoa, sen pitäisi riittää lähes mihin tahansa. Kuten pari viikkoa sitten kirjoitin, imee työelämä meistä energiaa siihen tahtiin, että kunnolliselle palautuiselle ei mikään loma tunnu riittävän. Stressi tulee silloin liian rankasta työelämästä eikä lomasta. 

Lomassa stressaa sen pituus, lyhyys, ajankohta tai sisältö. Itse pidän kesässä kaksi viikkoa lomaa. Tänä kesänä olen noiden parin viikon lisäksi pitänyt vielä joka toisen perjantain vapaata, jotta saan taatusti riittävästi valohoitoa ennen pimeää syksyä. Oikeasti kahta viikkoa pidempää lomaa en kesällä tarvitsekaan. Näissä viikoissa ehdin tehdä kaiken tarpeellisen ja ladata akut niin, että loman jälkeen olen valmis palaamaan töiden ja asiakkaiden pariin. Kakkosviikon lopussa alkaa mieli jo kääntyä työhön päin ja odotan innolla, että pääsen taas hierontapöydän ääreen.

Rakastan työtäni edelleen, vaikka suhteessamme koittaa jo viides vuosi. On kiva mennä asiakkaiden luo takaisin ja aloittaa työt. Sitä tiettyä työn sosiaalista puolta on tavallaan ikävä. Mutta tauko tekee hyvää. Yleensä loman jälkeen alkavat uudet jutut ja päästään kertailemaan lomakuulumisia kantisten kanssa. 

Ajankohdassa on ratkaisevaa sen sijoittuminen kesällä sekä sijoittuminen suhteessa puolison tai lasten lomiin. Porukkahan jakaantuu kahtia. Osa haluaa olla puolisonsa kanssa samaan aikaan ja osa taas haluaa olla nimenomaan eri aikaan lomalla. Makuja on monia. Stressaavaa hommasta tulee, jos toiveet eivät toteudu. Jos haluat reissata puolison kanssa matkailuautolla pitkin Eurooppaa, se on vaikeaa, jos toinen on lomalla kesäkuussa ja toinen elokuussa. Samoin ongelmia tulee, jos haluat metsästää sorsia lomalla, mutta loma pätkähtää kesäkuuhun. Noista syntyy jo ymmärrettävästi pientä stressinpoikasta.

Meillä stressiä on tullut silloin, kun lapset olivat pieniä. Lomat piti sovitella limittäin niin, että lapsille saatiin järjestettyä joku aikuinen kotiin ainakin lähes koko kesän ajaksi. Koululaisten kahdeksan viikon loma voi olla vanhempien painajainen, jos aikuisten lomia ei saa rakenneltua koko kesäksi putkeen. Hoitopaikan järjestäminen isommalle lapselle on mahdottomuus ja yhtä vaikeaa on lasta jättää koko päiväksi yksin kotiinkaan.

Lapsena minut raahattiin kesäksi mummolaan. Ei lapsen mielestä aina ideaalein ratkaisu, kun kaverit jäivät kaupunkiin, mutta nyt aikuisena kiitän vanhempiani valppaudesta ja isovanhempiani turvallisesta lapsuudesta. Pysyin ehkä paremmin poissa pahanteosta.

Suunniteltu vai suunnittelematon loma?

Toisille on olennaista, että lomalla saadaan tehtyä kaikki rempallaan olevat kodin työt. Kun aloitetaan terassien öljyämisestä ja jatketaan mattojen ja ikkunoiden pesulla voi vielä loppulomaksi keskittyä kesämökin laiturin korjaukseen, ettei naapurin Penan hirsiaitan kengitys jää tekemättä. To-do -lista on loman alussa kilometrin mittainen, eikä se lyhene neljässä viikossa edes puoleen. Liian ilmatiiviiksi tehty loma saa varmaan aikaan verenpainetta ja vitutusta. 

Toiset osaavat ottaa rennommin. Mitään suunnitelmia ei ole ja hommat menee fiilis- ja kelipohjalta. Meidän tämän kesän loma on juuri sellainen. Mitään reissuja ei ole varattu eikä suunniteltu, mutta tähän mennessä on nähty jo Mikkeliä, Kouvolaa, Porvoota, Vantaata sekä Savonlinnaa. Aamulla kun katsoo lämpötilaa ja lompakon sisältöä, voi päivän tehdä mitä huvittaa - tai olla tekemättä mitään. Minulla on ensimmäisen viikon jälkeen niin reissannut olo, että tuntuu kuin olisin vähintään kolmatta viikkoa lomalla. Ja kaikki yöt olen nukkunut kotona omassa sängyssä. Reissujen pitäminen lähialueilla helpottaa budjetin suunnittelua ja hallintaa ja uniongelmat pysyvät poissa, kun iltaisin köllähtää tuttuun petiin. Voi kuulostaa keski-ikäiseltä ja hc-boomerilta, mutta toimii meille.

Suunnittelussa homman juju on se, että sen suunnittelee itse, eikä anna kenenkään muun suunnitella aktiviteettejaan. Monesti perheen aktiviteetit kaatuvat yhden niskaan. Silloin vaarana on horjuvan demokratian normaali kohtalo, eli demokratian sijaan valtaan astuu diktatuuri. Myös perhepiirissä on hyvä muistaa, että elämme sopimuksellisen demokratian viimeisiä pyhiä aikoja ja suuremmista menoista, tuloista sekä ajankäytöstä on hyvä neuvotella ennen täytäntöönpanoa.

Suunnittelemattoman loman ongelma on eräänlainen fomous (älkää lukeko väärin!). Tulee tunne, että pitäisi tehdä jotain, että elämä tuntuu joltain. Lomaan on jollain tapaa syötetty tekemisen ja näkemisen pakko. Loma ei ole lomaa, jos ei Kreetan rannat näy. Todellisuudessa loman fiilis tulee ihmisestä itsestä. Jos loma tuntuu lomalta, vaikka takapihan hiekkalaatikolla, se on onnistunut. 

Budjettipuoli stressaa

Meillä tämän kesän reissut jäävät väliin osin budjettisyistä. Kotimaan matkailu on kallistunut sen verran, että skipattiin suosiolla hotellireissut kokonaan. Niihin ei oikeastaan ole kunnolla varaa ja huonoa lomaa ei kannata tehdä, vaan käyttää rahat kotimaakunnassa.

Rahaa ei kuitenkaan ole jätetty kuluttamatta. On vierailtu torikahviloissa, tehtaanmyymälöissä, käsityökaupoissa ja itse asiassa pienyrittäjille on tiputettu rahaa taatusti lähes se määrä, mikä olisi mennyt hotelleihin. Minusta tuo raha on mennyt jopa parempaan käyttöön näin. 

Ymmärrän hyvin perheitä, joilla ei lomaan ole varaa. Kun kaikki kallistuu, on jostain tingittävä. Lomailu ei ole halvinta mahdollista puuhaa, jos meinaa suunnata jonnekin yön yli reissuille tai vierailla huvipuistoissa. Mutta toki halvempiakin mahdollisuuksia on. Luontoretkeily ja telttailu vaikka kansallispuistoissa pudottaa kustannuksia merkittävästi. Jos lomalla pystyy välttämään ulkona syömistä, säästyy taas rahaa ja ruuankin suhteen voi tehdä budjettipäätöksiä, vaikka söisi ulkona. Se vaatii vain enemmän vaivaa ja ennakkosuunnittelua.

Vaikka ohje kuulostaa tylsältä ja setämäiseltä, niin silti sanon sen. Lomassa tärkeintä eivät ole maksetut elämykset, vaan tunne yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Lapsen mieli ei välttämättä kaipaa Rivieralle, jos vanhempi vie hänet vaikka lähirannalle ja jakaa aidosti oman aikansa hänen kanssaan. Lapselle ei välttämättä tarvitse ostaa tai hankkia mitään kallista, koska kalleinta saattaa kuitenkin olla jokin satamakahvilassa syöty jäätelö ja juttuhetki. Monesti lomafantasiat syntyvät aikuisten päässä ja ne vain reflektoidaan lapsiin suotta. 

Työ ei jätä rauhaan lomallakaan

Ainakin ennen stressin suurin aiheuttaja lomalla oli työ. Oli aika, jolloin omaa merkitystään piti pönkittää sillä, että ainakin piipahti työmaalla kesken loman katsomassa, että kaikki on ok, työtuoli tallessa ja kirjekuoret ojennuksessa. Ja sähköposteja piti vilkaiseman vähintään kerran viikossa, että pysyi varmasti työelämän rytmissä mukana. Noista ajoista on onneksi tultu takaisinpäin.

Kyseessä on arvojen muuttuminen sekä johtajissa että alaisissa. Alaiset osaavat arvostaa omaa aikaansa tänä päivänä niin paljon, ettei lomalla paljon työpuhelinta kiinnosta vilkuilla. Loman arvo nousee vuosi vuodelta ja ylipäätään vapaa-ajan arvostus on jatkuvassa kasvussa. Ajasta tulee euroa suurempi valuutta. Lomalta ei haluta ulottaa minuuttiakaan työn puolelle.

Samoin on löytynyt järki siihen, että työmaailmassa harva asia on niin merkityksellinen, että se vaatii 24/7/365 läsnäoloa, josta ei voisi poiketa muutamaksi viikoksi. Ylipäätään harva asia on niin kriittisen tärkeä, että se olisi pakko ratkaista heti nyt ja tällä sekunnilla. 

Myös johtajuus on muuttunut. Nykyisin harva (hyvä) johtaja enää olettaa työntekijöiden vastaavan työpuhelimeen tai työsähköpostiin lomalta. Jopa johtajat ymmärtävät, että kun työntekijä saa ladata akkunsa täyteen lomalla, palaa loman jälkeen ruotuun tuottavampi tekijä ja homma kulkee entistä paremmin. 

Minä ja mammutti, mammutti vasemmalla

Elekee ressatko, vaan ottakaa löysin rantein

Loma on työvuoden parasta aikaa, koska silloin ei tehdä töitä ja palkkaorjille jopa maksetaan palkkaa. Sen vuoksi tuosta ajasta tulisi osata nauttia täysin siemauksin vailla mielenpäällä vellovaa myrskypilveä. Toivottavasti jokainen oppisi hakeaan nautinnot pienistä arjen asioista, kuten siitä, että voi nukkua pidempään tai valvoa myöhempään. Voi juoda takapihalla iltakahvia vielä kahdeksan jälkeen, koska ei ole oikeastaan merkitystä, saako heti unta vai ei. 

Kesäisessä yössä on kiva valvoa, etenkin kun sää hellii niin, että kiikussa tarkenee istua shortseissa vielä puolenyön jälkeen. Yhtä ihania ovat aamut, kun voi ottaa kirjan ja kahvikupin jo kuuden jälkeen käteen ja tulla kuuntelemaan hiljaista aamua. Jotenkin tuntuu, että elämä on juuri nyt pienissä hetkissä ja aika pienissä elämyksissä.

Mitä oikeastaan juhlimme, kun vietämme juhannusta?

Kuva Pixabay / arki1960

 

Istun keskikesän valoisassa yössä. On niin lämmintä, että ulkona tarkenee vielä shortseissa ja t-paidassa. Kerrankin rauhoittunut tuuli vain hellii ihoa. Pihalla tuoksuu illankostea nurmikko ja ilma täyttyy lintujen laulusta sekä ulkona vielä myöhään leikkivien lasten äänistä. Ihmettelen taas kerran sitä muutosta, joka Suomessa tapahtuu alkuvuoden arctikasta muutamassa kuukaudessa. On juhannuksen aika.

Juhannus on suomalaisissa juhlapyhissä outolintu. Vaikka nimellisesti sekin liitetään kristilliseen perinteeseen, ovat sen juuret jossain paljon syvemmällä pakana-ajassa. Kovin montaa epäkristillistä juhlapyhää ei Suomen kalentereista löydykään. Suurin osa arkivapaista tulee kirkon kautta ja vaikka niiden alkuperäinen syy saattaa olla unohtunut, niin liitämme juhlat edelleen kirkkoon (pääosin siksi, ettei niitä meiltä vietäisi pois).

Miksi juhannusta siis vietetään?

Kuva Pixabay / sihuvi

Keskikesän juhla

Juhannuksen tärkein juhlakohde on kesä ja sen mukana tuleva lämpö. Juhannuksen myötä jätämme hyvästit vuoden ikävälle pimeälle ja kylmälle puoliskolle. Juhlistamme sitä, että ulkona (yleensä) pärjää ilman pipoa ja pitkiä kalsareita ja kerrankin talvipeiton saa vaihtaa kevyempään. 

Suomen lämmin kausi on edes teoriassa kovin lyhyt. Usein lämpimiä päiviä voi olla kourallinen ja niistäkin myyryilemme toimiston uumenissa suurimman osan. Suomen suurimmat arpajaiset eivät olekaan lauantaiset lottoarpajaiset, vaan ne, missä päätetään, kenen kohdalle sattuvat ne kesän parhaat lomasäät. Alkukesästä asiaa arvaillaan ja koetetaan ennustaa lehtien, sammakoiden tai meteorologien höpö-höpö-ennustusten kautta (oikeasti kukaan ei pysty ennustamaan juhannussäätä maaliskuussa). 

Sitten syksyllä lomakauden jälkeen vielä kahviporukoiden kesken kertaillaan "sotamuistoja" kesältä. Kenellä paloi selkä rannalla ja kenellä perse kiukaassa. Lämpimistä päivistä ollaan positiivisesti kateellisia. Hyviä kesäsäitä saatetaan muistella vielä vuosikymmenen takaa.

Suomen kesässä on syytä juhlaan. Se on kaunis, herkkä ja haavoittuva. Kun säänhaltijat hellivät, on maassa täydellisessä spektrissä vellova kukkameri ja torit täyttyvät punaisista marjoista. Pienen hetken jälkeen mansikat vaihtuvat luonnonmarjoihin ja metsissä pyörii marjanpoimijoita läheltä ja kaukaa. Lyhyessäkin kesässä on vaiheita, jotka seuraavat toisiaan. Ja Suomen kesä tulee varmasti joka vuosi, vaikka keikkuen tai myöhässä, mutta tulee kumminkin.

Uskallan väittää, että suomalaisten onnellisuuden takana ovat neljä vuodenaikaa. Jos sää olisi yhtä tasaista hellettä ja lämpöä, emme osaisi olla siitä muutaman vuodenkierron jälkeen enää onnellisia. Koska Suomessa vuoden toinen puolikas on pelkkää helvettiä pakkasineen ja pimeyksineen, olemme oppineet olemaan onnellisia juuri tästä lyhyestä kesäajasta. Sitä odotetaan vuoden alusta saakka ja kun syksy saapuu, alamme kaipaamaan taaksejäänyttä kesää.

Kuva: Pixabay / ugglemamma

Lomakauden alku

Juhannuksen jälkeen Suomi pysähtyy kuukaudeksi. Toimistoista ei puhelimeen löydä ketään vakituista työntekijää ja vastuu on heitetty kesätyöläisten kapeille harteille. Suomen suosituin loma-aika alkaa heti juhannuksen jälkeen (koska aatosta saa yhden ylimääräisen vapaan) ja jatkuu heinäkuun loppuun. Joka ikinen vähänkin turistirysältä haiseva paikka on ihmisiä pullollaan ja kesämökit on miehitetty kerrankin niin, että järvien rannat muistuttavat Marrakeshiläistä lähiötä. Suomi elää toisenlaista kautta, josta puuttuu kiire, stressi ja kravatit.

Todellisuudessa Suomalainen vuosi katkeaa kesällä. On aika ennen ja jälkeen kesäloman. Alkuvuoden tehtävät suoritetaan loppuun hiki hatussa ennen lomaa. Maailma on saatava jokaista piirtoa myöten valmiiksi, jotta voi kesällä ottaa rennosti neljä viikkoa.

Lasten koulut päättyvät toukokuun loppuun ja heidänkin askeleet eteenpäin jatkuvat syksyllä. Samoin alkaa työläisillä syksyllä uudet kuviot. Kesäloman jälkeen palataan pitkään arkeen ja aletaan miettiä tulevan vuoden hankkeita ja budjetteja. Vähän kerrallaan kesällä vietetyt vapauden neljä viikkoa unohtuvat ja arki jyllää ylitsemme. 

Lomakautta on etenkin Suomessa syytä juhlistaa. Harvassa maassa saa viettää palkallista kesälomaa neljä viikkoa ja vielä lomarahat siihen päälle. Sitä mukaa kun taloutemme kurjistuu, ovat vaarassa myös nuo saavutetut edut. En usko, että lomarahat tulevat näkemään enää 2030-lukua ja palkallisen lomankin määrä voi olla vaarassa ajan myötä. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaisella työntekijällä on erittäin hyvät oltavat vuosilomansa aikana. 

Lomakautta on syytä juhlia muutenkin. Monille perheille se on ainoa aika vuodesta, kun perheellä on yhteistä aikaa viikonloppuja enemmän. Työelämän kiire ja vastuullisuus pitävät meidät poissa toistemme luota - ainakin henkisesti. Vaikka käytännössä asutaan saman katon alla, ei kumppania saata aidosti nähdä kuukausiin. Arki rullaa pakottavaa tahtia ja fokus on jossain muussa kuin perhe-elämässä. Sitten kun vihdoin koittaa neljän viikon vapaus, on toivottavasti aikaa myös muille. Siksi työelämästä irtaantuminen on terapeuttista ja voi pelastaa parhaassa tapauksessa monta avioliittoa. 

Työelämä muuttuu koko ajan kiireisemmäksi ja stressaavammaksi. Meiltä vaaditaan enemmän ja työ imee sekä aikaa että energiaa yli voimavarojemme. Väsymme, stressaannumme ja olemme loppuunajettuja. Neljän viikon kesälataus tulee monille enemmän kuin tarpeeseen. Kun seuraan omienkin läheisten jaksamista, ihmettelen, kuinka pitkälle sitä vieteriä meiltä voidaan venyttää? Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että säätelen itse työtäni. No en säätele aina oikein, mutta ainakin tiedän ketä syyttää, jos se menee pieleen. 

Tunnettu fakta suomalaisessa avioerotilastossa on se, että lomakauden jälkeen tilastoissa näkyy selkeä piikki. Ehkä lomaan asetetaan liikaa paineita ja kuvitellaan muutaman viikon vapaan pelastavan pidempään muhineita ongelmia. Valitettavasti se lomakaan ei kaikkea pysty pelastamaan. Eikä lomaan pitäisi asettaa liikaa vaateita. Suorittaminen on suomalaisen vapaa-ajan ongelma ylipäätään. Me suoritamme elämää ja unohdamme nauttia siitä. Lopputulos voi olla kauniit tilastot ja onnettomat ihmiset.

Kuva: Pixabay / u_uf78c121

Ystävyys

Juhannuksena kokoonnutaan yhteen ystävien ja sukulaisten kanssa. Monet sukumökit täyttyvät vieraista ja aikaa vietetään grillaten ja nauraen. Juhannus on ollut perheitä yhteen kokoava juhla niin kauan kuin itse muistan. Me vietimme aikaa isovanhempien mökillä, jonne kokoontuivat kaikki isäni sisarukset perheineen. Porukkaa oli, tekemistä riitti ja aikaa vietettiin ehkä ahtaasti, mutta sovussa. Noista ajoista ovat yllättäen myös omat parhaat lapsuusmuistot.

Mökkikylän jokainen torppa oli miehitetty, järvellä kuului perämoottorien rupsutus ja illalla jokaisella rannalla paloi merkkituli. Jostain saattoi kuulua jopa haitarin soittoa. En muista, että meillä olisi koskaan vietetty sellaista perinteistä "sepalus auki järveen"-tyyppistä juhannusta, vaan ennemminkin istuskeltiin rannalla nuotion ääressä syöden, saunoen ja uiden. Enkä usko, että olen lähellekään ainoa sukupolveni edustaja, joka moisia muistoja kantaa mukanaan. Me olemme mökkisukupolven lapsia.

Ja joskus on juhannusta vietetty kaveriporukoiden kanssa. Ajetaan autoletkassa jollekin mökille, meno on yleensä vähän kosteampaa ja ehkä riehakkaampaa. 2 Unlimited tai Scooter raikaa pitkin rantoja ja aamuyötä kohden nousee myös juhlijoiden volyymi. Valvotaan läpi yön, kunnes jokainen kallistaa päänsä hetkeksi kuka mihinkin nurkkaan. Ja meno jatkuu aamulla suunnilleen siitä, mihin se illalla jäi. Nuoruuden ystävät kaikkoavat pikkuhiljaa ympäriltä sitä mukaa, kun aikuistutaan ja perheellistytään, mutta nuoruuteen kuuluu se vapaa ja villi aika, jolloin mistään ei tarvinnut vielä kantaa vastuuta ja elämää sai elää päivä kerrallaan. 

Aikuisena meno voi olla sivistyneempää ja hillitympää. Mökille kokoonnutaan edelleen, mutta painopiste on enemmän ruuassa kuin juomassa - ja Scooterkin on vaihtunut Topi Sorsakoskeen. 

Tämä kaikki juhlistaa ystävyyttä ja aikaa, jota voi viettää yhdessä. 

Juhannus voi olla myös juhla yksinäisyyttä vastaan. Jos omassa suvussa tai kaveriporukassa ei mökkiseuraa löydy, niin kesäiset tanssilavat täyttyvät tanssijoista ja juhlijoista. Jos ei osaa tanssia, niin lavoilla pääsee tunnelmaan ihmisvilinästä ja elävää musiikkia kuunnellessa yksinäisyys jää hetkeksi tauolle.

Vanhenevan ihmisen elämä rakentuu muistoista. Mitä rikkaamman elämän on saanut elää sitä useampiin paikkoihin pääsee muistoissaan takaisin. Eikä vanheneminen tarkoita, etteikö muistoja pystyisi luomaan lisää. Niitä pitääkin luoda, sillä elämää ei saisi jättää kesken ja taantua. 

Kuva: Pixabay / Lum3n

Luonto

Juhannuksena pitää saada uusia perunoita. Niiden kanssa grillataan tai syödään voin kanssa sellaisenaan. Ensimmäiset kotimaiset mansikat ehtivät myös juhannuspöytään ja monista kattauksista löytyy kesän ensimmäinen mansikkakakku. Luonnon satokausi alkaa juhannuksen tienoilla ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tuoreimpina kotimaisen sadon maut ovat parhaimmillaan ja kun satokausi on lyhyt ja epävarma on sitä syytäkin juhlia.

Tätä samaa miettivät jo pakanat. Kun keskikesällä vietettiin Ukon juhlaa (nykyistä juhannusta), niin tehtiin hyvän sadon saamiseksi taikoja ja luettiin ennusmerkkejä. Ukon juhlassa luonto ja sato olivat pääosissa. 

Satokauden lisäksi juhlitaan kukkivaa luontoa. Maa on syvän vihreä, tuoreet kasvit tuoksuvat ja pellot täyttyvät kukkien eri väreistä. Ilmassa kuulee jatkuvasti linnunlaulua ja eläimiä näkee vilistävän metsässä ja pelloilla. Tämän pienen hetken Suomi on todellakin elossa. Siihen hetkeen on osattava tarttua ja pystyttävä näkemään pienen tuokion kauneus. Meillä on uskomattoman kaunis maa, jossa on paljon näkemistä, jos osaa katsoa (ja on nopea). 

 Rakkaus

Keskikesän lämpö ja valoisa yö vapauttaa jopa jäykät suomalaiset rakastumaan. Melko moni meistä on löytänyt festareilta tai tanssilavalta itselleen juhannusheilan, josta on tullut joko lyhyt tai pidempi tuttavuus. Monet juhannusyön taioista keskittyvät puolison etsimiseen ja valintaan. Kuka sieltä kaivosta kurkistaakaan seitsemän taikayrtin nauttimisen jälkeen (vai oliko ne vadelmasiidereitä).

Meissä ihmisissä on sen verran apinaa edelleen, että meilläkin on jonkin sortin pariutumisaika.  Mukavampaa se pariutuminenkin on kesän lämmössä kuin talvipakkasilla. Ja ihmisen mieli herää kesällä. Se alkaa kaivata kumppania ja jotain, jonka kanssa ihastella elämän ihmeitä. 

Ja tietenkin todennäköisyys löytää itselleen kumppani kasvaa, kun ihmisiä on paljon liikenteessä. Festarit, tanssilavat, kylän kokot keräävät ihmisiä yhteen. Sieltä joukosta saattaa hyvinkin löytyä joku erityisempi. Ehkä tämä juhannus onkin alunperin tarkoitettu tuomaan erillään asuneet metsäläiset saman tulen ääreen ja tapaamaan toisiaan?

Rakkautta ja rakastumista on syytä myös juhlia. Siihen juhannus sopii mainiosti. Edessä on vielä pitkä kesä aikaa tutustua ja kulkea käsi kädessä kesäkaupunkien raitteja (eihän Suomessa muita kaupunkeja olekaan). Kesä ruokkii suomalaista mieltä etsimään kumppania rinnalle - kenelle se löytyy terassilta ja kenelle lenkkipolun varrelta, tai kaupan jäätelöaltaan luota.

Kuten huomataan, on juhannuksen juhlintaan monta syytä, eikä mikään niistä ole toistaan vähäpätöisempi. Tärkeintä juhlinnassa on muistaa pitää juhlamieli korkealla, unohtaa arkiset huolet ja keskittyä nauttimaan ympäröivästä luonnosta, läheisistä ja muista ihmisistä. Kesä on tehty nautittavaksi. Ja Suomen kesä on kesä, vaikka sataisi räntää tai salamoisi. Tää meidän maa nyt vaan on "vähä tämmönen"

Ihana, helteinen kesäkuu

 

Näkymä Teretin lintutornista loppukeväiseltä Patvinsuolta

Kesäkuu on takana  - ja mikä kesäkuu se olikaan! Omalla kohdalla koko kuukausi oli helteinen monella tapaa. Toki kelit hellivät ja suorastaan pakottivat viettämään vähää vapaa-aikaa takapihalla. Loma-arpajaisissa tänä vuonna jättipotin saaneet "ykkösvuorolaiset" nautiskelivat luultavasti joka aamu vähintään yhden lonkeron jäillä miettiessään, että yli 20:n hellepäivän jälkeen tuskin heinä- ja elokuun lomalaisille riittää muuta kuin sadetta ja pakkasta. Edes massiiviset itikkaparvet tuskin saivat hymyä hyytymään. 

Oma riemuni suorastaan pomppasi kattoon, kun tajusin työhuoneeni olevan niin hyvin ilmastoitu, että edes kovimmilla helteillä siellä ei hiki tullut muuten kuin töitä tehdessä. Asiakkaat kiittivät, kun tulivat hikisestä helteestä sopivan viileään huoneeseen. Onni on vuokranantaja, jolla on asialliset tilat. Kollegoilta nimittäin kuulin vähän toisenlaisiakin tarinoita helteellä työskentelystä.

Mikään ihme ei olisi ollut, vaikka hieman pisaraa olisi otsalle puskenutkin. Ihmiset alkoivat selvästi liikkua enemmän kesäkuun alussa ja sen huomasi varauskalenterissa vallan positiviisesti. Kalenteri pursusi jopa hieman yli normaalien työaikojen - molemmista päistä. Mutta en missään nimessä valita, vaan paremminkin sujautan kädet kauniisti ristiin ja kiitän. 

Kesäkuussa nimittäin oppi taas uusia asioita asiakkaiden kautta. Tavallaan kuumemissa oloissa ja isommilla tunneilla tuli taloudellisen työtavan merkitys ihan toisella tapaa esille. Jotta omaa kroppaa sai säästeltyä paremmin, tuli työergonomiaa viilata vieläkin fiksummaksi ja oppia ne työnvaiheet, jotka voimia eniten syövät ja minimoida niiden käyttö. On nimittäin taas syksyn oppilaille uutta kerrottavaa. Onni on työ, joka opettaa ja sallii uuden oppimisen. 

Vuolas puro Pamilonkosken retkeilyreitin varrella.

Liikkumisen anatomia

Kesäkuussa korona tuntui väistyvän ja maailma näytti hetken erittäin valoisalta. Siinä kerkisi tehdä jo suunnitelman, jos toisenkin - kunnes tuli jalkapallo ja Pietari yhdistettynä juhannukseen. Ihmisen erottaa muista karvaisista kaksijalkaisista kyky jälkiviisastella ja taas on sen aika. Venäjän koronatilanteesta olisi pitänyt olla paremmin hereillä. Ja Pietarista palaavien pakko-karanteeni olisi pitänyt olla valmiiksi mietitty. Nythän kävi niin kuin hölmöläisen matossa, että kun toisesta päästä saatiin korona ulos, niin itärajan takaa sitä otettiin sisään - ja laskettiin leviämään oikein kunnolla. Pienestä joukosta kärsii nyt koko kansa. Maskipakko jatkuu ja pahimmassa tapauksessa otetaan tautitilanteessa takapakkia. Ja kuten olettaa saattaa - itäraja pysyy visusti kiinni vielä pitkälle ensi vuoteen. 

Jopa viranomaisten tulisi muistaa, että suomalaisissa on sen verran iso loraus slaavilaista verta, ettei meidän omaehtoiseen itsevalvontaan tulisi koskaan luottaa. Jos jotain halutaan "ihan oikeesti" tapahtuvan, sen tulee tapahtua määrätysti pakolla ja selkein ohjein. Nythän tätä on turha pohtia, kun kakki on jo puntin puolella. 

Mutta koska postaus koskee kesäkuuta, niin olin tosi iloinen, että ihmiset alkoivat liikkua selvästi paria edellistä kuukautta enemmän. Heinäkuussa on suunnitelmana lomailla vähäsen ja hauskasti taas tuli tämän yrittäjän arki vastaan. Jos heinäkuussa meinaa lomailla, niin kesäkuussa pitää siis tehdä tuplasti töitä, että rahat riittää ja firma pysyy hengissä myös ne ajat, kun suu ei käy ja kädet heilu. Sanotaanko näin, että parhaani tein ja katsotaan, mihin se riittää. Ja koska olen yrittäjä, niin minähän pääsen helposti takaisin töihin, jos kassa kuivaa. Puolensa ja puolensa.

Muutin pelisuunnitelmaa paristakin eri syystä niin, että tein kesäkuun ja nyt heinäkuun alun iltavuoroa. Menin siis töihin herraskaisesti kolmeen ja lopetin joskus kahdeksan ja yhdeksän välissä, asiakkaista riippuen. Iltavuorot olivat kyllä huippuja. Pöydälle tuli kiireettömiä ja hyväntuulisia ihmisiä (ja lähti tietenkin vielä parempituulisia ja hoidettuja ihmisiä). Oma fiilis oli sellainen, että vaikka tulin kotiin kahdeksan jälkeen ja välillä aika rankkojen päivien jälkeen, eivät voimat kadonneet (paitsi yhtenä päivänä, josta myöhemmin). Syksyllä meinaan jatkaa iltavuoroja parina iltana viikossa. Asiakkaat ovat sitä pyytäneet ja toisaalta taas se on omankin rytmityksen kannalta järjestettävissä. Sen sijaan lauantait saavat jäädä nyt toistaiseksi taakse. Elokuun jälkeen (toivottavasti) koulut taas alkaa ja ne syövät joka toisen viikonlopun. Ja joskus sitä on relattavakin, yrittäjänkin. 

Muutamaa hankittua viisautta köyhempi

Kesäkuussa koitti pienimuotoinen hammasremppa, kun molemmin puolin raksittiin kovalla elämänviisaudella kasvatetut "viisurit" pois. Homma tehtiin kahdessa erässä kolmen viikon välein, puoli kerrallaan. Oli vähän pujottelemista, kun nuo poistopäivät piti osuttaa niin, että ne eivät pahasti häiritse työntekoa. Siksipä ne olivatkin perjantaita ja lauantaita. 

En varsinaisesti pelkää hammaslääkäriä tai kammoa sinne menemistä,  mutta eipä sitä juuri rakastakaan. Ja kun kyseessä oli itselle aivan uusi toimepide, niin kai sitä vähän jännittää. Vastassa oli kuitenkin niin loistava suukirurgi, että homma meni lähes kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan. Tai ainakaan ongelmat eivät johtuneet tekijästä, vaan biologiasta.

Eka setti meni kuin elokuvissa. En saanut edes sitä massiivista palloa poskeeni. Arvet paranivat ja tikit poistuivat itsestään. Ainoa ongelma hommassa oli poskilihasten spasmit, jotka meinasivat halvauttaa poskilihakset - ja tällaiselle puhetyöläiselle se on aika harmittava homma.

Mutta toinen puoli ei v....uilematta sitten mennytkään. Ylemmän hampaan juuri oli mennyt poskiontelosta läpi ja lopputulos oli se, että sieltä paikattiin reikä, joka tietenkin tulehdutti poskiontelon. Yksi työpäivä meinasi käydä todellakin ylivoimaiseksi, kun tulehdus koski koko toiseen puoleen päästä ja totta kai sitä tulehduksesta johtuvaa vuotoa valui suuhun koko ajan. Se ilta sai minut kyllä todellakin arvostamaan terveyttä. Viikon antibioottikuurilla ja parilla lisätikillä tuostakin toivottavasti selvitään. 

Heinäkuu ja loman odotusta

Nyt on enää viikko töitä ja sitten ehkä kolme viikkoa lomaa. Suunnitelmat on valmiina ja toivon mukaan kotona ei tarvitse olla kuin vaatteita vaihtamassa ja pyykkäämässä. Viimeisen kahden vuoden aikana olen näitä seiniä saanut nyt tuijotella todella ahkeraan ja toivottavasti lomalle olisi luvassa jotain muuta. 

Totta kai kelien suhteen toivon kesäkuun kaksoisveljeä. Olen horoskoopiltani Skorpioni, joka on aavikon eläin ja skorpionin tavoin en saa helteestä koskaan tarpeekseni. Enää en ole mikään megagrillaaja oman nahkani suhteen, mutta pidän siitä, että on kuuma. Tai ainakin valitsen aina helteen pakkasen sijaan. 

Mutta ennen kaikkea odotan sitä, että vähään aikaan ei tarvitse tehdä mitään. Viime kesän jälkeen on elämä ollut melkoista huisketta. On perustettu firmaa, opeteltu yrittämään, luovuttu palkkatöistä ja keksitty jo toistakin firman puolikasta. Sen lisäksi olen opetellut opettamaan, opetellut myyntiä ja markkinointia - ja siinä sivussa vielä elänyt elämääni. Toivon mukaan olen blogiin onnistunut tallentamaan jotain fiiliksiä siitä, miltä kaikki on tuntunut, koska nyt kun katsoo taaksepäin, niin vauhti on kyllä tehokkaasti kadottanut muistot. Ja tästä viimeisestä taipaleesta voin hyvin todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois!

Nauttikaa helteestä ystävät ja nauttikaa vapaista te, kenelle sitä suodaan!

Kun ääni kirstuun kilahtaa

 

Toukokuu on ensi maanantain jälkeen taputeltu ja jää muistojen unholaan. Sanonta "keikkuen tulevi" sopii tähänkin kevääseen mallikkaasti. Jos välillä saat päivän aurinkoa, niin heti perään taivaalta tippuu helvetillinen myrsky tai lämpötila laskee säilöntärajan alle. Mutta emme valita - olemmehan Suomesta ja tottuneet kaikkeen. Oli kuitenkin sen verran loistavat kelit, että päästiin piipahtamaan perheen kesken Pohjois-Karjalassa ja ehdittiin kunnon luontoretkille. Luonnon ääreen oli kerääntynyt muitakin retkeilijöitä, mutta vielä mahduttiin sekaan, eikä edes luonnonrauha kärsinyt. Ai hitto, että olikin kiva stoppi arjesta. Muutaman päivän vapaa ja tuntui kuin olisi saanut viikon loman ja ladannut akut aivan uusiin lukemiin. 

Koska #keski-ikä, sain jo ensimmäisen koronarokotteen tiistaina. Odotuksista huolimatta ei päähäni kasvanut lisäkorvia, enkä saanut (ainakaan vielä) mitään järisyttäviä jälkioireita. Piikitetty käsi oli yhden yön kipiä, mutta töitä pystyi tekemään normisti jo samana päivänä. Eli rohkeasti vaan kohti laumasuojaa ihmiset. Olen viime viikkojen aikana keskustellut aika monien ihmisten kanssa rokotteista ja rokottamisesta. Mielipiteitä on monia ja jokainen noudattakoon omaansa. Itse uskon siihen, että rokottaminen on helpoin ja kattavin tapa päästä joskus edes eroon tästä "world stopperista".

Tulevana lauantaina on edessä seuraava koitos. Luovun vapaaehtoisesti (hammaslääkärin viisaasta neuvosta tosin) viisaudenhampaista. Ylimääräiset otetaan suusta kahdessa erässä ja tänä lauantaina on vuorossa osa 1. Pelottaa ja jännittää, mutta uskon jo tässä iässä selviäväni. En ole mikään hammaslääkärillä käynnin ystävä, mutta koetan käydä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Olen löytänyt mielestäni hyvän hammaslääkärin, johon luotan ja jonka työnjälki tuntuu suussa hyvältä. Ensi viikolla puhe tulee siis entistä suorempaan ja vähemmän suodatettuna, kun on ylimääräiset hampaat raivattu tieltä.

Kesää odottamassa

Odottelen kesää monesta syystä. Toisaalta odottelen, että heinäkuussa on pidettävä vähän lomaa. Alkuvuosi on ollut monella tapaa vilkas ja vauhdikas. Työt ovat muuttuneet ja yrityksen (tai yritysten) eteen on saanut tehdä töitä ihan käytännön tasolla kainalot märkinä. Ansaintalogiikka alkaa olla ihan hyvällä mallilla ja töitä on riittänyt tehtäväksi saakka. Mutta välillä on pakko vetää happea pari viikkoa. 

Perheen pienin on taivaltanut koulutaipaleensa ensimmäisen etapin ja jää siis pitkälle lomalle. Sen takia joudun itsekin muuttamaan työrytmiäni hieman. Siirryn kesäkuun alusta tekemään hierontoja iltavuorossa, jotta pystyn olemaan lapsen kanssa päivät. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten muuttunut työaika vaikuttaa asiakkaisiin. Veikkaan, että iltavuoro tuo osaltaan taas uusia asiakkaita, joille päivätunnit eivät ole osuneet töiden tai muun elämän takia. 

Odotan kesää senkin takia, että tämä tautitilanne pitäisi kaikkien laskelmien mukaan laantua pikkuhiljaa. Se toivottavasti tarkoittaa sitä, että ihmiset alkavat liikkua vapaammin ja elämä palaa entisille raiteilleen. Nyt kun olen taiteillut yrityksen kanssa tämän pahimman yli, niin kiinnostaa totta kai nähdä, vilkastuuko asiakasvirta tautitilanteen talttumisen myötä. Olen aivan valtavan kiitollinen siitä, että asiakkaita on riittänyt koko ajan ja tiedän, ettei kaikilla ole ollut sama tilanne. Vyötä ja hermoja on kiristelty useammassakin firmassa ja totta kai toivon oman firmani lisäksi myös muille yrittäjille vilkasta kesää. 

Patvinsuota Teretin lintutornista 2021

Kunnallispöhinää

Viime viikoilla on postilaatikkoon kopsahtanut vaalimainoksia. Kunnallisvaalit lähestyvät ja jotenkin tuntuu, että tällä kertaa vaaleilla on enemmän pöhinää kuin viime kertoina. Kuluneet kaksi vuotta on pistänyt sekä valtion- että kuntien taloudet koville ja nyt kaivataan todellisia päättäjiä, että kriisin jälkihoito saadaan kunnialla maaliin. Ja toisaalta taas kaikki puolitoista vuotta kotona oleilleet ihmiset kaipaavat pientä actionia - ja siihen kelpaavat jopa tavallisesti tylsät vaalit. Ehdokkaan valinta ei ole mikään helppo juttu. Vaihtoehtoja on paljon ja hyviäkin vaihtoehtoja valittavaksi saakka. Kamppailen itsekin valinnassa muutaman ehdokkaan ja jopa useamman eri puolueen välillä.

Sisäinen sosiologini nostaa päätään, kun katson, millaisia mainoksia laatikosta paljastuu. Seuraan mainontaa monella eri kulmalla. Toisaalta sisältö kiinnostaa - lähinnä siksi, että parhailta tekijöiltä voi löytää ideoita omaankin mainontaan. Toisaalta taas ihan vakavissani puntaroin ehdokkaita suhteessa toisiinsa. Puhtaan retoriikan lisäksi on mietittävä sitä, kuka on ehdokas, joka voi vaikuttaa. Kuka on ehdokas, johon voin luottaa ja mikä on se puolue/joukko, jolla on todellista vaikutusvaltaa. Suomen onni ja tuho löytyy demokratiasta. Demokratia takaa toisaalta (joskus valitettavasti) mielipiteen vapauden ja monipuolisuuden (vrt. Valko-Venäjä), mutta toisaalta taas suuret puolueklikit tarjoavat todelliset vaikutusmahdollisuudet vain ryhmän kautta. Käytännön tasolla siis yhden asian ehdokkaiden on mahdotonta päästä vaikuttamaan, ellei takana ole puolueen tuomaa ryhmävoimaa. Se tekee politiikasta valitettavan tylsää ja kasvotonta. 

Kun sanotaan, että politiikka on kansan kuva, niin Suomessa se pitää paikkaansa. Suomalainen politiikka on samanlaista kuin perinnemaisemamme talousmetsä. Suurten teollisuusrunkojen alta eivät uudet versot pääse nousemaan, koska valo ei kaikille riitä. 

Demokratian ihanteena on pidetty ateenalaista demokratiaa, jossa päätökset tehtiin niin, että jokaisen (silloin vapaiden ateenalaisten miesten) äänet pistettiin nippuun ja raaka enemmistö voitti. Sen jälkeen väkimäärän ja etäisyyksien kasvu on luonut puoluejärjestelmän sekä edustuksellisuuden. Mutta jos oikein tarkkaan katsotaan, niin meillä olisi mahdollisuus lisätä ripaus ateenalaisuutta päätöksentekoon. Sähköisten kanavien kautta olisi edustuksellisuutta mahdollisuus kiertää lisäämällä kansanäänestyksiä kriittisten asioiden osalta. Tällöin mielipiteet eivät kanavoidu valtuustoryhmiin, vaan enemmistö syntyy suoraan kansan kuvana suodattamatta. Uskoisin, että tulevaisuudessa näin tulee kunnallistasolla tapahtumaankin. Toki valtiotasolla päätökset ovat niin suuria ja raskaita, ettei niitä huoli antaa kansan päätettäviksi. 

Onnea vaaleihin kaikille ehdokkaille. Nostan hattua siitä, että uskaltaudutte edustamaan aina ah niin tyytymätöntä ja vaativaa kansaa.

Mukavaa viikonloppua ja alkavaa kesää kaikille!!

Lomattoman kesä

Työn, koulun ja perhe-elämän yhteensovittaminen on pitänyt minut erossa blogin kirjoittamisesta. Ja samalla kyllä huomasin, että olin jollain keinoin nollannut aivot koko kirjoittamimoodista. Tekstiä ei synny, jos sitä ei treenaa ja kirjoittamista ei treenaa, jos ei tartu kynään, vaikka väkisin. Kesä onneksi inspiroi uudella tapaa ja tekee mieli tarttua saunavastan lisäksi myös muihin kuumiin puheenaihioihin.

Näkymä toimistosta on parhaimmillaan tällainen

Yleisin kysymys kesäkuun alusta alkaen käsittelee kesäloman viettoa, alkamista, loppumista tai suunnitelmia. Facebook täyttyy toinen toistaan nokkelammista tavoista ilmoittaa, kuinka työhön tulee nyt muutaman viikon pakollinen tauko, jonka aikana työn rasittamaa ruotoa lepuutetaan. Loman jälkeen maailma on taas parempi ja ihminen on valmis kohtaamaan syksyn rasitukset.

Loma on ansaittua pakkotyötä

Suomalainen työelämä pyörii käytännössä kesälomien ympärillä. Työvuosi katkaistaan lomalla ja elämä jaetaan kahteen osaan - ennen ja jälkeen heinäkuun. Loma on useimmille monella tapaa ansaittu. Se on ansaittu jo sen vuoksi, että lomapäivät tienataan edellisvuonna ja kertyneistä palkallisista lompäivistä nautitaan useamman viikon jaksoissa. Suomessa suurin ihmisoikeusrikos - ainakin iltapäivälehtien mukaan - on se, jos työntekijä ei saakaan viettää lomaansa koko neljän viikon jaksoa kerrallaan.

Loma on ansaittu myös nykyisen työelämän kiireisyyden vuoksi. Kun vanhempieni sukupolvi pääsi lomalle, heidän suunnitelmissaan oli monesti mökinrakennustalkoot tai vaikka maalla asuvien sukulaisten auttaminen heinätöissä. Kun tämän päivän toimiston sankari jää lomalle, on hän pari ensimmäistä päivää silmät kiinni kuittaamassa univelkojaan - tai edes niiden korkoja.

Työelämän lisäksi stressaavaa on koko arkielämä. Jostain kumman syystä aikataulutamme elämämme aamusta iltaan niin, ettei varsinaista lepohetkeä koita ennen katkonaisia yöunia. Elämme jatkuvan menemisen pakon ja suorittamisen tilassa, josta emme tunnu pääsevän pakoon ennen lomaa.

Valitettavasti tuo kaikki luo myös paineita lomanviettoon. Pakkaamme koko toiveiden tynnyrin ratkeamispisteeseen saakka, jotta neljän viikon loputtoman vapauden aikana saisimme sekä rentoutettua itsemme että tehtyä tyhjäksi koko vuoden aikana kertyneen to-do-listan. Suoritamme myös lomalla. On käytävä visiteeraamassa kaukaisimmatkin sukulaiset ja on tehtävä huomiota vaille jääneet talon työt sekä kasvatettava lapset, kukat ja perunat. Eikä se riitä - olisi ehdittävä tekemään hienoja lomamatkoja, jotta voimme some-patsastella hiekkarannoilla täysien skumppalasien kanssa. Hymyiltävä on, vaikka poskia kuinka pakottaa.

Pahimmillaan kesäloma on yhtä lailla aikataulutetta juoksemista kuin arkikin, vaikka syy muuttuu. Lomastressistä saammekin lukea heijasteita lehtien palstoilta, kun poliisien kotihälytykset kasvavat ja heinäkuun jälkeen avioeropiikki hipoo taivasta.

Sisäinen kyynikkoni valitettavasti ennustaa, että nämä nykyiset pitkät kesälomat tulevat vielä tiensä päähän. Kun väki vähenee ja siirtyy eläkkeelle, niin työelämä tiivistyy entisestään. Ja kun ay-liike hellittää rasvaisia kouriaan vallankahvasta, niin pitkät lomaoikeudet lisukkeineen ovat ensimmäisenä sillä liipasimella, jonka maksamisesta työnantajat haluavat luopua. Toivottavasti samasta lomajärjestelmästä saavat vielä lapsemme nauttia, mutta hieman epäilen....

Lähialuematkalta naapurikaupunkiin

 Sitten on meitä, joilla ei lomaa olekaan

Työelämän muutosten takia minulla ei ole kesälomaa ollenkaan tänäkään vuonna. Viime vuonna olin toista kertaa elämässäni kesätöissä ja katselin hellekesän päivät toimiston huuruisen ikkunan takaa. Nyt taas painan duunia kesän putkeen ja koetan saada hieman vapaata tuonne syksyyn, kun perheen pienin starttaa eskariuraansa ja siirtyy yhteiskuntamme tarjoamaan koulutusputkeen.

Lomattoman kesä on hieman erilainen muihin verrattuna. Ei ole mitään pidempää pätkää, mitä odottaa. Ei ole sitä taukoa, joka katkaisisi vuoden sopivasti kahtia, eikä ole odotettavissa paussia, jonka aikana saisin kuitattua univelat nolliin. Ja silti - jostain syystä ei edes harmita.

En ole tosiaankaan mikään perustapaus lomattomasta työläisestä. Kun teen töitä pääasiassa kotona, ei työympäristöni ole se normaalein. En ole toivottamassa työkavereilleni suupielet kirstyen hyvää lomaa samalla salassa toivoen sadekauden osuvan kaikkien muiden lomaan paitsi omaani. En mussuta lomapullaa sen seitsemää kertaa, enkä ruksi kalenterista jäljellä olevia päiviä mustiksi.

Ympäristöni on muutenkin erilainen. Jos keli osuu kohdalleen, pystyn siirtymään takaterassille tekemään töitä auringonpaisteeseen. Ja jos kotinurkat alkavat kovasti ahdistaa, voin siirtää toimiston helposti Uimaharjuun. Jo pelkkä ympäristön vaihdos muuttaa työn tekemisen fiilistä.

Olen myös muuttanut työn tekemisen rytmiä kesän ajaksi. Kun päivät ovat aamusta saakka valoisia, aloitan työt jo kuudelta. Kun pistän koneen kiinni iltapäivällä kahden aikaan, on minulla käytettävissä pitkä iltapäivä melkein mihin tahansa. Voin kopata yhden tai useamman lapsen matkaan ja mennä rannalle, museoon tai vaikka Viipuriin. Ja jos auton starttaa kahden aikaan, ennen iltaa ehtii käymään vaikka pienellä road tripillä naapurikaupungissa. Vaihtoehtoja tekemiselle kyllä riittää, kun vaan viitsii lähteä.

Totta kai painetta tulee viikonloppuihin. Jos en ole koulussa, viikonlopuisin on kiva tehdä jotain kesätekemistä. Yleensä se ei tarkoita mitään ihmeellistä, mutta pääasia on, että se poikkeaa arjesta. Pitkä pyörälenkki satamaan tai muurinpohjalettujen paistaminen luo fiiliksen kuin olisi pidemmälläkin vapaalla.

Ja kesäinen Suomi painottuu muutenkin viikonloppuihin. Lähes kaikki tapahtumat ovat lauantaista sunnuntaihin, joten niistä nauttimiseen ei lomaa tarvita (toipumiseen ehkä). Tosin emme ainakaan vielä ole vaimoni kanssa intoutuneet festarieläimiksi tai tanssikansalaisiksi, mutta kuka ties se aika koittaa, kun pieninkin kasvaa sen ikäiseksi, että pärjää itsekseen.

Minulle vaihtelua tuo myös koulu. Kun pakkaa repun ja lähtee koulunpenkille viikonlopuksi, on kuin astuisi eri maailmaan. Koulukavereita en näe omassa arjessa, koska välystä muihin on melkein kolmesataa kilometriä. Onkin aika lailla rentouttavaa viettää sitten koulussa aikaa "uusien ihmisten" parissa. Ja varsinkin nyt, kun koulusta yhä isompi osa kuluu asiakkaiden parissa, saa siitä omaan elämään lisävirtaa. Ero syntyy tässäkin tapauksessa kontrastista. Eli väliä ei sinällään ole sillä, mitä teet, vaan sillä, että teet "jotain ihan muuta". 

Asenne ja ajankäytön optimointi

 Lomattomalle tärkeintä on löytää ne pienet lomasaarekkeet arjen keskeltä ja viikonlopuista. Ei ole helppoa repiä itseään mihinkään aktiviteetteihin viikonloppuna, kun takana on pitkä tai vielä pidempi työviikko. Pienen happihypyn tai kaupunkiretken jälkeen olo on rentoutunut ja fiilis on melkein sama kuin olisit ollut lomalla.

Oma asenne on syytä olla kohdillaan. Jos olet muiden lomista kateellinen tai omasta lomattomuudestasi katkera, hukkaat vain omaa energiaasi aivan turhaan. Jokainen löytää varmasti kesästään nautintoa, olivatpa muiden lomat kuinka monta viikkoa pidemmät tahansa. Ja omaa energiaa kannattaa ennemmin kerätä kuin hukata.

Jos omat lomapäivät ovat nollissa, niin silloin aikaa ei kannata hukata turhiin aikasyöppöihin. Minusta pahimmat aikasyöpöt ovat televisio, some ja alkoholi. Kun aikaa ei kerta ole, en mielelläni hukkaa sitä television edessä tuijottamalla uusintoja (Frendejä ei lasketa....) tai en myöskään oikein osaa istua pitkää iltaa terassilla tuoppi kourassa (hyviä kaverisynttäreitä ei lasketa :D ). En myöskään pidä mitään suureen ääneen julistettua somepaastoa, mutta jostain syystä huomaan puhelimeni viehätysvoiman katoavan kesän aikana. Jos on maisemia, mitä katsoa, teen sen mieluummin takapihalta kuin puhelimen ruudulta.

Olen (jälleen kerran) kiitollinen työnantajalleni siitä, että olen löytänyt näin erikoisen työn. Jos en tekisi töitä kotona (tai missä vaan), tuskin osaisin ottaa kesääni näin rennosti. Ja paljon on vaikutusta sillä, että saan tehdä töitä aika lailla omassa rytmissäni. Saan ajallisesti poimia rusinat pullasta, eli tehdä töitä aamupäivät ja lomailla iltapäivät.

Oli aika, kun kesät olivat loputtomia ja lomat kestivät ikuisesti

Loma on ansaittua vapaata

Te, joilla on lomaa, nauttikaa! Jokainen työtä tekevä on lomansa ansainnut omalla työllään. Aikaa ja energiaa ei kannata hukata joutavaan suorittamiseen, vaan mieluummin lepoon ja Suomen ah niin lyhyestä kesästä nauttimiseen. Jokaisen kesän jälkeen aurinko painuu taas mailleen ja edessä on pimeä syksy. Sen kohtaamiseen kannattaa kerätä kesältä aurinkoenergiaa sekä muistoja, jotka hymyilyttävät takuuvarmasti vielä marraskuussakin. 
 

Opetusten kesä 2018

 


Mahtavaa saada pitkästä aikaa näpit tutulle näppäimistölle ja päästä kirjoittamaan tännekin. Olen kaivannut blogia ja yleisöä pienen tauon aikana. Tauko on johtunut lähinnä siitä, että ikivanhaa kesäduunaria on riepoteltu siellä sun täällä ja välillä on kyllä iskenyt suoranainen laiskuuskin.
 
Kesä alkaa olla loppusuoralla - jäljellä on elokuuta muutama viikko ja sitten laskeudutaan pikkuhiljaa pimeään. Aamuisin on kotoisaa, kun talo tyhjenee ihmisistä ja lapset sijoittuvat omille paikoilleen. Tänä kesänä en viettänyt monien sattumien vuoksi kesälomaa ollenkaan, joten jokavuotinen elämän yhteenveto on pitänyt tehdä hieman vauhdissa. Olen huomannut viime viikkoina aivojen tekevän tuota välitilinpäätöstä ikään kuin automaattisesti heinäkuun kunniaksi. Kai se tuo päässä vellova harmaa möhkälekin aavistaa, että tilikausi menee kiinni. Ja aikamoinen vuosi tämä on tähän saakka jo ollutkin.

Tähtäimet uuteen asentoon

 

Kevään kompasteluista uuteen alkuun

 

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun pistin työelämässä kompassineulan uuteen suuntaan. Tuo suunta ei valitettavasti omalta osaltani ollut oikea ja keväällä oli edessä jälleen uuden alun etsiminen. Tuosta kokeilusta kuitenkin opin valtavasti ja kunhan ehdin, niin lupaan kertoa joko täällä tai LinkedIn:ssä tarinan erittäin hyvästä työnantajakokemuksesta. Sen olen vähintään velkaa entiselle työnantajalleni.

Asiat voi aina hoitaa monella tapaa, mutta jos halutaan edistää erinomaista työnantajakuvaa, niin ne kannattaa hoitaa fiksusti - molemmin puolin. Pari kuukautta sitten vedin happea. Olin laskenut itseni fyysisesti ja vähän henkisestikin aika vetelään kuntoon, joten lepo teki enemmän kuin hyvää.

Tuon kahden kuukauden lepotauon käytin järkevästi. Työn suhteen mietin ankarasti, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Tein hakuja enemmän viestinnän ja kirjoittamisen puolelle, mutta näillä näytöillä sinne on vähän haastavaa päästä. Viestinnän alan kilpailu on todella kovaa, koska ala on trendikäs ja sinne on tunkua minua nuoremmista ja osaavammista. Vaikka osaan kirjoittaa, niin viestintä ja sisällöntuotanto vaatii leveäpintaista monimediakokemusta, jota minulta ainakin tällä hetkellä puuttuu.

Harkitsin jo koulunpenkille palaamista ja viestinnän alan opintoja, mutta niin pitkälle en päässyt. Opiskelu kyllä kiinnostaisi kovastikin, mutta taloudellisesti koulunpenkille palaaminen olisi totaalinen kaaos. Ja onnellisten sattumien kautta löysin tien, jolla pääsen kartuttamaan viestinnän kokemusta ja samalla hyppäsin mukaan rakentamaan tulevaisuuden mediaa. Saimaan Podilogi oli minulle kuin taivaan lahja löytää uusi väylä itseni ilmaisulle ja samalla myös oman kokemusmaailman kartuttamiselle. Nyt kun koko Radio Saimaata on saatu vauhtiin, tunnen olevani kyllä niin omassa porukassa kuin voi. Koko pieni "crew" on innostunut tekemisestä ja valmis näkemään vaivaa tuotosten eteen. Uskon, että tulemme näkemään kaakkoisen Suomen taivaalla melkoisen audiomedian tähdenlennon vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

No kolumnistin ura ei vielä tuo leipää pöytään, joten sen suhteen jouduin keksimään uudenlaisia metkuja. Ensimmäinen, mitä teimme perheen kesken oli, että vedimme kaikki menot pöytään ja keksimme niistä kaikki, mitä voidaan karsia. Yllättävän paljon saimmekin säästöjä kasaan, eikä elämä näyttänyt ollenkaan toivottomalta. Kun luvut osoittivat, että tässä selvitään vähän aikaa siististi elämällä ja ylimääräisiä menoja karsimalla, niin ainakin minulle tuli eräänlainen zen-fiilis, että on rauha miettiä tulevaisuutta ja olla hötkyilemättä. Sen verran levoton sielu minä kuitenkin olen, että kokonaan en pystyisi laakereilleni jäämään.

Ja juuri, kun olin pakkaamassa laukkuja Uimaharjussa vietettävää "elämän parasta kesää" varten, soi puhelin. Sain kesätöitä - ehkä kolmatta kertaa koko neljäkymmentäkaksivuotisen elämäni aikana. Frendini soitti, että vanha ystäväni "Oranssi" kaipaisi kesä-esimiestä riveihinsä - ja minähän olin valmis. Totta kai raha kelpasi, mutta enemmän halusin jeesata vanhoja kavereita, kun kerran pystyin. Ja hieman kolhuja kärsineelle itsetunnolle huomio kelpasi.

Portista kohti uutta ulappaa

 

Kesätöistä löytyi työelämään uusi nautinto

 

Linjaesimiehenä en ole työskennellyt kymmeneen vuoteen. Työ on sinällään tuttua, mutta uusi kaupunki, uusi henkilöstö sekä uudet työkaverit mietityttivät. Lyhyen käynnistelyn jälkeen homma kuitenkin lähti - ainakin omasta mielestä - tosi kivasti käyntiin. Juhannuksen kieppeillä huomasin itsessäni aivan uuden puolen. Olin alkanut jälleen nauttia ihan perusduunin tekemisestä. Nautin itse työstä uudella tavalla - siitä, että olin tarpeellinen ja toivottu apu. Nautin myös siitä, että olin kiinni normaalien ihmisten tavallisessa rytmissä. Porukka, johon pääsin mukaan, on tekemässä töitä hyvällä fiiliksellä ja sellaiseen junaan oli mukava hypätä vaikka vähän vauhdistakin. Allekirjoitan edelleen sen, että työnteon mielekkyydestä iso osa tulee siitä, kenen kanssa teet töitä, eikä pelkästään siitä, mitä teet.

Edes viettämätön kesäloma ei juurikaan närästänyt. Olin keväällä saanut olla vapailla sen verran kauan, että lepoa oli plakkarissa riittämiin. Lisäksi olin tehnyt suurimman osan "talon töistä" jo keväällä, joten mitään mahdotonta työlistaa en jälkeeni jättänyt tekijää odottamaan. Ja kun on itse innostunut työstä, niin se luo valtavasti energiaa myös vapaa-aikaan. Totta kai edelleen on iltaisin välillä poikki, mutta tuntuu, että tänä kesänä olen muuten ollut aktiivisempi kuin pariin edelliseen kesään.

 

Kortti toisensa perään

 

Kevään vapaiden aikaan ehdin vielä pyörittää pienimuotoista autokoulutoimintaakin. Perheen isommat lapset tulivat kumpikin ikään, jossa kulkemiseen täytyy saada vauhtia. Isompi painos kaipasi autokorttia ja seuraava hinkui jo mopon selkään. Katsoimme parhaaksi, että opetan nuo ajohaluiset itse. Tuossa vaiheessa ajokorttiuudistus oli vielä tuloillaan, joten hommat hoidettiin perinteisesti. Ja molemmat suoritukset saatettiin maaliin kunnialla - ja ensimmäisellä yrityksellä.

Ajokorttien opetus oli minusta tosi kivaa. Sain olla perheen nuorten kanssa vähän toisenlaisessa roolissa ja aika paljon opetettaessa tulee vietettyä aikaakin yhdessä. Kuten jokainen teinin vanhempi tietää, niin teinejä ei juuri viidentoista ikävuoden jälkeen kotona näy. Ajokortti on käytännössä ainoa riittävä houkutin, jolla heidät saa samaan aikaan samaan paikkaan.

Ja opettaminen opettaa itsellekin paljon liikenteestä. Koko liikennettä katsoo täysin uusin silmin opetuspolkimen varresta. Suoraan sanottuna liikenne näyttää hurjan paljon vaarallisemmalta, kun sitä katsoo liikenteeseen uskaltautuvan nuoren silmin. Varsinkin mopoilun seuraaminen opetusautosta näyttää pelottavalta. Suomalaiset mopoilun raja-aidat on suunniteltu päin sitä ihteään. Mopon sallitaan kulkevan lähes kymmenen kilometriä normaalia liikennevirtaa hitaammin, millä aiheutetaan jo suunnittelupöydällä valtavia liikenneriskejä. Joka ei usko, niin kokeilkoon mennä ajamaan arkiliikenteeseen vakioviritteisellä mopolla. Veikkaan, että moni keski-ikäinen isä tai äiti muuttaisi ajotyyliään muutaman kilometrin jälkeen.

Arvatkaa muuten, onko nuorisoa paljon kotona näkynyt ruoka-aikojen ulkopuolella sen jälkeen, kun heidät saatiin motorisoitua? Olemmekin jo vähän totutelleet hengailemaan vaimon ja tuon pienimmän painoksen kanssa kolmistaan. Tänään läksimme maakuntaretkelle Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitukselle, mistä nämä kuvatkin ovat peräisin.

Kartta auttaa tulevaisuuden suunnittelussa

Mitä syksy tuo tullessaan?

Tällä hetkellä suunnittelen kovaa vauhtia syksyä. Teenpä mitä päätöksiä tahansa, niin syksy tuo tullessaan taas elämään muutoksia. Fiilis syksyä kohtaan on positiivisin vuosiin. Elämä maistuu juuri nyt makeammalta kuin pitkään, pitkään aikaan. Tuo pieni kyykkäys keväällä sai aikaan sen, että itseä piti tuijotella peilistä pidemmän aikaa. Sieltä peilistä kuitenkin löysin myös oman itseni uudestaan. Sain valtavasti itseluottamusta siitä, että minut naarattiin kotoa kesätöihin ja toisaalta itsetuntoa kasvatti myös tuo radion antama uusi ilmaisukanava. Molemmista fiilistelen nyt, kun piirtelen elämänkarttaan viivoja tulevaa varten.

Edelleen elämässä parasta ja tärkeintä on se, että siinä on tavoitteita ja unelmia. Vähäksi aikaa minäkin kadotin horisontin, eikä minulle sovi mikään päämäärätön haahuilu. Nyt kun olen löytänyt taas suunnan, elämä on varmemmalla pohjalla ja otan askeleita eteenpäin itsevarmemmin ja myös pidemmin harppauksin.

Kivaa elokuun loppua kaikille!

Suomalainen vuosi vaihtuu kesällä

Kalenterin mukaan vaihdamme vuotta aina sydäntalvella jossain joulu- ja tammikuun välissä. Silloin juhlitaan keskellä pimeyttä rakettien paukkeessa ja täydessä tinassa. Väittäisin kuitenkin, että henkisesti vuosi vaihdetaan kesällä, niinä noin neljänä viikkona, jolloin olemme työstä vapaalla eli kesälomalla.

Kesäloma on kiistatta suomalaisen vuoden kohokohta. Sitä suunnitellaan jo tammikuussa, kun ensimmäiset kesälomalistat tulevat täytettäväksi ja sähköpostilaatikkoon kilahtavat ensimmäiset matkatarjoukset tulevalle sesongille. Ajatuksella kesälomasta jaksamme pimeimmän ja raskaimman vuodenajan yli ja kun maaliskuussa aurinko pilkottaa ensimmäisen kerran talven jälkeen tiedämme, että "se" alkaa olla jo lähellä. Sitten, kun loma todella on lähellä joskus toukokuun paikkeilla, alamme tutkia kiivaasti sääennusteita koettaen arvata, että tuliko tämän vuoden lomalotossa päävoitto vai musta pekka. Tunnetustihan Suomen kesässä ei riitä aurinkoa ja lämpöä kaikille, vaan osa joutuu nauttimaan brittiläisestä säästä, joidenkin saadessa osumaan loma-aikaan ne kaikki kolme hellepäivää. Työpaikan suurimpana mentorina pidetään sitä heppua, jolle nuo lämpimimmät päivät osuvat useampana vuonna peräkkäin.

Suurin tunku lomalle on aina heinäkuussa, jolloin kaikki muutkin ovat lomalle. Mikäpä onkaan sen mukavampaa, kun jonottaa huvipuistoissa ja elämystehtaissa kaikkien muiden suomalaisten kanssa samaan aikaan hien, oluen ja oksennuksen hajussa. Siinä syntyy juuri sitä yhteisöllisyyttä, josta suomalaiset ovat tunnettuja. Olemmehan ainoa kansa, joka ahdistuu jo hississä silloin, kun sinne tunkee joku toinen samaan aikaan.

Neljän viikon vapaus 

Ennen lomalle lähtöä koetetaan kiivaasti saada päätöksen kaikki kuutena edellisenä kuukautena roikkumaan jääneet työt. Viimeiset viikot painetaankin eläimen raivolla ylipitkää päivää, koska tavoitteena on kaksi puhdasta päämäärää - työpöytä ja omatunto. Lomalle jääkin usein loppuunajettu ihmisraunio, jonka ensimmäiset lomapäivät menevät puhtaasti palautumiseen. Miksi se loma on etenkin suomalaiselle se elämäneliksiiri, jonka jäljiltä töihin palaa rentoutunut ja uudestisyntynyt ihminen valmiina kohtaamaan uuden vuoden haasteet ja murheet?

Lomalla teemme kaikkea sellaista, mihin arjen yhdentoista kuukauden aika ei riitä. Yleensä lomaan pakataan vähän työtä, vähän hupia, vähän tylsyyttä sekä vähän uutta. Ennen lomaa koetamme päästä kuuluisaan rantakuntoon. Sitten lomalla menemme kesämökille kymmenien kilometrien päähän sivistyksestä, jossa kukaan ei varmasti ole sitä rantakuntoa edes näkemässä. Koetamme myös paikata jälkeenjääneitä remontti- ja siivoustöitä sekä samalla paikata huonoa omaatuntoa, joka syntyy siitä, että työaikana emme ehdi nähdä lapsiamme muualla kuin auton takapenkillä matkalla harjoituksiin.Nämä kaksihan saa kätevästi yhdistettyä vaikka mottitalkoilla halkometsässä. Siinä sitä sitten on perheellinen murjottavia ihmisiä keskellä metsää tekemässä seuraavan talven takkapuita itikoiden syötävänä. Teinit eivät halusta huolimatta pääse pakoon, koska eivät osaa suunnistaa urbaanin luonnon ulkopuolella ja aikuiset taas eivät jaksa ymmärtää, miksi perisuomalainen halkoperinne ei olekaan hypännyt seuraavaan sukupolveen synnyttäen luomisen ja käsillä tekemisen riemua.

Onkin perin kummallista, että tuo neljä viikkoa riittää ihan hyvin kaikkeen siihen, mihin loppuvuoden yksitoista kuukautta ei riitä. 

Vuosi vaihtuu

Miksi väitän vuoden vaihtuvan juuri kesällä? Sen takia, että lomalla teemme koko elämästä uudelleenarviota. Työpöytää siivotessa mietimme, että tulemmeko enää koskaan tänne takaisin. Josko kesälomalle ne kuuluisat seitsemän numeroa osuisivat oikeaan ja voisimmekin vain lähettää postikortin kahviporukalle, jossa toivotamme hyvää loppuelämää. Kesälomalla saamme hieman maistaa miljonäärin elämää eli elää siten, että aamulla ei odotakaan työmatkaruuhka ja nurttunaamaiset työtoverit, vaan voisimme jäädä sänkyyn loikoilemaan aina puoleen päivään saakka, jolloin hovimestari ilmoittaa herran saunan olevan kuuma ja kylvyn valmis. Vaikka ajatus on kaukana totuudesta, niin se kutittaa mieltämme. Entä jos...

Samat odotukset ladataan pari- ja perhesuhteisiin. Lomalla on vihdoin aikaa olla kaksin puolison kanssa ja paikata kaikki talven aikana kiireessä tehdyt lommot avioliitossa. Oletus on, että jos talvella seksiä näkee ainoastaan televisiossa, niin kesälomalla sitä harrastetaan joka niemessä ja notkelmassa. Näiden odotusten tulokset näkyvätkin sitten syyskuussa käräjäoikeuksien kanslioissa, kun paikkausyritykset menevät pieleen ja lopputuloksena on pesänjako. Näin väittävät ainakin viralliset tilastot. Ehkä ne odotukset olisi viisaampaa ladata jokaiseen arkipäivään ja vältellä niiden lommojen tuottamista, vaikka se arki välillä vituttaakin.

Loma irrottaa meidät arkirutiineista sekä arkiympäristöstä. Kun katsomme maailmaa lomalla toisesta näkökulmasta, huomaamme sen, mitä siinä olisi syytä muuttaa ja tehdä toisin. Mökin laiturilta maailma näyttää kummallisen eri näköiseltä kuin työpaikan ikkunasta. Samalla tavalla lepo sekä vapaampi ajankäyttö näyttävät meille toisenlaisen maailman. Ihminen, joka nukkuu murheista vapaata kesäunta, ajattelee luultavasti kirkkaammin kuin se, joka murehtii kello kaksi aamuyöllä, että tuleeko se projekti varmasti valmiiksi ja säilyyköhän se työpaikka vielä seuraavienkin yt-neuvottelujen jälkeen.

Oma loma, oma aika

Oma lomani on tänään viidentoista työpäivän päässä. Olen ladannut sinne perisuomalaiseen tapaan toiveita ja tehnyt suunnitelmia, miten lomani vietän. Aion pakottaa ainakin osan lapsista mukaani kesäpaikkaamme ja koetan opettaa heille kanta-karjalaisia kesälomanviettotapoja tori-piirakka-kahveineen ja mökkikalastuksineen. Tiedän, että lomasta ei taatusti tule kokonaan sellaista yhteistä kivaa, miltä se talvella näyttää suunnittelupöydällä. Mutta tiedän sen, että kun irtoan juuri siivotun työpöytäni äärestä ja kädestä pitäen hyvästelen kyynelehtivät työtoverini, niin neljään viikkoon en aio murehtia töistä, enkä talvesta.

Minun neljä viikkoani pitävät sisällään ajatuskatkon arjesta sekä totaalisen irrottautumisen työmaailmasta. Kun sitten neljän viikon jälkeen palaan (toivottavasti) työpaikalleni, niin siinä salasanaa muistellessa selaan kalenteria ja lasken, montako viikkoa onkaan jäljellä ennen seuraavaa lomaa.

Hyvää kesäkuuta kaikille!