Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. toukokuuta 2021

Kun ääni kirstuun kilahtaa

 


Toukokuu on ensi maanantain jälkeen taputeltu ja jää muistojen unholaan. Sanonta "keikkuen tulevi" sopii tähänkin kevääseen mallikkaasti. Jos välillä saat päivän aurinkoa, niin heti perään taivaalta tippuu helvetillinen myrsky tai lämpötila laskee säilöntärajan alle. Mutta emme valita - olemmehan Suomesta ja tottuneet kaikkeen. Oli kuitenkin sen verran loistavat kelit, että päästiin piipahtamaan perheen kesken Pohjois-Karjalassa ja ehdittiin kunnon luontoretkille. Luonnon ääreen oli kerääntynyt muitakin retkeilijöitä, mutta vielä mahduttiin sekaan, eikä edes luonnonrauha kärsinyt. Ai hitto, että olikin kiva stoppi arjesta. Muutaman päivän vapaa ja tuntui kuin olisi saanut viikon loman ja ladannut akut aivan uusiin lukemiin. 

Koska #keski-ikä, sain jo ensimmäisen koronarokotteen tiistaina. Odotuksista huolimatta ei päähäni kasvanut lisäkorvia, enkä saanut (ainakaan vielä) mitään järisyttäviä jälkioireita. Piikitetty käsi oli yhden yön kipiä, mutta töitä pystyi tekemään normisti jo samana päivänä. Eli rohkeasti vaan kohti laumasuojaa ihmiset. Olen viime viikkojen aikana keskustellut aika monien ihmisten kanssa rokotteista ja rokottamisesta. Mielipiteitä on monia ja jokainen noudattakoon omaansa. Itse uskon siihen, että rokottaminen on helpoin ja kattavin tapa päästä joskus edes eroon tästä "world stopperista".

Tulevana lauantaina on edessä seuraava koitos. Luovun vapaaehtoisesti (hammaslääkärin viisaasta neuvosta tosin) viisaudenhampaista. Ylimääräiset otetaan suusta kahdessa erässä ja tänä lauantaina on vuorossa osa 1. Pelottaa ja jännittää, mutta uskon jo tässä iässä selviäväni. En ole mikään hammaslääkärillä käynnin ystävä, mutta koetan käydä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Olen löytänyt mielestäni hyvän hammaslääkärin, johon luotan ja jonka työnjälki tuntuu suussa hyvältä. Ensi viikolla puhe tulee siis entistä suorempaan ja vähemmän suodatettuna, kun on ylimääräiset hampaat raivattu tieltä.

Kesää odottamassa

Odottelen kesää monesta syystä. Toisaalta odottelen, että heinäkuussa on pidettävä vähän lomaa. Alkuvuosi on ollut monella tapaa vilkas ja vauhdikas. Työt ovat muuttuneet ja yrityksen (tai yritysten) eteen on saanut tehdä töitä ihan käytännön tasolla kainalot märkinä. Ansaintalogiikka alkaa olla ihan hyvällä mallilla ja töitä on riittänyt tehtäväksi saakka. Mutta välillä on pakko vetää happea pari viikkoa. 

Perheen pienin on taivaltanut koulutaipaleensa ensimmäisen etapin ja jää siis pitkälle lomalle. Sen takia joudun itsekin muuttamaan työrytmiäni hieman. Siirryn kesäkuun alusta tekemään hierontoja iltavuorossa, jotta pystyn olemaan lapsen kanssa päivät. Ihan mielenkiintoista nähdä, miten muuttunut työaika vaikuttaa asiakkaisiin. Veikkaan, että iltavuoro tuo osaltaan taas uusia asiakkaita, joille päivätunnit eivät ole osuneet töiden tai muun elämän takia. 

Odotan kesää senkin takia, että tämä tautitilanne pitäisi kaikkien laskelmien mukaan laantua pikkuhiljaa. Se toivottavasti tarkoittaa sitä, että ihmiset alkavat liikkua vapaammin ja elämä palaa entisille raiteilleen. Nyt kun olen taiteillut yrityksen kanssa tämän pahimman yli, niin kiinnostaa totta kai nähdä, vilkastuuko asiakasvirta tautitilanteen talttumisen myötä. Olen aivan valtavan kiitollinen siitä, että asiakkaita on riittänyt koko ajan ja tiedän, ettei kaikilla ole ollut sama tilanne. Vyötä ja hermoja on kiristelty useammassakin firmassa ja totta kai toivon oman firmani lisäksi myös muille yrittäjille vilkasta kesää. 

Patvinsuota Teretin lintutornista 2021


Kunnallispöhinää

Viime viikoilla on postilaatikkoon kopsahtanut vaalimainoksia. Kunnallisvaalit lähestyvät ja jotenkin tuntuu, että tällä kertaa vaaleilla on enemmän pöhinää kuin viime kertoina. Kuluneet kaksi vuotta on pistänyt sekä valtion- että kuntien taloudet koville ja nyt kaivataan todellisia päättäjiä, että kriisin jälkihoito saadaan kunnialla maaliin. Ja toisaalta taas kaikki puolitoista vuotta kotona oleilleet ihmiset kaipaavat pientä actionia - ja siihen kelpaavat jopa tavallisesti tylsät vaalit. Ehdokkaan valinta ei ole mikään helppo juttu. Vaihtoehtoja on paljon ja hyviäkin vaihtoehtoja valittavaksi saakka. Kamppailen itsekin valinnassa muutaman ehdokkaan ja jopa useamman eri puolueen välillä.

Sisäinen sosiologini nostaa päätään, kun katson, millaisia mainoksia laatikosta paljastuu. Seuraan mainontaa monella eri kulmalla. Toisaalta sisältö kiinnostaa - lähinnä siksi, että parhailta tekijöiltä voi löytää ideoita omaankin mainontaan. Toisaalta taas ihan vakavissani puntaroin ehdokkaita suhteessa toisiinsa. Puhtaan retoriikan lisäksi on mietittävä sitä, kuka on ehdokas, joka voi vaikuttaa. Kuka on ehdokas, johon voin luottaa ja mikä on se puolue/joukko, jolla on todellista vaikutusvaltaa. Suomen onni ja tuho löytyy demokratiasta. Demokratia takaa toisaalta (joskus valitettavasti) mielipiteen vapauden ja monipuolisuuden (vrt. Valko-Venäjä), mutta toisaalta taas suuret puolueklikit tarjoavat todelliset vaikutusmahdollisuudet vain ryhmän kautta. Käytännön tasolla siis yhden asian ehdokkaiden on mahdotonta päästä vaikuttamaan, ellei takana ole puolueen tuomaa ryhmävoimaa. Se tekee politiikasta valitettavan tylsää ja kasvotonta. 

Kun sanotaan, että politiikka on kansan kuva, niin Suomessa se pitää paikkaansa. Suomalainen politiikka on samanlaista kuin perinnemaisemamme talousmetsä. Suurten teollisuusrunkojen alta eivät uudet versot pääse nousemaan, koska valo ei kaikille riitä. 

Demokratian ihanteena on pidetty ateenalaista demokratiaa, jossa päätökset tehtiin niin, että jokaisen (silloin vapaiden ateenalaisten miesten) äänet pistettiin nippuun ja raaka enemmistö voitti. Sen jälkeen väkimäärän ja etäisyyksien kasvu on luonut puoluejärjestelmän sekä edustuksellisuuden. Mutta jos oikein tarkkaan katsotaan, niin meillä olisi mahdollisuus lisätä ripaus ateenalaisuutta päätöksentekoon. Sähköisten kanavien kautta olisi edustuksellisuutta mahdollisuus kiertää lisäämällä kansanäänestyksiä kriittisten asioiden osalta. Tällöin mielipiteet eivät kanavoidu valtuustoryhmiin, vaan enemmistö syntyy suoraan kansan kuvana suodattamatta. Uskoisin, että tulevaisuudessa näin tulee kunnallistasolla tapahtumaankin. Toki valtiotasolla päätökset ovat niin suuria ja raskaita, ettei niitä huoli antaa kansan päätettäviksi. 

Onnea vaaleihin kaikille ehdokkaille. Nostan hattua siitä, että uskaltaudutte edustamaan aina ah niin tyytymätöntä ja vaativaa kansaa.

Mukavaa viikonloppua ja alkavaa kesää kaikille!!




lauantai 13. maaliskuuta 2021

Vuosi koronaa - miltä tuntuu?

 


Siitä on nyt jo reilu vuosi, kun pieni maailmamme kellahti uuteen asentoon, eikä se ole vieläkään palannut takaisin raiteilleen - jos koskaan palaakaan. Jos pystyisi muistamaan vanhan normaalin, huomaisi, että monta asiaa tehdään eri lailla. Mutta koska ihminen on adaptoituva nisäkäs, olemme  tottuneet uuteen normaaliin niin, että näemme enää jäävuoren terävimmät huiput - asiat, joita eniten kaipaamme. 

Maskit, käsidesit, lock downit ja karanteenit

Pieni virus teki sen, mihin ihminen ei olisi pystynyt omin voimin koskaan. Suomessa laitettiin jopa kokonainen maakunta eristyksiin ja tälläkin hetkellä eristyksen avulla pyritään pienemmässä mittakaavassa estämään viruksen leviämistä. Maakuntien sijaan nyt eristetään koululuokkia tai työpaikkoja - niin ja yrittäjiä elinkeinoistaan. 

Vihasin kaupassakäyntiä jo ennen koronaa, ja nyt siitä on tullut entistä hankalampaa. En pidä siitä, että joudun ahtautumaan vihannesosaston täyteen ahdetuille käytäville muiden sekaan. En pidä siitä, että joudun väistelemään muita ihmisiä kulkiessani ostoksilla. No ehkä siksi olen jättänyt kaikenlaisen kaupassakäynnin minimiin. Mutta kun sekään ei ole hyvä - yrittäjänä kannan tietenkin huolta myös muiden yrittäjien toimeentulosta ja talous ei pyöri, jos kauppa ei käy. Kaikki kivajalka ei verkkokaupalla elä. 

Olen tottunut maskinkäyttöön. Pidän maskia joka päivä töissä ja käsiäni voitelen käsidesillä kaikissa mahdollisissa paikoissa. Olen melko varma, että maskit ja käsidesit tulevat jäämään arkeemme myös sen jälkeen, kun laumasuoja on saatu joko rokotusten tai riittävän sairastavuuden kautta. Kaiken kaikkiaan meistä on tullut hygieniatietoisempia ja uskon meidän myös jäävän sellaisiksi tulevaisuudessa.



Kotoilu on uusi musta

Vuoden taistelun jälkeen ainakin meidän perheestä on tullut todellisia kotoilijoita. Totta kai kaipaan ystäviä, kaipaan live-keikkoja ja kaipaan "vapaata liikkumista", mutta en valita. Unelmistani huolimatta olen melkoisen paska turisti, koska en koskaan matkusta mihinkään. Siksipä en koe mitään weltschmertziä siitä, etten pääse ulkomaille. Vaikka toisaalta ymmärrän enemmän matkailevien tuskan, en pidä sitä juuri nollatason ongelmaa suurempana. Kaikki loppuu aikanaan ja vielä jonain päivänä sinivalkoiset siivet lennättävät innokkaat pois marisemasta.

Olen onnellinen, että pieni saa käydä koulua. Viime kevään kotieskari taisi alkaa käymään jo molempien hermoille. Niin paljon kuin lapsiaan rakastaakin, niin joskus liika on liikaa. Enkä näe siinä mitään pahaa. Nyt kun lapsi lähtee reippaana kouluun oman primääriviiteryhmänsä luo, jää minulle työrauha omille töilleni, eikä aika mene jojoillessa viihdyttäjä-isän ja vastuullisen työntekijän roolien välillä. 

Ja onneksi on koti. Luultavasti hyppisimme kilpaa seinille, jos perhe olisi ahtautunut saunattomaan kerrostalo-kaksioon vailla omaa pihaa tai naapureita. Etenkin viime kevään pelasti pitkälti se, että naapurustossa oli ikioma lockdown-lapsijengi, joka leikki keskenään ja sai siten purkaa enegiaa keskenään. Uskon, että kaikki naapuruston vanhemmat ovat samaa mieltä. 

Kaiken kaikkiaan arki on normalisoitunut pitkälti uudelle tasolle. Moniin uusiin asioihin on tottunut niin, ettei muutosta enää edes huomaa. Olen tyytyväinen myös siitä, että korona-stigma on väistymään päin. Emme enää hysteerisesti pelkää saavamme tautia jokaiselta vastaantulijalta ja sairastuneitakin on sen verran, että luultavasti jokainen tuntee ainakin yhden joka on sairastanut taudin. Koronasta ja sen hoidosta sekä ehkäisystä opitaan koko ajan lisää. Tieto helpottaa tuskaa ja valaa uskoa parempaan huomiseen. 




Globaalisti taistelu on vasta alussa

Suomessa eletään vuoden päästä luultavasti jo ihan uusissa tunnelmissa. Laumasuoja on saatu, tarpeellinen määrä ihmisiä on rokotettu ja tautiluvut on taltutettu. Palaamme pikkuhiljaa seuraavaan normaaliin. Toimistot täyttyvät työntekijöistä ja kaupat asiakkaista. Jäljellä on valtava valtionvelka sekä kaiken sen henkisen pahoinvoinnin jälkien korjaaminen, mitä parin vuoden eristys on saanut aikaan. Mutta suhteessa voimme toivottavasti paremmin kuin nyt.

Globaalisti asiat eivät ole vielä vuodenkaan päästä oikealla tolalla. Kuluneen vuoden aikana yhteiskunnat ovat kääntyneet voimakkaasti sisäänpäin ja sen solmun aukaisu tulee olemaan tiukempi rasti. Vielä vuodenkaan päästä suuret taloudet, kuten Yhdysvallat, Venäjä tai etelä-Amerikan talousmoottorit eivät ole normaalitilassa. Ja kehitysmaissa mennään sen verran jäljessä, että siellä pahimmat kriisit ovat luultavasti vasta kiihtymisvaiheessa. 

EU-tasolle tuo voi tarkoittaa sitä, että todellisten vahvojen kumppanien määrä kutistuu. Edes Eurooppa ei pyöri pelkkänä sisämarkkinana ja se tarvitsisi vaurasta Venäjää tai normaalisti toimivaa Yhdysvaltoja kaveriksi. Etenkin Venäjän ja EU:n suhteet mutkistuvat koko ajan sitä mukaa kuin kriisi jatkuu. Venäjän talous kurjistuu monesta nurkasta yhtä aikaa ja se voi pakottaa ulkopoliittisesti jopa rajuihin irtiottoihin. Meille Suomalaisille rekyyli Venäjän kriisistä on muuta Eurooppaa kovempi - kysykää vaikka Etelä-Karjalaisilta yrittäjiltä. Venäjän rajan pitäminen kiinni huolettaa talousmielessä, mutta terveysmielessä olen siitä tällä hetkellä kiitollinen. 

Sisäänpäinkääntyminen tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että tuijotus keskittyy enemmän ja enemmän omaa napaa kohti. Suomessa on kunnallisvaaleissa ennustettu persu-vyöryä, mikä itsessään aiheuttaa harmaata jopa tällaiseen lähes tukattomaan päähän. Euroopan tasolla ongelma voi olla paljon pahempi. Jos jopa suvaitsevaisuuden perikuva Ruotsi alkaa revetä liitoksistaan, niin nationalismivirtojen vuolaus on todella huolestuttavissa mittakaavoissa. Tätä ei tarvitse brexitiä pidemmälle katsoa. Britannian EU-eron taustalla väijyi voimakkaasti yhtenä ajatuksena se, että britit halusivat suojata omaa maaperäänsä muualta tulijoilta. 

Mitä ajattelen, mitä tunnen

Olen ennenkin sanonut, että erittäin kiitollisena kuulun yhteiskunnan hyväosaisiin. Olen saanut tehdä koko vuoden töitä - tarkemmin sanottuna tälläkin hetkellä kolmea työtä. Taloudellisesti asiat ovat hyvällä tolalla, eikä tulevaisuuskaan näytä niin huolestuttavalta kuin joskus. Teen tällä hetkellä kaikissa suhteissa työtä, josta olen uskaltanut unelmoida ja sanoa sen ääneen. Vanha sanonta, että Luoja antaa, kun uskaltaa pyytää, pitänee paikkansa.

Tärkein asia on tietenkin se, että olemme kaikki saaneet olla terveinä. Kriisiaikoina siitä osaa olla oikeasti kiitollinen, eikä sitä sano vain siksi, että niin kuuluu sanoa. Totta kai tauti huolestuttaa, etenkin kun perheessä on riskiryhmiin kuuluvia, mutta viisaus ja varovaisuus ovat paniikkia parempia suhtautumistapoja. Uskon, että Suomi hoitaa asiansa ja myös meidät keski-ikäiset rokotetaan joskus ja sen jälkeen saamme olla entistäkin keveämmällä mielellä. 

Olen kiitollinen myös perheestä. Vetää nöyräksi, kun ympärillä on tyyppejä, jotka vetävät yhtä köyttä. Kriisiajat ovat nostaneet monessa perheessä pintaan enemmän ongemia kuin yhtenäisyyttä. Me taas olemme oppineet toimimaan entistäkin sujuvammin myös tämän uuden arjen pyörittämisessä. Ajankäyttömme on muuttunut, lähinnä minun töiden takia, mutta silti homma rokkaa vähintään kiitettävästi. 

Arkeni on muuttunut loppujen lopuksi vähän. Olen tykännyt ennenkin olla kotona ja nyt kotiaan osaa arvostaa ehkä entistäkin enemmän. Viime kesän loistavat kelit lisäsivät viihtyvyyttä vielä entisestäänkin. Jos haen kuluneesta vuodesta sielun suosikkimaisemaa, niin se on siinä, kun istun takapihalla kiikussa kirjoittamassa ja ympäriltä kuuluu naapuruston leikkivien lasten ääniä. Ei ole tarvetta mennä mihinkään, koska kaikki tarpeellinen on juuri siinä. 

Vaikka kaikki on enemmän tai vähemmän suljettu, olen tutustunut valtavaan määrään uusia, hienoja, tyyppejä. Yrittäjyys on tuonut nipun asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa työskentely on lievästi sanottuna antoisaa. Lisäksi oman opiskeluryhmän oppilaat ja koko koulun henkilökunta ovat uusia, kivoja tuttavuuksia. 

Minun arkeni on muutenkin muuttunut parempaan suuntaan. Saan tehdä työtä, josta pidän. Opin joka päivä lisää yrittämisestä, hyvinvointialasta ja toisenlaisen työn tekemisestä. Saan itse säädellä ajankäyttöäni ja työni jäljet ovat kiinni omista käsistä, eikä odottettavista yt-neuvotteluista. Ja tähän mennessä en ole vielä tehnyt  yhtään miinusmerkkistä kuukautta, vaikka firma potkittiin alulle kriisiaikana, jolloin bisneksen käynnistäminen ja pyörittäminen ei mitään hyppypotkualkua saanut. Tällä hetkellä uskon omaan työhöni ja siihen, että ahkeralla ja nöyrällä tekemisellä pärjään.

Pieniä mustia pilviä mieleen tulee tällä hetkellä vallitsevasta tilanteesta. Koulu on kiinni kolme viikkoa, joten omat opetukset ovat jäissä. Firmassa varauskalenteri on parin seuraavan viikon osalta poikkeuksellisen hiljainen, mikä luultavasti johtuu siitä, että kaikki odottavat tautilukujen päivittymistä ja poikkeustilan päättymistä. Toivon todella, että parin viikon päästä saan myydä taas ei-oota, kuten viime kuukaudet. Ja ainahan sitä tekevä mies tekemistä keksii. Muistivihkossa on parinkin romaanin synopsikset odottamassa jalostusta ja kuulemma perhekin tykkää, kun olen joskus viikonloppuna kotona. Elämässä pitää sopeutua ja nähdä ne kuuluisat hopeareunukset. 

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!


torstai 21. toukokuuta 2020

Karanteeni kulkee, koirat haukkuu



Koronakaranteenissa alkaa näkyä pieniä valonpilkahduksia. Paikkoja avataan vähän kerrallaan varovasti tutkaillen. Kun tilanne on kaikille uusi ja erilainen, on eri vaihtoehtoja testattava. Uskon, että valtiovallan on käytännössä mahdotonta tehdä oikeita päätöksiä. Jokainen päätös on kumarrus jollekin ja pyllistys toiselle - ihan kuin maailmassa ylipäätäänkin. Tavallista mikään ei edelleenkään oli - kävimme viime viikolla kirjastossa, joka teoriassa oli auki, mutta meno oli kuin Ilmestyskirjasta. Kirjoja saa vain varausten kautta ja varaushyllyllä kävellessä on fiilis kuin koko ajan joutuisi varomaan kanssalainaajia. Minulle hommasta jäi hieman makaaberi fiilis, vaikka olenkin todella iloinen, että kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa.

Koko yhteiskunta taiteilee kahden pahan välillä. Jos maata ei aleta avaamaan, rahatalous menee niin kuralle, että nousu menee päivä päivältä mahdottomammaksi. Käytännössä raha on saatava liikkumaan ja ihmiset töihin. Ja jotta yhteiskuntaan saadaan liikettä, se tarkoittaa, että on pakko saada ihmiset liikkumaan ja kuluttamaan.

Toisaalta taas - jos liikettä tulee kerralla liikaa, on vaarana, että virus saa happea hiiliin ja alkaa loimuta taas täydellä liekillä. Sen lopputulos on lisää vainajia - ja lopulta se, että tiukat rajoitukset tulevat arkeemme uudelleen. Se olisi sosiaalisen ja taloudellisen elämän katastrofi.

Eniten pelkään velkaantumista. Nyt kriisin aikana on velkaa jouduttu ottamaan markkinoilta todella vapaalla kädellä. Kalliit ratkaisut on nuijittu pikavauhtia läpi kuluja liiemmin miettimättä ja rahoituksen ainoa keino on velka. Ja kun maailmanmarkkinoilla kaikki kansantaloudet ovat samalla velkakukkarolla, se nostaa myös rahan hintaa. Siis nyt ollaan otettu pikavauhtia enemmän ja kalliimpaa velkaa kuin aikoihin. Enkä syytä tästä hallitusta - näin on ollut pakko toimia.

Omalla harkinnalla

Me teimme omassa perheessä päätöksen, että pienin jää vielä kotiin, vaikka eskari alkoikin. Parin viikon takia on turha laittaa lasta riskialttiiseen paikkaan. Lisäksi eskarilaisten arki oli monin tavoin niin rajattua, että se vaikuttaisi väkisin opiskelumukavuuteen. Ja kolmantena syynä oli se, että parin viikon lisäpoissaolo ei lapsen oppimisen kannalta olisi mitenkään merkityksellistä. Onneksi asiassa sai käyttää omaa harkintaa.

Eniten päätöksessä harmitti lapsen puolesta. Hän ei näkisi koko kevätlukukaudella koulukavereitaan, joihin oli kiintynyt ja luonut kaverisuhteita. Olisi ollut reilua saada heipatella kaverit ja kiittää opettajia hyvästä työstä, jota he ovat tynkävuoden aikana tehneet. 



Lepolomalla

Viisas ihminen nai itseään viisaamman puolison. Toissa viikolla vaimo puhalsi kotona pelin poikki ja puki päälleen erotuomarin paidan. Kuulemma minun ja pienimmän välinen kymmenen viikon symbioosi alkaa näkyä kummassakin - eikä hyvässä mielessä. Pientä riitaa ja sanomista tulee vähän joka asiasta ja sietokyky toiseen nähden on samoissa lukemissa kuin Vorkutan lämpötila kesäkuussa.

Ja olen samaa mieltä, liika on liikaa. Päivät samoissa nurkissa samoja asioita toistaen käy pidemmän päälle kaikkien sielun kulmaan. Teimme ratkaisun, että minä lähden viikonlopuksi käymään Uimaharjussa ja lapsi saa olla kotona äidin helmoissa. 

Viikonloppu omassa rauhassa tekikin hyvää. Siivosin, tein pihatöitä ja tyhjentelin taas taloa. Olen kyllä kiitollinen nykyajan kierrätysmahdollisuuksista. Metallit, pahvit, paperit ja turhat vaatteet sain osin menemään kierrätysastioihin. Kävin tekemässä perinteisen retken hautausmaalle ja viemässä isälle 70-vuotiskukat. 

Ihmisen pahin vihollinen on 80-luvun tietosanakirjasarja. Niin kiehtova kuin Spectrum olikin lapsena, niin hävitettäessä se on yksi saatana. Toivottavasti tein hommat oikein - eli kansipaperit energiajätteeseen, kannet irti ja pahvinkierrätykseen. Ja sivut menivät puolestaan paperinkierrätykseen. Tuollainen 80-luvun laadukas kotimainen kirjapainotyö on melkoisen työlästä purkaa osiin. No nyt se manuaaligoogle on pois mielestä.

Lopputulos tyhjennyksestä kuitenkin oli fiilis, että vanhaa taloa on mahdotonta saada tyhjäksi. Kun yhden nurkan saat putsattua, sen alla odottaa toinen. Tavaraa on talon jokainen huone täynnä - on tietenkin, koska sitä on joku 70-luvulta saakka sinne kerännyt. Ja kun talon alkuperäinen omistaja oli sodan aikaista sukupolvea, niin jokainen keppi ja tikku tallennettiin visusti talteen - "jos sitä vielä joskus sattuisi tarvitsemaa".

Rakastan tuota paikkaamme maalla. Olen edelleen sitä mieltä, että siellä on oma jäljittelemätön tunnelmansa. Rakastan sen hiljaisuutta ja rauhaa. Harvassa ovat paikat, joissa voit istua illalla juomassa etupihalla tunnin verran olutta ilman, että näet ketään - mutta silti olet ruutukaavalla ja sivistyksen keskellä. 

Pienen "Hermoloman" jälkeen taas jaksaa aivan uudella sykkeellä.


Pikku bisnekset koko ajan mielessä

Parin kuukauden pakkoloma hieronnoista on selkeyttänyt omiakin ajatuksia. Kaipaan sitä työtä ja haluaisin tehdä sitä enemmän. Sen takia olen nyt pikkuhiljaa katsellut mahdollisuuksia alkaa rakentaa asiasta myös pikku bisnestä. Lappeenrannan sopivat toimitilat ovat melko kiven alla - ehkä olen kranttu tai sitten liian varovainen. Mutta vähän kerrallaan.

Edes kamala korona ei karkoittanut omia yrittäjyyshaaveita. Palkkatöitä aion tehdä niin kauan kuin niitä riittää - koska viihdyn ja tykkään työstäni. Mutta siihen sivuun mahtuisi hyvin myös pala pientä yrittäjyyttä. 

Näen oman haaveeni kehon hyvinvoinnin tienä, joka kehittyy pikkuhiljaa. Nyt olen hankkinut vasta ensimmäisen osan koulutuksista, joita lopulta tavoittelen. Tietyllä tapaa unelmoin, että tekisin työtä, oppisin siitä ja lisäksi opettelisin lisää myös uusien koulutusten kautta. Kokemuksesta ja koulutuksesta rakentuisi monipuolinen osaamispankki ja hyvinvoinnin tavaratalo, jossa asiakkaiden ongelmat ratkeaisivat yhdellä pöydällä. 

Uskon eräänlaiseen fuusiohoitoon - eli siihen, etten toimi vain yhden nimikkeen alla, vaan hoidan asiakkaan ongelmaa niillä keinoilla, joita se vaatii. 


"Metsolat"  - 90-luvun helmi

Karanteeniaikana otimme urakaksi kahlata läpi Yle Areenan kautta näkyvän Metsolat-sarjan. Muistan, kun katsoin sarjaa alkuperäisenä esittämisaikana ja kyseessähän oli oman aikansa jättituotanto - sekä valtava  yleisömenestys. Jotkin kohdat ja etenkin hahmot olivat jääneet aika hyvin mieleen. Enemmän oli kuitenkin painunut muistojen unholaan ja kokemus oli, kuin katsoisi uutta sarjaa. 

Nyt Metsoloita katsoi uusin silmin. Siitä erottaa helpommin, kuinka hyvä ajankuva sarja oli. Siinä käsiteltiin Metsolan perheen lisäksi myös koko sen aikaista suomalaista yhteiskuntaa ongelmineen ja oireineen. Lama oli yhtenä pääosan esittäjänä ja toi mukanaan devalvaation, valuuttalainat sekä keskikaljakuppilat. Hyvän sarjan tunnusmerkki oli se, että monessa kohtaa huokaisin mielessäni - tai ääneen, että "Oi, muistan muuten ton!!"

Sarja toimii edelleen- yllättävän hyvin. Henkilöhahmot ovat uskottavia, normaaleja ja samaistuttavia. Elämä on tavallista ja juuri sen vuoksi epätavallisen kiinnostavaa. Metsolat oli varmaan ensimmäinen sarja, jossa yrittäjyys nousi tapetille sarjan päähahmojen kautta. Yleensähän sarjoja tehdään enemmän tai vähemmän menestyjistä. Tosin minään yrittäjyyden markkinointikeinona tuo sarja ei toimi - raakarealismi enemmän karkottaa kuin houkuttelee yrittämään. 

Ihmetystä aiheutti sarjan hidastempoisuus ja tyhjäkäynti. On nykypäivänä erikoista, että sarjan jaksoissa on kohtauksia, jotka eivät liity juonenkulkuun mitenkään. Niissä tehdään jotain arkista ja tylsää. Tuollaisia kahvinkeittokohtauksia katsoessa mietin koko ajan, että mihin ihmeeseen tämä liittyy - ymmärtämättä, että ennen ilmeisesti tehtiin sarjaan täytettä, jotta saadaan aika täyteen - tai sitten ei vaan ollut kiire juoksuttaa juonta koko ajan eteenpäin. Nykypäivänä koko Metsoloiden tarina kuvattaisiin todennäköisesti niin, että sarjan pituus olisi alle puolet alkuperäisestä.

Sarjassa on hyvää se, että se uskoo perihyvyyteen. Sarjan hyville hahmoille käy hyvin ja pahoille huonosti. Voin kuvitella, mitä palautetta Kari Kaukovaaran esittäjä Juha Hyppönen on saanut kaupan kassalla tempuistaan. Ihmiset ovat inhimillisiä vikoineen ja virheineen. Se auttaa katsojaa antamaan myös itselleen anteeksi omat pikkuviat. Ei se ihme ole, että ihmiset juo, jos kerta Erkkikin.

Suosittelen sarjaa - en vain nostalgian takia, vaan siksi, että siitä näkee, millainen Suomi oli silloin, kun se oli Suomi. Äkkiä huomaa, kuinka paljon on muuttunut - ihmisissä ja yhteiskunnassa. Oikeasti tällaisia sarjoja pitäisi tehdä enemmän. Hyvänmielen ohjelmia, joissa syke ei ole koko ajan sata, vaan katsojalla on fiilis kuin olisi joidenkin tuttujen elämässä sivustaseuraajana. Aina ei ole tarvetta heittää juonta överiksi ja rakentaa liian monimutkaisia juonikuvia. Joskus tekee hyvää katsoa matalatempoista ja perihyvää ohjelmaa.

Karanteeni kulkee ja koirat haukkuu - koetetaan pysyä kyydissä!

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Karanteenikodin kuulumiset, viikko 5 tai jotain


Terkkuloisii täältä kodin uumenista!

Jälleen kerran otin kynän käteen samalla, kun kuuntelen Hovimuusikko Ilkan perjantaista insta-liveä. Maailmassa tapahtuu vähän ja meillä vielä vähemmän. Meitä lapsen kanssa alkaa painaa jonkinasteinen turnausväsymys. Maailma supistuu viikko viikolta pienemmäksi ja lähestyy pienuuden maksimipistettä. Mitä pienemmäksi tämä oma maailma käy, sitä vähemmän tuolta elävästä elämästä kaipaa asioita. Veikkaan, että tässä vaiheessa elämää työttömyys tai eläke ei mulle oikein passaisi.

Turnausväsymyksen näkee tuosta kotikamustakin. Ensimmäisten viikkojen eskaritehtävien innostus on vaihtunut todelliseen eskaripassiivisuuteen. Tehtävien tekemisen innottomuudesta voisi päätellä hengailevansa minikokoisen teinin kanssa. Ja lapsi vielä maksimoi kärsimyksen - kotonaoloajan tuo nerokas pikku lapsukainen käyttää istumalla "padi" kädessä katsellen lastenohjelmia - siis samoja lastenohjelmia. Tiedättekö rakkaat kanssavanhemmat, miltä Kaapon tunnusmusiikki kuulostaa neljäntenä viikkona? Mutta passiivisesta asenteesta huolimatta nostan lapselle virtuaalista hattua. Hän on sietänyt näitä poikkeusoloja jopa hämmästyttävän reippaasti.

Ja tähän väliin gallup - kaikkein ärsyttävimmät lastenohjelmien tunnarit

1) Kaapo - tätä ei vaan voi sietää enää! Miksei se lapsi vaan kasva ja muuta pois meidän taloudesta - enkä tarkoita omaa lasta, vaan tätä "oon nelivuotias, hermojen tuholas, et mua unohda, Kaapooo!!"
2) Martta puhuu - kun tämä tunnari soi kolmatta kertaa samana päivänä peräkkäin, olet valmis tekemään tuosta puhuvasta koirasta makkaraa tai mitä tahansa mikä hiljentää sen.
3) Vilkki Ankka - miksi tuo ankka ja sen kaverit huutavat koko ajan!

Ja bonuksena vielä Milli ja Molli - tästä kärsin jo toista lasta peräkkäin. Milli ja Molli ei pääse listalle tunnarin vuoksi, koska sen tunnari ei sinällään saa korvia vuotamaan verta. Tässä ahdistus tulee siitä, että meillä jo toinen lapsi peräkkäin katsoo niitä samoja jaksoja, joiden juonet osaan ulkoa. Hermo ei lepää, kun huomaat tuntevasi jaksojen juonet ulkoa - jo vuosien takaa.

Itseä harmittaa aikaansaamattomuus. Tuntuu, että kaikki kotoilun potentiaali jää hyödyntämättä ja maadun sohvalle silmät suunnattuna Narcosiin tai uuteen ystävääni El Chapoon. Hämmentävää, kuinka super-rikollisista on kasattu vetäviä tv-sarjoja, joissa pahuutta on onnistuttu kiillottamaan sankari-tasolle saakka. Ihan pikkuisen ruoskin itseäni siitä, että annan itselleni luvan koukuttua moiseen true-crime-viihteeseen. Lupaan, että kun tämä kriisi on taisteltu, siirryn takaisin kehittävään ja tasokkaaseen viihteeseen (just joo!!)

Onneksi tällä viikolla suosikki-tekosyyni "paska keli" sentään pelasti minut liialliselta liikunnalta, Tein taas parina päivänä liikunnan limbon ja kävin ihan postilaatikolla saakka - no sentään kaksi kertaa päivässä.

Silti olen kokonaisuutena sitä mieltä, että meillä menee olosuhteisiin nähden todella hyvin. Olemme tottuneet olemaan keskenämme ja osaamme tulla toimeen oman perheen kesken. Kieltäydyn muutenkin valittamasta mistään, koska kaikkein tärkein - eli terveys - on tallessa ja meiltä ei sinällään mitään puutu. Jos asiat on hyvin, on syytä pitää suunsa kiinni.

Voin kuvitella, mitä tuskaa kotoilu tuottaa niille perheille, joissa ei olla totuttu olemaan yhdessä pitkiä aikoja. Kotiolot voivat olla rasittavia, jos ne alkavat jatkuvasti läpsiä poskelle. Valitettavasti ennusteeni siitä, että kotihälytykset tulevat kriisin aikana kasvamaan, on jo nyt toteutunut. Kasvuprosentit yllättivät jopa minutkin. Nyt lehdissä puhutaan jopa 30-40% kasvusta. Ei hyvä.

Median tylsistyminen vähän suututtaa. Kaikki mediat ovat edelleen täynnä pelkkää koronaa ja pikkuhiljaa olenkin lopettanut iltapäivälehtien lukemisen sekä tv-uutisten seuraamisen. Uutispuurosta puuttuvat nyt kaikki ryynit ja keitosta tulee mauton ja vetinen. Hyvä puoli asiassa on, etten kaipaa iltapäivälehtiä ollenkaan. Pitäkööt kioskinsa. Kiitosta sen sijaan saa paikallinen uutisointi ja some. Etenkin somefiidistä on tullut pitkästä aikaa mielenkiintoista. Siellä sentään yritetään tosissaan. Ihmisten luovuus on noussut ihan uuteen kukkaan näinä poikkeusviikkoina. Mie tykkään!

Kääntöpuolena on se, että toivottavasti lehdet jaksavat toitottaa koronasta mahdollisimman pitkään. Mikäli uutisointi loppuu, osa ihmisistä luulee kriisin olevan ohi ja he purkavat eristyksen omaehtoisesti. Se taas tarkoittaa, että todellinen kriisin selätys painuu kauemmas ja kriisi jatkuu. Nyt ei ole aika hätäillä tai ennakoida. Eli  tylsyydestä huolimatta medialle kiitos, että pidätte kriisin aktiivisena ja pinnalla.

Sulut auki

Pidän virheenä, että Uudenmaan rajat aukaistiin näin nopeasti. En pelkää mökkiläisten ylläkköryntäystä maalle, mutta en myöskään luota, etteikö maakuntien välillä syntyisi tarpeetonta ja ylimääräistä liikettä, joka estää viruksen tehokasta torjuntaa. Sulutuksen purku on valtiovallan ensimmäinen kardinaalivirhe tähän mennessä. 

Meissä suomalaisissa on sen verran slaavilaista mielenlaatua, että tarvitsemme suoria käskyjä ylhäältä toimiaksemme oikein. Jos meitä koettaa ohjailla ruotsalaisittain keskustellen ja terveeseen järkeen vedoten, niin pieleen menee ja rajusti. Meitä on käskytettävä kuin pahaista talonpoikaa kolhoosilla. Sen vuoksi olisin pitänyt uudenmaan rajan kiinni vielä pari viikkoa.

Suomalaisen yhteiskunnan hienous ja heikkous on siinä, että teemme kaiken viimeistä piirtoa myöten lain sekä asetusten mukaan ja perustellen. Liiallinen tunnollisuus tekee yhteiskunnastamme liian jäykän ja byrokraattisen ja ehkäisee nopeat muutokset. Joskus olisi paikka katsoa edes vähän sormien läpi ja pelata peliä nopeasti - ja tilannetajuisesti. Mutta Suomi on Suomi - ja meille tärkeintä on se, että kaikkien yhdenvertaisuus lain edessä toteutuu. Niin tässä raja-asiassakin. Kun peruste sulutuksen purkuun on, sitä myös noudatetaan. 

En luota siihen, että mökkiläiset ja muut Uudeltamaaltamuuttajat käyttäisivät hallituksen penäämää tervettä järkeään ja asioisivat mahdollisimman vähän paikallisissa marketeissa. Mökkipaikkakunnilla esim. kauppojen kotiintoimitus-palvelut ovat todennäköisesti vaatimattomammalla tasolla kuin etelä-Suomessa, joten kaupassa on pakko asioida. Jossain "juvalla" ei lounasta välttämättä saa tilattua Woltilla pihaan, joten sekin eristyksen apukeino jää käyttämättä. Ainoa pelastus on, että mökkipakolaiset ovat toivottavasti sitä terveintä sakkia, joka ei virusta levitä.

Miks ryssitään, kun ei oo varaa

Tämä viikko on opettanut kaikille suomalaisille, mitä tarkoittaa kasvosuojainten FFP-luokitus. Kriisiajan suurin munaus on ollut kasvomaskien onneton tilaus, joka johti väärien maskien ja vääriltä toimittajilta tilaamiseen. Vittu, mitä munailua! Ja mikä pahinta, tarkasti valvottu hankintatoimi epäonnistui heti, kun se loikki oman valvontansa ulkopuolelle. Ja jos liikemies Onni Sarmasteen puheet pitävät paikkansa, virhe on tapahtunut nimenomaan tilaajan päässä. Tiina Jylhän toiminta sen sijaan näyttäisi tällä hetkellä kusevan enemmän toimittajan puolelta. Joka tapauksessa käsittämätöntä toimintaa kriisitilanteessa. On Luojan lykky, että nyt on kyseessä "vain" pandemia-kriisi, eikä sotatila. Sotatilassa Sarmaste olisi toimittanut meille korkkipyssyjä ja vesi-ilmapalloja - tilauskirjojen mukaisesti. 

Yhdellä epäonnistuneella kaupalla riskeerattiin hoitohenkilöstöä, tuhlattiin valtion - eli meidän -rahaa ja menetettiin kaikki luottamus julkiseen hankintatoimeen. Vahinkojen korjaaminen vie enemmän aikaa kuin saada uudet maskit Kiinasta. Onneksi henkilötasolla asiassa reagoitiin nopeasti ja epäonnistujat heitettiin farmiin.

Uutta kohti

Ensi viikolla etelä-Karjalasta pitäisi talvisen alkukevään väistyä ja tilalle tulee "tekemis-kelit". Luvassa voisi olla autojen siivousta ja ehkäpä jo ulkomaalaushommia. Kuulemma kotirempat ja vinttien siivoukset kiinnostavat kansaa yleisestikin, koska K-Rauta ja kaatopaikka ovat kaksi suosituinta K-paikkaa tällä hetkellä. 

Itse ikävöin Uimaharjuun. Olen jättänyt kaikki reissut omille tiluksille tekemättä ihan kunnoituksesta karanteenia kohtaan. Odottelen kiivaasti, että tämä poikkeusaika päättyy ja sen jälkeen näkyy vain Saabista takavalot kuutostiellä. 

Sitten vähän faktoja:
- Viiteen viikkoon en ole pitänyt farkkuja. Tästä on nyt tullut farkku-haaste. Kuinka kauan pärjään ilman. Joustovyötäröhousut ovat loppujen lopuksi hämmästyttävän helpot ja käytännölliset. 
- Saab ei ole liikkunut autokatoksesta neljään viikkoon ja silloinkin vain sen verran, että sain siihen kesärenkaat alle. Kesärenkailla ei sitten ole ajettu metriäkään.
- Ruokakaupassa olen viiteen viikkoon käynyt tasan kerran. Nyt kun kaupassa ei käy, tuntuu lähikauppakin viihdytyskeitaalta. Vaikka en ole mikään shoppailija normaalioloissakaan, niin oudoltahan tämä kieltämättä tuntuu. 
- Tää on pahin - ostin neljä viikkoa sitten uutta deodoranttia. En ole käyttänyt sitä kertaakaan. Voi olla, että jos tämä kriisi vielä jatkuu monta viikkoa, muutun todella metsäläiseksi. No ehkä ensi viikolla ilahdutan vaimoa tuoksumalla ihan joltain uudelta. Ne pienet jutut... 
- Viiden viikon aikana on ollut pari sellaista päivää, jolloin en ole poistunut kotoa ulkoilmaan kertaakaan. Jos vaimo on käynyt töihin lähtiessään lehden ja töistä tullessaan postin, en ole nähnyt mitään järkevää syytä haukata mitään muuta kuin iv-koneen tuottamaa kolmesti suodatettua keinoilmaa. Eihän tätä nyt oikein hyvänä suorituksena voi pitää. 

Tässä tämän viikon kuulumiset - pitäkää itsenne terveinä ja kunnossa. Älkääkä karatko sieltä Uudeltamaalta ilman pakottavaa syytä!

PS. Kansikuva on tältä aamulta ja niin kuin jäljestä näkyy, omin pikku kätösin tehty. Lapsi pyysi pitkästä aikaa kaveriksi piirtämään ja jälleen kerran sain todeta, että jos Luoja minulle jotain lahjoja antoi, mikään niistä ei liity piirtämiseen.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Karanteeniviikko nro 3



"päivät kuluu hukkaan
kaikki hauska tapahtuu
jossain muualla
päivät kuluu hukkaan
en aja partaa en käy suihkussa"
- Teksti Pauli Hanhiniemi -

Kolmas Nainen kuvasi sanoituksissaan koronaviikkojen fiilikset aika hyvin ennen aikojaan. Pysähtyneisyys ei inspiroi, eikä saa yrittämään. Viikko toisensa jälkeen huomaa tulevan torstain - syytä en tiedä, mutta torstaisin sitä tavallaan huokaa viikon taas menneen. Minulle torstai on muutenkin aina ollut päivä, jolloin voi todeta, että viikosta on selvinnyt. Perjantain marssii vaikka päällään ja viikonloput harvoin stressaavat. Rakas elämän merkkipaalumme torstai!

Tällaisessa kriisissä muutokset tapahtuvat askeleittain. Joka viikko elämästä rajautuu jotain pois ja elämä on vain hieman eri tavalla. Muutosten yhteissummaa on vaikeaa nähdä ennen kuin ne puretaan kokonaan pois. Olen lukenut paljon toista maailmansotaa käsittelevää historiaa ja miettinyt usein, kuinka ihmiset kestivät ne vuodet. Ilmeisesti kyseessä oli saman ilmiön hard corempi versio. Myös sota-aikana muutokset tapahtuivat askel kerrallaan, mutta erittäin pitkässä juoksussa. Shokkireaktio pehmeni siihen, että aikajana virahti vuosiin ja kerrallaan taisteltiin vain yhtä muutosta vastaan. Ihminen on käsittämättömän sopeutuvainen nisäkäs - ja se on johtanut siihen, että tämä karvaton kaksijalkainen sulkee muita lajeja eläintarhoihin, eikä toisinpäin.


Se saa****n kellojen siirto!!


Tämä viikko meni muutenkin vähän parkit päällä. Viime viikonlopun kellojen siirto vei minun unirytmin mennessään ja sen korjaaminen vie aina viikon verran - siirrettiinpä kelloja mihin suuntaan hyvänsä. Kummallista, että hallitus, joka saa Uudenmaan kiinni ja eristettyä muusta maasta, ei saa kellojen siirtoa loppumaan. Maailman merkityksettömin asia, ennen kuin se kolahtaa omaan uneen.

Mietin tällä viikolla hallituksen työtä muutenkin. Joka viikko se joutuu päättämään rajoituksista, jotka koskevat suurta ihmisjoukkoa. Toisella kädellä varaudutaan siihen, että rajoituksista huolimatta virusta ei saadakaan aisoihin ja tauti pääsee tukkimaan koko terveydenhuoltosysteemin. Ja tämä vielä sen päälle, että jo nyt tehdyt rajoitukset osuvat erittäin kipeästi useiden kotitalouksien kukkaroon.

Kansan muisti on tunnetusti lyhyt. Vaalien väli on liian pitkä aika kantaa kaunaa tai muistaa edellisten vaalien lupaukset, tai oikeastaan niiden pettäminen. Mitenköhän tässä korona-casessa tulee käymään. Vaikka tauti ei pääsisi valloilleen, pelkät varotoimet tulevat maksamaan kansantaloudellisesti valtavasti rahaa. Ja rajoitusten vuoksi sitä rahaa ei valtion kassaan edes kilise entiseen tahtiin. Lomautukset, konkurssit ja irtisanomiset kuristavat myös valtion tuloja euro kerrallaan. Nyta hätätilan aikana kuluja syntyy ja on pakko mennä niin sanotulla avoimen piikin periaatteella - ja toivoa, että rahaa saadaan raavittua tarpeeksi kasaan.

Sitten kun se loppulasku esitetään, muistaako kukaan enää huolta ja paniikkia, joka tuon laskun synnytti. Vai tehdäänkö perinteiset eli unohdetaan menneet, haukutaan poliitikot ja vaihdetaan eduskunta? Toivottavasti ei.



Mitä koronan jälkeen?

Tähän eristyksen aikaan sopii mainiosti Daniel Defoen alunperin 1719 kirjoittama Robinson Crusoe. Jonneille tiedoksi, että se kertoo Robinson Crusoesta, joka merimiehenä haaksirikkoutuu yksin autiolle saarelle ja löytää myöhemmin kumppanikseen alkuasukkaan nimeltä Perjantai. Kirja kuvaa kaikkia niitä tunteita, joita eristyksessä ollut ihminen tuntee sekä kertoo ne keinot, joilla yksinäisyydestä selviää. 

Jos lukeminen on haastavaa ja saman fiiliksen haluaa kokea elokuvan kautta, niin Tom Hanksin tähdittämä Cast Away ajaa aika lailla saman asian. Elokuva onkin monella tapaa modernisoitu versio Robinson Crusoesta. Tosin Cast Awayssa perjantai on korvattu lentopallolla.

Tunteemme vaihtelevat, kun läpikäymme kriisiä. Ensin olemme shokissa, jonka jälkeen alkaa asian käsittely tunne kerrallaan. Välillä kiellämme koko kriisin olemassaolon ja välillä taas mielemme vie meidät kaikkein syvimpiin masennuksen syövereihin, joissa uskomme, että tämä ei lopu koskaan. Lopulta, kun kaikki tunteet on kaluttu loppuun, on vuorossa toivo ja uusi alku. 

Tällä hetkellä itse elän vaihetta, jossa alan jo ajatella aikaa kriisin jälkeen. Mitä kaipaan ja mitä en tule kaipaamaan? Mitä uutta olen oppinut ja mitä tulen tästä kriisivaiheesta ottamaan opikseni? Kuinka minun oma tieni muuttuu näinä viikkoina - tai kuukausina (toivottavasti ei vuosina!)?

Näistä asioista haaveilen

Kun oma elämä on muuttunut suhteessa aika vähän, ovat unelmanikin aika pieniä. Haaveilen siitä, että pääsen lounastamaan kavereiden kanssa The Kitchenin lounaspöytään. Haaveilen siitä, että saan jutella ihmisten kanssa kasvotusten ja kulkea kadulla miettimättä, suhtautuuko jokainen vastaantulija minuun korona-lähettiläänä. Kaipaan sitä, että kaupoissa käynti tuntuu normaalilta, eikä siltä, että mielipuolisesti mietit, kuinka jokaisesta paikasta ja ihmisestä voi saada pöpöjä.

Ja sitten tämä! Kaipaan sitä, että avaan iltapäivälehden ja löydän sivuilta pelkästään yhdentekevää ja merkityksetöntä paskaa. Nyt kun lehdet täyttyvät päivästä toiseen koronasta, se puuduttaa. Iltapäivälehtiä en ole jaksanut kohta viikkoon edes avata. Siellä ei tunnu olevan mitään sellaista, mikä innostaisi lukemaan. Oi niitä aikoja, kun viikon suurin uutinen oli vaikka Roope Salmisen ero jostain "en-enää-muista"-nimisestä tyypistä. 

Ennen tätä maailmanpysäyttävää kriisiä olin juuri pystyttämässä oman yritykseni ensimmäisiä nurkkakiviä. Totta kai oli Luojan lykky, etten ehtinyt ajatusta pidemmälle. Nyt olisin saattanut päästä historian kirjoihin kaikkien aikojen lyhimmän yrittäjän uran tehneenä. Mutta sitä työtä kaipaan. En ikinä ajatellut kouluttaa itseäni "hyllylle", mutta nyt on pakko hieman malttaa. Tänään opettelin kotitarpeiksi teippauksen saloja, niin käsiä oikein syyhytti päästä takaisin hierontapöydän ääreen. 

No hierojan pöydälle kaipaan kyllä muutenkin. Sellainen kunnon muokkaava tunnin setti ammattilaisen käsissä tulisi kovasti tarpeeseen. Ensimmäinen asia korona-juttujen jälkeen taitaakin olla ajan varaaminen omalle luottohierojalleni.

Livekeikat - vaikka tarjontaa on myös karanteenin aikana. Tätä kirjoitusta suunnitellessani kuuntelin Hovimuusikko Ilkan insta-live -keikkaa ja naureskelin, kuinka viihdyttävää tällainen kriisiajan viihde osaakin olla. Minä ja 1600 muuta kuuntelee sama musiikkia puhelin kourassa (ja olut toisessa). No tarjonnasta huolimatta kaipaan sitä, että kuulen keikat ihan livenä. Yhden keikan liput meillä jo odottaakin syksyä. 

Mitä kaipaan poikkeustilan jälkeen?

Olen valitettavasti kyyninen ja hieman epäilevä tuomas. Tulen kaipaamaan koronasta tätä uus-yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta. Tulen luultavasti kaipaamaan sitä, että pieneksi hetkeksi itsekkyys ja omahyväisyys vaihtui yhteiseen hyvään. Nyt toisesta välittäminen sekä yhteydenpito vähän tuntemattomampiinkin on kovassa kurssissa. Lisäksi pidän myös siitä ajatuksesta, että heikoista välittäminen ja hädässä olevien tukeminen ovat kurssissaan.

Uskon, että tulen kaipaamaan myös eräänlaista korona-innovatiivisuutta. Parin viikon aikana ihmiset ovat keksineet kilpaa keinoja olla yhdessä olematta yhdessä. On keksitty tapoja nauttia musiikista, tapoja viettää aikaa eristyksessä ja tapoja kotoutua omaan kotiin.  On myös keksitty keinot, joilla koti muutetaan nopeasti työpaikaksi. Tuo innovatiivisuus on hyvästä meille jokaiselle. Pakko osaa olla hyvä opettaja.

Etätyöstä tuli mieleen se, että toivottavasti tämä etätyöllistäminen jatkaa voittokulkuaan kriisin jälkeen. Se on työtä siinä, missä toimistotyökin - kun sitä johdetaan oikein. Ja toinen etätyöstä mieleen juolahtanut juttu on, että toivottavasti tietynlainen hygge-fiilis siirtyy kotitoimistoista myös lähitoimistoihin. Nyt ei kukaan häiriinny, jos videopalaverissa vilahtaa lapsen naama tai jos pomo piipahtaa kesken palaverin "kasvatustöissä". Myöskin työpukeutuminen ja meikkaus ovat kokeneet eräänlaisen downgreidauksen, joka saisi minusta ihan hyvin jatkua.

Tulen myös kaipaamaan tätä slow-fiilistä. Tällä hetkellä ei kenelläkään tunnu olevan kiire. Kaikkeen on aikaa ja kaikki tapahtuu jotenkin hidastetussa moodissa. Kun kriisi on ohi, tulemme nostamaan taas kytkimen ylös ja laittamaan kaasun pohjaan. Maltti ja odotus vaihtuu siihen, että säntäilemme paikasta toiseen juosten. Siihen pakottaa jo se, että parin kuukauden elämättä jätetty elämä on kirittävä äkkiä takaisin.

Ja tulen kaipaamaan näitä aikoja, joita olen viettänyt lapsen kanssa kotona. Totta kai myös meillä kotoilu turhauttaa ja välillä saattaa kummankin äänenpaino nousta ylimääräisen oktaavin, mutta silti tämä on korvaamattoman arvokasta aikaa. Mietin usein, miten pienestä on kasvanut iso ja samalla mietin, että kohta tuo iso on niin iso, ettei se tarvitse isäänsä enää mihinkään. Enää meillä ei sitten ole yhtäkään, joka kiipeää syliin. Ja minä olen jollain tapaa kiitollinen siitä, että meidät on puolipakolla suljettu kotiin keskenämme. Ei näitä kotiaresteja sentään joka vuosikymmeneen mahdu.


No mitä vielä?!

Tähän mennessä olen käyttänyt aikaa melko lailla joutilaasti. Olen ylpeä, että olen hypännyt taas aktiivisesti blogini selkään. Kirjoittaminen on kivaa ja nyt se tulee punnertelematta ulos. Tuntuu hyvältä kirjoittaa laittaa ajatuksiaan ylös ja muidenkin luettavaksi. 

Olen myös aika hyvin onnistunut haravoimaan Ylen dokumenttitarjontaa. Yle on vihdoin tajunnut, että verovaroin tuotetun ei tarvitse olla pelkkää kulttuuria tukevaa paskaa, vaan myös meille kaikille yhdenvertaisesti tuotettu voi olla kilpailukykyistä ja viihdyttävää. Annankin Ylelle täydet pisteet siitä, että se on sentään aktiivisesti pyrkinyt muokkaamaan tarjontaansa vastaamaan vallalla olevia oloja. Siinä, missä muut luottaa perustarjontaan ja yhdentekevään reality-huttuun, on Yle tuonut mm. laadukkaita (urheilu)dokkareita ja elokuvia katsottavaksi. Eikä minusta ole mitenkään merkityksetön seikka, että Yle on järjestänyt viikonloppuihin Yle Olohuone -spektaakkelin. Vanha kunnon puhelintoivekonsertti tuotuna 2000-luvulle. Ai, että mä tykkään!

Hitto, miten sitä jääkin koukkuun yksinkertaisiin juttuihin. Löysin Yle Areenasta sarjan "Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan", jossa brittiveijari Michael Portillo matkaa kiskopelillä pitkin Amerikkaa ja esittelee Yhdysvaltojen eri osia 1800-luvun matkailuoppaan hengessä. Tällaiselle nojatuolimatkailijalle se on kuin vetäisi rantalomaa suoraan suoneen. Mutta siis en suosittele - jäätte itsekin samaan koukkuun! Katsokaa temppareita, niihin ei viisas ihminen koukutu.

Opiskeluja en ole saanut aloitettua. Näin kriisin aikana verkko-opintojen tarjonta on kasvanut aivan valtaviin mittoihin ja siihen junaan olisi helppo hypätä kyytiin. Jostain syystä tuo homma nyt takkuaa ja odottaa suoraan sanottuna perseelle potkimista. Sen verran katsoin, että näitä terveysalan opintoja pääsisi taas syksyllä tekemään, joten ehkäpä sitä vielä yhden kerran.... Pitänee ottaa hallituksen iltakoulussa puheeksi.

Karanteenista huolimatta on meillä siis kaikki hyvin. Elämä ajelee tasaisilla raiteilla ja olemme koettaneet pysyä erossa pöpöistä ja ongelmista. Kaiken kriiseilyn ja epävarmuuden voittaa toivo ja tieto siitä, että tämä kaikki on vain väliaikaista. Yhteispelillä tästä selvitään ja kriisin jälkeen on meille kaikille Kari Tapion lupauksen mukaisesti poutasää. Sitä odotellessa voitin tänään huutokaupassa meille pihakeinun - uskoni riittää sekä kriisin päättymiseen että suomalaiseen hellekesään. Yhtä kaukana kumpikin.


perjantai 27. maaliskuuta 2020

Raskas, rakas lähivanhemmuus



Toisen karanteeniviikon puolella alkaa taisteluväsymys näkyä. Etulinjassa on rykmenteittäin silmäpussien kanssa kamppailevia äitejä ja isejä, jotka on heitetty suoraan etätyön syvään päähän. Toimistojen aikuispäivähoito on lakkautettu ja työyhteisöt on hajautettu käymään sissisotaa omilta työpisteiltään. Koko arki on järjestelty uudella tavalla ja lisää muutoksia tulee päivä toisensa jälkeen. Etätyön kaveriksi on tullut lähivanhemmuus.

Yhteiskunnan rajoitukset ovat pakottaneet vanhempiparat olemaan samassa tilassa puolison ja lasten kanssa päivästä toiseen. Koti on muuttunut ihan muuksi kuin sisustuslehden kannessa komeileva tanskalaisen sisustuksen helmi. Siellä haahuilee kotoilemassa verkkariasuisia vanhempia tukka pystyssä ja meikittä sekä lapsia, joilta on varastettu koulu, harrastukset sekä kaverit. Jokaisessa nurkassa surisee kannettava tietokone ja pärisee sitä käyttävä etäihminen.

Kun on sotatila, niin rintamalta ei livetä. Lapsia ei voi enää heittää kouluun, tarhaan, kavereille tai harrastuksiin. Heistä ei nyt muutamaan viikkoon pääse eroon sitten millään. Edes isovanhempien harmaille harteille et lastasi saa, sillä ukit ja mummot ovat vielä vanhempia tiukemmassa poistumiskiellossa. Siinä se jälkikasvu möllöttää silmät suurina jalan juuressa odottaen - niin tosiaan - odottaen, että sinä olet sille vanhempi.

Ekspertiisivanhemmat, joiden lapset kasvattaa joku muu


Ilmeisesti olemme viimeisimmän vanhemmuussukupolven aikana siirtyneet kasvatusvanhemmuudesta ekspertiisivanhemmuuteen, jossa vanhempien jalo tehtävä on etsiä itselle kaikilla tinderin kriteereillä sopiva kumppani ja lisääntyä. Sen jälkeen lapsen voikin antaa yhteiskunnan hoiviin ammattilaisten kasvatettavaksi. Pienet lapset kasvattaa päiväkoti ja vähän isommat koulu. Ja jos niistä ei ole kasvattajiksi, voi aina vanhempainillassa nyrpistellä nokkaansa ja haukkua sekä koulun että opettajat, jotka eivät pitkälle jalostetusta tuotteesta saa tuotettua yhteiskunnan tukipilaria, "vaikka ne verotkin ovat niin perkeleelliset". Kauniiksi lopuksi voi vielä ottaa Instaan selfien huulet mutrussa ja laittaa hästägin #lapsuusonpilattu #yhteiskuntaeitoimi ja #opetpilaakaiken

Olen tällä viikolla lukenut useamman "hassun tarinan" - jopa ammattikirjoittajien kynästä - jossa kauhistellaan haasteellista vanhemmuuden ja työelämän yhdistelmää. Ilmeisesti hipsterillä luiskahtaa latte väärään kurkkuun, kun enää ei päivisin saa heitellä läpändeerusta kahvikoneen juuressa muiden aikuisten kanssa. Kahvikone vaihtuu juhlamokan tahrimaan Moccamasteriin ja aikuisten sijaan ympärillä on 24/7 yöpukuun puettu pienten posse. Vanhemmuus on aika vitullinen maila, kun se lävähtää yhtäkkiä kasvoille.

Jos ei tietäisi, että eletään 2020-luvun teollisuusvaltiossa, luulisi, että nuo kirjoittajat asuttavat sataa karjalaisevakkoa takapihallaan ja ruuaksi on tarjota vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Tosiasiassa ollaan  kokonaista toista viikkoa jouduttu olemaan perheen kesken. Niin - siis oman perheen - herätkää nyt jumalauta aikuiset vauvat!

Sattuneesta syystä tiedän, että vaativa vanhemmuus on ihan jotain muuta kuin lapsen takia pilalle mennyt virtuaalikahvihetki tai juttuidean pohtimistuokio. Vaativaksi vanhemmuudeksi ei katsota sitä, että on hankalaa keksiä, mitäs me syötäisiin, kun lounaskin joudutaan tuottamaan itse, eikä sitä tarjoa naapurikorttelin uusi kasvisravintola.

Vaativa vanhemmuus on sitä, että lapsen kanssa ollaan kirjaimellisesti vierekkäin ja valveilla 24 tuntia vuorokaudessa ja rukoillaan, että lapsi oikeasti joskus huutelisi kirkkaalla äänellä äitiään. On vanhempia, joiden suurin toive on, että lapsi nousisi joskus omille jaloilleen - vaikka sitten karatakseen ovesta ulos. Olen tuollaistakin vanhemmuutta saanut läheltä seurata - ja nähnyt sen hoituvan paremmin kuin suurimmalta osalta lattekreaajien perheissä.

Vanhemmuus ei ole aina kivaa


Vanhemmuus on sopimus, joka solmitaan lapsen syntymän yhteydessä. Siinä yhden napanuoran katkaisussa luvataan lapselle, että vaikka maailmassa ei olisi enää mitään muuta jäljellä, niin lapsella on vanhemmat. Ne vanhemmat lupaavat hoitaa lapsensa tapahtui mitä hyvänsä. Iskeköön sitten vaikka katkeamaton etätyö ja koronakriisi. Se lupaus kattaa taaperon raivonpuuskat, öiset herätykset, loputtomat pottaopettelut ja jos hyvin käy, se kattaa myös sen, että odottelet kiukuttelevaa teiniä kotiin kahdeltä yöllä.

Ylläripylläri - vanhemmuus ei ole aina kivaa! Sen ei ole tarkoituskaan olla kivaa. Vanhemmuuden tarkoitus on kasvattaa lapsiamme, mutta yhtä paljon sen tarkoitus on kasvattaa meitä aikuisia olemaan aikuisia. Vanhemmuus on 90% tuskaa ja 10% iloa. Ja se kymmenen prosentin osuus todellakin kuittaa nuo loput 90 prosenttia. Vanhemmuutta ei voi siirtää. Et voi olettaa, että lapsesi kasvaa koulussa, etkä voi jättää lastasi vieraiden käsiin ja pyytää heitä tekemään lapsesta ihmisen. En minä ainakaan löisi sellaista vastuuta vieraille hartioille. Haluan pidättää itselläni oikeuden pilata omat lapseni.

Vanhemmuus on huolta, tuskaa, murhetta ja katkeamatonta vastuuta. Se on vastuuta silloin kun nukut ja silloin kun valvot. Se vastuu ei lakkaa senkään jälkeen, kun lapset ovat aikuisia ja muuttavat toiselle puolen maailmaa. Vanhemmuus on sydämeen tehty tatuointi, jota on mahdotonta laseroida piiloon.

Onhan se toki muutakin. Se on iloa, oivaltamista, nauramista sekä ihmettelyä siitä, että aika ei häviä maailmasta mihinkään - se varastoituu alati kasvaviin lapsiin.

Yhteiskunta olemme me


Elämme nyt huolestuttavia aikoja. Jokainen meistä joutuu joustamaan ja jokaisen velvollisuus on tehdä oma osansa, jotta me yhteiskuntana selviämme yhä pahenevasta kriisistä. Sen vuoksi minulta ei nyt valitettavasti liikene sääliä vanhemmille, jotka pistävät lapsensa päiväkoteihin tai kouluihin - ja tulevat itse kotiin tekemään etätöitä. Minulla ei myöskään oikein riitä hyväntahtoista hymyilyä ja peukutusta vanhemmille, joille kotona oleminen omien lasten kanssa käy ylivoimaiseksi sen takia, että oma herkästi viritetty menestysarki ei sujukaan entisellä tavalla.

En pidä kovinkaan hauskana tarinoita, jotka keskittyvät kaivamaan maata koulujen etäopetuksen alta. Koulu on nyt vanhempien lailla uudessa tilanteessa ja joutuu rakentamaan koko etäopetuksen nopeassa ajassa alusta saakka. Työkalut eivät ole valmiita, eivätkä opettajatkaan. Mutta lujasti uskon, että koulu yrittää parhaansa. Sopeutuminen uuteen vaatii aikaa meiltä vanhemmilta, lapsilta ja myös koululta.

Sitten nyt kovasti kärsiville lähivanhemmille pieni opetus. Yhteiskunta ei hoida teidän lapsianne. Me vanhemmat hoidamme lapsemme, sillä yhteiskunta olemme me.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Ensimmäisen poikkeusviikon fiilikset

Ehkä kaikkien aikojen paras ja osuvin mukiteksti


Ensimmäinen poikkeustilan aikainen viikko on taisteltu. Meidän perhe on toistaiseksi selvinnyt ilman isompia ongelmia - Luojalle siitä iso kiitos ja hali. Muutoksia on toki tapahtunut ja elämä on jollain tapaa erilaista kuin normiarjessa. Veikkaan, että se on sitä kaikille.

Otimme pienimmän pois eskarista jo maanantaista saakka, kun alkoi näyttää siltä, että julkiset toiminnot laitetaan joka tapauksessa kiinni. Nyt ollaan vietetty päivät kaksistaan - tai no kolmistaan,  kun keskimmäinenkin on kotona, joskaan hänen läsnäoloaan ei juuri huomaa.

Tämä meidän perheen pienin painos on vallan mainio tyyppi. Ilmeisesti hän on kasvanut suoraan tähän minun etätyömaailmaan, koska meillä tämä viikko ei ole mitenkään vaikeuttanut yhdessäoloa. Oikeastaan päinvastoin. Lapsen kanssa on jopa leppoisampaa ilman aamuherätyksiä, pukemisia ja eskarin vienti-noutoja.

Sattuman kautta minulla on ollut töissä kiireisin viikko aikoihin ja olen ollut luureissa kiinni tavallista enemmän. Mutta lapsi on tehnyt omiaan naapurihuoneessa ja välillä käynyt ovella kurkkaamassa, että vieläkö se palaveri jatkuu. Olen ohjeistanut lasta, että iskä on palaverissa ja en luultavasti kuule huutoasi, mutta jos on asiaa, niin saa keskeyttää. Uskon lapsen kokevan olonsa turvallisemmaksi, kun tietää, ettei jää yksin, vaikka on itsekseen. Ja uskokaa tai älkää - lapsi ei ole kertaakaan keskeyttänyt palaveria. Pari kertaa olen pyytänyt häntä esittäytymään virtuaaliselle työyhteisölleni, mutta vielä ei rohkeus ole riittänyt kameran eteen.

Toki meillä on aika lailla treeniä takana tästä työ-loma-kotoilu-yhdistelmästä viime kesältä. Nyt tuo homma on jalostunut vielä fiksummaksi, kun lapsi osaa itse keksiä enemmän tekemistä ja käyttää sähköisiä vehkeitä omatoimisesti. Eli joo, en siis käy enää edes vaihtamassa muumi-DVD:tä toiseen.

Lapsen kanssa kotoilussa olennaista on rytmitys ja se, että lapselle muistaa antaa huomiota ja läheisyyttä kesken työpäivänkin. Joskus riittää, että käyt kyselemässä kuulumisia ja joskus lapsi istuu sylissä ja "tekee töitä" muutaman minuutin. Tärkeintä on huomio ja läheisyys, ei tekeminen itsessään.

Tekemisen ja huomion lisäksi olennaista ovat ulkoilu ja ruokailu. Ulkoilusta ovat meidän osalta huolehtineet naapurin lapset. Omasta mukulasta on kasvamassa sen luokan sohvaperuna, että sen ulos saaminen vaatii rautakangen, mutta onneksi naapurustossa on aktiivisempia ikätovereita. Meillä on "ehkä pientä haastetta" siinä, että opettaisimme myös meidän soffapotun olemaan aktiivisempi tuossa kavereiden pyytämisessä ulos.


Isompi ja pienempi etätyöläinen

Työyhteisö muuttuu

Töissä kriisiajan näkee selvemmin. Kun porukkaa on enemmän etänä, palaverikäytännöt muuttuvat ja monta asiaa täytyy tehdä eri tavoin. Meillä töissä on porukka koottu päivällä puoleksi tunniksi palaveriin, jossa käydään läpi kuulumiset ja rupatellaan muita mukavia. Sillä tavalla sakki ei täysin erakoidu, vaan pysyy joku yhteisöllisyys.

Lisäksi olen nauttinut yhdet virtuaali-whatsapp-aamukahvit vanhan työyhteisöni kanssa. Oli hauska kokemus juoda yhteiset sumpit ja vaihdella kuulumisia. Tämä uusyhteisöllisyys ei loppujen lopuksi vaadi mahdottomia. Vain tiedon siitä, että on täällä muitakin samassa jamassa. Veikkaan, että virtuaalikahvit saavat jatkoa. Ja muutenkin nyt yhteisöllisyydessä luovuus on valttia!

Virtuaalikahvitteluun ei muuta tarvita kuin kahviporukan whatsapp-ryhmä ja se, että joku huhuilee muut kahville. Siitä se juttu sitten starttaa itsestään. Hassuinta nyt olikin se, kun yksi ryhmän jäsen vielä myöhästyi virtuaalisesta kahvihetkestä - luotan kuitenkin siihen, että näitä kahvituokioita tulee myös jatkossa niin, että viimeinenkin ehtii matkaan.

Näitä uusyhteisöjä leimaa rentous. Teamsissä huomaa, että kotoilun aikoina ei ole tarpeen juuri töihin ylipukeutua. Käytännössä kaikki ovat siellä sellaisina kuin ovat. Bad hair day on muuttunut casual hair dayksi ja business-pukeutuminen on sujuvasti korvattu "easy is more"-muodilla. Tai no tällä viikolla on kuultu jopa se, että "en avaa muuten kameraa, koska mulla ei ole vaatteita päällä".

Vähissä olevat viihdykkeet

Se harmittaa, että maailman uutiskuva kapenee. Totta kai tämä virus-pandemia on ykkösasia, eikä siitä oikein liikaa voi edes kirjoittaa. Mutta jotenkin kyllästyttää, että mitään muuta ei ole. Uutisoitavaa maailmalla on vähän, koska kaikki urheilusarjat ovat kiinni, konsertit on peruttu ja käytännössä iso osa huvittelupaikoista on suljettu. Uutisoinnin lähteet ovat kaventuneet lähes olemattomiin. Siinä saa parempikin päätoimittaja nyt raapia päätään, että saa kasaan luettavan lehden.

Onneksi on radio. Minun pääviihdykkeeni ovat SuomiPop, Aallon aamu tai sitten Radio Rockin heebot. Pujottelen sujuvasti eri kanavien välillä ja iltapäivisin pistän podcastit soimaan. Korviin valuva ääni rauhoittaa ja auttaa keskittymään työntekoon eri tavalla. 

Se, mitä toivoisin, olisivat virtuaalikonsertit. Olisin jopa valmis maksamaan siitä, että näkisin bändin soittavan livenä keikan, jonka sitten voisin sujuvasti striimata telkkariin ja istua nautiskelemassa punkkulasin ja vaimon kanssa. Toki samaa livestriimausta voi soveltaa vaikka teatteriin, stand upiin tai mihin vain tapahtumaan, mikä nyt on tauolla.

Suurin isku minulle on ollut kirjastojen sulkeminen. Oli ihmeellinen sattuma, että kävimme kirjastossa päivää ennen kuin niiden sulkemisesta kerrottiin. Otin vielä "vähän leveämmällä haravalla" itselleni luettavaa, joten seuraavat viikot kyllä pärjään. Ja kirjahyllyssä minulla on teoksia, jotka kestävät useamman lukukerran (ja taitaa siellä olla ihan lukemattomiakin kappaleita). 

Jos tutuilla sattuu tulemaan lukemisen puutetta, niin pistäkäähän viestiä, meiltä löytyy aika monenlaista tavaraa ja mielelläni lainaan. Kuulin jo jostain, että tori.fi:stä haalitaan tällä hetkellä eniten juuri kirjoja ja kuntoiluvälineitä. Ilmeisesti suomalaiset todellakin varustautuvat pidemmän ajan korona-piiritykseen.

Nuoruuskuvahaastetta kerrassaan

Tekemistä piisaa

En koe elämääni mitenkään hankalaksi. Edelleen ulkoilmassa voi liikkua huoletta. Pitkät kävelylenkit alkavassa keväässä piristävät mieltä ja nyt kun muut viihdykkeet vähenevät, juuri ulkoilun merkitys kasvaa. Ja kun kevät vielä karkaa pidemmälle, niin retkeilypolut ja luonnonpuistot tulevat todella tarpeeseen. Uskon muutenkin, että tänä keväänä tulee poluilla olemaan tavallista enemmän tungosta. Pistäkäähän kaupunkien matkailuihmiset markkinointia pystyyn, että parhaat paikat löytävät käyttäjiään.

Kun televisiossa tarjonta kyllästyttää, voi aina lukea tai kirjoittaa. Kuten muutkin ovat varmaan huomanneet, niin kirjoittamisen into alkoi minullakin todenteolla juosta nyt, kun ehkä muita virikkeitä on vähemmän. Huomaan keskittyväni paremmin ja istuvani muistikirjan ja koneen ääressä pidempiä aikoja ihan huomaamatta. 

Tietyllä tapaa myös sosiaalinen media on muuttunut - parempaan. Facebookissa kiertää hauska nuoruuskuvahaaste, jonka ajatus on kääntää ihmisten ajatuksia johonkin muuhun ja toki myös piristää kavereiden päivää. Enkä ihmettelisi yhtään, jos kotoilevat ihmiset muutenkin palaisivat paperisten valokuvien ääreen nyt, kun tekemistä joutuu jopa keksimään. Oman menneisyyden tonkiminen ja vanhoihin hyviin aikoihin palaaminen voi olla tarpeellista terapiaa monelle.

Muutenkin somessa virisi tällä viikolla tavallista yhteisöllisempi ja toisia tukeva ajattelumaailma. Se yhdistää kummasti, kun kaikki meistä seisovat tasa-arvoisena samassa kusessa, eikä kenelläkään ole viruksen käsistä ohituskaistaa. Yhteisöllisyyden synnyttämisessä auttaa tieto siitä, että tästä ei selvitä, jos ei toimita yhdessä. Taudin torjunnassa tärkeintä on, että kaikki toimivat omalta osaltaan sääntöjen mukaan ja pyrkivät ehkäisemään taudin leviämisen. Jokaisen panos on yhtä tärkeä.

Toki maailma pienenee. Nyt ollaan sit pääasiassa omalla porukalla. Valitettavasti luulen, että perheiden pakonomainen yhdessäolo heijastuu myös negatiivisesti. Jos perheissä voidaan huonosti muutenkin, tämä tilanne ei sitä korjaa. Ja jos ennen on päässyt ongelmia pakenemaan omiin aktiviteetteihin, niin nyt se escape room on suljettu. Paha aavistukseni on, että kriisin jälkivaiheissa nähdään pientä piikkiä synnytyssalien lisäksi myös erotilastoissa ja terapian ovilla. 

Ehkä tämä koko virus on joku maailman tapa käskeä meitä suuntaamaan katseemme lähemmäs huomaamaan ne ihmiset, jotka tässä vierellä ovat. Samoin tämä voi olla muistutus, että kaikki me tarvitsemme toinen toisiamme.

Nautinnollista viikonloppua, pitäkää itsestänne ja kaverista huolta!

torstai 19. maaliskuuta 2020

Koronakriisin voittajat



Kaikki meitä kohtaavat kriisit muovaavat arkeamme. Kun meidät pakotetaan toimimaan eri tavoin kuin mihin olemme tottuneet, lopputulos on se, että arvomme muuttuvat. Syntyy tekijöitä, joita ilman huomaamme tulevamme toimeen. Tällöin tarve poistuu. Yhtä lailla syntyy tekijöitä, joita kaipaamme niin paljon, että tarve voimistuu. Kriisin jälkeen arvomme ja normimme ovat eri asennossa kuin ennen kriisiä. Tämä sama pätee niin henkilökohtaisiin poikkeustiloihin kuin nyt koko yhteiskuntaa kohdanneeseen kriisiin.

Nyt arvojamme ja arjen toimintoja ohjataan yhteiskunnan ylätasolta käsin. Käytännössä olemme yksilöinä voimattomia muutoksen edessä ja ainoa tie selviytyä on sopeutuminen. Sopeutumisen kautta syntyy uusia tapoja toimia.

Poikkeustilan muututtua takaisin arjeksi kaikki vanhat tavat eivät enää palaa ennalleen. Joidenkin uusien tapojen suhteen huomataan, että ne ovat aiempia kätevämpiä ja ne jäävät elämään. Toisaalta taas huomataan joidenkin vanhojen tapojen suhteen, että ne ovat muuttuneet lopullisesti tarpeettomiksi. Lisäksi jos kriisi kestää riittävän pitkään, vanhat tavat unohtuvat ja uudet käytännöt liukuvat normiksi ikään kuin huomaamatta.

Uudet tavat toimia synnyttävät voittajia ja häviäjiä. Mikään kriisi ei ole sellainen, etteikö joku siitä hyötyisi. Muuttunut kysyntä luo uudenlaista tarjontaa, mutta myös hävittää jotain vanhaa. Myös korona-viruksen luoma yhteiskunnallinen poikkeustila synnyttää voittajia.

Näin minä näen korona-kriisin voittajat:




Etätyö

Nyt poikkeustilan aikana on mahdollisimman paljon ihmisiä siirretty työskentelemään pois yhteistoimistoista etätöihin kotiin. Pakko synnyttää uusia käytäntöjä ja oma arvaukseni on, että useissa yrityksissä huomataan työn ja paikan irrottamisen toisistaan toimivan myös jatkossa. Nähdään, että kaikkea työtä ei ole tarpeen tehdä toimistosta käsin ja huomataan myös, että etänä tehty työ on monessa ammatissa sekä laadullisesti että määrällisesti täysin verrattavissa ns. normityöhön.

Kun etätyöhön liittyvät uhkakuvat väistyvät pakkotilanteen aikana, on mahdollista, että etätyön hyödyt nousevat helpommin esiin. Yrityksen saama säästö tilakuluissa ja työntekijöiden saama hyöty oman arjen hallinnassa eivät ole merkityksettömiä tekijöitä. Suurin este etätyön määrän kasvattamiselle on tähän saakka ollut asenneilmasto. Nyt tuota asennemaailmaa muokataan pakolla kohti uutta.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että etätyön kautta on mahdollista suorittaa nykyistä huomattavasti enemmän asiantuntijatyötä. Moni asiakaspalvelu- tai suunnittelutehtävä on helposti hoidettavissa kotoa käsin. Ja etätyön kautta yritysten on mahdollista saada myös kirjaimellisesti säästöjä. Jo tällä hetkellä etelä-Suomen palkkataso on muuta Suomea reilusti korkeampi. Korkeampi palkkataso selittyy luonnollisesti korkeammilla asuin- ja elinkustannuksilla. Etätyönä moni työ olisi halvempaa ostaa muualta Suomesta ammattitaidon kärsimättä.

Uskon, että nyt on sysätty etätyön suhteen pyörimään liike, joka kasvattaa yritysten etänä teettämän työn määrää pysyvästi myös kriisin jälkeen. Hyödyt tulevat esiin, käytännöt paranevat, kun niitä jalostetaan pakon alla ja etänä tekemiseen totutaan niin tekijöiden kuin johdon toimesta. Digitekniikka on tällaiseen ollut valmis jo pidemmän aikaa. Asenteet tuntuvat muuttuvan rautaa hitaammin.

Ostoviihde

Kriisi on jo nyt pistänyt useimmat urheilu- ja muut yleisötapahtumat jäihin. On suorastaan hämmentävää, kuinka tyhjältä maailma näyttää ilman urheilua. Moderni ihminen ei kuitenkaan tule viihteettä toimeen. Sen vuoksi uskon, että erilaisten viihdepalvelujen asiakaspalvelut ruuhkautuvat nyt viihteen nälkäisistä kuluttajista. Viihdekanavilla tarkoitan sekä kuvallisen että äänellisen viestinnän palveluja.

Viihteessä avainsana on nyt se, että sen käyttö on helppoa ja se tulee suoraan kotisohvalle. Kun yleisötilaisuuksia on tiukasti rajattu, monet jäävät kotiin. Maksuttoman television tarjonnan kapeus paljastuu katsojalle nopeammin kuin yhdessä illassa. Ja perinteiset ilmaiskanavat eivät kykene riittävän nopeasti reagoimaan kasvavaan tarpeeseen. Valitettavasti Tuurin kyläkaupparealityn uusinnat eivät vedä edes pahimmassa kriisissä.

Ostoviihteen suosion keston ratkaisee se, kuinka pitkään kriisi nyt kestää. Jos kriisille ei tule loppua ja esim. yleisötilaisuudet eivät pääse käyntiin, ostetusta televisioviihteestä kasvaa normi. Jos tarjonta on riittävän huokeaa ja laadultaan hyvää, niin en usko, että siitä luovutaan heti kriisin jälkeenkään. Ja vaikka esim. Netflixin tilaajia on nyt jo paljon, niin kaukana ollaan vielä saturaatiopisteestä.

Häviäjä tässä tulee olemaan liveurheilu. Pahoin pelkään, että esimerkiksi kotimaisella jääkiekkoliigalle tämä kriisin jättämä aukko tulee näkymään vielä tulevina kausina. Koko kotimainen liiga ui nyt jossain katsojalamassa, jossa hallit eivät vedä yleisöä ja kiekon viihdearvo laskee vuosi vuodelta. Jos ihmiset vielä nyt tottuvat elämään ilman liveurheilua pidemmän aikaa, niin jäähallin oven kynnys korottuu entisestään.

Ruuan tilauspalvelut

Koronakriisi tuli kuin toimitettuna tilauksena ruuan kotiinkuljetuspalveluille. Enkä puhu nyt Woltista tai Foodorasta, vaan perinteisten kauppaostosten kotiintoimituksesta. Kaupassakäynti muuttui yhdessä yössä riskiksi, mutta elintarvikkeiden tarve ei tietenkään putoa minnekään. Riskin välttämiseksi on kauppatarvikkeet ja kuluttajat saatava kohtaamaan mahdollisimman yksityisesti. Parempaa keinoa kuin kotiinkuljetus, ei siihen ole.

Ruuan kotiinkuljetus oli muutenkin juuri breakpointin kynnyksellä. Iso osa kiireisistä työläisistä on huomannut, että kaupassakäynti on mahdollista välttää ja sekin aika on säästettävissä rahalla. Ja kaikki meistä tietävät, että aika on tämän vuosikymmenen kovin valuutta.

Ongelmana on ollut se, että moni ei luota ostosten olevan laadultaan itse valitun veroisia ja toisaalta taas palvelu on koettu luksustuotteeksi. Nyt kun tarve kotiinkuljetukselle on legitimoitu kriisin kautta, palvelun kokeilijoiden määrä kasvaa hurjalla käyrällä.

Jos olisin sijoittaja tai aloittava yrittäjä, niin joku kauppakassien Wolt olisi sijoitusideana aivan timanttinen. Vaikka kriisi loppuu, uskon vahvasti, että ruuan kotiinkuljetus tulee saavuttamaan valtavan suosion. Sen tuoma säästö ajallisesti ja toisaalta koko ajan halpeneva hinta koukuttavat perheen toisensa jälkeen.

Uusyhteisöllisyys ja retroyhteisöllisyys

Suuret kriisit yhdistävät kansaa. Isovanhempiemme aikaan sota yhdisti eripuraiset yhteiskuntaluokat saman lipun alle. Nyt taas tuntuu, että sairaus, jonka edessä me kaikki olemme samanarvoisia, yhdistää eri mielipideluokkia.

Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Suomesta on tullut egoismin ja ahneuden yhteiskunta. Vanhasta yhteisvastuusta ja demokratiasta on ollut näkyvissä enää nimi keräyksessä ja yhdessä puolueessa. Aatteellisesti olemme ohittaneet sen jo aikaa sitten. Lisäksi eri mielipide- tai arvoluokkia repivät suuret riidat. Entisen vasemmisto-oikeisto-akselin lisäksi meille on kasvanut rasismin kannattajien ja vastustajien akseli sekä ilmastokriisin kannattajien ja vastustajien akseli.

Nyt poikkeustilan aikana on huomattavissa selkeää muutosta kohti yhteisvastuuta. Päivittäin saan lukea siitä, kuinka syntyy halu auttaa pulassa olevia vanhuksia tai halu tukea pulaan joutuvia yrittäjiä. Koko kriisin ajan näkyvillä on ollut puhe yhdessä selviämisestä ja kaikkia koskevasta läheisyydestä. Noita viestejä on ollut mukava lukea.

Haluan uskoa siihen, että tämä kriisi on se herätys, jonka me tarvitsemme. Tahdon uskoa siihen, että tämä kriisi yhdistää ja saa meidät näkemään itsemme osana yhteisöä. Ilahduttavaa on ollut myös nähdä, että kansalle löytyy pahimmassa paikassa myös uskottava johto sekä toiminnallisesti että henkisesti. Suomen siunaus oli se, että vappusatasen mies vaihtui oikeaan toimintaan.

Jotenkin tätä ajattelumaailmaa kuvastaa myös suosikkini Hovimuusikko Ilkan biisi

Kriisi on sulkenut maiden rajat ja sulkenut kansalaiset tulemaan toimeen keskenään. Tämä on valitettavasti kehitys, jonka uskon jatkuvan myös kriisin jälkeen. En pitäisi minään ihmeenä sitä, että vapaan liikkuvuuden nyt saamat rajoitukset jatkuisivat myös poikkeustilan purkamisen jälkeen. Perustelen tätä kahdella syyllä.

Ensinnäkin osa turisteista jättää matkailun jatkossa vähemmälle. Globaali sairaus saa puntaroimaan matkailun riskejä eri tavalla kuin ennen ja sen vuoksi osa matkoista jää tekemättä. Toinen syy on vastaanottavassa päässä. Nyt moni turistikehto luultavasti näkee sekä liikaturismin vaikutukset että sen, että pienemmälläkin turistimäärällä pärjää. Hyvänä esimerkkinä kulkekoon Venetsia. Kriisin jälkeen Venetsian kanavien vesi on kirkastunut kuin taikaiskusta ja koko kaupungin hygieniataso on parantunut. Entinen likaviemäri on saavuttanut vanhan arvokkuutensa historiallisena kohteena. Haluaako se enää luopua saavutetusta statuksestaan?

Lisäksi uskon myös eräänlaiseen retroyhteisöllisyyteen. Nyt kun kansalaiset on enemmän tai vähemmän suljettu koteihin, niin kaivataan kanavia tavoittaa muita. Olen itse huomannut, että radion suosio on kasvanut vielä entisestään uusiin mittoihin. Oma viaton arvaukseni on, että radiossa tullaan kuulemaan uudestaan ns. toivekonsertteja sekä vanhoja kunnon terveisohjelmia. 

Luotettava tiedonvälitys

Globaaleissa poikkeustiloissa nousee aina luotettavan tiedonvälityksen arvo. Nytkin ihmiset kaipaavat koko ajan luotettavaa tietoa siitä, miten kriisi etenee ja miten sitä torjutaan. Tietoa halutaan jatkuvasti, mutta sitäkin enemmän luotettavalta taholta. Itse en usko, että suomalaisten luottamus perinteisiin medioihin olisi koskaan varsinaisesti horjunut. Käyttäjämäärien lasku on johtunut enemmänkin siitä, että mediatalot luottivat liian pitkään paperisiin tukipilareihin, kun olisi pitänyt vauhdilla siirtyä digimediaan. Uutisten lukijoiden vauhti ja tuotannon vauhti erkanivat liikaa toisistaan.

Nyt kotimaiset mediatalot saivat uuden tilaisuuden. Lukijat kaipaavat uutisia ja käytännössä Ylen lisäksi ainoa luotettava tuottaja on sanomalehdistö. Nyt olisi lehdistön aika kerätä potentiaaliset digitilaajat markkinoilta. Kriisin aikana kuluttajien luottamus voitetaan laadulla ja maltillisella hinnoittelulla. Uskon, että juuri nyt hintaa tärkeämpi tekijä on suuri reagointinopeus, jatkuva uutisvirta, monikanavaisuus sekä luotettavuus. Noihin kaikkiin löytyy suurilta taloilta varmasti eväät, jos niin halutaan.

Minusta hesarilla on digi siinä mallissa, että se kattaa kaikenkarvaiset kuluttajat. Itse luen digihesarin joka aamu, koska sen laatuun ja kattavuuteen minulla on suurin luotto. MUTTA - luen edelleen paperisen Etelä-Saimaan - siksi, että minun uutisnälkäni ei tyydy ilman tasokasta paikallisuutisointia.


Kiina

Viimeinen voittaja tässä kriisissä on Kiina. Kiinasta tämä alkoi ja Kiinaan tämä päättyy. Selitys on hiukan hankalampi.

Tällä hetkellä käytännössä kaikkien teollisuusmaiden taloudet hidastuvat ja osin jopa seisahtuvat. Kriisin takia kulutus putoaa jyrkällä käyrällä, mikä esim. Suomessa hidastaa samassa suhteessa valtion tulojen muodostusta. Silti kaikki valtiot ilmoittavat miljardiluokan elvytysohjelmista. Tuo elvytysraha on suunnitellusta taloudesta irrallista. Verotulojen kaventuessa ainoa lähde rahalle on laina.

Maailman talouksista Kiina on tällä hetkellä kaikkein vahvimmassa kuosissa. Se on käytännössä ainoa talous, joka pystyy lainoittamaan kriisissä vellovia länsimaita. Venäjän talous on öljykriisin vuoksi lamassa ja Yhdysvaltojen talous perustuu puhtaasti kulutukseen, joka nyt on siis seis.

Kiina tulee käytännössä lainoittamaan jotain kautta isoa osaa euromaiden ja myös Yhdysvaltojen elvytyspaketeista. Se tarkoittaa samalla sitä, että Kiina ui koko Euroopan rahamarkkinoille ja sen jalansija vanhalla mantereella vahvistuu.Yhdysvalloissahan Kiinalla on jo vahva jalansija. Nyt kuitenkin uskon, että ei mene kauaa, kun Yhdysvallat ilmoittaa purkavansa Kiinan tuonnille tehdyt tullimaksut.

Tämän Kiinan rahan seuraukset nähdään tulevina vuosina. Jos euromaat saavat elvytyksellä taloudet taas vetämään ja pystyvät hoitamaan lainansa, uhka on vain tilapäinen. Jos taas talouksien elvytys ei toimi ja alamäki jatkuu, niin Kiinan antamasta lainarahasta voi tulla Euroopalle todellinen ongelma. Ensimmäisiä merkkejä tästä on nähtävissä jo esimerkiksi Pireuksen satamasta tai Toulousen lentokentästä, jotka nykyisin ovat kiinalaisomistuksessa. Millaisilla vakuuksilla Suomi pelaa tätä lainapeliä?