Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hieronta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hieronta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä


 

Aika lailla vuosi sitten oli aika jännät paikat. Toimipaikan viimeisetkin kalusteet oli laitettu paikalleen, varauskalenteri avattu ja sinne olivat kilahtaneet ensimmäiset pari varausta. Odottelin jo jännittyneenä, millaiseksi asiakasryhmäni alkaa muodostua ja millaiset ihmiset asiakkaikseni päätyvät. Syyskuun 1. päivänä sitten avattiin toimipaikan ovet ja ensimmäiset asiakkaat pääsivät nauttimaan hoidosta.

Ennen toimipaikan avaamista oli tehty kuukausi erittäin tiukkaa duunia ja valmisteltu sekä yritystä, yrittäjää että toimitilaa aloitusta varten. Kuukausi on kokonaisuutena vielä aika lyhyt aika pistää pystyyn toimiva yritys fasiliteetteineen. Ennen aloitusta oli saatava hoidettua kuntoon pankki- ja maksupääteasiat, verkkosivujen pystytys ja sisältöjen luominen. Sen lisäksi oli vielä hankittu näkyvyyteen liittyviä asioita, kuten käyntikortteja, työvaatteita ja luonnollisesti fyysiset työkalut työn tekemistä varten. Kun tuon kaiken tekee palkkatyön ohessa, niin voi sanoa, että kädet kävivät aika tiuhaan tahtiin.

Muistan vielä, miten ihmeelliseltä tuntui, että ensimmäiset asiakkaat todella löysivät mainokseni verkosta ja löysivät myös toimitilan annettujen ohjeiden perusteella. Suurin pinnalla oleva tunne oli (ja on muuten edelleen) kiitollisuus. Kaikki ennakkoon tehty työ tuottaa. Ja alusta saakka asiakasvirta on valunut toimitilan ovesta sisään tasaisesti – tai no – kiihtyvämpään tahtiin. Kun taloudellista tulosta katsoo, niin teen tänä päivänä noin viikossa lähes saman verran töitä kuin ensimmäisen toimintakuukauden aikana yhteensä. Mutta on toimintakin muuttunut hyvin paljon vuoden sisällä. Osa-aikaisesta yrittäjyydestä on siirrytty kokopäiväiseksi ja ensimmäisen yrityksen lomaan on tehty toinen firman puolikas, joka palvelee yhtä suurta asiakasta puolipäiväisesti – tarina sekin. Hierojan työn lisäksi olen saanut tehdä myös opettajan töitä ja saanut oppia ammatistani oppilaiden työtä seuraamalla. 

Olen erittäin tyytyväinen koko ensimmäiseen vuoteen. Yrittäminen on antanut paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella, työn arki on mielekästä ja mielenkiintoista ja työ asiakkaiden eteen on jopa jotain sellaista, mitä en olisi voinut kuvitella. Olen päässyt tilanteeseen, jossa työ antaa enemmän energiaa kuin ottaa.



Mitä yrittäjyys on?

Toistan sen, mitä olen sanonut ennenkin. En ole synnynnäinen yrittäjä, enkä tosiaan mikään yrittäjän mallikuva. Mutta alan ymmärtää, että on paljon hyviä puolia siinä, että tekee omaa työtä itselleen ja oman yrityksen eteen. Ainakin pienessä mittakaavassa yrittäminen on erittäin hallittavaa, jopa hallittavampaa kuin palkkatyön teko. Toki myös vastuullisuus on ihan eri luokkaa, kun kaikki langat ovat yksissä käsissä ja ainoa syyllinen ongelmiin – sekä ongelmien ratkaisija – löytyy peilistä.

Minulle ei ole ongelma, että kaikki toiminnot kulkevat omissa käsissä. Pidän siitä, että saan perustekemisen lisäksi hoitaa myös myynnin, markkinoinnin sekä taloudelliset asiat. Kaikkea tuota olen tehnyt ennenkin, mutta pienemmissä palasissa, enkä koskaan kaikkea yhtä aikaa. Ilman rakasta kirjanpitäjääni en toki selviäisi, mutta rahallisesta tuloksesta vastaaminen on itsestä kiinni. Ja perustekemisessä, itse hoitotyössä, en vastuuta antaisi kenellekään muulle. Hierojan työ on henkilökohtaista. Siinä työtä tehdään omalla persoonalla ja omalla läsnäololla. Jokaisen hierojan käsiala on erilaista ja työssä sitä käsialaa käytetään tuottamaan oman näköistä hoitotyötä. Ja se on merkittävin yksittäinen tekijä, joka saa asiakkaan palaamaan saman hierojan luo kerta toisensa jälkeen.

Eniten on yllättänyt se, kuinka yksinäistä ja kuinka raadollista yksin tekeminen on. Etenkin koronavuosi on opettanut, että yrittäjän täytyy olla varuillaan sairastumisten ja vammautumisten takia. Normaalistihan yrittjät tekevät työnsä, jos vaan silmät liikkuu ja kädet käy. Mutta koronariskin aikana pienikin nuha siirtää yrittäjän varikolle ja testitulosten odottamisen aika jää omasta rahapussista pois. Tosin itselle sama tulee vastaan toistakin kautta. Minulle sormen murtaminen olisi jo katastrofi, koska en voisi tehdä töitäni useampaan viikkoon. Ja näillä rahallisilla marginaaleilla se menisi jo rajusti tappion puolelle – puskuria kertyy kuitenkin yksin tekevänä suhteellisen vähän. Tämä on toki asia, johon voi itse vaikuttaa esim. vakuuuttamalla toiminnan fiksusti.

Toinen yllättävä seikka on sen kaiken byrokratian määrä, mitä yrittämiseen liittyy. Aputoiminimeä hakiessa ehdin jo kirota koko valtion virkakoneiston jonnekin lämpimään paikkaan (en Lanzarotelle!), mutta nekin tunteet ovat laimenneet. Byrokratian todellinen vihreä oksa on verottaja. Sen kanssa ei koskaan tule ongelmaa ja apuja löytyy ongelmiin nopeasti ja notkeasti. Verokarhu on mainettaan mukavampi nalle (vaikkakin vähän kallis kaveri yrittäjälle).

Ja toki tänä vuonna on korostunut myös työn epävarmuus ja ennustamattomuus. Koronavuosi ei todellakaan ollut paras mahdollinen aika startata uutta yritystä, joka perustuu täysin siihen, että luokseni tulee asiakkaita ja asiakkaiden kanssa ollaan fyysisesti läsnä. Pahimipina koronakuukausina ihmiset liikkuivat todella harkiten missään – ja voin sanoa, että hierojat eivät olleet jonossa ensimmäisinä. Mutta silti – minä olen saanut tehdä koko ajan töitä reippaasti, eikä tyhjiä päiviä ole juuri ollut. Selkeä muutos tapahtui tämän kesän alussa, kun epidemiassa siirryttiin perustilaan – varauskalenteri suorastaan räjähti ja patoutunut kysyntä alkoi purkautua. Oli lähellä, ettei silmänurkasta tipahtanut muutama ilonkyynel pelkästä helpotuksesta.

Yrittäminen ei ole onnistumista – se on enemmän oppimista. Ei minullakaan kaikki hoidot ole menneet täysin putkeen. Mutta jokainen hoitokerta on taatusti ollut opettavainen. Olen oppinut ammatistani yhtä paljon ensimmäisen yrittäjävuoden aikana kuin koulussa kuunaan. Kaikki opitut asiat ovat jalostuneet henkilökohtaisen kokemuksen kautta ammattitaidoksi. Ammattitaidon kehittäminen, koulutus ja jatkuva oppiminen ovat avainsanoja silloin, kun yrityksen halutaan parantavan suoritustasoaan ja pysyvän oman alansa kärjessä. Ja niiden lisäksi vielä sekä fyysisestä että mentaalisesta työkunnosta huolehtiminen.




Mitä ensimmäinen vuosi on opettanut?

Oppeja on aivan valtavasti. Tarinoita vielä enemmän. Suurin oppi on, että tässä työssä pärjää ja voi jopa menestyä. Kuukausi kuukaudelta oma itsevarmuus kasvaa ja sitä kautta myös luotto siihen, että työhön tulee jatkuvuutta. Korona-aika sai aikaan sen, että asiakkaat varaavat aikansa pääasiassa erittäin lyhyellä aikajänteellä. Käytännössä en siis nyt sunnuntai-iltana vielä tiedä koko tulevan viikon töitä. Tiedän sen verran, että varauksia on ja luotan siihen, että niitä myös tulee lisää. Mutta työ elää ja muuttuu jatkuvasti. Koronan ansiota on toki myös se, että varauksia perutaan. Jos en minä saa tehdä sairaana töitä, niin samalla tavoin käyttäytyvät (onneksi!) myös asiakkaat. Jonkin verran varauksia perutaan sen takia, että tullaan kipeäksi ja ollaan menossa testiin – tai sitten on saatu altistus ja odotellaan testituloksia. Se kuuluu pelin henkeen ja olen onnellisempi siitä, että asiakkaat toimivat vastuullisesti. Epävarmuuden sietäminen ja usko omaan työhön ovat varmaan yrittäjien perusominaisuuksia sen lisäksi, että rahallisesti on opittava elämään fiksusti. Kuukausien tulot vaihtelevat valtavasti ja tulojen ennustuksessa lasipallo on yhtä hyvä väline kuin tähtikarttakin.

Vuosi on antaut minulle itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Varmaan suurin osa yrittäjistä painii uransa alussa ns. huijarisyndrooman parissa ja miettii, osaako oikeasti palvella asiakkaita siten, että asiakaslupaus ja asiakasodotus täyttyvät. Sitä pohdin minäkin. Kuuntelen todella tarkasti asiakkaiden kommentteja ja neuvoja työn suhteen. En pahastu palautteesta ja koetan aina parantaa omaa suoritustani.

Paras palkinto työstä on se, kun näkee asiakkaan varaavan uuden ajan tai kommentoivan onnistunutta hoitokertaa somessa. Ja kieltämättä paljon merkkaa sekin, kun kuulee, että uusi asiakas tulee pöydälle ystävänsä suosituksesta. Jos onnistuneesta markkinoinnista kertoo se, että uusia asiakkaita tulee viikkotasolla useampia, niin onnistuneesta hoitotyöstä kertoo se, että uusintavarausten määrä pysyy koko ajan korkeana.

Ensimmäinen vuosi on opettanut myös sen, että yrittäjällä täytyy olla olemassa verkosto. Se koostuu kollegoista, asiantuntijoista, eri alojen ammattilaisista, joilta voi pyytää apua, kun oma sormi menee suuhun. Oman menestykseni merkittävä tekijä on sähköisten markkinointikanavien hallinta ja siitä olen aina ja ikuisesti kiitollinen "rekrykamulleni" Marille. Hän opetti minulle sähköisten kanavien perusteet ja käytön ja rohkaisi ennakkoluulottomasti kokeilemaan ja näkymään. Samoin olen kiitollinen kollega-olkapäälleni Eveliinalle, jolta olen kysynyt ”vähän alle miljoona” kysymystä ja jonka kanssa olemme sparranneet milloin mistäkin jutusta. Tärkein kiitos menee kuitenkin perheelle. He ovat sallineet kokeilla ja testata omia siipiä yrittäjänä, vaikka siinä on olemassa taloudellinen riski. Samoin yrittäjän ajankäyttöhän on melko lailla erilaista kuin perustyöläisten. Kirjanpitoaineistoja tehdään sunnuntai-aamuisin ja töitä tehdään joskus viikonloppuisin, kun asiakkaita on enemmän kuin ehtii arkena tehdä. Tämä kaikki vaatii perheeltä joustoa ja sitä, että kotona on asiat järjesteltävä minun töitteni mukaan.

Ja sitten vielä tämä kuuluisa ”yrittäjän vapaus”. Siitä kovasti kiistellään, onko se myytti vai realiteetti. Oma käsitykseni on, että se on todella olemassa. Saan järjestellä omat aikatauluni täysin vapaasti. Kesällä, kun piti olla päivisin kotona lapsen kanssa, järjestelin työni iltapainotteiseksi ja siinä saatiin pyörimään sekä perhe että työ järkevästi. Ja lomia olen saanut pitää tasan sen verran, kun mieli tekee. Tosin kääntöpuolena on se, että nuo rahat on tienattava sisään jotain muuta kautta. Esim. kesäloman kolme viikkoa tarkoitti sitä, että ennen lomaa oli painettava suht reippaasti töitä kuukauden verran ja loman rahallinen vaikutus heijastelee vielä pitkälle syyskuuhun. Mutta silti lomaa on pidetty ja vapaita vielä sen päälle ihan riittävästi. Ja toki vastavuoroisesti tehdään joskus pari viikkoa töitä ilman vapaita. Silti koen saavani nyt enemmän vapautta kuin ennen. Eli ehkä tämä yrittäjän vapaus on tietyllä tavalla uskon asia ja asennekysymys.




Vuosi on kokonaisuutena ollut hyvä

Olen tällä hetkellä todella onnellinen. Töihin meno on kivaa ja joka päivä puen työvaatteet hymyssä suin ja menen työhuoneelleni tapaamaan asiakkaita. Kun katson peiliin, ei stressitaso ole lähellekään sitä luokkaa, mitä se on ollut joskus aiemmin. Eikä sillä ole mitään tekemistä työn määrän kanssa, vaan se on työn laadun ansiota. Työssä tulee aina tavoitella tilaa, jossa työ antaa enemmän kuin ottaa ja jossa jokaisessa työpäivässä on nautinto. Nyt koen olevani lähellä tuota pistettä.

Parasta työssä ovat asiakkaat. Tietenkään ilman heitä ei olisi toimintaa, mutta huomaan viihtyväni niin uusien kuin vanhojenkin asiakkaiden seurassa. Pöydän ääressä käydään keskusteluja hyvin monista asioista ja hierojalla käynti on useille yhtä paljon sielullista kuin fyysistä hoitamista. Koen työni erittäin arvokkaaksi ja koen, että pystyn antamaan omasta ammattitaidostani eteenpäin paljon.

On hämmentävää, mutta vuoden aikana olen tavannut satoja uusia tyyppejä. Yhtään sellaista asiakasta ei ole tullut vastaan, jota en ottaisi vastaan uudestaankin. Ymmärrettävästi paljon on heitä, jotka käyvät kerran tai kaksi, mutta ilahduttavan paljon joukosta löytyy myös heitä, joiden kanssa hoitosuhde jatkuu säännöllisesti. Asiakaspalvelutyönä hierojan työ on varmasti parhaasta päästä - aika lailla 100% tapauksista ihminen lähtee pöydältä paremmassa kunnossa kuin on siihen tullut. 

Ja jos vuotta katsotaan taloudellisesti, niin en valita siitäkään. Ensimmäinen vuosi on taloudellisesti raskas, koska kaikki on uutta ja vakituista asiakaskuntaa vasta rakennetaan. Sen lisäksi kaikki suuret hankinnat sijoittuvat ensimmäiseen vuoteen, samoin kuin kaikki taloudelliset virheet, joista ammennetaan opit myöhemmille vuosille. Ja tuon kaiken voi kertoa vähintään kaksinkertaisena, kun takana on globaalin pandemian värittämä vuosi, jolloin asiakkaiden liikkuminen on täysin ennustamatonta. Mutta silti – firma on pystyssä, laskut on maksettu ja kassassa on rahaa. Eli ”work well done!”. Ja tiedän kyllä sanomattakin, että tällä alalla rikastumisen todennäköisyys perustuu täysin siihen, että ovesta astuu Ronaldo, joka haluaa minut henkilökohtaisesta lihashuollostaan vastaavaksi – ja sen todennäköisyys hipoo melko lailla absoluuttista nollapistettä. Mutta yhden miehen tämä elättää, kun ahkerasti tekee työnsä hyvin.

Vielä kerran kaikille asiakkaille kuluneesta vuodesta – ja kiitos muillekin tuesta, jota olen yrittäjyyden alkutaipaleella saanut. Kuten parhaissa tarinoissa aina – en olisi vielä muutama vuosi sitten kuvitellut kirjoittavani tätä tarinaa.


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

On täss vähän jo yritettykin

Puutyö Hjerppen tekemä puinen logokyltti. Upeaa eteläkarjalaista puuosaamista.

 

Viimeksi kirjoittelin, että hyppään pienin askelin kohti itsenäisen yrittäjän elämää. Nyt tätä ”hästäg uutta elämää” on takana pari vauhdikasta kuukautta ja on aika pistää taas asioita paperille. Kun yrittäminen on alussa enemmän tunnetta kuin taitoa ja nyt mennään enemmän vaistojen kuin osaamisen varassa, on syytä pistää juttuja etenkin itselle talteen. Kun tästä taivalletaan vuosia eteenpäin (ja toivottavasti teen samaa sittenkin), ovat tunteet taittuneet taidoksi ja päätökset tehdään toivottavasti enemmän kokemuksen kuin vaiston varaisesti. Tekeminen voi olla varmempaa, mutta luultavasti myös tylsempää.

Syys- ja lokakuun olen leikkinyt yrittäjää turvallisesti palkkatyön tuomien tulojen turvin – ja hyvä niin. Olisi saattanut leipä kaveta turhan laihaksi, jos olisin takinnapit röyhyten aloittanut pelkästään oman työn varassa. 

Toki vastavuoroisesti työpäivät levähtivät melkein kellonympyräisiksi. Toisaalta homma ei kyllä väsyttänyt, koska tekemisen muotoa vaihtoi toiseen kesken päivän. Tuollainen rupeama yhdessä työssä olisi saattanut jopa puuduttaa. Ensi kuusta alkaen tuohon ajankäyttöön tulee kuitenkin helpotusta.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä omalle työnantajalleni todella kiitollinen. Kaikki asiat on saatu sovittua parhain päin. Hyvät työnantajat - ainakaan näin hyvät - ovat nykypäivänä harvassa.

No mitäs, mitäs

Alku on ollut enemmän kuin positiivinen ja itselle monella tapaa yllätyksellinen. Asiakkaita on pöydällä riittänyt ja olen saanut tunnit myytyä melko lailla täyteen jo toisen toimintakuun aikana. Työn tekeminen itselle on osoittautunut vieläkin hauskemmaksi kuin alunperin ajattelin. Jokaisen asiakkaan eteen tekee taatusti parhaansa, koska haluaa jättää hyvän mielikuvan itsestään. Iso osa hierojien asiakaskunnasta perustuu jatkuvuuteen ja pitkiin hoitosuhteisiin. Ja ne eivät huonolla työllä synny. Ja uutena toimijana markkinassa tietää olevansa muihin verrattuna takaa-ajo-asemassa.

Paikan valinta yritykselle osui nappiin. Sitä ovat kehuneet itseni lisäksi asiakkaat. Kuten etukäteen ajattelin – helposti tunnistettava paikka, jossa ilmaiset parkkipaikat ovat lähellä, on hyvä valtti. Ja tila itsessään on tarkoitukseen juuri passeli. Kaukaan Mutteri on paikallisille eräänlainen maamerkki, joka antaa myös tilalle pientä prestiisiä.

Ja yksi iso kiitos lähtee myös siitä, että olen oppinut nykyisessä työssäni sähköisen markkinoinnin työkalujen käyttöä. Ne taidot ovat osoittautuneet vähintään kullan arvoisiksi. Köyhälle sähköinen markkinointi optimoi rahankäyttöä tehokkaasti ja hukkaa syntyy vähemmän. Sähköiset alustat tarjoavat myös mahdollisuuden kokeilla eri kampanja-tyyppejä ja löytää sen "oman äänen".

Nyt noita iltapäivän tunteja, jolloin otan asiakkaita vastaan, odottaa innolla. Seuraan varauskalenteria taajaan ja katson varaukset läpi. Sähköinen varauskalenteri on tähän työhön kerrassaan huippukeksintö. Kun katsoo varausten tekemistä, niin iso osa niistä tehdään toimistoajan ulkopuolella. Jokainen sähköisesti tehty varaus on poissa siitä, että minä vastaisin puhelimeen ja ne ajat, jotka olisin puhelimessa kirjaamassa varauksia, olisivat poissa jostain muualta. Myös asiakkaiden kommentit kertovat, että itse verkossa tehtävät varaukset ovat tätä päivää. Niin – ja toistaiseksi ainakin - no-show-tapauksia on ollut pyöreät nolla.

Työkaluni kotimaista laatutyötä - Lojer Capre F5



Opit ja opetukset

Byrokratian puoli yrityksen toiminnasta on tällä hetkellä minulle vielä täyttä hepreaa. Onneksi apuna on kirjanpitäjä, joka neuvoo ja opastaa. Ilman häntä olisin totaalisen hukassa. Yrittämisen yksi merkittävä osa onkin se, että pelkkä tekeminen ei riitä kovinkaan pitkälle. Oman työn lisäksi on osattava myydä, markkinoida, hoitaa firman arkeen liittyvät asiat – ja tietenkin hoitaa vielä oma elämä siihen päälle. 

Myynnin ja markkinoinnin arvoa en tajunnut lainkaan ennen kuin tähän ralliin läksin. Tänä päivänä ilman aktiivista markkinointia, saisi asiakkaita odotella aivan rauhassa. Minun luokseni asiakkaat löytävät pääasiassa sähköisten kanavien kautta. Olen markkinoinut itseäni sosiaalisessa mediassa sekä hakukoneissa. Perusmarkkinoinnin lisäksi olen pitänyt firman verkkosivuilla pienimuotoista blogia. Ja ainakin osa asiakkaista väittää jopa lukeneensa raapustuksiani. Markkinoinnin osuus työssä on myös yllättänyt minut ehkä eniten - sehän on loppujen lopuksi aika nastaa puuhaa.

Alan ymmärtää paremmin heitä, jotka tituleeraavat itseään elämäntapayrittäjiksi. Itseäni en sellaiseksi, ainakaan vielä, koe. Olen vasta tällainen vaatimaton oppipoika uuden tien ensimmäisessä risteyksessä miettimässä, mihin hittoon sitä on päänsä laittanut.

Oma näkemykseni on, että yrittäminen on palkkatyöhön verrattuna sitä, että sietää paremmin jatkuvaa epävarmuutta. Nytkin katson ensi viikon varauskalenteria, joka ammottaa vielä sunnuntai-iltana tyhjyyttään. Mutta kun huominen valkenee, luulisin sen täyttyneen sopivilta osin valmiiksi. Eniten varauksia tehdään alkuviikosta ja omat aikani ovat normaalisti keskiviikkoon mennessä täyttyneet melkein täysin. 

Lisäksi koen yrittämisen sellaisena, että siinä ei helppoja päiviä varsinaisesti olekaan. Joka päivä joudut myymään oman työsi uudestaan ja saavuttamaan asiakkaiden luottamuksen. Kukaan ei tule luoksesi ilman, että joutuisit tekemään sen eteen työtä. Se on toki raskasta, mutta samalla myös kummallisen palkitsevaa. Yrittäminen voi olla myös todella yksinäistä. Minulla on onneksi hyvää tukiverkostoa kollegoista, joiden kanssa vaihdan ajatuksia niin työn arjesta kuin markkinoinnin saloistakin.

Onnistumisen mittarit

Vanhana talouden taitajana on työtä pakko jollain tapaa mitata. Eihän sitä muuten tiedä, meneekö hommat oikein vai oikein väärin. Omat mittarini ovat tietenkin tulovirta, mutta myös tuntien täyttöaste sekä palaavien asiakkaiden prosentti. 

Tulovirta on yrityksen toiminnan kannalta kriittinen mittari. Minimitavoite on, että tuloja täytyy tulla enemmän kuin on menoja. Kaikki sen päälle kertyy yrityksen tulokseen ja jonain päivänä siitä rahasta kertyy kuulemma itselle tuloakin. Minimitavoite on onneksi täyttynyt kirkkaasti kumpanakin kuukautena. Palkaksi on tosin tähän saakka jäänyt se tekemisen ilo. 

Tuntien täyttöaste on mielenkiintoisempi mittari. Siinä katsotaan, paljonko tarjolla olevista tunneista menee myyntiin. Kun toimitaan sähköisen kalenterin kautta, asiakkaalla on vapaus valita aikansa oman toiveen mukaan vapaana olevista ajoista. Silloin kalenteriin voi syntyä kiusallisia aukkoja, joihin ei mahdu toiminnallista aikaa ollenkaan. Puhelinvarauksilla toimivat saavat kalenterinsa paremmin täyteen, koska jokainen asiakas sovitetaan vapaisiin aikoihin ja turhia aukkoja ei synny. Mutta nykyiselläkin systeemillä olen saanut ajat menemään lähes 70% - ja siihen on laskettu mukaan lauantait, joiden myynti on ainakin aluksi vähän vaikeampaa. Korkeampi hinta ehkä karkottaa asiakkaita, vaikka sekään hinta ei alueen tasoon nähden ole ylimitoitettu.

Palaavien asiakkaiden määrä kertoo toiminnan laadusta. Mitä enemmän palaavia asiakkaita on sitä parempaa työtä tunnen itse tehneeni. Ja mitä enemmän on palaavia asiakkaita sitä vähemmän tarvitsee markkinointia tehdä. Ideaalitilanteessa koko systeemi pyörisi niin, että vakioasiakkaat varaavat kalenterin täyteen ja markkinointipanos uusille asiakkaille on todella pieni. Mutta sellaisen tilanteen kehittyminen vie aikaa. Tälläkin hetkellä palaavat asiakkaat ovat erittäin merkittävä osa myydyistä ajoista. Se on asia, joka tekee minut iloiseksi. Tehty työ kantaa hedelmää ja tuottaa tyytyväisiä asiakkaita.

Mitäs sitten?

Nyt jatketaan yrityksen painamista vielä parempaan vauhtiin. Edessä on isänpäivän ja joulun sesongit, jotka toivottavasti tuottavat lahjakorttimyyntiä. Lisäksi marraskuu on vuoden pimeintä aikaa, jolloin ainakin itse kaipaan omaan hyvinvointiini buustausta. Toivottavasti myös asiakkaani ajattelevat samoin.

Oppimista tässä yrittämisessä riittää, mutta juuri se pitää mielen virkeänä. Jokainen toimenpide ja jokainen tehty tunti kerryttää omaa osaamista ja sataa lopulta myös omaan laariin. Joka kerta, kun kalenteriin kilahtaa varaus, tuntuu minusta yhtä ihmeelliseltä ja olen todella kiitollinen siitä, että asiakkaat ovat Studion oven löytäneet. Kiitos siitä heille jokaiselle.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Yritä edes!

 

Heipparallaa lukijat ja muut!

Elokuu meni niin vauhdikkaasti, etteivät jalat juuri maata koskeneet. Omalla unelmatehtaallani liukuhihna pyörähti lopulta aika vauhdikkaasti pykälän eteenpäin ja pääsin aloittamaan oman yrityksen suunnittelua ja käynnistämistä jopa vauhdikkaammin kuin olin ajatellut.

Viime vuonna päättyneen koulun jälkeen on oman ammattitaidon jalostaminen ja hyödyntäminen pyörinyt mielessä koko ajan. Vähän kateellisena katselin, kun kurssikaverit pystyttivät omat narikkansa pystyyn ja pääsivät oikean tekemisen makuun. Kevään koronakriisi siirsi omaa tekemistä suosiolla puoli vuotta eteenpäin, mutta edes pakollinen miettimistauko ei saanut luopumaan haaveesta rakentaa jotain "ihan omaa". Koko kesän ajan tein laskelmia ja mietiskelin omia tekemiseni rajoja. Toisaalta koetin inhorealistisesti miettiä, mitä kaikkea voi mennä pieleen, mutta toisaalta taas ajattelin, millaiset ovat onnistumisen mahdollisuudet

Sitten tuli se puhelu (tai tässä tapauksessa sähköpostiviesti). Tuttuni soitti ja kertoi, että hänellä on "tiskin alla" minulle sopiva toimitila, jossa natsaavat kaikki esittämäni toiveet työtilan suhteen. Ja siitä se idea sitten lähti! Kaivoin naftaliinista suunnitelmat, pyyhin niiden päältä pölyt ja kävin toteutuksen kimppuun. Lopputuloksen voitte lukea tarinan lopusta. Väliin vähän jargonia ja opetuksellista paatosta.

Miksi yrittäjäksi?

Suvussani ei yrittäjyydeksi nimitettyä tautia tunneta. Olemme jo monessa sukupolvessa olleet palkkarenkejä ja lomarahaprostituoituja. Sen vuoksi omat fiilikseni yrittäjyyteen olen kerännyt pääasiassa työelämästä omien kokemusten kautta. Olen työskennellyt useammalla yrittäjällä duunissa ja tunnen muuten suunnilleen saman verran onnellisia oman tiensä kulkijoita. Jokaiselta olen oppinut jotain, mutta ennen kaikkea asennetta. 

Yrittäjyys on käsittääkseni sairauden muoto, jossa ihmisellä on pakonomainen tarve lähteä seuraamaan päähän kasvanutta yritysideaa ja potkia firma pystyyn, vaikka kaikki indikaattorit osoittaisivat minne. Tuntemani yrittäjät ovat luonteeltaan sitkis-porukkaa. Periksi ei anneta, eikä hommasta luovuta, vaikka ihan jokaisena päivänä työnteko ei naurata ja joskus ei edes hymyilytä. Jokin kumma vimma oman idean jalostamisessa pakottaa puskemaan läpi graniittiseinän aina päätyyn saakka. Palkkatyössä samaa asennetta tapaa vuosi vuodelta vähemmän.

En jaksa löpistä joustavuudesta tai työn vapaudesta. Ne ovat markkinanimikkeitä sille, että jos haluat pitää vapaapäivän, se on sallittua, mutta sen vastapainona menetät työtulot samalta päivältä. Työn vapaus taas tarkoittaa käytännössä sitä, että voit valita työpäiväsi vapaasti maanantain ja sunnuntain väliltä - yleensä työpäivien määrä pyöristetään ylöspäin. 

Itse arvostan eniten sitä ikiliikkujan lailla pyörivää koneistoa aivoissa, joka tuottaa ideoita toisensa perään ja pyrkii menemään koko ajan eteenpäin. Raa'asti sanottuna palkkatyötä tekevät ihmiset pyrkivät tiettyjen suoritusvuosien jälkeen staasiin, jossa saatu raha ansaitaan entistä helpommalla tai sitten työtehtävissä pyritään tasolle, jossa tarjottu rahallinen korvaus varmasti kompensoi menetetyn vapaa-ajan korkojen kera. 

Yrittäjät sen sijaan tuntuvat roikkuvan vuodesta toiseen trapetsinarulla tuulessa ja ilman varmistusköyttä vailla varmuutta toimeentulon taatusta kasvusta tai riskien katoamisesta. Ja pahiten yrittäjyyteen sairastuneet vielä levittävät omia yrityksiään eri suuntiin kasvattaen riskejä tai sitten hakeakseen uusia haasteita. Kuulostaa pelottavalta, mutta kiehtovalta.

Ja sitten vielä - ollaanpa rehellisiä. Jos olette seuranneet työelämän muutoksia, niin yksi suuri valtavirta on palkkatyön osien muuttaminen alihankinnan suuntaan. Tulevaisuudessa useat tällä hetkellä palkkaa maksavat yritykset tulevat olemaan pelkkiä alihankintaa ostavia keskittymiä. Prosessinomaisessa työssä kokonaisuus on monessa tapauksessa pilkottavissa pienempiin osiin ja jokainen osanen on mahdollista kilpailuttaa. Tuloksena on työnantajan taholta pienemmät henkilöstön sivukulut ja toisaalta kevyempi epävarmuuden sietokyky. Alihankkijoita kun on tunnetusti helpompi potkia pihalle kuin työntekijöitä. Sen vuoksi on hyvä harjoitella hommaa jo vähän etukäteen. 

Minun kohdallani tänä vuonna tähdet sattuivat oikeaan asentoon. Takataskussa oli tuore koulutus, joka mahdollistaa itseni työllistämisen ja tarvittava pääoma on sen verran kevyt, että sen saa raavittua kasaan. Ikää minulla on sen verran, että uuden aloittaminen pelottaa sopivasti, mutta järki on juurtunut päähän sen verran syvään, että ihan kaikkiin hullutuksiin en sentään lähde mukaan. Maltti kasvattaa tässä tapauksessa onnistumisen todennäköisyyttä. 

Ja vielä yhtenä tärkeänä tekijänä se, että en edes kuvittele omilla käsillä tehtävässä työssä makaavan miljoonia, vaan edessä on luultavasti hiukan ohuempia vuosia ja liikaa töitä. Mutta uskon, että kaikesta selviää. Nää on ehkä näitä "rakkaudesta lajiin"-tyyppisiä juttuja.

Ne luotettavat kumppanit

Piirsin paperille suunnitelman, mitä kaikkea tartvitsen, että saan homman pystyyn. Itse perustaminen on nykypäivänä helppoa. Alusta saakka on verkon käyttö ja asioiden etsiminen verkosta on kullanarvoinen kyky (tämän saman ajatuksen siirsin myös yritykseni verkkosivuille). Mitä helpommin asiat löydät sitä helpompaa on myös kaupan teko. Hyvänä esimerkkinä vaikka yrityksen verkkosivut.

Minulle oli alusta saakka selvää, että yrityksen kirkkain kilpi ulospäin ovat toimivat ja näyttävät verkkosivut, joiden kautta asiakkaat löytävät minut. Vaatimuksena sivuille oli, että sieltä löytyvät yhteystiedot sekä se, että suurin osa ajanvarauksista tapahtuu passiivisesti suoraan verkkosivujen kautta. En näe mitään etua siinä, että päivystän puhelimessa ja kulutan työajaksi tarkoitettua aikaa hoitamalla ajanvarauksia, kun helpompiakin tapoja on. Lisäksi verkkosivujen päätyö on olla toimiva alusta verkossa tapahtuvalle markkinoinnille. 

Koska olen sivujen suunnittelussa ja toteutuksessa "peukalo&kämmen"-tason tekijä, on fiksua pyytää paikalle firma, jolta homma sujuu. Tekijäksi löytyi onneksi paikallinen Markkinointi Ukkonen. Miksi juuri he? Ehkä juuri siksi, että lähetettyäni heille tarjouspyynnön, minulle soitettiin 10min päästä ja alettiin puhua asiaa. Niko Ukkosen kanssa hommat toimivat heti alusta saakka. Omat aivoitukseni ymmärrettiin puolesta sanasta ja kokonaisuus valmistui ajallaan. Itse pidän lopputuloksesta - ja samaa laulua olen kuullut heiltä, kenelle olen sivuja päässyt esittelemään. 

Eli jos kaipaatte taatusti toimivaa ja luotettavaa verkkosivujen - tai digimarkkinoinnin osaajaa, niin pistäkääpä nettiin osoiteriville:



Verkkosivujen lisäksi olen tarvinnut paperitukkua, kirjanpitäjää, työvaatteiden tekijää ja muuta. Kaikissa valintakriteerinä on ollut A) paikallisuus ja B) luotettavuus ja vasta C) hinta. Ensimmäisiä asioita, mitä itse pyrin pitämään kunniassa on se, että täällä etelä-Karjalassa me kaikki seisomme samassa suossa. Silloin ei ketään yksittäistä toimijaa auta se, että polkee toista yrittäjä enemmän suon sisään, vaan pelastus löytyy siitä, että yhdessä pyritään nousemaan suon vetelyydestä kuivalle maalle.

Verrattoman tärkeää on ollut myös kollegojen tuki. Itse nojaan lähes kaikissa epävarmuustekijöissä ja selvitettävissä asioissa kurssikaveriini Eveliinaan - Eveltä on tullut vastaus lähes pomminvarmasti kaikkeen - koska hän on käynyt läpi samat asiat aiemmin. Lisäksi haen henkisiin epävarmuuksiin tukea muilta samaa polkua talsivilta, kiitos myös teille kaikille! Toivottavasti osaan olla samalla tavalla teille tukena ja turvana tulevaisuudessa.

Ensimetrit

Se, mitä yrittäminen lopulta on, selviää ajastaan. En ala jeesustella asioista, mistä en mitään tiedä. Työn tulokset selviävät sitten, kun ensimmäiset tilikaudet ovat takana ja homman arki näyttäytyy päivittäisessä työssä. Tällä hetkellä koko työ on minulle vain nippu odotuksia - ja pelkoja. 

Sen verran tiedän jo nyt, että alussa firmaan menee rahaa moninverroin enemmän kuin siitä saa ulos. Jokainen ovesta vastaantuleva kauppamies on käsi ojossa pyytämässä satasta tai kahta ja yrittäjän viisaus on löytää niistä kauppamiehistä tyypit, jotka ovat tekemisen kannalta hyödyllisiä tai tarpeellisia. Rasittavimpia ovat viikottain soittelevat luettelokauppiaat, jotka koettavat saada yrityksen nimeä milloin mihinkin mielikuvitukselliseen nettiluetteloon, jota kukaan ei oikeasti lue. Halvin tarjous on vuodessa ollut noin 90€ ja kallein taisi olla jossain kolmensadan kieppeillä.

Tekeminen on kivaa. Pidän siitä, että saan palvella asiakkaita ja pidän myös työstä, jota joutuu tekemään asiakkaiden löytämiseksi. Lähes joka ilta kiitän otsa lattiassa nykyistä työnantajaani PKS Jakelua siitä, että olen kuluneiden kahden vuoden ajan oppinut uusia asioita, oppinut mm. sähköisen markkinoinnin ja verkkotyökalujen saloja ja ennen kaikkea päässyt treenaamaan sitä, miten markkinoinnista saadaan onnistumisia (Kiitos Mary J.). Ja lisäksi olen kyllä kiitolinen siitäkin, että palkkatyö on mahdollistanut sen, että iltani ovat olleet vapaita suunnittelemaan oman yrityksen tekemisiä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että nykyinen leipätyöni on urani ehkä paras hyvin monelta osin.  

Tänä päivänä kaiken avain on se, että olet näkyvissä verkkossa. Lähes kaikkeen työhön tekijät etsitään ensisijaisesti verkon kautta ja mitä suurempi näkyvyys sitä varmemmin pääset kauppaa tekemään. Oma ajatukseni on myös se, että verkon kautta ihmiset pääsevät varaamaan aikansa suoraan - olipa kellonaika mikä tahansa. Monesti päätökset vaikkapa hieronnoista tehdään lyhyellä aikavälillä ja silloin on tärkeää, että asiakkaan tarvitsee nähdä mahdollisimman vähän vaivaa A) löytääkseen tekijän ja B) saadaakseen itselleen ajan tekijän luokse. Tämä siis ykköskierroksen asiakkaille.

Sitten taas, kun aletaan puhua paluuprosenteista, niin ainoastaan tehty työ ratkaisee. Jokaisessa tehdyssä tunnissa tulee tavoitteena olla se, että asiakkaan ongelmat kuullaan ja korjataan. Sen jälkeen tarjotulla serviisillä pyritään siihen, että vaiva on korjattu, eikä asiakkaan tarvitse enää tulla pöydälle - MUTTA hän kertoo palvelusta kahdelle kaverilleen. Tai jos vaiva ei ole kerralla korjattu, niin tavoitteena on saada ihminen niin tyytyväiseksi palveluun, että hän palaa uudelleen. Bisnes on simppeliä, tekeminen ei aina. 

Ja sitten lopuksi

Ja koska käytössäni on tämä bloginmuotoinen ilmainen mainosalusta, niin toivotan kaikki lukijani tervetulleeksi asiakkaaksi. Pidän putiikkia auki maanantaista lauantaihin aina varausten mukaan. 

Verkkosivut löytyvät täältä

Ja sitten olen vielä hajauttanut tätä omaa kirjoittamistani vähän myös tuonne firman verkkosivujen puolelle - siellä on enemmän ammattiin liittyvää kirjoittelua sekä sitten firman asioihin keskittyviä asioita. Mutta tekstit on tarkoitettu asiakkaille ja varmaan sieltä löytyy monta avaavaa juttua kehon hyvinvointiin ja sen kohentamiseen. Ne jutut löytyvät täältä:


Tätä blogia en missään nimessä hylkää - veikkaan, että työn tekemisen lomaan tekee hyvää kirjoittaa jotain vähän vapaampaakin. Ja itse asiassa kirjoitin kesällä karanteenissa ollessa jopa yhden romaanikäsikirjoituksen, mutta en usko sen saavan sen suurempaa suosiota. Olipahan vaan kiva kirjoittaa.

Hyvää syyskuuta ja alkanutta syksyä kaikille!

torstai 21. toukokuuta 2020

Karanteeni kulkee, koirat haukkuu



Koronakaranteenissa alkaa näkyä pieniä valonpilkahduksia. Paikkoja avataan vähän kerrallaan varovasti tutkaillen. Kun tilanne on kaikille uusi ja erilainen, on eri vaihtoehtoja testattava. Uskon, että valtiovallan on käytännössä mahdotonta tehdä oikeita päätöksiä. Jokainen päätös on kumarrus jollekin ja pyllistys toiselle - ihan kuin maailmassa ylipäätäänkin. Tavallista mikään ei edelleenkään oli - kävimme viime viikolla kirjastossa, joka teoriassa oli auki, mutta meno oli kuin Ilmestyskirjasta. Kirjoja saa vain varausten kautta ja varaushyllyllä kävellessä on fiilis kuin koko ajan joutuisi varomaan kanssalainaajia. Minulle hommasta jäi hieman makaaberi fiilis, vaikka olenkin todella iloinen, että kirjastot avautuivat ensimmäisten paikkojen joukossa.

Koko yhteiskunta taiteilee kahden pahan välillä. Jos maata ei aleta avaamaan, rahatalous menee niin kuralle, että nousu menee päivä päivältä mahdottomammaksi. Käytännössä raha on saatava liikkumaan ja ihmiset töihin. Ja jotta yhteiskuntaan saadaan liikettä, se tarkoittaa, että on pakko saada ihmiset liikkumaan ja kuluttamaan.

Toisaalta taas - jos liikettä tulee kerralla liikaa, on vaarana, että virus saa happea hiiliin ja alkaa loimuta taas täydellä liekillä. Sen lopputulos on lisää vainajia - ja lopulta se, että tiukat rajoitukset tulevat arkeemme uudelleen. Se olisi sosiaalisen ja taloudellisen elämän katastrofi.

Eniten pelkään velkaantumista. Nyt kriisin aikana on velkaa jouduttu ottamaan markkinoilta todella vapaalla kädellä. Kalliit ratkaisut on nuijittu pikavauhtia läpi kuluja liiemmin miettimättä ja rahoituksen ainoa keino on velka. Ja kun maailmanmarkkinoilla kaikki kansantaloudet ovat samalla velkakukkarolla, se nostaa myös rahan hintaa. Siis nyt ollaan otettu pikavauhtia enemmän ja kalliimpaa velkaa kuin aikoihin. Enkä syytä tästä hallitusta - näin on ollut pakko toimia.

Omalla harkinnalla

Me teimme omassa perheessä päätöksen, että pienin jää vielä kotiin, vaikka eskari alkoikin. Parin viikon takia on turha laittaa lasta riskialttiiseen paikkaan. Lisäksi eskarilaisten arki oli monin tavoin niin rajattua, että se vaikuttaisi väkisin opiskelumukavuuteen. Ja kolmantena syynä oli se, että parin viikon lisäpoissaolo ei lapsen oppimisen kannalta olisi mitenkään merkityksellistä. Onneksi asiassa sai käyttää omaa harkintaa.

Eniten päätöksessä harmitti lapsen puolesta. Hän ei näkisi koko kevätlukukaudella koulukavereitaan, joihin oli kiintynyt ja luonut kaverisuhteita. Olisi ollut reilua saada heipatella kaverit ja kiittää opettajia hyvästä työstä, jota he ovat tynkävuoden aikana tehneet. 



Lepolomalla

Viisas ihminen nai itseään viisaamman puolison. Toissa viikolla vaimo puhalsi kotona pelin poikki ja puki päälleen erotuomarin paidan. Kuulemma minun ja pienimmän välinen kymmenen viikon symbioosi alkaa näkyä kummassakin - eikä hyvässä mielessä. Pientä riitaa ja sanomista tulee vähän joka asiasta ja sietokyky toiseen nähden on samoissa lukemissa kuin Vorkutan lämpötila kesäkuussa.

Ja olen samaa mieltä, liika on liikaa. Päivät samoissa nurkissa samoja asioita toistaen käy pidemmän päälle kaikkien sielun kulmaan. Teimme ratkaisun, että minä lähden viikonlopuksi käymään Uimaharjussa ja lapsi saa olla kotona äidin helmoissa. 

Viikonloppu omassa rauhassa tekikin hyvää. Siivosin, tein pihatöitä ja tyhjentelin taas taloa. Olen kyllä kiitollinen nykyajan kierrätysmahdollisuuksista. Metallit, pahvit, paperit ja turhat vaatteet sain osin menemään kierrätysastioihin. Kävin tekemässä perinteisen retken hautausmaalle ja viemässä isälle 70-vuotiskukat. 

Ihmisen pahin vihollinen on 80-luvun tietosanakirjasarja. Niin kiehtova kuin Spectrum olikin lapsena, niin hävitettäessä se on yksi saatana. Toivottavasti tein hommat oikein - eli kansipaperit energiajätteeseen, kannet irti ja pahvinkierrätykseen. Ja sivut menivät puolestaan paperinkierrätykseen. Tuollainen 80-luvun laadukas kotimainen kirjapainotyö on melkoisen työlästä purkaa osiin. No nyt se manuaaligoogle on pois mielestä.

Lopputulos tyhjennyksestä kuitenkin oli fiilis, että vanhaa taloa on mahdotonta saada tyhjäksi. Kun yhden nurkan saat putsattua, sen alla odottaa toinen. Tavaraa on talon jokainen huone täynnä - on tietenkin, koska sitä on joku 70-luvulta saakka sinne kerännyt. Ja kun talon alkuperäinen omistaja oli sodan aikaista sukupolvea, niin jokainen keppi ja tikku tallennettiin visusti talteen - "jos sitä vielä joskus sattuisi tarvitsemaa".

Rakastan tuota paikkaamme maalla. Olen edelleen sitä mieltä, että siellä on oma jäljittelemätön tunnelmansa. Rakastan sen hiljaisuutta ja rauhaa. Harvassa ovat paikat, joissa voit istua illalla juomassa etupihalla tunnin verran olutta ilman, että näet ketään - mutta silti olet ruutukaavalla ja sivistyksen keskellä. 

Pienen "Hermoloman" jälkeen taas jaksaa aivan uudella sykkeellä.


Pikku bisnekset koko ajan mielessä

Parin kuukauden pakkoloma hieronnoista on selkeyttänyt omiakin ajatuksia. Kaipaan sitä työtä ja haluaisin tehdä sitä enemmän. Sen takia olen nyt pikkuhiljaa katsellut mahdollisuuksia alkaa rakentaa asiasta myös pikku bisnestä. Lappeenrannan sopivat toimitilat ovat melko kiven alla - ehkä olen kranttu tai sitten liian varovainen. Mutta vähän kerrallaan.

Edes kamala korona ei karkoittanut omia yrittäjyyshaaveita. Palkkatöitä aion tehdä niin kauan kuin niitä riittää - koska viihdyn ja tykkään työstäni. Mutta siihen sivuun mahtuisi hyvin myös pala pientä yrittäjyyttä. 

Näen oman haaveeni kehon hyvinvoinnin tienä, joka kehittyy pikkuhiljaa. Nyt olen hankkinut vasta ensimmäisen osan koulutuksista, joita lopulta tavoittelen. Tietyllä tapaa unelmoin, että tekisin työtä, oppisin siitä ja lisäksi opettelisin lisää myös uusien koulutusten kautta. Kokemuksesta ja koulutuksesta rakentuisi monipuolinen osaamispankki ja hyvinvoinnin tavaratalo, jossa asiakkaiden ongelmat ratkeaisivat yhdellä pöydällä. 

Uskon eräänlaiseen fuusiohoitoon - eli siihen, etten toimi vain yhden nimikkeen alla, vaan hoidan asiakkaan ongelmaa niillä keinoilla, joita se vaatii. 


"Metsolat"  - 90-luvun helmi

Karanteeniaikana otimme urakaksi kahlata läpi Yle Areenan kautta näkyvän Metsolat-sarjan. Muistan, kun katsoin sarjaa alkuperäisenä esittämisaikana ja kyseessähän oli oman aikansa jättituotanto - sekä valtava  yleisömenestys. Jotkin kohdat ja etenkin hahmot olivat jääneet aika hyvin mieleen. Enemmän oli kuitenkin painunut muistojen unholaan ja kokemus oli, kuin katsoisi uutta sarjaa. 

Nyt Metsoloita katsoi uusin silmin. Siitä erottaa helpommin, kuinka hyvä ajankuva sarja oli. Siinä käsiteltiin Metsolan perheen lisäksi myös koko sen aikaista suomalaista yhteiskuntaa ongelmineen ja oireineen. Lama oli yhtenä pääosan esittäjänä ja toi mukanaan devalvaation, valuuttalainat sekä keskikaljakuppilat. Hyvän sarjan tunnusmerkki oli se, että monessa kohtaa huokaisin mielessäni - tai ääneen, että "Oi, muistan muuten ton!!"

Sarja toimii edelleen- yllättävän hyvin. Henkilöhahmot ovat uskottavia, normaaleja ja samaistuttavia. Elämä on tavallista ja juuri sen vuoksi epätavallisen kiinnostavaa. Metsolat oli varmaan ensimmäinen sarja, jossa yrittäjyys nousi tapetille sarjan päähahmojen kautta. Yleensähän sarjoja tehdään enemmän tai vähemmän menestyjistä. Tosin minään yrittäjyyden markkinointikeinona tuo sarja ei toimi - raakarealismi enemmän karkottaa kuin houkuttelee yrittämään. 

Ihmetystä aiheutti sarjan hidastempoisuus ja tyhjäkäynti. On nykypäivänä erikoista, että sarjan jaksoissa on kohtauksia, jotka eivät liity juonenkulkuun mitenkään. Niissä tehdään jotain arkista ja tylsää. Tuollaisia kahvinkeittokohtauksia katsoessa mietin koko ajan, että mihin ihmeeseen tämä liittyy - ymmärtämättä, että ennen ilmeisesti tehtiin sarjaan täytettä, jotta saadaan aika täyteen - tai sitten ei vaan ollut kiire juoksuttaa juonta koko ajan eteenpäin. Nykypäivänä koko Metsoloiden tarina kuvattaisiin todennäköisesti niin, että sarjan pituus olisi alle puolet alkuperäisestä.

Sarjassa on hyvää se, että se uskoo perihyvyyteen. Sarjan hyville hahmoille käy hyvin ja pahoille huonosti. Voin kuvitella, mitä palautetta Kari Kaukovaaran esittäjä Juha Hyppönen on saanut kaupan kassalla tempuistaan. Ihmiset ovat inhimillisiä vikoineen ja virheineen. Se auttaa katsojaa antamaan myös itselleen anteeksi omat pikkuviat. Ei se ihme ole, että ihmiset juo, jos kerta Erkkikin.

Suosittelen sarjaa - en vain nostalgian takia, vaan siksi, että siitä näkee, millainen Suomi oli silloin, kun se oli Suomi. Äkkiä huomaa, kuinka paljon on muuttunut - ihmisissä ja yhteiskunnassa. Oikeasti tällaisia sarjoja pitäisi tehdä enemmän. Hyvänmielen ohjelmia, joissa syke ei ole koko ajan sata, vaan katsojalla on fiilis kuin olisi joidenkin tuttujen elämässä sivustaseuraajana. Aina ei ole tarvetta heittää juonta överiksi ja rakentaa liian monimutkaisia juonikuvia. Joskus tekee hyvää katsoa matalatempoista ja perihyvää ohjelmaa.

Karanteeni kulkee ja koirat haukkuu - koetetaan pysyä kyydissä!

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Koulu ohi!



"...ja näillä sanoilla toteamme tämän näytön meidän osaltamme hyväksytyksi. Onnea valmistumisen johdosta!"

Takana on kolmen tunnin kirjaimellisesti hikinen urakka viimeisen näytön kimpussa. Kahden haukan lailla vahtivan silmäparin alla olen hoitanut kolmea urheilijaa putkeen (ja vailla lounasta....). Sitä ennen olin viettänyt tuskaiset kaksi viikkoa katsellen opetusvideoita sekä tutkien urheiluhieronnan kirjoja. Viimeinen näyttö oli todellinen henkinen taistelu.

Nyt kuitenkin vuoden urakka on takana ja voin iloisesti - ja ylpeänä - todeta valmistuneeni koulutetuksi urheiluhierojaksi. Jos käyttäisin yhtä sanaa kuvaamaan kulunutta vuotta, niin se olisi "erilainen". Muita mahdollisia adjektiiveja voisivat olla pitkä, vaativa, iloinen, monipuolinen, antoisa, nopea ja elämää kääntävä.

Astuin maailmaan, josta en tiennyt mitään ja josta minulla ei ollut mitään kokemusta ennakolta. Olin lähtenyt seuraamaan kymmenen vuotta sitten herännyttä mielenkiinnon juonnetta, joka pikkuhiljaa vahvistui ajatukseksi lähteä seuraamaan elämässä aivan uudenlaista polku, joka lopulta johti ensimmäiseen ammattiini.

Lähtökahvilla katsoin porukkaa, jonka kanssa tiiviitä viikonloppuja oli vuoden aikana vietetty. Tuli haikea olo siitä, että tämä sakki tuskin kokonaan kokoontuu missään. Samalla tuli fiilis, että on ollut osallinen jossain erityisessä. Vuosi antoi toki tutkinnon, mutta sitäkin tärkeämpää oli saada tutustua uusiin ihmisiin. Tämä matka oli hieno, se oli matkaa uuteen, mutta se oli myös matka itseen.

Ei tutkintoa, vaan elämää varten

Lähtökohta oli siis se, että lähden opiskelemaan reilun kahdensadan kilometrin päähän viikonlopuiksi alaa, josta en tiennyt mitään ihmisten kanssa, joista ketään en tuntenut. Semi-introvertille ja vähän ihmiskammoiselle ihmiselle puhutaan sellaisesta elämän Kilimanjarosta, että kapuamiseen kaivattiin kummasti lisähappea ja apuvälineitä.

Paras apuväline oli keski-ikä. Viisitoista vuotta sitten tehtävä olisi ollut yksinkertaisesti mahdoton. Olisin jäänyt kotiin miettimään, miksi en uskalla ja miksi en halua tarpeeksi asioita itselleni. Todennäköisesti harmitus olisi ajastaan mennyt ohi, koska kaltaiseni ihmiset ovat kovin taitavia löytämään enemmän kokemuksia kieltäviä kuin puoltavia tekijöitä. Muille koulunpenkillä haluaville annankin ensimmäisen vinkin: "Harkita kannattaa, mutta ei liian pitkään". Juna ajaa yllättävän äkkiä aseman ohi ja ennen kuin huomaatkaan olet palvelutalossa vaipat jalassa pohtimassa niitä juttuja, jotka jäivät tekemättä.

Keski-iän suurin apu on sen mukanaan tuoma terve uteliaisuus varustettuna sillä, että on pyrkinyt aktiivisesti jättämään taakse kaikki häpeään ja  nolosteluun liittyvät asiat ja rohkeasti suuntaamaan kohti liekkien kuuminta polttopistettä. Lisäksi olen kehittänyt riittävän määrän itsearmoa, joka pyrkii ymmärtämään omaa itseä ja antamaan epäonnistumiset anteeksi. Koulu pakotti kohtaamaan ison osan omia demoneita ja pakotti yrittämään asioita, jotka aiemmin olisivat tuntuneet vieraalta. Opiskelu pienessä ryhmässä tarkoittaa sitä, että jokainen oppilas on taatusti vuorollaan valokeilassa ja huomion kohteena. Ja pienessä ryhmässä on myös mahdotonta olla tutustumatta toisiin. Enkä edes kerro, mitä kauhua ensimmäinen oikea asiakas pöydällä aiheutti.

Olen vuoden aikana löytänyt itsestäni ison nipun uusia puolia ja väittäisin keittiönpöytäsosiologina, että tämä vuosi kasvatti minua hurjasti ihmisenä. Huomasin tulevani loppujen lopuksi helposti toimeen uppo-outojen ihmisten kanssa ja opin äkkiä kohtaamaan ihmiset pöydällä oikealla tavalla.

Rippituolia vastaava kohtaaminen


Ihmisten kohtaaminen muuttuu, kun vaatteet heitetään pois. Hierojanpöytä onkin monesti lähes rippituolia vastaava paikka. Kehon vaivojen lisäksi käsitellään henkisen puolen asioita - tai joskus ihan vaan kuulumisia. Hyvältä hierojalta vaaditaan valtavan paljon sosiaalista taitoa sekä kykyä kohdata ihmiset oikealla tavalla. Sensitiivisyyttä voi toki opetella, mutta parhaat hierojat ovat asiassa väkisin vähän lahjakkaitakin. Ihminen saapuu pöydälle sieluna ja kehona ja molemmat osat kaipaavat yhtä lailla myös hoitoa.

Koulu opettaa pääsääntöisesti taitopuoliset asiat. Oppitunneilla kerrotaan luut ja lihakset päästä päähän, mutta koska sielusta on niin vaikea piirtää kuvaa, niin työn henkinen ja sosiaalinen puoli kehittyy ainoastaan tekemällä. Vuoden ajalta en muista yhtään negatiivista kokemusta asiakkaista, eikä yksikään tapaus jäänyt jälkeenpäin kolkuttelemaan takaraivossa. Sen sijaan muistan hyvät keskustelut pyödän ääressä ja asiakkaiden positiivisen fiiliksen pöydältä lähtiessä. Minä lasken nuo kaikki onnistumisten piiriin.

Sosiaalisessa taidossa hyvä kiinnepiste on se, että suhtautuu ympäristöön ja muihin ihmisiin lähtökohtaisesti positiivisesti. Hymyilevä ihminen on helpompi kohdata ja jokainen meistä aistii ainakin alitajunnassaan, millä mielellä hänet kohtaava ihminen on. 

Tähän muuten vielä kontrastina se, että teen käytännössä nykyisin päivät itsekseni töitä eli palkkatyön sosiaalinen aspekti on sanalla sanoen köyhähkö. Siihen kouluviikonloput tekivät erittäin positiivista vaihtelua. Kun starttasin auton kohti Joensuuta, aloitin samalla matkan aivan toisenlaiseen maailmaan, jossa olivat koulukaverit, asiakkaat ja opiskelu.

Mitä opiskelu vaatii?

Aikuisopiskelu poikkeaa nuoruusiän opiskelusta monella tapaa. Opiskeluryhmässä oli ihmisiä eri elämäntilanteista ja elämänvaiheista. Ikähaitari levisi erittäin leveäksi. Monimuotoisuus oli myös rikkaus. Erilaisuus ruokkii erilaisuuden hyväksymistä. Jokainen toi ryhmään oman persoonansa ja noista persoonista muokkautui hienosti yhdessä oppiva ja toisia kannustava tiimi. Todistimme sen, että toimivan joukon voima on paljon yksilöitään suurempi.

Vuoden opiskelu sisälsi paljon erilaista oppimista ja aina joukossa oli joku, jolla asiat olivat paremmin hallussa. Tuota osaamista pyrittiin hyödyntämään koko porukan hyväksi. Ja loppujen lopuksi kukaan meistä ei tainnut ihan kaikessa olla suvereeni osaaja, mikä sekin oli vain hyvästä.

Aikuisiällä opiskelu vaatii sosiaalisuutta enemmän kuin nuorena. Itsekseen ei kukaan meistä pärjää ja tukea on osattava kysyä ja toisaalta myös kyettävä antamaan. Ainakin minulla oppiminen oli hidastunut ja vaikeutunut nuoruusvuosista. Välillä asiat jopa tuottivat pientä tuskaa, kun tieto valui päästä ulos kuin munakas teflonpannulta. Silloin aina auttoivat oman porukan neuvot ja ohjeet sekä henkinen tuki.

Aika ja raha resursseina


Aika ja raha ovat kaksi sellaista elementtiä, joita on syytä olla opiskelujen aikana. Monimuoto-opiskelu vaati yllättävän paljon aikaa kotitehtävien ja itseopiskelun vuoksi. Mitä enemmän treeniä ehti kotona tehdä sitä helpompaa koulussa oli. Vaikka opiskelun hullun lailla kotona, niin käytännön treeni jäi ehkä liian vähälle. Etenkin loppumetreillä sen huomasi, kun enemmän treenanneet kaverit painelivat ohi tekemisen varmuudella, monipuolisuudella ja silkalla itsevarmuudella.

Aika resurssina tarkoittaa myös sitä, että kotona on oltava asiat ennakkoon kunnossa. Olen aivan superkiitollinen omalle perheelleni, että he mahdollistivat tämän opiskeluvuoden. Kotisirkuksen pyörittäminen ei ole helpointa yksin ja kun minä olin pois, niin tekeviä käsipareja oli viikonloppuisin yksi vähemmän. Vuoden aikana minun kouluni takia joutui joustamaan vähän yksi jos toinenkin. Ja nyt kun tämän on itse kokenut, niin enemmän kuin mielelläni tarjoaisin saman mahdollisuuden vaimolleni. Opiskelu piristää aivoja monella tapaa.

Kolmas aikaan vaikuttava tekijä on työ. Maailma ei valitettavasti pysähtynyt minunkaan opiskelujen ajaksi, vaan töissä oli käytävä, jotta loputon velka lyhenee ja vuoti ei pääse kolkuttelemaan oven taakse. Omalle työnantajalleni lähetän kyllä kiitokset jokaisessa iltarukouksessa, että sain tehtyä koulupäivät säntillisesti sisään ja oltua kaikki tarpeelliset päivät pois. Tiedän, että kaikki työnantajat eivät suhtaudu lisäkoulutukseen mitenkään riemusta kiljuen - etenkin jos koulutus ampuu oman alan ulkopuolelle. No sen, mitä työnantaja taas saa, on kovin kiitollisuudenvelkaisen työntekijän, joka tuskin ensimmäisessä joustettavassa paikassa aloittaa lauseella "Miksi aina minä?".

Rahaa taas on syytä olla aina vähän tarpeeseen. Minun tapauksessani koulu maksoi jotakin ja sen päälle vielä jotain lisää. Ostin kouluaikana alan kirjallisuutta, joka auttoi itseopiskelussa ja joka auttaa myös jatkossa. Ja tietenkin ehdin ostaa vuoden aikana jo pari hierontapöytää. Tosin natku-pihinä-ihmisenä hommasin molemmat käytettynä. Mitään halpaa ei myöskään ollut käydä koulua muualla. Minun pelastukseni oli, että asuminen ei käytännössä maksanut mitään, mutta kulkeminen toki tuo kuluja.

Oma ajatukseni on, että työ maksaa koulun takaisin. Olen käytännössä jokusen tonnin itselleni velkaa - onneksi olen myös velanantajana pitkämielinen, matalakorkoinen ja lyhennysvapaat kuukaudet salliva.

Mitäs nyt?

Tämä oli siis vasta ensimmäinen askel. Nyt on taskussa ammatti, mutta se, mitä sillä aion tehdä, on vielä hämärän peitossa. Uusi ammatihan ei automaattisesti tarkoita uutta työtä.

Vaihtoehtoja on useampia ja jokainen niistä on mahdollinen. Välttämättä en ala tekemään alan töitä kokopäiväisesti. Enemmän minua kiinnostaisi esim. osa-aikainen yrittäjyys palkkatyön ohella. Silloin pystyisin pitämään ammattitaitoni yllä ja tutustumaan työhön vielä lähemmin.

Se on varmaa, että tämä oli alalle vasta ensimmäinen askel. Seuraavana alan täydentää nyt hankittua tutkintoa. Ajatuksena on monipuolistaa omaa osaamista pidemmälle ja lopulta pystyä tarjoamaan omia palveluja huomattavasti perustyötä monipuolisemmin. Lisäkoulutuksissa mahdollisuuksia on lukemattomia. Hoitoala on siitä rikas, että sen varrelta on mahdollista löytää sivupolkuja omien mielenkiintojen mukaan.

Ihan ensimmäisenä kuitenkin aion pitää joulutauon kaikesta hierontaan liittyvästä. Koulusta vapautuneen ajan aion käyttää liikuntaan, lukemiseen ja perheen kanssa hengailuun. Äkkiseltään tuntuu, että koulunkäynnin jälkeen energiaa ja aikaa vapautuu ihan valtavia määriä.

Ja vielä kiitokset!

Ensinnäkin kiitos omalle perheelle - ihan huippua, että sain mahdollisuuden koulunkäyntiin ilman mitään ylimääräisiä mutinoita. Uhraus on ajallisesti ja toki rahallisesti suhteellisen iso. No totuuden nimissä perhe kyllä taitaa valmiista hierojasta vähän hyötyäkin....

Toinen kiitos tietty työnantajalle - jouston ansiosta pääsin kouluun perjantaisin ja sain myös iltaisin ja viikonloppuisin työrauhan, jonka saattoi käyttää opiskelulle.

Ja ennen kaikkea te rakkaat opiskelutoverit - tai siis nykyiset kollegat. Kiitos teille kuluneesta vuodesta. Matka oli huima, mutta se oli ennen kaikkea hieno, opettavainen ja täynnä uuden oppimista. Ilman teitä en olisi koulusta selvinnyt. Etenkin lopussa tuki ja turva oli tarpeen ja teiltä sitä löytyi. Olen kurssistamme ylpeä ja onnellinen kaikkien valmistuneiden puolesta. Olette taatusti alan timanttisia osaajia.

Ja kiitos vielä opettajat ja ISLO - Partapojat opettivat meille ehkä teknisesti asiat, mutta tärkein oppi oli se, että hieroja ei ole koskaan ammatissaan valmis. Opettajien oma kiinnostus alaan ja utelaisuus sekä kyky herättää mielenkiinto tuottaa taatusti parempia tuloksia kuin piinallinen oppikirjan tutkiminen. Parhaissa kouluissa opetetaan ajattelemaan, eikä lukemaan. Vielä viimeisellä viikolla puhuin toisen opettajan kanssa uskonvahvistuspuhelun ennen viimeistä näyttöä. Tuli tarpeeseen!

Nyt kohti joulua ja uutta vuotta - seuraavassa jaksossa on luvassa vuosiyhteenveto ja tulevan vuoden lupaukset.


Hyvää joulunaikaa kaikki lukijat!