Blogit.fi

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Kirja äänessä - tutustumassa äänikirjapalveluihin


 

Kuten lukijat tietävät, olen fanaattinen kirjamies. Olen lukenut siitä saakka, kun opin laittamaan kirjaimet mielessäni oikeaan järjestykseen ja ymmärsin, että sanoista rakentuu pääni sisään aivan toinen, erilainen, maailma, jossa rajoja ei tunneta. Ahmin faktaa sekä fiktiota sievästi sekaisin ja meneillään on koko ajan vähintään yksi kirja.

Olen pitänyt perinteistä paperikirjaa tähän saakka aivan ylivoimaisena formaattina lukemiselle. Sen käyttömukavuus, siirrettävyys sekä toistettavuus ovat huippuluokkaa. Tuote on täysin kierrätettävä ja sen voi antaa helposti myös luettavaksi seuraavalle innokkkaalle. Ongelmana formaatissa on se, että kirjan julkaisu on kalllista ja julkaisutoiminta on keskittynyt lähes totaalisesti kustantajien käsiin. Kustantajat ovat lopulta se porukka, joka päättää, mitä kansa lukee. Jos kirjaa ei kustanneta, ei sitä ole olemassa.

Koska ajat muuttuvat ja ihmiset kasvavat, on minunkin pakko testata myös uutta. Äänikirjat ovat vallanneet kirjamarkkinaa jo muutaman vuoden verran. Palveluiden tarjoajien kirjo on leventynyt ja äänikirjoiksi taiottavien teosten määrä on räjähtänyt. Helposti siitä vetää yhtäläisyysviivan, että kirjan kulutusformaatti siirtyy paperilta äänen suuntaan. 

Minulle äänikirjat ovat toistaiseksi jääneet vielä vieraaksi. Tämä on oikeasti ensimmäinen testi millekään kokonaiselle äänikirjalle. Jotain katkelmia olen aiemmin testannut ja kuunnellut vähän sivusta, kun joku muu on kirjaa kuunnellut.

Ennakkoajatuksena ajanpuute ja lukukokemuksen vajaus

Ennakkoon ajattelin, että äänikirjan kuuntelulle olisi vaikeaa löytää aikaa. Perinteisen kirjan lukeminen on tekemistä itsessään ja se tarjoaa yhtä aikaa puuhaa korville, silmille ja käsille. Mutta jos otan kuuteluun äänikirjan, niin mitä silmäni ja käteni tekevät sillä aikaa. En ole käsityöihmisiä oikein millään tasolla, enkä usko, että voisin tehdä esim. ristikoita yhtä aikaa äänikirjan kanssa. Ja jos menen sänkyyn kuuntelemaan kirjaa, niin uni valtaa sielun ennen ensimmäistä viittä minuuttia. 

Toisaalta taas ajattelin, että äänikirja on helppo yhdistää muuhun tekemiseen. Äänikirjasta voi kätevästi nautiskella kotitöitä tehdessä tai ulkoillessa. Silloin se toki vei alaa podcasteilta, joihin olen kovin kiintynyt, mutta ehkä sopu sijaa antaa tässäkin. Ja onhan aina mahdollista oppia jotain uuttakin tekemistä. Kuka ties opettelen piirtämään tai maalaamaan samalla, kun kuuntelen kirjaa.

Epäilin myös, pääseekö kirjassa samaan tunnelmaan kuin perinteisessä kirjassa. Lukiessa luon kirjan maisemista ja henkilöistä pääni sisään mielikuvan, joka tarkentuu, elää ja kehittyy kirjan kuluessa. Onnistuisiko sama kuunnellessa, kun mielikuva syötetään päähän lukijan äänen kautta? Lukiessa tapahtumat myös rytmittyvät eri tavalla minun tahtiini. Kirjan jännimmissä kohdissa tekstin lukunopeus kasvaa ja taas suvantokohdissa hidastuu. Mitä tapahtuu, kun kirjaa syötetään tasaisella rytmillä läpi teoksen?

Ja kolmas epäluuloni liittyi alustaan ja sen toimivuuteen. Kirjojen selaaminen alustoilta on jopa liiankin helppoa ja tuntui, että suurin ongelma on runsaudenpula. Lisäksi kirjat on jaoteltu genreihin jopa fiksummin kuin kirjastossa ja oppivien järjestelmien ansiosta seuraavat teaserit hyppäävät silmille kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja tilaamatta. 

Ja okei - onhan tämäkin täällä tunnustettava. Suurin ongelmani äänikirjan kanssa olisi todennäköisesti se, että jos - tai tarkemmin sanottuna kun nukahdan, niin äänikirja ei nukahda yhtä aikaa kanssani, vaan syöttää tekstiä edelleen korviini. Kuinka helppoa olisi löytää ns. katkokohta jälkeenpäin? Ainakin podcastien kohdalla scrollaaminen on yhtä helvettiä. Keski-ikäiselle miehelle siis vallankin kriittinen arvostelun kohde.

Alustan valinta on mielikuvakysymys

Äänikirjojen kuuntelulle on tarjolla suhteellisen suuri määrä eri vaihtoehtoja. Suurin osa on pelkästään äänikirjatarjontaan keskittyneitä palveluita, mutta joukossa on myös Suplan kaltainen moniäänijätti, jonka brändin alla on tarjontaa radiosta podcastien kautta äänikirjoihin.

Palvelut on pääsääntöisesti kuukausihinnoiteltuja ja hinnat eivät juurikaan vaihtele. Tavan kuluttajalle valinta operaattorin välillä on enemmän mielikuva- kuin kustannuskysymys. Lähes kaikki palveluntarjoajat antavat mahdollisuuden tutustua palveluun enemmän tai vähemmän ilmaiseksi kahden viikon tai kuukauden ajaksi. 

Valtavirta-bulkki löytyy tasaisen varmasti jokaiselta palveluntarjoajalta. Niillä se suuri raha tehdäänkin. Eroa palvelujen välillä voi tulla erikoisuuksissa ja pienemmissä painoksissa. Jos etsit harrastukseen tai lifestyleen liittyvää yksittäistä teosta, voi olla, että jokaisesta narikasta sitä et löydä. Jos ei aio kuunnella Hotakaista tai Michelle Obamaa, niin ennakkoon tutustuminen voi siis olla fiksua. Tosin en kahlannut kaikkien operaattoreiden tarjontaa ennakolta. Minulle kyse on tutustumisesta,jolloin alustan valinta oli lopulta helppo tehtävä.

Kaikilla alustoilla homma pelaa samalla tapaa. On appi, jolle rekisteröidytään ja sen jälkeen antaa palaa. Alustat on tehty oppiviksi ja helppokäyttöisiksi ja niiden kanssa pärjää tumpelompikin somepeukalo.

Valitsin äänikirjaalustaksi Suplan. Minulle se on tuttu formaatti ja sovellus ja äänikirjat toivat tuttuun maailmaan vain uuden ulottuvuuden. Ja joo - olin mainoksen orja. Supla tarjosi törkyhalpaa puolen vuoden pakettia, josta en voinut mitenkään kieltäytyä. Mutta toisaalta - pärjään tuolla yhdellä äänialustalla alusta loppuun saakka.

Kuuntelusta pitää tehdä mukavaa

Äänikirjan saa ulostettua kaikesta sieltä, mistä ääntä pihisee muutenkin. Puhelimen voi yhdistää stereoihin, tai chromecastin kautta vaikka televisioon. Kuuntelussa voi hyödyntää kannettavia kaiuttimia tai sitten kuunnella voi kuulokkeilla. Kuulokkeiden käyttäminen antaa mahdollisuuden ottaa kirja mukaan muuhun tekemiseen ja kuulokkeilla kuunnellessa muu perhe säästyy turhalta äänisaasteelta (jos nyt kirjallisuutta voi sellaiseksi koskaan sanoa).

Itse käytän ulkoillessa nappikuulokkeita (langattomia sellaisia). Sisätiloissa taas kuuntelen kirjaa bluetooth-kaiuttimesta tai sitten sankakuulokkeista. Osa ei kuitenkaan halua sulkea muuta maailmaa ulos ja sen takia, olisi kätevää, jos olisi kannettava kuuloke, joka kulkee mukana, mutta pitää myös muun maailman äänet tarjolla. Välimallina toimiikin niin sanottu puettava niskakaiutin. Niissä kaiutin tulee niskan taakse, mutta ääni ei tule suoraan korviin, vaan pienistä kaiuttimista. Ääni kohdistuu korviin, jolloin se ei häiritse myöskään ulkopuolisia. Löysin kyseisen malliset kaiuttimet joulun alla (lahjaksi totta kai) ja testissä tuo malli on osoittautunut ihan toimivaksi.

Koska selittäminen on haastavaa, niin parempi pistää kuva internetin ihmeellisistä syövereistä.

Niskakaiutin, kuva sivulta hintaseuranta.fi


Kuuntelusta pitää pystyä tekemään mukavaa, koska yksi kirja kestää tunteja. Epämukavaan asiaan ei kukaan satsaa sellaista aikaa.

Testi - Miika Nousiainen, Pintaremontti. Lukijana Oskari Katajisto.

Elämäni ensimmäiseksi äänikirjaksi valikoitui Miika Nousiaisen kirjoittama Pintaremontti. Kyseessä on kahdeksan ja puolen tunnin mittainen rykäisy, jonka korviini valutti Oskari Katajisto. Valitsin Nousiaisen kirjan, koska tiesin pysyväni sen mukana helposti. Miika Nousiaisen teksti on sujuvaa, elävää ja helppotajuista. Kirjoista ei tarkoituksellisesti tehdä kokijalle monimutkaista kikkailevalla sanataiteella tai murteilla. Kiinnostavuus tulee siitä, että hahmot ovat tavallisia ja samaistuttavia, mutta heidän elämää katsotaan hieman vinosta näkökulmasta. Nousiaisinen rakentaa kuulijan päähän tavallisuudesta mielikuvamaailman, joka saa väkisinkin hymyilemään. Kirjailija Nousiainen on samanlainen hahmo kuin "Pitääkö olla huolissaan" -panelisti Nousiainen.

Lukijana Oskari Katajisto on nappisuoritus. Hänen äänessään on hyvää tummaa väriä. Lukemisessa on tasainen, hyvä rytmi ja tekstiä on väritetty sopivasti. Persoonallinen äänenväri saa tarttumaan tekstiin paremmin. Se on kuin liisteri, joka liimaa kuulijan korvat tarinaan kiinni.

Joskus kuuntelin kohtauksia ensimmäisistä äänikirjoista ja niissä äänenväri oli tahallisesti haluttu häivyttää. Lukeminen on tasaista monotonista ja väritöntä. Ajatus oli, että lukemisen piti olla tasaista massaa, jotta se ei häiritse tekstiä. Käsittämätöntä paskaa. Onneksi ihminen on oppiva eläin.

Lukemisessa saa ja siinä pitää olla väriä. Lukijan persoonallinen ääni parantaa tekstiä ja saa lukijan kiinnostumaan. Kun tekstiä vielä värittää sopivin äänenpainoin, niin  elävällä luvulla nousee kirja uuteen lentoon. Mutta mitään näytelmää ei kirjan lukeminen saa olla. Meikkitermein puhuttaessa voisi sanoa, että äänikirja kaipaa pientä ehostusta, mutta mitään juhlameikkiä tekstin päälle ei saa laittaa.

Tulevaisuudessa hyvistä lukijoista tulee taistelu. Meille tulee syntymään huippulukijoiden ammattikunta, joka taatusti tekee lukemisella myös tiliä. Ja ero huonon ja huipun välillä on huima. Olen sivusta seurannut Samu Haberin lukemaa omaa elämänkertaansa ja onhan se efekti loistava. Samu tuntee tekstin ja osaa painottaa oikeissa kohdissa. Kun kyseessä ei ole ammattinäyttelijä, niin oikeat värit tulevat vaistosta - ja osuvat oikeaan. Joo - ja onhan Haberille suotu vähän liiankin jumalainen ääni mihin tahansa käyttöön, en minä kadehdi, mutta....

Oma kuunteluni pirstaloitui noin 15-30 minuutin pätkiin. Koin kirjaa imuroidessa, kävellessä, töitä tehdessä ja ihan vaan ollessa. Kuten arvasin - en pysty pitkäksi aikaa keskittymään vain kirjan kuunteluun, vaan käteni kaipaavat jotain tekemistä. Ja nukkumaan käydessä kuuntelu on täysin mahdotonta. Onneksi Supla tarjoaa ns. uniajastimen, jolla voi määrittää, miten pitkän ajan päästä kirja sammuu itsestään. Sillä pelastaa kyllä isoimmat vahingot, jos osaa arvata, kuinka pitkä vieteri on ennen unen tuloa. 

Kirjan kuutelu oli muuten onnistunut kokeilu. Äänikirjoilla on paikkansa, mutta minulla ne eivät tule kokonaan korvaamaan perinteistä formaattia. Äänikirja sopii toisenlaisiin tilanteisiin kuin paperinen. Mielikuvamaailma ei ainakaan minulle synny yhtä voimakkaana kuin lukiessa ja tekstin elosta häipyy jotain. Mutta toisaalta taas äänikirja tuo tekstistä nauttimisen toisenlaisiin tilanteisiin kuin perinteinen. Yhdessä nuo kaksi formaattia toimivat täydellisesti. 

Mietin myös sitä, että äänikirjana kustantaminen lienee halvempaa kuin paperisen kirjan. Jos kirjan loisikin vain äänimaailmaan, niin kustannusmarkkina avautuisi pienemmille omakustanteille paremmin. Mietiskelin jo ideaa, että voisin tehdä kirjan pelkästään ääniversiona ja julkaista sen podcast-tyyppisesti jakso kerrallaan. 

Niin - ja se kirja. Nousiaisen teksti toimii kuin häkä. Tarina on uskottava, hauska ja rehellinen. Se valuu korvista sisään ja tekee päässä pienen pyöräytyksen nostaen suupielet ylöspäin. Hahmot ovat samaistuttavia, tavallisia ja arkisia. Taviksista saa yllättävän hyvän tarinan, kun osaa kirjoittaa ja Miika Nousiainen kieltämättä sen osaa.