Lukuhaaste-25 vuodelle 2026

 

Puolittaisena uuden vuoden lupauksena annoin ainakin itselleni valan, että aion tänä vuonna panostaa (ainakin viime vuotta) enemmän ihan fyysisten kirjojen kuluttamiseen. Kiireen ja laiskuuden takia kirjat ovat jääneet viime vuosina vähän taka-alalle. Ja fyysisen kirjan sijaan olen itsekin kuluttanut äänikirjoja, jotka täyttävät kyllä paikkansa jossain määrin kirjallisuuden kuluttamisessa, mutta eivät ihan pääse perinteisen paperikirjan tasolle. Äänikirjoja ei tähän haasteeseen sotketa sitten ollenkaan.

Ja koska olen mukavuudenhaluinen ja perusluonteeltani helppouteen pyrkivä, ovat kirjavalintani myös suhteellisen helppoja. Luen kyllä sujuvasti faktaa ja fiktiota sekaisin, mutta en nykyisin juurikaan pakota itseäni mukavuusalueeni takalaidoille. Tulee liikaakin luettua top-listojen kärkinimiä, tuttuja dekkaristeja tai sitten varmasti mielenkiintoisia elämänkertoja. 

Päätin siis rakentaa itselleni pienen lukuhaasteen vuodelle 2026. Kun Threadsiä lukee, huitelevat ihmisten vuoden lukuhaasteet jossain sadan ja kahdensadan kirjan välissä ja jopa yli. Minulle sellainen maraton-urakointi on aivan liikaa. Tuossa tahdissa oma kirjoittaminen ja tekstin tuottaminen alkaisivat väkisin kärsiä ja lukemisestakin tulisi turhan pakotettua. 

Laskin, että jos annan kullekin kirjalle kaksi viikkoa aikaa, ehdin vuoden aikana lukea noin 25 kirjaa. Kaksi viikkoa on lisäksi pitkä aika lukea vähän laajempikin teos (tai sitten jos alla on lyhyt teos, voi siitä ylijääneen ajan käyttää pidempään tai vaikeampaan kirjaan). Ja totta kai tämä lukuhaaste tarkoittaa luettujen kirjojen minimimäärää, eikä suinkaan pistettä, minkä jälkeen lukemisen voi lopettaa. Tavoite on aktivoida ja kannustaa, eikä pelkästään pakkosuorittaa.

Oheisen pohdinnan tuloksena syntyi yllä nähtävä 5X5 bingoruudukko, johon on kerätty kirjat aihealueittain. Kirjat on jaettu suunnilleen 50/50 tieto- ja kaunokirjallisten teosten kesken, jotta siitä löytyisi kaikenlaista lukuintoa ruokkivaa materiaalia. 

Taulukon kirjat voi lukea mielivaltaisessa järjestyksessä, eikä aikataulua ole muuten sidottu kuin, että homma on oltava tehtynä vuoden 2026 loppuun mennessä. Tähän vapaavalinnaisuuteen vaikuttaa myös se, että joillakin kirjoilla voi kirjastossa olla pitkätkin varausajat, jolloin niiden saaminen itselle luettavaksi on enemmänkin arpapeliä. 

Tässä haasteessa määrää olennaisempi asia on, että lukeminen säilyisi aktiivisena läpi vuoden sekä se, että lukeminen olisi mahdollisimman monipuolista. Odotan, että kun hieman pakotettuna luen myös mukavuusalueelta tulevia teoksia, ne antavat sopivia ahaa-elämyksiä löytää itselle uudet rajat mukavuudelle. Sen lisäksi pienet pelisäännöt pakottavat etsimään kirjoja eri tavalla kuin tähän saakka. 

Sivujen sisältä -blogi aktivoituu taas

Tämän lukuhaasteen myötä aktivoin taas useamman vuoden uinumassa olleen kirjablogini "Sivujen sisältä". Kirjoittelin blogia Ra(s)kaan keski-iän rinnalla jonkin aikaa, mutta sitten tämä omasta elämästä horiseminen vei voiton, eikä aika riittänyt kahden blogin ylläpitoon. Elämäntilanne oli toinen, tavoitteet olivat toisenlaiset ja into ylipäätään kirjalliseen tuotantoon oli toisenlaista. Nyt koetan suorittamisen sijaan tuottaa vain iloa.

Tällä kertaa otan vähän kevyemmän asenteen. Teen kirja-arvioita, ehdotuksia sekä muuta tähän kirjahaasteeseen liittyvää tuonne kirjablogin puolelle. Pidän Ra(s)kaan keski-iän edelleen omasta elämästä kertovana tarinapäiväkirjana.

Syynä tuohon kirjablogin ylläpitoon löytyy osin omasta kirjoitusharrastuksesta. Oman kirjoittamisen myötä kiinnostus kotimaiseen kirjallisuuteen ylipäätään on kasvanut ja mielelläni tarjoan oman ääneni kaltaisilleni kirjoittajille. Toivottavasti saisin blogille lukijoita lukijoiden lisäksi tyypeistä, jotka itse kirjoittavat. 

Lukuhaaste-25 pelisäännöt

1) Tavoitteena on lukea vuoden 2026 aikana yhteensä vähintään 25 kirjaa taulukon mukaisilta aihealueilta. Yksi kirja vastaa yhtä taulukon ruutua.

2) Tähän haasteeseen hyväksytään vain fyysinen, luettava, kirja tai e-kirja. Äänikirjaa ei haasteen suorittamisessa saa käyttää.

3) Teokset on luettava kokonaan alusta loppuun saakka. Puolittain luettu teos ei suoritukseksi kelpaa, ei vaikka vetoaisit teoksen arvioitua heikompaan tasoon tai elämää suurempaan kiireeseen.

4) Kirjat saa lukea vapaasti valittavassa järjestyksessä. Samaan ruutuun saa lukea kuinka monta kirjaa haluaa, mutta jokaisesta ruudusta pitää löytyä vähintään yksi teos.

5) Kukin kirja saa kuulua vain yhteen kategoriaan. Yhdellä kirjalla ei saa ruksia yhtä ruutua enempää, vaikka se osuisikin moneen eri kategoriaan.

6) Joissakin ruuduissa on tarkemmin määritelty ajanjakso (ilmestymisvuosi), jolta kirjan julkaisu on löydyttävä tai joku muu määritelmä (esim. palkintoehdokkuus). Nämä ovat kiveenhakattuja ja rangaistuksen uhalla noudatettavia asioita (vaikkeivat oikeasti olekaan).

7) Lukeminen ei ole vakava asia, eikä tämä haastekaan saa olla sellaista. Teoksia saa sopivasti taivutella sopimaan kategorioihin, jos muuten sopivaa teosta ei löydy.

8) Tästä haasteesta, kirjoista sekä lukemisesta on sopivaa, jopa suotavaa, keskustella somessa, ystävien kesken tai vaikka työpaikan kahvipöydässä.

9) Annan omia vinkkejä kuhunkin kategoriaan, mutta ne ovat vain yhden keittiösosiologin mielipiteitä, joita ei tarvitse sen enempää noteerata.

10) Ilmoittaudu mukaan haasteeseen ja ota kaveri mukaan!

Tällaisia kirjoja on tarkoitus lukea - tarkennukset kategorioittain:

Kotimaisen esikoiskirjailijan teos. Tähän kelpuutetaan vuosien 2025-2026 aikana julkaistut esikoiskirjat. Teoksen laadulla ei sinällään ole merkitystä - julkaisuvuosi sekä se, että kirja on kirjoittajan ensimmäinen, merkitsevät. Tässä tuetaan kotimaista esikoiskirjallisuutta - jos voitte, niin ostakaa tuo teos omaksi, niin tuette samalla jonkun kirjoittajan harrastusta - ja unelmaa.

Teos vieraalta mantereelta: Turhan usein tulee valittua teokset Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Sieltä tulee toki suurin osa tuotannosta, mutta myös arvomaailma on meille helpommin ymmärrettävää. Tähän ruutuun haetaan kirjaa, joka on kotoisin Aasiasta, Afrikasta, Etelä-Amerikasta (ja okei - myös Australia käy). Ajatuksena on, että kirjan kautta on hyvä tutustua hiemaan itselle vieraampaan arvomaailmaan ja kirjoitustyyliin. 

Back to teens - nuorten kirja, josta lukeminen alkoi: Mikä sinulle oli se kirja, joka sytytti kipinän lukemiseen? Nyt on aika palata etsimään Viisikoita, Tarzaneita, Kolmea etsivää tai vaikka Tiina-kirjoja. Miltä nuo kirjat tuntuvat aikuisena ja vieläkö pääset siihen fiilikseen, kun lukeminen vei mennessään?

Tiedekirja: Joskus tekee hyvää sivistää itseään. Lue kirja, joka on puhdasta faktaa ja joka kertoo jostain vakavammasta. Aihealue voi olla historiaa, biologiaa, maantiedettä tai vaikka sosiologiaa. Poistu hetkeksi kaunokirjallisuudesta ja lue vähän karumpaa faktaa. 

Kulttuurielämänkerta: Tähän kuuluvat näyttelijät, ohjaajat, käsikirjoittajat tai vaikka kirjailijat. Kenen eletty elämä kiinnostaa niin, että haluat lukea hänen koko tarinansa? 

Kirjallisuuden kiistaton klassikko: Yhdelle se on Bukowski, toiselle Dostojevski. Lue kirja, joka on kestänyt aikaa ja jonka tietää sinun ja äitisi lisäksi myös naapurin Pena. Lue kirja, jonka "jokainen tietää". Jos puistattaa, hylkää venäläiset klassikot ja valitse vaikka Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie - on se klassikko sekin.

Historiallinen romaani: Kahlaa läpi kaunokirjallinen teos, joka on jollain tapaa sidottu historiaan ja sen tapahtumiin. Minulle tämä tarkoittaa Ken Folletia, Jukka M. Heikkilää, Conn Igguldenia, Leon Urisia tai Anthony Beevoria. Tärkeintä on kirjan historiallinen konteksti ja jonkinlainen sidos oikeasti elettyyn elämään. Nämä tuppaavat yleensä olemaan sellaisia tiiliskiven paksuisia, joten varaa aikaa hieman enemmän.

True crime -kirja: Onko se Immu vai Nacci? Olipa kuka tahansa, mutta tässä kirjassa pitää haista kongitarinat ja maistua huumekaupasta istuttu kakku. True crime on tietokirjallisuuden uusimpia muotivirtauksia ja tähän sopivia ehdokkaita pitäisi löytyä helposti. Tämähän on siitä hauska kategoria, että kirjoittajat edustavat lain molempaa puolta, rosvoa tai poliisia.

Poliitikko-elämänkerta: Jos edellisessä istuttiin linnassa, niin tavallaan tuomio se on tämäkin. Päähenkilö saa olla kotimainen tai ulkomainen, mutta meriitit on oltava haettu joltain politiikan foorumilta. Kukaan ei kiellä lukemasta Caesarista tai Kaarle Suuresta, mutta voi se olla Ben Zyskowiczkin.

Dekkari-klassikko: Dekkarit ovat ylipäätään todella kova kategoria, jossa suomalaiset kirjailijat kunnostautuvat nykyisin kovalla tasolla. Meillä on nippu niin kovia kirjoittajia, että Keski-Euroopassa tunnetaan genre Nordic noir. Mutta nyt ei mennä siihen. Tällä kertaa pitäisi kirjan olla klassikko-ainesta. Arsene Lupin, Sherlock Holmes, Maigret....no Vareskin passaa. Klassikon status on aina hieman häilyvä käsite.

Urheilu-elämänkerta: Yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Miksi joku urheilija nousee huipulle, kun sata muuta ei pääse edes ykkösdivariin. Urheilijoiden elämä on kiinnostanut aina ja siihen tarjokkaita kirjoitetaan joka vuosi enemmän. Ajan henki on se, että ensimmäiset elämänkerrat kirjoitetaan jo kolmekymppisenä, kun ura on kesken ja sen jälkeen tekstejä tarkennellaan sitä mukaa, kun ura joko etenee tai tuhoutuu. Älä anna lajin olla este - ja jos olet rohkea, etsit päähenkilön lajista, jota et edes ymmärrä.

Eepos:  Eepos on käsitteenä vähän hankala. Tässä tapauksessa se on kansantarustoon kuuluva, runollinen kokonaisuus, joka pitää sisällään sankareita ja taistelua hyvän ja pahan välillä. Tunnetuimpia eepoksia lienevät Ilias ja Odysseia, Gilgames tai suomalaisten oma Kalevala. Minusta taas eepoksen tunnusmerkin täyttää vaikka Vänrikki Stoolin tarinat. Hyvä listaus eepoksiksi kelpaavista löytyy wikipediasta

Nordic noir -dekkari: No okei - tunnustan.... Keksin tämän kategorian, että pääsen lukemaan Satu Rämön Tinnan ja kirjoittamaan siitä blogiin. Mutta onhan tämä käsitteenä huikea. Synkkää, murhamaista dekkaripeltoa, jotka kynnetään Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Niin laadukasta tekstiä, että sille on annettu oma alakategoria. Kyse on siis pohjoismaisista dekkareista, joissa selvitetään hieman erikoisia, makaabereja ja synkkiä rikoksia. Tästä ei pelkällä murhalla selviä. 

Tämän haluan lukea uudestaan: Tee kunniakas paluu kirjalliseen historiaasi. Ota käteen kirja, joka on jäänyt mieleen. Lue uudestaan ja mieti, miksi se teki vaikutuksen silloin ensimmäisellä kerralla? Ja mitä uutta löydät kertaalleen kalutusta romaanista? Tähän minulla on ehdokkaita koko kirjahyllyn täydeltä.

Romantiikka- / Spicy-romaani: Tämä on minulle hieman oudompi genre, mutta samalla kategoria, joka on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Ymmärtääkseni kotimaisia tekijöitä on toistaiseksi vähemmän ja painopiste on enemmän käännöspuolella. Suoraan en tähän montaa ehdokasta osaa vielä antaa, mutta kunhan ruutu tulee ajankohtaiseksi, niin lupaan syventyä tähänkin.

Kotimainen dekkari: Valikoima on valtava ja taso on kova, mutta pliis lukekaa tuoreempien, eikä ehkä niin tunnettujen tekijöiden dekkareita. Tämä on yksi eniten kasvavista kirjagenreistä. Laaja tarjonta nostaa tasoa ja antaa mahdollisuuden valita oman maun mukaisia kirjoja. Ehdottomasti yksi niistä kategorioista, joita itse odotan. 

Self help kirja: Tämäkin on genre, joka kasvaa ja kehittyy. Tarjontaa tulee joka puolelta maailmaa ja apua löytää melkein mihin tahansa sitä tarvitsee. Ajatuksena minulla on etsiä kirja, joka opettaa ajattelemaan asioista uudella tavalla, antaa henkiseen hyvinvointiin avaimia tai valaisee jonkun vieraamman kulttuurin ajatusmalleja. Ensimmäisenä mieleen tulee japanilaisten ikigai -teokset tai omasta kirjahyllystä löytyvä David Gogginsin "Läpi harmaan kiven", jota en ole saanut vielä ensimmäiseen puoleen vuoteen aloitettua.

Finlandia-ehdokas: Pidetään tämä kategoriassa sen verran tuoreena, että lokeroon kelpuutetaan Finlandia-ehdokkaat tältä vuosikymmeneltä. Lista ehdokkaista (ja voittajista) löytyy täältä

Muusikko-elämänkerta: Tämä kategoria on täyttä rockia....tai iskelmää...tai melkein mitä tahansa musiikiksi laskettavaa. Olipa soittaja kitaristi tai laulaja, niin joukkoon kelpuutetaan kuka tahansa leipänsä musiikilla tienannut. Omia suosikkeja ovat 1970- ja 80-lukujen rock-jumalat, joista onneksi julkaistaan joka vuosi jotain uutta.

Sotakirja: Jokainen on lukenut jonkun Lehväslaihon tai MacLeanin. Sotakirjat ovat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen etenkin isänpäivien vakiotarjontaa. Tähän voidaan kelpuuttaa joko sotaromaani tai sodasta kertova tietokirja - kunhan kranaatit räjähtää, konekiväärit laulaa ja veri lentää. 

Runoteos: Jos oli spicy-kirjallisuus outoa, niin ei ole kovin tuttua kotimainen runouskaan. Mutta tulta päin, sanoi palomies. Eli mielelläni tartun kotimaiseen runouteen ja saattelen itseni säkeiden siivin kohti uutta. Tässä ei runouden julkaisuvuodella ole merkitystä, vaan pelkästään sillä, että kirja on runoja täysi. 

Huumorikirja: Ennen oli Paasilinna, nyt on Vuorinen. Huumori on mainettaan herkempi laji, josta julkaistaan suhteellisen vähän kirjallisuutta. Minä olen kyllä Vuoriseni lukenut ja huutonauranut milloin missäkin epäsopivassa paikassa. Juha Vuorisen lisäksi annan vahvan suosituksen Haminalaisen Jari Nenosen kirjoille. Niiden löytämiselle varmin paikka on kirjaston huumoriosasto.

Julkkiselämänkerta: Tämän päivän yksi kohisten kasvavista kirjatrendeistä on julkkiksista julkaistavat elämänkerrat. Julkkis on ihminen, joka on tunnettu ei mistään ja joka on elämässään saavuttanut statuksen, jossa hänet tunnetaan siitä, että hänet tunnetaan. Nämä kirjat kirjoitetaan silloin, kun päähenkilö on kolmenkymmenen korvilla ja saavuttanut kaiken, minkä reality tv-show:ssa pystyy. On kierretty BB:t, TIS:t; Farmit sekä parit seikkailusarjat. Ja kun uusia sarjoja ei enää kehitetä, tai naama on liian kulunut, on aika kirjoittaa elämänkerta. Keneen sinä haluat tutustua, Nikoon, Samiin, Saraan tai Anneen? Minusta tämä on valitettavan halpa kategoria, joka perustuu puhtaasti kustantajan rahastamiseen, mutta ansaitsee paikkansa tässä haasteessa siinä missä muutkin.

Antikvariaattilöytö: Tämä oli minusta mielenkiintoinen keksintö. Eli ajatuksena on hankkia kirja joko kirpparilta tai antikvariaatista. Se tarkoittaa, että kirja voi olla mitä tahansa, kunhan se on käytettynä hankittu. Tämä olkoon yllätys lukijalle itsellekin, millaiseen kirjaan etsintä päätyy. Kirjakaupan ale-kori ei tähän käy ja lisäpisteitä saa, jos löytää kirjan, jossa on edellisen omistajan omistuskirjoitus.

Myyntimenestys 2000-luvulta: Viimeisessä kohdassa mennään helppoa tietä. Kahlaa läpi tämän vuosituhannen myyntilistat ja valitse sieltä jotain sellaista, mitä muutkin ovat ostaneet. Valitse se suosituin tai vaikka seuraava, mutta ota kerrankin kirja, joka on itsestäänselvästi myyntimenestys. 

Ja näillä eväillä pitäisi haaste saada suoritettua. Tervetuloa mukaan ihan jokaiselle. Toivottavasti luvassa on antoisia lukuhetkiä ja sen lisäksi mielellään keskustelua kirjoista, vinkkejä eteenpäin ja ennene kaikkea uusia löytöjä. Kirjat ovat loputon maailma, mutta joskus itseään pitää potkia tutkimaan myös niitä teoksia, jotka helposti jäävät testaamatta.

Sivujen sisältä -blogin löydät täältä

Lomapäiväkirjat osa 7/X

 Lomassa on menossa pari mitäänsanomatonta välipäivää. Viikonlopun hautajaisreissun jälkeen on toisaalta hyvä olla hieman aloillaan ja palautua, mutta koko ajan on olo, että pitäisi tehdä joko tehdä jotain järkevää tai olla jossain muualla.  Kotona tyhjänpanttina oleminen tekee mielen levottomaksi. Töitä en juurikaan ajattele, vaikka mielenkiinnolla seuraankin varauskalenterin täyttymistä ja tulevien viikkojen taattua kiirettä. Tavallaan olen irtautunut työstä niin hyvin, että tuntuu jotenkin oudolta, että on olemassa toiminnantila nimeltä "työ". Mutta pakko sanoa, että eipä paljon ahdistakaan :)

Toisaalta juuri tekemättömyyden pitäisi olla parasta lomaa. Silloin pää lepää ja keho palautuu. Mutta koti ei ehkä ole paras ympäristö joutilaisuudelle. Täällä joka paikka muistuttaa tekemättömistä töistä ja hoitamattomista hommista. Eli käytännössä on hieman huono omatunto joutilaisuudesta - protestanttinen etiikka kolkuttaa ohimoita.

Tiistaina pistin alulle tämän kesän suururakan eli vintin siivouksen. Talon käyttövintille on kerääntynyt viimeisten noin viidentoista vuoden aikana melkoinen määrä pois silmistä raivattua tavaraa ja kun neliöitä on paljon, niin aika paljon turhaa ja tarpeetonta saa säilöttyä. Nytkin kiertoon lähti seitsemän muovilaatikollista kirjoja, papereita ja erilaisia lehtiä, jotka on tallennettu siltä varalta, että joskus niille tulee vielä kysyntää. Ei ole tullut....

Poistetut kirjat on otettu kirjahyllystä pois ja siirretty ns. välivarastoon. Laatikoissa huomasi ostokausien kerroksellisuuden. Välillä oli ostettu hyvinkin vakavaa tietokirjallisuutta ja korkealentoista filosofiaa ja välillä taas hankinnat ovat olleet lähinnä kioskikirjallisuutta ja kevyttä proosaa. Joukossa oli myös lukemattomia klassikoita (tällä kertaa lukemattomuus tarkoitti sitä, että kansia ei juuri oltu raoteltu...) 

Yhtä kaikki sinne menivät kierrätykseen kaikki. Kannet irti ja sekajätteeseen ja paperiosat paperinkeräykseen. Pieni tyyppi oli ahkerana apulaisena irrottamassa kansia. 

Tunnustan - olen kirjaholisti, jonka suurin ongelma on kirjojen liiallinen hankkiminen ja se, että tunnen aivan turhan suurta vetovoimaa kirjakauppoja kohtaan. Haluni ostaa ja säilöä kirjoja eivät pysty kohtaamaan, koska kirjahyllyn kapasiteetti on rajallinen ja haluni kirjojen omistamiseen on rajaton. 

Lukuinto lähtee lapsuudesta

Luin artikkelin, jonka mukaan klassinen kirjahylly ei nykyisin ole enää olohuoneen vakiokaluste. Ilmeisesti se johtuu siitä, että olohuoneen vanhat normikoristeet - paperiset valokuvat ja paperiset kirjat eivät ole pystyneet pitämään pintaansa kamppailussa asuntojen tehoneliöissä. 

Minä olen omistanut kirjahyllyn niin kauan kuin olen asunut poissa kotoa. Ja kirjahylly on myös aina ollut kirjoja täysi. Rakastan kirjoja - niiden paperisia versioita. Säännöllisin väliajoin törmään tilanteeseen, jossa hyllyt ovat täynnä, mutta kassissa on kasa uusia teoksia odottamassa sijoituspaikkaa. Silloin on käytävä läpi vanhat kirjat ja siirrettävä poistoon vähiten tarpeelliset kirjat, jotka eivät ole lunastaneet paikkaansa klassikoiden joukossa.

Muistan lapsena, kun kävin luokkakaverini kotona ja näin siellä täyden seinällisen kirjahyllyä. Kadehdin hyllyjen sisältämää sivistystä ja mietin, miten paljon aikaa ja vaivaa sellaisen määrän  hankkiminen on vienyt. Meillä kotona kirjoja oli ehkä yhden käden sormien verran - ja niistäkin yksi oli vihkiraamattu ja loput lahjaksi saatuja. Ihan kiusallanikin ostin myöhemmin isälleni aina lahjaksi kirjoja, jotteivat hyllyt vaan pääsisi tyhjenemään. 

Äitini on aina ollut lukijatyyppi. Häneltä olen luultavasti perinyt oman lukuintoni. Muistan äitini jo lapsuudesta sellaisena, että yöpöydällä oli vähintään yksi kirja odottamassa lukemistaan. Äidiltäni opin myös kirjaston käyttämisen. Melko lailla heti, kun opin lukemaan, opin myös lainaamaan kirjoja kirjastosta. Lainaamani määrät olivat järjettömiä, mutta kaikki kirjat Rantakylän lastenosastolta tuli käytyä läpi.

Muistan elävästi, miten tajusin jossain vaiheessa, että koko lastenosasto oli kahlattu läpi ja kirjat olivat loppuneet (silloin uusimistahti ja laina-aineiston laajuus ei ollut nykyistä luokkaa) ja mieleen iski epätoivo. Tässäkö tää sitten oli? Kunnes tajusin siirtyä aikuisten osastolle ja lukemattomia kirjoja (niitä, joita en ollut lukenut SEKÄ lukematon määrä) oli ihan uusi määrä - homma alkoi siis alusta!! Ja yhtä kova olen käyttämään kirjastoa edelleen. Tosin nykyisin homma perustuu enemmän varauksiin ja niiden noutoihin ja vähemmän hyllyjen välissä seisoskeluun. 

Kirjasto on aina ollut ja on edelleen paras mahdollinen kohde verovaroille. Kirjasto on helpoin tapa tuottaa sivistystä ja tarjota lukuelämyksiä kaiken ikäisille - varallisuustasosta huolimatta. Ja harvinaista kyllä kirjasto on pitänyt pintansa ajan saatossa. 

Kirjahyllyn täyttämisen logiikka

Ostamieni kirjojen kiertonopeus on kasvanut. Se johtuu siitä, että kirjoja tuotetaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, niiden taso on noussut ja samasta aiheesta saattaa löytää valtavan paljon materiaalia. Ja totta kai oma varallisuustasokin on noussut. Opiskeluaikana (ostin kirjoja silloinkin) uutuuskirja oli niin kallis, että sen ostamista piti harkita tarkkaan. Nykyisin taas tarpeellisia kirjoja tulee hankittua enemmän nopeiden (siis ei aina fiksujen) päätösten seurauksena. 

Koska kirjahyllyn metrimäärä on vakio - ja hyvin rajallinen, on sisältöä käytävä läpi suhteellisen taajaan. Tämä sen lisäksi, että omaa ostamista on pitänyt rajata moneen kertaan. Hyllyjen täyttäminen on tosin melko luovaa. Kirjat ovat aluksi siisteissä riveissä, kunnes rivien päälle muodostuu lisärivejä, jotka sitten täydentyvät rivien eteen ahdetuilla viime hetken hankinnoilla. Sitten jossain vaiheessa hyllyn sekavuus kypsyttää mielen yli ja on aika tehdä siivous. Lopputulos löytyi sitten vintille pakatuista muovilaatikoista.

Kirjojen hävittäminen on edelleen yhtä vaikeaa. Ei tekisi mieli heittää roskiin teosta, jonka tekemiseen on uhrattu niin suuri määrä aikaa ja vaivaa. Kirja on jonkun kirjoittajan unelma ja unelman täyttymys. Tuntuu suorastaan loukkaukselta heittää kirja roskikseen. Toivon, ettei kukaan kirjailija joudu näkemään, kuinka oma hengentuote lähtee viimeiselle matkalleen kohti kierrätyskeskusta. Nuoruudessani, kun kirjojen hankkiminen oli vähäisempää, oli kohtaloa mahdollista huijata. Käytetyn kirjan pystyi viemään antikvariaattiin, jossa se lopulta löysi uuden kodin - ja uuden kirjahyllyn.

Mitä kirjahylly sitten pitää sisällään?

Minun kirjahyllyni on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä ovat ne kirjat, joiden pariin palaan useampaan kertaan. Käytännössä joka kesä luen Juha Vuorisen räävittömän tuotannon ja pahimpaan dekkarinhimoon ahmin Reijo Mäen Vares-sarjaa. Ne ovat kevyttä lomalukemista aikuiseen makuun. Noita täydennän Matti Röngän Viktor Kärppä -sarjalla. Koska kirjat ovat käytössä suhteellisen usein, on fiksumpaa omistaa ne itse.

Toinen osa kirjahyllystä pitää sisällään musiikkiin liittyvää kirjallisuutta. Koska kuuntelen paljon musiikkia, on mukavaa omistaa kirjoja, jotka kertovat tarinoita biisien ja bändien takaa. Hyllyssä on sellaisten bändien ja muusikoiden elämänkertoja, joiden tuotantoa kuuntelen säännöllisesti. Nätissä rivissä ovat Led Zeppelinin, AC/DC:n sekä The Doorsin ja Rolling Stonesin tarinat. Mitkään tusinamuusikot tai hetken hittitehtaat eivät minun hyllyyni päädy. Tämän hyllyn ongelma on tarjonnan laajuus. Uusia kirjoja ilmestyy koko ajan ja on vaikeaa löytää tilaa uusille teoksille, kun aiempia ei raaski millään heittää pois. Sopu sijaa antaa, on tämän hyllyn motto.

Musiikin lisäksi yksi hylly on varattu toista maailmansotaa koskevalle kirjallisuudelle. Sotahistoria on  kiinnostanut minua kouluajoista lähtien. Toisen maailmansodan henkilöhistoriaa perataan edelleen läpi ja joka vuosi ilmestyy teoksia, jotka tarkentavat ja parantavat sodan kuvauksia. Siksi tässä kohtaa hyllyssä käy jatkuva valikointi. Vanhat kirjat väistyvät uusien tieltä. Lisäksi omat kiinnostuksen kohteetkin vaihtelevat. Jossain vaiheessa siirryin Euroopan rintamalta Tyynenmeren rintamalle ja nyt viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa Suomen sodan tapahtumat. 

Viimeinen osa kirjahyllystä on varattu klassikoille, joita nyt vaan on omistettava. Minulle klassikot ovat esim. Mika Waltarin teoksia. Samoin Leon Uris on minulle kirjailija, jota tulee luettua paljon. Ja totta kai jokaiselta itseään kunnioittavalta lukijaharrastajalta on löydyttävä Kalevala, Vänrikki Stoolin tarinat, Sodankäynnin taito ja Ilias ja Odysseia - sekä tietenkin kaikkein tärkeimpänä - Raamattu. Nuo ovat kirjoja, jotka nyt vaan pitää olla tarjolla - ja luettuna (no raamattua en ole lukenut, kuunnellut äänikirjana enemmän...).

Kirjahylly on taistelu tilasta ja turhuudesta. Itse arvostan edelleen paperista kirjaa niin paljon, että haluan ostaa uusia kirjoja. Mutta koska tilasta on pulaa, harkitsen jokaisen kirjan ostamista kerta kerran jälkeen enemmän. Jos mahdollista olisi, omistaisin kokonaisen kirjastohuoneen. Sen seinät olisivat teoksia täynnä, eikä tila loppuisi ihan äkkiä kesken. Keskellä huonetta olisi muhkea nojatuoli ja seinän vierustalla pehmeästi musiikkia toistavat kaiuttimet. Seinän kirjahyllyt imisivät kaiken muun äänimaailman itseensä niin, että lukemaan keskittyminen olisi täydellistä. Siihen kylkeen lasi hyvää viskiä ja aika menettäisi merkityksensä.

Kirja äänessä - tutustumassa äänikirjapalveluihin

 

Kuten lukijat tietävät, olen fanaattinen kirjamies. Olen lukenut siitä saakka, kun opin laittamaan kirjaimet mielessäni oikeaan järjestykseen ja ymmärsin, että sanoista rakentuu pääni sisään aivan toinen, erilainen, maailma, jossa rajoja ei tunneta. Ahmin faktaa sekä fiktiota sievästi sekaisin ja meneillään on koko ajan vähintään yksi kirja.

Olen pitänyt perinteistä paperikirjaa tähän saakka aivan ylivoimaisena formaattina lukemiselle. Sen käyttömukavuus, siirrettävyys sekä toistettavuus ovat huippuluokkaa. Tuote on täysin kierrätettävä ja sen voi antaa helposti myös luettavaksi seuraavalle innokkkaalle. Ongelmana formaatissa on se, että kirjan julkaisu on kalllista ja julkaisutoiminta on keskittynyt lähes totaalisesti kustantajien käsiin. Kustantajat ovat lopulta se porukka, joka päättää, mitä kansa lukee. Jos kirjaa ei kustanneta, ei sitä ole olemassa.

Koska ajat muuttuvat ja ihmiset kasvavat, on minunkin pakko testata myös uutta. Äänikirjat ovat vallanneet kirjamarkkinaa jo muutaman vuoden verran. Palveluiden tarjoajien kirjo on leventynyt ja äänikirjoiksi taiottavien teosten määrä on räjähtänyt. Helposti siitä vetää yhtäläisyysviivan, että kirjan kulutusformaatti siirtyy paperilta äänen suuntaan. 

Minulle äänikirjat ovat toistaiseksi jääneet vielä vieraaksi. Tämä on oikeasti ensimmäinen testi millekään kokonaiselle äänikirjalle. Jotain katkelmia olen aiemmin testannut ja kuunnellut vähän sivusta, kun joku muu on kirjaa kuunnellut.

Ennakkoajatuksena ajanpuute ja lukukokemuksen vajaus

Ennakkoon ajattelin, että äänikirjan kuuntelulle olisi vaikeaa löytää aikaa. Perinteisen kirjan lukeminen on tekemistä itsessään ja se tarjoaa yhtä aikaa puuhaa korville, silmille ja käsille. Mutta jos otan kuuteluun äänikirjan, niin mitä silmäni ja käteni tekevät sillä aikaa. En ole käsityöihmisiä oikein millään tasolla, enkä usko, että voisin tehdä esim. ristikoita yhtä aikaa äänikirjan kanssa. Ja jos menen sänkyyn kuuntelemaan kirjaa, niin uni valtaa sielun ennen ensimmäistä viittä minuuttia. 

Toisaalta taas ajattelin, että äänikirja on helppo yhdistää muuhun tekemiseen. Äänikirjasta voi kätevästi nautiskella kotitöitä tehdessä tai ulkoillessa. Silloin se toki vei alaa podcasteilta, joihin olen kovin kiintynyt, mutta ehkä sopu sijaa antaa tässäkin. Ja onhan aina mahdollista oppia jotain uuttakin tekemistä. Kuka ties opettelen piirtämään tai maalaamaan samalla, kun kuuntelen kirjaa.

Epäilin myös, pääseekö kirjassa samaan tunnelmaan kuin perinteisessä kirjassa. Lukiessa luon kirjan maisemista ja henkilöistä pääni sisään mielikuvan, joka tarkentuu, elää ja kehittyy kirjan kuluessa. Onnistuisiko sama kuunnellessa, kun mielikuva syötetään päähän lukijan äänen kautta? Lukiessa tapahtumat myös rytmittyvät eri tavalla minun tahtiini. Kirjan jännimmissä kohdissa tekstin lukunopeus kasvaa ja taas suvantokohdissa hidastuu. Mitä tapahtuu, kun kirjaa syötetään tasaisella rytmillä läpi teoksen?

Ja kolmas epäluuloni liittyi alustaan ja sen toimivuuteen. Kirjojen selaaminen alustoilta on jopa liiankin helppoa ja tuntui, että suurin ongelma on runsaudenpula. Lisäksi kirjat on jaoteltu genreihin jopa fiksummin kuin kirjastossa ja oppivien järjestelmien ansiosta seuraavat teaserit hyppäävät silmille kuin Jäätteenmäen faksi, pyytämättä ja tilaamatta. 

Ja okei - onhan tämäkin täällä tunnustettava. Suurin ongelmani äänikirjan kanssa olisi todennäköisesti se, että jos - tai tarkemmin sanottuna kun nukahdan, niin äänikirja ei nukahda yhtä aikaa kanssani, vaan syöttää tekstiä edelleen korviini. Kuinka helppoa olisi löytää ns. katkokohta jälkeenpäin? Ainakin podcastien kohdalla scrollaaminen on yhtä helvettiä. Keski-ikäiselle miehelle siis vallankin kriittinen arvostelun kohde.

Alustan valinta on mielikuvakysymys

Äänikirjojen kuuntelulle on tarjolla suhteellisen suuri määrä eri vaihtoehtoja. Suurin osa on pelkästään äänikirjatarjontaan keskittyneitä palveluita, mutta joukossa on myös Suplan kaltainen moniäänijätti, jonka brändin alla on tarjontaa radiosta podcastien kautta äänikirjoihin.

Palvelut on pääsääntöisesti kuukausihinnoiteltuja ja hinnat eivät juurikaan vaihtele. Tavan kuluttajalle valinta operaattorin välillä on enemmän mielikuva- kuin kustannuskysymys. Lähes kaikki palveluntarjoajat antavat mahdollisuuden tutustua palveluun enemmän tai vähemmän ilmaiseksi kahden viikon tai kuukauden ajaksi. 

Valtavirta-bulkki löytyy tasaisen varmasti jokaiselta palveluntarjoajalta. Niillä se suuri raha tehdäänkin. Eroa palvelujen välillä voi tulla erikoisuuksissa ja pienemmissä painoksissa. Jos etsit harrastukseen tai lifestyleen liittyvää yksittäistä teosta, voi olla, että jokaisesta narikasta sitä et löydä. Jos ei aio kuunnella Hotakaista tai Michelle Obamaa, niin ennakkoon tutustuminen voi siis olla fiksua. Tosin en kahlannut kaikkien operaattoreiden tarjontaa ennakolta. Minulle kyse on tutustumisesta,jolloin alustan valinta oli lopulta helppo tehtävä.

Kaikilla alustoilla homma pelaa samalla tapaa. On appi, jolle rekisteröidytään ja sen jälkeen antaa palaa. Alustat on tehty oppiviksi ja helppokäyttöisiksi ja niiden kanssa pärjää tumpelompikin somepeukalo.

Valitsin äänikirjaalustaksi Suplan. Minulle se on tuttu formaatti ja sovellus ja äänikirjat toivat tuttuun maailmaan vain uuden ulottuvuuden. Ja joo - olin mainoksen orja. Supla tarjosi törkyhalpaa puolen vuoden pakettia, josta en voinut mitenkään kieltäytyä. Mutta toisaalta - pärjään tuolla yhdellä äänialustalla alusta loppuun saakka.

Kuuntelusta pitää tehdä mukavaa

Äänikirjan saa ulostettua kaikesta sieltä, mistä ääntä pihisee muutenkin. Puhelimen voi yhdistää stereoihin, tai chromecastin kautta vaikka televisioon. Kuuntelussa voi hyödyntää kannettavia kaiuttimia tai sitten kuunnella voi kuulokkeilla. Kuulokkeiden käyttäminen antaa mahdollisuuden ottaa kirja mukaan muuhun tekemiseen ja kuulokkeilla kuunnellessa muu perhe säästyy turhalta äänisaasteelta (jos nyt kirjallisuutta voi sellaiseksi koskaan sanoa).

Itse käytän ulkoillessa nappikuulokkeita (langattomia sellaisia). Sisätiloissa taas kuuntelen kirjaa bluetooth-kaiuttimesta tai sitten sankakuulokkeista. Osa ei kuitenkaan halua sulkea muuta maailmaa ulos ja sen takia, olisi kätevää, jos olisi kannettava kuuloke, joka kulkee mukana, mutta pitää myös muun maailman äänet tarjolla. Välimallina toimiikin niin sanottu puettava niskakaiutin. Niissä kaiutin tulee niskan taakse, mutta ääni ei tule suoraan korviin, vaan pienistä kaiuttimista. Ääni kohdistuu korviin, jolloin se ei häiritse myöskään ulkopuolisia. Löysin kyseisen malliset kaiuttimet joulun alla (lahjaksi totta kai) ja testissä tuo malli on osoittautunut ihan toimivaksi.

Koska selittäminen on haastavaa, niin parempi pistää kuva internetin ihmeellisistä syövereistä.

Niskakaiutin, kuva sivulta hintaseuranta.fi

Kuuntelusta pitää pystyä tekemään mukavaa, koska yksi kirja kestää tunteja. Epämukavaan asiaan ei kukaan satsaa sellaista aikaa.

Testi - Miika Nousiainen, Pintaremontti. Lukijana Oskari Katajisto.

Elämäni ensimmäiseksi äänikirjaksi valikoitui Miika Nousiaisen kirjoittama Pintaremontti. Kyseessä on kahdeksan ja puolen tunnin mittainen rykäisy, jonka korviini valutti Oskari Katajisto. Valitsin Nousiaisen kirjan, koska tiesin pysyväni sen mukana helposti. Miika Nousiaisen teksti on sujuvaa, elävää ja helppotajuista. Kirjoista ei tarkoituksellisesti tehdä kokijalle monimutkaista kikkailevalla sanataiteella tai murteilla. Kiinnostavuus tulee siitä, että hahmot ovat tavallisia ja samaistuttavia, mutta heidän elämää katsotaan hieman vinosta näkökulmasta. Nousiaisinen rakentaa kuulijan päähän tavallisuudesta mielikuvamaailman, joka saa väkisinkin hymyilemään. Kirjailija Nousiainen on samanlainen hahmo kuin "Pitääkö olla huolissaan" -panelisti Nousiainen.

Lukijana Oskari Katajisto on nappisuoritus. Hänen äänessään on hyvää tummaa väriä. Lukemisessa on tasainen, hyvä rytmi ja tekstiä on väritetty sopivasti. Persoonallinen äänenväri saa tarttumaan tekstiin paremmin. Se on kuin liisteri, joka liimaa kuulijan korvat tarinaan kiinni.

Joskus kuuntelin kohtauksia ensimmäisistä äänikirjoista ja niissä äänenväri oli tahallisesti haluttu häivyttää. Lukeminen on tasaista monotonista ja väritöntä. Ajatus oli, että lukemisen piti olla tasaista massaa, jotta se ei häiritse tekstiä. Käsittämätöntä paskaa. Onneksi ihminen on oppiva eläin.

Lukemisessa saa ja siinä pitää olla väriä. Lukijan persoonallinen ääni parantaa tekstiä ja saa lukijan kiinnostumaan. Kun tekstiä vielä värittää sopivin äänenpainoin, niin  elävällä luvulla nousee kirja uuteen lentoon. Mutta mitään näytelmää ei kirjan lukeminen saa olla. Meikkitermein puhuttaessa voisi sanoa, että äänikirja kaipaa pientä ehostusta, mutta mitään juhlameikkiä tekstin päälle ei saa laittaa.

Tulevaisuudessa hyvistä lukijoista tulee taistelu. Meille tulee syntymään huippulukijoiden ammattikunta, joka taatusti tekee lukemisella myös tiliä. Ja ero huonon ja huipun välillä on huima. Olen sivusta seurannut Samu Haberin lukemaa omaa elämänkertaansa ja onhan se efekti loistava. Samu tuntee tekstin ja osaa painottaa oikeissa kohdissa. Kun kyseessä ei ole ammattinäyttelijä, niin oikeat värit tulevat vaistosta - ja osuvat oikeaan. Joo - ja onhan Haberille suotu vähän liiankin jumalainen ääni mihin tahansa käyttöön, en minä kadehdi, mutta....

Oma kuunteluni pirstaloitui noin 15-30 minuutin pätkiin. Koin kirjaa imuroidessa, kävellessä, töitä tehdessä ja ihan vaan ollessa. Kuten arvasin - en pysty pitkäksi aikaa keskittymään vain kirjan kuunteluun, vaan käteni kaipaavat jotain tekemistä. Ja nukkumaan käydessä kuuntelu on täysin mahdotonta. Onneksi Supla tarjoaa ns. uniajastimen, jolla voi määrittää, miten pitkän ajan päästä kirja sammuu itsestään. Sillä pelastaa kyllä isoimmat vahingot, jos osaa arvata, kuinka pitkä vieteri on ennen unen tuloa. 

Kirjan kuutelu oli muuten onnistunut kokeilu. Äänikirjoilla on paikkansa, mutta minulla ne eivät tule kokonaan korvaamaan perinteistä formaattia. Äänikirja sopii toisenlaisiin tilanteisiin kuin paperinen. Mielikuvamaailma ei ainakaan minulle synny yhtä voimakkaana kuin lukiessa ja tekstin elosta häipyy jotain. Mutta toisaalta taas äänikirja tuo tekstistä nauttimisen toisenlaisiin tilanteisiin kuin perinteinen. Yhdessä nuo kaksi formaattia toimivat täydellisesti. 

Mietin myös sitä, että äänikirjana kustantaminen lienee halvempaa kuin paperisen kirjan. Jos kirjan loisikin vain äänimaailmaan, niin kustannusmarkkina avautuisi pienemmille omakustanteille paremmin. Mietiskelin jo ideaa, että voisin tehdä kirjan pelkästään ääniversiona ja julkaista sen podcast-tyyppisesti jakso kerrallaan. 

Niin - ja se kirja. Nousiaisen teksti toimii kuin häkä. Tarina on uskottava, hauska ja rehellinen. Se valuu korvista sisään ja tekee päässä pienen pyöräytyksen nostaen suupielet ylöspäin. Hahmot ovat samaistuttavia, tavallisia ja arkisia. Taviksista saa yllättävän hyvän tarinan, kun osaa kirjoittaa ja Miika Nousiainen kieltämättä sen osaa.