No olihan vuosi!! Yhteenveto 2020 ja kohti - todellakin uutta vuotta

Puutyö Hjerppen tekemä upea logotaulu kassapöydässä

 

Kun kalenterin viimeinen sivu on ruksittu loppuun, tässä maassa on tuskin yhtään ihmistä, joka ei ole kiitollinen tämän koitoksen päättymisestä. Vuosi on ollut erilainen, monessa suhteessa opettavainen ja jossain mielessä todellinen henkinen mylly. Toivottavasti vastaavaa ei ole luvassa ihan lähiaikoina. 

Korona korkojen kera

Isossa kuvassa ei juuri muuta sanottavaa ole kuin se, että yksi virus muutti koko maailman. Korona sai aikaan sellaisia muutoksia yhteiskunnassa, jotka pysäyttivät kaiken normaalin. Mutta toisaalta se varmaan opetti meille itsellemme asioita itsestämme, elämästä ja maailmasta. Tämän jälkeen monet asiat ovat muuttuneet lopullisesti ja paljon asioita tullaan tekemään toisella tapaa myös koronan jälkeen. 

Kun vuosi alkoi, ei kukaan arvannut, että maaliskuussa kaikki muuttuu. Minä etsin tammikuussa itselleni liiketiloja toteuttaakseni yrityshaaveitani. Laskeskelin mielessäni exitiä palkkatyöstä ja haaveilin siirtymisestä omaan tekemiseen. Luojan lykky en ehtinyt toteuttaa noita haaveita liian pitkälle. Jouduin seuraamaan sivusta, kuinka vaikeaa hyvinvointialalla oli koronan ensimmäisen aallon aikaan. 

Puoli vuotta maaliskuusta syyskuuhun oltiinkin sitten enemmän tai vähemmän neljän seinän sisällä. Nuorimmainen otettiin eskarista pois hyvissä ajoin ja sittenhän eskarit pistettiin säppiin kokonaan. En voi väittää olevani kauhean onneton siitä, että minulle tarjoutui tilaisuus olla kotona pienen kanssa kaksin. Meillä oli itse asiassa aika kivaa - ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Päiviin syntyivät omat rutiinit. Minä tein töitä ja pieni viihdytti itseään tai sitten teki tehtäviä, joita olin hänelle keksinyt. Lapsi oli keksinyt tehdä itselleen oman postilaatikon huoneensa viereen, joten kasasin pienistä tehtävistä hänelle "Postipojan Kesätehtävät"-vihkosen. Oli iloinen yllätys, kun omassa postilaatikossa oli "postia". No aika vähän aikaa eskarilainen jaksoi tehtävien parissa aina tuusailla.

Ja on totuuden nimessä tunnustettava, että puoli vuotta oli varmaan meille molemmille aika lailla liian pitkä aika olla kaksin päivät. Loppuajasta alkoi olla näkyvissä jo pieniä allergisia reaktioita puolin ja  toisin. 

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että olen ollut kaikkien perheen lasten kanssa jossain välissä pidempiä aikoja kotona. Se syventää lapsen ja vanhemman suhdetta. On aikaa seurata, millaisia tyyppejä junioreista kasvaa ja on mahdollisuus antaa omaa huomiota rajattomasti lapselle, joka sitä myös osaa ottaa vastaan. Lapsihan on huomion suhteen täysin pohjaton kaivo.

Viime vuoden lopulla pelkäsin, että määräaikainen työsuhteeni uhkaa loppua. No se "parin kuukauden homma" on venähtänyt kohta kahteen vuoteen. Nautin edelleen työstäni ja firman boogiesta. Tässä kahden vuoden aikana olen tehnyt suunnittelua, asiakaspalvelua, rekrytointia sekä kaikkea muutakin, mitä on tarvittu. Ei ole muuten aika käynyt kertaakaan pitkäksi!! Etenkin korona-aikojen pahimmilla hetkillä olen jotakuinkin polvillani kiittänyt, että töitä on piisannut ja perheen elanto on vaikeimpina hetkinäkin ollut turvassa. 

Sitten tuli Studio

Yrittäjyys on ollut haaveeni pitkän aikaa. Se on muhinut takaraivossa ja välillä unohtunut, mutta lopulta kypsynyt valmiiksi kuin viini tynnyrissä. Kevään haaveet romuttuivat nopeasti koronan takia, mutta kun ensimmäinen aalto helpotti, palasin taas vuokratilojen tarkisteluun ja laskentaan. Sitten eräänä päivänä soi puhelin, kun kaverini ilmoitti, että hänellä on "tiskin alla" yksi hyvä tila ja lähtisinkö katsomaan. Ei muuten tarvinnut paljoa miettiä....

Ja siitä se sitten lähti. Syyskuusta alkaen olen pyörittänyt Lappeen Hierontastudio -nimistä unelmatehdasta, joka tarjoaa klassisen ja urheiluhieronnan palveluita. Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ovat minulle lihallistunutta unelmaa. Jokainen euro, joka tulee sisään tai lähtee ulos, on kiinni omasta tekemisestä. Asiakkaat ovat omiani ja kannan työstäni vastuun vain itselleni. Aivan täydellistä (vaikka välillä vähän pelottavaa). 

Tykkään työstäni yrittäjänä. Tykkään asiakkaista ja rakastan heidän kanssaan tehtävää työtä. Yksinäisen palkkatyön vastineeksi on mukavaa saada työ, jossa tapaa ihmisiä ja pääsee heidän kanssaan kunnolla jutulle. Yrittämisen arjessa on paljon oppimista ja varmaan isoimmat jutut tajuaa vasta ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Mutta so far so good. Studion tarinaa olen enemmän avannut firman verkkosivuilla olevassa blogissa

Ja koska ihminen ei osaa olla paikoillaan - tai ei osaa lopettaa ajoissa, otin vielä yhden homman hoitaakseni. Hain - ja pääsin - Suomen Hierojakouluille tuntiopettajaksi. Tällä hetkellä vedän Kotkassa monimuoto-opiskelijoiden kurssia, joka on noin puolessavälissä. Opettaminen antaa omaan työhön aivan uudenlaista näkökulmaa ja toisaalta taas opettaminen on ollut haaveeni jo pidemmän aikaa.

Unelmat toteutuvat yksi kerrallaan. Joskus ne näyttävät olevan kaukana, mutta askel kerrallaan ne huomaamatta lähenevät, kunnes tajuat eläväsi juuri sitä, mistä haaveilit. Sen vuoksi pelkkä haaveilu ja unelmien kirjaaminen ovat tie onnelliseen elämään. Päämäärät, unelmat ja haaveet antavat elämälle suunnan ja tien, mitä kohti haluaa ponnistella. Kun katson elämääni taaksepäin, olen saavuttanut lähes kaikki ne asiat, jotka olen uskaltanut ääneen sanoa. Tie on ollut mutkainen, pitkä ja joskus vaikeakin, mutta maalit ratkaisevat. 

Romaani, jota ei koskaan tullut

Kirjoittamista niin, että tuntuu

Tänä vuonna on kirjoituskonekin pysynyt tavallista paremmin näpeissä. Lisääntynyt vapaa-aika sekä kestotyyppinen kotoilu saivat aikaan sen, että päässä alkoi kehittyä tarinoita jopa ulostettavaksi saakka. Kesän aikana kirjoitin yhden romaanikäsikirjoituksen, joka tosin ei ottanut sen enempää tulta alleen kustantajissa (yksi kustantaja sanoikin, että korona-aikana on käsiksiä tullut luettavaksi noin 30% enemmän kuin aiemmin, joten eipä suuren suuri ihme). Eikä siitä menestymättömyydestä sen isompaa lommoa sieluun tullut. Olen ylpeä, että olen tuottanut pitkän, juoksevan ja kokonaisen tarinan hahmoineen. Ja tiedän senkin, että jonain päivänä kynnys julkaisuun vielä ylittyy.

Lisäksi olen nyt joulun aikana kirjoittanut perheen junnulle joulukalenteri-tyyppistä tonttutarinaa. Suoraan sanottuna siinä tekstin juoksutus ja hahmot sekä juoni ovat aika hyvin onnistuneet, kun otetaan huomioon, että se on kiireessä kirjoitettu. Kaksi liuskaa per päivä kaiken tämän työ-yrittäjyys-opettajuus-hässäkän keskellä on minusta kelpo saavutus. Ja mikä parasta - kohdeyleisö odottaa illan tarinaa ja pitää siitä, että hänelle tuota tarinaa luetaan. Jos teksti on yhdelle tehty ja yksi siitä pitää, niin kohdeyleisö on 100% tavoitettu.

Ja noiden lisäksi olen kirjoittanut firman sivuille blogia, tehnyt tekstejä verkkosivuille ja vähän muuallekin. 

Lisääntynyt vapaa-aika sekä vähentynyt ruutu-aika ovat tehneet ihmeitä sille, kuinka teksti syntyy ja siihen, kuinka omaa mielikuvitusta on saanut kehitettyä. Minusta kirjoittamiseen tuli tänä vuonna todella hyvä flow. Toivottavasti sama jatkuu myös ensi vuonna. Ainakin päässä pyörii vahvasti teksti, jolla on työnimenä "Pataässä".

Vuoden 2020 opetukset

Vuosi on ollut monella tapaa erilainen. Ymmärrän, että monille se on ollut vaikea ja surullinen. Ei kukaan toivo, että koko juokseva  yhteiskunta pysähtyy näin totaalisesti ja näin nopeasti. Taloudelliset vahingot, joista loppulasku lankeaa vasta vuosien päästä, ovat kohtuuton hinta viattomille asianosaisille, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Silti näen tämän vuoden myös positiivisena. Minulle tämä on opettanut kiitollisuutta sekä kykyä sopeutua. Olen oppinut näkemään huonoissa asioissa myös hyvät puolet ja oppinut tulemaan toimeen  muuttuvissa tilanteissa. 

Totta kai omassa elämässä tapahtuneet muutokset ovat vieneet fokuksen enemmän pois kaikesta ankeudesta ja mahdollistaneet sen, että olen voinut keskittyä positiivisiin muutoksiin elämässä. Yrittäjyys ja oman tekemisen kehittäminen ovat nostaneet itsetuntoa ja antaneet rohkeutta. Lisäksi yrittäminen on pakottanut siihen, että epävarmuuden sietokyky paranee. Tästä vuodesta tulen ulos vahvempana kuin siihen menin.

Yksi tämän vuoden opetuksia on ollut se, että maailmassa voi nopeasti tapahtua asioita, joille emme voi mitään. Silloin ainoa oikea tapa suhtautua on se, että roikkuu mukana ja sopeutuu. Olen aktiivisesti pyrkinyt ottamaan omaan asennevalikoimaan tällaisen ehkä enemmän venäläistyyppisen maailmankatsomuksen, jossa voivottelun sijaan selvitään. 

Toiveikas 2021

Kaikki meistä lähtevät seuraavaan vuoteen toiveikkaina. Amerikka on saanut oikean presidentin sen edellisen kaaosgeneraattorin sijaan. Koronaan on tulossa rokote, joka taittaa toivottavasti pahimman ja vuoden aikana purkautunut kulutustulppa purkautuu. Lähtökohtaisesti ensi vuodesta pitäisi tulla monella tapaa rikkaampi kuin nyt loppuvasta.

Itselleni vuosi on toiveikas myös muista syistä. Työelämä on suhteellisen mallillaan ja voisin jopa sanoa orastavassa kasvussa. Toivon, ja melkein rukoilen, että nämä tänä vuonna alkaneet kuviot ottavat tulta alleen ja pärjään siinä, mitä olen aloittanut. Opettaminen on tosi kivaa ja niin on kyllä yrittäminenkin. On aika luksusta tehdä töitä sellaisten asiakkaiden parissa, joiden oloa voi parantaa ja hyvinvointia edistää. "Tee työtä, jolla on tarkoitus"-metodi täyttyy täydellisesti. 

Tämä blogi aloittaa viidennen vuotensa. Kun katsoo tekstejä taaksepäin, on elämä muuttunut hurjasti. On tullut paljon uutta, olen menettänyt paljon vanhaa. Elämässä jokainen vuosi on ollut täynnä erilaisia tunnetiloja, jotka ovat kasvattaneet kukin tavallaan. Itse huomaan kasvaneeni henkisesti eniten näiden viiden edellisen vuoden aikana. Minusta on tullut henkisesti vahvempi, rohkeampi ja jos mahdollista, vieläkin uteliaampi elämälle. Se tuskin johtuu blogista tai edes kirjoittamisesta. Se johtuu siitä, että elämä on pakottanut kohtaamaan asioita, jotka opettavat ja kasvattavat. 

Minulle suurimmat kasvun paikat ovat liittyneet epäonnistumisiin. Suru, pelko, epäonnistuminen ja häpeä ovat tehokkaimmat motivaattorit, sillä ne jättävät voimakkaimmat muistijäljet ja toisaalta taas ne kertovat sen, mitä tulee tehdä toisin. Toki yhtä tärkeää on olla onnellinen ja kiitollinen ja huomata elämässään myös ne positiiviset asiat. Tällä saralla suurin oppini on se, että sallin itselleni sen, että olen tyytyväinen saavuttamiini asioihin ja osaan olla onnellinen saavutuksistani. Ei niitä kaikkein helpoimpia oppeja perisuomalaiselle luonteelle. 

Kuten joka aamu toistan itselleni - olen kiitollinen elämästä sekä kaikista heistä, joiden ansiosta en ole täällä yksin. 

Kiitos taas kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta!

Hyvää Joulunaikaa sekä Onnellisempaa Uutta Vuotta 2021!