Blogit.fi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2020. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2020. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2020

No olihan vuosi!! Yhteenveto 2020 ja kohti - todellakin uutta vuotta

Puutyö Hjerppen tekemä upea logotaulu kassapöydässä

 

Kun kalenterin viimeinen sivu on ruksittu loppuun, tässä maassa on tuskin yhtään ihmistä, joka ei ole kiitollinen tämän koitoksen päättymisestä. Vuosi on ollut erilainen, monessa suhteessa opettavainen ja jossain mielessä todellinen henkinen mylly. Toivottavasti vastaavaa ei ole luvassa ihan lähiaikoina. 

Korona korkojen kera

Isossa kuvassa ei juuri muuta sanottavaa ole kuin se, että yksi virus muutti koko maailman. Korona sai aikaan sellaisia muutoksia yhteiskunnassa, jotka pysäyttivät kaiken normaalin. Mutta toisaalta se varmaan opetti meille itsellemme asioita itsestämme, elämästä ja maailmasta. Tämän jälkeen monet asiat ovat muuttuneet lopullisesti ja paljon asioita tullaan tekemään toisella tapaa myös koronan jälkeen. 

Kun vuosi alkoi, ei kukaan arvannut, että maaliskuussa kaikki muuttuu. Minä etsin tammikuussa itselleni liiketiloja toteuttaakseni yrityshaaveitani. Laskeskelin mielessäni exitiä palkkatyöstä ja haaveilin siirtymisestä omaan tekemiseen. Luojan lykky en ehtinyt toteuttaa noita haaveita liian pitkälle. Jouduin seuraamaan sivusta, kuinka vaikeaa hyvinvointialalla oli koronan ensimmäisen aallon aikaan. 

Puoli vuotta maaliskuusta syyskuuhun oltiinkin sitten enemmän tai vähemmän neljän seinän sisällä. Nuorimmainen otettiin eskarista pois hyvissä ajoin ja sittenhän eskarit pistettiin säppiin kokonaan. En voi väittää olevani kauhean onneton siitä, että minulle tarjoutui tilaisuus olla kotona pienen kanssa kaksin. Meillä oli itse asiassa aika kivaa - ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Päiviin syntyivät omat rutiinit. Minä tein töitä ja pieni viihdytti itseään tai sitten teki tehtäviä, joita olin hänelle keksinyt. Lapsi oli keksinyt tehdä itselleen oman postilaatikon huoneensa viereen, joten kasasin pienistä tehtävistä hänelle "Postipojan Kesätehtävät"-vihkosen. Oli iloinen yllätys, kun omassa postilaatikossa oli "postia". No aika vähän aikaa eskarilainen jaksoi tehtävien parissa aina tuusailla.

Ja on totuuden nimessä tunnustettava, että puoli vuotta oli varmaan meille molemmille aika lailla liian pitkä aika olla kaksin päivät. Loppuajasta alkoi olla näkyvissä jo pieniä allergisia reaktioita puolin ja  toisin. 



Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että olen ollut kaikkien perheen lasten kanssa jossain välissä pidempiä aikoja kotona. Se syventää lapsen ja vanhemman suhdetta. On aikaa seurata, millaisia tyyppejä junioreista kasvaa ja on mahdollisuus antaa omaa huomiota rajattomasti lapselle, joka sitä myös osaa ottaa vastaan. Lapsihan on huomion suhteen täysin pohjaton kaivo.

Viime vuoden lopulla pelkäsin, että määräaikainen työsuhteeni uhkaa loppua. No se "parin kuukauden homma" on venähtänyt kohta kahteen vuoteen. Nautin edelleen työstäni ja firman boogiesta. Tässä kahden vuoden aikana olen tehnyt suunnittelua, asiakaspalvelua, rekrytointia sekä kaikkea muutakin, mitä on tarvittu. Ei ole muuten aika käynyt kertaakaan pitkäksi!! Etenkin korona-aikojen pahimmilla hetkillä olen jotakuinkin polvillani kiittänyt, että töitä on piisannut ja perheen elanto on vaikeimpina hetkinäkin ollut turvassa. 

Sitten tuli Studio

Yrittäjyys on ollut haaveeni pitkän aikaa. Se on muhinut takaraivossa ja välillä unohtunut, mutta lopulta kypsynyt valmiiksi kuin viini tynnyrissä. Kevään haaveet romuttuivat nopeasti koronan takia, mutta kun ensimmäinen aalto helpotti, palasin taas vuokratilojen tarkisteluun ja laskentaan. Sitten eräänä päivänä soi puhelin, kun kaverini ilmoitti, että hänellä on "tiskin alla" yksi hyvä tila ja lähtisinkö katsomaan. Ei muuten tarvinnut paljoa miettiä....

Ja siitä se sitten lähti. Syyskuusta alkaen olen pyörittänyt Lappeen Hierontastudio -nimistä unelmatehdasta, joka tarjoaa klassisen ja urheiluhieronnan palveluita. Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen ovat minulle lihallistunutta unelmaa. Jokainen euro, joka tulee sisään tai lähtee ulos, on kiinni omasta tekemisestä. Asiakkaat ovat omiani ja kannan työstäni vastuun vain itselleni. Aivan täydellistä (vaikka välillä vähän pelottavaa). 

Tykkään työstäni yrittäjänä. Tykkään asiakkaista ja rakastan heidän kanssaan tehtävää työtä. Yksinäisen palkkatyön vastineeksi on mukavaa saada työ, jossa tapaa ihmisiä ja pääsee heidän kanssaan kunnolla jutulle. Yrittämisen arjessa on paljon oppimista ja varmaan isoimmat jutut tajuaa vasta ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Mutta so far so good. Studion tarinaa olen enemmän avannut firman verkkosivuilla olevassa blogissa

Ja koska ihminen ei osaa olla paikoillaan - tai ei osaa lopettaa ajoissa, otin vielä yhden homman hoitaakseni. Hain - ja pääsin - Suomen Hierojakouluille tuntiopettajaksi. Tällä hetkellä vedän Kotkassa monimuoto-opiskelijoiden kurssia, joka on noin puolessavälissä. Opettaminen antaa omaan työhön aivan uudenlaista näkökulmaa ja toisaalta taas opettaminen on ollut haaveeni jo pidemmän aikaa.

Unelmat toteutuvat yksi kerrallaan. Joskus ne näyttävät olevan kaukana, mutta askel kerrallaan ne huomaamatta lähenevät, kunnes tajuat eläväsi juuri sitä, mistä haaveilit. Sen vuoksi pelkkä haaveilu ja unelmien kirjaaminen ovat tie onnelliseen elämään. Päämäärät, unelmat ja haaveet antavat elämälle suunnan ja tien, mitä kohti haluaa ponnistella. Kun katson elämääni taaksepäin, olen saavuttanut lähes kaikki ne asiat, jotka olen uskaltanut ääneen sanoa. Tie on ollut mutkainen, pitkä ja joskus vaikeakin, mutta maalit ratkaisevat. 

Romaani, jota ei koskaan tullut


Kirjoittamista niin, että tuntuu

Tänä vuonna on kirjoituskonekin pysynyt tavallista paremmin näpeissä. Lisääntynyt vapaa-aika sekä kestotyyppinen kotoilu saivat aikaan sen, että päässä alkoi kehittyä tarinoita jopa ulostettavaksi saakka. Kesän aikana kirjoitin yhden romaanikäsikirjoituksen, joka tosin ei ottanut sen enempää tulta alleen kustantajissa (yksi kustantaja sanoikin, että korona-aikana on käsiksiä tullut luettavaksi noin 30% enemmän kuin aiemmin, joten eipä suuren suuri ihme). Eikä siitä menestymättömyydestä sen isompaa lommoa sieluun tullut. Olen ylpeä, että olen tuottanut pitkän, juoksevan ja kokonaisen tarinan hahmoineen. Ja tiedän senkin, että jonain päivänä kynnys julkaisuun vielä ylittyy.

Lisäksi olen nyt joulun aikana kirjoittanut perheen junnulle joulukalenteri-tyyppistä tonttutarinaa. Suoraan sanottuna siinä tekstin juoksutus ja hahmot sekä juoni ovat aika hyvin onnistuneet, kun otetaan huomioon, että se on kiireessä kirjoitettu. Kaksi liuskaa per päivä kaiken tämän työ-yrittäjyys-opettajuus-hässäkän keskellä on minusta kelpo saavutus. Ja mikä parasta - kohdeyleisö odottaa illan tarinaa ja pitää siitä, että hänelle tuota tarinaa luetaan. Jos teksti on yhdelle tehty ja yksi siitä pitää, niin kohdeyleisö on 100% tavoitettu.

Ja noiden lisäksi olen kirjoittanut firman sivuille blogia, tehnyt tekstejä verkkosivuille ja vähän muuallekin. 

Lisääntynyt vapaa-aika sekä vähentynyt ruutu-aika ovat tehneet ihmeitä sille, kuinka teksti syntyy ja siihen, kuinka omaa mielikuvitusta on saanut kehitettyä. Minusta kirjoittamiseen tuli tänä vuonna todella hyvä flow. Toivottavasti sama jatkuu myös ensi vuonna. Ainakin päässä pyörii vahvasti teksti, jolla on työnimenä "Pataässä".

Vuoden 2020 opetukset

Vuosi on ollut monella tapaa erilainen. Ymmärrän, että monille se on ollut vaikea ja surullinen. Ei kukaan toivo, että koko juokseva  yhteiskunta pysähtyy näin totaalisesti ja näin nopeasti. Taloudelliset vahingot, joista loppulasku lankeaa vasta vuosien päästä, ovat kohtuuton hinta viattomille asianosaisille, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Silti näen tämän vuoden myös positiivisena. Minulle tämä on opettanut kiitollisuutta sekä kykyä sopeutua. Olen oppinut näkemään huonoissa asioissa myös hyvät puolet ja oppinut tulemaan toimeen  muuttuvissa tilanteissa. 

Totta kai omassa elämässä tapahtuneet muutokset ovat vieneet fokuksen enemmän pois kaikesta ankeudesta ja mahdollistaneet sen, että olen voinut keskittyä positiivisiin muutoksiin elämässä. Yrittäjyys ja oman tekemisen kehittäminen ovat nostaneet itsetuntoa ja antaneet rohkeutta. Lisäksi yrittäminen on pakottanut siihen, että epävarmuuden sietokyky paranee. Tästä vuodesta tulen ulos vahvempana kuin siihen menin.

Yksi tämän vuoden opetuksia on ollut se, että maailmassa voi nopeasti tapahtua asioita, joille emme voi mitään. Silloin ainoa oikea tapa suhtautua on se, että roikkuu mukana ja sopeutuu. Olen aktiivisesti pyrkinyt ottamaan omaan asennevalikoimaan tällaisen ehkä enemmän venäläistyyppisen maailmankatsomuksen, jossa voivottelun sijaan selvitään. 

Toiveikas 2021

Kaikki meistä lähtevät seuraavaan vuoteen toiveikkaina. Amerikka on saanut oikean presidentin sen edellisen kaaosgeneraattorin sijaan. Koronaan on tulossa rokote, joka taittaa toivottavasti pahimman ja vuoden aikana purkautunut kulutustulppa purkautuu. Lähtökohtaisesti ensi vuodesta pitäisi tulla monella tapaa rikkaampi kuin nyt loppuvasta.

Itselleni vuosi on toiveikas myös muista syistä. Työelämä on suhteellisen mallillaan ja voisin jopa sanoa orastavassa kasvussa. Toivon, ja melkein rukoilen, että nämä tänä vuonna alkaneet kuviot ottavat tulta alleen ja pärjään siinä, mitä olen aloittanut. Opettaminen on tosi kivaa ja niin on kyllä yrittäminenkin. On aika luksusta tehdä töitä sellaisten asiakkaiden parissa, joiden oloa voi parantaa ja hyvinvointia edistää. "Tee työtä, jolla on tarkoitus"-metodi täyttyy täydellisesti. 

Tämä blogi aloittaa viidennen vuotensa. Kun katsoo tekstejä taaksepäin, on elämä muuttunut hurjasti. On tullut paljon uutta, olen menettänyt paljon vanhaa. Elämässä jokainen vuosi on ollut täynnä erilaisia tunnetiloja, jotka ovat kasvattaneet kukin tavallaan. Itse huomaan kasvaneeni henkisesti eniten näiden viiden edellisen vuoden aikana. Minusta on tullut henkisesti vahvempi, rohkeampi ja jos mahdollista, vieläkin uteliaampi elämälle. Se tuskin johtuu blogista tai edes kirjoittamisesta. Se johtuu siitä, että elämä on pakottanut kohtaamaan asioita, jotka opettavat ja kasvattavat. 

Minulle suurimmat kasvun paikat ovat liittyneet epäonnistumisiin. Suru, pelko, epäonnistuminen ja häpeä ovat tehokkaimmat motivaattorit, sillä ne jättävät voimakkaimmat muistijäljet ja toisaalta taas ne kertovat sen, mitä tulee tehdä toisin. Toki yhtä tärkeää on olla onnellinen ja kiitollinen ja huomata elämässään myös ne positiiviset asiat. Tällä saralla suurin oppini on se, että sallin itselleni sen, että olen tyytyväinen saavuttamiini asioihin ja osaan olla onnellinen saavutuksistani. Ei niitä kaikkein helpoimpia oppeja perisuomalaiselle luonteelle. 

Kuten joka aamu toistan itselleni - olen kiitollinen elämästä sekä kaikista heistä, joiden ansiosta en ole täällä yksin. 

Kiitos taas kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta!

Hyvää Joulunaikaa sekä Onnellisempaa Uutta Vuotta 2021!

lauantai 28. joulukuuta 2019

Erilainen 2019 ja uusi 2020

Jälleen on vuosikalenterista ruksittu viimeisiä vaille kaikki päivät ja on aika tehdä pieni yhteenveto. Tykkään aina lukea edellisen vuoden ajatukset ja lupaukset. Yleensä lupaukset pitävät jotenkin kutinsa - tai ainakin alitajuisesti ohjaavat toimintaa tiettyyn suuntaan. Jotkut lupauksista tosin jäävät - enemmän tai vähemmän tahallisesti - toteutumatta. Pidän tärkeänä tutkia kulunutta vuotta ja myös suunnitella tulevaa. Jos elämänsä päästää täysin ajopuuna ajelehtimaan, haaveet jäävät toteutumatta, eikä elämälle synny minkäänlaista päämäärää. Tai vaikka päämäärä olisikin, niin ne pienet välietapit eivät löydä paikkaansa.


Opiskelun ja ajanhallinnan vuosi

Nyt päättyvää vuotta leimasi ajan hallittu kaaos. Vuoden alussa alkaneet opiskelut aiheuttivat tiettyä turbulenssia omaan ajanhallintaan ja oikeastaan koko perheen ajankäyttöön. Olin 16 viikonloppua poissa kotoa ja sen lisäksi koulun eteen piti tehdä töitä - suhteellisen monena iltana. Ja koko vuoden vedin ruhtinaallisella viikon mittaisella lomalla. Eli nyt voi hyvillä mielin sanoa olleensa täystyöllistetty. Yllättävää kyllä lomattomuus ei tuntunut takaraivossa - johtuen varmaan siitä, että työ oli mielekästä ja sille sopivana vastapainona oli koulu. Eli elämässä ei aina rasittavinta ole työnteko, vaan se, että tekee jotain, mikä ei ole itselle mieluista.

Tunnen pientä ylpeyttä siitä, että kaikki hommat on hoidettu mallikkaasti. Työt on tehty sovitusti ja suunnitellut hommat ovat menneet eteenpäin. Koulu on onnistuneesti takana - ja mikä parasta perhesopu säilyi läpi vuoden. Liekö tekemistä sillä, että tosiaan olin aika paljon pois kotoa...

Opiskelu olikin tämän vuoden pääteema. Hyppäsin täysin oman mukavuushiekkalaatikkoni ulkopuolelle tutustumaan hoitoalan työhön - ja hyppy oli enemmän kuin kannattava. Vuoden koulu toi mukanaan ammatin ja uutta virtaa elämään - sekä tusinan verran uusia ystäviä. Opiskelusta en kirjoita enempää, kun siitä on joka askel ruodittu aikaisemmin, mutta edelleen kannustan kaikkia aikuisena opiskelevia lähtemään rohkeasti opinpolulle. 


Unelmatyön parissa

Tammikuu alkoi hiljaisesti, kun olin vapaana miehenä kotosalla. Mieleen jäivät pitkät aamut lapsen kanssa kaksin. Kun aamuhommat oli tehty, niin pakkasimme joko luistimet tai rattikelkan ja lähdimme ulos puuhailemaan. Monesti olimme Juvakan kentällä ainoina piirtelemässä kuvioita jäähän, mutta joskus samaan aikaan sattui baanalle myös lapsia läheisestä päiväkodista.

Minulla on käynyt töiden suhteen kummallinen tuuri niin, että olen jokaisen perheen lapsen kanssa saanut olla pidempiä aikoja kotona töiden välissä. Minulle noista ajoista on jäänyt todella hyvät muistot. Lisäksi on tunne siitä, että on oikeasti viettänyt aikaa lasten kanssa ja antanut sitä kaivattua rajatonta huomiota. Jos minulta kysytään perhevapaiden pitämisestä, niin kannustan jokaista isää ottamaan töistä vapaata ja viettämään aikaa, vaikka vähänkin, lasten kanssa - ihan ilman äitiä.

No töiden suhteen minulla on muutenkin käynyt tuuria. Nytkin helmikuussa minulle tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan puuhaamaan elämäni ehkä mielenkiintoisinta projektia - jonka parissa kuluikin parin kuukauden sijaan koko vuosi. Töiden suhteen elinkin tämän vuoden unelmaani.

Mikä tekee unelmatyön?

Minun unelmatyöni koostuu siitä, että siinä on selkeä työnkuva ja päämäärät. Päämäärät ovat mitattavia ja niitä myös seurataan säännöllisesti. Käytännössä myös näen käteni jäljet sitä mukaa, kun työ etenee. Työnkuva ei myöskään ole ollut kiveen hakattu ja kiinteä. Välillä olen tehnyt sitä ja toisinaan tätä - mutta aina olen innolla tarttunut niihin tilaisuuksiin, mitä tielle on heitetty.

Toinen merkittävä tekijä - etenkin tänä vuonna - on se, että työ on joustanut ajallisesti. Olen tehnyt työni jo yli vuoden kokonaan etänä, mikä helpottaa montaa seikkaa. Pystyin tekemään koulupäivät sisään puurtamalla etukäteen vähän pidempää päivää ja tällöin tappiolle ei jäänyt firma, enkä minä. Ainoa negatiivinen seikka totaalisessa etätyössä on sosiaalisten suhteiden kapeus,mutta sitäkin pystyy paikkaamaan monin keinoin.

Kolmas positiivinen tekijä on tietenkin yritys ja sen kulttuuri. Viihdyn firmassa, jossa jokainen tekijä puurtaa 110% tavoitteiden takana ja pyrkii tekemään aina parhaansa. Johtaminen on reilua ja eteenpäin vievää. Minulle tärkeää on myös se, että keskustelukulttuuri on avointa ja asiallista.

Jossain vaiheessa kirjoitan etätyön tekemisestä enemmänkin, mutta omat kokemukset totaalietätyöstä ovat erittäin kannustavia. Tiedän, että jokaiselle se ei sovi, eikä sitä voi jokaiseen työhön tarjotakaan, mutta minulle se on ollut paras mahdollinen ratkaisu. Onneksi laitoin omat kotityöpisteen fasiliteetit ajoissa kuntoon.

Kuten siis voitte huomata, niin hyvän työpaikan periaatteet eivät ole mitään LEAN-johdettua coaching-tiedettä, vaan pikemminkin perusasioiden hoitamista, järkevää päämäärittämistä sekä hyvää arkijohtamista. Ja ainakin omalta kohdaltani voin tunnustaa, että raha ei ole työpaikan valinnassa se kärkikriteeri, vaikka sillä jotain merkitystä toki on.


Poislähtöjä monella tavalla

Perheessämme vuosi oli monenlaisten muutosten vuosi. Lapsista vanhin sai ilmeisesti meistä tarpeekseen ja teki oman päätöksen muuttaa omilleen. On tavallaan outoa nähdä senioria nyt, kun hän ei asu täällä. Irtipäästäminen ei ole vaikeaa, mutta on vaikeaa asennoitua siihen, että hän pärjää nyt omillaan. Suhde lapseen muuttuu, kun asutaan eri osoitteissa. Jossain siinä menee raja sen suhteen, että lapseen suhtautuu ihan oikeasti aikuisena. Sen verran täytyy omaan kasvatustyöhön luottaa, että uskoo lapsen pärjäävän - eikä tuo itsellistynyt kyllä pettymystä ole tuottanutkaan.

Lapsista pienin sen sijaan aloitti kulkunsa eskarissa. Hyppy tarhalapsesta eskarilaiseen on jättikokoinen. Yhdessä päivässä pienestä taaperosta kuoriutuu lähes kaiken tietävä ja -osaava kouluehdokas. On ollut ihana kotoa käsin seurata, kuinka hienosti eskarissa lapsia pyritään ajamaan sisään koulunkäyntiin. Suurena osana arjessa on leikki, mutta vähän kerrallaan aletaan pieniin pellavapäihin istuttaa myös opinsiemeniä. Parasta on nähdä lapsessa ylpeys opituista asioista.

Kolmas suuri lähtö oli isovanhempieni poismeno. Vuoden alussa hautasimme isoäitini ja vuoden lopussa oli ukkini vuoro. Suru on toisenlaista, kun haudataan päälle yhdeksänkymmenen ikäisiä ihmisiä, mutta surua ja kaipuuta se on silti. Ymmärtämättömyyden, katkeruuden tai ihmettelyn sijaan on enemmän kiitollinen siitä, että on saanut viettää aikaa merkittävän sukupolven edustajien kanssa. Ja myös ymmärtää sen, kun hautajaisvärssyissä puhutaan pääsystä parempaan paikkaan. Laitoshoidossa olevan liikuntakyvyttömän ihmisen elämä ei todellakaan ole hohdokasta. Olen ollut todella onnekas siinä, että lapsena minulla oli oikea vanhanajan mummola, jossa myös vietin aikaa - varmaan joskus jopa riesaksi asti. Kiitos vielä sinne pilvenreunalle mummo ja ukki!


Näpit - ja pää - jäässä

Kirjoittamisen suhteen vuosi oli sanalla sanoen vaatimaton. Jokseenkin rajallisen aivokapasiteettini varasti koulu ja opiskelu. Vaikka aiemmin hehkutin opiskelun ihanuutta, niin on tunnustettava, että suhteessa raskaampaa se on kuin nuorena. Asioiden oppiminen vie aikaa - ja vielä haastavampaa on pitää opitut asiat pitkäkestoisessa muistissa. Tuo energia on muualta pois.

Koko vuoden tuntui, että pää oli jotenkin jäässä kirjoittamisen suhteen. Usein mietin, että blogiin pitäisi saada täytettä, mutta näpit - ja etenkin pää - olivat niin jäässä, ettei mitään järkevää syntynyt. Ja jos  tuloksena on pelkkää yhdentekevää kuraa, niin parempi on jättää tekemättä. Ensimmäistä kertaa ymmärrän, mitä tarkoittaa, kun kirjailija pohtii tyhjän paperin kammoa. Tilanne, jossa päästä ei tule ulos mitään fiksua, on kamala. Ja kuten kaikessa harrastamisessa, kun mailaa puristaa tarpeeksi, niin blokki vaan pahenee.

Mihinkään podcast-haaveisiin en vuoden aikana ehtinyt paneutua edes ajatustasolla. Hauskaa oli, että perheen pienin kyseli pitkin vuotta, että millos iskä aloitat taas ne äänijuttujen tekemiset. Pitäisköhän pienelle tehdä joku oma satu-podcast eksklusiivisesti ensi vuonna - kiehtova ajatus muuten...

Itse asiassa vasta eilen, kun tein muistiinpanoja tätä kirjoitusta varten, tajusin, kuinka paljon tänä vuonna on tapahtunut. On suoranainen ihme, että kaiken on jossain välissä ehtinyt tehdä.


Tulevaks vuodeks...

Tulevana vuonna on edessä taas muutama projekti. Niin ihana kuin tuo unelmatyöni onkin, niin se on valitettavasti määräaikainen. Jossain vaiheessa vuotta on siis luultavasti uuden työn etsiminen edessä. Haaveita ja unelmia toki on, mutta aika näyttää, mihin työelämän tie johtaa. Parin viime vuoden jälkeen olo on luottavaisempi sille, että elämä kyllä kuljettaa johonkin suuntaan ja jokainen löytää paikkansa. Työnhakua enemmän harmittaa se, että on päässyt maistamaan jotain, mistä ei haluaisi luopua.

Kerran joku kysyi, että enkö ole katkera siitä, että olen viime vuodet joutunut etsimään paikkaani työmaailmassa - kun muitakin vaihtoehtoja olisi ehkä ollut. Vastasin, että päinvastoin olen onnellinen siitä, että olen saanut elää todella mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, jossa olen nähnyt mielenkiintoisia asioita ja tavannut ihmisiä, joita en koskaan olisi tavannut, jos olisin aikoinani pitänyt kynsin ja hampain kiinni pitkästä urasta samalla työnantajalla. Uteliaisuus ja vaihtelu on parempaa kuin staattisuus ja menettämisen pelko.

Työelämän muutosten lisäksi kiinnostaa yrittäminen. Koulun jälkeen olen suurella mielenkiinnolla seurannut opiskelukavereiden askelia. Tammikuussa starttaa parikin yrittäjää, joiden taivalta tulen seuraamaan haukankatseella. Onnea ja menestystä kamut yrittäjyyden tielle!!!

Nyt minulle on ojennettu avaimet aloittaa joko kokoaikainen tai osa-aikainen yrittäjyys. Loppu olisikin sitten itsestä kiinni. Yrittämisessä on paljon pelottavia tekijöitä, mutta siinä on myös paljon houkuttelevia puolia. Eniten pelkään sitä, että minkä tahansa yrittämisen ensiaskeleet ovat takkuisia. Asiakaskunnan löytäminen ja tulon haaliminen kasaan ei tapahdu itsestään, eikä nopeasti. Se tarkoittaa sitä, että perheen elanto on jossain vaiheessa heitettävä epävarmoille rattaille. Vakavassa harkinnassa asia kuitenkin on...


Liikettä niveliin

Ensi vuoden kärkihanke on liikunta. Tänä vuonna liikuntakin jäi koulun jalkoihin, mutta onneksi fyysinen koulutusala ja sen mukanaan tuoma liikunta edes vähän paikkasi asiaa. Voin nimittäin kokemuksesta sanoa, että tuollaisen päälle satakiloisen voimamiehen lihasten vääntely käy ihan kunnon salitreenistä.

Ykköstavoite on lähteä takaisin kuntosalille rautojen pariin. Kädet ovat jo nyt vähän heikossa kunnossa ja koko nivelistö kaipaa kroppaan parempaa tukea - ja lisää liikettä. Lisäksi salilla puuhailussa on uusi klangi, kun kehon rakenteen tuntee aiempaa paremmin.

Olin vähän tyhmä, kun laskin hyvästä liikunnanrytmistä kiinni viime vuoden jälkeen. Pienet kävelyt joka aamu pitivät mielen ja ruumiin kunnossa ja olin jo tiukasti kiinni säännöllisessä rytmissä, mutta vielä kerran pääsi laiskottelu yllättämään.

Terveyteen liittyy myös muita tavoitteita. Olen jo joku aika sitten päättänyt luopua alkuvuodesta tuokioksi muutamista nautintoaineista kokonaan. Syyt liittyvät terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin, mutta yhtä lailla myös siihen,että haluan nähdä, mitä ihminen elämässään todella kaipaa - tai oikeastaan ei kaipaa. Tästä kirjoitan alkuvuodesta ihan oman jutun, joten enpä availe sitä vielä.

Haarapussit olalla opintielle kuin veljekset Toukolassa


Toinen tulevan vuoden hanke on jatkaa opiskeluja. Uuden oppiminen on jotenkin niin koukuttavaa, että siitä ei raaski luopua. Ajatukset liittyvät tänä vuonna hankitun tutkinnon täydentämiseen ja lisäopiskeluun. Luultavasti vielä tänä vuonna en hanki uusia tutkintoja, mutta pienet viikonlopun mittaiset happihypyt hoitoalalla varmaan tekevät hyvää. Ja opiskelua kannattaa jatkaa senkin takia, että nyt on päässyt hyvään rytmiin ja oppiminen on todennäköisesti helpompaa.

Ammattiopiskelun lisäksi haluaisin palata takaisin kieliopintojen pariin. Olin jo hyvässä vauhdissa venäjän ja espanjan opiskelussa, mutta valitettavasti prioriteetit ehtivät muuttumaan ja kieliopinnot vaihtuivat hieronnan opiskeluun. Mutta täältä tullaan vanha ystäväni Duolingo!

Näpit sulamaan

Kirjoittamisen suhteen aion olla ensi vuonna ahkerampi. Blogi saa jälleen yhden jatkovuoden ja sen lisäksi olen suunnitellut muutamaa muutakin juttua. Mielelläni kirjoittaisin jotain pidempääkin ja jotain on alustavasti jo piirustuslaudallakin. Tällä hetkellä tosin mielessä on vasta aihioita, joten niistäkin lisää sitä mukaa, jos ajatukset kasvavat joskus toimintaan saakka.

Ajanpuutteesta ei kirjoittamisen pitäisi ensi vuonna jäädä kiinni. Koulun loppuminen vapautti aikaa ja energiaa aivan tolkuttoman määrän. Nyt tuntuu, että iltaisin ehtii jopa olla vähän tylsää, kun ei tarvitse kertailla nivelien ja lihasten nimiä latinaksi. Osan energiasta meinaan suunnata tosin lukemiseen, mutta lupaan, että kirjoittaminen tulee saamaan osansa. 

Podcasteista en edes ala puhumaan. Mielelläni tekisin lisää jotain äänijuttuja, mutta siinä tuntuu juonen päästä kiinnisaaminen tällä hetkellä vaikealta.

Aikaa perheelle

Ensi vuonna aion myös antaa enemmän aikaa perheelle. Luultavasti aikaa tulee jäämään, jos työelämä hiljenee, mutta vaikka ei hiljenisi, niin jotain kivaa on keksittävä. Rahatalous näyttää yhtä ankealta kuin aina, joten matkustelu jää Yle Areenan matkailuohjelmien varaan. Sen sijaan pystyn toivottavasti panostamaan joihinkin pienempiin juttuihin. Mielelläni näkisin hyviä kotimaisten artistien keikkoja (parit liput on jo varattukin....) ja jotain pientä kotimaan matkaa voisi myös tehdä (siitäkin on jo virityksiä...).

Elämä on muutoksia täynnä, vaikkei niitä huomaakaan

Kun elämäänsä katsoo taaksepäin, huomaa, että jokainen vuosi on omalla tavallaan erittäin tapahtumarikas ja vaihteleva. Tämänkin blogin elossaoloajan yksikään vuosi ei ole ollut samanlainen, eikä elämä vuoden päätteeksi näytä samalta kuin vuoden alussa. Ja vaikka elämä päivätasolla tuntuu joskus arkiselta ja tylsältä, niin vuoden aikajana saa muutokset kätevästi esiin.

Muutoksia tapahtuu elämän kaikilla rintamilla. Ainakaan minulla ei ole koskaan ollut sellaista vuotta, etteikö perhe-, työ- ja muussa elämässä kaikissa tapahtuisi liikkeitä. Aina muutokset eivät ole mukavia tai miellyttäviä, mutta aina ne ovat kasvattavia. Elämän onnellisuuden ratkaisee pitkälti se, kuinka oppii suhtautumaan muutoksiin ja elämän tarjoamiin opetuksiin. Muutos on vakio ja sitä on mahdotonta ehkäistä. Sen sijaan omaa asennetta voi kasvattaa, kehittää ja muuttaa.

Huomaan kasvavani vielä tässä kauniissa keski-iässäkin. Olen iän myötä oppinut suhtautumaan elämään uteliaasti ja ympäröivään maailmaan lähtökohtaisesti positiivisesti. Minulle se on antanut energiaa, jota olen voinut käyttää omaan hyvinvointiini. Silloin syntyy positiivisen energian pyörre, jossa oma positiivisuus ruokkii hyvinvointia ja toisaalta taas hyvinvointi helpottaa elämän suhteen positiivista asennetta.

Jos käyttäisin aikani uteliaisuuden ja avoimuuden sijaan murehtimiseen, negatiivisten asioiden pohtimiseen tai pahimmillaan elämälle katkeroitumiseen, energiani virtaisi toiseen suuntaan. Murehtiminen ruokkii väsymistä ja väsyminen helpottaa katkeroitumista. Lopulta energia virtaisi minusta poispäin ja lopputulos olisi entistä pahempi väsyminen. Tuosta negatiivisuuden kierteestä on vielä melkoisen hankalaa päästä pois.

Näillä ajatuksilla sitten kohti uutta vuotta!

Kiitoksia kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020 kaikille lukijoille!