Erilainen 2019 ja uusi 2020

Jälleen on vuosikalenterista ruksittu viimeisiä vaille kaikki päivät ja on aika tehdä pieni yhteenveto. Tykkään aina lukea edellisen vuoden ajatukset ja lupaukset. Yleensä lupaukset pitävät jotenkin kutinsa - tai ainakin alitajuisesti ohjaavat toimintaa tiettyyn suuntaan. Jotkut lupauksista tosin jäävät - enemmän tai vähemmän tahallisesti - toteutumatta. Pidän tärkeänä tutkia kulunutta vuotta ja myös suunnitella tulevaa. Jos elämänsä päästää täysin ajopuuna ajelehtimaan, haaveet jäävät toteutumatta, eikä elämälle synny minkäänlaista päämäärää. Tai vaikka päämäärä olisikin, niin ne pienet välietapit eivät löydä paikkaansa.

Opiskelun ja ajanhallinnan vuosi

Nyt päättyvää vuotta leimasi ajan hallittu kaaos. Vuoden alussa alkaneet opiskelut aiheuttivat tiettyä turbulenssia omaan ajanhallintaan ja oikeastaan koko perheen ajankäyttöön. Olin 16 viikonloppua poissa kotoa ja sen lisäksi koulun eteen piti tehdä töitä - suhteellisen monena iltana. Ja koko vuoden vedin ruhtinaallisella viikon mittaisella lomalla. Eli nyt voi hyvillä mielin sanoa olleensa täystyöllistetty. Yllättävää kyllä lomattomuus ei tuntunut takaraivossa - johtuen varmaan siitä, että työ oli mielekästä ja sille sopivana vastapainona oli koulu. Eli elämässä ei aina rasittavinta ole työnteko, vaan se, että tekee jotain, mikä ei ole itselle mieluista.

Tunnen pientä ylpeyttä siitä, että kaikki hommat on hoidettu mallikkaasti. Työt on tehty sovitusti ja suunnitellut hommat ovat menneet eteenpäin. Koulu on onnistuneesti takana - ja mikä parasta perhesopu säilyi läpi vuoden. Liekö tekemistä sillä, että tosiaan olin aika paljon pois kotoa...

Opiskelu olikin tämän vuoden pääteema. Hyppäsin täysin oman mukavuushiekkalaatikkoni ulkopuolelle tutustumaan hoitoalan työhön - ja hyppy oli enemmän kuin kannattava. Vuoden koulu toi mukanaan ammatin ja uutta virtaa elämään - sekä tusinan verran uusia ystäviä. Opiskelusta en kirjoita enempää, kun siitä on joka askel ruodittu aikaisemmin, mutta edelleen kannustan kaikkia aikuisena opiskelevia lähtemään rohkeasti opinpolulle. 

Unelmatyön parissa

Tammikuu alkoi hiljaisesti, kun olin vapaana miehenä kotosalla. Mieleen jäivät pitkät aamut lapsen kanssa kaksin. Kun aamuhommat oli tehty, niin pakkasimme joko luistimet tai rattikelkan ja lähdimme ulos puuhailemaan. Monesti olimme Juvakan kentällä ainoina piirtelemässä kuvioita jäähän, mutta joskus samaan aikaan sattui baanalle myös lapsia läheisestä päiväkodista.

Minulla on käynyt töiden suhteen kummallinen tuuri niin, että olen jokaisen perheen lapsen kanssa saanut olla pidempiä aikoja kotona töiden välissä. Minulle noista ajoista on jäänyt todella hyvät muistot. Lisäksi on tunne siitä, että on oikeasti viettänyt aikaa lasten kanssa ja antanut sitä kaivattua rajatonta huomiota. Jos minulta kysytään perhevapaiden pitämisestä, niin kannustan jokaista isää ottamaan töistä vapaata ja viettämään aikaa, vaikka vähänkin, lasten kanssa - ihan ilman äitiä.

No töiden suhteen minulla on muutenkin käynyt tuuria. Nytkin helmikuussa minulle tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan puuhaamaan elämäni ehkä mielenkiintoisinta projektia - jonka parissa kuluikin parin kuukauden sijaan koko vuosi. Töiden suhteen elinkin tämän vuoden unelmaani.

Mikä tekee unelmatyön?

Minun unelmatyöni koostuu siitä, että siinä on selkeä työnkuva ja päämäärät. Päämäärät ovat mitattavia ja niitä myös seurataan säännöllisesti. Käytännössä myös näen käteni jäljet sitä mukaa, kun työ etenee. Työnkuva ei myöskään ole ollut kiveen hakattu ja kiinteä. Välillä olen tehnyt sitä ja toisinaan tätä - mutta aina olen innolla tarttunut niihin tilaisuuksiin, mitä tielle on heitetty.

Toinen merkittävä tekijä - etenkin tänä vuonna - on se, että työ on joustanut ajallisesti. Olen tehnyt työni jo yli vuoden kokonaan etänä, mikä helpottaa montaa seikkaa. Pystyin tekemään koulupäivät sisään puurtamalla etukäteen vähän pidempää päivää ja tällöin tappiolle ei jäänyt firma, enkä minä. Ainoa negatiivinen seikka totaalisessa etätyössä on sosiaalisten suhteiden kapeus,mutta sitäkin pystyy paikkaamaan monin keinoin.

Kolmas positiivinen tekijä on tietenkin yritys ja sen kulttuuri. Viihdyn firmassa, jossa jokainen tekijä puurtaa 110% tavoitteiden takana ja pyrkii tekemään aina parhaansa. Johtaminen on reilua ja eteenpäin vievää. Minulle tärkeää on myös se, että keskustelukulttuuri on avointa ja asiallista.

Jossain vaiheessa kirjoitan etätyön tekemisestä enemmänkin, mutta omat kokemukset totaalietätyöstä ovat erittäin kannustavia. Tiedän, että jokaiselle se ei sovi, eikä sitä voi jokaiseen työhön tarjotakaan, mutta minulle se on ollut paras mahdollinen ratkaisu. Onneksi laitoin omat kotityöpisteen fasiliteetit ajoissa kuntoon.

Kuten siis voitte huomata, niin hyvän työpaikan periaatteet eivät ole mitään LEAN-johdettua coaching-tiedettä, vaan pikemminkin perusasioiden hoitamista, järkevää päämäärittämistä sekä hyvää arkijohtamista. Ja ainakin omalta kohdaltani voin tunnustaa, että raha ei ole työpaikan valinnassa se kärkikriteeri, vaikka sillä jotain merkitystä toki on.

Poislähtöjä monella tavalla

Perheessämme vuosi oli monenlaisten muutosten vuosi. Lapsista vanhin sai ilmeisesti meistä tarpeekseen ja teki oman päätöksen muuttaa omilleen. On tavallaan outoa nähdä senioria nyt, kun hän ei asu täällä. Irtipäästäminen ei ole vaikeaa, mutta on vaikeaa asennoitua siihen, että hän pärjää nyt omillaan. Suhde lapseen muuttuu, kun asutaan eri osoitteissa. Jossain siinä menee raja sen suhteen, että lapseen suhtautuu ihan oikeasti aikuisena. Sen verran täytyy omaan kasvatustyöhön luottaa, että uskoo lapsen pärjäävän - eikä tuo itsellistynyt kyllä pettymystä ole tuottanutkaan.

Lapsista pienin sen sijaan aloitti kulkunsa eskarissa. Hyppy tarhalapsesta eskarilaiseen on jättikokoinen. Yhdessä päivässä pienestä taaperosta kuoriutuu lähes kaiken tietävä ja -osaava kouluehdokas. On ollut ihana kotoa käsin seurata, kuinka hienosti eskarissa lapsia pyritään ajamaan sisään koulunkäyntiin. Suurena osana arjessa on leikki, mutta vähän kerrallaan aletaan pieniin pellavapäihin istuttaa myös opinsiemeniä. Parasta on nähdä lapsessa ylpeys opituista asioista.

Kolmas suuri lähtö oli isovanhempieni poismeno. Vuoden alussa hautasimme isoäitini ja vuoden lopussa oli ukkini vuoro. Suru on toisenlaista, kun haudataan päälle yhdeksänkymmenen ikäisiä ihmisiä, mutta surua ja kaipuuta se on silti. Ymmärtämättömyyden, katkeruuden tai ihmettelyn sijaan on enemmän kiitollinen siitä, että on saanut viettää aikaa merkittävän sukupolven edustajien kanssa. Ja myös ymmärtää sen, kun hautajaisvärssyissä puhutaan pääsystä parempaan paikkaan. Laitoshoidossa olevan liikuntakyvyttömän ihmisen elämä ei todellakaan ole hohdokasta. Olen ollut todella onnekas siinä, että lapsena minulla oli oikea vanhanajan mummola, jossa myös vietin aikaa - varmaan joskus jopa riesaksi asti. Kiitos vielä sinne pilvenreunalle mummo ja ukki!

Näpit - ja pää - jäässä

Kirjoittamisen suhteen vuosi oli sanalla sanoen vaatimaton. Jokseenkin rajallisen aivokapasiteettini varasti koulu ja opiskelu. Vaikka aiemmin hehkutin opiskelun ihanuutta, niin on tunnustettava, että suhteessa raskaampaa se on kuin nuorena. Asioiden oppiminen vie aikaa - ja vielä haastavampaa on pitää opitut asiat pitkäkestoisessa muistissa. Tuo energia on muualta pois.

Koko vuoden tuntui, että pää oli jotenkin jäässä kirjoittamisen suhteen. Usein mietin, että blogiin pitäisi saada täytettä, mutta näpit - ja etenkin pää - olivat niin jäässä, ettei mitään järkevää syntynyt. Ja jos  tuloksena on pelkkää yhdentekevää kuraa, niin parempi on jättää tekemättä. Ensimmäistä kertaa ymmärrän, mitä tarkoittaa, kun kirjailija pohtii tyhjän paperin kammoa. Tilanne, jossa päästä ei tule ulos mitään fiksua, on kamala. Ja kuten kaikessa harrastamisessa, kun mailaa puristaa tarpeeksi, niin blokki vaan pahenee.

Mihinkään podcast-haaveisiin en vuoden aikana ehtinyt paneutua edes ajatustasolla. Hauskaa oli, että perheen pienin kyseli pitkin vuotta, että millos iskä aloitat taas ne äänijuttujen tekemiset. Pitäisköhän pienelle tehdä joku oma satu-podcast eksklusiivisesti ensi vuonna - kiehtova ajatus muuten...

Itse asiassa vasta eilen, kun tein muistiinpanoja tätä kirjoitusta varten, tajusin, kuinka paljon tänä vuonna on tapahtunut. On suoranainen ihme, että kaiken on jossain välissä ehtinyt tehdä.

Tulevaks vuodeks...

Tulevana vuonna on edessä taas muutama projekti. Niin ihana kuin tuo unelmatyöni onkin, niin se on valitettavasti määräaikainen. Jossain vaiheessa vuotta on siis luultavasti uuden työn etsiminen edessä. Haaveita ja unelmia toki on, mutta aika näyttää, mihin työelämän tie johtaa. Parin viime vuoden jälkeen olo on luottavaisempi sille, että elämä kyllä kuljettaa johonkin suuntaan ja jokainen löytää paikkansa. Työnhakua enemmän harmittaa se, että on päässyt maistamaan jotain, mistä ei haluaisi luopua.

Kerran joku kysyi, että enkö ole katkera siitä, että olen viime vuodet joutunut etsimään paikkaani työmaailmassa - kun muitakin vaihtoehtoja olisi ehkä ollut. Vastasin, että päinvastoin olen onnellinen siitä, että olen saanut elää todella mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, jossa olen nähnyt mielenkiintoisia asioita ja tavannut ihmisiä, joita en koskaan olisi tavannut, jos olisin aikoinani pitänyt kynsin ja hampain kiinni pitkästä urasta samalla työnantajalla. Uteliaisuus ja vaihtelu on parempaa kuin staattisuus ja menettämisen pelko.

Työelämän muutosten lisäksi kiinnostaa yrittäminen. Koulun jälkeen olen suurella mielenkiinnolla seurannut opiskelukavereiden askelia. Tammikuussa starttaa parikin yrittäjää, joiden taivalta tulen seuraamaan haukankatseella. Onnea ja menestystä kamut yrittäjyyden tielle!!!

Nyt minulle on ojennettu avaimet aloittaa joko kokoaikainen tai osa-aikainen yrittäjyys. Loppu olisikin sitten itsestä kiinni. Yrittämisessä on paljon pelottavia tekijöitä, mutta siinä on myös paljon houkuttelevia puolia. Eniten pelkään sitä, että minkä tahansa yrittämisen ensiaskeleet ovat takkuisia. Asiakaskunnan löytäminen ja tulon haaliminen kasaan ei tapahdu itsestään, eikä nopeasti. Se tarkoittaa sitä, että perheen elanto on jossain vaiheessa heitettävä epävarmoille rattaille. Vakavassa harkinnassa asia kuitenkin on...

Liikettä niveliin

Ensi vuoden kärkihanke on liikunta. Tänä vuonna liikuntakin jäi koulun jalkoihin, mutta onneksi fyysinen koulutusala ja sen mukanaan tuoma liikunta edes vähän paikkasi asiaa. Voin nimittäin kokemuksesta sanoa, että tuollaisen päälle satakiloisen voimamiehen lihasten vääntely käy ihan kunnon salitreenistä.

Ykköstavoite on lähteä takaisin kuntosalille rautojen pariin. Kädet ovat jo nyt vähän heikossa kunnossa ja koko nivelistö kaipaa kroppaan parempaa tukea - ja lisää liikettä. Lisäksi salilla puuhailussa on uusi klangi, kun kehon rakenteen tuntee aiempaa paremmin.

Olin vähän tyhmä, kun laskin hyvästä liikunnanrytmistä kiinni viime vuoden jälkeen. Pienet kävelyt joka aamu pitivät mielen ja ruumiin kunnossa ja olin jo tiukasti kiinni säännöllisessä rytmissä, mutta vielä kerran pääsi laiskottelu yllättämään.

Terveyteen liittyy myös muita tavoitteita. Olen jo joku aika sitten päättänyt luopua alkuvuodesta tuokioksi muutamista nautintoaineista kokonaan. Syyt liittyvät terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin, mutta yhtä lailla myös siihen,että haluan nähdä, mitä ihminen elämässään todella kaipaa - tai oikeastaan ei kaipaa. Tästä kirjoitan alkuvuodesta ihan oman jutun, joten enpä availe sitä vielä.

Haarapussit olalla opintielle kuin veljekset Toukolassa

Toinen tulevan vuoden hanke on jatkaa opiskeluja. Uuden oppiminen on jotenkin niin koukuttavaa, että siitä ei raaski luopua. Ajatukset liittyvät tänä vuonna hankitun tutkinnon täydentämiseen ja lisäopiskeluun. Luultavasti vielä tänä vuonna en hanki uusia tutkintoja, mutta pienet viikonlopun mittaiset happihypyt hoitoalalla varmaan tekevät hyvää. Ja opiskelua kannattaa jatkaa senkin takia, että nyt on päässyt hyvään rytmiin ja oppiminen on todennäköisesti helpompaa.

Ammattiopiskelun lisäksi haluaisin palata takaisin kieliopintojen pariin. Olin jo hyvässä vauhdissa venäjän ja espanjan opiskelussa, mutta valitettavasti prioriteetit ehtivät muuttumaan ja kieliopinnot vaihtuivat hieronnan opiskeluun. Mutta täältä tullaan vanha ystäväni Duolingo!

Näpit sulamaan

Kirjoittamisen suhteen aion olla ensi vuonna ahkerampi. Blogi saa jälleen yhden jatkovuoden ja sen lisäksi olen suunnitellut muutamaa muutakin juttua. Mielelläni kirjoittaisin jotain pidempääkin ja jotain on alustavasti jo piirustuslaudallakin. Tällä hetkellä tosin mielessä on vasta aihioita, joten niistäkin lisää sitä mukaa, jos ajatukset kasvavat joskus toimintaan saakka.

Ajanpuutteesta ei kirjoittamisen pitäisi ensi vuonna jäädä kiinni. Koulun loppuminen vapautti aikaa ja energiaa aivan tolkuttoman määrän. Nyt tuntuu, että iltaisin ehtii jopa olla vähän tylsää, kun ei tarvitse kertailla nivelien ja lihasten nimiä latinaksi. Osan energiasta meinaan suunnata tosin lukemiseen, mutta lupaan, että kirjoittaminen tulee saamaan osansa. 

Podcasteista en edes ala puhumaan. Mielelläni tekisin lisää jotain äänijuttuja, mutta siinä tuntuu juonen päästä kiinnisaaminen tällä hetkellä vaikealta.

Aikaa perheelle

Ensi vuonna aion myös antaa enemmän aikaa perheelle. Luultavasti aikaa tulee jäämään, jos työelämä hiljenee, mutta vaikka ei hiljenisi, niin jotain kivaa on keksittävä. Rahatalous näyttää yhtä ankealta kuin aina, joten matkustelu jää Yle Areenan matkailuohjelmien varaan. Sen sijaan pystyn toivottavasti panostamaan joihinkin pienempiin juttuihin. Mielelläni näkisin hyviä kotimaisten artistien keikkoja (parit liput on jo varattukin....) ja jotain pientä kotimaan matkaa voisi myös tehdä (siitäkin on jo virityksiä...).

Elämä on muutoksia täynnä, vaikkei niitä huomaakaan

Kun elämäänsä katsoo taaksepäin, huomaa, että jokainen vuosi on omalla tavallaan erittäin tapahtumarikas ja vaihteleva. Tämänkin blogin elossaoloajan yksikään vuosi ei ole ollut samanlainen, eikä elämä vuoden päätteeksi näytä samalta kuin vuoden alussa. Ja vaikka elämä päivätasolla tuntuu joskus arkiselta ja tylsältä, niin vuoden aikajana saa muutokset kätevästi esiin.

Muutoksia tapahtuu elämän kaikilla rintamilla. Ainakaan minulla ei ole koskaan ollut sellaista vuotta, etteikö perhe-, työ- ja muussa elämässä kaikissa tapahtuisi liikkeitä. Aina muutokset eivät ole mukavia tai miellyttäviä, mutta aina ne ovat kasvattavia. Elämän onnellisuuden ratkaisee pitkälti se, kuinka oppii suhtautumaan muutoksiin ja elämän tarjoamiin opetuksiin. Muutos on vakio ja sitä on mahdotonta ehkäistä. Sen sijaan omaa asennetta voi kasvattaa, kehittää ja muuttaa.

Huomaan kasvavani vielä tässä kauniissa keski-iässäkin. Olen iän myötä oppinut suhtautumaan elämään uteliaasti ja ympäröivään maailmaan lähtökohtaisesti positiivisesti. Minulle se on antanut energiaa, jota olen voinut käyttää omaan hyvinvointiini. Silloin syntyy positiivisen energian pyörre, jossa oma positiivisuus ruokkii hyvinvointia ja toisaalta taas hyvinvointi helpottaa elämän suhteen positiivista asennetta.

Jos käyttäisin aikani uteliaisuuden ja avoimuuden sijaan murehtimiseen, negatiivisten asioiden pohtimiseen tai pahimmillaan elämälle katkeroitumiseen, energiani virtaisi toiseen suuntaan. Murehtiminen ruokkii väsymistä ja väsyminen helpottaa katkeroitumista. Lopulta energia virtaisi minusta poispäin ja lopputulos olisi entistä pahempi väsyminen. Tuosta negatiivisuuden kierteestä on vielä melkoisen hankalaa päästä pois.

Näillä ajatuksilla sitten kohti uutta vuotta!

Kiitoksia kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2020 kaikille lukijoille!