Tervo ja Loiri

Ostin tänä vuonna tasan kaksi kirjaa. Toinen oli Putinin trollit, josta kirjoitin viimeksi ja toinen on Jari Tervon kirjanjärkäle Loiri. Molemmat kirjat olivat nappiostoksia ja hintansa väärtejä, mutta aivan eri syistä.

Tervon tarina Vesa-Matti Loirista on eittämättä vuoden kiistellyin, kiitellyin, luetuin, myydyin ja mitä näitä superlatiiveja nyt onkaan. On suoranainen sääli, että kirjan keräämä julkisuus on keskittynyt täysin tarinan kannalta epäolennaisiin detaljeihin. Ymmärrän toki, että iltapäivälehdet saavat lukijoita klikkihuorauksella ja mikäs maailmassa sen paremmin myy kuin seksi - vaikka se olisi tapahtunut joskus kultaisina vuosikymmeninä. Jos tarinasta jäävät mieleen vain naissuhteet ja spermaan liukastuminen, ei koko tarinaa ole oikeasti vaivauduttu lukemaan. Senkin ymmärtää - vajaat seitsemänsataa sivua on monelle iltapäivälehden toimittajalle ylivoimainen urakka.

Kuva kanvaasille

Somessa kirjaa on moitittu, että se ei keskity vain multitalentti Loiriin, vaan kertoo koko Loirin elinkaaren aikaisesta kotimaisesta taiteilijaelämästä. Minusta taas  tässä on juuri tarinan vahvuus. Tervo ei keskity maalaamaan muotokuvaa, vaan maalaa kohteen osaksi maisemaa. Pelkän tekijän ympärille kietoutuu kokonainen ajankuva, joka on kiehtova. Loiri sidotaan osaksi aikaa ja paikkaa, jolloin tarinaan pääsevät seikkailemaan myös he, joiden ansiota osittain on se, että Loiri on Loiri. Sain ehkä noin sata ahaa-elämystä siitä, kun tajusin, keiden kanssa Loiri on teatterin lavaa tai baarin penkkiä yhtä aikaa kuluttanut.

Kuva itse kohteesta ei häviä maisemaan, vaan päinvastoin terävöityy ja saavuttaa jopa paremman perspektiivin. Ajastaan tai ympäristöstään irrotettu Loiri ei kantaisi niin pitkälle kuin tarinat, joissa seikkailee käytännössä koko suomalaisen näyttämötaiteen ykkösrosteri. Kaikki tarinat on kirjoitettu kohdetta ja entouragea kunnioittaen pilke silmäkulmassa ja ymmärtäen. Jotenkin taustalla kuulee, kuinka tarinoita on kerrottu ja kirjoitettu mökinnurkassa aromalasi kourassa naureskellen.

Tarina ei päästä otteestaan. Loiri itsessään on kiinnostava, mutta vähintään yhtä kiinnostavaa on esimerkiksi henkilödynamiikka Spede Pasaseen - yhteen loirinluojista. Kirjallaan Tervo tekee tahtomattaankin palveluksen myös edesmenneelle Spedelle - olisin moukka, jos en seuraavana lukisi Tuomas Marjamäen 2017 ilmestynyttä "Spede nimittäin"-kirjaa. Haluan tietenkin kuulla myös toisen puolen tarinasta.

Kirjoittajan kirja

Suomeen on viime vuosina hiipinyt uusi tyyli tehdä elämänkertoja niin, että kirjoittajana on muilla kirjallisuuden alalla ansioituneita tekijöitä. Tällöin lopputulos on, että kirja kuulostaa myös muulta kuin itse kohteeltaan. Parhaiden kirjoittajien ääni kuuluu tarinan taustalta ja se saakin kuulua. Kuivahkoista elämänkerroista syntyy oikeaa viihdettä, kun näkökulma kohteeseen ei ole passikuvamaisen kohtisuora, vaan taiteellisen vino.

Toki focus kirjassa häipyy piirun verran kohteesta kirjailijaan päin. Mutta se tekee lukemisesta viihdyttävämpää ja uskoisin, että Loirin kirjaa lukevat Loiri-fanien lisäksi myös Tervo-fanit.

Voin hyvin tunnustaa, että ennen kirjan lukemista en itsekään ollut Loirin suurin fani. Toki hän on ollut minun aikakauteni suuria nimiä, mutta kapea iltapäivälehtien valokeila tai yksi Vain Elämää ei tehnyt vielä suurta vaikutusta.

Sen sijaan Tervon fani on helppo olla. Jari Tervon romaanit ovat kaikki samalla tavalla kimurantteja. Ensimmäiset sata sivua koettaa oppia ymmärtämään tarinaa ja päästä juoneen mukaan, mutta kun lopulta tarina avautuu, niin olo on kuin kulkisit vuoristoradalla - vauhti kiihtyy ja matkaa haluaisi jatkaa yhä pidemmälle. Viimeisen sivun jälkeen olo on yhtä aikaa tyhjä ja tyrmistynyt - "Nytkö se loppui ja olipa taas kokemus".

Taiteen renesanssinero

Minun kuvani Loirista oli jälkeenpäin katsottuna luvattoman kapea. En tiennyt hänen ansioistaan urheilun saralla ja muusikkonakin homma jäi vähän Nocturneen ja Lapin kesään.

Tervon kirjan ansio on kuvaus siitä, kuinka huiman laaja-alaisen uran Loiri on elämässään tehnyt. Tarina kertoo uteliaasta ihmisestä, joka on osannut tarttua tilaisuuksiin ja joka on oppinut hyödyntämään mahdollisuudet, jotka ovat lopulta vieneet hänet teatterin lavoilta täysimittaiseen spedeilyyn ja jalkapallomaalilta monikertaisiin vesipallomestaruuksiin. Minusta Loirin kohdalla voidaan helposti puhua taiteen monialaisesta renesanssinerosta. 

Mutta tuo kirjanjärkäle ei suinkaan ole vain tekoja listattuna. Se kuvaa myös hienosti ihmisen tekojen taustalla. Loirista piirtyy menestyksen fasadin takaa tunteva, inhimillinen ihminen, joka pystyy myös myöntämään, että henkilökohtaisessa elämässä ei Jusseja ole aina tullut.

Koomikon elämään on mahtunut myös kohtuuton määrä tragediaa perheenjäsenten ja lasten menetysten kautta. Menestyksen kääntöpuolena on ollut kaikkien suomalaisten taiteentarinoiden juoneen pakollisena kuuluva sivuhenkilö nimeltä verottaja. Joskus tuntuu, että näitä taiteentekijöiden tarinoita voisi verottaja käyttää hyväkseen yrittäjäopinnoissa.

Toinen taiteentarinoiden vakiovieras eli alkoholi juoksee myös Loirin matkassa läpi tarinan. Loiri ei peittele tai koeta kirkastaa kuvaansa. Välillä viina vie ja johtaa myös kohtuuttomuuksiin. Poikkeuksen tarinassa muihin verrattuna tekevät Loirin kertomukset huumeiden käytöstä. Uskon, että ajankuvaan huumeet ovat kuuluneet muillakin taiteentekijöillä, mutta yhtä rehellistä, avointa ja toisaalta arkista kertomusta niiden käytöstä taidan lukea ensimmäistä kertaa suomalaisessa elämänkertakirjallisuudessa.

Ykköspallilla syystä

En ihmettele, miksi Tervon Loiri. on ykköspallilla myynti- ja lukulistoilla. Koko tarina on yhtä suurta viihdettä, joka pitää otteessaan ensisivuista saakka. Mielenkiinnon ykköskeilassa taistelevat loistava kirjoitustyyli ja kohteen elämä. Välillä en itsekään osannut sanoa, kumpi on mielenkiintoisempaa - ja kuten hyvissä tiimeissä yleensä - yhteistulos on yksilöitään vahvempi.

Tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa kukaan muu kuin Jari Tervo. Tai tarinasta olisi tullut jotain muuta kuin nyt ulostautunut mestariteos. Tarinasta kuulee ja haistaa sen, että Loiria on kirjoitettaessa hengitetty syvälle sisään. Lopputulos on Tervon näköinen tarina Loirista, joka sattuu vielä olemaan 110% faktaa.

Minua viihdyttivät tervomaiset pikku anekdootit, knoppitiedot ja tervomaiset sutkautukset. Toki muutamassa kohdassa kirjaa lapiolla kouhaistaa muutama sentti tarinasta sivuun, mutta tarinan kulkua se ei vie harhaan. Kirjan paha puoli on se, että siitä on mahdotonta päästää irti ennen loppua. Teos on kuin suomalaiset sotaelokuvat - lopputuloksen sinällään tietää, mutta tarinan lukee loppuun, koska pelkkä matkanteko on päämäärää tärkeämpi.

Kirja on turkasen paksu ja pitkä, mutta lukemista enemmän hengästyttää se, että joku on oikeasti joutunut tuon Loirin elämän elämään. Sanonta "totuus on tarua ihmeellisempää" pätee. Tällaista tarinaa tuskin olisi keksinyt omasta päästään edes Jari Tervo.

Kaiken kaikkiaan Jari Tervon Loiri. on kehujensa väärti. Se ei killu myyntilistojen kärjessä iltapäivälehtien skuuppien takia, vaan siksi, että Vesa-Matti Loiri antaa tarinalle puitteet ja kun puitteet maalaa raameihin Tervo, niin lopputulos on väistämättä klassikko.

Suosittelen!