LUUKKU
– PAKETTIJAHTI JATKUU
Jouluaattoon
oli enää muutama päivä ja kadonneen paketin arvoitus oli edelleen
ratkeamatta. Tonttunelikko heräsi jouluaterian jälkeiseen aamuun ja
nuuhki keittiöstä tulevaa riisipuuron tuoksua. Edellisillan
mässäilyn jälkeenkin oli jokaisella vähän nälkä. Keittiössä
raataneet tontut kantoivat saliin suuret padalliset hyvin hautunutta
puuroa, jonka päälle sai ripotella mielin määrin kanelia ja
sokeria.
Edessään
höyryävät puurokulhot, tonttunelikko alkoi taas miettiä pakettia.
Arvoitus kaipasi ratkaisua ja nelikko oli päässyt todella lähelle
pakettia. Mutta joka kerta kadonnut yksisarvinen oli lipsahtanut heidän näpeistään ja
jäänyt kateisiin.
- Mitä
me nyt tiedämme paketista?
- No
ensinnäkin se on kateissa. Ja viimeksi sen on hakenut joku
porotaksia esittänyt.
- Niin,
ja joku ei halua meidän löytävän sitä ja tekee kaikkensa
estääkseen sen löytymisen.
- ….joku,
joka ei kaihda likaisia temppuja
Kaikki
tuntui nyt olevan umpikujassa. Hiljaisina neljä tonttua mietti,
miten he voisivat jatkaa tästä eteenpäin. Enää ei ollut yhtään
vihjettä, mikä auttaisi.
- Mennään
kysymään neuvoa Pukilta. Hän osaa varmasti auttaa meitä
eteenpäin, sanoi Tiina
- Se
voisi olla hyvä idea. Sitä paitsi Pukki tietää kaiken, mitä
Korvatunturilla tapahtuu. Hän saattaisi arvata sen, kuka esitti
porotaksia, jatkoi Topsu ajatusta.
- Hyvä
idea pikku-tontut! Mennäänpä heti Pukin luo.
Joulupukki
oli myös oman puurokulhonsa kimpussa, kun tonttunelikko töytäsi
hänen konttoriinsa. Pukin kulho oli moninverroin tonttujen
puurokulhoa isompi ja puuroa oli maustettu tuhdilla annoksella
sokeria ja kanelia. Kanelia oli pukin parrassa asti.
- No
mikäs tonttupartiota nyt lennättää? Kysyi Pukki hyväntuulisena.
Joko paketin arvoitus on ratkennut?
- Hei
Pukki. Siksi tulimmekin. Arvoitus ei ota mitenkään ratketakseen ja
tässä on sattunut kyllä ihan kaikenlaista. Me kävimme Topsun
kanssa jopa Lappeenrannassa asti – vahingossa tosin ja täysin
ilman omaa syytämme.
- No
jopas nyt jotakin. Voisinko minä olla jotenkin avuksi?
- Siksi
tulimme. Emme enää itse keksi, kuinka pääsemme paketin jäljille.
Ja jotenkin tuntuu, että meillä ei ole pelkkää epäonnea paketin
metsästämisessä.
- Miksi
niin?
- Meille
on sattunut sarja niin erikoisia sattumia, että tuntuu kuin joku
haluaisi estää meitä löytämästä pakettia.
- Niin,
ensin minä jouduin pakettikoneeseen, sitten metsästimme poroa läpi
yön ja kaiken hulluuden päätteeksi me päädyimme vielä
Lappeenrantaan postisäkissä.
- No
kyllähän tuo kieltämättä erikoiselta kuulostaa. Mutta Korvatunturilla ei pitäisi
olla mitään tuollaista ilman, että minä tiedän siitä. Kai te
tiedätte, että Pukki näkee ja kuulee kaiken....
- Kyllä
Pukki! Sanoi tonttupartio yhteen ääneen.
Pukki
suki aikansa partaansa ja sitten hänen silmiinsä tuli välähdys.
- No
niin tietenkin. Serlokki muistatko sinä PLOP:in?
- Porojen
Lainaus ja Osto Päiväkirjan – tietenkin. Pukki sinä olet nero!!
Pikku
tontut katsoivat hämmästyneinä, koska he eivät olleet koskaan
kuulleet PLOP:sta. Pukki, Serlokki ja myös Elmeri taas olivat
innoissaan, koska he olivat keksineet ehkä ratkaisun siihen, miten
huijari-porotaksin jäljille päästiin.
- Niin
tosiaan Topsu ja Tiina. Jokainen poro, joka on Korvatunturilla, on
merkitty kirjaan. Jos mistä tahansa tallilta käy lainaamassa poroa
tai jo jonnekin hankitaan uusi poro, täytyy tehdä merkintä
PLOP:iin...
- ...Porojen
Lainaus ja Osto Päiväkirjaan. Totta kai! Eli se, joka on lainannut
poroa leikkiäkseen porotaksia, on joutunut kuittamaan poron
lainauksen päiväkirjaan.
- Kiitos
Pukki – sinusta tosiaan oli apua.
- Oli
ilo olla Tonttupartiolle avuksi. Olette olleet ahkeria ja tehneet
hyvää työtä. Niin muuten Topsu ja Tiina – mitä sille
Lappeenrannan Postimestari Pottoselle kuului?
- Ihan
hyvää. On hänen ansiotaan, että ehdimme takaisin ennen joulua.
- Pistetäänpä
muistiin. Vien hänelle jotain kivaa lahjapaketissa tänä vuonna siellä
päin piipahtaessani.
Tonttupartio
suuntasi nyt matkansa konttoriin, jossa PLOP:ia säilytettiin.
Kaikkien askel oli kevyt, sillä he olivat saaneet nauttia upean
juhla-aterian ja nyt heillä oli taas vihje, joka saattoi auttaa
kadonneen paketin löytämisessä.
PLOP
oli oikeasti tietokoneessa oleva arkisto, johon tehtiin tallennus
aina, kun poroa lainattiin, vaikka kuinka pieneksi aikaa.
Tietokonetta hoiti yksi konttoristitonttu, joka oli työn touhussa,
kun tonttukvartetti töytäisi hänen toimistoonsa.
- Päivää,
arkistotonttu! Saisimmeko kenties vilkaista PLOP:ia?
- Kas
Serlokki, mukava nähdä! Miksi haluatte nähdä PLOP:n – onko
teiltä poro kenties kateissa?
- Tavallaan.
Me tarvitsemme tietoa yhden tietyn poron lainaajasta. Olemme
ratkaisemassa kadonneen paketin arvoitusta ja tämä voi olla se
ratkaiseva vihje, jota tarvitaan.
- Selvä
homma – on ilo olla mestarietsivän avuksi. Muistatko vielä, kun
se joulupukin reki oli kateissa ja jouluun oli aikaa enää muutama
päivä?
- Ho
ho hoo – no todellakin muistan. Ei uskoisi, että Korvatunturin
suurin yksittäinen esine voi kadota, mutta niin se vain hävisi.
- Ja
lopputulos oli, että reki oli vain vuosihuollossa, mutta siitä
unohdettiin ilmoittaa, nauroi myös arkistotonttu vedet silmissä.
- No
niin, palataanpa päiväjärjestykseen. Siis toissapäivänä on
joku lainannut poroa, jota on käytetty huijari-porotaksina. Miten
me löytäisimme kyseisen poron?
- Hmmmm,
visainen pulma. Toissapäivänä on
lainattu....odotas....viisitoista eri kertaa poroa, ja niistä
viidessä tapauksessa lainattiin myös rekeä. Millaisesta reestä
tässä olisi kyse?
- Taksireki
– eli aika pieni
- Jälkelle
jää enää kolme lainaajaa. Osaatteko sanoa kellonaikaa?
- Postimestari
Breivi sanoi, että paketti käytiin kahden ja kolmen välillä
hakemassa. Eli poroa on lainattu hieman ennen kahta.
- Homma
on selvä. Jäljelle jää vain yksi lainaaja.
- Sen on pakko olla meidän mystinen pakettivarkaamme, huudahti koko partio yhteen ääneen!
Jännitys
oli käsinkosketeltava. Kaikki neljä tonttua kurkkivat kilpaa tiskin
yli nähdäkseen, kuka oli lainannut poroa ja leikkinyt taksia.
Arkistotonttu katsoi ruutua ihmeissään ja raapi partaansa.
- Mitä
nyt? Onko jotain hullusti?
- No
tavallaan. Yleensä, kun poroa lainataan, merkitään lainaajaksi
koko nimi. Tässä lainauksessa on kuitenkin vain nimikirjaimet, VS.
Eikä mitään muuta.
LUKU
– SALAPERÄINEN VS
Tiina,
Topsu, Serlokki ja Elmeri olivat kaikki hämmästyksestä mykkinä.
Arvoitus, jonka piti ratketa, menikin entistä enemmän solmuun.
Millä kummalla kaikista Korvatunturin tontuista seulottiin ne,
joiden nimikirjaimet olivat VS. Nuo kaksi kirjainta voisivat
tarkoittaa mitä vain.
- Tämä
on turhauttavaa! Me emme ikinä saa ratkaistua tätä pulmaa. VS voi
olla kuka vain – vaikka Ville Salminen tai Veera Suomalainen....
- Tai
miksei Vaarallinen Salaliittolainen tai Valehteleva Sutkauttelija.
Noilla kahdella kirjaimella ei tee mitään, puuskahti Topsukin.
- Veikkaan,
että Korvatunturilla on kymmeniä tonttuja, joiden nimikirjaimet
ovat VS. Minäkin tunnen muutaman
- Olisiko
kenessäkään heissä pakettikaappajan vikaa? Veisteli Tiina
Tonttupartio
mietti asiaa hiljaa itsekseen. Tuntui kuin pakettivaras ja
huijaritaksi olisi aivan kielen päällä, mutta kukaan ei vaan
osannut yhdistää nimeä ja kirjaimia toisiinsa. Serlokki sai
viimein ahaa-elämyksen.
- Kuules
virkailija-tonttu. Näetkö sinä, mistä se poro on lainattu? Mehän
voisimme käydä kysymässä suoraan tallilta, muistaisiko joku
siellä, minkä näköinen tonttu oli tuo salaperäinen VS.
- Juu,
näen minä. Tämän poron ja reen yksikkö on vuokrattu
kaakkois-tallilta. Siellähän ei montaa poroa olekaan, joten on
hyvin mahdollista, että joku muistaa kyseisen lainaajan.
- Kiitos
paljon. Sinusta oli iso apu. Harmillista, että PLOP ei tällä
kertaa auttanut meitä löytämään huijari-taksia, mutta päästiin
sentään eteenpäin. Nyt partio liikkeelle – suunta kohti
kaakkois-tallia!
Kaakkois-tallille
oli hieman matkaa. Se oli yksi Korvatunturin syrjäisimmistä
talleista,josta lainattiin yleensä
poroja vain raskaisiin kuormatöihin. Siellä oli varmuuden
vuoksi myös pienempiä rekiä ihmisten kuljettamiseen. Joulupukki
tarvitsi todella paljon erilaista kuljetuskalustoa, sillä
kuljetettavaa Korvatunturilla kyllä riitti. Välillä käytiin
hakemasas järeitä joulukuusia takametsästä ja välillä taas
lastattiin isoja paketteja välivarastoihin.
Elmeri
oli tallissa tuttu näky. Kaikkien porotallien vanhana tallimestarina
Elmeri kävi säännöllisesti talleissa katselemassa, että porot
voivat hyvin ja samalla katsomassa, että tallien henkilökunnalla
oli asiat reilassa. Elmerin tunsivat talleilla kaikki ja samoin
Elmeri tunsi jokaisen, joka työskenteli talleilla.
- Päivää
Elmeri, olet erikoiseen aikaan liikkeellä
- Päivää,
päivää tallitontut. Tulen tällä kertaa hieman erikoisemmalla
asialla. Etsimme nimittäin yhtä porovaljakon vuokraajaa, joka oli
jättänyt vain nimimerkin PLOP:iin.
- Ai
se mysteerimies. Hän soitti tänne ja sanoi, että hänellä on
itsensä Pukin lupa lainata meidän nopeinta porovaljakkoa. Kukaan
ei edes nähnyt hänen käyvän sisällä ja valjakon piti olla
tuossa ulkona valmiina.
- Entä
ne nimikirjaimet?
- Ne
hän ilmoitti puhelimessa. Emme tietenkään kyselleet sen enempää,
koska tyyppi sanoi olevansa Pukin asialla. Onko jotain sattunut?
- No
tavallaan on ja tavallaan ei. Ei mitään sellaista, mistä teidän
pitäisi olla huolissaan.
- Muistaisitteko,
mihin aikaan tuo puhelu tuli?
- En
ihan tarkkaan, mutta se oli aika lailla puolta tuntia ennen kuin
kaveri tuli hakemaan valjakkoaan. Muistan, kun meille tuli hirveä
kiire valjastaa poro reen eteen ja ajaa se tuohon talon eteen.
Porukalla ihmettelimme, millaisella tontulla on noin kamala kiire
vielä muutama päivä ennen joulua.
- Kiitos
paljon, tämä auttaa. Ja älkää olko huolissanne, tämä ei ole
vakavaa.
Serlokki
kutsui tonttupartion koolle ja alkoi kertoa suunnitelmaansa. Kaikki
Korvatunturin puhelut kulkivat puhelinkeskuksen kautta, joten tuon
puhelun alkuperä oli tietenkin nähtävissä. Nyt tonttupartion oli
mentävä suoraan siis puhelinkeskukseen ja alettava selvittää,
kuka oli mystinen VS, joka oli väittänyt olevansa Pukin asialla.
Kukaan ei tietenkään oikeasti luullut, että Pukki olisi jotenkin
osallinen paketin katoamiseen tai huijari-taksin ilmestymiseen.
Nelikko
liikkui lähes juoksujalkaa eteenpäin. Arvoituksen ratkaisu oli
viipynyt jo liian kauan ja nyt aika uhkasi oikeasti loppua. Pukin
lähtöön ei ollut kamalan paljoa aikaa ja kadonnut paketti oli
saatava kyytiin. Ja mikä pahinta – tuo pakettihuijari oli
käyttänyt jopa Pukin nimeä porotaksihuijauksessa.
Puhelinkeskusta
johti kärttyisä vanha tonttu Taavetti. Taavetti ei pitänyt
Serlokista, eikä Elmeristä. No rehellisesti sanottuna Taavetti ei
pitänyt kenestäkään. Siksi jopa vanhempia tonttuja pelotti mennä
kyselemään puhelinkeskukseen tietoja erikoisesta puhelusta.
Varoen
tonttunelikko lähestyi Taavetin pöytää. Taavetilla oli silmälasit
otsalla ja silmät kiinni. Hän näytti nukkuvan, vaikka tontut
arvasivatkin hänen vain teeskentelevän, ettei hänen olisi
tarvinnut auttaa. Taavetin tietokone oli hänen edessään auki ja
siellä näkyi selvästi puhelinloki, johon kaikki puhelut
kirjaantuivat. Lista koneen ruudulla juoksi eteenpäin sitä mukaa
kuin puheluja Korvatuturilla soiteltiin.
- Mitä
asiaa teillä on? Kysyi Taavetti silmät edelleen kiinni.
- Niin
päivää Taavetti-tonttu. Me tarvitsisimme hieman apua erään
puhelun selvittämiseksi.
- Tämä
ei ole mikään tietotoimisto. En voi auttaa teitä, sillä kaikki
puhelutiedot on lueteltu salaisiksi, eikä yksityisyydensuojan
vuoksi voi sellaisia tietoja jakaa kelle tahansa.
- Niin,
ymmärrän, sanoi Serlokki alentuneella äänellä.
Tiina
ja Topsu supisivat keskenään jotain samalla, kun Serlokki ja Elmeri
koettivat kaksissa miehin saada Taavetilta lupaa katsoa
puhelintilastoja. Mutta Taavetti oli kova pala. Hän ei antanut
periksi, vaikka Serlokki vetosi Joulupukin lupaan selvittää
kadonneen paketin arvoitus.
- Tuota
Taavetti, minä haluaisin nähdä, millaisia uusia puhelinmalleja
teillä on täällä keskuksessa. Olen kuullut, että kaikki
hienoimmat puhelimet tulevat täällä työskentelevien tonttujen
käyttöön? Tiina puhui ja samalla iski vavihkaa silmää
Serlokille.
- Niin
tosiaan – me Tiinan kanssa olemme todella innokkaita Instagramin
käyttäjiä, niin etsimme puhelinta, jossa olisi todella hyvä
kamera. Lähde kiltti Taavetti näyttämään meille jotain
hienoimpia malleja? Olet kuulemma itsekin melkoinen kuvaaja.
- Krhm....vai
vielä Instragram, tuhahti Taavetti, mutta nousi kuitenkin
tuoliltaan. No tulkaahan sitten pienet kuvaajatontut.
Tiina
ja Topsu tiesivät, että Taavetti oli oikeasti innokas kuvaaja, eikä
koskaan voinut olla esittelemättä hienoimpia otoksiaan niistä
kiinnostuneille. Korvatunturilla oli tiedettyä, että jos Taavetilta
kysyi yhtään mitään Instragramista tai valokuvista, sai kuunnelle
monen tunnin esitelmän eri kameroiden parhaista ominaisuuksista.
Kun
Taavetti ja pikku-tontut lähtivät katsomaan kameroita, jäi
Serlokki vaivihkaa taustalle. Tiina ja Topsu olivat keksineet ovelan
juonen johdatella Taavetti pois koneen äärestä, jotta Serlokki
pääsisi tutkimaan puhelintilastoja rauhassa.
LUUKKU
– PUHELIN, JOTA EI OLE OLEMASSA
Kun
Taavetti ja pikku-tontut katosivat nurkan taakse, meni Serlokki
nopeasti Taavetin koneelle (ja kaikille pienille kotitontuille
tiedoksi, että näin ei saa toimia kukaan muu kuin etsivätonttu –
ja hänkin vain äärimmäisessä pakettihädässä!). Taavetti
selasi puhelinlokia taaksepäin aina siihen päivään, jolloin
porotaksia esittänyt huijari oli puhelunsa soittanut. Hetken
tilastoja katseltuaan, Serlokki löysi etsimänsä. Listassa näkyi
vain yksi ainoa puhelu, joka oli soitettu kaakkois-tallille ja
kellonaikakin osui juuri oikeaan.
Listan mukaan puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka oli
Serlokille tuntematon. Onneksi Taavetin koneessa oli myös kattava
puhelinluettelo, josta näkyivät kaikkien Korvatunturien
alanumeroiden sijainti ja omistaja. Taavetti selasi luetteloa
etsiessään oikeaa puhelinta...
3368 KEITTIÖVASTAAVA – MUONA-TONTTU
3369 JOULUPUKIN MUORI
3370 JOULUPUKIN TOIMISTO
3371 JOULUPUKIN TOIMISTON VARANUMERO
3372 VAKOOJATONTTU SALA (Numeroa ei saa kertoa kenellekään!)
3373 VAKOOJATONTTUJEN SALAINEN TUHMUUSVINKKIPUHELIN
Tuo numero oli siis tästä Pukin päämajasta ja puhelimen
väitettiin oikeasti kuuluvat Joulupukin toimistolle. Mutta miksi
ihmeessä Pukin konttorista olisi soitettu ja varattu poro, jolla
käytiin varastamassa kadonnut joululahja?
- Eihän tässä ole taas mitään järkeä.... pudisti Serlokki
päätään.
Seuraaavana Serlokki kävi pelastamassa pikkutontut Taavetin
kynsistä. Taavetti oli juuri esittelemässä oman Päärynä-Special
-puhelimensa kuvausominaisuuksia, kun Serlokki meni väliin ja sanoi,
että Tonttupartiolla on nyt hätätilanne ja heidän olisi
lähdettävä heti. Pikkutontut näyttivät ilmeillään, että
pelastus oli tullut enemmän kuin tarpeeseen
- Huh, kiitos Serlokki. Pelastit meidät viime hetkellä Ehdimme jo
katsella ehkä noin tuhat kuvaa Taavetin viime kesän Kroatian
reissulta. Kuinka paljon ihminen voi rakastaa itsensä kuvaamista?!
Siellä oli selfie uimarannalta, selfie kauppakeskuksesta, selfie
taksissa ja selfie joka ikisessä paikassa, jossa Taavetti oli
käynyt. Näen noista selfieistä vielä painajaisiakin.
- Mutta sitä et Tiina voi sitä kieltää, etteivätkö kuvat olisi
olleet laadukkaita.
- No en todella, mutta onko koko elämä pakko jakaa jossain
Instragramissa! Puuskahti Tiina.
- Mutta Serlokki – sinä ymmärsit ilmeisesti juonemme?
- Se oli lois-ta-vaa pikkutontut. Teissä on todella ainesta
etsiviksi. Ensin ihmettelin, mitä ihmettä te nyt sekoilette, mutta
sitten silmäniskusta ymmärsin vihjeen.
- Mitä löysit?
- Jotain erikoista, mitä en ymmärrä?
- Eikö sitä puhelinta näkynyt listassa?
- Näkyi, todellakin näkyi. Löysin sen puhelun listasta. Mutta
puhelin, josta se soitettiin, on listojen mukaan Joulupukin
toimistossa
- JOULUPUKIN TOIMISTOSSA?!?? Kauhistelivat pikku-tontut kilpaa.
- Ei kai Pukki ole oikeasti sekaantunut tähän?
- No ei tietenkään hassut! Mutta valitettavasti meidän on mentävä
kysymään asiasta Pukilta.
Tontut menivät taas kerran Joulupukin ovelle ja koputtivat hiljaa
oveen. Saatuaan luvan he menivät sisään, tällä kertaa vähän
nolostellen.
- No mutta tontut rakkaat. Miksi tuollainen ilme?
- Me olemme edelleen sen paketin perässä....
- Totta kai. Voinko olla jotenkin avuksi.
Serlokki
selitti, miten porotallille oli soitettu ja esiinnyttä, että oltiin
Pukin asialla. Sitten Serlokki tunnusti pukille hieman nolona, että
he olivat huijanneet Taavetin pois paikaltaan saadakseen tutkia
puhelinlokia (Lukijoille
muuten tiedoksi, että pukille ei voi koskaan puhua muuta kuin totta.
Edes tontut eivät voi valehdella joulupukille. Tätä harvat
tietävät, mutta paljastettakoon se tässä tarinassa viimein).
Serlokille
oli suunnaton helpotus, kun pukki räjähti nauramaan kuultuaan
Tiinan ja Topsun juonesta.
- Voi hyvä ihme teitä pieniä tonttuja. Te osaatte kyllä olla
juonikkaita!! Näyttikö Taavetti niitä lomakuviaan yhtä
innokkasti kuin aina?
- No todellakin näytti – kyllästymiseen saakka. Nyt me tiedämme,
miten Taavetin Kroatian loma on mennyt....
- Mutta Serlokki – en vieläkään tajua, miksi olet noin synkän
näköinen. Etkö löytänyt puhelua sieltä listasta?
- Löysin – ja sehän tässä ongelma onkin. Se puhelu oli soitettu
alanumerosta 3371, joka on puhelinluettelon mukaan Joulupukin
konttorin varanumero. Sanooko tuo alanumero sinulle mitään?
- Odotas vähän, kun muistelen..... Sala halusi yksi vuosi, että
minulla on käytössä myös toinen numero, jos jotain pääsisi
sattumaan. Se numero kuitenkin poistettiin minulta ja Sala taisi
viedä sen jonnekin. Tuota kannattaa kysyä suoraan Salalta. Hän
ehkä tietää siitä enemmän.
- Vai että Vakoojamestari Salalta..... Auttaisiko hän meitä?
- Kyllä luulen, kun vaan kerrotte, miten tärkeällä asialla olette.
Tonttupartio mietti asiaa hetken. Sala ei ollut mitenkään
innoissaan auttanut heitä aiemmin. Mikään ei taannut sitä, että
hän tällä kertaa olisi yhtään myötämielisempi. Mutta Pukki
rohkaisi tonttuja tarttumaan toimeen heti.
Salan toimiston ovi oli samalla käytävällä Pukin toimiston
kanssa. Tontut kävelivät sinne hetkessä ja uskaltautuivat
koputtamaan oveen. Sala tuli itse avaamaan oven ja katsoi
tonttupartiota ihmeissään.
- Mikäs amatöörietsiviä tänne lennättää? Tarvitsetteko kenties
neuvoja, kuinka ammattilaiset selvittävät arvoituksia? Sala ei
edes peitellyt ivallisuuttaan.
- Emme tosiaan. Mutta meillä on yksi puhelu, jonka alkuperää
haluaisimme selvittää ja pukki sanoi, että sinä voisit ehkä
olla avuksi.
- Jaa....no jos Pukki on niin sanonut, niin ehkä tällä kertaa
uhraan hetken ajastani teille.
- Meillä on siis ongelmana, että kaakkois-tallille on soittanut joku
ja väittänyt olevansa Pukin asialla. Tuo soitto oli tehty
numerosta 3371 ja kun kysyimme Pukilta numerosta, hän sanoi, että
sinä tietäisit siitä ehkä enemmän.
- Numero ei kyllä soita minulla mitään kelloja....Miksi Pukki
väitti moista?
- Se oli ollut joku Pukin toimiston varanumero, joka on otettu pois
käytöstä.
- No siinähän selitys sitten on
- Mutta ei olemattomasta numerosta voi soittaa puheluita?
Sala oli miettivät näköinen. Hän ehkä muisteli numeron kohtaloa.
Mutta sitten hän sanoi.
- Minulla on ajatus – seuratkaapa minua
LUUKKU – SALAN SALAISET KAMMIOT
Vakoojatonttu Salan toimistossa oli luonnollisesti salaovi, joka
johti toimiston takana olevalle käytävälle. Sieltä rappuset
alkoivat viettää jyrkästi alas, eikä ikkunoita näkynyt missään.
Sala johdatti Tonttupartiota vauhdikkaasti eteenpäin. Käytävän
varrella palavien soihtujen liekit väpättivät ja tonttulakkien
varjot tanssahtelivat seinällä. Sala piti melkoista vauhtia, eikä
tonttunelikko meinannut millään pysyä vauhdissa mukana.
- Mihin sinä Sala meitä oikein viet, kysyi Serlokki ihmetellen
- Ajattelin näyttää teille Korvatunturin tyr..... siis tyrmäävän
hienot kellaritilat, joissa säilytämme vanhoja arkistoja. Ajatelin
pistää teidät vanki...siis vankinta tietä kohti totuutta siitä
kadonneesta puhelinnumerosta. Aion auttaa siinä, että joudutte
varmasti kaikki putkaan....ei kun siis että joudutte selvittämään
juurta jaksaen tämän arvoituksen.
- Sala, sinä puhut todella kummallisia. Onko sinulla varmasti kaikki
hyvin?
- On toki, paremmin kuin koskaan. Minä olen vain niin innoissani, kun
saan auttaa teitä tämän arvoituksen ratkaisussa, että sanatkin
sekoavat.
Tiina ja Topsu olivat ihmeissään. Salan käytös oli niin outoa,
että se vähän pelotti. Aiemmin Sala oli ollut todella ynseä, eikä
halunnut amatööritonttujen sotkevan mitään, mutta nyt hän oli
jopa yliystävällinen johdattaessaan nelikkoa salaisuuden jäljille.
Tässä haisi jokin – ja pahasti.
- Tuota, Sala – tiedätkö sinä sen puhelinnunmeron, joka on
kateissa.
- Joo, toki, ei kun siis en missään nimessä. Tai on minulla
tietenkin aavistus siitä. Olenhan aito vakoojatonttu, joka tietää
kaiken.
- Entä onko sinulla sitten aavistus siitä, kuka se salaperäinen VS
on, joka esiintyi porotaksina? Topsu jatkoi kyselyään.
- Totta kai on....ei kun ei siis tietenkään ole.
- Sala, sinä puhut nyt todella sekavia. Oletko sinä varmasti ihan
kunnossa?
- Juu, olen. Olen vain niin vaikuttunut teidän etsivänaidoistanne,
että meinaa housut revetä.
Portaat loppuivat ja eteen tuli pitkä käytävä täynnä lukittuja
ovia. Serlokille paikka oli tuttu. Se oli vanha varasto, jonne ennen
oli tuotu lahjoja, jotka valmistettiin paljon ennen joulua. Täällä
alavarastossa oli tilaa säilyttää paketteja pidempiä aikoja.
Varastoa ei kuitenkaan oltu käytetty enää vuosiin ja Serlokki
ihmettelikin, miksi heidät oli tuotu tänne. Serlokin tietojen
mukaan varastohuoneet olivat täysin tyhjillään ja hylättyjä.
- Sala, miksi toit meidät tänne vanhalle varastokäytävälle. Eihän
täällä ole mitään.
- Onhan täällä. Täällä säilytetään kaikkein suurimpia
salaisuuksia, joiden ei haluta paljastuvan kenellekään.
- Kuten sitä kadonnutta puhelinta?
- Öööö, niin juuri. Sitä tarkoitin.
- Käytävän päässä oli muita paksumpi ovi, jossa oli valtavan
kokoinen lukko. Sen edessä Sala pysähtyi ja avasi oven mukanaan
olleella avaimella. Lukko narahteli avaimen pyöriessä sen sisällä.
Ovi avautui kirskuen ja sen takana oli pelkkä musta huone. Huoneen
sisällöstä ei paljain silmin erottanut mitään. Sala ojensi
soihdun Serlokille ja totesi
- Kas niin Mestarietsivä Serlokki. Vastaus arvoitukseenne on tuolla
huoneessa. Päästän teidät tutkimaan sitä kaikessa rauhassa.
Mutta olkaa nopeita, sillä minulla on hieman kiire.
Tonttupartio ryntäsi yksissä tuumin huoneeseen katsomaan, mitä
Sala halusi heille näyttää. Serlokin kädessä oleva soihtu
valaisi huoneen seiniä ja siellä ei näkynyt mitään. Koko
varastokoppi oli aivan tyhjä.
- Sala, mitä ihmettä.... ehti Tiina kysyä, kun ovi heidän takanaan
pamahti kovasti narahtaen kiinni. Tontut ehtivät vain kuulla,
kuinka avain kääntyi lukossa ja sen jälkeen Salan kiireiset
askeleet kaikuivat käytävän seinistä.
- Sala!! Mitä tämä tarkoittaa?! Huusi Serlokki lukitussa ovessa
olevien kaltereiden välistä, mutta ei saanut huudolleen mitään
vastausta.
Tonttupartio kerääntyi ihmetellen soihdun valokeilaan. Kaikki
katsoivat toinen toisiaan ja kukaan ei aluksi osannut sanoa mitään.
Sitten Topsu läimäytti kämmenellä otsaansa.
- VS, voi meitä onnettomia, toheloita ja yksinkertaisia
tontuntolvanoita.
- Mitä tarkoitat?
- VS on tietenkin Vakoojatonttu Sala. Sala on ollut koko ajan tämän
takana. Hänellä on pääsy joka paikkaan ja hän on varmaan
laittanut vakoojatonttunsa seuraamaan meitä ja estämään
arvoituksen ratkaisemisen.
- Mutta miksi ihmeessä? Hänhän on Pukin luottotonttu. Miksi hän
sotkeentuisi tällaiseen?
- Koska hän ei ole oikea Sala, kuului vaimea ääni tonttujen takaa.
Kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin ja soihdun valo valaisi
takimmaisen nurkan. Siellä istui tonttu, jonka lakki oli vinossa
silmillä. Tonttu istui lattialla kädet sylissä ja katseli
tulokkaita. Tonttupartio katsoi ilmestystä ihmeissään.
- No kukas sinä olet ja mitä sinä teet täällä?
- Minä olen Vakoojatonttu Sala – siis se oikea Vakoojatonttu Sala.
Olen ollut täällä jo jonkin aikaa vangittuna. Olette ensimmäiset
tontut, joita olen nähnyt aikoihin.
- Jos sinä olet oikea Sala, niin kukas tuo toinen sitten on? Hän on
esiintynyt Salana ja myös Pukki on luullut häntä sinuksi.
- No jos katsotte kasvojani, niin näette, että olemme samannäköiset.
Tuo toinen on kaksoisveljeni Sulo.
- Teillä ei taida tuo vakoojageeni kulkea suvussa? Veisteli Tiina
katkerana.
- Joo, ei kulje. Jospa kerron teille hieman taustaa. Sulo on
tosiaankin kaksoisveljeni, joka ei koskaan ole sulattanut sitä,
että minusta tuli vakoojien päällikkö. Hän itse olisi halunnut
päästä töihin Pukin lahjavarastoon. Sulo odotti vanhan tontun
eläkkeellejäämistä ja oli viimeinen niitti, kun
varastovastaavaksi nimitettiin joka Tapsu-tonttu.
- Topsu, korjasi Topsu. Minä olen se uusi varastotonttu. Enkä
tiennyt, että Sulon piti se paikka saada....
- Ei se ole sinun vikasi. Ei Sulosta olisi koskaan tullut hyvää
varastovastaavaa. Hän on pahantuulinen, katkera ja huolimaton.
Luultavasti siksi hän keksikin juonen kadottaa yhden paketeista,
jotta sinä Topsu saisit potkut varastovastaavan työstä ja hän
luuli pääsevänsä siihen tilalle.
- Eli Sulo on ollut tämän kaiken takana koko ajan?
- Kyllä. Ensin Sulo onnistui huijaamaan minut tänne kellariin ja
lukitsemaan minut tähän pimeään huoneeseen. Sen jälkeen hän on
ilmeisesti valjastanut minun vakoojaverkostoni omaan juoneensa
vakoilemaan teitä ja estämään paketin löytämisen. Olen
pahoillani Serlokki. Tiedän, että olet mestarietsivä, mutta nyt
kohtasit liian pahan vastustajan.
- Älä huoli Sala, ei tämä sinunkaan vikasi ole. Nyt tärkein
kysymys on, että miten pääsemme täältä pois.
- En tiedä. Minulla on ollut aikaa miettiä sitä, eikä ratkaisua
ole vielä tähän mennessä löytynyt.
18. LUUKKU – APUA OUDOSTA LÄHTEESTÄ
Tonttunelikko ja Sala – se oikea Sala - olivat tiukasti vankina
Joulupukin talon kellarissa. Ainoa valo huoneeseen tuli Serlokin
pitämästä lyhdystä sekä käytävällä palavaista soihduista,
joiden liekit lepattivat heittäen varjoja seinille. Koko kellari oli
aivan hiljainen. Yläkerran vilske oli liian kaukana kuuluakseen
kellariin saakka. Topsua ja kumppaneita harmitti, että he olivat
menneet väärän Salan ansaan niin helposti ja oikeaa Salaa
harmitti, ettei hän voinut auttaa tonttunelikkoa pois pinteestä.
- Miten kummassa me pääsemme täältä?
- Emme mitenkään, jos emme saa jostain apua. Olen koettanut huutaa
ja kolistella joka paikkaa, mutta tämä kellarihuone on kuin putka,
josta ei ulospääsyä ole. Olisi pelkkää sattumaa, että tänne
tulisi joku auttamaan.
- Tiedätkö, mikä Sulon lopullinen suunnitelma on?
- Hän aikoo ilmeisesti estää koko joulun. Se paketin kadottaminen
oli vain ensimmäinen askel suuressa juonessa. Oikeasti hän aikoo
estää Pukin lähtemisen maailmalle. Hän haluaa, että tulee
vuosi, jolloin kukaan ei ole iloinen, eikä yksikään lapsi saa
lahjoja.
- Sulo on julma ja ilkeä tonttu, puuskahti Tiina.
- Sulo oli sellainen jo pienenä. Hän sai tonttulakinkin vain isämme
ansiosta. Sulo ei oppinut koulussa yhtään tonttutaitoja ja
keskittyi pääasiassa olemaan muille ilkeä ja keksimään kepposia
toisten oppilaiden päänmenoksi. Joskus kyllä mietin, onko hän
oikea tonttu ollenkaan.
- Olen kyllä kuullut, että maahiset olisivat tehneet tontuista
vaihdokkaita, että saisivat omia lapsiaan ujutettua
Korvatunturille, mutta luulin sen olevan pelkkiä tarinoita, sanoi
Elmeri vuorostaan.
- Eivät ne ole tarinoita. Kuulin noita samoja juttuja, kun olin vielä
etsivänä. Jonain vuonna jopa etsimme yhtä maahislasta tonttujen
joukosta, mutta häntä ei koskaan löytynyt. Sanottiin, että
maahisia on vaikea erottaa tontuista muuten kuin heidän korviensa
muodon perusteella. Ja kun tontuille on yleensä lakki päässä,
niin korviahan emme näe. Kaikki tonttulapset pitäisi tutkia heidän
nukkuessaan, kun lakki on kerrankin pois päästä.
- Löytyikö se maahislapsi?
- Ei, en usko sellaista olevan olemassakaan.
- No Sulo kyllä täyttää kaikki tunnusmerkit, naurahti Salakin.
Kaikkien mahat kurnivat, sillä seikkailu teki jokaisen nälkäiseksi.
Eväitä vain sattui olemaan matkassa vähänlaisesti. Jokainen
kaiveli taas kerran taskujaan makupalojen toivossa, mutta saalis jäi
valitettavan laihaksi. Tiinalta löytyi pussillinen pähkinöitä ja
Topsu oli puolestaan pihistänyt jouluruualta kupillisen rusinoita.
Elmerin taskusta löytyi muutama porkkana, jotka tosin oli alunperin
tarkoitettu poroille, mutta kelpasivat nyt hyvin tonttujenkin
ruuaksi. Serlokki otti tonttulakin päästään ja sen alta paljastui
varsinainen herkkukätkö. Serlokin hätävarastoon kuului yksi
pussillinen lakritsia sekä pussillinen makoisia
hedelmäkarkkeja.
- Kunnon etsivä varautuu aina siihen, että hommat menevät pieleen,
nauroi Elmeri, kun kaikki eväät jaettiin tasan syöjien kesken.
- Et sinäkään sentään varautunut tiirikalla, vaikka etsivä
oletkin, nauroi Sala saadessaan pitkästä aikaa jotain syödäkseen.
Tonttujen istuessa ringissä ja mutustellessa eväitä, alkoi
käytävällä kajastaa uusi valo, jota kukaan ei tunnistanut. Kaikki
ryntäsivät kilpaa ovelle katsomaan, oliko joku vihdoin löytänyt
heidät, mutta käytävän valo oli niin kirkas, että kaikkien piti
siristellä silmiään. Tulijasta erottui vain hämärä hahmo kaiken
kimallukset keskeltä.
Vihdoin tuo kirkas valo tuli ovelle ja kurkisti sisään. Kyseessä
oli ihmeellisen kirkas pieni tonttulapsi, jolla oli vaaleat kiharat
hiukset ja koko tonttupuku oli täynnä glitteriä. Glitter
heijasteli hänen puvustaan luoden valoa tontun ympärille.
- Tarvitsetteko te kenties apua, tonttu kysyi hennolla äänellä
- Kyllä kiitos, huusivat kaikki yhteen ääneen iloisina
- Kukas sinä muuten olet ja miten sinä olet tänne osautunut?
- Minä olen Glitter-tonttu. Olen tonttujen oma satuhahmo, jota ei
oikeasti ole edes olemassa. Minun tehtäväni on pelastaa ne, jotka
ovat pelastamassa muita ja joutuneet pulaan.
- Älä huijaa! Sanoi Serlokki nauraen.
- No oikeasti olen Glitter-tonttu, mutta toimin täällä pääasiassa
siivoojana. Huomasin, että Sala tuli täältä kellarista
kiireisenä ja jätti huolimattomuuttaan kaikki väliovet auki. Minä
olen sitten sulkenut ovia hänen jäljessään ja päädyin tänne.
Huomasin valoa käytävän päässä ja löysin teidät. Ketäs te
sitten olette ja miksi olette lukittuna sinne?
- Minä olen oikea Sala – se, joka jätti ovet auki on
kaksoisveljeni Sulo, joka koettaa estää joulun tulon. Sulo lukitsi
tänne kellariin ensin minut ja sen jälkeen tämän tonttupartion,
joka oli pääsemässä Sulon jäljille.
- Niin, me siis olemme tonttupartio, joka etsi alunperin yhtä
kadonnutta pakettia, mutta päätyi lopulta paljastamaan
huijari-porotaksin, joka olikin Salan ilkeä kaksoisveli. Pelkän
paketin pelastamisen sijaan taidamme tänä vuonna pelastaa koko
joulun.
Kiireessä Sulo oli jättänyt lukitun kellarikomeron avaimen oveen
ja glitter-tonttu päästi vangitut tontut pulasta. Kaikki
halasivat glitter-tonttua ja kiittivät häntä vuolaasti avusta. Sen
jälkeen he ryntäsivät juoksujalkaa ylös kohti Salan toimistoa
tavoittaakseen sieltä jo lähteneen Sulon. Glitter-tontu huusi vielä
heidän peräänsä
- Onnea joulun pelastukseen Tonttupartio. Toivottavasti saatte Sulon
kiikkiin ja löydätte sen paketin.
- Kiitos kaikesta Glitter-tonttu. Kun tämä on ohi, kutsumme sinut
Tonttupartion kunniajäseneksi.
Salan toimisto oli kuin pommin jäljiltä. Kaikki paperit oli
viskottu hujan hajan sekaisin ja lattiat olivat papereita täynnä.
Kaapit ja laatikot oli tyhjennetty ja jopa Salan salaisimmat arkistot
oli levitelty huoneesen. Sulo oli selvästi koettanut peitellä
jälkiä, ettei Tonttupartio saisi selville, mikä hänen suuri
suunnitelmansa on.
Nyt Tonttupartion piti tehdä sotasuunnitelma. Jokaiselle jäsenellä
oli työssä oma tehtävänsä ja tehtävät jaettiin sovussa. Salan
tehtävä oli mennä Joulupukin luo ja kertoa, mitä oli tapahtunut.
Sala joutui siis kertomaan, että kaiken takana oli hänen ilkeä
kaksoisveljensä ja samalla hän joutui kertomaan, että tänä
vuonna koko joulu oli vaarassa.
Elmeri meni porotallille varmistamaan, että Pukin porovaljakko sekä
reki olivat tallessa. Oli luultavaa, että Sulo oli juoninut myös
niin, ettei Joulupukki pääsisi matkaan. Topsu puolestaan sai
varmistaa, että varastossa olivat kaikki tavarat tallessa. Koska
Sulo oli katkera menetettyään Varastomestarin paikan, saattoi olla
mahdollista, että myös varastossa oli käyty.
Tiina ja Serlokki sen sijaan saivat lähteä kaksissa tuumin etsimään
Suloa eri puolilta Korvatunturia. Jos joku olisi nähnyt vilauksenkin
Salan näköisestä Sulosta, niin se saattaisi auttaa löytämään
ilkeä tonttu, joka uhkasi koko joulua.
Kaikki lähtivät tehtäviinsä. Nyt oli Tonttupartion vuoro pelastaa
joulu!
LUUKKU
– TOTUUS SULOSTA
Tiina
ja Serlokki kiersivät Korvatunturin katuja etsien vinkkejä, jotka
paljastaisivat, minne Sulo oli kadonnut. Jälkeäkään Salan
kaksoisveljestä ei löytynyt. Oli kuin maa olisi syönyt koko
tontun. Mikään ihme se ei ollut, sillä Sulo oli oppinut veljeltään
vakoojatontun parhaat katoamistemput.
Tonttukaksikko
kyseli ohikulkijoilta, oliko Salan näköistä tonttua näkynyt
missään. Kukaan ei ollut huomannut, että kylänraitilla olisi
ollut yhtään vakoojatonttua. Ja yleinen luulo olikin, että
vakoojat olisivat vielä tällä hetkellä työssään tarkistamassa
viimeisiä lasten tekemiä tuhmuuksia.
- Serlokki,
tämä on toivotonta. Yhden tontun etsiminen Korvatunturilta on kuin
etsisi neulaa heinäkasasta.
- Älä
luovuta Tiina. Pakko sen tontunkuvatuksen on olla täällä jossain.
Ei hän mitenkään ole voinut päästä karkuun. Joku on varmasti
nähnyt hänet.
Serlokki
suorastaan puhisi kiukusta. Hän oli harmissaan siitä, että Sulo
oli päässyt huijaamaan kaikkia ympärillään ja yhtä paljon
Serlokkia suututti se, että Sulo oli onnistunut houkuttelemaan
hänetkin alakerran varastoon lukkojen taakse. Moiset temput kävivät
entisen mestarietsivän kunnian päälle.
- Tämä
on aivan turhaa. Lähdetään takaisin Pukin luo. Toivottavasti
Topsulla ja Elmerillä on ollut parempi tuuri.
- Toivotaan
todellakin niin. Tämä katastrofi on mennyt jo niin pitkälle,
ettei enempää harmia kaivata.
Topsu
meni vuorostaan juoksujalkaa takaisin pakettivarastolle. Mennessään
hän rukoili, että varastolla olisi kaikki kunnossa. Hän oli ollut
huolissaan yhden kadonneen paketin puolesta ja pienen tontun hermot
tuskin kestäisivät enempää.
Jo
kaukaa Topsu näki, että pakettivaraston valtava lastausovi oli
raollaan. Topsu muisti, että hän oli varmasti sulkenut oven ja
laittanut sen myös lukkoon. Nyt joku oli ilmeisesti käynyt
varastossa. Topsu pisti silmänsä kiinni ja toivoi varovasti, että
Sulo olisi tullut toisiin aatoksiin ja palauttanut paketin takaisin
varastoon. Kai tuhmemmallakin tontulla oli omatunto näin joulun
alla?
Varaston
pihalla ei näkynyt mitään jälkiä. Koveneva lumisade oli
peittänyt mahdolliset askeleet ja varaston pihalla oli näkyvissä
vain valkeaa. Ainoat jäljet, jotka kielivät voron visiitistä
näkyivät lastauslaiturilla. Sinne oli jonkun jaloista karissut
muutamia lumikokkareita, joista meni vana sisälle varastoon. Topsu
raotti pikkuisen auki olevaa ovea ja sytytti varaston valot.
- Eiiiii....
parahti Topsun suusta huomaamatta. Tämä ei voi olla totta.
Koko
varasto oli tyhjennetty, viimeistä pakettia myöten. Joka ikinen
hylly, jotka Topsu oli pakannut, olivat nyt vailla paketteja. Yhtään
lelua tai tavaraa ei oltu jätetty. Topsu kiersi valtavan hallin
päästä päähän ja sama tyhjyys oli joka paikassa.
- Se
kurjaakin kurjempi rosvon ryökäle. Se mädän lanttulaatikon
hajuinen rikkinäinen kuusenkoriste. Tämän se lipeäkala saa vielä
maksaa, kiehui Topsu.
Oli
selvää, ettei paketteja voinut lastata kuin yhteen paikkaan. Ja
Topsu aavistikin, ettei Porotallilla myöskään kaikki ollut
kunnossa.
Elmeri
meni porotallille autuaan tietämättömänä siitä, mitä Topsu jo
tiesi. Porotalli näytti Elmeristä kummallisen hiljaiselta ottaen
huomioon, että siellä piti olla täysi vilske päällä. Porotallin
ovi oli lukossa ja sisällä ei näkynyt valoja. Elmeri kiersi
kummissaan koko tallin ympäri ja ihmetteli, mihin ihmeeseen
tallitontut olivat kadonneet.
Onneksi
Elmerillä oli mukanaan avaimet, joilla hän pääsi sisälle. Oven
avattuaan hän sytytti valot ja katseli tyhjää porotallia
kummissaan. Yhtään poroa ei pilttuussa näkynyt, eikä kyllä
tallitonttujakaan. Ympärillä oli vain hiljaisuus. Elmeri huhuili
ympäriinsä ja koetti keksiä, mihin kaikki olivat kadonneet.
Lopulta Petterin pilttuusta, kaikkein takimmaisesta nurkasta kuului
tasaista tömistystä. Sinne päästyään Elmeri löysi kaikki
tallitontut sidottuina narulla.
- Mitäs
täällä on tapahtunut? Ja missäs porot ovat?
- Se
oli se vakoojatonttu Sala. Hän tuli tänne ja kertoi ensin, että
Pukin reki sekä valjakko pitää viedä erikoishuoltoon. Mutta kun
soitimme Rekihuoltoon kysyäksemme asiasta, ei siellä tiedetty
asiasta mitään. Silloin Sala suuttui ja vangitsi meidät syyttäen
meitä joulun pilaamisesta.
- Se
ei ollut Sala, vaikka siltä näyttikin. Kyseessä oli Salan ilkeä
velipuoli Sulo, jolla on oikeasti tarkoitus peruuttaa koko joulu.
Mitä hän sitten teki?
- No
hän valjasti pukin reen ja lähti ajamaan täältä kovaa vauhtia
poispäin. Mennessään hän vain nauroi, että tänä vuonna on
vain yksi lapsi, joka saa lahjoja.
- Tämä
on kamalaa! Minun täytyy lähteä Pukin luo.
Elmeri
ja Topsu tulivat samaan aikaan Joulupukin talolle. He olivat
hengästyneitä, sillä kumpikin oli juossut koko matkan.
Hengästyneinä he huusivat yhteen ääneen.
- Reki
ja porot on viety!
- Lahjat
on varastettu!
- Mitä?!
- Mitä?!
Tiina
ja Serlokki ilmestyivät parahiksi kuulemaan, mikä katastrofi
Korvatunturilla oli meneillään, Koko Tonttupartio oli uutisista
luonnollisesti kauhuissaan. Ilman lahjoja, rekeä ja poroja, ei
joulusta tullut yksinkertaisesti mitään. Välivarastoissa olevat
lahjat eivät riittäisi, eikä Pukki pääsisi matkaan ilman rekeä.
- Tämä
on kerrottava Pukille välittömästi
Nelikko
tömisti sisään Pukin konttoriin enempiä koputtamatta. Ennen
moinen ei olisi käynyt päinsä, mutta nyt olikin totistakin
totisempi tosi kyseessä. Konttorissa Pukki ja oikea Sala istuivat
odottelemassa Tonttupartiota. He katsoivat huolissaan tulijoita.
- Pukki,
nyt meillä on käsissä kaikkien aikojen katastrofi, sanoi Serlokki
ensimmäisenä.
- Koko
lahjavarasto on tyhjä...
- ...poro
ja reki on varastetttu
- ….eikä
Sulosta näy jälkeäkään koko Korvatunturilla.
- Mitä
me nyt teemme?
Pukki
istui hiljaa ja pyysi Tonttupartiota istumaan. Hän pyysi Salaa myös
mukaan ja sanoi.
- Olen
pahoillani Sala. Minun on aika kertoa totuus veljestäsi. Et ehkä
tiedä ihan kaikkea.