Vuosi 2021 paketoituna

 

Maha täynnä jouluruokaa ja takana hyvät, pitkät yöunet (ensimmäiset pitkästä aikaa). On mukava jättää vuosi 2021 taakseen. Harvoin voi vuoden lopussa liukua kohti seuraavaa näin levollisin ja hyvin mielin. On yritetty, on tehty ja on koettu taas vähintään vuoden verran asioita. 

Vuodelle leimallisinta on tänä vuonna ollut työnteko ja yrittäminen. Ne ovat määränneet ajankäytöstä, energiasta ja huomiosta suurimman osan. Ja yrittämisen ehdoilla on muutenkin menty välillä jopa liian kanssa. Mutta tulostakin on syntynyt. Enkä ole ansainnut vielä yhtään yrittäjän kunniamerkkiä, kuten vatsahaavaa, avioeroa tai konkurssia. Saldo menee vahvasti plussalla. 

Toinen vuoden raamittaja on tietenkin ollut iso-K eli korona. Sen ehdoillla meni moni asia yhteiskunnassa ja koko ympäröivässä maailmassa. Toinen vuosi peräkkäin, jolloin elämää ei ajettu normiraiteilla, vaan erilaiset säännöt, rajoitukset ja poikkeukset heiluttelivat meitä. Globaali ongelma näkyi myös omassa arjessa jopa yllättävän vahvasti. 

Luin omia tekstejäni taaksepäin vuoden osalta ja huomasin, että tämän vuoden blogipostauksissa näkyy, että firman pyörittäminen on vienyt sekä aikaa että ajatuskapasiteettiä. Huhtikuussa siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja sehän tarkoitti hyppäämistä tutusta ja turvallisesta lomarahavankilasta siihen, että rahat on kirjaimellisesti hierottava omin käsin esiin. 

Tässä siis vuosi 2021 tutusti yhteen pakettiin käärittynä....

Yritän elää yrittäjän elämää

Vuoden ensimmäinen kvartaali sujahti vielä osa-aika yrittäjänä ja osa-aika palkkatyöläisenä. Totta kai jännitti siirtyä täyspäiseksi yrittäjäksi ja luulla pärjäävänsä omillaan. Pelko tulojen epätasaisuudesta kerrottuna koko maailman epävarmuudesta ei ainakaan pidentänyt yöunia. Mutta epävarmuuteen tottuu ja keski-ikäisen maailma makaa jo sen verran tukevilla puujaloilla, että tietää kaikesta selviävänsä - aina jotenkin.

Lievästi sanoen yritys on ollut tähän saakka menestys. Tekemisen tasossa olen päässyt tahtiin, jossa kalenterissa ei enää perustunnit riitä. Ajat täyttyvät nopeasti eteenpäin ja peruutusajatkin menvät notkeasti kaupaksi. Viimeistään muutto uusiin tiloihin lokakuun alusta varmisti sen, että voin nukkua levollisin mielin. Asiakkaat ovat löytäneet uusiin tiloihin ja uusien asiakkaiden määrä kasvaa tasaisesti - entisten pysyessä asiakkaana. Miksi näin?

Juhani Tammisen vanhaa ajattelua mukaillen pelin täytyy pysyä riittävän yksinkertaisena. Kun toimii yksin ja kaikki on kiinni omasta tekemisestä riittää, että pitää huolen perus-seikoista. Työn laadun tulee olla priimaa - joka-ikinen-tunti. Lisäksi täytyy pystyä tarjoamaan asiakkaalle syy tulla takaisin. Menestymiseen pelkkä perustekeminen ei riitä, vaan on pystyttävä jättämään jokin fiilis siitä, että palvelun haluaa kokea uudestaan. 

Omalla alallani menestyjät erottaa oppiminen ja halu kehittyä. Hauskasti vuoden viimeinen asiakas oli juuri sellainen, että hänen kauttaan ja hänen kanssaan on opeteltu yhdessä hieman uutta korjaustekniikkaa yläraajalle. Yksin en olisi varmaan koskaan kehittynyt, mutta kun puhuu ja ottaa vähän hallittuja riskejä, voi päästä aika hienoille tasoille tekemisessä. 

Oppimisen lisäksi päätä pitää kasassa kiitollisuus ja nöyryys sille, ettei todellakaan tiedä kaikkea tai osaa vielä riittävästi. Parissa vuodessa ammattilaisena olen oppinut enemmän kuin missään koulussa koskaan. Asiakkaat opettavat ja erilaiset caset opettavat, jos on valmis ensin myöntämään, ettei osaa ja sen jälkeen vielä valmis opettelemaan. Hoidolle avointen asiakkaiden lisäksi avuksi on ollut kullanarvoinen kollegaverkosto. Yksin ei pärjää tekijänä eikä yrittäjänä. 

Firman luvut ovat osoittaneet oikeaan suuntaan kuukausi toisensa jälkeen. Tuntuu hyvältä, kun asiakkaat luottavat minuun ja tuntuu hyvältä, kun markkinoinnista ja myynnistä olen päässyt sen verran jyvälle, että mainokset toimivat. Tehdyn työn laatu näkyy siinä, että vanhat asiakkaat palaavat ja markkinoinnin laatu näkyy siinä, että joka kuukausi uusien asiakkaiden määrä pysyy tasaisena. Erityisen kivaa oli joulun alla se, että lahjakorttien määrä suorastaan räjähti käsiin. Joukossa oli minulla jo käyneitä asiakkaita, jotka houkuttelivat (tai pakottivat) lahjakorttien kautta asiakkaaksi puolisoitaan, vanhempiaan tai lapsiaan. Mutta lisäksi palveluideni luo löysi myös aivan uusia asiakkaita, jotka "olivat kuulleet tuttavalta", että minua kannattaa käyttää. 

Ensi vuonna töitä paiskitaan siis vähintään entisellä mallilla, toivottavasti jopa hieman enemmän. Opetushommat ovat tältä vuodelta aika lailla jäissä. Uutta opetettavaa kurssia ei minulle löytynyt, joten jäin "vaihtopenkille" odottamaan tulevia syksyjä. No toisaalta - mistäpä olisin ajan opetuksille löytänytkään, kun nyt jo kalenteri paukkuu täynnä.

Työstä paras fiilis vuoden jälkeen on ylpeys siitä, mitä tekee. Joka päivä menen pystyssäpäin ja iloisena töihin ja yleensä tulen vielä enemmän virtaa täynnä takaisin. Tuosta fiiliksestä olisin joinakin vuosina voinut jopa maksaa.  

Koronan kurittama maailma

Eletään toista koronan kuivaamaa vuotta. Vaikka moni asia on toisella tapaa kuin edellisenä vuonna, ei kaikki ole lähelläkään ennallaan. Elämää vaivaa vieläkin epävarmuus, rajoitukset ja suojautuminen. Ikävintä on aaltoliike. Välillä tuntuu, että asiat helpottavat ja sitten meidät vedetään taas rajoitusten taakse. Kesällä näytti hetken siltä, että pulasta selvitään rokotusten kautta. Rajoja avattiin ja ensimmäiset ehtivät jo käydä matkustelemassa ulkomailla. Mutta pikkujoulukauden alla vedettiin liinat taas kiinni. Tällä hetkellä eletään omikron-aikaa. Tartuntaluvut kasvavat aivan uusille urille ja parhaillaan odotellaan rokotuksista kolmatta kierrosta. Eikö tämä lopu koskaan?

Aaltoliike saa aikaan pettymistä ja kyllästymistä. Nytkin huomaa, etteivät ihmiset yksinkertaisesti jaksa enää taistella vastaan. Maskit jäävät pois, liikkumista ei haluta rajoittaa ja uutisoinneista ei jakseta enää kiinnostua. Ymmärrettävää, mutta ei välttämättä aina fiksua. Itse toimin niin läheisessä kontaktissa asiakkaiden kanssa, että omasta ja asiakkaiden turvallisuudesta on pidettävä huolta, vaikkei aina jaksaisikaan. Ehdin jo hetken tehdä maskitta töitä, mutta niin se vaan maski palasi tutusti kasvoille joulukuussa. 

Pahinta on se, että korona on jakanut meidät ihmiset kahtia. On syntynyt rajalinjoja rokottamattomien ja rokotettujen välille. Valtionjohdon päätökset rakentavat omanlaisiaan vallihautoja, kun jotkut toimialat kokevat, oikeutetusti, toiminnan supistamiset kukkarossaan. Tyytymättömyys kasvaa ja yhtenäisyys repeilee. Tämä kansa ei sodasta selviäisi vuottakaan....

Tästä hommasta ei kuitenkaan selvitä kuin sotimalla. Minun mielipiteeni on, että rokottaminen meitä suojaa parhaiten. Siksi otan kiltisti kaikki tarjotut piikit ajallaan. En kuitenkaan suhtaudu fanaattisesti tai liity mihinkään "puolueisiin". Rokottamattomuus iskee rokottamattomien omaan nilkkaan lopulta ja vasta aika näyttää, kuka tästä taistelussa oli oikeassa - jos kukaan. 

Globaalisti epävarma vuosi

Korona oli vain yksi valtavirta vuodessa 2021. Jopa koronaa suurempi riskitekijä löytyy idästä. Venäjän taloudellinen alamäki saa aikaan sen, että siellä on pakko tehdä radikaaleja toimenpiteitä, jotta maa pelastuu ennen kuin rahat ja leipä loppuu. Sodan uhka Ukrainan rajalla kasvaa ja nyt vuoden lopussa näyttää todella siltä, että ensi vuonna rauta vyöryy rajan yli. Globaalissa taloudessa kyse ei ole enää Venäjästä ja Ukrainasta, vaan kriisi leviää nopeasti Venäjän ja EU:n suhteisiin ja jopa Venäjän ja Naton suhteisiin. Se ei tiedä hyvää millään mittakaavalla. Tässä pelkään pahinta. 

Taloudellisesti Venäjän uhka ei ole ainoa suuri mörkö. Pinnan alla muhii vanhan maailman ja uuden idän välinen kuilu. Kiina on hiljaa rakentanut valtavaa talousimperiumia, jonka lonkerot yltävät syvälle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan saakka. Hyvinä aikoina kyse on vain omaisuuden keskittymisestä, mutta jos talous ajautuu lamaan, voi kyseessä olla "Big problem". Kiina on rahoittanut länsimaita reilulla kädellä ja etenkin koronan vuoksi lainaajia on ollut hankalampaa löytää. Kiinalaisten lompakolle on moni käsi eksynyt. Mitä tapahtuu, jos nuo velat menevät nopealla syklillä maksuun joko velanottajan maksukyvyn alentuessa tai toisaalta velanantajan rahantarpeen kasvaessa. 

Kolmas huolestuttava piirre vuodessa on EU:n sisäinen diaspora. Brexit irrotti yhden vahvan tukijalan keskisestä Euroopasta ja itä-Euroopan kriisi voi johtaa seuraaviin irtoamisiin. Vanhan maailman talous on ottanut koronakriisin aikana osumaa monesta suunnasta ja tervehtymiseen tarvitaan rahaa. Taistelussa Euroopan puolesta itää vastaan yhtenäisyys tulee olemaan valttia.

Vaikea uskoa, että näin sanoisin, mutta vuoden parhaita puolia on ollut se, että Yhdysvalloissa elämä on rauhoittunut presidentin vaihdon jälkeen. Maailmanpoliisi on vetäytynyt lähemmäs omia rajojaan ja kaikenlainen elämöinti maailmalla on kutistunut minimiin. Halleluja Bidenille ja punaniska-terrorin kaatumiselle. 

Suomessa ei voida hyvin

Työpöydän ääressä tulee puhuttua melko monen ihmisen kanssa vuodessa. Siinä saa hyvän kuvan eri ammateista ja ihnisten arjesta. Tänä vuonna siellä on ollut näkyvissä aiempaa selvästi enemmän stressiä ja väsymystä. Väsymme arkeen, jossa kaikki muuttuu koko ajan, eikä mikään ole varmaa. Väsymme kiireeseen ja tappavaan työtahtiin. Väsymme siihen, että kurjistuva talous kurittaa meidän työolojamme. Ja noiden lisäksi Suomemme on alkavassa suuressa murroksessa. Pikkuhiljaa takaraivoon takiloituu, että hyvinvointivaltio nykyisessä mittakaavassa purkautuu ja sen tilalle on keksittävä jotain muuta. 

Korona-Suomessa hoitoalan vieteriä on venytetty jo toista vuotta aivan uusiin mittoihin. Kiire, epävarmuus ja turvattomuus näkyy varmasti monen hoitoalan ihmisen arjessa. Alussa pelättiin, kun tautia ei tunnettu. Nyt taas pelätään, että hoitopaikkojen kapasiteetti ei kestä, jos sairastuneita tulee liikaa. Noiden lisäksi tietenkin se, että sote-aloilla taistellaan rahasta ja sen riittävyydestä. Eksote heitti loppuvuodesta sellaisen manööverin, jonka olemassaoloon en olisi uskonut, jos en sitä painetusta lehdestä olisi lukenut. Työnantaja, joka jo valmiiksi kärsii työvoimapulasta, pisti pystyyn isot yt-neuvottelut, joissa oli vielä ihan oikea vähennystarve. Jos tuo yt-prosessi saadaankin menemään läpi, niin ainakaan työvoiman saatavuus ei tule nousemaan. Sääliksi käy firman rekryistä vastaavia.

Hyvin eivät voi lapsetkaan. Kuluneen vuoden aikana on liian monta kertaa saatu lukea nuorten tekemistä järjettömistä väkivallanteoista. Asiasta piittaamattomat asiantuntijat viittaavat kintaalla, että näin on aina ollut. Ei ole - ihan oikeesti! Meillä muhii nuorten keskuudessa niin iso mielenterveys-pommi, että sitä ei ratkaista kuin isolla rahalla. Paikkoja hoitoon ja rahaa ennaltaehkäisyyn tarvitaan aika lailla jo eilen ja tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä. Mitenkään arvottamatta rahahanojen kääntäjiä sanoisin, että rahaa olisi nyt fiksua suunnata nuoriin, koska heillehän tämä yhteiskunta jää hoidettavaksi meidän jälkeen. Ja sen lisäksi lasku, joka hoitamattomista nuorista meille maksettavaksi koituu, on jälkikäteen paljon suurempi. Näin nettomaksajana kiinnostaisi hoitaa asiat nopeammin ja halvemmalla - ja vielä vähemmällä inhimillisellä kärsimyksellä.

Mitäs ens vuonna?

Vanhan sanonnan mukaan ehjää ei kannata korjata. Sen vuoksi ensi vuodelle toivon ainoastaan terveyttä, että jaksaisin hoitaa työni ja asiakkaani vähintään yhtä hyvin kuin tänä vuonna. Tästä vuodesta en päivääkään vaihtaisi pois, vaikka aika puhki olinkin, kun pöydän siivosin vuoden viimeisenä työpäivänä. Olen nauttinut, olen oppinut ja lähden ensi vuoteen aivan järkyttävän innostuneena. Työ opettaa, innostaa ja luo uutta energiaa.

Blogiani lukiessa huomasin, että viime vuoden teemana on ollut aika lailla yrittäminen. Ensi vuodelle koetan löytyy jotain muutakin kirjoitettavaa. Tyyli on tänä vuonna selkeästi muuttunut. Kirjoituksissa on ollut fiilis, että kirjoitetaan asioita muistiin, että ne pysyisivät mielessä myöhemminkin. Olen aiemminkin sanonut, että blogia pidetään lukijoille, mutta minulle itselle se on myös muistivarasto, joka jättää minusta jäljen eteenpäin. Siksi on tärkeää kirjata ylös fiiliksiä eri vuosilta ja koettaa kirjoittaa ylös myös itseä suurempia asioita. 

Kirjoittamisessa haluaisin kirjoittaa ensi vuonna enemmän fiktiota. Viime vuonna tein jotain kivoja tekstejä lapselle ja pientä tilausta lukijapäässä on myös tulevaisuuteen. Eli jos vähän satuilisi ja kokeilisi siipiään ihan aikuistenkin fiktiomaailmassa. Jännää on, että vaikka kirjoittamiselle on vähemmän aikaa, ei palo tekstien tekemiseen koskaan lopu. Nautin tarinoista ja siitä, että ulostan sieluani virtuaalipaperille sana kerrallaan.  

Jos jotain toivon, niin terveyttä. Toivon sitä itselle ja läheisille. Toivon sitä kaikille heille, jotka kamppailevat turhan kuormittavan arjen alla ja ennen kaikkea toivon sitä niille nuorile, jotka kamppailevat avunpuutteen kourissa. Jospa ensi vuosi olisi vihdoin teidän. 

Yrittäjä hyvän tekijänä

 

Yrittäjänä minulla on mahdollisuus yritykseni kautta tukea muita monin eri tavoin. Vuoden aikana tukea menee jonkin verran - oman alani kautta mieluisimpia tukikohteita ovat junioriurheiluun kohdistetut kampanjat sekä terveys- ja hyvinvointiasiat. Koen, että tuen jakaminen on tärkeää nimenomaan firman kautta. Luonnollisesti mukana on oman brändin ja tunnettuuden rakentamista, mutta pääosin kyllä kaikkea muuta. 

Joulun aikana hyväntekeväisyys ja vähempiosaisten tukeminen kasvavat. Joulu on toki antamisen aikaa, mutta samalla se on myös eriarvoisuuden aikaa. Tuen tarve kasvaa, kun eriarvoisuus korostuu. Siinä, missä toiset perheet viettävät hyperkulutusjuhlaa, on toisilla pulaa jopa ruuasta. Joulumieli ei jokaisen perheen pöytään löydä, ellei joku auta. 

Koronakriisin hyviä puolia on se, että halukkuus tuen antamiseen on selvästi kasvanut. Kriisiaika herättää useissa halun auttaa ja monilla kynnys laittaa rahaa erilaisiin keräykiin, madaltuu. 

Miksi tuen muita, kun itselläkin on toimeentulosta huolta?

Yrittäjän leipä ei koskaan ole turvattu. Tienatut rahat ovat kiinni siitä, että asiakkaita riittää ja asiakkaiden virtaan ei aina voi edes itse vaikuttaa. Ja vaikka tässä kuussa tuloja tulisikin, se ei takaa seuraavalle kuukaudelle yhtään mitään. 

Tulojen epävarmuus ja epätasaisuus auttaa ymmärtämään paremmin myös heitä, joilla puutetta on arkipäiväisissä asioissa. Kun itse pohtii omaa pärjäämistään, on helpompi tajuta, miten vaikeaa voi olla kerätä kasaan perustarpeita, kun rasitteena on vaikka työttömyyttä, sairauksia tai muita sosiaalisia ongelmia. Ainakin omalla kohdalla, on herääminen eriarvoisuuteen kasvanut sitä mukaa, kun olen poistunut turvatusta kuukausipalkkaisen kuplasta kohti tuntematonta. 

Toinen syy on yhteiskuntavastuu. Tänä päivänä Suomikin ottaa vuodesta toiseen heikommin kiinni yhteiskunnan heikko-osaisista. Kun turvaverkon silmäkoko kasvaa, sen läpi putoaa yhä useampi, lapsi, aikuinen ja perhe. Lapsuuteni Suomessa ei nähty leipäjonoja tai puhuttu lapsiperheiden köyhyysongelmasta. Tänään ne ovat todellisuutta liian monelle. 

Ottamatta enempää kantaa Suomen tilaan, on valitettava fakta, että hyvinvointivaltio murenee rajusti kahta eri kautta. Toisaalta ihmisten usko siihen loppuu ja halukkuus verovarojen kautta rahoittaa muiden elämää, katoaa. Homma menee kuin yrityselämässä - jos omistajan halu rahoittaa loppuu, on edessä konkurssi.

Toisaalta loppuu nykyisenkään laajuiselta hyvinvointivaltiolta rahoituspohja. Verokertymä putoaa väestörakenteen muutoksen myötä ja ottajia tuelle on kuitenkin sama määrä - tai enemmän - kuin nyt. Köyhyys ei tule poistumaan, vaan todennäköisemmin kasvaa. Silloin jonkun muun kuin yhteiskunnan on otettava vastuuta elintasoerojen tasoittamisesta. Yksi tie voisi olla keski-Euroopasta tuttu malli, jossa vastuuta siirretään vapaaehtoisjärjestöistä koostuvalle verkostolle. Tuo malli tarvitsee kuitenkin taakseen sekä tekijöitä että rahoittajia. Ja tämäntyyppistä työtä tekevät Suomessa jo nyt monet järjestöt, esimerkiksi Lions, Rotarit tai Martat. 

Tässä mallissa tuki paikallistuu ja myös kohdentuu tarkemmin alueellisesti. Ehkä sille olisi helpompi saada taakseen myös yksityisrahoittajien tuki. Aika moni haluaa kohdentaa tukensa suoraan omalle alueelle. 

Kolmas ja tärkein syy, miksi itse haluan jakaa tukea eteenpäin liittyy itseeni. Vaikka olen suhteellisen vaatimattomista oloista kotoisin, kolen elämän nettosaaja. Olen saavuttanut lähtökohtiin nähden sen verran paljon, että koen olevani niin hyväosainen, että minun kuuluu jakaa omastani jotain eteenpäin. Olkoon tämä vaikka sitten sosiaalista velkaa, jota koetan maksaa vähän kerrallaan pois. 

Tukea mielenterveystyöhön ja paikallisten perheiden tueksi

Yritykseni on sen verran nuori, että tämä oli ensimmäinen joulu, jolloin mitään jaettavaa edes jäi. Joulukuun oletetusta tuloksesta laitoin kuitenkin eteenpäin noin 10% kahteen eri kohteeseen. Kohteiden valinta ei sinällään ollut vaikeaa ja uskon, että tuki menee molemmissa kohteissa hyvään käyttöön. 

Korona-pandemian aikaan on käynyt selväksi, että nuorten ja lasten hyvinvointi on kokenut todella rajuja vastoinkäymisiä ja heille on pystyttävä kohdentamaan nykyistä paremmin apua. Lapsissa on meidän aikuistenkin tulevaisuus, sillä jossain vaiheessa kai tämä yhteiskunta jää heidän hoidettavakseen. Ja aikuisten vastuulla on muutenkin pyrkiä auttamaan kaikkia lapsia voimaan paremmin. Siksi puolet tuesta kohdistin Mieli r.y.:lle. 

Toinen tuen kohde on Hope Lappeenranta. Toimitilani on heidän naapurissaan ja olen vierestä seurannut, kuinka valtavan paljon työtä Hopella tehdään. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin ja kaikki saatu apu on mennyt varmasti hyvään käyttöön. 

Tiedän monia yrittäjiä ja tiedän, että heidän joukossaan muiden auttaminen on ollut aina kovassa huudossa. On aika mukavaa kuulua tuohon samaan sakkiin ja olla yhtenä pienenä osasena mukana auttamassa. 

Tämä lienee viimeinen teksti tänä vuonna ennen joulua. Joulun jälkeen toki on vuorossa vielä vuosiarvio sekä jokavuotinen perinne - eli tulevan vuoden tavoitteet. Mutta tässä vaiheessa toivotan jo kaikille lukijoilleni

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 19-24

 

19. LUUKKU – MAAHISTEN LAPSI

-  Olen pahoillani Sala, että joudun kertomaan tämän sinulle vasta nyt, aloitti Joulupukki varovasti. Tiedän, että olette olleet Sulon kanssa veljekset ja muistat hänet varmaan pienestä saakka. Mutta totuus on, että te ette ole oikeasti veljeksiä, vaikka hämmästyttävän samannäköisiä olettekin.

- Nyt en ymmärrä, pukki?

- Sulo on oikeasti tullut perheeseenne pienenä tonttuna....tai oikeastaan pienenä maahisena. Hänet oli joskus jätetty tähän Pukin talon portaille korissa ja mukana oli lappu, jossa pyydettiin kasvattamaan hänestä kiltti ja kunnollinen tonttu. Sulo oli niin pieni, ettei hän luultavasti ainakaan silloin ollut vielä ilkeä, tavallinen vauva vain.

- Eli tarinat maahisista ovat totta?

- Kyllä ne ovat. Minä jopa tunnen maahisten kuninkaan. Tapaamme toisiamme aina savusaunomisen merkeissä. Meillä on sellainen salainen paikka, jossa kukaan ei meitä näe ja saamme jutella rauhassa maailmojemme asiat.

- Millaisia ne maahiset sitten oikein ovat? Olen kuullut, että he ovat hurja kansa, jota kaikki pelkäävät. Kaikkia tonttulapsiakin pelotellaan maahisilla ja sanotaan, että jos tonttu ei ole kunnolla, niin maahinen hänet varastaa.

- Ne ovat puheita vain Topsu-rakas. Maahiset ovat oikeasti todella arkaa kansaa. He asuvat metsän keskellä turvemajoissa ja elävät luonnosta. Ruokansa maahiset keräävät marjoista ja kasveista ja puut ovat heidän ystäviään. Poroja ne tuntuvat pelkäävän todella paljon. Kerran törmäsimme Petterin kanssa metsässä marjoja keräävään maahis-joukkoon ja ne juoksivat pakoon niin, että marjaämpärit kaatuivat pitkin mättäitä.

- Entä ne tarina maahisten korvista? Pitävätkö ne paikkansa?

- Että maahiset erottaisi tontuista korvien muodoista? Pelkkää tarinaa kaikki. Kun historiaa tutkitaan taaksepäin, niin tontut ja maahiset ovat lähtöisin samasta maasta. Sitten kahdelle suvulle tuli riitaa ja toisesta puolikkaasta tuli tonttuja ja toisista maahisia.

- Tuota harva taitaa tietää....

- Ei tiedäkään, ja se harmittaa maahisia kovasti.

- Mutta entä Sulon tarina – se jäi vähän kesken

- Niin Sala...siis me etsimme Sulo-vauvalle sopivaa tonttuperhettä, kun ei häntä voinut heitteillekään jättää. Sitten sattuman oikusta sinä olit aivan Sulon näköinen ja perhe Sulolle oli löytynyt. Niin te sitten kasvoitte rinta rinnan ja teistä tuli veljeksiä. Harmi vain, että Sulossa oli jokin ilkeää sisällä ja hänestä tuli kovin toisenlainen kuin sinusta.

- Minä pidin häntä aina veljenäni, sanoi Sala surullisen kuuloisesti.

- Veljesi hän onkin. Mutta nyt hän on kyllä tehnyt sellaisen töllöntyön, että tuosta on vaikea enää päätä silittää. Toivottavasti saamme pahimmat kuitenkin estettyä.

Pukki tarinoi vielä maahisten maasta sekä siitä, kuinka tontut ja maahiset olivat loppujen lopuksi aivan samanlaisia, mutta kumpikin puoli piti toisiaan aivan syyttä suotta erilaisena. Vuosia kestäneet epäluulot olivat ajaneet nuo kaksi maailmaa erilleen toisistaan, eikä kovinkaan moni enää muistanut, että erilaisesta elämästään huolimatta nuo kaksi olivat lähtöisin samasta pisteestä.

- Pukki, olisiko mahdollista, että Sulo olisi saanut tuon salaisuuden selville ja siksi päättänyt sabotoida joulun? Kysyi Topsu lopulta.

- Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä. Miksi pitäisi kostaa joululle, jos saa selville, että ei olekaan tonttu, haastoi Tiina Topsun ajatusta.

- No varmaan siksi, että Sulo suuttui siitä, että häneltä oli tämä salaisuus pimitetty kaikki nämä vuodet. Ihmisestä voi tulla kovin katkera, jos tuntee itsensä kaltoin kohdelluksi.

- Kyllä se mahdottomalta kuulostaa, että Sulo tietäisi olevansa maahinen, vastasi Pukki lopulta. Siitä asiasta ei tiedä kovinkaan moni. Minä – ja muori tietenkin sekä Salan vanhemmat. Niin ja taisin minä siitä kirjoittaa päiväkirjaani myös.

- Missä säilytät vanhoja päiväkirjojasi? Voisimmeko me nähdä niitä?

- Ne ovat varmassa tallessa tuolla meidän kellarissa. Siellä on perällä yksi huone, joka on kyllä lukittu visusti, joten tuskin Sulo sinne osaisi mennä.

- Voi ei – kuule Pukki. Se huone on luultavasti juuri se sama, jonne Sulo lukitsi ensin Salan ja sitten myös meidät.

- Salaisuus taisi ratketa, otti myös Serlokki osaa keskusteluun. Se huone oli nimittäin tyhjä, kun me sinne jouduimme.

- Se kyllä selittäisi sen, miksi Sulo tahtoo tuhota joulun. Mutta paljastaa se muutakin, vastasi Pukki pienen hiljaisuuden jälkeen.

- Mitä ajattelet? Sanoi Sala.

- Jos Sulo tietää, että on oikeasti Maahinen, niin on luultavaa, että hän on menossa maahisten luo kysymään, miksi hänestä luovuttiin pienenä.

- Aivan! Eli Sulo löytyy luultavimmmin jostain Maahisten valtakuntaan menevän tien varrelta. Olitko Pukki kirjoittanut jotain ohjeita Maahisten maasta päiväkirjaan?

- Kyllä tosiaan kirjoitin. Hienoa Lapset! Meillä on vielä aikaa pelastaa joulu, jos liikumme ripeästi. Sulo on suunnannut kulkunsa kohti Tonttuvuorta. Siellä on Maahisten maa ja siellä on myös riittävän suuria piilopaikkoja, jonne minun rekeni ja kaikki lahjat saisi piilotettua. Tässä me tarvitsemme kyllä apua. Kysytään maahisten kuninkaalta, tahtoisiko hän auttaa meitä.

- Sellainen ongelma meillä on, että porot taitavat kaikki olla Sulolla, otti myös Elmeri osaa puheeeseen.

- Ei suinkaan. Veikkaan, että Sulo unohti kaakkois-tallin. Se on niin pieni ja syrjäinen, että se helposti unohtuu. Siellä olisi vielä sen verran poroja, että saamme allemme isomman reen, joka vie meidät kaikki Tonttuvuorelle.

Ripeääkin ripeämmin kaikki pukivat päälleen paksut talvivaatteet ja suuntasivat kulkunsa kohti kaakkois-tallia. Elmeri oli ollut oikeassa. Sulolta oli unohtunut tarkistaa kaakkois-tallin porojen tilanne ja siellä oli kalustoa, jolla pääsi helposti liikkeelle. Kaakkois-tallin tontut olivat pudota pyllylleen hämmästyksestä, kun Pukki tuli talliin sisälle ja pyysi tonttuja varustamaan itselleen suuren reen, jolla pääsisi eteenpäin vaikka kuinka paksussa hangessa. Hämmästyksestä toivuttuaan tontut saivatkin porot reen eteen nopeasti.

- Pukki, meillä on sellainen ongelma, että kun Petteri on Sulolla, ei meillä ole poroa, joka valaisisi meidän tietämme. Miten me näemme tuolla metsässä ajaa valoitta?

- Olet muuten oikeassa Topsu. Petteri on ollut minulle aina korvaamaton apu pimeässä. Ja hänen nenänsä avulla olen tähän asti nähnyt jokaisessa maailmankolkassa. Nyt kun Petteriä ei ole, niin taidammekin ollakin hieman pulassa.

- Minä tiedän! Huusi Tiina. Muistatteko sen Glitter-tontun? Siinä on meille oiva apu tähän ongelmaan. Ja uskon, että hän kyllä haluaa auttaa meitä – ja Pukkia - erittäin mielellään. Käydään hakemassa hänet heti kyytiin, niin valaistus on taattu.

Niinpä porovaljakko karautti ensimmäisenä takaisin Pukin talolle. Glitter-tonttu löytyi lopulta siivoamasta kellaria, mihin hän oli viimeksi jäänytkin. Pieni ja suloinen tonttutyttö oli iloinen nähdessään uudet ystävänsä taas. Ja vielä iloisempi hän oli päästessään mukaan ratkaisemaan kadonneen joulun arvoitusta. Glitter-tonttu lupasi valaista hymyllään koko matkan, eikä valon määrä ainakaan paljoa Petterille hävinnyt.

Nyt alkoi todellinen takaa-ajo ja matka kohti Tonttuvuorta.

20. LUUKKU – TIE TONTTUVUORELLE

Glitter-tontun kirkkaus valaisi polkua Tonttupartion ja pukin edellä. Pukki tunsi tien Tonttuvuorelle ja kaakkois-tallin porot olivat innoissaan päästessän vetämään itsensä Pukin rekeä. Onneksi tallilla oli ollut riittävän iso reki heille kaikille. Valitettavasti se oli raskas tukkireki, joka ei metsässä ollut kaikkein nopein kulkupeli. Pukki istui ohjaajan paikalla Serlokin kanssa. Heidän takanaan istuivat Sala ja Elmeri ja pikku-tontuille oli jätetty takapenkki. Glitter-tonttu istui etummaisen poron selässä. Matkalla hän lauloi joululauluja ja riimitteli joulurunoja. Glitter-tontulla oli valtavan kaunis lauluääni, joka säesti porojen askeleita uuteen rytmiin.

Edes Serlokki ei ollut käynyt Tonttuvuorella koskaan. Matka oli pitkä ja sen vaaroista varoiteltiin aina kaikkia tonttuja. Todellisuudessa tonttuja haluttiin varoittaa menemästä turhaan maahisten maille. Mitään varsinaista polkua ei Tonttuvuorelle vienytkään, vaan Pukkikin suunnisti sinne maamerkkien ja tähtien avulla.

Kaikkia jännitti. Ei ollut mitään varmuutta siitä, että Sulo olisi Tonttuvuorella. Se oli vain kaikkein vahvin aavistus, eikä Suloa ainakaan Korvatunturilta löytynyt. Sieltä oli jokainen neliösentti kammattu. Kaikki talot ja tallit oli käyty läpi ja kaikilta tontuilta oli kyselty, oliko Salan näköistä Suloa näkynyt. Jopa Salan salaisimmat vakoojatontut valjastettiin etsimään kadonnutta rekeä ja paketteja. Oikeastaan ainoa jäljelle jäänyt paikka etsiä Suloa, oli Tonttuvuori.

Sade jatkui yhä kiivaampana. Metsä täyttyi lumesta ja puiden oksatkin taipuivat paksujen kasojen alla. Porojen jalkoja alkoi taival painaa, eikä rekikään kulkenut enää niin luistavasti eteenpäin. Taukoja oli matkan aikana pidettävä yhä useammin. Onneksi Muori oli laittanut mukaan kunnon eväät sekä monta termospullollista lämmintä kaakaota.

- Pukki, kohta emme enää pääse täällä metsässä eteenpäin. Lunta sataa koko ajan kovemmin ja reki menee hitaammin.

- Totta, huomasin saman. Ja Sulo saa vielä enemmän etumatkaa, koska hän pääsi matkaan reilusti ennen tätä kovinta lumisadetta. Täytyy vain toivoa, että meidän ei tarvitse yöpyä missään luolassa välillä. Se hidastaisi matkaa liikaa.

- Sekin on tälllä reissulla jo koettu, tirskuivat Tiina ja Topsu. Ja tällä kertaa meillä on sentään kunnon eväät matkassa.

- Meidän täytyy vielä yrittää päästä eteenpäin. Jatketaanpa matkaa.

Metri metriltä matka eteni. Hitaasti, mutta varmasti reki kulki paksussa hangessa. Porot läähättivät, mutta jalka toisensa jälkeen nousi ylös, kun Glitter-tonttu kannusti poroja askeltamaan entistä lujempaa.

Sitten tapahtui onnettomuus. Lumihangen sisällä oli ensin kohonnut puun kanto ja sen vieressä valtava kuoppa. Reen jalas tarttui kantoon kiinni ja lopulta koko jalas lähti irti liitoksistaan. Reki erkani uraltaan ja osui vahingossa kuoppaan. Se kaatui kovasti rämähtäen päälaelleen ja kaikki matkustajat jäivät reen alle ansaan.

- Apua, mitä tapahtui? Huusi Tiina

- Reki kaatui ja jäimme sen alle. Ovatko kaikki kunnossa, varmisteli Pukki. Tiina on ainakin äänestä päätellen, mites Topsu? Sala? Elmeri? Serlokki?

- Kunnossa kaikki, vaikkakin vähän tärähtäneitä. Olipa se kumaus!

- Kyllä. Tämä reki taisi nyt nähdä viimeisen päivänsä samalla kertaa. Ja meidän matkamme stoppasi tähän.

- Onko kukaan nähnyt Glitter-tonttua?

- Hän ei joutunut tänne reen alle, koska matkusti poron selässä.

Pukki sytytti pienen tuikun ja katsoi tilannetta liekin valossa. Reki oli tosiaan kaatunut kuopan päälle ja koko joukkio oli sen alla ansassa. Iso reki oli niin painava, etteivät he edes yhdessä saaneet sitä nostettua päältään. Jälleen kerran Tonttupartio oli pulassa.

Sitten joku koputti heidän korvien juuressa. Napakka rummutus kuului suoraan heidän yläpuoleltaan ja seuraavaksi joku kysyikin:

- Halojata halloo, ollaankos siellä kunnossa?

- Kunnossa kyllä, mutta vähän pinteessä myös. Voitteko kenties auttaa?

- Toki, toki. Odotelkaas hieman, niin me porukalla nostamme tämän reen paikaltaan. Pihkana vie, siitähän näkyy olevan jalas irti.

- Kiitos paljon, olisimme tosiaan pinteessä ilman apua.

Nopeasti reki kohosi pois heidän päältään. Tonttupartio ja Pukki huokaisivat helpotuksesta. Reki oli hieman kärsineen näköinen, kun siitä irronnut jalas sojotti väärään suuntaan. Porot olivat kiltisti jääneet reen ympärille metsään odottamaan, josko Pukki pääsisi pinteestä. Glitter-tonttu riensi halaamaan ensimmäisenä kaikkia pelastuneita ja sen jälkeen hän kertoi, kuinka oli säikähtänyt ensin reen kaatumista ja sen jälkeen tuota metsästä tullutta joukkiota, joka nyt oli pelastanut pulaan joutuneen Tonttupartion.

Pukki ja muut kääntyivät katsomaan, kuka tuo pelastava enkeli oli. Metsässä oli kahdenkymmenen miehen joukkio. He näyttivät aivan tontuilta, mutta heidän vaatteensa olivat erilaiset. Päässä ei ollut tonttulakkia, vaan jonkinlainen karvalakin ja lippalakin sekoitus. Takki oli ruskean ja vihreän sekoitusta ja niin pitkä, että se ulottui nilkkoihin saakka. Jalassa pelastajilla oli karvaiset tallukkaat, joiden varsissa helisivät pienet hopeiset kulkuset.

- Arvid, vanha ystäväni! Sinäkös se meidät pelastitkin.

- Kas Pukki, mukava nähdä, vaikka vähän ikävämmissä merkeissä. En tunnistanut rekeäsi.

- Tämä on varareki. Kerron kohta, mitä oikealle reelle tapahtui. Mutta lapset – tämä tässä on Arvid, Maahisten kuningas. Hän ja hänen joukkionsa pelastivat meidät.

- Hei Arvid ja kiitos. Olisimme todella olleet pulassa ilman teitä.

- Mitäpä tuota. Näimme metsässä tämän Glitter-tontun kirkkaan valon ja päätimme tulla tutkimaan, mistä se on lähtöisin. Sitten törmäsimme tähän teidän rekeen ja lopun tiedättekin.

- Glitter-tonttu pelasti meidät jälleen. Taidat tosiaan olla se satuhahmo, jonka tehtävä on pelastaa pelastajat pulasta.

Glitter-tonttu punasteli saamastaan huomiosta, mutta oli onnellinen saadessaan uusia ystäviä. Oli tosiaan hauska sattuma, että Glitter-tonttu oli useamman kerran osunut paikalle, kun pelastajaa kaivattiin.

- Arvid, mitä te teette metsässä tällaisella myrskyllä. Normaalistihan te vietätte tämän ajan majan lämmössä takkatulen ääressä?

- Lähdimme partioon, sillä metsässä oli nähty valtava reki täynnä paketteja. Totta kai tiedämme, että joulu on tulossa, mutta sinä Pukki tuskin ajelet täällä pitkin metsiä pari iltaa ennen joulua. Halusimme selvittää, kuka ajelee maillamme.

- No tämäpä  olikin tärkeä tieto. Etsimme Sulo-nimistä tonttua. Muistat varmaan Salan kaksoisveljen, joka tuli meille vaihdokkaana vuosia sitten. Nyt hän aikoo estää joulun tulon ja kaappasi minulta sekä porot, reen että paketit.

- Voi taivas, tätä se minun uneni tiesi!

21.  LUUKKU – YLÖS VUORENRINNETTÄ

- Vai näit sinä tästä jo ennusunia Arvid? Kysyi Pukki varovasti

- Kyllä. Toissayönä näin, että joku halusi estää joulun kokonaan tänä vuonna. Unessa oli karannut poro, jota ohjasti tuntematon tonttu. Nyt tajuan, että se tuntematon olikin siis Sulo. Heräsin sänky aivan hiestä  märkänä, kun ajattelin, miten surullista olisi, jos lapset jäisivät ilman lahjoja.

- Ja nyt se uni on käynyt toteen. Sulo tosiaan aikoo estää koko joulun tänä vuonna. Hän kaappasi minun rekeni ja lastasi kaikki varaston paketit sen kyytiin. Nyt koko Sulo tuntuu karanneen jonnekin maailman ääriin.

- Ei hän missään maailman äärissä ole. Seurasimme reen jälkiä hetkisen ja ne näyttivät kohoavan tuonne ylärinteelle. Siellä on nyt todella paljon lunta, joten montaa piilopaikkaa sieltä ei löydy. Niitä lahjoja on niin paljon, että luultavasti Sulon on pakko olla smaragdiluolassa. Koko vuorella on kolme isompaa luolaa. Yhdessä niistä nukkuu karhu ja toinen on niin ylhäällä, ettei sinne pääse porolla edes lähelle.

- Eli jäljelle jää vain smaragdiluola. Sinne suuntaamme siis seuraavana.

- Ei enää tänä iltana. Nyt alkaa ilta pimetä ja vuorella on tuntemattoman todella vaarallista liikkua. Lisäksi lunta on satanut niin paljon, että vuorella on varottava myös lumivöyryjä.

- Olet oikeassa kuningas Arvid.

- Tulette tänä iltana meidän vieraaksemme Maahisten maille. Eiköhän me lämmitetä oikein kuuma savusauna ja pikkutontutkin saavat tutustua kaukaisiin serkkuihinsa.

- Joo, kivaa!! Huusivat Tiina ja Topsu yhteen ääneen.

Topsu mietti, että heille opetetut pelot maahisista olivat pelkkiä tarinoita. Ainakaan nämä heidän tapaamansa maahiset eivät olleet millään lailla pelottavia, vaan päinvastoin sydämellisiä ja mukavia heppuja. Niin usein ennakkoluulot syntyvät tietämättömyydestä. Kaikki meistä pelkäävät asioita, joita emme tunne. Maahisistakin jutut olivat lähteneet liikkeelle vain siksi, että kukaan ei oikeastaan tuntenut heidän elämäänsä, eikä ollut päässyt tutustumaan maahisten maailmaan.

Eniten Topsu ja Tiina odottivat kumpikin sitä, että pääsisivät lämmittelemään ja pois täältä lumen keskeltä. Reen kaatuessa kaikki heidän vaatteensa olivat kastuneet ja kädet olivat läpimärät. Vilu ravisteli pieniä tonttuja jo kovasti. Lumen sataminen oli hieman hellittänyt, mutta metsä oli aivan ummessa. Edes heidän omia jälkiään ei enää hangessa ollut näkyvissä. Ilman maahisia he todennäköisesti eksyisivät lopullisesti tänne korpeen.

Maahiset lähtivät johdattamaan heitä lumesta piittaamatta. Tuo tomera joukko tallusti paksussa lumessa eteenpäin varmasti ja suuntaa empimättä. Joukkion perässä syntyi tasainen polku, joka kiemurteli puiden välissä. Pienet askeleet tekivät tasaista helminauhaa kohti maahisten kylää. Matka ei onneksi ollut ylettömän pitkä. Rikkinäinen reki oli jätetty metsään ja porot seurasivat joukkiota viimeisenä. Tyytyväisinä ne tallustivat valmista polkua pitkin.

Maahiset asuivat pienissä turvemajoissa. Keskellä metsää nökötti kymmeniä majoja, jotka sulautuivat metsään niin, että asiaa tietämätön ei olisi erottanut niitä sammalmättäistä. Nyt, kun lunta oli paljon, ei majoista näkynyt kuin kattoharja, jonka sivussa oli pieni savupiippu, josta nousi ohuen ohuita savukiehkuroita. Vain hyvin pienet valotuikut pääsivät kajastamaan ikkunoista ulospäin. Koko kylä oli kodikkaan näköinen, vaikkakin aivan toisenlainen kuin Korvatunturi.

Kuningas Arvidin maja oli keskellä kylää. Sen ovi oli muita jykevämpää tammea ja maja oli kooltaankin isompi kuin muut. Keskellä majaa oli pitkä pöytä ja sen vieressä takka, jossa loimusi tuli täydessä liekissä. Maja oli lämmin. Sen seinustaa reunusti penkkirivi, joka oli päällystetty kutsuvan näköisillä turkiksilla. Topsu, Tiina, Serlokki ja Elmeri menivät lämmittelemään pakkasessa kohmettuneita sormiaan takan ääreen. Joulupukki taas tunsi suurimman osan majan maahisista ja he tulivat iloisina tervehtimään vanhaa ystäväänsä. Glitter-tonttu tapansa mukaan etsi uusia ystäviä ja halasi maahisia kiitokseksi heidän tarjoamastaan avusta.

Seuraavana majassa tarjottiin illallista. Pöytiin kannettiin valtavat vadilliset kasvisruokaa ja marjoja. Illallinen oli niin herkullinen, että sen päälle ei voinut käydä muuta kuin makaamaan penkille turkisten päälle. Uni tulikin yllättäen silmään jokaiselle tontulle.

Illalla maahisten kylässä lämmitettiin sauna. Kaikki kyläläiset kävivät samassa saunassa, joka olikin valtavan kokoinen. Penkkejä oli monessa rivissä allekkain ja saunan keskellä oli valtava kiuas. Kiuaskivien raoista loimusivat liekit, jotka samalla valaisivat mustia seiniä. Tonttuja ja maahisia oli saunassa lauteiden täydeltä. Vaikka saunatonttu puuttuikin, olivat maahisten löylyt oivalliset.

Pikkutontut tutustuivat oman ikäisiinsä maahislapsiin, jotka opettivat tontut kiipeilemään puissa sekä kaivamaan upeita lumiluolia. Tonttujen omat vaatteet pistettiin saunaan kuivamaan ja siksi aikaa Topsu ja Tiina saivat päälleen lainaksi maahisten paksut sarkatakit sekä lakit. Ne olivatkin paljon tonttuvaatteita lämpöisemmät ja niillä kelpasi leikkiä metsässä.

Kun ilta viimein päättyi, tehtiin tontuille siskonpeti Arvidin majan lattialle takan eteen. Siinä oli niin lämmin nukkua, että tontut vallan unohtivat ulkona riehuneen lumimyrskyn ja pakkaset. Yksi kerrallaan tonttujen silmät menivät väkisin kiinni, kunnes takan edestä kuului enää tasaista tuhinaa.

Pukki ja Arvid istuivat vielä kahdestaan tuvan pöydän ääressä. Heidän edessään olivat kupilliset höyryävää teetä, jota kumpikin sekoitteli hiljakseen. Päivä oli ollut pitkä ja huomenna olisi noustava lumiselle vuorelle.

- Mitä aiot tehdä Sulolle, kun näet hänet?

- Varmistan, että lapset saavat lahjansa. Olen toki pahoillani, että Sulo koetti pilata joulun, mutta uskon silti, ettei hän sisimmässään ole niin ilkeä. Luulen, että tämä kaikki johtuu siitä, että hän sai selville olevansa maahinen, eikä osannut käsittää asiaa.

- Miten Sulo sai asian selville?

- Hän kaiveli vanhoja päiväkirjojani, joissa asiasta kerrottiin. Sulo ei kysynyt asiasta keneltäkään, vaan teki omat päätelmänsä. Vanha salaisuus teki Sulon vihaiseksi ja hän päätti kostaa varastamalla joulun. Se on kyllä väärin, mutta haluan antaa hänelle toisen mahdollisuuden.

- Otatko Sulon takaisin Korvatunturille?

- Jos hän haluaa. Korvatunturi on kaikkien tonttujen koti, myös Sulon.

- Ei Sulo ole tonttu.

- Kyllä hän meille on aina tonttu. Ja sitä paitsi maahisten ja tonttujen ero on niin pieni, ettei sitä edes huomaa. Näitkö tänäänkin, kun Topsun ja Tiinan päälle puettiin samanlaiset vaatteet, niin heitä ei erottanut maahislapsista mitenkään.

- Olet oikeassa Pukki. Ehkä meidän pitäisi muutenkin lähentää maidemme kansoja toisiinsa.

- Jospa ensi kesänä tekisimme vaikka yhteisen retken. Te maahiset voisitte opettaa meille paljon luonnosta ja siellä liikkumisesta.

- ….ja te tontut taas meille vaikka hirsitalojen rakentamisesta sekä kirjoittamisesta.

- Tämä on sovittu.

Pukki ja Arvid sopivat vielä, että lähtö vuorelle olisi aikaisin aamulla. Sinne lähtisi koko Tonttupartio sekä maahisten parhaat oppaat. Vuorilla liikkuminen olisi vaarallista lumivyöryjen takia sekä siksi, että nyt satanut lumi oli peittänyt alleen rotkolaaksoja, joihin ei ollut hyvä astua. Ilman maahisten apua eivät tontut selviäisi matkasta. Ja Arvid koki, että Sulon aikaansaama ongelma oli osin heidänkin syytään. Maahiset olivat lähettäneet Sulon tonttujen kasvatettavaksi ja salaisuus olisi pitänyt ehkä sittenkin paljastaa aikaisemmin.

22. LUUKKU – SULON JÄLJILLE

Aamulla tonttupartio oli valmiina lähtöön jo ennen auringonnousua. Kaikki tontut seisoivat rivissä Pukin edessä. Partiota johtivat Arvidin maahiset, jotka johdattaisivat Tonttupartion oikeaa kautta kohti Tonttuvuoren huippu. Arvid oli lainannut Tonttupartiolle kaikkein parhaat suunnistajansa, jotka tunsivat vuoren kuin omat taskunsa.

Tonttuja pelotti. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt Tonttuvuorella. Itse asiassa Topsu ja Tiina eivät olleet käyneet millään muullakaan vuorella. Tonttuvuoren kiviset ja jyrkät polut näyttivät pienistä tontuista mahdottomilta kiivetä. Mutta Pukki rohkaisi heitä sanoen, että he olivat rohkeita Tonttupartiolaisia ja että Pukki kyllä pitäisi huolen heistä vuorellakin.

Polku Tonttuvuorelle lähti heti maahisten kylän takaa. Pikkuhiljaa tie nousi korkeammalle ja puut vaihtuivat kiviin ja kallioihin. Kiivettyään tuokion Topsu kääntyi katsomaan taakseen ja ihasteli vuorelta avautuvaa maisemaa. Korkealta katsottuna maahisten kylä näytti pikkuruiselta, eikä maahisia erottanut enää paljaalla silmällä. Topsun mielestä Sulo oli ollut hullu, kun oli ajanut Pukin reellä tänne saakka – ja vielä tästäkin ylemmäs.

Smaragdiluola häämötti kaukana edessä. Polku kiemurteli pitkin vuoren rinnettä ja näkyi päättyvän suuren luolan suulle. Välissä oli valtava luminen kanjoni, jonka yli oli mentävä. Arvidin maahiset kertoivat, että kanjoni peitti lumisen rotkon, jonne ei kannattanut pudota. Pudotusta tuli niin paljon, että siitä ei pieni tonttukaan selviäisi.

Partio suuntasi polkua myöten luolalle. He pysähtyivät lyhyen matkan päähän luolan pimeästä suusta. Tontut katsoivat jännittyneinä, näkyisikö Sulosta jotain jälkiä, mutta luola pysyi hiljaisena.

- Sulo, tule esiin. Minä tiedän sinun olevan siellä! Huusi Pukki kovalla äänellä.

Pukin huudolla ei ollut mitään vaikutusta. Odotettuaan hetken Pukki huusi entistä kovemmalla äänellä.

- Sulo-tonttu, alapas tulla Pukin luo sieltä. Me ehdimme vielä pelastaa joulun.

Taaskaan ei vähään aikaan näkynyt mitään, mutta sitten luolasta pilkisti ensin poron pää ja sen jälkeen näkyviin tuli tonttulakki. Hämmästyttävän paljon Salan näköinen tonttu tuli luolasta. Hänen poskensa olivat aivan mustat noesta ja tonttulakkikin oli nuhraantuneen näköinen. Karkumatka oli ilmeisesti käynyt Sulonkin voimille.

- Hei Sulo, mukava nähdä, sanoi Sala ensimmäisenä.

- Tuskin on ”rakas velipoika”, vastasi Sulo ivallisesti.

- Minä olen edelleen sinun veljesi, vaikka olisit syntyjäsi maahinen. Ei sisarusten välinen rakkaus sula noin vähästä.

- Vai vähästä! Minun koko elämäni on ollut valhetta. Olen luullut kasvaneeni tontuksi, mutta olenkin ollut aina tuhma maahinen, joista tontut kertovat tarinoitaan.

- Eivät maahiset ole tuhmia. Me olemme olleet heidän vierainaan ja maahiset ovat ihan samanlaisia kuin me tontutkin. Näethän sen siitäkin, että olemme samannäköisiä.

- Mutta tontut ovat aina pitäneet maahisia tuhmina. Minä päätin siis olla maahisten kaltainen ja tuhmailla oikein kunnolla. Ajattelin, että jos kerran olen maahinen, ei tänä vuonna tarvita joulua ollenkaan.

- Olet väärässä Sulo, jatkoi Sala puhettaan. Me tontut ja maahiset olemme pohjiltamme ihan samanlaisia. Ja joulu on lasten juhla, ei sitä saa viedä heiltä pois.

- Sinä olet Sala, suuri vakoojatonttu, minä taas Sulo, pelkkä vaihdokas ja maahinen. Kukaan ei pidä minusta, enkä koskaan ole sinun veroisesi.

- Minä pidän sinusta, kuului Salan vierestä. Glitter-tonttu oli astunut esiin ja hymyili kauniisti Sulolle. Hän sanoi uudelleen.

- Minä pidän sinusta Sulo, olen aina pitänyt.

- Oletko?

- Kyllä, sinä olet aina ollut minun suosikkini.

Glitter-tonttu ja Sulo katsoivat toisiaan hiljaa. Sulo kävi valtavaa kamppailua itsensä kanssa. Hän olisi halunnut tulla pois luolasta ja rynnätä halaamaan Glitter-tonttua. Sulo oli onnellinen, että maailmassa oli joku, joka piti hänestä juuri sellaisena kuin hän on – tonttu tai maahinen.

- Mutta nyt Sulo on aika tulla luolasta ulos ja jatkaa joulun viettoa, rikkoi Pukki lopulta hiljaisuuden.

- Ehkä olet oikeassa Pukki. Olen pahoillani, että tein tällaisen ilkeän tempun.

- Älä siitä huoli. Teit todella ajattelemattomasti, mutta kaiken ehtii vielä korjata. Jos pidämme kiirettä, ehdimme vielä Korvatunturille ja minä pääsen ajoissa matkaan. Sitten kaikki lapset saavat lahjansa.

- Annatko sinä Pukki minulle oikeasti anteeksi? Vaikka tein niin tuhmasti?

- Kyllä, Sulo. Teit väärin, mutta et mitään, mikä olisi peruuttamatonta.

Sulon silmäkulmasta tirahti iso kyynel, jonka hän pyyhkäisi nopeasti pois. Sen perään poskelle tuli toinen kyynel, joka tippui Sulon nutulle. Glitter-tonttu riensi nopeasti halaamaan Suloa. He olivat siinä pitkään kahdestaan ja pian luolasta tulivat Joulupukin reen oikeat porot katselemaan, mitä oli tapahtumassa.

Pukki ja tontut menivät luolaan katsomaan, olivatko reki ja paketit tallessa. Luola oli valtavan kokoinen. Sen keskellä paloi edelleen pieni nuotio. Reki ja paketit olivat nätisti luolan nurkassa. Paketit oli todella kauniisti lastattu rekeen. Yhtään pakettia ei ollut rutattu, vaan ne oli aseteltu samalla tavalla kuin Pukki itsekin ne asettelisi.

- Nyt meidän on saatava reki nopeasti alas vuorelta ja sen jälkeen menemme pikavauhtia Korvatunturille. Vaikka aikaa on, sitä ei kannata hukata yhtään minuuttia.

Pukki vislasi kaikki porot takaisin luolaan ja sen jälkeen hän valjasti Elmerin avulla jokaisen oikeille paikalleen. Petteri asettui keulille ja katsoi porolauman johtajana, että kaikki olivat valmiina lähtöön. Sen jälkeen Pukki lähti varovasti ohjaamaan rekeä ulos vuorelle.

Tonttupartio katsoi Pukin perään, kun reki valui alas vuorenrinnettä. Pukki ohjasti poroja tottuneesti ja porot vetivät rekeä pitkin vuoren kapeaa polkua.

- Miten sinä osasit ajaa tuota rekeä tänne ylös saakka, kysyi Glitter-tonttu Sulolta samalla, kun piti tätä kädestä kiinni.

- Olen harjoitellut porolla ajoa pienestä pitäen. Osaan käsitellä niitä ja tulen niiden kanssa helposti toimeen.

- Ihanaa, kun joulu on pelastettu! Huokaisi Topsu.

- Tämä oli todellinen seikkailu. Toivottavasti nyt kaikki käänteet ovat ohi.

- Meillä on vielä yksi arvoitus ratkaisematta. Sulo – mihin sinä piilotit sen Lotan Yksisarvisen?

- Ai niin, se on vielä piilossa. No voin minä sen kertoakin. Se on siellä leluvarastossa. Piilotin sen Topsu sinun alimpaan pöytälaatikkoosi.

- Eih.....

23. LUUKKU – ALAS TONTTUVUORELTA

Tontut lähtivät seuraamaan Pukin rekeä alas polkua. Reki kulki nopeaa vauhtia porojen kiidättämänä. Se oli raskas, sillä jokainen lapsille menevä paketti oli lastattu kyytiin, yhtä lukuunottamatta. Reen jalakset jättivät syvän vanan lumeen. Reki suorastaan kahlasi paksussa hangessa ja sen pohja otti usein kiinni hankeen.

Tontut ja maahiset kävelivät nopeasti kohti maahisten kylää. Kylä näytti yläilmoista pieneltä ja matka valtavan pitkältä. Sulo ja Glitter-tonttu kävelivät kahdestaan käsi kädessä edellä ja heidän perässään tulivat Arvidin maahiset. Sen jälkeen tallustivat vanhat tontut Elmeri ja Serlokki ja viimeisenä tulivat Sala, Topsu ja Tiina.

- Pukki menee melko lujaa. Toivottavasti ei vain kävisi mitään noilla kapeilla poluilla, varoitteli Topsu.

- Pukki osaa kyllä ja Petteri tuskin astuu harhaan.

- Mutta maahiset sanoivat, että polut ovat vaarallisia tällaisella sateella....

Ja juuri, kun Topsu oli lopettanut lauseen, kaikki näkivät, miten Pukin reki ohjautui vain muutaman sentin liikaa vasemmalla. Lumi reen alla sortui ja koko reki jäi kallelleen polun varteen. Pukki melkein putosi kyydistä ja hänen jalkansa jäi pahasti reen jalaksen alle. Pukin valtavan reen toinen puoli roikkui nyt tyhjän päällä ja Pukki itse oli ansassa.

- Eih, nyt me olemme taas pulassa, parahti Tiina.

- Tämä taitaa olla pahempaa. Sentin liikahdus tiputtaa paketit rotkoon ja joulu on mennyttä, sanoi Topsu hiljaa.

Sulo lähti juoksuun ja saavutti Pukin reen ensimmäisenä. Varovasti hän otti ohjat ja kiristi ne varmistaen samalla, etteivät porot lähtisi vauhkona juoksemaan väärään suuntaan. Sen jälkeen hän taitavasti irrotti porot valjaistaan niin, että ne pääsivät turvaan. Sulo viittoi muut luokseen.

- No niin, nyt maahiset ja tontut toimivat yhdessä. Meidän on varovasti vedettävä rekeä taaksepäin niin, että se saadaan turvallisille vesille. Muistakaa, että tämä reki painaa aivan valtavan paljon. Ja muistakaa, että Pukin jalka on tuon jalaksen alla. No niin, Topsu ja Tiina, tulkaa tänne eteen, sillä te olette kevyimpiä ja voitte astua tuon lumen päälle. Sitten Serlokki ja Elmeri. Ja loput maahiset sekä tietenkin rakas veljeni Sala – te otatte peräpäästä kiinni ja vedätte voimienne takaa. Onko selvä?

Sulo oli luonnostaan johtaja. Hän ohjasi jokaista tekemään omaa tehtäväänsä ja rohkaisi pelokkaampia tekemään parhaansa. Yhdessä toimien he saisivat pelastettua reen, joka nyt roikkui jo puoliksi tyhjän päällä. Alas ei kannattanut katsoa, sillä siellä näkyi vain kymmeniä metrejä tyhjää, joka päätyi kiviseen kanjoniin.

- No niin, vetäkää! Yhdessä nyt! Ohjeisti Sulo porukkaa. Kaikki tekivät parhaansa. Hiki lakissa he vetivät ja reki nytkähti ensin sentin ja sitten toisen.

- He vetivät kerta toisensa jälkeen Sulon kannustaessa. Reki liukui Pukin jalan päältä ja Pukki voihkaisi kivusta. Reen alle jäänyt jalka näytti todella pahalta. Se oli vääntynyt outoon asentoon.

Reki oli saatu turvallisempaan paikkaan ja kaikki läähättivät. Painavan reen vetäminen oli vaatinut voimia ja jokainen oli aivan poikki. Mutta päätöksiä oli tehtävä nopeasti. Tähän ei voitu jäädä, vaan reki oli saatava alas vuorelta ja sen jälkeen Korvatunturille. Joulu oli jo nyt vaarassa, eikä Pukin tilanne näyttänyt yhtään paremmalta.

- Pukki, kuinka sinä voit? Kysyi Glitter-tonttu huolestuneena.

- Kiitos kysymästä Glitter-tonttu. En kovin hyvin. Jalkaa taisi sattua aika pahasti. Se tuntuu ehkä murtuneelta. En pysty astumaan sillä mihinkään. Miten minä niin ajoin sivuun....

- Ei se ollut sinun syysi, Pukki, sanoi Sulo. Tämä kaikki on minun syytäni. Jos en olisi varastanut rekeä ja poroja, niin kaikki olisi hyvin.

- Älä mieti sitä Sulo. Sinä toimit hienosti äsken. Sinussa on todellista johtajuutta.

Sulo punastui kehuista. Hän oli aina ajatellut, että jää maineikkaan veljensä varjoon, eikä ollut ajatellut, että hän voisi olla ihan yhtä hyvä kuin kuka tahansa muu. Sulo oli tosiaan johtanut väkeä luonnostaan enempiä miettimättä. Ilman Sulon neuvoja, ei rekeä olisi saatu pois polun varresta, eikä kukaan olisi osannut ohjeistaa pelastajia niin hyvin.

- Sulo, minulla on sinulle pyyntö? Sanoi Pukki

- Minulle? Mikä?

- Sinun pitäisi ajaa minut ja reki alas täältä vuorelta. Ja sen jälkeen Korvatunturille. Sinä olet oikeastaan ainoa, joka pystyy ajamaan noita poroja samalla tavalla kuin minä. Kukaan muu ei olisi pystynyt ohjastamaan rekeä ylös Smaragdiluolaan. Auttaisitko sinä minua?

- Totta kai Pukki. Se olisi kunniatehtävä.

- Sitten mennään.

Sulo valjasti porot reen eteen nopeasti ja varmasti. Hän varmisti vielä, ettei reki ollut vahingoittunut ja sitten he lähtivät nopeaa vauhtia alaspäin polkua. Pukki istui reessä takapenkillä ja voihki, kun jokainen töyssy satutti hänen jalkaansa.

Sulo oli taitava ohjastaja. Nopeasti poro ja reki katosivat näkyvistä. Tontut sekä Arvidin maahiset astelivat valmista polkua alas. Maahisten kylä siinsi jo lähempänä ja tontut huokaisivat helpotuksesta. Retki Tonttuvuorelle oli ollut raskas, mutta opettavainen. Koko Sulon tempauksen takana oli ollut pelko siitä, että on erilainen. Sulo oli ajatellut, ettei hänestä pidetä, jos hän ei ole samanlainen kuin muut. Ja totuus kuitenkin on, että jokainen on arvokas omana itsenään.

Tontut tulivat alas Maahisten kylään. Retken aikana maahiset olivat korjanneet rikki menneen varareen ja valjastaneet porot jo sen eteen. Tonttupartio kiitti kauniisti kuningas Arvidia heidän avustaan ja sen jälkeen he lähtivät Sulon tekemää polkua pitkin kohti Korvatunturia.

Elmeri ajoi rekeä, joka nyt kulki liukkaasti valmiilla polulla. Topsu ja Tiina istuivat saman viltin alla ja siemailivat kuumaa kaakaota. Joulu oli lopulta kuitenkin pelastettu, vaikka se välillä vaikealta näyttikin.

- Sala, mitä sinä ajattelet?

- Olen ylpeä veljestäni. Vaikka hän teki vähän tyhmästi, hän pelasti Pukin ja reen tuolla vuorella. On Sulon ansiota, että joulu on lopulta pelastettu.

- Sulo on aika virtuaali ajamaan rekeä. Tiesitkö sinä, että hän on noin taitava?

- En todellakaan. Veljeni kelpaisi vaikka Pukin hovikuskiksi.

- No jos en ole väärässä, niin siihen tehtävään hän joutuukin tänä vuonna. Hän saa sovittaa töllöilynsä sillä, että toimii Pukin kuskina jouluyönä. Pukin jalalla tuskin ajetaan rekeä tänä jouluna.

- No siinä oli rangaistusta kerrakseen.

Korvatunturin valot häämöttivät edessä. Pukin reki oli jo perillä ja siihen lastattiin viimeisiä tavaroita. Sulo oli noussut reen kyydistä ja haki kyytiin viimeistä pakettia – Lotan yksisarvista.

24. LUUKKU – JOULUAATTO

Pukin reki oli lastattu viimeistä piirtoa myöten täyteen. Se oli täynnä toinen toistaan kauniimmin paketoituja leluja. Reki oli niin painava, että jopa Petteriä epäilytti, saisivatko he sen lentämään.

Pukin jalka näytti pahalta. Siitä oli luultavasti jotain murtunut ja ilman apua ei lahjojen jakelu onnistuisi tänä vuonna. Pukki irvisteli taitellessaan nilkkaansa, jota särki kovasti.

- Tarvitsen todellakin apua tänä vuonna. En selviä yksin tästä urakasta. Lähtisitkö Sulo sinä minun kanssani reissuun? Sinä taidat olla ainoa, joka osaa ajaa tuota rekeä samalla lailla kuin minä?

- Pukki? Haluatko todella, että minä lähden kanssasi? Sen kaiken jälkeen, mitä olen tehnyt?

- Joulu on antamisen, ja anteeksiantamisen juhlaa. Nyt on aika unohtaa menneet ja keskittyä siihen, että kaikki lapset saavat lahjansa. Tarvitsen todella apua.

- Totta kai Pukki – minä lähden kanssasi.

Sala veti veljensä luokseen. Hän halusi vielä jutella Sulon kanssa ennen lähtöä.

- Sulo, tiedäthän, että olet minun veljeni? Vaikka olisit millainen tahansa, olet ainoa ja rakas veljeni.

- Tiedän, Sala. Anna anteeksi, mitä sanoin. Olen onnellinen, että minulla on kaltaisesi veli. Olin niin kateellinen siitä, mitä sinä olet ja harmissani siitä, etten olekaan oikea tonttu.

- Sinä olet oikea tonttu Sulo. Sinua oikeampaa ei olekaan. Ei tonttu ole se, mistä on kotoisin, vaan se, mitä on sisimmässään. Sinulla – niin kuin minullakin – on tontun sydän. Ei sillä ole mitään merkitystä, mistä olet tullut. Minulle olet veli – rakas veli.

- Kiitos, Sala. Minua hävettää, että aioin tuhota koko joulun.

- Älä mieti sitä enää. Voit saada kaiken vielä kuntoon, kun autat Pukkia.

- Sen teen.

Elmeri tarkisti porojen valjaat ennen lähtöä. Hän taputti Petterin selkää ja antoi viimeiset ohjeet joulun suurta koitosta varten. Petteri örähteli tyytyväisenä Elmerin silittelystä. Petteri odotti jo joulun urakkaaa. Tätä varten porot valmistautuivat koko vuoden. Sitten Elmeri vielä vinkkasi Sulon luokseen.

- Kuule Sulo, minä näin, kun ajoit poroja. Olet taitava, todella taitava porojen kanssa.

- Kiitos Elmeri, arvostan sanojasi.

- Kun minä olen tuota miettinyt....

- niin....

- Että kun minulla on tätä ikää jo aika lailla, enkä enää muutenkaan jaksa samalla lailla kuin ennen....äh tämä on nyt vähän vaikeaa

- niin....

- että jos sinä Sulo ottaisit tämän minun tallitonttujen päällikön paikan hoitaaksesi. En ole nähnyt noin lahjakasta tonttua porojen kanssa ja mielelläni menisin itse jo tuonne vanhainkodin puolelle.

- Oletko tosissasi?

- Kyllä. Minun on aika jäädä jo eläkkeelle nauttimaan vapaudesta ja siitä, että saan torstaisin lettuja ja hilloa vanhojen tonttujen kodissa.

- Voi hyvänen aika. Kyllä minä haluaisin olla tallitonttu. Olen aina rakastanut poroja ja niiden kanssa toimimista. Olisin ylpeä, jos saisin tehdä töitä niiden kanssa.

Ennen lähtöä Pukki halusi vielä jutella Topsun ja Tiinan kanssa. Hän viittoi pikku-tontut luokseen.

- Kiitos teille pikku-tontut. Tämä arvoitus ei olisi ikinä ratkennut ilman teidän apuanne. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että joulu on pelastettu. Te ette anteet periksi, vaikka välillä oli vähän vastoinkäymisiä. Jos sinä Topsu et olisi huomannut paketin puuttumista, kaikki olisi mennyt pieleen.

- Kiitos Pukki. Meille oli ilo olla avuksi. Ja toivottavasti Tonttupartio saa ratkaista arvoituksia jatkossakin.

- Jos se minusta on kiinni, niin todellakin saa. Aion nimittää teidät kummankin Joulupukin virallisen Tonttupartion edustajiksi.

Pukki vinkkasi Sulon rekeen ja he alkoivat tehdä lähtöä. Muori kiikutti molemmille vielä ison korin eväitä ja antoi Pukille suukon läksiäisiksi. Sulo asettui ajamaan rekeä ja katsoi Petteriä, joka nyökkäsi Sulolle.

Pukin reki lähti täyteen pakattuna taivaalle. Porot ottivat lennokkaat askeleet ja pian reestä ei näkynyt muuta kuin valoisa vana taivaarannassa. Joulu oli alkanut.

Tiina nojasi Topsuun ja katsoi taivaalle. Takana oli vauhdikas seikkailu ja kumpikin pikkutontuista oli väsynyt.

- Topsu, tämä on ollut todella pitkä viikko. Me olemme käyneet Lappeenrannassa, nukkuneet luolassa ja joutuneet putkaan. Sitten kiipesimme vuorelle ja silti joulu on pelastettu.

- Tiina, olet oikeassa. Tiedätkö, me pelastimme joulun tänä vuonna.

- Todellakin! Tonttupartio sai ensimmäisen tehtävänsä ratkaistua. Me olemme aika taitavia etsiviä, vai mitä?

- Kyllä! Ja tiedätkö mitä....

- No?

- Sinun kanssasi on ollut hauskaa ratkaista salaisuuksia. Toivottavasti saamme jatkossakin tehdä samanlaisia tehtäviä.

- Jos se minusta on kiinni, niin tästä eteenpäin kaikki Korvatunturin tehtävät tulevat teille ensiksi, puuttui Sala puheeseen.

- Mutta entä sinun agenttisi?

- Ei niistä yksikään ole teidän veroisianne. Ja minun agenttitontuille riittää kyllä puuhaa lasten tekemisten seuraamisessa. Topsu ja Tiina, te olette todellisia mestarietsiviä.

- Kiitos Sala.

Jouluyö muuttui mustaksi taivaaksi, jolle ensin syttyivät tähdet ja sen jälkeen taivaankatta piirsivät värikkäät revontulet. Koko taivas oli täynnä eri värisiä aaltoja, jotka tekivät tummasta kannesta elävän.

Glitter-tonttu katsoi taivaalle Pukin reen perään. Porovaljakosta ei näkynyt enää jälkeäkään. Luultavasti jossain ensimmäiset lapset saivat jo ensimmäiset paketit. Kun muilla tontuilla alkoi ensimmäinen vapaa pitkään aikaan, oli Pukin – ja Sulon – yö vasta alussa.

Haaveellisena Glitter-tonttu katsoi taivaalle. Vaikka siellä ei näkynyt Pukin reestä jälkeäkään, niin hän koetti katsoa, missä Pukki – ja Sulo olisivat menossa. Kun reki huomenna palaisi, olisi Glitter-tonttu ottamassa vastaan uutta ystäväänsä, Suloa.

Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille!

Tonttupartio ja kadonneen paketin arvoitus - osat 13-18

 

13. LUUKKU – PAKETTIJAHTI JATKUU

Jouluaattoon oli enää muutama päivä ja kadonneen paketin arvoitus oli edelleen ratkeamatta. Tonttunelikko heräsi jouluaterian jälkeiseen aamuun ja nuuhki keittiöstä tulevaa riisipuuron tuoksua. Edellisillan mässäilyn jälkeenkin oli jokaisella vähän nälkä. Keittiössä raataneet tontut kantoivat saliin suuret padalliset hyvin hautunutta puuroa, jonka päälle sai ripotella mielin määrin kanelia ja sokeria.

Edessään höyryävät puurokulhot, tonttunelikko alkoi taas miettiä pakettia. Arvoitus kaipasi ratkaisua ja nelikko oli päässyt todella lähelle pakettia. Mutta joka kerta kadonnut yksisarvinen oli lipsahtanut heidän näpeistään ja jäänyt kateisiin.

- Mitä me nyt tiedämme paketista?

- No ensinnäkin se on kateissa. Ja viimeksi sen on hakenut joku porotaksia esittänyt.

- Niin, ja joku ei halua meidän löytävän sitä ja tekee kaikkensa estääkseen sen löytymisen.

- ….joku, joka ei kaihda likaisia temppuja

Kaikki tuntui nyt olevan umpikujassa. Hiljaisina neljä tonttua mietti, miten he voisivat jatkaa tästä eteenpäin. Enää ei ollut yhtään vihjettä, mikä auttaisi.

- Mennään kysymään neuvoa Pukilta. Hän osaa varmasti auttaa meitä eteenpäin, sanoi Tiina

- Se voisi olla hyvä idea. Sitä paitsi Pukki tietää kaiken, mitä Korvatunturilla tapahtuu. Hän saattaisi arvata sen, kuka esitti porotaksia, jatkoi Topsu ajatusta.

- Hyvä idea pikku-tontut! Mennäänpä heti Pukin luo.

Joulupukki oli myös oman puurokulhonsa kimpussa, kun tonttunelikko töytäsi hänen konttoriinsa. Pukin kulho oli moninverroin tonttujen puurokulhoa isompi ja puuroa oli maustettu tuhdilla annoksella sokeria ja kanelia. Kanelia oli pukin parrassa asti.

- No mikäs tonttupartiota nyt lennättää? Kysyi Pukki hyväntuulisena. Joko paketin arvoitus on ratkennut?

- Hei Pukki. Siksi tulimmekin. Arvoitus ei ota mitenkään ratketakseen ja tässä on sattunut kyllä ihan kaikenlaista. Me kävimme Topsun kanssa jopa Lappeenrannassa asti – vahingossa tosin ja täysin ilman omaa syytämme.

- No jopas nyt jotakin. Voisinko minä olla jotenkin avuksi?

- Siksi tulimme. Emme enää itse keksi, kuinka pääsemme paketin jäljille. Ja jotenkin tuntuu, että meillä ei ole pelkkää epäonnea paketin metsästämisessä.

- Miksi niin?

- Meille on sattunut sarja niin erikoisia sattumia, että tuntuu kuin joku haluaisi estää meitä löytämästä pakettia.

- Niin, ensin minä jouduin pakettikoneeseen, sitten metsästimme poroa läpi yön ja kaiken hulluuden päätteeksi me päädyimme vielä Lappeenrantaan postisäkissä.

- No kyllähän tuo kieltämättä erikoiselta kuulostaa. Mutta Korvatunturilla ei pitäisi olla mitään tuollaista ilman, että minä tiedän siitä. Kai te tiedätte, että Pukki näkee ja kuulee kaiken....

- Kyllä Pukki! Sanoi tonttupartio yhteen ääneen.

Pukki suki aikansa partaansa ja sitten hänen silmiinsä tuli välähdys.

- No niin tietenkin. Serlokki muistatko sinä PLOP:in?

- Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjan – tietenkin. Pukki sinä olet nero!!

Pikku tontut katsoivat hämmästyneinä, koska he eivät olleet koskaan kuulleet PLOP:sta. Pukki, Serlokki ja myös Elmeri taas olivat innoissaan, koska he olivat keksineet ehkä ratkaisun siihen, miten huijari-porotaksin jäljille päästiin.

- Niin tosiaan Topsu ja Tiina. Jokainen poro, joka on Korvatunturilla, on merkitty kirjaan. Jos mistä tahansa tallilta käy lainaamassa poroa tai jo jonnekin hankitaan uusi poro, täytyy tehdä merkintä PLOP:iin...

- ...Porojen Lainaus ja Osto Päiväkirjaan. Totta kai! Eli se, joka on lainannut poroa leikkiäkseen porotaksia, on joutunut kuittamaan poron lainauksen päiväkirjaan.

- Kiitos Pukki – sinusta tosiaan oli apua.

- Oli ilo olla Tonttupartiolle avuksi. Olette olleet ahkeria ja tehneet hyvää työtä. Niin muuten Topsu ja Tiina – mitä sille Lappeenrannan Postimestari Pottoselle kuului?

- Ihan hyvää. On hänen ansiotaan, että ehdimme takaisin ennen joulua.

- Pistetäänpä muistiin. Vien hänelle jotain kivaa lahjapaketissa tänä vuonna siellä päin piipahtaessani.

Tonttupartio suuntasi nyt matkansa konttoriin, jossa PLOP:ia säilytettiin. Kaikkien askel oli kevyt, sillä he olivat saaneet nauttia upean juhla-aterian ja nyt heillä oli taas vihje, joka saattoi auttaa kadonneen paketin löytämisessä.

PLOP oli oikeasti tietokoneessa oleva arkisto, johon tehtiin tallennus aina, kun poroa lainattiin, vaikka kuinka pieneksi aikaa. Tietokonetta hoiti yksi konttoristitonttu, joka oli työn touhussa, kun tonttukvartetti töytäisi hänen toimistoonsa.

- Päivää, arkistotonttu! Saisimmeko kenties vilkaista PLOP:ia?

- Kas Serlokki, mukava nähdä! Miksi haluatte nähdä PLOP:n – onko teiltä poro kenties kateissa?

- Tavallaan. Me tarvitsemme tietoa yhden tietyn poron lainaajasta. Olemme ratkaisemassa kadonneen paketin arvoitusta ja tämä voi olla se ratkaiseva vihje, jota tarvitaan.

- Selvä homma – on ilo olla mestarietsivän avuksi. Muistatko vielä, kun se joulupukin reki oli kateissa ja jouluun oli aikaa enää muutama päivä?

- Ho ho hoo – no todellakin muistan. Ei uskoisi, että Korvatunturin suurin yksittäinen esine voi kadota, mutta niin se vain hävisi.

- Ja lopputulos oli, että reki oli vain vuosihuollossa, mutta siitä unohdettiin ilmoittaa, nauroi myös arkistotonttu vedet silmissä.

- No niin, palataanpa päiväjärjestykseen. Siis toissapäivänä on joku lainannut poroa, jota on käytetty huijari-porotaksina. Miten me löytäisimme kyseisen poron?

- Hmmmm, visainen pulma. Toissapäivänä on lainattu....odotas....viisitoista eri kertaa poroa, ja niistä viidessä tapauksessa lainattiin myös rekeä. Millaisesta reestä tässä olisi kyse?

- Taksireki – eli aika pieni

- Jälkelle jää enää kolme lainaajaa. Osaatteko sanoa kellonaikaa?

- Postimestari Breivi sanoi, että paketti käytiin kahden ja kolmen välillä hakemassa. Eli poroa on lainattu hieman ennen kahta.

- Homma on selvä. Jäljelle jää vain yksi lainaaja.

- Sen on pakko olla meidän mystinen pakettivarkaamme, huudahti koko partio yhteen ääneen!

Jännitys oli käsinkosketeltava. Kaikki neljä tonttua kurkkivat kilpaa tiskin yli nähdäkseen, kuka oli lainannut poroa ja leikkinyt taksia. Arkistotonttu katsoi ruutua ihmeissään ja raapi partaansa.

- Mitä nyt? Onko jotain hullusti?

- No tavallaan. Yleensä, kun poroa lainataan, merkitään lainaajaksi koko nimi. Tässä lainauksessa on kuitenkin vain nimikirjaimet, VS. Eikä mitään muuta.

14. LUKU – SALAPERÄINEN VS

Tiina, Topsu, Serlokki ja Elmeri olivat kaikki hämmästyksestä mykkinä. Arvoitus, jonka piti ratketa, menikin entistä enemmän solmuun. Millä kummalla kaikista Korvatunturin tontuista seulottiin ne, joiden nimikirjaimet olivat VS. Nuo kaksi kirjainta voisivat tarkoittaa mitä vain.

- Tämä on turhauttavaa! Me emme ikinä saa ratkaistua tätä pulmaa. VS voi olla kuka vain – vaikka Ville Salminen tai Veera Suomalainen....

- Tai miksei Vaarallinen Salaliittolainen tai Valehteleva Sutkauttelija. Noilla kahdella kirjaimella ei tee mitään, puuskahti Topsukin.

- Veikkaan, että Korvatunturilla on kymmeniä tonttuja, joiden nimikirjaimet ovat VS. Minäkin tunnen muutaman

- Olisiko kenessäkään heissä pakettikaappajan vikaa? Veisteli Tiina

Tonttupartio mietti asiaa hiljaa itsekseen. Tuntui kuin pakettivaras ja huijaritaksi olisi aivan kielen päällä, mutta kukaan ei vaan osannut yhdistää nimeä ja kirjaimia toisiinsa. Serlokki sai viimein ahaa-elämyksen.

- Kuules virkailija-tonttu. Näetkö sinä, mistä se poro on lainattu? Mehän voisimme käydä kysymässä suoraan tallilta, muistaisiko joku siellä, minkä näköinen tonttu oli tuo salaperäinen VS.

- Juu, näen minä. Tämän poron ja reen yksikkö on vuokrattu kaakkois-tallilta. Siellähän ei montaa poroa olekaan, joten on hyvin mahdollista, että joku muistaa kyseisen lainaajan.

- Kiitos paljon. Sinusta oli iso apu. Harmillista, että PLOP ei tällä kertaa auttanut meitä löytämään huijari-taksia, mutta päästiin sentään eteenpäin. Nyt partio liikkeelle – suunta kohti kaakkois-tallia!

Kaakkois-tallille oli hieman matkaa. Se oli yksi Korvatunturin syrjäisimmistä talleista,josta lainattiin yleensä poroja vain raskaisiin kuormatöihin. Siellä oli varmuuden vuoksi myös pienempiä rekiä ihmisten kuljettamiseen. Joulupukki tarvitsi todella paljon erilaista kuljetuskalustoa, sillä kuljetettavaa Korvatunturilla kyllä riitti. Välillä käytiin hakemasas järeitä joulukuusia takametsästä ja välillä taas lastattiin isoja paketteja välivarastoihin.

Elmeri oli tallissa tuttu näky. Kaikkien porotallien vanhana tallimestarina Elmeri kävi säännöllisesti talleissa katselemassa, että porot voivat hyvin ja samalla katsomassa, että tallien henkilökunnalla oli asiat reilassa. Elmerin tunsivat talleilla kaikki ja samoin Elmeri tunsi jokaisen, joka työskenteli talleilla.

- Päivää Elmeri, olet erikoiseen aikaan liikkeellä

- Päivää, päivää tallitontut. Tulen tällä kertaa hieman erikoisemmalla asialla. Etsimme nimittäin yhtä porovaljakon vuokraajaa, joka oli jättänyt vain nimimerkin PLOP:iin.

- Ai se mysteerimies. Hän soitti tänne ja sanoi, että hänellä on itsensä Pukin lupa lainata meidän nopeinta porovaljakkoa. Kukaan ei edes nähnyt hänen käyvän sisällä ja valjakon piti olla tuossa ulkona valmiina.

- Entä ne nimikirjaimet?

- Ne hän ilmoitti puhelimessa. Emme tietenkään kyselleet sen enempää, koska tyyppi sanoi olevansa Pukin asialla. Onko jotain sattunut?

- No tavallaan on ja tavallaan ei. Ei mitään sellaista, mistä teidän pitäisi olla huolissaan.

- Muistaisitteko, mihin aikaan tuo puhelu tuli?

- En ihan tarkkaan, mutta se oli aika lailla puolta tuntia ennen kuin kaveri tuli hakemaan valjakkoaan. Muistan, kun meille tuli hirveä kiire valjastaa poro reen eteen ja ajaa se tuohon talon eteen. Porukalla ihmettelimme, millaisella tontulla on noin kamala kiire vielä muutama päivä ennen joulua.

- Kiitos paljon, tämä auttaa. Ja älkää olko huolissanne, tämä ei ole vakavaa.

Serlokki kutsui tonttupartion koolle ja alkoi kertoa suunnitelmaansa. Kaikki Korvatunturin puhelut kulkivat puhelinkeskuksen kautta, joten tuon puhelun alkuperä oli tietenkin nähtävissä. Nyt tonttupartion oli mentävä suoraan siis puhelinkeskukseen ja alettava selvittää, kuka oli mystinen VS, joka oli väittänyt olevansa Pukin asialla. Kukaan ei tietenkään oikeasti luullut, että Pukki olisi jotenkin osallinen paketin katoamiseen tai huijari-taksin ilmestymiseen.

Nelikko liikkui lähes juoksujalkaa eteenpäin. Arvoituksen ratkaisu oli viipynyt jo liian kauan ja nyt aika uhkasi oikeasti loppua. Pukin lähtöön ei ollut kamalan paljoa aikaa ja kadonnut paketti oli saatava kyytiin. Ja mikä pahinta – tuo pakettihuijari oli käyttänyt jopa Pukin nimeä porotaksihuijauksessa.

Puhelinkeskusta johti kärttyisä vanha tonttu Taavetti. Taavetti ei pitänyt Serlokista, eikä Elmeristä. No rehellisesti sanottuna Taavetti ei pitänyt kenestäkään. Siksi jopa vanhempia tonttuja pelotti mennä kyselemään puhelinkeskukseen tietoja erikoisesta puhelusta.

Varoen tonttunelikko lähestyi Taavetin pöytää. Taavetilla oli silmälasit otsalla ja silmät kiinni. Hän näytti nukkuvan, vaikka tontut arvasivatkin hänen vain teeskentelevän, ettei hänen olisi tarvinnut auttaa. Taavetin tietokone oli hänen edessään auki ja siellä näkyi selvästi puhelinloki, johon kaikki puhelut kirjaantuivat. Lista koneen ruudulla juoksi eteenpäin sitä mukaa kuin puheluja Korvatuturilla soiteltiin.

- Mitä asiaa teillä on? Kysyi Taavetti silmät edelleen kiinni.

- Niin päivää Taavetti-tonttu. Me tarvitsisimme hieman apua erään puhelun selvittämiseksi.

- Tämä ei ole mikään tietotoimisto. En voi auttaa teitä, sillä kaikki puhelutiedot on lueteltu salaisiksi, eikä yksityisyydensuojan vuoksi voi sellaisia tietoja jakaa kelle tahansa.

- Niin, ymmärrän, sanoi Serlokki alentuneella äänellä.

Tiina ja Topsu supisivat keskenään jotain samalla, kun Serlokki ja Elmeri koettivat kaksissa miehin saada Taavetilta lupaa katsoa puhelintilastoja. Mutta Taavetti oli kova pala. Hän ei antanut periksi, vaikka Serlokki vetosi Joulupukin lupaan selvittää kadonneen paketin arvoitus.

- Tuota Taavetti, minä haluaisin nähdä, millaisia uusia puhelinmalleja teillä on täällä keskuksessa. Olen kuullut, että kaikki hienoimmat puhelimet tulevat täällä työskentelevien tonttujen käyttöön? Tiina puhui ja samalla iski vavihkaa silmää Serlokille.

- Niin tosiaan – me Tiinan kanssa olemme todella innokkaita Instagramin käyttäjiä, niin etsimme puhelinta, jossa olisi todella hyvä kamera. Lähde kiltti Taavetti näyttämään meille jotain hienoimpia malleja? Olet kuulemma itsekin melkoinen kuvaaja.

- Krhm....vai vielä Instragram, tuhahti Taavetti, mutta nousi kuitenkin tuoliltaan. No tulkaahan sitten pienet kuvaajatontut.

Tiina ja Topsu tiesivät, että Taavetti oli oikeasti innokas kuvaaja, eikä koskaan voinut olla esittelemättä hienoimpia otoksiaan niistä kiinnostuneille. Korvatunturilla oli tiedettyä, että jos Taavetilta kysyi yhtään mitään Instragramista tai valokuvista, sai kuunnelle monen tunnin esitelmän eri kameroiden parhaista ominaisuuksista.

Kun Taavetti ja pikku-tontut lähtivät katsomaan kameroita, jäi Serlokki vaivihkaa taustalle. Tiina ja Topsu olivat keksineet ovelan juonen johdatella Taavetti pois koneen äärestä, jotta Serlokki pääsisi tutkimaan puhelintilastoja rauhassa.

15. LUUKKU – PUHELIN, JOTA EI OLE OLEMASSA

Kun Taavetti ja pikku-tontut katosivat nurkan taakse, meni Serlokki nopeasti Taavetin koneelle (ja kaikille pienille kotitontuille tiedoksi, että näin ei saa toimia kukaan muu kuin etsivätonttu – ja hänkin vain äärimmäisessä pakettihädässä!). Taavetti selasi puhelinlokia taaksepäin aina siihen päivään, jolloin porotaksia esittänyt huijari oli puhelunsa soittanut. Hetken tilastoja katseltuaan, Serlokki löysi etsimänsä. Listassa näkyi vain yksi ainoa puhelu, joka oli soitettu kaakkois-tallille ja kellonaikakin osui juuri oikeaan.

Listan mukaan puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka oli Serlokille tuntematon. Onneksi Taavetin koneessa oli myös kattava puhelinluettelo, josta näkyivät kaikkien Korvatunturien alanumeroiden sijainti ja omistaja. Taavetti selasi luetteloa etsiessään oikeaa puhelinta...

3368 KEITTIÖVASTAAVA – MUONA-TONTTU

3369 JOULUPUKIN MUORI

3370 JOULUPUKIN TOIMISTO

3371 JOULUPUKIN TOIMISTON VARANUMERO

3372 VAKOOJATONTTU SALA (Numeroa ei saa kertoa kenellekään!)

3373 VAKOOJATONTTUJEN SALAINEN TUHMUUSVINKKIPUHELIN

Tuo numero oli siis tästä Pukin päämajasta ja puhelimen väitettiin oikeasti kuuluvat Joulupukin toimistolle. Mutta miksi ihmeessä Pukin konttorista olisi soitettu ja varattu poro, jolla käytiin varastamassa kadonnut joululahja?

- Eihän tässä ole taas mitään järkeä.... pudisti Serlokki päätään.

Seuraaavana Serlokki kävi pelastamassa pikkutontut Taavetin kynsistä. Taavetti oli juuri esittelemässä oman Päärynä-Special -puhelimensa kuvausominaisuuksia, kun Serlokki meni väliin ja sanoi, että Tonttupartiolla on nyt hätätilanne ja heidän olisi lähdettävä heti. Pikkutontut näyttivät ilmeillään, että pelastus oli tullut enemmän kuin tarpeeseen

- Huh, kiitos Serlokki. Pelastit meidät viime hetkellä Ehdimme jo katsella ehkä noin tuhat kuvaa Taavetin viime kesän Kroatian reissulta. Kuinka paljon ihminen voi rakastaa itsensä kuvaamista?! Siellä oli selfie uimarannalta, selfie kauppakeskuksesta, selfie taksissa ja selfie joka ikisessä paikassa, jossa Taavetti oli käynyt. Näen noista selfieistä vielä painajaisiakin.

- Mutta sitä et Tiina voi sitä kieltää, etteivätkö kuvat olisi olleet laadukkaita.

- No en todella, mutta onko koko elämä pakko jakaa jossain Instragramissa! Puuskahti Tiina.

- Mutta Serlokki – sinä ymmärsit ilmeisesti juonemme?

- Se oli lois-ta-vaa pikkutontut. Teissä on todella ainesta etsiviksi. Ensin ihmettelin, mitä ihmettä te nyt sekoilette, mutta sitten silmäniskusta ymmärsin vihjeen.

- Mitä löysit?

- Jotain erikoista, mitä en ymmärrä?

- Eikö sitä puhelinta näkynyt listassa?

- Näkyi, todellakin näkyi. Löysin sen puhelun listasta. Mutta puhelin, josta se soitettiin, on listojen mukaan Joulupukin toimistossa

- JOULUPUKIN TOIMISTOSSA?!?? Kauhistelivat pikku-tontut kilpaa.

- Ei kai Pukki ole oikeasti sekaantunut tähän?

- No ei tietenkään hassut! Mutta valitettavasti meidän on mentävä kysymään asiasta Pukilta.

Tontut menivät taas kerran Joulupukin ovelle ja koputtivat hiljaa oveen. Saatuaan luvan he menivät sisään, tällä kertaa vähän nolostellen.

- No mutta tontut rakkaat. Miksi tuollainen ilme?

- Me olemme edelleen sen paketin perässä....

- Totta kai. Voinko olla jotenkin avuksi.

Serlokki selitti, miten porotallille oli soitettu ja esiinnyttä, että oltiin Pukin asialla. Sitten Serlokki tunnusti pukille hieman nolona, että he olivat huijanneet Taavetin pois paikaltaan saadakseen tutkia puhelinlokia (Lukijoille muuten tiedoksi, että pukille ei voi koskaan puhua muuta kuin totta. Edes tontut eivät voi valehdella joulupukille. Tätä harvat tietävät, mutta paljastettakoon se tässä tarinassa viimein). Serlokille oli suunnaton helpotus, kun pukki räjähti nauramaan kuultuaan Tiinan ja Topsun juonesta.

- Voi hyvä ihme teitä pieniä tonttuja. Te osaatte kyllä olla juonikkaita!! Näyttikö Taavetti niitä lomakuviaan yhtä innokkasti kuin aina?

- No todellakin näytti – kyllästymiseen saakka. Nyt me tiedämme, miten Taavetin Kroatian loma on mennyt....

- Mutta Serlokki – en vieläkään tajua, miksi olet noin synkän näköinen. Etkö löytänyt puhelua sieltä listasta?

- Löysin – ja sehän tässä ongelma onkin. Se puhelu oli soitettu alanumerosta 3371, joka on puhelinluettelon mukaan Joulupukin konttorin varanumero. Sanooko tuo alanumero sinulle mitään?

- Odotas vähän, kun muistelen..... Sala halusi yksi vuosi, että minulla on käytössä myös toinen numero, jos jotain pääsisi sattumaan. Se numero kuitenkin poistettiin minulta ja Sala taisi viedä sen jonnekin. Tuota kannattaa kysyä suoraan Salalta. Hän ehkä tietää siitä enemmän.

- Vai että Vakoojamestari Salalta..... Auttaisiko hän meitä?

- Kyllä luulen, kun vaan kerrotte, miten tärkeällä asialla olette.

Tonttupartio mietti asiaa hetken. Sala ei ollut mitenkään innoissaan auttanut heitä aiemmin. Mikään ei taannut sitä, että hän tällä kertaa olisi yhtään myötämielisempi. Mutta Pukki rohkaisi tonttuja tarttumaan toimeen heti.

Salan toimiston ovi oli samalla käytävällä Pukin toimiston kanssa. Tontut kävelivät sinne hetkessä ja uskaltautuivat koputtamaan oveen. Sala tuli itse avaamaan oven ja katsoi tonttupartiota ihmeissään.

- Mikäs amatöörietsiviä tänne lennättää? Tarvitsetteko kenties neuvoja, kuinka ammattilaiset selvittävät arvoituksia? Sala ei edes peitellyt ivallisuuttaan.

- Emme tosiaan. Mutta meillä on yksi puhelu, jonka alkuperää haluaisimme selvittää ja pukki sanoi, että sinä voisit ehkä olla avuksi.

- Jaa....no jos Pukki on niin sanonut, niin ehkä tällä kertaa uhraan hetken ajastani teille.

- Meillä on siis ongelmana, että kaakkois-tallille on soittanut joku ja väittänyt olevansa Pukin asialla. Tuo soitto oli tehty numerosta 3371 ja kun kysyimme Pukilta numerosta, hän sanoi, että sinä tietäisit siitä ehkä enemmän.

- Numero ei kyllä soita minulla mitään kelloja....Miksi Pukki väitti moista?

- Se oli ollut joku Pukin toimiston varanumero, joka on otettu pois käytöstä.

- No siinähän selitys sitten on

- Mutta ei olemattomasta numerosta voi soittaa puheluita?

Sala oli miettivät näköinen. Hän ehkä muisteli numeron kohtaloa. Mutta sitten hän sanoi.

- Minulla on ajatus – seuratkaapa minua

16. LUUKKU – SALAN SALAISET KAMMIOT

Vakoojatonttu Salan toimistossa oli luonnollisesti salaovi, joka johti toimiston takana olevalle käytävälle. Sieltä rappuset alkoivat viettää jyrkästi alas, eikä ikkunoita näkynyt missään. Sala johdatti Tonttupartiota vauhdikkaasti eteenpäin. Käytävän varrella palavien soihtujen liekit väpättivät ja tonttulakkien varjot tanssahtelivat seinällä. Sala piti melkoista vauhtia, eikä tonttunelikko meinannut millään pysyä vauhdissa mukana.

- Mihin sinä Sala meitä oikein viet, kysyi Serlokki ihmetellen

- Ajattelin näyttää teille Korvatunturin tyr..... siis tyrmäävän hienot kellaritilat, joissa säilytämme vanhoja arkistoja. Ajatelin pistää teidät vanki...siis vankinta tietä kohti totuutta siitä kadonneesta puhelinnumerosta. Aion auttaa siinä, että joudutte varmasti kaikki putkaan....ei kun siis että joudutte selvittämään juurta jaksaen tämän arvoituksen.

- Sala, sinä puhut todella kummallisia. Onko sinulla varmasti kaikki hyvin?

- On toki, paremmin kuin koskaan. Minä olen vain niin innoissani, kun saan auttaa teitä tämän arvoituksen ratkaisussa, että sanatkin sekoavat.

Tiina ja Topsu olivat ihmeissään. Salan käytös oli niin outoa, että se vähän pelotti. Aiemmin Sala oli ollut todella ynseä, eikä halunnut amatööritonttujen sotkevan mitään, mutta nyt hän oli jopa yliystävällinen johdattaessaan nelikkoa salaisuuden jäljille. Tässä haisi jokin – ja pahasti.

- Tuota, Sala – tiedätkö sinä sen puhelinnunmeron, joka on kateissa.

- Joo, toki, ei kun siis en missään nimessä. Tai on minulla tietenkin aavistus siitä. Olenhan aito vakoojatonttu, joka tietää kaiken.

- Entä onko sinulla sitten aavistus siitä, kuka se salaperäinen VS on, joka esiintyi porotaksina? Topsu jatkoi kyselyään.

- Totta kai on....ei kun ei siis tietenkään ole.

- Sala, sinä puhut nyt todella sekavia. Oletko sinä varmasti ihan kunnossa?

- Juu, olen. Olen vain niin vaikuttunut teidän etsivänaidoistanne, että meinaa housut revetä.

Portaat loppuivat ja eteen tuli pitkä käytävä täynnä lukittuja ovia. Serlokille paikka oli tuttu. Se oli vanha varasto, jonne ennen oli tuotu lahjoja, jotka valmistettiin paljon ennen joulua. Täällä alavarastossa oli tilaa säilyttää paketteja pidempiä aikoja. Varastoa ei kuitenkaan oltu käytetty enää vuosiin ja Serlokki ihmettelikin, miksi heidät oli tuotu tänne. Serlokin tietojen mukaan varastohuoneet olivat täysin tyhjillään ja hylättyjä.

- Sala, miksi toit meidät tänne vanhalle varastokäytävälle. Eihän täällä ole mitään.

- Onhan täällä. Täällä säilytetään kaikkein suurimpia salaisuuksia, joiden ei haluta paljastuvan kenellekään.

- Kuten sitä kadonnutta puhelinta?

- Öööö, niin juuri. Sitä tarkoitin.

- Käytävän päässä oli muita paksumpi ovi, jossa oli valtavan kokoinen lukko. Sen edessä Sala pysähtyi ja avasi oven mukanaan olleella avaimella. Lukko narahteli avaimen pyöriessä sen sisällä. Ovi avautui kirskuen ja sen takana oli pelkkä musta huone. Huoneen sisällöstä ei paljain silmin erottanut mitään. Sala ojensi soihdun Serlokille ja totesi

- Kas niin Mestarietsivä Serlokki. Vastaus arvoitukseenne on tuolla huoneessa. Päästän teidät tutkimaan sitä kaikessa rauhassa. Mutta olkaa nopeita, sillä minulla on hieman kiire.

Tonttupartio ryntäsi yksissä tuumin huoneeseen katsomaan, mitä Sala halusi heille näyttää. Serlokin kädessä oleva soihtu valaisi huoneen seiniä ja siellä ei näkynyt mitään. Koko varastokoppi oli aivan tyhjä.

- Sala, mitä ihmettä.... ehti Tiina kysyä, kun ovi heidän takanaan pamahti kovasti narahtaen kiinni. Tontut ehtivät vain kuulla, kuinka avain kääntyi lukossa ja sen jälkeen Salan kiireiset askeleet kaikuivat käytävän seinistä.

- Sala!! Mitä tämä tarkoittaa?! Huusi Serlokki lukitussa ovessa olevien kaltereiden välistä, mutta ei saanut huudolleen mitään vastausta.

Tonttupartio kerääntyi ihmetellen soihdun valokeilaan. Kaikki katsoivat toinen toisiaan ja kukaan ei aluksi osannut sanoa mitään. Sitten Topsu läimäytti kämmenellä otsaansa.

- VS, voi meitä onnettomia, toheloita ja yksinkertaisia tontuntolvanoita.

- Mitä tarkoitat?

- VS on tietenkin Vakoojatonttu Sala. Sala on ollut koko ajan tämän takana. Hänellä on pääsy joka paikkaan ja hän on varmaan laittanut vakoojatonttunsa seuraamaan meitä ja estämään arvoituksen ratkaisemisen.

- Mutta miksi ihmeessä? Hänhän on Pukin luottotonttu. Miksi hän sotkeentuisi tällaiseen?

- Koska hän ei ole oikea Sala, kuului vaimea ääni tonttujen takaa.

Kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin ja soihdun valo valaisi takimmaisen nurkan. Siellä istui tonttu, jonka lakki oli vinossa silmillä. Tonttu istui lattialla kädet sylissä ja katseli tulokkaita. Tonttupartio katsoi ilmestystä ihmeissään.

- No kukas sinä olet ja mitä sinä teet täällä?

- Minä olen Vakoojatonttu Sala – siis se oikea Vakoojatonttu Sala. Olen ollut täällä jo jonkin aikaa vangittuna. Olette ensimmäiset tontut, joita olen nähnyt aikoihin.

- Jos sinä olet oikea Sala, niin kukas tuo toinen sitten on? Hän on esiintynyt Salana ja myös Pukki on luullut häntä sinuksi.

- No jos katsotte kasvojani, niin näette, että olemme samannäköiset. Tuo toinen on kaksoisveljeni Sulo.

- Teillä ei taida tuo vakoojageeni kulkea suvussa? Veisteli Tiina katkerana.

- Joo, ei kulje. Jospa kerron teille hieman taustaa. Sulo on tosiaankin kaksoisveljeni, joka ei koskaan ole sulattanut sitä, että minusta tuli vakoojien päällikkö. Hän itse olisi halunnut päästä töihin Pukin lahjavarastoon. Sulo odotti vanhan tontun eläkkeellejäämistä ja oli viimeinen niitti, kun varastovastaavaksi nimitettiin joka Tapsu-tonttu.

- Topsu, korjasi Topsu. Minä olen se uusi varastotonttu. Enkä tiennyt, että Sulon piti se paikka saada....

- Ei se ole sinun vikasi. Ei Sulosta olisi koskaan tullut hyvää varastovastaavaa. Hän on pahantuulinen, katkera ja huolimaton. Luultavasti siksi hän keksikin juonen kadottaa yhden paketeista, jotta sinä Topsu saisit potkut varastovastaavan työstä ja hän luuli pääsevänsä siihen tilalle.

- Eli Sulo on ollut tämän kaiken takana koko ajan?

- Kyllä. Ensin Sulo onnistui huijaamaan minut tänne kellariin ja lukitsemaan minut tähän pimeään huoneeseen. Sen jälkeen hän on ilmeisesti valjastanut minun vakoojaverkostoni omaan juoneensa vakoilemaan teitä ja estämään paketin löytämisen. Olen pahoillani Serlokki. Tiedän, että olet mestarietsivä, mutta nyt kohtasit liian pahan vastustajan.

- Älä huoli Sala, ei tämä sinunkaan vikasi ole. Nyt tärkein kysymys on, että miten pääsemme täältä pois.

- En tiedä. Minulla on ollut aikaa miettiä sitä, eikä ratkaisua ole vielä tähän mennessä löytynyt.

18. LUUKKU – APUA OUDOSTA LÄHTEESTÄ

Tonttunelikko ja Sala – se oikea Sala - olivat tiukasti vankina Joulupukin talon kellarissa. Ainoa valo huoneeseen tuli Serlokin pitämästä lyhdystä sekä käytävällä palavaista soihduista, joiden liekit lepattivat heittäen varjoja seinille. Koko kellari oli aivan hiljainen. Yläkerran vilske oli liian kaukana kuuluakseen kellariin saakka. Topsua ja kumppaneita harmitti, että he olivat menneet väärän Salan ansaan niin helposti ja oikeaa Salaa harmitti, ettei hän voinut auttaa tonttunelikkoa pois pinteestä.

- Miten kummassa me pääsemme täältä?

- Emme mitenkään, jos emme saa jostain apua. Olen koettanut huutaa ja kolistella joka paikkaa, mutta tämä kellarihuone on kuin putka, josta ei ulospääsyä ole. Olisi pelkkää sattumaa, että tänne tulisi joku auttamaan.

- Tiedätkö, mikä Sulon lopullinen suunnitelma on?

- Hän aikoo ilmeisesti estää koko joulun. Se paketin kadottaminen oli vain ensimmäinen askel suuressa juonessa. Oikeasti hän aikoo estää Pukin lähtemisen maailmalle. Hän haluaa, että tulee vuosi, jolloin kukaan ei ole iloinen, eikä yksikään lapsi saa lahjoja.

- Sulo on julma ja ilkeä tonttu, puuskahti Tiina.

- Sulo oli sellainen jo pienenä. Hän sai tonttulakinkin vain isämme ansiosta. Sulo ei oppinut koulussa yhtään tonttutaitoja ja keskittyi pääasiassa olemaan muille ilkeä ja keksimään kepposia toisten oppilaiden päänmenoksi. Joskus kyllä mietin, onko hän oikea tonttu ollenkaan.

- Olen kyllä kuullut, että maahiset olisivat tehneet tontuista vaihdokkaita, että saisivat omia lapsiaan ujutettua Korvatunturille, mutta luulin sen olevan pelkkiä tarinoita, sanoi Elmeri vuorostaan.

- Eivät ne ole tarinoita. Kuulin noita samoja juttuja, kun olin vielä etsivänä. Jonain vuonna jopa etsimme yhtä maahislasta tonttujen joukosta, mutta häntä ei koskaan löytynyt. Sanottiin, että maahisia on vaikea erottaa tontuista muuten kuin heidän korviensa muodon perusteella. Ja kun tontuille on yleensä lakki päässä, niin korviahan emme näe. Kaikki tonttulapset pitäisi tutkia heidän nukkuessaan, kun lakki on kerrankin pois päästä.

- Löytyikö se maahislapsi?

- Ei, en usko sellaista olevan olemassakaan.

- No Sulo kyllä täyttää kaikki tunnusmerkit, naurahti Salakin.

Kaikkien mahat kurnivat, sillä seikkailu teki jokaisen nälkäiseksi. Eväitä vain sattui olemaan matkassa vähänlaisesti. Jokainen kaiveli taas kerran taskujaan makupalojen toivossa, mutta saalis jäi valitettavan laihaksi. Tiinalta löytyi pussillinen pähkinöitä ja Topsu oli puolestaan pihistänyt jouluruualta kupillisen rusinoita. Elmerin taskusta löytyi muutama porkkana, jotka tosin oli alunperin tarkoitettu poroille, mutta kelpasivat nyt hyvin tonttujenkin ruuaksi. Serlokki otti tonttulakin päästään ja sen alta paljastui varsinainen herkkukätkö. Serlokin hätävarastoon kuului yksi pussillinen lakritsia sekä pussillinen makoisia hedelmäkarkkeja.

- Kunnon etsivä varautuu aina siihen, että hommat menevät pieleen, nauroi Elmeri, kun kaikki eväät jaettiin tasan syöjien kesken.

- Et sinäkään sentään varautunut tiirikalla, vaikka etsivä oletkin, nauroi Sala saadessaan pitkästä aikaa jotain syödäkseen.

Tonttujen istuessa ringissä ja mutustellessa eväitä, alkoi käytävällä kajastaa uusi valo, jota kukaan ei tunnistanut. Kaikki ryntäsivät kilpaa ovelle katsomaan, oliko joku vihdoin löytänyt heidät, mutta käytävän valo oli niin kirkas, että kaikkien piti siristellä silmiään. Tulijasta erottui vain hämärä hahmo kaiken kimallukset keskeltä.

Vihdoin tuo kirkas valo tuli ovelle ja kurkisti sisään. Kyseessä oli ihmeellisen kirkas pieni tonttulapsi, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ja koko tonttupuku oli täynnä glitteriä. Glitter heijasteli hänen puvustaan luoden valoa tontun ympärille.

- Tarvitsetteko te kenties apua, tonttu kysyi hennolla äänellä

- Kyllä kiitos, huusivat kaikki yhteen ääneen iloisina

- Kukas sinä muuten olet ja miten sinä olet tänne osautunut?

- Minä olen Glitter-tonttu. Olen tonttujen oma satuhahmo, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Minun tehtäväni on pelastaa ne, jotka ovat pelastamassa muita ja joutuneet pulaan.

- Älä huijaa! Sanoi Serlokki nauraen.

- No oikeasti olen Glitter-tonttu, mutta toimin täällä pääasiassa siivoojana. Huomasin, että Sala tuli täältä kellarista kiireisenä ja jätti huolimattomuuttaan kaikki väliovet auki. Minä olen sitten sulkenut ovia hänen jäljessään ja päädyin tänne. Huomasin valoa käytävän päässä ja löysin teidät. Ketäs te sitten olette ja miksi olette lukittuna sinne?

- Minä olen oikea Sala – se, joka jätti ovet auki on kaksoisveljeni Sulo, joka koettaa estää joulun tulon. Sulo lukitsi tänne kellariin ensin minut ja sen jälkeen tämän tonttupartion, joka oli pääsemässä Sulon jäljille.

- Niin, me siis olemme tonttupartio, joka etsi alunperin yhtä kadonnutta pakettia, mutta päätyi lopulta paljastamaan huijari-porotaksin, joka olikin Salan ilkeä kaksoisveli. Pelkän paketin pelastamisen sijaan taidamme tänä vuonna pelastaa koko joulun.

Kiireessä Sulo oli jättänyt lukitun kellarikomeron avaimen oveen ja glitter-tonttu päästi vangitut tontut pulasta. Kaikki halasivat glitter-tonttua ja kiittivät häntä vuolaasti avusta. Sen jälkeen he ryntäsivät juoksujalkaa ylös kohti Salan toimistoa tavoittaakseen sieltä jo lähteneen Sulon. Glitter-tontu huusi vielä heidän peräänsä

- Onnea joulun pelastukseen Tonttupartio. Toivottavasti saatte Sulon kiikkiin ja löydätte sen paketin.

- Kiitos kaikesta Glitter-tonttu. Kun tämä on ohi, kutsumme sinut Tonttupartion kunniajäseneksi.

Salan toimisto oli kuin pommin jäljiltä. Kaikki paperit oli viskottu hujan hajan sekaisin ja lattiat olivat papereita täynnä. Kaapit ja laatikot oli tyhjennetty ja jopa Salan salaisimmat arkistot oli levitelty huoneesen. Sulo oli selvästi koettanut peitellä jälkiä, ettei Tonttupartio saisi selville, mikä hänen suuri suunnitelmansa on.

Nyt Tonttupartion piti tehdä sotasuunnitelma. Jokaiselle jäsenellä oli työssä oma tehtävänsä ja tehtävät jaettiin sovussa. Salan tehtävä oli mennä Joulupukin luo ja kertoa, mitä oli tapahtunut. Sala joutui siis kertomaan, että kaiken takana oli hänen ilkeä kaksoisveljensä ja samalla hän joutui kertomaan, että tänä vuonna koko joulu oli vaarassa.

Elmeri meni porotallille varmistamaan, että Pukin porovaljakko sekä reki olivat tallessa. Oli luultavaa, että Sulo oli juoninut myös niin, ettei Joulupukki pääsisi matkaan. Topsu puolestaan sai varmistaa, että varastossa olivat kaikki tavarat tallessa. Koska Sulo oli katkera menetettyään Varastomestarin paikan, saattoi olla mahdollista, että myös varastossa oli käyty.

Tiina ja Serlokki sen sijaan saivat lähteä kaksissa tuumin etsimään Suloa eri puolilta Korvatunturia. Jos joku olisi nähnyt vilauksenkin Salan näköisestä Sulosta, niin se saattaisi auttaa löytämään ilkeä tonttu, joka uhkasi koko joulua.

Kaikki lähtivät tehtäviinsä. Nyt oli Tonttupartion vuoro pelastaa joulu!

18. LUUKKU – TOTUUS SULOSTA

Tiina ja Serlokki kiersivät Korvatunturin katuja etsien vinkkejä, jotka paljastaisivat, minne Sulo oli kadonnut. Jälkeäkään Salan kaksoisveljestä ei löytynyt. Oli kuin maa olisi syönyt koko tontun. Mikään ihme se ei ollut, sillä Sulo oli oppinut veljeltään vakoojatontun parhaat katoamistemput.

Tonttukaksikko kyseli ohikulkijoilta, oliko Salan näköistä tonttua näkynyt missään. Kukaan ei ollut huomannut, että kylänraitilla olisi ollut yhtään vakoojatonttua. Ja yleinen luulo olikin, että vakoojat olisivat vielä tällä hetkellä työssään tarkistamassa viimeisiä lasten tekemiä tuhmuuksia.

- Serlokki, tämä on toivotonta. Yhden tontun etsiminen Korvatunturilta on kuin etsisi neulaa heinäkasasta.

- Älä luovuta Tiina. Pakko sen tontunkuvatuksen on olla täällä jossain. Ei hän mitenkään ole voinut päästä karkuun. Joku on varmasti nähnyt hänet.

Serlokki suorastaan puhisi kiukusta. Hän oli harmissaan siitä, että Sulo oli päässyt huijaamaan kaikkia ympärillään ja yhtä paljon Serlokkia suututti se, että Sulo oli onnistunut houkuttelemaan hänetkin alakerran varastoon lukkojen taakse. Moiset temput kävivät entisen mestarietsivän kunnian päälle.

- Tämä on aivan turhaa. Lähdetään takaisin Pukin luo. Toivottavasti Topsulla ja Elmerillä on ollut parempi tuuri.

- Toivotaan todellakin niin. Tämä katastrofi on mennyt jo niin pitkälle, ettei enempää harmia kaivata.

Topsu meni vuorostaan juoksujalkaa takaisin pakettivarastolle. Mennessään hän rukoili, että varastolla olisi kaikki kunnossa. Hän oli ollut huolissaan yhden kadonneen paketin puolesta ja pienen tontun hermot tuskin kestäisivät enempää.

Jo kaukaa Topsu näki, että pakettivaraston valtava lastausovi oli raollaan. Topsu muisti, että hän oli varmasti sulkenut oven ja laittanut sen myös lukkoon. Nyt joku oli ilmeisesti käynyt varastossa. Topsu pisti silmänsä kiinni ja toivoi varovasti, että Sulo olisi tullut toisiin aatoksiin ja palauttanut paketin takaisin varastoon. Kai tuhmemmallakin tontulla oli omatunto näin joulun alla?

Varaston pihalla ei näkynyt mitään jälkiä. Koveneva lumisade oli peittänyt mahdolliset askeleet ja varaston pihalla oli näkyvissä vain valkeaa. Ainoat jäljet, jotka kielivät voron visiitistä näkyivät lastauslaiturilla. Sinne oli jonkun jaloista karissut muutamia lumikokkareita, joista meni vana sisälle varastoon. Topsu raotti pikkuisen auki olevaa ovea ja sytytti varaston valot.

- Eiiiii.... parahti Topsun suusta huomaamatta. Tämä ei voi olla totta.

Koko varasto oli tyhjennetty, viimeistä pakettia myöten. Joka ikinen hylly, jotka Topsu oli pakannut, olivat nyt vailla paketteja. Yhtään lelua tai tavaraa ei oltu jätetty. Topsu kiersi valtavan hallin päästä päähän ja sama tyhjyys oli joka paikassa.

- Se kurjaakin kurjempi rosvon ryökäle. Se mädän lanttulaatikon hajuinen rikkinäinen kuusenkoriste. Tämän se lipeäkala saa vielä maksaa, kiehui Topsu.

Oli selvää, ettei paketteja voinut lastata kuin yhteen paikkaan. Ja Topsu aavistikin, ettei Porotallilla myöskään kaikki ollut kunnossa.

Elmeri meni porotallille autuaan tietämättömänä siitä, mitä Topsu jo tiesi. Porotalli näytti Elmeristä kummallisen hiljaiselta ottaen huomioon, että siellä piti olla täysi vilske päällä. Porotallin ovi oli lukossa ja sisällä ei näkynyt valoja. Elmeri kiersi kummissaan koko tallin ympäri ja ihmetteli, mihin ihmeeseen tallitontut olivat kadonneet.

Onneksi Elmerillä oli mukanaan avaimet, joilla hän pääsi sisälle. Oven avattuaan hän sytytti valot ja katseli tyhjää porotallia kummissaan. Yhtään poroa ei pilttuussa näkynyt, eikä kyllä tallitonttujakaan. Ympärillä oli vain hiljaisuus. Elmeri huhuili ympäriinsä ja koetti keksiä, mihin kaikki olivat kadonneet. Lopulta Petterin pilttuusta, kaikkein takimmaisesta nurkasta kuului tasaista tömistystä. Sinne päästyään Elmeri löysi kaikki tallitontut sidottuina narulla.

- Mitäs täällä on tapahtunut? Ja missäs porot ovat?

- Se oli se vakoojatonttu Sala. Hän tuli tänne ja kertoi ensin, että Pukin reki sekä valjakko pitää viedä erikoishuoltoon. Mutta kun soitimme Rekihuoltoon kysyäksemme asiasta, ei siellä tiedetty asiasta mitään. Silloin Sala suuttui ja vangitsi meidät syyttäen meitä joulun pilaamisesta.

- Se ei ollut Sala, vaikka siltä näyttikin. Kyseessä oli Salan ilkeä velipuoli Sulo, jolla on oikeasti tarkoitus peruuttaa koko joulu. Mitä hän sitten teki?

- No hän valjasti pukin reen ja lähti ajamaan täältä kovaa vauhtia poispäin. Mennessään hän vain nauroi, että tänä vuonna on vain yksi lapsi, joka saa lahjoja.

- Tämä on kamalaa! Minun täytyy lähteä Pukin luo.

Elmeri ja Topsu tulivat samaan aikaan Joulupukin talolle. He olivat hengästyneitä, sillä kumpikin oli juossut koko matkan. Hengästyneinä he huusivat yhteen ääneen.

- Reki ja porot on viety!

- Lahjat on varastettu!

- Mitä?!

- Mitä?!

Tiina ja Serlokki ilmestyivät parahiksi kuulemaan, mikä katastrofi Korvatunturilla oli meneillään, Koko Tonttupartio oli uutisista luonnollisesti kauhuissaan. Ilman lahjoja, rekeä ja poroja, ei joulusta tullut yksinkertaisesti mitään. Välivarastoissa olevat lahjat eivät riittäisi, eikä Pukki pääsisi matkaan ilman rekeä.

- Tämä on kerrottava Pukille välittömästi

Nelikko tömisti sisään Pukin konttoriin enempiä koputtamatta. Ennen moinen ei olisi käynyt päinsä, mutta nyt olikin totistakin totisempi tosi kyseessä. Konttorissa Pukki ja oikea Sala istuivat odottelemassa Tonttupartiota. He katsoivat huolissaan tulijoita.

- Pukki, nyt meillä on käsissä kaikkien aikojen katastrofi, sanoi Serlokki ensimmäisenä.

- Koko lahjavarasto on tyhjä...

- ...poro ja reki on varastetttu

- ….eikä Sulosta näy jälkeäkään koko Korvatunturilla.

- Mitä me nyt teemme?

Pukki istui hiljaa ja pyysi Tonttupartiota istumaan. Hän pyysi Salaa myös mukaan ja sanoi.

- Olen pahoillani Sala. Minun on aika kertoa totuus veljestäsi. Et ehkä tiedä ihan kaikkea.