Tää on niille jotka ei jouluta

 

Kuva Pixabay - Larry_Humanborn

Ensinnäkin hyvää talvipäivän seisausta ihan jokaiselle! Tänä vuonna pimeän ajan taittumista on odotettu taatusti enemmän kuin jotain kusista jouluaattoa. Tässä päivässä on toivoa, lupaus paremmasta ja selkeästi suunta valoa kohti. Me selvittiin tästä, vaikka aurinkoa ei ole näkynyt päiviin, eikä taida näkyäkään ennen kevätpäivän tasausta.

Viimeiset viikot on joka puolella Suomea vietetty kaamos-simulaattorissa. Jos Lapissa eläminen tuntuisi oikeasti tältä, niin ei tule meidän Tonista kausityöntekijää Leville, vaikka rahaa saisi vuolla hirsiseinän kyljestä. Tuskin kestäisi pää tai maksa sellaista synkkyyttä.

Olo on kroonisen väsynyt, vetämätön ja ajoittain jopa toivoton. Pimeys painaa päälle niin, että haaveilen kolmen kuukauden talviunista, joiden aikana tämä eurooppalaisittainkin elinkelvoton ajanjakso jäisi taakse. Heräilisin jostain kapselista siihen, että auringonsäteet pistäisivät silmiin ilmanvaihtoräppänän kapeasta rakosesta. Ja siitä sitten pihkatapin poistamisen kautta keväisille laitumille.

Jos modernien aikojen Kristoffer Kolumbus tai Amerigo Vespucci tömähtäisi linjalaivallaan ensimmäistä kertaa Hangon rantakalliolle marraskuisessa pimeydessä keskellä räntäsadetta ja kohtaisi riemusta ratkeavat syys-suomalaiset, hän kääntäisi laivan keulan nopeasti takaisin kohti etelää ja raportoisi kuninkaalleen, että ei ole pohjoisilla mailla mitään valloituskelpoista tai edes asumiskelpoista peltoalaa. 

Mutta valitus seis ja asiaan....

Kuva Pixabay - KlausHausmann

Niille, joiden kuusessa ei pala kynttilät, eikä lahjapaperi rapise

Tänään kirjoitan yhteiskuntamme hyljeksityille, pilkatuille ja syrjityille. Kirjoitan niille, joiden olemassaolosta ei kirjoiteta hesarissa, eikä kohuta Seiskassa. Sanat kohdistuvat heille, jotka joutuvat peittelemään omaa minuuttaan ihmisjoukossa ja valehtelemaan, että hekin nauttivat joulusta. Kyllä - tämä on teille joulunvihaajat.

Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, eivät kaikki odota loppuvuoden kaoottista ostoshelvettiä tai sitä saatanallista pakkojouluttamista, joka alkaa heti juhannuksen jälkeen lahjalistojen keräämisellä ja sillä, että valtakunnan laadukkaimmalta lihakauppiaalta valitaan syöttösika, jonka kyljestä vuollaan vuosisadan kinkku - potkalla totta kai!

Edelleen joulua kuitenkin pidetään kaikkien juhlana - ja juhlittava on, vaikka itku silmässä. Paasataan joulutunnelmasta, joka syntyy siitä, että jonotat toppatakin selkämys hiestä märkänä Tokmannin kassajonossa puoli tuntia vuoden lahjalelu, sata kiloa suklaata ja neljäsataa kuusenkoristetta ostoskärryssä. Kainalossa on hienhajua peittämässä muutama hyasintti, jotka sitten hymyssä suin pudotetaan sukulaisille ja naapureille kuin Yhdysvaltain täsmäohjukset Syyriassa. 

Verrattuna sisaruksiinsa, pääsiäiseen ja juhannukseen, on joulu todellinen posh. Juhannus on vähään tyytyväinen esikoinen - sille riittää, kun tarjolla on grillimakkaraa, kotimaista keskiolutta ja nuotio, jossa saa polttaa Pekka-sedän soutuveneen (entisen tai nykyisen, mitenkä vaan). Johannes Kastaja ei liikoja pyydä - hän jopa sallii oman juhlansa lomassa pakanalliset taikojen teot ja kaurapellossa alastomana pyörimiset.

Pääsiäinen taas on se arkipyhien keskimmäinen. Siinä juhlitaan ihmiskunnan ensimmäisen julkkis-saarnaajan ja toisinajattelin murhaa. Se on totisempi ja vakavampi juhla, vaikka sitä vietetään keväällä, kun elämä hymyilee (ainakin tähän murhaavaan marraskuuhun verrattuna). Mutta sekään ei vaadi niitä saatanallisia monen kuukauden esivalmisteluja, joissa koti ja sen ihmiset vedetään olympiamaratoonarin lailla kisakuntoon. Pääsiäiselle riittää lammas, vasu mämmiä ja suklaamunat. That´s it.

Mutta entäpä joulu - juhlapäivien kuopus, huomiohupakko. Se alkaa puhua itsestään vuosi vuodelta aikaisemmin. Kun kesän lomakausi on ohi, tuodaan salaa kauppojen varastoista ensimmäiset suklaarasiat näytille. Syyskuussa mainokset huutavat joulun hittilahjoja, jotka varmasti on myyty loppuun jo ennen lokakuuta - vaatimattomat kaksi kuukautta ennen h-hetkeä. Marraskuun alussa homma ryöstäytyy täysin käsistä. Hyllyväli ja laiva kerrallaan täyttyvät kynttilöistä, kalentereista, koristeista, vaatteista (ne paidat - yök!) ja sitten viimein - aivan - niistä joululauluista, joita et voi välttää mitenkään, vaikka haluaisit. Radiokanava toisensa jälkeen lopettaa korvien armahtamisen oikealla musiikilla ja survoo korvakäytävistä väkisin sisään Whamia ja Whitney Houstonia. 

Viikko ennen joulua kaikki ihmiset työntävät itse itsensä kauppakeskuksiin kuin eläimet Nooan arkkiin pareittain. Lahjalistat ovat niin pitkiä, että lyhimmät kompastuvat niihin. Parhaista lahjoista tapellaan, joskus jopa nyrkein ja potkuin. Ja jos alat ostohommiin vasta loppusuoralla, jää sinulle ainoastaan Ilkka Remeksen uutuus tai Reino Lehväslaihon tuhannes tarina talvisodasta. Aivan oikein - joka vuoden myydyimmät teokset. Siis mattimyöhäsiä riittää.

Kuva Pixabay - ErikaWittlieb

Kuinka joku voi muka vihata joulua?!

Helposti. Joulun hyötysuhde on millä tahansa mittarilla mitattuna surkea. Se vaatii aikaa, rahaa, energiaa sekä kaikkia inhimillisiä voimavaroja yli kenen tahansa kapasiteetin. Jouluaaton suurta spektaakkelia varten käytetään satoja tunteja aikaa, tuhansia euroja rahaa ja miljoonia kilometrejä ihmispinnaa. Koska on joulu, pitää siivota, vaihtaa verhot, matot, tapetit ja lattiat. Koska juhlitaan, pitää hankkia ruokaa, jolla ruokkisi Hannibalin armeijan - elefantteineen. Ja koska on lapsia, pitää ostaa lahoja kolme kertaa joulukuun palkan verran. Kenen mielestä tämä on edelleen älykästä toimintaa?

Joulussa ärsyttää sen överiys. Siihen hukattu energiamäärä on tolkuton (uskomatonta, mutta totta, kuuntelen tätä kirjoittaessani Mouhouksen biisiä "Vittu mitä paskaa" :D ). Ja överiys on pahempaa, kun suhteuttaa sen vuoden ajankohtaan sekä nykyiseen elämänrytmiin. Pelkkä työelämä ajaa suurimman osan ihmisistä aivan finaaliin kiireellään ja suoranaisella kaoottisuudellaan. Sitten nämä raunioksi piiskatut ihmisenjämät suorittavat elämänsä lisäksi pari kuukautta aktiivista joulua. Tähän päälle suorituskertoimena tänäkin vuonna vallinnut kahden kuukauden tauoton valottomuus. Aurinko on viimeksi nähty joskus syyskuun puolessavälissä - ja silloinkin vain televisiossa. Kun energiaa ei ole edes elää, miten joku jaksaa vielä jouluttaa?!

Olisi eri asia, jos joulu kestäisi koko joulukuun. Jos kinkunpaistopäivä olisi joulukuun ensimmäinen ja koko joulukuu vedettäisiin sikaa eri muodoissaan. Tai jos lahjakampanja olisi monen viikon mittainen niin, että joka aamu saisit lahjoa ah niin kiitollista perhettäsi jollain pikku muistamisella. Tai jos joulu olisi yksi pitkä festivaali, jossa ihmiset kokoontuvat toreille ja turuille viettämään aikaa yhdessä. Olisi teemailtoja, joissa yhtenä väännettäisiin tortut ja toisena maisteltaisiin piparia. Mutta ei - joulun kaikki energia tähdätään yhteen iltaan, jonka aikana edellisten kuukausien työ muuntuu lihaksi ja vereksi. Osuiko lahja-arpajaisissa valinnat oikein ja paistuiko kinkku molemmilta kyljiltään sopivan mustaksi? Sattuiko somelierin hehkuttama punaviinin nahkaisuudellaan juuri imelletyn perunalaatikon kaveriksi? Montako kiloa suklaata saa ruuan päälle ahdettua, ettei juhlahousujen sivusauma anna periksi? Illalla kymmeneltä perheensä eteen kaikkensa antanut äiti nostaa hiljaa punaviinin lasin ja skoolaa itselleen - "tetelestai - se on täytetty". Ensi vuonna taas uudestaan.

Kuva Pixabay - Sunriseforever

Joulunvihaajat - minä kuulen teitä!

Te ette ole yksin. Joukossamme on monia, joiden mielestä jokavuotinen inhimillisten voimavarojen ja ihmisenergian tuhlaus on turhaa. Jokainen laskutaitoinen tajuaa, ettei joulunvietossa ole mitään järkeä. Kuten ei monessa muussakaan asiassa. Ja kysyville vastataan - ei joulua järjellä lasketa, vaan kukkarolla.

Joulua ei ole pakko kaikkien viettää. Se ei ole kansalaisvelvollisuus, kuten vaikka äänestäminen, josta siitäkin luistaa nykyisin jo puolet oikeutetuista. Joulua ei myöskään ole pakko vetää läpi Eetla-mummon aikaisten perinteiden mukaan. Jos kinkku ei maistu ja lanttu yököttää, voi tilata pizzaa tai syödä vaikka kalapuikkoja. Joulu tulkoon päälle roiskautetusta ketsuppiviirusta. 

Jos olet vähävarainen, väsynyt tai yksinäinen, skippaa joulu. Nauti yhteiskunnan suomista vapaapäivistä katsellen elokuvia ja rukoillen lunta maahan peittämään synkkyyttä. Älä osta viimeisillä rahoillasi pakollisia lahjoja niille, jotka eivät sitä arvosta, vaan osta itsellesi jotain kivaa, jolle voit hymyillä koko seuraavan vuoden. Kuluta rahat vaikka kalliiseen sampanjaan ja pukeudu itseksesi vaatekaapin kauneimpaan iltapukuun. Jos perinteet ei kiinnosta, luo omat.

Ja sinä - juuri sinä, joka olet valmiiksi uupunut työstä, elämästä ja pimeydestä. Älä käytä viimeisiä energianrippeitä siivoukseen, jonka merkitys on alle nollan. En ole elämäni viiteenkymmeneen vuoteen ollut keskustelussa, jossa muisteltaisiin menneiden vuosien siisteimpiä koteja tai posheimpia jouluverhoja. Saatikka hävetty, miten yhtenä vuonna ne tontut meni seinällä aivan vinoon ja kuusikin koristeltiin päin persettä. Joulu on markkinamiesten harha, johon ei ole pakko lähteä mukaan. 

Kuva Pixabay - GoranH

Harha, joka houkuttelee mukaansa

Joulun totuus on karannut alkuperäisestä niin, että Jeesusta tuskin muistaa kukaan - siitäkin huolimatta, että hänen ansiostaan meillä on vuoden pisimmät yhtenäiset vapaat lomien ulkopuolella. Menemme joulua kohti markkinavoimat edellä. Ostamme, koska meitä houkutellaan ja suorastaan pakotetaan siihen. Koristelemme, koska näemme tanskalaisittain sisustettuja joulukoteja läpi tiktokien ja pinterestien. Uskomme Jeesuksen sijaan siihen, että joulun tuo Coca-cola rekka. 

Uskon, että joulun kaoottisuus ja uuvuttava suorittaminen olisi selätettävissä. Ehkä överiyttä voisi hillitä paremmalla suunnitelulla JA toteuttamisella. Ja ehkä pienellä harkintakyvyllä (jonka pettämisen tunnustan itsekin joulun suhteen) suurinta suorittamista saisi pidettyä aisoissa. Rehellisesti - joulusiivous, jouluverhot ja psykoottisuuteen yltävä lahjahulluus ovat nykyisin aivan liikaa. Liikaa on myös se, että joulua aletaan työntää kuluttajien silmille jo ennen marraskuuta. Syynä on kauppojen sykli, jossa sesongit seuraavat toisiaan katkeamattomasti kuin maihinnousun aallot Normandian rannikolla -44. Kauppojen logiikkaa ei voi voittaa. Kun joulu puretaan hyllyistä pois, ovat seuraavan sesongin tuotteet oven takana odottamassa ja sitä seuraavat jo tilauksessa. Nykyinen yhteiskunta pyörii kulutuksen kautta. 

Kaipaisin jouluun enemmän sitä vanhaa kunnon Jeesusta ja vähemmän Coca-colaa (joka on tehnyt jopa joulupukista punanuttuisen). Ihmisten tulisi hyödyntää pitkät vapaat yhdessäoloon (sellaiseksi ei lasketa pariskuntien yhdessä tapahtuvaa jonottamista Tokmannin kassalla joulusesongin alla). Esimerkiksi simppelit jouluelokuvat ovat loistava tapa olla yhdessä. Juoni on niin ennalta-arvattava ja yksinkertainen, ettei puolen tunnin torkkuminen kesken elokuvan vie nautintoa mihinkään. Jouluelokuvaa katsellessa lepäävät silmät ja sielu - ne eivät vaadi minkäänlaista aivotoimintaa toimiakseen. 

Niin hassua kuin se onkin, olen itse muuttunut iän myötä enemmän jouluihmiseksi kuin ennen. En enää voi edes tunnustautua aidoksi ja puritaaniksi joulunvihaajaksi (pitkälti kahden jouluhullun tyttären ansiosta). Tosin joulun aikaan minulla ei ruokavastuita juuri olekaan, eikä oikeastaan muitakaan vastuita. Saan leikata kinkun, jonka valmistaa joku muu, avata punaviinin ja istua syömään. Elämäni on joulun aikana suorastaan rikollisen helppoa, enkä saisi valittaa mistään. Tänä vuonna maltan jopa olla tekemättä töitä joulunpyhinä ja vietän (yrittäjän matematiikalla) aivan liian pitkät vapaat. 

Voin rehellisesti tunnustaa olevani poikki. Pimeys syö kaiken elämänhalun ja krooninen väsymys käy sielun päälle vahvemmallakin. Hassua on se, että pimeys ei suinkaan saa nukkumaan paremmin, vaan päinvastoin. Kaipaan valoa, lunta ja jotain talvisempaa - normaalimpaa. Olen tehnyt koko vuoden noin ylipitkää työaikaa ja sen päälle kirjoittanut kokonaisen romaanin käsikirjoituksen, jota nyt koetan saada työnnettyä eteenpäin. Jopa meikä-mannekiinista siinä on tarpeeksi yksille kapeille harteille. Tästä johtuen en oikein tätä markkinavetoista joulu-uskontoa jaksa palvoa. 

Joulu on parhaimmillaan ihanaa aikaa. Se on sitä silloin, kun koko perhe on samassa paikassa. Se on sitä, kun ei ole kiire, eikä pakko suorittaa. Se on hienoa iltaisella hautausmaalla, jossa palaa satoja kynttilöitä tai ulkona pakkasessa, kun mustalla taivaalla näkyy satoja kirkkaita tähtiä ja hengitys nousee höyrynä kohti korkeuksia. 

Nauttikaa ihmiset joulusta, mutta tehkää se tavallanne. Älkää suorittako tai pakottako läheisiänne jouluttamaan, jos se ei kiinnosta. Älkää katsoko kieroon, jos joku perhe vetää jouluaattona kinkun sijaan Quattro stagionea ja kuuntelee Whamin sijaan vaikka Rammsteinia. Joulu on armon ja ymmärryksen aikaa - jopa joulutuksen suhteen. 

Millainen kalenterinavaaja sinä olet?

 

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaa todellinen joulunodotus. Kaikilla lapsilla - ja nykyisin myös suurimmalla osalla aikuisista - odotuksen tuomaa jännitystä lieventävät erilaiset joulukalenterit. Lapsuuden kuva- ja "Ö-luokan-suklaa"-kalentereista ollaan tultu vuosituhansia eteenpäin. Tämän päivän kalenterit voivat sisältää mitä tahansa puurosta perseenpäristimeen ja aukuisille suunnattuja kalentereita löytyy kauppojen hyllyiltä lokakuun alusta saakka lähes  yhtä paljon kuin lapsillekin. 

Fiksuimmat - tai ahkerimmat - tekevät kalenterinsa itse. Itsetehtyihin paketteihin voi piilotta karkkeja, yllätyksiä tai vaikka hauskoja mietelauseita. Pariskunnat voivat tehdä toisilleen kalentereita, joissa on joko pieniä tehtäviä tai vaikka aikuisten kesken jaettavan kuva- tai runokalenterin. Joulukalentereiden maailma on täysin rajaton (ja myös läpikaupallistettu). Itsekin seuraan joka vuosi suurella mielenkiinnolla, mitä uutta kalentereiden luojat ovat vuodelle keksineet.

Oletteko kuitenkaan ikinä miettineet, että ihmisestä kertoo paljon se, kuinka hän avaa joulukalenterin luukkunsa? Ette tietenkään, koska ette ole miettineet, että kaikki eivät avaa kalenteriluukkuja samalla tavalla.

Tunnetteko jonkun oheisista tyypeistä?

1) Kalenterirohmu

Rohmut ostavat ensimmäiset joulukalenterit heti, kun uutuudet saapuvat kauppojen hyllyille. Jo ennen ostoa on luettu lehtien arvosteluja tulevan vuoden kalenterisadosta ja tehty vertailua, millaisilla yllätyksillä joulua pääsee odottamaan. Kalentereita ostetaan useita erilaisia - rosterista löytyy yhtä lailla suklaa-, tavara- kuin partiolaisten legendaarinen kuvakalenterikin. 

Rohmujen seinät täyttyvät kalentereista ja joulukuun ensimmäisenä päivänä he heräävät maha jännityksestä ruikulilla heti puolenyön jälkeen näkemään ensimmäiset yllätykset. Parhaat yllätykset pääsevät esille Instagramiin - heti sen jälkeen, kun TikTokiin on tehty kalentereiden unboxing-videot. 

Jos haluat valloittaa rohmun sydämen, tee hänelle oma, henkilökohtainen, kalenteri, jonka luukkujen takaa löytyy sekalainen valikoima itse tehtyjä - tai ainakin valittuja - arvaamattomia yllätyksiä. Piilota luukkujen taakse herkkuja, tavaroita, mietelauseita tai vaikka vitsejä niin, ettei rohmu edes tiedä, mitä odottaa. Ja jos haluat olla todella ovela, voit tehdä rohmulle joulukalenterin odotuskalenterin, joka alkaa jo marraskuun alusta. Tällöin nautinto on todella maksimoitu.

2) Luxusten himoaja

Voiko kalenteri maksaa satoja euroja? - Helposti, jos kysyt sitä luksusten himoajalta. Hänelle kuvat tai suklaat ovat arvotonsa ajanvietettä, johon ei kannata aikaansa kuluttaa. Luxusten himoaja toivoo kalenteristaan koruja, timantteja, hajuvesiä tai vaikka kalliita alusvaatteita. Jos kyseessä on mies, niin luukkujen takaa paljastuu vuosikerta-viskejä, työkaluja tai sikareita. Tärkeintä ei ole ajatus, vaan hinta. 

Luoja paratkoon sinua joutumasta luxusten himoajan kumppaniksi. Hänen toiveidensa mukaisen kalenterin hankkiminen vie palkkasi ja säästösi. Kalenterin etsiminen ja siihen tarvittavien rahojen säästäminen alkaa jo tammikuussa, kun edellisen vuoden viimeisestä luukusta saadun sikarin savu on hälventynyt. 

3) Ahnehtija

Ahnehtijalle ei kannata ostaa kalenteria ennakkoon. Tämä on se tyyppi, joka tyhjentää kaikki luukut etukäteen, ja koettaa piilotella jälkensä liimaamalla luukut takaisin kiinni. Ahnehtijalle tärkeintä on tieto siitä, että jossain on olemassa vapaana 24 palaa suklaata, jotka kerralla syömällä on mahdollisuus saada pää kevyeen keinuvaan sokerihumalaan. 

Ahnehtijat eivät kestä ajatusta, että jotain pitäisi odottaa yli kolme viikkoa. Ajatus salaisuudesta, jota pimitetään 24. joulukuuta saakka piinaa ahnehtijan hermoja liikaa. Ahneuttaan tämä tyyppi selittää sillä, että suklaa voi helposti mennä pilalle ennen joulua - tai sillä, että maailmassa on olemassa pahuutta, joka voi varastaa luukkujen sisällön, jos ne jättää avaamatta etukäteen. 

Toisaalta - ahnehtija voi olla myös heikko luonne. Karkinhimo sumentaa terveen järjen ja pahimmassa tapauksessa himon tyydyttämiseen käytetään jopa lasten kalenterit (jotka toki korvataan ostamalla lapsille uudet kalenterit). 

Ahnehtijan ainoa turva on se, että kalentereita säilytetään lukitussa ja valvotussa tilassa, jonne ei ahnehtijalla ole asiaa ilman asianmukaista vartiointia. Toki joulukalenterin säilyttäminen pankin tallelokerossa voi kuulostaa hieman liioitellulta, mutta toisinaan pakkokeinot ovat ainoa keino turvata kalenterin säilyminen koskemattomana joulukuuhun saakka. 

4) Naalijat

Naalijat ovat niitä inhottavia ihmishylkiöitä, jotka säästävät kaikkien luukkujen sisällön viimeiseen päivään saakka ja avaavat joulukuun 24. päivä koko kalenterin. Sitten he näyttävästi syövät ison kasan suklaata - mielellään niin, että saavat ympärilleen yleisön, jonka kanssa oman saaliin voi jättää jakamatta ilman minkäänlaista omantunnon pistosta. Naalijan alhainen nautinto tulee niistä nälkäisistä ja kateellisista katseista, joita hän tienaa omalla "säästeliäisyydellään". 

Naalijat toimivat samalla tavoin kaikessa. Jos porukalla ostetaan karkkia, naalijat odottavat, kunnes muiden pussit on syöty ja aloittavat vasta sen jälkeen, koska tyydytys ei suinkaan tule sokerista, vaan kateudesta. Jos poikaporukalla ollaan saunomassa, niin naalija katselee kaikessa rauhassa, kun muut juovat oman osuutensa loppuun ja aloittavat juopottelun vasta seuraavana aamuna muiden kärsiessä kohmelosta. Kerrassaan ärsyttäviä tyyppejä kaiken kaikkiaan.

Naalija on kalenterityypeistä ainoa, joka ansaitsee kumppanikseen ahnehtijan, joka hotkia naalijan kalenterin sisällön ennen joulukuuta. 

5) Itse säntillisyys

Itse säntillisyydelle kalenterin avaaminen ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan kokonainen prosessi. Se alkaa sillä, kun kalenteri kiinnitetään seinälle juhlallisin menoin. Perheelle pidetään puhe vuoden hienoimman ajan alkamisesta ja samalla samettiverhojen takaa paljastetaan vuoden kalenteri. 

Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna koko perhe herätetään tasan kello kuusi katsomaan, kuinka perheen pää raottaa valkoiset haskat kädessään antiikkisapelilla ensimmäisen luukun auki ja nauttii pienen pienen suklaapalan yhdessä perheen kesken. Loppuun vielä hillityt aplodit ja sen päälle lauletaan yhdessä "En etsi valtaa, loistoa". 

Säntillisyyden saa raivoihin sillä, että ei avaa omia luukkujaan joka päivä samaan aikaan. On suoranainen kauhistus, ellei jopa maanpetos, jos joinakin päivinä jättäisi luukut avaamatta ja avaa vaikka parina päivänä useamman luukun kerralla. Säntillisyyden mielestä luukuissa on numerot siksi, että tyhmempikin tietää, minä päivänä luukkuu kuuluu avata. 

6) Tosikot

Kaikista ärsyttävin kalenteri-tyyppi on kuitenkin tosikko. Tosikon mielestä joulukalenterit kuuluvat lapsille ja aikuisille suunnatut kalenterit ovat pelkkää joutavaa rahanhaaskausta ja turhuutta. Tosikko tuhahtelee lasten riemulle, kun he avaavat luukkuja. Yleensä tosikko toteaakin lapsille lakonisesti, että kalenterin hinnalla saisi kaupasta ison kasan - ja vielä parempaa suklaata. 

Mutta tosikkoakin pitää ymmärtää. Todennäköisesti heidän traumansa juontaa juurensa kaukaa lapsuudesta. Ehkä he ovat juuri niitä lapsia, joiden suklaat kalenterista söi ahne äiti tai isä - tai sitten lapsuuden kalenteri ei sisältänyt sellaisia yllätyksiä, mitä televisio-mainokset lupasivat. Joka tapauksessa harvoin tosikkokaan on tarkoituksella paha - ärsyttävä kylläkin. Tosikon mielen voi kääntää vain se, että he kokevat samanlaista riemua kuin lapset. Ehkä tosikolle olisi hyvä hankkia niin sanottu "traumakalenteri" - se voi olla vaikka 24 pienpanimo-oluen kalenteri, joka saa tosikonkin suupielet pieneen hymyyn joulun hengessä. 

Varmaan nämä tyypit kuulostavat tutuilta - jokainen tunnistaa tuttavapiiristään ainakin yhden moisista veijareista. Itsekin olin pitkään tosikko - mutta lasten saamisen myötä olen muuttunut aivan toisenlaiseksi. Minusta joulukalenterit ovat harmitonta hupia ja niillä on paikka kaikkien joulunodottajien sydämessä. Ja näin vanhemman silmin kalentereiden paras puoli on se, että joulukuussa ei lapsia tarvitse koskaan erikseen herätellä aamuisin tai houkutella syömään aamupalaa. Lupaus kalenterisuklaan makeasta jälkiruuasta nostaa lapset automaattisesti sängystä ennen herätyskellon sointia. 

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Yrittäjä hyvän tekijänä

 

Yrittäjänä minulla on mahdollisuus yritykseni kautta tukea muita monin eri tavoin. Vuoden aikana tukea menee jonkin verran - oman alani kautta mieluisimpia tukikohteita ovat junioriurheiluun kohdistetut kampanjat sekä terveys- ja hyvinvointiasiat. Koen, että tuen jakaminen on tärkeää nimenomaan firman kautta. Luonnollisesti mukana on oman brändin ja tunnettuuden rakentamista, mutta pääosin kyllä kaikkea muuta. 

Joulun aikana hyväntekeväisyys ja vähempiosaisten tukeminen kasvavat. Joulu on toki antamisen aikaa, mutta samalla se on myös eriarvoisuuden aikaa. Tuen tarve kasvaa, kun eriarvoisuus korostuu. Siinä, missä toiset perheet viettävät hyperkulutusjuhlaa, on toisilla pulaa jopa ruuasta. Joulumieli ei jokaisen perheen pöytään löydä, ellei joku auta. 

Koronakriisin hyviä puolia on se, että halukkuus tuen antamiseen on selvästi kasvanut. Kriisiaika herättää useissa halun auttaa ja monilla kynnys laittaa rahaa erilaisiin keräykiin, madaltuu. 

Miksi tuen muita, kun itselläkin on toimeentulosta huolta?

Yrittäjän leipä ei koskaan ole turvattu. Tienatut rahat ovat kiinni siitä, että asiakkaita riittää ja asiakkaiden virtaan ei aina voi edes itse vaikuttaa. Ja vaikka tässä kuussa tuloja tulisikin, se ei takaa seuraavalle kuukaudelle yhtään mitään. 

Tulojen epävarmuus ja epätasaisuus auttaa ymmärtämään paremmin myös heitä, joilla puutetta on arkipäiväisissä asioissa. Kun itse pohtii omaa pärjäämistään, on helpompi tajuta, miten vaikeaa voi olla kerätä kasaan perustarpeita, kun rasitteena on vaikka työttömyyttä, sairauksia tai muita sosiaalisia ongelmia. Ainakin omalla kohdalla, on herääminen eriarvoisuuteen kasvanut sitä mukaa, kun olen poistunut turvatusta kuukausipalkkaisen kuplasta kohti tuntematonta. 

Toinen syy on yhteiskuntavastuu. Tänä päivänä Suomikin ottaa vuodesta toiseen heikommin kiinni yhteiskunnan heikko-osaisista. Kun turvaverkon silmäkoko kasvaa, sen läpi putoaa yhä useampi, lapsi, aikuinen ja perhe. Lapsuuteni Suomessa ei nähty leipäjonoja tai puhuttu lapsiperheiden köyhyysongelmasta. Tänään ne ovat todellisuutta liian monelle. 

Ottamatta enempää kantaa Suomen tilaan, on valitettava fakta, että hyvinvointivaltio murenee rajusti kahta eri kautta. Toisaalta ihmisten usko siihen loppuu ja halukkuus verovarojen kautta rahoittaa muiden elämää, katoaa. Homma menee kuin yrityselämässä - jos omistajan halu rahoittaa loppuu, on edessä konkurssi.

Toisaalta loppuu nykyisenkään laajuiselta hyvinvointivaltiolta rahoituspohja. Verokertymä putoaa väestörakenteen muutoksen myötä ja ottajia tuelle on kuitenkin sama määrä - tai enemmän - kuin nyt. Köyhyys ei tule poistumaan, vaan todennäköisemmin kasvaa. Silloin jonkun muun kuin yhteiskunnan on otettava vastuuta elintasoerojen tasoittamisesta. Yksi tie voisi olla keski-Euroopasta tuttu malli, jossa vastuuta siirretään vapaaehtoisjärjestöistä koostuvalle verkostolle. Tuo malli tarvitsee kuitenkin taakseen sekä tekijöitä että rahoittajia. Ja tämäntyyppistä työtä tekevät Suomessa jo nyt monet järjestöt, esimerkiksi Lions, Rotarit tai Martat. 

Tässä mallissa tuki paikallistuu ja myös kohdentuu tarkemmin alueellisesti. Ehkä sille olisi helpompi saada taakseen myös yksityisrahoittajien tuki. Aika moni haluaa kohdentaa tukensa suoraan omalle alueelle. 

Kolmas ja tärkein syy, miksi itse haluan jakaa tukea eteenpäin liittyy itseeni. Vaikka olen suhteellisen vaatimattomista oloista kotoisin, kolen elämän nettosaaja. Olen saavuttanut lähtökohtiin nähden sen verran paljon, että koen olevani niin hyväosainen, että minun kuuluu jakaa omastani jotain eteenpäin. Olkoon tämä vaikka sitten sosiaalista velkaa, jota koetan maksaa vähän kerrallaan pois. 

Tukea mielenterveystyöhön ja paikallisten perheiden tueksi

Yritykseni on sen verran nuori, että tämä oli ensimmäinen joulu, jolloin mitään jaettavaa edes jäi. Joulukuun oletetusta tuloksesta laitoin kuitenkin eteenpäin noin 10% kahteen eri kohteeseen. Kohteiden valinta ei sinällään ollut vaikeaa ja uskon, että tuki menee molemmissa kohteissa hyvään käyttöön. 

Korona-pandemian aikaan on käynyt selväksi, että nuorten ja lasten hyvinvointi on kokenut todella rajuja vastoinkäymisiä ja heille on pystyttävä kohdentamaan nykyistä paremmin apua. Lapsissa on meidän aikuistenkin tulevaisuus, sillä jossain vaiheessa kai tämä yhteiskunta jää heidän hoidettavakseen. Ja aikuisten vastuulla on muutenkin pyrkiä auttamaan kaikkia lapsia voimaan paremmin. Siksi puolet tuesta kohdistin Mieli r.y.:lle. 

Toinen tuen kohde on Hope Lappeenranta. Toimitilani on heidän naapurissaan ja olen vierestä seurannut, kuinka valtavan paljon työtä Hopella tehdään. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin ja kaikki saatu apu on mennyt varmasti hyvään käyttöön. 

Tiedän monia yrittäjiä ja tiedän, että heidän joukossaan muiden auttaminen on ollut aina kovassa huudossa. On aika mukavaa kuulua tuohon samaan sakkiin ja olla yhtenä pienenä osasena mukana auttamassa. 

Tämä lienee viimeinen teksti tänä vuonna ennen joulua. Joulun jälkeen toki on vuorossa vielä vuosiarvio sekä jokavuotinen perinne - eli tulevan vuoden tavoitteet. Mutta tässä vaiheessa toivotan jo kaikille lukijoilleni

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

Joulu on taas

Olen tainnut jo joissain aiemmissakin teksteissä mainita, että joulu ei ole minun juttu. Ei etenkään tällaisena vuonna, kun kirkon meille neuvottelemat vapaat kutistavat arkea ainoastaan yhdellä säälittävällä päivällä. Perheessämme minut tunnetaankin osuvasti lempinimellä "joulunvihaaja". Se on hieman totuutta laventava, mutta sinne päin osuva nimitys. Yleensä noin marraskuussa alkaakin taistelu joulupuolueen ja joulunvihaajan välillä. Sanasota on armotonta ja joka vuosi rintamalinjat piirretään ja rauha solmitaan vasta joulurauhan julistuksen myötä. Olen tainnut vaimolta saada useampana vuonna varoituksen ja keltaisen kortin joululapsen tai -lasten kiusaamisesta. Enkä taida aikuistua tuosta tavasta koskaan.


En vihaa joulua missään tapauksessa, mutta se ei ole vaan minulle "se juttu". Ja syynä tähän on se, että olen elämässäni melko pitkälle panos-tuotos-ajattelumallin ihminen ja joulussa sijoitettu panos ei minusta tuo samassa suhteessa tuottoa. Ja pidänkin koko joulun ihmettä vain sellaisten ihmisten keksintönä, jotka eivät ymmärrä sitä, kuinka viikon tauoton puunaaminen ja panostus juhla-ateriaan ei käännykään ikuiseksi onneksi, vaan autuus katoaa ovesta purettujen lahjapaperikääröjen myötä.


Annan vaimolleni täyden tunnustuksen, täydet pisteet ja vielä päällekin lisää. Hän edelleen pitää meidän perheessä kiinni siitä, että jouluun kuuluvat perinteet ja tietyt stepit, jotka astellaan. Ihmettelen tarmoa, jolla hän viime viikolla jaksoi siivota ja puunata kodin joka paikan kiiltäväksi, vaikka olemmekin joulun muualla. Samoin mummolassa, jossa olemme joulua viettämässä, hän pääsääntöisesti piiskaa lapset (ja minut) orjallisesti noudattamaan traditioita, jotta joulun fiilis olisi täydellinen. Tällöin minun pääasialliseksi tehtäväksi jää seurata annettuja askeleita - ja olla hiljaa. Tuo järjestely sopii minulle paremmin kuin hyvin.


On minullakin joulussa omat lempitraditioni. Viihdyn ruokapöydässä normaalia paremmin. Jos ei rosollia ja lipeäkalaa lasketa, niin kaikki antimet käyvät.


Ja minulle kävely hautuumaalla ja käynti kirkossa ovat erittäin tärkeitä. En tiedä montaa kauniimpaa näkyä kuin jouluyön hautausmaa, joka kylpee kynttilöiden valossa. Ja tiedän, että jokainen kynttilä merkitsee yhtä yläkertaan lähetettyä ajatusta heille, joita ei enää ole. Eikä tee pahaa kerran vuodessa istahtaa kirkonpenkkiin tunnustamaan syntejään, joita näinkin harras mies ehtii kuitenkin tekemään aimo nipun.


Se, mitä joulussa kaipaan, ovat rauha ja hiljaisuus. Sen tuhoaa mielestäni se kuukausien vouhkaaminen, lahjojen etsintä ja markkinamiesten armoton rummutus kaikissa medioissa. Joulun ympärille rakennettu armoton jatkuvakiire, loppumaton hype ja turha kulutus saavat minut hermostumaan ja vastareaktio iskee välittömästi.


Yleensä minun jouluni alkaakin vasta sitten, kun suklaahumalaiset lapset on vihdoin saateltu peiton alle ja saan istua lahjakirjan ääreen ja nauttia ehkä lasin konjakkia ja kuunnella hiljaisuutta.


Hyvää joulua kaikille niille, jotka joulusta saavat iloa ja voimaa ja nauttivat juhlahumusta. Meille muille rauhaisaa vapaata ja toivottavasti saamme kaikki viettää kivaa aikaa läheisten seurassa.


Ps. Sain muuten tänä vuonna parhaan lahjan jo etukäteen (kiitos vielä kerran vaimo), kun pääsin hierojan käsittelyyn puoleksitoista tunniksi. Paikkoja kolottaa kyllä edelleen, mutta toimistotyön rasittama kroppa ja ennen kaikkea pää kiittävät. Kun kerroin bloggaamisesta ja siitä, kuinka se on yksi niitä asioita, joilla olen alkanut toteuttaa itseäni, hän totesi "niin, sinusta on siis tullut keski-ikäinen nainen" :)